Kuntoutus ja sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka

Transkriptio

1 KATSAUS Janne Jalava Kuntoutus ja sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka Kuntoutussäätiö on mukana laajassa tieteellisessä hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda monitieteellinen foorumi, joka käsittelee hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan uudistamisen ja suomalaisten hyvinvoinnin vahvistamisen periaatteita. Hankkeen avainkäsite on sosiaalisten mahdollisuuksien politiikka (SOMA), joka pitää sisällään sekä vaihtoehtoisen näkökulman hyvinvointivaltioon että uuden käsityksen hyvinvoinnista ja sen keskeisistä elementeistä. Näiden teemojen ohella hankkeessa käsitellään myös tutkimus- ja politiikkaprosessien yhteensovittamisen problematiikkaa. SOMA-foorumin taustalla on konsortio, jonka muodostavat Kuntoutussäätiön kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen lisäksi Kuopion yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kela, Kirkkopalvelut ry, Stakes, Sosiaali- ja terveysalan keskusliitto, SYFO oy ja Terveyden edistämiskeskus. Hanke on yhteistyössä myös sosiaaliturvan uudistuskomitean (SATA) kanssa, jonka puheenjohtaja dosentti Markku Lehto toimii hankkeen ulkopuolisena asiantuntijana. Hanketta johtaa Kuopion yliopiston professori Juho Saari. Kuntoutus voidaan nähdä eräänä hyvinvointivaltion luomana sosiaalisena mahdollisuutena. Sen avulla yksilöillä on mahdollisuus esimerkiksi osallistua täysipainoisesti työelämään ja ottaa osaa yhteiskunnan eri sektorien toimintoihin. Kuntoutuksen sosiaalinen potentiaali on keskeisessä roolissa erityisesti varhais- tai työhön integroidussa kuntoutuksessa. Olennaista onkin pohtia sitä, miten kuntoutus nähtäisiin sosiaalisena mahdollisuutena niin työntekijöiden, työnantajien kuin poliittisten päätöksentekijöidenkin näkökulmista. Kuntoutus

2 Sosiaalisten mahdollisuuksien politiikan tausta ja sisältö Hankkeen lähtökohtana on kunta- ja kansalaisyhteiskuntatutkijoiden Sakari Möttösen ja Jorma Niemelän näkemys hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan välisestä suhteesta: Hyvinvointivaltio tarvitsee tuekseen nyt ja sen tulevassa murroksessa yhteis vastuuta, lähimmäisenrakkautta, sosiaalisuutta ja solidaarisuutta korostavan kansalaisyhteiskunnan. Kysymys ei ole vain politiikasta, vaan kaikessa kansassa ja elävässä elämässä toteutuvasta huolenpidon ja yhteisvastuun kulttuurista siis arvoista ja asenteista. On luotava hyvinvointivaltion kansalaisyhteiskuntaperustaa. (Möttönen & Niemelä 2005, 202.) Tämän ajatuksen mukaan yhteisvastuun ja solidaarisuuden kulttuuria tulisi edistää niin julkisen vallan kuin myös kansalaisyhteiskunnan toimesta. Jotta suomalaista yhteiskuntaa voisi uudistaa edellä mainitulla tavalla, tarvitsevat sekä julkisen vallan harjoittajat että kansalaisyhteiskunnan toimijat tutkittua tietoa siitä, millaisia todellisia mahdollisuuksia heillä on uudistaa hyvinvointivaltiota yhteisvastuullisempaan ja solidaarisempaan suuntaan. SOMA-hankkeessa pyritään sekä vastaamaan edellä kuvattuun haasteeseen että täsmennetään se monitieteelliseksi hankkeeksi, jossa kytkeytyvät niin tutkimus, hallinto kuin politiikka. Hankkeessa arvioidaan ja analysoidaan suomalaisen yhteiskunnan uudistuskykyä sosiaalisten mahdollisuuksien näkökulmasta. Sosiaaliset mahdollisuudet pyritään valtavirtaistamaan yhteiskuntapolitiikan ja kansalaisyhteiskunnan uudistamisen perusnäkökulmaksi. Sosiaaliset mahdollisuudet tarkoittavat professori Juho Saaren sanoin paitsi hyvinvointivaltion instituutioiden, myös kansalaisyhteiskunnan sosiaalisten normien sellaista muotoilua, joka luo mahdollisuuksia onnellisuudelle ja hyvälle elämälle olemassa olevien taloudellisten ja yhteiskunnallisten rajoitteiden puitteissa. Erityistä huomiota tulee Saaren mukaan kiinnittää niihin kasautuviin prosesseihin, jotka luovat hyvä- ja huono-osaisuutta, aktiivisuutta ja passiivisuutta. Sosiaaliset mahdollisuudet ja niiden tutkiminen edellyttävät sekä perusteellista moraalifilosofista pohdintaa, hyödynnettävissä olevien tutkimusasetelmien ja lähetystapojen analysointia että hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan toimintaperiaatteiden hyvää tuntemusta. Näiden monimutkaisten haasteiden takia SOMA-hanke kerää yhteen käytännöllisen yhteiskuntafilosofian, hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan tutkijoita sekä toimijoita, virkamiehiä ja poliitikkoja analysoimaan yhtä tärkeää kysymystä: Kuinka suomalaista yhteiskuntaa ja sen hyvinvointivaltiollisia rakenteita voidaan uudistaa oikeudenmukaisesti, poliittisesti hyväksyttävällä tavalla ja kansalaisyhteiskuntaa vahvistavasti? Hankkeessa ei niinkään olla kiinnostuneita sosiaalisten ongelmien ja hyvinvointivajeiden kuvaamisesta, vaan niiden ratkaisemiseen liittyvän sosiaalisten mahdollisuuksien politiikan kehittämisestä. Sosiaaliset mahdollisuudet voivat parhaimmillaan muotoutua yhteiskunnallisiksi selviytymisstrategioiksi, joita riskikeskeinen sosiaalipoliittinen järjestelmämme ja sosiaalisiin ongelmiin keskittyvä organisoitu kansalaisyhteiskuntamme eivät nykyään joko tiedosta tai ainakaan hyödynnä. 62 Kuntoutus

3 Työhön integroidun kuntoutuksen haasteet ja sosiaaliset mahdollisuudet Kuten hyvin tunnettua, suomalainen kuntoutusjärjestelmä on eräässä historiansa merkittävämmässä käännekohdassa. Kuntoutusasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Kari Välimäen mukaan kuntoutusta pitäisi jatkossa kohdentaa entistä enemmän huono-osaisille lapsille ja nuorille, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, vaikeasti työllistyville ja pitkäaikaistyöttömille, mielenterveysongelmaisille, päihdeongelmaisille ja vanhuksille (Notkola 2008). Tämän lisäksi kuntoutus on syytä integroida varsin vahvasti työhön ja työelämän muutoksiin. Kuntoutus on aina ollut ja tulee myös jatkossa olemaan kiinteästi sidoksissa työelämän muutoksiin ja kansalliseen hyvinvointipolitiikkaan. Kuntoutus perustuu järjestelmänä monitieteellisyyteen ja on sekä ideologialtaan että käytännön lähestymistavoiltaan monialainen. (Jalava 2008.) Kuntoutus voidaan nähdä sellaisena monitieteellisenä alueena, jossa myös käytännön sosiaaliset mahdollisuudet eli aktiivista hyväosaisuutta vahvistavat prosessit voivat konkretisoitua. Seuraavassa tarkastelen varhaiskuntoutuksen haasteita ja sosiaalisia mahdollisuuksia. Työelämän viimeaikaiset muutokset luovat lisää haasteita varhaiskuntoutukselle. Ei riitä, että kuntoutus pureutuu vain yksilön vajaakuntoisuuteen. Ei myöskään riitä, että kuntoutuksessa keskitytään yksilön vajaakuntoisuuden lisäksi hänen ympäristössään vaikuttaviin, vajaakuntoisuutta aiheuttaviin tekijöihin. Asko Suikkasen ja Jari Lindhin (2007, 8) mukaan tulevaisuudessa kuntoutuksen merkitys muotoutuu pitkälti sen perusteella, miten kuntoutus kyetään integroimaan työn uusiin sisältöihin ja vaatimuksiin, verkostoimaan työpaikkojen kehittämiseen ja ottamaan huomioon varhaisen puuttumisen politiikassa. Toisin sanoen, työhön integroitu kuntoutus, jota voidaan pitää jopa ennaltaehkäisevänä, voi luoda uusia sosiaalisia mahdollisuuksia sekä työpaikoille että työntekijöille. Tällaista kuntoutusta tulee harjoittaa työpaikkojen taloudellisten ja yhteiskunnallisten rajoitteiden puitteissa tai vaihtoehtoisesti näitä puitteita pitää uudelleensuunnata sosiaalisia mahdollisuuksia korostavaan suuntaan. Eräänä konkreettisena jo poliittisesti luotuna varhaiskuntoutuksen sosiaalisena mahdollisuutena voidaan pitää osasairauspäivärahajärjestelmää. Näyttäisi siltä, että tällä hetkellä niin työpaikat kuin työntekijät eivät näe työssä kuntoutumista sosiaalisena mahdollisuutena vaan päinvastoin lähes täysin työelämälle vieraana ilmiönä. Suomessa on puolentoista vuoden ajan ollut voimassa järjestelmä, jossa vähintään kolme kuukautta sairauslomalla ollut voi tehdä töitä ensin prosenttia varsinaisesta työajastaan. Työnantaja maksaa hänelle palkkaa tältä ajalta ja Kela puolet täydestä sairauspäivärahasta. Tämä järjestelmä ei ole saanut suurta suosiota, sillä viime vuonna osasairauspäiväraha myönnettiin vain alle 1800 työntekijälle, eikä määrä Työterveyslaitoksen mukaan näytä tänä vuonna juuri kasvavan. Taloussanomat uutisoi tästä aiheesta tämän vuoden heinäkuun lopulla otsikolla Kuntoutujaa karsastetaan työpaikalla. Kyseisessä artikkelissa Mehiläisen johtavan työterveyslääkärin Kari-Pekka Martimon mukaan etuuden vähäinen käyttö selittyy osittain sen uutuudella, mutta on Kuntoutus

4 olemassa myös muita syitä. Työpaikat eivät aina täysin ymmärrä niitä hyötyjä, joita osasairauspäivärahaan voisi liittyä. Kaikki työpaikat eivät pysty puolestaan järjestämään työntekijöilleen puoleksi päiväksi mielekästä työtä tai sitten kyse on siitä, että osittaiseen työntekoon ei olla totuttu. Kuntoutuja voi myös herättää kateutta työtovereiden keskuudessa, mikä saattaa vaikuttaa esimiesten halukkuuteen järjestää puolipäivätyötä. Lisäksi artikkelissa painotetaan sitä, että monia pelottaa osa-aikatyön jälkeen palata täysipäiväiseen työhön. Työelämän normit ovat siis sellaisia, että ne itsessään tuhoavat työssä kuntoutumisen sosiaalisten mahdollisuuksien syntymisen. Työelämässä korostuu dikotomia terve/sairas, eikä tunneta sellaista mahdollisuutta kuin osittain työkykyinen. Sairauden ongelmaan puututaan medikaalisin keinoin ja samalla unohdetaan, että kuntoutus on kokonaisvaltaista, ei siis pelkästään sidoksissa lääketieteeseen. Työssä kuntoutuminen ja osasairauspäiväraha voisivat optimaalisimmillaan olla hyviä esimerkkejä siitä, miten työpaikoilla edistetään yhteiskunnallisia selviytymisstrategioita ja ehkäistään huonoosaisuutta. Eräänä toimivana käytännön sovelluksena sosiaalista mahdollisuuksista voitaneen pitää Itellan Kunnon Polku -konsernitukea ja siihen sisältyviä interventioita. Kunnon Polku -tuki toimivana sosiaalisena mahdollisuutena Itellan Kunnon Polku -konsernituki on vuodesta 2004 käytössä ollut tukimuoto, jonka tavoitteena on tukea vajaakuntoisen henkilön työssä selviytymistä keventämällä työkuormaa määräaikaisesti. Tuen avulla tehtävillä toimilla pyritään tukemaan yksilön työkykyä, vähentämään sairauspoissaoloja ja ehkäisemään ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä. Kunnon Polku -tukea käytetään niissä työjärjestelyissä, joissa henkilöillä ei ole oikeutta saada tai ei olisi tarkoituksenmukaista hakea työeläkelakien mukaista ammatillista kuntoutusta. Kuntoutussäätiön tekemän arviointitutkimuksen mukaan Kunnon Polulle on ollut selkeä tarve. Sen avulla on pystytty vähentämään sairauspoissaoloja kaikissa ikäryhmissä ja sen positiiviset vaikutukset ovat parhaiten havaittavissa paljon sairastaneiden ja tuki- ja liikuntaelinsairaiden kohdalla. Kunnon Polusta oli siihen osallistuneille selvää hyötyä, kukaan ei kokenut sen olleen täysin hyödytön. Toki Kunnon Polun toteuttamisprosessiin liittyi myös ongelmia. Aivan samoin kuin osasairauspäivärahan kohdalla, normaaliin työrytmiin palaaminen oli monille osallistujille vaikeaa. Osa koki, että työtoverit ja esimiehet eivät tukeneet heitä tarpeeksi Kunnon Polun aikana. Myös jonkinasteista kateutta työtovereiden keskuudessa oli havaittavissa. (Jalava & Salomäki 2008.) Kunnon Polku on hyvä esimerkki yrityksen itsensä kehittämästä yhteisvastuun ja solidaarisuuden politiikasta, jolla luodaan sosiaalisia mahdollisuuksia työntekijöille ja työpaikoille. Sen juurruttaminen on vasta käynnissä, joten on turhan aikaista analysoida sitä, miten Kunnon Polun avulla on mahdollista muuttaa yrityksen kaikkien esimiesten ja työntekijöiden asenteita osa-aikatyötä tai kevennettyä työtä tekeviä kohtaan. Varmaa on kuitenkin se, että kun tämän intervention toiminnasta ja positiivisista 64 Kuntoutus

5 tuloksista saatiin tutkimustietoa, levisivät Kunnon Polun luomat mahdollisuudet median välityksellä niin muiden yritysten kuin myös poliittisen päättäjien ja virkamiesten tietoon. Sosiaaliset mahdollisuudet vaativat syntyäkseen juuri tällaista kokeilevaa ja ennakkoluulotonta hyvinvointi- ja kuntoutuspolitiikkaa. Toisin sanoen, sosiaaliset mahdollisuudet vaativat syntyäkseen jossain määrin myös riskin ottoa. Kuntoutuskumppanuus sosiaalisten mahdollisuuksien politiikkana Vaikka kuntoutuksen tai kuntoutusinterventioiden luomia sosiaalisia mahdollisuuksia on käytännössä olemassa jo yritystasolla, vielä haastavampaa on pohtia sitä, millaista sosiaalisia mahdollisuuksia luovalla yhteiskunnallisella kuntoutuspolitiikalla voisi olla. Eräs mahdollinen keino yhteisvastuun ja solidaarisuuden edistämiseen kuntoutuspolitiikan saralla liittyy kuntoutuskumppanuuden vahvistamiseen. Kiipulasäätiön toimitusjohtaja Juhani Törmä (2008) peräänkuuluttaa sitä, että kuntoutuksen kehittämisen kannalta optimaalinen tilanne olisi se, että palvelujen tilaajat, kuntoutuspalvelujen tuottajat, työnantajat, työhallinnon ja sosiaalitoimen edustajat sekä muuta kuntoutujan hyvinvointia tukevat tahot istuisivat entistä tiiviimmin saman pöydän ääressä. Vaikka Törmä ei yksilöi, minkälaisista tilaajista tai mistä kuntoutujan kannalta hyvinvointia tukevista tahoista on kyse, on tässä asetelmassa olennaista se, että eri sektoreiden (yksityinen, julkinen ja kolmas) organisaatiot ja niiden edustajat yhdessä pohtisivat kustannustehokkaita ratkaisuja ja toimintamalleja eri kuntoutujaryhmien tarpeisiin. Törmä on huolissaan siitä, että kilpailuttaminen ja laki julkisista hankinnoista ovat ajaneet suomalaisen kuntoutusjärjestelmän tilanteeseen, missä kuntoutuspalvelut valitaan usein erityisesti taloudellisin perustein. Vaikka kuntoutuspalvelujen hankkijat haluaisivatkin ostaa laadultaan parhaita palveluja, suosivat ne päätöksissään halvimpia vaihtoehtoja ja täten palveluntuottajan kokemus ja asiantuntemus ei pääse oikeuksiinsa. On syytä kuitenkin muistaa, että kilpailuttaminen ei vielä itsessään estä järjestelmätasoista kuntoutuskumppanuutta, jossa tärkeintä on kuntoutuksen sisältöjen ja mallien kehittäminen. Toisin sanoen, eri sektoreiden edustajat voivat istua saman pöydän ääressä keskustelemassa kuntoutuksen sisältöjen kehittämisestä ilman, että talouden ja rahan merkitys olisi vallitseva. Nämä kuntoutuksen foorumit voisivat keskenään luoda sopimuksia, joiden avulla kumppanuus eri sektoreiden välillä mahdollistuu ja joissa luodaan yhteisiä visioita kuntoutusjärjestelmän tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Foorumia ei luonnollisestikaan synny, mikäli eri osapuolilla ei ole riittävästi yhteisiä intressejä ja mikäli vallitsevia (tai taloudellisia) normeja ei tavalla tai toisella haasteta siten, että halutaan korostaa kuntoutusjärjestelmän yhteisvastuullisuutta ja solidaarisuutta. Kuntoutuskumppanuuden mukanaan tuoman dialogin avulla on mahdollista ottaa huomioon kaikkien eri tahojen (yksityinen, julkinen ja kolmas sektori) toivomukset ja luoda sellainen poliittinen ilmapiiri, että lopulta kuntoutuksen keskiössä on yksilö, jolle on kaikkien kuntoutuksen ammattilaisten mahdollista rakentaa oma Kuntoutus

6 sosiaalisten mahdollisuuksien strategia, joka pyrkii yksilön kokonaisvaltaiseen yhteiskunnalliseen inkluusioon. Tosiasiassa tilanne on se, että kuntoutuskumppanuutta on jo aidosti olemassa. Kuntoutuskumppanuutta voi rakentaa myös paikallisesti, eikä sitä tarvitse välttämättä havainnoida niin laajassa kontekstissa kuin Törmä. Kuntoutuskumppanuutta on rakennettu ainakin useiden ESR-projektien avulla. Tästä esimerkkinä JATS-hanke. Kuntoutussäätiön koordinoimassa JATS- hankkeessa ( ) tavoitteena oli työssä jatkamisen mahdollisuuksien lisääminen, työssä jaksamisen edistäminen ja sairauspoissaolojen hallinnan vahvistaminen työpaikoilla. Hankkeessa haettiin ratkaisuja erityisesti esimiesten, työterveyshuollon ja kuntoutustoiminnan työpaikkakohtaiseen yhteistyöhön. Sairauspoissaolojen hallintaan liittyvien käytäntöjen ja työssä jaksamisen kehittäminen ei olisi onnistunut ilman kuntoutuskumppanuutta. Käytännössä kumppanuus tarkoitti sitä, että työterveyshuollot pystyivät käyttämään hyväkseen kuntoutuksen asiantuntijakonsultaatiopalvelua. Näin työterveyshuollot pystyivät tarkastelemaan omaa toimintaansa ja sen kehittämistarpeita ulkoisten työhyvinvoinnin ja kuntoutuksen asiantuntijoiden avustuksella. Kuntoutuksen asiantuntijoiden kokemus yksilöohjauksesta sekä henkilöstöjohtamisen ja kuntoutuksen näkökulmista olivat vapaasti työterveyshuollon edustajien käytettävissä. Yrityksille ja työyhteisöille kuntoutuskumppanuus puolestaan tarjosi tukiverkoston työhyvinvointiasioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Esimiehet taas saivat puheeksiottokoulutusta ja strukturoituja ratkaisumalleja työntekijöiden työssä selviytymistä koskeviin keskusteluihin. (ks. enemmän Juvonen-Posti & Jalava 2008.) Kuntoutuskumppanuus tarkoitti siis JATS-hankkeessa sitä, että kuntoutusasiantuntemus vietiin työpaikoille ja se osaltaan tuki esimiesten kykyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa reagoida työntekijöiden ongelmiin. Erityisesti Keravan kaupungissa hanke sai aikaan toimivan työssä jaksamisen tukemiseen keskittyvän mallin. Kyse ei ollut niinkään korjaavasta kuntoutuksesta, vaan nimenomaan ennalta ehkäisevästä, työhön integroidusta kuntoutuskumppanuudesta. Kuntoutuksen asiantuntija ei vain antanut työpaikoille vihjeitä mahdollisista ratkaisumalleista, vaan oli erittäin keskeisenä toimijana rakentamassa varhaisen reagoinnin ja tuen malleja. Hanke toimii elävänä esimerkkinä siitä, että kuntoutuksen asiantuntija voi olennaisesti vaikuttaa työpaikan sisäisten järjestelmien kehittämiseen ja vaikuttaa uusien sosiaalisten mahdollisuuksien syntymiseen. Paikallisia onnistumisen merkkejä kuntoutuksen aikaansaamista sosiaalisista mahdollisuuksista on olemassa hyvin paljon. Miten ne pystytään valtavirtaistamaan osaksi hyvinvointivaltion ja kansalaisyhteiskunnan perustoimintaa? Siinä on riittävästi haastetta SOMA-hankkeen kuntoutuspoliittiselle tutkimukselle. VTT Janne Jalava toimii erikoistutkijana Kuntoutussäätiössä. 66 Kuntoutus

7 Lähteet Jalava J (2008) Tavoitteena työssä jaksamisen tukeminen ja sairauspoissaolojen hallinta. Varhaisen reagoinnin ja tuen malli kommunikatiivisena kuntoutusinnovaationa. Kuntoutus 31, 1, Jalava J & Salomäki J (2008) Määräaikainen työnkevennys työssä selviytymisen tukena. Arviointitutkimus Itellan Kunnon Polku -tuen vaikutuksista työntekijöiden sairauspoissaoloihin ja työssä jaksamiseen. Kuntoutussäätiön työselosteita 37/2008. Juvonen-Posti, Pirjo & Jalava, Janne (2008) Onnistunut työkykyasioiden puheeksiotto Lupaavia käytäntöjä pk-työpaikoille työhyvinvoinnin ja sairauspoissaolojen hallintaan ja seurantaan. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. (Tulossa.) Kuntoutujaa karsastetaan työpaikalla. Taloussanomat taloussanomat.fi/uutiset/2008/07/22/ kuntoutuvaa-karsastetaantyopaikalla/ /12, luettu Möttönen S & Niemelä J (2005) Kunta ja kolmas sektori yhteistyön uudet muodot. PSkustannus. Notkola V (2008) Haasteita kerrakseen. Kuntoutus 31, 1, 1 2. Suikkanen A & Lindh J (2007) Rehabsaurus lajinsa viimeinen? Keskustelun avauksia kuntoutuksen tulevaisuuden haasteisiin. Kuntoutus 30, 2, 4 8. Törmä J (2008) Kumppanuus vai kilpailu. Kuntoutus 31, 2, Kuntoutus