MONIPUOLISEN VÄKIREHUN MERKITYS JA VALKUAISRUOKINNAN OPTIMOINTI MAITOROTUISTEN SONNIEN RUOKINNASSA ERI IKÄKAUSINA

MONIPUOLISEN VÄKIREHUN MERKITYS JA VALKUAISRUOKINNAN OPTIMOINTI MAITOROTUISTEN SONNIEN RUOKINNASSA ERI IKÄKAUSINA Maataloustieteiden laitos Kotieläinten ravitsemustiede Maisterin tutkielma Eveliina Turpeinen Marraskuu 2011

HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Laitos Institution Department Maataloustieteiden laitos Tekijä Författare Author Eveliina Turpeinen Työn nimi Arbetets titel Title Monipuolisen väkirehun merkitys ja valkuaisruokinnan optimointi maitorotuisten sonnien ruokinnassa eri ikäkausina Oppiaine Läroämne Subject Kotieläinten ravitsemustiede Työn laji Arbetets art Level Maisterin tutkielma Aika Datum Month and year Marraskuu 2011 Sivumäärä Sidoantal Number of pages 49 Tiivistelmä Referat Abstract Tutkimus oli osa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) hanketta Lihaketjun kokonaisvaltainen kilpailukyky muuttuvilla markkinoilla. Tarkoitus oli selvittää maitorotuisten sonnien optimaalista valkuaisruokintaa eri ikäkausina ja tarkastella monipuolisen väkirehun tuotantovaikutuksia ohraväkirehuruokintaan verrattuna, kun karkearehuna tarjotaan hyvälaatuista nurmisäilörehua. Väkirehuruokinnalla pyritään lisäämään kasvavien sonnien energian ja valkuaisen saantia ja sitä kautta parantamaan tuotantotuloksia. Nuorten sonnien optimaalinen valkuaistarve ei ole täysin selvillä. Monipuolisten kaupallisten täysrehujen vaikutuksia taas on tutkittu vähän. Koe muodostui kahdesta erillisestä osakokeesta (2007 2009, 2009 2010), joissa kummassakin oli 30 maitorotuista (ay, fr) sonnia. Sonnit oli jaettu kuuteen viiden sonnin karsinaan kummassakin osakokeessa. Ajallisesti koe jaettiin kolmeen osaan: juottokauteen (eläinten ikä 2 vk-2,5 kk), teinikasvatuskauteen (2,5 kk 6 kk) ja loppukasvatuskauteen (6-18 kk). Kokeessa oli kolme erilaista väkirehuruokintaa: litistetty ohra (O); litistetty ohra + rypsitiiviste (OR) sekä teollinen täysrehu (TR). Väkirehujen lisäksi tarjottiin hyvälaatuista säilörehua (D-arvot 675 ja 695 g/kg ka). Eläimet olivat samoilla koeruokinnoilla kokeen alusta loppuun. Täysrehu oli kuitupitoisin väkirehu. Se sisälsi myös enemmän valkuaista kuin ohra. Rypsilisä lisäsi OR-rehun valkuaispitoisuutta O-rehuun verrattuna. Alkukasvatuskaudella rehut tarjottiin erillisruokintana, loppukasvatuskaudella seosrehuna. Juottokaudella vasikat saivat lisäksi juomarehua. Ruokintojen sulavuus määritettiin loppukasvatuskauden aluksi parsijaksolla ennen siirtymistä kylmäpihattoon. Sonnien kasvua seurattiin kuukausittain. Juottokaudella pääasiallinen ravinto oli sama juomarehu, eikä eroja syönneissä tullut. Teinikasvatuskaudella O-ruokitut sonnit söivät vähemmän kuin sonnit muilla ruokinnoilla. Tästä syystä myös ravintoaineiden saanti jäi vähäisemmäksi. Loppukasvatuskauden aikana sonnit söivät seosrehua saman verran riippumatta ruokinnasta. Teinikasvatuskaudella O-rehua saaneet sonnit kasvoivat hitaammin kuin muut (päiväkasvut 1198 vs. 1355 1384 g/pv). Sonnit hyötyivät OR- ja TR-rehujen korkeammasta valkuaispitoisuudesta. Puolen vuoden iässä OR- ja TR-seosta saaneiden sonnien painot eivät eronneet (241 vs. 242 kg), mutta O-seosta saaneet olivat 26 kg kevyempiä. Ero kompensoitui loppukasvatuskauden aikana, eikä loppupainoissa enää ollut eroa. Loppukasvatuskauden päiväkasvut olivat hieman yli 1100 g/pv. Eri ruokinnoilla olleet eläimet eivät eronneet teurastuloksiltaan toisistaan. Lisävalkuainen paransi päiväkasvuja alkukasvatuskaudella. Tämä saatu ero kuitenkin menetettiin loppukasvatuskaudella. Täysrehulla ei saavutettu etuja viljaväkirehuun nähden. Täysrehun ohraa suurempi valkuaispitoisuus paransi kasvuja alkukasvatuskaudella samoin kuin rypsilisä, mutta nämä erot kompensoituivat loppukasvatuskauden aikana. Täysrehu sisältää yleensä runsaasti kuitua, mikä on eläinten terveydelle hyvä asia, kun ruokinta sisältää runsaasti väkirehua. Tässä tutkimuksessa, väkirehuprosentin ollessa n. 500 g/kg ka, rehusta johtuvista terveysongelmista ei kuitenkaan ollut mitään viitteitä, vaikka ohran tärkkelyspitoisuus oli suuri. Avainsanat Nyckelord Keywords ruokinta, sonnit, väkirehu, teollinen täysrehu, ohra, valkuaislisä Säilytyspaikka Förvaringsställe Where deposited Maataloustieteiden laitos, Kotieläinten ravitsemustieteen kirjasto Muita tietoja Övriga uppgifter Further information Tutkimus tehtiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa Siikajoella. Työn ohjaajat: dosentti Arto Huuskonen ja yliopistonlehtori Seija Jaakkola

Sisällys 1 Johdanto 4 1.1 Lihanautojen ruokinta Suomessa 4 1.2 Monipuolinen väkirehu lihanaudan ruokinnassa 4 1.3 Valkuainen lihanaudan ruokinnassa 6 2 Tutkimuksen tarkoitus 7 3 Aineisto ja menetelmät 8 3.1 Koejärjestelyt ja eläimet 8 3.2 Rehut ja ruokinta 10 3.2.1 Rehut ja ruokinta alkukasvatuskaudella 10 3.2.2 Rehut ja ruokinta loppukasvatuskaudella 11 3.3 Näytteidenotto, esikäsittely ja analysointi 13 3.3.1 Rehunäytteet 13 3.3.2 Sontanäytteet 14 3.4 Tulosten laskenta ja tilastollinen analyysi 15 4 Tulokset 17 4.1 Koerehujen ja -ruokintojen kemiallinen koostumus ja rehuarvo 17 4.2 Ruokintojen sulavuus 19 4.3 Syönti ja ravintoaineiden saanti 20 4.3.1 Syönti ja ravintoaineiden saanti vasikkakaudella 20 4.3.2 Syönti ja ravintoaineiden saanti loppukasvatuskaudella 22 4.3.3 Syönti ja ravintoaineiden saanti koko kasvatuskaudella 23 4.4 Eläinten kasvu ja rehun hyväksikäyttö 24 4.5 Teurastulokset 28 5 Tulosten tarkastelu 29 5.1 Koerehujen ja ruokintojen kemiallinen koostumus ja rehuarvo 29 5.2 Ruokintojen sulavuus 30 5.3 Syönti ja ravinto-aineiden saanti 32 5.3.1 Syönti ja ravinto-aineiden saanti alkukasvatuskaudella 32 5.3.2. Syönti ja ravintoaineiden saanti loppukasvatuskaudella 33 5.4 Kasvu ja rehun hyväksikäyttö 36 5.4.1 Kasvu ja rehun hyväksikäyttö alkukasvatuskaudella 36 5.4.2 Kasvu ja rehun hyväksikäyttö loppukasvatuskaudella 37 5.5 Teurastulokset 39 6 Johtopäätökset 42 Lähdeluettelo 44

4 1 Johdanto 1.1 Lihanautojen ruokinta Suomessa Lihanaudan ravinnontarve muodostuu ylläpitoon ja kasvuun tarvittavasta energiasta, valkuaisesta, kivennäisistä ja vitamiineista sekä vedestä. Ylläpitotarve sisältää energian, joka käytetään naudan perusaineenvaihdunnan ylläpitoon sekä liikkumiseen ja lämmönsäätelyyn. Kun ylläpitotarve on saatu täytettyä, energiaa käytetään kasvuun. Ylläpitotarve vaihtelee iän, sukupuolen ja rodun mukaan (McDonald ym. 2002). Lihanautojen ruokinta suomalaisilla lihakarjatiloilla on perustunut nurmisäilörehuun (Huuskonen ym. 2007a). Viime vuosina väkirehujen käyttö on yleistynyt (Huuskonen ym. 2007a). Säilörehun ja väkirehujen hinnat ja hintasuhteet kuitenkin vaihtelevat voimakkaasti eri vuosina, minkä takia tiloilla joudutaan miettimään erilaisten ruokintojen kannattavuutta aina uudestaan. Lisätietoa erilaisista ruokinnoista, sekä karkea- että väkirehuvaltaisista, tarvitaan, jotta tiloilla ruokinta voidaan optimoida hintavaihteluiden mukaan. Sonnien ruokinnassa on aiemmin käytetty erillisruokintaa, jossa karkea- ja väkirehu tarjotaan erikseen, mutta viime vuosina seosrehun käyttö on yleistynyt. Seosrehuruokinta mahdollistaa erilaisten teollisuuden komponenttien käytön rehuksi (Huuskonen 2009c). Tulevaisuudessa seosrehuruokinnan käyttö todennäköisesti lisääntyy, kun tilakoko kasvaa. 1.2 Monipuolinen väkirehu lihanaudan ruokinnassa Väkirehuruokinnalla pyritään lisäämään kasvavien sonnien energian saantia ja sitä kautta parantamaan tuotantotuloksia. Väkirehujen käyttö kuitenkin vähentää säilörehun syöntimäärää ja huonontaa sen hyväksikäyttöä (McGee 2005) sekä suurina pitoisuuksina heikentää pötsin toimintaa ja voi aiheuttaa terveysongelmia (Krause ja Oetzel 2006, Jorgensen ym. 2007). Seosrehuruokinta mahdollistaa väkirehun osuuden kasvattamisen pienemmillä terveysriskeillä, sillä pötsin ph pysyy tasaisena. Seosrehu lisää myös syöntiä verrattuna erillisruokintaan (Caplis ym. 2005). Väkirehuna voidaan lihanautojen ruokinnassa käyttää eri viljoja, teollisuuden sivutuotteita sekä teollisia täysrehuja. Erityi-

5 sesti ohraa pidetään edullisena ja helposti hyödynnettävänä viljana. Myös vehnää ja kauraa käytetään lihanautojen rehuna. Kaupalliset yritykset painottavat neuvonnassaan monipuolisten teollisten väkirehujen etuja. Eniten teollisia rehuseoksia käytetään sioille, siipikarjalle ja lypsykarjalle (Evira 2011). Lihanautatiloilla teollisia täysrehuja käytetään lähinnä alkukasvatuskauden aikana. Suositukset teollisten väkirehujen käytöstä lihanautojen ruokinnassa perustuvat harvoin laajaan tieteelliseen tutkimukseen ja taustalla vaikuttavat lähinnä kaupalliset tarkoitusperät. Teollisten väkirehujen hinta suhteessa rehuina käytettäviin viljoihin on usein korkea, joten käytettävän väkirehun taloudellinen merkitys voi olla suuri. Rehuteollisuudella on käytettävissään laaja valikoima erilaisia raaka-aineita, kuten viljoja ja teollisuuden sivutuotteita, joita yhdistetään erilaisiksi väkirehuiksi. Tutkimuksia teollisten monipuolisten väkirehujen vaikutuksista on tehty suhteellisen vähän. Jaakkolan ym. (2009) tutkimuksessa maitotuotoksessa ei ollut eroa, kun verrattiin kotoista väkirehuseosta ja kaupallista rehua. Rehujen raakavalkuaisen ja muuntokelpoisen energian (ME) pitoisuudet olivat samat, mutta tärkkelyspitoisuus oli kaupallisessa väkirehussa pienempi. McGeen ym. (2006) mukaan väkirehun energian lähde ei vaikuta kasvavan lihanaudan tuotosominaisuuksiin tai syöntiin. Manninen ym. (2010) eivät myöskään todenneet väkirehun käsittelyn tai raaka-aineiden vaikuttaneen Hereford sonnien kasvuun, kun niitä ruokittiin kotoisella seoksella (ohra, kaura, rypsirouhe, partikkelikoko Ø 7 mm) verrattuna teolliseen monipuoliseen väkirehuun (useita eri komponentteja, Ø 3,5 mm). Tutkimuksessa teollinen väkirehu maittoi kotoista väkirehua paremmin johtuen rakeistuksesta ja mahdollisesti myös teollisen väkirehun sisältämästä melassista, jonka on raportoitu maittaneen hyvin naudoille (Spörndly ja Åsberg 2006). Huuskonen ym. (2009) vertasivat teollisen väkirehun ja ohran vaikutuksia maitorotuisten hiehojen teuraskasvatuksessa. Ruokinnan väkirehuprosentin ollessa 35 % eläinten syönneissä ei ollut eroja. Ohraa saaneiden eläinten raakavalkuaisen ja ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen (OIV) saanti oli vähäisempää kuin teollista väkirehua saaneiden, mutta energian saantiin väkirehun koostumuksella ei ollut vaikutusta. Teollisen väkirehun käyttö lisäsi hiehojen painoja alle 9 kk:n iässä verrattuna ohralla ruokittuihin hiehoihin. Ero tosin kompensoitui loppukasvatuskauden aikana ja teuraaksi mennessä

6 ryhmien elopainoissa ei ollut eroa. Lopulliset päiväkasvut tai rehun hyväksikäyttö eivät myöskään poikenneet toisistaan. Hiehojen ruokinta poikkeaa kuitenkin sonnien ruokinnasta siinä suhteessa, että hiehot rasvoittuvat voimakkaalla väkirehuruokinnalla sonneja helpommin. Teollisissa väkirehuissa käytetään viljan kuoriosia ja myllyteollisuuden sivutuotteita. Nämä jakeet sisältävät suhteellisen vähän sulavaa energiaa ja paljon kuitua, joten täysrehujen energiapitoisuus on usein viljaa pienempi. Tämän takia teollisissa rehuseoksissa on usein rasvaa lisäämässä rehun energiapitoisuutta. Runsaasti rasvaa sisältävät väkirehut ovat kuitenkin huonompia verrattuna tärkkelys- tai kuitupitoisiin, koska rasva voi alentaa orgaanisen aineen sulavuutta (Doreau ja Chilliard 1997, McGee 2005). Teolliset väkirehut sisältävät yleensä vähemmän tärkkelystä kuin vilja, ja suuria väkirehuannoksia käytettäessä viljan korvaaminen kuitupitoisella väkirehulla voi olla edullista terveyden ja pötsin toiminnan kannalta. Rehuannoksen riittävä kuitupitoisuus lisää märehtimistä ja sitä kautta pötsin puskurointia happamoitumista vastaan (Jorgensen ym. 2007). Jorgensenin ym. (2007) tutkimuksessa myös todettiin, ettei väkirehun tärkkelyssisällön vähenemisellä (427 g/kg ka vs. 248 g/kg ka) ollut vaikutusta alle vuoden ikäisten friisiläissonnien kasvuun, koska vähemmän tärkkelystä saaneet sonnit lisäsivät kuiva-aineen syöntiä ja sitä kautta kompensoivat alempaa energian saantiaan. Säilörehun laatu vaikuttaa väkirehusta saatavaan hyötyyn. Laadukasta säilörehua saavilla eläimillä väkirehusta saatava kasvuvaste pienenee (McGee 2005). Yhteenvedossaan McGee (2005) totesi hyvin sulavan nurmisäilörehun (D-arvo n. 700 g/kg ka) ja keskimääräisen väkirehulisän (n. 50 % rehuannoksesta) tuottavan lähes saman tuloksen, joka saavutetaan korkeilla väkirehumäärillä. Mitä sulavampaa säilörehu on, sitä paremmat kasvuvasteet se antaa. 1.3 Valkuainen lihanaudan ruokinnassa Naudan lihaksien tärkein rakennusaine on valkuainen (McDonald ym. 2002). Lihasten muodostumiseen eli valkuaissynteesiin käytettävät aminohapot imeytyvät eläimen ruoansulatuskanavasta. Märehtijöillä tärkein valkuaisen lähde on pötsissä muodostuva mikrobivalkuainen. Vain osa rehun sisältämästä valkuaisesta päätyy pötsin ohi ohutsuoleen ja tätä kautta elimistön käyttöön.

7 Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät maitorotuiset sonnit hyödy valkuaislisästä yli puolen vuoden iässä, jos ruokinnassa käytetään perusrehuina hyvälaatuista nurmisäilörehua ja viljapohjaisia väkirehuja (Huuskonen ym. 2008a, Huuskonen 2009b). Lisätty rypsilisä ei vaikuttanut positiivisesti kasvuun, rehun hyväksikäyttöön tai teuraslaatuun (Huuskonen ym. 2008a). Yli puolivuotiailla naudoilla pötsin mikrobivalkuainen ja perusrehuista peräisin oleva ohitusvalkuainen riittävät yleensä takaamaan riittävän OIV:n saannin (Huuskonen 2009d). Valkuaislisällä ei ole myöskään osoitettu olevan vaikutusta varsinaisten liharotujen tuotantotuloksiin, kun eläimet on ruokittu hyvälaatuisilla perusrehuilla (säilörehu + vilja) (Pesonen 2011). Loppukasvatuskaudella kasvua rajoittavaksi tekijäksi voi muodostua energian saanti. Tämä on huomioitu myös sonnien ruokintasuosituksissa (MTT 2010). Huuskosen ym. (2008a) tutkimuksen säilörehu oli sulavuudeltaan keskinkertaista (D-arvo 653 g/kg ka). Aikaisemmissa tutkimuksissa (Huhtanen ym. 1989, Aronen 1990, Aronen ym. 1992) valkuaislisällä saadut positiiviset tulokset johtuivat juuri huonommin sulavasta karkearehusta tai nuoremmasta eläinaineksesta. Alle puolivuotiaat lihanaudat hyötyvät valkuaislisästä, koska niiden pötsin toiminta ei ole vielä täysin kehittynyt. Valkuaislisällä alussa saatua hyötyä on kuitenkin usein menetetty loppukasvatuskauden aikana (Huhtanen ym. 1989, Aronen 1990), eikä nuorten lihasonnien optimaalinen väkirehu- ja valkuaistarve ole täysin selvillä. Nykyään lihasonnit myös kasvatetaan isommiksi kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Sonnien teuraspaino on kohonnut 275 kg:sta (1996) 337 kg:aan (2009) (Tike 2010). Mahdollista alkukasvatuskaudella saatua etua menetetään näin edelleen pidemmän kasvatuskauden aikana. 2 Tutkimuksen tarkoitus Tämä maisterin tutkielma liittyy Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Taloustutkimusyksikön hallinnoimaan hankkeeseen Lihaketjun kokonaisvaltainen kilpailukyky muuttuvilla markkinoilla. Hankkeen tarkoitus on tuottaa tietoa suomalaisen lihaketjun kilpailukyvyn parantamiseksi ja suomalaisen lihantuotannon vastuullisuuden edistämiseksi. Tässä maisterin tutkielmassa tarkastellaan MTT:n Kotieläintuotantoyksikön toteuttamaa hankkeen osatutkimusta, jonka tarkoitus on ollut optimoida lihanautojen väkirehu- ja valkuaisruokintaa.

8 Tutkimuksen tavoitteisiin kuului selvittää maitorotuisten sonnien saaman valkuaislisän ja monipuolisen väkirehun biologista ja taloudellista merkitystä tarkastellen koko kasvatuskautta. Päätavoitteina oli tutkia ja optimoida koko kasvatuskauden valkuaisruokintaa ja selvittää onko monipuolisella väkirehulla vaikutusta tuotantotuloksiin verrattuna yksinkertaiseen ohraruokintaan, kun karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua. Hypoteesina oli, että valkuaislisä parantaa alkukasvatuskaudella vasikoiden kasvua, mutta ero kompensoituu loppukasvatuskaudella. Samoin oletettiin, että monipuolinen, maittava ja ohraa valkuais- ja kuitupitoisempi väkirehu parantaa vasikoiden rehun syöntiä ja kasvua alkukasvatuskaudella ohraruokintaan verrattuna. Tutkimuksessa haluttiinkin tutkia, miten alkukasvatuskaudella mahdollisesti syntyvät erot muuttuvat loppukasvatuskauden aikana ja miten väkirehun koostumus vaikuttaa sonnien teurastuloksiin. 3 Aineisto ja menetelmät 3.1 Koejärjestelyt ja eläimet Koe suoritettiin MTT:n Siikajoen toimipisteessä. Koko koe muodostui kahdesta erillisestä osakokeesta. Ensimmäinen kasvatuskoe alkoi marraskuussa 2007 ja loppui toukokuussa 2009. Kasvatuskoe toistettiin tammikuun 2009 ja heinäkuun 2010 välisenä aikana. Vasikat saapuivat tilalle yhdessä erässä A-Tuottajat Oy:n eläinvälityksen kautta molemmissa kokeissa. Sekä ensimmäisessä että toisessa kasvatuskokeessa sonneja oli 30. Ensimmäisessä kokeessa 18 eläintä oli rodultaan ayrshirejä (ay) ja 12 holsteinfriisiläisiä (fr). Toisessa kokeessa ayrshirejä oli 19 ja holstein-friisiläisiä 11. Koe alkoi yhden vuorokauden kuluttua vasikoiden saapumisesta. Ensimmäisen kokeen alussa vasikat painoivat keskimäärin 52,8 ± 8,1 kg ja olivat 18 ± 3,9 päivän ikäisiä. Toisen kokeen alussa vasikat painoivat keskimäärin 52,5 ± 6,1 kg ja olivat 18 ± 6,1 päivän ikäisiä. Eläimet ryhmiteltiin heti tulopäivänä satunnaisesti kuuteen viiden sonnin ryhmään kolmelle erilaiselle koeruokinnalle siten, että kullekin ruokinnalle tuli mahdollisimman sama määrä ay- ja fr-rodun elämiä. Yhtä koeruokintaa kohti oli kaksi karsinaa kummassakin osakokeessa. Näillä ruokinnoilla eläimet olivat kokeen loppuun.

9 Alkukasvatuskaudella, alle puolivuotiaina, eläimet olivat navetassa viiden vasikan ryhmäkarsinoissa, joiden koko oli 3,0 x 3,5 m. Tilaa yhtä vasikkaa kohti oli 2,1 m 2. Lämpötila vasikkalassa oli 17 19 C juotolta vieroitukseen asti, minkä jälkeen lämpötila oli 15 C:sta. Eläimet siirrettiin kuuden kuukauden iässä neljä viikkoa kestävälle parsijaksolle, jotta ruokintojen sulavuus voitiin määrittää. Loppukasvatuskaudeksi eläimet siirrettiin kylmäpihattoon viiden eläimen ryhmäkarsinoihin samoissa ryhmissä, joissa ne olivat olleet vasikkakaudella. Pihatossa karsinan koko oli 4 x 8 m. Tilaa oli 6,4 m 2 /eläin, josta makuualuetta 3,2 m 2 /eläin. Ruokintapöydällä tilaa oli 80 cm yhtä eläintä kohti. Juontipaikkoja oli yksi viittä eläintä kohti. Eläimet punnittiin kokeen alussa kahtena peräkkäisenä päivänä. Juottokaudella punnitus tapahtui kahden viikon välein. Parsijakson alussa punnitus tapahtui kahtena peräkkäisenä päivänä, kuten myös pihattoon siirrettäessä. Loppukasvatuskaudella punnitus tapahtui jokaisen ruokintajakson lopuksi, noin neljän viikon välein. Viimeisen kerran eläimet punnittiin ennen teuraaksi lähtöä kahtena peräkkäisenä päivänä. Kaikki punnitukset tapahtuivat aamulla ennen ruokintaa. Tavoiteltu teuraspaino oli 340 350 kg. Molemmissa kokeissa sonnit teurastettiin yhtenä ryhmänä, kun keskimääräinen elopaino oli 660 kg. Eläimet teurastettiin Atrian teurastamossa Kuopiossa. Teurastus tapahtui yleisten teurastuskäytäntöjen mukaan. Pään, vuodan, jalkojen, hännän, sisäelinten ja sisälmysrasvan poistamisen jälkeen määritettiin teuraspaino. Ruhojen lihakkuus luokiteltiin muodon perusteella EUROP - laatuluokituksen mukaan, jossa E tarkoittaa lihakkuudeltaan erinomaista, P lihakkuudeltaan heikkoa ruhoa (OJEC 1981a). Rasvaluokitukset tehtiin asteikolla 1-5, jossa 1 tarkoittaa vähärasvaista ja 5 erittäin rasvaista ruhoa.

10 3.2 Rehut ja ruokinta 3.2.1 Rehut ja ruokinta alkukasvatuskaudella Alkukasvatuskausi jakaantui kahteen osaan, juottokauteen (eläinten ikä 2,5 vk-2,5 kk) ja teinikasvatuskauteen (eläinten 2,5 kk 6 kk). Koko alkukasvatuskauden ajan rehut tarjottiin erillisruokintana. Väkirehujen ja säilörehun lisäksi tarjolla oli heinää kaikille ruokintaryhmille. Juottokaudella kaikki saivat samaa juomarehua. Tulopäivänä vasikat saivat 2 litraa glukoosi-suolaliuosta (1 litra vettä + 3 rkl glukoosia + 1 tl suolaa) ripulin ehkäisemiseksi. Juottokaudella vasikat saivat päivässä 8,5 litraa kaupallista juomarehua (Startti Auto, Valio Oy, Taulukko 1). Juontikertoja oli vähintään kuusi päivässä ja tarjotun juoman lämpötila oli 37 ºC. Juotto tapahtui juottoautomaatilta (Stand Alone 2 Plus, Förster, Engen, Germany; ohjelma: Kalbmanager 4.2). Juomarehua annosteltiin automaattiin 125 g/ 1 l vettä. Taulukko 1. Juomarehun (Startti Auto) ja alkukasvatuskauden väkirehun (Primo I) koostumus (g/kg ka). Startti Auto Primo I Rasvaton maitojauhe 558 Rypsipuriste 150 Vehnärehujauho 30 Herajauhe 245 Ohra 150 Ohramallasrehu 30 Laardi 152 Vehnälese 127 CaCO 3 16 Vehnätärkkelys 23 Kaura 100 Panimohiiva Progut 10 (patent: FI109759) Rypsiöljy 9 Vehnä 80 Kasvirasvaseos 5 Lesitiini 4 Melassileike 80 Esiseos 4 CaCl 2 4 Kuorittu kaura 60 Suola 4 CaCl 3 Rypsirouhe 50 Na 2 CO 3 2 Vitamiinikivennäisseos 2 Soijarouhe 50 MgO 2 Seosmelassi 50 Juottokaudella vasikoille oli tarjolla vapaasti väkirehua ja säilörehua koeruokintansa mukaan. Alkukasvatuskauden aikana kokeessa oli kolme erilaista väkirehukoekäsittelyä: 1. Ohra + kivennäinen (O-ruokinta) 2. Seos, jossa 80 % ohraa ja 20 % rypsitiivistettä + kivennäinen (OR-ruokinta) 3. Teollinen täysrehu (Primo I, Suomen Rehu Oy, taulukko 1) (TR-ruokinta)

11 Alkukasvatuskauden aikana ruokinnat pyrittiin järjestämään laskennallisten OIV:n saantien mukaan. O-ruokinnalla olleiden sonnien laskennallinen OIV:n saanti juotolta vieroitukseen jäi alle sen hetkisten kasvavien lihanautojen valkuaisruokintasuositusten (MTT 2006). OR-ruokinnalla laskennallisen OIV:n saanti pyrittiin rypsilisällä nostamaan ruokintasuositusten (MTT 2006) mukaiselle tasolle. TR-ruokinnalla OIV:n laskennallisen saannin ennakoitiin olevan samalla tasolla OR-ruokinnan kanssa. Kahden ja puolen kuukauden iässä vasikat vieroitettiin juotolta. Vieroitus tapahtui asteittain vähentämällä juomarehun annosta puoli litraa päivässä kokeen seitsemänneltä viikolta alkaen, kunnes vasikat eivät enää saaneet juomarehua. Juotolta vieroituksen jälkeen eläimet saivat vapaasti nurmisäilörehua. Väkirehun määrä rajoitettiin maksimissaan 3 kg/pv/eläin kuuden kuukauden ikään saakka. Vasikat saivat ns. lääkerehuna myös heinää, mikäli niillä ilmeni ripulia. 3.2.2 Rehut ja ruokinta loppukasvatuskaudella Kuuden kuukauden iästä alkaen sonnit saivat vapaasti seosrehua, jossa säilörehuväkirehu suhde oli 1/1 kuiva-aineesta. Rypsilisällä pyrittiin siihen, että OR- ja TRruokintojen raakavalkuaispitoisuudet olisivat keskenään yhdenmukaiset. Kuuden kuukauden iästä eteenpäin teurastukseen asti seosrehukoeruokinnat olivat seuraavat: 1. kuiva-aineesta 50 % nurmisäilörehua ja 50 % litistettyä ohraa (O-ruokinta) 2. kuiva-aineesta 50 % nurmisäilörehua ja 50 % litistettyä ohraa + rypsitiivistettä 500 g / eläin / päivä (OR-ruokinta) 3. kuiva-aineesta 50 % nurmisäilörehua ja 50 % teollista täysrehua (TR-ruokinta) Seoksiin käytettiin tutkimustilalla tuotettua ohraa sekä kaupallista täysrehua (Primosarja, Suomen Rehu Oy). Osa sonneista sai myös valkuaislisää (Rypsitiiviste, A-rehu Oy). Täysrehussa kivennäiset ja vitamiinit olivat valmiina, mutta ohraseosrehua saaneiden sonnien riittävästä vitamiinin ja kivennäisten saannista piti huolehtia erikseen. Sonnit saivat eri kivennäislisää alkukasvatuskaudella (Mulli-Melli, Raisio Oy) ja loppukasvatuskaudella (Kasvu-apekivennäinen, A-Rehu Oy). Myös vitamiinitäydennysrehua sonnit saivat koko kasvatuskauden ajan (Xylitol ADEsan, Suomen Rehu Oy).

12 Seosrehu tehtiin apevaunulla (Junkkari A-mix 9, Junkkari Oy, Ylihärmä, Suomi) noin viiden päivän välein. Eläimet ruokittiin kolmesti päivässä klo 9.00, 13.00 ja 18.00. Kivennäis- ja valkuaislisää saaneille ryhmille kyseiset rehut lisättiin jaetun seosrehun päälle käsin kerran päivässä. Vitamiinilisää saivat O- ja OR-ryhmät kerran viikossa. Teollinen täysrehu tuli tehtaalta kolmessa erässä, samoin kuin rypsitiiviste. Eri erät sisälsivät hieman erilaisia rehukomponentteja (Taulukko 2, Taulukko 3). Täysrehut olivat tehty siten, että niiden ravintoainesisällöt vastasivat toisiaan (Ka 870 g/kg ka, raakavalkuainen 145 g/kg ka, raakarasva 40 g/kg ka, raakakuitu 80 g/kg ka ja hehkutusjäännös 74 g/kg ka, OIV 102 g/kg ka ja PVT 3 g/kg ka). Ensimmäinen erä käytettiin välillä marraskuu 2007 - elokuu 2008 ja toinen erä välillä elokuu 2008 -syyskuu 2009. Kolmas erä aloitettiin syyskuussa 2009 ja sitä käytettiin kokeen loppuun heinäkuuhun 2010. Taulukko 2. Primo II rehujen koostumukset kuormakirjan mukaan (g/kg). Primo II 1. erä 2. erä 3. erä Ohra 294 388,5 279 Kaura 100 56 220 Kuorittu kaura 100 - - Mäskijauho 100 100 70 Ohramallasrehu 90 50 70 Vehnälese 84 150 100 Kaurankuorijauho 50 20 25 Seosmelassi 50 50 50 Rypsirouhe 35 140 104 Palmunydinpuriste 30 - - Rypsipuriste 30 - - Kalsiumkarbonaatti 20,5 19,5 19,5 Suola 7 7 6,5 Kasvirasvaseos 5 7 5 Esiseos 2,5 2,5 2,5 Magnesiumoksidi 2 2 2 Panimohiiva - 7,5 7,5 Melassileike - - 39

Taulukko 3. Rypsitiivisteen koostumukset kuormakirjan mukaan (g/kg). Rypsitiiviste 1. erä 2. erä 3. erä rypsipuriste 70-17 rapsirouhe 780 846 804 seosmelassi 40 40 40 tiivistetty tärkkelysrankki 40 40 40 ohrarehu 70 74 99 13 Karkearehu oli noukinvaunulla korjattua, laakasiiloon säilöttyä esikuivattua timoteinurminata säilörehua, jonka säilönnässä käytettiin muurahaishappopohjaista säilöntäainetta (AIV 2 Plus, Kemira Oyj) 5 litraa/tonni tuoretta ruohoa. Säilöntäaine sisälsi 750 g muurahaishappoa/kg sekä 55 g ammoniumformiaattia/kg. Säilörehut tehtiin kahtena eri kasvukautena ja käytössä oli sekä ensimmäisen että toisen sadon rehuja. Päivittäinen rehunkulutus määritettiin punnitsemalla kuhunkin karsinaan menevän rehun määrä ennen rehunjakoa. Syömättä jäänyt rehu kerättiin päivittäin kaukaloista, punnittiin ja vähennettiin annetun rehun määrästä. Näin saatiin karsinakohtainen todellinen syönti. 3.3 Näytteidenotto, esikäsittely ja analysointi 3.3.1 Rehunäytteet Syötössä olleesta säilörehusta kerättiin aina seosrehua tehtäessä näytteitä, jotka yhdistettiin jokaisen neljän viikon ruokintajakson analyysinäytteeksi. Ohrasta, rypsitiivisteestä, juomarehusta, täysrehuista sekä kivennäisestä kerättiin näytettä jokaisesta rehuerästä ja tämä yhdistettiin eräkohtaiseksi analyysinäytteeksi. Kaikki rehunäytteet lähetettiin analysoitaviksi MTT:n laboratorioon Jokioisille (ohra, täysrehu, rypsitiiviste, säilörehu, kivennäinen, heinä). Säilörehu- ja ohranäytteet lähetettiin myös Valio Oy:n aluelaboratorioon Seinäjoelle. Säilörehusta määritettiin käymislaatu (ph, liukoinen typpi, ammoniumtyppi, vesiliukoiset hiilihydraatit, haihtuvat rasvahapot ja maito- sekä muurahaishappo) Valio Oy:ssä käytössä olevalla puristenestetitraukseen pohjautuvalla laatumäärityksellä (Moisio ja

14 Heikonen 1989). Säilörehun D-arvo (sulavan orgaanisen aineen pitoisuus ka:ssa) määritettiin NIR -menetelmällä (Nousiainen ym. 2003). Kuten säilörehusta, myös väkirehuista ja heinästä analysoitiin kuiva-aineen, orgaanisen aineen, raakavalkuaisen, neutraalidetergenttikuidun (NDF), sulamattoman kuidun (indf), raakarasvan ja tärkkelyksen pitoisuudet. Primäärinen kuiva-aine määritettiin lämpökaapissa (105 C, 20 h). Säilörehun kuiva-aine korjattiin haihtuvien yhdisteiden (maitohappo, haihtuvat rasvahapot ja ammoniakki) osalta Huidan ym. (1986) mukaan. Orgaanisen aineen pitoisuus saatiin polttamalla näytettä (600 C 18 h) ja vähentämällä näin saadun tuhkan määrä kuiva-aineen määrästä. Sulamaton kuitu määritettiin Huuskosen (2009a) kuvaamalla tavalla. Neutraalidetergenttikuitu analysoitiin Van Soestin ym. (1991) mukaan. Raakavalkuainen määritettiin Dumas -tyypin typpianalysaattorilla (Leco FP-428 N Analyser, Leco Corporation, St. Joseph, MO, USA). Kaikista rehuista analysoitiin lisäksi tärkkelys (Salo ja Salmi 1968) sekä raakarasva (AOAC 1995). 3.3.2 Sontanäytteet Kaikilta sonneilta määritettiin parsijakson aikana ruokinnan näennäinen in vivo sulavuus happoon liukenematon tuhka (AIA) menetelmällä (van Keulen ja Young 1977). Ennen sulavuuskoejaksoa sonnit totutettiin loppukasvatuskauden ruokintaan kolmen viikon ajan. Ensimmäisen koeryhmän sulavuuskoe oli 5. 9.6.2008, toisen ryhmän koe 3. 7.7.2009. Sulavuuskokeen aikana eläimet painoivat keskimäärin 250 kg. Kokeen kesto oli viisi vuorokautta. Sonnat kerättiin kahdesti vuorokaudessa tunnin ajan aamulla kello 7.00 ja iltapäivällä kello 15.00. Näytteet (400 500 g/pv) kerättiin eläinten takaa kumimatolta tai suoraan peräsuolesta, jos eläimet eivät ulostaneet keruun aikana. Näytteet sekoitettiin ja pakastettiin. Jakson lopuksi sontanäytteistä tehtiin yksi sonnikohtainen kokonaisnäyte, joka kuivattiin ja lähetettiin analysoitavaksi. Sulavuuksien laskemista varten kuivatut sontanäytteet lähetettiin MTT:n laboratorioon Jokioisiin, jossa niistä määritettiin tuhka-, raakavalkuais-, NDF-pitoisuudet sekä AIA. Sulavuuskokeen aikana myös rehuista (säilörehu, ohra, rypsitiiviste, teollinen täysrehu, kivennäinen) otettiin näytteet määrityksiä varten. Happoon (2 M HCl) liukenematon tuhka määritettiin sonta- ja rehunäytteistä Van Keulenin ja Youngin (1977) mukaan. Muut sulavuuskokeen määritykset tehtiin samoin kuin kohdassa 3.3.1.

15 3.4 Tulosten laskenta ja tilastollinen analyysi Säilörehun ME-arvo laskettiin rehun sisältämän sulavan orgaanisen aineen perusteella kertomalla D-arvo 0,016:lla (MTT 2010). Heinän ME-arvo laskettiin kaavalla: ME (MJ) = 0,0169 D-arvo - 1,05 (MTT 2010). Säilörehun syönti-indeksi laskettiin rehuanalyysitulosten mukaan seuraavalla kaavalla Huhtasen ym. (2007) mukaan. Syönti-indeksi = 100 + 10 [(D-arvo 680) 0,0170 (TA 80) 0,0128 + (0,0198 (KA 250) 0,00002364 (KA 2 250 2 )) 0,44 a + 4,13 b 2,58 b 2 + 5,90 c 6,14 c 2 ] Kaavassa D-arvo on orgaanisen aineen sulavuus (g/kg ka), TA on säilörehun kokonaishappopitoisuus (g/kg ka), KA on säilörehun kuiva-ainepitoisuus (g/kg ka), a on jälkikasvu säilörehun osuus rehusta (0-1), b on palkokasvien osuus säilörehusta (0-1), c on kokoviljasäilörehun osuus rehusta (0-1). Väkirehujen muuntokelpoinen energia (ME) laskettiin Rehutaulukoiden (MTT 2010) mukaan komponenttien rehuarvoja hyväksi käyttäen. Rehujen valkuaisarvot laskettiin Suomen olosuhteisiin muunnetun pohjoismaisen valkuaisarvojärjestelmän mukaan ohutsuolesta imeytyvänä valkuaisena (OIV) ja pötsin valkuaistaseena (PVT) (MTT 2010). Sonnien ravintoaineiden saanti laskettiin kertomalla syötyjen rehujen kuivaainemäärät niiden ravintoainepitoisuuksilla. AIA-tulosten perusteella määritettiin ravintoaineiden sulavuuskertoimet seuraavasti: % AIArehun KA : ssa Kuiva-aineen sulavuuskerroin = 1 % AIA sonnan KA : ssa % AIA rehussa ravintoainetta sonnassa Yksittäisen ravintoaineen sulavuuskerroin= 1 % AIA sonnassa ravintoainetta rehussa Sonnien päiväkasvu laskettiin loppupainon ja kokeen alun painon erotuksena jaettuna kasvatuspäivillä. Nettokasvu kasvatusaikana laskettiin teuraspainon ja kokeen alun ruhopainon (alkupaino x 0,4) erotuksena jaettuna kasvatuspäivillä. Taloudelliset laskelmat tehtiin teurastamon tilityshintojen mukaan.

16 Muutama eläin jouduttiin poistamaan ennen kokeen loppua. Tuloksissa huomioitiin nämä eläimet siihen asti, kun ne olivat kokeessa. Ensimmäisestä osakokeesta poistettiin viisi sonnia jalkaongelmien vuoksi ja yksi hengitystietulehduksen takia. Toisesta osakokeesta poistettiin kaksi eläintä, toinen hengitystietulehduksen ja toinen toistuvien puhaltumisien seurauksena. Tilastollisen testauksen koemalli oli täysin satunnaistettu koe, jossa havaintoyksikkönä oli karsina. Tällöin karsinakohtainen havainto koostui viiden eläimen keskiarvosta. Rehujen syönnin osalta jokaisesta karsinasta voitiin mitata tämä yksi karsinakohtainen havainto. Eläinten kasvu- ja teurastulosten osalta käytössä oli jokaiselta eläimeltä mitattu tulos, jotka sitten yhdistettiin karsinakohtaiseksi havainnoksi. Sulavuuskokeen ajan eläimet olivat parteen kytkettyinä, joten sulavuuskokeen tuloksissa havaintoyksikkönä on käytetty yksittäistä eläintä. Tulosten tilastollisena käsittelynä tehtiin varianssianalyysi SAS-ohjelmiston GLM-proseduurilla (Littell ym. 1991). Testauksessa käytetty koemalli oli y ijk = + α i + β j + (α β) ij + e ijk, missä on yleiskeskiarvo, α i on koekäsittelyn vaikutus (i=1,2,3), β j on kokeen vaikutus (j=1,2), (α β) ij on käsittelyn ja kokeen yhdysvaikutus ja e ijk on virhetermi. Koekäsittelyjen väliset tilastolliset erot testattiin Tukeyn-testillä, jossa tilastollisesti merkitsevänä tasona pidettiin arvoa P<0,05. Tuloksia esitettäessä taulukoissa on ilmoitettu koekäsittelyn merkitsevyystaso (P-arvo) ja Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä.

17 4 Tulokset 4.1 Koerehujen ja -ruokintojen kemiallinen koostumus ja rehuarvo Säilörehun kemiallinen ja ravitsemuksellinen koostumus sekä käymislaatu olivat hyviä molemmissa kokeissa (Taulukko 4). Säilörehun sulavuus oli molemmissa kokeissa hyvä (D-arvot 675 ja 695 g/kg ka), eivätkä säilörehut poikenneet käymislaadultaan toisistaan. Erilaisista korjuuolosuhteista johtuen eri osakokeiden säilörehujen kuiva-aineet poikkesivat kuitenkin toisistaan. Keskimääräinen kuiva-aine oli ensimmäisessä kokeessa 324 g/kg ja toisessa 260 g/kg. Säilörehut erosivat myös koostumukseltaan juuri eri korjuuajankohdasta ja erilaisista olosuhteista johtuen. Taulukko 4. Karkearehujen kemiallinen ja ravitsemuksellinen koostumus ja säilörehun käymislaatu (g/kg ka, jos ei muuta mainittu). Säilörehu, koe 1 Säilörehu, koe 2 Heinä Rehujen koostumus Kuiva-aine, g/kg 324 260 830 Orgaaninen aine 922 936 956 Raakavalkuainen 173 161 62 NDF 1 536 550 675 indf 2 60 51 Raakarasva 39 43 21 Tärkkelys 12 7 10 D-arvo 675 695 550 Energia-arvo, MJ ME/kg ka 10,8 11,1 8,8 OIV 3 85 86 74 PVT 4 27 14-63 Säilörehun syönti-indeksi 5 107 104 Säilörehun ME-indeksi 5 105 107 Säilörehun käymislaatu ph 4,3 4,0 Haihtuvat rasvahapot 6 18 Maito- ja muurahaishappo 35 53 Sokerit 87 46 Kokonaistypestä, g/kg N Ammoniakki-N 49 56 Liukoinen-N 459 504 1 Neutraalidetergenttikuitu 2 Sulamaton kuitu 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Pötsin valkuaistase 5 Laskettu Huhtanen ym. (2007) mukaan

18 Alkukasvatuskauden väkirehujen kemialliset ja ravitsemukselliset koostumukset juomarehun, ohran ja täysrehun osalta saatiin analyysituloksista. Ohra-rypsiseoksen koostumus laskettiin ohran ja rypsin koostumuksen mukaan (Taulukko 5). OR- ja TRväkirehujen raakavalkuaispitoisuudet olivat 36 ja 49 % suuremmat kuin ohran raakavalkuaispitoisuus. Myös NDF:ää oli enemmän OR-rehussa ja täysrehussa kuin ohrassa. Raakarasvan pitoisuus oli ohrassa ja OR-rehussa alle puolet täysrehun raakarasvan pitoisuudesta. OR-rehussa oli 19 % ja täysrehussa 38 % vähemmän tärkkelystä kuin ohrassa. OIV:n pitoisuus oli lähes sama OR-rehussa ja täysrehussa niin kuin pyrittiinkin järjestämään. Ohran OIV pitoisuus jäi hieman pienemmäksi rehujen OIV pitoisuuksiin verrattuna. Energiapitoisin väkirehu oli ohra (13,1 MJ ME/kg ka). Taulukko 5. Juomarehun ja väkirehujen kemiallinen ja ravitsemuksellinen koostumus (g/kg ka, jos ei muuta mainittu). Koostumus analyyseistä, lukuun ottamatta alkukasvatuskauden ohra+rypsi-seosta, jonka tulokset laskennalliset. Juomarehu Ohra Rypsi Ohra+ rypsi Täysrehu Alkuk. Täysrehu Loppuk. Kuiva-aine, g/kg 965 874 881 875 875 870 Orgaaninen aine 919 971 914 960 927 926 Raakavalkuainen 206 124 351 169 185 145 NDF 1 16 204 318 227 242 306 indf 2 2 43 133 61 46 91 Raakarasva 170 22 40 26 53 47 Tärkkelys 48 525 22 424 327 360 Energia-arvo, MJ ME/kg ka 19,9 13,1 11,7 12,8 12,4 11,9 OIV 3 180 104 151 113 111 102 PVT 4 -- -38 111-8 29 3 1 Neutraalidetergenttikuitu 2 Sulamaton kuitu 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Pötsin valkuaistase Seosrehujen rehuarvot ja kemialliset koostumukset laskettiin eri komponenttien arvojen mukaan (Taulukko 6). Raakavalkuaista oli saman verran OR- ja TR-seoksissa. Ohraseoksessa raakavalkuaisen pitoisuus oli hieman pienempi. NDF-pitoisuus oli suurempi TR-seoksessa kuin muissa seoksissa (421 vs. 367 370 g/kg ka), johtuen täysrehun suuremmasta NDF-pitoisuudesta (Taulukko 5). Myös sulamattoman kuidun pitoisuus oli

19 TR-seoksessa suurempi kuin muissa seoksissa (76 vs. 52 56 g/kg ka). Ohrapohjaisissa O- ja OR-seoksissa tärkkelystä oli enemmän kuin TR-seoksessa. Täysrehun ja rypsin rasvapitoisuus näkyi myös vastaavien seosrehujen suurempana rasvapitoisuutena. Energia-arvoltaan O-seosrehu ja OR-seosrehu olivat yhtenevät, mutta TR-seosrehun energiaarvo oli 5 % alempi. Taulukko 6. Loppukasvatuskaudella syötettyjen seosrehujen koostumukset ja laskennalliset rehuarvot (g/kg ka, jos ei muuta mainittu) Säilörehu + Säilörehu + ohra + Säilörehu + ohra rypsi täysrehu Kuiva-aine, g/kg 473 484 472 Orgaaninen aine 947 945 924 Raakavalkuainen 149 159 159 NDF 1 370 367 421 indf 2 52 56 76 Raakarasva 31 40 43 Tärkkelys 269 256 186 Energia-arvo, MJ ME/kg ka 11,9 11,9 11,3 OIV 3 95 97 94 PVT 4-6 0 15 1 Neutraalidetergenttikuitu 2 Sulamaton kuitu 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Pötsin valkuaistase 4.2 Ruokintojen sulavuus Ruokintojen sulavuudet on esitetty näennäisinä in vivo sulavuuksina (Taulukko 7). Kaikki määritetyt ravintoaineiden sulavuudet erosivat merkitsevästi käsittelyjen välillä (P<0,001). Täysrehuruokinnalla kuiva-aineen, orgaanisen aineen ja NDF:n sulavuudet olivat huonompia kuin muilla ruokinnoilla. Raakavalkuaisen sulavuus oli selkeästi parempi OR-ruokinnalla kuin O- tai TR-ruokinnoilla.

20 Taulukko 7. Ruokintojen näennäiset in vivo -sulavuudet. Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Kuiva-aine 0,774 b 0,779 b 0,725 a 0,0040 <0,001 Orgaaninen aine 0,786 b 0,794 b 0,740 a 0,0040 <0,001 Raakavalkuainen 0,722 a 0,799 b 0,708 a 0,0045 <0,001 NDF 3 0,679 b 0,686 b 0,608 a 0,0073 <0,001 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Neutraalidetergenttikuitu 4.3 Syönti ja ravintoaineiden saanti 4.3.1 Syönti ja ravintoaineiden saanti vasikkakaudella Juottokaudella syönnit eri ruokinnoilla eivät eronneet toisistaan (Taulukko 8). Juomarehua kaikki ryhmät joivat saman verran. OR-ruokinnalla vasikat söivät hieman enemmän karkearehua kuin muilla ruokinnoilla (p>0,05). Energian tai ravintoaineiden saannit eivät eronneet ruokintojen välillä. Taulukko 8. Syönti ja ravintoaineiden saanti juottokauden (2,5 vk 2,5 kk) aikana (kesto 56 pv). Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Syönti, kg ka/pv Juomarehu 0,82 0,82 0,83 0,013 0,869 Väkirehu 0,29 0,38 0,38 0,043 0,288 Karkearehu 0,20 0,24 0,19 0,014 0,083 Yhteensä 1,31 1,44 1,40 0,063 0,385 Ravintoaineiden saanti Energia, MJ ME/pv 18,6 20,2 19,9 0,82 0,440 Raakavalkuainen, g/pv 259 294 292 11,3 0,125 OIV 3, g/pv 222 238 235 7,9 0,367 NDF 4, g/pv 184 230 214 14,7 0,162 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Neutraalidetergenttikuitu

21 Teinikasvatuskaudella väkirehun syönneissä ei ollut eroa (Taulukko 9). O-ruokinnalla vasikat söivät vähemmän karkearehua kuin OR- ja TR-ruokinnoilla, mikä vaikutti myös kokonaissyönti määrään. Vasikat saivat täysrehuruokinnalla 16 % enemmän muuntokelpoista energiaa kuin ohraruokinnalla (P<0,05). OR-ruokinnan energiansaanti sen sijaan ei eronnut O- tai TR-ruokinnan energiansaannista. O-ruokinnalla sonnit saivat vähemmän raakavalkuaista kuin OR-ruokinnalla tai TRruokinnalla. Kokonaisuudessaan raakavalkuaisen saanti jäi 204 247 g vähäisemmäksi O-ruokinnalla verrattuna muihin ruokintoihin. Ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen pitoisuus oli suhteessa raakavalkuaisen saantiin eri ruokinnoilla. Valkuaisen saannin lisäksi myös kuidun saanti oli vähäisintä O-ruokinnalla. OR-ruokinnalla NDF:än saanti oli 21 % ja TR-ruokinnalla 34 % enemmän kuin O-ruokinnalla. Taulukko 9. Syönti ja ravintoaineiden saanti eri ruokinnoilla teinikasvatuksen (2,5 kk 6 kk) aikana (kesto 112 pv). Syönti, kg ka/pv Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Väkirehu 2,36 2,50 2,54 0,047 0,066 Karkearehu 1,63 a 2,06 b 2,14 b 0,089 0,014 Yhteensä 3,99 a 4,56 b 4,68 b 0,118 0,013 Ravintoaineiden saanti Energia, MJ ME/pv 49,6 a 55,6 ab 57,7 b 1,41 0,016 Raakavalkuainen, g/pv 601 a 805 b 848 b 20,1 <0,001 OIV 3, g/pv 393 a 468 b 474 b 11,2 0,003 NDF 4, g/pv 1311 a 1591 b 1753 b 51,0 0,004 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Neutraalidetergenttikuitu Koko vasikkakaudella vasikat söivät vähemmän karkearehua O-ruokinnalla kuin ORtai TR-ruokinnoilla, mikä selittää myös vähäisemmän kokonaissyöntimäärän (Taulukko 10). Samoin raakavalkuaisen, ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen ja NDF:n saanti oli vähäisempää ohraruokinnalla kuin muilla ruokinnoilla. TR- ja O-ruokintojen energian saannit erosivat toisistaan merkitsevästi.

22 Taulukko 10. Syönti ja ravintoaineiden saanti eri ruokinnoilla koko vasikkakauden (2,5 vk 6 kk) aikana (kesto 168 pv). Syönti, kg ka/pv Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Juomarehu 0,28 0,28 0,28 0,004 0,865 Väkirehu 1,66 1,79 1,82 0,043 0,090 Karkearehu 1,16 a 1,46 b 1,50 b 0,061 0,016 Yhteensä 3,10 a 3,53 b 3,60 b 0,093 0,019 Ravintoaineiden saanti Energia, MJ ME/pv 39,2 a 43,7 ab 45,0 b 1,123 0,024 Raakavalkuainen, g/pv 486 a 633 b 661 b 15,5 <0,001 OIV 3, g/pv 335 a 391 b 394 b 9,2 0,007 NDF 4, g/pv 932 a 1133 b 1236 b 36,7 0,003 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Neutraalidetergenttikuitu 4.3.2 Syönti ja ravintoaineiden saanti loppukasvatuskaudella Kokeessa toteutuneet ruokinnan väkirehutasot loppukasvatuskaudella olivat O-, OR- ja TR-seoksilla 520, 519 ja 496 g/kg ka. Energian saanti ei eronnut ryhmien välillä (Taulukko 11). Raakavalkuaisen saanti oli suurinta TR-ruokinnalla. OR-ruokinnalla sonnit saivat 7,4 % ja O-ruokinnalla 14 % vähemmän raakavalkuaista kuin TR-ruokinnalla. OIV:n määrään tällä ei kuitenkaan ollut merkitsevää vaikutusta. Ruokintojen pötsin valkuaistaseet erosivat merkitsevästi ruokintojen välillä siten, että O-ruokinnalla se oli - 160, OR-ruokinnalla -94 ja TR-ruokinnalla 221. NDF:a TR-ruokinnalla olleet saivat merkitsevästi enemmän (26 27 %) kuin O- tai OR-ruokinnoilla.

23 Taulukko 11. Syönti ja ravintoaineiden saanti eri ruokinnoilla loppukasvatuskauden (6 kk 18 kk) aikana (kesto 372 pv). Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Syönti, kg ka/pv 9,20 9,23 9,78 0,200 0,131 Ravintoaineiden saanti Energia, MJ ME/pv 110,0 109,8 113,6 2,33 0,472 Raakavalkuainen, g/pv 1274 a 1377 ab 1487 b 31,1 0,009 OIV 3, g/pv 862 886 912 18,7 0,252 PVT 4, g/pv -160 a -94 b 221 c 3,9 <0,001 NDF 5, g/pv 3329 a 3376 a 4242 b 80,0 <0,001 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Pötsin valkuaistase 5 Neutraalidetergenttikuitu 4.3.3 Syönti ja ravintoaineiden saanti koko kasvatuskaudella TR-ruokinnalla ollut ryhmä söi enemmän karkearehua (3,94 kg ka/pv/eläin) koko kasvatuskautta tarkastellessa verrattuna O- ja OR-ryhmiin (Taulukko 12). Karkearehun syönti TR-ruokinnalla oli 15 % enemmän kuin O-ruokinnalla ja 11 % enemmän kuin OR-ruokinnalla. Väkirehun syönnissä tai kokonaissyönneissä ei eroja ryhmien välillä sen sijaan ollut. Raakavalkuaisen ja NDF:n saannit poikkesivat eri ruokintojen välillä. OR-ruokinnalla raakavalkuaisen saanti oli 11 % ja TR-ruokinnalla 20 % enemmän kuin O-ruokinnalla. OIV:n saanti ei kuitenkaan poikennut ruokintojen välillä. NDF:n saanti oli TRruokinnalla n. 28 % enemmän kuin O-ruokinnalla ja 24 % enemmän kuin ORruokinnalla.

24 Taulukko 12. Syönti ja ravintoaineiden saanti koko kokeen keskiarvona (2,5 vk 18 kk, 540 pv). Syönti, kg ka/pv Ohra Ohra+rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Väkirehu 3,92 3,97 4,02 0,775 0,685 Karkearehu 3,44 a 3,54 a 3,94 b 0,085 0,013 Yhteensä 7,36 7,51 7,96 0,160 0,103 Ravintoaineiden saanti Energia, MJ ME/pv 88,6 89,9 93,0 1,90 0,322 Raakavalkuainen, g/pv 1036 a 1153 b 1238 b 25,4 0,004 OIV 3, g/pv 703 737 756 15,2 0,121 NDF 4, g/pv 2607 a 2702 a 3338 b 64,3 <0,001 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4 Neutraalidetergenttikuitu 4.4 Eläinten kasvu ja rehun hyväksikäyttö Taulukossa 13 on esitetty sonnien elopainon kehittyminen kokeen alusta kokeen loppuun. Kokeen alussa ennen ruokinnoille siirtymistä ohraryhmän vasikat olivat pienimpiä, juottokauden lopussa eri ryhmien keskimääräiset painot eivät eronneet toisistaan. Puolen vuoden iässä OR-seosta ja täysrehua saaneiden sonnien painot eivät eronneet (241 vs. 242 kg), mutta O-ruokinnalla olleet olivat 26 kg kevyempiä. Ero kuitenkin tasoittui loppukasvatuksen myötä, eikä eroa kokeen lopussa enää ollut (Kuva 1).

Elopaino, kg Taulukko 13. Elopainon (kg) kehittyminen eri ruokinnoilla 2,5 vk 18 kk. 25 Ohra Ohra+Rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Kokeen alussa (2,5 vk:n iässä) 50 a 55 ab 55 b 1,2 0,034 2,5 kk:n iässä 86 94 92 2,7 0,200 6 kk:n iässä 216 a 241 b 242 b 3,8 0,004 12 kk:n iässä 428 441 451 6,1 0,098 Kokeen lopussa (18 kk:n isässä) 650 660 673 9,2 0,267 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 700 650 600 550 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 18 46 74 130 186 242 298 354 410 466 522 Ikä, vrk OHRA RYPSI TÄYSREHU Kuva 1. Sonnien elopainon (kg) kehitys eri koeruokinnoilla kokeen alusta kokeen loppuun (2,5vk-18kk). Päiväkasvut erosivat pelkästään teinikasvatuskauden (2,5 kk-6kk) aikana (Taulukko 14), jolloin OR-ruokinnalla päiväkasvut olivat 157 g ja TR-ruokinnalla 186 g enemmän kuin O-ruokinnalla. Tämä heijastui koko vasikkakauden päiväkasvuihin, jotka myös olivat keskimäärin huonompia O-ruokinnalla verrattuna OR- tai TR-ruokintoihin. Loppukasvatuksen aikana päiväkasvuissa ei ollut eroja. Koko kokeen aikaisissa päiväkasvuissa ei ollut merkitseviä eroja, sillä kaikkien ryhmien keskimääräiset päiväkasvut poikkesivat vain muutamia kymmeniä grammoja toisistaan. Epäloogisuus OR-

26 ruokinnan koko kokeen keskiarvopäiväkasvuissa verrattuna muiden ruokintojen päiväkasvuihin selittyy sillä, että kesken kokeen poistettujen eläinten tulokset on huomioitu alkukasvatuskauden tuloksissa. Taulukko 14. Päiväkasvu (g/pv) eri ruokinnoilla. Alkukasvatus Ohra Ohra+Rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Juottokausi 3 653 717 686 45,1 0,624 Teinikasvatus 4 1198 a 1355 b 1384 b 32,4 0,014 Keskiarvo (juotto + teini) 1014 a 1140 b 1149 b 26,7 0,020 Loppukasvatus 1142 1116 1126 20,7 0,677 Koko kokeen keskiarvo 1105 1115 1138 17,7 0,438 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 2,5 vk 2,5 kk 4 2,5 kk 6 kk Rehun hyväksikäyttö ei eronnut eri ruokintojen välillä (Taulukko 15). Vähiten kuivaainetta/päiväkasvu-kg söivät O-ruokinnalla olleet sonnit. Koko kokeen aikainen rehun hyväksikäyttö vaihteli ohraruokinnan 6,68 kg ka/päiväkasvu-kg ja täysrehuruokinnan 6,96 kg ka/päiväkasvu-kg välillä (P>0,05). Koko kokeen päiväkasvuun käytetyn muuntokelpoisen energian määrä ei myöskään vaihdellut ryhmien välillä. Raakavalkuaisen hyväksikäytössä oli merkitseviä eroja teinikasvatuskauden ja loppukasvatuskauden aikana, mutta juottokaudella tulokset eivät eronneet ryhmien välillä. Teinikasvatuskaudella O-ruokitut sonnit käyttivät noin 100 g vähemmän raakavalkuaista päiväkasvukiloa kohti kuin OR-ruokinnalla tai TR-ruokinnalla (P<0,05). Loppukasvatuskaudella ryhmien ero oli 150 200 g valkuaista/päiväkasvu-kg (P<0,05). Koko kokeen aikana kasvukiloa kohti käytettiin OR-ruokinnalla 11 % ja TR-ruokinnalla 16 % enemmän raakavalkuaista kuin O-ruokinnalla (P<0,05). Ohutsuolessa imeytyvän valkuaisen hyväksikäytössä eroja ryhmien välille ei muodostunut.

27 Taulukko 15. Rehun hyväksikäyttö eri ruokinnoilla. Kg ka / päiväkasvu-kg Ohra Ohra+Rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Juottokausi 2,15 2,18 2,14 0,099 0,948 Teinikasvatus 3,40 3,42 3,43 0,089 0,969 Loppukasvatus 8,07 8,34 8,71 0,189 0,133 Koko kokeen keskiarvo 6,68 6,77 6,96 0,103 0,207 MJ ME / päiväkasvu-kg Juottokausi 30,5 30,4 30,2 1,43 0,994 Teinikasvatus 42,0 41,6 42,0 1,06 0,952 Loppukasvatus 96,5 99,7 101,2 2,34 0,406 Koko kokeen keskiarvo 80,4 81,3 81,8 1,32 0,752 Raakavalkuainen, g / päiväkasvu-kg Juottokausi 423 443 445 18,5 0,736 Teinikasvatus 509 a 602 b 617 b 15,7 0,006 Loppukasvatus 1119 a 1252 b 1324 b 29,9 0,008 Koko kokeen keskiarvo 940 a 1044 b 1089 b 17,2 0,002 OIV g/päiväkasvu-kg Juottokausi 362 359 357 18,5 0,984 Teinikasvatus 333 350 345 8,8 0,412 Loppukasvatus 757 805 812 18,7 0,153 Koko kokeen keskiarvo 638 667 665 10,6 0,174 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. Rehun hyväksikäytössä lihantuotantoon eroja saatiin vain raakavalkuaisen osalta (Taulukko 16). Vähiten raakavalkuaista yhtä nettokasvukiloa kohti käytettiin O-ruokinnalla. TR-ruokinnalla raakavalkuaista käytettiin 15 % enemmän (P<0,05) ja OR-ruokinnalla 10 % enemmän (P>0,05) kuin O-ruokinnalla.

Taulukko 16. Rehun hyväksikäyttö lihantuotantoon kokeen aikana keskimäärin. Rehun hyväksikäyttö lihantuotantoon 28 Ohra Ohra+Rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Kg ka/nettokasvu-kg 12,6 12,7 13,0 0,26 0,519 MJ ME/nettokasvu-kg 151,7 152,6 153,0 3,37 0,961 Rv 3, g/nettokasvu-kg 1772 a 1956 ab 2035 b 43,0 0,013 OIV 4, g/nettokasvu-kg 1203 1251 1244 27,0 0,457 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 Raakavalkuainen 4 Ohutsuolessa imeytyvä valkuainen 4.5 Teurastulokset Eri ruokinnoilla olleet eläimet eivät eronneet teurastuloksiltaan toisistaan (Taulukko 17). Lihakkuudeltaan sonnit olivat kohtalaista O tasoa ja rasvaisuudelta keskirasvaisia. Täysrehulla ruokituista eläimistä sai 50 enemmän eläintä kohti kuin ORruokinnalla ja 63 enemmän kuin O-ruokinnalla. Taulukko 17. Sonnien teurastulokset ruokinnoittain. Teurastulokset Ohra Ohra+Rypsi Täysrehu SEM 1 P-arvo 2 Nettokasvu, g/pv 585 595 609 12,9 0,466 Teuraspaino, kg 338 345 351 6,8 0,357 Teurasprosentti, g/kg 520 523 524 3,8 0,766 Lihakkuus 3, EUROP 4,75 4,43 4,85 0,267 0,544 Rasvaisuus 4, EUROP 2,65 2,47 2,52 0,150 0,690 Teurastili, /liha-kg (ilman ALV) 2,80 2,76 2,85 0,033 0,234 Teurastili, /eläin (ilman ALV) 945 958 1008 28,0 0,317 1 Keskiarvon keskivirhe 2 Koekäsittelyn merkitsevyystaso. Tukeyn-testissä toisistaan merkitsevästi (P<0,05) eronneet käsittelyt on merkitty eri yläindekseillä. 3 EUROP-lihakkuusluokat P- = 1, P = 2, P+ = 3, O- = 4, O = 5, O+ = 6 4 EUROP-rasvaluokitus 1 = rasvaton, 2 = ohutrasvainen, 3 = keskirasvainen, 4 = rasvainen, 5 = erittäin rasvainen