Sana rakenteen kategoriana (A. Radford: Transformational Grammar. A First Course)

Transkriptio

1 Sanaluokista Lauseet eivät ole mitä tahansa äännejonoja; niillä on hierarkkinen konstituenttirakenne, jossa äänteet muodostavat sanoja, sanat lausekkeita ja lausekkeet lauseita. konstituentit kuuluvat kukin johonkin syntaktiseen kategoriaan tällaiset konstituentit ja kategoriat ovat teoreettisia rakennelmia, osia siitä työkalupakista, jota kielentutkija käyttää tiettyjen ilmiöiden kuvaamiseen koska ne ovat teoreettisia rakennelmia, niiden olemassaololle pitää esittää jonkinlainen oikeutus Sana rakenteen kategoriana (A. Radford: Transformational Grammar. A First Course) Lähtökohta: sanat voidaan jakaa erilaisiin sanaluokkiin tai kategorioihin. Fonologista evidenssiä (todistusaineistoa) tälle väitteelle: We need to increase productivity ~ We need an INcrease in productivity Why do you torment me? ~ Why do you leave me in TORment? We might transfer him to another club ~ He s asked for a TRANSfer pääpaino on viimeisellä tavulla silloin, kun kyseinen sana toimii verbinä, mutta ensimmäisellä silloin, kun se toimii substantiivina jos tämä halutaan esittää sääntönä, täytyy voida viitata kategorioihin (N, V)

2 Semanttista evidenssiä: tietynlaiset monitulkintaisuudet leksikaalinen monitulkintaisuus (sanojen monimerkityksisyys) rakenteellinen monitulkintaisuus (samannäköinen ilmaus voidaan rakenteellisesti tulkita useammalla tavalla) esimerkki jälkimmäisestä: mistrust wounds tulkinta N + V: Suspicion wounds, epäluottamus haavoittaa tulkinta V + N: Mistrust sores, älä luota haavoihin perinteisissä kieliopeissa sanaluokkia on eroteltu semanttisin kriteerein: verbit kuvaavat tekemistä/olemista, substantiivit olioita/asioita/tms. jne. morfologisia ja syntaktisia kriteerejä pidetään kuitenkin paljon luotettavampina Morfologista evidenssiä: eri sanaluokkiin kuuluvat sanat taipuvat eri tavalla esim. suomen verbeillä on tietynlainen taivutus (pääluokka, modus, tempus, persoona & nominaalimuodot), jota vaikkapa substantiiveilla ja adjektiiveilla ei ole vastaavasti substantiiveilla on sijataivutus, jota verbeillä ei ole adjektiiveilla on vertailuasteet, joita substantiiveilla ei ole adverbeillakin voi olla vertailuasteet, mutta ei (ainakaan täyttä) sijataivutusta (näiden sanaluokkien lisäksi Radford esittää vielä modaalit eli modaaliset apuverbit [esim. can, shall, may, must yms.] sekä determinoijat [artikkelit, determinatiivipronominit])

3 Syntaktista evidenssiä: sanojen distribuutiot: millaisissa ympäristöissä mitäkin sanaa voidaan käyttää tätä voidaan tarkastella erilaisilla testeillä ennen kaikkea tässä voidaan käyttää syntaktisia kehyksiä, joihin yritetään sitten sijoittaa erilaisia sanoja: pitää kissoista {Kalle, Ville,?Suomi,??pallo, *yli, *juoksen} tällaisilla testeillä voidaan selvittää eri sanaluokkiin kuuluvien sanojen distribuutiot ja sitä kautta sanaluokkien rajat, kun testejä tehdään tarpeeksi käytännössä distribuutioanalyysi on ensisijainen väline sanaluokkien selvittämisessä: fonologisten kriteerien käyttö on hankalaa mm. kirjakielissä kielissä ei välttämättä juuri ole semmoisia fonologisia ilmiöitä, jotka riippuvat sanaluokista morfologinen analyysi ei kaikkien kielten kohdalla auta paljonkaan semanttiset kriteerit ovat epäluotettavia (verbi ilmaisee toimintaa, mutta syöminen ilmaisee toimintaa ja on silti substantiivi jne) pääsääntönä pätee kumminkin seuraava: sanatason kategoria (sanaluokka) on joukko sanoja, joilla on joukko yhteisiä kielellisiä (erityisesti morfologisia ja syntaktisia, muoto- ja lauseopillisia) piirteitä. toisaalta yksittäiset sanat saattavat kuulua useampaankin kuin yhteen kategoriaan: He needs to see a doctor [verbi], Need he be there? [modaali], I feel a need to explore my roots [substantiivi] tanssin kanssasi vielä tämän tanssin

4 Välikatsaus: on olemassa ainakin verbejä, substantiiveja ja adjektiiveja (ja adverbeja) lisäksi on olemassa muita sanaluokkia: Partikkelit sanalla partikkelit tarkoitetaan oikeastaan kahta asiaa: ~ wanhat partikkelit : adverbit, konjunktiot, interjektiot, adpositiot yms. pienet sanaryhmät ~ uudet partikkelit, likimain wanhat partikkelit miinus kaikki niistä tunnistettavat ryhmät vanhan viisauden mukaan partikkelit eivät taivu mutta: adverbit usein taipuvat jonkin verran rajankäynti adverbien ja vajaaparadigmaisten substantiivien välillä on hankalaa, jopa mielivaltaista (ks. Vilkuna s. 43) adverbit, interjektiot, konjunktiot, adpositiot, partikkelit (sekä liitepartikkelit) Pronominit Substantiivin korvikkeita (paitsi että eivät yksiselitteisesti ole): esiintyvät yksinään substantiivilausekkeina eivät (aina) voi saada samoja määritteitä kuin substantiivi toimivat myös substantiivin etumääritteinä (tarkenteina) pronominit vs. proadverbit (täällä, siellä tuolla, missä, kaikkialla, näin, miten, siten,...) proadjektiivit (sellainen, tällainen, millainen, semmoinen,...) Pronominien erityisasema: ei puhuta pronominilausekkeista

5 Pronominiryhmiä: persoonapronominit: minä, sinä, hän, me, te, he demonstratiivipronominit: tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne refleksiivipronomini: itse (+ possessiivisuffiksi) resiprookkipronomini: toinen interrogatiivipronominit: kuka, m ikä, ken, kumpi, kumpainen relatiivipronominit: joka, mikä indefiniittipronominit: kaatopaikkaryhmä, joka, jokainen, joku, jokin, jompikumpi, kumpikin, eräs, harva, moni, usea, kukaan, mikään, kumpikaan, sama, muu,... (kuten Vilkuna huomauttaa, näistä valtaosaa nimitetään nykyään usein kvanttoreiksi) Numeraalit: perusluvut (kardinaalit, yksi, kaksi, kolme,...) järjestysluvut (ordinaalit, ensimmäinen, toinen, kolmas,...) semanttisesti selvästi läheiset ryhmät, mutta syntaktiselta käyttäytymiseltään hyvin erilaiset (ordinaalit käyttäytyvät kuten adjektiivit) kvanttorien vaikutusala: minkä määrää, paljoutta tms. ilmaisee? usein monitulkintaisuutta (varsinkin, kun lauseessa on useampia kvanttoreita Vilkuna: kaikki valitsivat yhden tehtävän ~ yhden tehtävän valitsivat kaikki monille hakijoille annettiin kaksi tehtävää ~ kaksi tehtävää annettiin monille hakijoille)