KONSTRUKTIO MENNÄ KUIN X SANOMALEHDISSÄ

KONSTRUKTIO MENNÄ KUIN X SANOMALEHDISSÄ Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto 18.5.2015 Laura Linna

SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimusaihe ja aikaisempi tutkimus 1 1.2. Tutkimusongelma, tutkimuskysymykset ja tutkimushypoteesit 3 1.3. Teoreettiset lähtökohdat 4 1.4. Tutkimusmenetelmä 6 1.5. Tutkimusaineisto 7 2. TEORIA 12 2.1. Kognitiivinen kielioppi 12 2.2. Kognitiivinen kielioppi Suomessa 14 2.3. Konstruktiokielioppi 16 2.4. Konstruktionistiset lähestymistavat 19 2.5. Konstruktiokielioppi Suomessa 21 2.6. Metaforat 23 3. ANALYYSI 26 3.1. Yleistä 26 3.2. X allatiivissa 34 3.3. X illatiivissa 37 3.4. X nominatiivissa 39 3.5. X partitiivissa 44 3.6. X inessiivissä 48 3.7. X adessiivissa 50 3.8. X instruktiivissa 53 3.9. Analyysi kokoavasti 56 4. PÄÄTÄNTÖ 61 LÄHTEET 66

1. JOHDANTO 1.1. Tutkimusaihe ja aikaisempi tutkimus Tutkimusaiheeni on konstruktio mennä kuin X kirjoitetussa suomen kielessä (sanomalehtikieli). Konstruktiot ovat sellaisia kieleen vakiintuneita malleja tai kokonaisuuksia, joissa yleensä ainakin jokin osa vaihtelee (J. Leino 2010: 74). Konstruktio mennä kuin X rakentuu liikeverbistä mennä, kuin-konjunktiosta ja konjunktiota seuraavasta, varioivasta X:stä, joka on esimerkiksi substantiivilauseke (NP). X:n on muodostettava muoto- ja merkityskokonaisuus konstruktion alkuosan mennä kuin kanssa, jotta se kuuluisi konstruktioon, eivätkä kaikki konstruktion alkuosaa mennä kuin seuraavat lausekkeet ole osa konstruktiota mennä kuin X. Esimerkki konstruktiosta on mennä kuin [kuumille kiville], sillä konstruktio muodostaa selkeän muoto- ja merkityskokonaisuuden. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää konstruktion variaatiota sanomalehtikielessä ja sen vakiintuneisuus sanomalehtikieliseen tutkimusaineistooni. Verbeillä kuvataan tyypillisesti dynaamisia tilanteita, joihin sisältyy muutosta, ja monet verbit ovat monimerkityksisisiä ja merkitykseltään joustavia (VISK 2008 445 449). Mennä on yksi suomen kielen yleisimpiä sanoja: se on verbeistä sijalla 14 ja kaikista sanoista sijalla 68 (Saukkonen, Haipus, Niemikorpi & Sulkala 1979: 41 42, 400). Nykysuomen sanakirja (NS 1978 s.v. mennä) kuvaa verbille useita merkitysryhmiä, joita ovat poistuminen tai joutuminen johonkin, poistuminen ajattelematta liikkeen päämäärää, olotilan tai muodon muuttuminen, sijainti, sopiminen sekä mahtuminen ja liike yleensä ja siitä johtuvat merkitykset (NS 1978 s.v. mennä). Poistumisen ja johonkin joutumisen -merkitysryhmä sekä liikkeen yleensä ja siitä johtuvien merkitysten -merkitysryhmä sisältävät myös verbin kuvaannollista käyttöä. Ensimmäistä merkitysryhmää edustavat esimerkiksi Asia meni Marjan korviin, Potilas on viime päivinä mennyt alaspäin, viinaan menevä, mennä itseensä ja jälkimmäistä menee hyvin, menee huonosti. Olotilan tai muodon muuttumista voidaan kuvata esimerkein meni kalpeaksi, mutta myös Työ meni vikaan ja Menköön syteen tai saveen. Näissäkin esimerkeissä kuvaannollisuus on huomattavaa. Kielet laajentavat usein deiktisten liikeverbien käytön monenlaisiin metaforisiin ja kieliopillisiin tarkoituksiin. Suomen kielen deiktisten liikeverbien tulla ja mennä kehitys

2 kohti abstraktimpaa käyttöä seuraa tiettyjä konseptuaalisia metaforia, ja myös muunlaisia kognitiivisia operaatioita, missä tilanne määrää tarkastelustrategian. (Huumo & Sivonen 2010a: 111 112.) Jääskeläisen (2012: 67) mukaan mennä-verbillä on paikkansa monenlaisissa kieliopillistuneissa rakenteissa, joissa verbin perimmäinen liikkeen kuvaamisen merkitys saattaa olla painunut jo kauaskin. Edellisten esimerkkien ohella myös mennä kuin X -konstruktio kuuluu tähän ryhmään. Konjunktio kuin on osa konstruktiota mennä kuin X. Konjunktiot ovat taipumattomia sanoja, jotka kytkevät toisiinsa kahta tai useampaa lausetta, lauseketta, sanaa tai sananosaa luoden niiden välille syntaktisen tai semanttisen suhteen (VISK 2008 812). Sana kuin on omanlaisensa konjunktio, jota voi nimittää myös vertailukonjunktioksi. Syntaktiselta kannalta kuin ei ole selvä rinnastuskonjunktio, koska se ei kytke kahta toisistaan riippumatonta lauseketta tai lausetta. Sana kuin on rinnastuskonjunktion kaltainen kuitenkin sikäli, että se voi kytkeä mitä hyvänsä elementtejä, jopa yhdyssanan osia toisiinsa. Silloin kun kuin-sanan sisältämä lauseke tai lause esiintyy ilman edeltävää vertailu- tai suhteutussanaa, kuin vastaa merkitykseltään ilmausta niin kuin tai samoin kuin. (VISK 2008 819.) Sanat muodostavat toisten ilmausten kanssa lausekkeita, ja lausekkeet nimetään sen edussanan sanaluokan mukaan (VISK 439). Keskeinen lauseketyyppi on substantiivilauseke eli NP. Substantiivilausekkeella tarkoitetaan ensinnäkin lauseketta, jonka edussana on substantiivi, mutta NP:n edussana voi olla myös pronomini tai numeraali. (VISK 2008 442). Tutkimani X on yleisimmin substantiivilauseke (NP), jonka edussana on substantiivi. Sijapäätteet ovat taajaan esiintyvien kielenyksiköiden yleiseen tapaan laaja-alaisia ja merkitykseltään joustavia. Ne esiintyvät monissa erilaisissa kieliopillisissa rakenteissa ja erilaisiin sisältösanoihin liittyneinä, myös erilaisissa kontekstityypeissä. Sijapääte saa siis merkityksensä osana lausekokonaisuutta, tekstiyhteyttä ja suhteessa kielen järjestelmän tarjoamiin ilmaisuvaihtoehtoihin. (Onikki-Rantajääskö 2001: 13.) Suomen kielestä on tutkittu sekä verbejä että verbikonstruktioita. Esimerkiksi Jari Sivonen (2005) on tutkinut liikeverbeistä yleiskielen epäsuoraa reittiä ilmaisevien verbien semantiikkaa kognitiivisen kieliopin kehyksessä. Anni Jääskeläinen (2012) on tutkinut

3 verbeihin mennä ja tulla liittyvää mielikuvaisuutta niihin liitettävien ääntä kuvaavien verbien kautta: tulla tai mennä ja siihen liittyvä ääntä kuvaava verbi, muodostavat yhdessä konstruktion (Jääskeläinen 2012). Myös pelkkää mennä-verbiä ja kuin-vertauksia on tutkittu jo aikaisemmin. Jarmo Haapaharju (2008) on tutkinut mennä-verbiä osana kohdekonstruktiota Erkki menee Turkuun ja lähdekonstruktiota Erkiltä meni elämänilo. Haapaharju (2008) pitää lähdekonstruktiota idiomaattisempana kuin kohdekonstruktiota, eli konstruktion merkitys on semanttisesti kauempana verbin perusmerkityksestä kuin kohdekonstruktion merkitys. Haapaharjun (2008) tutkimuksen teoreettinen tausta on konstruktiokieliopissa. Tarja Riitta Heinonen (2010) on kuvannut kuin-vertauksia rakenteelliselta ja leksikaaliselta kannalta. Heinosen tutkiessa vertausrakennetta produktiivina rakenteena hänen teoreettinen taustansa on käyttöpohjaisessa konstruktiokieliopissa. Heinonen (2010) esittää, että kuin-vertaus on konstruktio tai merkitystä kantava rakenne. Haapaharjun ja Heinosen tutkimukset eivät ole kuitenkaan käsitelleet konstruktiota mennä kuin X, eli oma tutkimukseni eroaa heidän tutkimuksistaan. Kimmokkeena omalle tutkimukselleni oli havainto siitä, että mennä kuin X toistuu sekä kirjoitetuissa teksteissä että omassa kielenkäytössäni. Aineistoon (sanomalehdet) perehtyminen vahvisti käsitystäni siitä, että mennä kuin X on vakiintunut kielenkäyttöön. Konstruktion toistuvuus ja aikaisemman tutkimuksen puute toimivat perusteena omalle tutkimukselleni. 1.2. Tutkimusongelma, tutkimuskysymykset ja tutkimushypoteesit Tutkimusongelmani tiivistyy seuraaviin kysymyksiin: 1. Millainen on mennä kuin X -konstruktion variaatio? 2. Onko konstruktio vakiintunut kirjoitettuun suomen kieleen (sanomalehtikieli)? Tutkimushypoteesini on, että konstruktion muoto varioi ja mennä-verbillä ja erityisesti kuin-konjunktiota seuraavalla X:llä esiintyy taivutusmuotoja, jotka ovat tässä konstruktiossa selkeästi vakiintuneet kirjoitettuun kieleen: mennä kuin X -konstruktiolla on vakiintunut paikkansa kirjoitetussa suomen kielessä (sanomalehtikieli), mikä mahdollistaa

4 konstruktion produktiivisuuden verbin ja X:n muodon ja merkityksen sallimissa rajoissa. Tutkimuksessani korostuu X:n muoto, mutta otan myös kantaa sen sanaluokkaan ja merkitykseen: muodolla ja merkityksellä on suhde toisiinsa. Muoto selviää tutkimalla, millainen X on kuin-konjunktiota seuraavana kollokaattina. 1.3. Teoreettiset lähtökohdat Tutkimukseni teoreettisena taustana on kognitiivinen kielentutkimus ja konstruktiokielioppi. Näiden lisäksi myös eri tutkijoiden kirjoittama metaforateoria vaikuttaa tutkimukseeni. Kognitiivisen kielentutkimuksen toista päähaaraa, kognitiivista semantiikkaa, edustavat tutkijat ja tutkimukset, jotka keskittyvät kognition ja kielen koodaaman semanttisen järjestelmän väliseen suhteeseen, eli käsiterakenteen ja kielen merkitysrakenteen väliseen suhteeseen. (Jaakola 2011: 122.) Yksi kognitiivisen kieliopin tärkeä lähtökohta koskee kielitiedon ja maailmantiedon välistä suhdetta. Lingvististä tietoa ei voi mielekkäästi erottaa muusta tiedosta, vaan se, mitä puhuja tietää jostakin entiteetistä, vaikuttaa siihen viittaavan ilmauksen merkitykseen. Kognitiivisen näkemyksen mukaan sanat eivät ole merkityssäiliöitä, vaan ne avaavat tien laajaan maailmantietoon ja rikkaisiin merkitysrakenteisiin. (Sivonen 2005: 32 33.) Ilmauksia, joissa yhdistyvät kuvaannollisuus ja monisanaisuus, kutsutaan idiomeiksi. Idiomit ovat kokonaisuuksia, joissa on kaksi tai useampi sana ja joiden merkitys on eri kuin sanojen kirjaimellisten merkitysten summa. Idiomit ovat olennainen osa kielenkäyttöä, sillä usein kuvaannollisella ilmauksella pystytään välittämään merkityksiä, joiden kirjaimelliseen selittämiseen kuluisi yhden ilmauksen sijasta useita lauseita. Idiomit kantavat hienovaraisia merkitysvivahteita, joiden selittäminen veisi arkipäivän kielenkäytössä kohtuuttomasti aikaa ja olisi varsin vaivalloista. Idiomeja myös käytetään melko runsaasti. Idiomit eivät ole suomen kielen erityispiirre, vaan niitä löytyy mahdollisesti kaikista kielistä. (Mäntylä 2006: 153 154.) Suomessa verbilausekeidiomi koostuu yleensä finiittiverbistä ja komplementista, joka on taivutettu nomini ottaa päähän harmittaa. On myös jonkin verran verbillisiä

5 idiomeja, jotka koostuvat subjektista ja finiittiverbistä nakki napsahtaa. Yhdessä näitä nimitetään verbillisiksi idiomeiksi. Suomessa voidaan katsoa olevan myös fraasiverbejä antaa ylen, jotka toimivat lauseessa samaan tapaan kuin yksisanainen verbi. Usein samat fraasit esiintyvät myös yhdysverbeinä ylenantaa. Raja idiomin ja fraasiverbin välillä ei ole mitenkään selkeästi vedettävä, koska myös jotkut selkeästi idiomiksi laskettavat lausekkeet käyttäytyvät kuten yksisanaiset verbit potkaista tyhjää vs. kuolla mutta *tyhjääpotkaista. (Nenonen 2002: 55 56.) Myös konstruktiolla mennä kuin X on idiomaattista käyttöä. Tutkimassani mennä kuin X -konstruktiossa varioiva X edustaa maailmantietoa, ensyklopedisuutta, ja se vaikuttaa koko konstruktion merkitykseen. Konstruktiossa mennä kuin [kuumille kiville] X [kuumille kiville] edustaa maailmantietoa, joka voi olla tuttua erikielisille puhujille. Toisaalta suomenkieliselle puhujalle ei tarvitse kuvata konstruktion jokaisen komponentin merkitystä erikseen, jotta hän ymmärtäisi konstruktion merkityksen. Siksi konstruktio mennä kuin [kuumille kiville] voi esiintyä esimerkiksi sanomalehtikielessä ilman, että sen merkitystä tarvitsee lukijalle avata. Konstruktiokieliopin näkemyksen mukaan kieli on kokoelma konstruktioita. Tällaisia konstruktioita ovat sanat, morfeemit ja syntaktiset kokonaisuudet. Konstruktiot ovat aina muodon ja merkityksen yhteenliittymiä. Konstruktioiden merkitykset ovat milloin konkreettisia, milloin abstraktimpia. (Siiroinen 2006: 614.) Osa tutkijoista pitää konstruktiokielioppia ja kognitiivista kielitiedettä saman ajattelutavan eri kielen osaalueisiin fokusoivina puoliskoina (Kotilainen & Herlin 2012: 14). Sekä kognitiivisen kieliopin että konstruktiokieliopin keskeisiin taustaoletuksiin kuuluu näkemys, jonka mukaan kielellinen muoto ja merkitys ovat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa. Kognitiivisessa kieliopissa muodon ja merkityksen suhdetta valaisee symbolisen merkin käsite. Symbolisella merkillä on semanttinen (merkitys) ja fonologinen (muoto) napa, ja näitä napoja yhdistää symbolinen suhde. Konstruktiokieliopissa tätä jakoa ei tehdä yhtä selvästi, mutta vastaava jako on silti olemassa. Konstruktiokieliopissa kielen perusyksikkö on konstruktio, joka esitetään attribuutti arvo-matriisina, jossa on yleensä kaksi piirrekimppua syn ja sem. Syn kuvaa konstruktion syntaktisia ja sem semanttisia ominaisuuksia. Nämä piirrekimput ovat kuitenkin elimellisesti yhteydessä toisiinsa ja konstruktioiden yhdistämisessä ne ovat tasa-arvoisessa asemassa. Kognitii-

6 vinen kielioppi on nähtävästi keskittynyt kuvaamaan pääasiassa semanttista napaa, ja konstruktiokielioppi painottaa selvästi enemmän rakenteen kuvausta. (J. Leino 2003: 64 65.) Konstruktiokieliopin piirissä kielenkäytön perusyksikkö on konstruktio. Kognitiivisessa kieliopissa sitä vastaa rakenneskeema. Konstruktio on huomattavasti täsmällisempi muotorakenteen kuvaus kuin rakenneskeema. Kognitiivinen kielioppi kertoo rakenneskeemojen olevan yhteismitallisia semanttisten skeemojen kanssa, mutta konstruktiokielioppi ei tällaista väitettä esitä. Myös konstruktiokieliopissa konstruktiot ovat nimenomaan muodon ja merkityksen yhteenliittymiä, mutta konstruktiokielioppi ei keskity konstruktioiden kuvaamien muotorakenteiden taustalla olevien käsite- tai merkitysrakenteiden analysointiin. (J. Leino 2003: 69 70.) Jaakko Leinoa (2003) seuraten tutkin konstruktion mennä kuin X rakennetta pääosin konstruktiokieliopin avulla ja syvennän tutkimustani tarpeen mukaan tutkimusaihetta tukevalla kognitiivisella kielentutkimuksella ja kognitiivisella semantiikalla. Konstruktiokieliopin, kognitiivisen kielentutkimuksen ja kognitiivisen semantiikan valossa tutkimusmenetelmäni on kvalitatiivinen. Työni teoreettisista lähtökohdista kerron tarkemmin luvussa 2. 1.4. Tutkimusmenetelmä Krista Ojutkankaan (2008) mukaan jokainen kielentutkija kuuntelee omaa intuitiotaan selvittääkseen, mikä on mahdollista ja miten eri asioita voidaan ilmaista. Tutkimusaineiston avulla voi tarkastaa ennakkokäsityksiään ja päästä käsiksi kielenkäyttöön, johon tutkijan oma mielikuvitus ei riitä. (Ojutkangas 2008: 277.) Aineistopohjaisesta tutkimuksesta on laajojen tekstiaineistojen (korpusten) myötä tullut yhä suositumpaa. Aineisto ei ole vain esimerkkivaranto, vaan tutkimus muodostuu laajamittaisesta aineiston analysoimisesta. Aineistopohjaisessa tutkimuksessa lähtökohtana ovat tutkijan tekemä havainto kielestä, hänen intuitionsa tai aiempiin tutkimuksiin perustuva teoria ja hypoteesi. Näiden pohjalta syntyvää tutkimuskysymystä tarkastellaan aineiston avulla. Aineistopohjainen tutkimus on pohjimmiltaan kvalitatiivista, ja kvantitatiivisilla havainnoilla tuetaan kvalitatiivisia havaintoja. (Jantunen 2009: 102 106.) Aikaisempia tutki-

7 muksia seuraava tutkimukseni on kvalitatiivisuuden ohella nimenomaan aineistopohjaista. Tutkijoiden mukaan tilastollinen testaus ei saisi olla tutkimuksessa itseisarvo vaan pikemminkin pohdinnan lähtökohta. Yksistään kvantitatiivisiin tuloksiin keskittyvä analyysi ei pysty toteuttamaan työn tarkoitusta, sillä kuva jää silloin yksipuoliseksi aineiston jäsennykseksi ja kvantitatiivisten tulosten taustalla olevat syyt jäisivät selvittämättä. (Jantunen 2004: 77.) Vaikka esitänkin tutkimuksessani myös kvantitatiivisia tuloksia, on analyysi kvalitatiivista. 1.5. Tutkimusaineisto Yleensä kirjakieli ymmärretään samaksi kuin yleiskieli, eli kielenhuollon suositusten mukaiseksi standardoiduksi kieleksi, jonka sanasto on yleistajuista (Viinikka & Voutilainen 2013). Sanomalehti on keskeinen kirjakielen normijärjestelmän säilyttäjä (Koivusalo 1992). Puhekieli puolestaan mielletään kirjakieltä arkisemmaksi ja tyyliltään vapaamuotoisemmaksi kielimuodoksi. Kirjakieltä voi myös puhua ja puhekieltä kirjoittaa. Nykyaikaiset viestintävälineet, kuten tekstiviestit ja verkon keskustelupalstat, häivyttävät puheen ja kirjoituksen rajaa. (Viinikka & Voutilainen 2013.) Tekstien rakenteellisen jaottelun keskeisiä luokitteluja ovat yritykset jakaa tekstit erilaisiin yleispäteviin tekstityyppeihin ajattelun ja todellisuuden hahmottamisen keskeisimpien erontekojen nojalla. Lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan tekstit ovat kommunikaatiotilanteessa monin tavoin yhteydessä kontekstiin ja kohdistavat lukijansa huomion tiettyihin seikkoihin. Hallitsevan kontekstuaalisen painotuksensa pohjalta tekstit voidaan jakaa viiteen päätyyppiin: kuvailevat (deskriptiiviset), kertovat (narratiiviset), erittelevät (ekspositoriset), perustelevat (argumentoivat) ja ohjaavat (instruktiiviset). Kertovat tekstit tarkastelevat ajallisesti kuvattavissa olevia konkreettisia tai käsitteellisiä asioita tai ilmiöitä, ja kertovalle tekstityypille on ominaista toimintaa kuvaavat dynaamiset verbit ja mennyt aikamuoto. Esimerkiksi uutinen on tyypillisesti kertova teksti, mutta siihen voi sisältyä kuvailevaa ja argumentoivaakin ainesta. Tekstilajeissa voi näin esiintyä aineksia eri tekstityypeistä. (Lauerma 2012: 67 68.)

8 Vaikka nykyaikaiset viestintävälineet häivyttävätkin puheen ja kirjoituksen välistä rajaa, eivät kaikki puhekielisyydet päädy sanomalehtiteksteihin. Siksi kaikki konstruktion mennä kuin X edustumat eivät voi löytyä sanomalehdistä. Toisaalta konstruktio on sanomalehden lukijalle tuttu sekä puheesta että kirjoituksesta, jotta sitä voidaan käyttää kirjakielisissäkin sanomalehtiteksteissä. Sanomalehtitekstien kirjoittaja voi hyödyntää sekä vakiintuneita että vähemmän vakiintuneita esimerkkejä konstruktiosta ilman, että hänen tarvitsee avata niiden merkitystä lukijoilleen. Sanomalehden lukija ymmärtää sekä vakiintuneemman konstruktion mennä kuin [kuumille kiville] että vähemmän vakiintuneen konstruktion mennä kuin [tyhjille seinille] merkitykset. Suomen kielen tekstikokoelma sisältää kirjoitettuja, suomenkielisiä tekstejä 1990- luvulta muun muassa Helsingin Sanomista, Karjalaisesta, Kauppalehdestä, Tekniikan Maailmasta sekä WSOY:n kaunokirjoista ja tietokirjoista. Suomen kielen tekstikokoelman ovat koostaneet Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos ja Joensuun yliopiston yleinen kielitiede, ja siinä on 97 alakokoelmaa, 650 000 dokumenttia ja 180 miljoonaa sanaa. (http://kitwiki.csc.fi/twiki/bin/view/finclarin/kielipankkiaineistotftc.) Tutkimusaineistoni rakentuu Suomen kielen tekstikokoelman sanomalehdistä ja sanomalehtien eri vuosikerroista. Tutkimusaineistoni sanomalehdet ovat: Aamulehti, Demari, Helsingin Sanomat, Hyvinkään Sanomat, Hämeen Sanomat, Iltalehti, Kaleva, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Turun Sanomat. Useasta sanomalehdestä on tallennettu Suomen kielen tekstikokoelmaan useampi vuosikerta, ja lehden nimeä seuraava vuosiluku viittaakin lehden julkaisuvuoteen, esimerkiksi Aamulehti (1995) julkaisuvuoteen 1995. Esimerkiksi Aamulehdestä ovat tutkimusaineistossani vuosikerrat 1995 ja 1999. Karjalainen (Määrittelemättömät) viittaa joukkoon Karjalaisen artikkeleita, joissa ei ole julkaisupäivämäärämerkintää. Helsingin Sanomien vuosikerta 1995 on jaettu edelleen kuukausien ja osastojen mukaan. Hakemistonimessä on ensin joka kuukaudelle oma numeronsa 01 12 ja sitten osastokoodi, esim. helsinginsanomat/1995/05/ku. (http://kitwiki.csc.fi/twiki/bin/view/finclarin/kielipankkiaineistotftc.) Suomen kielen tekstikokoelman sanomalehdistä Kangasalan Sanomat ei kuulu tutkimusaineistooni, sillä siinä ei esiinny konstruktiota mennä kuin X. Konstruktio toistuu kuitenkin kaikissa muissa sanomalehdissä, joten se on vakiintunut sanomalehtikieleen.

9 TAULUKKO 1. Tutkimusaineistot. Kaikki tutkimusaineistot ovat elektronisia dokumenttikokoelmia suomen kieltä, ja niiden laajuudet vaihtelevat sanemääriltään. Tutkimustulosten hankkimisessa olen käyttänyt softwarea Lemmie. Tutkimusaineistot, tutkimusaineistojen vuosikerrat ja vuosikertojen sanemäärät on kuvattu taulukossa 1. Aineistojen tarkempi kuvaus löytyy lähdeluettelosta. Tutkimusaineisto: Vuosikerta: Sanemäärä: Tutkimusaineisto: Vuosikerta: Sanemäärä: Aamulehti 1995 3 838 40 Hämeen Sanomat 1999 1 047 0 190 Aamulehti 1999 16 Hämeen Sanomat 2000 195 844 608 843 Turun Sanomat 1998 11 400 Iltalehti 1996 955 644 290 Turun Sanomat 1999 11 821 Karjalainen 1991 2 651 904 281 Helsingin Sanomat 1995 22 064 Karjalainen 1992 4 415 252 638 Kaleva 1998 9 758 Karjalainen 1993 3 167 1999 628 189 Demari 1995 2 051 Karjalainen 1994 4 886 156 661 Demari 1997 90 480 Karjalainen 1995 6 178 856 Demari 1998 1 578 Karjalainen 1997 6 341 721 456 Demari 1999 2 939 Karjalainen 1998 5 970 448 089 Demari 2000 660 039 Karjalainen 1999 2 161 886 Hyvinkään 1994 717 546 Karjalainen Määrittelemättömät 60 794 Sanomat Hyvinkään 1997 1 460 Keskisuomalainen 1999 792 883 Sanomat 114 Koska tutkimusaineistoni on tekstikorpus, ja tutkimustulosten hankkimisessa olen käyttänyt softwarea Lemmie, avaan seuraavassa Lemmien käyttöön liittyvää terminologiaa. Etsiessäni konstruktiota mennä kuin X tutkimusaineistostani software Lemmien avulla olen käyttänyt hakulauseketta [bf=mennä] [bf=kuin]. Tällä hakulausekkeella olen saanut tutkittavikseni mennä-verbin taivutusmuotojen koko variaation aineistossa sen esiintyessä kuin-konjunktion edellä. Varsinaisen haun olen tehnyt joko tulostyypillä konkordanssi tai kollokaatiotaulukko. Konkordanssi on tarjonnut tutkittavakseni jokaisen teks-

10 tin, jossa mennä kuin esiintyy. Näihin teksteihin perehtymällä selviää myös X:n koko variaatio. Tulostyypillä kollokaatiotaulukko taas ovat selvinneet mennä-verbiä edeltävät ja kuin-konjunktiota seuraavat kollokaatit, joista olen tutkinut kuin-konjunktiota seuraavia. Nämä kollokaatit ovat sama kuin X silloin, kun kyseessä on yksisanainen lauseke, joka muodostaa yhdessä konstruktion alkuosan mennä kuin kanssa kiinteän muodon ja merkityksen yhteenliittymän. Toisinaan kuin-konjunktiota seuraava kollokaatti ei kuulu konstruktioon, vaan sattuu sijaitsemaan heti kuin-konjunktion jälkeen esimerkiksi virkerakenteen seurauksena muodostamatta kiinteää muoto- ja merkityskokonaisuutta. Kaikki kollokaatit eivät siis ole osa konstruktiota mennä kuin X. Jos X on useampisanainen lauseke, kollokaatti voi kuulua lausekkeeseen joko edussanana, täydennyksenä tai määritteenä. Kollokaationa pidetään tyypillisesti sellaista sanojen yhteisesiintymää, joka on toistuva. Syntagmaattisessa suhteessa olevien sanojen yhdessä esiintymisen on oltava taajaa, jotta sitä voidaan käsitellä kollokaationa. Toisinaan kollokaatio-käsitettä käytetään kattamaan kuitenkin myös harvoin esiintyvät tapaukset. (Jantunen 2004: 16.) Tarjolla olevien laskentamallien määrä on korpuslingvistiikan kehittymisen ja tilastollisten menetelmien soveltamisen myötä kasvanut suureksi. z-testiä, t-testiä ja MI-testiä (Mutual Information) on käytetty kollokaatiosuhteiden tilastollisen merkitsevyyden mittaamisessa. z- ja t-testit perustuvat todellisten ja odotuksenmukaisten frekvenssien vertailuun keskihajonnan pohjalta, ja testien iso testisuure kertoo sen, miten varmoja voidaan olla, että tarkastelualueella havaittu kollokaatti esiintyy alueella tiheämmin kuin koko aineistossa. Testit mittaavatkin varmuutta, jolla voidaan sanoa sanojen välillä olevan sattumaa suurempi myötäesiintyminen. MI-testin avulla voidaan kertoa, miten todennäköistä on, että toisen sanan esiintyminen tekee todennäköiseksi myös jonkin toisen sanan esiintymisen lähikontekstissa. z-testi ja MI-testi nostavat herkemmin merkitseviksi sellaiset kollokaatit, joiden jäsenet ovat korpuksessa harvinaisia, mutta esiintyvät kuitenkin taajaan yhdessä. t-testi puolestaan nostaa merkitseviksi sellaiset kollokaatiosuhteet, joissa (ainakin) kollokaatti on korpuksessa frekventti. Sekä z- että MI-testit korostavat tapauksia, jotka ovat jopa erittäin harvinaisia ja jättävät huomiotta usein toistuvat myötäesiintymät, jotka kuitenkin ovat kielen kuvauksen kannalta tärkeitä. t-testi puolestaan painottaa suurifrekvenssisiä tapauksia ja jättää huomiotta harvoin esiintyvät, mutta ehkä mielenkiintoiset kollokaatiosuhteet. Tutkijat ehdottavat useamman kuin yhden testin käyttöä, koska mittausmenetelmät kuvaavat osin eri asioita. Tällöin pystytään myös vähentämään yhden testin aiheuttamaa vääristymää. (Jantunen 2004: 78 79.)

11 Jantusen (2004) esittelemät testit liittyvät omaan tutkimukseeni siksi, että tutkimusaineistoni on korpus, jossa voi tutkia tilastollista merkitsevyyttä ja kollokaatioiden esiintymistä. Yhden testin aiheuttaman vääristymän välttämiseksi hyödynnän tutkimusaineistoni analysoinnissa Lemmien avulla kolmea testiä: MI-testiä, t-testiä ja Chi Square - testiä, joista ensisijainen kaava ja lajitteluavain on Chi Square. Chi Square valikoitui ensisijaiseksi kaavaksi ja lajitteluavaimeksi siksi, että se esittelee erilaisia kollokaatioita monipuolisesti. Kollokaatiotaulukkoasetuksissa alin tulos ensisijaista kaavaa (Chi Square) käyttäen on 5 ja alin absoluuttinen frekvenssi on 2. Kollokaatiotaulukkoon valikoituvien kollokaattien on ylitettävä nämä minimitulokset. Kollokaatin ominaisuus laskentaa ja näyttöä varten on sijamuoto, ja software huomioi kollokaateiksi ainoastaan mennä-verbiä edeltävän ja kuin-konjunktiota seuraavan lekseemin. Oma tutkimukseni on kohdistunut ainoastaan kuin-konjunktiota seuraavaan lekseemiin. Jos lauseke on useampisanainen, ja edussana ei esiinny heti konjunktion jälkeen, olen tutkinut kaikkia konjunktiota seuraavia lekseemejä, kunhan ne ovat osa lauseketta. Lausekkeet olen nimennyt niiden edussanan sijamuodon mukaan esimerkiksi nominatiivilausekkeiksi. Koska teen laadullista tutkimusta, tilastollinen merkitsevyys on yksinomaan laadullista tutkimusotettani tukevaa. Aineiston analysoinnin olen aloittanut selvittämällä tilastollista merkitsevyyttä, jota tutkin Jantusen (2004) väitöskirjaa seuraten t-testin ja MI-testin avulla: tilastollisesti merkitsevän kollokaatin on ylitettävä t-testin arvo 2 ja MI-testin arvo 3. Tilastollinen merkitsevyys on kuitenkin vain pieni osa tutkimustani, sillä esimerkiksi kaikki tutkimani X:n sijamuodot eivät ylitä tilastollista merkitsevyyttä, mutta kuuluvat keskeisesti tutkimukseeni. Tilastollisesti merkitsevien sijamuotojen ohella olen tutkinut sijamuotoja, jotka ovat esiintyneet tutkimusaineistojen kollokaatiotaulukoissa. Näiden sijamuotojen avulla olen saanut kuvan siitä, millainen konstruktio mennä kuin X on muodoltaan ja merkitykseltään.

12 2. TEORIA 2.1. Kognitiivinen kielioppi Ronald W. Langackerin Cognitive Grammar: A Basic Introduction (2008) on yleiskatsaus kognitiiviseen kielioppiin. Teoksessa esitellään ja määritellään käsitykset, jotka ovat muotoutuneet kognitiivisessa kieliopissa kolmella eri vuosikymmenellä. Kognitiivisen kieliopin tutkimus käynnistyi vuonna 1976, ja teorian peruskehys onkin ollut olemassa yli neljännesvuosisadan. (Langacker 2008: vii). Langacker on kuvannut kognitiivista kielioppia esimerkiksi vuosina 1982, 1987, 1990 ja 1991. Vuonna 1982 kognitiivisesta kieliopista puhuttiin termillä tilakielioppi (space grammar), mutta kaikkein kattavin kuvaus tehtiin kuitenkin kaksiosaisessa teoksessa Foundations of Cognitive Grammar (1987, 1991). Aluksi kognitiivinen kielioppi oli radikaali vaihtoehto vallitseville kieliopillisille teorioille, ja formalistisen koulutuksen saanut Ronald W. Langackerkin piti kognitiivista kielioppia äärimmäisenä. Kognitiivisen kieliopin koulukunta kehittyi kuitenkin hiljalleen omaan suuntaansa ja edustaa nykyään kieliopillisen teorian keskiötä. Toisaalta monet formalistit pitävät edelleen kognitiivista kielioppia äärimmäisenä, ja myös monet funktionalistit yhtyvät heidän mielipiteisiinsä. (Langacker 2008: vii.) Kognitiivinen kielioppi heijastaa perustietoja kielestä sekä sosiaalisessa kanssakäymisessä että ihmisen kognitiossa, jonka erottamaton osa kieli on. Kielen rakenteessa on universaaleja ja prototyyppisyyksiä, ja samanaikaisesti jokaisessa kielessä on uniikkia ja luovaa mukautumista. Kielellinen systeemi koostuu kolmenlaisista rakenteista: semanttisista, fonologisista ja symbolisista. Kognitiivisen kieliopin teoria mahdollistaa löytöjen ja oivallusten, joita niin kognitiivista kuin funktionaalista koulukuntaa edustavat lingvistit ovat tehneet, mukauttamisen, integroimisen ja yhdistämisen. (Langacker 1991: 1 2, 2008: vii.) Kognitiivisessa kielitieteessä merkitys nousee tärkeäksi. Kognitiivinen kielitiede olettaa, että kielessä on kysymys ennen kaikkea merkityksistä ja kaikki muu palvelee niitä. Semantiikka on ensyklopedista, eli kielellisen tiedon ja maailmaa koskevan tiedon voi erottaa toisistaan vain keinotekoisesti. Kielellistä merkitystä ei voida tarkastella irrallaan

13 kieltä käyttävästä ihmisestä eikä erotettuna siitä kulttuurista, jossa tämä kieltä käyttää. (Langacker 1987: 147, 153; Haddington & Sivonen 2010: 10 11.) Kognitiivisessa kieliopissa on myös havaittavissa samansuuntaisuutta generatiiviseen traditioon, vaikka se hylkääkin monet generatiivisen tradition taustalla vaikuttavat olettamukset. Kognitiivisessa kieliopissa on samoja käsityksiä merkityksestä, kieliopista ja leksikosta kuin generatiivisessa semantiikassa, mutta generatiivinen kielioppi on kiinnostuneempi kielen pintamuodoista. Toisaalta osa generatiivisista suuntauksista painottaa leksikkoa samansuuntaisesti kuin kognitiivinen kielioppi. Kognitiivinen kielioppi on kiinnostunut kielen ja mielen välisestä suhteesta ja hylkää sananmukaisen ja vertauskuvallisen kielenkäytön välille tehtävän eron: kuvakieli ja metaforat eivät ole mentaalisen elämämme perifeerisiä aspekteja, vaan ovat perustavia osia siitä. Kuvakieli ja metaforat ovat suhteessa merkitykseen, ja kielellinen merkitys on kielitieteen kaikkein perustavanlaatuisin kysymys. Merkitys on kognitiivinen ilmiö, ja siksi sitä on analysoitava kognitiivisin keinoin. Kognitiivinen kielioppi on ristiriidassa monen semanttisen teorian kanssa, sillä se yhdistää merkityksen käsitteellistämiseen ja hahmottamiseen. (Langacker 1987: 4 6.) Ronald W. Langackerin lisäksi kognitiivista kielitiedettä edustaa Leonard Talmy, jonka tausta on generatiivisessa kieliopissa. Talmy on ollut kehittämässä ja vakiinnuttamassa muun muassa sellaisia kognitiivisen kielitieteen käsitteitä kuin kuvio ja tausta, voimadynamiikka ja fiktiivinen liike. Talmyn mukaan kognitiivisessa kielitieteessä yhdistyvät kielitieteellinen ja psykologinen perspektiivi ja kieltä tarkastellaan merkityksestä käsin. (Kotilainen 2004: 141 142.) Tutkijat ovat kiinnostuneita siitä, mitä semanttista elementtiä ilmaistaan milläkin kielellisellä muodolla. Tämä suhde ei ole yksi yhteen, vaan useaa semanttista elementtiä voidaan ilmaista yhdellä kielellisellä muodolla ja toisinpäin. (Talmy 2000: 21.) Talmy pyrkii alustavasti kuvaamaan kaikkia merkityksiä, joita kieliopillisilla muodoilla ilmaistaan tai ei ilmaista. Lisäksi hän tarkastelee, mikä syntaktinen rakenne ilmaisee mitäkin semanttista suhdetta. (Kotilainen 2004: 142.) Talmyn tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat kielessä taustalla vaikuttavat kognitiiviset systeemit, joiden avulla hän selittää yhtäältä kielen merkitys- ja muotorakennetta ja toisaalta kielen rakennetta ja käyttöä. Talmy on esimerkiksi esitellyt hahmopsykologiasta tutun kuvio ja tausta -jaottelun ilmentymiä kielisysteemin eri puolilla: tietty osallistuja