Atomisoitunut sukupolvi

HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuksia 2007 7 MIKKO SALASUO Atomisoitunut sukupolvi Verkossa ISSN 1796-7228 ISBN 978-952-473-978-8 Painettu ISSN 1455-724X ISBN 952-473-759-0 LISÄTIETOJA Mikko Salasuo 040 5485520 mikko.salasuo@nuorisotutkimus.fi

Sisällys Esipuhe... 5 Förord... 7 Foreword... 9 Lukijalle... 11 Johdanto... 13 Aineisto, työmetodi ja teoria... 17 Pääkaupunkiseutu, tutkimusalueet ja nuorisotyö.... 22 Nuorisotyö... 22 Pääkaupunkiseudun nuorisotoimet... 24 Atomisoitunut sukupolvi.... 31 Matka rastilta toiselle... 32 Yhteisen maailmasta pienryhmiin ja yksilölliseen tyylittelyyn.... 33 Alakulttuurin kuolema?... 35 Olen mitä haluan ja teen mitä haluan... 38 Tyylien suuret kaaret... 39 Pissikset... 43 Uusyhteisöt ja pienryhmät... 46 Identiteettien tuunaamista ilmiöyhteiskunnassa... 47 Tyylittelyä ja kehon muokkausta... 49 Musiikki muutoksen suunnannäyttäjänä?... 54 Mitä tulevaisuudessa siintää.... 59 Päihteet myöhäismodernin väistämätön paha?... 60 Internetin lävistämä sukupolvi.... 64 Nuorisotyö myöhäismodernissa ajassa.... 70 Nuorten herkkyys liikkua kulttuuristen ilmiöiden perässä. 70 Palvelujen ja kysynnän kohtaanto.... 73 Nuoret itse tuottamassa toimintaa... 77 Myöhäismoderni nuori nuorisotyöntekijän silmin... 78 3

Lopuksi.... 82 Tiivistelmä Atomisoitunut sukupolvi.... 85 Sammandrag Atomiserad generation... 90 Summary Atomised generation... 95 Liitteet... 101 Lähteet:... 125 4

Esipuhe Käsillä oleva Mikko Salasuon tutkimus Atomisoitunut sukupolvi on yksi reipas askel pitkässä nuoriin kohdistetussa helsinkiläisessä tutkimustraditiossa. Lähtölaukauksen ampui Markku Lankinen vuonna 1984 ja jatkoa seurasi Lasse Siuralan (1991), Jaana Lähteenmaan (1991) ja Vesa Keskisen (2001) raportteina. Pääkaupunkiseudun voimakas yhteistyö on ensimmäinen tuore elementti tämän tutkimuksen dynaamisessa prosessissa. Lähtökohtana oli Helsingin, Espoon ja Vantaan nuorisotointen yhteinen tiedonintressi osana muuta hedelmällistä yhteistoimintaa. Tutkimuskumppanuutta laajennettiin kaupunkien ulkopuolelle valtakunnallisesti toimivaan Nuorisotutkimusverkostoon ja nuorisotoimialan merkittävään oppilaitokseen Humanistiseen ammattikorkeakoulun Lohjan koulutusyksikköön. Humakin opiskelijat tekivät arvokkaan työpanoksen kentän tiedonkeruussa. Nuorisotutkimusverkostossa tutkimusraporttia jalostettiin monin keskusteluin ja kommentoinnein sekä tehtiin näkymätöntä tukityötä aineiston muokkaamisessa, oikoluvussa ja luovan työskentely-ympäristön tarjoamisessa. Tutkimusta on luotsannut sen alkuideoinnista loppuvuodesta 2004 lähtien ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet Vesa Keskinen Helsingin kaupungin tietokeskuksesta, Viula Pakka ja Peter Blomster Espoon kaupungin nuorisotoimesta, Ari Tossavainen Vantaan kaupungin nuorisopalveluista, Pia Lundbom ja Mikko Vatka Humakista, Mikko Salasuo, ja Harri Taponen (pj.) Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta. Toisena tuoreena asiana sovellettiin laadullista kulttuuritutkimuksen lähestymistapaa suurten määrällisten tutkimusten jatkumolla. Tietokeskuksen kautta hanke kytkettiin osaksi Helsingin kaupungin tutkimusohjelmaa sen keskeisten ideaalien, monitoimijuuden ja palvelukohtaannon, mukaisesti. Nuorisokulttuuritutkimuksen kehiinnoston näkökulmasta Mikko Salasuon toteuttama hanke on mitä arvokkain lisä ja uudelleen avaus nuorten kulttuurisiin ilmiöihin. Saaliiksi saatiin puhuttelevia tuloksia nuorten todellisuudesta lisäämään aikuismaailman ymmärrystä ja testaamaan nuorille suunnattuja mahdollisuuksia. Raportista on myös luettavissa sen rivakasti kootuista ai- 5

neistoista kumpuavia tärkeitä suosituksia palvelujen kehittämiseksi. Niiden tehtävä on käynnistää keskustelua nuorisotyön kentillä. Työ on itsessään mainio argumentti pääkaupunkiseudun nuorisotoimien yhteistyön puolesta. Ilman tätä hanketta ja yhteisrahoitusta tällainen avaus nuorisokulttuuritutkimukseen, joka sykkii toisaalta nuorisoilmiöiden nuorisotyölle asettamien ajankohtaisvaatimusten kanssa, ei olisi ollut mahdollinen. Yhteistyötahoina olemme toisillemme kiitolliset, että tällainen combo on saanut toteutua. Käsillä oleva raportti on vasta avaus ja jatkorupeamaa jo viritellään. Seuraavien vuosien aikana liu utaan, edelleen yhteistyössä, yhä enemmän nuorten arjen tasolle merkitysten realisoitumiseen ja jopa palvelujen toimintatutkimukselliseen yhteiskehittelyyn akateemisia näkökulmia mukaanottaen. Suuri kiitos kuuluu Mikolle laajan paletin puristamisesta yksiin kansiin! Helsingissä 21.8.2006 Harry Schulman Helsingin kaupunki, tietokeskus Lasse Talasma Espoon kaupungin nuorisotoimi Tommi Hoikkala Nuorisotutkimusverkosto Lasse Siurala Helsingin kaupunki, nuorisoasiainkeskus Eija Ahola Vantaan kaupungin nuorisopalvelut Sirpa Teräväinen Humanistinen amk, Lohja 6

Förord Föreliggande undersökning, Atomiserad generation, är ett raskt steg i den långa tradition av ungdomsforskning som Helsingfors stad bedrivit. Startskottet sköts redan år 1984 av Markku Lankinen, och efter kom Lasse Siurala (1991), Jaana Lähteenmaa (1991) och Vesa Keskinen (2001). Det starka samarbetet inom Huvudstadsregionen är det första färska elementet i den dynamiska processen kring denna undersökning. Utgångspunkten var Helsingfors, Esbos och Vandas ungas gemensamma informationsintresse som en del av övrig fruktbar samverkan. Forskningspartnerskapet utvidgades utanför städerna till det riksomfattande Ungdomsforskningsnätverket och Lojo utbildningsenhet vid den humanistiska yrkeshögskolan Humak, en viktig läroinrättning för ungdomssektorn. De studerande vid Humak gjorde en viktig insats med insamling av data på fältet. Inom Ungdomsforskningsnätverket finslipades rapporten under många diskussioner och kommenteringar och gavs diskret stöd vid bearbetningen av materialet och korrekturläsningen och genom att utgöra en kreativ omgivning. Sedan den inledande idékläckningen i slutet av 2004 har undersökningen lotsats av en styrgrupp bestående av Vesa Keskinen från Helsingfors stads faktacentral, Viula Pakka och Peter Blomster från Esbo stads ungdomsväsende, Ari Tossavainen från Vanda stads ungdomstjänst, Pia Lundbom och Mikko Vatka från Humak, Mikko Salasuo och Harri Taponen (ordf.) från Helsingfors stads ungdomscentral. En annan färsk sak var att tillämpa en kvalitativ approach som fortsättning på de stora kvantitativa studierna. Via Faktacentralen kopplades projektet ihop med Helsingfors stads forskningsprogram i enlighet med dess centrala ideal, dvs. att det skall vara många med och dra lasset och att servicen skall kunna inriktas rätt. Med tanke på att slänga in ungdomskulturforskningen i ringen har Mikko Salasuos projekt varit ett synnerligen viktigt tillskott och en nyöppning till kulturfenomen bland unga. Dessutom fick vi debattväckande rön om de ungas verklighet, rön som kan öka vuxenvärldens förståelse och testa de möjligheter som riktas till de unga. Man kan också i rapportens raskt insamlade ma- 7

terial utläsa viktiga rekommendationer för hur servicen kunde förbättras. Deras uppgift är att sätta igång en debatt inom ungdomsarbetet. Arbetet är i sig ett utmärkt argument för samarbete mellan ungdomsväsendena i Huvudstadsregionen. Utan detta projekt och gemensam finansiering hade det inte varit möjligt med en dylik öppning till ungdomskulturforskningen. Sistnämnda måste ju leva i takt med de aktualitetskrav som ungdomsfenomenen innebär för ungdomsarbetet. Som samarbetsinstanser är vi varandra tacksamma för att en sådan här combo fått bli till. Föreliggande rapport är bara en öppning, och en uppföljning planeras redan. Under de närmaste åren kommer vi att fortsättningsvis i samarbete allt mera glida in på de ungas vardagsplan, på realiseringen av innebörderna och t.o.m. samfällt verksamhetsforskningsbaserat utvecklande av servicen så att även akademiska synvinklar beaktas. Stort tack till Mikko för sammanpressande av en bred palett inom samma pärmar. Helsingfors 21.8.2006 Harry Schulman Helsingfors stads faktacentral Lasse Talasma Esbo stads ungdomsväsende Tommi Hoikkala Ungdomsforskningsnätverket Lasse Siurala Helsingfors stads ungdomscentral Eija Ahola Vanda stads ungdomstjänst Sirpa Teräväinen Humanistiska yrkesskolan Humak, Lojo 8

Foreword Mikko Salasuo s study Atomised generation at hand is a big leap forward in the long-established research tradition in Helsinki that focuses on youths. The great beginning was made by Markku Lankinen in 1984 proceeded with the reports of Lasse Siurala (1991), Jaana Lähteenmaa (1991) and Vesa Keskinen (2001). The strong cooperation within metropolitan area of Helsinki is one of the first new fresh elements that resulted from this dynamic research process. In addition to the promising opportunity for fruitful cooperation, the common interest of the youth authorities of the cities Helsinki, Espoo and Vantaa towards information served as the main starting point. The research partnership was expanded outside the metropolitan area by involving the nationally operating Finnish Youth Research Network (Nuorisotutkimusverkosto) and a significant actor in area of youth work education, the Humak University of Applied Sciences (Humanistinen ammattikorkeakoulu), the Lohja unit. The students of Humak provided valuable work input in the process of gathering data. The Finnish Youth Research Network served as a forum for numerous discussions and comments enriching the research report, it also provided invisible support work regarding the editing process and proof-reading and offered a creative, innovative work environment. From the idea phase in late 2004 on, this work has been led by a steering group consisting of Vesa Keskinen from the City of Helsinki Urban Facts (Helsingin kaupungin tietokeskus), Viula Pakka and Peter Blomster from City of Espoo Youth Department (Espoon kaupungin nuorisotoimi), Ari Tossavainen from City of Vantaa Section foryouth Affairs (Vantaan kaupungin nuorisopalvelut), Pia Lundbom and Mikko Vatka from Humak, Mikko Salasuo and Harri Taponen (chairman) from the Youth Department, City of Helsinki (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus). Another new element is the application of full-scale quantitative research as an extension to the qualitative approach in culture research. In cooperation with the City of Helsinki Urban Facts (Tietokeskus) this project was included in the City of Helsinki s Research Programme, and adapted according to the distinctive research ideals and multi-functionality as well as service orientation requirements. 9

From the aspect of youth culture research, this project by Mikko Salasuo is a truly valuable addition to and a new beginning in the field of phenomena of youth culture. The study has shown inspiring results outlining the reality of young people. These are to enhance the understanding of adults and test the opportunities aimed at the youth population. The report incorporates extensive research data that was collected in a short period of time, and it makes recommendations on addressing the issues of service development. These recommendations are to commence a discussion regarding youth work. The work in itself is a perfect argument for the cooperation of youth work authorities in the metropolitan area of Helsinki. Without this project and the respective co-financing, a kick-off to youth culture research that complies with the requirements set by the youth cultural phenomena of the era to youth work, would not have been possible. As partners in this project, we are thankful to each other that this kind of combo was made to happen. The report at hand is only a start and the plans for activities for continuation exist. During the upcoming years, we will slowly proceed, still in cooperative mode, towards the level of the everyday life of the youth. Still not forgetting the realisation of meanings or even academic aspects regarding the action research based creation process of services. A huge thank you to Mikko for the efforts and good work! Helsinki, 21.August.2006 Harry Schulman City of Helsinki Urban Facts Lasse Talasma City of Espoo Youth Department Tommi Hoikkala Finnish Youth Research Network Lasse Siurala Youth Department, City of Helsinki Eija Ahola City of Vantaa, Section for Youth Affairs Sirpa Teräväinen Humak University of Applied Sciences, Lohja 10

Lukijalle Pääkaupunkiseutu muodostaa Suomen mittakaavassa hyvin omanlaatuisensa hallinnollisen, väestöllisen ja ennen kaikkea urbaanin kulttuurisen keskittymän. Nuorisokulttuurin näkövinkkelistä asetelma tekee pääkaupunkiseudusta globaalien trendien ja erilaisten murrosten sillanpääaseman. Yhteiskuntatieteissä paljon puhuttu myöhäismoderni aika vaikuttaa Suomen taskukokoisessa metropolissa läpäisevän nuorten elämys- ja kokemusmaiseman. Uuden mentaliteetin virittämänä aikalaisuus saa uudenlaisen luonteen. Millaisen kulttuuri- ja elämismaiseman elämysten, hedonismin, sirpaleisuuden, valintojen ja yksilöllisyyden aikakausi nuorelle sukupolvelle luo? Tähän kysymykseen kiteytyy tutkimuksen ydin. Vastaus kysymykseen antaa myös aineksia nuorisotyön kehittämiselle. Käsillä oleva tutkimus on osa pitkäkestoisempaa työrupeamaa. Sen lähtökohtana on toimia alkuvihellyksenä pääkaupunkiseudun 2000-luvun nuorisokulttuurin ja siihen liittyvän ilmiökentän tarkastelulle. Työote on tietoisen ilmava ja sihtaa empiirisen aineiston läpi suuria makrotason linjoja ja suuntia. Näistä linjoista ja suunnista löytyy useita osumakohtia, joiden tutkimista jatketaan myöhemmin tiukemmasta akateemisesta traditiosta nousevalla otteella sekä nuorisotyön toimintaympäristöihin suuntautuvilla toiminta- ja arviointitutkimuksilla. Sama koskee myös nuorisotyötä ja sen interaktiota myöhäismodernin nuorisokulttuurin kanssa. Tommi Hoikkalan (2006) mukaan nuorisotutkimus tarkoittaa monitieteistä, nuoriin kohdistuvaa tutkimussuuntausten muodostamaa kokonaisuutta. Tavanomaisesti nuorisotutkimus asettuu perinteisten yliopistollisten tieteenalojen, kuten sosiologian, politologian, kasvatustieteen, historian, psykologian, antropologian, kielitieteen, sosiaalipedagogiikan ja kriminologian yhteyteen. Se kiinnittyy myös hiljan kehkeytyneiden uusien alojen, kuten kulttuurintutkimuksen, kulutustutkimuksen, monikulttuurisuuden, kriittisen pedagogiikan, kansalaistoiminnan tutkimuksen ja evaluaatiotutkimuksen kehykseen. Nuorisotutkimus muodostaakin dynaamisen, eri tutkimussuuntausten kentän eri kohteineen, käytäntöineen ja menetelmineen. Nuorisopoliittisesti sensitiivinen nuorisotutkimus erottuu tavanomaisesta akateemisesta nuorisotutkimuksesta keskittymällä teemoihin, joihin liittyvät tutkimustulokset ja niiden raportoinnin tapa resonoivat poliittisen päätöksen- 11

teon, hallinnon ja kansalaistoiminnan toimijoiden tiedontarpeiden kanssa. Näin on turvattu sellaisen yleistettävän tiedon tuotanto, joka ei ole irrallaan nuorten arjesta. Mallia luonnehtii parhaimmillaan joustavuus, nopeus ja yhteiskuntapoliittinen relevanssi sekä ajankohtaisuus. Tutkijat astuvat alas norsunluutorneistaan ja esittävät asiansa sillä tavoin kirjoitetutussa ja puhutussa muodossa, että muutkin kuin lähimmät 11 kollegaa ja saman tieteellisen heimon edustajat viitsivät kuunnella ja lukea, jotta ymmärtäisivät kulloistakin tuotosta. Hoikkalan kuvaus nuorisotutkimuksesta sopii oivasti kuvaamaan myös tämän tutkimushankkeen dynaamista prosessia ja rakennetta. Tehtävänasettelussa rahoittajatahot Helsingin, Espoon, Vantaan nuorisotoimet ja Helsingin kaupungin tietokeskus, jonka kautta tutkimus kytkeytyy Helsingin kaupungin tutkimusohjelmaan, esittivät tavoitteeksi kartoittaa tämän ajan nuorten ilmiökenttää ja sen kohtaantoa nuorisotyön kanssa. Työprosessiin osallistui myös Humanistisen Ammattikorkeakoulun Lohjan koulutusyksikkö ja oma toimintakehykseni Nuorisotutkimusverkosto. Tutkimus rakentuu etenemällä yleisestä yksityiseen, makrosta mikroon. Ensimmäisissä kolmessa luvussa hahmotellaan tutkimuksen lähtöasetelmia, aineistoa ja teoreettisia lähtökohtia. Lisäksi luodaan katsaus tutkittavien alueiden ja nuorisotyön toimintakehyksiin. Luku neljä rakentuu työn ytimeksi. Se rakentaa kuvaa myöhäismodernista ajasta ja yksilöstä empirian läpi suodattuneen teoria-analyysin kautta. Eteneminen tapahtuu suurten uomien kautta pienemmiksi puroiksi. Nämä purot ovat niitä ilmiökokonaisuuksia, jotka ovat olleet aiemmin lähinnä teoreettissävytteisinä konstruktioina. Ne myös toimivat tärkeinä viittoina jatkotutkimusten kannalta. Viides luku johdattelee lukijan yhteen ilmiökentän ytimeen: mobiiliin nuoruuteen. Se nousee tärkeään asemaan myös luvun kuusi nuorten ja nuorisotyön kohtaannossa. Myöhäismoderni nuori on mobiili sekä liikkuvuudeltaan että käyttämältään teknologialta. Nuorisotyön toimijakentän ei ole helppoa tavoittaa sujuvasti sukkuloivia asiakkaitaan. Nuoret saavat äänensä kuuluville, mutta myös nuorisotyöntekijöille avautuu mahdollisuus esittää näkemyksiään. Kiitän tässä yhteydessä hankkeen kaikkia rahoittaja- ja yhteistyötahoja. Mikko Salasuo 12

Johdanto Nuorisokulttuuri on myöhäismodernissa ajassa muuttunut 1990-luvun ja 2000-luvun alun aikana merkittävästi siitä, millaisena sen nähtiin 1960 1980-luvuilla (esim. Lähteenmaa 2001). Uudet sukupolvet ovat marssineet nuorisokulttuurin näyttämölle ja ilmentävät omaa aikalaiskuvaansa sukupolvestaan kumpuavalla tavalla (vrt. Mannheim 1952). Meidän aikalaisuuttamme kutsutaan usein myöhäismoderniksi elämäntavaksi. Uusia piirteitä ovat muun muassa moniarvoisuus ja yksilön valinnanvapautta korostava mentaliteetti (Ziehe 1991; ks. myös Rantala 2001). Myöhäismoderni ajattelu näkyy erityisesti nuorten piirissä kehittyvissä ilmiöissä (Giddens 1991). Keskeistä on kaupallisuus, yksilöllistyminen ja traditioiden murtuminen. Pierre Bourdieun (1985) tekemä tulkinta nuorista epäyhtenäisenä sosiaalisesti hajanaisena ryhmänä näyttää toteutuvan 2000-luvun aikalaiskuvassa vahvemmin kuin koskaan aiemmin (ks. myös Lähteenmaa 2001). Nuorten elämä muotoutuu paljolti erilaisista itse raivattavista poluista ja reiteistä, joita pitkin elämässä edetään. Osa poluista oikaisee ja johtaa kulkijansa toivottuun suuntaan ja toiset taas johtavat vaikeakulkuisimmille reiteille. Kyse ei ole vain nuorten suunnistustaidosta, vaan monimutkaiset yhteiskunnalliset prosessit ja rakenteet luovat yksilöllisille valinnoille ehdot (Aapola & Ketokivi 2005). Näissä oloissa kasvavaa nuorta sukupolvea Tommi Hoikkala ja Petri Paju (2002) nimittävät yksilöllisen pakkovalinnan sukupolveksi. Sitä leimaa globalisaation, kaupallisuuden, matkailun ja informaatioteknologian avaamat elämänmaisemat. Nuorilta vaaditaan uudenlaista elämänhallintaa. On tiedettävä, mitä on osattava pärjätäkseen monimutkaisessa tietoyhteiskunnassa, jonka koulujakin luonnehtivat entistä enemmän luokattomuus, valinnaisuus ja erikoistuminen (Hoikkala & Paju 2002). Nuorisotyölle tämä tarjoaa uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Nuorisokulttuurissa myöhäismodernin mentaliteetin omaksuminen on johtanut perinteisten raja-aitojen romuttumiseen muodostaen viihteellisen ja sirpaleisen kulttuurimaiseman (Muggleton 2000). David Muggleton (emt.) puhuu yksilöllisyyden ja valintojen korostumisen olevan merkki hyperindividualismin ajasta, jonka juuret juontavat 1960-luvun suurista murroksista. Nuoret asettuvat enää harvoin edustamaan tiettyjä selkeitä alakulttuureita tai nuorisoryhmiä, vaan sukkuloivat vaivattomasti ryhmästä toiseen (Lähteenmaa 2001). Yksilölliset suunnistustaidot eivät noudata lineaarisia muotoja, 13

kuten aiemmin (vrt. Lähteenmaa 1991). Millaisia rasteja nuoret matkallaan sokkeloisessa metsässä valitsevat? Tämän tutkimuksen ensisijaisena päämääränä on luoda vankkaan empiiriseen aineistoon pohjaten kuva nuorten (13 18-vuotiaat) kulttuurisesta ja toiminnallisesta maisemasta pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseutu taskukokoisena metropolina tarjoaa otollisen maaperän nyky-nuorten ilmiökentän tarkasteluun (Schulman 2002). Aikalais- ja sukupolvidiagnoosin avulla tutkimuksessa raamitetaan nuorten toimintakulttuureja, esimerkiksi verkkoyhteisöllisyyttä ja monia muita 2000-luvun alun ilmiötä. Toisena tavoitteena on tutkia, miten Helsingin, Espoon ja Vantaan nuorisopalvelujen tarjonta vastaa nykyajan nuorisokulttuurin tarjoamiin haasteisiin? Näistä lähtökohdista kumpuavat tutkimuskysymykset. Alkuperäinen kysymyksenasettelu oli seuraava: Millaisia uusia nuorten ilmiöitä on havaittavissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla? Mikä on nuorten herkkyys liikkua kulttuuristen ilmiöiden ja toiminnan perässä? Mitä myönteisiä ja toisaalta kielteisiä vaikutuksia uudet ilmiöt tuottavat? Miten nuorten kiinnostus ja nuorille suunnatut palvelut kohtaavat? Miten nykyiset palvelut tavoittavat halutun kohderyhmän? Kuinka valmiita nuoret ovat itse tuottamaan haluamaansa toimintaa itselleen ja vertaisryhmilleen? Tutkimusongelma voidaan pelkistää kahteen hieman toisistaan poikkeavaan kysymykseen, jotka yhdistyvät ja lomittuvat tutkimustuloksissa. Keskeistä on tavoittaa, millaisia ilmiöitä ajassa liikkuu, mutta myös miettiä, mikä olisi interaktio, joka yhdistäisi nuorten ilmiöt ja tarjolla olevan palvelujärjestelmän. Tutkimusongelmat ovat hyvin monitahoisia, mikä on tyypillistä tutkittaessa näin laajoja ilmiökokonaisuuksia. Tavoitteena on luoda makrotason suuntaviivoja ja kehystyksiä tarkemmin fokusoituja jatkotutkimuksia varten. Tutkimusongelmat ovat suuntaa-antavia ja tarkentuvat aineiston analyysin eri vaiheissa (Strauss & Corbin 1998). Tutkimusalueiksi on valittu jokaisesta kaupungista kaksi kaupunginosaa. Kohdealueiden valinnat tehtiin yhdessä kaupunkien nuorisotoimien kanssa heidän tiedontarpeittensa mukaan. Alueiden luonteet poikkeavat toisistaan, joten vertailu ei ole tässä yhteydessä mielekästä. Helsingin ydinkeskustan alue valittiin ylimääräisenä alueena sen keskeisen, nuoria muualta houkuttelevan, aseman johdosta. Näin kohdealueita on kaiken kaikkiaan seitsemän: Helsingissä Ruoholahti, Pihlajamäki ja ydinkeskustan alue, Espoossa Olari ja Kauklahti ja Vantaalla Tikkurila ja Myyrmäki. 14

Tutkimusalueiden sijainti pääkaupunkiseudulla Tutkimusalue Vantaa Tikkurila Espoo Myyrmäki Helsinki Pihlajamäki Kauklahti Kauniainen Olari Keskusta Ruoholahti Tutkimus seuraa suomalaisen nuorisotutkimuksen traditiota, jossa aiemmin samankaltaista tutkimussuuntaa ja otetta ovat edustaneet Sari Vesikansan jengikartoitus (1980), Tommi Hoikkalan tutkimus Maskuliininen brassailu ja pikkutissuttelu (1983), Harri Taposen ym. (1986) tutkimus Helsingistä nuorten toimintaympäristönä sekä Jaana Lähteenmaan väitöskirja (ks. 2001) ja siihen liittyvät artikkelit vuosilta 1989 2001. Tutkimus ammentaa myös aikalaisdiagnostisesta tutkimussuunnasta. Sen tarjoama lähtöasetelma on herkullinen. Tutkimuksessa ei perehdytä nuorisokulttuurin tiettyihin alakulttuureihin tai marginaali-ilmiöihin, vaan etsitään sensorimaisesti aineistosta nousevia suuria värähtelyjä. Pyrkimyksenä on siis luoda katsaus nuorisokulttuuriseen maisemaan problematisoimatta yksityiskohtaisesti käytettyjen teorioiden ja empiirisen aineiston syvärakenteita. Tällainen aikalaisdiagnoosi selkeyttää käsitystä siitä keitä me olemme ja mikä on tämä aika. Tutkimussuuntauksen tunnettuja edustajia ovat muun muassa Ulrich Beck, Anthony Giddens, Zygmunt Bauman ja Thomas Ziehe. Lähestymistapa noudattelee myös nuorisotutkimuksen kentästä noussutta keskustelua uudesta tutkijuudesta. Tommi Hoikkala (2003) kuvaa Nuorisotutkimusverkoston yhdistäneen onnistuneella tavalla perinteisen alakulttuuritutkimuksen ja postmodernistisen kulttuurikritiikin, kuitenkin niin, että nuorten arki on pysynyt okulaarissa. Nuorisotutkimus voi Hoikkalan mukaan uutta tutkijuutta noudattaen 15

tuottaa nopeaa ja hyödyllistä tietoa, perinteisten instituutioiden ulkopuolelle jäävää nuoriso-tiedon aukkoa täyttämään. Laaja-alainen nuorisokulttuurin kartoitus tarjoaa kaupunkien nuorisotyölle palveluntarjoajina ajankohtaista tietoa siitä, millaisia myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia uudet ja jo olemassa olevat nuorisoilmiöt tuottavat. Tämä mahdollistaa palvelujen kehittämisen nuorten tarpeiden mukaiseksi ja tarjoaa aineksia tulevaisuuden nuorisotyön suunnitteluun. Tarvetta tämänkaltaiselle sukupolvianalyysille vaikuttaa olevan. Nykyinen nuori polvi edustaa ensimmäisenä ikäkohorttia, joka on elänyt koko ikänsä myöhäismodernissa eetoksessa, mediahypessä, Internetin ja mobiiliteknologian virittämässä tietoyhteiskunnassa. Juha Partanen (2005) esittää ranskalaiseen sosiologiin Alain Ehrenbergiin nojautuen nykyisen myöhäismodernin yksilön oikeutena ja velvollisuutena toteuttaa itseään, kehittää yksilöllisyyttään, osoittaa aloitteellisuutta ja toimia itsenäisesti sekä näkyä muiden ihmisten silmissä, sosiaalisesta asemasta riippumatta. Ihmisen on luotava oma historiansa sen sijaan, että hän alistuisi sosiaaliseen kohtaloonsa. On oltava Friedrich Nietzschen suvereeni yksilö, vain itsensä kaltainen. Partasen (emt.) mukaan taakse ovat jääneet ajat, jolloin ihmisten valtaenemmistön oli pakko alistua vallitseviin normeihin, asettua omalle paikalleen yhteiskunnassa, kansalaisena ja yksityisenä henkilönä. Nykyinen demokraattinen yhteiskunta tuottaa uudenlaista, henkilökohtaiseen vapauteen perustuvaa sosiaalista järjestystä. Kyse on muutosprosessista, joka on toteutunut 1960-luvulta lähtien ja ilmennyt monin tavoin yhteiskunnan rakenteissa ja instituutioissa sekä ihmisten käyttäytymisessä. Mutta vapaudella on hintansa: epävarmuus, turvattomuus, tunne tukipisteiden menettämisestä. Se panee minuuden kovalle koetukselle, tekee meistä haavoittuvia, Partanen toteaa (emt.). Tässä on nuorisotyölle ja koko yhteiskunnalle todellinen haaste: kuinka rakentaa ja mihin suuntaan? Tutkimuksen kirjoitusmuoto on pyritty rakentamaan siten, että sitä voidaan hyödyntää sekä tieteen että käytännön työn parissa toimivien henkilöiden keskuudessa. Myöhäismodernin kulttuurimaiseman ulottuvuuksia avataan myös aiemmin sanottua kertaamalla. Tällä tavoin keskeinen teoreettinen juonne seuraa mukana läpi koko tutkimuksen ja helpottaa sen lukemista. Lukuohjeeksi niille, jotka ovat allergisia tieteellis-teoreettisille pohdinnoille: neljäs luku ja sen jälkeiset osiot tarjoavat keskeiset tulokset kevytrakenteisemmassa muodossa. 16

Aineisto, työmetodi ja teoria Keskeisenä metodina tutkimuksessa ovat 13 18-vuotiaiden nuorten ja viranomaisten strukturoidut ja teemahaastattelut. Haastattelulomakkeessa (Liitteet 1 ja 2) oli kaksi osiota, joista toinen pitäytyi tarkasti ennalta rakennetussa muodossa ja toinen toteutettiin vapaamuotoisena haastatteluna tutkimuksen aiheista. Strukturoidussa osiossa selvitettiin haastateltavien henkilöiden taustatekijöitä, ja teemahaastatteluilla pyrittiin porautumaan nuorten kulttuurimaisemaa koskeviin tutkimuskysymyksiin. Haastattelurungon lopullinen muoto valmistui, kun hankkeen tutkija teki heinäkuussa 2005 valituilla kohdealueilla koehaastatteluja. Tällä tavoin selvitettiin, millainen metodi on toimiva ja miten kattaa mahdollisimman laajasti nuorten erilaisia ryhmiä. Varsinaiset haastattelut toteutettiin syys- ja lokakuussa 2005 yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun Lohjan yksikön kanssa. Ammattikorkeakoulu tarjosi tutkimuskurssinsa kautta käyttöön 38 opiskelijaa (Liite 3). Näin pyrittiin takaamaan mahdollisimman kattava otos ja integroimaan opiskelijat mukaan tutkimukseen (ks. Pia Lundbomin artikkeli opiskelijoiden näkökulmasta; Liite 4). Lisäksi tutkija täydensi aineistoa myöhemmin tarpeen mukaan. Aineiston kokonaismääräksi muodostui 144 haastattelua. Kyselylomakkeet oli luotu siten, että aineisto kattaa mahdollisimman laajalti nuorisokulttuurisen ilmiökentän. Aineistoa voikin kuvata leveäksi, mutta hieman ohueksi. Tämänkaltainen aineisto toimii parhaiten juuri suurten kaarien ja ilmiökokonaisuuksien hahmottamisessa. Aineistoratkaisu johtui pääosin siitä, että haastateltavat nuoret eivät halunneet tai jaksaneet vastailla kovin pitkään kysymyksiin. Tämän tutkimuksen virittämissä jatkotutkimuksissa painotus tulee olemaan päinvastainen. Yksittäisiin ilmiöihin sukelletaan mahdollisimman syvälle. Taulukko 1. Haastattelujen jakautuminen alueittain Paikka Nuoret Viranomaiset Yhteensä Ruoholahti 13 7 20 Pihlajanmäki 14 5 19 Myyrmäki 16 7 23 Tikkurila 16 6 22 Kauklahti 14 3 17 Olari 15 4 19 Hki, Keskusta 20 4 18 Yhteensä 108 36 144 17

Taulukosta 1 ilmenevät haastattelujen alueelliset painotukset. Nuorten osalta lopullinen aineisto (n=108) koostuu kuudella kohdealueelta kerätyistä nuorten haastattelusta ja keskustan alueella tehdyn etnografisen tutkimusosion 20 nuorta käsittävästä haastattelumateriaalista. Poikia haastateltavista oli 53 ja tyttöjä 55. Haastattelut toteutettiin pääosin nuorisotaloissa, kaduilla ja ostoskeskuksissa sekä paikallisten koulujen lähistöillä. Haastattelupaikat vaihtelivat hieman paikallisesti, sillä alueiden rakenteet poikkesivat jossain määrin toisistaan. Tietyillä alueilla ilmeni myös hankaluuksia yhteistyössä koulujen kanssa, jolloin haastatteluja täydennettiin paikallisten urheiluseurojen kautta 1. Myös Nuorisotoimen palvelut poikkeavat alueittain, joten haastattelujen kattavuuden runkoajatuksena toiminut kolmio katu, koulu ja nuorisotalo sai hieman erilaisia painotuksia. Keskustan osalta haastattelut toteutettiin hieman muista alueista poikkeavalla tutkimusmetodilla. Tutkija osallistui Luotsin 2 työntekijöiden partiointiin suorittaen samalla lyhyitä haastatteluja ja tehden muistiinpanoja. Lisäksi haastateltiin paikallisia toimijoita (n=36), jotka ovat tekemisissä nuorten kanssa (poliisi, nuorisotyöntekijät, koulukuraattorit jne.). Tällä tavoin saatiin mukaan myös palvelujärjestelmän ja sen toimijoiden näkökulma (vrt. esim. Lähteenmaa 2001; Salasuo 2004). Toimijat työskentelivät alueilla, joissa nuoria haastateltiin. Pääpaino oli nuorisotyöntekijöiden haastatteluissa; muut viranomaistahot tuottivat tutkijalle tärkeää taustatietoa kohdealueiden luonteesta. Tutkija seurasi heinäkuussa 2005 kohderyhmän Internetissä käymää keskustelua, jota löytyi useilta eri foorumeilta (mm. www.demi.fi). Näin oli koehaastattelujen lisäksi mahdollista luoda ennakkokäsitys siitä, millaisia ajatuksia ja ilmiöitä nykyajan nuorten elämään kuuluu. Metodisena ohjenuorana aineiston käsittelyssä sovelletaan Grounded Theorya, eli aineistoperustaista lähestymistapaa. Sen käytön mielekkyys korostuu tutkimuskysymysten ja aineiston avoimessa suhteessa. Grounded Theoryn luojat määrittivät sen kvalitatiivisen aineiston analyysiin tarkoitetuksi yleiseksi metodiksi, jossa vertailun kautta pyritään rakentamaan tutkimuskohdetta jäsentävää teoriaa. Corbin ja Strauss (1998) nykyaikaistivat lähestymista- 1 Kiitän helsinkiläistä PK-35 jalkapalloseuraa yhteistyöstä. 2 Helsingin kaupungin etsivän työn ryhmä Luotsi on työskennellyt Helsingin keskustassa vuodesta 1993. Nuorisoasiainkeskuksen, sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen rahoittamaan ryhmään kuuluu nuorisotyöntekijöitä, sosionomi ja sairaanhoitaja. Luotsi työskentelee toimitilojen ja toimistoaikojen ulkopuolella nuorten omilla kokoontumispaikoilla kadulla, iltaisin ja viikonloppuisin. Työntekijät hakeutuvat nuorten puheille ja kertovat heille, että Luotsi on kadulla nuoria varten. Työntekijöillä ei ole ennakkotietoa nuorista, eikä nuorta lähestytä ennalta määritellyn ongelman kautta vaan nuoriin tutustutaan kokonaisvaltaisesti. Luotsi tarjoaa nuorille mahdollisuuden luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Nuori voi saada apua pulmiinsa, kun hän on itse siihen valmis. Tavoitteena on, että nuori kokee elämänsä turvalliseksi ja hallituksi ja ymmärtää tekemiensä valintojen seuraukset itselleen ja muille (ks. http://nk.hel.fi/talot/luotsi/). 18

paa ja korostivat, että aiempi perehtyminen tutkimuskohteeseen liittyvään teoreettiseen keskusteluun on tärkeää, mutta tiedonkeruun tulisi tapahtua mahdollisimman avoimena (Glaser & Strauss 1967; Strauss & Corbin 1998). Myös Chenitz ja Swanson (1986) korostavat Grounded Theoryn joustavuutta uudenlaisten näkökulmien avaamisessa. Grounded Theoryyn pohjaava jäsennysapparaatti osoittautui tärkeäksi analyysivälineeksi, sillä aineistosta nousi pintaan suuria kulttuurisia kokonaisuuksia, joita tiukkojen esioletusten rajaamana olisi ollut hankala tavoittaa (vrt. Salasuo 2004). Ennakkokäsitykset todentuivat tuloksiksi dynaamisen Atlas-Ti-analyysiohjelman tarjoaman kvalitatiivisen analyysin kautta (ks. Muhr 2006). Tärkeänä lähtöoletuksena nuorten ilmiöiden tarkastelulle myöhäismodernissa on Karl Mannheimin (1952) klassinen sukupolviteoria. Siinä sukupolvella viitataan nimenomaan poikkileikkaukseen ikäluokista, ei suvuttaisen jatkumon peräkkäisiin sukupolviin. Nuorten kokemukset mobilisoituvat, muodostuvat sosiaaliseksi toiminnaksi ja liikkeiksi, kunkin sukupolvien jakamien historiallisten ja kulttuuristen elinolojen pohjalta. Yhteisestä kokemusmaailmasta nousee erilaisia kulttuurisia ja sosiaalisia liikkeitä. Liikkeissä organisoidutaan ajamaan ja edistämään hyväksi koettua elämäntapaa ja tavoitteita (Virtanen 2001, 24), tai ilmaisemaan tyytymättömyyttä aikuisten arvomaailmaa kohtaan (vrt. Kallioniemi 2003). Voidaan puhua mannheimilaisittain (Mannheim 1952; vrt. Virtanen 2001, 22 24) kokemuksellisista sukupolvista, joiden yhteinen kokemusmaailma muovaa makuja, mieltymyksiä ja käyttäytymistä ja vaikuttaa näin toimintamalleihin ja erilaisiin symboleihin liitettäviin merkityksiin. Toimintamallit heijastelevat sitä ajankuvaa, joka nuorisokulttuurissa vallitsee. Ylikansallisuudestaan huolimatta laajat nuorisokulttuuri-ilmiöt ovat saaneet Suomessa oman, paikalliseen kulttuuriin ja historiaan liittyvän kansallisen tulkintansa. Aktivoituminen tiettyyn nuorisokulttuuriseen fraktioon, ryhmään, tapahtuu ikään kuin alhaalta ylöspäin. Aluksi syntyy ydinryhmä, joka kehittelee kokemusmaailmansa pohjalta ulkoisia vaikutteita ideoita, toimintamalleja ja tunnuksia ottamalla. Ydinryhmästä liikkeelle lähtenyt sykäys muodostaa kulttuurin ytimen, josta voi myös kehittyä toiminnallisen mobilisaation lähde. Matti Virtanen (2001) kuvaa Mannheimiin tukeutuen sukupolviprosessia seuraavasti: Ensin kehkeytyy pieni samanikäisten ydinryhmä (tai ryhmiä), joka tuottaa ideoita ja tunnuksia. Jos ne saavat kaikupohjaa saman avainkokemuksen omaavassa sukupolvessa, mylly alkaa pyöriä. Tommi Hoikkala ja Petri Paju (2002) ovat antaneet nykysukupolvelle nimikkeet hyvinvoinnin sukupolvi ja yksilöllisen pakkovalinnan sukupolvi. Matti Virtanen (2004) puolestaan on esittänyt poliittisemmasta näkökulmasta nykypolven Millennium-sukupolvena. Pehmeä mediapuhekin on varannut 19

lukuisia nimikkeitä nuorten ikäryhmittymille viimeisen kahden vuosikymmenen aikana: nollasukupolvi, tuntematon sukupolvi, kadotettu sukupolvi, tv-sukupolvi, city-sukupolvi, x-sukupolvi, vihreä sukupolvi, eko-sukupolvi, pullamössösukupolvi, ekstaasisukupolvi, rave-sukupolvi, rap-sukupolvi, hip hop-sukupolvi, skeittisukupolvi, lamasukupolvi, EU-sukupolvi, teknosukupolvi, globaali sukupolvi, Attack-sukupolvi, historiaton sukupolvi, rasvaton sukupolvi, kielitaitoinen sukupolvi, kulinaristinen sukupolvi, minä-sukupolvi, why-sukupolvi, Nokia-sukupolvi, digitaalinen sukupolvi, homesukupolvi. Julkisuus pullistelee erilaisia nimiä, jotka eivät edusta mannheimilaista sukupolvikäsitettä tai siitä kumpuavaa määrittelyä. Kyseessä on pikemminkin yksittäisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä nouseva retoriikka. Tässä tutkimuksessa mukaan keskusteluun tuodaan atomisoitunut sukupolvi. Sillä viitataan hiukkasmaiseen, mosaiikkimaiseen, kulttuuristen ilmiöiden kentässä värisevään ja jatkuvasti liikkuvaan sukupolveen (ks. luku 4). Atomisoituminen voidaan esittää laajana sukupolven läpäisevästä prosessina. Atomisoituneen sukupolven elämää leimaa valinnan vapaus ja vaatimus. Sukupolvi on vailla lineaarista suuntaa, tavallaan jatkuvaan liikkeeseensä pysähtynyt. Sen kulttuurimaisema on kuitenkin monimuotoinen ja kiehtova. Tutkimuksen sukupolviterminologia nousee mannheimilaisesta traditiosta, mutta ei palaudu siihen suoraan: sukupolven kollektiivinen itsetietoisuus puuttuu. Alakulttuureihin, kuten rappiin, hip-hoppiin ja heavy-musiikkiin kiinnitytään nytkin, mutta ilman aiemman kaltaista sukupolvitietoisuutta. Tämän tutkimuksen sukupolviterminologia nousee ennen kaikkea tutkijan konstruoimasta massasukupolvinäkökulmasta. Tutkimustulosten perusteella tietyt ilmiöt läpäisevät sukupolven ilman, että itse kohderyhmä sitä kollektiivisesti tiedostaisi. Tommi Hoikkala ja Petri Paju (2001) esittävätkin massasukupolvinäkökulmasta kysymyksen: Mitä ovat kollektiiviset identiteetit, jäsenyydet ja niihin sitoutuminen nyky-suomessa? Kimmot Jokinen ja Saaristo (2005) esittävät, että koko sukupolvea yhdistäviä kokemuksia ei ehkä enää ole. Toisaalta voidaan kysyä, eivätkö esimerkiksi Lordi tai Idols-innostus ole sukupolvia sekä vertikaalisti että horisontaalisesti yhdistäviä ilmiöitä ja kokemuksia? Terhi-Anna Wilska (2004) vastaa Hoikkalan ja Pajun kysymykseen siten, että nuoret mieltävät itsensä muista sukupolvista erilliseksi sukupolveksi ennemminkin elämäntyyliensä kuin yhteiskunnallisten ja poliittisten olosuhteiden kautta. Vaikka atomisoituneen sukupolven elinolot ja mentaliteetti poikkeavatkin aikaisemmasta, on etäisyyttä ottamalla mahdollista kytkeä sukupolvikokemus aiempien sukupolvien elämään. Tiedemaailmassa on käyty keskustelua siitä, onko myöhäismoderni nimenomaan modernin elämismaailman kiihtymistä, vai jotain oleellisesti modernista eroavaa (esim. Beck ym. 1995). Myöhäis- 20

modernin voi myös ajatella jo ainakin 1960-luvulta alkaneena kehityksenä (Partanen 2005). Tämän tutkimuksen aineistossa pätevät molemmat väitteet: yhtäältä modernisoitumisen mukanaan tuomat ilmiöt, kuten yksilöllistyminen ja erikoistuminen, ovat nyt vain vahvistuneet, toisaalta moderniin kuuluvat suuret tarinat kehitysoptimismeineen ovat jääneet taakse. Aineisto tarjoaa herkullisen mahdollisuuden testata ja muovata sukupolviajatusta nuorisokulttuurisesta tarkasteluikkunasta, jatkoksi aikalaiskeskustelulle. Nykyinen nuorisokulttuuri ja sen maisemahorisontti näyttäytyvät aiempien sukupolvien intensifioituneena jatkumona. Tällä tarkoitetaan erilaisia alakulttuureita (esim. rap, hip-hop ja heavy), joihin kiinnittäydytään nytkin, mutta ilman aiemman kaltaista sukupolvitietoisuutta. Toisaalta atomisoituminen voidaan esittää myös laajana sukupolven läpäisevänä prosessina, jota leimaa korostuneesti yksilöllisyys, elämyshakuisuus, sirpaleisuus ja jatkuva identiteetin rakennus. Alakulttuurien hajanaisuus luo kuvan sukupolvesta, jolla ei ole kollektiivista, yhteistä käsitystä itsestään ja sukupolvesta ja joka muodostuu valinnan vapaudesta ja vaatimuksesta, muodostaen samalla pysähtyneen, lineaarista suuntaa vailla olevan kulttuurimaiseman. Tuloksia tarkasteltiin löyhästi myös Birminghamin koulukunnan alakulttuuriteorioiden läpi (vrt. mm. Willis 1977; Hebdige 1979). Erityisesti nostetaan esille birminghamilaisen tulkintatavan pyrkimys selvittää sitä, millaisia merkityksiä toimijat itse antavat kulttuurisille käytännöilleen (Lähteenmaa 2001, 13). Alakulttuuritulkintojen rinnalla myöhäismodernit tulkintakehykset muodostivat jännitteisen tulkintaristiriidan. David Muggletonin (2000) virittämänä testataan alakulttuuriteorioiden toimivuutta empiiriseen aineistoon. Yhtä lailla myöhäismoderni tulkintakehys nähdään liian usein itsestään selvänä ilman, että sen olemassaolo näytetään empiirisesti toteen. Tässä lieneekin tämän tutkimuksen keskeinen teoreettinen haaste. 21

Pääkaupunkiseutu, tutkimusalueet ja nuorisotyö Pääkaupunkiseutu muodostaa kokonaisuudessaan metropolin, tai ainakin taskukokoisen metropolin. Metropolilla viitataan alueeseen, jossa muoti, taiteet ja kaupunkielämä kukoistavat. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat hallinnollisesti omia alueitaan ja niiden profiilit poikkeavat jonkin verran toisistaan. Painotuserot näkyvät muun muassa kaupunkien markkinoinnissa, hallintokäytännöissä ja kaupunkisuunnittelussa. Eroja on myös kaupunkien sisällä kaupunginosien välillä. Erot tulevat ilmi esimerkiksi tutkimusalueiden väestön erityyppisistä sosioekonomisista taustoista, palvelutarjonnasta ja sosiaalisten ongelmien ilmenemisestä (Schulman 2002). Taulukosta 2 käy ilmi, että alueiden sosioekonomiset tunnusluvut edustavat kokonaisuutena kattavasti pääkaupunkiseudun erilasia dimensioita. Tätä kautta aineisto mahdollistaa tasapainoisen lähtökohdan suurten nuorisokulttuuristen kaarien tarkastelulle. Tutkimuksessa käsitelläänkin pääkaupunkiseudun makrotason kulttuurisia muutoksia yhtenä kokonaisuutena. Tutkimuksen laajat makrotason yhteiskuntatulkinnat sitoutuvat nimenomaan pääkaupunkiseutuun ja sen nuoriin. Koko Suomeen yleistäminen on tehtävä varoen, sillä tämänkaltainen laaja asujaimisto ja monivivahteinen kaupunkikulttuuri löytyy vain pääkaupunkiseudulta. Yhteiskunnalliset ja nuorisokulttuuriset liikkeet rantautuvat yleensä ensimmäisenä etelän suurkaupunkeihin, joissa ne myös näkyvimmin ilmenevät. Pääkaupunkiseutu toimii näin eräänlaisena uusien ilmiöiden sensorina. Tutkimustuloksissa saattaa nousta esille ilmiöitä, tyylejä ja ajattelutapoja, jotka ovat vasta hivuttautumassa pienemmille paikkakunnille. Näiltä osin tuloksia voi toivon mukaan hyödyntää nuorisopolitiikkaa ja -työtä suunniteltaessa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Nuorisotyö Kuten nuoret, myös nuorisotyö ja nuorisotyöntekijät hakevat myöhäismodernissa ajassa omia itsemäärittelyjään. Niiden avulla halutaan ymmärtää nuorisotyölle tyypillistä, rajoilla liikkuvan ammattilaisen identiteettiä. Nuoriso- 22

Taulukko 2. Tutkimuksen osallistujakaupunkien sosioekonomisia tunnuslukuja (Kaupunkien keskiarvot kursivoituna) Väestö 10 17-vuotiaat 10 17-vuotiaat Ulkomaalais- 1.1.2006 2006 osuus väestöstä väestön osuus 1 Helsinki 560 905 44 729 8,0 5,5 Ruoholahti 3 298 498 15,1 7,6 Pihlajamäki 7 158 525 7,3 7,7 Espoo 231 704 24 401 10,5 4,1 Olari 14 551 1 392 9,6 3,0 Kanta-Kauklahti 3 469 423 12,2 5,1 Vantaa 187 281 19 806 10,6 4,4 Tikkurila 4 727 325 6,9 4,8 Myyrmäki 14 558 1 128 7,8 4,9 % Työttömyysaste Vuokra-as. osuus Korkeakoulu- 31.12.2005 asuntokannasta tutkintojen osuus 2004 2006 % Helsinki 8,9 47,7 32,8 Ruoholahti 7,8 75,2 33,2 Pihlajamäki 10,8 50,6 20,3 Espoo 6,6 36,5 37,8 Olari 5,4 29,7 42,2 Kanta-Kauklahti 10,4 53,9 26,9 Vantaa 7,7 37,2 23,2 Tikkurila 8,3 52,6 24,8 Myyrmäki 7,4 37,4 23,6 1 Ulkomaalaisväestö = Ulkomaiden kansalaiset Lähde: Helsingin seudun aluesarjat tilastotietokanta, Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, tilasto ja tutkimus. työntekijä on myöhäismodernin yhteiskunnan verkostoasiantuntija, jonka tulisi kyetä toimimaan hyvin erilaisissa tilanteissa. Näitä tilanteita on kuitenkin vaikea tiivistää selkeäksi kertomukseksi, osaksi omaa ammattiosaamisen identiteettiä. (Filander 1997; 2002.) Työssä kohdataan nuorten aktiivisuus, mutta samalla nuorten elämään liittyvien sosiaalisten ongelmien kirjo. Kohdataan myöhäismodernin ajan nuori, joka hyvin intuitiivisesti liikkuu ja rakentaa identiteettiään yksilönä. Riskinä voi olla työn hajoaminen erillisiksi ja irrallisiksi aktiviteeteiksi, joiden tavoitteita, mielekkyyttä ja merkitystä työntekijät eivät pysty välttämättä perustelemaan ulkopuolisille kovin vakuuttavasti. (Filander 2006.) 23

Yksilön autenttisen persoonan ja henkisen kypsymisen tärkeyden korostuminen on ominaista myöhäismodernille, josta puuttuvat kuitenkin entiset traditionaalisen yhteiskunnan vakaat kypsyyden ja aikuisuuden tunnuspiirteet ja perinteet (Aapola 2005, 21). Myös nuorisotyössä on syytä tarkastella nuoruutta ja aikuistumisen kysymyksiä suhteessa elämänkaaren ja aikalaisuuden kokonaisuuteen. Tulevaisuudessa on entistä vaikeampaa ennakoida niin sanotun normaalin elämänkulun vaiheita, nuoruuden alkamista tai päättymistä (Filander 2006). Nyky-Suomen jälkiteollisen yhteiskunnan taloudellista ja kulttuurista muutosprosessia leimaa sosiaalisten ongelmien yksilöllistäminen ja sosiaalisen vastuun rapautuminen. Tätä taakkaa nuorisotyö joutuu osaltaan kantamaan. Nuorisolaki (2006) määrittää kuntien nuorisotoimille löyhät reunaehdot. Pääkaupunkiseudun nuorisotoimet eroavatkin rakenteeltaan ja asiakasmäärittelyiltään toisistaan. Tiettyjä yhdenmukaistamispyrkimyksiä on vireillä, kuten yhdenmukaisten arviointimittarien käyttöönotto vuoden 2006 alusta. Yhteistyössä on järjestetty myös erilaisia kulttuuritapahtumia. Tästä esimerkkinä ovat yhteiset bändi- ja tanssitapahtumat. Seuraavassa esitellään lyhyesti kaupunkien nuorisotyötä. Kuvauksissa käytetään nuorisotointen omia määrittelyjä. Tämä tutkimus keskittyy erityisesti alueiden nuorisotilojen toimintaan. Pääkaupunkiseudun nuorisotoimet Helsinki Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus on selvästi suurin toimija pääkaupunkiseudulla. Se määrittää toimintaansa seuraavasti: Toiminta-ajatuksena on tukea nuorten aktiivista kansalaisuutta ja heidän kansalaisvalmiuksiaan. Visiona on olla suomalaisen nuorisotyön edelläkävijä ja eurooppalaisen nuorisotyön suunnannäyttäjä. Nuorisoasiainkeskuksen arvot ovat toisesta välittäminen, osaaminen, tavoitetietoisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Virasto kuuluu kaupungin organisaatiossa sivistystoimeen. Nuorisoasiainkeskuksen päämäärinä ovat nuorten osallisuuden edistäminen ja sosiaalinen vahvistaminen. Päämääriin pyritään lisäämällä nuorten osallistumismahdollisuuksia heidän omissa toimintaympäristöissään, soveltamalla uutta tekniikkaa osallistumisen välineeksi ja käyttämällä kulttuurisia työmenetelmiä nuoren identiteetin ja ilmaisun kehittämisessä. Sosiaalista vah- 24

vistamista kohdistetaan sellaisille alueille, nuorisoryhmiin ja olosuhteisiin, joihin liittyy syrjäytymisuhkaa keskimääräistä enemmän. Osallisuus nuorisotyössä: Nuorilla on mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon monipuolisesti. Osallistumisen idut syntyvät jo pienissä ja epämuodollisissa nuorten ryhmissä, joissa tyylejä, mielipiteitä ja elämäntapoja kehitellään. Nämä ryhmät voivat syntyä niin nuorisotalojen avoimissa tiloissa, leireillä, kouluelämän erilaisissa kohtaamisissa kuin roolipeliryhmissä ja chatti-kanavilla. Nuorten osallisuutta tuetaan myös innostamalla heitä ottamaan osaa nuorisotalojen toiminnoista päättäviin talokokouksiin sekä toimimaan kestävän kehityksen hyväksi omilla asuinalueillaan. Nuorisotoimi järjestää yhteistyössä nuorten kanssa mm. kerho- ja ryhmätoimintaa, diskoja, retkiä sekä musiikki- ja kulttuuritapahtumia. Tarkoituksena on saada nuoret yhteisölliseen toimintaan, johon liittyy vastuunkantoa, sitoutumista ja jaettuja elämyksiä. Nämä yhteisöt ovat usein lyhytkestoisia, eivätkä ne yleensä edellytä muodollista jäsenyyttä. Yhteenkuuluvuus perustuu paremminkin yhdessäolon hyviin fiiliksiin kuin kokoushuoneiden väittelyprosesseissa syntyneeseen samanmielisyyteen. Vahvempaa yhteisöllisyyttä, kuten jäsenyyttä, organisaatiorakennetta ja rationaalista suunnittelua luovat nuorisojärjestöt, nuorten vastakulttuurit, nuorisovaltuustot, talotoimikunnat, oppilaskunnat sekä erilaiset verkkodemokratian muodot. Näiden toimintojen kautta nuoret oppivat aktiivisen kansalaisen kykyjä: kriittistä pohdintaa, vuorovaikutustaitoja ja toisen asemaan asettumista sekä saavat osallistumisintoa ja -kokemusta. Sosiaalinen vahvistaminen nuorisotyössä: Nuorten elämänhallinnan tukemisessa on vahva ennaltaehkäisevän työn näkökulma. Sosiaalisen vahvistamisen työmuodoissa keskitytään korostuneen syrjäytymisuhan tilanteisiin. Sosiaalista vahvistamista tehdään moniammatillisesti. Toiminnassa käytetään verkostotyötä nuorten ja perheiden tukemisessa, tehdään yhteistyötä nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa sekä toteutetaan vapaa-ajan ryhmäja vertaistukimuotoja. Työtä kohdennetaan erityisesti maahanmuuttajiin ja riskiryhmänuoriin. Asuinalueen virikkeettömyys sekä turvattomuus ja tukea tarvitsevien nuorten kasautuminen voivat edistää syrjäytymistä. Nuorisoasiainkeskus kohdentaa keskimääräistä enemmän ja laadukkaampia palveluja positiivisen diskriminaation periaatteen mukaisesti sellaisille alueille, joille sosiaalinen pahoinvointi kasautuu. Myös viikonloppuillat, juhlimispäivät ja loma-ajat sisältävät riskejä, joiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan vaihtoehtoista turvallista toimintaa. Niihin nuoriin, joita varhainen puuttuminen ei ole tavoittanut 25

tai joihin se ei ole tehonnut ja jotka jo ovat syrjäytymisvaarassa, kohdistetaan erityisnuorisotyön toimenpiteitä. Nuorisoasiainkeskus tekee nuorisotyötä nuorisotaloissa, erityistoimipaikoissa ja projekteissa. Nuorisoasiainkeskus tukee myös nuorisojärjestöjä ja nuorten ryhmiä. Erityisosaamista vaativat hankkeet toteutetaan verkostoissa moniammatillisesti muiden toimijoiden kanssa. Toiminnan pääkohderyhmänä ovat 10 18-vuotiaat nuoret ja helsinkiläiset nuorisojärjestöt sekä järjestöt, joiden ohjelmassa on selviä nuorisotoiminnallisia piirteitä, kuten maahanmuuttajajärjestöt. Palvelujen kehittämisessä painopiste on 13 17-vuotiaille suunnatuissa palveluissa sekä viikonlopputoiminnassa. Nuorisotyötä suunnataan merkittävästi myös varhaisnuoriin. Nuorisotoimen tehtäviin kuuluu nuorisopoliittinen toiminta. Se tarkoittaa nuorten asioiden nostamista julkisuuteen, nuorten etujen ajamista lähiyhteisöissä ja nuorten elinolojen parantamista. Nuorisoasiainkeskuksessa on kolme osastoa: alueellisten palvelujen osasto, keskitettyjen palvelujen osasto ja hallintopalvelujen osasto. Nuorisoasiainkeskuksessa työskentelee runsaat 350 työntekijää. Sillä on 87 toimipaikkaa, joista 54 on nuorisotaloja tai vastaavia. Nuorisoasiainkeskuksen budjetti on 22,3 Me (vuonna 2005). Tämä tutkimus kohdistuu pääosin alueellisten palvelujen osaston tuottamiin toimintoihin. Osasto on jaettu hallinnollisesti 13 nuorisotyöyksikköön, joiden alaisuudessa yksittäiset nuorisotalot toimivat. Vuonna 2005 avoimen toiminnan nuorten käyntikertoja kirjattiin yhteensä 470 000. Kaikkiaan nuorisoasiainkeskuksen toiminnoissa käytiin 1 113 000 kertaa vuoden 2005 aikana. Tutkimusalueiksi valittiin Ruoholahti ja Pihlajamäki sekä kaupungin ydinkeskusta. Ruoholahti kuuluu Eteläiseen nuorisotyöyksikköön, jossa on kaikkiaan seitsemän nuorisotaloa. Niiden lisäksi nuorisotyöyksikön alueella sijaitsee useita keskitettyjen palvelujen osaston toimipaikkoja, kuten Mediakeskus, Nuorten tiedotus- ja neuvontapiste Kompassi ja Nuorten Luontotalo. Ruoholahden nuorisotalo on vilkkain kantakaupungin nuorisotaloista. Avoimessa toiminnassa nuorten käyntikertoja on vuosittain runsaat 20 000, ja järjestötoiminnassa lisäksi noin 25 000. Maahanmuuttajanuorten osuus käyntikerroista oli 8 %. Jäsenkortteja myytiin Ruoholahdessa noin 550 vuonna 2005. Pihlajamäki Koillis-Helsingissä kuuluu Latokartanon nuorisotyöyksikköön. Pihlajamäen ja Viikin nuorisotalot ovat yksikön avoimen toiminnan palvelupisteitä. Savelan skeittipuisto kuuluu Pihlajamäen nuorisotalon hallintaan. 26