TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2016-2018



Samankaltaiset tiedostot
TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE

Talousarvion laskentaperusteet ovat vuodelle 2019:

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman.

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman.

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus ( 7 )

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Yleistä

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Suunnittelukehysten perusteet

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman.

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kustannus- ja menokehityksen hallintaan ja talouden tasapainottamiseen Mäntsälän kunta hakee säästöjä vuonna 2016 seuraavasti:

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

LAPIN LIITTO Hallitus

Lappeenrannan kaupunki VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Kunnanvirastossa klo

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat

Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Me teemme yhdessä uutta! Kuntastrategia valtuustokaudelle

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No /2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

Transkriptio:

Lautakunnille, ja kuntakonsernin tytäryhtiöille TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2016-2018 1. YLEISTÄ 1.1. Kunnanvaltuuston talousarvioraami 15.6.2015 Kunnanvaltuusto käsitteli vuoden 2016 talousarvioraamin 15.6.2014 kokouksessa. Toimintakatteen arvioidaan ensi vuonna kasvavan 1,6 miljoonaa euroa 100,3 milj. euroon kasvun ollessa 1,6 % vuoden 2014 muutettuun talousarvioon verrattuna. Verorahoituksen ennakoidaan kasvavan 106,8 milj. euroon eli 2,2 %. Valtionosuudet 26,1 milj. euroa säilyvät edellisvuoden tasolla. Tarkemmat kuntakohtaiset laskelmat valtionosuuksista päivitetään elo-syyskuussa. Kunnan veroprosentit sisältyvät nykyisen suuruisina. Vuosikate paranee 7,1 milj. euroon, 340 euroon per asukas kattaen suunnitelmapoistot. Tilikauden tulos on 0,9 milj. euroa. Uutta lainaa tarvitaan 24,8 milj. euroa 27,8 milj. euron investointien rahoittamiseen. Kunnan lainakanta kasvaa 76,4 milj. euroon, mikä nousee asukasta kohden 3 637 euroon. Valtuuston hyväksymän strategian mukaan kunnan talouden tulee olla tasapainossa siten, että vuosikateella voidaan kattaa vähintään suunnitelmapoistot kunnassa ja kuntakonsernissa. Lisäksi lainakannan kasvu ei saa ylittää vuosittaista keskimääräistä muutosta. 1.2. Talousarvion laadinnan lähtökohta

Vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman valmistelussa talouden liikkumavara supistuu edelleen, kun talouden kasvunäkymät ovat edelleen vaatimattomat ja ja valtionosuuksien indeksitarkistukset jäädyttäneen. Tilinpäätösennusteessa 2015 arvioidaan vuosikatteen kattavan suunnitelmapoistot ja tilikauden tuloksen olevan 0,5 milj. euroa positiivinen. Investointien kasvusta johtuen kunta velkaantuu kuitenkin arvioitua enemmän arviolta 8 milj. euroa, yhteensä 56,4 milj. euroon. Lautakuntien tulee vuoden 2016 talousarvion valmistelussa huomioida mm - kunnan strategiset tavoitteet ja toimenpiteet (valtuusto 11.11.2013 145) palvelutarveanalyysin pohjalta. Kuntastrategian tavoitetasojen tulee näkyä tulosyksiköiden tavoitteistossa, - talouden tasapainottamisohjelma 2014-2018 valmistelun jatko osana talousarvion valmistelua. Tärkeimmät tunnusluvut talousarvion valmistelussa ovat mm.: - toimintakate 100,3 milj. euroa, muutos 1,6 milj. euroa, +1,4 % muutettuun talousarvioon verrattuna - vuosikate 7,1 milj. euroa, 340 euroa/asukas - investoinnit brutto 27,8 milj. euroa - lainakannan lisäys netto 20 milj. euroa - lainakanta 76,4 milj. euroa - lainakanta per asukas enintään 3 637 euroa Talousarvion laadinnan laskentaperusteet vuodelle 2016: Kunta-alan nykyinen sopimuskausi on voimassa 31.1.2017 saakka. Sopimuskausi muodostuu kahdesta erillisestä jaksosta 1) 1.3.2014-31.12.2015 ja 2) 1.1.2016-31.1.2017. Toisen jakson sopimuskorotuksista on päätetty kesäkuussa 2015. Neuvottelutuloksen mukaan työ- ja virkaehtosopimuksen

mukaisia palkkoja korotetaan toisen sopimuskauden alusta tai sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 16 euroa kuukaudelta tai kuitenkin vähintään 0,43 prosenttia. Palkkahallinto laskettaa vakinaisesta henkilöstöstä vuosipalkat materiaalin toimialoille käytettäväksi budjetoinnissa. Kuntatyönantajan sosiaaliturvamaksut ovat keskimäärin 29,26 % (alustavasti), josta - sairasvakuutusmaksu 2,13 % - työttömyysvakuutusmaksu on 2,95 %, taloudellinen tuki 0,035 % ja lakisääteinen tapaturmavakuutus 0,15 %. KVTEL -maksu koostuu o palkkaperusteisesta maksusta, arvio 17,25 % o varhaiseläkeperusteisesta maksusta: vuosina 2013 2015 alkaneet työkyvyttömyyseläkkeet, työttömyyseläkkeet, yksilölliset varhaiseläkkeet ja kuntoutustuet, joiden alkamisesta on vuoden 2016 alkuun mennessä alle 36 kk. Kuntien eläkevakuutus ilmoittaa tarkan summan tammikuussa 2016 lähettämällä euromääräiset laskut kuntiin. o eläkemenoperusteisesta maksun alustava arvio tehdään tarkistamalla vuoden 2015 ennakkomaksut tarkemmin ilmoitettavalla kertoimella. Maksu määräytyy ennen vuotta 2005 karttuneiden maksussa olevien eläkemenojen perusteella. - VaEL maksu opettajille on vuodelle 2016 arviolta 21,06 %; maksu tulee tarkistaa syksyllä Sosiaaliturvamaksuprosentteihin palataan tarkemmin elosyyskuussa valtioneuvoston budjettikäsittelyn jälkeen. Kuluttajahintaindeksin muutos on vuonna 2016 arviolta 1,4 %. Suunnitelmavuodet 2017-2018 Suunnitelmavuosien 2017 2018 pohjana käytetään talousarviovuotta 2016, johon tehdään ja perustellaan reaaliset muutokset edelliseen vuoteen verrattuna. Suunnitelmavuodet esitetään vuoden 2016 rahanarvossa, jotta suunnitelmavuodet ovat vertailukelpoiset talousarviovuoden kanssa. Merkittävät

toiminnalliset muutokset kustannusvaikutuksineen tulee budjetoida. 2. KÄYTTÖTALOUS Tulosalueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden valmistelun lähtökohtana käytetään kunnanvaltuuston hyväksymää Mäntsälän kuntastrategiaa. Strategia sisältää vision vuoteen 2020 ja siitä johdetut strategiset päämäärät ja tavoitteet - palveluille - elinkeinoille - yhdyskuntarakenteelle - seutuyhteistyölle ja - taloudelle Strategisten päämäärien tavoitteet ja menestystekijöiden tavoitetasot on tarkennettu tuloskorteilla vuosille 2014-2017. 2.1. Talousarvion 2016 tulosalueet Toimielinten talousarvioehdotukset esitetään toimintatuotot ja kulut (ulkoiset ja sisäiset) sekä toimintakate muodossa. Toimielimet laativat tulosalueittain ehdotukset sarakkeeseen TOE 2016, TOE 2017 ja TOE 2018. TOE 2016 täytetään (100) euron tarkkuudella ja suunnitelmavuodet 2017-2018 (1000) euron tarkkuudella. Talousarvion tekstiosassa tulee tulosalueittain olla seuraavat asiat: Tuloalueittain/suurtuotteittain esitetään 1. Toimintaympäristön muutokset suunnitelmakaudella 2016-2018 - merkittävät lainsäädännön muutokset - merkittävät toiminnalliset muutokset 2. Merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuonna 2016

3. Toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella 2016 2018 huomioiden mm. kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja riskienhallinta Tavoitteita voidaan asettaa taloudellisuudelle, tuottavuudelle, vaikuttavuudelle, kehittämiselle ja riskienhallinnalle. Asetettujen tavoitteiden tulee keskeisesti tukea ja edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden saavuttamista ja huomioida riskienhallintaan liittyvät näkökohdat tai kysymykset. Tavoitteita voidaan asettaa seuraavista näkökulmista: - vastaavat asiakkaiden ja kuntalaisten tarpeisiin - kehittävät palvelujen saatavuutta ja vaikuttavuutta - kehittävät kunnan palveluja ja toimintaprosesseja - ovat realistisia suhteessa kunnan voimavaroihin ja - ovat kunnan omin toimenpitein saavutettavissa - edistävät kunnan menestymistä tehtävissään - huomioivat ja parantavat riskienhallintaa - ovat mittavissa! 2.2. Lautakuntien käyttösuunnitelma (yksityiskohtainen suunnitelma talousarvioksi) Käyttösuunnitelma on talousarvioon sisältyvä yksityiskohtainen asiakirja, joka muodostuu numeraalisesta ja kirjallisesta osasta. Talousarvio on tulosaluetason tavoiteasetanta ts. koonti yksityiskohtaisesta käyttösuunnitelmasta. Talousarvion ja käyttösuunnitelman tulee olla yhtäpitävät ja laatia tästä johtuen samanaikaisesti. Laskentayksiköt muodostavat budjetin alimman tason, jolle määrärahat on tarkoituksenmukaista kohdentaa budjettiseurantaa varten. Pääprosesseja hyvin tukeva käyttösuunnitelma on budjetoinnin ja määrärahaseurannan perusta. 1. Tulosyksikön tavoitteet

Tulosyksikköjen tavoitteet perustuvat ylemmän tason tulosaluetavoitteille ja tukevat niiden toteuttamista. Tulosyksiköiden tavoitteissa korostuu toiminnan ohjaaminen ja organisaation johtaminen. Käyttösuunnitelmien tulosyksikkökohtaiset tavoitteet ovat osaltaan lisäksi työnjohdollisia. Käyttösuunnitelma ja talousarvio tuottavat taloussuunnitteluun, päätöksentekoon ja talousseurantaan toisiaan täydentävää informaatiota organisaation toiminnasta. Valtuuston tulosaluetavoitteet tarkentuvat alemman tason tavoitteissa (tulosyksikkö 1 ja 2 tasoilla) ja edelleen esimies- ja alaiskeskusteluissa. 2. Tulosyksikön toiminnan painopisteet ja oleelliset muutokset talousarviovuoden aikana Tarvittaessa, vapaamuotoinen 3. Numeraalinen osa Käyttösuunnitelman numeraalinen osa tallennetaan kustannuspaikkatasolla taloussuunnitteluohjelmaan. Käyttösuunnitelma täsmäytetään taloussuunnitteluohjelmassa kustannuspaikka- ja tilitasolla. Talousarvion/käyttösuunnitelman laadintaraportit tulostetaan taloussuunnitteluohjelmasta talousarvion tasapainotusta varten. Talousarviovuoden kaikki toimintakulut ja toimintatuotot arvioidaan ja budjetoidaan talousarvioon ja käyttösuunnitelmiin bruttoperiaatteella. 2.3. Muut käyttötalousosan ohjeet Maksut ja taksat Toimialojen tulee päivittää maksut ja taksat vastaamaan kustannustason muutosta. Maksujen ja taksojen yleinen

tarkistusperuste on viranomaispäätökset ja -määräykset sekä omakustannusperuste. Sisäiset vuokrat, ruoka- ja siivouspalvelut Tekninen toimiala valmistelee sisäiset vuokrat suoraan käyttösuunnitelmiin ja talousarvioon elokuun alkuun mennessä. Vuokrien vahvistaminen tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn syyskuun alussa. Sisäinen vuokra sisältää 1) pääomavuokraosuuden, johon sisältyy 4 %:n korkokustannus rakennuksen tekniselle arvolle sekä 1,75 % korjausvastuu rakennuksen jälleenhankinta-arvolle. Samoin vuokraan sisältyy 2) ylläpitovuokra, joka muodostuu kunnossapidosta, kiinteistönhoidosta, käyttökuluista ja muista käyttäjäpalvelueristä. Siivouspalvelut budjetoidaan ja laskutetaan erikseen. Tilavuokrista ja sisäisten vuokrien budjetoinnista saa lisätietoa Soile Karhiselta puh. 432. Jokaiselle keittiölle tai toimipisteelle tehdään oma budjetti, jossa arvioidaan tuotettava suoritemäärä ja sen perusteella lasketaan kunkin yksikön yksikköhinta. Yksikköhinnan ja toteutuviksi arvioitujen suoritemäärien perusteella lasketaan yksikön ruokailupalvelujen ostomääräraha vuodelle 2016. Ruokailupalveluiden budjetti valmistuu alustavasti 30.6. ja lopullisesti 31.8.2015 mennessä. Toimialojen tulee alkukesän aikana arvioida aterioiden ostomäärät vuodelle 2016. Palvelupäällikkö käy kesäkuussa palvelukeskusten kanssa neuvottelut ruokailupalvelujen sisäisistä ostosta. Lisätietoja antaa Irma Virtanen puh. 479. Numeraalisten tietojen tallennus taloussuunnitteluohjelmaan Käyttösuunnitelman/talousarvion laadintapohjat on tehty valmiiksi taloussuunnitteluohjelmaan. Numeraaliset tiedot

tallennetaan laskelmatyypille toimielimien esitys 2016 (TOE 2016). Henkilöstösuunnittelussa/budjetoinnissa käytetään apuna Pegasos ohjelmaa (HENSU). Hallintokunnat tallentavat sekä käyttötalousosan että investointiosan eurotiedot. Suunnitelmavuodet 2017 ja 2018 tallennetaan laskelmatyyppeihin TOE 2017 ja 2018. Tallennustaso Eurotiedot tallennetaan seuraaville tasoille: Käyttötalousosa: tili, kustannuspaikka, vapaavalintaiset toiminto-, seuranta1 ja seuranta2 tunnistetasot Investointiosa: tili, kustannuspaikka, investointikohde Sisäiset menot ja tulot: kukin toimiala vastaa omien sisäisten tulojen meno- ja tuloerien budjetoinnista. Talousarvioehdotukset tehdään 100 euron tarkkuudella. Suunnitelmavuodet esitetään taulukossa 1000 euron tarkkuudella. Henkilöstösuunnitelma Talousarvion ja -suunnitelman liitteeksi laaditaan henkilöstösuunnitelma. Henkilöstöjohtaja lähettää henkilöstösuunnitelman laadintaa varten hallintokunnille erillisen ohjeen. Henkilöstösuunnitelmaehdotus palautetaan talousarvion yhteydessä 30.9.2015 mennessä kunnanhallitukselle ja henkilöstöjohtajalle. Henkilöstösuunnitelma on kiinteä osa talousarvioehdotuksen sisältöä. Suunnitelmasta tulee selvitä henkilöstömuutokset aikavälillä TP 2014, TPE 2015, TA 2016 ja TS 2017-2018.

3. INVESTOINNIT Käyttöomaisuushankinnan arvonlisäveroton euroraja 10 000, sitä pienemmät hankinnat ovat lähtökohtaisesti käyttömenoja. Tulkinta ei ole yksiselitteinen ja tulkinta kannattaa tarkistaa taloushallinnosta, koska yksityiskohtaisten tarkkojen tulkintaohjeiden antaminen etukäteen ei ole mahdollista. Jos hankkeen tai sen osan toteuttaminen viivästyy kuluvan vuoden arvioidusta aikataulusta ja talousarvioon varattu määräraha jää käyttämättä, esitetään investoinnin rahoitustarve uudelleen seuraaville vuosille arvioidun käytön mukaisena. Talousarvioraamin 2016-2018 investointikokonaisuutta tarkennetaan kesän ja syksyn aikana. 5. TYTÄRYHTIÖT Kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden tulee esittää näitä ohjeita soveltaen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, jotka tukevat kunnan strategisia päämääriä. Valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista seurataan talousarviovuoden aikana niin, että yhtiöt raportoivat palvelukeskusten tapaan tavoitteiden toteutumisesta osavuosikatsausten ja konsernitilinpäätöksen yhteydessä. Tytäryhtiöiden tulee laatia vähintään kolmevuotinen talousarvio ja taloussuunnitelma sisältäen tulos- ja rahoituslaskelmat sekä investointiohjelman vuosille 2016-2018 samanaikaisesti kunnan kanssa. Laskelmiin tulee sisältyä TP 2014, TA 2015, TPE 2015, TA 2016 ja TS 2017 ja TS 2018 tulos- ja rahoituslaskelmatiedot. Tulostavoitteiden asettaminen koskee tytäryhtiöitä samalla tavalla kuin kuntaakin. Kuntastrategiasta johdettujen talousarviotavoitteiden asettamisen merkitystä on painottanut tarkastuslautakunta vuoden 2014 arvioitikertomuksessa. Elokuussa pidetään talousarviotavoitteiden asettamisesta koordinointipalaveri yhdessä konserniyhtiöiden kanssa.

6. STRATEGISET OHJELMAT Kunnan strategiset ohjelmat (henkilöstöpoliittiset periaatteet, elinkeino-, asunto- ja maankäyttö- jne. suunnitelmat) tulee valmistella samanaikaisesti kunnan talousarvion ja taloussuunnitelmana kanssa liitettäväksi talousarvioon ja taloussuunnitelmaan. 7. PALAUTUS Lautakuntien ja tytäryhtiöiden talousarvioehdotukset tulee toimittaa kunnanhallitukselle ja kunnankamreerille keskiviikkoon 30.9.2015 mennessä. Palautettavaan materiaaliin tulee liittää erillisenä asiakirjana talousarvion käyttösuunnitelma. Kunnanhallituksen ja valtuuston erilliset talousarvioseminaarit pidetään 17. ja 31.8.2015. Lisäksi kunnanhallitus antaa elokuussa tarkennettuja lisäohjeita VM:n budjettiesityksen julkistamisen jälkeen talousarvion valmisteluun. Kunnanjohtajan ehdotus julkaistaan perjantaina 29.10.2015. Kunnanvaltuusto päättää tulovero- ja kiinteistöveroprosenteista valtuuston 16.11.2015 kokouksessa ja lopullisesta talousarviosta 14.12.2015 kokouksessa. Lisätietoja talousarvion ja -suunnitelman laadinnasta saa kunnanjohtajalta tai kunnankamreerilta. MÄNTSÄLÄN KUNNANHALLITUS Esko Kairesalo kunnanjohtaja Anja Tupamäki kunnankamreeri

LIITTEET L-aseman hakemisto TA 2016/ Liite 1: Kunnanvaltuuston talousarvioraami 15.6.2015 liitteineen Liite 2: Tulosalueen talousarvioehdotus (malli) valmistellaan 30.6.2015 mennessä Liite 3: Tulosyksikön talousarvioehdotus (malli) valmistellaan 30.6.2015 mennessä L-asemalle Liite 4. Investointisuunnitelma 2016 2018 (2022 saakka) JAKELU Kairesalo Esko Siikaluoma Esa Lindgren Mika Mäkelä Sirkku Rintala Eija Komulainen Satu Seppälä Hannu Karhinen Soile Savolainen Pekka Salminen Sirpa Lintonen Pekka Virolainen Jarkko Yli-Tolppa Hanna Maatalous Lundell Seppo (Pouru Lauri) Tuomisto Kaija-Leena Gustafsson-Kaipainen Riitta Virtanen Irma Kainulainen Saija Mäntsälän Yrityskehitys Oy/Kari Harri Mäntsälän Sähkö/Muukka Esa Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy/Ohvo Rauni Mäntsälän Jäähalli Oy/Taljavaara Jorma Kiinteistö Oy Mäntsälän toimistotalo/rauni Ohvo