YLÄ-SAVON SEURAKUNYHTYMÄ LOUSARVIO VUODELLE 2018 TOIMIN- JA LOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019-2020 Sisällysluettelo 1. Yleisperustelut ja lähtökohdat 1 2. Seurakunnallinen toiminta 11 Toimintasuunnitelma vuosille 2018-2020 3. Käyttötalousosa 66 Talousarvio pääluokkataso Hautaustoimi 67 Kiinteistötoimi 77 Iisalmen seurakunta 102 Lapinlahden seurakunta 120 Pielaveden seurakunta 133 Rovastikunta 143 Sonkajärven seurakunta 148 Varpaisjärven seurakunta 159 Tuloslaskelmaosa 169 Yleishallinto 170 4. Tuloslaskelma 179 5. Hautainhoitorahasto 186 6. Liitteet 189 Pääluokkayhteenveto Tuloslaskelmavertailu Rakennusten kunnossapitokohteet ja irtaimistohank. Investointiosa Henkilöstöliite
TTS 2018-2020 Yleisperustelut LOUSARVIO 2018 JA TOIMIN- JA LOUSSUUNNITELMA 2019-2020 1. YLEISPERUSTELUT JA LÄHTÖKOHDAT 1.1.Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia vuosille 2016 2020 Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien päivitetty strategia on vahvistettu yhteisessä kirkkovaltuustossa vuonna 2015. Strategia vuosille 2016 2020 on: Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia pohjautuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaan Kohtaamisen kirkko toiminnan suunta vuoteen 2020. Perustehtävä: Seurakuntien perustehtävänä on sananjulistus ja sakramenttien jakaminen sekä seurakuntalaisista huolehtiminen ja heidän aktivoimisensa toimimaan yhdessä seurakunnassa. Seurakunnat hoitavat perustehtävää vastaamalla seurakunnallisesta toiminnasta, johon kuuluvat yleinen seurakuntatyö, musiikki-, nuoriso-, diakonia- ja lapsityö sekä lähetystyö. Seurakuntayhtymä palvelee jäsenseurakuntia ja luo niille toimintaedellytykset hoitamalla seurakuntien taloutta ja omaisuutta, jäsenrekisteriä ja seurakuntatoimistoja, hautatointa sekä yhteistä viestintää. Arvot: 1. Jumalan ja lähimmäisen kunnioittaminen 2. Yhteistyö ja luottamus 3. Vastuullisuus Visio 2016 2020: Seurakunnissa on aktiivinen ja osallistava hengellinen elämä, jossa on huomioitu alueelliset olosuhteet. Seurakuntayhtymän palvelut seurakunnille ja seurakuntalaisille toimivat sujuvasti. Strategiset painopisteet 2016 2020: Toiminnassa huomioidaan yhteiset kirkon strategiset suuntaviivat: a) nostamme sanoman esiin b) kohtaaminen koskettaa c) rakastamme lähimmäistä d) arvostamme jäsenyyttä Yhteisinä painopisteinä ja tavoitteina ovat: - Palvelut seurakuntalaisille ovat entistä paremmin tavoitettavissa - Henkilöstön toimenkuvia kehitetään vastaamaan toimintaympäristön muutoksia - Johtaminen vahvistuu ja selkiytyy - Kiinteistöjen määrä vähenee - Taloudellinen ajattelu vahvistuu - Ollaan tarvittaessa valmiita rakennemuutoksiin - Toiminnassa huomioidaan ympäristövastuu Strategia on pohjana seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien toiminnan rakentamisessa ja kehittämisessä. Yksittäisten seurakuntien kolmivuotiseen toiminta- ja taloussuunnitelmaan sisältyvät seurakuntien painopisteet ja tavoitteet tarkemmin. 1
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.2.Talousarvion rakenne Seurakunnat käyttävät soveltuvin osin kirjanpitolain ja asetuksen mukaista kirjanpitoa eli ns. liikekirjanpitoa. Talousarvio jakautuu neljään osaan: käyttötalous-, investointi-, tuloslaskelma- ja rahoitusosaan. Investointimenot aktivoidaan ja kirjataan tulosvaikutteisiksi kuluiksi vahvistetun poistosuunnitelman mukaisesti. Menojen ja tulojen kirjaus tapahtuu suoriteperiaatteen mukaan. Tästä johtuen toteutetaan mm. lomapalkkojen ja lomarahojen jaksotus. Poikkeuksena ovat verotulojen kirjaukset, joissa käytetään maksuperusteista kirjausta. Talousarvion käyttötalousosassa esitetään varsinaisen toiminnan menot ja tulot. Investointiosaan kuuluvat yli 10.000 euron suuruiset irtaimistohankinnat ja yli 30.000 euron suuruiset rakentamishankkeet. Tuloslaskelmaosassa ja rahoituslaskelmaosassa kuvataan talousarvion kokonaistaloutta. Tuloslaskelmaosassa esitettävät kokonaistalouden keskeiset erät ovat verotulot ja toiminnan menot ja tulot sekä suunnitelman mukaiset poistot. Vakaan talouden lähtökohtana on se, että toiminnan menokehitys sopeutetaan keskeisten tuloerien kehitykseen. Sopeutuksen onnistuminen on nähtävissä tuloslaskelmaosassa tulorahoituksen riittävyytenä. Muodollista tulojen ja menojen tasapainottamista eli pyrkimystä nollatulokseen ei edellytetä vuositasolla, vaan tuloslaskelmaosan rivi tilikauden ylijäämä/alijäämä voi talousarviossa olla yksittäisenä suunnitelmavuotena yli- tai alijäämäinen. Pääsääntöisesti on pyrittävä siihen, että kolmivuotisella suunnitelmakaudella seurakuntayhtymän tulot kuitenkin kattavat menot. Käyttötalousosan suunnitelmien avulla ohjataan seurakuntayhtymän toimintaa. Talousarvion käyttötalousosassa valtuusto asettaa toiminnalliset tavoitteet sekä osoittaa asetettujen tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot hallintoelimille tehtävien hoitamiseen. Vastaavasti yhteisen kirkkoneuvoston on esitettävä toimintakertomuksessa selvitys valtuuston talousarviossa ja suunnitelmissa asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kirjanpitolain muutoksen myötä aikaisemmin satunnaisin erinä käsitellyt tulot ja menot kirjataan nyt käyttötalousosaan tuloksi tai menoksi. Esimerkkinä kiinteistöä myytäessä tasearvon ylittävä osuus kirjataan myyntivoittona muiden toimintatuottojen tiliryhmään. Tuloslaskelmaosaan suoraan otettavia tuloarvioita ja määrärahoja seurakuntataloudessa ovat verotulot, verotuskustannukset, keskusrahastomaksut sekä rahoitustulot ja menot. Tilikauden tuloksen käsittelyerät ovat vapaaehtoisten varausten muutokset ja rahastojen muutokset. Nämä viimeksi mainitut eivät ole määrärahoja tai tuloarvioita, koska ne eivät ole rahoitusvaikutteisia eriä. Valtuusto hyväksyy kuitenkin niitä koskevat suunnitelmat talousarvion tuloslaskelmaosan hyväksymisen yhteydessä. Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille. Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille. Investointiosassa esitetään myös perustelutietoina investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Rahoitusosassa osoitetaan, kuinka paljon tarvitaan tulorahoituksen lisäksi pääomarahoitusta investointeihin ja mahdollisiin lainanlyhennyksiin ja miten rahoitustarve katetaan tai kuinka suuri on rahoitusjäämä ja miten se käytetään. Tehtäväalueille annettujen laadintaohjeiden mukaan on laadittu toimintasuunnitelma ja tavoitteet ja näiden 1-3 keskeistä painopistettä. Vuosien 2019-2020 toimintasuunnitelmassa ilmaistaan karkealla tasolla tavoitteet ja toiminnalliset painopisteet. Kirkkohallituksen ohjeiden mukaan seurakuntien on kohdistettava kiinteistötoimen ja yleishallinnon kustannukset tehtäväalueille tarkoituksena saada esiin tieto, miten voimavarat todellisuudessa jakautuvat kirkon perustehtävien kesken. Kohdistamista ei kuitenkaan ole tehty talousarvion yhteydessä. 2
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.3. Talousarvion 2018 laadinnan lähtökohdat Ylä-Savon seurakuntayhtymän taloustilanne on koko toiminta-ajan 2011 2016 ollut haasteellinen ja reilulla kirkollisveron korotuksella vuodelle 2016 toivottiin helpotusta tilanteeseen ainakin joksikin aikaa. Kirkollisverotilitysten kehitys oli kuitenkin jo vuoden 2016 aikana yllättävän niukasti positiivista ja tilinpäätös jäi alijäämäiseksi. Kuluvan vuoden aikana verotilitykset vähenevät huomattavasti ja arvio tulevienkin vuosien osalta on negatiivinen. Tilanne on siinä mielessä hankala, että käyttötalouden nettomenoja on srk-yhtymän toiminta-aikana saatu selvästi vähennettyä mutta silti se ei ole riittänyt talouden tasapainoon. Yhteinen kirkkoneuvosto nimitti syksyllä 2016 taloustyöryhmän selvittämään keinoja, joilla negatiivinen talouskehitys saataisiin oikaistua. Taloustyöryhmän yhtenä toimenpide-ehdotuksena oli talouden tasapaino vuoteen 2019 mennessä. Tältä pohjalta yhteinen kirkkoneuvosto vahvisti vuodelle 2018 talousarvioraamin, jossa oli käyttötalouden osalle noin 5 prosentin säästövaatimus ja saman suuruusluokan säästötarve tulee myös vuodelle 2019. Kirkkohallituksen yleiskirje talousarvion valmistelun perusteista Kirkkohallituksen yleiskirjeen 13.9.2017 mukaan valtion, tutkimuslaitosten ja pankkien ennusteiden keskiarvo Suomen talouden kasvulle kuluvana vuonna on 2,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Ennusteet talouden kasvusta ovat kohonneet keväällä annetuista. Vuodeksi 2018 tuotannon kasvu hieman pienenisi ja sen odotetaan olevan lähellä kahta prosenttia. Useiden ekonomistien arvioiden mukaan nyt käynnissä oleva kasvu olisi pysyvä olotila ainakin lähivuosina. Inflaatio on ollut viime vuosina noin yksi prosentti ja sen arvioidaan kohoavan noin 1,5 prosenttiin, joten kuluttajahintojen nousu tulee olemaan edelleen vähäistä. Palkkasumma kasvoi alkuvuonna 2017 noin kaksi prosenttia ja vuonna 2018 kasvu voi yltää kolmeen prosenttiin. Vuonna 2017 palkkasummaa kasvattaa yksityinen sektorin voimakas kasvu samalla kun julkisen sektorin palkkasumma alenee. Vuodelle 2018 on odotettavissa palkankorotuksia myös julkiselle sektorille. Julkissektorin lomarahoja leikataan edelleen 30 prosenttia. Työttömyysasteen ennustetaan alenevan ja työllisyyden kasvavan. Kirkollisvero ja jäsenmäärän kehitys Viime vuosina palkkasumman vähäinen kasvu ja heikko työllisyystilanne ovat vaikuttaneet kirkollisveron perustana oleviin ansiotuloihin negatiivisesti mutta vuoden 2017 aikana tilanne on parantunut. Palkkasumma kasvoi alkuvuonna 2017 noin kaksi prosenttia ja vuonna 2018 kasvu voi yltää kolmeen prosenttiin. Vuonna 2017 palkkasummaa kasvattaa yksityinen sektorin voimakas kasvu samalla kun julkisen sektorin palkkasumma alenee. Vuodelle 2018 on odotettavissa palkankorotuksia myös julkiselle sektorille. Julkissektorin lomarahoja leikataan edelleen 30 prosenttia. Työttömyysasteen ennustetaan alenevan ja työllisyyden kasvavan. Kirkollisveron määrään vaikuttavat talouden yleisen kehityksen lisäksi veroperustemuutokset, kirkollisveroprosentin suuruus ja seurakunnan jäsenten ansiotulojen määrä. Valtion talousarvioesityksen mukaan ansiotulojen verotukseen on tulossa joitakin maltillisia veronkevennyksiä. Verokevennysten vaikutus verotuloihin on alle yksi prosentti. Mikäli veroperustemuutosten vaikutus jää vähäiseksi, seurakuntien jäsenistön määrän muutos pysyy nykyisellä tasolla ja ansiotulot kasvavat, on mahdollista, että vuonna 2018 kirkollisveroja tilitettäisiin enemmän kuin kuluvana vuonna. Alueelliset erot ansiotulojen määrässä ja kehityksessä saattavat kuitenkin olla suuria. Seurakuntien jäsenmäärän aleneminen on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuin viime vuosina keskimäärin. 3
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Kirkon jäsenmäärä on alentunut viime vuosina reilun prosenttiyksikön vuodessa. Vuoden 2017 alussa kirkkoon kuului 71,8 prosenttia koko maan väestöstä. Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueella osuus oli edelleen selvästi korkeampi ollen 80,0 prosenttia. Verotilitykset 1-9/2017 Verrattuna tilanteeseen 1-9/2016 ovat koko kirkon verotilitykset -4,6 % pienemmät. Ylä-Savon seurakuntayhtymän tilanne on vähän heikompi ollen -5,8 %. Seurakuntien yhteisövero-osuuden korvasi vuoden 2016 alusta valtionrahoitus, jota tilitetään seurakunnille kuukausittain vakiosumma. Lisäksi aikaisempien vuosien yhteisövero-osuuksia tilitetään vielä lokakuulle 2017 saakka mutta tilitykset ovat vuoden 2017 aikana olleet hyvin pieniä. Verohallinnon julkaisemien ennakkotietojen mukaan näyttää siltä, että seurakuntayhtymän talousarviossa 2017 ennakoitu vuoden 2016 toteutuneisiin verotilityksiin päivitetty tieto kirkollisverojen kehityksestä -3,6 % toteutuu heikommin ja kirkollisverotilitykset vähenisivät vuoden 2017 aikana -4,7 %. Muutoksia vuodelle 2018 ja muuta huomioitavaa Seurakunnille maksettavaan valtionrahoitukseen alun perin sovittu vuosittainen indeksikorotus on toistaiseksi jäädytetty. Koska valtionrahoitus jaetaan kuntien väkiluvun perusteella ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueen kuntien väkiluku väheni vuonna 2016 yhteensä 400 henkilöllä, tulee Ylä-Savon seurakuntayhtymän osuus vuonna 2018 pienenemään -1,3 % tai noin 10.000 euroa. Kilpailukykysopimuksen myötä työaikoja pidennettiin 24 tunnilla vuodessa palkkoja muuttamatta ja julkishallinnon työntekijöiltä leikataan vuosina 2017 2019 lomarahoista 30 %. Työnantajamaksuihin on tulossa seuraavat muutokset, joiden laskennallinen vaikutus on käyttötalousmenojen vähennys yhteensä noin 79.000 euroa vuonna 2018: - kirkon eläkemaksu KIEL laskee 23,8 % -> 21,8 % palkkasummasta, - sotumaksu laskee 1,18 % -> 0,98 % (arvio) - työttömyysvakuutusmaksu laskee 0,10 % (arvio). Maksu on 0,70 % ja 2.059.500 euroa (vuoden 2017 raja) ylittävästä osasta 2,75 %. Kirkon keskusrahastolle maksettava eläkerahastomaksu nousee kuitenkin 4,0 % -> 5,0 % ja sen laskentaperusteena on valmistuneen verotuksen kirkollisvero, joten tuloslaskelmaosassa oleva maksu tulee korotuksen vuoksi nousemaan noin 69.000 eurolla. Työnantajamaksujen ja eläkerahastomaksun muutoksien nettovaikutus on yhteensä noin 10.000 euroa menoja vähentävä. Koska muutokset tulivat tietoon vasta 13.9., on molemmat huomioitu tuloslaskelmaosassa vähentämällä eläkerahastomaksun menokohdalta työnantajamaksujen vähennys 79.000 euroa. Muutokset olisi pitänyt tehdä työnantajamaksujen osalta käyttötalousosaan mutta se oli käytännössä mahdotonta tässä vaiheessa ta-käsittelyä. Muita tuloslaskelmaosan kustannuksia ovat Kirkon keskusrahastolle maksettava seurakuntamaksu 7,5 %, laskentaperusteena valmistuneen verotuksen laskennallinen kirkollisvero sekä seurakuntien osuus Verohallinnon verotuskustannuksista 3,4 % ja laskentaperusteena jäsenmäärään perustuva osuus Verohallinnon toimintamenoista. Ylä-Savon seurakuntayhtymän talousarvioehdotuksessa vuodelle 2018 käyttötalousosan nettomenojen loppusumma (=ulkoinen toimintakate) on 6.333.497 euroa, kun se talousarviossa 2017 muutosten jälkeen on 6.687.411 euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna on -5,3 % tai 353.914 euroa, Talousarvioraamin 2018 toimintakate oli 6.373.605 euroa, joten talousarvioesitys alittaa raamin 40.108 eurolla tai 0,6 %:lla. Käytännössä kaikki seurakunnat ja srk-yhtymänpääluokat pysyivät raamissaan. Seurakuntien raamisumma alittui yhteensä 35.873 eurolla ja srk-yhtymän pääluokkien 4.235 eurolla. 4
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Voimassa oleva virka- ja työehtosopimus KirVESTES 2017 päättyy 31.1.2018, eikä vielä ole tietoa mahdollisista palkankorotuksista mutta palkkoihin on laskettu talousarvioon 0,5 %:n korotus vuodelle 2018. Seurakuntayhtymässä on 1.1.2014 lukien ollut käytössä harkinnanvarainen palkanosa, jonka kustannusvaikutus on noin 20.000 euroa vuodessa. Talousarvioesitys sisältää 25 euron suuruisen kokouspalkkion maksamisen yhteisen kirkkovaltuuston, yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvostojen kokouksista luottamushenkilöille ja siihen oikeutetuille viranhaltijoille. Määrärahoja on tarkoitukseen varattu yhteensä 29.350 euroa. Talousarvioon vuodelle 2018 on varattu määrärahat Kotimaa-lehtien tilaukseen yhteisen kirkkoneuvoston ja valtuuston jäsenille. Palkkojen henkilöstösivukulut on laskettu seuraavasti: - Kiel-eläkevakuutusmaksut 21,80 % - sosiaalivakuutusmaksut yht. 3,20 % Yhteensä 25,00 % Seurakuntayhtymän kiinteistöistä maksettavan kiinteistöveron arvioitu määrä 2018 on 102.470 euroa. Kunnallisveroa maksetaan metsätalouden osalta sekä kiinteistöistä, jotka ovat ulkopuolisessa käytössä ja jotka tuottavat ns. voittoa (Metsäpirtin kurssi- ja leirikeskus, Rantalan pappila). Seurakuntayhtymän maksamien kunnallisverojen arvioidaan olevan yhteensä 20.000 euroa. Lisäksi seurakuntayhtymä on arvonlisäverovelvollinen tilojen tilapäisestä vuokrauksesta ulkopuolisille, metsän myynnistä ja liiketilojen vuokrauksesta vastaavasti voidaan vähentää niihin liittyviin ostoihin sisältyvää arvonlisäveroa kohteesta riippuen joko osittain tai täysimääräisesti. Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää vuoden 2018 kirkollisveron tuloveroprosentiksi edelleen 1,65 %. Veroa korotettiin vuoden 2016 alusta 0,15 prosenttiyksiköllä ajatuksena, että taloustilanne helpottuu sen myötä joksikin aikaa. Valitettavasti tilanne helpottui vain vuodeksi 2016 ja vuoden 2017 aikana kirkollisverotilitysten määrä on vähentynyt sekä niiden arvioidaan edelleen vähenevän vuonna 2018. Kokonaiskertymäksi 2018 arvioidaan kirkollisveroissa 6.267.000, valtion rahoituksessa 788.300 ja yhteensä 7.055.300 euroa, mikä olisi -2,5 % vähemmän kuin arvio vuoden 2017 toteumasta. Suunnitelmavuosina arvioidaan näiden tulojen yhteensä muuttuvan 2019-0,6 % ja 2020-0,1 %. Alla arviot kirkollisveroista ja yhteisöveroista/ valtion rahoituksesta 2017 2020. 5
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Vuonna 2018 Ylä-Savon seurakuntayhtymä maksaa kirkon keskusrahastolle seurakuntamaksua laskennallisten kirkollisverojen perusteella 312.000 euroa. Työntekijäkohtaisen Kiel-eläkevakuutusmaksun työnantajan osuuden 21,8 % (maksu 2018 yhteensä 728.000 euroa) lisäksi vuodesta 2013 alkaen seurakuntatalouksien maksettavana on ollut eläkerahastomaksu, joka vuonna 2018 on 343.000 euroa. Maksun tarkoituksena on kasvattaa kirkon eläkerahastoa sen varmistamiseksi, että eläkerahaston varat riittävät selviytymään tulevista vuosista vanhuuseläkemenojen noustessa voimakkaasti. Tuloslaskelman mukainen vuosikate on 71.803 euroa, eikä se riitä kattamaan poistoja, joiden kokonaismäärä on 453.595 euroa. Talousarvion 2018 tuloslaskelman tulos on 351.471 euroa alijäämäinen, vaikka palkoista on vähennetty lomarahojen osuus. Arvioitu tulos suunnitelmavuosina kirkollisverolla 1,65 % olisi vuonna 2019 säästöistä 5,0 % huolimatta alijäämäinen 63.572 ja vuonna 2020 edelleen alijäämäinen 72.054 euroa. Taseessa on 1.1.2017 jäljellä edellisten vuosien kertynyttä ylijäämää yhteensä 2.167.211 euroa. Investointiosan nettomeno vuonna 2018 on yhteensä 355.000 euroa. Kohteina vuoden 2018 investointiohjelmassa ovat Iisalmessa Iisaaren uudet majoitusrakennukset ja muut muutostyöt 310.000 euroa, Sonkajärvellä seurakuntatalon vesikaton huoltomaalaus 40.000 euroa sekä Pielavedellä Laukkalan kirkon ulkopuolisten korjausten suunnittelu 5.000 euroa. Investointisuunnitelma kohteittain vuosille 2018-2021 on talousarvion liitteenä. Rahoitusosassa talousarvion mukaan rahavarat vähenevät vuoden 2018 aikana 283.197 euroa, koska vuosikate (=tulorahoitus) on vain 71.803 ja investoinnit yllämainitut 355.000 euroa. 1.4.Talousarvion sitovuustaso Talousarvion sitovuustaso yhteiselle kirkkovaltuustolle on seuraava: (Nettomenot eivät saa ylittyä ilman kirkkovaltuuston lupaa). Käyttötaloudessa 1. pääluokassa (yleishallinto) yksikkötaso 2. pääluokassa (seurakuntatyö) seurakuntakohtainen yksikkötaso 4. pääluokassa (hautaustoimi) yksikkötaso 5. pääluokassa (kiinteistötoimi) yksikkötaso 7. pääluokassa (investointiosa) hankekohtainen määräraha. Poikkeuksen, joiden osalta tilitason ylittäminen ei ole luvallista, muodostavat seuraavat tiliryhmät: - palkat ja muut henkilöstömenot - osuudet ja korvaukset - avustukset. Ylä-Savon seurakuntayhtymän käytännön mukaan hallinnon vyörytyserät sekä sisäiset korkomenot ja - tulot eivät ole sitovia eriä. Myöskään sisäisiä vuokramenoja ja tuloja ei yleensä määritellä sitoviksi eriksi. 6
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.5.Talousarvio tulo- ja menolajeittain Yllä olevissa kuvioissa on esitetty eri tulo- ja menolajien osuudet vuoden 2018 talousarviossa. Seurakuntayhtymän merkittävimmät tulonlähteet ovat kirkollisverotulot ja vuoden 2016 alusta yhteisövero-osuuden korvannut valtionrahoitus, sillä niistä kertyy noin 85 % kaikista tuloista. Henkilöstökulut muodostavat suurimman menolajin, osuus 56,6 % kaikista menoista. Talousarvion liiteosassa on liitteenä 1 talousarvion pääluokkayhteenveto ja talousarvioesitysten vertailu suhteessa raamibudjettiin, liitteenä 2 tuloslaskelmavertailu vuosille 2017 2020 sisältäen toteutumisar- 7
TTS 2018-2020 Yleisperustelut vion vuodelle 2017, liitteenä 3 rakennusten kunnossapitohankkeet, liitteenä 4 irtaimistohankinnat tuleville vuosille, liitteenä 5 investointisuunnitelma 2018-2021, liitteenä 6 henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021 ja liitteenä 7 yhdistelmä viran- ja toimenhaltijoista. 1.6.Kirkon palvelukeskuksen asiakkuus Ylä-Savon seurakuntayhtymä on ollut vuoden 2017 alusta Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) asiakkaana. Kipa tuottaa valtakunnallisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluja seurakuntatalouksille, seurakunnille, hiippakunnille ja kirkon keskusrahastolle. Kaikkien seurakuntatalouksien ja muiden edellä mainittujen piti liittyä asiakkaaksi viimeistään vuonna 2017, jolloin asiakkaita on yhteensä vajaa 300. Srkyhtymän arvioitu vuosikustannus Kipan palveluista on 65.000 euroa. 1.7.Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Määrärahojen käyttö ja tavaroiden hankinta Kukin työalan vastaava viranhaltija vastaa työalansa varojen käytöstä. Kun toimintoja ja hankintoja suunnitellaan, ensin on varmistuttava, että varoja on jäljellä. Suurimmista kaluste- ja tarvikehankinnoista päättää yhteinen kirkkoneuvosto tarjousten perusteella. Johtavilla viranhaltijoilla on oikeus tehdä hankintoja yhteisen kirkkoneuvoston hyväksymän hankintasäännön mukaisesti. Työalan vastaava tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee muut työalan hankinnat. Talouspäällikkö päättää työnjaon mukaisesti matkapuhelinten hankinnasta. Ostoja suorittaessa tulee huolehtia siitä, että laskuun merkitään: - kuka hankinnan suoritti ja - työala tai kiinteistö, jota lasku koskee. Näin lasku ohjautuu sähköisesti suoraan oikealle henkilölle tarkastuskiertoon. Jos laskulla ei ole hankinnan tehneen nimeä, ohjautuu lasku taloushallinnon tarkastajaryhmälle. Hankintakortit. Tarvikkeita hankittaessa käytetään mahdollisia tavarantoimittajien hankintakortteja, mikäli sellainen on olemassa omassa seurakunnassa. Uudet hankintakortit tilataan keskitetysti seurakuntayhtymän hallinnon toimiston välityksellä. 2. Laskutus ja tarkastukset Ostolaskut käsitellään Kipan sähköisessä kierrossa, jossa laskut kierrätetään tarkastajille ja hyväksyjille sähköisesti. Ostolaskut vastaanotetaan joko verkkolaskuna verkkolaskuosoitteeseen tai jos verkkolaskutus ei ole mahdollista, paperilaskuna Kipan ilmoittamaan postiosoitteeseen. Poikkeuksen muodostavat diakoniatyön avustukset, joiden alkuperäisiä laskuja ei käsitellä sähköisessä kierrätysjärjestelmässä. Laskut voidaan kuitenkin käsitellä sähköisen kierron kautta, kun niistä muodostetaan uusi ostolasku ilman tietoja avustettavasta henkilöstä. Mikäli paperilasku kulkeutuu johonkin seurakuntayhtymän toimipisteeseen, on se toimitettava välittömästi seurakuntayhtymän hallinnon toimistoon jatkotoimenpiteitä varten. Pienten hankintojen osalta hankinnan voi maksaa käteisellä mutta korvaus niistä pitää jokaisen hakea itse sähköisesti Kipan matka- ja kuluhallinnassa. Laskujen tarkastusjärjestys on seuraava: - asia- ja numerotarkastus sekä tiliöinti; tekee tavaran tilannut ja vastaanottanut tai hallinnon tarkastusryhmä, - laskun hyväksyntä; tekee työalan hyväksyjä ja - maksumääräyksen tekee talouspäällikkö tai hallintojohtaja 8
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Tarkastukset ja hyväksynnät tehdään ostolaskujen sähköiseen kierrätysohjelmaan ja maksuaineiston maksumääräys myös sähköisesti. Matkalaskut ja päivärahalaskut tehdään sähköisesti Kipan matka- ja kuluhallinnassa. Maksut. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän ja seurakuntien veloittamista maksuista hautapaikkamaksuja lukuun ottamatta. Hautapaikkamaksut vahvistaa yhteinen kirkkovaltuusto. Virkamatkan myöntäminen. Päivärahaan tai matkakorvaukseen oikeuttavasta työtekijän virkamatkasta, joka ulottuu oman seurakunnan ulkopuolelle, päättää lähin esimies. Virkamatkat korvataan edullisinta kulkuneuvoa käyttäen. Seurakuntaneuvosto päättää seurakuntien työntekijöiden ulkomaanmatkoista aina erikseen. Yhteinen kirkkoneuvosto tekee vastaavan päätöksen seurakuntayhtymän työntekijöiden osalta. Kerhonohjaajien, vapaaehtoisten ja vastaavien matkakorvaus on 0,25 / km, mikä on sama kuin Verohallinnon hyväksymä vähennys auton käytöstä työmatkalla. Palkkioiden maksaminen. Niiden viranhaltijoiden, joiden asiana on huolehtia esim. kerhonohjaajien tai isosten palkkioista, tulee toimittaa täydelliset tiedot (palkkiolista, henkilötiedot ja verokortit) kerhoittain tai ryhmittäin hallintoon, jossa palkkiotiedot syötetään Populus-palkanlaskentajärjestelmään. Pappien ja kanttorien sijaisten sekä esiintyjien palkkioita varten pyydetään toimittamaan srk-yhtymän hallintoon palkanlaskijalle ao. palkkioiden saajan henkilötiedot henkilötunnuksineen, pankki-, osoite- ja verotustiedot sekä maksatus- ja tiliöintitiedoin täytetty palkkiolomake. Palkkiotapahtuma syötetään hallinnossa Populukseen, jossa se vielä kiertää sähköisesti. Ennakkoperintärekisterimerkintä vaaditaan yrityksiltä, joilta hankitaan palveluja ja maksetaan palveluista työ- tai käyttökorvausta.. Jos rekisterimerkintä puuttuu, ei yrityksen palveluita käytetä, koska seurakuntayhtymä olisi tällaisessa tapauksessa velvollinen huolehtimaan ennakonpidätyksestä yrityksen puolesta. Se ei ole millään muotoa tarkoituksenmukaista. Yrittäjäeläketodistuksen pyytäminen. Kun tilataan palvelua toiminimeltä tai ammatinharjoittajalta (ei oy, ay, ky), tilaajan on pyydettävä palveluntarjoajalta yrittäjäeläketodistus. Työtilaus koskee usein luennoitsijoita, työnohjaajia, koneurakoitsijoita tai esiintyjiä. Ellei yrittäjä hoida itse yrittäjäeläkemaksua, seurakuntayhtymän tulee maksaa työn osuudesta eläkevakuutusmaksu. Yrittäjäeläketodistus tulee pyytää työsuorituksesta sovittaessa eli työala pyytää sitä itse. Retki- ja leirimaksut laskutetaan tapahtumaan osallistujilta pääsääntöisesti seurakuntayhtymän toimistosta mutta käteismaksuina kerätyistä varoista tehdään selvitys ja tilitetään Iisalmessa hallinnon toimistoon ja muissa seurakunnissa suoraan pankin yösäilöön. Seurakunnan kirjanpidossa on käytössä ns. bruttoperiaate, eli menot käsitellään menoina ja tulot tuloina. Näin myös esim. kaikki retkien ja leirien tulot laskutetaan myyntireskontran kautta tai tilitetään edellä mainitulla tavalla ja kaikki leirien ja retkien laskut maksetaan ostoreskontran kautta. Seurakunnan toiminnan hyväksi saadut kolehtitulot otetaan asianomaisen työalan tuloksi vuosittain ja tulot on käytettävä saman kalenterivuoden aikana työalan päättämään tarkoitukseen. 9
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Opiskelijoiden ohjauskorvaukset työala voi johtokunnan tai seurakuntaneuvoston päätöksellä käyttää ns. ylimääräiseen koulutukseen tai henkilökunnan tyky-toimintaan tilivuoden aikana. Ohjauskorvausta saadaan oppilaitoksista, joiden opiskelijat harjoittelevat seurakunnassa. Palkkiota ei kuitenkaan makseta ohjaaville työntekijöille itselleen. 10
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta LOUSARVIO V. 2018 SEKÄ TOIMIN- JA LOUSSUUNNITELMA VV. 2019 2020 2. SEURAKUNNALLINEN TOIMIN 2.1.1 Iisalmen seurakunta Iisalmen seurakunnan seurakuntatyön (PL 2) vuoden 2018 talousarvio on koottu työntekijöiden esitysten pohjalta. Iisalmen seurakunnan seurakuntaneuvosto tekee ehdotuksen yhteiselle kirkkovaltuustolle 2. pääluokasta eli seurakuntatyöstä. Yleishallinto-, talous-, virasto-, hauta- ja kiinteistötoimen sekä investointiosan talousarvio kootaan Ylä-Savon seurakuntayhtymän alle ja käsitellään yhteisessä kirkkoneuvostossa sekä yhteisessä kirkkovaltuustossa. Ylä-Savon seurakuntayhtymän vuoden 2018 talousarvion laadintaohjeiden mukaan raamina on vuoden 2017 talousarvio. Ylä-Savon seurakuntayhtymän talousarvio-ohjeissa edellytetään, että vuonna 2018 menoja vähennetään 5 % (95 902 euroa) ja vuonna 2019 4,9 % (89 283 euroa) eli yhteensä 185 185 euroa. Summa on todella huomattava. Leikkausten taustalla on veropohjan kapeneminen (kirkosta eroaminen, muuttotappio ja kuolleiden suurempi määrä suhteessa kastettuihin). Myös pitkään jatkunut taloudellinen taantuma heijastuu luvuissa. Seurakuntaneuvosto on vaativan tehtävän edessä, koska se on tehtävä linjaukset, millä tavoin leikkaukset on toteuttava ja mihin ne kohdistetaan. Menoja on mahdollista alentaa toiminta- ja henkilöstömenoista yhdessä tai erikseen. Tässä ehdotuksessa lähdetään siitä, että palkkausmenoja alennetaan joko lomauttamalla tai eläköitymistä hyödyntämällä. Yhteenveto Iisalmen seurakunnan talousarvion luvuista (taulukot) Yhteenveto Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 talousarvio-ehdotuksesta Tulot toimintatulot (ulkoiset) tp 2016 ta 2017 ta 2018 ehdotus erotus ta 2017 ja 2018 287 224 217 029 206 137-10 892 Menot palkat 1 047 522 1 107 079 1 058 271-48 808 sos.maksut 304 422 318 676 289 809-28 867 korjauserät palkat yhteensä 1 351 944 1 425 755 1 348 080-77 675 palvelujen ostot 300 856 337 253 321 739-15 514 vuokrat 56 166 54 560 61 090 6 530 ostot tilikauden aikana 139 807 120 458 119 269-1 189 annetut avustukset 202 454 194 644 161 001-33 643 muut toimintakulut 22 498 2 360 3 115 755 toimintamenot ilman palkkoja 721 781 709 275 666 214-43 061 0 11
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta toimintamenot ulkoiset (kaikki menot yhteensä) toimintakate ulkoinen 2 073 726 2 135 030 2 014 294-120 736 1 786 502 1 918 001 1 808 157-109 844 2018 talousarvioehdotuksen jakaantuminen työalojen kesken (ulkoinen toimintakate) Raami/ 2017 2018 Erotus 17- >18 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 134 954 123 848-11 107 202 HAUAN SIUNAAMINEN 106 632 101 453-5 179 203 MUUT KIRKOLLISET TOIMI- 100 141 94 743-5 398 TUKSET 204 AIKUISTYÖ 25 826 24 346-1 480 205 MUUT SEURAKUNTILAI- 82 358 73 225-9 133 SUUDET 210 TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 39 240 37 240-2 000 210 KULTTUURIHISTORIA 8 118 7 991-127 220 MUSIIKKI 81 583 73 856-7 727 230 MUU LAPSI- JA NUORISOTYÖ 21 260 19 831-1 429 231 PÄIVÄKERHO 184 495 172 291-12 204 232 PYHÄKOULU 62 579 53 414-9 165 233 VARHAISNUORISOTYÖ 125 714 119 428-6 286 235 RIPPIKOULU 146 777 137 618-9 159 236 NUORISOTYÖ 115 497 110 806-4 691 237 ERITYISNUORISOTYÖ 10 418 5 411-5 007 238 PERHEKERHOTYÖ 74 796 70 139-4 657 241 DIAKONIA 220 538 203 671-16 868 242 PERHENEUVON 14 600 13 900-700 243 SAIRAALASIELUNHOITO 80 673 76 391-4 282 245 YHTEINEN VAPAEHTOISTYÖ 12 200 11 700-500 255 SIELUNHOITO 102 539 95 689-6 850 260 LÄHETYS 105 878 99 340-6 538 261 tunnisteet 0 0 0 270 KANSAINVÄLINEN DIAKO- 17 345 16 426-919 NIATYÖ 290 MUU SEURAKUNTYÖ 22 384 45 400 23 016 295 SEURAKUNNEUVOSTO 21 456 20 000-1 456 yhteensä 1 918 001 1 808 157-109 844 Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 talousarvion toimintakate on 1 808 157 euroa, joka alittaa talousarvioraamin (1 822 099 e) 13 941 eurolla. Toiminnallisissa tavoitteissa työalat ovat ottaneet suunnittelunsa perustaksi Iisalmen seurakunnan toiminnalliset tavoitteet. Ne löytyvät työalojen omista esityksistä. Talousarviossa on varauduttu Ylös Jerusalemiin tapahtuman järjestelyyn 16500 eurolla, jotka menokohdassa 290. 12
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Talousarvioehdotuksessa henkilöstön kehittämistoimiin ehdotetaan varattavaksi 15 000 e, joka 1,4 % vuoden 2017 vakinaisen henkilökunnan palkkasummasta. Summa on alentunut edellisestä vuodesta 8 000 euroa säästöjen vuoksi. Kehittämistoimiin varattava summa on 290 muu seurakuntatyö tilille 439000. Henkilöstön kehittämistoimista päättää yhteinen kirkkoneuvosto talousarviokäsittelyn yhteydessä. Muissa henkilöstömenoissa vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma rakentuu edellisen vuoden talousarvioehdotukseen. Nuoriso- ja rippikoulutyöhön on varattu 4 kesänuorisotyötekijälle 2,5 kk ajaksi palkkausmäärärahat. Papiston kesälomien sijaiselle on varattu 4 kk palkkausmäärät ja sairaalasielunhoitoon kesäteologin palkkausrahat noin 1,5 kk. Jumalanpalveluselämä Jumalanpalvelus on sekä historiallisesti että sisällöllisesti seurakunnan keskeisin toimintamuoto. Siinä kolmiyhteisen Jumalan sana ja pyhä sakramentit ovat rikkaimmin läsnä ja niiden kautta Hän kutsuu ihmistä pelastavaa armonsa yhteyteen ja hoitaa häntä vahvistaen hänen uskoaan. 1. Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja seurakuntalaisten osallistaminen 2. Seurakuntalaisten kohtaamisiin panostamien 3. Jumalanpalveluselämän työalavastaavan nimeäminen Painopisteet vv. 2019 2020 1 ja 2 samat kuin 2018. Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 pääjumalanpalvelukset 100 105 105 105 105 osallistujia 11757 13000 13000 13000 13000 muut jumalanpalvelukset 49 40 40 40 40 osallistujia 8298 6500 6500 6500 6500 jumalanp. yhteensä osallistujat yhteensä 149 145 145 145 145 20555 19500 19500 19500 19500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Jumalanpalvelusten kokonaislukumäärää on sama kuin aikaisemmin. Jumalapalvelusten osallistujamäärät ovat aikaisempien vuosien tasolla. Tavoitteena on vapaaehtoistoiminta osana jumalanpalveluselämää ja saada mukaan uusia vapaaehtoisia. 13
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Hautaan siunaaminen Kirkollinen hautaaminen korostaa ihmisen arvoa myös kuolemassa. Kantava ajatus nousee uskosta Jumalan luomistyöhön. Jumalan kuvana ihminen on kuolematon ja lunastukseen turvautuen odotamme tulevaa ruumiillista ylösnousemusta ja iankaikkista elämää. 1. Hautaamiseen, kuolemaan ja iankaikkisuuteen liittyvän kristillisestä uskosta nousevan merkityksen ja sisällön korostaminen. 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden Painopisteet vv. 2019 2020 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan. Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 kuolleet srk:n jäsenet 245 hautaan siunaamiset 247 215 225 225 225 osallistujia 8840 8300 8300 8300 8300 keskiarvo /siunaus 36 38 38 38 38 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Hautaan siunaamisen asema odotetaan kasvavan. Sen vuoksi tunnuslukua on nostettu kymmenellä. Muut kirkolliset toimitukset Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat keskeisiä ihmiselämän käännekohtia. Ne ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Niissä Jumala antaa ihmiselle siunauksensa ja ihmisen puolelta ne ovat Jumalan siunauksen pyytämistä ja sen vastaanottamista. Ehtoollisessa puolestamme ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus tarjoaa ihmiselle itsensä ja sovitustyönsä välityksellä syntien anteeksiantamuksen lahjan uskossa vastaanotettavaksi. 1. Kasteen, avioliittoon vihkimisen, konfirmaation ja ehtoollisen kristillisen luonteen, merkityksen ja sisällön korostaminen 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden Painopisteet vv. 2019 2020 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan. 14
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Tunnusluvut tp ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Ehtoollisenviettoja 130 110 110 110 110 Osallistujia 6460 6500 6500 6500 6500 Kasteet 173 180 170 170 170 Osallistujia 3193 3500 3500 3500 3500 Kirkolliset vihkimiset 33 40 35 35 35 Osallistujia 2470 2800 2500 2500 2500 Avioliiton siunaamisia 3 4 4 4 4 siviilivihkimisiä 32 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Kasteiden määrän ennakoidaan alentuvan 170 kasteen tasolle väkiluvun ja syntyvyyden laskemisen vuoksi. Kasteiden lukumäärää on alennettu 10:llä. Kirkollisten vihkimisten määrää on laskettu 5:llä (aikaisemmin 40). Osallistuvien määrää on alennettu 300. Muutetut luvut ovat lähempänä toteutumaa. Aikuistyö Aikuistyön tehtävänä on huolehtia kristillisen sanoman julistamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta aikuisväestölle sekä auttaa kasvamaan seurakuntayhteyteen ja löytämään oman identiteetin ja kutsumuksen kristittynä 1. Luterilaisen identiteetin vahvistaminen raamattu-, evankelioimis- ja katekismusluentoja/- päiviä, miesten ja naisten päiviä/tapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen edelleen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen esim. järjestämällä aviopareille parisuhdepäiviä ja miehille erityyppisiä omia tilaisuuksia/tapahtumia unohtamatta henkilökohtaisen kohtaamisen merkitystä. 3. Luterilaisen kirkon sisällä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tasapuolinen tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa esim. järjestämällä raamattu-, sielunhoito- ja seurakuntapäiviä. 4. Vastuu papin nimeäminen työalalle (eläkkeelle siirtyminen) Painopisteet vv. 2018 2019 1. Luterilaisen identiteetin vahvistaminen luentosarjoja ja teematapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen ja samalla aikuistyön niveltäminen yleisen seurakuntatyön kokonaistoiminnan uudistamiseen ottaen huomioon suppenevat talous- ja työvoimaresurssit, 3. Kirkon piirissä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tasapuolinen tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa. 15
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Tunnusluvut ta ts ts ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Osallistujia ka 15 13 13 13 13 Ryhmiä 11 12 12 12 12 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018: Ryhmät ovat pääasiassa vapaaehtoisten vetämiä. Talousarvio on edellisen vuoden tasolla Muut seurakuntatilaisuudet Muut seurakuntatilaisuudet käsittävät merkkipäivävierailut ja -juhlat, seurat, kotikäyntityön, kinkerit, hartaushetket ja muun vastaavan toiminnan, joiden kautta seurakunta pyrkii tavoittamaan ihmisiä Jumalan etsivän ja hoitavan armon piiriin 1. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden 2. Seurakunnan yhteisten tapahtumien järjestäminen yhdessä vapaaehtoisten ja työalojen kanssa 3. Uusien virsikirjojen hankinta kappeleihin ja Lippuniemen seurakuntakodille Painopisteet vv. 2019 2020 Samat kuin 2018 Tunnusluvut tp ta ta ta ta 2016 2017 2018 2019 2020 tilaisuus lkm hlö yht. lkm lkm lkm lkm 5 5 5 5 hartaustilaisuus 69 1622 60 60 60 60 juhla 11 899 12 12 12 12 keskustelusarja 0 0 0 0 kinkerit 2 122 3 3 3 3 musiikkitilaisuus 2 82 0 0 0 0 muu tilaisuus 3 516 14 14 14 14 onnittelukäynti 7 132 15 8 8 8 piiri 0 0 0 0 16
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta opiskelijatilaisuus 1 1 1 1 seurat 40 2083 35 35 35 35 raamattuopetus tapahtuma/avoimet ovet 3 120 2 2 2 2 tilaisuuksia yht. 137 147 140 140 140 osallistujia yht. 5576 4900 4900 4900 4900 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Onnittelukäyntien määrää on laskettu seitsemällä. Kirkkodraama Omalla toiminnallaan elävöittää seurakunnan hengellistä elämää ja tarjota kirkkodraamasta kiinnostuneille mahdollisuus palvella kotiseurakuntaa. 1. Kirkkodraaman oleminen osana jumalanpalveluselämää ja seurakunnallista vapaaehtoistyötä 2. Uusien ryhmäläisten mukaan saaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Kirkkodraaman oleminen osana jumalanpalveluselämää ja seurakunnallista vapaaehtoistyötä 2. Uusien ryhmäläisten mukaan saaminen 3. Ylös Jerusalemin tapahtumaan valmistautuminen (tapahtuma vuonna 2018) Tunnusluvut ts ts ts ts Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 tarinateatteriryhmän jäsenet 8 8 8 Kirkkodraamassa mukana olevat 15 15 100 15 Tiedotus ja viestintä Viestinnän tehtävänä on tukea seurakunnan strategian toteutumista viestinnän keinoin. Iisalmen seurakunnan viestintä toteuttaa seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Avainhenkilöiden viestintäosaamisen vahvistaminen (kirkkoherrat, päälliköt, esimiehet) 2. Sisäisen verkkokoulutuksen aloittaminen (mm. ohjeita järjestelmien ja ohjelmien käyttöön) 17
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakuntien sisäisen viestinnän kehittäminen 2. Iisalmen seurakunnan ja seurakuntayhtymän muiden seurakuntien yhteisen viestinnän kehittäminen Musiikkityö Seurakunnan jumalanpalveluselämän sekä musiikkitoiminnan ja kasvatuksen suunnittelu ja toteutus. Työmuotoja ovat jumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset, kuorotyö, rippikoulutyö sekä muu opetustoiminta. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Kirkkokonsertit ja tapahtumat (profilointi ja markkinointi) 2. Kuorotoiminnan kehittäminen 3. Kanttorien työn profilointi Painopisteet vv. 2019-2020 1.-2. Samat kuin edellä Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1 Musiikkitilaisuudet: 36 36 36 38 40 2 Musiikkitil kävijät: 8500 9000 9000 9000 10000 3 Kuorot ja lauluryhmät: 6 7 7 7 8 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) Avustukset 5000 (kuorot) Pikkulapsityö Kotien kastekasvatuksen tukeminen olemalla mukana perheiden arjessa ja juhlassa muistaen ja kutsuen lasta ja hänen perhettään seurakuntayhteyteen. Pikkulapsiperheiden tukeminen erilaisissa elämän vaiheissa. 1. Pikkulapsityön kehittäminen huomioiden monimuotoisten vauva- ja pikkulapsiperheiden tarpeita ja elämän tilanteita, sekä seurakuntaan kohdistuvia odotuksia.yhteistyö eritahojen kanssa. 2. Lasten- ja perheiden Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja ylläpitäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Pikkulapsityön kehittäminen huomioiden monimuotoisten vauva- ja pikkulapsiperheiden tarpeita ja elämän tilanteita, sekä seurakuntaan kohdistuvia odotuksia. Yhteistyö eritahojen kanssa 2. Lasten- ja perheiden Jumalanpalveluselämän jatkuva kehittäminen ja ylläpitäminen. Lapsilähtöisyyden huomioiminen kirkkotilojen kehittämisessä. 18
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kotikäynnit 123 137 120 110 100 2. Kastettuja ½-vuotiaita 175 170 180 175 170 Päiväkerhotyö Toiminnan lähtökohtana on seurakunnan varhaiskasvattajien ja perheiden välinen kumppanuus ja yhteistyö kasteessa saadun opetus-, ja kasvatustehtävän mukaisesti. Toiminnan avulla tuetaan perheen kristillistä kasvatusta ja lapsen kokonaiskehitystä. Tavoitteena on rikastuttaa lapsen hengellistä elämää hänen tarpeistaan ja näkökulmasta käsin ja vahvistaa hänen osallisuuttaan seurakunnan varhaiskasvatuksessa. 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita tukemaan yhteiskunnan varhaiskasvatusta. Tiivistetään yhteistyötä seurakunnan työalojen kesken, sekä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa esim. koululaisten kerhotoiminnan saralla. 2. Vahvistetaan ja tuetaan lapsen hengellisyyttä ja kristillistä kasvua hänen näkökulmastaan ja tarpeistaan käsin. 3. Seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittäminen. Laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma Iisalmen seurakunnan varhaiskasvatustyöhön 4. Turvataan henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan täydennyskoulutuksen avulla. Tarjotaan lapsityöntekijöille tasavertainen mahdollisuus muihin työntekijöihin nähden osallistua työalan neuvottelupäiville vuosittain. Painopisteet v. 2019-2020 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita tukemaan yhteiskunnan varhaiskasvatusta. Tiivistetään yhteistyötä seurakunnan työalojen kesken, sekä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa esim. koululaisten kerhotoiminnan saralla. 2. Vahvistetaan ja tuetaan lapsen hengellisyyttä hänen näkökulmasta ja tarpeista käsin. 3. Seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittäminen laaditun varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta. 4. Turvataan henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan täydennyskoulutuksen avulla vuosittain. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kerholaisten lkm 120 130 120 120 120 2. Kerhoryhmien lkm 10 12 10 10 10 3. Henkilökunnan lkm 6 6 6 6 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Koulutussuunnitelmassa on varattu koulutusmäärärahat kaikille viidelle lastenohjaajalle osallistua kerran vuodessa alansa neuvottelupäiville. Näin he ovat tasapuolisessa asemassa suhteessa muihin hengellisen työn työntekijöihin ja lastenohjaajille turvataan mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan. (Kunnan palveluksessa olevalla päivähoidon henkilöstöllä on lakisääteinen oikeus täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutusvelvoitteesta on alun perin 19
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta säädetty sosiaalihuoltolaissa vuonna 2005. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä täydennyskoulutuksen määräksi on arvioitu keskimäärin 3-10 päivää vuodessa henkilöä kohden. Lakiuudistuksen tavoitteena oli turvata henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan.) Lisäys yhteensä: 2150e verrattuna edellisen vuoden talousarvioon. Toimintamäärärahat säilyvät talousarviossa ennallaan. Koko lapsityön toimintamenojen vähennys 5% on tehty pyhäkoulutyön toimintamenoista. Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten oma Jumalanpalvelushetki, jossa tutustutaan ja eletään todeksi Raamatun kertomuksia leikin, laulun, luovan toiminnan, rukouksen, hiljentymisen ja ihmettelyn kautta. Pyhäkoulu on lapsen kasteopetusta. Se tukee lapsen ja perheen hengellistä kasvua jumalanpalvelus- ja seurakuntayhteyteen antamalla turvallisen pohjan oman hengellisen identiteetin rakentamiseen. 1. Pyhäkoulutyön näkyvyyden lisääminen etsien uusia toimintatapoja huomioiden yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö 2. Pyhäkoulun vapaaehtoistyön vahvistaminen huomioiden pyhäkoulutyön erilaiset vapaaehtoistyön tehtävät. 3. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tukeminen ja kristillisen perinteen ja kulttuurin vahvistaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Pyhäkoulutyön näkyvyyden lisääminen etsien uusia toimintatapoja huomioiden yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuvat toimintaympäristöt 2. Pyhäkoulun vapaaehtoistyön vahvistaminen huomioiden pyhäkoulutyön erilaiset vapaaehtoistyön tehtävät. 3. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tukeminen ja kristillisen perinteen ja kulttuurin vahvistaminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Pyhäkouluryhmät 9 7 7 7 7 2. Pyhäkoululaiset 196 180 350 350 350 3. Pyhäkoulutyön 10 7 10 10 10 vapaaehtoiset Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Tämän hetkiset tunnusluvut on tehty kirkkohallituksen antamien tilastointiohjeiden pohjalta. Tilastointi on muuttumassa lähivuosina pyhäkoulutyön luonteen muuttuessa (mm Pop up pyhäkoulut). Suomen Pyhäkouluyhdistyksen jäsenyys (jäsenmaksu 85, summa on vähennetty muista toimintamenoista) Kalusteet: Penkit Kustaa Aadolfin kirkon Lastenkirkkoa varten (1200, summa on vähennetty muista toimintamenoista) Pyhäkoulutyön talousarvion vähennys toimintamenoista -5%, joka on koko lapsityön säästötavoite. 20
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö auttaa toiminnallaan tyttöjä ja poikia elämään kristillisen uskon mukaisesti tukien heidän persoonallista kehitystään ja kasvamistaan Varhaisnuorisotyön (6-14 v) tarkoituksena on myös kirkon tunnustuksen pohjalta tukea perheiden ja koulujen kristillistä kasvatusta Uusi vuosiaihe antaa näkökulmaa ja sisältöä toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen 1. Kouluyhteistyö 2. Asenne ja arvokasvatus 3. Leiritoiminta (Rovastikunnallinen leiri, omat leirit) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Kerhonohjaajakoulutus 2. Kouluikäisille avoimien ovien toiminnan kehittäminen 3. Verkostoituminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kouluvierailut 17 20 20 20 25 2. Toimintaan osallistuneet - Retket ja leirit 103 130 130 130 130 - Viikkotoiminta 160 200 200 200 200 3. Koulutuksen suorittaneet 7 10 10 10 10 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) - Nuori kirkko ry. (ent. Nuortenkeskus, Ptk ja Lasten keskus) 200 - Suomen Partiolaiset, 65 Avustukset - Partio 2000 - vapaapaikat leireille ja retkille n. 10% / retki tai leiri - Kummiluokka Botswanassa, avustetaan mm. kolehdein ja pullonpalautusvaroin Rippikoulutyö Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä (Rippikoulusuunnitelma 2017). 1. Rippikoulusuunnitelma 2017 2. Nuoret mukaan rippikoulun suunnitteluun 3. Oppimateriaali Painopisteet vv. 2019-2020 1. Rippikoulusuunnitelma 2017 2. Rippikoulun profiilin nosto 3. Opetus- ja teemapäivät 21
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Rippikoululaisten määrä 211 211 181 211 211 2. Rippikoulujen määrä 10 9 10 10 11 236 Nuorisotyö Nuorisotyön (yli 13-vuotiaat) toiminta-ajatuksena on kastekäskyn mukainen opetus ja sitoutuminen kirkon kasvatuksen linjauksiin Nuoret kohdataan niin, että he kokevat olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi sekä annetaan mahdollisuus vastuun ottamiseen ja toimintaan osallistumiseen. Nuorisotyössä jalkautuminen on ihmisten kohtaamista. 1. Asenne ja arvokasvatus 2. Yhteistyön kehittäminen seurakuntayhtymän seurakuntien nuorisotyössä 3. Kansainvälisyys Painopisteet vv. 2019-2020 1. Asenne ja arvokasvatus 2. Kansainvälisyys 3. Viikkotoiminta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retkille ja leirille 299 310 300 300 270 osallistuneita 2. Viikkotoiminta 1648 1400 2500 2500 2500 avoimet ovet 3. Uusia ohjaajia 42 40 40 45 45 koulutuksessa 31.12. Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Avoimien ovien määrää on lisätty syksystä alkaen. Avoimissa ovissa kävijämäärät ovat nousseet. Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus): Nuorikirkko Avustukset: Kummiluokkatyö Botswana? (mistä nämä rahat menevät?) Erityisnuorisotyö Lähtökohtana lähimmäiskeskeinen jalkautuminen eri menetelmien kautta nuoren elämän haasteisiin. Työ kohdentuu erityisesti niihin joiden oletetaan olevan vaarassa syrjäytyä tai ovat jo syrjäytyneet. Erityisnuorisotyö ja nuorisodiakonia on yksilökeskeistä työtä joka vie runsaasti aikaa. Toimimme asiantuntijoina, jäseninä, monissa eri ryhmissä, kunnallisissa, seutukunnallisissa ja valtakunnallisissa. 1. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa, ammatillinen tukihenkilö 2. varhais- ja nuorisotyön viikkotoiminta 3. Erityiskerhotoiminnan kehittäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Toiminnan kehittäminen ja ideointi paikallisella seutukunnallisella tasolla 2. Tukihenkilötoiminta 3. Erityiskerhotoiminnan kehittäminen 22
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ts ts ts Tunnusluvut 2016 2018 2019 2020 1.kouluvierailut 8 10 10 10 2.retket, leirit 106 20 20 20 3.viikkotoiminta 8 0 0 0 4. keskustelut 78 (nuoren asioissa) Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Kustannuspaikalla ei ole erillisiä toimintamäärärahoja. Erityisnuorisotyössä työssä tilanteet ja yhteydenotot tulevat yllättäen, silloin on oltava aikaa kohtaamiselle, usein tässä vaiheessa on nuorta pompoteltu riittävästi eri toimijoiden kesken ja tilanne on kriisiytynyt monellakin tapaa. Perhekerhotyö Koko perheen kristillisen kasvatuksen tukeminen. Perheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa moninaiset perheet huomioiden. 2. Huomioidaan perheiden osallisuus toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Vahvistetaan työntekijöiden perhelähtöistä työotetta täydennyskoulutuksen avulla. 3. Perhekerhon rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen laadittavan varhaiskasvatussuunnitelman avulla. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa moninaiset perheet huomioiden. 2. Huomioidaan perheiden osallisuus toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Vahvistetaan työntekijöiden perhelähtöistä työotetta täydennyskoulutuksen avulla. 3. Perhekerhon rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen laaditun varhaiskasvatussuunnitelman avulla. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Perhekerholaisten lkm 126 130 130 130 130 2. Aikuiset 49 50 50 50 50 3. Lapset 77 80 80 80 80 4. Perhekerhojen lkm 5 5 5 5 5 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Koko lapsityön toimintamenojen vähennys 5% on tehty pyhäkoulutyön toimintamenoista. Diakonia Diakoniatyön tehtävänä on edistää kristilliseen uskoon perustuvan lähimmäisenrakkauden toteutumista. Tämän mukaisesti seurakunnan ja sen jäsenten tulee pyrkiä eheyttämään elämää, 23
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta lievittämään kärsimystä ja antaa apua erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Diakoniatyö on ennaltaehkäisevää ja korjaavaa. Diakoniatyön tavoite on kristillisen lähimmäisenrakkauden ja toivon välittäminen eri toimintamuotojen avulla niille ihmisille, joiden elämänusko ja toivo ovat katoamassa. 1. Huolehdimme heikommista ja kohtaamme kaikki tasavertaisina Ihmisen kohtaaminen omassa verkostossaan 2. Vapaaehtoistyön toimintatapojen vakiinnuttaminen ja edelleen kehittäminen 3. Asenne-ja arvokasvatus ( Erilaisuus, eri kulttuurit, erityisryhmät, ihmisyys) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Huolehdimme heikommista ja kohtaamme kaikki tasavertaisinaihmisen kohtaaminen omassa verkostossaan 2. Asenne-ja arvokasvatus ( Erilaisuus, eri kulttuurit, erityisryhmät, ihmisyys) 3. Yhteisöllisyys, matalankynnyksen toiminnat Tunnusluvut tp ta ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1. Asiakaskontaktit 1027 1500 1000 1000 1000 2. Annetut avustukset 34726 27 000 27 000 27 000 27 000 3.Kerhotoiminnoissa ja hartaushetkissä kohdatut hlöt 9820 8 000 8 000 7500 7500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Avustukset yhteisöille ja yhdistyksille lopetetaan. Avustusmäärärahoja vähennetää7 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) Avustukset Diakonia-avustukset 27 000 Ruoka-apu 10 000 Muut avustukset hakemusten perusteella yhdistyksille ja yhteisöille. Perheneuvonta Tavoitteena on kristilliseltä pohjalta toimien auttaa ja tukea ensisijaisesti vaikeuksissa olevia pariskuntia ja perheitä. Vastaanottoja (kertoja) 27 tp ta ta ta ta 2016 2017 2018 2019 2020 Käytyjä asiakasneuvotteluja (modulia) 198 170 170 170 170 Työnohjauksia asiakas/ moduuli 1 24
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Käydyt työnohjaukset moduuleina 9 Asiakkaita 43 40 40 40 40 Ostopalvelun hinta 1 moduuli nousee 95 euroon. Aikaisemmin se oli 85 euroa. (1 moduuli = 45 min. keskustelu). Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Moduulien määrää on edellisen vuoden tasolla. Sairaalasielunhoito Sairaalasielunhoito on ihmisen henkistä ja hengellistä auttamista sairauteen ja menetykseen liittyvissä elämäntilanteissa Työn tarkoituksena on terveydenhuollon laitoksissa ja avohoidossa olevien potilaiden, heidän omaistensa ja henkilökunnan tukeminen Painopisteet ovat seurakunnan painopisteiden mukaiset. 1. Jalkautuminen: Sairaalasielunhoito tapahtuu jalkautuneena sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksiin ja hoitokoteihin. Työssä tavoitetaan potilaita, heidän omaisiaan ja hoitohenkilökuntaa. Sielunhoidollisia keskusteluja käydään ja hartaustilaisuuksia pidetään entisessä laajuudessaan. 2. Perhetyö: Sielunhoidossa huomioidaan laitoksissa vierailevat omaiset. Omaiset ovat tervetulleita laitoksissa pidettäviin hartaushetkiin ja ehtoollisenviettoihin. 3. Vapaaehtoistyö: Entiseen tapaan vapaaehtoset pitävät hartaushetkiä pienkodeissa ja avustavat sairaalapappia ehtoollishartauksissa sekä Kauneimmat joululaulut tilaisuuksissa. Painopisteet vv. 2019-2020 Painopisteet ovat samat kuin vuodelle 2017. Tunnusluvut tilinp ta ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1 Sielunhoidolliset keskustelut 454 450 400 400 400 2 Hartaushetket 150 150 150 150 150 3 Ehtoollishartaudet 33 35 30 30 30 4 Työnohjaustunnit 32 0 20 20 20 5 Ryhmien kokoontumiset 22 30 20 20 20 Muuta Sairaalasielunhoidon talousarvio sisältää entiseen tapaan Iisalmen seurakunnan osuudet Vaalijalan kehitysvammaistyön papin palkkauksesta sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan sairaalasielunhoidon kustannuksista. Yhteensä talousarvioon varattu määräraha on 10600 euroa. Yhteinen vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyö kokoaa yhteen seurakunnassamme jo tehtävää vapaaehtoistoimintaa, kouluttaa, järjestää vapaaehtoisten iltoja sekä retkiä ja kiitosjuhlan sekä työhöänsiunauksen vapaaehtoisillemme. Seurakunnan 25
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta vapaaehtoistoiminta kutsuu mukaan myös järjestöjä ja seuroja tekemään yhdessä koko Iisalmen vapaaehtoistoimintaa (vapaaehtoistyö.fi) 1. www.vapaaehtoistyö.fi laajaan käyttöön 2. yhdistykset ja järjestöt vapaaehtoistyö.fi alle 3. Löydä paikkasi seurakunnasta vapaaehtoistyön kautta (matalakynnys liittyä mukaan seurakuntaan) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Löydä paikkasi seurakunnassa vapaaehtoistoiminnan kautta 2. Riittävät resurssit vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen 3. Vapaaehtoistyön arvointi ja kehittäminen seurakunnassamme Tunnusluvut 1. Työalarajojen poistuminen vapaaehtoistoiminnassa (seurakunnan yhteinen vapaaehtoistoiminta) 2. www.vapaaehtoistyö.fi laajaan käyttöön seurakunnassa ja kaupungin alueella 3. yhdistykset ja järjestöt vapaaehtoistyö.fi alle Sielunhoito Seurakunta tarjoaa mahdollisuuden sekä yksityiseen että ryhmissä tapahtuvaan sielunhoitoon, jossa kohdataan inhimillisen hädän ja ihmisten kysymysten koko kirjo Keskeisenä alueena kirkon sielunhoidossa on kuitenkin Jumalan sanan ja rukouksen käyttö ja ihmisten Jumala-suhteen hoitaminen. 1. Sielunhoidon toteuttaminen osana seurakunnan perustyötä 2. Sielunhoidon näkökulman tiedostaminen ns. läpäisyperiaatteella seurakunnan toiminnoissa 3. Olemassa olevan toiminnan säilyttäminen Painopisteet vv. 2018 2019 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan Tunnusluvut 2016 tp 2017 ta 2018 ta 2019 ta 2020 ta tilaisuus osallistujia tilaisuus tilaisuus tilaisuus tilaisuus keskustelu/ tapaaminen 46 107 80 50 50 50 hartaudet 2 17 0 0 0 0 käynnit ja vierailut 7 20 12 20 20 20 yksityinen ehtoollinen 23 65 20 20 20 20 yht. 78 209 112 90 90 90 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Tunnuslukuja on muutettu siten, että keskustelujen/tapaamisten määrää on laskettu 30:lla, käyntien ja vierailujen määrää on nostettu 8:lla. Sen vuoksi tilaisuuksien yhteismäärä on laskenut 22 tilaisuudella. Sielunhoidon menokohtaan on kirjattu ainoastaan palkkausmenoja. Erillisiä toimintamäärärahoja ei ole varattu. 26
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Lähetystyö Kristus on perustanut kirkkonsa nimenomaan lähetystä varten. Lähetys on kirkon olemus. Kolmiyhteinen Jumala toteuttaa lähetystä ja seurakunta ottaa siihen aktiivisesti osaa. Näin Jumala tekee työtään maailmassa. 1. Lähetyskasvatus 2. Lähetys koko seurakunnan tehtävä 3. Sosiaalinen media lähetystyössä Painopisteet v. 2019-2020 1. Lähetyskasvatus 2. Lähetys koko seurakunnan tehtävä 3. Lähetys seurakunnan olemuksena Tunnusluvut 1. Kirkolla ei ole lähetystä vaan lähetyksellä on kirkko. 2. Lähetyksestä tulee koko seurakunnan asia, jokainen on saanut lähetystehtävän. 3. Lähetystietous lisääntyy ja tulee ymmärrettävämmäksi. Kansainvälinen diakonia Kansainvälinen diakonia on maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvaa palvelu- ja auttamistyötä 1. Kirkon perustehtävän toteuttaminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa maailmalla. 2. Kansainvälisen diakonian työalan työnjaon kartoittaminen 3. Tiedottaminen Painopisteet v. 2019-2020 1. Kirkon perustehtävän toteuttaminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa maailmalla. 2. Yhteistyön tiivistäminen kirkon kansainvälisten järjestöjen kanssa. 3. Tiedottaminen Muu seurakuntatyö Toiminta-ajatus Tehtävän alueeseen on koottu Iisalmen seurakunnan rovastikuntamaksu, lahjakirjallisuutta sekä yleisessä seurakuntatyössä annettavat avustukset Tehtäväalue on kulujen kirjaamista varten, jotka eivät sijoitu muiden työmuotojen alle ja keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 rovastikunta maksu pysynee edellisen vuoden tasolla. Uusien virsikirjojen hankinta kappeleihin ja Lippuniemen seurakunta kodille Talousarvion valmistelu vaiheessa osa kehittämistoimenpiteisiin varatut määrätahoista on sijoitettu valmisteluvaiheessa työalan tilille 439000. 27
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Seurakuntaneuvosto Toiminta-ajatus Seurakuntaneuvostojen tehtävänä on seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa hoitaa seurakunnan varsinaiseen toimintaan liittyviä asioita seurakuntien kiinteistöjen, talouteen, hautatoimeen ja kirkkoherranvirastojen toimintaan liittyvissä asioista päätetään yhteisessä kirkkoneuvostossa. Tehtävä-alueella on seurakuntaneuvostojen ns. käyttövarat oman alueensa toimintaan. 1. Iisalmen seurakunnan toiminnan hoitaminen ja kehittäminen 2. Seurakuntaneuvoston toimintakulttuurin kehittäminen 3. Toimintaryhmäorganisaatiomallin vahvistaminen Painopisteet v 2018 2019 Samat kuin vuoden 2018 painopisteet. Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Iisalmen seurakuntaneuvoston tehtävänä on jatkaa toiminnan ja resurssien yhteensovittaminen muuttuvissa olosuhteissa. Vuosi 2017 kokonaisuudessaan vakaa, koska menoleikkauksia ei tarvitse tehdä korotetun veroprosentin vuoksi. 28
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta 2.1.2 Lapinlahden seurakunta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tehtävä on seuraava: Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Kirkossa tulee nostaa sanoma esille, tarjota mahdollisuus Jumalan ja lähimmäisen kohtaamiselle ja lähimmäisen rakastamiselle sekä arvostaa kirkon jäsenyyttä. (Kohtaamisen kirkko. Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020) Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien perustehtäväksi on määritelty sananjulistus ja sakramenttien jakaminen sekä seurakuntalaisista huolehtiminen ja heidän aktivoimisensa toimimaan yhdessä seurakunnassa. Seurakunnat hoitavat perustehtävää vastaamalla seurakunnallisesta toiminnasta, johon kuuluvat yleinen seurakuntatyö, musiikki-, nuoriso-, diakonia- ja lapsityö sekä lähetystyö. Seurakuntayhtymän yhteisinä painopisteinä ja tavoitteina ovat: - Palvelut seurakuntalaisille ovat entistä paremmin tavoitettavissa - Henkilöstön toimenkuvia kehitetään vastaamaan toimintaympäristön muutoksia - Johtaminen vahvistuu ja selkiytyy - Kiinteistöjen määrä vähenee - Taloudellinen ajattelu vahvistuu - Ollaan tarvittaessa valmiita rakennemuutoksiin - Toiminnassa huomioidaan ympäristövastuu. (Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia vuosille 2016 2020) Lapinlahden seurakunnan painopistealueiksi vuonna 2016 alkaneelle kolmivuotiskaudelle on edellä mainittujen linjausten sekä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteisen työskentelyn kautta määritelty seuraavat: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä 1. Ensimmäinen kohta merkitsee, että aikaa ja resursseja käytetään kaikkia ikäryhmiä ja tehtäväalueita koskevaan jumalanpalveluselämään, mukaan lukien kirkolliset toimitukset. Kirkkovuoden rytmissä elävät pyhäpäivien päiväjumalanpalvelukset toteutetaan monipuolisesti, erilaiset ihmisryhmät huomioiden sekä ottaen seurakuntalaisia mukaan suunnitteluun ja toteutukseen. Musiikkia käytetään monipuolisesti ja seurakuntaa innostetaan veisaamaan. Kirkkokahvien ja muiden oheistoimintojen myötä tarjotaan mahdollisuus monimuotoiseen kohtaamiseen ja madalletaan kirkon kynnystä. Toimitukset toteutetaan niihin osallistujat huomioon ottaen, ihmisiä kuunnellen ja tukien. 2. Seurakuntalaisuus tarkoittaa painopisteenä sitä, että pyritään vahvistamaan seurakuntalaisten jäsentietoisuutta sekä kutsumaan myös uusia jäseniä. Pyritään siihen, että ihmiset kokevat seurakunnan jäsenyyden tärkeäksi ja mukavaksi asiaksi riippumatta siitä, miten ja kuinka paljon he osallistuvat toimintaan. Niihin, jotka eivät osallistu toimintaan säännöllisesti, pidetään yhteyttä erilaisin viestinnän keinoin, kuten kirjeitse, median, nettisivujen ja sosiaalisen median kautta. Seurakuntalaisia autetaan kasvamaan uskossa ja lähimmäisenrakkaudessa. Vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden roolia vahvistetaan työntekijöiden rinnalla toimijoina. Erityistä huomiota kiinnitetään heikoimmassa asemassa oleviin. Seurakunnan yhteisöllisyyttä vahvistetaan. 3. Viestintä on painopistealueena ymmärrettävä laajasti. Siihen kuuluu perinteisen tiedottamisen lisäksi ihmisten kohtaaminen erilaisissa arjen ja juhlan tilanteissa sekä seurakunnan läsnäolo ja 29
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta näkyminen erilaisilla foorumeilla. Viestintävälineitä käytetään monipuolisesti, seurakuntalaisia palvellaan ammattitaitoisesti, seurakunta tekee laajaa yhteistyötä ja osallistuu aktiivisesti myös muiden järjestämiin tapahtumiin ja tulee paikalle kutsuttaessa. Työntekijät pitävät ihmisten kohtaamista tärkeimpänä tehtävänään. Työntekijät: Työntekijöiden osalta tapahtuu muutoksia. Toinen nuorisotyönohjaajan virka on lakkautettu vuodenvaihteessa, ja toisena nuorisotyönohjaajana aloittaa yhteinen työntekijä Varpaisjärven seurakunnan kanssa. Kappalainen ja vastaava lastenohjaaja jäävät eläkkeelle syksyllä 2018. Kappalaisen virka lakkautetaan. Lastenohjaajan osalta tehtävien järjestelyt ovat vielä päättämättä. Mahdollisesti siinäkin tullaan tekemään yhteistyötä Varpaisjärven kanssa. Seurakunnalla on siis vuoden 2018 alkupuolella seuraavat 9 vakinaista virkaa ja työsuhdetta: Kirkkoherra, kappalainen (65%), seurakuntapastori, kanttori, kaksi lastenohjaajaa (joista toinen vastaava), nuorisotyönohjaaja ja kaksi diakoniatyöntekijää. Lisäksi Varpaisjärveltä ostetaan 50% nuorisotyönohjaajan työpanoksesta. Kevätkauden kumpikin lastenohjaaja on osa-aikaisena, ja sijaisena toimii kolmas osa- ja määräaikainen lastenohjaaja. Seurakuntayhtymän työntekijöistä Lapinlahdella työskentelevät vakituisesti seurakuntamestari, laitoshuoltaja ja emäntä. Seurakuntasihteerin tehtäviä hoitaa oma toimensa ohessa palvelusihteeri Arja Toivanen, jonka työpaikka on Iisalmessa. Talous: Seurakunnan toimintaan on käytettävissä yhteisen kirkkovaltuuston vahvistaman talousarvioraamin mukainen nettosumma, joka vuonna 2018 on 615 652. Se on 5% pienempi kuin edellisenä vuonna (648 055 ). Vuosien 2019 ja 2020 raami on edelleen 4,9% pienempi eli 585 485. Kahden vuoden aikana on siis toteutettava lähes kymmenen prosentin säästöt. Niihin päästäneen työntekijäresursseja vähentämällä, mihin on eläköitymisten takia onneksi mahdollisuuksia. Vaikeampaa on löytää vastaavia leikkauksia toiminnasta, mikä on kuitenkin väistämätöntä. Budjettiraamin lisäksi seurakunnan käytettävissä ovat toiminnan tulot sekä mahdolliset lahjoitukset ja oman seurakunnan toimintaan kerätyt kolehdit. Yhtymän taloustoimisto lisää seurakuntaneuvoston laatimaan talousarvioon toiminnasta aiheutuvat kiinteistö-, toimisto- ja ateriapalveluiden kulut. Vaalit: Vuonna 2018 järjestetään seurakuntavaalit. Se vaatii resursseja viestintään sekä hallintoon. Vaaliviestintään on varauduttu seurakuntayhtymän talousarviossa. Hallinnon osalta voidaan todeta, että onneksi kirkkoherran apuna on vielä ensi vuonna kaksi pappia. Lapinlahdella 28.8.2017 Lauri Jäntti, kirkkoherra Yleinen seurakuntatyö: Jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, muut seurakuntatilaisuudet, muu seurakuntatyö. Seurakunnan kokoaminen yhteen sanan ja sakramenttien ääreen kirkossa ja muissa kokoontumispaikoissa sekä kodeissa pyhäpäivinä, elämän käännekohdissa sekä erilaisten juhlien, tapahtumien ja hartauksien merkeissä. Painopisteet vuosille 2016-2018 1. Jumalanpalveluselämä 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Tunnusluvut: Yleisen seurakuntatyön tunnuslukuina käytetään kirkkohallituksen kokoamia toiminnan tilastoja. 30
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018: Kappalainen todennäköisesti jää eläkkeelle vuoden lopussa ja seurakunnasta tulee kaksipappinen. Muutokseen on valmistauduttava miettimällä, mitä toimintoja voidaan vähentää tai harventaa. Jumalanpalveluksiin ja toimituksiin on panostettava entiseen tapaan. Yhteyspäiviä on tarkoitus jatkaa ja kehittää. Niinpä vähennys kohdistuu hartaushetkiin, kinkereihin sekä erityistilaisuuksiin ja projekteihin. Diakoniatyöntekijöiden osallistumista hartaushetkien pitämiseen lisätään mahdollisuuksien mukaan. Muuta: - Yhteyspäivät järjestetään edelleen syys-lokakuussa yhteistyössä ortodoksien, helluntaiseurakunnan ja vapaaseurakunnan kanssa. Katolisen kirkon mahdollista mukaantuloa valmistellaan. - Merkkipäiväonnittelujen käytäntöä jatketaan niin, että kaikille 50-, 60-, 70-, 80-, 85- ja 90 vuotta täyttäville seurakunnan jäsenille lähetetään onnittelukirje, jossa kerrotaan mahdollisuudesta kutsua seurakunnan työntekijä syntymäpäiväseuroihin tai -hartauteen tai kotikäynnille. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat järjestetään 70, 80, 85 ja 90 vuotta täyttäville (kaikille yhdessä). - Surukoteihin lahjoitetaan surutyötä tukeva kirja. Kasteen yhteydessä lahjoitetaan kastekynttilä ja ensimmäisen lapsen kasteen yhteydessä myös uskonnollista kasvatusta tukeva kirjanen. Vihkipareille lahjoitetaan vihkiraamattu. - Kinkereitä pidetään kyläseurojen tapaan niillä kylillä joista löytyy paikka ja osallistujia. - Seurakunnan läsnäoloa yhteiskunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden keskuudessa pyritään ylläpitämään. - Seurakuntalaisten osallistumista jumalanpalvelusten ja muun toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen vahvistetaan. Viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Lapinlahden seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Lapinlahden seurakunnan viestinnässä 3. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen viestintäasioihin Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 31 743 27 500 32 000 32 300 32 500 *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Musiikkityö Musiikkityön tehtävänä on vastata musiikista seurakunnan jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toinen tärkeä toiminta-alue on musiikkikasvatus, joka tapahtuu rippikoulussa, kuorotoiminnassa, koulu/esikoulu vierailuilla, palvelukotivierailuilla sekä seurakunnan tilaisuuksissa. Toimintaan kuuluu myös yhteistyö paikkakunnan muun musiikkitoiminnan kanssa. 31
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Painopisteet Vuodelle 2018 1. Viestintä 2. Yhteistyö/Jalkautuminen 3. Musiikkikasvatus Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalveluksen kehittäminen 2. Yhteistyö/Jalkautuminen 3. Musiikkikasvatus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 2019 1. Musiikkitilaisuudet 20 20 20 20 20 2. Musiikkitilaisuuksissa kävijät 2250 2300 2300 2300 2300 3. Kuorot 5 5 4 3 3 Muuta: Avustukset: Seurakunnan avustus 3000 Lapinlahden kirkkomusiikkiyhdistykselle, johon kuuluvat kirkkokuoro, päiväkuoro ja lapsikuoro. Kanttorin työtilanne: Tätä suunnitelmaa laadittaessa ei vielä ole selvillä se, miten kanttorin työt järjestetään, koska kanttorimme ei voi toimia kirkossa huonon ilmanlaadun takia. Asia on varsin vaikea, ja sitä on yritetty selvittää yhdessä seurakuntayhtymän johdon ja työterveyshuollon kanssa. Sijaiset: Kanttorille tarvitaan sijaisia vähintään kerran kuukaudessa viikonloppuvapaan aikana. Säästöjä voidaan yrittää etsiä tutkimalla yhteistyömahdollisuuksia naapuriseurakuntien kanssa. Se edellyttää jumalanpalvelusaikojen porrastamista. Päiväkerhotyö Kristillinen kasvatus/evankeliumia lapsille ja perheille. Kristillisiin arvoihin pohjautuva lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukeva monipuolisen toiminnan järjestäminen. Huomioidaan päiväkerhoa Lapinlahdella 50 vuotta juhlavuosi. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Lapset ja perheet seurakuntalaisina/osallisuus/vapaaehtoisuus 3. Kirkon kasvatustyön painopiste huomioidaan Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Lapset ja perheet seurakuntalaisina 3. Kirkon varhaiskasvatuksen painopiste huomioidaan tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Päiväkerholaiset 85 82 75 70 60 2. Kesäkerholaiset 35 31 30 30 30 3. Perhekerhot käyntikerrat Kirkonkylä 1318 1200 1200 1100 1100 Perhepäiv.hoit.kerho 1000 1018 1000 1000 1000 Kesäperhekerhot 120 98 90 90 90 32
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus. Se toteuttaa kirkon kasteopetustehtävää. Pyhäkoulu kasvattaa lapsia jumalanpalvelukseen ja seurakuntaelämään mahdollistaen lapsen oman hartauselämän. Pyhäkoulu vahvistaa oman uskonnon tuntemusta esim. Raamatun ja kristillisten laulujen osaamista. Pyhäkoulutyön alla toteutetaan Lapinlahdella myös kunnallisen varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyötä lasten uskontokasvatuksessa. Miten elokuun alussa voimaan astunut uusi VASU eli varhaiskasvatuksen suunnitelma vaikuttaa tähän asti kunnassa toteutettuihin pyhäkouluihin jää nähtäväksi. 1. Pyhäkouluopettajien työn tukeminen. 2. Pyhäkoulutoiminnan kattavuuden ja tarpeen arvioiminen. 3. Uusien pyhäkouluryhmien perustaminen tarvittaessa Painopisteet vv. 2018-2019 1. Pyhäkouluopettajien työn tukeminen. 2. Seurakunnan yhteiset painopisteet 3. Kirkon kasvatustyön painopisteen huomioiminen. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 2019 1.Pyhäkoululaiset 228 300 250 200 180 2.Pyhäkouluopettajat 7 9 9 10 10 3.Pyhäkoulupisteet 9 10 10 10 10 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2018/2019: Lapsi-ikäluokkien koko pienenee. Varhaisnuorisotyö Kohdata varhaisnuoria heille luontevilla elämän osa-alueilla, kuten kouluissa. Järjestää kerho toimintaa minkä vetäjinä toimii koulutetut ohjaajat. Vahvistaa koulujen kristillisen kasvun opetusta. Perheretket syys- ja hiihtolomalla. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Työalan tavoitteet 2018 Koulutyön jatkaminen ja vahvistaminen. Yhteistyö kunnan eri toimijoiden kanssa. Vahvan leirityön jatkaminen. Perhetyön tekeminen osana perhetyön tiimiä. Kerhonohjaajien kouluttaminen ja heidän muistaminen arvokkaassa työssään. 10-synttäreiden pitäminen. Edulliset perheretket nimenomaan kohdennettuna vähävaraisille perheille. ta ta ta ta Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 1. Kouluvierailut 80 80 71 70 2 Kerho 6 6 6 6 3. Leirit, retket ja osallistujat 7/150 7/189 7/186 7/186 Budjettiin kohdennettu perhe/nuorten retkeen lisää rahaa nuorisotyön budjetista 500. Nuorisotyönoh- 33
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta jaaja 50% ei järjestä enää nuorten retkeä hiihtolomalla vaan se sisällytetään varkkatyön nimissä tehtäviin retkiin. Partio Partiotoiminnan perusajatus on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia kansalaisia. Toiminnan ajatuksena on ryhmässä toimiminen ja tekemällä oppiminen sekä itsensä kehittäminen nousujohteisella vastuun tarjoamisella. Keskeisiin tavoitteisiin kuuluu myös seikkailullisuus ja elämyksellisyys, luonnossa toimiminen sekä kansainvälinen toiminta. Avustusmääräraha: Lapinlahden Siniveikot -partiolippukunta anoo Lapinlahden seurakunnalta vuotuista toiminta-avustusta 1 500. Toiminta-avustus kohdennetaan partion leireihin ja retkiin, koulutuksiin sekä viikkotoimintaan. Partion vuoden 2018 toimintasuunnitelma mukailee pääpiirteissään kuluvan vuoden 2017 toimintasuunnitelmaa. Partion toimintasuunnitelma valmistellaan vuosikokoukseen, joka pidetään vuosittain helmikuussa. Rippikoulutyö Toteuttaa rippikouluja vuosittain kokonaiskirkon antamien ohjeiden mukaisesti. Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori/ aikuinen vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Kunkin rippikoulun monimuotoisen opetuksen laajuus on 80 tuntia. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset: osallistaminen ja ohjaaminen 2. Seurakuntalaisuus: osallistaminen ja ohjaaminen 3. Viestintä: rippikoulun markkinointi ja tiedottaminen Painopisteet v. 2018 1. Jumalanpalvelukset ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Tunnusluvut tilinp. tot. ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 (syntymävuosi) -01-02 -03-04 -05 1. Ikäluokka srk/kaikki 88/95 72/78 54/74 84/87 73/94 2. Rippikoulun käyneet Lapinlahdella + muualla 59+23 55+10 44+10 74+13 63+10 3. Rk-ryhmät: leirit/päiväkoulu/erityisrk. 2/1/1 2/1 2/1/1 2/1 2/1/1 4. Aikuisrippikoulul. 0 1 3 3 3 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuosina 2017/2018: Vuonna 2018 on rovastikunnallinen erityisrippikoulu. Vuonna 2003 syntyneiden ev.lut. seurakunnan jäsenten ikäluokka on pieni. 34
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Nuorisotyö Tarjota yli 13-vuotiaille hengellistä ja toiminnallista tekemistä. Tarjota koulutusta, leirejä ja retkiä, henkilökohtaisia keskusteluja. Tehdä yhteistyötä muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa. Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset: Hartauselämään ohjaaminen 2. Seurakuntalaisuus: Osallistaminen toimintaan 3. Viestintä: Kohderyhmätoiminta ja -viestintä Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut: 2016 2017 2018 2019 2020 1. Sählykerhoja/ 2/10 2/15 2/15 2/15 2/15 Pelaajia illassa keskimäärin 2. Isoskoul.pv uusille 15 15 15 15 15 3. Koulutuksen käyneitä uusia isosia 21 25 25 25 25 4. Srk:n aamuhartaudet yläkoululla ja lukiolla 7/kk 7/kk 4/kk 4/kk 4/kk 5. Nuortenillat Lapinlahti/Alapitkä/Martikkala 7/3/0 8/8/0 0/0 0/0 0/0 Muuta: Nuorisotyöllä on oma kummilapsi Recho Tansaniassa. Häntä tuetaan 400 vuodessa, joka kertyy Väärnin kioskin tuotoista. Vuodesta 2018 alkaen toisen nuorisotyönohjaajan työpanos muuttuu osa-aikaiseksi (50 %), mikä vaikuttaa koko seurakunnan nuorisotyön toimintaan ja työnjakoon. Erityisnuorisotyö Tarjota 13-25 vuotiaille mielekästä ja toiminnallista tekemistä. Tarjota tukea, kerhoja, leirejä ja retkiä, henkilökohtaisia keskusteluja. Tehdä moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa. Erityisnuorisotyö pyrkii ehkäisemään päihteiden käyttöä. Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3.Viestintä Tavoitteet Vuodelle 2018 Saapastoiminta alueellisena yhteistyönä vahvistuu. Nettisaapas, katusaapas ja festarisaapas. Ryhmätoimintana jatkaa tyttöryhmä. Päihteettömien tilaisuuksien ja yökahviloiden tarjoaminen perjantai-illoille kylällä ja lauantai illoille Alapitkällä. Yksityiset tapaamiset ja tuen tarjoaminen sitä tarvitseville nuorille. Ruoka-apu. Lasten/nuorten sururyhmä toiminta osana erityisnuorisotyötä. Koulutyötä kiusaamisen estämiseksi yhteistyössä kunnan nuorisotyönohjaajan kanssa. Nuorisotyöstä siirtyy erityisnuorisotyön alle kaikki seurakunnan pitämät yökkärit ja näin ollen 1.nuorisotyönohjaajan virkaan kuuluvaksi. 35
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta ta ta ta Tunnusluvut 2016 2017 2018 Seurakunnan työntekijä pitää yökahvilaa 14 14 21 Retket/leirit/hlö määrä 4/2/60 4/2/80 4/2/80 Tapahtumat(päihteettömät) 3 3 3 Kerhot/hlö määrät 2/38 2/36 2/36 Erityishuomioitavaa: Budjettiin siirretty 1000 nuorisotyön budjetista. Nuorisotyön työtehtäviä siirtyy tälle työalalle ja työntekijälle. (Nuorten illat Alapitkä, Väärni, Lapari) Perhekerhotyö Erilaisissa elämäntilanteissa oleville perheille kohdennettu kristillisiin arvoihin pohjautuva toiminta jota eri työalat toteuttavat. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalvelus 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Perhemessut 1100 1000 1000 1000 1000 Vapaaehtoistoiminta 30 40 40 40 40 Naistoiminta 121 120 120 120 120 Diakonia Toiminta- ajatus: Diakoniatyön tarkoituksena on lähimmäisenrakkauteen pohjautuen tukea ja auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti henkisesti, hengellisesti tai aineellisesti tilanteeseen liittyvät rajoitukset huomioiden. Diakoniatyössä ei erotella ihmisiä, vaan kunnioitetaan erilaisia valintoja ja tuetaan ihmisiä löytämään omia voimavarojaan. (Matt. 22:37 39, 25:35 40.) 1. Toiminta- ajatuksen mukaisen perustehtävän toteuttaminen 2. Seurakuntalaisuus. Diakonia on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä 3. Aikuistyö / vanhustyö Painopisteet vv. 2019-2020 1. Perustehtävä 2. Vanhustyö /Vapaaehtoistyö 3. Yhteistyö lapsi- ja nuorisotyön kanssa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Asiakaskontaktit 965 950 900 750 750 Ryhmät 10 12 12 12 12 Avustukset määrä/ 230/16500 230/16500 230/16500 230/16500 230/16500 Avustukset sisältävät myös Diakoniarahastosta, Tukikummit-rahasto sekä Minna-Maaria ja Juha Sipiläsäätiöstä haetut avustukset. 36
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Ystäväntuvan (Lähetystyö) tuloista tilitetään 2018 alkaen 30% diakoniatyölle. Lähetystyö Ylösnoussut Jeesus Kristus antoi seuraajilleen tehtävän viedä sanomaa hänestä koko maailmaan. Tätä tehtävää seurakunnan lähetystyö toteuttaa keräämällä varoja kirkon lähetysjärjestöjen toimintaan ja pyrkimällä kasvatuksen ja tiedotuksen kautta auttamaan kaikkia seurakunnan jäseniä ja työntekijöitä löytämään oma tapa olla toteuttamassa yhteistä tehtävää yli työmuotojen rajojen. 1. Lähetyskasvatus 2. Vapaaehtoistyön kehittäminen 3. Varainhankinta ja sitä tukeva tiedotus Painopisteet vv. 2019-2020 Samat kuin 2018. Tarkennetaan tarvittaessa. Yleistä Toiminnassa ei ole odotettavissa olennaisia muutoksia. Runkona on edelleen rovastikunnallinen yhteistyö ja sen puitteissa järjestettävät tapahtumat ja toisaalta Ystäväntuvan toiminta Tunnusluvut tilinp. ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Nimikkosopimukset - Markkaset 10090 10090 11000 11000 11000 - Korhoset (MAF) 8000 8000 8000 8000 8000 - Ulla Rissanen 5000 5000 5000 - Vammaistyö, Botswana 6700 6700 2000 2000 2000 - Radiotyö Intiassa (SANSA) 4000 4000 4000 4000 4000 - Rov.kunnall. kohde, Etiopia, Dessie n. 3070 n. 3070 n. 3070 n 3070 n. 3070 31860 33070 Talousarvioavustukset 19000 19000 19000 19000 19000* Vapaaehtoinen kannatus 31906 32000 33000 34000 35000 50906 51000 52000 53000 54000 *Avustusten jakautuminen: SLS 9000, MAF 5000, Pipliaseura 2500, Sanansaattajat 2500. Toimintaa - Kouluvierailut (ryhmiä) 3* 3* 6 6 6 - Lähetystilaisuudet 3 5 7 7 7 - Lähetysrenkaan jäseniä 25 10 10 10 10 - Vapaaehtoiset toimijat 23 20 20 20 20 *3 koulua 37
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2.1.3 Sonkajärven seurakunta Johdanto Toiminnan yleistavoite Sonkajärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että evankeliumin ilosanoma, pyhät sakramentit, rippikouluopetus, varhaiskasvatus, lapsi- ja perhetyö sekä kirkolliset toimitukset seurakunnan jäsenten saatavissa kaikissa oloissa. Seurakunnan jäsenet Seurakunnan jäsenmäärä vuoden 2017 alussa 3505 ja 3466 jäsentä 30.6.2017. Seurakunta ja seurakuntayhtymä Sonkajärven seurakunta on yksi viidestä Ylä-Savon seurakuntayhtymän jäsenseurakunnasta. Seurakuntayhtymä hoitaa seurakuntien talous-, kiinteistö-, jäsenrekisteri- ja hautaustoimen asiat. Seurakunnan hengellinen toiminta hoidetaan paikallisissa seurakunnissa kirkkoherran johdolla eri työalojen työntekijöiden kanssa. Henkilökunta Seurakunnassa on kaksi papin virkaa, kirkkoherran ja seurakuntapastorin virka, kaksi kanttorin virkaa, joista toinen on osa-aikainen 60 % virka. Diakonian ja nuorisotyönohjaajan virat sekä lastenohjaajan toimi. Työyhteisössä tekevät työtä seurakuntayhtymän työntekijät: seurakuntamestari, keittäjä, seurakuntaemäntä Hirsikankaan leirikeskuksessa, osa-aikainen suntio Sukevan kirkossa. Yhteistyökumppanit Sonkajärven seurakunnan tärkeimmät yhteistyökumppanit toimintavuonna 2017 ovat, Ylä-Savon seurakuntayhtymä ja jäsenseurakunnat, Iisalmen rovastikunta ja Sonkajärven kunta. Kunnan kanssa yhteistyötä on erityisesti nuorisotyössä ja diakoniatyössä Seurakunta tekee saumatonta yhteistyötä myös paikallisten yleishyödyllisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Henkilöstökoulutus ja työyhteisön kehittäminen Sonkajärven seurakunnan työntekijöille ja Sonkajärvellä työskenteleville seurakuntayhtymän työntekijöille järjestetään työyhteisöpäivät keväällä ja syksyllä. Työyhteisön työkokouksia pyritään pitämään kuukausittain ja työneuvotteluja pidetään pienemmissä ryhmissä. Työyhteisön kehittämistä jatketaan yhteistyössä seurakuntayhtymän kanssa. Jokainen työala laatii henkilöstön kehittämissuunnitelman talousarvion yhteyteen Kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakunnan koulutustarjonnan pohjalta. Yleinen seurakuntatyö. Jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, aikuistyö ja muut seurakuntatilaisuudet. Seurakunnan viikoittainen päätapahtuma on jumalanpalvelus,jossa Jumala palvelee meitä sanan, sakramenttien, rukouksen, virsien sekä kristittyjen yhteyden välityksellä. Jumalanpalveluksesta seurakunta lähtee arjen jumalanpalvelukseen, viemään sanoin ja teoin evankeliumin sanomaa. 1.Henkilöstön ja luottamushenkilöiden keskeisen, rakentavan yhteistyön kehittäminen taloudellisen tasapainon saavuttamiseksi. 38
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2.Seurakuntalaisten innostaminen ja kutsuminen vapaaehtoistyöhön, jumalanpalvelusvastuuseen ja sitä kautta jumalanpalvelusten elävöittäminen. 3.Seurakuntavaalien järjestäminen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Uusien luottamushenkilöiden perehdyttäminen ja kouluttaminen seurakuntatyön vastuuseen. 2. Pitkäntähtäimen suunnittelu niin seurakunnan toiminnallisen työn säilyttämiseksi ja elävöittämiseksi peilattuna taloustilanteeseen. 3. Ihmisten tukeminen hengellisyyden harjoittamisessa. Tunnusluvut tilinpäätös ta ts ts Tehtäväalue 2016 2017 2018 2019 2020 1. 201 52.757 51.372 48.812 46.412 46.412 2. 202 29.350 23.058 34.518 20.832 20.832 3. 203 30.225 18.077 17.111 16.332 16.332 4. 204 12.170 14.883 14.051 13.446 13.446 5. 205 36.015 40.656 38.622 36.730 36.730 Viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Sonkajärven seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. * 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Sonkajärven seurakunnan viestinnässä Painopisteet vv. 2019 2020 Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 17 475 17 000 18 000 18 300 18 500 *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Musiikkityö Evankeliumin julistaminen musiikin avulla. Jumalanpalvelusmusiikki muodostaa ytimen, johon kaikki musiikkityö nivoutuu. Musiikkityö tavoittaa kaikenikäiset yhteistyössä eri työmuotojen kanssa. Seurakunnan musiikkityö peruspilareita ovat kuorotoiminta: Sonkajärvellä kirkko- ja mieskuoro sekä messukuoro Sukevalla kirkkokuoro ja Cantilena-lauluryhmä virsi- ja jumalanpalveluskasvatus (kohdennetaan eri ikäluokille) muu kirkkomusiikki (yksinlaulu, urut ja muut instrumentit, yhtyeet) Konserttitoiminta liittyy myös sisällöltään johonkin jumalanpalveluselämän elementtiin: rukoukseen, kiitokseen ja julistukseen; Jumalan luomislahjojen ylistykseen. Painopisteet v. 2018-2020 1. Kuorotoiminnan kehittäminen. 39
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Jumalanpalvelus ja sen edelleen kehittäminen jotta se tavoittaisi kaikki ikäryhmät. 3. Virsikirjan ja sen lisävihkon aktiivinen käyttö. Musiikkityön toimintamuotoja: 1. Kuoroharjoitukset kaikilla kuoroilla kerran viikossa 2. Kuorojen laulupäivät 3. Kuorot jumalanpalveluksissa 4. Kuorovierailuja ja kanttorin vierailuja laitoksissa 5. Kuorot oman seurakunnan juhlissa 6. Virsi ja jumalanpalveluskasvatus 7. Kouluvierailut 8. Kunnan ja yhteisöjen juhlissa esiintyminen 9. Musiikkitilaisuudet Toimintasuunnitelma täydentyy jatkuvasti yhdessä muun toiminnan kanssa. Varhaiskasvastus Lapsi oppii tuntemaan Jeesuksen turvana ja ystävänä, sekä Jumalan luojana. Lapsi saa kokea pyhän läsnäoloa ja seurakunta koetaan tutuksi ja turvalliseksi. Yhteys perheisiin on perusta toiminnan kehittämiselle. Yhteys varhaisnuorisotyöhön, diakoniatyöhön ja jumalanpalvelukseen ja työmuotojen yhteisiä toimintoja lisätään. 1. Kerhot/ kokoontumiset ja pyhäkoulut perustoimintoina 2. Jumalanpalveluselämään kasvattaminen ja hartauselämäntukeminen 3. Perheiden kohtaaminen, koko perheen tapahtumia yhdessä erityömuotojen kanssa. Painopisteet v. 2019-2020 1. Kerhot/pyhäkoulu/ kokoontumisten määrä pysyy vähintään samana, 2. Perhetyö pyritään pitämään omalla tasollaan talouden haasteista huolimatta 3. Lasten jumalanpalveluselämän erityinen painottaminen ja yhteiset koko kasvatuksen jp-tilaisuudet 4. Talouden tasapainottamisen tuomat haasteet/ rajoitteet toiminnalle 5. yhteistyön jatkuva kehittäminen kunnan kanssa. Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1.Kerhomäärä 6 4 6 6 2. Tilaisuuksiin osallistujat 1400 1500 1400 1450 3. Pyhäkoulumäärät 6 6 6 6 Varhaisnuoriso- ja partiotyö Varhaisnuorisotyön toiminta-ajatuksena on pitää esillä sanomaa Jumalan rakkaudesta ja tukea varhaisnuoren hengellistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Viikkotoimintaa, leirit, retket ja tapahtumat toimivat seurakunnan toiminnan perustana. Koulun kanssa tehtävä yhteistyöllä tuetaan koulun perustyötä ja uskontokasvatusta. Partiotyö on osa seurakunnan varhaisnuoriso-, ja nuorisotyötä. Turvata viikkotoiminta huolimatta merkittävästä talousarvion vähenemisestä (-1200 e). 1. Säännöllinen viikkotoiminta ja koulutyö, uusien kerhojen säilyttäminen 40
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Perheiden kohtaaminen ja tilaisuuksia yhteistyössä srk:n eri työmuotojen kanssa 3. Leirit ja retket sekä tapahtumat omassa seurakunnassa ja rovastikunnassa. Painopisteet v. 2019-20 1. Teemalliset leirit yhteistyössä kolmas sektori (perhe, liikunta, leirikoulu) 2. Uusia toimintamuotoja perhe- ja varhaisnuorten toimintaan sekä perheiden tukeminen yhdessä kunnan ja soten kautta 3. Työmuotojen kehittäminen (uusia) ja uusien rahoituspohjien etsiminen Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 1. Viikkotoimintaryhmät 8 7 7 8 2. Kouluvierailut (alakoulu) 100 110 110 100 3. Tapahtumiin osallistujien 1200 1300 1300 1400 määrä Keskeistä muutosta: Jäsenmaksut Poikien ja Tyttöjen Keskus 200 euroa. Avustukset Partiolle laskee 1800 (-400 ). Rovastikuntaleiri ja sählyt 2018 noin 600. Rippikoulutyö Kristinuskon perustan opettaminen, seurakuntaan tutustuminen ja yhteydet perheisiin. Nuorten kristillisen kasvun tukeminen ja seurakuntayhteyden lujittaminen. Nuorten vastuun ja vuorovaikutuksen lisääminen sekä materiaalin tuottaminen opetukseen. 1. Ottaa käytötön uusi rippikoulun opetussuunnitelma ja osallistutaan isosia suunnitelman toteutukseen vahvemmin 2. Valmistella omaa oppikirjaa lisää ja työntekijöille koulutusta työmuotoon 3. Vahvistaa yksilön vastuuta toisesta, itsestä ja ympäröivästä maailmasta Painopisteet v. 2019-20 1. Eri työmuotojen roolin vahvistaminen ja uskontokasvatus 2. Edistää nuorten jäämistä mukaan seurakunnan toimintaan ja vastuun kantamiseen 3. Materiaalinen tuottaminen verkkoon ja nuorten oman vastuun lisääminen Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 Rippikoululaisten määrä 52 42 48 42 Määrä ikäryhmästä % 100% 98 % 98 % 98% Jatkotoimintaan ikäluokasta 15 15 12 14 15 Keskeistä muutosta: Talousarvio pienenee yhtymän laittaman raamin mukaisesti 1500 e. Rippikoululaisten määrä laskee. Oma kirja otettu käyttöön vähentäen kustannuksia. Nuorisotyö Nuoren kristillisen kasvun tukeminen ja vanhempien nuorten vastuun lisääminen. Perustoimintojen kautta tapahtuva kasvu seurakunnassa (Koulutus, nuortenillat, keskusteluillat, peli-illat, leirit, retket). Kunnan nuorisotyön ja koulun kanssa toteutettava yhteystyö. Vaikeuksiin joutuneiden nuorten tukeminen ja yhteys diakoniatyöhön. 1. Säännöllinen viikkotoiminta vanhemmille nuorille ja tavoittava työmuoto 41
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Isostoiminnan kehittäminen ja nuorten omatoimisuuden mahdollistaminen 3. Oman seurakunnan, rovastikunnan ja valtakunnan tapahtumiin osallistuminen Painopisteet v. 2019-20 1. Nuorten tukeminen eri elämäntilanteissa ja tukiryhmät 2. Nuorten oman toiminnan kehittäminen ja vastuun kantaminen 3. Vahvistaa isoistoimintaa laajemmaksi kokonaisuudeksi ja huomioida diakonian ja lähetyksen näkökulma sekä jumalanpalveluselämä Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 1. Nuoria isostoiminnassa 20 26 25 30 2. Tilaisuuksissa nuoria 1800 1700 1700 1800 3. Kouluvierailuja 80 85 85 90 Keskeistä muutosta: Talousarviosta yhtymän raamin mukaan on vähennettävä 2000 euroa eli merkittävä toimintamääräraha. Rovastikunnan ja valtakunnan tapahtumia ja yhteistyö kolmannen sektorin kanssa ylläpidettävä sekä etsittävä uusia rahoitusmuotoja. Diakoniatyö Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua, jonka tehtävänä on auttaa heitä, joilla hätä on suurin ja joita ei muulla tavalla auteta. Diakonian tehtävät ovat hädän etsiminen ja lievittäminen, hädän syihin vaikuttaminen, palveluun kasvattaminen, opettaminen ja ohjaaminen. 1. Vapaaehtoistyön kehittäminen ja jatkuvuus 2. Perhetyö 3. Etsivä työ niiden parissa joita muu seurakuntatyö ei tavoita Painopisteet vv. 2018-2020 1. Etsivän työn jatkuvuus 2. Retriittitoiminta eri-ikäisille seurakuntalaisille 3. Vapaaehtoistyön tarkasteleminen ja jatkuvuus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. asikaskontaktit/ 700/324 700/400 700/400 700/400 700/400 eri asiakkaat 2. avustukset euroa 13222,02 14000 13000 13000 13000 3. EU-apu 426pkt 420 pkt 420pkt 420pkt 420pkt 735 hlö 600 hlö 600 hlö 600 hlö 600 hlö ruoka-apu 6400/100 6000/100 6000/100 6000/100 6000/100 4. ryhmät/kohdatut 15/310 20/400 20/400 20/400 20/400 henkilöt Lähetystyö Lähetystyö on kirkon perustyötä ja se perustuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn. Sen mukaisesti kirkon yhtenä tehtävänä on julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Lähetystyötä tehdään niin arkipäiväisessä elämässä kuin suuremmassa mittakaavassa esimerkiksi julis- 42
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta tustyön, raamatunkäännöstyön ja käytännön avun antamisen kautta ympäri maailmaa. Lähetystyö on jokaiselle kristitylle annettu tehtävä ja seurakunnan työalana sen onnistuminen vaatii esirukousta ja taloudellista panostusta, joiden lisäämiseen toiminnot tähtäävät. 1. Nimikkolähettien työn taloudellinen ja hengellinen tukeminen 2. Vapaaehtoistyön kehittäminen 3. Kirpputorin kehittäminen sekä lähetyspäivien ja -pyhien lisääminen 4. Lähetyskasvatus eri-ikäisten keskuudessa Painopisteet v. 2019 20 1. Nimikkolähettien työn hengellinen ja taloudellinen tukeminen 2. Lähetyskasvatuksen jatkuvuus 3. Vapaaehtoistyön jatkuvuus 4. Kirkon ja lähetysjärjestöjen strategioiden aktiivinen seuraaminen ja niiden raamien mukaisen lähetystoiminnan lisääminen seurakunnassa 43
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta 2.1.4 Pielaveden seurakunta Jumalanpalveluselämä Toiminta-ajatus Jumalanpalvelus on seurakunnan viikoittainen päätapahtuma, ylösnousemuksen juhla. Siinä Jumala palvelee meitä sanan, sakramenttien, rukousten, virsien sekä yhteyden välityksellä kutsuen pelastavan armon yhteyteen ja vahvistaen uskoa, toivoa ja rakkautta. Jumalanpalveluksesta seurakunta lähtee arjen jumalanpalvelukseen, palvelutyöhön viemään sanoin ja teoin evankeliumia maailmaan. 3. Jumalanpalvelusten kehittäminen niin että kirkkovuoden juhlakaudet tulevat entistä selkeämmin esille ja sunnuntai on esillä ylösnousemuksen juhlana. 4. Maallikkovastuun vakiinnuttamisen keinojen etsiminen ja sen kautta seurakunnan jäsenyyden hengellisen merkityksen esille tuominen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Jumalanpalveluselämän jatkuva rakentaminen 2. Maallikkovastuun vahvistaminen tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. pääjp:t 67 65 65 65 65 osallistujia 4845 6900 5500 5500 5500 2. muut jp:t 31 20 30 30 30 osallistujia 3684 2200 2500 2500 2500 3. Eht. viet. 55 40 50 50 50 Osallistujia 3872 3400 3400 3400 3400 Hautaan siunaaminen Toiminta-ajatus Kirkollisessa hautaan siunaamisessa seurakunnan jäsen saatetaan arvokkaasti viimeiselle matkalle, lohdutetaan omaisia kristillisellä ylösnousemuksen, iankaikkisen elämän ja jälleennäkemisen toivolla ja julistetaan sanomaa kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta. 1. Kiireetön omaisten kohtaaminen seurakunnan tiloissa ja toimituksissa, siunaus- ja muistotilaisuuksien huolellinen valmistelu ottaen huomioon musiikin mahdollisuudet ja toimituksen jumalanpalvelusluonne. 2. Omaisten tukeminen surutyössä. Surukirjan jakaminen omaisille. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Eri-ikäisten omaisten kohtaaminen ja tukeminen tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Hautauksia 80 80 90 90 90 Osallistujia 3484 3500 3700 3700 3700 44
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Kirkolliset toimitukset Toiminta-ajatus Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat tärkeitä kristillisiä toimituksia ihmisen elämänkaaressa. Pyhät toimitukset ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Toimitusten kautta kohdataan vuosittain suuri joukko seurakuntalaisia ja myös kauempaa tulleita juhlavieraita, sekä myös kirkkoon kuulumattomia. Toimituksissa julistetaan Jumalan sanaa ja annetaan kristillistä opetusta juhlaan saapuneelle vierasjoukolle. 1. Toimitusten jumalanpalvelusluonteen esilletuominen ja vahvistaminen 2. Kummiuden kristillisen merkityksen esiin tuominen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kirkollisten toimitusten, erityisesti avioliittoon vihkimisen kaavojen tarjoamien mahdollisuuksien esille tuominen. Toimenpiteitä Kastekoteihin pyritään jakamaan kastekynttilä sekä kristillinen lastenkirja tp ta ta ts ts Tunnuslukuja 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kasteet 26 30 30 30 30 Osallistujia 728 700 700 700 700 2. Vihkimiset 8 10 10 10 10 Osallistujia 455 550 500 500 500 Aikuistyö Toiminta-ajatus Aikuistyön tehtävänä on huolehtia kristillisen sanoman julistamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta aikuisväestölle sekä auttaa kasvamaan seurakuntayhteyteen ja löytämään oman identiteetin ja kutsumuksen kristittynä. 1. Majataloiltojen järjestäminen ja kehittäminen. 2. Uusien ja jo kokeneitten vastuunkantajien tukeminen tehtävässään. Yhä uusien vastuunkantajien rohkaiseminen. Pienryhmätoiminnan virkistäminen. Miestoiminnan uudelleen herättäminen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakunnan jäsenyyden merkityksen vahvistaminen seurakunnan jäsenissä järjestämällä tilaisuuksia, jotka vahvistavat aikuista uskoa. tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Osall./ryhmä (k.a) 12 40 20 20 30 2. Ryhmien määrä 1 4 2 2 3 Muut seurakuntatilaisuudet Toiminta-ajatus Muut seurakuntatilaisuudet käsittävät raamattuopetuksen, seurat, kinkerit, hartaushetket ja muun vastaavan toiminnan, joiden kautta seurakunta pyrkii tavoittamaan yhteyteensä uusia 45
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta ihmisiä, vahvistamaan jäseniä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan ja lisäämään Raamatun tuntemusta. Luontokirkkojen järjestäminen. 1. Monipuolinen ja eri-ikäisiä kohtaava toiminta. 2. Maallikkotoiminnan uudelleen herättäminen ja rohkaiseminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Avaran luterilaisen kristillisyyden vahvistaminen niin, että Pielaveden seurakunta voisi toimia hengellisenä kotina eri herätysliikkeisiin kuuluville ja kuulumattomille. tp ta ta ts ts Tunnuslukuja 2016 2017 2018 2019 2020 Erilaisia tilaisuuksia 193 130 140 140 140 Osanottajia 2523 2400 2400 2400 2400 Tiedotus ja viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Pielaveden seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Pielaveden seurakunnan viestinnässä Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 16617 17000 18 500 19 000 19 500 * Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017-31.8.2018 Muu seurakuntatyö Toiminta-ajatus Yksittäiset seurakunnat osallistuvat omalta osaltaan valtakunnallisten järjestöjen työhön mm. avustusten ja yhteistyösopimusten kanssa. Seurakunnat voivat vastaavasti hyödyntää näiden järjestöjen palveluita. Vuoden 1999 piispainkokouksen suositus oli, että vuonna 2000 avustusmäärärahojen osuus olisi kolme prosenttia seurakunnan verotuloista. Kirkon lähetystyön keskus on suositellut, että seurakunnat jakaisivat lähetysjärjestöille myönnettävät määrärahat pääsääntöisesti seurakunnan saaman vapaaehtoisen lähetyskannatuksen suhteessa huomioiden mm. kannattajaryhmän seurakunnallisen toimeliaisuuden ja lähetyskannatussopimukset. Seurakuntaan tulee paljon avustuspyyntöjä. Osaan niistä voidaan vastata myöntämällä heille kolehtipyhä. Valtakunnallisten järjestöjen lisäksi seurakunta on avustanut Sulkavanjärven rukoushuoneyhdistystä, kirkkokuoroa, mieslaulajia ja partiota. 1. Avustusten jakaminen tärkeimpien yhteistyökumppaneiden kesken ja sovittaminen seurakunnan taloudellisen tilanteen mukaan. 46
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Toimenpiteet Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen evankelis-luterilaisen kansanlähetyksen avustukset ovat 1000 euroa. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Avustusten sovittaminen seurakunnan taloudellisen tilanteen mukaan Tunnuslukuja tp ta ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Myönnettävät avustukset -Suomen Lähetysseura 14000 14000 14000 14000 14000 -Suomen Pipliaseura 4000 4000 4000 4000 4000 -Kirkon Ulkomaanapu 1000 1000 1000 1000 1000 -Ev.lut Kansanlähetys 1000 1000 1000 1000 1000 Muut avustukset Sulkavanjärven rukh 2000 2000 2000 2000 2000 Pielaveden kirkkokuoro 2500 2500 2500 2500 2500 Pielaveden mieslaulajat 170 170 170 170 170 -muut yht. 4670 4670 4670 4670 4670 220 Musiikki Musiikkityön tehtävänä on vastata musiikista seurakunnan jumalanpalveluksesta kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toinen tärkeä toiminta-alue on musiikkikasvatustyö, joka tapahtuu rippikouluissa, kuorotoiminnassa, kouluvierailuilla sekä monissa muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Tehtävänkuvaan kuuluu lisäksi sopivan musiikin käytön edistäminen seurakunnan eri toimintamuodoissa sekä yhteistyö paikkakunnan muun musiikkitoiminnan kanssa. 1. Virsikirjan lisävihkon edelleen tunnetuksi tekeminen 2. Jumalanpalveluselämän musiikin elävöittäminen 3. Musiikkityön toiminnan monipuolistaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Vapaaehtoisia mukaan musiikkityöhön 2. Monipuolinen konserttitarjonta 3. Virsilaulun merkityksen esille tuominen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1.Musiikkitilaisuudet 48 46 46 46 46 2.Musiikkitil kävijät 3500 3650 3600 3600 3600 3.kuorot ja lauluryh 4 5 5 5 5 Päiväkerhotyö Päiväkerhotyö on arkipäivisin annettavaa kasteopetukseen perustuvaa viriketoimintaa alle kouluikäisille lapsille. Tavoitteena on antaa kristillistä kasvatusta ja kehittää lasten sosiaalisia taitoja. 47
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus tilinp. ta ta ta Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1. 4-5 vuotiaat lapset Pielavedellä 69 62 59 59 ( srk.n jäseniä ) 2. 4-6 vuotiaita päiväkerholaisia 45 ( kevät ja syksy ) Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus. Tällaisena se jäsentyy osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää. Toisaalta pyhäkoulu on kasteopetusta, jolloin se on osa seurakunnan kasvatustoimintaa. Pyhäkoulua käyvät alle rippikouluikäiset. 1. Kohtaamisen kirkko 3. Ympäristökasvatus tilinp Tunnusluvut 2016 1. Lapsia otipyhäkoulussa 6 2. Pyhäkouluvierailut päivähoidossa ja esikoulussa 46 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Seurakunta toteuttaa kunnan varhaiskasvatusryhmissä pyhäkoulun sijaan katsomusvierailuja. Perhekerhotyö Perhetyö on lapsiperheille suunnattua toimintaa. Tavoitteena on tehdä perheiden kohtaaminen mahdolliseksi ja tukea perheitä lasten kristillisessä kasvatuksessa. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus tilinp. Tunnusluvut 2016 1.Perhekerhoon osallistuneita aikuisia/lapsia 193/376 Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö on 7-14 vuotiaiden lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta ja tarjota monipuolista toimintaa omassa seurakunnassa ja rovastikunnassa. 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus 48
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta tilinp. ta. ts. Tunnusluvut 2016 2017 2018 1. 7-12 vuotiaat 346 344 2. Säännölliseen toimintaan osallistuneet 183 3. Leireille osallistuneet 46 25 Kesällä 2018 pidetään varhaisnuorten leirejä sekä Sukevan Hirsikankaalla että Lapinlahden Väärnissä. Se näkyy kuljetuskustannuksissa. Nuorisotyö Nuorisotyö on rippikoulun käyneiden parissa tehtävää työtä. Tavoitteena on tukea nuorten kristillistä kasvua ja järjestää heille mielekästä toimintaa omassa seurakunnassa, rovastikunnassa ja valtakunnallisissa tapahtumissa. 1. Kohtaamisen kirkko 2. Reformaation merkkivuosi 3. Ympäristökasvatus tilinp. ta. ts. Tunnusluvut 2016 2017 2018 1. 13-15 -vuotiaat 212 198 181 2. Ryhmänjohtajat, apuohjaajat ja yövahdit 14 11 3. Retkille ja leireille 12 9 osallistuneet Rippikoulutyö Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä. 1. Rippikoulu-uudistuksen toteuttaminen 2. Ympäristökasvatus Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1. Rippikoul. ikäluokka 46 46 58 57 2. Rippikouluun tulleista konfirmoitiin 41 42 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Rippikoulu-uudistuksen toteuttaminen. Rippikoulun määrärahoista on vähennettävä 5 prosenttia vuodelle 2018. Rippikoulun ikäluokka lisääntyy 12:sta vuonna 2018, joten kaksi tulevaa ryhmää ovat suuria, noin 24 tai 25 oppilasta kummassakin. Rippikoululaiset osallistuvat Iisalmen rovastikunnan järjestämään rippikoulusunnuntaihin 28.1.2018 ja kustannukset ovat kuljetuksen, ruokailun ja ohjelman osalta noin 460 euroa. 49
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Rippikoulun leirijakso on Ylä-Savon seurakuntayhtymän leirikeskuksella Sukevan Hirsikankaalla. Kuljetuskustannukset ovat kahden rippikoululeirin osalta 1200 euroa. Rippikoulumaksu vuonna 2017 on Ylä-Savon seurakuntayhtymän käytännön mukaisesti Pielavedellä 85 euroa (17 euroa/leiripäivä/henkilö). Rippikoulumaksu Ylä-Savon seurakuntayhtymässä säilyy samana vuonna 2018. Rippikoulumaksusta voi anoa vapautusta taloudellisin perustein. Lomake löytyy Pielaveden seurakunnan kotisivuilta. Muualla rippikoulunsa käyviltä ei omassa seurakunnassa peritä maksuja (ryhmä 3). Diakoniatyö Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa. Autetaan niitä, joiden hätä on suurin ja joita muut eivät auta niin fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen kuin hengellisenkin tukemisen kautta. Vaikutetaan yhteiskunnallisesti ja huolehditaan että Sana ja sakramentit ovat kaikkien seurakuntalaisten saatavilla. Tuetaan ihmistä vastuulliseen elämään. 1. Seurakuntalaisten osallistaminen diakoniatyössä 2. Vanhustyön kehittäminen 3. Yhteistyö eri tahojen kanssa Painopisteet vv. 2019 2020 1. Diakoniatyön saavutettavuuden parantaminen 2. Etsivän työn kehittäminen 3. Perustehtävän selkiyttäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Asiakaskontaktit vastaanotolla 82 90 100 100 100 2. Avustukset lkm/ 125/13842 80/7000 80/7000 80/7000 80/7000 3. Vapaaehtoiset 30 30 30 4. EU-ruoka-apu kg/ kasseja 3164/260 3080/250 2600/200 2600/200 2600/200 Lähetystyö Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä. Jeesuksen antama lähetyskäsky määrittää lähetystyölle sen tavoitteen ja pääsisällön: evankeliumi on vietävä kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Lähetystyötä toteutetaan sanoin ja teoin. Sen tulee niveltyä kaikkeen seurakunnan toimintaan. 1. Nimikkolähetit ja nimikkokohteet 2. Lähetyskasvatuksen jatkuvuus, SLS:n Lähetysjuhlat Kuopiossa 3. Varainkeruun kehittäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Nimikkolähetit ja nimikkokohteet 2. Lähetystyön niveltäminen seurakunnan toimintaan 3. Varainkeruun kehittäminen tilinp. ta ta ts ts 50
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Ryhmiä 2 2 3 3 3 2. Vapaaehtoinen varainkeruu ilman kolehteja 1950 3050 3200 3400 3400 51
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 2.1.5 Varpaisjärven seurakunta Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen, sekä rippikouluopetus, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat seurakunnan jäsenten saatavissa kaikissa oloissa. Seurakunnan jäsenet Seurakunnan jäsenmäärä on vähentynyt 2000-luvulla yli 25 %. Kirkosta eroaminen Varpaisjärvellä on vähäistä, mutta kuolleisuus on korkeampaa kuin syntyvyys. Lisäksi poismuutto on yleisempää kuin paikkakunnalle. Jäsenmäärä 31.12.2016 oli 2191, kun se oli vuosituhannen alussa vielä selvästi yli 3000 ja vuotta aiemmin 2263. Varpaisjärven seurakunnan alueella yli 65-vuotiaiden asukkaiden määrä on valtakunnallista keskiarvoa (16,7 %) selvästi suurempi. Väestön ikääntyminen ei ole seurakunnan kannalta pelkästään huono asia, sillä monet työelämästä poistuneet ikäihmiset ovat aktiivisia seurakuntalaisia. Seurakunnan haasteena on senioriväestölle mielekkään seurakuntatoiminnan järjestäminen ja innostaminen mukaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Seurakunta ja seurakuntayhtymä Varpaisjärven seurakunta on vuoden 2011 alusta osa Ylä-Savon seurakuntayhtymää. Seurakuntayhtymä hoitaa seurakuntien taloutta ja omaisuutta sekä huolehtii toimistopalveluista ja hautausmaista. Seurakunnan hengellinen toiminta hoidetaan tuttuun tapaan paikallisissa seurakunnissa kirkkoherran ja paikallisten työntekijöiden johdolla. Seurakuntayhtymän keskusrekisteri sekä seurakuntatoimistojen toiminnot on keskitetty 1.3.2016 lähtien Iisalmeen. Seurakuntayhtymän palvelutoimisto ja keskusrekisteri hoitaa hautausasioita, kuulutuksia, kastevarauksia sekä antaa virkatodistukset. Henkilökunta Seurakunnassa on vuonna 2018 kirkkoherran, kanttorin, diakonin ja nuorisotyönohjaajan virat sekä lastenohjaajan toimi. Nuorisotyötä on suunnitelmissa alkaa hoitaa yhteistyössä Lapinlahden seurakunnan kanssa siten, että Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella on vuoden 2018 alusta yhteinen nuorisotyöntekijä, jonka työajasta 50 % kuluu Varpaisjärvellä ja 50 % Lapinlahdella. Ylä-Savon seurakuntayhtymä huolehtii kiinteistön huoltotöistä ja kirkkosuntion töistä Varpaisjärvellä. Yhteistyökumppanit Varpaisjärven seurakunnan tärkeimmät yhteistyökumppanit toimintavuonna 2018 ovat Lapinlahden kunta, Ylä-Savon seurakuntayhtymä ja sen jäsenseurakunnat sekä Iisalmen rovastikunta. Kunnan kanssa yhteistyötä tehdään mm. nuoriso- ja diakoniatyössä. Rovastikunnallisesti ja yhtymän puitteissa tehdään mm. viestintäyhteistyötä. Lisäksi rovastikunnallista yhteistyötä tehdään diakoniassa, nuorisotyössä, lähetystyössä, kehitysvammaistyössä, henkilöstökoulutuksessa ja vapaaehtoiskoulutuksessa. Seurakunta tekee yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa, joista mainittakoon partiolippukunta Sutelan Hukat, Rauhanyhdistys, Herättäjä-Yhdistys ja Koskenniemen seuratupayhdistys. Ystävyysseurakunnat Varpaisjärven seurakunnalla on kaksi ystävyysseurakuntaa: Sarszentlörincin seurakunta Unkarissa ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunta. Hyvää yhteystyötä ja yhteydenpitoa ystävyysseurakuntien kesken jatketaan vuonna 2018. 52
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Henkilöstökoulutus ja työyhteisön kehittäminen Henkilöstökoulutuksen painopisteenä vuonna 2018 on verkossa tapahtuvan työskentelyn, erityisesti Kirkon palvelukeskukseen eli KIPAn järjestelmien käytön osaamisen parantaminen. Varpaisjärven seurakunnan työntekijöille ja Varpaisjärvellä työskenteleville seurakuntayhtymän työntekijöille järjestetään työyhteisöpäivät keväällä ja syksyllä. Yhteisiä työntekijäkokouksia pidetään kahdesti kuukaudessa (paitsi kesäkuukausina), ja pienempiä työneuvotteluja pidetään tarvittaessa useammin. Työyhteisön kehittämistä jatketaan yhteistyössä seurakuntayhtymän kanssa. Yleinen seurakuntatyö (jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, muut seurakuntatilaisuudet) Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi osana kansankirkkoa. 1. Virsikirjan uuden lisäosan tutuksi tekeminen seurakuntalaisille 2. Rippikoulusuunnitelma 2017 nivominen osaksi jumalanpalveluselämää 3. Nuorten jumalanpalvelusten kehittäminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Raamattuopetus seurakuntalaisille 2. Jumalanpalveluselämän maallikkokoulutus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Pääjumalanpalv. 66 65 65 65 65 osallistuneita 3457 4500 4000 4000 4000 Jumalanpalv. yht. 95 100 95 95 95 osallistuneita 5432 6500 6000 6000 6000 2. Hautaukset 53 50 50 50 50 3. Avioliittoon vihkimiset 2 7 7 7 7 Avioliittoon siunaamiset 1 4 4 4 4 4. Kasteet 13 20 15 15 15 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/ 2018 Seurakuntavaalit 2018 on otettu talousarviossa huomioon. Tiedotus ja viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Varpaisjärven seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Varpaisjärven seurakunnan viestinnässä 53
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Painopisteet v. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä 2. Varpaisjärven seurakunnan ja seurakuntayhtymän muiden seurakuntien yhteisen viestinnän kehittäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntien määrä 12 604 10 800 13 000 13 200 13 500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/ 2018 Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa 1.9.2017 31.8.2018 välisenä aikana. Musiikkityö Musiikkityön tehtävänä on ylläpitää ja edistää seurakunnan jumalanpalveluselämää, musiikkikasvatusta ja muuta musiikkitoimintaatoteuttaen samalla musiikin kautta tehtävää hengellistä julistustyötä. Työmuotoina ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kuorotyö, rippikoulutyö, musiikkikasvatustyö kouluissa ja kerhoissa, musiikkipiirityö, seurat ja kinkerit, sekä konserttien järjestäminen. 1. Uusien virsien harjoittelu (virsipiirit ja illat) 2. Kuorotoiminnan järjestely aikuisten kuorotoiminnan osalta 3. Uuden rippikoulusuunnitelman musiikkityö Painopisteet vv. 2019 2020 1. Virsilaulun edistäminen seurakunnassa (virsipiirit ja illat) 2. Lasten ja nuorten musiikkitoiminnan kehittäminen 3. Monipuolisen jumalanpalveluselämän ylläpitäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Musiikkitilaisuudet 8 10 10 10 10 2. Musiikkitilaisuuksien 1720 1000 1000 1000 1000 kävijämäärä 3. Kuorot ja laulupiirit 3 7 6 6 6 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Vuonna 2017 toimintaa on edelleen hidastanut virassa olevan kanttorin tapaturmainen sairastuminen. Tämä näkyy musiikkipiirien toiminnan harvenemisena. Kanttorin viransijainen on pyrkinyt pitämään yllä jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kirkkokuoron, lapsikuoron ja virsipiirin toimintaa. Vakinainen kanttori aloittaa jälleen virassaan loppuvuodesta 2017 ja tulevan vuoden 2018 musiikkitoiminta palautunee ennalleen tämän myötä. Muuta Varpaisjärven kirkkokuoro ry. on saanut seurakunnalta monen vuoden ajan avustusta toimintansa ylläpitämiseen. Vuodelle 2018 avustusta on budjetoitu 800 euroa. 54
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Päiväkerhotyö Päiväkerhotyö on kirkon kasteopetusta ja sen tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. 1. Lastenkirkkojen/tapahtumien kehittäminen 2. Päiväkerhotyön näkyvyyden lisääminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen kerhon arjessa 2. Päiväkerhoryhmien laadun ja määrän säilyttäminen muuttuvissa tilanteissa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Päiväkerholaisten lkm 35 35 35 35 35 2. Kerhoryhmien lkm 4 4 4 4 4 3. Henkilökunnan lkm 1 1 1 1 1 Varhaisnuorisotyö Seurakunnan varhaisnuorisotyötä toteutetaan yhteistyössä lapsityön kanssa. Seurakunnan nuorisotyöstä vastaa osa-aikainen nuorisotyönohjaaja, jonka virkasuhde on 50 %. Varhaisnuorisotyön toiminta-ajatuksena on tarjota mielekästä, ikätason huomioivaa toimintaa, aitoa läsnäoloa sekä kristillisen kasvun mahdollisuutta. 1. Nuorten ohjaama säännöllinen kerhotoiminta 2. Kesäleiri 3. Kouluyhteistyön säilyttäminen monimuotoisena Painopisteet vv. 2019 2020 1. Varhaisnuorisotyön kokonaisvaltainen vahvistaminen Varpaisjärven seurakunnassa 2. Nuorten ohjaamien varhaisnuorten kerhojen vakiinnuttaminen 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retket ja leirit 17 30 30 30 30 2. Kouluvierailut 20 20 20 20 20 3. Kerhotoiminta 13 20 20 20 20 4. Tapahtumat 150 150 150 150 150 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Varhaisnuorten kerhojen käynnistyminen vuonna 2016 lisää kerhonohjaajapalkkioiden määrää. Kerhonohjaajille maksettavat palkkiot: 8 /krt, täysi-ikäisille 10 /krt. Rippikoulutyö Tavoitteena on, että rippikoululainen vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. (Kirkkojärjestys 3:3, rippikoulunohjesääntö 1 ) 55
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 1. Uuden rippikoulusuunnitelman käyttöönotto (RKS 2017) 2. Rippikoululaisen kasvaminen ja oppiminen osana yhteisöä 3. Nuorilähtöinen toiminnan suunnittelu ja toteutus Painopisteet vv. 2019 2020 1. Uuden rippikoulusuunnitelman (RKS 2017) vakiinnuttaminen 2. Nuori mukana rippikoulun suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Rippikoulul. määrä 27 22 25 25 25 2. Rippikoululeirien määrä 1 1 1 1 1 3. Isoskoulutettavia 10 10 10 10 10 Nuorisotyö Seurakunnan nuorisotyötä toteutetaan yhteistyössä Lapinlahden kunnan nuorisotyön sekä Lapinlahden seurakunnan kanssa. Varpaisjärven seurakunnan nuorisotyöstä vastaa osa-aikainen nuorisotyönohjaaja, jonka virkasuhde on 50 %. Nuorisotyön toiminta-ajatuksena on tavoittaa nuoria heidän arkipäiväisissä toimintaympäristöissään ja tarjota kristillisen kasvun mahdollisuutta. 1. Kerhonohjaajatoiminnan koordinointi 2. Nuorten tavoittaminen heidän arkipäiväisissä toimintaympäristöissään, kuten välituntipäivystys ja yökahvilatoiminta 3. Jo olemassa olevan kouluyhteistyön laadun lisääminen mm. aamunavausten ja koulukirkkojen tiimoilta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kerhonohjaajien osallistaminen 2. Nuorten aito kohtaaminen 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retket ja leirit osal. 8 15 15 15 15 2. Kouluvierailut 29 25 25 25 25 3. Nuortenillat 15 15 15 15 15 4. Kerhotoiminta 8 20 10 10 10 Perhekerho Kotien kristillisen kasvatustyön tukeminen ja vahvistaminen, sekä seurakunnan toimintaan tutustuttaminen 1. Perheretkien/tapahtumien kehittäminen yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa 2. Perhekerhotyön hartaushetkien kehittäminen toiminnallisemmiksi 56
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Perheiden moninaisten tarpeiden huomioiminen seurakunnan perhetoiminnan kehittämisessä 2. Lasten ja perheiden osallisuuden lisääminen perhekerhoissa ja tapahtumissa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kokoontumiskerrat 27 27 27 27 27 2. Kerhoryhmät 1 1 1 1 1 3. Aikuisten lkm 10 10 10 10 10 4. Lasten lkm 20 20 20 20 20 Diakonia Diakoniatyön tehtävänä on kristilliseen rakkauteen perustuva avun ja tuen antaminen lähimmäiselle elämän kaikilla alueilla. Diakoniatyö on laaja-alaista ja monimuotoista. Tukea ja apua diakoniatyö antaa hengellisesti, henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. 1. Seurakuntalaisuus/vapaaehtoistyön tukeminen 2. Taloudellisen avustamisen kehittäminen 3. Kotikäyntien lisääminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakuntalaisuus/vapaaehtoistyön tukeminen 2. Kotikäyntien lisääminen edelleen 3. Kirkon strategia/painopiste Kohtaamisen kirkko tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2018 2019 1. Asiakaskontaktit 436 550 620 620 620 2. Annetut ruoka- 56 90 90 90 90 avustukset 3. Ryhmät ja kerhot 5 5 4 4 4 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Naistenillat jätetään toiminnasta pois. Lähetystyö Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn (Mt 28: 18-22). Työalan tehtävänä seurakunnassa on tiedottaa seurakuntalaisille, mitä lähetystyö on ja missä ja miksi sitä tehdään. Lisäksi tehtävänä on auttaa seurakuntalaisia löytämään oma paikkansa lähetystyössä sekä pitää yhteyttä nimikkolähetteihin ja tehdä heidät tutuiksi seurakuntalaisille. 1. Osallistuminen Lähetysjuhlille Kuopiossa 26. 27.5.2018 2. Oman nimikkolähetin tukeminen ja yhteydenpito nimikkolähettiin 3. Lähetystietoisuuden lisääminen seurakuntalaisten keskuudessa Painopisteet vv. 2019 2020 1. Rovastikunnallinen yhteistyö 57
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 2. Seurakuntaretki ystävyysseurakuntaan Unkariin tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Lähetysjärjestöjen 2 2 2 2 2 kanssa solmitut sopimukset 2. Srk:n nimikko- 5000 5000 5000 5000 5000 lähetin kannatustavoite Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/2018 Lähetysjuhlat Kuopiossa 26. 27.5.2018 Seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston tehtävänä on johtaa seurakunnan varsinaista toimintaa. Tehtäväalueella on seurakuntaneuvoston käyttövarat oman alueensa toimintaan. Seurakuntien kiinteistöjen, talouteen, hautatoimeen ja kirkkoherranvirastojen toimintaan liittyvistä asioista päätetään yhteisessä kirkkoneuvostossa. 1. Seurakuntavaalit 2018 2. Yhteydenpito henkilökuntaan Painopisteet vv. 2019 2020 1. Uusien luottamushenkilöiden perehdyttäminen seurakunnan hallintoon ja toimintaan 2. jatketaan vastuuryhmien työn kehittämistä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kokouksia 4 5 5 5 5 2. Vastuuryhmiä 4 4 4 4 4 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Seurakuntavaalit marraskuussa 2018 Yhteenveto taloudesta Kustannuspaikka 2016 TP 2016 2017 2018 TS 2019 TS 2020 1052010000 jumalanpalveluselämä 38224 26492 35 329 30 961 33 669 33 784 1052020000 hautaan siunaaminen 29940 28308 29 914 27 726 28 350 28 465 1052030000 muut kirkolliset toimitukset 11689 10121 11 712 10 820 10 998 11 049 1052050000 muut seurakuntatilaisuudet 42691 39386 44 125 42 008 41 410 41 333 1052100000 tiedotus ja viestintä 8500 6377 8 500 8 500 8 500 8 500 1052200000 musiikki 24097 6500 24 123 23 289 22 036 22 632 1052310000 päiväkerho 32014 32836 33 515 33 514 19 187 18 883 1052330000 varhaisnuorisotyö 9675 8698 9 631 10 776 10 951 10 727 105235000 rippikoulutyö 11310 9864 11 270 9 676 10 301 9 577 58
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 1052360000 nuorisotyö 13949 13555 13 949 13 660 13 503 13 142 1052380000 perhekerho 8351 8153 8 351 8 311 4 668 4 594 1052410000 diakonia 50163 47675 50 163 48 055 49 979 49 463 1052430000 sairaalasielunhoito 2200 1964 2 200 2 200 2200 2200 1052600000 lähetys 7029 6047 7 029 7 327 7 027 7 027 1052900000 muu seurakuntatyö 1800 1192 1800 1 800 1800 1800 1052950000 seurakuntaneuvosto 13086 12290 13 086 10 788 10 396 10 364 yht. 304697 259466 304 697 289 411 274 975 273 540 Talousarvioraami 2018: 289 462 Henkilöstösuunnitelma 2018 2020 Vuosi 2018 2019 2020 papit 1 1 1 kanttorit 1 1 1 diakonit 1 1 1 nuorisotyönohjaajat 0,5 0,5 0,5 lastenohjaajat 1 0,5 0,5 yhteensä 4,5 4 4 59
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 2.2 YLÄ-SAVON SEURAKUNYHTYMÄ 2.2.1 Yleishallinto Kirkolliset vaalit Toiminta-ajatus Seurakuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi marraskuussa samanaikaisesti kaikissa seurakunnissa. Seurakuntavaaleissa 2018 valitaan kirkkolain 8 luvun 2 pykälän mukaisesti kirkkovaltuuston (tai seurakuntayhtymässä yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston) jäsenet vv. 2019-2022. Äänestää voivat kaikki seurakunnan 16 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet. Ehdolle asettuvan tulee täysi-ikäisyyden lisäksi olla konfirmoitu. Yhteinen kirkkovaltuusto Toiminta-ajatus Yhteinen kirkkovaltuusto käyttää seurakuntayhtymän ylintä päätösvaltaa kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja muissa säännöksissä säädetyllä tavalla seurakuntayhtymän tehtävän toteuttamiseksi. Järjestetään vuosittain 1-2 seminaaria, jossa päätetään seurakuntayhtymän toiminnan painopisteistä seuraavalle vuodelle. Painopisteet vuosille 2019-2020 Jatketaan seurakuntayhtymän kehittämistoimintaa järjestämällä vähintään yksi valtuustoseminaari vuodessa, paikalle kutsutaan sekä luottamushenkilöitä että työntekijöitä. Tilintarkastus Toiminta-ajatus Tilintarkastajat huolehtivat seurakuntayhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksesta ja valvonnasta yhteisen kirkkovaltuuston vahvistaman taloussäännön mukaisesti kirjanpitolain edellyttämässä laajuudessa. Toimistopäällikkö hoitaa seurakuntayhtymän sisäistä tarkastusta. 1. Seurakuntayhtymän toiminnan ja taloudellisuuden tarkastaminen, tarkastuspäiviä arvioidaan tarvittavan 15 vuosittain. 2. Henkilöstön tukeminen ja opastaminen toiminnan suunnittelussa. 3. Seurakuntayhtymän tehtäväalueisiin ja eri seurakuntiin tutustuminen. Painopisteet vuosille 2019-2020 Tilintarkastajat asettavat vuosittain painopisteet ja tavoitteet laatiessaan tarkastussuunnitelmaa seuraavalle kahdelle vuodelle. Yhteinen kirkkoneuvosto Toiminta-ajatus Yhteisen kirkkoneuvoston tehtävänä on johtaa seurakuntayhtymän toimintaa, hallintoa sekä talouden omaisuuden hoitamista kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja muissa säännöksissä säädetyllä tavalla yhteisen kirkkovaltuuston toiminta- ja taloussuunnitelmien asettamien tavoitteiden mukaisesti. Yhteinen kirkkoneuvosto vastaa siitä, että Ylä-Savon seurakuntayhtymää hoidetaan seurakuntien toimintaa palvelevasti ja taloudellisesti sekä noudattaen laadittua strategiaa. 60
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 1. Huolehditaan yhteisen kirkkovaltuuston asettamien toimintatavoitteiden mukaisen toiminnan järjestämisestä ja aktiivisesta seurannasta. 2. Taloussäännön mukaisesti tarkastellaan toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta yhden kerran kesken vuoden. 3. Jalkautetaan Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien yhteistä strategiaa ohjaamaan kaikkea toimintaa. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Selkeytetään seurakuntayhtymän suunnittelujärjestelmää niin, että luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteisessä vuosittaisessa seminaarissa asetetaan toiminnan yhteiset vuosittaiset painopisteet ja valtuustokauden alussa mietitään seurakuntayhtymän strategiaa ja perustehtävää. 2. Kehitetään luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteistoimintaa. 3. Jatketaan yhdessä luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa talouden lyhyen ja pitkän aikavälin talouden sopeuttamisohjelman soveltamista ja toiminnan kehittämistä tavoitteiden saavuttamiseksi. Taloushallinto Toiminta-ajatus Taloushallinto tuottaa yhdessä Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) kanssa seurakuntayhtymän talous- ja henkilöstöhallintopalvelut seurakuntien perustehtävää tukevalla tavalla. Kipa tarjoaa järjestelmät maksuliikenteen, kirjanpidon, henkilöstöhallinnon ja muun laskentatoimen hoitamiseen. Lisäksi käytössämme on Talgrafin Accuna-verkkosovellus selkeyttämään raportointia ja talousarviosuunnittelua. Taloushallinto vastaa hallintojohtajan johdolla seurakuntayhtymän yleishallinnosta mm. valmistelemalla yhteisessä kirkkoneuvostossa ja valtuustossa käsiteltävät asiat sekä hoitamalla päätösten täytäntöönpanot. Taloushallintoon sisältyy monistamon (Iisalmi) kustannukset kustannuspaikalla 1001050123. 1. Kipan toimintojen sujuva käyttäminen sikäli kun järjestelmät sujuvuuden mahdollistavat. 2. Taloushallinnon ja sen palvelujen sujuva, tehokas ja ajallaan tapahtuva hoitaminen taloussääntöä ja sisäisen valvonnan ohjeita noudattaen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Taloushallinnon ja sen palvelujen sujuvan ja tehokkaan hoitamisen ylläpitäminen ja kehittäminen Kipan asiakkaana taloussääntöä ja sisäisen valvonnan ohjeita noudattaen. Kirkonkirjojen pito ja Keskusrekisteri Ylä-Savon seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien jäsenrekisterin ja viranomaistehtävien hoitaminen KL 16 luvun ja KJ 16 luvun määräysten mukaisesti. Kirkkohallitus vastaa jäsenrekisterin yleisestä toimivuudesta, tietohallinnosta ja turvallisuudesta, rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä ja sähköisestä arkistoinnista. 1. Hauta- ja keskusrekisteritoimintojen (palvelutoimiston) laadukkaasta palvelusta huolehtiminen. 2. Työntekijöiden tukeminen muutostilanteessa ja eteenpäin suunnittelussa (yksi työntekijä siirtynyt palvelutoimistosta hautatoimistoon ja palvelutoimistossa uusi työntekijä). 3. Seurakuntayhtymän arkistojen työstäminen. 61
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 4. Palvelupäällikön ja sihteereiden työpanos syksyn seurakuntavaaleissa. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Sujuvan ja osaavan asiakaspalvelun (ulkoiset ja sisäiset asiakkaat) ylläpitäminen. 2. Kirjurin-jäsentietojärjestelmän toiminnan tarkastelu/seuranta. 3. Henkilöstön yhteishengestä huolehtiminen. TUNNUSLUVUT tp 2016 ta 2017 ta 2018 ts 2019 ts 2020 Kirkonkirjojen pito 65.412 75.910 86.453 83.701 83.749 Keskusrekisteri 170.121 159.042 136.824 128.534 128.457 Muu yleishallinto Tehtäväalueella hoidetaan kaikkea muuta koko seurakuntayhtymän ja seurakuntien palvelevaa toimintaa, jota ei hoideta muualla. Tehtäväalueelle kirjataan mm. Kotimaa-lehtien tilauslaskut muille kuin seurakuntaneuvostojen jäsenille sekä seurakuntayhtymän ja seurakuntien toiminnan piiriin kuuluvien osallistujien vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen kulut sekä Itä-Suomen IT-aluekeskuksen Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien maksuosuudet. Viestintä Viestintäpalveluiden tehtävänä on vastata seurakuntayhtymän palvelualueiden viestinnästä sekä tukea ja kehittää siihen kuuluvien seurakuntien viestintää yhdessä seurakuntien kanssa. * 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän seurakuntien yhteisviestinnän ylläpitäminen ja vahvistaminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän kehittäminen 2. Rovastikunnan viestintäkyselyn uusinta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Yhteisen Facebooksivuston tykkääjät 1 665 kpl 1 500 kpl 1 900 kpl 2000 kpl 2100 kpl *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Työhyvinvointi Toiminta-ajatus Yhteistyötoimikunta on lakisääteinen toimielin, jonka tehtäviin kuuluu työsuojeluasioiden lisäksi muitakin yhteistoiminnan piiriin kuuluvia asioita. Toimikunta päättää tai antaa lausuntonsa esimerkiksi virkistystoiminnan järjestämisestä henkilökunnalle, työkykyä ylläpitävän ja työssä jaksamista edistävän toiminnan periaatteista, työsuojelun toimintaohjelmasta sekä seurakunnan talousarvioehdotuksesta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä henkilöstökoulutuksesta. 62
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 1. Yhteistyötoimikunta varmistaa työhyvinvoinnin toteutumista. 2. Järjestetään koko henkilökunnalle kaksi yhteistä henkilöstöpäivää vuosittain. Päivissä on teemoina ajankohtaisten asioiden lisäksi jokin tarkempaa perehtymistä valittu teema. Päiviä suunnittelee ryhmä, johon kuuluvat työsuojelupäällikkö, molemmat työsuojeluvaltuutetut, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja vastaava tiedottaja. 3. Työterveystarkastuksissa kartoitetaan kuntotestauksen tarve, ja kaikkia koskevasta säännönmukaisesta testauksesta luovutaan. Kiinnitetään erityistä huomiota varhaisen tuen malliin. 4. Yhteistyötoimikunta antaa lausuntoja ja tekee aloitteita työyhteisön tilaa koskevista hankkeista. Erityisenä kohteena jatkuu edelleen sisäilmaongelmien ratkaiseminen yhtymän eri kiinteistöissä, asioita valmistelee edelleen jatkuva sisäilmatyöryhmä. 5. Yhteistyötoimikunta osallistuu aktiivisesti talouden sopeuttamisohjelman seurantaan ja muuhun yleiseen kehittämiseen. Toimikunta keskustelee toimintamalleista ja antaa niistä lausuntoja. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Jatketaan henkilökunnan työhyvinvoinnin tukevista muuttuvissa olosuhteissa. 2.2.2 Hautaustoimi Hautatoimen tehtävänä on huolehtia Ylä-Savon seurakuntayhtymän omistamien hautausmaiden ja niillä olevien kiinteistöjen hoidosta ja ylläpidosta sekä hautaustoimintaan liittyvistä palveluista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen, hautaustoimen ohjesäännön ja muiden säännösten ja päätösten perusteella. 1. Hauta- ja keskusrekisteritoimintojen (palvelutoimiston) laadukkaasta palvelusta huolehtiminen. 2. Varpaisjärven hautausmaan lauta-aidan uusiminen (testamenttivaroista) sekä Pielaveden Lehtolammin hautausmaalle kiviaidan rakentaminen (n. 75 m) pääasiallisesti talkootyönä. (Kokonaismäärä n. 150 m, jakautuu vuosille 2017 ja 2018) 3. Ympäristödiplomin toteuttaminen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Sujuvan ja osaavan asiakaspalvelun (ulkoiset ja sisäiset asiakkaat) ylläpitäminen sekä haudankaivu-urakoitsijoiden ja hautausurakoitsijoiden kanssa yhteistyön ylläpito. 2. Henkilöstön yhteishengestä huolehtiminen. 3. Pielaveden Lehtolammin hautausmaan kiviaidan toisen vaiheen toteuttaminen. TUNNUSLUVUT tp 2016 ta 2017 ta 2018 ts 2019 ts 2020 Hautatoimen ulkoinen toimintakate (menot-tulot) 347 923 394 370 374 881 356 054 356 152 Hautauksia yhtymässä (sis.arkku+uurnat) /vuosi 559 559 559 559 559 63
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Toimistopäällikön virka on lakkautettu ja toimistopäällikkö on siirtynyt v. 2017 hoitamaan palvelupäällikön virkaa. Hautausmaiden kesätyöntekijöiden lähiesimiehen tehtävä on sisällytetty Iisalmen srk-mestarin työhön. Näin uusia työntekijöitä ei palkata ja palkkamenot hautatoimen osalla pysyvät ennallaan. Haudankaivu-urakointisopimukset ovat voimassa kolme vuotta (Lapinlahti, Varpaisjärvi ja Sonkajärvi), v. 2017 + kaksi optiovuotta. 2.2.3 Kiinteistötoimi Toiminta-ajatus Seurakuntayhtymän kiinteistötoimi huolehtii seurakuntien eri työalojen toiminnassa tarvittavista rakennuksista, huoneistoista ja maa-alueista. Kiinteistöistä pidetään huolta korjaussuunnitelman mukaisesti. Kiinteistötoimi vastaa myös maa- ja metsäalueiden hoidosta. 1. Tilojen käyttöä tehostetaan ja tarpeettomat vähällä käytöllä olevat tilat myydään, vuokratilojen käyttöä vähennetään. 2. Toteutetaan hyväksyttyä kiinteistöstrategiaa ja myydään kiinteistöjä, jotka eivät ole seurakunnille tarpeellisia. Kaavanmuutos Kirkonsalmelle Rantalan alueelle Iisalmeen mahdollistaa alueen rakentamisen. 3. Lisätään seurakuntayhtymän omistamien talousmetsien tuottoa. 4. Parannetaan kiinteistöjen energiataloutta ja toteutetaan suunniteltuja lämmitysjärjestelmien muutoksia. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Tilojen käyttöä tehostetaan ja markkinoidaan myös ulkopuolisille. 2. Jatketaan kiinteistöjen energiatalouden parantamista ja lämmitysjärjestelmien muutosten toteuttamista. 3. Toteutetaan hyväksyttyä kiinteistöstrategiaa ja myydään kiinteistöjä, jotka eivät ole seurakuntien ydintoiminnalle tarpeellisia, vähennetään vuokratiloja. Kaavanmuutos Kirkonsalmelle Rantalan alueelle mahdollistaa alueen rakentamisen sekä Mansikkaniemen kaavoitus Metsäpirtin alueen kehityksen. Ateria- ja leirikeskuspalvelut Toiminta-ajatus Seurakuntien seurakuntatalot ja leirikeskukset tarjoavat hyvät tilat omia ja ulkopuolisten tilaisuuksia varten. Seurakuntayhtymän seurakunnissa pitopalvelutoiminta on ulkoistettu Sonkajärven Sukevan leirikeskusta lukuun ottamatta. 1. Pyritään järjestämään seurakuntayhtymän seurakuntien leirit jäljellä olevissa omissa leirikeskuksissa Hirsikangas, Iisaari ja Väärni. 2. Kiinnitetään leirikeskuksissa huomiota ympäristöasioihin mm. jätteiden lajittelulla. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Ympäristöasioiden huomioiminen. 2.2.4 Hautainhoitorahasto Hautojen hoidolla tarkoitetaan hautojen vuosi/kesä- ja määräaikaissopimuksiin perustuvaa haudanhoitoa hautainhoitorahastoon maksetuilla varoilla. Kirkkolain mukaan verovaroja ei voi käyttää hautojen hoitoon. 64
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä Hautakukkapenkkien kunnostustyöt aloitetaan toukokuussa ja kukkien istutus kesäkuun alkupäivinä, milloin ei ole enää hallan vaaraa. Kukat ovat istutetut juhannukseen mennessä kaikille hoitohaudoille. Kesähoidoissa ja 5- vuoden kukkahoidoissa käytetään kesäbegoniaa (paitsi Iisalmessa vielä voimassa ns vanhoilla pitkäaikaishoidoilla mukulabegoniat tai verenpisaraa). 5-vuoden monivuotista kukkahoitoa (perennahoitoa) tarjotaan myös, minkä osuus onkin lisääntynyt. Kulttuurihaudoille on istutettu ekologiset monivuotiset perennat. Hautainhoitorahaston tulot muodostuvat maksetuista hoitomaksuista. Pääoman sijoitustuottoa ei ole huomioitu budjettiin. Haudanhoitorahaston maksutuotot eivät kata vuosittaisia hoitokustannuksia (palkat, palkkojen sivukulut, tarvikkeet). Aikaisemmin tehtyjen pitkäaikaissopimusten maksut eivät enää kata vuosittaisia kuluja. Perusteltua olisi siirtyä uusien hoitojen osalta ainoastaan kesähoitosopimuksiin. Kesällä 2017 työntekijämäärää ei lisätä. tunnus- luvut haudanhoidot työntekijämäärä hoitoja työntekijää kohti sankarihautoja 2014 2015 2016 2017 2014 2015 2016 2017 2014 2015 2016 2017 Iisalmi 1318 1280 1263 1376 8 8 7 8 148 160 180 172 315 Lapinlahti 392 347 345 341 3 3 3 3 130 115 115 113 261 Alapitkä 34 34 55 27 Lapinl./Vjärven työntekijät hoitavat Sonkajärvi 211 214 193 192 2 2 2 2 105 107 96 96 185 Sukeva 101 120 118 106 0,75 1,5 1,5 1,5 101 78 79 71 50 Pielavesi 297 298 292 291 2 2 2 2 148 149 146 146 375 Laukkala 39 37 48 45 1 1 1 1 39 48 48 45 51 Varpaisjär-vi 173 149 141 129 2 1,5 1 1,5 76 49 141 86 185 Kaikki yht 2531 2479 2455 2507 18,7 19 17,5 19 keskim keskim14 keskim 135/tt 130/tt 0 /tt keskim. 131/tt 65
TTS 2018-2020 Yleisperustelut LOUSARVIO 2018 JA TOIMIN- JA LOUSSUUNNITELMA 2019-2020 1. YLEISPERUSTELUT JA LÄHTÖKOHDAT 1.1.Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia vuosille 2016 2020 Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien päivitetty strategia on vahvistettu yhteisessä kirkkovaltuustossa vuonna 2015. Strategia vuosille 2016 2020 on: Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia pohjautuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiaan Kohtaamisen kirkko toiminnan suunta vuoteen 2020. Perustehtävä: Seurakuntien perustehtävänä on sananjulistus ja sakramenttien jakaminen sekä seurakuntalaisista huolehtiminen ja heidän aktivoimisensa toimimaan yhdessä seurakunnassa. Seurakunnat hoitavat perustehtävää vastaamalla seurakunnallisesta toiminnasta, johon kuuluvat yleinen seurakuntatyö, musiikki-, nuoriso-, diakonia- ja lapsityö sekä lähetystyö. Seurakuntayhtymä palvelee jäsenseurakuntia ja luo niille toimintaedellytykset hoitamalla seurakuntien taloutta ja omaisuutta, jäsenrekisteriä ja seurakuntatoimistoja, hautatointa sekä yhteistä viestintää. Arvot: 1. Jumalan ja lähimmäisen kunnioittaminen 2. Yhteistyö ja luottamus 3. Vastuullisuus Visio 2016 2020: Seurakunnissa on aktiivinen ja osallistava hengellinen elämä, jossa on huomioitu alueelliset olosuhteet. Seurakuntayhtymän palvelut seurakunnille ja seurakuntalaisille toimivat sujuvasti. Strategiset painopisteet 2016 2020: Toiminnassa huomioidaan yhteiset kirkon strategiset suuntaviivat: a) nostamme sanoman esiin b) kohtaaminen koskettaa c) rakastamme lähimmäistä d) arvostamme jäsenyyttä Yhteisinä painopisteinä ja tavoitteina ovat: - Palvelut seurakuntalaisille ovat entistä paremmin tavoitettavissa - Henkilöstön toimenkuvia kehitetään vastaamaan toimintaympäristön muutoksia - Johtaminen vahvistuu ja selkiytyy - Kiinteistöjen määrä vähenee - Taloudellinen ajattelu vahvistuu - Ollaan tarvittaessa valmiita rakennemuutoksiin - Toiminnassa huomioidaan ympäristövastuu Strategia on pohjana seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien toiminnan rakentamisessa ja kehittämisessä. Yksittäisten seurakuntien kolmivuotiseen toiminta- ja taloussuunnitelmaan sisältyvät seurakuntien painopisteet ja tavoitteet tarkemmin. 1
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.2.Talousarvion rakenne Seurakunnat käyttävät soveltuvin osin kirjanpitolain ja asetuksen mukaista kirjanpitoa eli ns. liikekirjanpitoa. Talousarvio jakautuu neljään osaan: käyttötalous-, investointi-, tuloslaskelma- ja rahoitusosaan. Investointimenot aktivoidaan ja kirjataan tulosvaikutteisiksi kuluiksi vahvistetun poistosuunnitelman mukaisesti. Menojen ja tulojen kirjaus tapahtuu suoriteperiaatteen mukaan. Tästä johtuen toteutetaan mm. lomapalkkojen ja lomarahojen jaksotus. Poikkeuksena ovat verotulojen kirjaukset, joissa käytetään maksuperusteista kirjausta. Talousarvion käyttötalousosassa esitetään varsinaisen toiminnan menot ja tulot. Investointiosaan kuuluvat yli 10.000 euron suuruiset irtaimistohankinnat ja yli 30.000 euron suuruiset rakentamishankkeet. Tuloslaskelmaosassa ja rahoituslaskelmaosassa kuvataan talousarvion kokonaistaloutta. Tuloslaskelmaosassa esitettävät kokonaistalouden keskeiset erät ovat verotulot ja toiminnan menot ja tulot sekä suunnitelman mukaiset poistot. Vakaan talouden lähtökohtana on se, että toiminnan menokehitys sopeutetaan keskeisten tuloerien kehitykseen. Sopeutuksen onnistuminen on nähtävissä tuloslaskelmaosassa tulorahoituksen riittävyytenä. Muodollista tulojen ja menojen tasapainottamista eli pyrkimystä nollatulokseen ei edellytetä vuositasolla, vaan tuloslaskelmaosan rivi tilikauden ylijäämä/alijäämä voi talousarviossa olla yksittäisenä suunnitelmavuotena yli- tai alijäämäinen. Pääsääntöisesti on pyrittävä siihen, että kolmivuotisella suunnitelmakaudella seurakuntayhtymän tulot kuitenkin kattavat menot. Käyttötalousosan suunnitelmien avulla ohjataan seurakuntayhtymän toimintaa. Talousarvion käyttötalousosassa valtuusto asettaa toiminnalliset tavoitteet sekä osoittaa asetettujen tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot hallintoelimille tehtävien hoitamiseen. Vastaavasti yhteisen kirkkoneuvoston on esitettävä toimintakertomuksessa selvitys valtuuston talousarviossa ja suunnitelmissa asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kirjanpitolain muutoksen myötä aikaisemmin satunnaisin erinä käsitellyt tulot ja menot kirjataan nyt käyttötalousosaan tuloksi tai menoksi. Esimerkkinä kiinteistöä myytäessä tasearvon ylittävä osuus kirjataan myyntivoittona muiden toimintatuottojen tiliryhmään. Tuloslaskelmaosaan suoraan otettavia tuloarvioita ja määrärahoja seurakuntataloudessa ovat verotulot, verotuskustannukset, keskusrahastomaksut sekä rahoitustulot ja menot. Tilikauden tuloksen käsittelyerät ovat vapaaehtoisten varausten muutokset ja rahastojen muutokset. Nämä viimeksi mainitut eivät ole määrärahoja tai tuloarvioita, koska ne eivät ole rahoitusvaikutteisia eriä. Valtuusto hyväksyy kuitenkin niitä koskevat suunnitelmat talousarvion tuloslaskelmaosan hyväksymisen yhteydessä. Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille. Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille. Investointiosassa esitetään myös perustelutietoina investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Rahoitusosassa osoitetaan, kuinka paljon tarvitaan tulorahoituksen lisäksi pääomarahoitusta investointeihin ja mahdollisiin lainanlyhennyksiin ja miten rahoitustarve katetaan tai kuinka suuri on rahoitusjäämä ja miten se käytetään. Tehtäväalueille annettujen laadintaohjeiden mukaan on laadittu toimintasuunnitelma ja tavoitteet ja näiden 1-3 keskeistä painopistettä. Vuosien 2019-2020 toimintasuunnitelmassa ilmaistaan karkealla tasolla tavoitteet ja toiminnalliset painopisteet. Kirkkohallituksen ohjeiden mukaan seurakuntien on kohdistettava kiinteistötoimen ja yleishallinnon kustannukset tehtäväalueille tarkoituksena saada esiin tieto, miten voimavarat todellisuudessa jakautuvat kirkon perustehtävien kesken. Kohdistamista ei kuitenkaan ole tehty talousarvion yhteydessä. 2
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.3. Talousarvion 2018 laadinnan lähtökohdat Ylä-Savon seurakuntayhtymän taloustilanne on koko toiminta-ajan 2011 2016 ollut haasteellinen ja reilulla kirkollisveron korotuksella vuodelle 2016 toivottiin helpotusta tilanteeseen ainakin joksikin aikaa. Kirkollisverotilitysten kehitys oli kuitenkin jo vuoden 2016 aikana yllättävän niukasti positiivista ja tilinpäätös jäi alijäämäiseksi. Kuluvan vuoden aikana verotilitykset vähenevät huomattavasti ja arvio tulevienkin vuosien osalta on negatiivinen. Tilanne on siinä mielessä hankala, että käyttötalouden nettomenoja on srk-yhtymän toiminta-aikana saatu selvästi vähennettyä mutta silti se ei ole riittänyt talouden tasapainoon. Yhteinen kirkkoneuvosto nimitti syksyllä 2016 taloustyöryhmän selvittämään keinoja, joilla negatiivinen talouskehitys saataisiin oikaistua. Taloustyöryhmän yhtenä toimenpide-ehdotuksena oli talouden tasapaino vuoteen 2019 mennessä. Tältä pohjalta yhteinen kirkkoneuvosto vahvisti vuodelle 2018 talousarvioraamin, jossa oli käyttötalouden osalle noin 5 prosentin säästövaatimus ja saman suuruusluokan säästötarve tulee myös vuodelle 2019. Kirkkohallituksen yleiskirje talousarvion valmistelun perusteista Kirkkohallituksen yleiskirjeen 13.9.2017 mukaan valtion, tutkimuslaitosten ja pankkien ennusteiden keskiarvo Suomen talouden kasvulle kuluvana vuonna on 2,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Ennusteet talouden kasvusta ovat kohonneet keväällä annetuista. Vuodeksi 2018 tuotannon kasvu hieman pienenisi ja sen odotetaan olevan lähellä kahta prosenttia. Useiden ekonomistien arvioiden mukaan nyt käynnissä oleva kasvu olisi pysyvä olotila ainakin lähivuosina. Inflaatio on ollut viime vuosina noin yksi prosentti ja sen arvioidaan kohoavan noin 1,5 prosenttiin, joten kuluttajahintojen nousu tulee olemaan edelleen vähäistä. Palkkasumma kasvoi alkuvuonna 2017 noin kaksi prosenttia ja vuonna 2018 kasvu voi yltää kolmeen prosenttiin. Vuonna 2017 palkkasummaa kasvattaa yksityinen sektorin voimakas kasvu samalla kun julkisen sektorin palkkasumma alenee. Vuodelle 2018 on odotettavissa palkankorotuksia myös julkiselle sektorille. Julkissektorin lomarahoja leikataan edelleen 30 prosenttia. Työttömyysasteen ennustetaan alenevan ja työllisyyden kasvavan. Kirkollisvero ja jäsenmäärän kehitys Viime vuosina palkkasumman vähäinen kasvu ja heikko työllisyystilanne ovat vaikuttaneet kirkollisveron perustana oleviin ansiotuloihin negatiivisesti mutta vuoden 2017 aikana tilanne on parantunut. Palkkasumma kasvoi alkuvuonna 2017 noin kaksi prosenttia ja vuonna 2018 kasvu voi yltää kolmeen prosenttiin. Vuonna 2017 palkkasummaa kasvattaa yksityinen sektorin voimakas kasvu samalla kun julkisen sektorin palkkasumma alenee. Vuodelle 2018 on odotettavissa palkankorotuksia myös julkiselle sektorille. Julkissektorin lomarahoja leikataan edelleen 30 prosenttia. Työttömyysasteen ennustetaan alenevan ja työllisyyden kasvavan. Kirkollisveron määrään vaikuttavat talouden yleisen kehityksen lisäksi veroperustemuutokset, kirkollisveroprosentin suuruus ja seurakunnan jäsenten ansiotulojen määrä. Valtion talousarvioesityksen mukaan ansiotulojen verotukseen on tulossa joitakin maltillisia veronkevennyksiä. Verokevennysten vaikutus verotuloihin on alle yksi prosentti. Mikäli veroperustemuutosten vaikutus jää vähäiseksi, seurakuntien jäsenistön määrän muutos pysyy nykyisellä tasolla ja ansiotulot kasvavat, on mahdollista, että vuonna 2018 kirkollisveroja tilitettäisiin enemmän kuin kuluvana vuonna. Alueelliset erot ansiotulojen määrässä ja kehityksessä saattavat kuitenkin olla suuria. Seurakuntien jäsenmäärän aleneminen on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuin viime vuosina keskimäärin. 3
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Kirkon jäsenmäärä on alentunut viime vuosina reilun prosenttiyksikön vuodessa. Vuoden 2017 alussa kirkkoon kuului 71,8 prosenttia koko maan väestöstä. Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueella osuus oli edelleen selvästi korkeampi ollen 80,0 prosenttia. Verotilitykset 1-9/2017 Verrattuna tilanteeseen 1-9/2016 ovat koko kirkon verotilitykset -4,6 % pienemmät. Ylä-Savon seurakuntayhtymän tilanne on vähän heikompi ollen -5,8 %. Seurakuntien yhteisövero-osuuden korvasi vuoden 2016 alusta valtionrahoitus, jota tilitetään seurakunnille kuukausittain vakiosumma. Lisäksi aikaisempien vuosien yhteisövero-osuuksia tilitetään vielä lokakuulle 2017 saakka mutta tilitykset ovat vuoden 2017 aikana olleet hyvin pieniä. Verohallinnon julkaisemien ennakkotietojen mukaan näyttää siltä, että seurakuntayhtymän talousarviossa 2017 ennakoitu vuoden 2016 toteutuneisiin verotilityksiin päivitetty tieto kirkollisverojen kehityksestä -3,6 % toteutuu heikommin ja kirkollisverotilitykset vähenisivät vuoden 2017 aikana -4,7 %. Muutoksia vuodelle 2018 ja muuta huomioitavaa Seurakunnille maksettavaan valtionrahoitukseen alun perin sovittu vuosittainen indeksikorotus on toistaiseksi jäädytetty. Koska valtionrahoitus jaetaan kuntien väkiluvun perusteella ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueen kuntien väkiluku väheni vuonna 2016 yhteensä 400 henkilöllä, tulee Ylä-Savon seurakuntayhtymän osuus vuonna 2018 pienenemään -1,3 % tai noin 10.000 euroa. Kilpailukykysopimuksen myötä työaikoja pidennettiin 24 tunnilla vuodessa palkkoja muuttamatta ja julkishallinnon työntekijöiltä leikataan vuosina 2017 2019 lomarahoista 30 %. Työnantajamaksuihin on tulossa seuraavat muutokset, joiden laskennallinen vaikutus on käyttötalousmenojen vähennys yhteensä noin 79.000 euroa vuonna 2018: - kirkon eläkemaksu KIEL laskee 23,8 % -> 21,8 % palkkasummasta, - sotumaksu laskee 1,18 % -> 0,98 % (arvio) - työttömyysvakuutusmaksu laskee 0,10 % (arvio). Maksu on 0,70 % ja 2.059.500 euroa (vuoden 2017 raja) ylittävästä osasta 2,75 %. Kirkon keskusrahastolle maksettava eläkerahastomaksu nousee kuitenkin 4,0 % -> 5,0 % ja sen laskentaperusteena on valmistuneen verotuksen kirkollisvero, joten tuloslaskelmaosassa oleva maksu tulee korotuksen vuoksi nousemaan noin 69.000 eurolla. Työnantajamaksujen ja eläkerahastomaksun muutoksien nettovaikutus on yhteensä noin 10.000 euroa menoja vähentävä. Koska muutokset tulivat tietoon vasta 13.9., on molemmat huomioitu tuloslaskelmaosassa vähentämällä eläkerahastomaksun menokohdalta työnantajamaksujen vähennys 79.000 euroa. Muutokset olisi pitänyt tehdä työnantajamaksujen osalta käyttötalousosaan mutta se oli käytännössä mahdotonta tässä vaiheessa ta-käsittelyä. Muita tuloslaskelmaosan kustannuksia ovat Kirkon keskusrahastolle maksettava seurakuntamaksu 7,5 %, laskentaperusteena valmistuneen verotuksen laskennallinen kirkollisvero sekä seurakuntien osuus Verohallinnon verotuskustannuksista 3,4 % ja laskentaperusteena jäsenmäärään perustuva osuus Verohallinnon toimintamenoista. Ylä-Savon seurakuntayhtymän talousarvioehdotuksessa vuodelle 2018 käyttötalousosan nettomenojen loppusumma (=ulkoinen toimintakate) on 6.333.497 euroa, kun se talousarviossa 2017 muutosten jälkeen on 6.687.411 euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna on -5,3 % tai 353.914 euroa, Talousarvioraamin 2018 toimintakate oli 6.373.605 euroa, joten talousarvioesitys alittaa raamin 40.108 eurolla tai 0,6 %:lla. Käytännössä kaikki seurakunnat ja srk-yhtymänpääluokat pysyivät raamissaan. Seurakuntien raamisumma alittui yhteensä 35.873 eurolla ja srk-yhtymän pääluokkien 4.235 eurolla. 4
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Voimassa oleva virka- ja työehtosopimus KirVESTES 2017 päättyy 31.1.2018, eikä vielä ole tietoa mahdollisista palkankorotuksista mutta palkkoihin on laskettu talousarvioon 0,5 %:n korotus vuodelle 2018. Seurakuntayhtymässä on 1.1.2014 lukien ollut käytössä harkinnanvarainen palkanosa, jonka kustannusvaikutus on noin 20.000 euroa vuodessa. Talousarvioesitys sisältää 25 euron suuruisen kokouspalkkion maksamisen yhteisen kirkkovaltuuston, yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvostojen kokouksista luottamushenkilöille ja siihen oikeutetuille viranhaltijoille. Määrärahoja on tarkoitukseen varattu yhteensä 29.350 euroa. Talousarvioon vuodelle 2018 on varattu määrärahat Kotimaa-lehtien tilaukseen yhteisen kirkkoneuvoston ja valtuuston jäsenille. Palkkojen henkilöstösivukulut on laskettu seuraavasti: - Kiel-eläkevakuutusmaksut 21,80 % - sosiaalivakuutusmaksut yht. 3,20 % Yhteensä 25,00 % Seurakuntayhtymän kiinteistöistä maksettavan kiinteistöveron arvioitu määrä 2018 on 102.470 euroa. Kunnallisveroa maksetaan metsätalouden osalta sekä kiinteistöistä, jotka ovat ulkopuolisessa käytössä ja jotka tuottavat ns. voittoa (Metsäpirtin kurssi- ja leirikeskus, Rantalan pappila). Seurakuntayhtymän maksamien kunnallisverojen arvioidaan olevan yhteensä 20.000 euroa. Lisäksi seurakuntayhtymä on arvonlisäverovelvollinen tilojen tilapäisestä vuokrauksesta ulkopuolisille, metsän myynnistä ja liiketilojen vuokrauksesta vastaavasti voidaan vähentää niihin liittyviin ostoihin sisältyvää arvonlisäveroa kohteesta riippuen joko osittain tai täysimääräisesti. Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää vuoden 2018 kirkollisveron tuloveroprosentiksi edelleen 1,65 %. Veroa korotettiin vuoden 2016 alusta 0,15 prosenttiyksiköllä ajatuksena, että taloustilanne helpottuu sen myötä joksikin aikaa. Valitettavasti tilanne helpottui vain vuodeksi 2016 ja vuoden 2017 aikana kirkollisverotilitysten määrä on vähentynyt sekä niiden arvioidaan edelleen vähenevän vuonna 2018. Kokonaiskertymäksi 2018 arvioidaan kirkollisveroissa 6.267.000, valtion rahoituksessa 788.300 ja yhteensä 7.055.300 euroa, mikä olisi -2,5 % vähemmän kuin arvio vuoden 2017 toteumasta. Suunnitelmavuosina arvioidaan näiden tulojen yhteensä muuttuvan 2019-0,6 % ja 2020-0,1 %. Alla arviot kirkollisveroista ja yhteisöveroista/ valtion rahoituksesta 2017 2020. 5
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Vuonna 2018 Ylä-Savon seurakuntayhtymä maksaa kirkon keskusrahastolle seurakuntamaksua laskennallisten kirkollisverojen perusteella 312.000 euroa. Työntekijäkohtaisen Kiel-eläkevakuutusmaksun työnantajan osuuden 21,8 % (maksu 2018 yhteensä 728.000 euroa) lisäksi vuodesta 2013 alkaen seurakuntatalouksien maksettavana on ollut eläkerahastomaksu, joka vuonna 2018 on 343.000 euroa. Maksun tarkoituksena on kasvattaa kirkon eläkerahastoa sen varmistamiseksi, että eläkerahaston varat riittävät selviytymään tulevista vuosista vanhuuseläkemenojen noustessa voimakkaasti. Tuloslaskelman mukainen vuosikate on 71.803 euroa, eikä se riitä kattamaan poistoja, joiden kokonaismäärä on 453.595 euroa. Talousarvion 2018 tuloslaskelman tulos on 351.471 euroa alijäämäinen, vaikka palkoista on vähennetty lomarahojen osuus. Lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi käytiin paikallisneuvottelut mutta sopimusta ei syntynyt. Koska säästö noin 150.000 euroa on saatava aikaiseksi, on vaihtoehtoina joko lomarahojen vaihtaminen vapaaksi tai 2 viikon lomautus. Arvioitu tulos suunnitelmavuosina kirkollisverolla 1,65 % olisi vuonna 2019 säästöistä 5,0 % huolimatta alijäämäinen 63.572 ja vuonna 2020 edelleen alijäämäinen 72.054 euroa. Taseessa on 1.1.2017 jäljellä edellisten vuosien kertynyttä ylijäämää yhteensä 2.167.211 euroa. Investointiosan nettomeno vuonna 2018 on yhteensä 355.000 euroa. Kohteina vuoden 2018 investointiohjelmassa ovat Iisalmessa Iisaaren uudet majoitusrakennukset ja muut muutostyöt 310.000 euroa, Sonkajärvellä seurakuntatalon vesikaton huoltomaalaus 40.000 euroa sekä Pielavedellä Laukkalan kirkon ulkopuolisten korjausten suunnittelu 5.000 euroa. Investointisuunnitelma kohteittain vuosille 2018-2021 on talousarvion liitteenä. Rahoitusosassa talousarvion mukaan rahavarat vähenevät vuoden 2018 aikana 283.197 euroa, koska vuosikate (=tulorahoitus) on vain 71.803 ja investoinnit yllämainitut 355.000 euroa. 1.4.Talousarvion sitovuustaso Talousarvion sitovuustaso yhteiselle kirkkovaltuustolle on seuraava: (Nettomenot eivät saa ylittyä ilman kirkkovaltuuston lupaa). Käyttötaloudessa 1. pääluokassa (yleishallinto) yksikkötaso 2. pääluokassa (seurakuntatyö) seurakuntakohtainen yksikkötaso 4. pääluokassa (hautaustoimi) yksikkötaso 5. pääluokassa (kiinteistötoimi) yksikkötaso 7. pääluokassa (investointiosa) hankekohtainen määräraha. Poikkeuksen, joiden osalta tilitason ylittäminen ei ole luvallista, muodostavat seuraavat tiliryhmät: - palkat ja muut henkilöstömenot - osuudet ja korvaukset - avustukset. Ylä-Savon seurakuntayhtymän käytännön mukaan hallinnon vyörytyserät sekä sisäiset korkomenot ja - tulot eivät ole sitovia eriä. Myöskään sisäisiä vuokramenoja ja tuloja ei yleensä määritellä sitoviksi eriksi. 6
TTS 2018-2020 Yleisperustelut 1.5.Talousarvio tulo- ja menolajeittain Yllä olevissa kuvioissa on esitetty eri tulo- ja menolajien osuudet vuoden 2018 talousarviossa. Seurakuntayhtymän merkittävimmät tulonlähteet ovat kirkollisverotulot ja vuoden 2016 alusta yhteisövero-osuuden korvannut valtionrahoitus, sillä niistä kertyy noin 85 % kaikista tuloista. Henkilöstökulut muodostavat suurimman menolajin, osuus 56,6 % kaikista menoista. Talousarvion liiteosassa on liitteenä 1 talousarvion pääluokkayhteenveto ja talousarvioesitysten vertailu suhteessa raamibudjettiin, liitteenä 2 tuloslaskelmavertailu vuosille 2017 2020 sisältäen toteutumisar- 7
TTS 2018-2020 Yleisperustelut vion vuodelle 2017, liitteenä 3 rakennusten kunnossapitohankkeet, liitteenä 4 irtaimistohankinnat tuleville vuosille, liitteenä 5 investointisuunnitelma 2018-2021, liitteenä 6 henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021 ja liitteenä 7 yhdistelmä viran- ja toimenhaltijoista. 1.6.Kirkon palvelukeskuksen asiakkuus Ylä-Savon seurakuntayhtymä on ollut vuoden 2017 alusta Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) asiakkaana. Kipa tuottaa valtakunnallisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluja seurakuntatalouksille, seurakunnille, hiippakunnille ja kirkon keskusrahastolle. Kaikkien seurakuntatalouksien ja muiden edellä mainittujen piti liittyä asiakkaaksi viimeistään vuonna 2017, jolloin asiakkaita on yhteensä vajaa 300. Srkyhtymän arvioitu vuosikustannus Kipan palveluista on 65.000 euroa. 1.7.Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 1. Määrärahojen käyttö ja tavaroiden hankinta Kukin työalan vastaava viranhaltija vastaa työalansa varojen käytöstä. Kun toimintoja ja hankintoja suunnitellaan, ensin on varmistuttava, että varoja on jäljellä. Suurimmista kaluste- ja tarvikehankinnoista päättää yhteinen kirkkoneuvosto tarjousten perusteella. Johtavilla viranhaltijoilla on oikeus tehdä hankintoja yhteisen kirkkoneuvoston hyväksymän hankintasäännön mukaisesti. Työalan vastaava tai hänen määräämänsä viranhaltija tekee muut työalan hankinnat. Talouspäällikkö päättää työnjaon mukaisesti matkapuhelinten hankinnasta. Ostoja suorittaessa tulee huolehtia siitä, että laskuun merkitään: - kuka hankinnan suoritti ja - työala tai kiinteistö, jota lasku koskee. Näin lasku ohjautuu sähköisesti suoraan oikealle henkilölle tarkastuskiertoon. Jos laskulla ei ole hankinnan tehneen nimeä, ohjautuu lasku taloushallinnon tarkastajaryhmälle. Hankintakortit. Tarvikkeita hankittaessa käytetään mahdollisia tavarantoimittajien hankintakortteja, mikäli sellainen on olemassa omassa seurakunnassa. Uudet hankintakortit tilataan keskitetysti seurakuntayhtymän hallinnon toimiston välityksellä. 2. Laskutus ja tarkastukset Ostolaskut käsitellään Kipan sähköisessä kierrossa, jossa laskut kierrätetään tarkastajille ja hyväksyjille sähköisesti. Ostolaskut vastaanotetaan joko verkkolaskuna verkkolaskuosoitteeseen tai jos verkkolaskutus ei ole mahdollista, paperilaskuna Kipan ilmoittamaan postiosoitteeseen. Poikkeuksen muodostavat diakoniatyön avustukset, joiden alkuperäisiä laskuja ei käsitellä sähköisessä kierrätysjärjestelmässä. Laskut voidaan kuitenkin käsitellä sähköisen kierron kautta, kun niistä muodostetaan uusi ostolasku ilman tietoja avustettavasta henkilöstä. Mikäli paperilasku kulkeutuu johonkin seurakuntayhtymän toimipisteeseen, on se toimitettava välittömästi seurakuntayhtymän hallinnon toimistoon jatkotoimenpiteitä varten. Pienten hankintojen osalta hankinnan voi maksaa käteisellä mutta korvaus niistä pitää jokaisen hakea itse sähköisesti Kipan matka- ja kuluhallinnassa. Laskujen tarkastusjärjestys on seuraava: - asia- ja numerotarkastus sekä tiliöinti; tekee tavaran tilannut ja vastaanottanut tai hallinnon tarkastusryhmä, - laskun hyväksyntä; tekee työalan hyväksyjä ja - maksumääräyksen tekee talouspäällikkö tai hallintojohtaja 8
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Tarkastukset ja hyväksynnät tehdään ostolaskujen sähköiseen kierrätysohjelmaan ja maksuaineiston maksumääräys myös sähköisesti. Matkalaskut ja päivärahalaskut tehdään sähköisesti Kipan matka- ja kuluhallinnassa. Maksut. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän ja seurakuntien veloittamista maksuista hautapaikkamaksuja lukuun ottamatta. Hautapaikkamaksut vahvistaa yhteinen kirkkovaltuusto. Virkamatkan myöntäminen. Päivärahaan tai matkakorvaukseen oikeuttavasta työtekijän virkamatkasta, joka ulottuu oman seurakunnan ulkopuolelle, päättää lähin esimies. Virkamatkat korvataan edullisinta kulkuneuvoa käyttäen. Seurakuntaneuvosto päättää seurakuntien työntekijöiden ulkomaanmatkoista aina erikseen. Yhteinen kirkkoneuvosto tekee vastaavan päätöksen seurakuntayhtymän työntekijöiden osalta. Kerhonohjaajien, vapaaehtoisten ja vastaavien matkakorvaus on 0,25 / km, mikä on sama kuin Verohallinnon hyväksymä vähennys auton käytöstä työmatkalla. Palkkioiden maksaminen. Niiden viranhaltijoiden, joiden asiana on huolehtia esim. kerhonohjaajien tai isosten palkkioista, tulee toimittaa täydelliset tiedot (palkkiolista, henkilötiedot ja verokortit) kerhoittain tai ryhmittäin hallintoon, jossa palkkiotiedot syötetään Populus-palkanlaskentajärjestelmään. Pappien ja kanttorien sijaisten sekä esiintyjien palkkioita varten pyydetään toimittamaan srk-yhtymän hallintoon palkanlaskijalle ao. palkkioiden saajan henkilötiedot henkilötunnuksineen, pankki-, osoite- ja verotustiedot sekä maksatus- ja tiliöintitiedoin täytetty palkkiolomake. Palkkiotapahtuma syötetään hallinnossa Populukseen, jossa se vielä kiertää sähköisesti. Ennakkoperintärekisterimerkintä vaaditaan yrityksiltä, joilta hankitaan palveluja ja maksetaan palveluista työ- tai käyttökorvausta.. Jos rekisterimerkintä puuttuu, ei yrityksen palveluita käytetä, koska seurakuntayhtymä olisi tällaisessa tapauksessa velvollinen huolehtimaan ennakonpidätyksestä yrityksen puolesta. Se ei ole millään muotoa tarkoituksenmukaista. Yrittäjäeläketodistuksen pyytäminen. Kun tilataan palvelua toiminimeltä tai ammatinharjoittajalta (ei oy, ay, ky), tilaajan on pyydettävä palveluntarjoajalta yrittäjäeläketodistus. Työtilaus koskee usein luennoitsijoita, työnohjaajia, koneurakoitsijoita tai esiintyjiä. Ellei yrittäjä hoida itse yrittäjäeläkemaksua, seurakuntayhtymän tulee maksaa työn osuudesta eläkevakuutusmaksu. Yrittäjäeläketodistus tulee pyytää työsuorituksesta sovittaessa eli työala pyytää sitä itse. Retki- ja leirimaksut laskutetaan tapahtumaan osallistujilta pääsääntöisesti seurakuntayhtymän toimistosta mutta käteismaksuina kerätyistä varoista tehdään selvitys ja tilitetään Iisalmessa hallinnon toimistoon ja muissa seurakunnissa suoraan pankin yösäilöön. Seurakunnan kirjanpidossa on käytössä ns. bruttoperiaate, eli menot käsitellään menoina ja tulot tuloina. Näin myös esim. kaikki retkien ja leirien tulot laskutetaan myyntireskontran kautta tai tilitetään edellä mainitulla tavalla ja kaikki leirien ja retkien laskut maksetaan ostoreskontran kautta. Seurakunnan toiminnan hyväksi saadut kolehtitulot otetaan asianomaisen työalan tuloksi vuosittain ja tulot on käytettävä saman kalenterivuoden aikana työalan päättämään tarkoitukseen. 9
TTS 2018-2020 Yleisperustelut Opiskelijoiden ohjauskorvaukset työala voi johtokunnan tai seurakuntaneuvoston päätöksellä käyttää ns. ylimääräiseen koulutukseen tai henkilökunnan tyky-toimintaan tilivuoden aikana. Ohjauskorvausta saadaan oppilaitoksista, joiden opiskelijat harjoittelevat seurakunnassa. Palkkiota ei kuitenkaan makseta ohjaaville työntekijöille itselleen. 10
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta LOUSARVIO V. 2018 SEKÄ TOIMIN- JA LOUSSUUNNITELMA VV. 2019 2020 2. SEURAKUNNALLINEN TOIMIN 2.1.1 Iisalmen seurakunta Iisalmen seurakunnan seurakuntatyön (PL 2) vuoden 2018 talousarvio on koottu työntekijöiden esitysten pohjalta. Iisalmen seurakunnan seurakuntaneuvosto tekee ehdotuksen yhteiselle kirkkovaltuustolle 2. pääluokasta eli seurakuntatyöstä. Yleishallinto-, talous-, virasto-, hauta- ja kiinteistötoimen sekä investointiosan talousarvio kootaan Ylä-Savon seurakuntayhtymän alle ja käsitellään yhteisessä kirkkoneuvostossa sekä yhteisessä kirkkovaltuustossa. Ylä-Savon seurakuntayhtymän vuoden 2018 talousarvion laadintaohjeiden mukaan raamina on vuoden 2017 talousarvio. Ylä-Savon seurakuntayhtymän talousarvio-ohjeissa edellytetään, että vuonna 2018 menoja vähennetään 5 % (95 902 euroa) ja vuonna 2019 4,9 % (89 283 euroa) eli yhteensä 185 185 euroa. Summa on todella huomattava. Leikkausten taustalla on veropohjan kapeneminen (kirkosta eroaminen, muuttotappio ja kuolleiden suurempi määrä suhteessa kastettuihin). Myös pitkään jatkunut taloudellinen taantuma heijastuu luvuissa. Seurakuntaneuvosto on vaativan tehtävän edessä, koska se on tehtävä linjaukset, millä tavoin leikkaukset on toteuttava ja mihin ne kohdistetaan. Menoja on mahdollista alentaa toiminta- ja henkilöstömenoista yhdessä tai erikseen. Tässä ehdotuksessa lähdetään siitä, että palkkausmenoja alennetaan joko lomauttamalla tai eläköitymistä hyödyntämällä. Yhteenveto Iisalmen seurakunnan talousarvion luvuista (taulukot) Yhteenveto Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 talousarvio-ehdotuksesta Tulot toimintatulot (ulkoiset) tp 2016 ta 2017 ta 2018 ehdotus erotus ta 2017 ja 2018 287 224 217 029 206 137-10 892 Menot palkat 1 047 522 1 107 079 1 058 271-48 808 sos.maksut 304 422 318 676 289 809-28 867 korjauserät palkat yhteensä 1 351 944 1 425 755 1 348 080-77 675 palvelujen ostot 300 856 337 253 321 739-15 514 vuokrat 56 166 54 560 61 090 6 530 ostot tilikauden aikana 139 807 120 458 119 269-1 189 annetut avustukset 202 454 194 644 161 001-33 643 muut toimintakulut 22 498 2 360 3 115 755 toimintamenot ilman palkkoja 721 781 709 275 666 214-43 061 0 11
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta toimintamenot ulkoiset (kaikki menot yhteensä) toimintakate ulkoinen 2 073 726 2 135 030 2 014 294-120 736 1 786 502 1 918 001 1 808 157-109 844 2018 talousarvioehdotuksen jakaantuminen työalojen kesken (ulkoinen toimintakate) Raami/ 2017 2018 Erotus 17- >18 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 134 954 123 848-11 107 202 HAUAN SIUNAAMINEN 106 632 101 453-5 179 203 MUUT KIRKOLLISET TOIMI- 100 141 94 743-5 398 TUKSET 204 AIKUISTYÖ 25 826 24 346-1 480 205 MUUT SEURAKUNTILAI- 82 358 73 225-9 133 SUUDET 210 TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 39 240 37 240-2 000 210 KULTTUURIHISTORIA 8 118 7 991-127 220 MUSIIKKI 81 583 73 856-7 727 230 MUU LAPSI- JA NUORISOTYÖ 21 260 19 831-1 429 231 PÄIVÄKERHO 184 495 172 291-12 204 232 PYHÄKOULU 62 579 53 414-9 165 233 VARHAISNUORISOTYÖ 125 714 119 428-6 286 235 RIPPIKOULU 146 777 137 618-9 159 236 NUORISOTYÖ 115 497 110 806-4 691 237 ERITYISNUORISOTYÖ 10 418 5 411-5 007 238 PERHEKERHOTYÖ 74 796 70 139-4 657 241 DIAKONIA 220 538 203 671-16 868 242 PERHENEUVON 14 600 13 900-700 243 SAIRAALASIELUNHOITO 80 673 76 391-4 282 245 YHTEINEN VAPAEHTOISTYÖ 12 200 11 700-500 255 SIELUNHOITO 102 539 95 689-6 850 260 LÄHETYS 105 878 99 340-6 538 261 tunnisteet 0 0 0 270 KANSAINVÄLINEN DIAKO- 17 345 16 426-919 NIATYÖ 290 MUU SEURAKUNTYÖ 22 384 45 400 23 016 295 SEURAKUNNEUVOSTO 21 456 20 000-1 456 yhteensä 1 918 001 1 808 157-109 844 Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 talousarvion toimintakate on 1 808 157 euroa, joka alittaa talousarvioraamin (1 822 099 e) 13 941 eurolla. Toiminnallisissa tavoitteissa työalat ovat ottaneet suunnittelunsa perustaksi Iisalmen seurakunnan toiminnalliset tavoitteet. Ne löytyvät työalojen omista esityksistä. Talousarviossa on varauduttu Ylös Jerusalemiin tapahtuman järjestelyyn 16500 eurolla, jotka menokohdassa 290. 12
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Talousarvioehdotuksessa henkilöstön kehittämistoimiin ehdotetaan varattavaksi 15 000 e, joka 1,4 % vuoden 2017 vakinaisen henkilökunnan palkkasummasta. Summa on alentunut edellisestä vuodesta 8 000 euroa säästöjen vuoksi. Kehittämistoimiin varattava summa on 290 muu seurakuntatyö tilille 439000. Henkilöstön kehittämistoimista päättää yhteinen kirkkoneuvosto talousarviokäsittelyn yhteydessä. Muissa henkilöstömenoissa vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma rakentuu edellisen vuoden talousarvioehdotukseen. Nuoriso- ja rippikoulutyöhön on varattu 4 kesänuorisotyötekijälle 2,5 kk ajaksi palkkausmäärärahat. Papiston kesälomien sijaiselle on varattu 4 kk palkkausmäärät ja sairaalasielunhoitoon kesäteologin palkkausrahat noin 1,5 kk. Jumalanpalveluselämä Jumalanpalvelus on sekä historiallisesti että sisällöllisesti seurakunnan keskeisin toimintamuoto. Siinä kolmiyhteisen Jumalan sana ja pyhä sakramentit ovat rikkaimmin läsnä ja niiden kautta Hän kutsuu ihmistä pelastavaa armonsa yhteyteen ja hoitaa häntä vahvistaen hänen uskoaan. 1. Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja seurakuntalaisten osallistaminen 2. Seurakuntalaisten kohtaamisiin panostamien 3. Jumalanpalveluselämän työalavastaavan nimeäminen Painopisteet vv. 2019 2020 1 ja 2 samat kuin 2018. Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 pääjumalanpalvelukset 100 105 105 105 105 osallistujia 11757 13000 13000 13000 13000 muut jumalanpalvelukset 49 40 40 40 40 osallistujia 8298 6500 6500 6500 6500 jumalanp. yhteensä osallistujat yhteensä 149 145 145 145 145 20555 19500 19500 19500 19500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Jumalanpalvelusten kokonaislukumäärää on sama kuin aikaisemmin. Jumalapalvelusten osallistujamäärät ovat aikaisempien vuosien tasolla. Tavoitteena on vapaaehtoistoiminta osana jumalanpalveluselämää ja saada mukaan uusia vapaaehtoisia. 13
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Hautaan siunaaminen Kirkollinen hautaaminen korostaa ihmisen arvoa myös kuolemassa. Kantava ajatus nousee uskosta Jumalan luomistyöhön. Jumalan kuvana ihminen on kuolematon ja lunastukseen turvautuen odotamme tulevaa ruumiillista ylösnousemusta ja iankaikkista elämää. 1. Hautaamiseen, kuolemaan ja iankaikkisuuteen liittyvän kristillisestä uskosta nousevan merkityksen ja sisällön korostaminen. 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden Painopisteet vv. 2019 2020 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan. Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 kuolleet srk:n jäsenet 245 hautaan siunaamiset 247 215 225 225 225 osallistujia 8840 8300 8300 8300 8300 keskiarvo /siunaus 36 38 38 38 38 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Hautaan siunaamisen asema odotetaan kasvavan. Sen vuoksi tunnuslukua on nostettu kymmenellä. Muut kirkolliset toimitukset Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat keskeisiä ihmiselämän käännekohtia. Ne ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Niissä Jumala antaa ihmiselle siunauksensa ja ihmisen puolelta ne ovat Jumalan siunauksen pyytämistä ja sen vastaanottamista. Ehtoollisessa puolestamme ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus tarjoaa ihmiselle itsensä ja sovitustyönsä välityksellä syntien anteeksiantamuksen lahjan uskossa vastaanotettavaksi. 1. Kasteen, avioliittoon vihkimisen, konfirmaation ja ehtoollisen kristillisen luonteen, merkityksen ja sisällön korostaminen 2. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden Painopisteet vv. 2019 2020 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan. 14
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Tunnusluvut tp ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Ehtoollisenviettoja 130 110 110 110 110 Osallistujia 6460 6500 6500 6500 6500 Kasteet 173 180 170 170 170 Osallistujia 3193 3500 3500 3500 3500 Kirkolliset vihkimiset 33 40 35 35 35 Osallistujia 2470 2800 2500 2500 2500 Avioliiton siunaamisia 3 4 4 4 4 siviilivihkimisiä 32 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Kasteiden määrän ennakoidaan alentuvan 170 kasteen tasolle väkiluvun ja syntyvyyden laskemisen vuoksi. Kasteiden lukumäärää on alennettu 10:llä. Kirkollisten vihkimisten määrää on laskettu 5:llä (aikaisemmin 40). Osallistuvien määrää on alennettu 300. Muutetut luvut ovat lähempänä toteutumaa. Aikuistyö Aikuistyön tehtävänä on huolehtia kristillisen sanoman julistamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta aikuisväestölle sekä auttaa kasvamaan seurakuntayhteyteen ja löytämään oman identiteetin ja kutsumuksen kristittynä 1. Luterilaisen identiteetin vahvistaminen raamattu-, evankelioimis- ja katekismusluentoja/- päiviä, miesten ja naisten päiviä/tapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen edelleen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen esim. järjestämällä aviopareille parisuhdepäiviä ja miehille erityyppisiä omia tilaisuuksia/tapahtumia unohtamatta henkilökohtaisen kohtaamisen merkitystä. 3. Luterilaisen kirkon sisällä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tasapuolinen tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa esim. järjestämällä raamattu-, sielunhoito- ja seurakuntapäiviä. 4. Vastuu papin nimeäminen työalalle (eläkkeelle siirtyminen) Painopisteet vv. 2018 2019 1. Luterilaisen identiteetin vahvistaminen luentosarjoja ja teematapahtumia järjestämällä. 2. Kynnyksen madaltaminen seurakunnan toimintaan osallistumiseen ja samalla aikuistyön niveltäminen yleisen seurakuntatyön kokonaistoiminnan uudistamiseen ottaen huomioon suppenevat talous- ja työvoimaresurssit, 3. Kirkon piirissä toimivien järjestöjen ja herätysliikkeiden tasapuolinen tukeminen ja uusien toimintamuotojen etsiminen yhteistyössä niiden kanssa. 15
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Tunnusluvut ta ts ts ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Osallistujia ka 15 13 13 13 13 Ryhmiä 11 12 12 12 12 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018: Ryhmät ovat pääasiassa vapaaehtoisten vetämiä. Talousarvio on edellisen vuoden tasolla Muut seurakuntatilaisuudet Muut seurakuntatilaisuudet käsittävät merkkipäivävierailut ja -juhlat, seurat, kotikäyntityön, kinkerit, hartaushetket ja muun vastaavan toiminnan, joiden kautta seurakunta pyrkii tavoittamaan ihmisiä Jumalan etsivän ja hoitavan armon piiriin 1. Toiminnan hoitaminen olemassa olevilla resursseilla ottaen huomioon henkilökohtaisen kohtaamisen tärkeyden 2. Seurakunnan yhteisten tapahtumien järjestäminen yhdessä vapaaehtoisten ja työalojen kanssa 3. Uusien virsikirjojen hankinta kappeleihin ja Lippuniemen seurakuntakodille Painopisteet vv. 2019 2020 Samat kuin 2018 Tunnusluvut tp ta ta ta ta 2016 2017 2018 2019 2020 tilaisuus lkm hlö yht. lkm lkm lkm lkm 5 5 5 5 hartaustilaisuus 69 1622 60 60 60 60 juhla 11 899 12 12 12 12 keskustelusarja 0 0 0 0 kinkerit 2 122 3 3 3 3 musiikkitilaisuus 2 82 0 0 0 0 muu tilaisuus 3 516 14 14 14 14 onnittelukäynti 7 132 15 8 8 8 piiri 0 0 0 0 16
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta opiskelijatilaisuus 1 1 1 1 seurat 40 2083 35 35 35 35 raamattuopetus tapahtuma/avoimet ovet 3 120 2 2 2 2 tilaisuuksia yht. 137 147 140 140 140 osallistujia yht. 5576 4900 4900 4900 4900 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Onnittelukäyntien määrää on laskettu seitsemällä. Kirkkodraama Omalla toiminnallaan elävöittää seurakunnan hengellistä elämää ja tarjota kirkkodraamasta kiinnostuneille mahdollisuus palvella kotiseurakuntaa. 1. Kirkkodraaman oleminen osana jumalanpalveluselämää ja seurakunnallista vapaaehtoistyötä 2. Uusien ryhmäläisten mukaan saaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Kirkkodraaman oleminen osana jumalanpalveluselämää ja seurakunnallista vapaaehtoistyötä 2. Uusien ryhmäläisten mukaan saaminen 3. Ylös Jerusalemin tapahtumaan valmistautuminen (tapahtuma vuonna 2018) Tunnusluvut ts ts ts ts Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 tarinateatteriryhmän jäsenet 8 8 8 Kirkkodraamassa mukana olevat 15 15 100 15 Tiedotus ja viestintä Viestinnän tehtävänä on tukea seurakunnan strategian toteutumista viestinnän keinoin. Iisalmen seurakunnan viestintä toteuttaa seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Avainhenkilöiden viestintäosaamisen vahvistaminen (kirkkoherrat, päälliköt, esimiehet) 2. Sisäisen verkkokoulutuksen aloittaminen (mm. ohjeita järjestelmien ja ohjelmien käyttöön) 17
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakuntien sisäisen viestinnän kehittäminen 2. Iisalmen seurakunnan ja seurakuntayhtymän muiden seurakuntien yhteisen viestinnän kehittäminen Musiikkityö Seurakunnan jumalanpalveluselämän sekä musiikkitoiminnan ja kasvatuksen suunnittelu ja toteutus. Työmuotoja ovat jumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset, kuorotyö, rippikoulutyö sekä muu opetustoiminta. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Kirkkokonsertit ja tapahtumat (profilointi ja markkinointi) 2. Kuorotoiminnan kehittäminen 3. Kanttorien työn profilointi Painopisteet vv. 2019-2020 1.-2. Samat kuin edellä Tunnusluvut tp ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1 Musiikkitilaisuudet: 36 36 36 38 40 2 Musiikkitil kävijät: 8500 9000 9000 9000 10000 3 Kuorot ja lauluryhmät: 6 7 7 7 8 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) Avustukset 5000 (kuorot) Pikkulapsityö Kotien kastekasvatuksen tukeminen olemalla mukana perheiden arjessa ja juhlassa muistaen ja kutsuen lasta ja hänen perhettään seurakuntayhteyteen. Pikkulapsiperheiden tukeminen erilaisissa elämän vaiheissa. 1. Pikkulapsityön kehittäminen huomioiden monimuotoisten vauva- ja pikkulapsiperheiden tarpeita ja elämän tilanteita, sekä seurakuntaan kohdistuvia odotuksia.yhteistyö eritahojen kanssa. 2. Lasten- ja perheiden Jumalanpalveluselämän kehittäminen ja ylläpitäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Pikkulapsityön kehittäminen huomioiden monimuotoisten vauva- ja pikkulapsiperheiden tarpeita ja elämän tilanteita, sekä seurakuntaan kohdistuvia odotuksia. Yhteistyö eritahojen kanssa 2. Lasten- ja perheiden Jumalanpalveluselämän jatkuva kehittäminen ja ylläpitäminen. Lapsilähtöisyyden huomioiminen kirkkotilojen kehittämisessä. 18
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kotikäynnit 123 137 120 110 100 2. Kastettuja ½-vuotiaita 175 170 180 175 170 Päiväkerhotyö Toiminnan lähtökohtana on seurakunnan varhaiskasvattajien ja perheiden välinen kumppanuus ja yhteistyö kasteessa saadun opetus-, ja kasvatustehtävän mukaisesti. Toiminnan avulla tuetaan perheen kristillistä kasvatusta ja lapsen kokonaiskehitystä. Tavoitteena on rikastuttaa lapsen hengellistä elämää hänen tarpeistaan ja näkökulmasta käsin ja vahvistaa hänen osallisuuttaan seurakunnan varhaiskasvatuksessa. 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita tukemaan yhteiskunnan varhaiskasvatusta. Tiivistetään yhteistyötä seurakunnan työalojen kesken, sekä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa esim. koululaisten kerhotoiminnan saralla. 2. Vahvistetaan ja tuetaan lapsen hengellisyyttä ja kristillistä kasvua hänen näkökulmastaan ja tarpeistaan käsin. 3. Seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittäminen. Laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma Iisalmen seurakunnan varhaiskasvatustyöhön 4. Turvataan henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan täydennyskoulutuksen avulla. Tarjotaan lapsityöntekijöille tasavertainen mahdollisuus muihin työntekijöihin nähden osallistua työalan neuvottelupäiville vuosittain. Painopisteet v. 2019-2020 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita tukemaan yhteiskunnan varhaiskasvatusta. Tiivistetään yhteistyötä seurakunnan työalojen kesken, sekä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa esim. koululaisten kerhotoiminnan saralla. 2. Vahvistetaan ja tuetaan lapsen hengellisyyttä hänen näkökulmasta ja tarpeista käsin. 3. Seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittäminen laaditun varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta. 4. Turvataan henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan täydennyskoulutuksen avulla vuosittain. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kerholaisten lkm 120 130 120 120 120 2. Kerhoryhmien lkm 10 12 10 10 10 3. Henkilökunnan lkm 6 6 6 6 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Koulutussuunnitelmassa on varattu koulutusmäärärahat kaikille viidelle lastenohjaajalle osallistua kerran vuodessa alansa neuvottelupäiville. Näin he ovat tasapuolisessa asemassa suhteessa muihin hengellisen työn työntekijöihin ja lastenohjaajille turvataan mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan. (Kunnan palveluksessa olevalla päivähoidon henkilöstöllä on lakisääteinen oikeus täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutusvelvoitteesta on alun perin 19
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta säädetty sosiaalihuoltolaissa vuonna 2005. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä täydennyskoulutuksen määräksi on arvioitu keskimäärin 3-10 päivää vuodessa henkilöä kohden. Lakiuudistuksen tavoitteena oli turvata henkilöstön mahdollisuudet ylläpitää ja uudistaa ammattitaitoaan.) Lisäys yhteensä: 2150e verrattuna edellisen vuoden talousarvioon. Toimintamäärärahat säilyvät talousarviossa ennallaan. Koko lapsityön toimintamenojen vähennys 5% on tehty pyhäkoulutyön toimintamenoista. Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten oma Jumalanpalvelushetki, jossa tutustutaan ja eletään todeksi Raamatun kertomuksia leikin, laulun, luovan toiminnan, rukouksen, hiljentymisen ja ihmettelyn kautta. Pyhäkoulu on lapsen kasteopetusta. Se tukee lapsen ja perheen hengellistä kasvua jumalanpalvelus- ja seurakuntayhteyteen antamalla turvallisen pohjan oman hengellisen identiteetin rakentamiseen. 1. Pyhäkoulutyön näkyvyyden lisääminen etsien uusia toimintatapoja huomioiden yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö 2. Pyhäkoulun vapaaehtoistyön vahvistaminen huomioiden pyhäkoulutyön erilaiset vapaaehtoistyön tehtävät. 3. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tukeminen ja kristillisen perinteen ja kulttuurin vahvistaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Pyhäkoulutyön näkyvyyden lisääminen etsien uusia toimintatapoja huomioiden yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuvat toimintaympäristöt 2. Pyhäkoulun vapaaehtoistyön vahvistaminen huomioiden pyhäkoulutyön erilaiset vapaaehtoistyön tehtävät. 3. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tukeminen ja kristillisen perinteen ja kulttuurin vahvistaminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Pyhäkouluryhmät 9 7 7 7 7 2. Pyhäkoululaiset 196 180 350 350 350 3. Pyhäkoulutyön 10 7 10 10 10 vapaaehtoiset Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Tämän hetkiset tunnusluvut on tehty kirkkohallituksen antamien tilastointiohjeiden pohjalta. Tilastointi on muuttumassa lähivuosina pyhäkoulutyön luonteen muuttuessa (mm Pop up pyhäkoulut). Suomen Pyhäkouluyhdistyksen jäsenyys (jäsenmaksu 85, summa on vähennetty muista toimintamenoista) Kalusteet: Penkit Kustaa Aadolfin kirkon Lastenkirkkoa varten (1200, summa on vähennetty muista toimintamenoista) Pyhäkoulutyön talousarvion vähennys toimintamenoista -5%, joka on koko lapsityön säästötavoite. 20
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö auttaa toiminnallaan tyttöjä ja poikia elämään kristillisen uskon mukaisesti tukien heidän persoonallista kehitystään ja kasvamistaan Varhaisnuorisotyön (6-14 v) tarkoituksena on myös kirkon tunnustuksen pohjalta tukea perheiden ja koulujen kristillistä kasvatusta Uusi vuosiaihe antaa näkökulmaa ja sisältöä toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen 1. Kouluyhteistyö 2. Asenne ja arvokasvatus 3. Leiritoiminta (Rovastikunnallinen leiri, omat leirit) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Kerhonohjaajakoulutus 2. Kouluikäisille avoimien ovien toiminnan kehittäminen 3. Verkostoituminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kouluvierailut 17 20 20 20 25 2. Toimintaan osallistuneet - Retket ja leirit 103 130 130 130 130 - Viikkotoiminta 160 200 200 200 200 3. Koulutuksen suorittaneet 7 10 10 10 10 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) - Nuori kirkko ry. (ent. Nuortenkeskus, Ptk ja Lasten keskus) 200 - Suomen Partiolaiset, 65 Avustukset - Partio 2000 - vapaapaikat leireille ja retkille n. 10% / retki tai leiri - Kummiluokka Botswanassa, avustetaan mm. kolehdein ja pullonpalautusvaroin Rippikoulutyö Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä (Rippikoulusuunnitelma 2017). 1. Rippikoulusuunnitelma 2017 2. Nuoret mukaan rippikoulun suunnitteluun 3. Oppimateriaali Painopisteet vv. 2019-2020 1. Rippikoulusuunnitelma 2017 2. Rippikoulun profiilin nosto 3. Opetus- ja teemapäivät 21
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Rippikoululaisten määrä 211 211 181 211 211 2. Rippikoulujen määrä 10 9 10 10 11 236 Nuorisotyö Nuorisotyön (yli 13-vuotiaat) toiminta-ajatuksena on kastekäskyn mukainen opetus ja sitoutuminen kirkon kasvatuksen linjauksiin Nuoret kohdataan niin, että he kokevat olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi sekä annetaan mahdollisuus vastuun ottamiseen ja toimintaan osallistumiseen. Nuorisotyössä jalkautuminen on ihmisten kohtaamista. 1. Asenne ja arvokasvatus 2. Yhteistyön kehittäminen seurakuntayhtymän seurakuntien nuorisotyössä 3. Kansainvälisyys Painopisteet vv. 2019-2020 1. Asenne ja arvokasvatus 2. Kansainvälisyys 3. Viikkotoiminta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retkille ja leirille 299 310 300 300 270 osallistuneita 2. Viikkotoiminta 1648 1400 2500 2500 2500 avoimet ovet 3. Uusia ohjaajia 42 40 40 45 45 koulutuksessa 31.12. Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Avoimien ovien määrää on lisätty syksystä alkaen. Avoimissa ovissa kävijämäärät ovat nousseet. Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus): Nuorikirkko Avustukset: Kummiluokkatyö Botswana? (mistä nämä rahat menevät?) Erityisnuorisotyö Lähtökohtana lähimmäiskeskeinen jalkautuminen eri menetelmien kautta nuoren elämän haasteisiin. Työ kohdentuu erityisesti niihin joiden oletetaan olevan vaarassa syrjäytyä tai ovat jo syrjäytyneet. Erityisnuorisotyö ja nuorisodiakonia on yksilökeskeistä työtä joka vie runsaasti aikaa. Toimimme asiantuntijoina, jäseninä, monissa eri ryhmissä, kunnallisissa, seutukunnallisissa ja valtakunnallisissa. 1. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa, ammatillinen tukihenkilö 2. varhais- ja nuorisotyön viikkotoiminta 3. Erityiskerhotoiminnan kehittäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Toiminnan kehittäminen ja ideointi paikallisella seutukunnallisella tasolla 2. Tukihenkilötoiminta 3. Erityiskerhotoiminnan kehittäminen 22
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta tilinp. ts ts ts Tunnusluvut 2016 2018 2019 2020 1.kouluvierailut 8 10 10 10 2.retket, leirit 106 20 20 20 3.viikkotoiminta 8 0 0 0 4. keskustelut 78 (nuoren asioissa) Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Kustannuspaikalla ei ole erillisiä toimintamäärärahoja. Erityisnuorisotyössä työssä tilanteet ja yhteydenotot tulevat yllättäen, silloin on oltava aikaa kohtaamiselle, usein tässä vaiheessa on nuorta pompoteltu riittävästi eri toimijoiden kesken ja tilanne on kriisiytynyt monellakin tapaa. Perhekerhotyö Koko perheen kristillisen kasvatuksen tukeminen. Perheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa moninaiset perheet huomioiden. 2. Huomioidaan perheiden osallisuus toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Vahvistetaan työntekijöiden perhelähtöistä työotetta täydennyskoulutuksen avulla. 3. Perhekerhon rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen laadittavan varhaiskasvatussuunnitelman avulla. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Huomioidaan yhteiskunnan tuomat muutokset ja muuttuva toimintaympäristö. Arvioidaan nykyisiä toimintamuotoja ja kehitetään seurakunnan avoimia varhaiskasvatuspalveluita lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa moninaiset perheet huomioiden. 2. Huomioidaan perheiden osallisuus toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Vahvistetaan työntekijöiden perhelähtöistä työotetta täydennyskoulutuksen avulla. 3. Perhekerhon rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen laaditun varhaiskasvatussuunnitelman avulla. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Perhekerholaisten lkm 126 130 130 130 130 2. Aikuiset 49 50 50 50 50 3. Lapset 77 80 80 80 80 4. Perhekerhojen lkm 5 5 5 5 5 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Koko lapsityön toimintamenojen vähennys 5% on tehty pyhäkoulutyön toimintamenoista. Diakonia Diakoniatyön tehtävänä on edistää kristilliseen uskoon perustuvan lähimmäisenrakkauden toteutumista. Tämän mukaisesti seurakunnan ja sen jäsenten tulee pyrkiä eheyttämään elämää, 23
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta lievittämään kärsimystä ja antaa apua erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Diakoniatyö on ennaltaehkäisevää ja korjaavaa. Diakoniatyön tavoite on kristillisen lähimmäisenrakkauden ja toivon välittäminen eri toimintamuotojen avulla niille ihmisille, joiden elämänusko ja toivo ovat katoamassa. 1. Huolehdimme heikommista ja kohtaamme kaikki tasavertaisina Ihmisen kohtaaminen omassa verkostossaan 2. Vapaaehtoistyön toimintatapojen vakiinnuttaminen ja edelleen kehittäminen 3. Asenne-ja arvokasvatus ( Erilaisuus, eri kulttuurit, erityisryhmät, ihmisyys) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Huolehdimme heikommista ja kohtaamme kaikki tasavertaisinaihmisen kohtaaminen omassa verkostossaan 2. Asenne-ja arvokasvatus ( Erilaisuus, eri kulttuurit, erityisryhmät, ihmisyys) 3. Yhteisöllisyys, matalankynnyksen toiminnat Tunnusluvut tp ta ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1. Asiakaskontaktit 1027 1500 1000 1000 1000 2. Annetut avustukset 34726 27 000 27 000 27 000 27 000 3.Kerhotoiminnoissa ja hartaushetkissä kohdatut hlöt 9820 8 000 8 000 7500 7500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Avustukset yhteisöille ja yhdistyksille lopetetaan. Avustusmäärärahoja vähennetää7 Muuta Jäsenmaksut (yhdistys/jäsenmaksun suuruus) Avustukset Diakonia-avustukset 27 000 Ruoka-apu 10 000 Muut avustukset hakemusten perusteella yhdistyksille ja yhteisöille. Perheneuvonta Tavoitteena on kristilliseltä pohjalta toimien auttaa ja tukea ensisijaisesti vaikeuksissa olevia pariskuntia ja perheitä. Vastaanottoja (kertoja) 27 tp ta ta ta ta 2016 2017 2018 2019 2020 Käytyjä asiakasneuvotteluja (modulia) 198 170 170 170 170 Työnohjauksia asiakas/ moduuli 1 24
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Käydyt työnohjaukset moduuleina 9 Asiakkaita 43 40 40 40 40 Ostopalvelun hinta 1 moduuli nousee 95 euroon. Aikaisemmin se oli 85 euroa. (1 moduuli = 45 min. keskustelu). Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Moduulien määrää on edellisen vuoden tasolla. Sairaalasielunhoito Sairaalasielunhoito on ihmisen henkistä ja hengellistä auttamista sairauteen ja menetykseen liittyvissä elämäntilanteissa Työn tarkoituksena on terveydenhuollon laitoksissa ja avohoidossa olevien potilaiden, heidän omaistensa ja henkilökunnan tukeminen Painopisteet ovat seurakunnan painopisteiden mukaiset. 1. Jalkautuminen: Sairaalasielunhoito tapahtuu jalkautuneena sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksiin ja hoitokoteihin. Työssä tavoitetaan potilaita, heidän omaisiaan ja hoitohenkilökuntaa. Sielunhoidollisia keskusteluja käydään ja hartaustilaisuuksia pidetään entisessä laajuudessaan. 2. Perhetyö: Sielunhoidossa huomioidaan laitoksissa vierailevat omaiset. Omaiset ovat tervetulleita laitoksissa pidettäviin hartaushetkiin ja ehtoollisenviettoihin. 3. Vapaaehtoistyö: Entiseen tapaan vapaaehtoset pitävät hartaushetkiä pienkodeissa ja avustavat sairaalapappia ehtoollishartauksissa sekä Kauneimmat joululaulut tilaisuuksissa. Painopisteet vv. 2019-2020 Painopisteet ovat samat kuin vuodelle 2017. Tunnusluvut tilinp ta ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 1 Sielunhoidolliset keskustelut 454 450 400 400 400 2 Hartaushetket 150 150 150 150 150 3 Ehtoollishartaudet 33 35 30 30 30 4 Työnohjaustunnit 32 0 20 20 20 5 Ryhmien kokoontumiset 22 30 20 20 20 Muuta Sairaalasielunhoidon talousarvio sisältää entiseen tapaan Iisalmen seurakunnan osuudet Vaalijalan kehitysvammaistyön papin palkkauksesta sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan sairaalasielunhoidon kustannuksista. Yhteensä talousarvioon varattu määräraha on 10600 euroa. Yhteinen vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyö kokoaa yhteen seurakunnassamme jo tehtävää vapaaehtoistoimintaa, kouluttaa, järjestää vapaaehtoisten iltoja sekä retkiä ja kiitosjuhlan sekä työhöänsiunauksen vapaaehtoisillemme. Seurakunnan 25
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta vapaaehtoistoiminta kutsuu mukaan myös järjestöjä ja seuroja tekemään yhdessä koko Iisalmen vapaaehtoistoimintaa (vapaaehtoistyö.fi) 1. www.vapaaehtoistyö.fi laajaan käyttöön 2. yhdistykset ja järjestöt vapaaehtoistyö.fi alle 3. Löydä paikkasi seurakunnasta vapaaehtoistyön kautta (matalakynnys liittyä mukaan seurakuntaan) Painopisteet vv. 2019-2020 1. Löydä paikkasi seurakunnassa vapaaehtoistoiminnan kautta 2. Riittävät resurssit vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen 3. Vapaaehtoistyön arvointi ja kehittäminen seurakunnassamme Tunnusluvut 1. Työalarajojen poistuminen vapaaehtoistoiminnassa (seurakunnan yhteinen vapaaehtoistoiminta) 2. www.vapaaehtoistyö.fi laajaan käyttöön seurakunnassa ja kaupungin alueella 3. yhdistykset ja järjestöt vapaaehtoistyö.fi alle Sielunhoito Seurakunta tarjoaa mahdollisuuden sekä yksityiseen että ryhmissä tapahtuvaan sielunhoitoon, jossa kohdataan inhimillisen hädän ja ihmisten kysymysten koko kirjo Keskeisenä alueena kirkon sielunhoidossa on kuitenkin Jumalan sanan ja rukouksen käyttö ja ihmisten Jumala-suhteen hoitaminen. 1. Sielunhoidon toteuttaminen osana seurakunnan perustyötä 2. Sielunhoidon näkökulman tiedostaminen ns. läpäisyperiaatteella seurakunnan toiminnoissa 3. Olemassa olevan toiminnan säilyttäminen Painopisteet vv. 2018 2019 Kohdat 1-3 vuoden 2018 mukaan Tunnusluvut 2016 tp 2017 ta 2018 ta 2019 ta 2020 ta tilaisuus osallistujia tilaisuus tilaisuus tilaisuus tilaisuus keskustelu/ tapaaminen 46 107 80 50 50 50 hartaudet 2 17 0 0 0 0 käynnit ja vierailut 7 20 12 20 20 20 yksityinen ehtoollinen 23 65 20 20 20 20 yht. 78 209 112 90 90 90 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Tunnuslukuja on muutettu siten, että keskustelujen/tapaamisten määrää on laskettu 30:lla, käyntien ja vierailujen määrää on nostettu 8:lla. Sen vuoksi tilaisuuksien yhteismäärä on laskenut 22 tilaisuudella. Sielunhoidon menokohtaan on kirjattu ainoastaan palkkausmenoja. Erillisiä toimintamäärärahoja ei ole varattu. 26
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Lähetystyö Kristus on perustanut kirkkonsa nimenomaan lähetystä varten. Lähetys on kirkon olemus. Kolmiyhteinen Jumala toteuttaa lähetystä ja seurakunta ottaa siihen aktiivisesti osaa. Näin Jumala tekee työtään maailmassa. 1. Lähetyskasvatus 2. Lähetys koko seurakunnan tehtävä 3. Sosiaalinen media lähetystyössä Painopisteet v. 2019-2020 1. Lähetyskasvatus 2. Lähetys koko seurakunnan tehtävä 3. Lähetys seurakunnan olemuksena Tunnusluvut 1. Kirkolla ei ole lähetystä vaan lähetyksellä on kirkko. 2. Lähetyksestä tulee koko seurakunnan asia, jokainen on saanut lähetystehtävän. 3. Lähetystietous lisääntyy ja tulee ymmärrettävämmäksi. Kansainvälinen diakonia Kansainvälinen diakonia on maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvaa palvelu- ja auttamistyötä 1. Kirkon perustehtävän toteuttaminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa maailmalla. 2. Kansainvälisen diakonian työalan työnjaon kartoittaminen 3. Tiedottaminen Painopisteet v. 2019-2020 1. Kirkon perustehtävän toteuttaminen kaikkein heikoimmassa asemassa olevien parissa maailmalla. 2. Yhteistyön tiivistäminen kirkon kansainvälisten järjestöjen kanssa. 3. Tiedottaminen Muu seurakuntatyö Toiminta-ajatus Tehtävän alueeseen on koottu Iisalmen seurakunnan rovastikuntamaksu, lahjakirjallisuutta sekä yleisessä seurakuntatyössä annettavat avustukset Tehtäväalue on kulujen kirjaamista varten, jotka eivät sijoitu muiden työmuotojen alle ja keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Iisalmen seurakunnan vuoden 2018 rovastikunta maksu pysynee edellisen vuoden tasolla. Uusien virsikirjojen hankinta kappeleihin ja Lippuniemen seurakunta kodille Talousarvion valmistelu vaiheessa osa kehittämistoimenpiteisiin varatut määrätahoista on sijoitettu valmisteluvaiheessa työalan tilille 439000. 27
TTS 2018-2020 Iisalmen seurakunta Seurakuntaneuvosto Toiminta-ajatus Seurakuntaneuvostojen tehtävänä on seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa hoitaa seurakunnan varsinaiseen toimintaan liittyviä asioita seurakuntien kiinteistöjen, talouteen, hautatoimeen ja kirkkoherranvirastojen toimintaan liittyvissä asioista päätetään yhteisessä kirkkoneuvostossa. Tehtävä-alueella on seurakuntaneuvostojen ns. käyttövarat oman alueensa toimintaan. 1. Iisalmen seurakunnan toiminnan hoitaminen ja kehittäminen 2. Seurakuntaneuvoston toimintakulttuurin kehittäminen 3. Toimintaryhmäorganisaatiomallin vahvistaminen Painopisteet v 2018 2019 Samat kuin vuoden 2018 painopisteet. Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuodet 2017/2018 Iisalmen seurakuntaneuvoston tehtävänä on jatkaa toiminnan ja resurssien yhteensovittaminen muuttuvissa olosuhteissa. Vuosi 2017 kokonaisuudessaan vakaa, koska menoleikkauksia ei tarvitse tehdä korotetun veroprosentin vuoksi. 28
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta 2.1.2 Lapinlahden seurakunta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tehtävä on seuraava: Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Kirkossa tulee nostaa sanoma esille, tarjota mahdollisuus Jumalan ja lähimmäisen kohtaamiselle ja lähimmäisen rakastamiselle sekä arvostaa kirkon jäsenyyttä. (Kohtaamisen kirkko. Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020) Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien perustehtäväksi on määritelty sananjulistus ja sakramenttien jakaminen sekä seurakuntalaisista huolehtiminen ja heidän aktivoimisensa toimimaan yhdessä seurakunnassa. Seurakunnat hoitavat perustehtävää vastaamalla seurakunnallisesta toiminnasta, johon kuuluvat yleinen seurakuntatyö, musiikki-, nuoriso-, diakonia- ja lapsityö sekä lähetystyö. Seurakuntayhtymän yhteisinä painopisteinä ja tavoitteina ovat: - Palvelut seurakuntalaisille ovat entistä paremmin tavoitettavissa - Henkilöstön toimenkuvia kehitetään vastaamaan toimintaympäristön muutoksia - Johtaminen vahvistuu ja selkiytyy - Kiinteistöjen määrä vähenee - Taloudellinen ajattelu vahvistuu - Ollaan tarvittaessa valmiita rakennemuutoksiin - Toiminnassa huomioidaan ympäristövastuu. (Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen jäsenseurakuntien strategia vuosille 2016 2020) Lapinlahden seurakunnan painopistealueiksi vuonna 2016 alkaneelle kolmivuotiskaudelle on edellä mainittujen linjausten sekä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteisen työskentelyn kautta määritelty seuraavat: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä 1. Ensimmäinen kohta merkitsee, että aikaa ja resursseja käytetään kaikkia ikäryhmiä ja tehtäväalueita koskevaan jumalanpalveluselämään, mukaan lukien kirkolliset toimitukset. Kirkkovuoden rytmissä elävät pyhäpäivien päiväjumalanpalvelukset toteutetaan monipuolisesti, erilaiset ihmisryhmät huomioiden sekä ottaen seurakuntalaisia mukaan suunnitteluun ja toteutukseen. Musiikkia käytetään monipuolisesti ja seurakuntaa innostetaan veisaamaan. Kirkkokahvien ja muiden oheistoimintojen myötä tarjotaan mahdollisuus monimuotoiseen kohtaamiseen ja madalletaan kirkon kynnystä. Toimitukset toteutetaan niihin osallistujat huomioon ottaen, ihmisiä kuunnellen ja tukien. 2. Seurakuntalaisuus tarkoittaa painopisteenä sitä, että pyritään vahvistamaan seurakuntalaisten jäsentietoisuutta sekä kutsumaan myös uusia jäseniä. Pyritään siihen, että ihmiset kokevat seurakunnan jäsenyyden tärkeäksi ja mukavaksi asiaksi riippumatta siitä, miten ja kuinka paljon he osallistuvat toimintaan. Niihin, jotka eivät osallistu toimintaan säännöllisesti, pidetään yhteyttä erilaisin viestinnän keinoin, kuten kirjeitse, median, nettisivujen ja sosiaalisen median kautta. Seurakuntalaisia autetaan kasvamaan uskossa ja lähimmäisenrakkaudessa. Vapaaehtoisten ja luottamushenkilöiden roolia vahvistetaan työntekijöiden rinnalla toimijoina. Erityistä huomiota kiinnitetään heikoimmassa asemassa oleviin. Seurakunnan yhteisöllisyyttä vahvistetaan. 3. Viestintä on painopistealueena ymmärrettävä laajasti. Siihen kuuluu perinteisen tiedottamisen lisäksi ihmisten kohtaaminen erilaisissa arjen ja juhlan tilanteissa sekä seurakunnan läsnäolo ja 29
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta näkyminen erilaisilla foorumeilla. Viestintävälineitä käytetään monipuolisesti, seurakuntalaisia palvellaan ammattitaitoisesti, seurakunta tekee laajaa yhteistyötä ja osallistuu aktiivisesti myös muiden järjestämiin tapahtumiin ja tulee paikalle kutsuttaessa. Työntekijät pitävät ihmisten kohtaamista tärkeimpänä tehtävänään. Työntekijät: Työntekijöiden osalta tapahtuu muutoksia. Toinen nuorisotyönohjaajan virka on lakkautettu vuodenvaihteessa, ja toisena nuorisotyönohjaajana aloittaa yhteinen työntekijä Varpaisjärven seurakunnan kanssa. Kappalainen ja vastaava lastenohjaaja jäävät eläkkeelle syksyllä 2018. Kappalaisen virka lakkautetaan. Lastenohjaajan osalta tehtävien järjestelyt ovat vielä päättämättä. Mahdollisesti siinäkin tullaan tekemään yhteistyötä Varpaisjärven kanssa. Seurakunnalla on siis vuoden 2018 alkupuolella seuraavat 9 vakinaista virkaa ja työsuhdetta: Kirkkoherra, kappalainen (65%), seurakuntapastori, kanttori, kaksi lastenohjaajaa (joista toinen vastaava), nuorisotyönohjaaja ja kaksi diakoniatyöntekijää. Lisäksi Varpaisjärveltä ostetaan 50% nuorisotyönohjaajan työpanoksesta. Kevätkauden kumpikin lastenohjaaja on osa-aikaisena, ja sijaisena toimii kolmas osa- ja määräaikainen lastenohjaaja. Seurakuntayhtymän työntekijöistä Lapinlahdella työskentelevät vakituisesti seurakuntamestari, laitoshuoltaja ja emäntä. Seurakuntasihteerin tehtäviä hoitaa oma toimensa ohessa palvelusihteeri Arja Toivanen, jonka työpaikka on Iisalmessa. Talous: Seurakunnan toimintaan on käytettävissä yhteisen kirkkovaltuuston vahvistaman talousarvioraamin mukainen nettosumma, joka vuonna 2018 on 615 652. Se on 5% pienempi kuin edellisenä vuonna (648 055 ). Vuosien 2019 ja 2020 raami on edelleen 4,9% pienempi eli 585 485. Kahden vuoden aikana on siis toteutettava lähes kymmenen prosentin säästöt. Niihin päästäneen työntekijäresursseja vähentämällä, mihin on eläköitymisten takia onneksi mahdollisuuksia. Vaikeampaa on löytää vastaavia leikkauksia toiminnasta, mikä on kuitenkin väistämätöntä. Budjettiraamin lisäksi seurakunnan käytettävissä ovat toiminnan tulot sekä mahdolliset lahjoitukset ja oman seurakunnan toimintaan kerätyt kolehdit. Yhtymän taloustoimisto lisää seurakuntaneuvoston laatimaan talousarvioon toiminnasta aiheutuvat kiinteistö-, toimisto- ja ateriapalveluiden kulut. Vaalit: Vuonna 2018 järjestetään seurakuntavaalit. Se vaatii resursseja viestintään sekä hallintoon. Vaaliviestintään on varauduttu seurakuntayhtymän talousarviossa. Hallinnon osalta voidaan todeta, että onneksi kirkkoherran apuna on vielä ensi vuonna kaksi pappia. Lapinlahdella 28.8.2017 Lauri Jäntti, kirkkoherra Yleinen seurakuntatyö: Jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, muut seurakuntatilaisuudet, muu seurakuntatyö. Seurakunnan kokoaminen yhteen sanan ja sakramenttien ääreen kirkossa ja muissa kokoontumispaikoissa sekä kodeissa pyhäpäivinä, elämän käännekohdissa sekä erilaisten juhlien, tapahtumien ja hartauksien merkeissä. Painopisteet vuosille 2016-2018 1. Jumalanpalveluselämä 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Tunnusluvut: Yleisen seurakuntatyön tunnuslukuina käytetään kirkkohallituksen kokoamia toiminnan tilastoja. 30
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018: Kappalainen todennäköisesti jää eläkkeelle vuoden lopussa ja seurakunnasta tulee kaksipappinen. Muutokseen on valmistauduttava miettimällä, mitä toimintoja voidaan vähentää tai harventaa. Jumalanpalveluksiin ja toimituksiin on panostettava entiseen tapaan. Yhteyspäiviä on tarkoitus jatkaa ja kehittää. Niinpä vähennys kohdistuu hartaushetkiin, kinkereihin sekä erityistilaisuuksiin ja projekteihin. Diakoniatyöntekijöiden osallistumista hartaushetkien pitämiseen lisätään mahdollisuuksien mukaan. Muuta: - Yhteyspäivät järjestetään edelleen syys-lokakuussa yhteistyössä ortodoksien, helluntaiseurakunnan ja vapaaseurakunnan kanssa. Katolisen kirkon mahdollista mukaantuloa valmistellaan. - Merkkipäiväonnittelujen käytäntöä jatketaan niin, että kaikille 50-, 60-, 70-, 80-, 85- ja 90 vuotta täyttäville seurakunnan jäsenille lähetetään onnittelukirje, jossa kerrotaan mahdollisuudesta kutsua seurakunnan työntekijä syntymäpäiväseuroihin tai -hartauteen tai kotikäynnille. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat järjestetään 70, 80, 85 ja 90 vuotta täyttäville (kaikille yhdessä). - Surukoteihin lahjoitetaan surutyötä tukeva kirja. Kasteen yhteydessä lahjoitetaan kastekynttilä ja ensimmäisen lapsen kasteen yhteydessä myös uskonnollista kasvatusta tukeva kirjanen. Vihkipareille lahjoitetaan vihkiraamattu. - Kinkereitä pidetään kyläseurojen tapaan niillä kylillä joista löytyy paikka ja osallistujia. - Seurakunnan läsnäoloa yhteiskunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden keskuudessa pyritään ylläpitämään. - Seurakuntalaisten osallistumista jumalanpalvelusten ja muun toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen vahvistetaan. Viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Lapinlahden seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Lapinlahden seurakunnan viestinnässä 3. Uusien työntekijöiden perehdyttäminen viestintäasioihin Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 31 743 27 500 32 000 32 300 32 500 *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Musiikkityö Musiikkityön tehtävänä on vastata musiikista seurakunnan jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toinen tärkeä toiminta-alue on musiikkikasvatus, joka tapahtuu rippikoulussa, kuorotoiminnassa, koulu/esikoulu vierailuilla, palvelukotivierailuilla sekä seurakunnan tilaisuuksissa. Toimintaan kuuluu myös yhteistyö paikkakunnan muun musiikkitoiminnan kanssa. 31
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Painopisteet Vuodelle 2018 1. Viestintä 2. Yhteistyö/Jalkautuminen 3. Musiikkikasvatus Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalveluksen kehittäminen 2. Yhteistyö/Jalkautuminen 3. Musiikkikasvatus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 2019 1. Musiikkitilaisuudet 20 20 20 20 20 2. Musiikkitilaisuuksissa kävijät 2250 2300 2300 2300 2300 3. Kuorot 5 5 4 3 3 Muuta: Avustukset: Seurakunnan avustus 3000 Lapinlahden kirkkomusiikkiyhdistykselle, johon kuuluvat kirkkokuoro, päiväkuoro ja lapsikuoro. Kanttorin työtilanne: Tätä suunnitelmaa laadittaessa ei vielä ole selvillä se, miten kanttorin työt järjestetään, koska kanttorimme ei voi toimia kirkossa huonon ilmanlaadun takia. Asia on varsin vaikea, ja sitä on yritetty selvittää yhdessä seurakuntayhtymän johdon ja työterveyshuollon kanssa. Sijaiset: Kanttorille tarvitaan sijaisia vähintään kerran kuukaudessa viikonloppuvapaan aikana. Säästöjä voidaan yrittää etsiä tutkimalla yhteistyömahdollisuuksia naapuriseurakuntien kanssa. Se edellyttää jumalanpalvelusaikojen porrastamista. Päiväkerhotyö Kristillinen kasvatus/evankeliumia lapsille ja perheille. Kristillisiin arvoihin pohjautuva lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukeva monipuolisen toiminnan järjestäminen. Huomioidaan päiväkerhoa Lapinlahdella 50 vuotta juhlavuosi. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Lapset ja perheet seurakuntalaisina/osallisuus/vapaaehtoisuus 3. Kirkon kasvatustyön painopiste huomioidaan Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Lapset ja perheet seurakuntalaisina 3. Kirkon varhaiskasvatuksen painopiste huomioidaan tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Päiväkerholaiset 85 82 75 70 60 2. Kesäkerholaiset 35 31 30 30 30 3. Perhekerhot käyntikerrat Kirkonkylä 1318 1200 1200 1100 1100 Perhepäiv.hoit.kerho 1000 1018 1000 1000 1000 Kesäperhekerhot 120 98 90 90 90 32
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus. Se toteuttaa kirkon kasteopetustehtävää. Pyhäkoulu kasvattaa lapsia jumalanpalvelukseen ja seurakuntaelämään mahdollistaen lapsen oman hartauselämän. Pyhäkoulu vahvistaa oman uskonnon tuntemusta esim. Raamatun ja kristillisten laulujen osaamista. Pyhäkoulutyön alla toteutetaan Lapinlahdella myös kunnallisen varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyötä lasten uskontokasvatuksessa. Miten elokuun alussa voimaan astunut uusi VASU eli varhaiskasvatuksen suunnitelma vaikuttaa tähän asti kunnassa toteutettuihin pyhäkouluihin jää nähtäväksi. 1. Pyhäkouluopettajien työn tukeminen. 2. Pyhäkoulutoiminnan kattavuuden ja tarpeen arvioiminen. 3. Uusien pyhäkouluryhmien perustaminen tarvittaessa Painopisteet vv. 2018-2019 1. Pyhäkouluopettajien työn tukeminen. 2. Seurakunnan yhteiset painopisteet 3. Kirkon kasvatustyön painopisteen huomioiminen. tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 2019 1.Pyhäkoululaiset 228 300 250 200 180 2.Pyhäkouluopettajat 7 9 9 10 10 3.Pyhäkoulupisteet 9 10 10 10 10 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2018/2019: Lapsi-ikäluokkien koko pienenee. Varhaisnuorisotyö Kohdata varhaisnuoria heille luontevilla elämän osa-alueilla, kuten kouluissa. Järjestää kerho toimintaa minkä vetäjinä toimii koulutetut ohjaajat. Vahvistaa koulujen kristillisen kasvun opetusta. Perheretket syys- ja hiihtolomalla. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Työalan tavoitteet 2018 Koulutyön jatkaminen ja vahvistaminen. Yhteistyö kunnan eri toimijoiden kanssa. Vahvan leirityön jatkaminen. Perhetyön tekeminen osana perhetyön tiimiä. Kerhonohjaajien kouluttaminen ja heidän muistaminen arvokkaassa työssään. 10-synttäreiden pitäminen. Edulliset perheretket nimenomaan kohdennettuna vähävaraisille perheille. ta ta ta ta Tunnusluvut 2015 2016 2017 2018 1. Kouluvierailut 80 80 71 70 2 Kerho 6 6 6 6 3. Leirit, retket ja osallistujat 7/150 7/189 7/186 7/186 Budjettiin kohdennettu perhe/nuorten retkeen lisää rahaa nuorisotyön budjetista 500. Nuorisotyönoh- 33
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta jaaja 50% ei järjestä enää nuorten retkeä hiihtolomalla vaan se sisällytetään varkkatyön nimissä tehtäviin retkiin. Partio Partiotoiminnan perusajatus on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia kansalaisia. Toiminnan ajatuksena on ryhmässä toimiminen ja tekemällä oppiminen sekä itsensä kehittäminen nousujohteisella vastuun tarjoamisella. Keskeisiin tavoitteisiin kuuluu myös seikkailullisuus ja elämyksellisyys, luonnossa toimiminen sekä kansainvälinen toiminta. Avustusmääräraha: Lapinlahden Siniveikot -partiolippukunta anoo Lapinlahden seurakunnalta vuotuista toiminta-avustusta 1 500. Toiminta-avustus kohdennetaan partion leireihin ja retkiin, koulutuksiin sekä viikkotoimintaan. Partion vuoden 2018 toimintasuunnitelma mukailee pääpiirteissään kuluvan vuoden 2017 toimintasuunnitelmaa. Partion toimintasuunnitelma valmistellaan vuosikokoukseen, joka pidetään vuosittain helmikuussa. Rippikoulutyö Toteuttaa rippikouluja vuosittain kokonaiskirkon antamien ohjeiden mukaisesti. Rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori/ aikuinen vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Kunkin rippikoulun monimuotoisen opetuksen laajuus on 80 tuntia. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset: osallistaminen ja ohjaaminen 2. Seurakuntalaisuus: osallistaminen ja ohjaaminen 3. Viestintä: rippikoulun markkinointi ja tiedottaminen Painopisteet v. 2018 1. Jumalanpalvelukset ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Tunnusluvut tilinp. tot. ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 (syntymävuosi) -01-02 -03-04 -05 1. Ikäluokka srk/kaikki 88/95 72/78 54/74 84/87 73/94 2. Rippikoulun käyneet Lapinlahdella + muualla 59+23 55+10 44+10 74+13 63+10 3. Rk-ryhmät: leirit/päiväkoulu/erityisrk. 2/1/1 2/1 2/1/1 2/1 2/1/1 4. Aikuisrippikoulul. 0 1 3 3 3 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertausvuosina 2017/2018: Vuonna 2018 on rovastikunnallinen erityisrippikoulu. Vuonna 2003 syntyneiden ev.lut. seurakunnan jäsenten ikäluokka on pieni. 34
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Nuorisotyö Tarjota yli 13-vuotiaille hengellistä ja toiminnallista tekemistä. Tarjota koulutusta, leirejä ja retkiä, henkilökohtaisia keskusteluja. Tehdä yhteistyötä muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa. Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset: Hartauselämään ohjaaminen 2. Seurakuntalaisuus: Osallistaminen toimintaan 3. Viestintä: Kohderyhmätoiminta ja -viestintä Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut: 2016 2017 2018 2019 2020 1. Sählykerhoja/ 2/10 2/15 2/15 2/15 2/15 Pelaajia illassa keskimäärin 2. Isoskoul.pv uusille 15 15 15 15 15 3. Koulutuksen käyneitä uusia isosia 21 25 25 25 25 4. Srk:n aamuhartaudet yläkoululla ja lukiolla 7/kk 7/kk 4/kk 4/kk 4/kk 5. Nuortenillat Lapinlahti/Alapitkä/Martikkala 7/3/0 8/8/0 0/0 0/0 0/0 Muuta: Nuorisotyöllä on oma kummilapsi Recho Tansaniassa. Häntä tuetaan 400 vuodessa, joka kertyy Väärnin kioskin tuotoista. Vuodesta 2018 alkaen toisen nuorisotyönohjaajan työpanos muuttuu osa-aikaiseksi (50 %), mikä vaikuttaa koko seurakunnan nuorisotyön toimintaan ja työnjakoon. Erityisnuorisotyö Tarjota 13-25 vuotiaille mielekästä ja toiminnallista tekemistä. Tarjota tukea, kerhoja, leirejä ja retkiä, henkilökohtaisia keskusteluja. Tehdä moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä muiden nuorten parissa työskentelevien kanssa. Erityisnuorisotyö pyrkii ehkäisemään päihteiden käyttöä. Painopisteet v. 2018: 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3.Viestintä Tavoitteet Vuodelle 2018 Saapastoiminta alueellisena yhteistyönä vahvistuu. Nettisaapas, katusaapas ja festarisaapas. Ryhmätoimintana jatkaa tyttöryhmä. Päihteettömien tilaisuuksien ja yökahviloiden tarjoaminen perjantai-illoille kylällä ja lauantai illoille Alapitkällä. Yksityiset tapaamiset ja tuen tarjoaminen sitä tarvitseville nuorille. Ruoka-apu. Lasten/nuorten sururyhmä toiminta osana erityisnuorisotyötä. Koulutyötä kiusaamisen estämiseksi yhteistyössä kunnan nuorisotyönohjaajan kanssa. Nuorisotyöstä siirtyy erityisnuorisotyön alle kaikki seurakunnan pitämät yökkärit ja näin ollen 1.nuorisotyönohjaajan virkaan kuuluvaksi. 35
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta ta ta ta Tunnusluvut 2016 2017 2018 Seurakunnan työntekijä pitää yökahvilaa 14 14 21 Retket/leirit/hlö määrä 4/2/60 4/2/80 4/2/80 Tapahtumat(päihteettömät) 3 3 3 Kerhot/hlö määrät 2/38 2/36 2/36 Erityishuomioitavaa: Budjettiin siirretty 1000 nuorisotyön budjetista. Nuorisotyön työtehtäviä siirtyy tälle työalalle ja työntekijälle. (Nuorten illat Alapitkä, Väärni, Lapari) Perhekerhotyö Erilaisissa elämäntilanteissa oleville perheille kohdennettu kristillisiin arvoihin pohjautuva toiminta jota eri työalat toteuttavat. 1. Jumalanpalvelus ja toimitukset 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä Painopisteet vv. 2019-2020 1. Jumalanpalvelus 2. Seurakuntalaisuus 3. Viestintä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Perhemessut 1100 1000 1000 1000 1000 Vapaaehtoistoiminta 30 40 40 40 40 Naistoiminta 121 120 120 120 120 Diakonia Toiminta- ajatus: Diakoniatyön tarkoituksena on lähimmäisenrakkauteen pohjautuen tukea ja auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti henkisesti, hengellisesti tai aineellisesti tilanteeseen liittyvät rajoitukset huomioiden. Diakoniatyössä ei erotella ihmisiä, vaan kunnioitetaan erilaisia valintoja ja tuetaan ihmisiä löytämään omia voimavarojaan. (Matt. 22:37 39, 25:35 40.) 1. Toiminta- ajatuksen mukaisen perustehtävän toteuttaminen 2. Seurakuntalaisuus. Diakonia on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä 3. Aikuistyö / vanhustyö Painopisteet vv. 2019-2020 1. Perustehtävä 2. Vanhustyö /Vapaaehtoistyö 3. Yhteistyö lapsi- ja nuorisotyön kanssa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Asiakaskontaktit 965 950 900 750 750 Ryhmät 10 12 12 12 12 Avustukset määrä/ 230/16500 230/16500 230/16500 230/16500 230/16500 Avustukset sisältävät myös Diakoniarahastosta, Tukikummit-rahasto sekä Minna-Maaria ja Juha Sipiläsäätiöstä haetut avustukset. 36
TTS 2018-2020 Lapinlahden seurakunta Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Ystäväntuvan (Lähetystyö) tuloista tilitetään 2018 alkaen 30% diakoniatyölle. Lähetystyö Ylösnoussut Jeesus Kristus antoi seuraajilleen tehtävän viedä sanomaa hänestä koko maailmaan. Tätä tehtävää seurakunnan lähetystyö toteuttaa keräämällä varoja kirkon lähetysjärjestöjen toimintaan ja pyrkimällä kasvatuksen ja tiedotuksen kautta auttamaan kaikkia seurakunnan jäseniä ja työntekijöitä löytämään oma tapa olla toteuttamassa yhteistä tehtävää yli työmuotojen rajojen. 1. Lähetyskasvatus 2. Vapaaehtoistyön kehittäminen 3. Varainhankinta ja sitä tukeva tiedotus Painopisteet vv. 2019-2020 Samat kuin 2018. Tarkennetaan tarvittaessa. Yleistä Toiminnassa ei ole odotettavissa olennaisia muutoksia. Runkona on edelleen rovastikunnallinen yhteistyö ja sen puitteissa järjestettävät tapahtumat ja toisaalta Ystäväntuvan toiminta Tunnusluvut tilinp. ts ts ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Nimikkosopimukset - Markkaset 10090 10090 11000 11000 11000 - Korhoset (MAF) 8000 8000 8000 8000 8000 - Ulla Rissanen 5000 5000 5000 - Vammaistyö, Botswana 6700 6700 2000 2000 2000 - Radiotyö Intiassa (SANSA) 4000 4000 4000 4000 4000 - Rov.kunnall. kohde, Etiopia, Dessie n. 3070 n. 3070 n. 3070 n 3070 n. 3070 31860 33070 Talousarvioavustukset 19000 19000 19000 19000 19000* Vapaaehtoinen kannatus 31906 32000 33000 34000 35000 50906 51000 52000 53000 54000 *Avustusten jakautuminen: SLS 9000, MAF 5000, Pipliaseura 2500, Sanansaattajat 2500. Toimintaa - Kouluvierailut (ryhmiä) 3* 3* 6 6 6 - Lähetystilaisuudet 3 5 7 7 7 - Lähetysrenkaan jäseniä 25 10 10 10 10 - Vapaaehtoiset toimijat 23 20 20 20 20 *3 koulua 37
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2.1.3 Sonkajärven seurakunta Johdanto Toiminnan yleistavoite Sonkajärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että evankeliumin ilosanoma, pyhät sakramentit, rippikouluopetus, varhaiskasvatus, lapsi- ja perhetyö sekä kirkolliset toimitukset seurakunnan jäsenten saatavissa kaikissa oloissa. Seurakunnan jäsenet Seurakunnan jäsenmäärä vuoden 2017 alussa 3505 ja 3466 jäsentä 30.6.2017. Seurakunta ja seurakuntayhtymä Sonkajärven seurakunta on yksi viidestä Ylä-Savon seurakuntayhtymän jäsenseurakunnasta. Seurakuntayhtymä hoitaa seurakuntien talous-, kiinteistö-, jäsenrekisteri- ja hautaustoimen asiat. Seurakunnan hengellinen toiminta hoidetaan paikallisissa seurakunnissa kirkkoherran johdolla eri työalojen työntekijöiden kanssa. Henkilökunta Seurakunnassa on kaksi papin virkaa, kirkkoherran ja seurakuntapastorin virka, kaksi kanttorin virkaa, joista toinen on osa-aikainen 60 % virka. Diakonian ja nuorisotyönohjaajan virat sekä lastenohjaajan toimi. Työyhteisössä tekevät työtä seurakuntayhtymän työntekijät: seurakuntamestari, keittäjä, seurakuntaemäntä Hirsikankaan leirikeskuksessa, osa-aikainen suntio Sukevan kirkossa. Yhteistyökumppanit Sonkajärven seurakunnan tärkeimmät yhteistyökumppanit toimintavuonna 2017 ovat, Ylä-Savon seurakuntayhtymä ja jäsenseurakunnat, Iisalmen rovastikunta ja Sonkajärven kunta. Kunnan kanssa yhteistyötä on erityisesti nuorisotyössä ja diakoniatyössä Seurakunta tekee saumatonta yhteistyötä myös paikallisten yleishyödyllisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Henkilöstökoulutus ja työyhteisön kehittäminen Sonkajärven seurakunnan työntekijöille ja Sonkajärvellä työskenteleville seurakuntayhtymän työntekijöille järjestetään työyhteisöpäivät keväällä ja syksyllä. Työyhteisön työkokouksia pyritään pitämään kuukausittain ja työneuvotteluja pidetään pienemmissä ryhmissä. Työyhteisön kehittämistä jatketaan yhteistyössä seurakuntayhtymän kanssa. Jokainen työala laatii henkilöstön kehittämissuunnitelman talousarvion yhteyteen Kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakunnan koulutustarjonnan pohjalta. Yleinen seurakuntatyö. Jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, aikuistyö ja muut seurakuntatilaisuudet. Seurakunnan viikoittainen päätapahtuma on jumalanpalvelus,jossa Jumala palvelee meitä sanan, sakramenttien, rukouksen, virsien sekä kristittyjen yhteyden välityksellä. Jumalanpalveluksesta seurakunta lähtee arjen jumalanpalvelukseen, viemään sanoin ja teoin evankeliumin sanomaa. 1.Henkilöstön ja luottamushenkilöiden keskeisen, rakentavan yhteistyön kehittäminen taloudellisen tasapainon saavuttamiseksi. 38
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2.Seurakuntalaisten innostaminen ja kutsuminen vapaaehtoistyöhön, jumalanpalvelusvastuuseen ja sitä kautta jumalanpalvelusten elävöittäminen. 3.Seurakuntavaalien järjestäminen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Uusien luottamushenkilöiden perehdyttäminen ja kouluttaminen seurakuntatyön vastuuseen. 2. Pitkäntähtäimen suunnittelu niin seurakunnan toiminnallisen työn säilyttämiseksi ja elävöittämiseksi peilattuna taloustilanteeseen. 3. Ihmisten tukeminen hengellisyyden harjoittamisessa. Tunnusluvut tilinpäätös ta ts ts Tehtäväalue 2016 2017 2018 2019 2020 1. 201 52.757 51.372 48.812 46.412 46.412 2. 202 29.350 23.058 34.518 20.832 20.832 3. 203 30.225 18.077 17.111 16.332 16.332 4. 204 12.170 14.883 14.051 13.446 13.446 5. 205 36.015 40.656 38.622 36.730 36.730 Viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Sonkajärven seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. * 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Sonkajärven seurakunnan viestinnässä Painopisteet vv. 2019 2020 Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 17 475 17 000 18 000 18 300 18 500 *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Musiikkityö Evankeliumin julistaminen musiikin avulla. Jumalanpalvelusmusiikki muodostaa ytimen, johon kaikki musiikkityö nivoutuu. Musiikkityö tavoittaa kaikenikäiset yhteistyössä eri työmuotojen kanssa. Seurakunnan musiikkityö peruspilareita ovat kuorotoiminta: Sonkajärvellä kirkko- ja mieskuoro sekä messukuoro Sukevalla kirkkokuoro ja Cantilena-lauluryhmä virsi- ja jumalanpalveluskasvatus (kohdennetaan eri ikäluokille) muu kirkkomusiikki (yksinlaulu, urut ja muut instrumentit, yhtyeet) Konserttitoiminta liittyy myös sisällöltään johonkin jumalanpalveluselämän elementtiin: rukoukseen, kiitokseen ja julistukseen; Jumalan luomislahjojen ylistykseen. Painopisteet v. 2018-2020 1. Kuorotoiminnan kehittäminen. 39
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Jumalanpalvelus ja sen edelleen kehittäminen jotta se tavoittaisi kaikki ikäryhmät. 3. Virsikirjan ja sen lisävihkon aktiivinen käyttö. Musiikkityön toimintamuotoja: 1. Kuoroharjoitukset kaikilla kuoroilla kerran viikossa 2. Kuorojen laulupäivät 3. Kuorot jumalanpalveluksissa 4. Kuorovierailuja ja kanttorin vierailuja laitoksissa 5. Kuorot oman seurakunnan juhlissa 6. Virsi ja jumalanpalveluskasvatus 7. Kouluvierailut 8. Kunnan ja yhteisöjen juhlissa esiintyminen 9. Musiikkitilaisuudet Toimintasuunnitelma täydentyy jatkuvasti yhdessä muun toiminnan kanssa. Varhaiskasvastus Lapsi oppii tuntemaan Jeesuksen turvana ja ystävänä, sekä Jumalan luojana. Lapsi saa kokea pyhän läsnäoloa ja seurakunta koetaan tutuksi ja turvalliseksi. Yhteys perheisiin on perusta toiminnan kehittämiselle. Yhteys varhaisnuorisotyöhön, diakoniatyöhön ja jumalanpalvelukseen ja työmuotojen yhteisiä toimintoja lisätään. 1. Kerhot/ kokoontumiset ja pyhäkoulut perustoimintoina 2. Jumalanpalveluselämään kasvattaminen ja hartauselämäntukeminen 3. Perheiden kohtaaminen, koko perheen tapahtumia yhdessä erityömuotojen kanssa. Painopisteet v. 2019-2020 1. Kerhot/pyhäkoulu/ kokoontumisten määrä pysyy vähintään samana, 2. Perhetyö pyritään pitämään omalla tasollaan talouden haasteista huolimatta 3. Lasten jumalanpalveluselämän erityinen painottaminen ja yhteiset koko kasvatuksen jp-tilaisuudet 4. Talouden tasapainottamisen tuomat haasteet/ rajoitteet toiminnalle 5. yhteistyön jatkuva kehittäminen kunnan kanssa. Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1.Kerhomäärä 6 4 6 6 2. Tilaisuuksiin osallistujat 1400 1500 1400 1450 3. Pyhäkoulumäärät 6 6 6 6 Varhaisnuoriso- ja partiotyö Varhaisnuorisotyön toiminta-ajatuksena on pitää esillä sanomaa Jumalan rakkaudesta ja tukea varhaisnuoren hengellistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Viikkotoimintaa, leirit, retket ja tapahtumat toimivat seurakunnan toiminnan perustana. Koulun kanssa tehtävä yhteistyöllä tuetaan koulun perustyötä ja uskontokasvatusta. Partiotyö on osa seurakunnan varhaisnuoriso-, ja nuorisotyötä. Turvata viikkotoiminta huolimatta merkittävästä talousarvion vähenemisestä (-1200 e). 1. Säännöllinen viikkotoiminta ja koulutyö, uusien kerhojen säilyttäminen 40
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Perheiden kohtaaminen ja tilaisuuksia yhteistyössä srk:n eri työmuotojen kanssa 3. Leirit ja retket sekä tapahtumat omassa seurakunnassa ja rovastikunnassa. Painopisteet v. 2019-20 1. Teemalliset leirit yhteistyössä kolmas sektori (perhe, liikunta, leirikoulu) 2. Uusia toimintamuotoja perhe- ja varhaisnuorten toimintaan sekä perheiden tukeminen yhdessä kunnan ja soten kautta 3. Työmuotojen kehittäminen (uusia) ja uusien rahoituspohjien etsiminen Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 1. Viikkotoimintaryhmät 8 7 7 8 2. Kouluvierailut (alakoulu) 100 110 110 100 3. Tapahtumiin osallistujien 1200 1300 1300 1400 määrä Keskeistä muutosta: Jäsenmaksut Poikien ja Tyttöjen Keskus 200 euroa. Avustukset Partiolle laskee 1800 (-400 ). Rovastikuntaleiri ja sählyt 2018 noin 600. Rippikoulutyö Kristinuskon perustan opettaminen, seurakuntaan tutustuminen ja yhteydet perheisiin. Nuorten kristillisen kasvun tukeminen ja seurakuntayhteyden lujittaminen. Nuorten vastuun ja vuorovaikutuksen lisääminen sekä materiaalin tuottaminen opetukseen. 1. Ottaa käytötön uusi rippikoulun opetussuunnitelma ja osallistutaan isosia suunnitelman toteutukseen vahvemmin 2. Valmistella omaa oppikirjaa lisää ja työntekijöille koulutusta työmuotoon 3. Vahvistaa yksilön vastuuta toisesta, itsestä ja ympäröivästä maailmasta Painopisteet v. 2019-20 1. Eri työmuotojen roolin vahvistaminen ja uskontokasvatus 2. Edistää nuorten jäämistä mukaan seurakunnan toimintaan ja vastuun kantamiseen 3. Materiaalinen tuottaminen verkkoon ja nuorten oman vastuun lisääminen Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 Rippikoululaisten määrä 52 42 48 42 Määrä ikäryhmästä % 100% 98 % 98 % 98% Jatkotoimintaan ikäluokasta 15 15 12 14 15 Keskeistä muutosta: Talousarvio pienenee yhtymän laittaman raamin mukaisesti 1500 e. Rippikoululaisten määrä laskee. Oma kirja otettu käyttöön vähentäen kustannuksia. Nuorisotyö Nuoren kristillisen kasvun tukeminen ja vanhempien nuorten vastuun lisääminen. Perustoimintojen kautta tapahtuva kasvu seurakunnassa (Koulutus, nuortenillat, keskusteluillat, peli-illat, leirit, retket). Kunnan nuorisotyön ja koulun kanssa toteutettava yhteystyö. Vaikeuksiin joutuneiden nuorten tukeminen ja yhteys diakoniatyöhön. 1. Säännöllinen viikkotoiminta vanhemmille nuorille ja tavoittava työmuoto 41
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta 2. Isostoiminnan kehittäminen ja nuorten omatoimisuuden mahdollistaminen 3. Oman seurakunnan, rovastikunnan ja valtakunnan tapahtumiin osallistuminen Painopisteet v. 2019-20 1. Nuorten tukeminen eri elämäntilanteissa ja tukiryhmät 2. Nuorten oman toiminnan kehittäminen ja vastuun kantaminen 3. Vahvistaa isoistoimintaa laajemmaksi kokonaisuudeksi ja huomioida diakonian ja lähetyksen näkökulma sekä jumalanpalveluselämä Tunnusluvut 2017 2018 2019 2020 1. Nuoria isostoiminnassa 20 26 25 30 2. Tilaisuuksissa nuoria 1800 1700 1700 1800 3. Kouluvierailuja 80 85 85 90 Keskeistä muutosta: Talousarviosta yhtymän raamin mukaan on vähennettävä 2000 euroa eli merkittävä toimintamääräraha. Rovastikunnan ja valtakunnan tapahtumia ja yhteistyö kolmannen sektorin kanssa ylläpidettävä sekä etsittävä uusia rahoitusmuotoja. Diakoniatyö Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua, jonka tehtävänä on auttaa heitä, joilla hätä on suurin ja joita ei muulla tavalla auteta. Diakonian tehtävät ovat hädän etsiminen ja lievittäminen, hädän syihin vaikuttaminen, palveluun kasvattaminen, opettaminen ja ohjaaminen. 1. Vapaaehtoistyön kehittäminen ja jatkuvuus 2. Perhetyö 3. Etsivä työ niiden parissa joita muu seurakuntatyö ei tavoita Painopisteet vv. 2018-2020 1. Etsivän työn jatkuvuus 2. Retriittitoiminta eri-ikäisille seurakuntalaisille 3. Vapaaehtoistyön tarkasteleminen ja jatkuvuus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. asikaskontaktit/ 700/324 700/400 700/400 700/400 700/400 eri asiakkaat 2. avustukset euroa 13222,02 14000 13000 13000 13000 3. EU-apu 426pkt 420 pkt 420pkt 420pkt 420pkt 735 hlö 600 hlö 600 hlö 600 hlö 600 hlö ruoka-apu 6400/100 6000/100 6000/100 6000/100 6000/100 4. ryhmät/kohdatut 15/310 20/400 20/400 20/400 20/400 henkilöt Lähetystyö Lähetystyö on kirkon perustyötä ja se perustuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn. Sen mukaisesti kirkon yhtenä tehtävänä on julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Lähetystyötä tehdään niin arkipäiväisessä elämässä kuin suuremmassa mittakaavassa esimerkiksi julis- 42
TTS 2018-2020 Sonkajärven seurakunta tustyön, raamatunkäännöstyön ja käytännön avun antamisen kautta ympäri maailmaa. Lähetystyö on jokaiselle kristitylle annettu tehtävä ja seurakunnan työalana sen onnistuminen vaatii esirukousta ja taloudellista panostusta, joiden lisäämiseen toiminnot tähtäävät. 1. Nimikkolähettien työn taloudellinen ja hengellinen tukeminen 2. Vapaaehtoistyön kehittäminen 3. Kirpputorin kehittäminen sekä lähetyspäivien ja -pyhien lisääminen 4. Lähetyskasvatus eri-ikäisten keskuudessa Painopisteet v. 2019 20 1. Nimikkolähettien työn hengellinen ja taloudellinen tukeminen 2. Lähetyskasvatuksen jatkuvuus 3. Vapaaehtoistyön jatkuvuus 4. Kirkon ja lähetysjärjestöjen strategioiden aktiivinen seuraaminen ja niiden raamien mukaisen lähetystoiminnan lisääminen seurakunnassa 43
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta 2.1.4 Pielaveden seurakunta Jumalanpalveluselämä Toiminta-ajatus Jumalanpalvelus on seurakunnan viikoittainen päätapahtuma, ylösnousemuksen juhla. Siinä Jumala palvelee meitä sanan, sakramenttien, rukousten, virsien sekä yhteyden välityksellä kutsuen pelastavan armon yhteyteen ja vahvistaen uskoa, toivoa ja rakkautta. Jumalanpalveluksesta seurakunta lähtee arjen jumalanpalvelukseen, palvelutyöhön viemään sanoin ja teoin evankeliumia maailmaan. 3. Jumalanpalvelusten kehittäminen niin että kirkkovuoden juhlakaudet tulevat entistä selkeämmin esille ja sunnuntai on esillä ylösnousemuksen juhlana. 4. Maallikkovastuun vakiinnuttamisen keinojen etsiminen ja sen kautta seurakunnan jäsenyyden hengellisen merkityksen esille tuominen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Jumalanpalveluselämän jatkuva rakentaminen 2. Maallikkovastuun vahvistaminen tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. pääjp:t 67 65 65 65 65 osallistujia 4845 6900 5500 5500 5500 2. muut jp:t 31 20 30 30 30 osallistujia 3684 2200 2500 2500 2500 3. Eht. viet. 55 40 50 50 50 Osallistujia 3872 3400 3400 3400 3400 Hautaan siunaaminen Toiminta-ajatus Kirkollisessa hautaan siunaamisessa seurakunnan jäsen saatetaan arvokkaasti viimeiselle matkalle, lohdutetaan omaisia kristillisellä ylösnousemuksen, iankaikkisen elämän ja jälleennäkemisen toivolla ja julistetaan sanomaa kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta. 1. Kiireetön omaisten kohtaaminen seurakunnan tiloissa ja toimituksissa, siunaus- ja muistotilaisuuksien huolellinen valmistelu ottaen huomioon musiikin mahdollisuudet ja toimituksen jumalanpalvelusluonne. 2. Omaisten tukeminen surutyössä. Surukirjan jakaminen omaisille. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Eri-ikäisten omaisten kohtaaminen ja tukeminen tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Hautauksia 80 80 90 90 90 Osallistujia 3484 3500 3700 3700 3700 44
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Kirkolliset toimitukset Toiminta-ajatus Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat tärkeitä kristillisiä toimituksia ihmisen elämänkaaressa. Pyhät toimitukset ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Toimitusten kautta kohdataan vuosittain suuri joukko seurakuntalaisia ja myös kauempaa tulleita juhlavieraita, sekä myös kirkkoon kuulumattomia. Toimituksissa julistetaan Jumalan sanaa ja annetaan kristillistä opetusta juhlaan saapuneelle vierasjoukolle. 1. Toimitusten jumalanpalvelusluonteen esilletuominen ja vahvistaminen 2. Kummiuden kristillisen merkityksen esiin tuominen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kirkollisten toimitusten, erityisesti avioliittoon vihkimisen kaavojen tarjoamien mahdollisuuksien esille tuominen. Toimenpiteitä Kastekoteihin pyritään jakamaan kastekynttilä sekä kristillinen lastenkirja tp ta ta ts ts Tunnuslukuja 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kasteet 26 30 30 30 30 Osallistujia 728 700 700 700 700 2. Vihkimiset 8 10 10 10 10 Osallistujia 455 550 500 500 500 Aikuistyö Toiminta-ajatus Aikuistyön tehtävänä on huolehtia kristillisen sanoman julistamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta aikuisväestölle sekä auttaa kasvamaan seurakuntayhteyteen ja löytämään oman identiteetin ja kutsumuksen kristittynä. 1. Majataloiltojen järjestäminen ja kehittäminen. 2. Uusien ja jo kokeneitten vastuunkantajien tukeminen tehtävässään. Yhä uusien vastuunkantajien rohkaiseminen. Pienryhmätoiminnan virkistäminen. Miestoiminnan uudelleen herättäminen. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakunnan jäsenyyden merkityksen vahvistaminen seurakunnan jäsenissä järjestämällä tilaisuuksia, jotka vahvistavat aikuista uskoa. tp ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Osall./ryhmä (k.a) 12 40 20 20 30 2. Ryhmien määrä 1 4 2 2 3 Muut seurakuntatilaisuudet Toiminta-ajatus Muut seurakuntatilaisuudet käsittävät raamattuopetuksen, seurat, kinkerit, hartaushetket ja muun vastaavan toiminnan, joiden kautta seurakunta pyrkii tavoittamaan yhteyteensä uusia 45
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta ihmisiä, vahvistamaan jäseniä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan ja lisäämään Raamatun tuntemusta. Luontokirkkojen järjestäminen. 1. Monipuolinen ja eri-ikäisiä kohtaava toiminta. 2. Maallikkotoiminnan uudelleen herättäminen ja rohkaiseminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Avaran luterilaisen kristillisyyden vahvistaminen niin, että Pielaveden seurakunta voisi toimia hengellisenä kotina eri herätysliikkeisiin kuuluville ja kuulumattomille. tp ta ta ts ts Tunnuslukuja 2016 2017 2018 2019 2020 Erilaisia tilaisuuksia 193 130 140 140 140 Osanottajia 2523 2400 2400 2400 2400 Tiedotus ja viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Pielaveden seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Pielaveden seurakunnan viestinnässä Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntienmäärä 16617 17000 18 500 19 000 19 500 * Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017-31.8.2018 Muu seurakuntatyö Toiminta-ajatus Yksittäiset seurakunnat osallistuvat omalta osaltaan valtakunnallisten järjestöjen työhön mm. avustusten ja yhteistyösopimusten kanssa. Seurakunnat voivat vastaavasti hyödyntää näiden järjestöjen palveluita. Vuoden 1999 piispainkokouksen suositus oli, että vuonna 2000 avustusmäärärahojen osuus olisi kolme prosenttia seurakunnan verotuloista. Kirkon lähetystyön keskus on suositellut, että seurakunnat jakaisivat lähetysjärjestöille myönnettävät määrärahat pääsääntöisesti seurakunnan saaman vapaaehtoisen lähetyskannatuksen suhteessa huomioiden mm. kannattajaryhmän seurakunnallisen toimeliaisuuden ja lähetyskannatussopimukset. Seurakuntaan tulee paljon avustuspyyntöjä. Osaan niistä voidaan vastata myöntämällä heille kolehtipyhä. Valtakunnallisten järjestöjen lisäksi seurakunta on avustanut Sulkavanjärven rukoushuoneyhdistystä, kirkkokuoroa, mieslaulajia ja partiota. 1. Avustusten jakaminen tärkeimpien yhteistyökumppaneiden kesken ja sovittaminen seurakunnan taloudellisen tilanteen mukaan. 46
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Toimenpiteet Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen evankelis-luterilaisen kansanlähetyksen avustukset ovat 1000 euroa. Painopisteet vv. 2019 2020 1. Avustusten sovittaminen seurakunnan taloudellisen tilanteen mukaan Tunnuslukuja tp ta ta ts ts 2016 2017 2018 2019 2020 Myönnettävät avustukset -Suomen Lähetysseura 14000 14000 14000 14000 14000 -Suomen Pipliaseura 4000 4000 4000 4000 4000 -Kirkon Ulkomaanapu 1000 1000 1000 1000 1000 -Ev.lut Kansanlähetys 1000 1000 1000 1000 1000 Muut avustukset Sulkavanjärven rukh 2000 2000 2000 2000 2000 Pielaveden kirkkokuoro 2500 2500 2500 2500 2500 Pielaveden mieslaulajat 170 170 170 170 170 -muut yht. 4670 4670 4670 4670 4670 220 Musiikki Musiikkityön tehtävänä on vastata musiikista seurakunnan jumalanpalveluksesta kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toinen tärkeä toiminta-alue on musiikkikasvatustyö, joka tapahtuu rippikouluissa, kuorotoiminnassa, kouluvierailuilla sekä monissa muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Tehtävänkuvaan kuuluu lisäksi sopivan musiikin käytön edistäminen seurakunnan eri toimintamuodoissa sekä yhteistyö paikkakunnan muun musiikkitoiminnan kanssa. 1. Virsikirjan lisävihkon edelleen tunnetuksi tekeminen 2. Jumalanpalveluselämän musiikin elävöittäminen 3. Musiikkityön toiminnan monipuolistaminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Vapaaehtoisia mukaan musiikkityöhön 2. Monipuolinen konserttitarjonta 3. Virsilaulun merkityksen esille tuominen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1.Musiikkitilaisuudet 48 46 46 46 46 2.Musiikkitil kävijät 3500 3650 3600 3600 3600 3.kuorot ja lauluryh 4 5 5 5 5 Päiväkerhotyö Päiväkerhotyö on arkipäivisin annettavaa kasteopetukseen perustuvaa viriketoimintaa alle kouluikäisille lapsille. Tavoitteena on antaa kristillistä kasvatusta ja kehittää lasten sosiaalisia taitoja. 47
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus tilinp. ta ta ta Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1. 4-5 vuotiaat lapset Pielavedellä 69 62 59 59 ( srk.n jäseniä ) 2. 4-6 vuotiaita päiväkerholaisia 45 ( kevät ja syksy ) Pyhäkoulutyö Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus. Tällaisena se jäsentyy osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää. Toisaalta pyhäkoulu on kasteopetusta, jolloin se on osa seurakunnan kasvatustoimintaa. Pyhäkoulua käyvät alle rippikouluikäiset. 1. Kohtaamisen kirkko 3. Ympäristökasvatus tilinp Tunnusluvut 2016 1. Lapsia otipyhäkoulussa 6 2. Pyhäkouluvierailut päivähoidossa ja esikoulussa 46 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Seurakunta toteuttaa kunnan varhaiskasvatusryhmissä pyhäkoulun sijaan katsomusvierailuja. Perhekerhotyö Perhetyö on lapsiperheille suunnattua toimintaa. Tavoitteena on tehdä perheiden kohtaaminen mahdolliseksi ja tukea perheitä lasten kristillisessä kasvatuksessa. Painopisteet Vuodelle 2018 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus tilinp. Tunnusluvut 2016 1.Perhekerhoon osallistuneita aikuisia/lapsia 193/376 Varhaisnuorisotyö Varhaisnuorisotyö on 7-14 vuotiaiden lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta ja tarjota monipuolista toimintaa omassa seurakunnassa ja rovastikunnassa. 1. Kohtaamisen kirkko 2. Ympäristökasvatus 48
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta tilinp. ta. ts. Tunnusluvut 2016 2017 2018 1. 7-12 vuotiaat 346 344 2. Säännölliseen toimintaan osallistuneet 183 3. Leireille osallistuneet 46 25 Kesällä 2018 pidetään varhaisnuorten leirejä sekä Sukevan Hirsikankaalla että Lapinlahden Väärnissä. Se näkyy kuljetuskustannuksissa. Nuorisotyö Nuorisotyö on rippikoulun käyneiden parissa tehtävää työtä. Tavoitteena on tukea nuorten kristillistä kasvua ja järjestää heille mielekästä toimintaa omassa seurakunnassa, rovastikunnassa ja valtakunnallisissa tapahtumissa. 1. Kohtaamisen kirkko 2. Reformaation merkkivuosi 3. Ympäristökasvatus tilinp. ta. ts. Tunnusluvut 2016 2017 2018 1. 13-15 -vuotiaat 212 198 181 2. Ryhmänjohtajat, apuohjaajat ja yövahdit 14 11 3. Retkille ja leireille 12 9 osallistuneet Rippikoulutyö Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä. 1. Rippikoulu-uudistuksen toteuttaminen 2. Ympäristökasvatus Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 1. Rippikoul. ikäluokka 46 46 58 57 2. Rippikouluun tulleista konfirmoitiin 41 42 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Rippikoulu-uudistuksen toteuttaminen. Rippikoulun määrärahoista on vähennettävä 5 prosenttia vuodelle 2018. Rippikoulun ikäluokka lisääntyy 12:sta vuonna 2018, joten kaksi tulevaa ryhmää ovat suuria, noin 24 tai 25 oppilasta kummassakin. Rippikoululaiset osallistuvat Iisalmen rovastikunnan järjestämään rippikoulusunnuntaihin 28.1.2018 ja kustannukset ovat kuljetuksen, ruokailun ja ohjelman osalta noin 460 euroa. 49
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Rippikoulun leirijakso on Ylä-Savon seurakuntayhtymän leirikeskuksella Sukevan Hirsikankaalla. Kuljetuskustannukset ovat kahden rippikoululeirin osalta 1200 euroa. Rippikoulumaksu vuonna 2017 on Ylä-Savon seurakuntayhtymän käytännön mukaisesti Pielavedellä 85 euroa (17 euroa/leiripäivä/henkilö). Rippikoulumaksu Ylä-Savon seurakuntayhtymässä säilyy samana vuonna 2018. Rippikoulumaksusta voi anoa vapautusta taloudellisin perustein. Lomake löytyy Pielaveden seurakunnan kotisivuilta. Muualla rippikoulunsa käyviltä ei omassa seurakunnassa peritä maksuja (ryhmä 3). Diakoniatyö Seurakunnan ja sen jäsenten tulee harjoittaa diakoniaa. Autetaan niitä, joiden hätä on suurin ja joita muut eivät auta niin fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen kuin hengellisenkin tukemisen kautta. Vaikutetaan yhteiskunnallisesti ja huolehditaan että Sana ja sakramentit ovat kaikkien seurakuntalaisten saatavilla. Tuetaan ihmistä vastuulliseen elämään. 1. Seurakuntalaisten osallistaminen diakoniatyössä 2. Vanhustyön kehittäminen 3. Yhteistyö eri tahojen kanssa Painopisteet vv. 2019 2020 1. Diakoniatyön saavutettavuuden parantaminen 2. Etsivän työn kehittäminen 3. Perustehtävän selkiyttäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Asiakaskontaktit vastaanotolla 82 90 100 100 100 2. Avustukset lkm/ 125/13842 80/7000 80/7000 80/7000 80/7000 3. Vapaaehtoiset 30 30 30 4. EU-ruoka-apu kg/ kasseja 3164/260 3080/250 2600/200 2600/200 2600/200 Lähetystyö Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä. Jeesuksen antama lähetyskäsky määrittää lähetystyölle sen tavoitteen ja pääsisällön: evankeliumi on vietävä kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Lähetystyötä toteutetaan sanoin ja teoin. Sen tulee niveltyä kaikkeen seurakunnan toimintaan. 1. Nimikkolähetit ja nimikkokohteet 2. Lähetyskasvatuksen jatkuvuus, SLS:n Lähetysjuhlat Kuopiossa 3. Varainkeruun kehittäminen Painopisteet vv. 2019-2020 1. Nimikkolähetit ja nimikkokohteet 2. Lähetystyön niveltäminen seurakunnan toimintaan 3. Varainkeruun kehittäminen tilinp. ta ta ts ts 50
TTS 2018-2020 Pielaveden seurakunta Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Ryhmiä 2 2 3 3 3 2. Vapaaehtoinen varainkeruu ilman kolehteja 1950 3050 3200 3400 3400 51
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 2.1.5 Varpaisjärven seurakunta Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen, sekä rippikouluopetus, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat seurakunnan jäsenten saatavissa kaikissa oloissa. Seurakunnan jäsenet Seurakunnan jäsenmäärä on vähentynyt 2000-luvulla yli 25 %. Kirkosta eroaminen Varpaisjärvellä on vähäistä, mutta kuolleisuus on korkeampaa kuin syntyvyys. Lisäksi poismuutto on yleisempää kuin paikkakunnalle. Jäsenmäärä 31.12.2016 oli 2191, kun se oli vuosituhannen alussa vielä selvästi yli 3000 ja vuotta aiemmin 2263. Varpaisjärven seurakunnan alueella yli 65-vuotiaiden asukkaiden määrä on valtakunnallista keskiarvoa (16,7 %) selvästi suurempi. Väestön ikääntyminen ei ole seurakunnan kannalta pelkästään huono asia, sillä monet työelämästä poistuneet ikäihmiset ovat aktiivisia seurakuntalaisia. Seurakunnan haasteena on senioriväestölle mielekkään seurakuntatoiminnan järjestäminen ja innostaminen mukaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Seurakunta ja seurakuntayhtymä Varpaisjärven seurakunta on vuoden 2011 alusta osa Ylä-Savon seurakuntayhtymää. Seurakuntayhtymä hoitaa seurakuntien taloutta ja omaisuutta sekä huolehtii toimistopalveluista ja hautausmaista. Seurakunnan hengellinen toiminta hoidetaan tuttuun tapaan paikallisissa seurakunnissa kirkkoherran ja paikallisten työntekijöiden johdolla. Seurakuntayhtymän keskusrekisteri sekä seurakuntatoimistojen toiminnot on keskitetty 1.3.2016 lähtien Iisalmeen. Seurakuntayhtymän palvelutoimisto ja keskusrekisteri hoitaa hautausasioita, kuulutuksia, kastevarauksia sekä antaa virkatodistukset. Henkilökunta Seurakunnassa on vuonna 2018 kirkkoherran, kanttorin, diakonin ja nuorisotyönohjaajan virat sekä lastenohjaajan toimi. Nuorisotyötä on suunnitelmissa alkaa hoitaa yhteistyössä Lapinlahden seurakunnan kanssa siten, että Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella on vuoden 2018 alusta yhteinen nuorisotyöntekijä, jonka työajasta 50 % kuluu Varpaisjärvellä ja 50 % Lapinlahdella. Ylä-Savon seurakuntayhtymä huolehtii kiinteistön huoltotöistä ja kirkkosuntion töistä Varpaisjärvellä. Yhteistyökumppanit Varpaisjärven seurakunnan tärkeimmät yhteistyökumppanit toimintavuonna 2018 ovat Lapinlahden kunta, Ylä-Savon seurakuntayhtymä ja sen jäsenseurakunnat sekä Iisalmen rovastikunta. Kunnan kanssa yhteistyötä tehdään mm. nuoriso- ja diakoniatyössä. Rovastikunnallisesti ja yhtymän puitteissa tehdään mm. viestintäyhteistyötä. Lisäksi rovastikunnallista yhteistyötä tehdään diakoniassa, nuorisotyössä, lähetystyössä, kehitysvammaistyössä, henkilöstökoulutuksessa ja vapaaehtoiskoulutuksessa. Seurakunta tekee yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa, joista mainittakoon partiolippukunta Sutelan Hukat, Rauhanyhdistys, Herättäjä-Yhdistys ja Koskenniemen seuratupayhdistys. Ystävyysseurakunnat Varpaisjärven seurakunnalla on kaksi ystävyysseurakuntaa: Sarszentlörincin seurakunta Unkarissa ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunta. Hyvää yhteystyötä ja yhteydenpitoa ystävyysseurakuntien kesken jatketaan vuonna 2018. 52
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Henkilöstökoulutus ja työyhteisön kehittäminen Henkilöstökoulutuksen painopisteenä vuonna 2018 on verkossa tapahtuvan työskentelyn, erityisesti Kirkon palvelukeskukseen eli KIPAn järjestelmien käytön osaamisen parantaminen. Varpaisjärven seurakunnan työntekijöille ja Varpaisjärvellä työskenteleville seurakuntayhtymän työntekijöille järjestetään työyhteisöpäivät keväällä ja syksyllä. Yhteisiä työntekijäkokouksia pidetään kahdesti kuukaudessa (paitsi kesäkuukausina), ja pienempiä työneuvotteluja pidetään tarvittaessa useammin. Työyhteisön kehittämistä jatketaan yhteistyössä seurakuntayhtymän kanssa. Yleinen seurakuntatyö (jumalanpalveluselämä, hautaan siunaaminen, muut kirkolliset toimitukset, muut seurakuntatilaisuudet) Varpaisjärven seurakunnan tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi osana kansankirkkoa. 1. Virsikirjan uuden lisäosan tutuksi tekeminen seurakuntalaisille 2. Rippikoulusuunnitelma 2017 nivominen osaksi jumalanpalveluselämää 3. Nuorten jumalanpalvelusten kehittäminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Raamattuopetus seurakuntalaisille 2. Jumalanpalveluselämän maallikkokoulutus tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Pääjumalanpalv. 66 65 65 65 65 osallistuneita 3457 4500 4000 4000 4000 Jumalanpalv. yht. 95 100 95 95 95 osallistuneita 5432 6500 6000 6000 6000 2. Hautaukset 53 50 50 50 50 3. Avioliittoon vihkimiset 2 7 7 7 7 Avioliittoon siunaamiset 1 4 4 4 4 4. Kasteet 13 20 15 15 15 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/ 2018 Seurakuntavaalit 2018 on otettu talousarviossa huomioon. Tiedotus ja viestintä Toteuttaa seurakunnan perustehtävää viestinnän keinoin. Varpaisjärven seurakunnan viestintä toteuttaa lisäksi seurakuntayhtymän yhteisiä viestinnän tavoitteita ja toimintatapoja. 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän yhteisviestinnän hyödyntäminen Varpaisjärven seurakunnan viestinnässä 53
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Painopisteet v. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän hyödyntäminen seurakunnan viestinnässä 2. Varpaisjärven seurakunnan ja seurakuntayhtymän muiden seurakuntien yhteisen viestinnän kehittäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 Verkkosivuilla käyntien määrä 12 604 10 800 13 000 13 200 13 500 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/ 2018 Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa 1.9.2017 31.8.2018 välisenä aikana. Musiikkityö Musiikkityön tehtävänä on ylläpitää ja edistää seurakunnan jumalanpalveluselämää, musiikkikasvatusta ja muuta musiikkitoimintaatoteuttaen samalla musiikin kautta tehtävää hengellistä julistustyötä. Työmuotoina ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kuorotyö, rippikoulutyö, musiikkikasvatustyö kouluissa ja kerhoissa, musiikkipiirityö, seurat ja kinkerit, sekä konserttien järjestäminen. 1. Uusien virsien harjoittelu (virsipiirit ja illat) 2. Kuorotoiminnan järjestely aikuisten kuorotoiminnan osalta 3. Uuden rippikoulusuunnitelman musiikkityö Painopisteet vv. 2019 2020 1. Virsilaulun edistäminen seurakunnassa (virsipiirit ja illat) 2. Lasten ja nuorten musiikkitoiminnan kehittäminen 3. Monipuolisen jumalanpalveluselämän ylläpitäminen tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Musiikkitilaisuudet 8 10 10 10 10 2. Musiikkitilaisuuksien 1720 1000 1000 1000 1000 kävijämäärä 3. Kuorot ja laulupiirit 3 7 6 6 6 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Vuonna 2017 toimintaa on edelleen hidastanut virassa olevan kanttorin tapaturmainen sairastuminen. Tämä näkyy musiikkipiirien toiminnan harvenemisena. Kanttorin viransijainen on pyrkinyt pitämään yllä jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten lisäksi kirkkokuoron, lapsikuoron ja virsipiirin toimintaa. Vakinainen kanttori aloittaa jälleen virassaan loppuvuodesta 2017 ja tulevan vuoden 2018 musiikkitoiminta palautunee ennalleen tämän myötä. Muuta Varpaisjärven kirkkokuoro ry. on saanut seurakunnalta monen vuoden ajan avustusta toimintansa ylläpitämiseen. Vuodelle 2018 avustusta on budjetoitu 800 euroa. 54
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Päiväkerhotyö Päiväkerhotyö on kirkon kasteopetusta ja sen tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen. 1. Lastenkirkkojen/tapahtumien kehittäminen 2. Päiväkerhotyön näkyvyyden lisääminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen kerhon arjessa 2. Päiväkerhoryhmien laadun ja määrän säilyttäminen muuttuvissa tilanteissa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Päiväkerholaisten lkm 35 35 35 35 35 2. Kerhoryhmien lkm 4 4 4 4 4 3. Henkilökunnan lkm 1 1 1 1 1 Varhaisnuorisotyö Seurakunnan varhaisnuorisotyötä toteutetaan yhteistyössä lapsityön kanssa. Seurakunnan nuorisotyöstä vastaa osa-aikainen nuorisotyönohjaaja, jonka virkasuhde on 50 %. Varhaisnuorisotyön toiminta-ajatuksena on tarjota mielekästä, ikätason huomioivaa toimintaa, aitoa läsnäoloa sekä kristillisen kasvun mahdollisuutta. 1. Nuorten ohjaama säännöllinen kerhotoiminta 2. Kesäleiri 3. Kouluyhteistyön säilyttäminen monimuotoisena Painopisteet vv. 2019 2020 1. Varhaisnuorisotyön kokonaisvaltainen vahvistaminen Varpaisjärven seurakunnassa 2. Nuorten ohjaamien varhaisnuorten kerhojen vakiinnuttaminen 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retket ja leirit 17 30 30 30 30 2. Kouluvierailut 20 20 20 20 20 3. Kerhotoiminta 13 20 20 20 20 4. Tapahtumat 150 150 150 150 150 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Varhaisnuorten kerhojen käynnistyminen vuonna 2016 lisää kerhonohjaajapalkkioiden määrää. Kerhonohjaajille maksettavat palkkiot: 8 /krt, täysi-ikäisille 10 /krt. Rippikoulutyö Tavoitteena on, että rippikoululainen vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. (Kirkkojärjestys 3:3, rippikoulunohjesääntö 1 ) 55
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 1. Uuden rippikoulusuunnitelman käyttöönotto (RKS 2017) 2. Rippikoululaisen kasvaminen ja oppiminen osana yhteisöä 3. Nuorilähtöinen toiminnan suunnittelu ja toteutus Painopisteet vv. 2019 2020 1. Uuden rippikoulusuunnitelman (RKS 2017) vakiinnuttaminen 2. Nuori mukana rippikoulun suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Rippikoulul. määrä 27 22 25 25 25 2. Rippikoululeirien määrä 1 1 1 1 1 3. Isoskoulutettavia 10 10 10 10 10 Nuorisotyö Seurakunnan nuorisotyötä toteutetaan yhteistyössä Lapinlahden kunnan nuorisotyön sekä Lapinlahden seurakunnan kanssa. Varpaisjärven seurakunnan nuorisotyöstä vastaa osa-aikainen nuorisotyönohjaaja, jonka virkasuhde on 50 %. Nuorisotyön toiminta-ajatuksena on tavoittaa nuoria heidän arkipäiväisissä toimintaympäristöissään ja tarjota kristillisen kasvun mahdollisuutta. 1. Kerhonohjaajatoiminnan koordinointi 2. Nuorten tavoittaminen heidän arkipäiväisissä toimintaympäristöissään, kuten välituntipäivystys ja yökahvilatoiminta 3. Jo olemassa olevan kouluyhteistyön laadun lisääminen mm. aamunavausten ja koulukirkkojen tiimoilta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Kerhonohjaajien osallistaminen 2. Nuorten aito kohtaaminen 3. Kirkon painopisteiden esillä pitäminen (Kohtaamisen kirkko 2020) Tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Retket ja leirit osal. 8 15 15 15 15 2. Kouluvierailut 29 25 25 25 25 3. Nuortenillat 15 15 15 15 15 4. Kerhotoiminta 8 20 10 10 10 Perhekerho Kotien kristillisen kasvatustyön tukeminen ja vahvistaminen, sekä seurakunnan toimintaan tutustuttaminen 1. Perheretkien/tapahtumien kehittäminen yhteistyössä eri yhteistyötahojen kanssa 2. Perhekerhotyön hartaushetkien kehittäminen toiminnallisemmiksi 56
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta Painopisteet vv. 2019 2020 1. Perheiden moninaisten tarpeiden huomioiminen seurakunnan perhetoiminnan kehittämisessä 2. Lasten ja perheiden osallisuuden lisääminen perhekerhoissa ja tapahtumissa tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kokoontumiskerrat 27 27 27 27 27 2. Kerhoryhmät 1 1 1 1 1 3. Aikuisten lkm 10 10 10 10 10 4. Lasten lkm 20 20 20 20 20 Diakonia Diakoniatyön tehtävänä on kristilliseen rakkauteen perustuva avun ja tuen antaminen lähimmäiselle elämän kaikilla alueilla. Diakoniatyö on laaja-alaista ja monimuotoista. Tukea ja apua diakoniatyö antaa hengellisesti, henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. 1. Seurakuntalaisuus/vapaaehtoistyön tukeminen 2. Taloudellisen avustamisen kehittäminen 3. Kotikäyntien lisääminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Seurakuntalaisuus/vapaaehtoistyön tukeminen 2. Kotikäyntien lisääminen edelleen 3. Kirkon strategia/painopiste Kohtaamisen kirkko tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2018 2019 1. Asiakaskontaktit 436 550 620 620 620 2. Annetut ruoka- 56 90 90 90 90 avustukset 3. Ryhmät ja kerhot 5 5 4 4 4 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Naistenillat jätetään toiminnasta pois. Lähetystyö Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn (Mt 28: 18-22). Työalan tehtävänä seurakunnassa on tiedottaa seurakuntalaisille, mitä lähetystyö on ja missä ja miksi sitä tehdään. Lisäksi tehtävänä on auttaa seurakuntalaisia löytämään oma paikkansa lähetystyössä sekä pitää yhteyttä nimikkolähetteihin ja tehdä heidät tutuiksi seurakuntalaisille. 1. Osallistuminen Lähetysjuhlille Kuopiossa 26. 27.5.2018 2. Oman nimikkolähetin tukeminen ja yhteydenpito nimikkolähettiin 3. Lähetystietoisuuden lisääminen seurakuntalaisten keskuudessa Painopisteet vv. 2019 2020 1. Rovastikunnallinen yhteistyö 57
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 2. Seurakuntaretki ystävyysseurakuntaan Unkariin tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Lähetysjärjestöjen 2 2 2 2 2 kanssa solmitut sopimukset 2. Srk:n nimikko- 5000 5000 5000 5000 5000 lähetin kannatustavoite Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa 2017/2018 Lähetysjuhlat Kuopiossa 26. 27.5.2018 Seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston tehtävänä on johtaa seurakunnan varsinaista toimintaa. Tehtäväalueella on seurakuntaneuvoston käyttövarat oman alueensa toimintaan. Seurakuntien kiinteistöjen, talouteen, hautatoimeen ja kirkkoherranvirastojen toimintaan liittyvistä asioista päätetään yhteisessä kirkkoneuvostossa. 1. Seurakuntavaalit 2018 2. Yhteydenpito henkilökuntaan Painopisteet vv. 2019 2020 1. Uusien luottamushenkilöiden perehdyttäminen seurakunnan hallintoon ja toimintaan 2. jatketaan vastuuryhmien työn kehittämistä tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Kokouksia 4 5 5 5 5 2. Vastuuryhmiä 4 4 4 4 4 Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Seurakuntavaalit marraskuussa 2018 Yhteenveto taloudesta Kustannuspaikka 2016 TP 2016 2017 2018 TS 2019 TS 2020 1052010000 jumalanpalveluselämä 38224 26492 35 329 30 961 33 669 33 784 1052020000 hautaan siunaaminen 29940 28308 29 914 27 726 28 350 28 465 1052030000 muut kirkolliset toimitukset 11689 10121 11 712 10 820 10 998 11 049 1052050000 muut seurakuntatilaisuudet 42691 39386 44 125 42 008 41 410 41 333 1052100000 tiedotus ja viestintä 8500 6377 8 500 8 500 8 500 8 500 1052200000 musiikki 24097 6500 24 123 23 289 22 036 22 632 1052310000 päiväkerho 32014 32836 33 515 33 514 19 187 18 883 1052330000 varhaisnuorisotyö 9675 8698 9 631 10 776 10 951 10 727 105235000 rippikoulutyö 11310 9864 11 270 9 676 10 301 9 577 58
TTS 2018-2020 Varpaisjärven seurakunta 1052360000 nuorisotyö 13949 13555 13 949 13 660 13 503 13 142 1052380000 perhekerho 8351 8153 8 351 8 311 4 668 4 594 1052410000 diakonia 50163 47675 50 163 48 055 49 979 49 463 1052430000 sairaalasielunhoito 2200 1964 2 200 2 200 2200 2200 1052600000 lähetys 7029 6047 7 029 7 327 7 027 7 027 1052900000 muu seurakuntatyö 1800 1192 1800 1 800 1800 1800 1052950000 seurakuntaneuvosto 13086 12290 13 086 10 788 10 396 10 364 yht. 304697 259466 304 697 289 411 274 975 273 540 Talousarvioraami 2018: 289 462 Henkilöstösuunnitelma 2018 2020 Vuosi 2018 2019 2020 papit 1 1 1 kanttorit 1 1 1 diakonit 1 1 1 nuorisotyönohjaajat 0,5 0,5 0,5 lastenohjaajat 1 0,5 0,5 yhteensä 4,5 4 4 59
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 2.2 YLÄ-SAVON SEURAKUNYHTYMÄ 2.2.1 Yleishallinto Kirkolliset vaalit Toiminta-ajatus Seurakuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi marraskuussa samanaikaisesti kaikissa seurakunnissa. Seurakuntavaaleissa 2018 valitaan kirkkolain 8 luvun 2 pykälän mukaisesti kirkkovaltuuston (tai seurakuntayhtymässä yhteisen kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston) jäsenet vv. 2019-2022. Äänestää voivat kaikki seurakunnan 16 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet. Ehdolle asettuvan tulee täysi-ikäisyyden lisäksi olla konfirmoitu. Yhteinen kirkkovaltuusto Toiminta-ajatus Yhteinen kirkkovaltuusto käyttää seurakuntayhtymän ylintä päätösvaltaa kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja muissa säännöksissä säädetyllä tavalla seurakuntayhtymän tehtävän toteuttamiseksi. Järjestetään vuosittain 1-2 seminaaria, jossa päätetään seurakuntayhtymän toiminnan painopisteistä seuraavalle vuodelle. Painopisteet vuosille 2019-2020 Jatketaan seurakuntayhtymän kehittämistoimintaa järjestämällä vähintään yksi valtuustoseminaari vuodessa, paikalle kutsutaan sekä luottamushenkilöitä että työntekijöitä. Tilintarkastus Toiminta-ajatus Tilintarkastajat huolehtivat seurakuntayhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksesta ja valvonnasta yhteisen kirkkovaltuuston vahvistaman taloussäännön mukaisesti kirjanpitolain edellyttämässä laajuudessa. Toimistopäällikkö hoitaa seurakuntayhtymän sisäistä tarkastusta. 1. Seurakuntayhtymän toiminnan ja taloudellisuuden tarkastaminen, tarkastuspäiviä arvioidaan tarvittavan 15 vuosittain. 2. Henkilöstön tukeminen ja opastaminen toiminnan suunnittelussa. 3. Seurakuntayhtymän tehtäväalueisiin ja eri seurakuntiin tutustuminen. Painopisteet vuosille 2019-2020 Tilintarkastajat asettavat vuosittain painopisteet ja tavoitteet laatiessaan tarkastussuunnitelmaa seuraavalle kahdelle vuodelle. Yhteinen kirkkoneuvosto Toiminta-ajatus Yhteisen kirkkoneuvoston tehtävänä on johtaa seurakuntayhtymän toimintaa, hallintoa sekä talouden omaisuuden hoitamista kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja muissa säännöksissä säädetyllä tavalla yhteisen kirkkovaltuuston toiminta- ja taloussuunnitelmien asettamien tavoitteiden mukaisesti. Yhteinen kirkkoneuvosto vastaa siitä, että Ylä-Savon seurakuntayhtymää hoidetaan seurakuntien toimintaa palvelevasti ja taloudellisesti sekä noudattaen laadittua strategiaa. 60
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 1. Huolehditaan yhteisen kirkkovaltuuston asettamien toimintatavoitteiden mukaisen toiminnan järjestämisestä ja aktiivisesta seurannasta. 2. Taloussäännön mukaisesti tarkastellaan toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta yhden kerran kesken vuoden. 3. Jalkautetaan Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien yhteistä strategiaa ohjaamaan kaikkea toimintaa. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Selkeytetään seurakuntayhtymän suunnittelujärjestelmää niin, että luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteisessä vuosittaisessa seminaarissa asetetaan toiminnan yhteiset vuosittaiset painopisteet ja valtuustokauden alussa mietitään seurakuntayhtymän strategiaa ja perustehtävää. 2. Kehitetään luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteistoimintaa. 3. Jatketaan yhdessä luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa talouden lyhyen ja pitkän aikavälin talouden sopeuttamisohjelman soveltamista ja toiminnan kehittämistä tavoitteiden saavuttamiseksi. Taloushallinto Toiminta-ajatus Taloushallinto tuottaa yhdessä Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) kanssa seurakuntayhtymän talous- ja henkilöstöhallintopalvelut seurakuntien perustehtävää tukevalla tavalla. Kipa tarjoaa järjestelmät maksuliikenteen, kirjanpidon, henkilöstöhallinnon ja muun laskentatoimen hoitamiseen. Lisäksi käytössämme on Talgrafin Accuna-verkkosovellus selkeyttämään raportointia ja talousarviosuunnittelua. Taloushallinto vastaa hallintojohtajan johdolla seurakuntayhtymän yleishallinnosta mm. valmistelemalla yhteisessä kirkkoneuvostossa ja valtuustossa käsiteltävät asiat sekä hoitamalla päätösten täytäntöönpanot. Taloushallintoon sisältyy monistamon (Iisalmi) kustannukset kustannuspaikalla 1001050123. 1. Kipan toimintojen sujuva käyttäminen sikäli kun järjestelmät sujuvuuden mahdollistavat. 2. Taloushallinnon ja sen palvelujen sujuva, tehokas ja ajallaan tapahtuva hoitaminen taloussääntöä ja sisäisen valvonnan ohjeita noudattaen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Taloushallinnon ja sen palvelujen sujuvan ja tehokkaan hoitamisen ylläpitäminen ja kehittäminen Kipan asiakkaana taloussääntöä ja sisäisen valvonnan ohjeita noudattaen. Kirkonkirjojen pito ja Keskusrekisteri Ylä-Savon seurakuntayhtymään kuuluvien seurakuntien jäsenrekisterin ja viranomaistehtävien hoitaminen KL 16 luvun ja KJ 16 luvun määräysten mukaisesti. Kirkkohallitus vastaa jäsenrekisterin yleisestä toimivuudesta, tietohallinnosta ja turvallisuudesta, rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä ja sähköisestä arkistoinnista. 1. Hauta- ja keskusrekisteritoimintojen (palvelutoimiston) laadukkaasta palvelusta huolehtiminen. 2. Työntekijöiden tukeminen muutostilanteessa ja eteenpäin suunnittelussa (yksi työntekijä siirtynyt palvelutoimistosta hautatoimistoon ja palvelutoimistossa uusi työntekijä). 3. Seurakuntayhtymän arkistojen työstäminen. 61
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 4. Palvelupäällikön ja sihteereiden työpanos syksyn seurakuntavaaleissa. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Sujuvan ja osaavan asiakaspalvelun (ulkoiset ja sisäiset asiakkaat) ylläpitäminen. 2. Kirjurin-jäsentietojärjestelmän toiminnan tarkastelu/seuranta. 3. Henkilöstön yhteishengestä huolehtiminen. TUNNUSLUVUT tp 2016 ta 2017 ta 2018 ts 2019 ts 2020 Kirkonkirjojen pito 65.412 75.910 86.453 83.701 83.749 Keskusrekisteri 170.121 159.042 136.824 128.534 128.457 Muu yleishallinto Tehtäväalueella hoidetaan kaikkea muuta koko seurakuntayhtymän ja seurakuntien palvelevaa toimintaa, jota ei hoideta muualla. Tehtäväalueelle kirjataan mm. Kotimaa-lehtien tilauslaskut muille kuin seurakuntaneuvostojen jäsenille sekä seurakuntayhtymän ja seurakuntien toiminnan piiriin kuuluvien osallistujien vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen kulut sekä Itä-Suomen IT-aluekeskuksen Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien maksuosuudet. Viestintä Viestintäpalveluiden tehtävänä on vastata seurakuntayhtymän palvelualueiden viestinnästä sekä tukea ja kehittää siihen kuuluvien seurakuntien viestintää yhdessä seurakuntien kanssa. * 1. Vuoden 2018 seurakuntavaalien viestintä 2. Seurakuntayhtymän seurakuntien yhteisviestinnän ylläpitäminen ja vahvistaminen Painopisteet vv. 2019 2020 1. Sosiaalisen median ja verkkoviestinnän kehittäminen 2. Rovastikunnan viestintäkyselyn uusinta tilinp. ta ta ts ts Tunnusluvut 2016 2017 2018 2019 2020 1. Yhteisen Facebooksivuston tykkääjät 1 665 kpl 1 500 kpl 1 900 kpl 2000 kpl 2100 kpl *Vastaava tiedottaja tekee 52 % työaikaa ajalla 1.9.2017 31.8.2018. Työhyvinvointi Toiminta-ajatus Yhteistyötoimikunta on lakisääteinen toimielin, jonka tehtäviin kuuluu työsuojeluasioiden lisäksi muitakin yhteistoiminnan piiriin kuuluvia asioita. Toimikunta päättää tai antaa lausuntonsa esimerkiksi virkistystoiminnan järjestämisestä henkilökunnalle, työkykyä ylläpitävän ja työssä jaksamista edistävän toiminnan periaatteista, työsuojelun toimintaohjelmasta sekä seurakunnan talousarvioehdotuksesta sekä toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä henkilöstökoulutuksesta. 62
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä 1. Yhteistyötoimikunta varmistaa työhyvinvoinnin toteutumista. 2. Järjestetään koko henkilökunnalle kaksi yhteistä henkilöstöpäivää vuosittain. Päivissä on teemoina ajankohtaisten asioiden lisäksi jokin tarkempaa perehtymistä valittu teema. Päiviä suunnittelee ryhmä, johon kuuluvat työsuojelupäällikkö, molemmat työsuojeluvaltuutetut, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja vastaava tiedottaja. 3. Työterveystarkastuksissa kartoitetaan kuntotestauksen tarve, ja kaikkia koskevasta säännönmukaisesta testauksesta luovutaan. Kiinnitetään erityistä huomiota varhaisen tuen malliin. 4. Yhteistyötoimikunta antaa lausuntoja ja tekee aloitteita työyhteisön tilaa koskevista hankkeista. Erityisenä kohteena jatkuu edelleen sisäilmaongelmien ratkaiseminen yhtymän eri kiinteistöissä, asioita valmistelee edelleen jatkuva sisäilmatyöryhmä. 5. Yhteistyötoimikunta osallistuu aktiivisesti talouden sopeuttamisohjelman seurantaan ja muuhun yleiseen kehittämiseen. Toimikunta keskustelee toimintamalleista ja antaa niistä lausuntoja. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Jatketaan henkilökunnan työhyvinvoinnin tukevista muuttuvissa olosuhteissa. 2.2.2 Hautaustoimi Hautatoimen tehtävänä on huolehtia Ylä-Savon seurakuntayhtymän omistamien hautausmaiden ja niillä olevien kiinteistöjen hoidosta ja ylläpidosta sekä hautaustoimintaan liittyvistä palveluista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen, hautaustoimen ohjesäännön ja muiden säännösten ja päätösten perusteella. 1. Hauta- ja keskusrekisteritoimintojen (palvelutoimiston) laadukkaasta palvelusta huolehtiminen. 2. Varpaisjärven hautausmaan lauta-aidan uusiminen (testamenttivaroista) sekä Pielaveden Lehtolammin hautausmaalle kiviaidan rakentaminen (n. 75 m) pääasiallisesti talkootyönä. (Kokonaismäärä n. 150 m, jakautuu vuosille 2017 ja 2018) 3. Ympäristödiplomin toteuttaminen. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Sujuvan ja osaavan asiakaspalvelun (ulkoiset ja sisäiset asiakkaat) ylläpitäminen sekä haudankaivu-urakoitsijoiden ja hautausurakoitsijoiden kanssa yhteistyön ylläpito. 2. Henkilöstön yhteishengestä huolehtiminen. 3. Pielaveden Lehtolammin hautausmaan kiviaidan toisen vaiheen toteuttaminen. TUNNUSLUVUT tp 2016 ta 2017 ta 2018 ts 2019 ts 2020 Hautatoimen ulkoinen toimintakate (menot-tulot) 347 923 394 370 374 881 356 054 356 152 Hautauksia yhtymässä (sis.arkku+uurnat) /vuosi 559 559 559 559 559 63
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä Keskeiset muutokset taloudessa ja toiminnassa vertaus vuodet 2017/2018 Toimistopäällikön virka on lakkautettu ja toimistopäällikkö on siirtynyt v. 2017 hoitamaan palvelupäällikön virkaa. Hautausmaiden kesätyöntekijöiden lähiesimiehen tehtävä on sisällytetty Iisalmen srk-mestarin työhön. Näin uusia työntekijöitä ei palkata ja palkkamenot hautatoimen osalla pysyvät ennallaan. Haudankaivu-urakointisopimukset ovat voimassa kolme vuotta (Lapinlahti, Varpaisjärvi ja Sonkajärvi), v. 2017 + kaksi optiovuotta. 2.2.3 Kiinteistötoimi Toiminta-ajatus Seurakuntayhtymän kiinteistötoimi huolehtii seurakuntien eri työalojen toiminnassa tarvittavista rakennuksista, huoneistoista ja maa-alueista. Kiinteistöistä pidetään huolta korjaussuunnitelman mukaisesti. Kiinteistötoimi vastaa myös maa- ja metsäalueiden hoidosta. 1. Tilojen käyttöä tehostetaan ja tarpeettomat vähällä käytöllä olevat tilat myydään, vuokratilojen käyttöä vähennetään. 2. Toteutetaan hyväksyttyä kiinteistöstrategiaa ja myydään kiinteistöjä, jotka eivät ole seurakunnille tarpeellisia. Kaavanmuutos Kirkonsalmelle Rantalan alueelle Iisalmeen mahdollistaa alueen rakentamisen. 3. Lisätään seurakuntayhtymän omistamien talousmetsien tuottoa. 4. Parannetaan kiinteistöjen energiataloutta ja toteutetaan suunniteltuja lämmitysjärjestelmien muutoksia. Painopisteet vuosille 2019-2020 1. Tilojen käyttöä tehostetaan ja markkinoidaan myös ulkopuolisille. 2. Jatketaan kiinteistöjen energiatalouden parantamista ja lämmitysjärjestelmien muutosten toteuttamista. 3. Toteutetaan hyväksyttyä kiinteistöstrategiaa ja myydään kiinteistöjä, jotka eivät ole seurakuntien ydintoiminnalle tarpeellisia, vähennetään vuokratiloja. Kaavanmuutos Kirkonsalmelle Rantalan alueelle mahdollistaa alueen rakentamisen sekä Mansikkaniemen kaavoitus Metsäpirtin alueen kehityksen. Ateria- ja leirikeskuspalvelut Toiminta-ajatus Seurakuntien seurakuntatalot ja leirikeskukset tarjoavat hyvät tilat omia ja ulkopuolisten tilaisuuksia varten. Seurakuntayhtymän seurakunnissa pitopalvelutoiminta on ulkoistettu Sonkajärven Sukevan leirikeskusta lukuun ottamatta. 1. Pyritään järjestämään seurakuntayhtymän seurakuntien leirit jäljellä olevissa omissa leirikeskuksissa Hirsikangas, Iisaari ja Väärni. 2. Kiinnitetään leirikeskuksissa huomiota ympäristöasioihin mm. jätteiden lajittelulla. Painopisteet vv. 2019-2020 1. Ympäristöasioiden huomioiminen. 2.2.4 Hautainhoitorahasto Hautojen hoidolla tarkoitetaan hautojen vuosi/kesä- ja määräaikaissopimuksiin perustuvaa haudanhoitoa hautainhoitorahastoon maksetuilla varoilla. Kirkkolain mukaan verovaroja ei voi käyttää hautojen hoitoon. 64
TTS 2018-2020 Seurakuntayhtymä Hautakukkapenkkien kunnostustyöt aloitetaan toukokuussa ja kukkien istutus kesäkuun alkupäivinä, milloin ei ole enää hallan vaaraa. Kukat ovat istutetut juhannukseen mennessä kaikille hoitohaudoille. Kesähoidoissa ja 5- vuoden kukkahoidoissa käytetään kesäbegoniaa (paitsi Iisalmessa vielä voimassa ns vanhoilla pitkäaikaishoidoilla mukulabegoniat tai verenpisaraa). 5-vuoden monivuotista kukkahoitoa (perennahoitoa) tarjotaan myös, minkä osuus onkin lisääntynyt. Kulttuurihaudoille on istutettu ekologiset monivuotiset perennat. Hautainhoitorahaston tulot muodostuvat maksetuista hoitomaksuista. Pääoman sijoitustuottoa ei ole huomioitu budjettiin. Haudanhoitorahaston maksutuotot eivät kata vuosittaisia hoitokustannuksia (palkat, palkkojen sivukulut, tarvikkeet). Aikaisemmin tehtyjen pitkäaikaissopimusten maksut eivät enää kata vuosittaisia kuluja. Perusteltua olisi siirtyä uusien hoitojen osalta ainoastaan kesähoitosopimuksiin. Kesällä 2017 työntekijämäärää ei lisätä. tunnus- luvut haudanhoidot työntekijämäärä hoitoja työntekijää kohti sankarihautoja 2014 2015 2016 2017 2014 2015 2016 2017 2014 2015 2016 2017 Iisalmi 1318 1280 1263 1376 8 8 7 8 148 160 180 172 315 Lapinlahti 392 347 345 341 3 3 3 3 130 115 115 113 261 Alapitkä 34 34 55 27 Lapinl./Vjärven työntekijät hoitavat Sonkajärvi 211 214 193 192 2 2 2 2 105 107 96 96 185 Sukeva 101 120 118 106 0,75 1,5 1,5 1,5 101 78 79 71 50 Pielavesi 297 298 292 291 2 2 2 2 148 149 146 146 375 Laukkala 39 37 48 45 1 1 1 1 39 48 48 45 51 Varpaisjär-vi 173 149 141 129 2 1,5 1 1,5 76 49 141 86 185 Kaikki yht 2531 2479 2455 2507 18,7 19 17,5 19 keskim keskim14 keskim 135/tt 130/tt 0 /tt keskim. 131/tt 65
3. KÄYTTÖLOUSOSA
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 1/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Hautausmaahallinto Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -25 570,00-25 440,00-25 310,00-28 540,00-28 647,03 Henkilösivukulut -7 018,96-6 983,28-6 947,59-8 234,00-10 277,47 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -32 588,96-32 423,28-32 257,59-36 774,00-38 924,50 Palvelujen ostot -13 400,00-14 900,00-17 500,00-15 740,00-12 919,35 Vuokrakulut -500,00-500,00-500,00-520,00-530,10 Ostot tilikauden aikana -2 680,00-1 600,00-1 800,00-1 430,00-2 347,69 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 680,00-1 600,00-1 800,00-1 430,00-2 347,69 Muut toimintakulut -300,00 0,00 0,00-300,00-300,00 TOIMINKULUT -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00-55 021,64 TOIMINKATE ULKOINEN -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00-55 021,64 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-75,86 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-75,86 TOIMINKATE YHTEENSÄ -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00-55 097,50 VUOSIKATE -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00-55 097,50 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 55 097,50 TILIKAUDEN TULOS -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -49 468,97-49 423,28-52 057,60-54 764,00 0,00 Kangaslammin kappeli Palvelujen ostot -1 300,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -4 200,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 200,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 TOIMINKULUT -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 TOIMINKATE ULKOINEN -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 VUOSIKATE -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-5 579,44 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 461,00 TILIKAUDEN TULOS -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-9 040,44 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -5 500,00-5 500,00-5 795,00-6 100,00-9 040,44 Vanha kappeli Palvelujen ostot -1 170,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -5 600,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 600,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 2/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKULUT -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66 TOIMINKATE ULKOINEN -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66 TOIMINKATE YHTEENSÄ -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66 VUOSIKATE -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-4 702,66 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 917,00 TILIKAUDEN TULOS -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-7 619,66 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 770,00-6 770,00-7 100,00-7 500,00-7 619,66 Huoltorakennus Iisalmi Muut maksutuotot 2 600,00 2 600,00 2 600,00 2 600,00 0,00 Maksutuotot 2 600,00 2 600,00 2 600,00 2 600,00 0,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 2 356,78 TOIMINTUOTOT 2 600,00 2 600,00 2 600,00 2 600,00 2 356,78 Palvelujen ostot -1 440,00-1 340,00-1 740,00-2 250,00-994,60 Ostot tilikauden aikana -6 020,00-6 170,00-6 070,00-5 850,00-5 728,97 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 020,00-6 170,00-6 070,00-5 850,00-5 728,97 Muut toimintakulut -880,00-850,00-850,00-880,00-843,34 TOIMINKULUT -8 340,00-8 360,00-8 660,00-8 980,00-7 566,91 TOIMINKATE ULKOINEN -5 740,00-5 760,00-6 060,00-6 380,00-5 210,13 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 740,00-5 760,00-6 060,00-6 380,00-5 210,13 VUOSIKATE -5 740,00-5 760,00-6 060,00-6 380,00-5 210,13 Suunnitelman mukaiset poistot -4 461,84-4 461,84-4 461,84-4 462,00-4 461,84 Poistot ja arvonalentumiset -4 461,84-4 461,84-4 461,84-4 462,00-4 461,84 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 188,00 TILIKAUDEN TULOS -10 201,84-10 221,84-10 521,84-10 842,00-13 859,97 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -10 201,84-10 221,84-10 521,84-10 842,00-13 859,97 Ullakko Suunnitelman mukaiset poistot -411,99-411,99-411,99-412,00-411,99 Poistot ja arvonalentumiset -411,99-411,99-411,99-412,00-411,99 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-88,00 TILIKAUDEN TULOS -411,99-411,99-411,99-412,00-499,99 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -411,99-411,99-411,99-412,00-499,99 Ruumishuone Lapinlahti Palvelujen ostot -100,00-100,00-100,00 0,00-150,00 Ostot tilikauden aikana -530,00-530,00-560,00-700,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 3/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -530,00-530,00-560,00-700,00 0,00 TOIMINKULUT -630,00-630,00-660,00-700,00-150,00 TOIMINKATE ULKOINEN -630,00-630,00-660,00-700,00-150,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -630,00-630,00-660,00-700,00-150,00 VUOSIKATE -630,00-630,00-660,00-700,00-150,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-93,00 TILIKAUDEN TULOS -630,00-630,00-660,00-700,00-243,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -630,00-630,00-660,00-700,00-243,00 Huoltorakennus Lapinlahti Vuokratuotot 500,00 500,00 0,00 500,00 557,08 TOIMINTUOTOT 500,00 500,00 0,00 500,00 557,08 Palvelujen ostot -400,00-400,00-50,00-400,00-149,09 Ostot tilikauden aikana -1 630,00-1 620,00-1 550,00-1 800,00-1 432,82 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 630,00-1 620,00-1 550,00-1 800,00-1 432,82 Muut toimintakulut -150,00-150,00-150,00-150,00-89,34 TOIMINKULUT -2 180,00-2 170,00-1 750,00-2 350,00-1 671,25 TOIMINKATE ULKOINEN -1 680,00-1 670,00-1 750,00-1 850,00-1 114,17 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 680,00-1 670,00-1 750,00-1 850,00-1 114,17 VUOSIKATE -1 680,00-1 670,00-1 750,00-1 850,00-1 114,17 Suunnitelman mukaiset poistot -6 221,54-6 221,54-7 053,61-1 444,00-1 444,33 Poistot ja arvonalentumiset -6 221,54-6 221,54-7 053,61-1 444,00-1 444,33 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 000,00 TILIKAUDEN TULOS -7 901,54-7 891,54-8 803,61-3 294,00-3 558,50 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 901,54-7 891,54-8 803,61-3 294,00-3 558,50 Hautausmaankiint. Sonkaj Ostot tilikauden aikana -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 TOIMINKULUT -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 TOIMINKATE ULKOINEN -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 TOIMINKATE YHTEENSÄ -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 VUOSIKATE -110,00-110,00-115,00-120,00-252,09 Suunnitelman mukaiset poistot -828,98-828,98-828,98-828,00-828,98 Poistot ja arvonalentumiset -828,98-828,98-828,98-828,00-828,98 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-334,00 TILIKAUDEN TULOS -938,98-938,98-943,98-948,00-1 415,07 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -938,98-938,98-943,98-948,00-1 415,07 Huoltorak. Varpaisjärvi
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 4/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokratuotot 850,00 850,00 850,00 850,00 161,32 TOIMINTUOTOT 850,00 850,00 850,00 850,00 161,32 Palvelujen ostot -200,00-200,00-200,00-410,00-483,96 Ostot tilikauden aikana -650,00-700,00-700,00-500,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -650,00-700,00-700,00-500,00 0,00 Muut toimintakulut -200,00-150,00-200,00-200,00 0,00 TOIMINKULUT -1 050,00-1 050,00-1 100,00-1 110,00-483,96 TOIMINKATE ULKOINEN -200,00-200,00-250,00-260,00-322,64 TOIMINKATE YHTEENSÄ -200,00-200,00-250,00-260,00-322,64 VUOSIKATE -200,00-200,00-250,00-260,00-322,64 Suunnitelman mukaiset poistot -9 649,11-9 649,11-9 649,11-9 649,00-9 649,11 Poistot ja arvonalentumiset -9 649,11-9 649,11-9 649,11-9 649,00-9 649,11 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 268,00 TILIKAUDEN TULOS -9 849,11-9 849,11-9 899,11-9 909,00-12 239,75 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -9 849,11-9 849,11-9 899,11-9 909,00-12 239,75 Iisalmen hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 50 500,00 50 500,00 50 500,00 49 500,00 61 383,50 Muut maksutuotot 2 600,00 2 600,00 2 600,00 2 600,00 4 571,00 Maksutuotot 53 100,00 53 100,00 53 100,00 52 100,00 65 954,50 Vuokratuotot 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 250,00 Tuet ja avustukset 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 750,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 57 600,00 57 600,00 57 600,00 56 600,00 70 954,50 Palkat ja palkkiot -110 020,00-109 700,00-109 380,00-108 250,00-104 813,79 Henkilösivukulut -30 200,49-30 112,65-30 024,81-33 029,00-30 688,20 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 894,28 Henkilöstökulut -140 220,49-139 812,65-139 404,81-141 279,00-133 607,71 Palvelujen ostot -17 520,00-19 520,00-23 520,00-24 770,00-24 448,81 Ostot tilikauden aikana -16 100,00-15 100,00-18 700,00-20 390,00-17 742,09 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -16 100,00-15 100,00-18 700,00-20 390,00-17 742,09 Muut toimintakulut -1 000,00-500,00-500,00 0,00-132,00 TOIMINKULUT -174 840,49-174 932,65-182 124,81-186 439,00-175 930,61 TOIMINKATE ULKOINEN -117 240,49-117 332,65-124 524,81-129 839,00-104 976,11 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-23 129,11 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-23 129,11 TOIMINKATE YHTEENSÄ -117 240,49-117 332,65-124 524,81-129 839,00-128 105,22 Muut rahoituskulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE -117 240,49-117 332,65-124 524,81-129 839,00-128 105,22 Suunnitelman mukaiset poistot -7 913,56-7 913,56-7 913,56-8 550,00-9 785,72
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 5/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Poistot ja arvonalentumiset -7 913,56-7 913,56-7 913,56-8 550,00-9 785,72 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-67 208,00 TILIKAUDEN TULOS -125 154,05-125 246,21-132 438,37-138 389,00-205 098,94 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -125 154,05-125 246,21-132 438,37-138 389,00-205 098,94 Lapinlahden hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 23 000,00 23 000,00 23 000,00 26 000,00 30 159,03 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 864,00 Maksutuotot 23 000,00 23 000,00 23 000,00 26 000,00 31 023,03 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 1 300,00 1 300,00 TOIMINTUOTOT 23 000,00 23 000,00 23 000,00 27 300,00 32 323,03 Palkat ja palkkiot -14 860,00-14 850,00-14 840,00-15 010,00-16 238,76 Henkilösivukulut -4 079,07-4 076,33-4 073,58-4 330,00-4 684,77 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -18 939,07-18 926,33-18 913,58-19 340,00-20 923,53 Palvelujen ostot -36 750,00-36 250,00-37 750,00-43 800,00-41 241,82 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-40,00 Ostot tilikauden aikana -5 640,00-6 130,00-6 540,00-6 590,00-10 170,67 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 640,00-6 130,00-6 540,00-6 590,00-10 170,67 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-147,00 TOIMINKULUT -61 329,07-61 306,32-63 203,58-69 730,00-72 523,02 TOIMINKATE ULKOINEN -38 329,07-38 306,32-40 203,58-42 430,00-40 199,99 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 101,91 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-8 101,91 TOIMINKATE YHTEENSÄ -38 329,07-38 306,32-40 203,58-42 430,00-48 301,90 VUOSIKATE -38 329,07-38 306,32-40 203,58-42 430,00-48 301,90 Suunnitelman mukaiset poistot -1 542,89-3 060,78-4 158,79-4 158,00-4 158,49 Poistot ja arvonalentumiset -1 542,89-3 060,78-4 158,79-4 158,00-4 158,49 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-24 934,00 TILIKAUDEN TULOS -39 871,96-41 367,10-44 362,37-46 588,00-77 394,39 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -39 871,96-41 367,10-44 362,37-46 588,00-77 394,39 Alapitkän hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 2 000,00 2 000,00 1 600,00 2 800,00 2 375,00 Maksutuotot 2 000,00 2 000,00 1 600,00 2 800,00 2 375,00 TOIMINTUOTOT 2 000,00 2 000,00 1 600,00 2 800,00 2 375,00 Palkat ja palkkiot -400,00-400,00-200,00-1 200,00-336,00 Henkilösivukulut -109,80-109,80-54,90-346,00-96,94 Henkilöstökulut -509,80-509,80-254,90-1 546,00-432,94 Palvelujen ostot -3 400,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 426,43
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 6/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Ostot tilikauden aikana -500,00-380,00-400,00-400,00-2 386,07 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -500,00-380,00-400,00-400,00-2 386,07 TOIMINKULUT -4 409,80-4 389,80-4 154,90-5 446,00-4 245,44 TOIMINKATE ULKOINEN -2 409,80-2 389,80-2 554,90-2 646,00-1 870,44 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-507,09 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-507,09 TOIMINKATE YHTEENSÄ -2 409,80-2 389,80-2 554,90-2 646,00-2 377,53 VUOSIKATE -2 409,80-2 389,80-2 554,90-2 646,00-2 377,53 Suunnitelman mukaiset poistot -645,65-645,65-645,65-646,00-645,65 Poistot ja arvonalentumiset -645,65-645,65-645,65-646,00-645,65 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 298,00 TILIKAUDEN TULOS -3 055,45-3 035,45-3 200,55-3 292,00-4 321,18 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 055,45-3 035,45-3 200,55-3 292,00-4 321,18 Martikkalan hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 500,00 500,00 500,00 75,00 615,00 Maksutuotot 500,00 500,00 500,00 75,00 615,00 TOIMINTUOTOT 500,00 500,00 500,00 75,00 615,00 Palkat ja palkkiot -500,00-500,00-500,00-500,00 0,00 Henkilösivukulut -137,25-137,25-137,25-144,00 0,00 Henkilöstökulut -637,25-637,25-637,25-644,00 0,00 Palvelujen ostot -1 120,00-1 220,00-1 320,00-920,00-2 032,16 Ostot tilikauden aikana -250,00-160,00-200,00-200,00-241,56 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -250,00-160,00-200,00-200,00-241,56 TOIMINKULUT -2 007,25-2 017,25-2 157,25-1 764,00-2 273,72 TOIMINKATE ULKOINEN -1 507,25-1 517,25-1 657,25-1 689,00-1 658,72 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-334,30 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-334,30 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 507,25-1 517,25-1 657,25-1 689,00-1 993,02 VUOSIKATE -1 507,25-1 517,25-1 657,25-1 689,00-1 993,02 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 028,00 TILIKAUDEN TULOS -1 507,25-1 517,25-1 657,25-1 689,00-3 021,02 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 507,25-1 517,25-1 657,25-1 689,00-3 021,02 Sonkajärven hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 18 500,00 18 500,00 17 500,00 16 500,00 16 401,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 720,00 Maksutuotot 18 500,00 18 500,00 17 500,00 16 500,00 18 121,00 Vuokratuotot 400,00 400,00 400,00 400,00 325,00 Metsätalouden tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 7/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINTUOTOT 18 900,00 18 900,00 17 900,00 16 900,00 18 446,00 Palkat ja palkkiot -13 910,00-13 900,00-13 890,00-14 060,00-8 636,27 Henkilösivukulut -3 818,29-3 815,55-3 812,81-4 055,00-1 978,66 Henkilöstökulut -17 728,29-17 715,55-17 702,81-18 115,00-10 614,93 Palvelujen ostot -20 700,00-20 400,00-20 400,00-20 460,00-15 692,49 Ostot tilikauden aikana -3 360,00-3 650,00-3 800,00-3 630,00-3 314,96 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 360,00-3 650,00-3 800,00-3 630,00-3 314,96 Muut toimintakulut -110,00-110,00-110,00-110,00 6,06 TOIMINKULUT -41 898,29-41 875,55-42 012,81-42 315,00-29 616,32 TOIMINKATE ULKOINEN -22 998,29-22 975,55-24 112,81-25 415,00-11 170,32 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-28 633,05 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-28 633,05 TOIMINKATE YHTEENSÄ -22 998,29-22 975,55-24 112,81-25 415,00-39 803,37 VUOSIKATE -22 998,29-22 975,55-24 112,81-25 415,00-39 803,37 Suunnitelman mukaiset poistot -175,71-175,71-175,71-175,00-175,71 Poistot ja arvonalentumiset -175,71-175,71-175,71-175,00-175,71 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 966,00 TILIKAUDEN TULOS -23 174,00-23 151,26-24 288,52-25 590,00-46 945,08 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -23 174,00-23 151,26-24 288,52-25 590,00-46 945,08 Pielaveden hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 19 500,00 19 500,00 19 000,00 22 000,00 19 032,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 216,00 Maksutuotot 19 500,00 19 500,00 19 000,00 22 000,00 19 248,00 Vuokratuotot 950,00 950,00 950,00 950,00 975,00 TOIMINTUOTOT 20 450,00 20 450,00 19 950,00 22 950,00 20 223,00 Palkat ja palkkiot -21 520,00-21 490,00-21 460,00-20 280,00-18 509,69 Henkilösivukulut -5 907,24-5 899,00-5 890,77-5 961,00-5 449,98 Henkilöstökulut -27 427,24-27 389,00-27 350,77-26 241,00-23 959,67 Palvelujen ostot -26 130,00-26 030,00-26 400,00-30 850,00-35 996,18 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -6 070,00-6 270,00-6 580,00-9 250,00-5 434,53 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 070,00-6 270,00-6 580,00-9 250,00-5 434,53 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 111,61 TOIMINKULUT -59 627,24-59 689,01-60 330,77-66 341,00-65 278,77 TOIMINKATE ULKOINEN -39 177,24-39 239,00-40 380,77-43 391,00-45 055,77 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-9 848,53 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-9 848,53 TOIMINKATE YHTEENSÄ -39 177,24-39 239,00-40 380,77-43 391,00-54 904,30 VUOSIKATE -39 177,24-39 239,00-40 380,77-43 391,00-54 904,30 Suunnitelman mukaiset poistot -3 198,36-3 198,36-3 322,16-3 693,00-3 810,56 Poistot ja arvonalentumiset -3 198,36-3 198,36-3 322,16-3 693,00-3 810,56
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 8/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-28 762,00 TILIKAUDEN TULOS -42 375,60-42 437,36-43 702,93-47 084,00-87 476,86 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -42 375,60-42 437,36-43 702,93-47 084,00-87 476,86 Laukkalan hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 450,00 4 521,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 70,00 Maksutuotot 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 450,00 4 591,00 TOIMINTUOTOT 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 450,00 4 591,00 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00-1 100,00-1 687,22 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00-317,00-486,75 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00-1 417,00-2 173,97 Palvelujen ostot -12 600,00-12 500,00-13 300,00-13 250,00-17 056,14 Ostot tilikauden aikana -1 950,00-1 950,00-1 950,00-1 600,00-1 194,16 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 950,00-1 950,00-1 950,00-1 600,00-1 194,16 TOIMINKULUT -14 550,00-14 450,00-15 250,00-16 267,00-20 424,27 TOIMINKATE ULKOINEN -11 550,00-11 450,00-12 250,00-12 817,00-15 833,27 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-3 191,04 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-3 191,04 TOIMINKATE YHTEENSÄ -11 550,00-11 450,00-12 250,00-12 817,00-19 024,31 VUOSIKATE -11 550,00-11 450,00-12 250,00-12 817,00-19 024,31 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-9 821,00 TILIKAUDEN TULOS -11 550,00-11 450,00-12 250,00-12 817,00-28 845,31 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -11 550,00-11 450,00-12 250,00-12 817,00-28 845,31 Kirkkosaaren hautausmaa Muut toimintakulut -110,00-110,00-120,00-120,00-118,58 TOIMINKULUT -110,00-110,00-120,00-120,00-118,58 TOIMINKATE ULKOINEN -110,00-110,00-120,00-120,00-118,58 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-50,05 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-50,05 TOIMINKATE YHTEENSÄ -110,00-110,00-120,00-120,00-168,63 VUOSIKATE -110,00-110,00-120,00-120,00-168,63 Suunnitelman mukaiset poistot -129,75-129,75-129,75-130,00-129,75 Poistot ja arvonalentumiset -129,75-129,75-129,75-130,00-129,75 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-121,00 TILIKAUDEN TULOS -239,75-239,75-249,75-250,00-419,38 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -239,75-239,75-249,75-250,00-419,38 Varpaisjärven hautausmaa
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 9/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Hautaustoimeen liittyvät maksut 14 000,00 15 000,00 15 000,00 14 000,00 19 720,00 Maksutuotot 14 000,00 15 000,00 15 000,00 14 000,00 19 720,00 Vuokratuotot 650,00 650,00 650,00 650,00 650,00 TOIMINTUOTOT 14 650,00 15 650,00 15 650,00 14 650,00 20 370,00 Palkat ja palkkiot -12 500,00-12 500,00-12 500,00-12 500,00-10 751,24 Henkilösivukulut -3 431,25-3 431,25-3 431,25-3 606,00-3 014,76 Henkilöstökulut -15 931,25-15 931,25-15 931,25-16 106,00-13 766,00 Palvelujen ostot -27 450,00-27 450,00-29 250,00-29 950,00-34 135,84 Ostot tilikauden aikana -4 920,00-5 900,00-5 920,00-5 820,00-5 667,04 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 920,00-5 900,00-5 920,00-5 820,00-5 667,04 TOIMINKULUT -48 301,25-49 281,25-51 101,25-51 876,00-53 568,88 TOIMINKATE ULKOINEN -33 651,25-33 631,25-35 451,25-37 226,00-33 198,88 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-37 027,93 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-37 027,93 TOIMINKATE YHTEENSÄ -33 651,25-33 631,25-35 451,25-37 226,00-70 226,81 VUOSIKATE -33 651,25-33 631,25-35 451,25-37 226,00-70 226,81 Suunnitelman mukaiset poistot -3 469,54-3 469,54-3 469,54-3 470,00-3 469,54 Poistot ja arvonalentumiset -3 469,54-3 469,54-3 469,54-3 470,00-3 469,54 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-21 335,00 TILIKAUDEN TULOS -37 120,79-37 100,79-38 920,79-40 696,00-95 031,35 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -37 120,79-37 100,79-38 920,79-40 696,00-95 031,35 Lahnakankaan hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 5 300,00 5 300,00 4 000,00 3 500,00 5 792,00 Maksutuotot 5 300,00 5 300,00 4 000,00 3 500,00 5 792,00 TOIMINTUOTOT 5 300,00 5 300,00 4 000,00 3 500,00 5 792,00 Palkat ja palkkiot -10 820,00-10 780,00-10 740,00-11 260,00-10 379,99 Henkilösivukulut -2 970,09-2 959,11-2 948,13-3 308,00-3 114,66 Henkilöstökulut -13 790,09-13 739,11-13 688,13-14 568,00-13 494,65 Palvelujen ostot -9 340,00-9 420,00-8 970,00-8 420,00-12 473,04 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -830,00-760,00-740,00-1 170,00-1 059,38 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -830,00-760,00-740,00-1 170,00-1 059,38 Muut toimintakulut -40,00-40,00-40,00-40,00-36,74 TOIMINKULUT -24 000,09-23 959,11-23 438,13-24 198,00-27 063,81 TOIMINKATE ULKOINEN -18 700,09-18 659,11-19 438,13-20 698,00-21 271,81 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-9 168,09 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-9 168,09 TOIMINKATE YHTEENSÄ -18 700,09-18 659,11-19 438,13-20 698,00-30 439,90 VUOSIKATE -18 700,09-18 659,11-19 438,13-20 698,00-30 439,90 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 194,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 10/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS -18 700,09-18 659,11-19 438,13-20 698,00-43 633,90 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -18 700,09-18 659,11-19 438,13-20 698,00-43 633,90 Kauppilanmäen hautausmaa Hautaustoimeen liittyvät maksut 270,00 270,00 270,00 345,00 615,00 Maksutuotot 270,00 270,00 270,00 345,00 615,00 TOIMINTUOTOT 270,00 270,00 270,00 345,00 615,00 Palvelujen ostot -650,00-650,00-670,00-770,00-830,79 TOIMINKULUT -650,00-650,00-670,00-770,00-830,79 TOIMINKATE ULKOINEN -380,00-380,00-400,00-425,00-215,79 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-43,49 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-43,49 TOIMINKATE YHTEENSÄ -380,00-380,00-400,00-425,00-259,28 VUOSIKATE -380,00-380,00-400,00-425,00-259,28 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-132,00 TILIKAUDEN TULOS -380,00-380,00-400,00-425,00-391,28 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -380,00-380,00-400,00-425,00-391,28 Hautaustoimi Hautaustoimeen liittyvät maksut 136 570,00 137 570,00 134 370,00 138 170,00 160 613,53 Muut maksutuotot 5 200,00 5 200,00 5 200,00 5 200,00 7 441,00 Maksutuotot 141 770,00 142 770,00 139 570,00 143 370,00 168 054,53 Vuokratuotot 6 350,00 6 350,00 5 850,00 7 650,00 9 575,18 Metsätalouden tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Tuet ja avustukset 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 750,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 149 620,00 150 620,00 146 920,00 152 520,00 179 379,71 Palkat ja palkkiot -210 100,00-209 560,00-208 820,00-212 700,00-199 999,99 Henkilösivukulut -57 672,45-57 524,22-57 321,09-63 330,00-59 792,19 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 894,28 Henkilöstökulut -267 772,45-267 084,22-266 141,09-276 030,00-257 897,90 Palvelujen ostot -173 670,00-173 880,00-184 670,00-195 490,00-200 030,70 Vuokrakulut -500,00-500,00-500,00-520,00-570,10 Ostot tilikauden aikana -61 040,00-63 300,00-68 520,00-73 050,00-67 254,13 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -61 040,00-63 300,00-68 520,00-73 050,00-67 254,13 Muut toimintakulut -2 790,00-1 910,00-1 970,00-1 800,00-1 549,33 TOIMINKULUT -505 772,45-506 674,22-521 801,09-546 890,00-527 302,16 TOIMINKATE ULKOINEN -356 152,45-356 054,22-374 881,09-394 370,00-347 922,45 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-75,86 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-120 034,59
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 11/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-120 110,45 TOIMINKATE YHTEENSÄ -356 152,45-356 054,22-374 881,09-394 370,00-468 032,90 Muut rahoituskulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE -356 152,45-356 054,22-374 881,09-394 370,00-468 032,90 Suunnitelman mukaiset poistot -38 648,92-40 166,81-42 220,69-37 617,00-38 971,67 Poistot ja arvonalentumiset -38 648,92-40 166,81-42 220,69-37 617,00-38 971,67 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-134 050,50 TILIKAUDEN TULOS -394 801,37-396 221,03-417 101,78-431 987,00-641 055,07 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -394 801,37-396 221,03-417 101,78-431 987,00-641 055,07 Kiinteistöhallinto Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 500,00 255,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 500,00 255,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 600,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 500,00 855,00 Palkat ja palkkiot -129 450,00-129 450,00-129 450,00-125 760,00-142 751,91 Henkilösivukulut -35 534,03-35 534,03-35 534,03-36 282,00-46 809,60 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 522,48 Henkilöstökulut -164 984,03-164 984,03-164 984,03-162 042,00-188 039,03 Palvelujen ostot -31 110,00-31 110,00-31 110,00-32 100,00-50 828,46 Vuokrakulut -2 160,00-2 160,00-2 160,00-1 960,00-2 598,81 Ostot tilikauden aikana -4 700,00-4 700,00-4 700,00-9 000,00-11 375,03 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 700,00-4 700,00-4 700,00-9 000,00-11 375,03 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -202 954,03-202 954,03-202 954,03-205 102,00-252 841,33 TOIMINKATE ULKOINEN -202 954,03-202 954,03-202 954,03-204 602,00-251 986,33 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-611,04 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-611,04 TOIMINKATE YHTEENSÄ -202 954,03-202 954,03-202 954,03-204 602,00-252 597,37 VUOSIKATE -202 954,03-202 954,03-202 954,03-204 602,00-252 597,37 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 252 597,37 TILIKAUDEN TULOS -202 954,03-202 954,03-202 954,03-204 602,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -202 954,03-202 954,03-202 954,03-204 602,00 0,00 Auto ja vene Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 12/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 78,18 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 78,18 Palkat ja palkkiot -1 500,00-1 500,00-1 500,00-1 500,00-2 697,23 Henkilösivukulut -411,75-411,75-411,75-433,00-778,23 Henkilöstökulut -1 911,75-1 911,75-1 911,75-1 933,00-3 475,46 Palvelujen ostot -2 860,00-2 860,00-2 860,00-2 860,00-2 628,74 Ostot tilikauden aikana -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 500,00-3 445,29 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 500,00-3 445,29 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00-9 549,49 TOIMINKATE ULKOINEN -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00-9 471,31 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00-9 471,31 VUOSIKATE -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00-9 471,31 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 9 471,31 TILIKAUDEN TULOS -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 771,75-7 771,75-7 771,75-8 293,00 0,00 Pyhän Ristin kirkko Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 403,23 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 403,23 Palkat ja palkkiot -21 640,00-21 640,00-21 640,00-19 140,00-19 189,24 Henkilösivukulut -5 940,18-5 940,18-5 940,18-5 523,00-5 646,00 Henkilöstökulut -27 580,18-27 580,18-27 580,18-24 663,00-24 835,24 Palvelujen ostot -4 700,00-4 700,00-4 700,00-20 800,00-12 528,66 Ostot tilikauden aikana -20 450,00-20 450,00-20 750,00-20 050,00-24 166,37 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -20 450,00-20 450,00-20 750,00-20 050,00-24 166,37 Muut toimintakulut -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 750,00-3 733,52 TOIMINKULUT -56 530,18-56 530,18-56 830,18-69 263,00-65 263,79 TOIMINKATE ULKOINEN -56 530,18-56 530,18-56 830,18-69 263,00-64 860,56 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 97 358,40 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 97 358,40 TOIMINKATE YHTEENSÄ -56 530,18-56 530,18-56 830,18-69 263,00 32 497,84 VUOSIKATE -56 530,18-56 530,18-56 830,18-69 263,00 32 497,84 Suunnitelman mukaiset poistot -23 799,34-23 799,34-23 799,34-22 901,00-20 947,84 Poistot ja arvonalentumiset -23 799,34-23 799,34-23 799,34-22 901,00-20 947,84 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 550,00 TILIKAUDEN TULOS -80 329,52-80 329,52-80 629,52-92 164,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -80 329,52-80 329,52-80 629,52-92 164,00 0,00 Kustaa Aadolfin kirkko
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 13/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 529,65 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 529,65 Palkat ja palkkiot -30 280,00-30 280,00-30 280,00-24 240,00-26 891,86 Henkilösivukulut -8 311,86-8 311,86-8 311,86-6 993,00-7 858,19 Henkilöstökulut -38 591,86-38 591,86-38 591,86-31 233,00-34 750,05 Palvelujen ostot -29 650,00-31 150,00-29 650,00-14 100,00-58 794,17 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 016,80 Ostot tilikauden aikana -29 400,00-30 800,00-30 050,00-29 500,00-34 350,72 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -29 400,00-30 800,00-30 050,00-29 500,00-34 350,72 Muut toimintakulut -3 570,00-3 400,00-3 570,00-3 570,00-4 322,28 TOIMINKULUT -101 211,86-103 941,86-101 861,86-78 403,00-133 234,02 TOIMINKATE ULKOINEN -101 211,86-103 941,86-101 861,86-78 403,00-132 704,37 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 172 469,79 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-20,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 172 449,79 TOIMINKATE YHTEENSÄ -101 211,86-103 941,86-101 861,86-78 403,00 39 745,42 VUOSIKATE -101 211,86-103 941,86-101 861,86-78 403,00 39 745,42 Suunnitelman mukaiset poistot -21 304,41-21 304,41-21 304,41-22 812,00-19 115,42 Poistot ja arvonalentumiset -21 304,41-21 304,41-21 304,41-22 812,00-19 115,42 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-20 630,00 TILIKAUDEN TULOS -122 516,27-125 246,27-123 166,27-101 215,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -122 516,27-125 246,27-123 166,27-101 215,00 0,00 Lapinlahden kirkko Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 614,84 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 614,84 Palkat ja palkkiot -15 770,00-15 770,00-15 770,00-17 030,00-18 207,71 Henkilösivukulut -4 328,87-4 328,87-4 328,86-4 913,00-5 372,93 Henkilöstökulut -20 098,87-20 098,87-20 098,86-21 943,00-23 580,64 Palvelujen ostot -14 350,00-14 350,00-14 350,00-17 600,00-38 519,65 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -23 270,00-23 270,00-23 270,00-23 300,00-26 055,79 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -23 270,00-23 270,00-23 270,00-23 300,00-26 055,79 Muut toimintakulut -3 400,00-3 400,00-3 400,00-3 250,00-3 400,86 TOIMINKULUT -61 118,87-61 118,87-61 118,86-66 093,00-91 556,94 TOIMINKATE ULKOINEN -61 118,87-61 118,87-61 118,86-66 093,00-90 942,10 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 133 077,82 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 133 077,82 TOIMINKATE YHTEENSÄ -61 118,87-61 118,87-61 118,86-66 093,00 42 135,72 VUOSIKATE -61 118,87-61 118,87-61 118,86-66 093,00 42 135,72 Suunnitelman mukaiset poistot -26 242,72-26 242,72-26 242,72-26 242,00-26 242,72 Poistot ja arvonalentumiset -26 242,72-26 242,72-26 242,72-26 242,00-26 242,72
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 14/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-15 893,00 TILIKAUDEN TULOS -87 361,58-87 361,58-87 361,58-92 335,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -87 361,58-87 361,58-87 361,58-92 335,00 0,00 Alapitkän kirkko Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 58,06 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 58,06 Vuokratuotot 400,00 400,00 400,00 0,00 300,00 TOIMINTUOTOT 400,00 400,00 400,00 0,00 358,06 Palkat ja palkkiot -9 300,00-9 300,00-9 300,00-9 590,00-9 655,23 Henkilösivukulut -2 552,85-2 552,85-2 552,85-2 767,00-2 785,48 Henkilöstökulut -11 852,85-11 852,85-11 852,85-12 357,00-12 440,71 Palvelujen ostot -19 390,00-19 390,00-19 390,00-1 300,00-1 886,51 Ostot tilikauden aikana -9 020,00-9 020,00-11 170,00-9 300,00-8 999,47 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 020,00-9 020,00-11 170,00-9 300,00-8 999,47 Muut toimintakulut -850,00-850,00-850,00-820,00-875,02 TOIMINKULUT -41 112,85-41 112,85-43 262,85-23 777,00-24 201,71 TOIMINKATE ULKOINEN -40 712,85-40 712,85-42 862,85-23 777,00-23 843,65 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 31 299,38 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 31 299,38 TOIMINKATE YHTEENSÄ -40 712,85-40 712,85-42 862,85-23 777,00 7 455,73 VUOSIKATE -40 712,85-40 712,85-42 862,85-23 777,00 7 455,73 Suunnitelman mukaiset poistot -3 711,73-3 711,73-3 711,73-3 712,00-3 711,73 Poistot ja arvonalentumiset -3 711,73-3 711,73-3 711,73-3 712,00-3 711,73 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 744,00 TILIKAUDEN TULOS -44 424,58-44 424,58-46 574,58-27 489,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -44 424,58-44 424,58-46 574,58-27 489,00 0,00 Sonkajärven kirkko Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 188,72 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 188,72 Palkat ja palkkiot -16 490,00-16 490,00-16 490,00-15 270,00-19 967,42 Henkilösivukulut -4 526,51-4 526,51-4 526,50-4 406,00-5 880,81 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -21 016,51-21 016,51-21 016,50-19 676,00-25 848,23 Palvelujen ostot -31 350,00-31 350,00-31 350,00-5 950,00-9 229,47 Ostot tilikauden aikana -19 300,00-21 100,00-23 050,00-21 100,00-22 955,45 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -19 300,00-21 100,00-23 050,00-21 100,00-22 955,45
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 15/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut toimintakulut -1 620,00-1 620,00-1 620,00-1 380,00-1 368,40 TOIMINKULUT -73 286,50-75 086,50-77 036,50-48 106,00-59 401,55 TOIMINKATE ULKOINEN -73 286,50-75 086,50-77 036,50-48 106,00-59 212,83 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 88 220,24 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 88 220,24 TOIMINKATE YHTEENSÄ -73 286,50-75 086,50-77 036,50-48 106,00 29 007,41 VUOSIKATE -73 286,50-75 086,50-77 036,50-48 106,00 29 007,41 Suunnitelman mukaiset poistot -23 929,08-23 929,08-23 929,08-18 502,00-18 502,41 Poistot ja arvonalentumiset -23 929,08-23 929,08-23 929,08-18 502,00-18 502,41 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-10 505,00 TILIKAUDEN TULOS -97 215,58-99 015,58-100 965,58-66 608,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -97 215,58-99 015,58-100 965,58-66 608,00 0,00 Pielaveden kirkko Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 136,61 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 136,61 Palkat ja palkkiot -15 910,00-15 910,00-15 910,00-15 570,00-20 036,71 Henkilösivukulut -4 367,30-4 367,30-4 367,29-4 490,00-5 900,60 Henkilöstökulut -20 277,30-20 277,30-20 277,29-20 060,00-25 937,31 Palvelujen ostot -12 000,00-12 000,00-12 000,00-12 150,00-33 763,66 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-175,00 Ostot tilikauden aikana -23 200,00-23 200,00-23 200,00-23 200,00-24 406,87 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -23 200,00-23 200,00-23 200,00-23 200,00-24 406,87 Muut toimintakulut -5 700,00-5 700,00-5 700,00-5 320,00-5 285,76 TOIMINKULUT -61 177,30-61 177,30-61 177,29-60 730,00-89 568,60 TOIMINKATE ULKOINEN -61 177,30-61 177,30-61 177,29-60 730,00-89 431,99 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 149 107,46 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 149 107,46 TOIMINKATE YHTEENSÄ -61 177,30-61 177,30-61 177,29-60 730,00 59 675,47 VUOSIKATE -61 177,30-61 177,30-61 177,29-60 730,00 59 675,47 Suunnitelman mukaiset poistot -41 840,47-41 840,47-41 840,47-41 840,00-41 840,47 Poistot ja arvonalentumiset -41 840,47-41 840,47-41 840,47-41 840,00-41 840,47 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-17 835,00 TILIKAUDEN TULOS -103 017,77-103 017,77-103 017,76-102 570,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -103 017,77-103 017,77-103 017,76-102 570,00 0,00 Laukkalan kirkko Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 500,00 500,00 500,00 500,00 609,67 Maksutuotot 500,00 500,00 500,00 500,00 609,67
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 16/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokratuotot 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 000,00 2 032,86 TOIMINTUOTOT 2 000,00 2 000,00 2 000,00 1 500,00 2 642,53 Palvelujen ostot -13 900,00-13 900,00-13 900,00-10 250,00-16 815,16 Ostot tilikauden aikana -9 600,00-9 600,00-13 450,00-9 500,00-14 350,86 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 600,00-9 600,00-13 450,00-9 500,00-14 350,86 Muut toimintakulut -2 100,00-2 100,00-2 100,00-2 000,00-1 974,58 TOIMINKULUT -25 600,00-25 600,00-29 450,00-21 750,00-33 140,60 TOIMINKATE ULKOINEN -23 600,00-23 600,00-27 450,00-20 250,00-30 498,07 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 37 898,63 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 37 898,63 TOIMINKATE YHTEENSÄ -23 600,00-23 600,00-27 450,00-20 250,00 7 400,56 VUOSIKATE -23 600,00-23 600,00-27 450,00-20 250,00 7 400,56 Suunnitelman mukaiset poistot -2 867,56-2 867,56-2 868,00-2 868,00-2 867,56 Poistot ja arvonalentumiset -2 867,56-2 867,56-2 868,00-2 868,00-2 867,56 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 533,00 TILIKAUDEN TULOS -26 467,56-26 467,56-30 318,00-23 118,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -26 467,56-26 467,56-30 318,00-23 118,00 0,00 Varpaisjärven kirkko Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 900,97 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 900,97 Palkat ja palkkiot -12 000,00-12 000,00-12 000,00-11 850,00-17 354,04 Henkilösivukulut -3 294,00-3 294,00-3 294,00-3 419,00-4 893,75 Henkilöstökulut -15 294,00-15 294,00-15 294,00-15 269,00-22 247,79 Palvelujen ostot -17 450,00-17 450,00-17 450,00-9 500,00-31 257,39 Ostot tilikauden aikana -18 300,00-18 300,00-22 200,00-19 850,00-19 912,28 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -18 300,00-18 300,00-22 200,00-19 850,00-19 912,28 Muut toimintakulut -2 600,00-2 600,00-2 600,00-2 510,00-2 965,82 TOIMINKULUT -53 644,00-53 644,00-57 544,00-47 129,00-76 383,28 TOIMINKATE ULKOINEN -53 644,00-53 644,00-57 544,00-47 129,00-75 482,31 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 98 792,57 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 98 792,57 TOIMINKATE YHTEENSÄ -53 644,00-53 644,00-57 544,00-47 129,00 23 310,26 VUOSIKATE -53 644,00-53 644,00-57 544,00-47 129,00 23 310,26 Suunnitelman mukaiset poistot -8 263,30-8 263,30-8 263,30-11 493,00-11 493,26 Poistot ja arvonalentumiset -8 263,30-8 263,30-8 263,30-11 493,00-11 493,26 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 817,00 TILIKAUDEN TULOS -61 907,30-61 907,30-65 807,30-58 622,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -61 907,30-61 907,30-65 807,30-58 622,00 0,00 Sukevan kirkko
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 17/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 170,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 170,00 Palkat ja palkkiot -7 220,00-7 220,00-7 220,00-7 550,00-7 624,39 Henkilösivukulut -1 981,89-1 981,89-1 981,89-2 178,00-2 199,48 Henkilöstökulut -9 201,89-9 201,89-9 201,89-9 728,00-9 823,87 Palvelujen ostot -8 830,00-8 830,00-8 830,00-1 650,00-3 963,41 Ostot tilikauden aikana -6 100,00-6 100,00-6 800,00-6 100,00-6 445,71 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 100,00-6 100,00-6 800,00-6 100,00-6 445,71 Muut toimintakulut -620,00-620,00-620,00-530,00-524,90 TOIMINKULUT -24 751,89-24 751,89-25 451,89-18 008,00-20 757,89 TOIMINKATE ULKOINEN -24 751,89-24 751,89-25 451,89-18 008,00-20 587,89 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 24 404,84 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 24 404,84 TOIMINKATE YHTEENSÄ -24 751,89-24 751,89-25 451,89-18 008,00 3 816,95 VUOSIKATE -24 751,89-24 751,89-25 451,89-18 008,00 3 816,95 Suunnitelman mukaiset poistot -897,95-897,95-897,95-898,00-897,95 Poistot ja arvonalentumiset -897,95-897,95-897,95-898,00-897,95 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 919,00 TILIKAUDEN TULOS -25 649,84-25 649,84-26 349,84-18 906,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -25 649,84-25 649,84-26 349,84-18 906,00 0,00 Kangaslammin kappeli Hautaustoimeen liittyvät maksut 5 600,00 5 600,00 5 600,00 6 100,00 5 579,44 Maksutuotot 5 600,00 5 600,00 5 600,00 6 100,00 5 579,44 TOIMINTUOTOT 5 600,00 5 600,00 5 600,00 6 100,00 5 579,44 Palkat ja palkkiot -7 400,00-7 400,00-7 400,00-7 500,00-8 471,25 Henkilösivukulut -2 031,30-2 031,30-2 031,30-2 164,00-2 443,78 Henkilöstökulut -9 431,30-9 431,30-9 431,30-9 664,00-10 915,03 Palvelujen ostot -15 950,00-15 950,00-15 950,00-6 300,00-3 989,78 Ostot tilikauden aikana -13 800,00-13 800,00-13 800,00-13 760,00-16 415,73 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -13 800,00-13 800,00-13 800,00-13 760,00-16 415,73 Muut toimintakulut -2 400,00-2 400,00-2 400,00-2 400,00-2 334,58 TOIMINKULUT -41 581,30-41 581,30-41 581,30-32 124,00-33 655,12 TOIMINKATE ULKOINEN -35 981,30-35 981,30-35 981,30-26 024,00-28 075,68 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 40 988,57 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 40 988,57 TOIMINKATE YHTEENSÄ -35 981,30-35 981,30-35 981,30-26 024,00 12 912,89 VUOSIKATE -35 981,30-35 981,30-35 981,30-26 024,00 12 912,89 Suunnitelman mukaiset poistot -8 009,89-8 009,89-8 009,89-8 010,00-8 009,89 Poistot ja arvonalentumiset -8 009,89-8 009,89-8 009,89-8 010,00-8 009,89 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 903,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 18/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS -43 991,19-43 991,19-43 991,19-34 034,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -43 991,19-43 991,19-43 991,19-34 034,00 0,00 Vanha kappeli Hautaustoimeen liittyvät maksut 5 500,00 5 500,00 5 500,00 7 500,00 6 142,66 Maksutuotot 5 500,00 5 500,00 5 500,00 7 500,00 6 142,66 TOIMINTUOTOT 5 500,00 5 500,00 5 500,00 7 500,00 6 142,66 Palkat ja palkkiot -3 990,00-3 990,00-3 990,00-3 710,00-5 900,52 Henkilösivukulut -1 095,26-1 095,26-1 095,26-1 070,00-1 702,29 Henkilöstökulut -5 085,26-5 085,26-5 085,26-4 780,00-7 602,81 Palvelujen ostot -6 900,00-6 900,00-6 900,00-3 900,00-3 311,35 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-14,88 Ostot tilikauden aikana -9 220,00-9 220,00-9 220,00-9 100,00-9 099,65 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 220,00-9 220,00-9 220,00-9 100,00-9 099,65 Muut toimintakulut -2 000,00-2 000,00-2 000,00-2 100,00-2 085,18 TOIMINKULUT -23 205,26-23 205,26-23 205,26-19 880,00-22 113,87 TOIMINKATE ULKOINEN -17 705,26-17 705,26-17 705,26-12 380,00-15 971,21 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 26 236,55 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 26 236,55 TOIMINKATE YHTEENSÄ -17 705,26-17 705,26-17 705,26-12 380,00 10 265,34 VUOSIKATE -17 705,26-17 705,26-17 705,26-12 380,00 10 265,34 Suunnitelman mukaiset poistot -7 127,34-7 127,34-7 127,34-7 127,00-7 127,34 Poistot ja arvonalentumiset -7 127,34-7 127,34-7 127,34-7 127,00-7 127,34 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 138,00 TILIKAUDEN TULOS -24 832,60-24 832,60-24 832,60-19 507,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -24 832,60-24 832,60-24 832,60-19 507,00 0,00 Iisalmen seurakuntatalo Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 1 800,00 1 800,00 1 800,00 1 800,00 2 339,00 Maksutuotot 1 800,00 1 800,00 1 800,00 1 800,00 2 339,00 Vuokratuotot 4 500,00 4 500,00 4 500,00 4 000,00 5 650,67 TOIMINTUOTOT 6 300,00 6 300,00 6 300,00 5 800,00 7 989,67 Palkat ja palkkiot -50 460,00-50 460,00-50 460,00-64 370,00-68 806,96 Henkilösivukulut -13 851,27-13 851,27-13 851,27-18 571,00-19 971,06 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 249,92 Henkilöstökulut -64 311,27-64 311,27-64 311,27-82 941,00-87 528,10 Palvelujen ostot -52 730,00-52 730,00-52 730,00-47 750,00-47 364,74 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-5,92 Ostot tilikauden aikana -52 000,00-56 000,00-52 000,00-55 400,00-65 297,67
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 19/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -52 000,00-56 000,00-52 000,00-55 400,00-65 297,67 Muut toimintakulut -19 400,00-19 400,00-19 400,00-19 400,00-19 452,43 TOIMINKULUT -188 441,27-192 441,27-188 441,27-205 491,00-219 648,86 TOIMINKATE ULKOINEN -182 141,27-186 141,27-182 141,27-199 691,00-211 659,19 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 302 025,38 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 302 025,38 TOIMINKATE YHTEENSÄ -182 141,27-186 141,27-182 141,27-199 691,00 90 366,19 VUOSIKATE -182 141,27-186 141,27-182 141,27-199 691,00 90 366,19 Suunnitelman mukaiset poistot -51 859,08-51 859,08-51 859,08-55 269,00-55 269,19 Poistot ja arvonalentumiset -51 859,08-51 859,08-51 859,08-55 269,00-55 269,19 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-35 097,00 TILIKAUDEN TULOS -234 000,35-238 000,35-234 000,35-254 960,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -234 000,35-238 000,35-234 000,35-254 960,00 0,00 Lippuniemi Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 611,38 Maksutuotot 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 611,38 Vuokratuotot 10 400,00 10 400,00 10 400,00 10 140,00 11 598,37 TOIMINTUOTOT 11 900,00 11 900,00 11 900,00 11 640,00 13 209,75 Palkat ja palkkiot -24 370,00-24 370,00-24 370,00-25 730,00-24 256,97 Henkilösivukulut -6 689,56-6 689,56-6 689,56-7 423,00-7 118,06 Henkilöstökulut -31 059,56-31 059,56-31 059,56-33 153,00-31 375,03 Palvelujen ostot -25 700,00-25 700,00-25 700,00-16 200,00-90 863,99 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-354,61 Ostot tilikauden aikana -22 050,00-26 850,00-24 550,00-22 550,00-26 615,60 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -22 050,00-26 850,00-24 550,00-22 550,00-26 615,60 Muut toimintakulut -8 700,00-8 700,00-8 700,00-8 700,00-8 672,92 TOIMINKULUT -87 509,56-92 309,56-90 009,56-80 603,00-157 882,15 TOIMINKATE ULKOINEN -75 609,56-80 409,56-78 109,56-68 963,00-144 672,40 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 170 805,61 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 170 805,61 TOIMINKATE YHTEENSÄ -75 609,56-80 409,56-78 109,56-68 963,00 26 133,21 VUOSIKATE -75 609,56-80 409,56-78 109,56-68 963,00 26 133,21 Suunnitelman mukaiset poistot -30 369,35-30 369,35-30 369,35-30 369,00-30 369,35 Poistot ja arvonalentumiset -30 369,35-30 369,35-30 369,35-30 369,00-30 369,35 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-23 782,00 TILIKAUDEN TULOS -105 978,91-110 778,91-108 478,91-99 332,00-28 018,14 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -105 978,91-110 778,91-108 478,91-99 332,00-28 018,14 Peltokoto
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 20/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 67,74 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 67,74 Vuokratuotot 1 000,00 1 000,00 1 000,00 5 000,00 10 507,18 TOIMINTUOTOT 1 000,00 1 000,00 1 000,00 5 000,00 10 574,92 Palvelujen ostot -13 830,00-13 830,00-13 830,00-3 400,00-2 289,16 Vuokrakulut -400,00-400,00-400,00-400,00-375,56 Ostot tilikauden aikana -7 450,00-7 450,00-7 550,00-7 450,00-6 927,58 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 450,00-7 450,00-7 550,00-7 450,00-6 927,58 Muut toimintakulut -1 700,00-1 700,00-1 700,00-1 700,00-1 828,85 TOIMINKULUT -23 380,00-23 380,00-23 480,00-12 950,00-11 421,15 TOIMINKATE ULKOINEN -22 380,00-22 380,00-22 480,00-7 950,00-846,23 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 6 325,11 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 6 325,11 TOIMINKATE YHTEENSÄ -22 380,00-22 380,00-22 480,00-7 950,00 5 478,88 VUOSIKATE -22 380,00-22 380,00-22 480,00-7 950,00 5 478,88 Suunnitelman mukaiset poistot -4 721,88-4 721,88-4 721,88-4 722,00-4 721,88 Poistot ja arvonalentumiset -4 721,88-4 721,88-4 721,88-4 722,00-4 721,88 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-757,00 TILIKAUDEN TULOS -27 101,88-27 101,88-27 201,88-12 672,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -27 101,88-27 101,88-27 201,88-12 672,00 0,00 Lapinlahden seurakuntatalo Myyntituotot 200,00 200,00 200,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 300,00 257,98 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 300,00 257,98 Vuokratuotot 800,00 800,00 800,00 800,00 1 311,26 TOIMINTUOTOT 1 000,00 1 000,00 1 000,00 1 100,00 1 569,24 Palkat ja palkkiot -40 070,00-40 070,00-40 070,00-53 200,00-47 978,46 Henkilösivukulut -10 999,22-10 999,22-10 999,21-15 349,00-14 201,67 Henkilöstökulut -51 069,22-51 069,22-51 069,21-68 549,00-62 180,13 Palvelujen ostot -19 850,00-19 850,00-19 850,00-39 500,00-23 515,69 Ostot tilikauden aikana -38 300,00-38 300,00-44 200,00-38 300,00-44 058,81 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -38 300,00-38 300,00-44 200,00-38 300,00-44 058,81 Muut toimintakulut -8 900,00-8 900,00-8 900,00-8 750,00-8 732,58 TOIMINKULUT -118 119,21-118 119,21-124 019,21-155 099,00-138 487,21 TOIMINKATE ULKOINEN -117 119,21-117 119,21-123 019,21-153 999,00-136 917,97 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 205 193,20 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 205 193,20 TOIMINKATE YHTEENSÄ -117 119,21-117 119,21-123 019,21-153 999,00 68 275,23 VUOSIKATE -117 119,21-117 119,21-123 019,21-153 999,00 68 275,23 Suunnitelman mukaiset poistot -43 731,23-43 731,23-43 731,23-43 732,00-43 731,23
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 21/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Poistot ja arvonalentumiset -43 731,23-43 731,23-43 731,23-43 732,00-43 731,23 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-24 544,00 TILIKAUDEN TULOS -160 850,44-160 850,44-166 750,44-197 731,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -160 850,44-160 850,44-166 750,44-197 731,00 0,00 Sonkajärven seurakuntatalo Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 47,19 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 47,19 Vuokratuotot 5 000,00 5 000,00 5 000,00 5 000,00 5 796,60 TOIMINTUOTOT 5 000,00 5 000,00 5 000,00 5 000,00 5 843,79 Palkat ja palkkiot -45 340,00-45 340,00-45 340,00-47 740,00-43 586,40 Henkilösivukulut -12 445,83-12 445,83-12 445,83-13 773,00-12 694,71 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -57 785,83-57 785,83-57 785,83-61 513,00-56 281,11 Palvelujen ostot -13 800,00-13 800,00-13 800,00-38 200,00-18 916,15 Ostot tilikauden aikana -30 900,00-30 900,00-34 900,00-30 900,00-37 679,53 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -30 900,00-30 900,00-34 900,00-30 900,00-37 679,53 Muut toimintakulut -4 800,00-4 800,00-4 800,00-4 250,00-4 215,36 TOIMINKULUT -107 285,83-107 285,83-111 285,83-134 863,00-117 092,15 TOIMINKATE ULKOINEN -102 285,83-102 285,83-106 285,83-129 863,00-111 248,36 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 140 891,96 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 140 891,96 TOIMINKATE YHTEENSÄ -102 285,83-102 285,83-106 285,83-129 863,00 29 643,60 VUOSIKATE -102 285,83-102 285,83-106 285,83-129 863,00 29 643,60 Suunnitelman mukaiset poistot -10 160,60-10 160,60-10 160,60-10 160,00-12 790,60 Poistot ja arvonalentumiset -10 160,60-10 160,60-10 160,60-10 160,00-12 790,60 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-16 853,00 TILIKAUDEN TULOS -112 446,43-112 446,43-116 446,43-140 023,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -112 446,43-112 446,43-116 446,43-140 023,00 0,00 Pielaveden seurakuntatalo Myyntituotot 1 000,00 1 000,00 1 000,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 2 000,00 3 243,98 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 2 000,00 3 243,98 Vuokratuotot 10 000,00 10 000,00 10 000,00 6 000,00 6 403,04 TOIMINTUOTOT 11 000,00 11 000,00 11 000,00 8 000,00 9 647,02 Palkat ja palkkiot -42 880,00-42 880,00-42 880,00-44 210,00-45 632,13 Henkilösivukulut -11 770,56-11 770,56-11 770,56-12 755,00-12 655,98 Henkilöstökulut -54 650,56-54 650,56-54 650,56-56 965,00-58 288,11 Palvelujen ostot -17 300,00-17 300,00-17 300,00-13 850,00-20 482,74
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 22/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -40 950,00-40 950,00-41 800,00-38 950,00-45 920,56 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -40 950,00-40 950,00-41 800,00-38 950,00-45 920,56 Muut toimintakulut -2 900,00-2 900,00-2 900,00-2 750,00-3 000,83 TOIMINKULUT -115 800,56-115 800,56-116 650,56-112 515,00-127 692,24 TOIMINKATE ULKOINEN -104 800,56-104 800,56-105 650,56-104 515,00-118 045,22 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 179 359,81 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 179 359,81 TOIMINKATE YHTEENSÄ -104 800,56-104 800,56-105 650,56-104 515,00 61 314,59 VUOSIKATE -104 800,56-104 800,56-105 650,56-104 515,00 61 314,59 Suunnitelman mukaiset poistot -34 969,60-34 969,60-34 969,60-39 860,00-39 860,59 Poistot ja arvonalentumiset -34 969,60-34 969,60-34 969,60-39 860,00-39 860,59 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-21 454,00 TILIKAUDEN TULOS -139 770,16-139 770,16-140 620,16-144 375,00 0,00 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 22 549,39 22 549,39 22 549,39 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -117 220,77-117 220,77-118 070,77-144 375,00 0,00 Varpaisjärven seurakuntatalo Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 337,52 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 337,52 Vuokratuotot 4 000,00 4 000,00 4 000,00 4 000,00 5 308,75 TOIMINTUOTOT 4 000,00 4 000,00 4 000,00 4 000,00 5 646,27 Palkat ja palkkiot -5 920,00-5 920,00-5 920,00-11 700,00-8 433,75 Henkilösivukulut -1 625,04-1 625,04-1 625,04-3 375,00-2 433,10 Henkilöstökulut -7 545,04-7 545,04-7 545,04-15 075,00-10 866,85 Palvelujen ostot -15 300,00-15 300,00-15 300,00-19 500,00-22 294,07 Ostot tilikauden aikana -28 500,00-30 000,00-29 800,00-26 200,00-30 274,41 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -28 500,00-30 000,00-29 800,00-26 200,00-30 274,41 Muut toimintakulut -6 350,00-6 350,00-6 350,00-6 300,00-6 234,31 TOIMINKULUT -57 695,04-59 195,04-58 995,04-67 075,00-69 669,64 TOIMINKATE ULKOINEN -53 695,04-55 195,04-54 995,04-63 075,00-64 023,37 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 97 502,73 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 97 502,73 TOIMINKATE YHTEENSÄ -53 695,04-55 195,04-54 995,04-63 075,00 33 479,36 VUOSIKATE -53 695,04-55 195,04-54 995,04-63 075,00 33 479,36 Suunnitelman mukaiset poistot -21 816,36-21 816,36-21 816,36-21 816,00-21 816,36 Poistot ja arvonalentumiset -21 816,36-21 816,36-21 816,36-21 816,00-21 816,36 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 663,00 TILIKAUDEN TULOS -75 511,40-77 011,40-76 811,40-84 891,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -75 511,40-77 011,40-76 811,40-84 891,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 23/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sukevan pappila Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 7 120,00 7 118,36 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 7 120,00 7 118,36 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00-970,00-2 607,60 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00-7 200,00-4 463,21 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00-7 200,00-4 463,21 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-250,00-238,12 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00-8 420,00-7 308,93 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00-1 300,00-190,57 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00-1 300,00-190,57 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00-1 300,00-190,57 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00-312,00-325,15 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00-312,00-325,15 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-70,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00-1 612,00-585,72 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00-1 612,00-585,72 Iisalmen pappila Vuokratuotot 11 630,00 11 630,00 11 630,00 11 630,00 11 731,32 TOIMINTUOTOT 11 630,00 11 630,00 11 630,00 11 630,00 11 731,32 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-1 594,15 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-460,04 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 054,19 Palvelujen ostot -200,00-200,00-200,00 0,00-680,00 Ostot tilikauden aikana -3 200,00-3 200,00-3 200,00-4 050,00-3 342,64 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 200,00-3 200,00-3 200,00-4 050,00-3 342,64 Muut toimintakulut -2 000,00-2 000,00-2 000,00-2 000,00-1 998,82 TOIMINKULUT -5 400,00-5 400,00-5 400,00-6 050,00-8 075,65 TOIMINKATE ULKOINEN 6 230,00 6 230,00 6 230,00 5 580,00 3 655,67 TOIMINKATE YHTEENSÄ 6 230,00 6 230,00 6 230,00 5 580,00 3 655,67 VUOSIKATE 6 230,00 6 230,00 6 230,00 5 580,00 3 655,67 Suunnitelman mukaiset poistot -5 061,48-5 061,48-5 061,48-5 247,00-5 440,17 Poistot ja arvonalentumiset -5 061,48-5 061,48-5 061,48-5 247,00-5 440,17 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-242,00 TILIKAUDEN TULOS 1 168,52 1 168,52 1 168,52 333,00-2 026,50 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 1 168,52 1 168,52 1 168,52 333,00-2 026,50 Rantalan pappila Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 52,14
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 24/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 52,14 Vuokratuotot 47 460,00 47 460,00 47 460,00 47 450,00 47 480,44 TOIMINTUOTOT 47 460,00 47 460,00 47 460,00 47 450,00 47 532,58 Palkat ja palkkiot -5 820,00-5 820,00-5 820,00-4 630,00-4 782,27 Henkilösivukulut -1 597,59-1 597,59-1 597,59-1 336,00-1 379,76 Henkilöstökulut -7 417,59-7 417,59-7 417,59-5 966,00-6 162,03 Palvelujen ostot -8 130,00-8 130,00-8 130,00-8 150,00-7 413,18 Ostot tilikauden aikana -25 200,00-25 200,00-25 200,00-24 900,00-25 674,36 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -25 200,00-25 200,00-25 200,00-24 900,00-25 674,36 Muut toimintakulut -2 600,00-2 600,00-2 600,00-2 600,00-2 582,70 TOIMINKULUT -43 347,59-43 347,59-43 347,59-41 616,00-41 832,27 TOIMINKATE ULKOINEN 4 112,41 4 112,41 4 112,41 5 834,00 5 700,31 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 8 680,63 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 8 680,63 TOIMINKATE YHTEENSÄ 4 112,41 4 112,41 4 112,41 5 834,00 14 380,94 VUOSIKATE 4 112,41 4 112,41 4 112,41 5 834,00 14 380,94 Suunnitelman mukaiset poistot -5 296,75-5 296,75-5 296,75-5 518,00-5 747,34 Poistot ja arvonalentumiset -5 296,75-5 296,75-5 296,75-5 518,00-5 747,34 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6,00 TILIKAUDEN TULOS -1 184,34-1 184,34-1 184,34 316,00 8 627,60 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 184,34-1 184,34-1 184,34 316,00 8 627,60 Kangaskoto vuokratalo Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 135,40 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 135,40 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 132 499,47 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 132 634,87 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-4 782,27 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 379,69 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-6 161,96 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-30 680,31 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-99,52 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-41 950,62 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-41 950,62 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-4 744,68 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-83 637,09 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 48 997,78 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 150,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-8 150,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 40 847,78 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 40 847,78
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 25/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00 0,00-4 985,52 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 985,52 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 35 862,26 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 35 862,26 As Oy Päiviönk.29 Vuokratuotot 1 500,00 1 500,00 1 500,00 600,00 1 782,55 TOIMINTUOTOT 1 500,00 1 500,00 1 500,00 600,00 1 782,55 Palvelujen ostot -10,00-10,00-10,00 0,00-7,27 Vuokrakulut -3 900,00-3 900,00-3 900,00-3 900,00-3 825,00 Ostot tilikauden aikana -300,00-300,00-300,00-300,00-403,22 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -300,00-300,00-300,00-300,00-403,22 TOIMINKULUT -4 210,00-4 210,00-4 210,00-4 200,00-4 235,49 TOIMINKATE ULKOINEN -2 710,00-2 710,00-2 710,00-3 600,00-2 452,94 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 2 785,94 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 2 785,94 TOIMINKATE YHTEENSÄ -2 710,00-2 710,00-2 710,00-3 600,00 333,00 VUOSIKATE -2 710,00-2 710,00-2 710,00-3 600,00 333,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-333,00 TILIKAUDEN TULOS -2 710,00-2 710,00-2 710,00-3 600,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -2 710,00-2 710,00-2 710,00-3 600,00 0,00 As Oy Impankulma Palvelujen ostot -70,00-70,00-70,00-80,00-157,75 Vuokrakulut -4 800,00-4 800,00-4 800,00-2 600,00-4 042,08 Ostot tilikauden aikana -3 200,00-3 200,00-3 200,00-3 200,00-4 613,49 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 200,00-3 200,00-3 200,00-3 200,00-4 613,49 TOIMINKULUT -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00-8 813,32 TOIMINKATE ULKOINEN -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00-8 813,32 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 10 010,32 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 10 010,32 TOIMINKATE YHTEENSÄ -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00 1 197,00 VUOSIKATE -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00 1 197,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 197,00 TILIKAUDEN TULOS -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -8 070,00-8 070,00-8 070,00-5 880,00 0,00 Lapinlahden kanttorila Palvelujen ostot -10,00-10,00-10,00-20,00-5,89
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 26/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut toimintakulut -260,00-260,00-260,00-260,00-257,76 TOIMINKULUT -270,00-270,00-270,00-280,00-263,65 TOIMINKATE ULKOINEN -270,00-270,00-270,00-280,00-263,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ -270,00-270,00-270,00-280,00-263,65 VUOSIKATE -270,00-270,00-270,00-280,00-263,65 Suunnitelman mukaiset poistot -698,08-698,08-698,08-698,00-698,08 Poistot ja arvonalentumiset -698,08-698,08-698,08-698,00-698,08 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-131,00 TILIKAUDEN TULOS -968,08-968,08-968,08-978,00-1 092,73 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -968,08-968,08-968,08-978,00-1 092,73 Sonkajärven pappila Vuokratuotot 9 600,00 9 600,00 9 600,00 9 600,00 9 160,00 TOIMINTUOTOT 9 600,00 9 600,00 9 600,00 9 600,00 9 160,00 Palvelujen ostot -1 220,00-1 220,00-1 220,00-1 220,00-7 453,84 Ostot tilikauden aikana -5 000,00-5 000,00-5 000,00-5 000,00-4 921,87 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 000,00-5 000,00-5 000,00-5 000,00-4 921,87 Muut toimintakulut -160,00-160,00-160,00-150,00-147,46 TOIMINKULUT -6 380,00-6 380,00-6 380,00-6 370,00-12 523,17 TOIMINKATE ULKOINEN 3 220,00 3 220,00 3 220,00 3 230,00-3 363,17 TOIMINKATE YHTEENSÄ 3 220,00 3 220,00 3 220,00 3 230,00-3 363,17 VUOSIKATE 3 220,00 3 220,00 3 220,00 3 230,00-3 363,17 Suunnitelman mukaiset poistot -408,66-408,66-408,66-426,00-443,42 Poistot ja arvonalentumiset -408,66-408,66-408,66-426,00-443,42 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-517,00 TILIKAUDEN TULOS 2 811,34 2 811,34 2 811,34 2 804,00-4 323,59 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 2 811,34 2 811,34 2 811,34 2 804,00-4 323,59 Sonkajärven kanttorila Palkat ja palkkiot 11 040,00 11 040,00 11 040,00 10 480,00 0,00 Henkilöstökulut 11 040,00 11 040,00 11 040,00 10 480,00 0,00 Palvelujen ostot -200,00-200,00-200,00-200,00-270,00 Ostot tilikauden aikana -4 400,00-4 400,00-4 400,00-4 400,00-4 324,15 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 400,00-4 400,00-4 400,00-4 400,00-4 324,15 Muut toimintakulut -80,00-80,00-80,00-80,00-71,88 TOIMINKULUT 6 360,00 6 360,00 6 360,00 5 800,00-4 666,03 TOIMINKATE ULKOINEN 6 360,00 6 360,00 6 360,00 5 800,00-4 666,03 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 10 262,28 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 10 262,28 TOIMINKATE YHTEENSÄ 6 360,00 6 360,00 6 360,00 5 800,00 5 596,25
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 27/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE 6 360,00 6 360,00 6 360,00 5 800,00 5 596,25 Suunnitelman mukaiset poistot -217,13-217,13-217,13-229,00-240,59 Poistot ja arvonalentumiset -217,13-217,13-217,13-229,00-240,59 TILIKAUDEN TULOS 6 142,87 6 142,87 6 142,87 5 571,00 5 355,66 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 6 142,87 6 142,87 6 142,87 5 571,00 5 355,66 Pielaveden kanttorila Vuokratuotot 16 130,00 16 130,00 16 130,00 16 030,00 16 417,56 TOIMINTUOTOT 16 130,00 16 130,00 16 130,00 16 030,00 16 417,56 Palkat ja palkkiot -1 360,00-1 360,00-1 360,00-1 320,00-1 292,49 Henkilösivukulut -373,32-373,32-373,32-381,00-372,90 Henkilöstökulut -1 733,32-1 733,32-1 733,32-1 701,00-1 665,39 Palvelujen ostot -1 420,00-1 420,00-1 420,00-1 420,00-2 515,34 Ostot tilikauden aikana -9 000,00-9 000,00-9 000,00-9 000,00-7 565,85 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 000,00-9 000,00-9 000,00-9 000,00-7 565,85 Muut toimintakulut -870,00-870,00-870,00-850,00-849,52 TOIMINKULUT -13 023,32-13 023,32-13 023,32-12 971,00-12 596,10 TOIMINKATE ULKOINEN 3 106,68 3 106,68 3 106,68 3 059,00 3 821,46 TOIMINKATE YHTEENSÄ 3 106,68 3 106,68 3 106,68 3 059,00 3 821,46 VUOSIKATE 3 106,68 3 106,68 3 106,68 3 059,00 3 821,46 Suunnitelman mukaiset poistot -2 111,77-2 111,77-2 111,77-2 112,00-2 111,77 Poistot ja arvonalentumiset -2 111,77-2 111,77-2 111,77-2 112,00-2 111,77 TILIKAUDEN TULOS 994,91 994,91 994,91 947,00 1 709,69 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 994,91 994,91 994,91 947,00 1 709,69 Metsäpirtti Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokratuotot 31 430,00 31 430,00 31 430,00 29 930,00 28 739,76 TOIMINTUOTOT 31 430,00 31 430,00 31 430,00 29 930,00 28 739,76 Palkat ja palkkiot -3 160,00-3 160,00-3 160,00-3 350,00-4 400,90 Henkilösivukulut -867,42-867,42-867,42-966,00-1 015,86 Henkilöstökulut -4 027,42-4 027,42-4 027,42-4 316,00-5 416,76 Palvelujen ostot -12 920,00-12 920,00-8 920,00-28 700,00-43 738,01 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-569,92 Ostot tilikauden aikana -17 600,00-17 600,00-17 600,00-22 500,00-29 420,59 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -17 600,00-17 600,00-17 600,00-22 500,00-29 420,59 Muut toimintakulut -2 850,00-2 850,00-2 850,00-5 700,00-76 783,12 TOIMINKULUT -37 397,42-37 397,42-33 397,42-61 216,00-155 928,40 TOIMINKATE ULKOINEN -5 967,42-5 967,42-1 967,42-31 286,00-127 188,64
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 28/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 10 439,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 10 439,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 967,42-5 967,42-1 967,42-31 286,00-116 749,64 VUOSIKATE -5 967,42-5 967,42-1 967,42-31 286,00-116 749,64 Suunnitelman mukaiset poistot -7 607,89-7 607,89-7 607,89-7 000,00-190 732,88 Poistot ja arvonalentumiset -7 607,89-7 607,89-7 607,89-7 000,00-190 732,88 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-19 338,00 TILIKAUDEN TULOS -13 575,31-13 575,31-9 575,31-38 286,00-326 820,52 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -13 575,31-13 575,31-9 575,31-38 286,00-326 820,52 Iisaari Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 103,64 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 103,64 Palkat ja palkkiot -14 060,00-14 060,00-14 060,00-9 210,00-10 132,99 Henkilösivukulut -3 859,47-3 859,47-3 859,47-2 657,00-2 801,78 Henkilöstökulut -17 919,47-17 919,47-17 919,47-11 867,00-12 934,77 Palvelujen ostot -300,00-300,00-300,00-500,00-41 471,46 Ostot tilikauden aikana -4 800,00-4 800,00-4 800,00-6 450,00-8 496,24 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 800,00-4 800,00-4 800,00-6 450,00-8 496,24 Muut toimintakulut -700,00-700,00-700,00-610,00-605,48 TOIMINKULUT -23 719,47-23 719,47-23 719,47-19 427,00-63 507,95 TOIMINKATE ULKOINEN -23 719,47-23 719,47-23 719,47-19 427,00-63 404,31 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 76 819,08 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 76 819,08 TOIMINKATE YHTEENSÄ -23 719,47-23 719,47-23 719,47-19 427,00 13 414,77 VUOSIKATE -23 719,47-23 719,47-23 719,47-19 427,00 13 414,77 Suunnitelman mukaiset poistot -2 776,95-2 776,95-2 776,95-2 777,00-4 225,77 Poistot ja arvonalentumiset -2 776,95-2 776,95-2 776,95-2 777,00-4 225,77 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-9 189,00 TILIKAUDEN TULOS -26 496,42-26 496,42-26 496,42-22 204,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -26 496,42-26 496,42-26 496,42-22 204,00 0,00 Tuomiranta Vuokratuotot 200,00 200,00 200,00 200,00 201,05 TOIMINTUOTOT 200,00 200,00 200,00 200,00 201,05 Palvelujen ostot -100,00-100,00-100,00-200,00-2 659,05 Ostot tilikauden aikana -1 600,00-1 600,00-1 600,00-1 060,00-1 470,64 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 600,00-1 600,00-1 600,00-1 060,00-1 470,64 Muut toimintakulut -350,00-350,00-350,00-300,00-298,98 TOIMINKULUT -2 050,00-2 050,00-2 050,00-1 560,00-4 428,67
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 29/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKATE ULKOINEN -1 850,00-1 850,00-1 850,00-1 360,00-4 227,62 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 4 903,76 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 4 903,76 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 850,00-1 850,00-1 850,00-1 360,00 676,14 VUOSIKATE -1 850,00-1 850,00-1 850,00-1 360,00 676,14 Suunnitelman mukaiset poistot -89,14-89,14-89,14-89,00-89,14 Poistot ja arvonalentumiset -89,14-89,14-89,14-89,00-89,14 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-587,00 TILIKAUDEN TULOS -1 939,14-1 939,14-1 939,14-1 449,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 939,14-1 939,14-1 939,14-1 449,00 0,00 Lapinlahden leirikeskus Myyntituotot 500,00 500,00 500,00 0,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 1 000,00 1 440,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 1 000,00 1 440,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 200,00 188,70 TOIMINTUOTOT 500,00 500,00 500,00 1 200,00 1 628,70 Palkat ja palkkiot -23 230,00-23 230,00-23 230,00-24 220,00-30 812,47 Henkilösivukulut -5 871,56-6 376,63-6 376,63-6 988,00-8 889,41 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 313,25 Henkilöstökulut -29 101,55-29 606,63-29 606,63-31 208,00-39 388,63 Palvelujen ostot -9 050,00-9 050,00-9 050,00-15 750,00-25 830,87 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-61,00 Ostot tilikauden aikana -21 600,00-30 500,00-24 200,00-28 000,00-20 857,89 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -21 600,00-30 500,00-24 200,00-28 000,00-20 857,89 Muut toimintakulut -1 360,00-1 360,00-1 360,00-1 350,00-1 332,28 TOIMINKULUT -61 111,55-70 516,63-64 216,63-76 308,00-87 470,67 TOIMINKATE ULKOINEN -60 611,55-70 016,63-63 716,63-75 108,00-85 841,97 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 105 242,99 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 105 242,99 TOIMINKATE YHTEENSÄ -60 611,55-70 016,63-63 716,63-75 108,00 19 401,02 VUOSIKATE -60 611,55-70 016,63-63 716,63-75 108,00 19 401,02 Suunnitelman mukaiset poistot -6 812,02-6 812,02-6 812,02-6 812,00-6 812,02 Poistot ja arvonalentumiset -6 812,02-6 812,02-6 812,02-6 812,00-6 812,02 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 589,00 TILIKAUDEN TULOS -67 423,57-76 828,65-70 528,65-81 920,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -67 423,57-76 828,65-70 528,65-81 920,00 0,00 Marjoniemen leirikeskus Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 1 854,55
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 30/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 854,55 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 368,95 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 2 223,50 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-3 697,81 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 066,84 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-4 764,65 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-5 732,01 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-8 421,44 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-8 421,44 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-634,88 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-19 552,98 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-17 329,48 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 25 220,13 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 25 220,13 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 7 890,65 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 7 890,65 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00 0,00-4 873,65 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 873,65 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 017,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Varpaisjärven leirikeskus Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00-300,00-3 824,13 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-75,79 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-75,79 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-700,00-682,28 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00-1 000,00-4 582,20 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00-1 000,00-4 582,20 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 10 448,41 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 10 448,41 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00-1 000,00 5 866,21 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00-1 000,00 5 866,21 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00-4 616,00-4 616,21 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00-4 616,00-4 616,21 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 250,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00-5 616,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00-5 616,00 0,00 Sukevan leirikeskus
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 31/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Myyntituotot 6 000,00 6 000,00 6 000,00 8 000,00 6 112,40 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 1 000,00 1 486,61 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 500,00 522,58 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 1 500,00 2 009,19 Vuokratuotot 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 500,00 1 693,51 TOIMINTUOTOT 7 500,00 7 500,00 7 500,00 11 000,00 9 815,10 Palkat ja palkkiot -46 730,00-46 730,00-46 730,00-47 030,00-45 246,30 Henkilösivukulut -12 827,39-274,50-12 827,38-13 568,00-13 173,40 Henkilöstökulut -59 557,39-47 004,50-59 557,38-60 598,00-58 419,70 Palvelujen ostot -15 050,00-15 050,00-15 050,00-6 350,00-8 942,54 Ostot tilikauden aikana -29 500,00-34 500,00-31 000,00-30 900,00-30 471,13 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -29 500,00-34 500,00-31 000,00-30 900,00-30 471,13 Muut toimintakulut -2 230,00-2 230,00-2 230,00-2 000,00-1 951,05 TOIMINKULUT -106 337,38-98 784,50-107 837,38-99 848,00-99 784,42 TOIMINKATE ULKOINEN -98 837,38-91 284,50-100 337,38-88 848,00-89 969,32 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 109 241,35 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 109 241,35 TOIMINKATE YHTEENSÄ -98 837,38-91 284,50-100 337,38-88 848,00 19 272,03 VUOSIKATE -98 837,38-91 284,50-100 337,38-88 848,00 19 272,03 Suunnitelman mukaiset poistot -7 158,47-7 158,47-7 158,47-6 067,00-6 205,03 Poistot ja arvonalentumiset -7 158,47-7 158,47-7 158,47-6 067,00-6 205,03 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 067,00 TILIKAUDEN TULOS -105 995,85-98 442,97-107 495,85-94 915,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -105 995,85-98 442,97-107 495,85-94 915,00 0,00 Metsäpirtti Metsämökki Palvelujen ostot 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00-4 000,00 0,00 0,00 Kirkkopuiston sakasti Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 155,60 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 155,60 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00-40,00-1 658,18 Vuokrakulut -24 000,00-24 000,00-24 000,00-24 000,00-23 912,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 32/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Ostot tilikauden aikana -800,00-800,00-800,00-800,00-1 179,34 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -800,00-800,00-800,00-800,00-1 179,34 TOIMINKULUT -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00-26 749,52 TOIMINKATE ULKOINEN -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00-26 593,92 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 30 206,92 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 30 206,92 TOIMINKATE YHTEENSÄ -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00 3 613,00 VUOSIKATE -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00 3 613,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 613,00 TILIKAUDEN TULOS -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -24 800,00-24 800,00-24 800,00-24 840,00 0,00 Makkaralahden liikekiinteistö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 22,58 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 22,58 Vuokratuotot 300,00 300,00 300,00 300,00 379,00 TOIMINTUOTOT 300,00 300,00 300,00 300,00 401,58 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00-3 090,00-4 781,82 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00-892,00-1 379,61 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00-3 982,00-6 161,43 Palvelujen ostot -2 700,00-2 700,00-2 700,00-200,00-258,50 Vuokrakulut -13 750,00-13 750,00-13 750,00-13 750,00-13 708,32 Ostot tilikauden aikana -900,00-900,00-900,00-900,00-978,83 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -900,00-900,00-900,00-900,00-978,83 Muut toimintakulut -280,00-280,00-280,00-300,00-382,62 TOIMINKULUT -17 630,00-17 630,00-17 630,00-19 132,00-21 489,70 TOIMINKATE ULKOINEN -17 330,00-17 330,00-17 330,00-18 832,00-21 088,12 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 23 953,12 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 23 953,12 TOIMINKATE YHTEENSÄ -17 330,00-17 330,00-17 330,00-18 832,00 2 865,00 VUOSIKATE -17 330,00-17 330,00-17 330,00-18 832,00 2 865,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 865,00 TILIKAUDEN TULOS -17 330,00-17 330,00-17 330,00-18 832,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -17 330,00-17 330,00-17 330,00-18 832,00 0,00 As Oy Tellervonpiha Palvelujen ostot -1 000,00-1 000,00-1 000,00-910,00-1 575,47 Vuokrakulut -7 850,00-7 850,00-7 850,00-7 400,00-7 315,60 Ostot tilikauden aikana -1 300,00-1 300,00-1 300,00-1 300,00-1 429,81 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 300,00-1 300,00-1 300,00-1 300,00-1 429,81
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 33/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKULUT -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00-10 320,88 TOIMINKATE ULKOINEN -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00-10 320,88 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 11 782,38 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-52,50 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 11 729,88 TOIMINKATE YHTEENSÄ -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00 1 409,00 VUOSIKATE -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00 1 409,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 409,00 TILIKAUDEN TULOS -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -10 150,00-10 150,00-10 150,00-9 610,00 0,00 Läh.kirppu Kauppakatu 15 Palvelujen ostot -800,00-800,00-800,00-300,00-806,06 Ostot tilikauden aikana -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 093,72 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 093,72 TOIMINKULUT -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00-3 899,78 TOIMINKATE ULKOINEN -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00-3 899,78 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 4 429,30 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 4 429,30 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00 529,52 VUOSIKATE -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00 529,52 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-529,52 TILIKAUDEN TULOS -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 800,00-3 800,00-3 800,00-3 300,00 0,00 Maatalous Vuokratuotot 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 TOIMINTUOTOT 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 VUOSIKATE 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 TILIKAUDEN TULOS 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 1 900,00 Metsätalous Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 3 988,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 3 988,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 34/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Metsätalouden tuotot 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 556 457,47 TOIMINTUOTOT 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 560 445,47 Palkat ja palkkiot -2 350,00-2 350,00-2 350,00-3 490,00-7 700,59 Henkilösivukulut -645,07-645,07-645,07-1 007,00-1 002,73 Henkilöstökulut -2 995,07-2 995,07-2 995,07-4 497,00-8 703,32 Palvelujen ostot -103 000,00-103 000,00-103 000,00-124 500,00-113 332,50 Vuokrakulut -3 000,00-3 000,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-126,61 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-126,61 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-43,16 Muut toimintakulut -25 300,00-25 300,00-25 300,00-20 300,00-23 236,88 TOIMINKULUT -134 295,07-134 295,07-131 295,07-149 297,00-145 442,47 TOIMINKATE ULKOINEN 240 704,93 240 704,93 243 704,93 185 703,00 415 003,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 240 704,93 240 704,93 243 704,93 185 703,00 415 003,00 VUOSIKATE 240 704,93 240 704,93 243 704,93 185 703,00 415 003,00 Suunnitelman mukaiset poistot -1 741,96-1 741,96-1 741,96-1 742,00-1 741,96 Poistot ja arvonalentumiset -1 741,96-1 741,96-1 741,96-1 742,00-1 741,96 TILIKAUDEN TULOS 238 962,97 238 962,97 241 962,97 183 961,00 413 261,04 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 238 962,97 238 962,97 241 962,97 183 961,00 413 261,04 Muu kiinteistötoimi Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00-50 000,00 0,00 Kirkkosaaren tapuli Palvelujen ostot -50,00-50,00-50,00-50,00-577,40 TOIMINKULUT -50,00-50,00-50,00-50,00-577,40 TOIMINKATE ULKOINEN -50,00-50,00-50,00-50,00-577,40 TOIMINKATE YHTEENSÄ -50,00-50,00-50,00-50,00-577,40 VUOSIKATE -50,00-50,00-50,00-50,00-577,40 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-78,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 35/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS -50,00-50,00-50,00-50,00-655,40 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -50,00-50,00-50,00-50,00-655,40 Tonttimaat Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 609,10 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 609,10 Vuokratuotot 30 000,00 30 000,00 30 000,00 28 000,00 32 168,14 TOIMINTUOTOT 30 000,00 30 000,00 30 000,00 28 000,00 32 777,24 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-1 572,64 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut toimintakulut -6 020,00-6 020,00-6 020,00-4 400,00-5 358,88 TOIMINKULUT -6 020,00-6 020,00-6 020,00-4 400,00-6 931,52 TOIMINKATE ULKOINEN 23 980,00 23 980,00 23 980,00 23 600,00 25 845,72 TOIMINKATE YHTEENSÄ 23 980,00 23 980,00 23 980,00 23 600,00 25 845,72 VUOSIKATE 23 980,00 23 980,00 23 980,00 23 600,00 25 845,72 Suunnitelman mukaiset poistot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 23 980,00 23 980,00 23 980,00 23 600,00 25 845,72 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 23 980,00 23 980,00 23 980,00 23 600,00 25 845,72 Kiinteistötoimi Myyntituotot 7 700,00 7 700,00 7 700,00 8 000,00 6 112,40 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 2 000,00 4 781,16 Hautaustoimeen liittyvät maksut 11 100,00 11 100,00 11 100,00 13 600,00 11 722,10 Muut maksutuotot 3 800,00 3 800,00 3 800,00 7 100,00 14 157,32 Maksutuotot 14 900,00 14 900,00 14 900,00 22 700,00 30 660,58 Vuokratuotot 189 250,00 189 250,00 189 250,00 190 400,00 343 830,26 Metsätalouden tuotot 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 556 457,47 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 188,72 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 600,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 586 850,00 586 850,00 586 850,00 556 100,00 937 849,43 Palkat ja palkkiot -565 660,00-565 660,00-565 660,00-591 520,00-656 666,24 Henkilösivukulut -157 799,07-145 751,26-158 304,15-173 679,00-194 267,74 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 3 085,65 Henkilöstökulut -723 459,07-711 411,26-723 964,15-765 199,00-847 848,33 Palvelujen ostot -523 180,00-524 680,00-523 180,00-556 720,00-797 012,95 Vuokrakulut -59 860,00-59 860,00-56 860,00-54 010,00-58 075,02 Ostot tilikauden aikana -540 910,00-568 310,00-574 960,00-569 970,00-682 034,82 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -540 910,00-568 310,00-574 960,00-569 970,00-682 034,82
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 36/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-43,16 Muut toimintakulut -126 470,00-126 300,00-126 470,00-121 330,00-203 165,57 TOIMINKULUT -1 973 879,07-1 990 561,27-2 005 434,15-2 067 229,00-2 588 179,85 TOIMINKATE ULKOINEN -1 387 029,07-1 403 711,27-1 418 584,15-1 511 129,00-1 650 330,42 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 2 446 383,66 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 833,54 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 2 437 550,12 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 387 029,07-1 403 711,27-1 418 584,15-1 511 129,00 787 219,70 VUOSIKATE -1 387 029,07-1 403 711,27-1 418 584,15-1 511 129,00 787 219,70 Suunnitelman mukaiset poistot -405 602,19-405 602,19-405 602,63-415 978,00-608 604,49 Poistot ja arvonalentumiset -405 602,19-405 602,19-405 602,63-415 978,00-608 604,49 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-49 575,84 TILIKAUDEN TULOS -1 792 631,26-1 809 313,45-1 824 186,78-1 927 107,00 129 039,37 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 22 549,39 22 549,39 22 549,39 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 770 081,87-1 786 764,06-1 801 637,39-1 927 107,00 129 039,37 Iisalmi Jumalanpalveluselämä Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -83 260,00-82 870,00-83 980,00-91 000,00-84 034,72 Henkilösivukulut -22 854,87-22 747,81-23 052,51-26 254,00-24 097,21 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -106 114,87-105 617,81-107 032,51-117 254,00-108 131,93 Palvelujen ostot 0,00 0,00-8 665,00-9 550,00-7 645,07 Vuokrakulut 0,00-1 400,00-2 300,00-1 800,00-1 959,57 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-5 750,00-6 250,00-4 947,76 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-5 750,00-6 250,00-4 947,76 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-40,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00-100,00-100,00 0,00 TOIMINKULUT -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-122 724,33 TOIMINKATE ULKOINEN -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-122 724,33 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-991,60 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-110 538,59 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-111 530,19 TOIMINKATE YHTEENSÄ -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-234 254,52 VUOSIKATE -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-234 254,52 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-49 820,00 TILIKAUDEN TULOS -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-284 074,52 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -106 114,87-107 017,82-123 847,51-134 954,00-284 074,52
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 37/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Iisalmi Jumalanpalveluskolehdit Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi Muut kolehdit Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi Hautaansiunaaminen Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -76 700,00-76 340,00-78 080,00-81 170,00-67 970,03 Henkilösivukulut -21 054,15-20 955,33-21 432,96-23 417,00-19 495,75 Henkilöstökulut -97 754,15-97 295,33-99 512,96-104 587,00-87 465,78 Palvelujen ostot 0,00 0,00-1 400,00-1 500,00-906,38 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-540,00-545,00-57,20 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-540,00-545,00-57,20 TOIMINKULUT -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-88 429,36 TOIMINKATE ULKOINEN -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-88 429,36 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-183,20 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-68 682,80 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-68 866,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-157 295,36 VUOSIKATE -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-157 295,36 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-63 854,00 TILIKAUDEN TULOS -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-221 149,36 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -97 754,15-97 295,33-101 452,96-106 632,00-221 149,36
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 38/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Iisalmi Muut kirkolliset toimitukset Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -70 520,00-70 190,00-71 160,00-74 420,00-58 861,27 Henkilösivukulut -19 357,74-19 267,15-19 533,42-21 471,00-16 863,91 Henkilöstökulut -89 877,74-89 457,15-90 693,42-95 891,00-75 725,18 Palvelujen ostot 0,00 0,00-1 300,00-1 450,00-1 186,90 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-2 750,00-2 800,00-2 525,90 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-2 750,00-2 800,00-2 525,90 TOIMINKULUT -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-79 437,98 TOIMINKATE ULKOINEN -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-79 437,98 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1,52 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-85 953,44 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-85 954,96 TOIMINKATE YHTEENSÄ -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-165 392,94 VUOSIKATE -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-165 392,94 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-32 248,00 TILIKAUDEN TULOS -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-197 640,94 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -89 877,74-89 457,15-94 743,42-100 141,00-197 640,94 IisalmiAikuistyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 1 000,00 1 000,00 1 338,30 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 1 000,00 1 000,00 1 338,30 Palkat ja palkkiot -14 260,00-14 190,00-14 120,00-14 960,00-17 612,36 Henkilösivukulut -3 914,37-3 895,16-3 875,94-4 316,00-4 970,14 Henkilöstökulut -18 174,37-18 085,16-17 995,94-19 276,00-22 582,50 Palvelujen ostot 0,00 0,00-4 100,00-4 250,00-5 084,31 Vuokrakulut 0,00 0,00-1 000,00-900,00-640,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-2 250,00-2 400,00-1 762,31 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-2 250,00-2 400,00-1 762,31 TOIMINKULUT -18 174,37-18 085,16-25 345,94-26 826,00-30 069,12 TOIMINKATE ULKOINEN -18 174,37-18 085,16-24 345,94-25 826,00-28 730,82 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-449,08 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-14 841,43 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-15 290,51 TOIMINKATE YHTEENSÄ -18 174,37-18 085,16-24 345,94-25 826,00-44 021,33 VUOSIKATE -18 174,37-18 085,16-24 345,94-25 826,00-44 021,33 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 663,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 39/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS -18 174,37-18 085,16-24 345,94-25 826,00-55 684,33 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -18 174,37-18 085,16-24 345,94-25 826,00-55 684,33 Iisalmi Muut seurakuntatilaisuudet Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 299,90 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 299,90 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 299,90 Palkat ja palkkiot -44 830,00-44 610,00-44 390,00-46 140,00-49 004,03 Henkilösivukulut -12 305,83-12 245,45-12 185,05-13 312,00-21 490,74 Henkilöstökulut -57 135,83-56 855,45-56 575,05-59 452,00-70 494,77 Palvelujen ostot 0,00 0,00-10 300,00-16 456,00-11 872,24 Vuokrakulut 0,00-200,00-200,00-200,00-206,48 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-5 950,00-6 050,00-6 080,12 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-5 950,00-6 050,00-6 080,12 Annetut avustukset 0,00 0,00-100,00-100,00-100,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00-100,00-100,00-39,00 TOIMINKULUT -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-88 792,61 TOIMINKATE ULKOINEN -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-88 492,71 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-984,78 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-53 999,16 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-54 983,94 TOIMINKATE YHTEENSÄ -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-143 476,65 VUOSIKATE -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-143 476,65 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-115 177,76 TILIKAUDEN TULOS -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-258 654,41 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -57 135,83-57 055,45-73 225,05-82 358,00-258 654,41 Iisalmi Tiedotukset ja viestintä Palvelujen ostot 0,00 0,00-35 840,00-37 840,00-33 194,50 Vuokrakulut 0,00 0,00-600,00-600,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-640,00-640,00-2 959,44 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-640,00-640,00-2 959,44 Muut toimintakulut 0,00 0,00-160,00-160,00-32,88 TOIMINKULUT 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-36 186,82 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-36 186,82 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-349,75 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 989,57 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-2 339,32 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-38 526,14
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 40/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-38 526,14 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-17 786,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-56 312,14 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00-37 240,00-39 240,00-56 312,14 Iisalmi Kulttuurihistoria Palkat ja palkkiot -6 270,00-6 270,00-6 270,00-6 300,00-5 918,96 Henkilösivukulut -1 721,12-1 721,12-1 721,12-1 818,00-1 707,62 Henkilöstökulut -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 TOIMINKULUT -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 TOIMINKATE ULKOINEN -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 VUOSIKATE -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 TILIKAUDEN TULOS -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 991,12-7 991,12-7 991,12-8 118,00-7 626,58 Iisalmi Musiikki Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 2 000,00 2 000,00 885,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 2 000,00 2 000,00 885,00 Palkat ja palkkiot -34 870,00-34 700,00-38 530,00-40 600,00-44 525,10 Henkilösivukulut -9 571,81-9 525,15-10 576,48-11 713,00-12 799,02 Henkilöstökulut -44 441,81-44 225,15-49 106,48-52 313,00-57 324,12 Palvelujen ostot 0,00 0,00-17 100,00-24 150,00-18 490,76 Vuokrakulut 0,00-550,00-550,00-520,00-565,43 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-4 100,00-1 600,00-3 046,89 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-4 100,00-1 600,00-3 046,89 Annetut avustukset 0,00 0,00-5 000,00-5 000,00-5 000,00 TOIMINKULUT -44 441,81-44 775,15-75 856,48-83 583,00-84 427,20 TOIMINKATE ULKOINEN -44 441,81-44 775,15-73 856,48-81 583,00-83 542,20 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-716,92 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-50 489,98 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-51 206,90 TOIMINKATE YHTEENSÄ -44 441,81-44 775,15-73 856,48-81 583,00-134 749,10 VUOSIKATE -44 441,81-44 775,15-73 856,48-81 583,00-134 749,10 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-33 914,00 TILIKAUDEN TULOS -44 441,81-44 775,15-73 856,48-81 583,00-168 663,10 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -44 441,81-44 775,15-73 856,48-81 583,00-168 663,10
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 41/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Iisalmi Päiväkerho Seurakuntatyön maksut 1 300,00 1 300,00 1 300,00 1 300,00 1 705,00 Muut maksutuotot 1 000,00 1 000,00 1 000,00 1 100,00 932,30 Maksutuotot 2 300,00 2 300,00 2 300,00 2 400,00 2 637,30 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 300,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 2 300,00 2 300,00 2 300,00 2 400,00 2 937,30 Palkat ja palkkiot -123 400,00-122 790,00-122 190,00-128 470,00-122 649,15 Henkilösivukulut -33 873,30-33 705,85-33 541,16-37 065,00-35 178,69 Henkilöstökulut -157 273,30-156 495,85-155 731,16-165 535,00-157 827,84 Palvelujen ostot -7 270,00-7 270,00-7 270,00-9 770,00-7 937,59 Vuokrakulut -2 000,00-2 000,00-2 000,00-1 500,00-3 483,34 Ostot tilikauden aikana -9 590,00-9 590,00-9 590,00-10 090,00-11 012,61 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 590,00-9 590,00-9 590,00-10 090,00-11 012,61 TOIMINKULUT -176 133,30-175 355,85-174 591,15-186 895,00-180 261,38 TOIMINKATE ULKOINEN -173 833,30-173 055,85-172 291,15-184 495,00-177 324,08 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 275,03 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-78 981,24 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-80 256,27 TOIMINKATE YHTEENSÄ -173 833,30-173 055,85-172 291,15-184 495,00-257 580,35 VUOSIKATE -173 833,30-173 055,85-172 291,15-184 495,00-257 580,35 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-71 985,00 TILIKAUDEN TULOS -173 833,30-173 055,85-172 291,15-184 495,00-329 565,35 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -173 833,30-173 055,85-172 291,15-184 495,00-329 565,35 Iisalmi Pyhäkoulu Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -23 480,00-23 360,00-23 240,00-28 000,00-24 371,20 Henkilösivukulut -6 445,26-6 412,32-6 379,38-8 079,00-7 031,05 Henkilöstökulut -29 925,26-29 772,32-29 619,38-36 079,00-31 402,25 Palvelujen ostot -7 640,00-7 640,00-7 640,00-8 600,00-6 252,73 Ostot tilikauden aikana -15 700,00-15 700,00-15 700,00-17 900,00-21 451,74 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -15 700,00-15 700,00-15 700,00-17 900,00-21 451,74 Muut toimintakulut -455,00-455,00-455,00 0,00-361,20 TOIMINKULUT -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-59 467,92 TOIMINKATE ULKOINEN -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-59 467,92 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 131,47
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 42/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-18 457,35 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-19 588,82 TOIMINKATE YHTEENSÄ -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-79 056,74 VUOSIKATE -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-79 056,74 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-24 141,00 TILIKAUDEN TULOS -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-103 197,74 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -53 720,26-53 567,32-53 414,38-62 579,00-103 197,74 Iisalmi Varhaisnuorisotyö Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 6 975,00 6 975,00 1 572,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 6 975,00 6 975,00 1 572,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 6 975,00 6 975,00 1 572,00 Palkat ja palkkiot -63 710,00-63 410,00-72 836,00-76 406,00-72 130,05 Henkilösivukulut -17 488,39-17 406,04-19 993,48-22 043,00-19 175,11 Henkilöstökulut -81 198,39-80 816,04-92 829,48-98 449,00-91 305,16 Palvelujen ostot 0,00 0,00-19 100,00-20 840,00-28 271,99 Vuokrakulut 0,00 0,00-1 000,00 0,00-929,72 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-11 274,00-11 200,00-11 427,75 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-11 274,00-11 200,00-11 427,75 Annetut avustukset 0,00 0,00-2 000,00-2 000,00 0,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00-200,00-200,00-220,00 TOIMINKULUT -81 198,39-80 816,04-126 403,48-132 689,00-132 154,62 TOIMINKATE ULKOINEN -81 198,39-80 816,04-119 428,48-125 714,00-130 582,62 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-60,00 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-19 528,82 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-19 588,82 TOIMINKATE YHTEENSÄ -81 198,39-80 816,04-119 428,48-125 714,00-150 171,44 VUOSIKATE -81 198,39-80 816,04-119 428,48-125 714,00-150 171,44 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-53 010,00 TILIKAUDEN TULOS -81 198,39-80 816,04-119 428,48-125 714,00-203 181,44 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -81 198,39-80 816,04-119 428,48-125 714,00-203 181,44 Iisalmi Rippikoulu Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 17 612,00 19 364,00 17 209,50 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 17 612,00 19 364,00 17 209,50 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 17 612,00 19 364,00 17 209,50 Palkat ja palkkiot -64 100,00-63 830,00-75 911,00-78 841,00-76 680,26
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 43/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilösivukulut -17 595,45-17 521,33-20 837,57-22 747,00-20 350,37 Henkilöstökulut -81 695,45-81 351,33-96 748,57-101 588,00-97 030,63 Palvelujen ostot 0,00 0,00-49 806,00-54 720,00-43 192,51 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-8 675,00-9 833,00-12 959,99 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-8 675,00-9 833,00-12 959,99 TOIMINKULUT -81 695,45-81 351,33-155 229,57-166 141,00-153 183,13 TOIMINKATE ULKOINEN -81 695,45-81 351,33-137 617,57-146 777,00-135 973,63 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 811,69 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-39 966,55 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-41 778,24 TOIMINKATE YHTEENSÄ -81 695,45-81 351,33-137 617,57-146 777,00-177 751,87 VUOSIKATE -81 695,45-81 351,33-137 617,57-146 777,00-177 751,87 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-55 198,00 TILIKAUDEN TULOS -81 695,45-81 351,33-137 617,57-146 777,00-232 949,87 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -81 695,45-81 351,33-137 617,57-146 777,00-232 949,87 Iisalmi Nuorisotyö Myyntituotot 0,00 0,00 1 200,00 1 200,00 2 198,25 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 4 750,00 6 090,00 6 538,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 4 750,00 6 090,00 6 538,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 1 505,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 5 950,00 7 290,00 10 241,25 Palkat ja palkkiot -53 260,00-53 010,00-56 664,00-60 182,00-64 863,02 Henkilösivukulut -14 619,87-14 551,25-15 554,27-17 362,00-18 655,29 Henkilöstökulut -67 879,87-67 561,25-72 218,27-77 544,00-83 518,31 Palvelujen ostot 0,00 0,00-29 858,00-32 613,00-24 648,44 Vuokrakulut 0,00 0,00-1 840,00-1 840,00-1 762,03 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-12 540,00-10 460,00-9 706,18 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-12 540,00-10 460,00-9 706,18 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00-330,00-1 467,93 Muut toimintakulut 0,00 0,00-300,00 0,00-300,00 TOIMINKULUT -67 879,87-67 561,25-116 756,27-122 787,00-121 402,89 TOIMINKATE ULKOINEN -67 879,87-67 561,25-110 806,27-115 497,00-111 161,64 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-700,32 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-103 325,12 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-104 025,44 TOIMINKATE YHTEENSÄ -67 879,87-67 561,25-110 806,27-115 497,00-215 187,08 VUOSIKATE -67 879,87-67 561,25-110 806,27-115 497,00-215 187,08 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-45 126,00 TILIKAUDEN TULOS -67 879,87-67 561,25-110 806,27-115 497,00-260 313,08 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -67 879,87-67 561,25-110 806,27-115 497,00-260 313,08
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 44/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Iisalmi Erityisnuorisotyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 1 000,00 1 000,00 2 785,49 Maksutuotot 0,00 0,00 1 000,00 1 000,00 2 785,49 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 500,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 1 000,00 1 500,00 2 785,49 Palkat ja palkkiot -5 090,00-5 060,00-5 030,00-5 330,00-5 298,71 Henkilösivukulut -1 397,20-1 388,97-1 380,73-1 538,00-1 528,76 Henkilöstökulut -6 487,20-6 448,97-6 410,73-6 868,00-6 827,47 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00-950,00-3 447,30 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00-4 100,00-2 820,11 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00-4 100,00-2 820,11 TOIMINKULUT -6 487,20-6 448,97-6 410,73-11 918,00-13 094,88 TOIMINKATE ULKOINEN -6 487,20-6 448,97-5 410,73-10 418,00-10 309,39 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 497,54 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-1 497,54 TOIMINKATE YHTEENSÄ -6 487,20-6 448,97-5 410,73-10 418,00-11 806,93 VUOSIKATE -6 487,20-6 448,97-5 410,73-10 418,00-11 806,93 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 185,00 TILIKAUDEN TULOS -6 487,20-6 448,97-5 410,73-10 418,00-15 991,93 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 487,20-6 448,97-5 410,73-10 418,00-15 991,93 Iisalmi Sähköautoratakerho Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi Perhekerhotyö Seurakuntatyön maksut 1 300,00 1 300,00 1 300,00 800,00 780,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 500,00 148,05
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 45/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Maksutuotot 1 300,00 1 300,00 1 300,00 1 300,00 928,05 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 488,92 TOIMINTUOTOT 1 300,00 1 300,00 1 300,00 1 300,00 1 416,97 Palkat ja palkkiot -51 590,00-51 330,00-51 070,00-54 130,00-52 088,37 Henkilösivukulut -14 161,45-14 090,09-14 018,71-15 616,00-15 027,27 Henkilöstökulut -65 751,45-65 420,09-65 088,71-69 746,00-67 115,64 Palvelujen ostot -2 100,00-2 100,00-2 100,00-2 600,00-2 287,48 Ostot tilikauden aikana -4 250,00-4 250,00-4 250,00-3 750,00-3 840,23 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 250,00-4 250,00-4 250,00-3 750,00-3 840,23 TOIMINKULUT -72 101,45-71 770,09-71 438,71-76 096,00-73 243,35 TOIMINKATE ULKOINEN -70 801,46-70 470,09-70 138,71-74 796,00-71 826,38 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-23,96 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-25 471,27 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-25 495,23 TOIMINKATE YHTEENSÄ -70 801,46-70 470,09-70 138,71-74 796,00-97 321,61 VUOSIKATE -70 801,46-70 470,09-70 138,71-74 796,00-97 321,61 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-29 158,00 TILIKAUDEN TULOS -70 801,46-70 470,09-70 138,71-74 796,00-126 479,61 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -70 801,46-70 470,09-70 138,71-74 796,00-126 479,61 Iisalmi Muu lapsi- ja nuorisotyö Palkat ja palkkiot -15 720,00-15 640,00-15 560,00-16 500,00-11 708,84 Henkilösivukulut -4 315,14-4 293,18-4 271,22-4 760,00-3 378,14 Henkilöstökulut -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-15 086,98 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-15 086,98 TOIMINKATE ULKOINEN -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-15 086,98 TOIMINKATE YHTEENSÄ -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-15 086,98 VUOSIKATE -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-15 086,98 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 125,00 TILIKAUDEN TULOS -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-21 211,98 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -20 035,14-19 933,18-19 831,22-21 260,00-21 211,98 Iisalmi Diakonia Seurakuntatyön maksut 4 500,00 4 000,00 4 000,00 4 000,00 7 935,25 Muut maksutuotot 200,00 0,00 0,00 0,00 120,00 Maksutuotot 4 700,00 4 000,00 4 000,00 4 000,00 8 055,25 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 4 600,00 5 100,00 5 300,00 6 000,00 6 551,24 Tuet ja avustukset 0,00 500,00 0,00 0,00 4 098,25 TOIMINTUOTOT 9 300,00 9 600,00 9 300,00 10 000,00 18 704,74
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 46/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -108 550,00-108 010,00-107 470,00-110 530,00-106 938,96 Henkilösivukulut -29 796,97-29 648,74-29 500,51-31 888,00-30 851,89 Henkilöstökulut -138 346,97-137 658,74-136 970,51-142 418,00-137 790,85 Palvelujen ostot -16 000,00-15 700,00-24 900,00-26 420,00-22 443,33 Vuokrakulut -2 000,00-2 200,00-1 400,00-2 800,00-1 686,58 Ostot tilikauden aikana -7 800,00-8 850,00-10 100,00-9 800,00-11 691,42 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 800,00-8 850,00-10 100,00-9 800,00-11 691,42 Annetut avustukset -38 500,00-38 500,00-39 500,00-49 000,00-39 879,54 Muut toimintakulut 0,00-100,00-100,00-100,00-4 158,25 TOIMINKULUT -202 646,97-203 008,74-212 970,51-230 538,00-217 649,97 TOIMINKATE ULKOINEN -193 346,97-193 408,74-203 670,51-220 538,00-198 945,23 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 181,69 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-52 137,25 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-54 318,94 TOIMINKATE YHTEENSÄ -193 346,97-193 408,74-203 670,51-220 538,00-253 264,17 VUOSIKATE -193 346,97-193 408,74-203 670,51-220 538,00-253 264,17 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-80 762,00 TILIKAUDEN TULOS -193 346,97-193 408,74-203 670,51-220 538,00-334 026,17 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -193 346,97-193 408,74-203 670,51-220 538,00-334 026,17 Y-Säätiön asunnot, Iisalmi Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi, Yhteisvastuu-keräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 47/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi Perheneuvonta Palvelujen ostot 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-12 368,55 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 000,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-13 368,55 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-13 368,55 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 798,11 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 798,11 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-18 166,66 VUOSIKATE 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-18 166,66 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 427,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-23 593,66 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00-13 900,00-14 600,00-23 593,66 Iisalmi Sairaalasielunhoito Seurakuntatyön maksut 200,00 0,00 200,00 400,00 180,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 2 400,00 1 140,00 Maksutuotot 200,00 0,00 200,00 2 800,00 1 320,00 TOIMINTUOTOT 200,00 0,00 200,00 2 800,00 1 320,00 Palkat ja palkkiot -47 620,00-47 400,00-47 180,00-50 650,00-46 865,60 Henkilösivukulut -13 071,69-13 011,30-12 950,91-14 613,00-13 520,69 Henkilöstökulut -60 691,69-60 411,30-60 130,91-65 263,00-60 386,29 Palvelujen ostot -13 960,00-13 960,00-13 960,00-15 610,00-15 492,28 Ostot tilikauden aikana -2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 600,00-2 293,43 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 600,00-2 293,43 TOIMINKULUT -77 151,69-76 871,30-76 590,91-83 473,00-78 172,00 TOIMINKATE ULKOINEN -76 951,69-76 871,30-76 390,91-80 673,00-76 852,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-36,00 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 760,79 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-2 796,79 TOIMINKATE YHTEENSÄ -76 951,69-76 871,30-76 390,91-80 673,00-79 648,79 VUOSIKATE -76 951,69-76 871,30-76 390,91-80 673,00-79 648,79 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-31 198,00 TILIKAUDEN TULOS -76 951,69-76 871,30-76 390,91-80 673,00-110 846,79 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -76 951,69-76 871,30-76 390,91-80 673,00-110 846,79
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 48/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Iisalmi Yhteinen vapaaehtoistyö Seurakuntatyön maksut 400,00 400,00 700,00 600,00 725,00 Maksutuotot 400,00 400,00 700,00 600,00 725,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 200,00 200,00 200,00 452,03 Muut toimintatuotot 200,00 0,00 0,00 0,00 150,00 TOIMINTUOTOT 600,00 600,00 900,00 800,00 1 327,03 Palvelujen ostot -9 900,00-9 900,00-9 900,00-10 900,00-6 374,98 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-393,00 Ostot tilikauden aikana -2 300,00-2 300,00-2 300,00-1 700,00-1 445,14 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 300,00-2 300,00-2 300,00-1 700,00-1 445,14 Muut toimintakulut -400,00-400,00-400,00-400,00-293,16 TOIMINKULUT -12 600,00-12 600,00-12 600,00-13 000,00-8 506,28 TOIMINKATE ULKOINEN -12 000,00-12 000,00-11 700,00-12 200,00-7 179,25 TOIMINKATE YHTEENSÄ -12 000,00-12 000,00-11 700,00-12 200,00-7 179,25 VUOSIKATE -12 000,00-12 000,00-11 700,00-12 200,00-7 179,25 TILIKAUDEN TULOS -12 000,00-12 000,00-11 700,00-12 200,00-7 179,25 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -12 000,00-12 000,00-11 700,00-12 200,00-7 179,25 Iisalmi Sielunhoito Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -75 840,00-75 460,00-75 080,00-79 580,00-71 194,24 Henkilösivukulut -20 818,08-20 713,77-20 609,46-22 959,00-20 539,32 Henkilöstökulut -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-91 733,56 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-91 733,56 TOIMINKATE ULKOINEN -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-91 733,56 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 611,89 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 611,89 TOIMINKATE YHTEENSÄ -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-96 345,45 VUOSIKATE -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-96 345,45 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-37 239,00 TILIKAUDEN TULOS -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-133 584,45 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -96 658,08-96 173,77-95 689,46-102 539,00-133 584,45 Iisalmi Lähetys Seurakuntatyön maksut 2 000,00 2 000,00 2 000,00 100,00 2 985,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 49/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut maksutuotot 100,00 100,00 100,00 0,00 100,00 Maksutuotot 2 100,00 2 100,00 2 100,00 100,00 3 085,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 1 000,00 1 000,00 1 000,00 4 500,00 1 076,00 TOIMINTUOTOT 3 100,00 3 100,00 3 100,00 4 600,00 4 161,00 Palkat ja palkkiot -28 950,00-28 810,00-28 670,00-30 390,00-33 329,91 Henkilösivukulut -7 946,78-7 908,34-7 869,91-8 768,00-9 615,65 Henkilöstökulut -36 896,78-36 718,34-36 539,91-39 158,00-42 945,56 Palvelujen ostot -15 700,00-15 700,00-15 700,00-19 470,00-13 769,99 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-400,00-416,18 Ostot tilikauden aikana -7 700,00-7 700,00-7 700,00-9 150,00-10 307,07 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 700,00-7 700,00-7 700,00-9 150,00-10 307,07 Annetut avustukset -42 300,00-42 300,00-42 300,00-42 300,00-45 450,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-35,50 TOIMINKULUT -102 796,78-102 618,34-102 439,92-110 478,00-112 924,30 TOIMINKATE ULKOINEN -99 696,78-99 518,34-99 339,92-105 878,00-108 763,30 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 231,08 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-51 791,69 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-53 022,77 TOIMINKATE YHTEENSÄ -99 696,78-99 518,34-99 339,92-105 878,00-161 786,07 VUOSIKATE -99 696,78-99 518,34-99 339,92-105 878,00-161 786,07 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-44 152,00 TILIKAUDEN TULOS -99 696,78-99 518,34-99 339,92-105 878,00-205 938,07 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -99 696,78-99 518,34-99 339,92-105 878,00-205 938,07 Lähetystyön asunto, Iisalmi Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Iisalmi Nimikkolähetit Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 154 500,00 154 500,00 154 500,00 155 000,00 155 395,57 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 2 000,00 3 686,05 TOIMINTUOTOT 154 500,00 154 500,00 154 500,00 157 000,00 159 081,62
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 50/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -23 660,00-23 540,00-23 420,00-14 440,00-14 640,33 Henkilösivukulut -6 494,67-6 461,73-6 428,79-4 166,00-4 223,74 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -30 154,67-30 001,73-29 848,79-18 606,00-18 864,07 Palvelujen ostot -2 350,00-2 350,00-2 350,00-700,00-3 266,58 Vuokrakulut -50 000,00-50 000,00-50 000,00-44 000,00-44 064,00 Ostot tilikauden aikana -9 300,00-9 300,00-9 300,00-6 880,00-7 417,32 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 300,00-9 300,00-9 300,00-6 880,00-7 417,32 Annetut avustukset -62 695,33-62 848,27-63 001,21-86 814,00-750,00 TOIMINKULUT -154 500,00-154 500,00-154 500,00-157 000,00-74 361,97 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 84 719,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 84 719,65 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 84 719,65 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 84 719,65 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 84 719,65 SLS/tilit.eteenpäin Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-20 895,97 SLEY/tilit.eteenpäin Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 SLEY/ orpolapset Keniannimikkosop. Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 540,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 540,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 51/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 9 866,96 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 10 406,96 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-10 406,96 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-10 406,96 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 ELK/tilit.eteenpäin Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-13 302,40 Sansa/tilit.eteenpäi Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 201,19 SELK/tilit.eteenpäin Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 52/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-25 779,56 SPS/tilit.eteenpäin Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-8 339,34 Iisalmi Kansainväl.diak. ja muu -toim. Palkat ja palkkiot -3 230,00-3 210,00-3 190,00-3 380,00-2 939,10 Henkilösivukulut -886,63-881,15-875,65-975,00-847,88 Henkilöstökulut -4 116,63-4 091,15-4 065,65-4 355,00-3 786,98 Palvelujen ostot -1 400,00-1 400,00-1 400,00-1 980,00-554,50 Ostot tilikauden aikana -1 860,00-1 860,00-1 860,00-1 910,00-1 480,62 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 860,00-1 860,00-1 860,00-1 910,00-1 480,62 Annetut avustukset -9 100,00-9 100,00-9 100,00-9 100,00-9 100,00 TOIMINKULUT -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-14 922,10 TOIMINKATE ULKOINEN -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-14 922,10 TOIMINKATE YHTEENSÄ -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-14 922,10 VUOSIKATE -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-14 922,10 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 058,00 TILIKAUDEN TULOS -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-20 980,10 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -16 476,63-16 451,14-16 425,65-17 345,00-20 980,10 Iisalmi Muu seurakuntatyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 3 061,65 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 3 061,65 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 3 061,65 Palvelujen ostot 0,00 0,00-43 550,00-20 584,00-11 961,08 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-550,00-500,00-863,40 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-550,00-500,00-863,40 Muut toimintakulut 0,00 0,00-1 300,00-1 300,00-1 210,69
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 53/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKULUT 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-14 035,17 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-10 973,52 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-70,14 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-101,16 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-171,30 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-11 144,82 VUOSIKATE 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-11 144,82 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 455,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-15 599,82 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00-45 400,00-22 384,00-15 599,82 Iisalmi Seurakuntaneuvosto Palkat ja palkkiot -14 350,00-14 290,00-14 230,00-15 660,00-12 648,16 Henkilösivukulut -3 252,83-3 236,36-3 219,89-3 796,00-2 815,71 Henkilöstökulut -17 602,82-17 526,35-17 449,88-19 456,00-15 463,87 Palvelujen ostot 0,00 0,00-1 600,00-1 700,00-1 267,75 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-950,00-300,00-859,55 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-950,00-300,00-859,55 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-17 591,17 TOIMINKATE ULKOINEN -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-17 591,17 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-455,21 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 242,07 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-1 697,28 TOIMINKATE YHTEENSÄ -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-19 288,45 VUOSIKATE -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-19 288,45 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-7 141,00 TILIKAUDEN TULOS -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-26 429,45 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -17 602,82-17 526,35-19 999,88-21 456,00-26 429,45 Iisalmi Myyntituotot 0,00 0,00 1 200,00 1 200,00 2 198,25 Seurakuntatyön maksut 9 700,00 9 000,00 38 837,00 39 629,00 39 629,75 Muut maksutuotot 1 300,00 1 100,00 2 100,00 5 000,00 9 127,39 Maksutuotot 11 000,00 10 100,00 40 937,00 44 629,00 48 757,14 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 160 100,00 160 800,00 164 000,00 168 700,00 177 559,02 Tuet ja avustukset 0,00 500,00 0,00 2 500,00 8 084,30 Muut toimintatuotot 200,00 0,00 0,00 0,00 150,00 TOIMINTUOTOT 171 300,00 171 400,00 206 137,00 217 029,00 236 748,71
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 54/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -1 033 260,00-1 028 320,00-1 058 271,00-1 107 079,00-1 046 272,37 Henkilösivukulut -282 943,62-281 587,59-289 809,14-318 676,00-304 163,95 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -1 316 203,62-1 309 907,59-1 348 080,14-1 425 755,00-1 350 436,32 Palvelujen ostot -76 320,00-76 020,00-321 739,00-337 253,00-281 917,24 Vuokrakulut -54 200,00-56 550,00-61 090,00-54 560,00-56 106,33 Ostot tilikauden aikana -61 000,00-62 050,00-119 269,00-120 458,00-130 956,18 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -61 000,00-62 050,00-119 269,00-120 458,00-130 956,18 Annetut avustukset -152 595,33-152 748,27-161 001,21-194 644,00-197 914,08 Muut toimintakulut -855,00-955,00-3 115,00-2 360,00-6 650,68 TOIMINKULUT -1 661 173,95-1 658 230,86-2 014 294,35-2 135 030,00-2 023 980,83 TOIMINKATE ULKOINEN -1 489 873,95-1 486 830,86-1 808 157,35-1 918 001,00-1 787 232,12 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-12 653,44 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-791 165,82 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-803 819,26 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 489 873,95-1 486 830,86-1 808 157,35-1 918 001,00-2 591 051,38 VUOSIKATE -1 489 873,95-1 486 830,86-1 808 157,35-1 918 001,00-2 591 051,38 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-829 822,76 TILIKAUDEN TULOS -1 489 873,95-1 486 830,86-1 808 157,35-1 918 001,00-3 420 874,14 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 489 873,95-1 486 830,86-1 808 157,35-1 918 001,00-3 420 874,14 Lapinlahti Jumalanpalveluselämä Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -39 700,00-39 530,00-39 360,00-41 737,00-42 530,86 Henkilösivukulut -10 897,65-10 850,98-10 804,32-12 040,00-12 237,65 Henkilöstökulut -50 597,65-50 380,98-50 164,32-53 777,00-54 768,51 Palvelujen ostot -3 880,00-4 780,00-4 780,00-3 100,00-6 603,09 Vuokrakulut -400,00-400,00-400,00-400,00-411,30 Ostot tilikauden aikana -1 200,00-1 200,00-1 200,00-1 100,00-2 150,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 200,00-1 200,00-1 200,00-1 100,00-2 150,00 TOIMINKULUT -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-63 932,90 TOIMINKATE ULKOINEN -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-63 932,90 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-67 760,84 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-67 760,84 TOIMINKATE YHTEENSÄ -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-131 693,74 VUOSIKATE -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-131 693,74 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-25 954,00 TILIKAUDEN TULOS -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-157 647,74 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -56 077,65-56 760,98-56 544,32-58 377,00-157 647,74
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 55/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Lapinlahti Hautaansiunaaminen Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -21 040,00-20 950,00-20 860,00-20 930,00-27 750,96 Henkilösivukulut -5 775,48-5 750,77-5 726,07-6 038,00-7 863,83 Henkilöstökulut -26 815,48-26 700,77-26 586,07-26 968,00-35 614,79 Palvelujen ostot -500,00-500,00-500,00-1 000,00-2 652,60 TOIMINKULUT -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-38 267,39 TOIMINKATE ULKOINEN -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-38 267,39 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 376,52 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 376,52 TOIMINKATE YHTEENSÄ -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-44 643,91 VUOSIKATE -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-44 643,91 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-15 535,00 TILIKAUDEN TULOS -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-60 178,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -27 315,48-27 200,77-27 086,07-27 968,00-60 178,91 Lapinlahti Muut kirkolliset toimitukset Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -19 020,00-18 930,00-18 840,00-19 970,00-21 156,79 Henkilösivukulut -5 220,99-5 196,29-5 171,58-5 762,00-6 046,47 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -24 240,99-24 126,29-24 011,58-25 732,00-27 203,26 Palvelujen ostot -200,00 0,00-200,00-400,00-1 172,75 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-29,57 Ostot tilikauden aikana -500,00-500,00-500,00-300,00-1 393,67 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -500,00-500,00-500,00-300,00-1 393,67 TOIMINKULUT -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-29 799,25 TOIMINKATE ULKOINEN -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-29 799,25 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-16 531,91 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-16 531,91 TOIMINKATE YHTEENSÄ -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-46 331,16 VUOSIKATE -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-46 331,16 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 097,00 TILIKAUDEN TULOS -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-58 428,16 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -24 940,99-24 626,29-24 711,58-26 432,00-58 428,16
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 56/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Lapinlahti Aikuistyö Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-76,01 Lapinlahti Muut seurakuntatilaisuudet Seurakuntatyön maksut 500,00 500,00 500,00 0,00 489,10 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 147,47 Maksutuotot 500,00 500,00 500,00 0,00 636,57 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 2 500,00 2 500,00 2 500,00 2 500,00 2 598,83 TOIMINTUOTOT 3 000,00 3 000,00 3 000,00 2 500,00 3 235,40 Palkat ja palkkiot -22 010,00-21 900,00-21 790,00-24 600,00-23 900,56 Henkilösivukulut -6 041,74-6 011,55-5 981,35-7 097,00-9 030,47 Henkilöstökulut -28 051,74-27 911,55-27 771,35-31 697,00-32 931,03 Palvelujen ostot -8 300,00-8 300,00-8 300,00-3 700,00-3 616,65 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00-150,00-217,40 Ostot tilikauden aikana -5 300,00-5 300,00-5 300,00-2 950,00-6 016,17 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 300,00-5 300,00-5 300,00-2 950,00-6 016,17 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-400,00-379,68 TOIMINKULUT -41 651,75-41 511,55-41 371,35-38 897,00-43 160,93 TOIMINKATE ULKOINEN -38 651,75-38 511,55-38 371,35-36 397,00-39 925,53 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-59 045,18 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-59 045,18 TOIMINKATE YHTEENSÄ -38 651,75-38 511,55-38 371,35-36 397,00-98 970,71 VUOSIKATE -38 651,75-38 511,55-38 371,35-36 397,00-98 970,71 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-45 970,20 TILIKAUDEN TULOS -38 651,75-38 511,55-38 371,35-36 397,00-144 940,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -38 651,75-38 511,55-38 371,35-36 397,00-144 940,91 Lapinlahti Tiedotukset ja viestintä Palkat ja palkkiot -2 000,00-2 000,00-2 000,00-2 010,00 0,00 Henkilösivukulut -549,00-549,00-549,00-579,00 0,00 Henkilöstökulut -2 549,00-2 549,00-2 549,00-2 589,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 57/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot -14 100,00-14 100,00-14 100,00-11 200,00-14 915,05 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-272,50 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-272,50 TOIMINKULUT -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-15 187,55 TOIMINKATE ULKOINEN -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-15 187,55 TOIMINKATE YHTEENSÄ -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-15 187,55 VUOSIKATE -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-15 187,55 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 165,00 TILIKAUDEN TULOS -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-21 352,55 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -16 649,00-16 649,00-16 649,00-13 789,00-21 352,55 Lapinlahti Musiikki Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 300,00 300,00 300,00 100,00 855,70 TOIMINTUOTOT 300,00 300,00 300,00 100,00 855,70 Palkat ja palkkiot -17 930,00-17 850,00-17 770,00-18 780,00-19 430,42 Henkilösivukulut -4 921,78-4 899,83-4 877,86-11 187,00-5 597,62 Henkilöstökulut -22 851,78-22 749,83-22 647,86-29 967,00-25 028,04 Palvelujen ostot -8 880,00-8 880,00-8 880,00-7 125,00-7 855,73 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-120,00-172,22 Ostot tilikauden aikana -3 060,00-3 060,00-3 100,00-8 680,00-10 327,81 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 060,00-3 060,00-3 100,00-8 680,00-10 327,81 Annetut avustukset -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 000,00 0,00 TOIMINKULUT -37 991,79-37 889,83-37 827,87-48 892,00-43 383,80 TOIMINKATE ULKOINEN -37 691,79-37 589,83-37 527,87-48 792,00-42 528,10 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-43 411,36 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-43 411,36 TOIMINKATE YHTEENSÄ -37 691,79-37 589,83-37 527,87-48 792,00-85 939,46 VUOSIKATE -37 691,79-37 589,83-37 527,87-48 792,00-85 939,46 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-17 253,00 TILIKAUDEN TULOS -37 691,79-37 589,83-37 527,87-48 792,00-103 192,46 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -37 691,79-37 589,83-37 527,87-48 792,00-103 192,46 Lapinlahti JCS-ooppera Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 5 062,35 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 58/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 20 000,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 20 000,00 5 062,35 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00-20 000,00 0,00 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00-20 000,00 0,00 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-4 468,18 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-567,34 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-567,34 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00-20 000,00-5 035,52 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 26,83 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 26,83 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 26,83 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 26,83 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 26,83 Lapinlahti Päiväkerho Seurakuntatyön maksut 2 200,00 2 200,00 2 200,00 2 351,00 2 262,00 Maksutuotot 2 200,00 2 200,00 2 200,00 2 351,00 2 262,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 665,91 TOIMINTUOTOT 2 200,00 2 200,00 2 200,00 2 351,00 2 927,91 Palkat ja palkkiot -32 960,00-32 800,00-32 640,00-34 970,00-37 070,38 Henkilösivukulut -9 047,52-9 003,60-8 959,68-9 945,00-10 694,86 Henkilöstökulut -42 007,52-41 803,60-41 599,68-44 915,00-47 765,24 Palvelujen ostot -5 390,00-5 370,00-5 385,00-4 900,00-2 901,64 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-500,00-450,62 Ostot tilikauden aikana -5 710,00-5 710,00-5 705,00-5 750,00-4 018,94 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 710,00-5 710,00-5 705,00-5 750,00-4 018,94 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-112,72 TOIMINKULUT -53 307,52-53 083,60-52 889,68-56 065,00-55 249,16 TOIMINKATE ULKOINEN -51 107,52-50 883,60-50 689,68-53 714,00-52 321,25 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-47 899,13 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-47 899,13 TOIMINKATE YHTEENSÄ -51 107,52-50 883,60-50 689,68-53 714,00-100 220,38 VUOSIKATE -51 107,52-50 883,60-50 689,68-53 714,00-100 220,38 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-21 240,00 TILIKAUDEN TULOS -51 107,52-50 883,60-50 689,68-53 714,00-121 460,38 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -51 107,52-50 883,60-50 689,68-53 714,00-121 460,38 Lapinlahti Pyhäkoulu
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 59/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 109,55 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 109,55 Palkat ja palkkiot -8 170,00-8 130,00-8 090,00-8 490,00-7 020,08 Henkilösivukulut -2 242,66-2 231,69-2 220,70-2 450,00-2 025,23 Henkilöstökulut -10 412,66-10 361,69-10 310,70-10 940,00-9 045,31 Palvelujen ostot -1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 177,72 Ostot tilikauden aikana -2 810,00-2 810,00-2 810,00-2 810,00-2 195,90 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 810,00-2 810,00-2 810,00-2 810,00-2 195,90 TOIMINKULUT -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-12 418,93 TOIMINKATE ULKOINEN -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-12 309,38 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 532,62 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 532,62 TOIMINKATE YHTEENSÄ -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-16 842,00 VUOSIKATE -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-16 842,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 997,00 TILIKAUDEN TULOS -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-21 839,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -14 222,66-14 171,69-14 120,71-14 750,00-21 839,00 Lapinlahti Varhaisnuorisotyö Seurakuntatyön maksut 800,00 800,00 800,00 1 000,00 460,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 800,00 800,00 800,00 1 000,00 460,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 386,12 TOIMINTUOTOT 800,00 800,00 800,00 1 000,00 846,12 Palkat ja palkkiot -14 860,00-14 800,00-15 330,00-15 510,00-27 292,05 Henkilösivukulut -4 079,07-4 062,60-4 208,09-4 474,00-7 407,78 Henkilöstökulut -18 939,07-18 862,60-19 538,09-19 984,00-34 699,83 Palvelujen ostot -4 560,00-4 560,00-4 440,00-3 560,00-3 705,55 Ostot tilikauden aikana -5 150,00-5 200,00-5 200,00-5 050,00-3 932,04 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 150,00-5 200,00-5 200,00-5 050,00-3 932,04 Muut toimintakulut -200,00 0,00-200,00-200,00-200,00 TOIMINKULUT -28 849,07-28 622,60-29 378,09-28 794,00-42 537,42 TOIMINKATE ULKOINEN -28 049,07-27 822,60-28 578,09-27 794,00-41 691,30 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-22 810,78 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-22 810,78 TOIMINKATE YHTEENSÄ -28 049,07-27 822,60-28 578,09-27 794,00-64 502,08 VUOSIKATE -28 049,07-27 822,60-28 578,09-27 794,00-64 502,08 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-16 925,00 TILIKAUDEN TULOS -28 049,07-27 822,60-28 578,09-27 794,00-81 427,08 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -28 049,07-27 822,60-28 578,09-27 794,00-81 427,08
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 60/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Lapinlahti Partio Palkat ja palkkiot -4 200,00-4 180,00-4 160,00-10 130,00 0,00 Henkilösivukulut -1 152,90-1 147,41-1 141,92-2 922,00 0,00 Henkilöstökulut -5 352,90-5 327,41-5 301,92-13 052,00 0,00 Annetut avustukset -1 500,00-1 500,00-1 500,00-1 500,00-1 500,00 TOIMINKULUT -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 TOIMINKATE ULKOINEN -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 VUOSIKATE -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 TILIKAUDEN TULOS -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 852,90-6 827,41-6 801,92-14 552,00-1 500,00 Lapinlahti Rippikoulu Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 9 000,00 10 000,00 6 300,00 7 425,00 7 128,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 9 000,00 10 000,00 6 300,00 7 425,00 7 128,00 TOIMINTUOTOT 9 000,00 10 000,00 6 300,00 7 425,00 7 128,00 Palkat ja palkkiot -38 240,00-38 080,00-37 920,00-47 450,00-52 156,55 Henkilösivukulut -10 496,88-10 452,96-10 409,04-13 691,00-14 284,36 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -48 736,88-48 532,96-48 329,04-61 141,00-66 440,91 Palvelujen ostot -2 210,00-2 210,00-2 715,00-2 210,00-2 664,16 Ostot tilikauden aikana -7 050,00-7 050,00-5 450,00-7 050,00-7 917,60 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 050,00-7 050,00-5 450,00-7 050,00-7 917,60 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-128,00 TOIMINKULUT -57 996,88-57 792,96-56 494,04-70 401,00-77 150,67 TOIMINKATE ULKOINEN -48 996,88-47 792,96-50 194,04-62 976,00-70 022,67 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-42 193,10 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-42 193,10 TOIMINKATE YHTEENSÄ -48 996,88-47 792,96-50 194,04-62 976,00-112 215,77 VUOSIKATE -48 996,88-47 792,96-50 194,04-62 976,00-112 215,77 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-28 426,00 TILIKAUDEN TULOS -48 996,88-47 792,96-50 194,04-62 976,00-140 641,77 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -48 996,88-47 792,96-50 194,04-62 976,00-140 641,77 Lapinlahti Nuorisotyö Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 1 000,00 920,20 Seurakuntatyön maksut 790,00 790,00 790,00 1 500,00 565,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 61/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 790,00 790,00 790,00 1 500,00 565,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 431,15 TOIMINTUOTOT 790,00 790,00 790,00 2 500,00 1 916,35 Palkat ja palkkiot -14 672,00-14 602,00-14 542,00-20 637,00-20 924,81 Henkilösivukulut -4 027,46-4 008,25-3 991,78-5 954,00-5 993,05 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 862,76 Henkilöstökulut -18 699,46-18 610,25-18 533,78-26 591,00-26 055,10 Palvelujen ostot -6 585,00-6 585,00-6 515,00-8 600,00-4 042,62 Vuokrakulut -360,00-360,00-360,00-360,00-344,03 Ostot tilikauden aikana -3 430,00-3 430,00-3 430,00-4 350,00-4 145,50 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 430,00-3 430,00-3 430,00-4 350,00-4 145,50 Annetut avustukset -400,00-400,00-400,00-400,00-400,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-64,00 TOIMINKULUT -29 474,46-29 385,25-29 238,78-40 301,00-35 051,25 TOIMINKATE ULKOINEN -28 684,46-28 595,25-28 448,78-37 801,00-33 134,90 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-26 410,28 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-26 410,28 TOIMINKATE YHTEENSÄ -28 684,46-28 595,25-28 448,78-37 801,00-59 545,18 VUOSIKATE -28 684,46-28 595,25-28 448,78-37 801,00-59 545,18 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 451,00 TILIKAUDEN TULOS -28 684,46-28 595,25-28 448,78-37 801,00-72 996,18 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -28 684,46-28 595,25-28 448,78-37 801,00-72 996,18 Lapinlahti Erityisnuorisotyö Palkat ja palkkiot -11 270,00-11 210,00-11 150,00-11 820,00-2 782,89 Henkilösivukulut -3 093,61-3 077,14-3 060,67-3 410,00-802,86 Henkilöstökulut -14 363,61-14 287,14-14 210,67-15 230,00-3 585,75 Palvelujen ostot -2 040,00-2 540,00-2 040,00-2 040,00-756,85 Ostot tilikauden aikana -2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 200,00-1 382,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 200,00-1 382,00 TOIMINKULUT -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-5 724,60 TOIMINKATE ULKOINEN -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-5 724,60 TOIMINKATE YHTEENSÄ -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-5 724,60 VUOSIKATE -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-5 724,60 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 324,00 TILIKAUDEN TULOS -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-8 048,60 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -18 603,62-19 027,15-18 450,68-18 470,00-8 048,60 Lapinlahti Perhekerhotyö
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 62/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 300,00 300,00 580,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 300,00 300,00 580,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 1 688,30 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 300,00 300,00 2 268,30 Palkat ja palkkiot -26 610,00-26 480,00-26 350,00-27 880,00-25 316,03 Henkilösivukulut -7 304,45-7 268,76-7 233,07-8 043,00-7 303,39 Henkilöstökulut -33 914,45-33 748,76-33 583,07-35 923,00-32 619,42 Palvelujen ostot 0,00 0,00-3 425,00-3 475,00-3 348,28 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-450,00-450,00-445,73 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-450,00-450,00-445,73 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-328,30 TOIMINKULUT -33 914,45-33 748,76-37 458,08-39 848,00-36 741,73 TOIMINKATE ULKOINEN -33 914,45-33 748,76-37 158,08-39 548,00-34 473,43 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-15 906,25 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-15 906,25 TOIMINKATE YHTEENSÄ -33 914,45-33 748,76-37 158,08-39 548,00-50 379,68 VUOSIKATE -33 914,45-33 748,76-37 158,08-39 548,00-50 379,68 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 994,00 TILIKAUDEN TULOS -33 914,45-33 748,76-37 158,08-39 548,00-64 373,68 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -33 914,45-33 748,76-37 158,08-39 548,00-64 373,68 Lapinlahti Diakonia Seurakuntatyön maksut 2 900,00 2 900,00 2 900,00 900,00 4 460,00 Muut maksutuotot 100,00 100,00 100,00 100,00 170,00 Maksutuotot 3 000,00 3 000,00 3 000,00 1 000,00 4 630,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 16 650,00 16 650,00 16 650,00 12 450,00 17 312,68 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 5 000,00 0,00 TOIMINTUOTOT 19 650,00 19 650,00 19 650,00 18 450,00 21 942,68 Palkat ja palkkiot -50 800,00-50 550,00-50 300,00-53 290,00-55 117,24 Henkilösivukulut -13 807,35-13 738,72-13 670,10-15 230,00-15 901,29 Henkilöstökulut -64 607,35-64 288,72-63 970,10-68 520,00-71 018,53 Palvelujen ostot -8 400,00-8 400,00-8 400,00-8 000,00-13 870,88 Vuokrakulut -400,00-400,00-400,00-400,00-433,56 Ostot tilikauden aikana -4 450,00-4 450,00-4 450,00-4 000,00-4 644,50 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 450,00-4 450,00-4 450,00-4 000,00-4 644,50 Annetut avustukset -22 000,00-22 000,00-22 000,00-28 000,00-22 085,92 Muut toimintakulut -6 050,00-6 050,00-6 050,00-90,00-50,00 TOIMINKULUT -105 907,35-105 588,72-105 270,10-109 010,00-112 103,39 TOIMINKATE ULKOINEN -86 257,35-85 938,72-85 620,10-90 560,00-90 160,71 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-57 432,87 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-57 432,87
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 63/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKATE YHTEENSÄ -86 257,35-85 938,72-85 620,10-90 560,00-147 593,58 VUOSIKATE -86 257,35-85 938,72-85 620,10-90 560,00-147 593,58 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-36 601,00 TILIKAUDEN TULOS -86 257,35-85 938,72-85 620,10-90 560,00-184 194,58 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -86 257,35-85 938,72-85 620,10-90 560,00-184 194,58 Lapinlahti Yhteisvastuu-keräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Lapinlahti Perheneuvonta Palvelujen ostot -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-4 261,05 TOIMINKULUT -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-4 261,05 TOIMINKATE ULKOINEN -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-4 261,05 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-4 261,05 VUOSIKATE -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-4 261,05 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 730,00 TILIKAUDEN TULOS -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-5 991,05 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-1 000,00-5 991,05 Lapinlahti Sairaalasielunhoito Palvelujen ostot -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-4 824,50 TOIMINKULUT -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-4 824,50 TOIMINKATE ULKOINEN -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-4 824,50 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-4 824,50 VUOSIKATE -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-4 824,50 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 959,00 TILIKAUDEN TULOS -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-6 783,50 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-3 500,00-6 783,50 Lapinlahti Sielunhoito
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 64/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -11 750,00-11 690,00-11 630,00-12 330,00-13 625,34 Henkilösivukulut -3 225,37-3 208,90-3 192,43-3 557,00-3 930,91 Henkilöstökulut -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-17 556,25 TOIMINKULUT -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-17 556,25 TOIMINKATE ULKOINEN -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-17 556,25 TOIMINKATE YHTEENSÄ -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-17 556,25 VUOSIKATE -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-17 556,25 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-7 127,00 TILIKAUDEN TULOS -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-24 683,25 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -14 975,37-14 898,90-14 822,43-15 887,00-24 683,25 Lapinlahti Lähetys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 23 809,75 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 23 809,75 Palkat ja palkkiot -7 760,00-7 720,00-7 680,00-8 140,00-9 517,04 Henkilösivukulut -2 130,12-2 119,14-2 108,16-2 349,00-2 745,68 Henkilöstökulut -9 890,12-9 839,14-9 788,16-10 489,00-12 262,72 Palvelujen ostot -1 650,00-1 450,00-1 050,00-1 500,00-1 367,73 Ostot tilikauden aikana -1 000,00-950,00-850,00-1 100,00-948,06 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 000,00-950,00-850,00-1 100,00-948,06 Annetut avustukset -19 000,00-19 000,00-19 000,00-19 000,00-39 776,75 Muut toimintakulut -100,00-100,00-100,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-54 355,26 TOIMINKATE ULKOINEN -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-30 545,51 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 580,96 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 580,96 TOIMINKATE YHTEENSÄ -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-37 126,47 VUOSIKATE -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-37 126,47 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 400,00 TILIKAUDEN TULOS -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-49 526,47 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -31 640,12-31 339,14-30 788,16-32 089,00-49 526,47 Lapinlahti Kansainväl.diak. ja muu-toim. Palkat ja palkkiot -3 280,00-3 260,00-3 240,00-3 440,00-1 708,59 Henkilösivukulut -900,36-894,87-889,38-993,00-492,79 Henkilöstökulut -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-2 201,38 TOIMINKULUT -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-2 201,38 TOIMINKATE ULKOINEN -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-2 201,38 TOIMINKATE YHTEENSÄ -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-2 201,38
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 65/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-2 201,38 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-894,00 TILIKAUDEN TULOS -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-3 095,38 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-3 095,38 Lapinlahti Muu seurakuntatyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 960,21 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 960,21 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 31 200,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 31 200,00 960,21 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palvelujen ostot -3 500,00-3 500,00-3 500,00-36 832,00-3 705,72 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00-200,00-323,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00-200,00-323,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -3 500,00-3 500,00-3 500,00-37 032,00-4 028,72 TOIMINKATE ULKOINEN -3 500,00-3 500,00-3 500,00-5 832,00-3 068,51 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-5 832,00-3 068,51 VUOSIKATE -3 500,00-3 500,00-3 500,00-5 832,00-3 068,51 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 246,00 TILIKAUDEN TULOS -3 500,00-3 500,00-3 500,00-5 832,00-4 314,51 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 500,00-3 500,00-3 500,00-5 832,00-4 314,51 Lapinlahti Helmahanke Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 26 538,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 26 538,00 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-26 538,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-26 538,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Lapinlahti Seurakuntaneuvosto Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 66/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -9 420,00-9 390,00-9 360,00-8 410,00-6 076,00 Henkilösivukulut -1 926,99-1 918,76-1 910,52-1 734,00-1 267,81 Henkilöstökulut -11 346,99-11 308,76-11 270,52-10 144,00-7 343,81 Palvelujen ostot -2 100,00-2 100,00-2 100,00-1 690,00-1 699,06 Ostot tilikauden aikana -1 590,00-1 590,00-1 250,00-1 560,00-1 713,69 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 590,00-1 590,00-1 250,00-1 560,00-1 713,69 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-150,00 TOIMINKULUT -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-10 906,56 TOIMINKATE ULKOINEN -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-10 906,56 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 481,82 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 481,82 TOIMINKATE YHTEENSÄ -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-15 388,38 VUOSIKATE -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-15 388,38 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 428,00 TILIKAUDEN TULOS -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-19 816,38 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -15 036,99-14 998,76-14 620,52-13 394,00-19 816,38 Lapinlahti Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 1 000,00 920,20 Seurakuntatyön maksut 16 190,00 17 190,00 13 790,00 13 476,00 15 944,10 Muut maksutuotot 100,00 100,00 100,00 100,00 1 277,68 Maksutuotot 16 290,00 17 290,00 13 890,00 13 576,00 17 221,78 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 19 450,00 19 450,00 19 450,00 15 050,00 52 920,34 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 36 200,00 26 538,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 20 000,00 0,00 TOIMINTUOTOT 35 740,00 36 740,00 33 340,00 85 826,00 97 600,32 Palkat ja palkkiot -355 692,00-354 052,00-353 012,00-410 524,00-393 376,59 Henkilösivukulut -96 841,40-96 391,22-96 105,74-117 455,00-113 626,05 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 862,76 Henkilöstökulut -452 533,40-450 443,22-449 117,74-527 979,00-506 139,88 Palvelujen ostot -80 295,00-81 275,00-84 330,00-104 832,00-116 147,81 Vuokrakulut -1 560,00-1 560,00-1 560,00-1 930,00-2 058,70 Ostot tilikauden aikana -43 450,00-43 450,00-41 895,00-46 550,00-52 470,46 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -43 450,00-43 450,00-41 895,00-46 550,00-52 470,46 Annetut avustukset -45 900,00-45 900,00-45 900,00-51 900,00-64 240,97 Muut toimintakulut -6 350,00-6 150,00-6 350,00-690,00-934,40 TOIMINKULUT -630 088,40-628 778,22-629 152,74-733 881,00-741 992,22 TOIMINKATE ULKOINEN -594 348,40-592 038,22-595 812,74-648 055,00-644 391,90 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-421 373,62 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-421 373,62 TOIMINKATE YHTEENSÄ -594 348,40-592 038,22-595 812,74-648 055,00-1 065 765,52
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 67/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE -594 348,40-592 038,22-595 812,74-648 055,00-1 065 765,52 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-290 716,20 TILIKAUDEN TULOS -594 348,40-592 038,22-595 812,74-648 055,00-1 356 481,72 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -594 348,40-592 038,22-595 812,74-648 055,00-1 356 481,72 Pielavesi Jumalanpalveluselämä Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -40 510,00-40 330,00-40 650,00-42 850,00-39 138,53 Henkilösivukulut -11 119,99-11 070,58-11 158,43-12 362,00-11 291,53 Henkilöstökulut -51 629,99-51 400,58-51 808,43-55 212,00-50 430,06 Palvelujen ostot -2 200,00-2 200,00-3 049,00-2 780,00-2 977,93 Vuokrakulut -370,00-370,00-400,00-400,00-337,94 Ostot tilikauden aikana -100,00-100,00-500,00-300,00-542,39 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -100,00-100,00-500,00-300,00-542,39 TOIMINKULUT -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-54 288,32 TOIMINKATE ULKOINEN -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-54 288,32 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-72 727,86 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-72 727,86 TOIMINKATE YHTEENSÄ -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-127 016,18 VUOSIKATE -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-127 016,18 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-22 038,00 TILIKAUDEN TULOS -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-149 054,18 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -54 299,99-54 070,58-55 757,42-58 692,00-149 054,18 Pielavesi Hautaansiunaaminen Palkat ja palkkiot -27 900,00-27 780,00-28 160,00-29 640,00-26 643,05 Henkilösivukulut -7 658,55-7 625,61-7 729,92-8 552,00-7 686,40 Henkilöstökulut -35 558,55-35 405,61-35 889,92-38 192,00-34 329,45 Palvelujen ostot -1 100,00-1 100,00-1 400,00-1 400,00-1 122,37 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-322,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-322,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-35 451,82 TOIMINKATE ULKOINEN -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-35 451,82 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-88 719,96 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-88 719,96 TOIMINKATE YHTEENSÄ -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-124 171,78 VUOSIKATE -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-124 171,78 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-14 392,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 68/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-138 563,78 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -36 658,55-36 505,61-37 611,92-39 592,00-138 563,78 Pielavesi Muut kirkolliset toimitukset Palkat ja palkkiot -10 710,00-10 660,00-10 610,00-11 230,00-12 607,37 Henkilösivukulut -2 939,90-2 926,17-2 912,44-3 240,00-3 637,51 Henkilöstökulut -13 649,90-13 586,17-13 522,44-14 470,00-16 244,88 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -100,00-100,00-225,00 0,00-88,73 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -100,00-100,00-225,00 0,00-88,73 TOIMINKULUT -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-16 333,61 TOIMINKATE ULKOINEN -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-16 333,61 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-15 314,60 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-15 314,60 TOIMINKATE YHTEENSÄ -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-31 648,21 VUOSIKATE -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-31 648,21 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 631,00 TILIKAUDEN TULOS -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-38 279,21 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -13 749,89-13 686,17-13 747,44-14 470,00-38 279,21 Pielavesi Aikuistyö Palkat ja palkkiot -4 380,00-4 360,00-4 340,00-5 020,00-4 044,95 Henkilösivukulut -1 202,31-1 196,82-1 191,33-1 448,00-1 167,05 Henkilöstökulut -5 582,31-5 556,82-5 531,33-6 468,00-5 212,00 Palvelujen ostot 0,00 0,00-394,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -600,00-600,00-600,00-400,00-256,89 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -600,00-600,00-600,00-400,00-256,89 TOIMINKULUT -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-5 468,89 TOIMINKATE ULKOINEN -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-5 468,89 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-10 761,59 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-10 761,59 TOIMINKATE YHTEENSÄ -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-16 230,48 VUOSIKATE -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-16 230,48 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 220,00 TILIKAUDEN TULOS -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-18 450,48 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 182,31-6 156,82-6 525,33-6 868,00-18 450,48 Pielavesi Muut seurakuntatilaisuudet Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 69/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -19 470,00-19 380,00-19 290,00-20 700,00-19 185,31 Henkilösivukulut -5 344,52-5 319,81-5 295,11-5 972,00-7 206,04 Henkilöstökulut -24 814,52-24 699,81-24 585,11-26 672,00-26 391,35 Palvelujen ostot -3 810,00-3 810,00-4 310,00-5 790,00-5 299,16 Vuokrakulut -240,00-240,00-240,00-240,00-240,28 Ostot tilikauden aikana -6 010,00-6 010,00-6 277,00-6 900,00-8 895,48 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 010,00-6 010,00-6 277,00-6 900,00-8 895,48 Annetut avustukset -2 100,00-2 100,00-2 100,00 0,00 0,00 Muut toimintakulut -900,00-900,00-2 200,00-2 200,00-605,40 TOIMINKULUT -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-41 431,67 TOIMINKATE ULKOINEN -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-41 431,67 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-33 446,41 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-33 446,41 TOIMINKATE YHTEENSÄ -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-74 878,08 VUOSIKATE -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-74 878,08 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-38 362,41 TILIKAUDEN TULOS -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-113 240,49 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -37 874,51-37 759,81-39 712,10-41 802,00-113 240,49 Pielavesi Tiedotukset ja viestintä Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-2 282,02 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-658,33 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 940,35 Palvelujen ostot -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-9 530,78 TOIMINKULUT -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-12 471,13 TOIMINKATE ULKOINEN -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-12 471,13 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-5 380,79 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-5 380,79 TOIMINKATE YHTEENSÄ -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-17 851,92 VUOSIKATE -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-17 851,92 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 063,00 TILIKAUDEN TULOS -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-22 914,92 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -11 429,00-11 429,00-12 018,00-12 650,00-22 914,92 Pielavesi Musiikki Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 600,00 600,00 600,00 750,00 1 069,40 TOIMINTUOTOT 600,00 600,00 600,00 750,00 1 069,40 Palkat ja palkkiot -12 900,00-12 840,00-13 190,00-13 950,00-13 420,75
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 70/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilösivukulut -3 541,05-3 524,58-3 620,65-4 025,00-3 782,61 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 458,64 Henkilöstökulut -16 441,05-16 364,58-16 810,65-17 975,00-16 744,72 Palvelujen ostot -3 280,00-3 080,00-3 360,00-4 110,00-4 227,01 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-198,62 Ostot tilikauden aikana -1 700,00-2 000,00-2 350,00-1 750,00-2 755,53 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 700,00-2 000,00-2 350,00-1 750,00-2 755,53 TOIMINKULUT -21 621,05-21 644,58-22 720,65-24 035,00-23 925,88 TOIMINKATE ULKOINEN -21 021,05-21 044,58-22 120,65-23 285,00-22 856,48 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-25 083,46 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-25 083,46 TOIMINKATE YHTEENSÄ -21 021,05-21 044,58-22 120,65-23 285,00-47 939,94 VUOSIKATE -21 021,05-21 044,58-22 120,65-23 285,00-47 939,94 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-9 279,00 TILIKAUDEN TULOS -21 021,05-21 044,58-22 120,65-23 285,00-57 218,94 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -21 021,05-21 044,58-22 120,65-23 285,00-57 218,94 Pielavesi Päiväkerho Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 110,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 110,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 110,00 Palkat ja palkkiot -19 300,00-19 200,00-19 100,00-20 470,00-19 368,07 Henkilösivukulut -5 297,85-5 270,40-5 242,95-5 906,00-5 587,84 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 653,85 Henkilöstökulut -24 597,85-24 470,40-24 342,95-26 376,00-24 302,06 Palvelujen ostot -1 450,00-1 450,00-1 450,00-800,00-1 772,42 Ostot tilikauden aikana -3 100,00-3 100,00-3 100,00-3 300,00-2 361,89 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 100,00-3 100,00-3 100,00-3 300,00-2 361,89 TOIMINKULUT -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-28 436,37 TOIMINKATE ULKOINEN -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-28 326,37 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-22 251,59 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-22 251,59 TOIMINKATE YHTEENSÄ -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-50 577,96 VUOSIKATE -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-50 577,96 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 499,00 TILIKAUDEN TULOS -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-62 076,96 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -29 147,85-29 020,40-28 892,95-30 476,00-62 076,96 Pielavesi Pyhäkoulu Palkat ja palkkiot -3 280,00-3 260,00-3 240,00-3 440,00-3 417,30
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 71/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilösivukulut -900,36-894,87-889,38-993,00-985,92 Henkilöstökulut -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 433,00-4 403,22 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-9,41 Ostot tilikauden aikana -2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 550,00-2 038,05 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 550,00-2 038,05 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-80,58 TOIMINKULUT -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-6 531,26 TOIMINKATE ULKOINEN -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-6 531,26 TOIMINKATE YHTEENSÄ -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-6 531,26 VUOSIKATE -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-6 531,26 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 651,00 TILIKAUDEN TULOS -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-9 182,26 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 680,36-6 654,87-6 629,38-6 983,00-9 182,26 Pielavesi Varhaisnuorisotyö Seurakuntatyön maksut 1 220,00 1 400,00 1 220,00 1 400,00 828,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 1 220,00 1 400,00 1 220,00 1 400,00 828,00 TOIMINTUOTOT 1 220,00 1 400,00 1 220,00 1 400,00 828,00 Palkat ja palkkiot -19 220,00-19 130,00-19 040,00-20 470,00-19 789,76 Henkilösivukulut -5 275,89-5 251,18-5 226,48-5 905,00-5 652,60 Henkilöstökulut -24 495,89-24 381,18-24 266,48-26 375,00-25 442,36 Palvelujen ostot -2 370,00-4 240,00-2 860,00-3 990,00-631,25 Ostot tilikauden aikana -6 350,00-5 150,00-6 350,00-5 150,00-6 054,24 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 350,00-5 150,00-6 350,00-5 150,00-6 054,24 TOIMINKULUT -33 215,89-33 771,18-33 476,48-35 515,00-32 127,85 TOIMINKATE ULKOINEN -31 995,89-32 371,18-32 256,48-34 115,00-31 299,85 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 109,21 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 109,21 TOIMINKATE YHTEENSÄ -31 995,89-32 371,18-32 256,48-34 115,00-37 409,06 VUOSIKATE -31 995,89-32 371,18-32 256,48-34 115,00-37 409,06 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 706,00 TILIKAUDEN TULOS -31 995,89-32 371,18-32 256,48-34 115,00-50 115,06 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -31 995,89-32 371,18-32 256,48-34 115,00-50 115,06 Pielavesi Rippikoulu Seurakuntatyön maksut 3 900,00 3 900,00 3 900,00 3 900,00 2 227,50 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 3 900,00 3 900,00 3 900,00 3 900,00 2 227,50 TOIMINTUOTOT 3 900,00 3 900,00 3 900,00 3 900,00 2 227,50
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 72/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palkat ja palkkiot -25 180,00-25 070,00-24 960,00-26 630,00-27 112,13 Henkilösivukulut -6 911,91-6 881,71-6 851,52-7 683,00-7 563,60 Henkilöstökulut -32 091,91-31 951,71-31 811,52-34 313,00-34 675,73 Palvelujen ostot -1 940,00-1 940,00-2 340,00-1 860,00-274,41 Ostot tilikauden aikana -5 010,00-5 010,00-5 010,00-4 990,00-4 398,95 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 010,00-5 010,00-5 010,00-4 990,00-4 398,95 TOIMINKULUT -39 041,91-38 901,71-39 161,52-41 163,00-39 349,09 TOIMINKATE ULKOINEN -35 141,91-35 001,71-35 261,52-37 263,00-37 121,59 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-36 067,79 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-36 067,79 TOIMINKATE YHTEENSÄ -35 141,91-35 001,71-35 261,52-37 263,00-73 189,38 VUOSIKATE -35 141,91-35 001,71-35 261,52-37 263,00-73 189,38 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-15 070,00 TILIKAUDEN TULOS -35 141,91-35 001,71-35 261,52-37 263,00-88 259,38 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -35 141,91-35 001,71-35 261,52-37 263,00-88 259,38 Pielavesi Nuorisotyö Myyntituotot 800,00 800,00 800,00 800,00 588,70 Seurakuntatyön maksut 0,00 520,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 520,00 0,00 0,00 0,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 300,00 TOIMINTUOTOT 800,00 1 320,00 800,00 800,00 888,70 Palkat ja palkkiot -13 350,00-13 280,00-13 210,00-14 300,00-14 714,14 Henkilösivukulut -3 664,58-3 645,36-3 626,14-4 039,00-4 192,76 Henkilöstökulut -17 014,58-16 925,36-16 836,14-18 339,00-18 906,90 Palvelujen ostot -6 320,00-7 310,00-6 760,00-6 840,00-7 297,23 Vuokrakulut -520,00-520,00-720,00-720,00-701,76 Ostot tilikauden aikana -3 600,00-3 600,00-3 600,00-3 450,00-2 772,75 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 600,00-3 600,00-3 600,00-3 450,00-2 772,75 Muut toimintakulut -300,00-300,00-300,00-300,00-100,00 TOIMINKULUT -27 754,57-28 655,36-28 216,14-29 649,00-29 778,64 TOIMINKATE ULKOINEN -26 954,57-27 335,36-27 416,14-28 849,00-28 889,94 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-13 283,60 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-13 283,60 TOIMINKATE YHTEENSÄ -26 954,57-27 335,36-27 416,14-28 849,00-42 173,54 VUOSIKATE -26 954,57-27 335,36-27 416,14-28 849,00-42 173,54 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 728,00 TILIKAUDEN TULOS -26 954,57-27 335,36-27 416,14-28 849,00-53 901,54 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -26 954,57-27 335,36-27 416,14-28 849,00-53 901,54
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 73/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Pielavesi Perhekerhotyö Palkat ja palkkiot -3 280,00-3 260,00-3 240,00-3 540,00-3 416,84 Henkilösivukulut -900,36-894,87-889,38-1 022,00-985,79 Henkilöstökulut -4 180,36-4 154,87-4 129,38-4 562,00-4 402,63 Palvelujen ostot -350,00-350,00-350,00-300,00-350,00 Ostot tilikauden aikana -1 200,00-1 200,00-1 200,00-1 200,00-695,74 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 200,00-1 200,00-1 200,00-1 200,00-695,74 TOIMINKULUT -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-5 448,37 TOIMINKATE ULKOINEN -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-5 448,37 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-7 902,81 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-7 902,81 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-13 351,18 VUOSIKATE -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-13 351,18 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 212,00 TILIKAUDEN TULOS -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-15 563,18 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -5 730,36-5 704,87-5 679,38-6 062,00-15 563,18 Pielavesi Diakonia Seurakuntatyön maksut 1 660,00 1 660,00 1 660,00 1 660,00 1 886,40 Muut maksutuotot 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 Maksutuotot 1 760,00 1 760,00 1 760,00 1 760,00 1 886,40 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 5 100,00 5 100,00 5 150,00 5 150,00 4 832,12 Tuet ja avustukset 40 000,00 40 000,00 40 000,00 40 000,00 41 662,93 TOIMINTUOTOT 46 860,00 46 860,00 46 910,00 46 910,00 48 381,45 Palkat ja palkkiot -39 440,00-39 240,00-39 040,00-43 500,00-44 817,66 Henkilösivukulut -10 826,28-10 771,38-10 716,48-12 377,00-12 900,49 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 732,20 Henkilöstökulut -50 266,28-50 011,38-49 756,48-55 877,00-56 985,95 Palvelujen ostot -8 710,00-8 860,00-9 060,00-5 790,00-4 836,95 Vuokrakulut -400,00-400,00-400,00-400,00-369,16 Ostot tilikauden aikana -7 619,00-7 724,00-9 355,00-7 900,00-9 981,24 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 619,00-7 724,00-9 355,00-7 900,00-9 981,24 Annetut avustukset -10 420,00-10 420,00-10 420,00-10 570,00-15 204,90 Muut toimintakulut -1 000,00-1 000,00-1 100,00-1 300,00 0,00 TOIMINKULUT -78 415,28-78 415,38-80 091,48-81 837,00-87 378,20 TOIMINKATE ULKOINEN -31 555,28-31 555,38-33 181,48-34 927,00-38 996,75 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-13 283,60 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-13 283,60 TOIMINKATE YHTEENSÄ -31 555,28-31 555,38-33 181,48-34 927,00-52 280,35 VUOSIKATE -31 555,28-31 555,38-33 181,48-34 927,00-52 280,35
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 74/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-15 831,00 TILIKAUDEN TULOS -31 555,28-31 555,38-33 181,48-34 927,00-68 111,35 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -31 555,28-31 555,38-33 181,48-34 927,00-68 111,35 Pielavesi Yhteisvastuu-keräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Pielavesi Perheneuvonta Palvelujen ostot -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-817,70 TOIMINKULUT -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-817,70 TOIMINKATE ULKOINEN -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-817,70 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-817,70 VUOSIKATE -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-817,70 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-332,00 TILIKAUDEN TULOS -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-1 149,70 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 355,00-1 355,00-1 425,00-1 500,00-1 149,70 Pielavesi Sairaalasielunhoito Palvelujen ostot -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-4 230,41 TOIMINKULUT -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-4 230,41 TOIMINKATE ULKOINEN -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-4 230,41 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-4 230,41 VUOSIKATE -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-4 230,41 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 717,00 TILIKAUDEN TULOS -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-5 947,41 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 162,00-3 162,00-3 325,00-3 500,00-5 947,41
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 75/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Pielavesi Sielunhoito Palkat ja palkkiot -5 840,00-5 810,00-5 780,00-6 690,00-6 713,24 Henkilösivukulut -1 603,08-1 594,84-1 586,61-1 930,00-1 936,64 Henkilöstökulut -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-8 649,88 TOIMINKULUT -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-8 649,88 TOIMINKATE ULKOINEN -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-8 649,88 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-8 649,88 VUOSIKATE -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-8 649,88 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 511,00 TILIKAUDEN TULOS -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-12 160,88 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 443,08-7 404,84-7 366,61-8 620,00-12 160,88 Pielavesi Lähetys Myyntituotot 1 540,00 1 540,00 1 540,00 1 000,00 1 540,00 Muut maksutuotot 150,00 150,00 150,00 100,00 171,00 Maksutuotot 150,00 150,00 150,00 100,00 171,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 4 000,00 4 000,00 3 738,00 3 750,00 3 750,12 TOIMINTUOTOT 5 690,00 5 690,00 5 428,00 4 850,00 5 461,12 Palkat ja palkkiot -11 670,00-11 610,00-11 550,00-12 960,00-11 192,47 Henkilösivukulut -3 203,42-3 186,95-3 170,48-3 565,00-3 170,41 Henkilöstökulut -14 873,42-14 796,95-14 720,48-16 525,00-14 362,88 Palvelujen ostot -850,00-850,00-1 000,00-1 330,00-2 633,99 Ostot tilikauden aikana -2 786,00-2 762,00-3 293,00-3 010,00-4 010,07 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 786,00-2 762,00-3 293,00-3 010,00-4 010,07 Annetut avustukset -2 038,00-2 038,00-2 038,00 0,00-1 958,30 Muut toimintakulut 0,00-100,00 0,00-430,00 0,00 TOIMINKULUT -20 547,42-20 546,95-21 051,47-21 295,00-22 965,24 TOIMINKATE ULKOINEN -14 857,42-14 856,95-15 623,47-16 445,00-17 504,12 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-5 380,79 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-5 380,79 TOIMINKATE YHTEENSÄ -14 857,42-14 856,95-15 623,47-16 445,00-22 884,91 VUOSIKATE -14 857,42-14 856,95-15 623,47-16 445,00-22 884,91 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-7 106,00 TILIKAUDEN TULOS -14 857,42-14 856,95-15 623,47-16 445,00-29 990,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -14 857,42-14 856,95-15 623,47-16 445,00-29 990,91 Pielavesi Muu seurakuntatyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 683,84 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 683,84
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 76/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 683,84 Palkat ja palkkiot -8 740,00-8 700,00-8 660,00-9 180,00-5 869,14 Henkilösivukulut -2 399,13-2 388,15-2 377,17-2 648,00-1 693,36 Henkilöstökulut -11 139,13-11 088,15-11 037,17-11 828,00-7 562,50 Palvelujen ostot -2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 500,00-2 617,00 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-127,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-127,00 Annetut avustukset -24 670,00-24 670,00-24 670,00-24 670,00-24 670,00 TOIMINKULUT -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-34 976,50 TOIMINKATE ULKOINEN -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-34 292,66 TOIMINKATE YHTEENSÄ -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-34 292,66 VUOSIKATE -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-34 292,66 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 921,00 TILIKAUDEN TULOS -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-48 213,66 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -38 309,13-38 258,15-38 207,17-38 998,00-48 213,66 Pielavesi Seurakuntaneuvosto Palkat ja palkkiot -8 430,00-8 400,00-8 370,00-11 480,00-11 013,38 Henkilösivukulut -1 874,83-1 866,60-1 858,36-2 850,00-2 783,28 Henkilöstökulut -10 304,83-10 266,60-10 228,36-14 330,00-13 796,66 Palvelujen ostot -1 050,00-1 050,00-1 050,00-700,00-954,98 Ostot tilikauden aikana -2 770,00-2 770,00-2 770,00-1 720,00-1 181,49 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 770,00-2 770,00-2 770,00-1 720,00-1 181,49 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00-100,00-150,00 TOIMINKULUT -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-16 083,13 TOIMINKATE ULKOINEN -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-16 083,13 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-3 587,20 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-3 587,20 TOIMINKATE YHTEENSÄ -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-19 670,33 VUOSIKATE -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-19 670,33 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-6 529,00 TILIKAUDEN TULOS -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-26 199,33 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -14 124,83-14 086,60-14 048,36-16 850,00-26 199,33 Pielavesi Myyntituotot 2 340,00 2 340,00 2 340,00 1 800,00 2 128,70 Seurakuntatyön maksut 6 780,00 7 480,00 6 780,00 6 960,00 4 941,90 Muut maksutuotot 250,00 250,00 250,00 200,00 964,84 Maksutuotot 7 030,00 7 730,00 7 030,00 7 160,00 5 906,74
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 77/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 9 700,00 9 700,00 9 488,00 9 650,00 9 651,64 Tuet ja avustukset 40 000,00 40 000,00 40 000,00 40 000,00 41 662,93 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 300,00 TOIMINTUOTOT 59 070,00 59 770,00 58 858,00 58 610,00 59 650,01 Palkat ja palkkiot -273 600,00-272 310,00-272 430,00-296 050,00-284 746,11 Henkilösivukulut -74 664,00-74 309,89-74 342,83-84 517,00-82 882,16 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 844,69 Henkilöstökulut -348 264,00-346 619,89-346 772,83-380 567,00-365 783,58 Palvelujen ostot -51 876,00-54 686,00-56 651,00-55 840,00-49 583,00 Vuokrakulut -1 730,00-1 730,00-1 960,00-1 960,00-1 847,76 Ostot tilikauden aikana -43 445,00-42 626,00-47 452,00-42 620,00-46 160,44 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -43 445,00-42 626,00-47 452,00-42 620,00-46 160,44 Annetut avustukset -39 228,00-39 228,00-39 228,00-35 340,00-41 983,20 Muut toimintakulut -2 200,00-2 300,00-3 600,00-4 230,00-785,98 TOIMINKULUT -486 743,00-487 189,89-495 663,83-520 557,00-506 143,96 TOIMINKATE ULKOINEN -427 673,00-427 419,89-436 805,83-461 947,00-446 493,95 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-359 301,26 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-359 301,26 TOIMINKATE YHTEENSÄ -427 673,00-427 419,89-436 805,83-461 947,00-805 795,21 VUOSIKATE -427 673,00-427 419,89-436 805,83-461 947,00-805 795,21 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-202 798,41 TILIKAUDEN TULOS -427 673,00-427 419,89-436 805,83-461 947,00-1 008 593,62 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -427 673,00-427 419,89-436 805,83-461 947,00-1 008 593,62 Rovastikunta, diakoniatyö Korvaukset 8 050,00 8 050,00 8 050,00 8 050,00 8 050,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 155,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 155,00 TOIMINTUOTOT 8 050,00 8 050,00 8 050,00 8 050,00 8 205,00 Palvelujen ostot -7 450,00-7 450,00-7 450,00-7 450,00-3 495,69 Ostot tilikauden aikana -600,00-600,00-600,00-600,00-1 839,15 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -600,00-600,00-600,00-600,00-1 839,15 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-80,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 700,16 TOIMINKULUT -8 050,00-8 050,00-8 050,00-8 050,00-8 115,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 90,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-90,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-90,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 78/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Rovastikunta, musiikkityö Korvaukset 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 000,00 TOIMINTUOTOT 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 000,00 3 000,00 Palvelujen ostot -2 800,00-2 800,00-2 800,00-2 800,00-73,00 Ostot tilikauden aikana -200,00-200,00-200,00-200,00-2 685,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -200,00-200,00-200,00-200,00-2 685,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 150,00 TOIMINKULUT -3 000,00-3 000,00-3 000,00-3 000,00-2 608,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 392,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-392,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-392,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, lähetystyö Korvaukset 6 800,00 6 800,00 6 800,00 6 800,00 6 800,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 4 060,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 4 060,00 TOIMINTUOTOT 6 800,00 6 800,00 6 800,00 6 800,00 10 860,00 Palvelujen ostot -6 470,00-6 470,00-6 600,00-6 470,00-6 260,68 Ostot tilikauden aikana -330,00-330,00-200,00-330,00-1 927,87 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -330,00-330,00-200,00-330,00-1 927,87 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-200,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 471,45 TOIMINKULUT -6 800,00-6 800,00-6 800,00-6 800,00-10 860,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, varhaiskasvatus Korvaukset 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 TOIMINTUOTOT 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 Palvelujen ostot -2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 450,00-1 841,16 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-4,40
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 79/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-4,40 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-572,44 TOIMINKULUT -2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 418,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 32,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-32,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-32,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, yhteiset varat Korvaukset 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 TOIMINTUOTOT 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 2 450,00 Palvelujen ostot -2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 450,00-1 855,27 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-25,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-25,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-500,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-9,73 TOIMINKULUT -2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 450,00-2 390,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 60,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-60,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-60,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, varhaisnuorisotyö Korvaukset 4 500,00 4 500,00 4 500,00 1 900,00 3 600,00 TOIMINTUOTOT 4 500,00 4 500,00 4 500,00 1 900,00 3 600,00 Palvelujen ostot -4 500,00-4 500,00-4 500,00-1 900,00-434,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-326,70 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-326,70 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 839,30 TOIMINKULUT -4 500,00-4 500,00-4 500,00-1 900,00-3 600,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 80/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, diakonia-avustukset Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 6 690,99 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 6 690,99 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 2 114,39 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 8 805,38 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-7,03 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-272,50 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-272,50 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-3 759,54 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-4 766,31 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-8 805,38 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, nuorisotyö Korvaukset 4 500,00 4 500,00 4 500,00 7 050,00 5 750,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 5 354,69 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 5 354,69 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 4 500,00 4 500,00 4 500,00 7 050,00 11 104,69 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-1 250,00 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-258,14 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 508,14 Palvelujen ostot -4 500,00-4 500,00-4 500,00-7 050,00-4 972,26 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-60,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-1 769,98 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-1 769,98 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 638,31 TOIMINKULUT -4 500,00-4 500,00-4 500,00-7 050,00-10 948,69 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 156,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-156,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-156,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 81/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta, erityisrippikoulu Korvaukset 2 000,00 2 000,00 2 000,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 2 000,00 2 000,00 2 000,00 0,00 0,00 Palvelujen ostot -2 000,00-2 000,00-2 000,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -2 000,00-2 000,00-2 000,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rovastikunta Korvaukset 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 32 100,00 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 9 569,69 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 6 690,99 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 16 260,68 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 2 114,39 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 50 475,07 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-1 250,00 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-258,14 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 508,14 Palvelujen ostot -32 620,00-32 620,00-32 750,00-30 570,00-18 939,09 Vuokrakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-60,00 Ostot tilikauden aikana -1 130,00-1 130,00-1 000,00-1 130,00-8 850,60 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 130,00-1 130,00-1 000,00-1 130,00-8 850,60 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 539,54 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-15 847,70 TOIMINKULUT -33 750,00-33 750,00-33 750,00-31 700,00-49 745,07 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 730,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-730,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-730,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 82/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Sonkajärvi Jumalanpalveluselämä Palkat ja palkkiot -34 920,00-34 760,00-35 510,00-34 530,00-33 647,88 Henkilösivukulut -9 585,54-9 541,62-9 747,49-9 962,00-8 554,85 Henkilöstökulut -44 505,54-44 301,62-45 257,49-44 492,00-42 202,73 Palvelujen ostot -1 116,00-1 510,00-2 935,00-5 850,00-5 809,02 Vuokrakulut -500,00-500,00-520,00-380,00-562,27 Ostot tilikauden aikana -890,00-700,00-700,00-650,00-4 182,98 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -890,00-700,00-700,00-650,00-4 182,98 TOIMINKULUT -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-52 757,00 TOIMINKATE ULKOINEN -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-52 757,00 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-69 611,83 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-69 611,83 TOIMINKATE YHTEENSÄ -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-122 368,83 VUOSIKATE -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-122 368,83 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-21 417,00 TILIKAUDEN TULOS -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-143 785,83 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -47 011,54-47 011,62-49 412,49-51 372,00-143 785,83 Sonkajärvi Hautaansiunaaminen Palkat ja palkkiot -25 630,00-25 500,00-25 570,00-17 740,00-21 310,30 Henkilösivukulut -7 035,43-6 999,75-7 018,96-5 118,00-5 222,35 Henkilöstökulut -32 665,43-32 499,75-32 588,96-22 858,00-26 532,65 Palvelujen ostot -1 053,00 0,00-400,00-200,00-307,88 Ostot tilikauden aikana -800,00 0,00 0,00 0,00-2 509,30 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -800,00 0,00 0,00 0,00-2 509,30 TOIMINKULUT -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-29 349,83 TOIMINKATE ULKOINEN -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-29 349,83 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 279,91 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-8 279,91 TOIMINKATE YHTEENSÄ -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-37 629,74 VUOSIKATE -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-37 629,74 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 915,00 TILIKAUDEN TULOS -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-49 544,74 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -34 518,43-32 499,75-32 988,96-23 058,00-49 544,74 Sonkajärvi Muut kirkolliset toimitukset Palkat ja palkkiot -12 090,00-12 030,00-12 170,00-13 300,00-22 212,16 Henkilösivukulut -3 318,71-3 302,24-3 340,66-3 837,00-5 961,03 Henkilöstökulut -15 408,71-15 332,24-15 510,66-17 137,00-28 173,19
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 83/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot -123,00-100,00-100,00-100,00-84,71 Ostot tilikauden aikana -800,00-900,00-1 500,00-840,00-1 967,38 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -800,00-900,00-1 500,00-840,00-1 967,38 TOIMINKULUT -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-30 225,28 TOIMINKATE ULKOINEN -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-30 225,28 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-10 002,37 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-10 002,37 TOIMINKATE YHTEENSÄ -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-40 227,65 VUOSIKATE -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-40 227,65 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 270,00 TILIKAUDEN TULOS -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-52 497,65 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -16 331,71-16 332,23-17 110,66-18 077,00-52 497,65 Sonkajärvi Aikuistyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -10 340,00-10 290,00-10 240,00-10 930,00-8 605,12 Henkilösivukulut -2 838,33-2 824,61-2 810,88-3 153,00-2 482,71 Henkilöstökulut -13 178,33-13 114,61-13 050,88-14 083,00-11 087,83 Palvelujen ostot 0,00-100,00-300,00-200,00-405,55 Vuokrakulut -160,00-100,00-300,00-400,00-274,90 Ostot tilikauden aikana -108,00-131,00-400,00-200,00-401,80 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -108,00-131,00-400,00-200,00-401,80 TOIMINKULUT -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-12 170,08 TOIMINKATE ULKOINEN -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-12 170,08 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 226,76 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 226,76 TOIMINKATE YHTEENSÄ -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-16 396,84 VUOSIKATE -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-16 396,84 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 940,00 TILIKAUDEN TULOS -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-21 336,84 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -13 446,33-13 445,60-14 050,88-14 883,00-21 336,84 Sonkajärvi Muut seurakuntatilaisuudet Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -25 150,00-25 020,00-24 900,00-25 670,00-20 716,95
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 84/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilösivukulut -6 903,67-6 867,99-6 835,05-7 406,00-7 691,44 Henkilöstökulut -32 053,67-31 887,99-31 735,05-33 076,00-28 408,39 Palvelujen ostot -1 380,00-202,00-2 700,00-2 370,00-1 107,30 Vuokrakulut -650,00-650,00-650,00-360,00-247,48 Ostot tilikauden aikana -2 646,00-3 990,00-3 937,00-4 850,00-6 252,14 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 646,00-3 990,00-3 937,00-4 850,00-6 252,14 TOIMINKULUT -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-36 015,31 TOIMINKATE ULKOINEN -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-36 015,31 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-27 657,56 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-27 657,56 TOIMINKATE YHTEENSÄ -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-63 672,87 VUOSIKATE -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-63 672,87 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-33 757,16 TILIKAUDEN TULOS -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-97 430,03 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -36 729,67-36 729,99-39 022,05-40 656,00-97 430,03 Sonkajärvi Tiedotukset ja viestintä Palkat ja palkkiot 0,00-2 000,00 0,00 0,00-3 782,26 Henkilösivukulut 0,00-549,00 0,00 0,00-1 091,21 Henkilöstökulut 0,00-2 549,00 0,00 0,00-4 873,47 Palvelujen ostot 0,00-3 622,00-6 489,00-6 300,00-9 658,39 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00-280,00-100,66 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00-280,00-100,66 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-250,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-14 632,52 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-14 632,52 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-14 632,52 VUOSIKATE 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-14 632,52 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 940,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-20 572,52 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00-6 171,00-6 489,00-6 830,00-20 572,52 Sonkajärvi Musiikki Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 100,00 0,00 312,20 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 100,00 0,00 312,20 Palkat ja palkkiot -26 020,00-26 120,00-25 430,00-25 720,00-26 016,76 Henkilösivukulut -7 142,49-7 169,94-6 980,53-7 420,00-7 482,89 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -33 162,49-33 289,94-32 410,53-33 140,00-33 499,65 Palvelujen ostot -5 710,00-5 710,00-5 710,00-6 750,00-6 993,84
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 85/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-198,92 Ostot tilikauden aikana -3 820,00-3 920,00-3 880,00-3 470,00-3 937,95 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 820,00-3 920,00-3 880,00-3 470,00-3 937,95 Annetut avustukset -1 100,00-1 100,00-810,00-1 100,00 0,00 TOIMINKULUT -43 992,49-44 219,94-43 010,53-44 660,00-44 630,36 TOIMINKATE ULKOINEN -43 992,49-44 219,94-42 910,53-44 660,00-44 318,16 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-34 677,78 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-34 677,78 TOIMINKATE YHTEENSÄ -43 992,49-44 219,94-42 910,53-44 660,00-78 995,94 VUOSIKATE -43 992,49-44 219,94-42 910,53-44 660,00-78 995,94 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 825,00 TILIKAUDEN TULOS -43 992,49-44 219,94-42 910,53-44 660,00-92 820,94 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -43 992,49-44 219,94-42 910,53-44 660,00-92 820,94 Sonkajärvi Päiväkerho Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 408,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 408,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 300,00 300,00 500,00 0,00 789,85 TOIMINTUOTOT 300,00 300,00 500,00 0,00 1 197,85 Palkat ja palkkiot -30 840,00-30 680,00-30 520,00-30 580,00-17 492,33 Henkilösivukulut -8 465,58-8 421,66-8 377,74-8 822,00-5 035,64 Henkilöstökulut -39 305,58-39 101,66-38 897,74-39 402,00-22 527,97 Palvelujen ostot -300,00-300,00-1 630,00-1 480,00-2 121,53 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-220,00-207,32 Ostot tilikauden aikana -1 100,00-1 310,00-2 425,00-3 850,00-1 970,91 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 100,00-1 310,00-2 425,00-3 850,00-1 970,91 TOIMINKULUT -40 905,58-40 911,66-43 152,74-44 952,00-26 827,73 TOIMINKATE ULKOINEN -40 605,58-40 611,66-42 652,74-44 952,00-25 629,88 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-26 422,25 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-26 422,25 TOIMINKATE YHTEENSÄ -40 605,58-40 611,66-42 652,74-44 952,00-52 052,13 VUOSIKATE -40 605,58-40 611,66-42 652,74-44 952,00-52 052,13 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-10 404,00 TILIKAUDEN TULOS -40 605,58-40 611,66-42 652,74-44 952,00-62 456,13 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -40 605,58-40 611,66-42 652,74-44 952,00-62 456,13 Sonkajärvi Pyhäkoulu Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-8 127,85 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 344,85 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-10 472,70
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 86/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-95,30 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-95,30 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-10 568,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-10 568,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-10 568,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-10 568,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 290,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-14 858,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-14 858,00 Sonkajärvi Varhaisnuorisotyö Seurakuntatyön maksut 1 450,00 1 450,00 1 400,00 1 850,00 918,10 Muut maksutuotot 25,00 0,00 0,00 250,00 0,00 Maksutuotot 1 475,00 1 450,00 1 400,00 2 100,00 918,10 TOIMINTUOTOT 1 475,00 1 450,00 1 400,00 2 100,00 918,10 Palkat ja palkkiot -8 650,00-8 470,00-8 590,00-9 530,00-10 973,96 Henkilösivukulut -2 374,42-2 325,01-2 357,95-2 749,00-2 269,50 Henkilöstökulut -11 024,42-10 795,01-10 947,95-12 279,00-13 243,46 Palvelujen ostot -2 500,00-2 550,00-2 450,00-2 650,00-2 677,90 Vuokrakulut -500,00-550,00-500,00-550,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -2 970,00-3 050,00-3 700,00-3 800,00-2 862,40 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 970,00-3 050,00-3 700,00-3 800,00-2 862,40 Muut toimintakulut -150,00-150,00-170,00-170,00-170,00 TOIMINKULUT -17 144,42-17 095,01-17 767,95-19 449,00-18 953,76 TOIMINKATE ULKOINEN -15 669,42-15 645,01-16 367,95-17 349,00-18 035,66 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ -15 669,42-15 645,01-16 367,95-17 349,00-37 413,31 VUOSIKATE -15 669,42-15 645,01-16 367,95-17 349,00-37 413,31 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-7 322,00 TILIKAUDEN TULOS -15 669,42-15 645,01-16 367,95-17 349,00-44 735,31 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -15 669,42-15 645,01-16 367,95-17 349,00-44 735,31 Sonkajärvi Partio Palkat ja palkkiot -4 910,00-4 890,00-4 870,00-5 160,00-5 043,27 Henkilösivukulut -1 347,79-1 342,31-1 336,81-1 488,00-1 454,96 Henkilöstökulut -6 257,79-6 232,31-6 206,81-6 648,00-6 498,23 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-50,00 0,00-118,10 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-50,00 0,00-118,10
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 87/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Annetut avustukset -1 730,00-1 800,00-2 140,00-2 200,00 0,00 TOIMINKULUT -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-6 616,33 TOIMINKATE ULKOINEN -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-6 616,33 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-7 044,60 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-7 044,60 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-13 660,93 VUOSIKATE -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-13 660,93 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 686,00 TILIKAUDEN TULOS -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-16 346,93 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 987,79-8 032,31-8 396,81-8 848,00-16 346,93 Sonkajärvi Rippikoulu Myyntituotot 50,00 100,00 100,00 0,00 96,00 Seurakuntatyön maksut 5 000,00 5 000,00 4 800,00 5 000,00 4 042,50 Muut maksutuotot 70,00 70,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 5 070,00 5 070,00 4 800,00 5 000,00 4 042,50 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 600,00 700,00 700,00 600,00 0,00 TOIMINTUOTOT 5 720,00 5 870,00 5 600,00 5 600,00 4 138,50 Palkat ja palkkiot -20 950,00-21 360,00-21 270,00-21 200,00-8 707,31 Henkilösivukulut -5 750,77-5 863,32-5 838,62-6 117,00-2 040,16 Henkilöstökulut -26 700,77-27 223,32-27 108,62-27 317,00-10 747,47 Palvelujen ostot -2 230,00-2 200,00-3 080,00-3 630,00-2 271,01 Ostot tilikauden aikana -5 650,00-5 350,00-5 800,00-6 650,00-5 589,48 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 650,00-5 350,00-5 800,00-6 650,00-5 589,48 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-231,00 TOIMINKULUT -34 580,78-34 773,32-35 988,62-37 597,00-18 838,96 TOIMINKATE ULKOINEN -28 860,78-28 903,32-30 388,62-31 997,00-14 700,46 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-25 360,55 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-25 360,55 TOIMINKATE YHTEENSÄ -28 860,78-28 903,32-30 388,62-31 997,00-40 061,01 VUOSIKATE -28 860,78-28 903,32-30 388,62-31 997,00-40 061,01 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 968,00 TILIKAUDEN TULOS -28 860,78-28 903,32-30 388,62-31 997,00-46 029,01 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -28 860,78-28 903,32-30 388,62-31 997,00-46 029,01 Sonkajärvi Nuorisotyö Seurakuntatyön maksut 800,00 850,00 800,00 850,00 1 645,00 Muut maksutuotot 70,00 270,00 280,00 250,00 589,78 Maksutuotot 870,00 1 120,00 1 080,00 1 100,00 2 234,78 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 950,00 850,00 800,00 1 050,00 3 278,01
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 88/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINTUOTOT 1 820,00 1 970,00 1 880,00 2 150,00 5 512,79 Palkat ja palkkiot -19 400,00-18 930,00-19 260,00-20 080,00-17 079,28 Henkilösivukulut -5 325,30-5 196,28-5 286,87-5 793,00-4 875,13 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 3 631,04 Henkilöstökulut -24 725,30-24 126,28-24 546,87-25 873,00-18 323,37 Palvelujen ostot -9 350,00-9 580,00-10 450,00-11 250,00-8 857,41 Vuokrakulut -300,00-400,00-200,00-520,00-591,32 Ostot tilikauden aikana -3 350,00-3 650,00-4 300,00-4 250,00-4 495,96 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 350,00-3 650,00-4 300,00-4 250,00-4 495,96 Muut toimintakulut 0,00-100,00-100,00 0,00-74,00 TOIMINKULUT -37 725,30-37 856,28-39 596,87-41 893,00-32 342,06 TOIMINKATE ULKOINEN -35 905,30-35 886,28-37 716,87-39 743,00-26 829,27 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ -35 905,30-35 886,28-37 716,87-39 743,00-46 206,92 VUOSIKATE -35 905,30-35 886,28-37 716,87-39 743,00-46 206,92 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-10 891,00 TILIKAUDEN TULOS -35 905,30-35 886,28-37 716,87-39 743,00-57 097,92 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -35 905,30-35 886,28-37 716,87-39 743,00-57 097,92 Sonkajärvi Perhekerhotyö Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 68,80 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 68,80 Palkat ja palkkiot 0,00 0,00 0,00 0,00-5 418,71 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-1 563,32 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-6 982,03 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-1 489,50 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-455,31 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-455,31 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-8 926,84 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-8 858,04 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-15 150,89 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-15 150,89 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-24 008,93 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-24 008,93 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 596,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-27 604,93 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-27 604,93 Sonkajärvi Diakonia
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 89/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Seurakuntatyön maksut 200,00 200,00 200,00 550,00 609,90 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 200,00 200,00 200,00 550,00 609,90 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 9 700,00 9 700,00 9 700,00 11 800,00 17 371,16 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 4 000,00 3 792,00 TOIMINTUOTOT 9 900,00 9 900,00 9 900,00 16 350,00 21 773,06 Palkat ja palkkiot -12 830,00-12 770,00-12 710,00-13 490,00-13 979,85 Henkilösivukulut -3 521,83-3 505,36-3 488,89-3 748,00-4 033,15 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -16 351,83-16 275,36-16 198,89-17 238,00-18 013,00 Palvelujen ostot -7 550,00-7 550,00-7 400,00-9 300,00-4 073,46 Vuokrakulut -150,00-200,00-200,00-200,00-151,46 Ostot tilikauden aikana -5 800,00-5 800,00-5 800,00-6 350,00-8 395,74 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 800,00-5 800,00-5 800,00-6 350,00-8 395,74 Annetut avustukset -15 200,00-15 200,00-15 200,00-20 000,00-20 750,35 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -45 051,83-45 025,36-44 798,89-53 088,00-51 384,01 TOIMINKATE ULKOINEN -35 151,83-35 125,36-34 898,89-36 738,00-29 610,95 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-19 377,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ -35 151,83-35 125,36-34 898,89-36 738,00-48 988,60 VUOSIKATE -35 151,83-35 125,36-34 898,89-36 738,00-48 988,60 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-12 021,00 TILIKAUDEN TULOS -35 151,83-35 125,36-34 898,89-36 738,00-61 009,60 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -35 151,83-35 125,36-34 898,89-36 738,00-61 009,60 Sonkajärvi Yhteisvastuu-keräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Sonkajärvi Perheneuvonta
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 90/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-859,35 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00-859,35 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00-859,35 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-859,35 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00-859,35 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-349,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00-1 208,35 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00-1 208,35 Sonkajärvi Sairaalasielunhoito Palvelujen ostot -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-2 428,57 TOIMINKULUT -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-2 428,57 TOIMINKATE ULKOINEN -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-2 428,57 TOIMINKATE YHTEENSÄ -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-2 428,57 VUOSIKATE -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-2 428,57 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-986,00 TILIKAUDEN TULOS -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-3 414,57 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -2 078,00-2 078,00-2 300,00-2 300,00-3 414,57 Sonkajärvi Sielunhoito Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -6 270,00 0,00-6 210,00-15 520,00-11 060,27 Henkilösivukulut -1 721,12 0,00-1 704,65-4 478,00-3 191,05 Henkilöstökulut -7 991,12 0,00-7 914,65-19 998,00-14 251,32 Palvelujen ostot 0,00-7 915,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-14 251,32 TOIMINKATE ULKOINEN -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-14 251,32 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-14 251,32 VUOSIKATE -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-14 251,32 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 785,00 TILIKAUDEN TULOS -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-20 036,32 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 991,12-7 915,00-7 914,65-19 998,00-20 036,32 Sonkajärvi Lähetys Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 106,00 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 106,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 12 050,00 12 050,00 12 050,00 7 100,00 9 039,76
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 91/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINTUOTOT 12 050,00 12 050,00 12 050,00 7 100,00 9 145,76 Palkat ja palkkiot -15 360,00-15 280,00-15 200,00-16 940,00-13 259,74 Henkilösivukulut -4 216,32-4 194,36-4 172,40-4 888,00-3 694,80 Henkilöstökulut -19 576,32-19 474,36-19 372,40-21 828,00-16 954,54 Palvelujen ostot -2 900,00-2 900,00-2 900,00-2 770,00-1 395,61 Vuokrakulut -7 500,00-7 500,00-7 500,00-5 500,00-5 584,48 Ostot tilikauden aikana -2 940,00-3 040,00-3 140,00-1 850,00-1 374,14 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 940,00-3 040,00-3 140,00-1 850,00-1 374,14 Annetut avustukset -13 660,00-13 660,00-13 660,00-11 500,00-13 062,00 TOIMINKULUT -46 576,32-46 574,36-46 572,40-43 448,00-38 370,77 TOIMINKATE ULKOINEN -34 526,32-34 524,36-34 522,40-36 348,00-29 225,01 TOIMINKATE YHTEENSÄ -34 526,32-34 524,36-34 522,40-36 348,00-29 225,01 VUOSIKATE -34 526,32-34 524,36-34 522,40-36 348,00-29 225,01 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 864,00 TILIKAUDEN TULOS -34 526,32-34 524,36-34 522,40-36 348,00-41 089,01 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -34 526,32-34 524,36-34 522,40-36 348,00-41 089,01 Sonkajärvi Muu seurakuntatyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 623,72 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 623,72 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 623,72 Palvelujen ostot -3 660,00-3 512,00-3 800,00-3 800,00-2 450,38 Vuokrakulut 0,00-17,00 0,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana 0,00-30,00-20,00 0,00-69,06 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00-30,00-20,00 0,00-69,06 Muut toimintakulut 0,00-100,00 0,00-250,00-246,63 TOIMINKULUT -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-2 766,07 TOIMINKATE ULKOINEN -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-2 142,35 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-8 453,52 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-8 453,52 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-10 595,87 VUOSIKATE -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-10 595,87 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-870,00 TILIKAUDEN TULOS -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-11 465,87 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 660,00-3 659,00-3 820,00-4 050,00-11 465,87 Sonkajärvi Seurakuntaneuvosto Palkat ja palkkiot -8 650,00-8 620,00-8 590,00-10 190,00-15 770,29 Henkilösivukulut -1 880,32-1 872,09-1 863,85-2 421,00-4 024,31 Henkilöstökulut -10 530,32-10 492,09-10 453,85-12 611,00-19 794,60
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 92/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot -1 280,00-1 151,00-1 320,00-870,00-726,93 Ostot tilikauden aikana -1 273,00-1 440,00-1 870,00-1 000,00-909,71 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 273,00-1 440,00-1 870,00-1 000,00-909,71 TOIMINKULUT -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-21 431,24 TOIMINKATE ULKOINEN -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-21 431,24 TOIMINKATE YHTEENSÄ -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-21 431,24 VUOSIKATE -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-21 431,24 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-8 700,00 TILIKAUDEN TULOS -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-30 131,24 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -13 083,32-13 083,09-13 643,85-14 481,00-30 131,24 Sonkajärvi Myyntituotot 50,00 100,00 100,00 0,00 96,00 Seurakuntatyön maksut 7 450,00 7 500,00 7 200,00 8 250,00 7 215,50 Muut maksutuotot 165,00 340,00 280,00 500,00 1 727,50 Maksutuotot 7 615,00 7 840,00 7 480,00 8 750,00 8 943,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 23 600,00 23 600,00 23 850,00 20 550,00 30 859,78 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 4 000,00 3 792,00 TOIMINTUOTOT 31 265,00 31 540,00 31 430,00 33 300,00 43 690,78 Palkat ja palkkiot -262 010,00-256 720,00-261 040,00-270 580,00-263 204,29 Henkilösivukulut -71 427,64-69 975,54-71 161,38-77 400,00-73 013,35 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 3 631,04 Henkilöstökulut -333 437,64-326 695,54-332 201,38-347 980,00-332 586,60 Palvelujen ostot -41 230,00-50 980,00-53 964,00-59 820,00-53 718,34 Vuokrakulut -10 160,00-10 317,00-10 270,00-8 330,00-7 818,15 Ostot tilikauden aikana -32 147,00-33 311,00-37 522,00-38 040,00-45 688,32 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -32 147,00-33 311,00-37 522,00-38 040,00-45 688,32 Annetut avustukset -31 690,00-31 760,00-31 810,00-34 800,00-33 812,35 Muut toimintakulut -150,00-350,00-270,00-670,00-721,63 TOIMINKULUT -448 814,64-453 413,54-466 037,38-489 640,00-474 345,39 TOIMINKATE ULKOINEN -417 549,64-421 873,54-434 607,38-456 340,00-430 654,61 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-295 020,97 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-295 020,97 TOIMINKATE YHTEENSÄ -417 549,64-421 873,54-434 607,38-456 340,00-725 675,58 VUOSIKATE -417 549,64-421 873,54-434 607,38-456 340,00-725 675,58 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-189 796,16 TILIKAUDEN TULOS -417 549,64-421 873,54-434 607,38-456 340,00-915 471,74 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -417 549,64-421 873,54-434 607,38-456 340,00-915 471,74 Varpaisjärvi Jumalanpalveluselämä
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 93/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 Maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 TOIMINTUOTOT 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 8 675,90 Palkat ja palkkiot -27 980,00-27 890,00-26 550,00-28 870,00-24 709,46 Henkilösivukulut -7 680,51-7 655,80-7 287,98-8 329,00-6 987,69 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 475,10 Henkilöstökulut -35 660,51-35 545,80-33 837,98-37 199,00-30 222,05 Palvelujen ostot -6 200,00-6 200,00-5 200,00-6 200,00-4 098,66 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-203,58 Ostot tilikauden aikana -400,00-400,00-400,00-400,00-644,41 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -400,00-400,00-400,00-400,00-644,41 TOIMINKULUT -42 460,51-42 345,81-39 637,98-43 999,00-35 168,70 TOIMINKATE ULKOINEN -33 784,51-33 669,81-30 961,98-35 329,00-26 492,80 TOIMINKATE YHTEENSÄ -33 784,51-33 669,81-30 961,98-35 329,00-26 492,80 VUOSIKATE -33 784,51-33 669,81-30 961,98-35 329,00-26 492,80 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-10 755,00 TILIKAUDEN TULOS -33 784,51-33 669,81-30 961,98-35 329,00-37 247,80 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -33 784,51-33 669,81-30 961,98-35 329,00-37 247,80 Varpaisjärvi Hautaansiunaaminen Palkat ja palkkiot -21 550,00-21 460,00-20 970,00-22 440,00-21 188,76 Henkilösivukulut -5 915,47-5 890,77-5 756,27-6 474,00-5 961,63 Henkilöstökulut -27 465,47-27 350,77-26 726,27-28 914,00-27 150,39 Palvelujen ostot -1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 128,31 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-30,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-30,00 TOIMINKULUT -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-28 308,70 TOIMINKATE ULKOINEN -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-28 308,70 TOIMINKATE YHTEENSÄ -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-28 308,70 VUOSIKATE -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-28 308,70 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-11 492,00 TILIKAUDEN TULOS -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-39 800,70 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -28 465,47-28 350,77-27 726,26-29 914,00-39 800,70 Varpaisjärvi Muut kirkolliset toim. Palkat ja palkkiot -8 670,00-8 630,00-8 490,00-9 090,00-7 719,50 Henkilösivukulut -2 379,92-2 368,93-2 330,51-2 622,00-2 227,11 Henkilöstökulut -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-9 946,61 Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00-174,58 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 94/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-10 121,19 TOIMINKATE ULKOINEN -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-10 121,19 TOIMINKATE YHTEENSÄ -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-10 121,19 VUOSIKATE -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-10 121,19 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 109,00 TILIKAUDEN TULOS -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-14 230,19 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -11 049,92-10 998,93-10 820,51-11 712,00-14 230,19 Varpaisjärvi Muut seurakuntatilaisuudet Seurakuntatyön maksut 900,00 900,00 800,00 900,00 480,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 900,00 900,00 800,00 900,00 480,00 TOIMINTUOTOT 900,00 900,00 800,00 900,00 480,00 Palkat ja palkkiot -20 740,00-20 440,00-20 140,00-21 750,00-21 235,63 Henkilösivukulut -5 693,13-5 610,78-5 528,43-6 275,00-7 359,27 Henkilöstökulut -26 433,13-26 050,78-25 668,43-28 025,00-28 594,90 Palvelujen ostot -8 400,00-8 700,00-8 900,00-9 200,00-4 744,97 Vuokrakulut -240,00-300,00-540,00-240,00-303,29 Ostot tilikauden aikana -6 160,00-6 160,00-6 600,00-6 460,00-5 369,26 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 160,00-6 160,00-6 600,00-6 460,00-5 369,26 Annetut avustukset -800,00-800,00-800,00-800,00-700,00 Muut toimintakulut -200,00-300,00-300,00-300,00-154,56 TOIMINKULUT -42 233,13-42 310,78-42 808,43-45 025,00-39 866,98 TOIMINKATE ULKOINEN -41 333,13-41 410,78-42 008,43-44 125,00-39 386,98 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-81 905,29 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-81 905,29 TOIMINKATE YHTEENSÄ -41 333,13-41 410,78-42 008,43-44 125,00-121 292,27 VUOSIKATE -41 333,13-41 410,78-42 008,43-44 125,00-121 292,27 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-29 209,33 TILIKAUDEN TULOS -41 333,13-41 410,78-42 008,43-44 125,00-150 501,60 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -41 333,13-41 410,78-42 008,43-44 125,00-150 501,60 Varpaisjärvi Tiedotukset ja viestintä Palvelujen ostot -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-6 377,50 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-6 377,50 TOIMINKATE ULKOINEN -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-6 377,50 TOIMINKATE YHTEENSÄ -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-6 377,50
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 95/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 VUOSIKATE -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-6 377,50 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 589,00 TILIKAUDEN TULOS -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 966,50 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 500,00-8 966,50 Varpaisjärvi Musiikki Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 107,55 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 107,55 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 600,00 600,00 600,00 600,00 239,52 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 440,00 TOIMINTUOTOT 600,00 600,00 600,00 600,00 787,07 Palkat ja palkkiot -12 760,00-12 700,00-12 640,00-13 390,00-9 420,86 Henkilösivukulut -3 502,62-3 486,15-3 469,68-3 863,00-2 717,84 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 11 993,39 Henkilöstökulut -16 262,62-16 186,15-16 109,68-17 253,00-145,31 Palvelujen ostot -3 770,00-4 050,00-4 280,00-4 070,00-3 239,64 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-172,22 Ostot tilikauden aikana -2 200,00-2 200,00-2 500,00-2 400,00-2 929,98 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 200,00-2 200,00-2 500,00-2 400,00-2 929,98 Annetut avustukset -800,00 0,00-800,00-800,00-800,00 TOIMINKULUT -23 232,62-22 636,15-23 889,68-24 723,00-7 287,15 TOIMINKATE ULKOINEN -22 632,62-22 036,15-23 289,68-24 123,00-6 500,08 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-15 282,14 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-15 282,14 TOIMINKATE YHTEENSÄ -22 632,62-22 036,15-23 289,68-24 123,00-21 782,22 VUOSIKATE -22 632,62-22 036,15-23 289,68-24 123,00-21 782,22 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 639,00 TILIKAUDEN TULOS -22 632,62-22 036,15-23 289,68-24 123,00-24 421,22 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -22 632,62-22 036,15-23 289,68-24 123,00-24 421,22 Varpaisjärvi Päiväkerho Seurakuntatyön maksut 500,00 500,00 500,00 500,00 442,30 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 100,00 Maksutuotot 500,00 500,00 500,00 500,00 542,30 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 200,00 0,00 200,00 200,00 84,40 TOIMINTUOTOT 700,00 500,00 700,00 700,00 626,70 Palkat ja palkkiot -11 270,00-11 210,00-22 310,00-22 200,00-21 800,09 Henkilösivukulut -3 093,61-3 077,14-6 124,09-6 405,00-6 289,39 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 63,73 Henkilöstökulut -14 363,61-14 287,14-28 434,09-28 605,00-28 025,75
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 96/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Palvelujen ostot -2 720,00-2 900,00-3 080,00-2 920,00-3 290,27 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-166,52 Ostot tilikauden aikana -2 300,00-2 300,00-2 500,00-2 490,00-1 786,07 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 300,00-2 300,00-2 500,00-2 490,00-1 786,07 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00-195,00 TOIMINKULUT -19 583,61-19 687,14-34 214,09-34 215,00-33 463,61 TOIMINKATE ULKOINEN -18 883,61-19 187,14-33 514,09-33 515,00-32 836,91 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-11 770,14 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-11 770,14 TOIMINKATE YHTEENSÄ -18 883,61-19 187,14-33 514,09-33 515,00-44 607,05 VUOSIKATE -18 883,61-19 187,14-33 514,09-33 515,00-44 607,05 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-13 330,00 TILIKAUDEN TULOS -18 883,61-19 187,14-33 514,09-33 515,00-57 937,05 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -18 883,61-19 187,14-33 514,09-33 515,00-57 937,05 Varpaisjärvi Varhaisnuorisotyö Seurakuntatyön maksut 800,00 800,00 800,00 800,00 425,00 Maksutuotot 800,00 800,00 800,00 800,00 425,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 200,00 0,00 0,00 200,00 0,00 TOIMINTUOTOT 1 000,00 800,00 800,00 1 000,00 425,00 Palkat ja palkkiot -5 200,00-5 180,00-5 160,00-4 370,00-3 572,03 Henkilösivukulut -1 427,40-1 421,91-1 416,42-1 261,00-1 030,46 Henkilöstökulut -6 627,40-6 601,91-6 576,42-5 631,00-4 602,49 Palvelujen ostot -3 500,00-3 600,00-3 100,00-3 400,00-3 316,47 Ostot tilikauden aikana -1 500,00-1 550,00-1 800,00-1 500,00-1 094,52 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 500,00-1 550,00-1 800,00-1 500,00-1 094,52 Muut toimintakulut -100,00 0,00-100,00-100,00-110,00 TOIMINKULUT -11 727,40-11 751,91-11 576,42-10 631,00-9 123,48 TOIMINKATE ULKOINEN -10 727,40-10 951,91-10 776,42-9 631,00-8 698,48 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -10 727,40-10 951,91-10 776,42-9 631,00-15 593,48 VUOSIKATE -10 727,40-10 951,91-10 776,42-9 631,00-15 593,48 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 531,00 TILIKAUDEN TULOS -10 727,40-10 951,91-10 776,42-9 631,00-19 124,48 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -10 727,40-10 951,91-10 776,42-9 631,00-19 124,48 Varpaisjärvi Rippikoulu Myyntituotot 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 054,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 97/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Maksutuotot 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 054,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 300,00 300,00 300,00 300,00 97,25 TOIMINTUOTOT 3 900,00 3 900,00 3 900,00 3 900,00 3 151,25 Palkat ja palkkiot -5 200,00-5 180,00-5 160,00-5 370,00-6 668,73 Henkilösivukulut -1 427,40-1 421,91-1 416,42-1 550,00-1 533,81 Henkilöstökulut -6 627,40-6 601,91-6 576,42-6 920,00-8 202,54 Palvelujen ostot -2 850,00-3 000,00-2 900,00-3 650,00-1 247,42 Ostot tilikauden aikana -4 000,00-4 600,00-4 100,00-4 600,00-3 565,57 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 000,00-4 600,00-4 100,00-4 600,00-3 565,57 TOIMINKULUT -13 477,40-14 201,91-13 576,42-15 170,00-13 015,53 TOIMINKATE ULKOINEN -9 577,40-10 301,91-9 676,42-11 270,00-9 864,28 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-35 503,96 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-35 503,96 TOIMINKATE YHTEENSÄ -9 577,40-10 301,91-9 676,42-11 270,00-45 368,24 VUOSIKATE -9 577,40-10 301,91-9 676,42-11 270,00-45 368,24 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 004,00 TILIKAUDEN TULOS -9 577,40-10 301,91-9 676,42-11 270,00-49 372,24 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -9 577,40-10 301,91-9 676,42-11 270,00-49 372,24 Varpaisjärvi Nuorisotyö Myyntituotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 500,00 500,00 500,00 500,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 500,00 500,00 500,00 500,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 400,00 400,00 300,00 300,00 401,15 TOIMINTUOTOT 900,00 900,00 800,00 800,00 401,15 Palkat ja palkkiot -5 800,00-5 770,00-5 540,00-5 820,00-7 326,46 Henkilösivukulut -1 592,10-1 583,86-1 520,73-1 679,00-2 097,70 Henkilöstökulut -7 392,10-7 353,86-7 060,73-7 499,00-9 424,16 Palvelujen ostot -4 470,00-4 770,00-4 900,00-4 870,00-2 473,64 Vuokrakulut 0,00-200,00-200,00-200,00-233,39 Ostot tilikauden aikana -2 080,00-2 080,00-2 200,00-2 080,00-1 725,59 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 080,00-2 080,00-2 200,00-2 080,00-1 725,59 Muut toimintakulut -100,00 0,00-100,00-100,00-100,00 TOIMINKULUT -14 042,10-14 403,86-14 460,73-14 749,00-13 956,78 TOIMINKATE ULKOINEN -13 142,10-13 503,86-13 660,73-13 949,00-13 555,63 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -13 142,10-13 503,86-13 660,73-13 949,00-20 450,63 VUOSIKATE -13 142,10-13 503,86-13 660,73-13 949,00-20 450,63 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-5 503,00 TILIKAUDEN TULOS -13 142,10-13 503,86-13 660,73-13 949,00-25 953,63
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 98/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -13 142,10-13 503,86-13 660,73-13 949,00-25 953,63 Varpaisjärvi Perhekerhotyö Seurakuntatyön maksut 200,00 200,00 200,00 200,00 0,00 Maksutuotot 200,00 200,00 200,00 200,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 200,00 200,00 200,00 200,00 0,00 TOIMINTUOTOT 400,00 400,00 400,00 400,00 0,00 Palkat ja palkkiot -2 820,00-2 800,00-5 580,00-5 550,00-5 450,08 Henkilösivukulut -774,09-768,60-1 531,71-1 601,00-1 572,33 Henkilöstökulut -3 594,09-3 568,60-7 111,71-7 151,00-7 022,41 Palvelujen ostot -500,00-400,00-500,00-500,00-150,00 Ostot tilikauden aikana -900,00-1 100,00-1 100,00-1 100,00-980,74 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -900,00-1 100,00-1 100,00-1 100,00-980,74 TOIMINKULUT -4 994,09-5 068,60-8 711,71-8 751,00-8 153,15 TOIMINKATE ULKOINEN -4 594,09-4 668,60-8 311,71-8 351,00-8 153,15 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-3 969,92 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-3 969,92 TOIMINKATE YHTEENSÄ -4 594,09-4 668,60-8 311,71-8 351,00-12 123,07 VUOSIKATE -4 594,09-4 668,60-8 311,71-8 351,00-12 123,07 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-3 310,00 TILIKAUDEN TULOS -4 594,09-4 668,60-8 311,71-8 351,00-15 433,07 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -4 594,09-4 668,60-8 311,71-8 351,00-15 433,07 Varpaisjärvi Diakonia Seurakuntatyön maksut 1 200,00 1 200,00 1 200,00 1 200,00 1 004,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 1 200,00 1 200,00 1 200,00 1 200,00 1 004,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 3 800,00 3 800,00 3 800,00 3 800,00 5 442,80 Tuet ja avustukset 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 TOIMINTUOTOT 5 100,00 5 100,00 5 100,00 5 100,00 6 446,80 Palkat ja palkkiot -32 380,00-32 320,00-32 160,00-34 070,00-36 413,55 Henkilösivukulut -8 833,41-8 789,49-8 745,57-9 743,00-10 505,36 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 3 215,16 Henkilöstökulut -41 213,41-41 109,49-40 905,57-43 813,00-43 703,75 Palvelujen ostot -2 970,00-3 470,00-3 600,00-3 270,00-2 482,58 Vuokrakulut -200,00-200,00-200,00-200,00-170,95 Ostot tilikauden aikana -2 630,00-2 750,00-2 900,00-2 830,00-3 108,37 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 630,00-2 750,00-2 900,00-2 830,00-3 108,37 Annetut avustukset -7 500,00-7 500,00-5 500,00-5 100,00-4 606,94 Muut toimintakulut -50,00-50,00-50,00-50,00-50,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 99/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 TOIMINKULUT -54 563,41-55 079,49-53 155,57-55 263,00-54 122,59 TOIMINKATE ULKOINEN -49 463,41-49 979,49-48 055,57-50 163,00-47 675,79 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-6 895,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -49 463,41-49 979,49-48 055,57-50 163,00-54 570,79 VUOSIKATE -49 463,41-49 979,49-48 055,57-50 163,00-54 570,79 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-19 354,00 TILIKAUDEN TULOS -49 463,41-49 979,49-48 055,57-50 163,00-73 924,79 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -49 463,41-49 979,49-48 055,57-50 163,00-73 924,79 Varpaisjärvi Yhteisvastuu-keräys Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Annetut avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Varpaisjärvi Perheneuvonta Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Varpaisjärvi Sairaalasielunhoito Palvelujen ostot -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 964,00 TOIMINKULUT -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 964,00 TOIMINKATE ULKOINEN -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 964,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 964,00 VUOSIKATE -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-1 964,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-797,00 TILIKAUDEN TULOS -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 761,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 200,00-2 761,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 100/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Varpaisjärvi Lähetys Seurakuntatyön maksut 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Maksutuotot 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 2 200,00 2 200,00 2 200,00 2 100,00 1 901,00 TOIMINTUOTOT 2 300,00 2 300,00 2 300,00 2 200,00 1 901,00 Palkat ja palkkiot -300,00-300,00-400,00-400,00 0,00 Henkilösivukulut -27,45-27,45-27,45-29,00 0,00 Henkilöstökulut -327,45-327,45-427,45-429,00 0,00 Palvelujen ostot -1 900,00-1 900,00-2 200,00-1 900,00-827,47 Ostot tilikauden aikana -1 100,00-1 100,00-1 000,00-900,00-1 121,02 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 100,00-1 100,00-1 000,00-900,00-1 121,02 Annetut avustukset -6 000,00-6 000,00-6 000,00-6 000,00-6 000,00 TOIMINKULUT -9 327,45-9 327,45-9 627,45-9 229,00-7 948,49 TOIMINKATE ULKOINEN -7 027,45-7 027,45-7 327,45-7 029,00-6 047,49 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-4 875,14 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-4 875,14 TOIMINKATE YHTEENSÄ -7 027,45-7 027,45-7 327,45-7 029,00-10 922,63 VUOSIKATE -7 027,45-7 027,45-7 327,45-7 029,00-10 922,63 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-2 455,00 TILIKAUDEN TULOS -7 027,45-7 027,45-7 327,45-7 029,00-13 377,63 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -7 027,45-7 027,45-7 327,45-7 029,00-13 377,63 Varpaisjärvi Muu seurakuntatyö Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 390,90 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 390,90 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 390,90 Palvelujen ostot -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 510,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00-73,60 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00-73,60 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 583,60 TOIMINKATE ULKOINEN -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 192,70 TOIMINKATE YHTEENSÄ -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 192,70 VUOSIKATE -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 192,70 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-484,00 TILIKAUDEN TULOS -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 676,70 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 800,00-1 676,70
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 101/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Varpaisjärvi Seurakuntaneuvosto Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -7 720,00-7 990,00-8 160,00-9 880,00-9 232,20 Henkilösivukulut -1 844,64-1 836,41-1 828,17-2 446,00-2 359,71 Henkilöstökulut -9 564,64-9 826,40-9 988,17-12 326,00-11 591,91 Palvelujen ostot -600,00-570,00-600,00-570,00-520,06 Ostot tilikauden aikana -200,00 0,00-200,00-190,00-178,41 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -200,00 0,00-200,00-190,00-178,41 TOIMINKULUT -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-12 290,38 TOIMINKATE ULKOINEN -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-12 290,38 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 950,05 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-1 950,05 TOIMINKATE YHTEENSÄ -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-14 240,43 VUOSIKATE -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-14 240,43 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-4 989,00 TILIKAUDEN TULOS -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-19 229,43 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -10 364,64-10 396,40-10 788,17-13 086,00-19 229,43 Varpaisjärvi Myyntituotot 100,00 100,00 100,00 100,00 0,00 Seurakuntatyön maksut 7 700,00 7 700,00 7 600,00 7 700,00 5 405,30 Muut maksutuotot 8 676,00 8 676,00 8 676,00 8 670,00 9 274,35 Maksutuotot 16 376,00 16 376,00 16 276,00 16 370,00 14 679,65 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 7 900,00 7 500,00 7 600,00 7 700,00 8 166,12 Tuet ja avustukset 100,00 100,00 100,00 100,00 440,00 TOIMINTUOTOT 24 476,00 24 076,00 24 076,00 24 270,00 23 285,77 Palkat ja palkkiot -162 390,00-161 870,00-173 260,00-183 200,00-174 737,35 Henkilösivukulut -44 191,75-43 939,21-46 983,42-52 277,00-50 642,30 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 16 747,38 Henkilöstökulut -206 581,75-205 809,21-220 243,42-235 477,00-208 632,27 Palvelujen ostot -51 380,00-53 060,00-52 760,00-54 050,00-37 545,57 Vuokrakulut -1 040,00-1 300,00-1 540,00-1 240,00-1 249,95 Ostot tilikauden aikana -23 470,00-24 240,00-25 300,00-24 950,00-22 607,54 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -23 470,00-24 240,00-25 300,00-24 950,00-22 607,54 Annetut avustukset -15 100,00-14 300,00-13 100,00-12 700,00-12 106,94 Muut toimintakulut -450,00-350,00-550,00-550,00-609,56 TOIMINKULUT -298 021,75-299 059,21-313 493,42-328 967,00-282 751,83 TOIMINKATE ULKOINEN -273 545,75-274 983,21-289 417,42-304 697,00-259 466,06
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 102/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-175 941,64 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-175 941,64 TOIMINKATE YHTEENSÄ -273 545,75-274 983,21-289 417,42-304 697,00-435 407,70 VUOSIKATE -273 545,75-274 983,21-289 417,42-304 697,00-435 407,70 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-118 550,33 TILIKAUDEN TULOS -273 545,75-274 983,21-289 417,42-304 697,00-553 958,03 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -273 545,75-274 983,21-289 417,42-304 697,00-553 958,03 Seurakunnat yhteensä Korvaukset 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 32 100,00 Myyntituotot 2 490,00 2 540,00 3 740,00 4 100,00 5 343,15 Seurakuntatyön maksut 47 820,00 48 870,00 74 207,00 76 015,00 82 706,24 Muut maksutuotot 10 491,00 10 466,00 11 406,00 14 470,00 29 062,75 Maksutuotot 58 311,00 59 336,00 85 613,00 90 485,00 111 768,99 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 220 750,00 221 050,00 224 388,00 221 650,00 281 271,29 Tuet ja avustukset 40 100,00 40 600,00 40 100,00 82 800,00 80 517,23 Muut toimintatuotot 200,00 0,00 0,00 20 000,00 450,00 TOIMINTUOTOT 355 601,00 357 276,00 387 591,00 450 735,00 511 450,66 Palkat ja palkkiot -2 086 952,00-2 073 272,00-2 118 013,00-2 267 433,00-2 163 586,71 Henkilösivukulut -570 068,42-566 203,46-578 402,52-650 325,00-624 585,95 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 23 085,87 Henkilöstökulut -2 657 020,42-2 639 475,46-2 696 415,52-2 917 758,00-2 765 086,79 Palvelujen ostot -333 721,00-348 641,00-602 194,00-642 365,00-557 851,05 Vuokrakulut -68 690,00-71 457,00-76 420,00-68 020,00-69 140,89 Ostot tilikauden aikana -204 642,00-206 807,00-272 438,00-273 748,00-306 733,54 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -204 642,00-206 807,00-272 438,00-273 748,00-306 733,54 Annetut avustukset -284 513,33-283 936,27-291 039,21-329 384,00-354 597,08 Muut toimintakulut -10 005,00-10 105,00-13 885,00-8 500,00-25 549,95 TOIMINKULUT -3 558 591,75-3 560 421,73-3 952 391,73-4 239 775,00-4 078 959,30 TOIMINKATE ULKOINEN -3 202 990,75-3 203 145,73-3 564 800,73-3 789 040,00-3 567 508,64 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-13 383,44 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 042 803,31 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-2 056 186,75 TOIMINKATE YHTEENSÄ -3 202 990,75-3 203 145,73-3 564 800,73-3 789 040,00-5 623 695,39 VUOSIKATE -3 202 990,75-3 203 145,73-3 564 800,73-3 789 040,00-5 623 695,39 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00-1 631 683,86 TILIKAUDEN TULOS -3 202 990,75-3 203 145,73-3 564 800,73-3 789 040,00-7 255 379,25 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -3 202 990,75-3 203 145,73-3 564 800,73-3 789 040,00-7 255 379,25 Tuloslaskelmaosa
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 103/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Kirkollisverotulot 6 236 000,00 6 236 000,00 6 267 000,00 6 499 000,00 6 743 236,14 Osuus yhteisöveron tuotoista 768 300,00 778 300,00 788 300,00 802 140,00 941 833,91 Verotulot 7 004 300,00 7 014 300,00 7 055 300,00 7 301 140,00 7 685 070,05 Verotuskulut -102 000,00-102 000,00-102 000,00-121 000,00-117 361,79 Keskusrahastomaksut -563 000,00-563 000,00-576 000,00-573 460,00-597 258,00 Korkotuotot 25 000,00 25 000,00 20 000,00 30 000,00 5 108,30 Muut rahoitustuotot 10 000,00 10 000,00 10 000,00 0,00 7 328,25 Korkokulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 35 000,00 35 000,00 30 000,00 30 000,00 12 436,55 VUOSIKATE 6 374 300,00 6 384 300,00 6 407 300,00 6 636 680,00 6 982 886,81 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 714 619,79 Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 263 950,51 Kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-261 106,79 Siirto rahastosta/rahastoon 0,00 0,00 0,00 0,00-2 843,72 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 6 374 300,00 6 384 300,00 6 407 300,00 6 636 680,00 7 697 506,60 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 22 549,00 22 549,00 0,00 22 549,00 22 549,39 Rahastojen lisäys(-)/vähennys(+) 0,00 0,00 0,00 0,00 19 119,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 6 396 849,00 6 406 849,00 6 407 300,00 6 659 229,00 7 739 175,90 Tuloslaskelmaosa Kirkollisverotulot 6 236 000,00 6 236 000,00 6 267 000,00 6 499 000,00 6 743 236,14 Osuus yhteisöveron tuotoista 768 300,00 778 300,00 788 300,00 802 140,00 941 833,91 Verotulot 7 004 300,00 7 014 300,00 7 055 300,00 7 301 140,00 7 685 070,05 Verotuskulut -102 000,00-102 000,00-102 000,00-121 000,00-117 361,79 Keskusrahastomaksut -563 000,00-563 000,00-576 000,00-573 460,00-597 258,00 Korkotuotot 25 000,00 25 000,00 20 000,00 30 000,00 5 108,30 Muut rahoitustuotot 10 000,00 10 000,00 10 000,00 0,00 7 328,25 Korkokulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 35 000,00 35 000,00 30 000,00 30 000,00 12 436,55 VUOSIKATE 6 374 300,00 6 384 300,00 6 407 300,00 6 636 680,00 6 982 886,81 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 714 619,79 Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 263 950,51 Kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-261 106,79 Siirto rahastosta/rahastoon 0,00 0,00 0,00 0,00-2 843,72 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 6 374 300,00 6 384 300,00 6 407 300,00 6 636 680,00 7 697 506,60 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 22 549,00 22 549,00 0,00 22 549,00 22 549,39 Rahastojen lisäys(-)/vähennys(+) 0,00 0,00 0,00 0,00 19 119,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 6 396 849,00 6 406 849,00 6 407 300,00 6 659 229,00 7 739 175,90
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 104/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Kirkolliset vaalit Palkat ja palkkiot 0,00 0,00-6 000,00 0,00-1 629,23 Henkilösivukulut 0,00 0,00-549,00 0,00-470,04 Henkilöstökulut 0,00 0,00-6 549,00 0,00-2 099,27 Palvelujen ostot 0,00 0,00-22 000,00 0,00-46,77 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00-3 500,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00-3 500,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00-32 049,00 0,00-2 146,04 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00-32 049,00 0,00-2 146,04 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00-32 049,00 0,00-2 146,04 VUOSIKATE 0,00 0,00-32 049,00 0,00-2 146,04 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 2 146,04 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00-32 049,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00-32 049,00 0,00 0,00 Yhteinen kirkkovaltuusto Palkat ja palkkiot -4 600,00-4 600,00-4 600,00-4 600,00-5 325,00 Henkilösivukulut -164,70-164,70-164,70-173,00-8,89 Henkilöstökulut -4 764,70-4 764,70-4 764,70-4 773,00-5 333,89 Palvelujen ostot -3 800,00-3 800,00-3 800,00-4 900,00-2 984,47 Ostot tilikauden aikana -700,00-700,00-700,00-800,00-577,55 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -700,00-700,00-700,00-800,00-577,55 TOIMINKULUT -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00-8 895,91 TOIMINKATE ULKOINEN -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00-8 895,91 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 242,35 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-699,64 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-1 941,99 TOIMINKATE YHTEENSÄ -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00-10 837,90 VUOSIKATE -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00-10 837,90 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 10 837,90 TILIKAUDEN TULOS -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -9 264,70-9 264,70-9 264,70-10 473,00 0,00 Yhteinen kirkkoneuvosto Palkat ja palkkiot -15 780,00-15 730,00-15 680,00-13 330,00-11 092,18 Henkilösivukulut -2 959,11-2 945,38-2 931,66-2 692,00-1 860,69 Henkilöstökulut -18 739,11-18 675,38-18 611,66-16 022,00-12 952,87 Palvelujen ostot -5 300,00-5 300,00-5 300,00-8 300,00-3 785,32 Ostot tilikauden aikana -390,00-390,00-390,00-300,00-192,12
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 105/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -390,00-390,00-390,00-300,00-192,12 Annetut avustukset -500,00-500,00-500,00-500,00-20,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-200,00 0,00 TOIMINKULUT -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00-16 950,31 TOIMINKATE ULKOINEN -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00-16 950,31 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 128,56 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 098,92 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-3 227,48 TOIMINKATE YHTEENSÄ -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00-20 177,79 VUOSIKATE -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00-20 177,79 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 20 177,79 TILIKAUDEN TULOS -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -24 929,11-24 865,39-24 801,66-25 322,00 0,00 Tilintarkastus Palvelujen ostot -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00-6 796,15 TOIMINKULUT -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00-6 796,15 TOIMINKATE ULKOINEN -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00-6 796,15 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-14,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-14,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00-6 810,15 VUOSIKATE -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00-6 810,15 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 6 810,15 TILIKAUDEN TULOS -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -14 900,00-14 900,00-14 900,00-15 300,00 0,00 Iisalmen postimaksukone Palvelujen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE ULKOINEN 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 VUOSIKATE 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Taloushallinto, monistamo Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 300,00 541,75 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 300,00 541,75 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 300,00 541,75
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 106/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Ostot tilikauden aikana -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 400,00-12 220,96 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 400,00-12 220,96 TOIMINKULUT -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 400,00-12 220,96 TOIMINKATE ULKOINEN -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 100,00-11 679,21 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 11 679,21 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 11 679,21 TOIMINKATE YHTEENSÄ -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 100,00 0,00 VUOSIKATE -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 100,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 100,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -11 300,00-11 300,00-11 300,00-13 100,00 0,00 Kirkonkirjojenpito Virkatodistustuotot 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 Maksutuotot 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 Palkat ja palkkiot -86 700,00-86 270,00-85 840,00-73 620,00-80 203,64 Henkilösivukulut -23 799,15-23 681,11-23 563,08-21 240,00-23 139,00 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 5 811,49 Henkilöstökulut -110 499,15-109 951,11-109 403,08-94 860,00-97 531,15 Palvelujen ostot -19 650,00-20 150,00-23 450,00-26 950,00-19 834,44 Ostot tilikauden aikana -1 100,00-1 100,00-1 100,00-1 100,00-23,25 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 100,00-1 100,00-1 100,00-1 100,00-23,25 TOIMINKULUT -131 249,15-131 201,12-133 953,08-122 910,00-117 388,84 TOIMINKATE ULKOINEN -83 749,15-83 701,12-86 453,08-75 910,00-65 411,94 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-12,55 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-28 580,10 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-28 592,65 TOIMINKATE YHTEENSÄ -83 749,15-83 701,12-86 453,08-75 910,00-94 004,59 VUOSIKATE -83 749,15-83 701,12-86 453,08-75 910,00-94 004,59 TILIKAUDEN TULOS -83 749,15-83 701,12-86 453,08-75 910,00-94 004,59 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -83 749,15-83 701,12-86 453,08-75 910,00-94 004,59 Kirkkoherranvirasto Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 106,90 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 106,90 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 106,90 Palkat ja palkkiot -81 410,00-81 000,00-80 600,00-104 030,00-118 435,16 Henkilösivukulut -22 347,04-22 234,50-22 124,70-30 012,00-34 168,14
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 107/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Henkilöstökulut -103 757,04-103 234,50-102 724,70-134 042,00-152 603,30 Palvelujen ostot -16 200,00-16 800,00-26 200,00-16 700,00-11 439,18 Vuokrakulut -2 000,00-2 000,00-1 100,00-2 000,00-1 394,46 Ostot tilikauden aikana -6 500,00-6 500,00-6 800,00-6 300,00-4 791,32 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 500,00-6 500,00-6 800,00-6 300,00-4 791,32 TOIMINKULUT -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00-170 228,26 TOIMINKATE ULKOINEN -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00-170 121,36 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 221,07 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-38 374,62 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-39 595,69 TOIMINKATE YHTEENSÄ -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00-209 717,05 VUOSIKATE -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00-209 717,05 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 209 717,05 TILIKAUDEN TULOS -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -128 457,05-128 534,50-136 824,70-159 042,00 0,00 Muu yleishallinto Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 283,05 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 283,05 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 1 283,05 Henkilösivukulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 222,88 Henkilöstökulut 0,00 0,00 0,00 0,00-2 222,88 Palvelujen ostot -132 330,00-132 330,00-132 330,00-121 460,00-148 034,60 Vuokrakulut -180,00-180,00-180,00 0,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -4 000,00-4 000,00-4 000,00-7 360,00-7 637,25 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -4 000,00-4 000,00-4 000,00-7 360,00-7 637,25 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-2 000,00-32,88 TOIMINKULUT -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00-157 927,61 TOIMINKATE ULKOINEN -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00-156 644,56 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-404,70 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-176 936,87 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-177 341,57 TOIMINKATE YHTEENSÄ -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00-333 986,13 VUOSIKATE -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00-333 986,13 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 333 986,13 TILIKAUDEN TULOS -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -136 510,00-136 510,00-136 510,00-130 820,00 0,00 Työhyvinvointi, yhteistyötoimikunta
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 108/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Muut maksutuotot 3 320,00 3 220,00 3 320,00 3 660,00 3 840,00 Maksutuotot 3 320,00 3 220,00 3 320,00 3 660,00 3 840,00 TOIMINTUOTOT 3 320,00 3 220,00 3 320,00 3 660,00 3 840,00 Palkat ja palkkiot -3 080,00-3 050,00-3 040,00-3 220,00-3 257,73 Henkilösivukulut -845,46-837,22-834,48-916,00-939,85 Henkilöstökulut -3 925,46-3 887,22-3 874,48-4 136,00-4 197,58 Palvelujen ostot -17 600,00-17 600,00-20 620,00-24 420,00-24 057,01 Ostot tilikauden aikana -200,00-200,00-200,00-500,00-1 343,61 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -200,00-200,00-200,00-500,00-1 343,61 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -21 725,46-21 687,23-24 694,48-29 056,00-29 598,20 TOIMINKATE ULKOINEN -18 405,46-18 467,23-21 374,48-25 396,00-25 758,20 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-603,00 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-603,00 TOIMINKATE YHTEENSÄ -18 405,46-18 467,23-21 374,48-25 396,00-26 361,20 VUOSIKATE -18 405,46-18 467,23-21 374,48-25 396,00-26 361,20 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 26 361,20 TILIKAUDEN TULOS -18 405,46-18 467,23-21 374,48-25 396,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -18 405,46-18 467,23-21 374,48-25 396,00 0,00 Työhyvinvointi, työterveyshuolto Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 16 953,20 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 16 953,20 Tuet ja avustukset 25 000,00 25 000,00 25 000,00 25 000,00 0,00 TOIMINTUOTOT 25 000,00 25 000,00 25 000,00 25 000,00 16 953,20 Palvelujen ostot -80 000,00-80 000,00-80 000,00-80 000,00-25 565,00 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00-600,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00-600,00 0,00 TOIMINKULUT -80 000,00-80 000,00-80 000,00-80 600,00-25 565,00 TOIMINKATE ULKOINEN -55 000,00-55 000,00-55 000,00-55 600,00-8 611,80 TOIMINKATE YHTEENSÄ -55 000,00-55 000,00-55 000,00-55 600,00-8 611,80 VUOSIKATE -55 000,00-55 000,00-55 000,00-55 600,00-8 611,80 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 8 611,80 TILIKAUDEN TULOS -55 000,00-55 000,00-55 000,00-55 600,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -55 000,00-55 000,00-55 000,00-55 600,00 0,00 Työhyvinvointi, työpaikkaruokailu Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 15 000,00 0,00 Muut maksutuotot 17 000,00 17 000,00 17 000,00 0,00 0,00 Maksutuotot 17 000,00 17 000,00 17 000,00 15 000,00 0,00
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 109/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Tuet ja avustukset 0,00 0,00 0,00 0,00 23 072,40 TOIMINTUOTOT 17 000,00 17 000,00 17 000,00 15 000,00 23 072,40 Palvelujen ostot -22 646,00-22 646,00-22 646,00-20 000,00-76 082,28 Ostot tilikauden aikana 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -22 646,00-22 646,00-22 646,00-20 000,00-76 082,28 TOIMINKATE ULKOINEN -5 646,00-5 646,00-5 646,00-5 000,00-53 009,88 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 646,00-5 646,00-5 646,00-5 000,00-53 009,88 VUOSIKATE -5 646,00-5 646,00-5 646,00-5 000,00-53 009,88 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 53 009,88 TILIKAUDEN TULOS -5 646,00-5 646,00-5 646,00-5 000,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -5 646,00-5 646,00-5 646,00-5 000,00 0,00 Tiedotus ja viestintä Palkat ja palkkiot -66 610,00-66 280,00-65 950,00-69 700,00-65 910,71 Henkilösivukulut -18 284,44-18 193,86-18 103,27-20 108,00-19 015,34 Henkilöstökulut -84 894,44-84 473,86-84 053,27-89 808,00-84 926,05 Palvelujen ostot -1 800,00-1 800,00-5 150,00-6 174,00-7 095,32 Vuokrakulut -1 060,00-1 060,00-1 060,00-720,00-768,52 Ostot tilikauden aikana -650,00-1 100,00-1 450,00-1 200,00-1 229,41 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -650,00-1 100,00-1 450,00-1 200,00-1 229,41 TOIMINKULUT -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00-94 019,30 TOIMINKATE ULKOINEN -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00-94 019,30 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-109,73 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 752,20 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-2 861,93 TOIMINKATE YHTEENSÄ -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00-96 881,23 VUOSIKATE -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00-96 881,23 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 96 881,23 TILIKAUDEN TULOS -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -88 404,44-88 433,86-91 713,27-97 902,00 0,00 Taloushallinto Muut maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 240,32 Maksutuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 240,32 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 0,00 0,00 0,00 0,00 240,32 Palkat ja palkkiot -199 580,00-198 590,00-197 610,00-216 520,00-214 047,07 Henkilösivukulut -54 784,71-54 512,95-54 243,95-62 467,00-62 069,08
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 110/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 022,67 Henkilöstökulut -254 364,71-253 102,95-251 853,95-278 987,00-275 093,48 Palvelujen ostot -93 720,00-93 720,00-93 720,00-95 060,00-44 766,45 Vuokrakulut -1 220,00-1 220,00-1 220,00-1 360,00-1 434,99 Ostot tilikauden aikana -2 600,00-2 600,00-2 600,00-3 600,00-4 011,55 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 600,00-2 600,00-2 600,00-3 600,00-4 011,55 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00-325 306,47 TOIMINKATE ULKOINEN -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00-325 066,15 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 8 150,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-1 429,41 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-13 805,68 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-7 085,09 TOIMINKATE YHTEENSÄ -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00-332 151,24 VUOSIKATE -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00-332 151,24 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 332 151,24 TILIKAUDEN TULOS -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -351 904,71-350 642,96-349 393,95-379 007,00 0,00 Yleishallinto Virkatodistustuotot 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 Seurakuntatyön maksut 0,00 0,00 0,00 15 000,00 16 953,20 Muut maksutuotot 20 320,00 20 220,00 20 320,00 3 960,00 6 012,02 Maksutuotot 67 820,00 67 720,00 67 820,00 65 960,00 74 942,12 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Tuet ja avustukset 25 000,00 25 000,00 25 000,00 25 000,00 23 072,40 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINTUOTOT 92 820,00 92 720,00 92 820,00 90 960,00 98 014,52 Palkat ja palkkiot -457 760,00-455 520,00-459 320,00-485 020,00-499 900,72 Henkilösivukulut -123 184,62-122 569,74-122 514,84-137 608,00-143 893,91 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 6 834,16 Henkilöstökulut -580 944,62-578 089,74-581 834,84-622 628,00-636 960,47 Palvelujen ostot -407 946,00-409 046,00-450 116,00-419 264,00-370 486,99 Vuokrakulut -4 460,00-4 460,00-3 560,00-4 080,00-3 597,97 Ostot tilikauden aikana -27 440,00-27 890,00-32 040,00-35 160,00-32 027,02 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -27 440,00-27 890,00-32 040,00-35 160,00-32 027,02 Annetut avustukset -500,00-500,00-500,00-500,00-20,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00-2 200,00-32,88 TOIMINKULUT -1 021 290,62-1 019 985,74-1 068 050,84-1 083 832,00-1 043 125,33 TOIMINKATE ULKOINEN -928 470,62-927 265,74-975 230,84-992 872,00-945 110,81 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 19 829,21 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-6 165,37
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 111/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-263 248,03 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00-249 584,19 TOIMINKATE YHTEENSÄ -928 470,62-927 265,74-975 230,84-992 872,00-1 194 695,00 VUOSIKATE -928 470,62-927 265,74-975 230,84-992 872,00-1 194 695,00 Sisäiset vyörytyserät 0,00 0,00 0,00 0,00 1 100 690,41 TILIKAUDEN TULOS -928 470,62-927 265,74-975 230,84-992 872,00-94 004,59 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -928 470,62-927 265,74-975 230,84-992 872,00-94 004,59 YHTEENSÄ Korvaukset 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 32 100,00 Myyntituotot 10 190,00 10 240,00 11 440,00 12 100,00 11 455,55 Virkatodistustuotot 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 Seurakuntatyön maksut 47 820,00 48 870,00 74 207,00 93 015,00 104 440,60 Hautaustoimeen liittyvät maksut 147 670,00 148 670,00 145 470,00 151 770,00 172 335,63 Muut maksutuotot 39 811,00 39 686,00 40 726,00 30 730,00 56 673,09 Maksutuotot 282 801,00 284 726,00 307 903,00 322 515,00 385 426,22 Vuokratuotot 195 600,00 195 600,00 195 100,00 198 050,00 353 405,44 Metsätalouden tuotot 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 556 457,47 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 220 750,00 221 050,00 224 388,00 221 650,00 281 460,01 Tuet ja avustukset 66 600,00 67 100,00 66 600,00 109 300,00 105 939,63 Muut toimintatuotot 200,00 0,00 0,00 20 000,00 450,00 TOIMINTUOTOT 1 184 891,00 1 187 466,00 1 214 181,00 1 250 315,00 1 726 694,32 Palkat ja palkkiot -3 320 472,00-3 304 012,00-3 351 813,00-3 556 673,00-3 520 153,66 Henkilösivukulut -908 724,56-892 048,69-916 542,60-1 024 942,00-1 022 539,79 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 34 899,96 Henkilöstökulut -4 229 196,56-4 196 060,69-4 268 355,60-4 581 615,00-4 507 793,49 Palvelujen ostot -1 438 517,00-1 456 247,00-1 760 160,00-1 813 839,00-1 925 381,69 Vuokrakulut -133 510,00-136 277,00-137 340,00-126 630,00-131 383,98 Ostot tilikauden aikana -834 032,00-866 307,00-947 958,00-951 928,00-1 088 049,51 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -834 032,00-866 307,00-947 958,00-951 928,00-1 088 049,51 Annetut avustukset -285 013,33-284 436,27-291 539,21-329 884,00-354 660,24 Muut toimintakulut -139 265,00-138 315,00-142 325,00-133 830,00-230 297,73 TOIMINKULUT -7 059 533,89-7 077 642,96-7 547 677,81-7 937 726,00-8 237 566,64 TOIMINKATE ULKOINEN -5 874 642,89-5 890 176,96-6 333 496,81-6 687 411,00-6 510 872,32 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 2 466 212,87 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-28 458,21 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 426 085,93 TOIMINKATE SISÄISET 0,00 0,00 0,00 0,00 11 668,73 TOIMINKATE YHTEENSÄ -5 874 642,89-5 890 176,96-6 333 496,81-6 687 411,00-6 499 203,59 Kirkollisverotulot 6 236 000,00 6 236 000,00 6 267 000,00 6 499 000,00 6 743 236,14 Osuus yhteisöveron tuotoista 768 300,00 778 300,00 788 300,00 802 140,00 941 833,91 Verotulot 7 004 300,00 7 014 300,00 7 055 300,00 7 301 140,00 7 685 070,05
Budjetointiraportti kohteittain - lyhyt Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 112/112 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Verotuskulut -102 000,00-102 000,00-102 000,00-121 000,00-117 361,79 Keskusrahastomaksut -563 000,00-563 000,00-576 000,00-573 460,00-597 258,00 Korkotuotot 25 000,00 25 000,00 20 000,00 30 000,00 5 108,30 Muut rahoitustuotot 10 000,00 10 000,00 10 000,00 0,00 7 328,25 Korkokulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut rahoituskulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 35 000,00 35 000,00 30 000,00 30 000,00 12 436,55 VUOSIKATE 499 657,11 494 123,04 73 803,19-50 731,00 483 683,22 Suunnitelman mukaiset poistot -444 251,11-445 769,00-447 823,32-453 595,00-647 576,16 Poistot ja arvonalentumiset -444 251,11-445 769,00-447 823,32-453 595,00-647 576,16 Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 263 950,51 Kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-261 106,79 Siirto rahastosta/rahastoon 0,00 0,00 0,00 0,00-2 843,72 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 55 406,00 48 354,04-374 020,13-504 326,00-163 892,94 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 45 098,39 45 098,39 22 549,39 22 549,00 22 549,39 Rahastojen lisäys(-)/vähennys(+) 0,00 0,00 0,00 0,00 19 119,91 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 100 504,39 93 452,43-351 470,74-481 777,00-122 223,64
4. TULOSLASKELMA
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 1/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 304000 Korv. muilta srk 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 32 100,00 0,00 Korvaukset 33 750,00 33 750,00 33 750,00 31 700,00 32 100,00 0,00 311000 Pitopalv.toim.tuotot 3 000,00 3 000,00 3 000,00 8 000,00 6 112,40 2 124,45 312100 Koristelun tuotot 1 200,00 1 200,00 1 200,00 0,00 0,00 2 987,16 312300 Majoitustuotot 3 500,00 3 500,00 3 500,00 0,00 0,00 1 320,51 312400 Kioskimyyntituotot 950,00 1 000,00 2 200,00 3 100,00 3 803,15 4 274,25 312500 Pääsylipputuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 53 149,15 312600 Käsiohjelmatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 40,00 313400 Muut mater.tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 90,00 314900 Muut myyntituotot 1 540,00 1 540,00 1 540,00 1 000,00 1 540,00 999,40 Myyntituotot 10 190,00 10 240,00 11 440,00 12 100,00 11 455,55 64 984,92 315000 Virkatodistustuotot 47 500,00 47 500,00 47 500,00 47 000,00 51 976,90 25 226,20 317000 Ruoka-ja kahvimaksut 6 650,00 6 650,00 6 650,00 19 650,00 17 552,30 2 656,10 318000 Leirimaksut 24 330,00 25 510,00 46 467,00 56 824,00 47 965,59 41 573,20 319000 Retki-ja matkamaksut 13 340,00 13 210,00 17 590,00 11 041,00 30 311,75 12 035,00 319300 Majoitusmaksut 0,00 0,00 0,00 2 000,00 4 781,16 0,00 319400 Kerhomaksut 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 500,00 3 829,80 1 991,60 319900 Srk.työn muut maksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 747,34 321000 Haudan lun.maksut 10 000,00 12 000,00 10 000,00 17 600,00 20 974,01 12 086,00 321100 Hautauspalvelumaksut 125 070,00 124 070,00 122 870,00 118 070,00 134 493,02 65 193,00 321400 Kappelimaksut 0,00 0,00 0,00 0,00 1 440,00 992,00 321500 Muistomerkkimaksut 1 000,00 1 000,00 1 000,00 1 500,00 4 128,00 2 478,00 321900 Muut haut.toim.maksu 11 600,00 11 600,00 11 600,00 14 600,00 11 300,60 2 943,50 324000 Henk.per.ruokamaksut 165,00 140,00 80,00 0,00 0,00 3 140,41 324100 Lounassetelimaksut 17 000,00 17 000,00 17 000,00 0,00 0,00 5 537,00 325000 Muut maks.ja korv. 22 646,00 22 546,00 23 646,00 30 730,00 56 673,09 18 748,05 Maksutuotot 282 801,00 284 726,00 307 903,00 322 515,00 385 426,22 195 347,40 330000 As.huon.vuokrat 85 700,00 85 700,00 85 700,00 92 720,00 212 938,13 76 086,17 340000 Toi.ja liikhuon.vuok 7 500,00 7 500,00 7 000,00 29 930,00 32 356,32 3 000,00 345000 Kiinteistöjen vuokra 28 430,00 28 430,00 28 430,00 0,00 0,00 14 801,50 347000 Maa-ja vesial. vuokr 29 900,00 29 900,00 29 900,00 29 900,00 31 591,26 687,00 353000 Srk.til.käytt.vuokra 27 700,00 27 700,00 27 700,00 31 600,00 48 780,50 21 231,36 354000 Autotallien vuokrat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 147,00 354500 Autopaikkamaksut 2 280,00 2 280,00 2 280,00 470,00 3 698,38 1 488,81 356500 Vesimaksut 2 900,00 2 900,00 2 900,00 2 600,00 9 092,00 2 620,11 356600 Sähkömaksut 5 200,00 5 200,00 5 200,00 3 450,00 5 393,67 4 530,94 356700 Sauna-ja pesut.maksu 990,00 990,00 990,00 1 080,00 2 977,00 813,05 357000 Muut vuokratuotot 5 000,00 5 000,00 5 000,00 6 300,00 6 578,18 77,34 Vuokratuotot 195 600,00 195 600,00 195 100,00 198 050,00 353 405,44 125 483,28 360000 Puun myyntituotot 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 554 880,02 235 434,95 361000 Muut metsät.tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 577,45 0,00 Metsätalouden tuotot 375 000,00 375 000,00 375 000,00 335 000,00 556 457,47 235 434,95 362000 Jumalanpalveluskoleh 9 150,00 8 750,00 9 030,00 7 930,00 14 340,22 6 715,75 363000 Muut kolehdit 1 100,00 1 100,00 1 000,00 1 000,00 751,72 190,60 364000 Muut keräystuotot 11 700,00 11 200,00 12 200,00 300,00 3 577,05 83 633,73 365000 Myyjäistuotot 12 950,00 12 950,00 12 788,00 6 500,00 9 313,15 3 711,20 366000 Ohjelmatuotot 900,00 1 100,00 3 100,00 2 900,00 6 002,29 2 265,85 367000 Muut lahjoitustuotot 162 250,00 163 250,00 163 570,00 175 320,00 211 451,94 19 234,29
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 2/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 368100 YV muut tuotot 22 700,00 22 700,00 22 700,00 27 700,00 33 295,88 17 393,07 368200 Yv myyjäiset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 1 317,30 368300 YV kolehdit 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 87,25 368400 Yv konsertit 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 456,70 369000 Net.kul.siirt.om.kat 0,00 0,00 0,00 0,00 2 727,76 2 177,92 Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat 220 750,00 221 050,00 224 388,00 221 650,00 281 460,01 137 183,66 371000 Palkkatuki 1 500,00 1 500,00 1 500,00 3 500,00 6 336,05 0,00 372000 KELA-korvaus 25 000,00 25 000,00 25 000,00 25 000,00 23 072,40 0,00 375000 Muut tuet ja avust. 40 100,00 40 600,00 40 100,00 80 800,00 76 531,18 30 400,00 Tuet ja avustukset 66 600,00 67 100,00 66 600,00 109 300,00 105 939,63 30 400,00 381100 Perintätuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 35,00 382000 Myyntivoitot pys.vas 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 250 277,55 383000 Muut tuotot 200,00 0,00 0,00 20 000,00 450,00 1 065,50 Muut toimintatuotot 200,00 0,00 0,00 20 000,00 450,00 251 378,05 390000 S.ruokamaksut 0,00 0,00 0,00 0,00 8 629,00 0,00 394000 S.muut tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 21 235,66 0,00 394100 S.vuokratuotot yl.ha 0,00 0,00 0,00 0,00 2 436 348,21 0,00 Sisäiset tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 2 466 212,87 0,00 TOIMINTUOTOT 1 184 891,00 1 187 466,00 1 214 181,00 1 250 315,00 4 192 907,19 1 040 212,26 400000 Kok.palk.luottamushl -19 200,00-19 600,00-23 900,00-21 300,00-16 350,00 0,00 400100 Kok.palk.henkilökunt -3 450,00-3 450,00-5 450,00-3 900,00-3 187,50-3 062,50 401000 Vak.vir. kk-palkat -2 484 560,00-2 469 660,00-2 463 340,00-2 615 120,00-2 376 610,53-1 178 659,24 402000 Määr.aik.vir.kk-palk -39 850,00-39 850,00-39 850,00-39 860,00-29 797,82-11 876,78 403000 Työsuht.kk-palkat -517 060,00-515 180,00-527 260,00-567 180,00-493 085,50-242 492,73 404000 Määr.aik.työsuht.kk- -166 940,00-167 040,00-167 340,00-166 440,00-186 746,70-89 048,69 405000 Erilliskorvaukset -37 572,00-37 572,00-46 790,00-45 650,00-44 367,44-24 194,32 406000 Sair.äit.perh.vap.s 0,00 0,00 0,00 0,00-16 602,03-6 604,24 406500 Vuosil.sij. ja muut 0,00 0,00 0,00 0,00-226 906,43-108 460,89 407000 Tunti-ja urakkap. -1 100,00-1 100,00-1 000,00 0,00-9 274,25-23 125,10 407500 Asuntoetu -11 490,00-11 260,00-11 040,00-10 480,00-10 262,28-5 270,88 407800 Muu luontaisetu 0,00 0,00 0,00 0,00-1 406,45 0,00 408100 Asiantuntijapalkkiot -200,00-200,00-300,00-22 300,00-1 516,00 0,00 408200 Kerhonohj.palkkiot -13 940,00-13 890,00-28 441,00-18 911,00-7 689,00-11 504,00 408300 Esiintymispalkkiot -2 600,00-3 000,00-8 700,00-9 150,00-13 705,00-2 280,00 408400 Toimituspalkkiot -30 200,00-30 000,00-35 450,00-34 377,00-56 568,40-19 809,30 408900 Muut palkat, palkk -3 350,00-3 250,00-3 992,00-12 485,00-26 078,33-6 980,69 409700 Luontoisetu vastatil 11 040,00 11 040,00 11 040,00 10 480,00 0,00 5 270,88 Palkat ja palkkiot -3 320 472,00-3 304 012,00-3 351 813,00-3 556 673,00-3 520 153,66-1 728 098,48 410000 Sos. turv. maks. -35 753,10-35 097,00-36 060,69-171 964,00-102 528,76-17 515,14 412000 Eläkemaksut -787 892,34-773 433,84-794 670,81-851 008,00-828 302,91-405 934,96 414000 Muu sos.vak.maksu -85 079,13-83 517,86-85 811,09-1 300,00-89 073,52-30 052,33 418300 Työkalukorvaus 0,00 0,00 0,00-670,00-2 634,60 0,00 Henkilösivukulut -908 724,56-892 048,69-916 542,60-1 024 942,00-1 022 539,79-453 502,43 420000 Sairausvakuutuskorv. 0,00 0,00 0,00 0,00 16 621,44 20 062,28 421000 Tapaturmakorv. 0,00 0,00 0,00 0,00 15 576,69 1 524,57 423000 Kuntoutusraha 0,00 0,00 0,00 0,00 2 701,83 0,00 424000 Muut henk.kul.oik. 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-1 237,95 Henkilöstökulujen oikaisuerät 0,00 0,00 0,00 0,00 34 899,96 20 348,90
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 3/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 Henkilöstökulut -4 229 196,56-4 196 060,69-4 268 355,60-4 581 615,00-4 507 793,49-2 161 252,01 430000 Postipalvelut -23 290,00-23 030,00-29 619,00-26 705,00-26 244,23-13 531,71 431000 Puhelinpalvelut -39 116,00-38 020,00-45 015,00-40 550,00-37 726,22-23 911,12 431050 Tietoliikennekulut -6 210,00-6 370,00-7 120,00 0,00 0,00-7 114,83 431100 Painatukset -18 200,00-9 450,00-21 650,00-99 100,00-112 494,01-6 537,94 431200 Ilmoitukset -29 749,00-41 871,00-91 301,00 0,00 0,00-40 075,57 432100 Pankkipalvelut -800,00-800,00-900,00-1 650,00-642,73-74,78 433000 It-palvelut -150 400,00-152 700,00-159 050,00-148 060,00-182 920,05-71 044,99 433500 Siivouspalvelut -18 940,00-18 990,00-19 240,00-27 380,00-36 658,67-11 366,66 433600 Pesulapalvelut -6 620,00-6 620,00-6 620,00 0,00 0,00-8 281,01 434000 Haudankaivuupalvelut -89 700,00-87 900,00-89 100,00-89 750,00-94 839,49-46 979,25 435000 Rak.rak-ja kun.pit.p -186 100,00-187 300,00-186 900,00-194 050,00-265 584,19-58 708,96 435300 Kiint.huoltopalv. 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-298,80 435330 Erityislaitehuollot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-2 387,01 435400 Vartiointipalv. -27 850,00-27 850,00-27 850,00-28 500,00-30 815,08-11 212,91 435600 Al.rak.ja kunn.pit.p -86 380,00-88 980,00-94 000,00-106 150,00-140 882,28-67 142,76 435700 Jätehuolto -25 300,00-25 430,00-25 430,00-24 700,00-33 862,69-13 724,00 436000 Kon.ja lait.kun.pit. -31 150,00-32 250,00-37 100,00-33 450,00-68 744,30-30 484,03 436100 Autojen kunnossapito -1 500,00-1 300,00-1 800,00 0,00 0,00-713,40 436200 Metsänhoitokulut -95 000,00-95 000,00-95 000,00-115 000,00-78 583,06-11 256,61 436300 Puutavaran myyntiku. 0,00 0,00 0,00 0,00-23 893,55-3 930,35 437000 Matkakust.kotim.virk -70 680,00-72 832,00-89 935,00-121 080,00-128 719,30-35 906,83 437100 Matkakust.kotim.koul -19 660,00-19 840,00-37 235,00-41 160,00-23 319,61-6 232,80 437200 Matkakorv.muille -50 566,00-53 690,00-144 709,00-181 583,00-145 023,95-32 069,34 437400 Majoituspalv.henk. -3 450,00-3 450,00-3 450,00 0,00 0,00-2 866,39 437500 Majoituspalv.muut -3 600,00-3 350,00-10 740,00 0,00 0,00-13 981,00 437600 Rav.palv.henk. -26 366,00-26 366,00-26 466,00 0,00 0,00-18 534,64 437700 Rav.palv.muut -7 340,00-6 880,00-11 830,00 0,00 0,00-16 260,67 438500 Kuljetuspalv.henk. -600,00 0,00-600,00-400,00-483,62-150,00 438600 Kuljetuspalv.muut -48 365,00-47 765,00-67 270,00-60 300,00-38 287,75-20 936,65 438700 Kuljetuspalv.tav 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-280,00 439000 Koulutuspalv.henk. -24 040,00-23 570,00-21 700,00-27 969,00-20 247,15-6 325,13 439100 Koulutuspalve., muut -4 950,00-4 781,00-9 540,00-6 390,00-3 027,20-12 065,48 439200 Työnohjauspalvelut -500,00-500,00-1 400,00-2 000,00-2 411,72-1 878,62 439300 Työterveyshuolto -80 200,00-80 200,00-80 200,00-80 200,00-77 137,77-42 977,19 439500 Tapaturmakulut 0,00 0,00-200,00-300,00 0,00 0,00 440000 Asiantuntijapalvelut -58 400,00-58 600,00-74 850,00-107 000,00-158 117,50-70 211,05 440300 Main.ja markk.palv. -200,00-200,00-200,00 0,00 0,00-49,42 440500 Mus.- ja ohj.palvel -23 290,00-23 900,00-35 110,00-34 210,00-41 246,70-20 908,83 440550 KiEL:n alaiset ostop 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-1 570,04 440600 Gramex- ja Teostom. 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-3 429,34 440700 Tekijänoikeusmaksut -470,00-470,00-470,00 0,00 0,00-7 090,65 442000 Toimintavakuutukset -15 500,00-15 500,00-15 500,00-15 000,00-16 594,94-15 500,60 442100 Omaisuusvakuutukset -40 660,00-38 340,00-37 840,00-40 020,00-42 516,83-38 026,45 443500 Ostop.toi.srk,kunta -36 795,00-44 572,00-61 750,00-60 062,00-63 572,27-3 685,87 446500 Palv.maksut Kipa -65 000,00-65 000,00-65 000,00 0,00 0,00-26 593,06 447000 Muut palvelut -21 580,00-22 580,00-26 470,00-101 120,00-30 784,83-5 168,00 Palvelujen ostot -1 438 517,00-1 456 247,00-1 760 160,00-1 813 839,00-1 925 381,69-831 474,74
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 4/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 448100 S.ruokapalv.kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-28 458,21 0,00 Palvelun ostot - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-28 458,21 0,00 450000 Maa-ja vesial. v.kul 0,00 0,00 0,00 0,00-608,66-789,93 453000 Rak.ja huon.vuokrat -100 150,00-100 150,00-101 150,00-102 650,00-104 599,44-58 383,48 456000 Kon.ja laitt.vuokrat -16 450,00-18 927,00-21 240,00-21 930,00-22 253,92-18 834,32 458000 Muut vuokrat -1 260,00-1 550,00-2 300,00-2 050,00-3 921,96-1 837,06 458100 Vastikkeet -15 650,00-15 650,00-12 650,00 0,00 0,00-15 729,50 Vuokrakulut -133 510,00-136 277,00-137 340,00-126 630,00-131 383,98-95 574,29 459100 S.vuokrak.yl.hall. 0,00 0,00 0,00 0,00-2 426 085,93 0,00 Vuokrakulut - sisäiset 0,00 0,00 0,00 0,00-2 426 085,93 0,00 460000 Kalusteet -11 550,00-31 750,00-20 850,00-27 050,00-43 761,02-11 229,06 461000 Tietok./muut it-lait -3 350,00-3 350,00-4 200,00-5 450,00-6 555,14-1 118,88 461100 It-tarvikkeet -200,00-200,00-200,00 0,00 0,00-354,50 461200 It-ohjelmistot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-201,96 462000 Muut koneet ja laitt -5 300,00-11 300,00-20 875,00-15 700,00-30 584,95-11 210,30 464000 Toimistotarvikkeet -10 201,00-10 174,00-13 635,00-15 160,00-12 667,90-3 030,50 466000 Tulost.-ja kop.mater -24 230,00-23 880,00-27 070,00-26 170,00-24 576,05-14 033,33 466100 Kirjekuor.ja pakk.m. -870,00-870,00-1 000,00 0,00 0,00-1 085,11 466500 Työväl.ja työkalut -8 830,00-8 840,00-11 750,00-8 440,00-12 887,57-3 846,12 467000 Elintarvikkeet -76 100,00-75 860,00-91 262,00-89 148,00-90 456,02-41 986,61 467500 Keittiön oheistarv. -950,00-950,00-1 600,00-2 470,00-3 589,84-2 227,71 467600 Keittiöväl.ja astias -1 400,00-1 400,00-4 100,00-3 000,00-2 620,74-1 068,01 468000 Puh.aineet ja tarv. -16 380,00-16 580,00-16 530,00-14 680,00-19 710,24-12 999,86 469000 Poltto- ja voiteluai -13 550,00-13 480,00-13 460,00-14 810,00-14 515,83-5 353,08 470000 Lämmitys -266 600,00-266 600,00-266 600,00-270 100,00-293 832,64-153 392,53 471000 Sähkö -202 790,00-204 660,00-204 665,00-203 320,00-221 502,05-98 379,46 471300 Vesi -24 430,00-24 430,00-24 530,00-25 080,00-33 147,69-12 160,72 472000 Korj.ja huoltotarv. -24 330,00-23 780,00-25 000,00-25 200,00-41 843,69-11 206,40 472500 Puutarhatar. ja ain. -4 650,00-4 050,00-4 100,00-4 000,00-5 012,28-5 398,62 472600 Kukat -11 790,00-12 340,00-12 990,00-13 710,00-14 127,34-5 118,42 472700 Kynttilät -1 090,00-990,00-1 000,00 0,00 0,00-2 237,58 472800 Vaatteisto -400,00-400,00-300,00-400,00-1 144,50-195,50 472900 Suojavaatteet -5 500,00-5 500,00-5 600,00-6 500,00-7 524,54-4 328,19 473000 Ehtoollistarvikkeet -2 200,00-2 200,00-8 050,00-3 600,00-5 678,98-2 259,46 473100 Op.väl. ja kerhotarv -20 060,00-20 190,00-25 074,00-28 240,00-35 462,45-10 630,02 473200 Kuva-ja äänimat. 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-384,15 473300 Kirjat -26 040,00-25 990,00-34 702,00-40 940,00-64 671,07-18 621,69 473400 Lehdet -14 080,00-14 920,00-15 845,00 0,00 0,00-25 638,25 473500 Toimituslahjat -14 750,00-15 690,00-32 272,00-46 425,00-37 033,30-5 654,95 473700 Henkilökun.muistam. -5 090,00-4 850,00-5 010,00-1 260,00-3 770,71-1 740,94 473800 Lahjaes.ja huomionos -9 881,00-9 783,00-12 660,00-12 365,00-12 900,66-3 982,44 474000 Muut ain.tarv. ja ta -26 340,00-30 300,00-41 428,00-47 210,00-47 052,31-17 661,92 475000 Hautamuistomerkit -1 100,00-1 000,00-1 600,00-1 500,00-1 420,00 0,00 Ostot tilikauden aikana -834 032,00-866 307,00-947 958,00-951 928,00-1 088 049,51-488 736,27 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -834 032,00-866 307,00-947 958,00-951 928,00-1 088 049,51-488 736,27 480000 Lähetystyö -95 100,00-95 100,00-95 100,00-97 300,00-123 076,75-5 200,00 482000 Kirkon UA -9 300,00-9 300,00-9 300,00-3 600,00-3 600,00-1 800,00 483000 Diakonia-avustukset -70 700,00-70 700,00-70 700,00-80 650,00-75 153,52-29 097,54
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 5/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 486000 Lähet.YV-tuotot -22 920,00-22 920,00-21 920,00-26 020,00-28 429,99-15 756,49 489000 Muut avustukset -86 993,33-86 416,27-94 519,21-122 314,00-124 399,98-41 529,00 Annetut avustukset -285 013,33-284 436,27-291 539,21-329 884,00-354 660,24-93 383,03 490000 Oman käytön alv 0,00 0,00 0,00 0,00-537,16 0,00 491000 Kunnallisvero -25 000,00-25 000,00-25 000,00-20 000,00-22 936,88-17 741,73 491200 Kiinteistövero -102 490,00-102 410,00-102 470,00-102 190,00-106 164,31 0,00 491500 Muut verot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-462,09 493000 Jäsenmaksut -3 475,00-3 005,00-5 655,00-6 410,00-5 902,62-4 216,13 494000 Nett.siirto.er.kat.l 0,00 0,00 0,00 0,00-4 098,25 0,00 495000 Luottotappiot -1 000,00-500,00-500,00 0,00-2 270,26-2 186,79 496000 Muut kulut -7 300,00-7 400,00-8 700,00-5 230,00-72 540,55-2 564,35 497000 Akt.muut toim.menot 0,00 0,00 0,00 0,00-15 847,70 0,00 Muut toimintakulut -139 265,00-138 315,00-142 325,00-133 830,00-230 297,73-27 171,09 TOIMINKULUT -7 059 533,89-7 077 642,96-7 547 677,81-7 937 726,00-10 692 110,78-3 697 591,43 TOIMINKATE -5 874 642,89-5 890 176,96-6 333 496,81-6 687 411,00-6 499 203,59-2 657 379,17 500000 Kirkollisverotulo 6 236 000,00 6 236 000,00 6 267 000,00 6 499 000,00 6 743 236,14 3 677 539,10 Kirkollisverotulot 6 236 000,00 6 236 000,00 6 267 000,00 6 499 000,00 6 743 236,14 3 677 539,10 510000 Yhteisöverotulo 0,00 0,00 0,00 0,00 133 609,91 18 842,67 511000 Valtionrahoitus 768 300,00 778 300,00 788 300,00 802 140,00 808 224,00 399 204,42 Osuus yhteisöveron tuotoista 768 300,00 778 300,00 788 300,00 802 140,00 941 833,91 418 047,09 Verotulot 7 004 300,00 7 014 300,00 7 055 300,00 7 301 140,00 7 685 070,05 4 095 586,19 520000 Verotuskulut -102 000,00-102 000,00-102 000,00-121 000,00-117 361,79-55 340,38 Verotuskulut -102 000,00-102 000,00-102 000,00-121 000,00-117 361,79-55 340,38 530000 Keskusrahastomaksu -302 000,00-302 000,00-312 000,00-318 590,00-331 812,00-159 237,00 535000 Eläkerahastomaksu -261 000,00-261 000,00-264 000,00-254 870,00-265 446,00-127 389,00 Keskusrahastomaksut -563 000,00-563 000,00-576 000,00-573 460,00-597 258,00-286 626,00 601000 Korkot.tall.ja raham 25 000,00 25 000,00 0,00 30 000,00 5 106,31 0,00 601400 Viivästyskorkotuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,49 0,00 602000 Muut korkotuotot 0,00 0,00 20 000,00 0,00 1,50 0,43 Korkotuotot 25 000,00 25 000,00 20 000,00 30 000,00 5 108,30 0,43 605000 Osinkotuotot 3 500,00 3 500,00 3 500,00 0,00 7 328,25 3 633,08 605100 Tuotto-os. osakerah. 6 500,00 6 500,00 6 500,00 0,00 0,00 4 105,71 Muut rahoitustuotot 10 000,00 10 000,00 10 000,00 0,00 7 328,25 7 738,79 Rahoitustuotot ja -kulut 35 000,00 35 000,00 30 000,00 30 000,00 12 436,55 7 739,22 VUOSIKATE 499 657,11 494 123,04 73 803,19-50 731,00 483 683,22 1 103 979,86 643000 Poistot haut.toim.py -52 268,54-53 786,43-55 716,51-50 741,00-51 979,09-19 190,82 646000 Poistot rakennuksist -335 799,04-335 799,04-335 799,48-343 579,00-358 397,10-189 906,36 649000 Poistot kiin.rak.ja -44 511,73-44 511,73-44 511,73-43 698,00-45 157,12-11 934,88 652000 Poistot koneista ja -11 671,80-11 671,80-11 795,60-15 577,00-16 449,11-6 214,74 659000 Muut kertaluon.poist 0,00 0,00 0,00 0,00-175 593,74 0,00 Suunnitelman mukaiset poistot -444 251,11-445 769,00-447 823,32-453 595,00-647 576,16-227 246,80 Poistot ja arvonalentumiset -444 251,11-445 769,00-447 823,32-453 595,00-647 576,16-227 246,80 679000 Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 263 950,51 0,00 Tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 263 950,51 0,00 679400 Kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-261 106,79 0,00 Kulut 0,00 0,00 0,00 0,00-261 106,79 0,00 679800 Rahastojen muutos 0,00 0,00 0,00 0,00-2 843,72 0,00 Siirto rahastosta/rahastoon 0,00 0,00 0,00 0,00-2 843,72 0,00
Budjetointiraportti Ylä-Savon evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä 6/6 1.1.2017-31.10.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma SU 2020 SU 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Toteuma v. alusta Kesäkuu 2017 Erilliskirjanpitona hoidetut rahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS 55 406,00 48 354,04-374 020,13-504 326,00-163 892,94 876 733,06 Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+) 45 098,39 45 098,39 22 549,39 22 549,00 22 549,39 12 402,16 Rahastojen lisäys(-)/vähennys(+) 0,00 0,00 0,00 0,00 19 119,91 0,00 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ 100 504,39 93 452,43-351 470,74-481 777,00-122 223,64 889 135,22
5. HAUINHOITORAHASTO
Budjetointiraportti kohteittain Ylä-Savon ev-lut seurakuntayht hautainhoitorahasto 1/2 1.1.2017-30.9.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 Haudanhoitorahasto 323200 Kesähoitomaksut 110 000,00 110 000,00 110 000,00 110 000,00 113 040,00 323800 Jak.haud.hoit.sop. 140 000,00 140 000,00 140 000,00 140 000,00 143 416,65 Maksutuotot 250 000,00 250 000,00 250 000,00 250 000,00 256 456,65 354500 Autopaikkamaksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vuokratuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 383000 Muut tuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 521,55 Muut toimintatuotot 0,00 0,00 0,00 0,00 1 521,55 TOIMINTUOTOT 250 000,00 250 000,00 250 000,00 250 000,00 257 978,20 401000 Vak.vir. kk-palkat -25 000,00-25 000,00-25 000,00-25 000,00-23 453,36 403000 Työsuht.kk-palkat -2 800,00-2 800,00-2 800,00-2 800,00-2 820,52 404000 Määr.aik.työsuht.kk- -140 000,00-140 000,00-140 000,00-140 000,00-123 981,47 405000 Erilliskorvaukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkat ja palkkiot -167 800,00-167 800,00-167 800,00-167 800,00-150 255,35 410000 Sos. turv. maks. -1 812,24-1 812,24-1 812,24-8 138,00-3 185,50 412000 Eläkemaksut -39 936,40-39 936,40-39 936,40-40 272,00-36 061,39 414000 Muu sos.vak.maksu -4 312,46-4 312,46-4 312,46 0,00-4 102,09 418300 Työkalukorvaus 0,00 0,00 0,00-150,00-55,00 Henkilösivukulut -46 061,10-46 061,10-46 061,10-48 560,00-43 403,98 Henkilöstökulut -213 861,10-213 861,10-213 861,10-216 360,00-193 659,33 430000 Postipalvelut -1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 000,00-1 119,85 432100 Pankkipalvelut -500,00-500,00-500,00-500,00-468,05 433000 433000-750,00-750,00-750,00-750,00 0,00 435600 Al.rak.ja kunn.pit.p 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 435700 435700-500,00-500,00-500,00-500,00 0,00 437000 Matkakust.kotim.virk -500,00-500,00-500,00-500,00-905,75 437200 Matkakorv.muille 0,00 0,00 0,00 0,00-79,70 440000 Asiantuntijapalvelut -5 000,00-5 000,00-5 000,00-5 000,00-3 597,85 Palvelujen ostot -8 250,00-8 250,00-8 250,00-8 250,00-6 171,20 453000 Rak.ja huon.vuokrat -3 950,00-3 950,00-3 950,00-3 950,00-3 075,18 456000 Kon.ja laitt.vuokrat -5 350,00-5 350,00-5 350,00-5 350,00-6 500,00 Vuokrakulut -9 300,00-9 300,00-9 300,00-9 300,00-9 575,18 464000 464000-100,00-100,00-100,00-100,00 0,00 466000 466000-100,00-100,00-100,00-100,00 0,00 466500 Työväl.ja työkalut -500,00-500,00-500,00-500,00-32,16 467000 Elintarvikkeet -500,00-500,00-500,00-500,00-181,21 468000 Puh.aineet ja tarv. -200,00-200,00-200,00-200,00-48,00 471300 Vesi -300,00-300,00-300,00-300,00-443,03 472500 Puutarhatar. ja ain. -23 000,00-23 000,00-23 000,00-23 000,00-18 383,19
Budjetointiraportti kohteittain Ylä-Savon ev-lut seurakuntayht hautainhoitorahasto 2/2 1.1.2017-30.9.2017 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Tuloslaskelma 2020 2019 2018 2017 Tilinpäätös 2016 472600 Kukat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 472900 Suojavaatteet -600,00-600,00-600,00-600,00-709,25 473700 Henkilökun.muistam. 0,00 0,00 0,00 0,00-126,60 473800 473800-100,00-100,00-100,00-100,00 0,00 474000 Muut ain.tarv. ja ta -100,00-100,00-100,00-100,00-266,02 Ostot tilikauden aikana -25 500,00-25 500,00-25 500,00-25 500,00-20 189,46 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -25 500,00-25 500,00-25 500,00-25 500,00-20 189,46 493000 Jäsenmaksut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut toimintakulut 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 TOIMINKULUT -256 911,10-256 911,10-256 911,10-259 410,00-229 595,17 TOIMINKATE -6 911,10-6 911,10-6 911,10-9 410,00 28 383,03 VUOSIKATE -6 911,10-6 911,10-6 911,10-9 410,00 28 383,03 TILIKAUDEN TULOS -6 911,10-6 911,10-6 911,10-9 410,00 28 383,03 YLIJÄÄMÄ / ALIJÄÄMÄ -6 911,10-6 911,10-6 911,10-9 410,00 28 383,03
6. LIITTEET
YLÄ-SAVON SEURAKUNYHTYMÄ LIITE 1 ULKOISEN TOIMINKATTEEN JAKAUTUMINEN 2018 2018 -raami Poikkeama Tot-% Osuus % Seurakunnallinen toiminta Iisalmi 1 808 157 1 822 099-13 942 99,2 % 28,5 % Lapinlahti 595 813 615 652-19 839 96,8 % 9,4 % Pielavesi 436 806 438 852-2 046 99,5 % 6,9 % Sonkajärvi 434 607 434 608-1 100,0 % 6,9 % Varpaisjärvi 289 417 289 463-46 100,0 % 4,6 % Seurakunnallinen toiminta yhteensä 3 564 801 3 600 674-35 873 99,0 % 56,3 % Yleishallinto 975 231 975 229 2 100,0 % 15,4 % Hautaustoimi 374 881 374 653 228 100,1 % 5,9 % Kiinteistötoimi 1 418 584 1 423 049-4 465 99,7 % 22,4 % Srk-yhtymän toiminta yhteensä 2 768 696 2 772 931-4 235 99,8 % 43,7 % Koko srk-yhtymä yhteensä 6 333 497 6 373 605-40 108 99,4 % Ulkoinen toimintakate 2018 Hautaustoimi 6 % Yleishallinto 15 % Kiinteistötoimi 22 % Varpaisjärvi 5 % Sonkajärvi 7 % Iisalmi 29 % Pielavesi 7 % Lapinlahti 9 % Iisalmi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Varpaisjärvi Yleishallinto Hautaustoimi Kiinteistötoimi