Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys 12.10.2015 Työryhmä: Virpi Siekkinen pj, Riitta Väänänen ja Jouni Riihelä Asiantuntijajäsenet: Seija Manninen ja Pirjo Vartiainen Kh:n nimeämät jäsenet: Seija Kuikka, Pia Puntanen ja Osmo Ukkonen
Sisällysluettelo Johdanto Kiinteistöjen tila Maankäytön suunnitelmat ja suunnat Muuta huomioitavaa Varhaiskasvatus Lapsimäärät varhaiskasvatuksessa hoitomuodoittain 31.12.2014 Päiväkotien yksikkövertailu Pedagogisesti hyvin toimivan päiväkodin kriteerit Toiminnan tehostaminen varhaiskasvatuksessa 1. Hallituksen esitys: vaikutukset ryhmäkoon osalta varhaiskasvatukseen 2. Palveluverkko Perusopetus a) Rantakylän alueelle rakennetaan uusi päiväkoti b) Haukivuorelle uusi päiväkoti c) Lähemäki-talon tilakäytön tehostaminen Palveluverkkomuutoksia 2004-2014 Oppilasmäärä ja ennuste Koulujen yksikkövertailu
Pedagogisesti hyvin toimivan peruskoulun tuntomerkkejä Kouluverkkotarkastelua 1. Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun 2. Suomenniemen koulun 3-6-luokkien siirtäminen Ristiinan yhtenäiskouluun 3. Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun 4. Moision vanhan osan purku ei lisärakentamista, oppilaat Urpolaan ja Olkkolaan 5. Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun 6. Kalevankankaan päiväkodin/taitolan yläkerran käyttö 7. Ihastjärven koulun jatkokäyttö 1.8.2017 -> Mikkelin kouluverkon arviointi koulumatkojen näkökulmasta Havaintoja ja päätelmiä, alakouluverkon tiheys ja saavutettavuus Havaintoja ja päätelmiä, yläkouluverkon tiheys ja saavutettavuus Havaintoja ja päätelmiä, kouluverkon muutokset Esimerkkejä aikaisemmista verkkopäätöksistä Yhteenveto toimenpiteistä Liitteet 3 15.10.2015 Footer
Johdanto 1/7 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3.11.2014 407, että päivitetään syksyllä 2013 tehty varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys toimenpiteineen ja tarkistetaan oppilaaksi ottoalueiden rajat. Laajan ja monipuolisen selvityksen lähtökohtana on kaupungin tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman mukaisesti selvittää varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen palveluverkon kehittäminen vähintään keskipitkällä (5-10 vuotta) tähtäyksellä. Tavoitteena on tuottavuuden ja tehokkuuden paranemisen rinnalla paremman kasvun ja oppimisen polku paremman varhaisen puuttumisen sekä yhteisten resurssien käytön avulla. Tavoitteena on toimivat yksiköt, joissa toisaalta henkilöstöresurssia voitaisiin kohdentaa paremmin, henkilöstön olisi mahdollista erikoistua paremman palvelun toteuttamiseksi sekä toisaalta saataisiin säästöä käyttötalousmenoissa. Työssä selvitetään sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen tilatarve toiminnan toiminnallisuuden näkökulmasta, oppilasmääräennusteiden pohjalta sekä kaupungin maankäytön lähitulevaisuuden kehityssuuntien näkökulmasta (yksiköiden sijaintipaikat ja väestön sijoittuminen) myös kiinteistöjen kuntoarviot ovat selvitystyön ja toimenpide-ehdotusten tausta-aineistona. 4 15.10.2015 Footer
Johdanto 2/7 Selvitystyö tehdään yhteistyössä sivistystoimen ja teknisen toimen sekä näiden lautakuntien johtavien luottamushenkilöiden työnä. Kaupunginhallitusta informoidaan työn edistymisestä. Selvitystyö tehdään vuoden 2015 aikana. Työryhmän muodostavat sivistystoimenjohtaja, tekninen johtaja ja kiinteistöjohtaja sekä puhe- ja läsnäolo-oikeudella kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajan sekä teknisen jaoston puheenjohtaja sekä kasvatus- ja opetusjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja. 5 15.10.2015 Footer
Kiinteistöjen tila 3/7 Koulujen korjauksiin investointiohjelmassa vuosille 2015-2019 on 18,5 M :n määrärahavaraus (suurimmat hankkeet Rantakylän koulu, Päämajakoulu, Anttolan koulu, Vanhalan koulu, Ristiinan koulukeskus sekä uusina Moision koulu ja Tuppuralan koulu) Päiväkotien korjauksiin investointiohjelmassa vuosille 2015-2019 on 2,7 M :n määrärahavaraus (hankkeet Tikanpellon päiväkoti ja Haukivuoren uusi päiväkoti) Lisäksi on valmistumassa 11/2015 vuokrakohteena keskusta-alueen uusi päiväkoti Samalla toimintakonseptilla tilakeskus esittää toteutettavaksi Rantakylän alueen uuden päiväkodin Huono sisäilma/sisäilmaongelmia tällä hetkellä on 7 koulussa ja 4 päiväkodissa Koulujen ja päiväkotien pihojen korjauksista on jouduttu ja joudutaan jatkossakin tinkimään Investointimäärärahojen lisäksi tarvitaan koulu- ja päiväkotikiinteistöjen kunnossapitoon/vuosikorjauksiin vuosille 2015-2019 yht. noin 5 M Koulu- ja päivähoitokäytöstä vapautuvista kiinteistöistä pitää luopua = selkeä päätös luopumisesta (ei jättää vajaakäyttöisinä roikkumaan ) Käytöstä poistuvien kiinteistöjen purkamisen rahoitus on huomioitava vuosittain tilakeskuksen käyttötalousarviossa (esim. Rantakylän koulun 60-luvulla rakennetun osan purkukustannukset n. 400 000, Moision vanhan osan purkukustannukset n. 250 000, Aseman koulun purkukustannukset n. 300 000 jne.) 6 15.10.2015 Footer
Kiinteistöjen tila, perusopetus meneillään olevat hankkeet syksy 2015 4/7 Päämajakoulu; 2. vaiheen rakentaminen meneillään ja valmistuu 2/2016 Ristiinan koulukeskus; 3. vaiheen rakentaminen meneillään ja valmistuu 2/2016 Vanhalan koulu; uudisosan rakentaminen meneillään ja valmistuu 3/2016, vanhan osan peruskorjaus 11/2015-6/2016 Rantakylän koulu; meneillään luonnossuunnitteluvaihe, suunnitelmien hyväksyttäminen 10/2015. Väistötilat 5/2016, 60-luvulla rakennetun osan purku 6-8/2016 ja rakentaminen 8/2016-7/2018 (koulussa sisäilmaongelmia ja joitain väistötiloja joudutaan järjestämään jo tänä syksynä) Uusi Haukivuoren koulu otettu käyttöön 1/2015, pihan viimeistelytyöt 6-7/2015 Anttolan koulu; sisäilmakorjauksia jouduttu jatkamaan vielä tänä syksynä (tavoite valmistuvat lokakuun loppuun mennessä) Launialan koulu; menossa yhden luokan korjaukset (sisäilmaongelmista johtuva) 7 15.10.2015 Footer
Maankäytön suunnitelmat ja suunnat 5/7 Kaupungissa tapahtuva pientalorakentaminen edellyttää uuden asuinalueen käyttöönottoa noin kymmenen vuoden välein. Toisaalta kaupungin investointitaso ja pientalorakentamispaikkojen kysyntä mahdollistavat tämän tahdin. Kassavirta-ajattelu tarkoittaa määrätietoista avattavan asuinalueen maksimaalista ja melko nopeaa rakentumista. Tällaisia uusia kaupunginosia sijoittuu Kirkonvarkauteen ja tulee sijoittumaan myöhemmin Launialaan, Huusharjuun, Rokkalaan, Pitkäjärven alueelle, Riuttaan, jne. Nykykäsityksen mukaan kaupungille sopiva tonttitarjontataso tulisi olla noin 70-80 omakotitalotonttia vuodessa. Nykyinen investointitaso mahdollistaa noin 30-35 tontin vuosittaisen luovutuksen, joka vastaa nykyistä kysyntää. Tavoitetason mukaiseen luovutusmäärään kaavavaranto riittää vuosille 2014-2020. Vuoden 2020 jälkeen esitetyllä rakentamistahdilla tonttivaranto riittäisi noin 25 vuodeksi. 8 15.10.2015 Footer
Maankäytön suunnitelmat ja suunnat 6/7 Kaupungin nykyiset asuinalueet mahdollistavat orgaanisen kasvun kaikissa ilmansuunnissa, joka hajauttaa palveluiden kysynnän. Poikkeuksen muodostaa Kirkonvarkauden uusi asuinalue, johon kohdistuu suurempi rakentamisen paine ja kysynnän ohjaus. Kasvu on sijoitettavissa nykyiseen palveluverkostoon eikä muodosta merkittävää palveluiden sijoitteluun vaikuttavaa muutosvoimaa. Asuinalueiden ikärakenteen muutos, joka tapahtuu asuinalueen elinkaaren myötä, on merkittävin muutosvoima palveluverkostolle tai palveluiden vähäisemmälle tarpeelle. Pakolaistilanteen tuoma haaste palveluille ja palvelurakenteelle on vielä tarkentumatta. Asuminen Mikkelissä 2024 ohjelma vastaa laajemmin asumisen kysymyksiin ja tavoitteisiin Mikkelissä. 9 15.10.2015 Footer
Muuta huomioitavaa 7/7 Kuntatalouden nykyinen tilanne pakottaa edelleen pohtimaan mm. kouluverkkoa. Myös oppilasmäärän väheneminen haja-asutusalueilla ohjaa palveluverkkosuunnittelua. Uusi opetussuunnitelma edellyttää monipuolista oppimisympäristöä ja sen varustamista riittävällä tieto- ja viestintäteknologialla resurssit on osoitettava mahdollisimman täysimääräiseen käyttöön mahdollisimman kustannustehokkaassa kouluverkossa. Jos keskusta-alueella halutaan yhdistää kouluja, edellyttää se lisätilojen rakentamista. Uuden ison koulun rakentaminen maksaa noin 15 milj.. Tällainen investointi ei mahtune kaupungin lähivuosien investointisuunnitelmiin. 10 15.10.2015 Footer
Varhaiskasvatus 11 15.10.2015 Footer
Palveluverkkomuutoksia 2013-2015 Vuorohoito keskitettiin Vilttihattuun 7/2013 Vuorohoito siirtyi Pankarannan päiväkodista Vilttihattuun Kalevankankaalle perustettiin uusi päiväkoti Lakkautettiin Siekkilän, Lehmuskylän ja sen filiaalin Pankarannan sekä Peitsarin päiväkodin kaksi lapsiryhmää, jotka toimivat Taitolan tiloissa Lakkautettiin Satumetsä-, Pikkurilli- ja Marakattiryhmäperhepäivähoitoyksiköt Naisvuoren päiväkoti otetaan käyttöön 1.1.2016 Lakkautetaan Kaarinan ja Nuijan päiväkodit sekä Lilliputti-, Onnimanni-, Naperotupa- ja Vara-Matti-ryhmäperhepäiväkodit Tällä hetkellä Mikkelissä toimii 19 päiväkotia, 2 avointa päiväkotia, 5 päiväkodissa tarjotaan vuorohoitoa, 9 yksityistä päiväkotia ja 15 ryhmäperhepäiväkotia 12 15.10.2015 Footer
Pedagogisesti hyvin toimivan päiväkodin kriteerit 1/3 Varhaiskasvatusympäristö Ympäristö määritellään varhaiskasvatusympäristöksi, esiopetuksessa ympäristöä nimitetään oppimisympäristöksi Varhaiskasvatusympäristöön kuuluvat rakennetut tilat, lähiympäristö, eri tilanteisiin liittyvät psyykkiset ja sosiaaliset ympäristöt sekä erilaiset materiaalit ja välineet Ympäristön suunnittelussa huomioidaan: monipuolisuus ja muunneltavuus, toiminnallisuus, esteettömyys, akustiikka, valaistus ja esteettisyys On viihtyisä ja kannustaa lasta leikkimään, liikkumaan, tutkimaan ja ilmaisemaan itseään monin eri tavoin On turvallinen ja ottaa huomioon lapsen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tekijät Laadukkaan ympäristön syntymiseen vaikuttaa kasvattajien asennoituminen: miten he sallivat ja mahdollistavat lasten uteliaan, aktiivisen, etsivän ja tutkivan toiminnan. Tärkeää ei siis ole ainoastaan se, millainen ympäristö on, vaan myös se, miten siellä voi toimia. Esiopetusympäristössä korostuu tieto- ja viestintätekniikan käyttö ja sen mahdollistavat verkkoyhteydet sekä laitteet v. 2016 voimaan tulevassa esiopetussuunnitelmassa
Pedagogisesti hyvin toimivan päiväkodin kriteerit 2/3 Kasvattaja Päiväkodissa työskentelee kelpoisuusehdot täyttävä henkilöstö Toiminnan tavoitteena on hyvinvoiva lapsi sekä hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuus, jossa huomioidaan lapsen ja huoltajien osallisuus Kasvattaja toimii kasvatuskumppanina Toimintaa ohjaa valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ja yhdessä laadittu visio Kasvattajien tehtävänä on suunnitella toimintaa ja rakentaa sellainen fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä muodostuva ympäristö, jossa näkyvät sekä lapsille ominainen tapa toimia että sisällölliset orientaatiot (matemaattinen, luonnontieteellinen, historiallis-yhteiskunnallinen, esteettinen, eettinen ja uskonnollis-katsomuksellinen) Arjen pedagogiikan laadun kannalta on olennaista, millaisessa kasvu- ja oppimisympäristössä toimitaan Työnantaja huolehtii kasvattajien riittävästä täydennyskoulutuksesta
Pedagogisesti hyvin toimivan päiväkodin kriteerit 3/3 Lapsiryhmän koko Noudatetaan päivähoitolakia ja asetuksia määrittäessä kasvattajien ja lasten suhdelukuja Ryhmäkoossa huomioidaan erityisen tuen tarpeessa olevat lapset Johtajuus Yksikköä johtaa pedagoginen johtaja, jonka tehtävänä on kirkastaa henkilöstölle, mikä on päivähoidon perustehtävä ja päämäärät Yhteinen ymmärrys perustehtävästä ja päämääristä luo pohjan sitoutumiselle ja yhteisten toimintaperiaatteiden konkretisoinnille Arviointi Varhaiskasvatusta ohjaavat asiakirjat luovat ammatilliset velvoitteet laadunhallintaan ja jatkuvaan arviointiin. Näitä mm. ovat valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma, kunnan/ yksikön/ lapsiryhmän/lapsen varhaiskasvatussuunnitelmat, päivähoidon turvallisuussuunnittelu. Toimintaa kehitetään jatkuvan arvioinnin pohjalta
Varhaiskasvatus: lapsimäärät varhaiskasvatuksessa hoitomuodoittain 31.12.2014 Varhaiskasvatus hoitomuodoittain Lapsimäärät 31.12.2014 Kunnalliset päiväkodit 1012 Kunnallinen esiopetus 428 Kunnallinen ryhmäperhepäivähoito 144 Kunnallinen perhepäivähoito, hoitajan omassa kodissa 143 Kunnallinen päivähoito yhteensä 1727 Yksityiset päiväkodit 263 Yksityinen esiopetus 82 Yksityinen perhepäivähoito, hoitajan omassa kodissa 98 Yksityinen päivähoito yhteensä 443 Kotihoidontuen piirissä 719 Kaikki yhteensä 2889 16 15.10.2015 Footer
TP 2014
Toiminnan tehostaminen varhaiskasvatuksessa 1. Hallituksen esitys: vaikutukset ryhmäkoon osalta varhaiskasvatukseen 2. Palveluverkko a) Rantakylän alueelle uusi päiväkoti b) Haukivuorelle uusi päiväkoti c) Lähemäki-talon tilakäytön tehostaminen 18 15.10.2015 Footer
1. Hallituksen esitys: vaikutukset ryhmäkoon osalta varhaiskasvatukseen (1.8.2016?) Hallituksen linjauksen voimaan tullessa lasten ja henkilöstön suhdeluvun muutoksesta johtuen 3-5-vuotiaiden lapsiryhmän koko voisi kasvaa 21 lapsesta 24 lapseen. Sen seurauksena lapsia sijoitetaan olemassa oleviin yksiköihin, mikä tarkoittaa alustavasti arvioiden noin 15 henkilön vähennystä. Säästövaikutus henkilöstökuluissa: 5*3 hlöä = 15 hlöä, 15 hlöä*30.000 /v = 450.000 /vuosi Tällöin joistakin pienimmistä (ensisijaisesti ulkoa vuokratuista) yksiköistä voidaan luopua. YHTEENSÄ: henkilöstösäästö 450.000 /vuosi 19 15.10.2015 Footer
2. Palveluverkko a) Rantakylään rakennetaan uusi 180-paikkainen päiväkoti I. Isot päiväkodit toimivat kustannustehokkaammin verrattuna useaan pieneen (yhteensä sama lapsimäärä) yksikköön II. Rakentamisen kustannusarvio 3.800.000 III. Selvitysraha ta2016-investoinneissa 50.000, rakentaminen vuokrakohteena 2017 ja toimintaan 2018 alkaen b) Haukivuorelle rakennetaan uusi 70-paikkainen päiväkoti I. kustannusarvio 1.500.000 II. suunnittelu vuonna 2018 ja rakentaminen vuoden 2019 investointiohjelmassa, toimintaan 2020 alkaen c) Lähemäki-talon tilat on otettu varhaiskasvatuksen käyttöön I. on mahdollista luopua yhdestä ulkopuoliselta päiväkotikäyttöön vuokratusta pienestä tilasta heti/1.8.2016 alkaen vuokrasäästö saadaan lakkautettavasta ulkoa vuokratusta tilasta
Perusopetus 21 15.10.2015 Footer
Palveluverkkomuutoksia 2004-2014 On lakkautettu 16 kyläkoulua (12 entisen Mikkelin alueella ja 4 Ristiinan alueella) Rantakylässä, Anttolassa ja Haukivuorella ala- ja yläkoulut on yhdistetty yhtenäiskouluiksi Mikkelin keskusta-alueella kolme koulua on yhdistetty Kalevankankaan kouluun Mikkelin kaksi lukiota on yhdistetty Ristiinan alueella on yhdistetty Kirkonkylän koulu, Yöveden koulu ja Ristiinan lukio hallinnolliseksi yhtenäiskouluksi Tällä hetkellä Mikkelissä on 23 koulua: alakoulut 16 kpl, yläkoulut 2 kpl ja yhtenäiskoulut 5 kpl 22 15.10.2015 Footer
Uusi opetussuunnitelma 2016 1/2 Oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja ja paikkoja sekä yhteisöjä ja toimintakäytäntöjä, joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Oppimisympäristöön kuuluvat myös välineet, palvelut ja materiaalit, joita opiskelussa käytetään. Oppimisympäristöjen tulee tukea yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta. Kaikki yhteisön jäsenet vaikuttavat toiminnallaan oppimisympäristöihin. Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Ne myös mahdollistavat aktiivisen yhteistyön koulun ulkopuolisten yhteisöjen tai asiantuntijoiden kanssa. Oppimisympäristöjen kehittämisen tavoitteena on, että oppimisympäristöt muodostavat pedagogisesti monipuolisen ja joustavan kokonaisuuden. Kehittämisessä otetaan huomioon eri oppiaineiden erityistarpeet. Oppimisympäristöjen tulee tarjota mahdollisuuksia luoviin ratkaisuihin sekä asioiden tarkasteluun ja tutkimiseen eri näkökulmista. Lisäksi oppimisympäristöjen kehittämisessä ja valinnassa otetaan huomioon, että oppilaat oppivat uusia tietoja ja taitoja myös koulun ulkopuolella 23 15.10.2015 Footer
Uusi opetussuunnitelma 2/2 Perusopetuksen tilaratkaisujen kehittämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja käytössä otetaan huomioon ergonomia, ekologisuus, esteettisyys, esteettömyys ja akustiset olosuhteet sekä tilojen valaistus, sisäilman laatu, viihtyisyys, järjestys ja siisteys. Koulun tilaratkaisuilla kalusteineen, varusteineen ja välineineen on mahdollista tukea opetuksen pedagogista kehittämistä ja oppilaiden aktiivista osallistumista. Tilat, välineet ja materiaalit sekä kirjastopalvelut pyritään saamaan oppilaan käyttöön niin, että ne antavat mahdollisuuden myös itsenäiseen opiskeluun. Koulun sisä- ja ulkotilojen lisäksi eri oppiaineiden opetuksessa hyödynnetään luontoa ja rakennettua ympäristöä. Kirjastot, liikunta-, taide- ja luontokeskukset, museot ja monet muut yhteistyötahot tarjoavat monimuotoisia oppimisympäristöjä. Tieto- ja viestintäteknologia on olennainen osa monipuolisia oppimisympäristöjä. Sen avulla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja sekä tuetaan oppilaiden henkilökohtaisia oppimispolkuja. Oppimisympäristöjen kehittämisessä otetaan huomioon monimuotoinen mediakulttuuri. Uusia tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja otetaan käyttöön oppimisen edistämiseksi ja tukemiseksi. Oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita voidaan käyttää oppimisen tukena huoltajien kanssa sovittavilla tavoilla. Samalla varmistetaan, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus tieto- ja viestintäteknologian käyttöön. 24 15.10.2015 Footer
Pedagogisesti hyvin toimivan peruskoulun tuntomerkkejä 1/3 Turvallinen ja terve oppimisympäristö: - sosiaalinen kasvu ja yhteistyötaitojen kehittäminen mahdollistuu (yhteisöllisyys, ryhmätyöt, pienryhmäopetus, vuorovaikutus, ystävyyssuhteet, joukkuelajit, pelit ja leikit) - fyysinen ja psyykkinen turvallisuus sekä työrauha - oppilashuollossa panostetaan varhaiseen puuttumiseen ja tukeen - kodin ja koulun välinen yhteistyö toimii - oppilaiden osallisuus (esim. oppilaskuntatoiminta) - oppimisympäristö on terve, turvallinen ja opetussuunnitelman tavoitteita vastaava: - rakennus on terve - ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmät kunnossa - sisäliikuntatilat ja ulkoliikuntapaikat kunnossa - turvalliset ja riittävästi koneistetut käsityötilat 25 15.10.2015 Footer
Pedagogisesti toimivan koulun tunnusmerkkejä 2/3 Toiminnallisuus ja varustus: toimivat tietoliikenneyhteydet sekä ajanmukainen ja riittävä tietotekninen varustus riittävä muu varustus (opetusvälineet, soittimet, liikuntavälineet, kuvataiteen varustus, kielten opettamisen materiaalit ja välineistö, fysiikan ja kemian varustus, kotitalousluokkien varustus yläkouluilla jne.) ergonomia muunneltavuus, esteettisyys, viihtyisyys luokkatilojen lisäksi löytyy ryhmätyötiloja, tilat erityisopetukselle, oppilashuoltoryhmälle, terveydenhoitajalle ja kuraattorille viihtyisät ja toiminnallisuuteen innostavat piha-alueet koulujen tulisi jatkossa olla entistä enemmän alueellisia toimintakeskuksia, joten myös iltakäytön huomioiminen on koulun suunnittelussa tärkeää. 26 15.10.2015 Footer
Pedagogisesti hyvin toimivan peruskoulun tuntomerkkejä 3/3 Henkilöstö ja johtaminen: koululla on pätevä ja ammattitaitoinen henkilökunta, jonka ammatillisesta kehittymisestä ja jaksamisesta huolehditaan (esim. täydennyskoulutus ja työnohjaus) koulu on ammattitaitoisesti johdettu koululla on selkeät yhdessä henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien kanssa laaditut toimintatavat ( pelisäännöt, järjestyssäännöt, toimintakulttuuri) opetussuunnitelmaa toteutetaan ja sen toteutumista arvioidaan säännöllisesti toiminnan jatkuva, pitkäjänteinen kehittäminen ja arviointi riittävät resurssit (tuntikehys, tuki- ja erityisopetus, kerhot, avustava henkilöstö, materiaalihankinnat, täydennyskoulutusmäärärahat yms.) opetusryhmien koko on optimaalinen riittävästi aikaa oppilaan henkilökohtaiseen ohjaamiseen ryhmään ei kuulu oppilaita liian monelta eri luokka- ja kehitystasolta 27 15.10.2015 Footer
Perusopetuksen oppilasmäärä ja ennuste 28 15.10.2015
TP 2014
Kouluverkkotarkastelua Vaihtoehtoja 1. Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun 2. Suomenniemen koulun 3-6-luokkien siirtäminen Ristiinan yhtenäiskouluun 3. Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun 4. Moision vanhan osan purku, oppilaat Urpolaan ja Olkkolaan 5. Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun 6. Kalevankankaan päiväkodin/taitolan yläkerran käyttö 30 15.10.2015 Footer
1. Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun Rahulan koulun oppilasennuste 1/4 31 15.10.2015
Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun oppilasennuste, 1.8.2016 2/4 32 15.10.2015
Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun oppilasennuste luokittain, 1.8.2016 3/4 Sairilan koulu Yhdistetty Sairilan ja Rahulan alueella (reittigissin mukaan) syntyneet lapset, ennuste on laskettu näillä perusteilla lv. 2015 eteenpäin. synt.v./ lapsia Sairila sis. Rahulan oppilaat 1-6 lk 1 2 3 4 5 6 Sairilan koulussa oppilaita 2014-15 123 24 14 21 19 26 19 v.2008 18 2015-16 179 19 38 23 29 32 38 v.2009 15 2016-17 156 15 19 38 23 29 32 v.2010 30 2017-18 154 30 15 19 38 23 29 v.2011 30 2018-19 155 30 30 15 19 38 23 v.2012 24 2019-20 156 24 30 30 15 19 38 v.2013 28 2020-21 146 28 24 30 30 15 19 v.2014 15 2021-22 142 15 28 24 30 30 15 33 15.10.2015
Kustannusvaikutus Rahulan koulun yhdistämisestä Sairilan kouluun, 1.8.2017 alkaen 4/4 Kuljetuskulut Rahulan oppilasalueelta Sairilan kouluun: kuljetusmatkat sekä -ajat kasvavat, kuljetusmuoto syöttöliikenteenä linja-autoille nykyisellä ajosuunnitelmalla, pystytään hoitamaan nykyisellä kalustomäärällä, mutta isommalla. Kuljetuskustannukset kasvavat hieman, noin 20 %. Henkilöstökulut: tarvitaan edelleen kolme opettajaa, säästetään koulunjohtajakorvaus, ruuanjakajan ja siivoojan kulut: säästö 39.000 /v (16.300/ 5kk), sis. sivukulut Säästetään Rahulan koulun vuokra: koulurakennus 28.700 /v ja liikuntarakennus 28.320 /v - siirtyykö liikuntatila liikuntatoimelle? Sairilan koulun pienet muutostyöt :70.000 kertaeränä YHTEENSÄ: säästö 96.020 /v ja lisäkustannuksena kuljetuskustannusten kasvu sekä Sairilan koulun pienet muutostyöt kertaeränä 70.000 34 15.10.2015 Footer
2. Suomenniemen koulun 3-6-luokkien siirtäminen Ristiinan yhtenäiskouluun Suomenniemen koulun oppilasennuste 1/4 36 35 35 35 34 34 33 33 2015-16 2016-17 2017-18 32 32 2018-19 2019-20 2020-21 31 31 31 2021-22 30 29 35 15.10.2015 yht. 1-6
Suomenniemen koulun 3-6 luokkien yhdistäminen Ristiinan yhtenäiskouluun, oppilasmäärä 2/4 36 15.10.2015
Suomenniemen koulun 3-6 luokkien yhdistäminen Ristiinan yhtenäiskouluun, oppilasennuste luokittain 1.8.2017 3/4 Ristiinan yhtenäiskoulu luokat 1-6, luokat 3-6 sis. Suomenniemen koulun oppilaat, alkaen lk 2015- synt.v./ lapsia Ristiinan koulun oppilaat lukuvuosi v.2008 44 2015-16 v.2009 62 2016-17 v.2010 29 2017-18 v.2011 40 2018-19 v.2012 39 2019-20 v.2013 31 2020-21 v.2014 38 2021-22 0-9 1 2 3 4 5 6 1-6 2014-15 406 41 43 31 43 37 48 243 452 47 44 48 38 52 48 277 465 62 47 48 48 38 52 295 451 29 62 55 48 48 38 280 443 40 29 69 55 48 48 289 438 39 40 36 69 55 48 287 420 31 39 44 36 69 55 274 428 38 31 44 44 36 69 262 37 15.10.2015
Kustannusvaikutus Suomenniemen 3-6 luokkien siirtymisestä Ristiinan yhtenäiskouluun ja päivähoidon siirtymisestä koulurakennukseen 4/4 Oppilasmäärä on tällä hetkellä (ja ennusteissa) alle 36 Kuljetuskulujen lisäys: kuljetusmatkat sekä -ajat kasvavat, nykyistä kuljetuskalustomäärää joudutaan lisäämään. Kuljetuskustannus nousee merkittävästi, noin 40 %. Päivähoito ja esiopetus säilyy Suomenniemellä Henkilöstökulut: säästetään 1,5 opettajan palkka, noin 65.600 /v (27. 300 /5 kk), sis. sivukulut Vanhan koulurakennuksen käytöstä voidaan luopua: vuokrasäästö 9.200 /v (4.600 /6 kk) Mahdolliset muutostyöt kiinteistössä: muutostyöt koululla 50.000-70. 000. Toiminnan muutoksesta johtuva kustannus kuoletettava korotettuna koulun vuokrana = 14.000 /v/laskettu 5 vuodelle eli nykyisestä päiväkodista luopumisesta vuokrasäästö nettona (vuosi 2017) 11.400 /v (5.700 /6 kk) YHTEENSÄ: säästö 86.200 /vuosi ja lisäkustannuksena kuljetuskustannusten kasvu Ei esitetä tätä vaihtoehtoa syy: koulumatkojen pituuksien merkittävä kasvu 38 15.10.2015 Footer
3. Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun Olkkolan koulun oppilasennuste 1/4 39 15.10.2015 Footer
Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun, oppilasmäärä 2/4 40 15.10.2015
Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun, oppilasennuste luokittain 1.8.2017 3/4 synt.v./ lapsia Moisio sis. Olkkalan oppilaat 1-6 lk 1 2 3 4 5 6 Moision koulun oppilaat 2014-15 132 19 33 22 19 21 18 v.2008 35 2015-16 189 39 25 41 29 25 30 v.2009 31 2016-17 188 31 39 23 41 29 25 v.2010 26 2017-18 187 26 31 37 23 41 29 v.2011 37 2018-19 193 37 26 29 37 23 41 v. 2012 24 2019-20 174 24 37 24 29 37 23 v.2013 32 2020-21 181 32 24 35 24 29 37 v.2014 28 2021-22 170 28 32 22 35 24 29 41 15.10.2015
Kustannusvaikutus Olkkolan koulun yhdistymisestä Moision kouluun, 1.8.2019 alkaen 4/4 Oppilasmäärä laskee alle 36 1.8.2019 alkaen Kuljetuskulujen lisäys: kuljetuskalustoa todennäköisesti joudutaan lisäämään nykyisestä. Kuljetuskustannukset kasvavat hieman, noin 20%. Moision koulun piha/saattoliikenne-järjestelyt sekä katuverkkoa tulee uusia kuljetusten lisääntyessä Henkilöstösäästöt: yhdistelmätyöntekijän sekä siivoojan palkka, koulujohtajakorvaus 58.000 /v (24.000 /5 kk), sis. sivukulut Olkkolan koulun vuokrasäästö 108.000 /v (54.000 /6 kk) Tarpeet Moision koululle? Ihastjärven koulun siirto Moisioon, investointiohjelmassa 2018 varaus 1.600.000 (siirto/muutostyöt 1,25 M, kentän siirto uuteen paikkaan/liittymäjärjestelyt 0,15 M, muutostyöt Moision koululla 0,2 M eli yht. 1,6 M investoinneissa ja vanhan purku 0,25 M oltava tilakeskuksen käyttötaloudessa). Ihastjärven koulun vuokra 2017/6 kk 66.000 ja lisäksi 1,6 M pitäisi poistaa lisävuokrana = 86.000 /v/25 v eli 2017/6 kk lisävuokra Moisiolle + 43.000 YHTEENSÄ: säästö 166.000 /vuosi ja lisäkustannuksena kuljetuskustannusten kasvu ja Moision lisätilan vuokra 86.000 /v HUOM! Moision koulun vanha osa on joka tapauksessa uusittava ja se tulee nostamaan koulun vuokratasoa jonkin verran. Uusi lisärakennus Moision koulun yhteyteen 1.800.000 42 15.10.2015 Footer
4. Moision vanhan osan purku ei lisärakentamista, oppilaat Urpolaan ja Olkkolaan Moision koulun ryhmäytyneet luokat pitäisi tässä ratkaisussa hajottaa ja jakaa sekä Olkkolaan että Urpolaan (asuinpaikan mukainen jako luontevin, mutta entä ystävyyssuhteet?) Urpolaan mahtuu noin 5 oppilasta/luokka, jolloin ryhmäkoot kasvaisivat erityisesti Urpolassa Olkkolaan mahtuu noin 20-30 oppilasta lisää yhdysluokkien oppilasmäärä? Luokkatilojen tarve Moision koulussa edellyttäisi kuitenkin jatkossa uutta tilaa purettavan vanhan osan tilalle Kuljetuskustannusten lisäys Ei esitetä tätä vaihtoehtoa syy: joka tapauksessa Moision koulussa on lisätila-/uudistilatarve ja Kirkonvarkauden uuden asuinalueen lähikoulu on Moision koulu. 43 15.10.2015 Footer
5. Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun Ihastjärven koulun oppilasennuste 1/4 44 15.10.2015
Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun, oppilasennuste 1.8.2017 2/4 45 15.10.2015 Footer
Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun, oppilasennuste luokittain 1.8.2017 3/4 Kalevankangas ala-koulu sis. Ihastjärven koulun oppilaat (huom. Tässä vain yleisopetus ja alakoulu) synt.v./ lapsia lukuv. 1-6 1 2 3 4 5 6 Kalevankankaan koulun oppilaat 2014-15 240 47 38 45 36 40 34 v.2008 50 2015-16 304 49 52 46 57 50 50 v.2009 44 2016-17 296 44 49 50 46 57 50 v.2010 51 2017-18 295 51 44 47 50 46 57 v.2011 40 2018-19 276 40 51 42 47 50 46 v.2012 51 2019-20 279 51 40 49 42 47 50 v.2013 45 2020-21 272 45 51 38 49 42 47 46v.2014 15.10.2015 39 2021-22 Footer 262 39 45 49 38 49 42
Kustannusvaikutus Ihastjärven koulun yhdistymisestä Kalevankankaan kouluun, 1.8.2017 alkaen 4/4 Oppilasmäärä laskee alle 36 1.8.2017 alkaen Kuljetuskulujen lisäys: kuljetuskaluston määrää joudutaan lisäämään, kuljetusmatkat ja aika kasvavat. Kuljetuskustannukset kasvavat hieman, noin 20 %. Henkilöstökulujen säästöt: yhdistelmätyöntekijän palkkakulut, Taitolaan tarvitaan kuitenkin siivooja, 1,5 opettajan palkkakulut, koulunjohtajakorvaus säästö (1,5 opettajaa, koulunjohtaja, varajohtaja, koulutyöntekijä) 107.600 /v (45.000 /5 kk), sis. sivukulut. Lisäys siistijä (50 %) 15.600 /v (6.500 /5kk), sis. sivukulut. Ihastjärven koulun vuokrasäästö 132.000 /v - Ihastjärven koulukiinteistön jatkokäyttö? Taitolan yläkerran tilojen vuokra: Taitolan yläkerta (yht. 1306,5 m2) osoitetaan Kalevankankaan koulun lisätilaksi, vuokra 186.000 /v (2017/6 kk 93.000 ), jossa on huomioitu pieniä muutostöitä 100.000 /10 v poistoajalla. YHTEENSÄ: säästö 38.000 /v + kuljetuskustannusten kasvu tässä vaihtoehdossa koko Taitolan yläkerta on koulun käytössä (vuokrakustannusten nousu) 47 15.10.2015 Footer
6. Kalevankankaan päiväkodin/taitolan yläkerran käyttö Vanhalan koulu siirtyy pois Kalevankankaan päiväkodin/taitolan yläkerrasta 1.8.2016 alkaen Ko. tilalle pitää osoittaa käyttöä, joka toiminnallisesti onnistuu ja luonnistuu päiväkodin yläkertaan ja osin yhteisiin tiloihin Vaihtoehdot a) Taitolan yläkerta osoitetaan kokonaan (yht. 1306,5 m2) Kalevankankaan koulun lisätilaksi, vuokra 186.000 /v (93.000 /6 kk), jossa on huomioitu pieniä muutostöitä 100.000 /10 v poistoajalla. b) Taitolan yläkerta jaetaan sekä Kalevankankaan koulun että Kipinän tiloiksi: koulun vuokraosuus 93.000 /v (46.500 /6 kk) ja Kipinän vuokraosuus 93.000 /v (46.500 /6 kk) Huom! Jos koko Taitolan yläkerta osoitetaan Kalevankankaan koulun käyttöön, Kipinälle pitää järjestää jostain tilat (noin 800 m2). Harkittava vaihtoehto: sijoitetaan Kipinän toiminta koulun tiloihin ja päiväkodin yläkertaan keskitetään esiopetus ja luokat 1-3. 48 15.10.2015 Footer
7. Ihastjärven koulun jatkokäyttö 1.8.2017 -> Koulukäyttö Korvaamaan Moision koulun vanha osa Ihastjärven koulun siirto Moisioon, investointiohjelmassa 2018 varaus 1.600.000 (siirto/muutostyöt 1.250.000, kentän siirto uuteen paikkaan/liittymäjärjestelyt 150.000, muutostyöt Moision koululla 200.000 eli yht. 1.600.000 investoinneissa ja vanhan purku 250.000 oltava tilakeskuksen käyttötaloudessa). Ihastjärven koulun vuokra 132.000 /v (2017/6 kk 66.000 ) ja lisäksi 1.600.000 pitäisi poistaa lisävuokrana = 86.000 /v/25 v (eli lisävuokra Moision koululla 43.000 2017/6 kk). Päiväkotikäyttöön Rantakylään tai Haukivuorelle Ihastjärven koulun siirto: siirto/muutostyöt 1.250.000, joka pitäisi poistaa lisävuokrana = 50.000 /v/25 vuotta (25.000 /6 kk) Ihastjärven koulun vuokra 132.000 /v (2017/6 kk 66.000 ) 49 15.10.2015 Footer
Mikkelin kouluverkon arviointi koulumatkojen näkökulmasta Havaintoja ja päätelmiä seuraavassa Strafican raportti liitteenä 51 15.10.2015 Footer
Havaintoja ja päätelmiä, alakouluverkon tiheys ja saavutettavuus 1/3 Kaupunkialueen ulkopuolella simuloidut oppilasmäärät ja saavutettavuusalueet vastaavat melko hyvin koulujen todellisia oppilasmääriä ja oppilaaksiottoalueita. Oppilaaksiottoalueiden rajat eivät kuitenkaan aina vastaa täysin simuloituja saavutettavuusalueita. Erot ovat kuitenkin koulumatkojen ajassa mitattuna pääosin varsin pieniä ja monilla reuna-alueilla oppilaita ei juurikaan asu. Mikkelin keskustan tuntumassa kouluverkko on varsin tiheä, jolloin saavutettavuusalueiden väliset rajat paikoin hämärtyvät. Esimerkiksi Lähemäen ja Peitsarin kouluilla on käytännössä yhteinen saavutettavuusalue. Tarkastelujen perusteella nykyisestä alakouluverkosta ei ole osoitettavissa selkeitä saavutettavuuspuutteita oppilasmäärät huomioiden. 52 15.10.2015 Footer
Havaintoja ja päätelmiä, yläkouluverkon tiheys ja saavutettavuus 2/3 Yläkouluista Mikkelin Lyseon kouluun tulee rajoittamattomassa simuloinnissa selvästi enemmän oppilaita kuin todellisuudessa, Kalevankankaan ja Urheilupuiston kouluihin puolestaan vähemmän. Mikkelin Lyseon oppilasmääriä rajoittamalla ylimääräiset oppilaat siirtyvät pääosin Urheilupuiston kouluun. Sen sijaan Kalevankankaalla simuloidut oppilasmäärät jäävät edelleen selvästi todellisia pienemmäksi (huom. Kalevankankaan koulussa liikuntaluokat ja erityisopetuksen oppilaita koko Mikkelin alueelta) Mikkelin kaupunkialueen yläkoulut painottuvat oppilaiden sijaintiin nähden länteen. Lisäksi Mikkelin Lyseon, Urheilupuiston ja Kalevankankaan koulut sijaitsevat varsin lähellä toisiaan, mikä heikentää kouluverkon saavutettavuutta erityisesti kaupunkialueen itäosista. Tästä syystä kaupunkialueen itäisin yläkoulu Mikkelin Lyseo ylikuormittuu simuloinneissa ilman oppilasmäärärajoitteita ja toisaalta Kalevankankaan oppilasmäärät jäävät pieniksi. Verkon täydentäminen kaupunkialueen itäosiin sijoitettavalla yläkoululla parantaisi selvästi yläkoulujen saavutettavuutta erityisesti jalan ja pyörällä. 53 15.10.2015 Footer
Havaintoja ja päätelmiä, kouluverkon muutokset 3/3 Alakouluverkon harventaminen tarkasteltujen koulujen osalta pidentäisi oppilaiden koulumatkoja ja lisäisi selvästi koulukyytien kilometrisuoritetta ja kustannuksia. Suuntaa-antava koulukyytien kustannusten kasvu keskiarvohinnalla laskien on 30. 000-100.000 /v lakkautettavasta koulusta riippuen. Kustannusmuutosten tarkempi selvittäminen edellyttää kuitenkin koulukyytien alustavaa suunnittelua ja mm. joukkoliikenteen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämistä. Eniten yksittäisten oppilaiden koulumatkoihin vaikuttaisi Suomenniemen 3.-6. luokkien siirtyminen Ristiinaan. Nykyisten oppilaiden koulumatkan keskipituus kasvaisi yli kolminkertaiseksi ja olisi lähes 30 km suuntaansa. Myös yhteenlasketut koulukyytien kilometrisuoritteet ja suuntaa antavat kustannukset kasvavat tarkastelluista vaihtoehdoista eniten, vaikka siirtyvä oppilasmäärä on selvästi pienin. Ihastjärven koulun lakkauttaminen pidentäisi myös varsin paljon koulun nykyisten oppilaiden koulumatkoja. Yhteenlaskettuja koulukyytien kilometrisuoritteita ja kustannuksia kasvattaa Suomenniemeä selvästi suurempi siirtyvien oppilaiden määrä. Selvästi vähiten yksittäisten oppilaiden koulumatkoihin sekä kyydittäviin kilometreihin vaikuttaisi Olkkolan ja Rahulan koulujen lakkauttaminen. 54 15.10.2015 Footer
Esimerkkejä aikaisemmista verkkopäätöksistä 1/5 Harjumaan koulun yhdistäminen Vanhalan kouluun Hiirolan koulun yhdistäminen Rämälään ja Haukivuorelle Vuorohoidon keskittäminen Vilttihattuun Kalevankankaan uusi päiväkoti 55 15.10.2015 Footer
Harjumaan koulun lakkaamisen vaikutukset toimintamenoihin 2015-2014 2/5 Vanhalan koulun arvioidut toimintamenot 2015: Henkilöstömenot 293 100 Palvelujen ostot 141 000 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 18 000 Muut toimintakulut 199 100 Toimintamenot 2015 651 200 Harjumaa 2014 211 185 Vanhala 2014 588 282 Toimintamenot 2014 yhteensä 799 467 Arvioitu säästö 148 267 (josta kuljetussäästöjen osuus 27.153 ) 56 15.10.2015 Footer
Hiirolan koulun lakkaamisen vaikutukset toimintamenoihin 2015-2014 3/5 Rämälän koulun arvioidut toimintamenot 2015: Henkilöstömenot 400 000 Palvelujen ostot 150 000 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 20 000 Muut toimintakulut 120 500 Toimintamenot 2015 690 500 Hiirola 2014 592 157 Rämälä 2014 223 892 Toimintamenot 2014 yhteensä 816 049 Arvioitu säästö 2015-2014 57 15.10.2015 Footer 125 549 (josta kuljetussäästöjen osuus 8 275 )
Kalevankankaan päiväkoti 4/5 Päiväkotitoiminta ennen Kalevankankaan päiväkotia 1.10.-31.12.2013 1.1.-30.9.2014 yhteensä Lehmuskylän päiväkoti 140 138 512 566 652 704 Siekkilän päiväkoti 104 558 320 336 424 894 Pankarannan päiväkoti 48 455 315 826 364 281 Peitsari/Taitola 2 ryhmää 242 783 242 783 293 151 1 391 511 1 684 662 Kalevankankaan päiväkoti 1.10.2014-30.9.2015 1 515 270 Säästö Kalevankankaan päiväkodista 169 392 (Samassa yhteydessä lakkautettiin ryhmäperhepäiväkodit Marakatti, Pikkurilli ja Satumetsä, joiden kustannukset on huomioitu laskelmissa.) 58 15.10.2015 Footer
Vaikutukset vuorohoidon keskittämisestä Vilttihatun päiväkotiin 5/5 Vuorohoito Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Vuosi 2012 Vuorohoitoa järjestettiin seuraavissa päiväkodeissa vuonna 2012: Oravanpesä, Pankaranta, Saksala ja Nuppula/Haukivuori. Toteuma 2 418 237,59 Vuorohoitoa järjestettiin seuraavissa ryhmäperhepäiväkodeissa 1.1. - 31.7.2012: Lilliputti, Muikkula/Anttola, Naperotupa, Onnimanni, Torpantie ja Pääskynpesä, joka lakkautettiin 30.6.2012. Toteuma 856 935,45 Ryhmäperhepäivähoidossa lopetettiin vuorohoidon järjestäminen 31.7.2012 ja vuorohoito keskitettiin Pankarannan, Saksalan ja Nuppulan päiväkoteihin 1.8.2012 alkaen. Vuoden 2012 toteuma yhteensä 3 275 173 Vuosi 2013 Vuorohoitoa järjestettiin seuraavissa päiväkodeissa: Pankaranta 21.7.2013 asti ja vuoropäiväkoti Vilttihattu 22.7.2013 alkaen sekä Saksala ja Nuppula/Haukivuori. Vuoden 2013 toteuma yhteensä 2 784 491 SÄÄSTÖ YHTEENSÄ 490 682 59 15.10.2015 Footer
Yhteenveto Syksy 2016 Varhaiskasvatus Rantakylän uusi päiväkoti Haukivuoren uusi päiväkoti Lähemäki-talon täysimääräinen hyödyntäminen x Syksy 2017 Syksy 2018 x Syksy 2019 Syksy 2020 x Syksy 2021+ Perusopetus Rahulan koulun yhdistäminen Sairilan kouluun Ihastjärven koulun yhdistäminen Kalevankankaan kouluun Olkkolan koulun yhdistäminen Moision kouluun x x x Muuta Kipinä-toiminnan keskittäminen Kalevankankaan kampusalueelle x 60 15.10.2015 Footer
LIITTEET 1. Perusopetuksen oppilasmääräennusteet 2. Varhaiskasvatuksen lapsimäärät hoitomuodoittain ja yksiköittäin 3. Aluekartat: lapset ja nuoret sekä päiväkodit ja koulut 4. Kiinteistöjen tila, laaja yhteenveto (päiväkodit ja peruskoulut) 5. Strafican raportti Mikkelin kouluverkon arviointi koulumatkojen näkökulmasta 6. Opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset varhaiskasvatuksessa 7. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys/koulukuljetuskustannukset 61 15.10.2015 Footer
MIKKELIN KAUPUNKI Yleisopetus Ennuste 2015-2021 24.10.2014 Sivistystoimi/Perusopetus Syntyneiden määrät haettu ReittiGis-ohjelmasta ajalta 1.1. - 31.12.2014. Koulujen tilanne 20.10.2014 sekä huomioitu jo tiedossa olevat muutokset. Ennusteessa laskettu: Esiopetusoppilaat 1.8.2015 alkaen laskettu vain kyläkoulujen yhdysluokkien määriin - Anttola; Hurissalosta aloittavat Anttolan yhtenäiskoulussa (Anttolan oppilasalue) Musiikkiluokka; Päämajakoulussa 3-6 lk, Urheilupuistossa 7-9 lk. Arvio 10 oppilasta muulta alueelta lisätty Päämajaan; -2 opp. Urpola, Moisio, Launiala, Kalevankangas, Rantakylä Päämajakoulun 6 mus.luokka Urheilupuiston 7.luokalle, muut 6.luokat Lyseoon Päämajakoulun ja Rouhialan koulun oppilasmäärät yhdistettynä Liikuntaluokka 7.-9.; 1 liikuntalk / 24 opp. Kalevankankaalla. Lisätty muilta alueilta 18 opp. Urpola -4, Päämaja-4, Lähemäki-2, Rahula-2, Otava-1, Rantakylä-5 Kalevankangas, Erityisoppilaat max 46 ja erityisoppilaat jokerit max 20 Ihastjärven koulun 6.luokka Kalevankankaan kouluun ja Rahulan koulun 6.luokka Urheilupuiston kouluun Suomenniemi, 6.luokka siirtyy Ristiinan yhtenäiskouluun (vain mikkeliläiset) Pellosniemen koulu laskettu 1.8.2015 Ristiinan yhtenäiskouluun v. 2014 lykätyt huomioitu 1.8.2015 aloittavien oppilasmäärissä Mikkeliin sijoitetut jo kouluissa ja tiedossa olevat huomioitu ao. koulujen määrissä 'Vieraassa koulussa' olevat sis. nykyisen koulun määriin, yläkouluihin (ei oman alueen) ja yleensä anovat jatkamista saman luokan kanssa perusopetuksen loppuun Yleisopetuksen luokkamäärissä ei ole mukana luokkamuotoisen erityisopetuksen oppilaita. Uudet aloittavat ja mahdolliset tulevat siirrot sisältyvät omien koulujen määriin. Pidennetty (11v.) 1 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Taulukon sarakkeiden selite: Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris ETELÄINEN ALUE Anttolan yhtenäiskoulu 1. - 9. luokat synt.v./ lapsia lukuv. 1-9lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 164 15 16 18 20 17 24 17 21 16 110 54 164 v.2008 15 2015-16 163 15 15 16 18 20 17 24 17 21 101 62 163 24 Hurissalon alue/syntyneet huomioitu Anttolan määrissä v.2009 12 2016-17 154 12 15 15 16 18 20 17 24 17 96 58 154 17 v.2010 10 2017-18 147 10 12 15 15 16 18 20 17 24 86 61 147 20 Esiopetus koulun tiloissa ja hallinnollisesti v asrhaiskasv atuksen v.2011 9 2018-19 132 9 10 12 15 15 16 18 20 17 77 55 132 18 puolella (15 paikka) v.2012 14 2019-20 129 14 9 10 12 15 15 16 18 20 75 54 129 16 v.2013 13 2020-21 122 13 14 9 10 12 15 15 16 18 73 49 122 15 v.2014 17 2021-22 121 17 13 14 9 10 12 15 15 16 75 46 121 15 synt.v./ lapsia Moisio 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 132 19 33 22 19 21 18 132 132 v.2008 28 2015-16 140 28 19 31 22 19 21 140 140 2 18 v.2009 27 2016-17 144 27 28 17 31 22 19 144 144 2 21 v.2010 22 2017-18 145 22 27 26 17 31 22 145 145 2 19 v.2011 30 2018-19 151 30 22 25 26 17 31 151 151 2 22 v. 2012 20 2019-20 138 20 30 20 25 26 17 138 138 2 31 v.2013 26 2020-21 145 26 20 28 20 25 26 145 145 2 17 v.2014 26 2021-22 143 26 26 18 28 20 25 143 143 2 26 25 synt.v./ lapsia Urpola 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Lk-m yht. koulu 2014-15 237 52 39 31 41 36 38 237 237 5 242 Startti+ -luokan oppilasmäärä v.2008 45 2015-16 242 45 52 37 31 41 36 242 242 2 34 4 vaihtelee lukuvuosittain v.2009 35 2016-17 239 35 45 50 37 31 41 239 239 2 32 4 v.2010 42 2017-18 238 42 35 43 50 37 31 238 238 2 37 4 v.2011 49 2018-19 254 49 42 33 43 50 37 254 254 2 27 4 v.2012 45 2019-20 260 45 49 40 33 43 50 260 260 2 33 4 v.2013 39 2020-21 247 39 45 47 40 33 43 247 247 2 46 4 v.2014 48 2021-22 250 48 39 43 47 40 33 250 250 2 39 4 29 4 synt.v./ lapsia Olkkola 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 49 7 9 10 7 9 7 49 49 v.2008 7 2015-16 49 7 7 9 10 7 9 49 49 7 v.2009 4 2016-17 44 4 7 7 9 10 7 44 44 9 v.2010 4 2017-18 41 4 4 7 7 9 10 41 41 7 v.2011 7 2018-19 38 7 4 4 7 7 9 38 38 10 v.2012 4 2019-20 33 4 7 4 4 7 7 33 33 9 v.2013 6 2020-21 32 6 4 7 4 4 7 32 32 7 v.2014 2 2021-22 27 2 6 4 7 4 4 27 27 7 4 synt.v./ lapsia Tuppurala 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Lk-m. Yht. koulu Luokkamuotoinen max 50 2014-15 128 33 24 21 12 21 17 128 128 47 175 v.2008 19 2015-16 130 19 33 24 21 12 21 130 130 17 50 180 v.2009 27 2016-17 136 27 19 33 24 21 12 136 136 21 50 186 v.2010 35 2017-18 159 35 27 19 33 24 21 159 159 12 50 209 v.2011 27 2018-19 165 27 35 27 19 33 24 165 165 21 50 215 v.2012 29 2019-20 170 29 27 35 27 19 33 170 170 24 50 220 v.2013 27 2020-21 164 27 29 27 35 27 19 164 164 33 50 214 v.2014 35 2021-22 180 35 27 29 27 35 27 180 180 19 50 230 27 synt.v./ lapsia Launiala 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 109 14 18 19 24 21 13 109 109 2 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris v.2008 14 2015-16 108 14 14 16 19 24 21 108 108 2 13 v.2009 15 2016-17 100 15 14 12 16 19 24 100 100 2 21 v.2010 20 2017-18 94 20 15 12 12 16 19 94 94 2 24 v.2011 16 2018-19 89 16 20 13 12 12 16 89 89 2 19 v.2012 22 2019-20 93 22 16 18 13 12 12 93 93 2 16 v.2103 14 2020-21 93 14 22 14 18 13 12 93 93 2 12 v.2014 10 2021-22 89 10 14 20 14 18 13 89 89 2 12 13 mus 7.lk:lle siirtyvät Lk-m. YHT. Urheilupuisto 7-9 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Pää Moi Urp Olk RahulaTu Lau yht. opp. kaikki 2014-15 375 127 133 115 375 375 28 403 2015-16 377 117 127 133 377 377 117 23 18 34 7 5 17 13 117 30 407 2016-17 380 136 117 127 380 380 136 20 21 32 9 12 21 21 136 30 410 2017-18 386 133 136 117 386 386 133 24 19 37 7 10 12 24 133 30 416 2018-19 399 130 133 136 399 399 130 24 22 27 10 7 21 19 130 30 429 2019-20 407 144 130 133 407 407 144 24 31 33 9 7 24 16 144 30 437 2020-21 424 150 144 130 424 424 150 24 17 46 7 11 33 12 150 30 454 2021-22 426 132 150 144 426 426 132 24 26 39 7 5 19 12 132 30 456 Päämajakoulu ja Rouhiala synt.v./ lapsia lukuv. 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Pää Rou YHT. 2014-15 364 51 58 57 69 61 68 364 364 283 81 364 v.2008 73 2015-16 379 73 51 68 57 69 61 379 379 23 4 41 299 80 379 v.2009 62 2016-17 390 62 73 61 68 57 69 390 390 20 4 37 310 80 390 v.2010 63 2017-18 394 63 62 83 61 68 57 394 394 24 4 41 310 84 394 v.2011 48 2018-19 395 48 63 72 83 61 68 395 395 24 4 29 311 84 395 v.2012 72 2019-20 409 72 48 73 72 83 61 409 409 24 4 40 321 88 409 v.2013 58 2020-21 416 58 72 58 73 72 83 416 416 24 4 33 328 88 416 v.2014 72 2021-22 415 72 58 82 58 73 72 415 415 24 4 55 327 88 415 24 4 44 synt.v./ lapsia Ihastjärvi 0-9lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris K-niemi 2014-15 57 4 4 7 7 13 12 10 53 53 v.2008 6 2015-16 56 4 6 5 7 8 14 12 52 52 10 v.2009 4 2016-17 48 4 4 6 5 7 8 14 44 44 10 2 v.2010 4 2017-18 35 1 4 4 6 5 7 8 34 34 14 v.2011 1 2018-19 31 4 1 4 4 6 5 7 27 27 8 v.2012 4 2019-20 26 2 4 1 4 4 6 5 24 24 7 v.2013 2 2020-21 24 3 2 4 1 4 4 6 21 21 5 v.2014 3 2021-22 18 3 2 4 1 4 4 18 18 6 4 synt.v./ lapsia Lähemäki 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Lk-m YHT. 2014-15 245 45 46 41 36 42 35 245 245 53 298 v.2008 14 2015-16 240 30 45 46 41 36 42 240 240 2 33 60 300 v.2009 23 2016-17 255 57 30 45 46 41 36 255 255 2 40 60 315 v.2010 18 2017-18 266 47 57 30 45 46 41 266 266 2 34 60 326 v.2011 13 2018-19 272 47 47 57 30 45 46 272 272 2 39 60 332 v.2012 20 2019-20 262 36 47 47 57 30 45 262 262 2 44 60 322 v.2013 16 2020-21 264 47 36 47 47 57 30 264 264 2 43 60 324 v.2014 18 2021-22 263 29 47 36 47 47 57 263 263 2 28 60 323? Peitsarin alueen aloittavista 25 opp. Peitsariin ja loput Lähemäelle. 2 55 synt.v./ lapsia Peitsari 1-9 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Lk-m. YHT. 2014-15 141 25 33 20 23 24 16 141 141 7 148 v.2008 41 2015-16 150 25 25 33 20 23 24 150 150 16 7 157 Luokkamuotoisen oppilasmäärä vaihtelee 3 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris v.2009 59 2016-17 151 25 25 25 33 20 23 151 151 24 7 158 lukuvuosittain, ka 7 v.2010 54 2017-18 153 25 25 25 25 33 20 153 153 23 7 160 v.2011 59 2018-19 158 25 25 25 25 25 33 158 158 20 7 165 v.2012 41 2019-20 150 25 25 25 25 25 25 150 150 33 7 157 v.2013 56 2020-21 150 25 25 25 25 25 25 150 150 25 7 157 v.2014 36 2021-22 150 25 25 25 25 25 25 150 150 25 1.lk:lle 25 ja loput Lähemäelle 25 arvio synt.v./ lapsia Sairila 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 123 24 14 21 19 26 19 123 123 v.2008 11 2015-16 115 11 24 14 21 19 26 115 115 19 v.2009 8 2016-17 97 8 11 24 14 21 19 97 97 26 v.2010 18 2017-18 96 18 8 11 24 14 21 96 96 19 v.2011 17 2018-19 92 17 18 8 11 24 14 92 92 21 v.2012 15 2019-20 93 15 17 18 8 11 24 93 93 14 v.2013 18 2020-21 87 18 15 17 18 8 11 87 87 24 v.2014 10 2021-22 86 10 18 15 17 18 8 86 86 11 8 synt.v./ lapsia Rahula 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 64 13 9 9 12 14 7 64 64 v.2008 7 2015-16 64 7 13 9 9 12 14 64 64 5 2 v.2009 7 2016-17 57 7 7 13 9 9 12 57 57 12 2 v.2010 12 2017-18 57 12 7 7 13 9 9 57 57 10 2 v.2011 13 2018-19 61 13 12 7 7 13 9 61 61 7 2 v.2012 9 2019-20 61 9 13 12 7 7 13 61 61 7 2 v.2013 10 2020-21 58 10 9 13 12 7 7 58 58 11 2 v.2014 5 2021-22 56 5 10 9 13 12 7 56 56 5 2 v.2015 5 2 Esiopetus varhaiskasvatuksen puolella synt.v./ lapsia Rämälä 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 63 11 9 6 13 13 11 63 63 v.2008 12 2015-16 64 12 11 9 6 13 13 64 64 11 v.2009 9 2016-17 60 9 12 11 9 6 13 60 60 13 v.2010 12 2017-18 59 12 9 12 11 9 6 59 59 13 v.2011 16 2018-19 69 16 12 9 12 11 9 69 69 6 v.2012 5 2019-20 65 5 16 12 9 12 11 65 65 9 v.2013 11 2020-21 65 11 5 16 12 9 12 65 65 11 v.2014 8 2021-22 61 8 11 5 16 12 9 61 61 12 9 4 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris siirtyvät Lyseolle 7.lk:lle max 30 Lyseo 7-9 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Pää Lä Pei Sai Rä 7.lk Lk-m. 2014-15 415 129 135 151 415 415 26 441 2015-16 384 120 129 135 384 384 120 41 33 16 19 11 120 30 414 2016-17 389 140 120 129 389 389 140 37 40 24 26 13 140 30 419 2017-18 390 130 140 120 390 390 130 41 34 23 19 13 130 30 420 2018-19 385 115 130 140 385 385 115 29 39 20 21 6 115 30 415 2019-20 385 140 115 130 385 385 140 40 44 33 14 9 140 30 415 2020-21 391 136 140 115 391 391 136 33 43 25 24 11 136 30 421 2021-22 407 131 136 140 407 407 131 55 28 25 11 12 131 30 437 2022-23 408 141 131 136 408 408 141 44 55 25 8 9 141 30 438 YHT. koulu Haukivuoren yhtenäiskoulu synt.v./ lapsia lukuv. 1-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 1-9 lk Pmk 2014-15 162 14 19 13 17 15 23 20 20 21 101 61 162 7 169 v.2008 14 2015-16 154 14 14 19 13 17 15 22 20 20 92 62 154 22 8 162 1 v.2009 8 2016-17 142 8 14 14 19 13 17 15 22 20 85 57 142 15 8 150 v.2010 19 2017-18 141 19 8 14 14 19 13 17 15 22 87 54 141 17 8 149 v.2011 18 2018-19 137 18 19 8 14 14 19 13 17 15 92 45 137 13 8 145 v.2012 18 2019-20 140 18 18 19 8 14 14 19 13 17 91 49 140 19 8 148 v.2013 15 2020-21 138 15 18 18 19 8 14 14 19 13 92 46 138 14 8 146 v.2014 14 2021-22 139 14 15 18 18 19 8 14 14 19 92 47 139 14 8 147 Esiopetus varhaiskasvatuksen puolella Lk-m. max 8 POHJOINEN ALUE Kalevankangas synt.v./ lapsia Vanhala 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 79 11 15 14 11 15 13 79 79 v.2008 8 2015-16 74 8 11 15 14 11 15 74 74 13 v.2009 4 2016-17 63 4 8 11 15 14 11 63 63 15 v.2010 14 2017-18 66 14 4 8 11 15 14 66 66 11 v.2011 6 2018-19 58 6 14 4 8 11 15 58 58 14 v.2012 8 2019-20 51 8 6 14 4 8 11 51 51 15 v.2013 7 2020-21 47 7 8 6 14 4 8 47 47 11 v.2014 11 2021-22 50 11 7 8 6 14 4 50 50 8 4 Esiopetus varh.kasv.puolella Kalevankangas yleisopetus 7.lk:lle Lk-m. koulu synt.v./ lapsia lukuv. 1-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Van Kal Ihas Liik.lk Yht. 2014-15 451 47 38 45 36 40 34 66 78 67 240 211 451 2 64 515 v.2008 44 2015-16 467 44 47 36 45 36 40 75 66 78 248 219 467 2 34 13 34 10 18 75 66 533 v.2009 40 2016-17 470 40 44 45 36 45 36 83 75 66 246 224 470 2 40 15 40 10 18 83 66 536 v.2010 47 2017-18 492 47 40 42 45 36 45 79 83 75 255 237 492 2 36 11 36 14 18 79 66 558 v.2011 39 2018-19 494 39 47 38 42 45 36 85 79 83 247 247 494 2 45 14 45 8 18 85 66 560 v.2012 47 2019-20 496 47 39 45 38 42 45 76 85 79 256 240 496 2 36 15 36 7 18 76 66 562 v.2013 43 2020-21 492 43 47 37 45 38 42 79 76 85 252 240 492 2 45 11 45 5 18 79 66 558 v.2014 36 2021-22 473 36 43 45 37 45 38 74 79 76 244 229 473 2 42 8 42 6 18 74 66 539 4 38 4 18 64 66 Muista kouluista liik.lk:lle arvio 18 max 66 yht. 5 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris LÄNTINEN ALUE Rantakylä synt.v./ lapsia Otava 1-6 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 180 27 32 36 32 26 27 180 180 v.2008 29 2015-16 181 29 27 32 36 31 26 181 181 1 26 v.2009 26 2016-17 181 26 29 27 32 36 31 181 181 1 25 v.2010 23 2017-18 173 23 26 29 27 32 36 173 173 1 30 v.2011 24 2018-19 161 24 23 26 29 27 32 161 161 1 35 v.2012 26 2019-20 155 26 24 23 26 29 27 155 155 1 31 v.2013 31 2020-21 159 31 26 24 23 26 29 159 159 1 26 v.2014 32 2021-22 162 32 31 26 24 23 26 162 162 1 28 1 25 synt.v./ lapsia Rantakylä 1-9 lk esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Ota Ran yht.7lk Lisäksi Esiopetus (n. 20 ) 2014-15 668 53 72 70 71 68 75 92 92 75 409 259 668 oppilasta koulun tiloissa v.2008 61 2015-16 673 61 53 70 70 71 68 96 92 92 393 280 673 2 5 70 26 70 96 v.2009 74 2016-17 673 74 61 51 70 70 71 88 96 92 397 276 673 2 5 63 25 63 88 v.2010 66 2017-18 670 66 74 59 51 70 70 96 88 96 390 280 670 2 5 66 30 66 96 v.2011 74 2018-19 676 74 66 72 59 51 70 100 96 88 392 284 676 2 5 65 35 65 100 v.2012 45 2019-20 657 45 74 64 72 59 51 96 100 96 365 292 657 2 5 65 31 65 96 v.2013 68 2020-21 648 68 45 72 64 72 59 72 96 100 380 268 648 2 5 46 26 46 72 v.2014 51 2021-22 620 51 68 43 72 64 72 82 72 96 370 250 620 2 5 54 28 54 82 2 5 67 25 67 92 Suomenniemen koulu synt.v./ lapsia lukuvuosi 1-6 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris koulu yht. 2014-15 32 8 4 4 5 4 6 9 32 0 32 40 v.2008 8 2015-16 31 7 8 4 4 5 4 6 31 0 31 9 38 v.2009 7 2016-17 32 7 7 8 4 4 5 4 32 0 32 6 39 v.2010 7 2017-18 35 4 7 7 8 4 4 5 35 0 35 4 39 v.2011 4 2018-19 34 5 4 7 7 8 4 4 34 0 34 5 39 v.2012 5 2019-20 35 2 5 4 7 7 8 4 35 0 35 4 37 v.2013 2 2020-21 33 6 2 5 4 7 7 8 33 0 33 4 39 v.2014 6 2021-22 31 6 2 5 4 7 7 31 0 31 8 31 7 Pellosniemen koulu Laskettu 1.8.2015 alkaen Ristiinan yhtenäiskouluun ja lukioon (perusopetus) synt.v./ lapsia lukuvuosi 1-6 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 2014-15 20 4 4 2 1 6 3 20 0 20 Laskettu 1.8.2015 alkaen Ristiinaan 3 Ristiinan yhtenäiskoulu (1-9) 7.luokalle Perusop. synt.v./ lapsia lukuvuosi 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris Rist P-niemi S-niemiYht. Lk-m. Koulu yht. 2014-15 406 41 43 31 43 37 48 56 59 48 243 163 406 31 437 v.2008 44 2015-16 431 44 45 47 33 44 43 60 56 59 256 175 431 60 48 3 9 60 30 461 v.2009 62 2016-17 440 62 44 45 47 33 44 49 60 56 275 165 440 49 43 6 49 25 465 v.2010 29 2017-18 417 29 62 44 45 47 33 48 49 60 260 157 417 48 44 4 48 22 439 v.2011 40 2018-19 402 40 29 62 44 45 47 38 48 49 267 135 402 38 33 5 38 20 422 v.2012 39 2019-20 396 39 40 29 62 44 45 51 38 48 259 137 396 51 47 4 51 20 416 v.2013 31 2020-21 383 31 39 40 29 62 44 49 51 38 245 138 383 49 45 4 49 20 403 v.2014 38 2021-22 391 38 31 39 40 29 62 52 49 51 239 152 391 52 44 8 52 20 411 arvio 6 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Lukuvuosi Perus- ja esiopetuksen oppilaat yht. ei luokkamuotoisessa Esiopetuksen oppilaat 1. vl oppilaat 2. vl oppilaat 3. vl oppilaat 4. vl oppilaat 51. vl oppilaat 6. vl oppilaat 7. vl oppilaat 81. vl oppilaat 9. vl oppilaat Alakoulun oppilaat Ylläkoulun oppilaat Perusopetuksen oppilaat ei luokkamuotoisessa 3. musiikkiluokalle siirtyvät 7. luokalle Urheilupuistoon siirtyvät 7. luokalle Kalevankankaalle siirtyvät 7. luokalle Lyseoon siirtyvät 7. luokalle Rantakylään siirtyvät 7. luokalle Anttolaan siirtyvät 7. luokalle Haukivuoreen siirtyvät 7. luokalle Ristiinaan siirtyvät synt.v./ lapsia 0-9 esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris YLEISOPETUS lukuvuosi Esi-9 lk Yht. esi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1-6 7-9 1-9 3.mus 7. Urh 7. Kal 7. Lys 7. Ran 7.Ant 7.Hau 7.Ris 31.12.2014 4672 12 514 542 498 523 530 515 507 538 493 3122 1538 4660 375 211 415 259 54 61 163 268 4940 Luokkamuotoisen oppilasmäärät vaihtelevat 2015-16 4679 11 500 515 542 499 523 530 514 507 538 3109 1559 4668 377 219 384 280 62 62 175 260 4939 lukuvuosittain 2016-17 4652 11 513 500 515 542 499 523 528 514 507 3092 1549 4641 380 224 389 276 58 57 165 260 4912 2017-18 4658 5 519 513 500 515 542 499 523 528 514 3088 1565 4653 386 237 390 280 61 54 157 255 4913 2018-19 4658 9 510 519 513 500 515 542 499 523 528 3099 1550 4649 399 247 385 284 55 45 135 255 4913 2019-20 4613 4 488 510 519 513 500 515 542 499 523 3045 1564 4609 407 240 385 292 54 49 137 255 4868 2020-21 4588 9 493 488 510 519 513 500 515 542 499 3023 1556 4579 424 240 391 268 49 46 138 255 4843 2021-22 4459 0 379 493 488 510 519 513 500 515 542 2902 1557 4459 426 229 407 250 46 47 152 255 4714 2022-23 0 379 493 488 510 519 513 500 515 Kyläkouluissa olevat esiopetusoppilaat sisältyvät 1-9.luokkien määriin Yleisopetuksen oppilasmäärään vaikuttavat Mikkeliin sijoitettujen määrät 7-9 lk Lk-m yht. arvio 0-9 lk Lk-m YHT. 7 Exceltyo\ Ennusteet 2015-\ Liite1.xlsx
Varhaiskasvatuksen lapsimäärät yksiköittäin/päiväkodit Päiväkoti Asiakkaat 31.12.2014 Esioppilaat 31.12.2014 Päiväkotiasiakkaat yht. 31.12.2014 Emola 30 18 48 Kaarina 1 11 12 Kaarisilta 19 17 36 Kalevankangas 98 28 126 Launiala 27 0 27 Lähemäki 78 17 95 Norpanhovi 13 14 27 Nuija 20 0 20 Oravanpesä 17 0 17 Orikon Helmi 38 0 38 Otava 40 30 70 Peitsari 62 46 108 Rantakylä 26 30 56 Sanna 19 22 41 Silvasti 31 0 31
Päiväkoti Asiakkaat 31.12.2014 Esioppilaat 31.12.2014 Päiväkotiasiakkaat yht. 31.12.2014 Suksimäki 26 21 47 Tikanpelto 54 25 79 Tuukkala 32 21 53 Valkosenmäki 33 34 67 Jussintupa avoin pk 14 0 14 Punapirtti avoin pk 13 0 13 Päiväkotiasiakkaat 691 334 1025 yht. Vuorohoito Nuppula 31 13 44 Saksala 71 14 85 Vilttihattu 100 21 121 Kilikello 16 0 16 Ristiina 103 46 149 Vuorohoitoasiakkaat 320 94 415 yht. Päiväkotiasiakkaat yht. 1012 428 1440
Varhaiskasvatuksen lapsimäärät yksiköittäin/ ryhmäperhepäiväkodit Ryhmäperhepäiväkoti Asiakkaat 31.12.2014 Lilliputti 11 Muikkula 5 Naperotupa 11 Omppu 12 Onnimanni 12 Otsola 6 Pajunkissa 5 Peukaloinen 10 Piilopirtti 9 Pikkuhauki 8 Rölli 8 Torpantie 25 Untuvikot 13 Vara-Matti 5 Varaviikari 4 yhteensä 144
Varhaiskasvatuksen lapsimäärät/perhepäivähoitajan omassa kodissa tapahtuva perhepäivähoito Perhepäivähoito Asiakkaat 31.12.2014 Perhepäivähoito, hoitajan 143 omassa kodissa Perhepäivähoitopaikat yhteensä 287
Yksityisellä hoidon tuella olevien lasten määrä Yksityisen hoidontukilapset Asiakkaat 31.12.2014 Esioppilaat 31.12.2014 Yksityisen hoidontukilapset yhteensä 31.12.2014 Yksityiset päiväkodit 263 82 345 Yksityinen perhepäivähoito 98 98 Yksityisen hoidontukilapset yhteensä Kotihoidontuen piirissä olevat lapset 443 719 719 Yhteensä hoidontuella 1162
MIKKELIN KAUPUNKI / TILAKESKUS Varhaiskasvatuksen yksiköt tulevaisuudessa ja tiedossa olevat investointi- ja korjaustarpeet Rake Peru KL/ Tilavuus Kerros Huoneisto nnusvuosi skorj 2013 (rm³) ala ala Nimi aus- (m²) (htm²) Tikanpellon päiväkoti 1982 0 85 2 051 630 588 Kunnossapit omäärärahaarvio 2015-50 000 Investointimä ärräraha-arvio 2015-2018 D Silvastin päiväkoti 1850 1997 77 1 180 342 286 300 000 rahoitus koulujen ja päiväkotien korjausmäärärasta), alapohjakorjausta vaiheittain 50-100 000. Tilamuutokset Päiväkoti Norpanhovi 1974 1999 81 1 040 466 412 50 000 Uusi vaunu/pyörävarasto 10 000, sadevesijärjestelmän uusimista 10 000. Sisätilakorjauksia kesä/2015. Ristiinan päiväkoti 1967 2009 88 5 310 1 409 1 151 50 000 Alakertaan tehty isot korjaukset 2013 ja -14. Ilmeisesti myös ulkoseinissä on vaurioita, korjaus 2015. Valkosenmäen päiväkoti 1989 0 68 1 855 560 468 80 000 Kuntoarviosta paljon pientä kunnossapitotyötä. Seuraaville 5- vuitiskaudelle n. 80 000. D Saksalan päiväkoti 1820 2013 95 3 071 854 785 50 000 Alapohjan tiivistystä, aidan uusimista, keittiön lattian korjausta yht. 35 000. Vanhan ja uuden liittymä/selvitys/korjausvaraus. D Lähemäen lastentalo 1949 1985 91 4 794 1 120 1 161 85 000 WC-tilojen uudistus 2015, 30 000. Ikkunakorjauksia 25 000. Otavan päiväkoti 1954 2010 85 8 010 1 832 1 046 15 000 Ruokasalin kattoakustot. Peitsarin päiväkoti 1979 0 60 2 365 587 675 70 000 Kuntoarvio tehty. Isoimmat ikkunoiden 40 000 ja aidan 30 000 uusiminen. Tuukkalan päiväkoti 1988 0 75 2 310 606 585 20 000 Oireilua! Selvitys käynnistynyt.varaus pienniin korjauksiin. RAK. työt Haahtelasta ja sisäilmaselvityksistä LVI-korjaukset 2015-2017 Sähkökorjaukset 2015-2017 kuntoarvioista ja Huom. Luonnos 9.3.2015 1 100 000 Peruskorjaus 1,1 M /2017- Kaipaa peruskorjausta, lattiat ja katto pikaisesti. 2018 IV ja vesijohto saneerausta 60.000 Tilamuutoksia ym. korjauksia kunnossapitomäärärahoilla alapohjakorjauksen yheydessä. Yläpohja? useana vuonna, mm. Vesikalusteet uusitaan 2015. Arvio 21 000. Ilmanvaihtoselvitys. Isoja kunnossapitokorjauksia 2013-2014. Julkisivun ja vesikaton korjaus tehty 2012-2013. 2010 päiväkotitilojen perusparannus. Kalevankankaan päiväkoti 1983 2014 100 1 274 50 000 Valmistunut 9/2014, pihan Päiväkoti Kilikello 1987 0 77 740 210 189 2 000 Sisätilakorjauksia 2015. Valaisin uusitaa. Suomenniemellä Punapirtti av oin päiv äkoti 1984 0 68 410 132 108 30 000 Uusi iv-kone asennettu 2013 2014 alkaneiden sisätilakorjausten loppuun saattaminen/varaus pieniin Keittiö ja salin lattia korjauksessa. Valmistuneet 1/2015. korjauksiin. Emolan päiv äkoti 1990 2012 95 2 660 805 747 Sisäilmakorjaus 2012 Tehty kunnossapitokorjauksena. Kaarisillan päiväkoti 1993 0 1 101 425 425 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Kappalaisenkatu 3 D, Kujakatit Peitsarin pk 0 0 0 0 113 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Launialan päiv äkoti 1980 680 263 263 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Nuppulan päiv äkoti ym. Haukiv uori 0 0 0 0 450 10 000 Varaus hätäpoistumisportaiden rakentamiseen 2. kerroksesta. Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Oravanpesän päiväkoti xx 0 0 0 0 110 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Orikon Helmen päiväkoti 2005 0 91 530 212 276 Ryhmäppk Omppu 0 0 190 91 91 Vuokrattu yksityiseltä Ryhmäppk Pajunkissa 1984 0 210 73 73 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Ryhmäppk Peukaloinen 1990 0 220 84 84 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä RyhmäppkPiilopirtti 0 0 0 0 80 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Ryhmäppk Torpantie x 0 0 320 126 126 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Ryhmäppk Untuv ikot 0 0 0 0 181 Vuokrattu Mikalo Oy:ltä Päiväkoti Vilttihattu 2013 0 100 7 150 1 362 1 313 Rantakylän päiväkoti x 0 0 980 377 435 Vuokrattu seurakunnalta Sannan päiv äkoti 1992 2002 81 1 920 474 430 1 500 Suksimäen päiväkoti 1981 2001 92 2 040 614 552 Varaviikari varahoitopiste x 1989 0 69 0 0 57 IV-kone asennettu 2014 Rantakylä-talolla Erittelemättömät kunnossapitotarpeet 500 000 Yhteensä 1 363 500 1 100 000 Uudet kohteet 2019 -> Rantakylän alueen uusi päiväkoti, 180-paikkainen? Haukivuoren päiväkoti, 70-paikkainen 1 500 000 Riskikohde kursiivilla KL=kuntoluokka Rantakylän uuden päiväkodin myötä poistuvat x Poistuu ja siirtyy Lähemäelle 8.2016 Untuvikkojen sijasta xx
MIKKELIN KAUPUNKI / TILAKESKUS Luonnos 9.3.2015 Peruskoulu- ja lukiorakennukset, tiedossa olevat investointi- ja korjaustarpeet Rakennus vuosi Perusko rjausvuosi Nimi D/A Yhteiskoulu, nyk. Päämajakoulu 1905 2004/2014-2016 Tilavuus (rm³) Kerros ala (m²) KL 2013 26 255 6 614 90 Anttolan yhtenäiskoulu 1977 2000 17 100 3 635 84 /kor. 2014-2015 Ristiinan yhtenäiskoulu 1972 2004 36 550 9 050 68-100 Launialan koulu 1991 0 10 465 2 190 78 D Urheilupuiston koulu 1950 1995 29 347 6 058 76 Rantakylän yhtenäiskoulu 1956 0 35 800 9 700 75/kor. 2016-2018 Kuntoarvio tehty Kunnossapito määrärahaarvio 2015-2017 2014 100 000 Investointimäärära ha-arvio 2015-2018 10 000 400 000 170 000 700 000 2014 540 000 200 000 RAK. työt Haahtelasta, kuntoarvioista ja sisäilmaselvityksistä 2 650 000 Korjauksen alla. Piha yhteistyössä liikuntapalveluiden ja aluejohtokunnan kanssa/lähiliikuntapaikka-avustus. Peruskorjaus menossa. Liikuntasalin ja sen ympäristön yläpohjan tiivistys 50 000. Varauduttava ison liikuntasalin lattian uusintaan n. 120 000. Vielä vanhoja muovimattoja muutamassa pientilassa, joista oireita? Yksi luokka, jota ei ole saatu oireettomaksi. Odotetaan raporttia >10 000. Ollut vesivuotoja putki tms.. Ongelmia tulevaisuudessa ehkä välipohjien täyttöaineista (rak.jätettä yms.) Oireilua on OPO, sihteeri ja muita. Kuntoarviossa paljon erilaista laitettavaa. Seuraavat 5 v. 370 000, josta ikkunoiden uusiminen ja julkisivukorjaukset yli 200 000. Tilamuutokset 70 000 /2015. LVI-korjaukset 2015-2017 Lämpöjohtojen uusinta tai ainakin reittivaraukset vanhimmalla osalla. 80.000 (IV-kunnostuksia, viemärikorjauksia, lämpöverkon tasapainotus jne.) Sähkökorjaukset 2015-2017 kuntoarvioista ja Haahtelasta Huom. 1. vaihe käynnissä (tarve 350 000/2015). 2. vaihe 2015-2016 (tarve 2 300 000 ). Liikettä Anttolaan hanke/tilakeskuksen osuus 70 000. Pihan liikennejärjestelyt 10 000 /2015. Korjausmäärärahat tulevat ylittymään n. 130 000 /2015. Muutos- ja laajennustyön 3. vaihe 2015-2016. Lisäksi mikäli ryhmis siirtyy Launialan koululle, tilamuutokset/niiden rahoitus. 279.000 26 000 Pihan korjaus 200 000 /2017. Huom. 1995 peruskorjaus tehty LVIS-korjauksena. peruskorjaukseen peruskorjaukseen Moision koulu 1953 1986 12 010 2 951 65 Haukivuoren yhtenäiskoulu 1969 1987 12 496 3 181 pk 2014/ 100 Vanhalan koulu 1954 0 2 460 516 61/korj. 2015-2016 D Rouhialan yläkoulu 1910 1979/2008/201 2 840 586 85 2 D Urpolan koulu 1955 2004 20 850 5 453 84 Rämälän koulu 1986 0 5 050 1 192 72 2013 9 100 000 Peruskorjaus 2009 130 000 120 000 80 000 Pesutiloissa korjattavaa lähivuosina, arvio n. 20 000 Sisäilmaongelmaa vanhassa osassa ja iso osa tiloista käyttämättömiä. 75 000 Laajennus ja peruskorjaus menossa. 1 100 000 Lisäsiiven (KT, wc-tilat) korjaukset 2015, arvio 120 000. Oireilua. 2008 korjauksessa yläpohjaa ei purettu. Ikkunapellitysten laittoa olisi. Muovimattojen vaihtoa alakerrassa, jossa ollut oireita. 10-20 000 2015. 30.000 (IV) 4 000 Tilamuutokset (varaus 50 000 ), jos Olkkola ja Moisio yhdistyvät tai vanhimman osan puku ja korvaaminen uudisrakennuksella. peruskorjaukseen 25.000 30.000 (lämpö- ja IV-ongelmaa) peruskorjaukseen Peruskorjauksen ja laajennuksen viimeistelytyöt. Peruskorjaus ja laajennus 2015-2016 50 000 Keittiön lattian kaadot pitäisi korjata. Muutama tuhat euroa. Tuppuralan koulu 1980 laajennus 2004 15 060 3 405 78 Kuntoarviossa paljon erilaista laitettavaa. Seuraavat 5 v. 170 000 78.500 (viemärikorjauksia, IV-koneiden 30 000 Huom. purunpoistoj ärj estelmän, josta ikkunoiden uusiminen 120 000. Myös sisäpintojen uusintaa, lämpöverkon tasapainotus) uusinta/siv istystoimi. korjausta ja varusteiden sekä kalusteiden uusintatarvetta 2013 160 000 lähivuosina. Sairilan koulu 2001 0 7 550 1 350 80 5 000 Tilamuutokset, j os Rahula j a Sairila Kuntoarviossa erilaista laitettavaa. Seuraavat 5 v. vanha ja uusi yhdistyv ät (v araus 70 000 ). osa yhteensä n. 100 000, mm. pihan kunnostus. 2024 ehdotettu 2014 170 000 isot korjaukset (katto, märkätilat, luokkatilat). Sairilan koulu, vanha osa 1977 2001 2 560 720 80 2024 vesijohtojen ja viemärien uusinta Pieniä sä-korjauksia. 2014 30 000 Ikkunoiden uusiminen 2018 tai myöh. kellarikerroksessa, 25 000. Lähemäen koulu 1966 2007 18 381 4 390 92 A-osalla 2 ilmanpuhdistinta oireilujen takia. Terv.hoitajan 51 000 ulkoseinää korjattava, ka n. 15 000. 30.000 (IV-ohjauksia, säätöjä jne.) 6 000 Päämajankuja 4, Mikkelin lukio 1951 2011 26 320 7 457 92 32 000 Ei toimenpiteitä tiedossa. Viemärihajuongelmaa vanhalla osalla. 16 000
Suomenniemen uusi koulu 1976 0 4 390 892 75-100 20.000 (lämpöverkoston tasapainotus) 5 000 D Suomenniemen vanha koulu 1900 0 750 184 62 Otavan koulu 1989 2005 12 700 3 065 79 Seuraavat 5 v erilaisia kunnostustöitä (mm. piha), arvio n. 50 000 10.000 (lämpöverkoston tasapainotus) 73 000. Myöhemmin vesikaton maalaus ja ikkunoiden kunnostus ja 2013 140 000 maalaus n. 60 000. A/D Lyseo 1900 1999 27 704 6 915 96 110 000 Julkisivukorjausta vanhimmalla osalla. 50.000 (viemäreiden uusintaa) 8 000 Olkkolan koulu 1991 0 3 340 756 71 Olkkolan koulu, vanha osa 1903 1986 0 0 71 Rahulan koulu 1917 1994 1 960 519 65 2014 2014 140 000 60 000 Kuntoarviossa erilaista laitettavaa. Seuraavat 10 v. 166 000, josta isoimmat alapohja ja ikkunoiden uusiminen/kunnostus sekä wc-tilat. Vesikaton kunnostus (2014 tehty paikkauskorjausta). Kunnossapitokorjauksena tehty ala- ja yläpohjan korjaus, ikkunoiden uusinta ja vesikaton maalaus. Rahulan koulu liikuntarakennus 2000 0 2 700 416 79 Ei ongelmia 10.000 (IV) LV-järjestelmien uusintaa (rasvanerotuskaivo ym.) 60 000 20 000 Toimenpiteet, kun koulun tulev aisuus on v arma. Määrärahatarv e n. 140 000 /2015-2017. 60.000 (IV) Toimenpiteet, kun koulun tulev aisuus Kalevankankaan koulu 1986 2011 44 220 9 511 93 100 000 Taiteseinien korvaus kiinteillä väliseinillä. 45.000 (IV- koneiden uusintaan varaus) 2 000 D Rouhialan alakoulu 1910 0 1 010 222 76 Ihastjärven uusi koulu 2011 0 5 050 1 029 98 5 000 1 000 000 Pienet vuosikorjaukset. Siirto 1 M /2017. Erittelemättömät kunnossapito- ja korjausmäärärahat 900 000 700 000 Yhteensä 3 098 000 15 925 000 on v arma. 2016 Silv astin pk:n kt 100 000. Sisältää liikettä Anttolaan- hankkeen rahoituksen Pellosniemen ala-aste 1970 0 2 546 639 68 Muutos työpajatiloiksi. Uudet kohteet 2019 - > Moision koulun uudisrakennus 1 850 000 Tuppuralan koulun vanhan osan korjaustyöt (sis. Ikkunoiden uusinnan), ka n. 800 000 800 000 Vanhan osan purku ja korvaaminen uudisrakennuksella (kustannusarvio n. 1850 000 /700 brm2). Riskikohteet kursiivilla KL = kuntoluokka
Mikkelin kouluverkon arviointi koulumatkojen näkökulmasta Loppuraportti 6.10.2015
Sisältö 1. Tausta, tavoitteet ja työmenetelmät s. 3 2. Koulujen saavutettavuusvyöhykkeet s. 6 3. Simuloidut koulukohtaiset oppilasmäärät s. 10 4. Koulumatkojen määrät verkolla kulkutavoittain s. 13 5. Koulumatkojen kulkutavat ja keskipituudet kouluittain s. 17 6. Vaihtoehtotarkastelut s. 22 Alle 3.luokkalaisten osalta kyytiin oikeuttava minimietäisyys nostetaan 5 kilometriin. Rahulan koulu lakkautetaan Suomenniemen koulun 3.-6. luokat lakkautetaan Olkkolan koulu lakkautetaan Ihastjärven koulu lakkautetaan 7. Havainnot ja päätelmät s. 34 2
Selvityksen tavoitteet ja tausta Selvityksessä Mikkelin perusopetuksen kouluverkkoa on arvioitu saavutettavuuden, koulumatkojen ja kyyditysten näkökulmasta. Koulukiinteistöjen tai opetuksen järjestämisedellytysten arviointi ei ole sisältynyt tehtävään. Selvitykselle on asetettu seuraavat tavoitteet: Lisätään tietämystä koulumatkoista kouluverkon suunnittelun ja koulumatkojen järjestämisen taustaksi. Osoitetaan koulupiirien optimaaliset rajat saavutettavuuden näkökulmasta. Osoitetaan koulujen saavutettavuuteen perustuva oppilaskysyntä. Arvioidaan kouluverkon muutosten vaikutuksia koulumatkoihin ja kyydityksiin. Tuotetaan tietoa koulumatkojen määristä verkolla mm. joukkoliikenteen ja kevytliikenteen verkon, koulukyytien ja liikenneturvallisuuden suunnittelun taustaksi. Selvityksen laadinta on käynnistynyt kesäkuussa 2015 ja se on valmistunut lokakuussa 2015. Konsulttina työssä on toiminut Strafica Oy, jossa työstä on vastannut Hannu Pesonen. 3
Työmenetelmä ja sen rajoitteet Mikkelin perusopetuksen kouluverkko on kuvattu malliin ala- ja yläkoulut eroteltuna. Mikkelin peruskouluikäisten oppilaiden asuinpaikat on kuvattu 250 metrin ruudukkoon ala- ja yläkouluikäiset eroteltuna. Mikkelin koulujen yhteenlaskettu nykyinen oppilasmäärä on alakoulujen osalta noin 10 % ja yläkoulujen osalta noin 6 % suurempi kuin simuloitujen, Mikkelin kouluikäisten aineistosta laskettu summa. Koulumatkojen simulointi on tehty erikseen peruskoulun ala- ja yläkoulumatkojen osalta (luokkatasot 1-6 ja 7-9). Simuloinnissa ala- tai yläkouluikäiselle haetaan asuinpaikan sijainnin ja liikenneyhteyksien perusteella luontevin koulupaikka. Koulumatkojen kulkutapajakaumat ennustetaan koulumatkan pituuteen perustuvalla mallilla, jonka taustana on valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus. Tarkasteltavia kulkutapoja ovat kävely, pyöräily ja kyyditys. Kyyditys sisältää vanhempien antamat kyydit, joukkoliikenteellä tehtävät matkat sekä varsinaiset koulukyydit. Koko kaupungin aluetta koskevassa tarkastelussa ei ole voitu huomioida mahdollisia paikallisia erityisjärjestelyjä, esimerkiksi koulukyytien järjestämistä erityisen vaarallisten tienylitysten takia. Tarkastelussa ei ole huomioitu erityisopetuksen toimipisteitä tai oppilaskysyntää. Erityisopetuksen oppilasmäärät ja koulumatkat tulee arvioida tapauskohtaisesti erikseen. Rouhialan koulussa on vain luokat 1-2, mistä syystä koulu on jätetty pois alakoulujen (luokat 1-6) kuvauksesta. Rouhialan koulun 81 oppilasta kulkevat simuloinneissa lähinnä Päämajakouluun, Peitsarin kouluun ja Lähemäen kouluun. 4
Koulujen mahtuvan oppilasmäärän huomioiminen Aluksi simulointi on tehty ilman rajoitteita, jolloin kaikki oppilaat kulkevat saavutettavuudeltaan lähimpään kouluun. Tämä tarkastelu ilmaisee koulujen saavutettavuuteen perustuvan oppilaskysynnän ilman koulupiirirajoja. Simuloituja oppilasmääriä verrattiin Mikkelin kaupunkialueen kouluihin mahtuviin maksimioppilasmääriin, jotka ilmoitettiin seuraaviksi: Mikkelin Lyseon koulu 435 Tuppurala 220 Lähemäki 416 Peitsari 160 Päämajakoulu 375 Urpola 320 Urheilupuisto 420 Kalevankangas, alakoulu 340 Kalevankangas, yläkoulu 300 Alakoulujen osalta rajoitteet (kouluihin mahtuvat oppilasmäärät) eivät simuloinnissa ylittyneet. Yläkoulujen osalta Mikkelin Lyseon koulun maksimioppilasmäärä 435 oppilasta ylittyi simuloinnissa noin 30 %:lla. Tästä syystä lyseon koulun matkavastusta kasvattiin mallissa 3 %, jolloin simuloitu oppilasmäärä jäi maksimirajan tuntumaan. Tulokset on esitetty maksimioppilasmäärärajoitteet huomioiden, ellei toisin ole mainittu. 5
Alakoulujen saavutettavuusvyöhykkeet Nykyiset oppilaaksiottoalueet esitetty viivoilla Tieverkon ajoaikojen perusteella simuloidut saavutettavuusvyöhykkeet on esitetty koulukohtaisesti väritettynä. 6
Kaupunkialueen koulut, oppilaaksiottoalueet ja alakoulujen saavutettavuusvyöhykkeet Keskusta-alueen peruskoulut (kaikki) ja alakoulujen oppilaaksiottoalueet Alakoulujen simuloidut saavutettavuusvyöhykkeet (värit) 7
Yläkoulujen saavutettavuusvyöhykkeet Ilman oppilasmäärärajoitteita Mikkelin Lyseon koulun oppilasmäärä rajoitettuna 8
Yläkoulujen saavutettavuusvyöhykkeet kaupunkialueella Yläkoulujen simuloidut saavutettavuusvyöhykkeet ilman rajoitteita (värit) Yläkoulujen simuloidut saavutettavuusvyöhykkeet Mikkelin Lyseon koulun oppilasmäärä rajoitettuna (värit) 9
Simuloidut alakoulujen koulumatkat ja oppilasmäärät 10
Simuloidut yläkoulujen koulumatkat ja oppilasmäärät Ilman rajoitteita Mikkelin Lyseon koulun oppilasmäärä rajoitettuna Mikkelin Lyseon kouluun tulee rajoittamattomassa simuloinnissa enemmän oppilaita kuin sinne mahtuu, Kalevankankaan ja Urheilupuiston kouluihin puolestaan vähemmän. Mikkelin Lyseon oppilasmääriä rajoittamalla ylimääräiset oppilaat siirtyvät pääosin Urheilupuiston kouluun, jolloin Urheilupuiston simuloidut ja todelliset oppilasmäärät vastaavat hyvin toisiaan. Kalevankankaan simuloidut oppilasmäärät jäävät edelleen pieniksi. 11
Saavutettavuuden perusteella simuloidun oppilaskysynnän suhde todellisiin oppilasmääriin Kalevankankaalla simuloidut oppilasmäärät jäävät selvästi todellisia pienemmäksi. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että Kalevankankaalla on laajempaa aluetta palvelevaa eritysopetusta, jota simuloinneissa ei ole huomioitu. Lähemäen kouluun tulee simuloinneissa oppilaita, jotka todellisuudessa käyvät viereistä, käytännössä samalla oppilasalueella olevaa Peitsarin koulua. 12
Kävellen tehdyt koulumatkat verkolla Koulukohtaisesti zoomattavissa olevat liikennemääräkuvat löytyvät osoitteesta http://files.strafica.fi/miko/ 13
Pyöräillen tehdyt koulumatkat verkolla Koulukohtaisesti zoomattavissa olevat liikennemääräkuvat löytyvät osoitteesta http://files.strafica.fi/miko/ 14
Kyyditetyt koulumatkat verkolla Koulukohtaisesti zoomattavissa olevat liikennemääräkuvat löytyvät osoitteesta http://files.strafica.fi/miko/ 15
Esimerkki koulukohtaisista liikennemäärätiedoista, Ristiinan yhtenäiskoulu Kävellen Kyydillä Pyörällä 16
Simuloitujen koulumatkojen keskipituus 17
Simuloidut kulkutapajakaumat 18
Kyytien osuus (simuloitu) 19
Kyytien keskipituus 20
Esimerkki koulukohtaisista koulumatkojen tunnusluvuista, Ristiinan yhtenäiskoulu Alakoulu Yläkoulu Koko koulu Kävellen 29 % 20 % 25 % Pyöräillen 21 % 22 % 21 % Kyydillä 50 % 58 % 54 % Keskipituus 4,4 km 8,2 km 6,2 km Kyytien keskipituus 7,4 km 13,3 km 10,3 km Koulukohtaiset tunnusluvut löytyvät Excel-muodossa osoitteesta http://files.strafica.fi/miko/ 21
Vaihtoehtotarkastelut Koulukyytien ja kouluverkon osalta on arvioitu seuraavia vaihtoehtoja: 1. Alle 3.luokkalaisten osalta kyytiin oikeuttava minimietäisyys nostetaan 3->5 kilometriin. 2. Rahulan koulu lakkautetaan 3. Suomenniemen koulun 3.-6. luokat lakkautetaan 4. Olkkolan koulu lakkautetaan 5. Ihastjärven koulu lakkautetaan 22
Alle 3.luokkalaisten osalta kyytiin oikeuttava minimietäisyys nostetaan 3->5 kilometriin Tarkastelu on tehty yleispiirteisellä tasolla muuttamalla alakoululaisten koulumatkojen kulkutapajakaumaa etäisyysvyöhykkeellä 3-5 km Perusopetuksen kyytien määrä ja kilometrisuorite koko Mikkelin alueella vähenee simulointien perusteella 2,8 %. Eniten muutos kohdistuu Lähemäen ja Peitsarin kouluihin, joiden kyyditettävien oppilaiden määrä laskee yhteensä noin 40:llä. Päämajakoulun kyyditettävien määrä laskee noin 12:lla. Koulukyytien muutos Mikkelin kaupunkialueella. 23
Rahulan koulu lakkautetaan Rahulan koulun simuloidut 57 koulumatkaa siirtyvät kaikki Sairilan kouluun. Rahulan koulun todellinen oppilasmäärä 64 on noin 12 % simuloitua suurempi. Lähes kaikki siirtyvät oppilaat tulevat kyyditettäväksi. Kyyditettävien oppilaiden lukumäärä kasvaa 17 oppilaalla ja kyytien henkilökilometrisuorite noin 490 hlö-km/vrk, mikä on 2,1 % koko Mikkelin perusopetuksen simuloitujen kyytien henkilökilometrisuoritteesta. X Kyytimatkojen simuloitu muutos (pun=kasvu, sin=vähenemä) 24
Rahulan koulu lakkautetaan, saavutettavuusalueiden muutokset X 25
Suomenniemen koulun 3.-6. luokat lakkautetaan Kaikki Suomenniemen koulun simuloidut 22 3.-6. luokkalaisten koulumatkaa siirtyvät Ristiinan yhtenäiskouluun. Suomenniemen koulun todellinen oppilasmäärä vastaa hyvin simuloitua oppilaskysyntää. Kaikki siirtyvät oppilaat tulevat kyyditettäväksi. Kyyditettävien oppilaiden lukumäärä kasvaa 6 oppilaalla ja kyytien henkilökilometrisuorite noin 910 hlö-km/vrk, mikä on 4,0 % koko Mikkelin simuloitujen kyytien henkilökilometrisuoritteesta. X Kyytimatkojen simuloitu muutos (pun=kasvu, sin=vähenemä) 26
Suomenniemen koulun 3-6 luokat lakkautetaan, saavutettavuusalueiden muutokset X 27
Olkkolan koulu lakkautetaan Olkkolan koulun 42:sta simuloiduista koulumatkasta 38 siirtyy Moision kouluun ja 4 Ristiinan yhtenäiskouluun. Olkkolan koulun todellinen oppilasmäärä 48 on noin 14 % simuloitua suurempi. Lähes kaikki siirtyvät oppilaat tulevat kyyditettäväksi. Kyyditettävien oppilaiden lukumäärä kasvaa 16 oppilaalla ja kyytien henkilökilometrisuorite noin 320 hlö-km/vrk, mikä on 1,4 % koko Mikkelin perusopetuksen simuloitujen kyytien henkilökilometrisuoritteesta. X Kyytimatkojen simuloitu muutos (pun=kasvu, sin=vähenemä) 28
Olkkolan koulu lakkautetaan, saavutettavuusalueiden muutokset X 29
Ihastjärven koulu lakkautetaan Ihastjärven koulun 38:sta simuloiduista koulumatkasta 21 siirtyy Rämälän kouluun, 11 Päämajakouluun ja 6 Vanhalan kouluun. Ihastjärven koulun todellinen oppilasmäärä 54 on noin 40 % simuloitua suurempi. Kaikki siirtyvät oppilaat tulevat kyyditettäväksi. Kyyditettävien oppilaiden lukumäärä kasvaa 6 oppilaalla ja kyytien henkilökilometrisuorite noin 660 hlö-km/vrk, mikä on 2,9 % koko Mikkelin perusopetuksen simuloitujen kyytien henkilökilometrisuoritteesta. X Kyytimatkojen simuloitu muutos (pun=kasvu, sin=vähenemä) 30
Ihastjärven koulu lakkautetaan, saavutettavuusalueiden muutokset X 31