Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylä-Savon seurakuntayhtymä"

Transkriptio

1 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta Hallintojohtaja Katariina Bergbacka

2 Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys, identiteetti, työnjohto ja paikallinen toimintakulttuuri Hallintorakenne palvelee tätä eikä saa paisua raskaaksi pääksi. Kehittämispäällikkö Raimo Turunen loppuraportissaan syyskuussa

3 Seurakuntayhtymän vaikutus talouteen 3 Seurakuntayhtymä hoitaa taloushallinnon, kerää verot ja vastaa keskusrahastomaksuista, verotus-kustannuksista, korkomenoista ja muista rahoitusosan eristä Seurakuntien omaisuus ja velvoitteet siirtyvät yhtymälle Seurakunnilla oma käyttötalous Veroprosentti jatkossa kaikilla sama Veroprosentti nousi Iisalmessa, Lapinlahdella pysyi ennallaan ja muilla laski Iisalmessa aiemmin 1,4, Lapinlahti 1,5 ja muut 1,75

4 Seurakuntien toiminta ja yhtymän vaikutus siihen Ylä-Savon seurakunnat ovat toiminnallisesti aktiivisia (vrt. Kuopion hiippakunnan keskiarvot) Yhtymä ei vaikuta seurakuntien toimintaan: resurssit säilyvät, paikallinen toiminta säilyy Yhtymään ei perusteta yhteisiä työmuotoja Yhtymä antaa seurakuntatoiminnalle suojan kuntaliitoksissa: nimi ja identiteetti säilyvät 4

5 Seurakuntien henkilöstö ja yhtymän vaikutus henkilöstöön 5 Henkilöstöasiat siirtyvät pääosin yhtymän hoidettaviksi (KL 11:2, erinäisiä työnantajavelvollisuuksia), seurakuntatyön työnjohto säilyy paikallisena Taloushallinnossa, rekisterinpidossa, kiinteistöissä ja hautausmailla tehtävä työ siirtyy seurakuntayhtymän tehtäväksi, ko. henkilöstö siirtyy yhtymän työntekijöiksi ja työnjohdon alaisuuteen Seurakuntien toiminnallinen henkilöstö jäävät seurakuntien palvelukseen HUOM! Yksi y-tunnus ja yksi työnantajanumero!

6 Henkilöstön asema Seurakuntatyötä tekevät työntekijät säilyvät nykyisissä tehtävissään, muun henkilöstön osalta tehtäväkuvia saatetaan joutua tarkistamaan Työntekijät siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä, palkkaa ei voida laskea (KL 13:2) Rakennemuutos ei ole irtisanomisperuste, vaikka KL ei sisälläkään työsuhdeturvalausumaa 6

7 Seurakuntayhtymän rakenne Yhteiset toiminnot: Taloudenhoito ja taloushallinto Keskusrekisteri Seurakuntayhtymän arkisto Henkilöstöhallinto Kiinteistöhallinto Hautatoimen koordinointi Hankinnat Yhteinen viestintä 7

8 Seurakuntayhtymän rakenne Varsinainen seurakuntatyö toteutuu paikallisissa seurakunnissa paikallisen työnjohdon alaisuudessa Kiinteistö- ja hautausmaatyöntekijöitten hallinnollinen esimies on seurakuntayhtymässä, seurakuntatyöhön liittyvä esimies paikallisessa seurakunnassa 8

9 Seurakuntayhtymään puoltavat näkökohdat Kuntaliitoksissa turvaa nykyisten seurakuntien säilymisen Seurakuntatyön johtaminen säilyy paikallisena Työvoiman käyttö ja liikuttelu tulee joustavammaksi (osin) Erityisesti taloushallinto yksinkertaistuu Tuo pienille taloudellista turvaa 9

10 Seurakuntayhtymän haasteet Nykyisten seurakuntien vahvuuksien ja perinteen huomioon ottaminen ja kehittäminen Yhteisen hallinnon ja toiminnan sekä yhteistyön saaminen kevyeksi ja joustavaksi Ei helpota seurakuntatyön työvoiman liikuttelua Kiinteistöjen (erityisesti leirikeskusten) yhteiskäytöstä ja kehittämisestä sopiminen Verotuksen tasosta päättäminen ja mahdollisten säästötoimien kohdentaminen Muutosviestintä 10

11 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Seurakuntayhtymään kuuluvat Iisalmen, Lapinlahden, Pielaveden, Sonkajärven ja Varpaisjärven seurakunnat Seurakuntien jäsenmäärät ovat : Iisalmi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Varpaisjärvi Yhteensä henkilöä Työntekijöitä yhtymässä on noin 40 ja seurakunnissa noin 60. Yhtymän kirkollisveroprosentti vuonna 2015 on 1,5. 11

12 12 Seurakuntayhtymän alue

13 Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio Seurakuntavaaleissa valitaan yhteisen kirkkovaltuuston ja paikallisseurakuntien seurakuntaneuvostojen jäsenet (kaksi vaalilippua) lisäksi toimiin yhteinen kirkkoneuvosto Entiset viisi talouspäällikköä siirrettiin uusiin tehtäviinsä Ks. oheinen liite 13

14 Arvioita toiminnasta Entisten talouspäälliköiden työnkuvausmuutokset ovat mahdollistaneet keskittymisen omaan tehtäväalueeseen. Seurakuntayhtymän aloittaessa perustettiin vain yksi uusi virka: vastaavan tiedottajan virka. Yhteistä viestintää täytyykin tehostaa nyt esim. koko henkilökunnalle lähetetään sähköpostitse viikko-info kerran viikossa. 14

15 Arvioita toiminnasta Kiinteistöjen hoito saadaan hoidettua ammattimaisesti jokaisessa seurakunnassa - kiinteistöpäällikkö hoitaa kaikkien kiinteistöjä Kaikkiin seurakuntiin on saatu käyttöön yhteiset ohjelmat, esim. sähköinen laskujen kierrätys ja ajan- ja resurssien hallinta, rippikoulu ja sähköinen ilmoittautuminen ja diakoniatyö Seurakuntamestarien työvuorosuunnitelmat laaditaan samalla ohjelmalla (TyövuoroVelho) 15

16 Arvioita toiminnasta Kirkkoherralle jää hoidettavaksi oman seurakunnan hallintoa varsin laajasti, kuten budjetin laadinnassa, seurakuntaneuvoston kokousten valmistelussa ja seurakuntavaaleissa Verovarojen jakaminen seurakuntien kesken, kun tulot laskevat Kiinteistöjen vähentämistarve Henkilökunnan vähentämispaineet 16

17 17 Kiitos!

Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio ja hallintokäytännöt

Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio ja hallintokäytännöt Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio ja hallintokäytännöt Hallintojohtaja Katariina Bergbacka 15.1.2019 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää

Lisätiedot

YLÄ-SAVON SEURAKUNTAYHTYMÄ ja sen PERUSTAMISPROSESSI

YLÄ-SAVON SEURAKUNTAYHTYMÄ ja sen PERUSTAMISPROSESSI YLÄ-SAVON SEURAKUNTAYHTYMÄ ja sen PERUSTAMISPROSESSI Lauri Jäntti / Kuopio 17.9.2015 Yhtymän seurakuntien jäsenet 31.12.2009 Iisalmi 19 175 (53%) Lapinlahti 6 139 (17%) Pielavesi 4 486 (12%) Sonkajärvi

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymän talous - perustietoa ja ajankohtaiskatsaus. Luottamushenkilöiden perehdytysilta Talouspäällikkö Marko Ropponen

Ylä-Savon seurakuntayhtymän talous - perustietoa ja ajankohtaiskatsaus. Luottamushenkilöiden perehdytysilta Talouspäällikkö Marko Ropponen Ylä-Savon seurakuntayhtymän talous - perustietoa ja ajankohtaiskatsaus Luottamushenkilöiden perehdytysilta Talouspäällikkö Marko Ropponen Perustietoa Seurakuntayhtymän tehtävät on lueteltu Kirkkolaissa

Lisätiedot

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 7.1.2019 klo 18 18.59 ja luottamushenkilöiden PEREHDYTTÄMISKOULUTUS n. klo 19-20 Paikka:

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymän Veto 2 - kehittämishanke

Ylä-Savon seurakuntayhtymän Veto 2 - kehittämishanke Ylä-Savon yhtymän Veto 2 - kehittämishanke 30.10.2018 Veto 2 hankkeen tavoitteet Kehittämishankkeen tavoitteena oli mm.: 1. Seurakuntayhtymän sihteerien tehtäväkuvien tarkastelu ja kehittäminen 2. Palvelujen

Lisätiedot

/11. Asiat: pykälät 83. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

/11. Asiat: pykälät 83. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/2019 - seurakuntamme palvelija 4.6.2019 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistai klo 16.30 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18,

Lisätiedot

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat.

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat. Sääntökokoelma A 16 YKV 24.5.2017 YKN 8.5.2017 Mitätöi lehden 10.12.2014 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto 7.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika: Tiistai 7.5.2019 klo 18 20.14. Paikka: Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 6/2016 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 6/2016 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Pöytäkirja 6/2016 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikkona 9.11.2016 klo 18 19.40 Paikka: Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV 10.12.2014 Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon seurakuntia

Lisätiedot

Sami Lahtiluoma esitteli kohta kohdalta esityslistan liitteenä olleen Joensuun seudun seurakuntayhtymän perussäännön luonnoksen.

Sami Lahtiluoma esitteli kohta kohdalta esityslistan liitteenä olleen Joensuun seudun seurakuntayhtymän perussäännön luonnoksen. 15.6.2018 KOKOUSMUISTIO Siun seurakunta - Seurakuntayhtymän perustamisen hanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Läsnä: Ville Ojala (Pyhäselkä), Mauri Tikkanen (Kontiolahti), Jaana Ihme (Joensuu), Saila Musikka (Pielisensuu),

Lisätiedot

Alueelliset keskusrekisterit. Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs

Alueelliset keskusrekisterit. Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs Alueelliset keskusrekisterit Kuopion hiippakunta Riikka Ryökäs Kirkkohallituksen täysistunnon linjaus Tavoite, että kirkonkirjojen rekisterinpitäjiä tulevaisuudessa ovat alueelliset keskusrekisterit, jotka

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 16.30 16.45 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

projektipäällikkö Terhi Jormakka

projektipäällikkö Terhi Jormakka projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Maanantai 21.1.2019 klo 18 19.20 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Varajäsenet Arto Penttinen, pj Janatuinen Pekka

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 13.2.2018 klo 17 19.10 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Janatuinen Pekka Jääskeläinen

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän saama ulkopuolinen rahoitus. Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Laajalahti

Seurakuntayhtymän saama ulkopuolinen rahoitus. Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Laajalahti Seurakuntayhtymän saama ulkopuolinen rahoitus Yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Laajalahti Kirkkohallituksen kehittämisavustus Saatiin Ylä-Savon seurakuntayhtymän perusselvityksen laadintaan,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 14/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 14/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 14/2016 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 16 16.25 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

Varajäsenet: /11. Poissa:

Varajäsenet: /11. Poissa: Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2017 - seurakuntamme palvelija 21.2.2017 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18,

Lisätiedot

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä. 268/2017 113 Munkkiniemen seurakuntaneuvoston lausunto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategiasta ja palkitsemisstrategiasta vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä Päätösehdotus

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 2.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 2.5.2019 klo 18.00-19.52 Paikka Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Esityslista/Pöytäkirja 6/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 6.11.2017 klo 18 19.30 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2016 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2016 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantaina 7.11.2016 klo 17 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen khra, pj Hyvärinen Inka Janatuinen

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 19.05 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 9/2012 Aika Paikka 11.12.2012 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 18.00 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu 18,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 8.5.2019 klo 18.00 seurakuntaneuvoston valokuvaus Paikka:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 6.11.2018 klo 17 17.45 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Hyvärinen Inka Janatuinen Pekka

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 28.12.2018 Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 3.12.2018 klo 18 19.03 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 8.5.2019 klo 18.00 20.26 seurakuntaneuvoston valokuvaus

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 27.3.2018 klo 16.00 17.00 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Varajäsenet: /11. Poissa:

Varajäsenet: /11. Poissa: Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 10/2017 - seurakuntamme palvelija 13.11.2017 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 12.12.2017 klo 18 19.30 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 20.2.2019 klo 18 20 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) KOKOUSTIEDOT Aika 5.10.2010 klo 16-18.20 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Lepistö Jouko vt. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Liikavainio

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/2015 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 19.06 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus. Munkkiniemen seurakuntaneuvosto hyväksyy muistamista koskevan ohjeistuksen.

118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus. Munkkiniemen seurakuntaneuvosto hyväksyy muistamista koskevan ohjeistuksen. 116 Työjärjestyksen vahvistaminen Hyväksytään esityslista. Esityslista hyväksyttiin. 117 Edellisen kokouksen pöytäkirja Merkitään tiedoksi. 176/2018 118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2017 Kirkkoneuvosto

LUMIJOEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2017 Kirkkoneuvosto Aika: Tiistai 19.9.2017 klo 18.00 Paikka: Seurakuntatalo Käsiteltävät asiat: 1 10 (43-52 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat 4. Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hannu Härö ja Christel Lax. Esitetään yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 4/7.11.2014.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hannu Härö ja Christel Lax. Esitetään yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 4/7.11.2014. VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 27.11.2014 klo 16.30 Sivu 1 154 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Yhteiseen kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän

Lisätiedot

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa 2019-2023 Kotka-Kymin seurakunta pähkinänkuoressa Kotka-Kymin seurakunta syntyi vuoden 2017 alussa, kun Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakunnat sekä Kotka-Kymin seurakuntayhtymä

Lisätiedot

AKIN JÄSENKYSELY 2015

AKIN JÄSENKYSELY 2015 AKIN JÄSENKYSELY 2015 28.4.2015 Tekijä OSIOT 1. Seurakuntarakenne 2. Diakonivirka 3. Työaika 4. Palkkaus 5. AKIn jäsenvakuutukset ja lakimiespalvelut 6. AKIn viestintä 2 3 Osio 1: Seurakuntarakenne MIELESTÄNI

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistai 11.6.2019 klo 18.00-19.00 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Asialuettelo 1 (6) yhteinen kirkkoneuvosto v Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna /kokouspäivämäärä

Asialuettelo 1 (6) yhteinen kirkkoneuvosto v Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna /kokouspäivämäärä Asialuettelo 1 (6) Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna 2016 1/kokouspäivämäärä 26.1.2016 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 6/2017 SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika torstai 7.12.2017 klo 15.00 Paikka Ämmänsaaren srk-keskus, Kirkkokuja 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT n:o sivu n:o 80 4 LAUSUNTO SUOMUSSALMEN SEURAKUNNAN KIRKKOHERRAN VIRAN

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 11/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 11/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 11/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: keskiviikkona klo 16.30 16.20 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu

Lisätiedot

Varajäsenet: /11. Poissa:

Varajäsenet: /11. Poissa: Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 11/2018 - seurakuntamme palvelija 3.12.2018 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: keskiviikkona klo 16.30 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x)

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) Hyväksytty sääntötyöryhmässä 22.3.2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HALLINTO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) 1. Vastuualue, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien.

Päätös: 1. Siikasalon seurakunta lakkautetaan ja liitetään Raahen seurakuntaan 1.1.2013 lukien. Yhdistymismallit 1. Seurakunta lakkautetaan ja liitetään toiseen seurakuntaan 2. Yhdistettävät seurakunnat lakkautetaan ja perustetaan uusi seurakunta 3. Muodostetaan seurakuntayhtymä 4. (Kappeliseurakunnan

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 3.12.2018 Aika keskiviikko 12.12.2018 klo 18 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa. 595/2018 89 Hankintatoimen kehittäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää täsmentää toimintakulttuurin muutoshankkeen hankintatoimen tavoitteenasettelua siten, että hankintastrategian ja politiikan teosta

Lisätiedot

Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari

Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari Tampereen seurakuntien henkilöstösuunnitelman laadinta / Eija Mukari Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Henkilöstösuunnitelmamme toukokuussa 2014. Aiempi Henkilöstösuunnitelmaa

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 5/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouksen aika Ke 3.6.2015 klo 18 19:20 Paikka Väärninsaaren leirikeskus Osallistujat: Jäsenet Varajäsenet

Lisätiedot

Asialuettelo 1 (5) yhteinen kirkkoneuvosto v Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna /kokouspäivämäärä

Asialuettelo 1 (5) yhteinen kirkkoneuvosto v Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna /kokouspäivämäärä Asialuettelo 1 (5) Yhteisen kirkkoneuvoston kokoukset vuonna 2018 1/kokouspäivämäärä 23.1.2018 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 1/2016 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 1/2016 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 1/2016 Sivu 1 Kokouksen aika Ke 24.2.2018 klo 18.00 19.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet Varajäsenet Sonninen Jorma,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Pöytäkirja 3/2017 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikkona 17.5.2017 klo 18-19.15 Paikka: seurakuntasali Osallistujat: Jäsenet: Jäntti Lauri, kirkkoherra,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistai klo 16.30 17.34 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 575/2016 340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 17.36 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 6/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 18.15 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 3/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 16 17.10 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 8/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: keskiviikko klo 16 17.22 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika keskiviikko 12.12.2018 klo 18 19.10 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 19.36 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 5/2016 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 4.10.2016 klo 17 17.55 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 13/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 13/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 13/2016 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 18.37 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

Lahtinen Tuomo Ruotsalainen Aino 9/11. Poissa:

Lahtinen Tuomo Ruotsalainen Aino 9/11. Poissa: Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2017 - seurakuntamme palvelija 21.2.2017 Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 18.55 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 7/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 7/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 7/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 19.15 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Erkki Huuskonen 146 153 Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 40 Kirkkoneuvosto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 40 Kirkkoneuvosto 4/ 40 33 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 13.9.2017 33 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Esityslista/Pöytäkirja 1/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: keskiviikko 21.2.2018 klo 18 19.35 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Aika. Tapiolan kirkon seurakuntasali. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/ klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Aika. Tapiolan kirkon seurakuntasali. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/ klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/2011 Aika Paikka 8.11.2011 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2018 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkoneuvoston kokous Aika: tiistaina klo 17 18.27 Paikka: Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahonkatu 18, 74130

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2/2012 Aika Paikka 13.3.2012 klo 16.00 (HUOM alkamisaika!) Tapiolan kirkon seurakuntasali Talvisodan päättymisen muistotilaisuus klo 18 kirkkosalissa. KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2016 Seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantaina 13.6.2016 klo 15 - Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Varajäsenet

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2018 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2018 Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Torstai 15. päivä marraskuuta 2018, klo 18.00 kahvitarjoilu 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 - seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 - seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 4/2015 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 8.12.2015 klo 18 19.25 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 2/2014 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous 19.5.2014 Aika maanantaina 19.5.2014 klo 17 - Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot