MITÄ TOIVOISIT, ETTÄ OLIS PAREMMIN

MITÄ TOIVOISIT, ETTÄ OLIS PAREMMIN Perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä Kirsi Häkkinen Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

TIIVISTELMÄ Häkkinen, Kirsi. Mitä toivoisit, että olis paremmin Perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä. Helsinki, syksy 2003, 65 s., 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu/Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoitus on tutkia, kuinka perhetyöntekijä käyttää ratkaisukeskeistä työmenetelmää työskennellessään. Tutkimustehtävään haetaan vastauksia tutkimalla perhetyöntekijöiden kokemuksia ratkaisukeskeisestä työskentelystä. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen ja etenee induktiivisesti. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastateltavat toimivat Jyväskylän seudulla perhetyöntekijöinä. Perhetyö on perheen kanssa yksilöllisesti suunniteltua, tavoitteellista ja määräaikaista tukea ja apua vaikeuksissa oleville lapsiperheille. Perhetyötä voidaan tehdä perheen kodissa, leireillä tai siellä missä perhe tai jäseniä on. Jokainen perhetyöntekijä tekee omanlaistansa perhetyötä. Ratkaisukeskeinen ajattelu keskittyy tulevaisuuteen ja sen tavoitteena on saada asiakas tekemään itse ratkaisunsa. Myönteinen asennoituminen tilanteeseen ja usko asiakkaan voimavaroihin ovat keskeisellä sijalla. Tutkimuksessa ilmeni, että perhetyöntekijä kokee edistävänsä työskentelyä ajatellessaan optimistisesti. Hän motivoi perhettä työskentelemään ja tekemään itse ratkaisunsa. Perhetyöntekijä näyttää omalla toiminnallaan mallia perheelle. Hän ohjaa perhettä suuntaamaan ajatukset tulevaisuuteen, kuitenkin niin, että pienin askelin ryhdytään muutoksia tekemään. Tavoitteet ovat pieniä ja toteutumiskelpoisia. Asiasanat: ratkaisukeskeisyys; perhetyö; positiivisuus; asiakaslähtöisyys; kvalitatiivinen tutkimus

ABSTRACT Author: Häkkinen, Kirsi Title: Family workers and decision-making centered method., Helsinki, Autumn 2003, Language Finnish, 65 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health and Education. The purpose of this thesis was to introduce how the family workers use decision-making centered work method in their work. The thesis describes the family workers experiences of decision-making centered working. The decision-making centered work method focuses on plans for a better future and helps clients to make decisions by themselves. Positive thinking is important and as also the belief in the resources of the client. The research was conducted in Central Finland. Seven family workers were interviewed. The research was qualitative and based on thematic interviews. The interviews covered four themes dealing with the goals, working, the paste and future. These themes were collected from the theory of the decision-making centered work method. The answers of the interviewees were grouped under these themes. The results indicated that the family workers experienced that positive thinking promotes and supports their work. They help the family to realise their goals and make decision by themselves. With their own working methods the family workers give a model how things should be done or what kind of an attitude to take. They lead the family to see what their future could be like. The goals are best reached through a slow process. The good goals are small and possible to carry out. Keywords: decision-making centered; family work; positive thinking; customer orientation; qualitative research

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 PERHETYÖ 8 2.1 Perhe 9 2.2 Perhetyön historia 9 2.3 Työskentely 11 3 RATKAISUKESKESKEINEN AJATTELU 13 3.1 Työskentely 14 3.1.1 Tavoitteet 15 3.1.2 Kohti tulevaisuutta 17 3.1.3 Ongelman käsittely 18 3.1.4 Positiivisuus 21 3.2 Interventiot eli väliintulot 21 3.3 Menneisyys voimavarana 23 3.4 Kun ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei tuota tulosta 25 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 26 4.1 Tutkimuksen tehtävä ja tavoitteet 26 4.2 Kohdejoukko 27 4.3 Tutkimusmenetelmät 27 4.4 Aineiston keruu 28 4.5 Aineiston analysointimenetelmä 30 5 TULOKSET JA ARVIOINTI 32 5.1 Tavoitteellinen työskentely 33 5.2 Hyvät ja vaikeasti toteutettavat tavoitteet 37 5.3 Asiakaslähtöisyys 41 5.4 Perhetyöntekijä perheen arjessa 43 5.5 Onnistumisilla eteenpäin 48 5.6 Tulevaisuus voimavarana 52

6 TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET 53 7 TUTKIMUKSEN EETTISET VAATIMUKSET 56 8 POHDINTA 57 LÄHTEET 61 LIITTEET Liite 1 Teemahaastattelurunko 64

Mene ihmisten luokse elä heidän kanssaan opi heiltä rakasta heitä Ala siitä mitä he osaavat rakenna sille mitä heillä on Parhaita ovat ne johtajat joista kansa sanoo kun heidän tehtävänsä on täytetty Heidän työnsä tehty Me itse teimme sen Vanha kiinalainen sananlasku 1 JOHDANTO Tämä opinnäytetyö kertoo ratkaisukeskeisyyden käyttömahdollisuuksista perhetyössä. Ratkaisukeskeinen työskentelyote on perhetyössä ajankohtainen ja paljon käytetty. Tutustuessani ratkaisukeskeisen ajattelun perusteisiin kirjallisuuden pohjalta, ajattelin, että menetelmä on teoriassa hieno, mutta käytäntö on aivan toista. Kun ensimmäisellä käytännönharjoittelujaksolla näin todellisuudessa, että ratkaisukeskeisen ajattelun positiivisuus ja tulevaisuussuuntautuneisuus kannustavat asiakasta eivätkä masenna häntä, innostuin aiheesta ja halusin perehtyä siihen syvemmin ja saada aiheesta lisää tietoa. Näin tämä tutkimus sai alkunsa. Viimeisellä käytännönharjoittelujaksollani olin sosiaalitoimen perhetyössä perhetyöntekijän mukana ja yksinkin tekemässä ratkaisukeskeisesti perhetyötä. Tästä jaksosta sain todella paljon käytännön tietoa siitä, kuinka voin tulevaisuudessa hyödyntää menetelmää työelämässä. Harjoittelu syvensi käsityksiäni ratkaisukeskeisyydestä ja antoi vinkkejä, kuinka voin erilaisissa tilanteissa toimia. Opin myös, kuinka voin ajatella positiivisesti, vaikka tilanne ei aina näytä kovin valoisalta. Jos asiakkaasta tilanne vaikuttaa hyvältä ja hänelle sopivalta, on auttajan siihen tyydyttävä. Ratkaisukeskeisestä menetelmästä voi olla monelle hyötyä niin työ- kuin yksityiselämässä, sillä ihmiset ajattelevat usein kovin negatiivisesti. Kun tilannetta tarkastelee po-

7 sitiivisessa valossa, se voi näyttää hieman paremmalta. Ongelmiin ei välttämättä tarvitse tarttua syiden kautta, vaan voi pohtia millaista olisi, jos ongelmaa ei olisikaan. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa hyödynnetään positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta ja uskotaan asiakkaan voimavaroihin. Tavoitteena on saada asiakas itse asettamaan tavoitteensa ja huomaamaan edistymisensä. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten perhetyöntekijä hyödyntää ratkaisukeskeistä menetelmää työskentelyssään. Haastattelin seitsemää perhetyöntekijää, jotka työskentelevät Jyväskylän seudulla, Länsi-Suomen läänissä. Näkökulmaan sisältyvät myös perhe ja perhetyö sekä ratkaisukeskeisyyden historia, etenkin systeeminen perheterapia, sillä se on vaikuttanut ratkaisukeskeisyyteen eniten. Syystemi eli perhe on kokonaisuus, jossa osat eli perheenjäsenet vaikuttavat toinen toisiinsa ja samalla edistävät tai heikentävät yksilön paranemismahdollisuuksia. Tässä tutkimuksessa tarkoitan käsitteellä perhe varsinaisen ydinperheen lisäksi myös niitä, jotka asiakas tuntee läheisikseen kuten muut sukulaiset sekä ystävät. Perhetyöllä tarkoitan perhetyöntekijän yhteistyötä lasten ja vanhempien kanssa. Ratkaisukeskeisessä terapiassa tarkoituksena on suunnata katse tulevaisuuteen ja pohtia, miten asiat ovat, kun ne ovat hyvin sekä kuinka parempi huominen toteutetaan. Myönteinen palaute ja kannustaminen ovat tärkeitä.

8 2 PERHETYÖ Bergin (1991) mukaan perhe on yleinen käsite, josta me kaikki tiedämme paljon, sillä olemme kaikki kasvaneet jonkinlaisessa perheessä. Kaikki perheet vaikuttavat samanlaisilta, mutta ovat kuitenkin aivan erilaisia. Perheestä voimme olla ylpeitä tai tuntea siitä häpeää, ja se sekä vahvistaa jäseniään että toisaalta kuluttaa. Perhettä on helppo ymmärtää, mutta siinä on myös sekavuutta. (Berg 1991, 3.) Perhetyön käsite on laaja; sillä ei ole yhtä tarkkaa määritelmää eikä yhtä vakiintunutta työmuotoa. Perhetyö on yhteistyötä vanhempien ja lasten kanssa, jossa perheen tilannetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Perheen kanssa työskennellessä ollaan lähellä perhettä, joko perheen kotona arkitoiminnoissa tai esimerkiksi retkillä, leireillä sekä muussa toiminnassa, missä perheenjäsenten vuorovaikutusta on mahdollista seurata. Perhetyössä tulee ottaa huomioon kaikki perheenjäsenet, elämän eri osa-alueet sekä perheen historia. (Turtiainen 1999, 11.) Kaikki työyhteisöt määrittävät perhetyön oman työnsä kautta. Seurakuntien perhetyö on suunnattu koko perheelle, vanhemmille ja lapsille ja sitä on kaikki avioliittoa, parisuhdetta, vanhemmuutta ja isovanhemmuutta tukeva toiminta. Seurakuntien perhetyö opastaa parisuhteeseen sekä vanhemmuuteen ja on luonteeltaan ongelmia ennaltaehkäisevää. (Suomen evankelisluterilainen kirkko ja perhe 2003.) Oulun ensi- ja turvakoti määrittelee tekemänsä perhetyön seuraavasti: Perhetyön tavoitteena on tukea vauva- ja lapsiperheiden selviytymistä, kun perheessä on kriisi tai kun vanhempien voimavarat eivät riitä perheen ylläpitoon (Oulun ensi- ja turvakoti 2002). Jyväskylän maalaiskunnassa perhetyöllä tuetaan erilaisten elämäntilanteiden ja kriisien vuoksi vaikeuksissa olevia perheitä. Vaikeuksia voi olla esimerkiksi lasten kasvattamisessa, jaksamisessa tai yksinhuoltajuuden, työttömyyden tai avioeron kaltaisissa elämäntilanteissa. Perheiden kanssa suunnitellaan heille yksilölliset tavoitteet. Perhetyöllä kuntoututetaan perhettä sosiaalisesti ja pyrkimyksenä on yhdessä perheen kanssa löytää perheen voimavarat. (Roitto & Toikkanen 1998.)

9 2.1 Perhe Perhe merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jonkun mielestä isovanhemmat kuuluvat perheeseen ja toisen mielestä äidin uusi aviomies ei ole perhettä. Tilastoissa perheeseen lasketaan kuuluvaksi avo- tai avioliitossa elävät puolisot ja heidän lapsensa tai jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä yhdessä elävä pariskunta. Lapsiperhe on perhe, jossa on alle 18-vuotias lapsi. (Lapsiraportti 1994, 12.) Asen (1995) määrittää perheen ihmisryhmäksi, jonka jäsenet ovat sitoutuneet huolehtimaan toistensa henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Siksi läheisten ystävien voidaan lukea myös kuuluvan perheeseen. Mikään ei voi herättää niin voimakkaita tunteita kuin oman perheen jäsenet. Jokainen perhe on ainutlaatuinen ja sillä on omat sääntönsä. Perheen tasapainoa saattavat horjuttaa monet eri tekijät, esimerkiksi sairaus, työttömyys, lapsen syntymä tai kuolemantapaus. Vaikka ongelmat näyttävät koskevan vain yhtä jäsentä perheessä, tapahtumat vaikuttavat kuitenkin kaikkien perheenjäsenten elämään. Ajan kuluessa perheessä tapahtuu muutoksia ja se mukautuu niihin. (Asen 1995, 12 14.) Perheen tehtävänä on uuden sukupolven synnyttäminen, huolenpito lapsista sekä heidän ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen. Myös keskinäisen kiintymyksen ja rakkauden osoittaminen kuuluvat perheen tehtäviin. Perhe huolehtii jäsenistään tarjoamalla suojaa, turvaa, vaatteita ja ruokaa. Perheen tehtävät ovat kuitenkin muuttuneet ja muuttuvat yhä modernisoituvassa yhteiskunnassa. Tästä esimerkkinä ovat avioerot, avoliitot, syntyvyyden aleneminen ja yksineläminen. Vaikka perheen tehtävät ovatkin nykyään vähentyneet ja kaventuneet sen merkitys ihmisten elämässä on kuitenkin kasvanut entisestään. Perhe edustaa pysyvyyttä ja jatkuvuutta muuttuvassa ympäristössään. (Juuti 1996, 192 193.) 2.2 Perhetyön historiaa Perheterapia sai alkunsa Yhdysvalloissa 1950 luvulla, jolloin asiakkaan omaisia pyydettiin mukaan terapiaan. Terapiassa keskityttiin tutkimaan perheenjäsenten kanssakäymistä. (Hoffman 1985, 32 33.) Perheen ottaminen mukaan hoitoon perusteltiin

10 sillä, että käyttäytymistä ei voi tutkia irrallaan tapahtumakentästä. Perhe on laajempi kuin yksi ihminen, mutta tarpeeksi kiinteä tarjoamaan tutkimuskelpoisen kokonaisuuden. Kun keskitytään tutkimaan perhettä yksilön sijaan, nähdään helpommin selviä asiayhteyksiä ja erillisiä malleja. (Hoffman 1985, 26.) Tutkija Salvador Minuchin 1960 luvulla kehittämää strukturaalista lähestymistapaa on käytetty lapsuusiän vaikeiden ongelmien ratkaisussa. Hänen mielestään hyvin organisoidulla perheellä on selkeät rajat kuten aviolliset ja sukupolvien väliset. Jos näin ei ole, terapeutti arvioi perheen rajojen poikkeavuutta normaalista. Esimerkiksi jos äiti ja tytär käyttäytyvät kuin sisarukset, voidaan äidille antaa tehtäväksi olla viikon ajan tytär ja päinvastoin. Jos perheessä ei kunnioiteta yksilöllisiä rajoja, terapeutti määrää jokaisen henkilön ajattelemaan ja puhumaan vain omasta puolestaan. Terapeutti nähdään aktiivisena tunkeutujana, joka muuttaa perhettä olemassaolollaan. (Hoffman 1985, 32 33, 286, 293 294.) Systeeminen perheterapia sai alkunsa Italiassa 1960 luvun lopulla, kun psykiatri Mara Selvini-Palazzoli kehitteli perhesysteemisen lähestymistavan. Systeemi tarkoittaa kokonaisuutta, jonka osat yhdessä muuntelevat toinen toisiaan ja jotka ylläpitävät tasapainoa erehdyksiä aiheuttavalla tavalla. (Hoffman 1985, 33, 316.) Furmanin ja Aholan (1998) mukaan terapian tulisi täyttää seuraavat kriteerit, jotta se olisi systeeminen: Inhimillisen käyttäytymisen selittämisessä ja ymmärtämisessä ei ole totuutta, joka voitaisiin löytää. Sen ymmärtäminen, että ihmisten ollessa kanssakäymisessä keskenään he tahtoen tai tahtomattaan vaikuttavat toisiinsa, jotta muut näkisivät asiat samoin kuin he. Tarkkailijan ollessa vuorovaikutuksessa tarkasteltavaan hän vaikuttaa tutkimuksen kohteeseen ja osallistuu itse tekemiensä havaintojen tuottamiseen. (Furman & Ahola 1998, 17.) Yksi systeemiteorian pääajatus on se, että osa ei voi määrätä kokonaisuutta. Ihminen voi siis parantua vain silloin kuin myös ympäristö parantuu. (Suoninen 1996, 16; Viheriävaara, Vikstranda, Suvanto & Kanniainen 1998, 18.) Jos jonkun perheenjäsenen asema perheessä muuttuu, joutuvat muut reagoimaan ja heidänkin asemassaan tapahtuu muutoksia verrattuna lähtötilanteeseen. Esimerkiksi, kun perheeseen syntyy vauva, muuttuu perheen sisäinen roolijako ja vuorovaikutukselliset mallit, ainakin osittain.

11 Myös hienoista uudelleen järjestäytymistä tapahtuu perheen arjessa jatkuvasti. Perheenjäsenet ovat myös päivittäin vuorovaikutuksessa useiden muiden systeemien kanssa, esimerkiksi päivähoidon, koulun, naapureiden tai ystävien, mikä myös vaikuttaa perheeseen. (Viheriävaara ym. 1998, 18 20.) Perhesysteemi on kulttuurinen yksikkö, jonka vuorovaikutusmalleihin vaikuttavat sen omat sosiaaliset säännöt. Perhetyöntekijän tehtävänä onkin tarkastella hänelle vierasta kulttuuria ja saada selville sosiaaliset säännöt, joiden varassa perhe toimii. (Viheriävaara ym. 1998, 25.) Systeemiteoreettisia lähestymistapoja on niin monta kuin on perhetyöntekijöitäkin. Jokaisella työntekijällä on oma tapansa työskennellä perheiden parissa. (Alho 1995, 97.) Strategiseen eli ongelmakeskeiseen perheterapiaan vaikutti amerikkalainen tutkija Jay Haley (Hoffman 1985, 32 33, 302). Strategisessa terapiassa terapeutti ohjaa terapian kulkua ja suunnittelee tietyn menetelmän, jolla ongelmaa lähestytään. Asiakas ja terapeutti vaikuttavat yhdessä tapahtumien etenemiseen, mutta terapeutti tekee aloitteet. (Haley 1997, 15.) Ongelmakeskeisessä perheterapiassa ei keskitytä perheen rakenteeseen tai systeemiin, vaan paneudutaan itse ongelmaan. Ongelman käsittely aloitetaan tarkasti rajatulta tasolta. Terapeutti osoittaa perheelle oikean strategian, jota apuna käyttäen perhe ratkaisee ongelmansa. (Hoffman 1985, 302.) Strukturaalinen, systeeminen ja strateginen perheterapia ovat vaikuttaneet ratkaisukeskeiseen terapiaan. Ratkaisukeskeinen menetelmä katsotaan syntyneen näiden terapioiden pohjalta. (Alpola & Hurskainen 1992, 3 4.) 2.3 Työskentely Perhetyössä perheelle annettava tuki on konkreettista ja käytännönläheistä yhdessä tekemistä, jossa kuitenkin keskitytään opastamaan ja neuvomaan sekä pyritään ohjaamaan perhettä omatoimisuuteen normaalien peruspalveluiden käyttäjinä kuten esimerkiksi kaupassa käynti, virastoissa asioiminen tai harrastaminen. Perhetyössä käytetään usein systeemiteoreettista, lyhytterapiaan pohjautuvaa ratkaisukeskeistä työotetta. (Jutila & Koso 1996 1997, 7.) Sovellettaessa systeemiteoriaa perheterapiaan oletetaan perheen

12 olevan systeemi ja perheenjäsenet ovat sen elementtejä. Lyhytterapiassa työskentelyn painopiste on nykyhetkessä ja sen vallitsevissa ihmissuhteissa. Lyhytterapia soveltuu käytettäväksi ryhmien kuten perheiden ja yksilöiden hoidossa. (Alpola & Hurskainen 1992, 9, 20.) Hyvä perhetyöntyöntekijä muistaa työskennellessään, että kaikki järjestelmän osat ovat yhteydessä keskenään ja suhteessa toisiinsa. Yhden osan muuttuessa muuttuvat myös muut osat aiheuttaen aaltoilmiön. Iso ongelma ei välttämättä tarvitse suurta ratkaisua, sillä yksinkertaisella ratkaisulla saadaan aikaan suuriakin muutoksia. Etsittäessä isoa ratkaisua voi hyvin yksinkertainen vaihtoehto jäädä huomaamatta. Ensin siis kannattaa etsiä pieni ja helppo ratkaisu. Jos tästä ei ole apua, silloin voi siirtyä suurempiin muutoksiin. Työntekijän on tärkeää etsiä turhat toistuvat kuviot ja muuttaa pientä osaa kuviosta. Aluksi kokeillaan pienimmän sekä helpoimman osatekijän muuttamista ja tarkkailla tulosta. Seuraavaksi muutetaan jotain muuta osaa ja seurataan tapahtumia. Koska muutosta tapahtuu aina ja se on väistämätöntä, kannattaa sitä hyödyntää. Koska ihmissuhteissa mikään ei pysy paikallaan, joten tätä muutosta kannattaa käyttää positiivisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Työskentelyssä tulisi hyödyntää ennemmin onnistunutta tulosta kuin lopettaa ei-toivottu käyttäytyminen. Tiettyä käytöstä on hyvin vaikea saada loppumaan välittömästi. Helpompaa on jatkaa onnistunutta toimintaa, johon rohkaiseminen edesauttaa muutosta. Työskentelyä edistää Milloin ongelma ei ole ongelma? ajattelu. Työskenneltäessä tulee huomioida hetkiä, jolloin ongelmia ei esiinny ja pohtia, voisiko näiden hyvien aikojen esiintymistä lisätä. Tärkeät muistisäännöt työskentelyssä ovat myös: jos jokin toimii, älä korjaa sitä, vaan tee lisää sekä jos jokin asia ei toimi, kokeile jotain muuta (Berg 1991, 9 11). Perhetyössä lähtökohtana on ajatus jokaisen perheen omista vahvoista piirteistä ja voimavaroista, joita tukemalla edistetään perheen pyrkimystä elämäntilanteensa hallintaan. Perhettä autetaan löytämään ja käyttämään sekä kehittämään omia voimavarojaan. Perhetyön luonteeseen kuuluu moniammatillisuus, eri ammattiryhmien yhteistyö sekä asiakkaan verkostojen kanssa työskentely. (Jutila & Koso 1996 1997, 7.)

13 3 RATKAISUKESKEINEN AJATTELU Ratkaisukeskeisen ajattelun ja työskentelyn avulla on mahdollista myönteisellä tavalla kohdata erilaisia elämän haasteita ja pulmatilanteita. Ratkaisukeskeinen terapia kunnioittaa asiakkaita ja sitä pidetään taloudellisena terapiamuotona. (Salmi & Rytkönen 2002.) Suuntauksessa nähdään ratkaisu kuvauksena siitä, miten asioiden haluttaisiin olevan. Terapiassa käsitellään tilanteita, joissa ongelmaa ei esiinny. Ratkaisukeskeisyydessä ei erityisesti kiinnitetä huomiota menneisyyteen. Työskenneltäessä suositaan monipuolista yhteistyötä, myönteistä asennetta ja kotitehtäviä. (Saarelainen, Stengård & Vuori-Kemilä 2000, 131 132.) Ratkaisukeskeiseen työskentelyyn liittyvät olennaisesti seuraavat kulmakivet: Asiakaslähtöisyys eli työskenteleminen asiakkaan halusta, hän päättää, mitä on valmis tekemään. Asiakas voi olla yksilö, perhe, ryhmä tai yhteisö, ja asiakas itse asettaa tavoitteensa. Hänen ei tarvitse hyväksyä asiantuntijoiden määrittelemiä tavoitteita. Tavoitteellisuus sekä tulevaisuussuuntautuneisuus tarkoittavat, että työskennellään kohti määränpäätä ja painopiste on tavoitteissa ja niiden saavuttamisessa. Voimavarakeskeisyys tarkoittaa sitä, että asiakkaan taitoja ongelmien ratkaisemiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi hyödynnetään. Menneisyys nähdään voimavarana. Poikkeuksien ja edistyksen huomioiminen erityisesti tilanteessa, jossa tavanomainen ongelma ei ole esiintynyt. Painopiste on hetkissä, jolloin jokin tavoite toteutuu, vaikka vain osittain. Myös tavoitteen suuntaan tapahtunut edistyminen on keskeisellä sijalla. Luovuuteen ohjaaminen on asiakkaan vahvojen puolien tukemista. Oleellista on ideoida ja testata erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hyödyntäminen tarkoittaa, että työskentelyyn on mahdollista liittää ideoita muista työmuodoista. Työskentelyn apuna käytetään esimerkiksi tarinoiden kerrontaa, NLP (Neuro Lingvistic Programming) -tekniikkaa, jossa hyödynnetään taitoa ja osaamista ongelmien ratkaisemiseksi tai annetaan paradoksaalisia eli järjenvastaisia kotitehtäviä, kuten lapsen pitää raivota tiettynä kellonaikana ja vanhemmat eivät saa huomioida kohtausta mitenkään. (Salmi & Rytkönen 2002.) Hyödyntämisen tavoitteena on, että asiakas löytää ne voimavarat, kyvyt ja terveet ominaisuudet, joiden avulla käsiteltävä ongelma saadaan ratkaistuksi. Periaatteena on, että työntekijä hyväksyy asiakkaan viitekehyksen ja työskentelee siinä. (Berg & Miller 1994, 31 33.) Yhteistyö ja kannustus tarkoittavat työskentelemistä yhdessä tärkeiden ihmisten ja/tai yhteisöjen

14 kanssa. Läheiset toimivat voimavarana ja heidän kanssa voi ratkoa ongelmia. Myönteinen palaute sekä kiitosten jakaminen edistyksestä ovat tärkeitä. (Salmi & Rytkönen 2002.) Kemppisen (1997) näkemyksen mukaan ratkaisukeskeisyydessä on ajatus, että ihmistä kohdellaan inhimillisesti ja tasa-arvoisena ilman epäluuloja ja kyräilyä. Vaihtoehtoja etsitään yhdessä pohtimalla ja keskustelemalla. (Kemppinen 1997, 157.) 3.1 Työskentely Jos voin kuunnella mitä hän kertoo minulle, jos voin ymmärtää miltä se hänestä näyttää, jos voin aistia millainen tunne sillä on hänelle saan laukaistuksi hänessä piilevät muutoksen voimat. - Carl Rogers - Ratkaisukeskeisen lähestymistavan pääpaino on tulevaisuudessa ja ratkaisujen etsimisessä. Olennaista ei ole ongelman syyn etsiminen vaan myönteisen kehityksen huomioiminen ja siitä jaettava kiitos. Työskenneltäessä pohditaan mahdollisuuksia, joita asiakkaalla on ja uskotaan hänen voimavaroihinsa, esteiden ja rajoitusten pohtimisen sijaan. (Ahola & Hirvihuhta 2000, 14). Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksessa kiitosta ja kunniaa työn tuloksista jaettiin asiakkaalle (Alpola & Hurskainen 1992, 62). Kiitosta on siis luontevaa jakaa aina, kun edistymistä on tapahtunut. Asiakasta ja hänen läheisiään voi kiittää edistymisestä myös jo etukäteen. Kun edistymistä ei vielä ole tapahtunut, voidaan kuvitella, että se tapahtuu tulevaisuudessa. (Furman & Ahola 1995, 123.) Ratkaisuhenkisen menetelmän ajatus on, että jokainen ihminen kantaa mukanaan oman muutoksensa avainta, jonka löytymistä edesauttaa hyvä mieli. Positiivisen asennoitumisen kautta ihminen osaa etsiä ratkaisuja monelta suunnalta, ahdistuneena tilannetta katsotaan useimmiten kapea-alaisesti. (Saarelainen 2002.) Menetelmässä asiakas saa itse vaikuttaa siihen, miten hänen elämänsä etenee, toistaako hän vanhaa vai muuttaako suuntaa (Litovaara 2000, 36; Saarinen 1996, 4). Vaikka asiakas hyvin paljon vaikuttaa

15 omaan hoitoonsa ratkaisukeskeisesti työskenneltäessä, häntä ei saa jättää yksin, jos hän ei osaa hyödyntää palvelujärjestelmiä (Soininen 1996, 145). Silloin häntä tulisi ohjata eteenpäin. Nunnallyn (1994) mukaan ratkaisukeskeinen terapia on yleensä lyhytkestoista, keskimäärin noin neljästä kahdeksaan istuntoa riittää onnistuneeseen terapiaan. Yleistä on, että kolmannen istunnon vaiheilla tapahtuu merkittävä muutos. Terapiamallilla ei kuitenkaan ole aikarajaa, joten jos asiakas haluaa jatkaa, terapiaa ei lopeteta. Tyypillisessä ensimmäisessä ratkaisukeskeisessä terapiaistunnossa käytetään hetki aikaa ongelman tai oireiden tutkimiseen. Kun ongelma on määritelty, tutkitaan tavoitteita ja poikkeuksia. Istunnon loppupuolella pidetään hetken tauko. Jos terapeutti työskentelee tiimin kanssa, hän konsultoi tiimiä tai yksin työskennellessään tutkii muistiinpanojaan. Istunto lopetetaan positiiviseen palautteeseen, kasvattaviin kommentteihin ja kotitehtävään. Seuraavassa istunnossa käsitellään muutoksia, joita on tapahtunut edellisestä kerrasta, sitä miten ne ovat tapahtuneet ja mitä tulisi tehdä, jotta ne jatkuisivat. (Nunnally 1994, 5 7.) 3.1.1 Tavoitteet Ratkaisukeskeisen terapian alussa asiakas määrittelee tavoitteet. Työskentelyssä käsitellään asiakkaan haluamia asioita, ei niitä, mitkä työntekijän mielestä ovat mahdollisia ongelmia. (Saarinen 1996, 4.) Toimivat tavoitteet ovat enemmin pieniä kuin suuria ja ne ovat asiakkaalle tärkeitä. Tavoitteet tulisi kuvata mahdollisimman täsmällisesti, jotta asiakas tietää, mitä hänen tulisi tehdä saavuttaakseen ne. Tavoitteet kuvaavat jonkin alkua ei loppua ja asiakkaan tulisi ymmärtää niiden vaativan kovaa työtä. Edellytyksenä tavoitteiden toteutumiselle on myös uudenlainen käyttäytyminen. (de Shazer 1995, 127.) Ratkaisukeskeisen työskentelyn avaimena on käsitys siitä, että tulevaisuus on parempi kuin nykyisyys. Tämän avaimen tulee olla autettavan ja auttajan tiedossa. Tavoitteiden saavuttaminen sisältää kaksi puolta: sen mitä haluaa ja sen mitä haluaa välttää. (Tuovinen 2001, 38.) Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksen tulokset osoittavat, että ohjaajat eivät ole asiantuntijoita perheen ongelmissa. Perhe tuntee oman elämänsä parhaiten ja työntekijöiden tehtävänä on kannustaa perhettä löytämään kykynsä asioiden ratkaisemiseksi.

16 (Alpola & Hurskainen 1992, 50.) Soininen (1996) on viitannut siihen, että asiakkaiden on saatava päättää tavoitteistaan, sillä he itse joutuvat tekemään suuren muutostyön vaikeassa elämäntilanteessa. Ratkaisukeskeisyys onkin aivan päinvastainen auttamismalli kuin viranomaiskeskeisyys, jossa painottuvat holhoavat toimenpiteet ja kontrolli. (Soininen 1996, 140.) Asiakkaitten voi olla vaikeaa havaita edistymistä, vaikka sitä on tapahtunut. Edistymisen merkkejä on helpompi huomata, jos käsitellään ensin tavoitteita ja toiveita ja sitten vasta keskustellaan edistymisestä. Asiakkaan on helpompaa huomata edistyminen positiivisesta tulevaisuudenkuvastaan. (Furman & Ahola 1995, 114 115.) Sundmanin (1995) tutkimuksessa ratkaisukeskeisesti suuntautuneiden työntekijöiden työssä tavoitteet lopputuloksesta vähenivät, jolloin työskentelyssä keskityttiin olennaisempiin asioihin eli toteuttamaan vain muutamaa tavoitetta. Myös asiakkaiden oma panos kasvoi, he ottivat enemmän vastuuta ja keskusteluissa henkilökohtaiset asiat korostuivat (Sundman 1995, 79.) Ahdistunut ihminen yrittää oma-aloitteisesti ratkaista ongelmia miettimällä, miten saisi itsensä irrotettua tilanteesta eli irti jostakin - menetelmällä. Tällöin hän takertuu ongelmaan. Ratkaisukeskeisyys määrittelee tavoitteet kohti jotakin - hengessä. Silloin mieli kääntyy kohti toivoa sekä mahdollisuuksia ja voimia virtaa tavoitteen saavuttamiseni. Esimerkiksi kohti raittiutta - tavoite on vielä kiinnittynyt ongelmaan. Sen sijaan kohti miehisyyttä, naiseutta, jaksamista tai tasapainoista vanhemmuutta on tavoite, joka antaa laajemmat mahdollisuudet muutokselle. (Saarelainen 2002.) Joskus asiakkaan tavoite voi olla sellainen, että työntekijä voi olla vaikea sitä hyväksyä. Esimerkiksi tavoitteena voi olla halu kuolla tai kostaa. Silloin voi kuitenkin kysyä, mitä tavoite toisi tullessaan. Tavoitteen voi hyväksyä, vaikkei siihen johtavaa keinoa. (Tuovinen 2001, 39.) Esimerkiksi jos asiakas hautoo itsemurha-ajatuksia, voi työntekijä sanoa hänelle: Kun kuoltuasi joudut taivaan portille ja sinulle sanotaan, että olet saanut uuden tilaisuuden. Palattuasi maan päälle huomaat ettei ongelmia enää ole. Millaista elämä silloin olisi? (Furman & Ahola 1995, 99.)

17 Kun asiakkaan tavoite toteutuu, on ratkaisu syntynyt. Silloin myös terapia päättyy, ellei asiakas edelleen halua jatkaa. Jos asiakas tuntee tilanteensa tyydyttäväksi, eikä halua enää apua, tulee terapia lopettaa (Nunnally 1994, 4 5; de Shazer 1995, 136). Näin kunnioitetaan asiakasta ja samalla tuetaan hänen päätöstään. 3.1.2 Kohti tulevaisuutta Suunnan muuttaminen vanhasta uuteen usein pelottaa, koska prosessiin liittyy ennakkoluuloja, käyttäytymismallien rikkomista ja sisäistettyjen asenteiden kyseenalaistamista. Jos ihminen kuitenkin on tarpeeksi pohjalla, hän uskaltaa tehdä toisin, koska ei ole mitään menetettävää. (Kemppinen 1997, 42.) Omaksuttaessa ongelmakeskeinen näkökulma voi olla vaikeaa hyväksyä muunlaisia vaihtoehtoja. Kuitenkin pieni ajattelutavan muutos voi johtaa uudenlaiseen käyttäytymiseen. (Bertolino 1999, 77 78.) Positiiviset ajatukset tulevaisuudesta mahdollistavat vaikeuksien näkemisen osaksi tarinaa, joka kasvattaa ihmistä saamaan sen, mitä hän haluaa (Furman & Ahola 1995, 93). Myönteisesti ajatellessa asiat on mahdollista nähdä hyödyllisellä tavalla. Edellytyksenä kuitenkin on, että osaa katsoa asioita riittävän monesta suunnasta, jotta niihin löytää edullisen näkökulman. (Furman 1997, 84.) Ratkaisuhenkisyyden avulla etsitään lähitulevaisuudesta tehtävää sekä pientä ja mukavaa tavoitteen suuntaista muutosta. Näin pyritään välttämään pettymyksiä, joita syntyy, jos toimitaan liian nopeassa tempossa. Pienten mukavien muutosten tapahtuessa saavutetaan kestävämpiä tuloksia. (Saarelainen 2002.) Useimmiten asiakkaat haluavat nähdä tulevaisuuteen ja mielellään muokkaavat itselleen erilaisia tulevaisuudenkuvia. Jos keskustelu tulevaisuudesta on asiakkaalle vaikeaa, voi työntekijä esittää omia kuvitelmia asiakkaan tulevaisuudesta ja näin houkutella hänet mukaan fantasioimaan. (Furman & Ahola 1995, 98.) Koska kukaan ei omista tulevaisuutta, siitä on oikeus haaveilla ja sijoittaa sinne myönteisiä mielikuvia. Kun mielikuvissaan näkee myönteisen tulevaisuuden, myös tämä hetki ja menneisyyskin näyttävät valoisammilta. (Furman 1997, 89.) Huttusen (1992) tutkimuksessa asiakkaat mielellään

18 pohtivat tulevaisuuttaan. He näkivät tilanteen muuttuvan paremmaksi ja asioiden selkiytyvän. (Huttunen 1992, 37.) Yleensä ajatellaan, että menneisyys vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Asia voi myös olla päinvastoin. Se, mitä uskomme tulevaisuuden tuovan tullessaan, vaikuttaa siihen, miltä menneisyys näyttää. Esimerkiksi, kun masentuneena näkee edessään vain synkkiä pilviä, on myös vaikeaa nähdä menneisyydessäkään mitään positiivista. Jos sen sijaan tulevaisuus näyttää valoisalta, kuten rakastuessa tai matkalle lähtiessä, eletty elämä näyttää paremmalta. Vaikka takana on ikäviä tapahtumia, hyvät hetket muistuvat mieleen ja koettelemuksia, joista on selvinnyt voi käyttää voimavaroina. (Furman 1997, 88 89.) Ihmiset muuttavat elämäänsä sen mukaan, mitä odotuksia heillä on tulevaisuudelle. Ratkaisuhenkisessä työssä on huomattu, että asiakkaat kehittelevät oma-aloitteisesti useita ratkaisuja ongelmiinsa, kun heille selkiytyy, millaista parempi elämä olisi. (Saarelainen 2002.) Ratkaisukeskeisyydessä ongelmien ytimenä on se, että henkilöllä, jolla on ongelmia, on myös epäselvät tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät (Saarelainen 2002). Jos asiakkaalla on hyvin kielteinen kuva tulevaisuudesta, voi työntekijä kääntää negatiivisuuden positiiviseksi. Esimerkiksi myönteinen muutos on jo useimmiten käynnistynyt, kun asiakas aloittaa ensimmäisen keskustelun ammattiauttajan kanssa. Hän on hakenut apua, koska haluaa muutosta. Edistyminen ja paraneminen lisäävät toiveikkuutta ja uskoa paremmasta. (Furman & Ahola 1995, 99 104.) 3.1.3 Ongelman käsittely Kun tavoitteet on määritelty, ratkaisukeskeisessä terapiassa etsitään poikkeuksia eli tilanteita, jolloin ongelmaa ei ole esiintynyt tai tilannetta, joka on jotenkin toisenlainen. Poikkeuksia on useita. Uusia poikkeuksia on alkanut esiintyä vasta viime aikoina. Toistuvia poikkeuksia esiintyy edelleen ajoittain. Menneet poikkeukset olivat ajankohtaisia ennen, mutta eivät enää. Tulevaisuuden poikkeukset ovat aikaa tulevaisuudessa, jolloin ongelmaa ei enää ole tai se on pienentynyt huomattavasti. Kun mietitään, mitä tulisi

19 tehdä ongelman ratkaisemiseksi, uudet ja toistuvat poikkeukset toimivat johtolankoina. Jos niitä ei näytä löytyvän, saattaa menneisyyden poikkeuksien kautta löytyä hyödyllisiä poikkeuksia, jotka auttavat ratkaisun etsimisessä. (Nunnally 1994, 5.) Ratkaisukeskeinen ajattelu näkee ongelmat itsenäisinä ja toisistaan riippumattomina. Yksi ongelma ei välttämättä ole toisen murheen syy tai seuraus. Kun ongelmat pidetään erillisinä, on helpompaa ratkoa pulmia yksi kerrallaan. (Furman & Ahola 1995, 45 46.) Ongelmia ei suurennella, vaan ne pyritään normalisoimaan vaikeuksiksi. Silloin niistä on helpompi päästä eroon. (Soininen 1996, 144.) Kun ongelma saadaan selvitettyä, luottamus työntekijään kasvaa ja on helpompi tarttua seuraavaan haasteeseen (Furman & Ahola 1995, 48). Työntekijän tulisi kuitenkin muistaa asiakkaiden sosioekonominen asema, jolloin ongelma voi joskus johtua myös toisesta ongelmasta, esimerkiksi ei ole työtä, jolloin ei ole paljoa rahaa, mikä ei riitä elämiseen. Vaikka juuri tästä kierteestä tulisikin päästä eroon. Silloin kun asiat ovat todella huonosti, suurin toive on saada itsensä irti ongelmista mahdollisimman nopeasti. Ymmärrettävää on, että silloin yritetään muuttaa koko elämä heti. Muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Ratkaisuhenkisessä menetelmässä edetään hitaasti, jolloin keskustelemalla ja kuvittelemalla luodaan odotus muutoksesta. Mielikuva paremmasta hahmotellaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. (Saarelainen 2002.) Usein ajatellaan, että huono itsetunto on syynä ongelmiin, mutta asia voi myös olla toisinpäin. Huono itsetunto on seurausta ongelmista. Kun ihmisellä on ongelmia, hänen voi olla vaikeaa arvostaa itseään. Kun ongelmat saadaan selvitetyksi, on itsensä kunnioittaminen helpompaa. (Furman 1997, 99.) Silloin hän on jo tehnyt suuren työn ja tulokset ovat näkyvissä. Kun asiakasta pyydetään katsomaan ongelmaansa myönteisestä näkökulmasta, vaaditaan tahdikkuutta. Ongelman ollessa asiakkaalle ajankohtainen hänen on vaikea nähdä tilanteen positiivisia puolia. Ajan kuluessa ja asiakkaan saatua etäisyyttä ongelmaansa työntekijällä on mahdollisuus kysyä, mitä se on opettanut. (Furman & Ahola 1995, 134.) Saarisen (1996) mukaan ratkaisukeskeinen lähestymistapa sopii monien tapausten käsittelyn apuvälineeksi, mutta sitä ei voi käyttää, jos asiakas on syvässä masennuksessa,

20 hänellä on pitkä patologinen eli sairaudellinen tausta tai hän on kokenut esimerkiksi läheisen äkillisen kuoleman, insestiä tai raiskauksen. Silloin on varottava, ettei asiakkaan tunteita mitätöidä tyypillisillä ratkaisukeskeisyyden malleilla eli vain myönteisen tulevaisuuden korostamisella. Suoraan ei voi edetä ratkaisuihin, vaan tunteille tulee antaa tilaa. (Saarinen 1996, 6.) Soinisenkaan (1996) mukaan ratkaisukeskeisyys ei sovi kaikille. Kun asiakkaalla on esimerkiksi ongelmia itsenäistymisessä, sukupolvien takaisissa käyttäytymiskaavoissa tai hän on vuosia käyttänyt huumeita, avuksi on tarjottava syvempää ja pitkäjännitteisempää terapiaa. Korvaavaksi hoidoksi sopii silloin esimerkiksi systeeminen perheterapia harjoituksineen ja tehtävineen. (Soininen 1996, 144 145.) Kuitenkin Holme (2000) toteaa, että lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytettyjen ja insestin uhrien auttamiseksi on käytetty ratkaisukeskeistä terapiaa Stolpegårdissa, Ruotsissa. Terapiassa kuunnellaan asiakkaan tarinaa itsestään ja elämästään. Terapian päätavoitteeksi määritellään myönteisempi elämäntarina. Esimerkiksi tuskallisia muistitakaumia käsitellään muistikuvien avulla ja muuttamalla niiden näkymää. Tällä menetelmällä saadaan usein asiakkaalle myönteisempi kuva tapahtuneesta ja ikävä kokemus menettää yleensä voimansa sekä katoaa useimmiten kokonaan. (Holme 2000, 8 10.) Kun ihminen joutuu kohtaamaan eläessään jonkin järkyttävän tapahtuman, siitä jää mieleen muisto, jolla voi olla kielteinen tai myönteinen vaikutus. Jos muistoon liittyy häpeää, syyllisyyttä tai raivoa, se voi olla taakka, mutta jos mieleen palautuu ylpeyden aihetta, se voi olla voimavara. (Furman 1997, 55.) Muistitakaumia muuttamalla tarkoituksena on kääntää negatiivinen kokemus voimavaraksi. Monet eri asiat auttavat henkilöitä selviämään ikävistä kokemuksista. Esimerkiksi luonto, mielikuvitus, kirjoittaminen, ja menestyminen opiskelussa tai harrastuksissa helpottavat unohtamaan ikävät asiat. Myös huumori on tärkeä selviytymiskeino. Kun ihminen osaa nauraa kohtalolleen ja pystyy näkemään menneisyydessään koomisia piirteitä, hän vapautuu sen kahleista. (Furman 1997, 32 35.) Furmanin (1997) mukaan ihminen on luontaisesti itsekriittinen, joten hänen on vaikeaa nähdä omien reaktioidensa ja selviytymisstrategioidensa mielekkyyttä. Usein hän tarvitsee toisen ihmisen apua pystyäkseen huomaamaan, että oma suhtautumistapa oli juuri siinä tilanteessa oikea. (Furman 1997, 56.) Esimerkiksi perhetyöntekijä toimii silloin tärkeänä vahvistajana.

21 3.1.4 Positiivisuus Sundmanin (1995) tulokset osoittavat, että ratkaisukeskeistä työotetta käytettäessä työntekijän ja asiakkaan yhteistyössä on enemmän myönteisiä tekijöitä. Työskentelyn lopputulos ei kuitenkaan poikennut ei-ratkaisukeskeisestä työskentelystä. (Sundman 1995, 79.) Myös Alpolan ja Hurskaisen (1992) tutkimuksessa suhtauduttiin perheisiin ja heidän ongelmiinsa positiivisesti. Työntekijät asennoituivat ennakkoluulottomasti ja tiesivät, että ongelmiin löytyy aina ratkaisu. Työntekijän suhtautuessa asiakkaan tekemisiin positiivisesti, jää energiaa ratkaisuihin. (Alpola & Hurskainen 1992, 49.) Furmanin ja Aholan (1995) mukaan ratkaisukeskeinen terapia on neuvottelu, jossa työntekijä pyrkii ohjaamaan keskustelua niin, että keskustelun henki muotoutuu rakentavaksi, ratkaisuideoiden syntyä edistäväksi ja antaa mahdollisuuden lisätä yhteistyötä ihmisten välillä. Ratkaisuhenkinen ilmapiiri luodaan suosimalla sellaisia puheenaiheita ja ajatusmalleja, jotka vaikuttavat ihmisiin rohkaisevasti ja lisäävät toiveikkuutta, yhteistyötä sekä luovuutta. (Furman & Ahola 1995, 10 11.) Soinisen tutkimuksessa (1996) sosiaalityöntekijät halusivat panostaa positiiviseen yhteistyösuhteeseen, mikä voi helpottaa tavoitteiden määrittelyä ja myönteisten tulosten syntymistä, lisätä tyytyväisyyttä ja vähentää työn kuormittavuutta. Työskentely oli asiakaslähtöistä ja useimpien sosiaalityöntekijöiden mielestä se toimi hyvin. Ratkaisukeskeinen työskentely keventää työntekijän taakkaa, sillä vaikeissakin tapauksissa on mahdollista muuttaa työskentelyä. Asiakas ja työntekijä saavat kuvan siitä, että ratkaisujen eteen ponnistellaan yhdessä. (Soininen 1996, 143 144.) 3.2 Interventiot eli väliintulot Interventio eli väliintulo tarkoittaa yleensä terapeutin antamaa ehdotusta, kotitehtävää tai uudelleenmäärittelyä. Berg ja Miller (1994) määrittelevät termin interventio yhdeksi osaksi hoitoa, minkä avulla terapeutti auttaa asiakasta löytämään omat ratkaisunsa ongelmaan. (Berg & Miller 1994, 32, 42.)

22 Ratkaisukeskeiseen työskentelyyn liittyvät keskeisesti onnistumis-, ihme-, poikkeusja asteikkokysymykset. Onnistumiskysymyksellä tiedustellaan, milloin asiat sujuvat. (Kemmppinen 1997, 155.) Ihmekysymys voi olla esimerkiksi Kun heräät aamulla, huomaat, että ongelmaa ei ole. Mistä muutoksen huomaa? tai Milloin ongelmaa ei enää ole? Ihmekysymyksien avulla asiakas saa kuvitella vain tulokset. Hänen ei tarvitse miettiä, kuinka pääsee ongelmasta eroon. (de Shazer 1995, 127 128.) Työskentelyä edistää asiakkaan luoma yksityiskohtainen ja konkreettinen mielikuva ihmeestä. Sisäiset tunnetilat, joita asiakas kokee, tulisi kuvata näkyvänä käyttäytymisenä. Mistä muusta? -kysymys ohjaa asiakasta luomaan tulevaisuudestaan vieläkin yksityiskohtaisemman ja elävämmän kuvan. Kuvitellessaan ihmeen asiakas useimmiten muuttuu toiveikkaaksi ja suuntaa ajatuksensa kohti tulevaisuutta. Toiveikkuuden voimalla hän saavuttaa tavoitteet. (Berg & Miller 1994, 41, 115.) Poikkeuskysymyksellä etsitään tilannetta, jolloin pulmaa ei ole ollut ja kaikki oli hyvin. Samalla kysytään, mikä tilanteissa, joissa poikkeus tapahtui, oikeastaan oli poikkeuksellista. Poikkeuskysymysten avulla voidaan etsiä mieluisia aikoja menneisyydestä esimerkiksi kausia, jolloin asiakas ei ole ollut ahdistunut. (Kemppinen 1997, 41, 155.) Asteikkokysymyksellä määritellään pulmatilanteelle arvosana. Kysymys voi olla: Minkä numeron antaisit yhdestä kymmeneen? Asteikko tuo tilanteeseen suhteellisuudentajua. (Kemppinen 1997, 155.) Asteikkokysymyksillä tavoitteet voidaan asettaa pieniksi ja käytännönläheisiksi. Perhe jaksaa ponnistella, kun onnistuminen huomioidaan. Asteikon avulla voidaan määritellä asiakkaan sen hetkinen tila ja millaista muutosta hän haluaa. (Saarinen 1996, 4.) Huttusen tutkimuksessa (1992) asteikkokysymyksiä hyödynnettiin tapaamisesta toiseen. Asteikon avulla konkretisoitiin tapahtunut muutos tai tilanteen ennallaan pysyminen. Kaikki tutkimukseen osallistuneet hyötyivät asteikkokysymyksistä, sillä ne tarkensivat tilannetta. Vaikeimmasta ongelmasta keskusteleminen nopeutui ja helpottui. (Huttunen 1992, 35 36.) Onnistumis-, ihme-, poikkeus- ja asteikkokysymysten avulla asiakasta autetaan haaveilemaan positiivisesta tulevaisuudesta (Furman & Ahola 1995, 96). Selviytymiskysymyksiä käytetään niiden asiakkaitten kanssa, jotka näkevät tilanteensa toivottomana. Työntekijä voi varovaisesti kysyä, miten asiakas juuri ja juuri selviää ongelmien kanssa. Selviytymiskysymykset ovat käyttökelpoisia akuuteissa kriiseissä.

23 Kysymykset osoittavat asiakkaalle, että hän on kuitenkin selvinnyt tilanteesta ja estänyt sitä menemästä vielä huonompaan suuntaan. (Berg & Miller 1994, 124 128.) Ongelmaan saadaan etäisyyttä ja siitä on helpompi puhua, kun oire ulkoistetaan omaa elämäänsä eläväksi tyypiksi kuten Kiusaajakalleksi tai Kakka-Ränkäksi. Erityisesti lasten kanssa työskenneltäessä mielikuvitukselliset selitykset ovat tehokkaita. Ongelmat pystytään näkemään irrallisina asioista, joihin ne mahdollisesti liittyvät. (Furman & Ahola 1995, 80 86.) Ratkaisukeskeisessä terapiassa terapeutti voi antaa asiakkaalle kotitehtävän, jossa hän esimerkiksi tarkkailee seuraavalla viikolla ongelmaan liittyviä tapahtumia ja mitä niistä hän haluaisi jatkuvan pidempään. Myös esimerkiksi sukupuun tekeminen piirtäen ja kotikäynnit voivat olla sopivia keinoja poikkeuksien löytämiseksi ongelmakäyttäytymiselle. (Nunnally 1994, 6.) Perhemuovailun avulla luodaan perherakenne uudelleen. Esiin tuodaan liittoumia ja tilanteita, jotka eivät toimi ja yritetään muuttaa niitä. (Hoffman 1985, 280.) 3.3 Menneisyys voimavarana Kukaan ei voi palata menneeseen ja tehdä uutta alkua, mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään ja tehdä uuden lopun. - Maria Robinson - Vaikka ratkaisupainotteinen työskentely keskittyy tulevaisuuteen, ei menneisyys ole kielletty puheenaihe. Menneisyydestä puhuminen voi olla rohkaisevaa, kunhan menneisyyttä tarkastellaan opettavina kokemuksina. (Furman & Ahola 1995, 44.) Samalla voidaan pohtia aikaisempia onnistumiskokemuksia taustatekijöiden sijaan (Ahola & Hirvihuhta 2000, 14). Asiakkaalta voidaan esimerkiksi kysyä: Sinua on kohdeltu väärin. Mitä se on vahvistanut sinussa? (Katajainen 1998, 59.) Narratiivisessa terapiassa saadaan yhteys menneisyyteen. Menetelmässä asiakas jäsentää elämänsä tarinaa avaintapahtumien kautta tarinoiksi ja sijoittaa ne edelleen elämä-

24 kertaansa. (Katajainen 1998, 59.) Terapiassa keskustellaan asiakkaan elämästä, analysoidaan ja selitetään hänen elämäkertaansa. Menetelmän avulla etsitään itsekunnioitusta edistävää ja toiveikkuutta lisäävää tarinaa vääristelemättä kuitenkaan totuutta. Näkemys on lohdullinen ja optimistinen. (Furman 1997, 57.) Kauan sitten eli Intiassa nuori nainen nimeltä Kisa Gotami. Hän tapasi miehen, johon hän rakastui ja joka myös rakasti häntä. Pariskunta avioitui eikä aikaakaan kun heille syntyi poika. Vanhemmat olivat hyvin onnellisia seuratessaan poikansa varttumista. Ollessaan kahden ja puolen vuoden ikäinen poika kuitenkin yllättäen sairastui ja kuoli. Kisan maailma romahti. Hänet valtasi niin suuri suru, että hän ei suostunut uskomaan, että poika oli kuollut. Hän kulki ympäriinsä kantaen pojan pientä ruumista sylissään kysellen ihmisiltä epätoivoisesti lääkettä, joka parantaisi pojan. Lopulta Kisa Gotami löysi tiensä kuuluisan Buddhan luo ja pyysi tätä parantamaan poikansa. Buddha katsoi Kisaa ja tuntien suurta myötätuntoa hän sanoi: Kyllä, minä autan sinua, mutta sitä ennen tarvitsen kourallisen sinapinsiemeniä. Kun Kisa ilmoitti, että hän on valmis tekemään mitä tahansa hankkiakseen tarvittavan määrän siemeniä, Buddha lisäsi: Mutta siementen tulee olla peräisin kodista, jossa kukaan ei ole menettänyt lastaan, puolisoaan eikä vanhempiansa. Kaikkien siementen on oltava peräisin talosta, jossa kuolema ei ole vieraillut. Kisa Gotami meni talosta taloon kysellen sinapinsiemeniä, mutta joka talossa hän sai saman vastauksen: On meillä sinulle sinapinsiemeniä antaa, mutta meitä on elossa vähemmän kuin meitä on kuollut. Jokainen oli menettänyt isän tai äidin, vaimon tai miehen, pojan tai tyttären. Hän vieraili monissa kodeissa ja sai aina kuulla erilaisista menetyksistä. Kun hän oli käynyt kylän kaikissa taloissa hänen silmänsä aukenivat ja hän ymmärsi, että kukaan ei säästy elämässään menetyksiltä ja surulta ja että hän ei ollut yksin. Hänen surunsa oli muuttunut myötätunnoksi kaikkia surevia ihmisiä kohtaan. Nyt hän kykeni suremaan poikansa kuoleman ja hautaamaan tämän ruumiin. Vanha buddhalainen tarina Selviytymisessä auttaa kyky nähdä, mitä hyvää kohdattu kärsimys on tuonut. Esimerkiksi sairauksiin, kuolemaan ja menetyksiin liittyvää tuskaa helpottaa, jos kykenee ajattelemaan, että kärsimys ei ole turhaa, vaan siitä on seurannut jotain hyötyä itselle tai muille. Vaikka kärsimyksestä on jotain hyötyä, ei se tietenkään oikeuta kärsimään, eikä vapauta sen tuottajaa vastuusta. Aikaa myöten kehittyy kyky nähdä kärsimyksen positiiviset seuraukset. Kriisin hetkellä ei kuitenkaan ole helppoa ajatella, mitä hyvää siinä on. Vuosien kuluessa myönteiset asiat alkavat kuitenkin tulla esiin. (Furman 1997, 73 80.) Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä vaikeuksia ja pahaa oloa ei suljeta pois. Ne vastaanotetaan, mutta niihin ei juututa. (Saarinen 1996, 6.)

25 3.4 Kun ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei tuota tulosta Ratkaisukeskeinen ajattelutapa voi joissakin tilanteissa vaikuttaa ymmärtämättömältä ja samalla se voi tuntua sekä asiakkaan ja että terapeutin petkuttamiselta. Malli ei ole mitenkään väärä, se vain ei välttämättä sovi kaikille. Kun asiakas on siinä tilanteessa, ettei hän voi mitenkään nähdä positiivista lopputulosta mahdollisena, voidaan käyttää Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan mallia. Esimerkkinä on perhe, jossa isällä on alkoholiongelma, mutta hän ei myönnä sitä, ja äidin mielestä ihme olisi se, että isä raitistuisi. Jos näin ei voi tapahtua, toisena vaihtoehtona on, että perhe lähtee isän luota. Tämä voi tuntua vaikealta. Silloin jää Entä, jos ihme ei tapahdu vaihtoehto. Perheen täytyy vain hyväksyä tilanne. Isä ehkä jatkaa juomista, mutta perheenjäsenet voisivat oppia uudella tapaa kohtelemaan toisiaan paremmin. Perhe ei ole yhtä onnellinen kuin ihmeen tapahtuessa, mutta asiat olisivat paremmin kuin nyt. Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan kysymys antaa mahdollisuuden hyväksyä realistisempia vaihtoehtoja. (Efron & Veenendaal 2002.) Entä, jos ihmettä ei tapahdukaan lähestymistavassa terapeutilla on mahdollisuus tunnustaa kohtalon ja huonon onnen voima. Malli saa asiakkaat kokemaan syvää helpotusta ja ymmärrystä. Joissain tapauksissa saattaa olla eduksi, että terapeutti hyväksyy asiakkaan näkemykset ongelmasta ja samalla auttaa asiakasta huomaamaan ja hyväksymään uusia vaihtoehtoja. Asiakkaan tilannetta helpottaa, jos hän osaa tuottaa vaihtoehtoja itse, omista negatiivisista kokemuksistaan huolimatta. (Efron & Veenendaal 2002.) Efron ja Veenendaal (2002) uskovat, että asiakkaat ja terapeutit hyötyvät elämän tuoman tuskan tunnistamisesta. Siitä voi löytää jotakin positiivista tai elämää voi yrittää jatkaa kuin ongelmaa ei olisikaan. Entä, jos ihme ei tapahdukaan malli antaa tähän luvan. Se voi myös avata terapeuttisia mahdollisuuksia. Malli ei sulje ratkaisukeskeisen lähestymistavan käyttöä, vaan tarjoaa vaihtoehdon silloin, kun tulosta ei saada, mutta jotain voisi vielä yrittää. Asiakkaat voivat kokea saavuttaneensa jotain, sen sijaan, että surisivat saavuttamatonta. (Efron & Veenendaal 2002.) Efronin ja Veenendaalin (2002) mukaan toisinaan pessimistinen asenne voi tukea asiakasta paremmin kuin yleispositiivisuus. Heidän esimerkkinä on perhe jonka 14 vuotias poika käyttäytyi huonosti eikä halunnut osallistua terapiaan. Vanhemmat eivät noudat-

26 taneet terapeuttisia ehdotuksia, mutta halusivat poikansa käyttäytymiseen muutosta. Heidän huomiotaan vei myös perheen vammainen lapsi. Tähän tapaukseen sopii pienimmän kärsimyksen tien periaate, jonka ajatuksena on, että perhe ei voi koskaan tulla todella onnelliseksi. Tilanne ei ole heidän syytään, mutta se on, mikä on. Tavoitteena on saada perhe luopumaan unelmista, joissa he olisivat normaali perhe. Heille ehdotetaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta, vaikka se onkin huonompi kuin mitä he alun perin toivoivat. Kärsimyksen voi kuitenkin minimoida. He eivät saavuta täydellistä tyytyväisyyttä, mutta ovat vähemmän onnettomia. (Efron & Veenendaal 2002.) Efronin ja Veenendaalin (2002) pessimistiset kysymykset sopivat sekä yksilöille että perheille: - Millaista elämänne tulee olemaan, jos ihmettä ei tapahdu? - Jos me emme voi auttaa ongelman ratkaisemisessa, miten me voimme auttaa lievittämään sen tuottamaa tuskaa? - Me emme tiedä, miten auttaa sinua nyt ongelmassasi. Ehkä tulevaisuudessa joku osaa auttaa. Mikä voisi auttaa sinua odottamaan siihen asti? - Jos et voi välttää kohtaloasi tai menneisyytesi vaikutusta ja sinun on pakko elää tosi niukkaa elämää, mikä tekisi siitä siedettävämmän? (Efron & Veenendaal 2002.) 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMIEN Tässä luvussa esittelen tutkimukseni tehtävän. Lisäksi esittelen tutkimuksen kohdejoukon ja aineiston keruutavan, eli teemahaastattelun. Tutkimusmenetelmäni oli kvalitatiivinen eli laadullinen ja käyttämäni analyysiprosessi teemoittelu. 4.1 Tutkimuksen tehtävä ja tavoitteet Tämän opinnäytetyön tehtävä oli tarkastella ratkaisukeskeisen työmenetelmän käyttöä, toimivuutta, tarkoitusta ja sopivuutta perhetyössä. Tutkimusongelmana oli selvittää,

27 kuinka perhetyöntekijä hyödyntää ratkaisukeskeistä työmenetelmää työssään. Tutkimus selvitti, miten perhetyöntekijä käyttää ratkaisukeskeistä menetelmää työssään ja millaisissa tilanteissa sitä ei voi käyttää, tai onko tilanteita, joihin kyseinen menetelmä ei sovi. Tutkimuksen haastattelurungon teemat ovat tavoitteet, työskentely, menneisyys ja tulevaisuus (Liite). 4.2 Kohdejoukko Haastattelin seitsemää perhetyöntekijänä työskentelevää henkilöä. Kuusi heistä on naisia ja yksi mies. Heidän keski-ikänsä on 46 vuotta. Nuorin on 33 -vuotias ja vanhin 57 vuotias. Koulutukseltaan he ovat lasten-, perus-, terveyden- tai lähihoitajia sekä sosiaalikasvattaja. Yksi on saanut lisäksi ammatillista täydennyskoulutusta ja muutama käynyt joitakin lisäkoulutuksia, kuten kriisityön asiantuntija-, perhetyön erikoistumis-, perheväkivalta- tai parisuhdekoulutuksen. Ratkaisukeskeistä koulutusta heistä on lisäksi saanut muutama. Pääasiallisesti perhetyöntekijät ovat omaksuneet ratkaisukeskeisen menetelmän työnsä kautta. Perhetyöntekijän työtä he ovat tehneet keskimäärin neljä vuotta, vähimmillään puoli vuotta ja enimmillään kahdeksan vuotta. Haastateltavat ovat päätyneet ratkaisukeskeiseen menetelmään, koska se heidän mielestään sopii perhetyöhön ja he ovat itse kiinnostuneita menetelmästä. Tulevaisuuden visiona haastateltavilla on, että he tekisivät samanlaista työtä vielä jatkossakin. Osa työntekijöistä toivoi tulevaisuudessa voivansa kuunnella ja keskustella enemmän asiakkaidensa kanssa. Haastateltavat työskentelevät sosiaalitoimen alaisena ja suurin osa asiakkuuksista alkaa sosiaalityön aloitteesta. Sosiaalityöntekijä osallistuu työskentelyyn pääasiassa palavereiden kautta. Ensimmäinen yhteydenotto koskien perhetyön tarvetta voi tulla esimerkiksi sairaalasta, neuvolasta tai asiakkaalta itseltään yleensä sosiaalityöntekijälle. 4.3 Tutkimusmenetelmä Tutkimus on kvalitatiivinen. Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen periaatteena on kuvata todellista elämää ja tutkia kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tutkimusta muovaavat arvot, joiden avulla pyritään ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä. Tulok-

28 seksi voi saada vain selityksiä, jotka rajoittuvat johonkin aikaan ja paikkaan. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa on pyrkimys löytää tai paljastaa tosiasioita. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001, 152.) Laadullisessa tutkimuksessa käytetään ihmistä tiedon kerääjänä. Lähtökohtana on aineiston moninainen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Kohdejoukko valitaan tarkoituksenmukaisesti. Tutkimussuunnitelma muotoutui tutkimuksen edetessä ja suunnitelmaa olen voinut muuttaa tarvittaessa. Tapaukset ovat ainutlaatuisia ja siksi olen aineistoa tulkinnut sen mukaisesti. (vrt Hirsjärvi ym. 2001, 155.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa merkityksellistä ei ole tutkittavan aineiston määrä vaan laatu. Aineistona olen käyttänyt seitsemää yksilöhaastattelua. Kvalitatiivisen tutkimukseni aineistosta en ole voinut tehdä yleistettäviä päätelmiä. Tapausta olen kuitenkin tutkinut riittävän tarkasti, jotta pystyin selvittämään merkittävän ja usein toistuvan. (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 168 169.) Laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää korostaa tutkimusasetelmien rajaamista. Rajaaminen tarkoittaa mielekkään ehyen ja selkeästi rajatun ongelmanasettelun löytämistä. Tästä seuraa etten ole kaikkea tutkimusmateriaaliani sisällyttänyt tutkimusraporttiini. Koska laadullinen aineisto on tutkijan näkemys tutkimuskohteesta, rajaamisessa on kyse tutkimuksen tulkinnallisen ytimen hahmottamisesta. Myös nostamani ydinasia on kannanotto rajauksesta. (vrt. Kiviniemi 2001, 71 72.) 4.4 Aineiston keruu Haastattelu tarkoittaa tutkimuksen tiedonkeruutapaa, jossa henkilöiltä kysytään mielipidettä tutkittavasta kohteesta ja vastaus saadaan puhutussa muodossa (Hirsjärvi & Hurme 2000, 41). Se on ennalta suunniteltua ja päämäärähakuista toimintaa, joka tähtää tiedon keräämiseen. Haastattelutilanteessa olen ollut suorassa kielellisessä vuorovaikutuksessa haastateltaviin ja silloin on ollut helppo esittää lisäkysymyksiä, jos en ole saanut asiasta tarpeeksi tietoa ensimmäisellä kysymyksellä. (vrt. Hirsjärvi & Hurme 2000, 34, 42.) Aineiston keruuta olen voinut myös säädellä joustavasti tilanteen mukaan (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 192) ja non-verbaalinen eli ei-kielellinen viestintä on tehostanut vastausten

29 ymmärtämistä. (vrt. Hirsjärvi & Hurme 2000, 34). Etuna on ollut myös vastaajiksi suunniteltujen henkilöiden helpompi mukaan saaminen. Sähköpostitse laiton kyselyn lähiseudun perhetyöntekijöille, heistä seitsemän lupautui ja kaksi kieltäytyi. (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 182; 193.) Haastattelututkimuksessa toisinaan haastatelluilta kysytään suurin piirtein sitä samaa, mikä on tutkimusongelmana. Vastauksia ei kuitenkaan voi pitää sellaisenaan tutkimuksen tuloksena. (Alasuutari 2001, 81.) Haastattelun haittapuolena on, että se vie paljon aikaa. Haastatteleminen vaatii huolellista suunnittelua sekä kouluttautumista haastattelijan rooliin ja tehtäviin. Haastattelu voi myös sisältää useita virhelähteitä, jotka johtuvat haastattelijasta, haastateltavasta tai kokonaistilanteesta. Haastateltava voi myös kokea tilanteen uhkaavaksi tai hän voi antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia. (Hirsjärvi ym. 2001, 193.) Viimeisessä haastattelutilanteessa, nauhuri pysähtyi muutamassa kohdassa. Uskon kuitenkin, että sain oleelliset asiat kirjoitettua paperille, joten tarpeellinen tieto on tässä tutkimuksessa. Teemahaastattelussa aihepiirit eli teema-alueet ovat haastateltaessa tiedossa, mutta niiden järjestys ja laajuus vaihtelevat (Eskola & Vastamäki 2001, 26; Hirsjärvi ym. 2001, 195). Siksi teemahaastattelu on puolistrukturoitu. Oikeastaan teemahaastattelu on lähempänä strukturoimatonta, ei johdettua haastattelua, joka on kaikista haastattelun muodoista lähimpänä keskustelua. (Hirsjärvi ym. 2001, 195 196; Hirsjärvi & Hurme 2000, 48.) Haastattelun kuluessa varmistin, että kaikki etukäteen suunnitellut teemaalueet käytiin läpi (vrt. Eskola & Vastamäki 2001, 26 27). Teemahaastattelussa lähdetään oletuksesta, että kaikkia ihmisen kokemuksia, ajatuksia, uskomuksia ja tunteita pystytään tutkimaan tällä menetelmällä (Hirsjärvi & Hurme 2000, 48). Teemahaastattelu on keskustelua, joka tapahtui minun aloitteestani ja useimmiten minun ehdoillani. Pyrin selvittämään haastateltavilta asiat, jotka halusin tutkimukseeni. Haastattelutilanteet pyrin ohjaamaan mahdollisimman keskustelunomaisiksi. (vrt. Eskola & Vastamäki 2001, 24.) Teemarunko voi sisältää kolmentasoisia teemoja. Ylimpänä ovat laajat teemat eli aihepiirit, joista tulisi keskustella. Toinen taso sisältää teemaa tarkentavia apukysymyksiä. Kolmannella tasolla on yksityiskohtaisemmat pikkukysymykset, joita voi käyttää, jos aiemmat kysymykset eivät ole tuottaneet tulosta. (Eskola & Vastamäki 2001, 36.) Te-

30 kemäni teemahaastattelut kestivät noin tunnin. Osa haastateltavista vastasi niukkasanaisemmin ja osa laajemmin esitettyihin teemoihin ja niitä tarkentaviin apu- ja pikkukysymyksiin. (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 198.) Ennen varsinaisia haastattelutilanteita testasin haastattelurungon esihaastattelussa. Sain tietoa kohdejoukon kokemuksista ja samalla muotoilin kysymykset sopiviksi. Harjoittelin myös varsinaista haastattelua varten ja sain varmuutta työskennelläkseni tehokkaasti. (vrt. Hirsjärvi & Hurme 2000, 72 73.) Kvalitatiivinen aineisto on ilmaisullisesti rikasta ja monitasoista. Vaikka haastattelutilanne oli tutkimusta varten järjestetty, dokumentoidut aineistot kuvasivat haastattelutilanteet mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Litteroidessa eli haastatteluja nauhalta puhtaaksi kirjoittaessa en merkinnyt vain kysymysten vastauksia, vaan myös omat sanatarkat kysymykset, siinä muodossa, missä ne esitin. Nauhuri on erittäin tarkka tallentamisen väline, mutta se tallentaa vain verbaalisen puolen. Aineistoa kuitenkin erittelin tiivistetyssä muodossa ja haastateltavien taukojen pituuksien sekä sävelkorkeuden vaihteluiden selvittäminen ei ole tässä tutkimuksessa relevanttia. (Alasuutari 2001, 84 85.) 4.5 Aineiston analysointimenetelmä Tutkimuksen ydinasia on kerätyn aineiston analyysi, tulkinta ja johtopäätösten tekeminen. Analyysivaihe selvensi, millaisia vastauksia ongelmiin sain. Ennen varsinaisten päätelmien tekemistä järjestin aineiston. Laadullisessa tutkimuksessa aineiston järjestämisessä oli suuri työ. (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 207 208.) Teemahaastatteluaineisto olen analysoinut teemoittelemalla, mikä tarkoittaa aineiston jäsentämistä teemojen mukaisesti ja sen jälkeen pelkistämistä (vrt. Eskola & Vastamäki 2001, 41). Teemojen avulla pyrin löytämään tekstistä merkityksellisimmän. Teemat liittyivät tekstin sisältöön eivätkä yksittäisiin kohtiin. (vrt. Moilanen & Räihä 2001, 53.) Jokaisella teema-alueella oli oma värinsä, joita käytin, kun alleviivasin vastauksia eri teemojen alle. Näin nostin aineistosta mielestäni olennaisimmat vastaukset, jotka selvensivät tutkimuskysymystäni. Vastauksia lähestyin aineistolähtöisesti eli etsin aineistosta teemoja, joista informantit eli tutkittavat puhuivat. Lähestyin aineistoa kokonaisuutena ja teemojen löydyttyä täs-

31 mensin niiden merkityssisältöä. Käsitekartan avulla tarkastelin kuhunkin teemaan liittyviä asioita. Sitten muotoilin teeman merkityssisällön sanalliseen muotoon. Seuraavaksi liitin toisiinsa eri teemojen käsitekartat, jolloin syventyi teemojen merkityssisällöllinen tulkinta. Jokainen teema sai merkityssisällön osittain itsenäisesti, osittain toisiin teemoihin liitettynä. (vrt. Moilanen & Räihä 2001, 53 54.) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineiston kerääminen ja analysointi kietoutuvat tiiviisti yhteen ja tapahtuvat samanaikaisesti. Aineiston analysoinnissa yhdistyvät analyysi ja synteesi. Aineiston hajotetaan käsitteellisiksi osiksi ja synteesiä käyttäen osat kootaan tieteellisiksi johtopäätöksiksi. (Hirsjärvi ym. 2001, 212.) Analyyttisuutta ovat aineiston luokittelu ja jäsentäminen eri teema-alueisiin eli helpommin tulkittavissa oleviin osiin. Keskeistä oli löytää temaattinen kokonaisrakenne, joka luo synteesiä ja kattaa koko aineiston. (Kiviniemi 2001, 78.) Analysointi- ja johtopäätösten tekovaiheissa merkittävää oli pohtia, mitä tutkittavien kielelliset ilmaukset ovat merkinneet tulosanalyysissä, miten haastattelutilanteissa oma kielenkäyttöni vaikutti tuloksiin ja miten itse ymmärsin tutkittaviani. Harkitsin useampia tulkintoja pohtiessani tuloksia kokonaisvaltaisesti. (vrt. Hirsjärvi ym. 2001, 211 212.) Analyysiprosessissa alkuperäiset haastatteluteemat olivat työskentely, tavoitteet, menneisyys ja tulevaisuus. Osa vastauksista limittyi useaan alkuperäiseen teemaan, joten tuloksissa on nähtävissä joissakin kohti päällekkäisyyttä. Työskentely teeman ympärille sain haastateltavilta vastaukseksi esimerkiksi, että työskentely on keskustelua, mallin näyttämistä, ohjaamista, motivointia, perheen arjessa ja ei puolesta tekemistä. Näistä pelkistetyistä vastauksista sain johdettua analyysin tuloksiksi asiakaslähtöisyyden ja perhetyöntekijä perheen arjessa. Tavoite teemaan saan vastaukseksi pelkistettynä esimerkiksi myönteisyys, yksilöllisyys, eteenpäin, konkreettisuus, työskentelyaika ja lopettaminen. Teemoittelu johti tuloksiksi tavoitteellinen työskentely ja toteutumiskelpoiset ja vaikeasti toteutettavat tavoitteet. Teemaan menneisyys sain vastauksesi pelkistettynä oppia, sukupolvien ketju ja voimavaroja. Tulevaisuus teemaan vastaukset olivat voimavaroja, toivoa ja edistymistä tai takapakkia. Näiden kahden teeman pelkistetyt vastaukset johtivat prosessissa tuloksiin tulevaisuus voimavarana ja onnistumisilla eteenpäin. Analyysiprosessia on kuvattu Kuviossa 1.

32 KUVIO 1. Analyysiprosessin kuvaus Alkuperäiset Pelkistäminen Tulokset teemat Työskentely -ei puolesta Asiakaslähtöisyys -keskustelu -mallia -perheen arjessa Perhetyöntekijä perheen arjessa -ohjaaminen -motivointi Tavoitteet -myönteisyys Tavoitteellinen työskentely - yksilöllisyys - eteenpäin Toteutumiskelpoiset ja vaikeasti -konkretia toteutettavat tavoitteet -työskentelyaika -lopettaminen Menneisyys -oppia -sukupolvien ketju Tulevaisuus -voimavaroja Tulevaisuus voimavarana -toivoa -edistyminen/ takapakki Onnistumisilla eteenpäin 5 TULOKSET JA ARVIOINTI Tarkastelen tässä luvussa kuinka perhetyöntekijä hyödyntää ratkaisukeskeisyyttä työssään. Olen haastatellut henkilöitä, jotka ovat toimineet perhetyöntekijöinä Jyväskylän seudun kunnissa. Haastattelurungon kysymykset olen muodostanut teoriasta nousseiden teemojen mukaan. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt teemoittelua, joka loi uusia teemoja aineistosta. Näistä teemoista muodostin otsikot, joiden mukaan esittelen tulokset. Suorat lainaukset haastatteluista elävöittävät tutkimustuloksia, tuovat tuloksiin todenmukaisuutta ja lukija voi nähdä niistä haastateltujen kokemuksia. Pääasiassa olen tarkastellut tuloksia perhetyöntekijän näkökulmasta, mutta myös asiakkaan näkökulmaa tulee esiin, sillä näin saan lisää tarkennettua tutkimustuloksia. 5.1 Tavoitteellinen työskentely

33 Haastateltavilla on ajatus siitä, että työ on tavoitteellista ja pyrkimyksenä on saavuttaa asetetut tavoitteet. Kun perhetyöntekijä menee perheeseen, hänellä on ajatus siitä, mitä työskentely on. Työskentelyn tarkoituksena on kuntouttaa perhe niin, että he kykenevät elämään ilman perhetyöntekijän apua, mahdollisesti jonkin muun palvelun, kuten esimerkiksi päivähoidon, perhekerhon ja/tai kotipalvelun käyttäjänä. Tavoitteet suunnitellaan yhdessä perheelle yksilöllisesti. Työskenneltäessä edetään pienin askelin, jolloin pienen tavoitteen toteutuessa voidaan asettaa seuraava pieni tavoite. Tavoitteellisuuteen liittyy myös työskentelyaika. Kun tavoitteet saavutetaan, työskentely lopetetaan. Kun kotikäynnille menee, niin on jokin ajatus siitä, mitä tulee tekemään. Tää on aivan tavotteellista työtä, kuntouttavaa tämä työmenetelmä. Et me yritetään aina kuitenkin sinne jonnekin hyvään ja eteenpäin. on se tietty työskentelyaika. Ainahan on sellanen ajatus, että on selkee alku ja loppu ja tavotteet. Kullekin perheelle niin kun tavallaan räätälöidään (tavoitteet) sille perheelle sopivaks. Ja tehään sitä suunnitelmallisuutta ja tavotteellista. Tavallaan siinä on se ratkaisukeskesyys mun mielestä hyödynnetty. Ratkaisukeskeinen työskentely on tavoitteellista ja työskentelyssä painotetaan hetkiä, jolloin tavoite toteutuu. Vaikka tavoite ei toteutuisikaan täysin, pienestäkin edistymisestä iloitaan, kuten Salmi ja Rytkönen (2002) toteavat. Työskentelyn tavoitteena on saada asiakas keskustelemaan ja tekemään itse ratkaisuja. Haastateltavat pyrkivät ohjaamaan keskustelua niin, että asiakas itse löytää ratkaisunsa ja tekee päätökset. Työntekijät ovat mukana ja rohkaisevat vanhempia löytämään ratkaisuja sekä toteuttamaan muutosta. Työskentelyllä yritetään kaikin tavoin houkuttaa niitä (keskustelemaan, pohtimaan tilannetta). Itsellä onkin tietty tavoite, mihin se perhe pääsee tai pyrkii, niin minä niin kun syötän perheelle sen asian niin, että perhe itse hoksaa tai itse päättää. Tavallaan johdattelen, mutta en suoranaisesti. Kyllä sitä yrittää vetää asiakasta mukaan.

34 Useissa lähteissä (Jutila & Koso 1996-1997, 7; Furman & Ahola 1995, 10 11; Alpola & Hurskainen 1992, 8 9, 20) onkin viitattu siihen, että asiakas itse tekee ratkaisut ja työntekijän tehtävänä on rohkaista ja näyttää mallia. Tavoitteet eivät kuitenkaan aina toteudu. Tämä ei tarkoita, että työskentely olisi epäonnistunut. Usein kuitenkin jotain edistymistä on tapahtunut. Suunnitelmia voidaan myös muuttaa eli yritetään saavuttaa tavoitteet jollakin muulla keinolla tai tehdään aivan uudet tavoitteet. Työskentelyssä järjestetään tietyin väliajoin palavereja, joihin osallistuvat kaikki yhteistyötä tekevät tahot kuten esimerkiksi sosiaalitoimi, neuvola, päivähoito ja kotipalvelu. Koska perheet ja heidän tilanteensa ovat yksilöllisiä, perhetyön yhteistyökumppanit voivat ovat erittäin moninaisia. Välipalavereissa on mahdollista muuttaa tavoitteita, jos asetetut tavoitteet ovat sellaisia, että niihin ei päästä tai tilanne on jotenkin muuttunut. Välttämättä se ei ees mee siihen tavotteeseen, vaan se johtaa johonkin muuhun asiaan tai joihinkin asioihin. Sitten mietitään yhessä. Joittenkin kanssa jäähään välille (tavoitteissa) ja se voi olla hyvä tilanne, silti. Kolmen kuukauden päästä pidetään tarkistuspalaveri ja katsotaan onko tavoitteet toteutuneet, onko tullut uusia asioita, haasteita. Tavallaan on sellainen katse taaksepäin se kolme kuukautta ja samalla luodaan suunnitelma eteenpäin, miten jatketaan. Milloin ehkä seuraavan kerran tarkistetaan sitä tavoitetta. Soininen (1996) mukaan ratkaisukeskeinen työskentely on joustavaa, joten sitä on mahdollista muuttaa. Ei ole pakko tehdä niin kuin alun perin oli suunniteltu. (Soininen 1996, 144). Haastateltavat pitävät myönteisen palautteen antamista tärkeänä. Positiivista palautetta on tärkeää antaa heti, kun siihen on aihetta. Kun asiakas huomaa, että hän on saavuttanut tavoitteen, siitä on helpompi jatkaa vielä eteenpäin....oon huomannu tämmösen positiivisen palautteen antamisen, mitä se on. Kun niitä ratkasuja, hyviä oivalluksia tulee, niin sit tavallaan annetaan sitä palautetta heti, että on oikeilla linjoilla on ja sit se vie taas eteenpäin.

35 Useissa lähteissä (Salmi & Rytkönen 2002; Ahola & Hirvihuhta 2000, 14; Furman 1997, 99; Alpola & Hurskainen 1992, 49; Berg 1991, 10) viitataan siihen, että myönteinen palaute vie työskentelyä eteenpäin. Pääsääntöisesti perhetyötä ei jatketa vuodesta toiseen. Keskimääräinen työskentelyaika on puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Työskentely lopetetaan pikkuhiljaa, käyntejä harvennetaan ja lyhennetään. Perhettä ei kuitenkaan koskaan jätetä yksin, vaan jos perheestä tuntuu, ettei se selviä ilman apua, mietitään muita auttamismuotoja, kuten päivähoito, mielenterveystoimisto tai sosiaalityöntekijä. Perheelle jätetään mahdollisuus ottaa uudestaan yhteyttä. Työskentely voi myös loppua, kun tapahtuu jokin muutos eli elämäntilanne muuttuu ratkaisevasti, esimerkiksi vanhemman saadessa työpaikan tai aloittaessa opiskelun. Haastateltavat eivät nähneet eroa siinä, miten työskentely tulisi lopettaa siihen, miten he sen käytännössä lopettavat. Erään haastatellun mukaan asiakkaasta näkee, milloin hän ei enää tarvitse perhetyöntekijän apua. Asiakas tekee silloin itse ratkaisunsa, eikä turvaudu auttajaan. Kun asiakas on kypsä perhetyön lopettamiselle, saattaa perhetyöntekijä tuntea, että asiakas on vahvempi kuin työntekijä itse. Aina lopetetaan pikkuhiljaa, että harvennetaan käyntiä, että se tuntuu, että pikkuhiljaa siirretään. Alkaa siivet kantaa yksinkin. Käydään niin kun vähän kertanaan ja sitten viimein hiipuu ja loppuu. Ja ne huomaakin, että mä oon tullu tässä toimeenkin ihan hyvin. Joskus se loppuu siihen, että äiti saa työpaikan tai alottaa opiskelun. Sanotaan vaan, että saa ottaa uudestaan yhteyttä, kun ne lähtee yksin menemään....on semmonen tietynlainen varmistus, et mietitään siihen tukitoimia muita niin kun joita voi olla sellasta, et ei niitä tosta noin vaan jätetä. Aina niin kun mietitään se, mikä ois se keino, millä tulee, et katotaan, et perhetyöllä on tehty se, mitä pystytään. Sen huomaa milloin ei tarvita. Sulla ei ole enää annettavaa, enemminkin otettavaa. Silloin alkaa molemmilla olla tyhjät tankit. Ihminen pysyy jaloillaan ja sieltä löytyy niitä oivalluksia ja ajatuksia ja hän itse sanoo, että minun pitää tehdä näin.

36 Nunnallyn (1994) ja de Shazerin (1995) mukaan ratkaisukeskeinen työskentely lopetetaan, kun tavoite saavutetaan ja ratkaisu on syntynyt (Nunnally 1994, 4; de Shazer 1995, 136). Työskentelyä ei siis ole tarpeellista jatkaa, kun asiakas selviää jokapäiväisestä elämästä ilman perhetyöntekijän tukea. Jotkut perheistä kuitenkin käyttävät perhetyön palveluja pidempään, tilanteen mukaan. Perhetyö voidaan myös joutua aloittamaan uudestaan, kun perhetilanteessa tapahtuu muutoksia, esimerkiksi syntyy uusi perheenjäsen tai eteen tulee sellainen ongelma, johon perhe ei itsenäisesti löydä ratkaisua. Mut sit on pitempiaikasiakin asiakkaita. Yleensä näissä on jotkut heikkolahjasuutta tai mielenterveysongelmia. On nyt semmosia perheitä, missä on...tullut katkoo pari vuotta ja sitten on taas alotettu alusta. Uus vauva, niin monesti sitten. Voi vain olla mahdollista, että kun on seuraava kriisi, niin perhe taas odottaa listoilla perhetyötä. Välillä on sellainen lohduton olo, mutta kuitenkin toivoo sitä, että sen asiakkaan kohteena on oma elämä ja se saa kipinän jostain. Uudella perheenjäsenellä on aina vaikutuksensa perheeseen. Perheen sisäinen roolijako ja vuorovaikutusmallit muuttuvat ainakin osittain. (Asen 1995, 14.) Tämä saattaa vaikuttaa perheeseen niin, että jollekin osapuolelle kertyy paljon tehtäviä tai yksinkertaisesti perheen voimat eivät riitä perhe-elämän pyörittämiseen. Jos työskentelyllä ei edistytä ja muutoksia ei tapahdu, eikä työskentelyä ja tavoitteita muuttamallakaan päästä eteenpäin, on aika lopettaa perhetyö. Perhetyöllä on tarkoituksensa ja muitakin avuntarvitsijoita on. Joissain tapauksissa perheet ovat voineet tottua perhetyöntekijään ja heistä tuntuu siltä, etteivät selviytyisi ilman hänen tukeaan....noin puoli vuotta on semmonen vähimmäismäärä....vuosi, pari vuotta, että yhtään ei enää sen jälkeen. Silloin pitää katsoa, että kysyä itseltä, että onko tämä perhetyön perhe. Mitä tää perhe hyötyy perhetyöstä, olisiko jokin muu työ tai taho tai mikä sopis tälle perheelle enempi. Että sitten kun nähdään, että ei tapahdu tavallaan mitään, se työ junnaa paikallaan, niin sillon on aika pysähtyä miettimään, että mitä sitten. Pitää myös pystyä katsomaan työtä ja itseään silmiin, että tällä työllä ei pystytä auttamaan tätä perhettä, se pitää olla jokin muu. Mutta perhettä ei koskaan sillä lailla jäte-

37 tä heitteille. Sitten täytyy niin sanotusti olla suunnitelmat uudet, tukiverkot, kaikki muut, miten se perhe jatkaa....ehkä välillä liiankin kauan, niin kauan, kun perhe on jaloillaan.-- Ne haluaa, et jatketaan ja jatketaan. Ne tulee riippuvaiseksi siitä perhetyöntekijästä, että ei vielä, ei vielä. Ei tahota ottaa askeltakaan sitten ite. Sen takia viivästyy nää lopettamiset. Niitä vaan pitää lopettaa, muute ei pääse uudet tilalle. Mut sit jossakin se perhe haluais, et siellä käytäs. Ne roikkuu vielä kiinni. Nunnally (1994) painottaa kuitenkin, että ratkaisukeskeisellä työskentelyllä ei ole aikarajaa, joten jos asiakas haluaa jatkaa, sitä ei lopeteta. (Nunnally 1994, 5.) Toisaalta perhetyö on kunnan järjestämää ja rahoittamaa, joten perhetyön lopettamisia kaivataan. Tietenkin tulee muistaa, että jos perhetyö lopetetaan hätiköiden, perhe voi pian uudestaan tarvita perhetyöntekijää tai esimerkiksi jopa joku perheenjäsen osastohoitoa syvän uupumuksen takia. 5.2 Hyvät ja vaikeasti toteutettavat tavoitteet Haastateltavat painottivat sitä, että tavoitteet ovat pieniä, konkreettisia ja niitä riittää muutama. Silloin ne ovat myös mahdollista saavuttaa. Liian korkealle asetettu tavoite saa asiakkaan tuskastumaan, koska hänellä ei ole mahdollisuuksia saavuttaa sitä. Tavoitteet laaditaan yksilöllisesti, kullekin perheelle sopiviksi. Perhetyöntekijöillä ei ole valmiita kaavoja käytettävissä. Ei hirveesti. Niitä pilkotaan. Oikeestaan ei voi sillä lailla niin kun hirveen isoja tavotteita. Se, että aina lähetään mahollisimman pienestä eteenpäin, että ne ei oo ne tavotteet semmosia, että ei ole koskaan mahollisuus saavuttaa, vaan yritetään ihan pienin askelin eteenpäin. Ihan semmosia konkreettisia, arkisia (tavoitteita). Meijänkin jokaiselle perheelle tehdään omat yksilölliset tavoitteet...

38 Saarelaisen (2002) mukaan vältetään pettymyksiä, kun tavoitteet ovat pieniä ja niihin pyritään hitaasti edeten. Pienen muutoksen aikaan saamiseksi ei välttämättä tarvitse tehdä paljoa, yksinkertainen keino saattaa olla toimivin (Berg 1991, 9). Työskentelyssä huomioidaan perheen tilanne kokonaisvaltaisesti. Ei käsitellä vain yhtä asiaa, vaan koko perhe on mukana työskentelyssä. Siinäkin tää työ on muuttunu, et sillon kauan aikaa sitten, viisi vuotta sitten, ku laitto tavotteita, niin niitä oli pitkä rimpsu ja oli kodin siisteydestä ja kaikesta ruokailusta lueteltu kaikki. tuetaan sitä äidin jaksamista ja sehän on hirveen monisäikeistä - - Jos äiti ei jaksa, niin kyllä lapsikin oireilee. Vaikuttaa lapseen ja vanhempaan. Ei vain tueta toista. Ratkaisukeskeisesti suuntautuneiden työntekijöiden työssä tavoitteet vähenevät, jolloin työskentelyssä keskitytään näiden muutamien tavoitteiden toteuttamiseen (Sundman 1995, 79). Perheen tilanne pyritään näkemään kokonaisvaltaisesti. Perhetyössä huomioidaan kaikki perheenjäsenet, elämän eri osa-alueet sekä perheen historia. (Turtiainen 1999, 11.) Perhetyöntyöntekijän on hyvä muistaa työskennellessään, että kaikki perheenjäsenet ovat yhteydessä keskenään ja vaikuttavat toisiinsa, jolloin yhden jäsenen oireillessa, oireilu vaikuttaa myös muiden elämään, tavalla tai toisella. (Asen 1995, 14; Berg 1991, 9.) Aineistosta ilmeni, että myös perhetyöntekijä saattaa asettaa omat tavoitteensa työskentelylle. Työntekijän tavoitteiden asettelu kertoo perheelle, että työntekijä myös sitoutuu työskentelyyn ja perheenjäsenet tiedostavat milloin perhetyöntekijä heille tulee ja kuinka kauan kerrallaan on. Työntekijöilläkin on omat tavoitteet, esimerkiksi kuinka monta kertaa viikossa käydään ja kuinka kauan ollaan perheessä...kun käydään kotikäynnillä. Haastateltavien mielestä hyvä tavoite on pieni ja sen tulisi kuvata mahdollisimman täsmällisesti sitä, mihin pyritään, jotta asiakas ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Tavoite kertoo perheelle, mistä työskentelyssä on kyse, joten se yleensä liittyy käytännön elämään. Asiakas saa itse miettiä, mitä hän haluaisi olevan paremmin elämässään. Hyvät

39 tavoitteet ovat mieluiten perheen itsensä asettamia, jotta ne myös toteutuisivat. Ensimmäinen tavoite tulisi olla niin matalalle asetettu, että se varmasti toteutuu, jotta työskentely jatkuisi. Aineistosta ilmeni myös, että jos työntekijä on asettamassa tavoitteita, vanhemman tulisi olla siitä samaa mieltä, jotta tavoite toteutuisi. Mun mielestä just ihan ne liittyy ihan siihen käytännönelämään. Se pitää olla, että se perhe ihan oikeesti ymmärtää, mistä on kyse. Matalia, perheen kanssa yhdessä asetettuja....mieluiten ensimmäinen sellanen tavote, joka tulee perheeltä ja on sellanen et siihen päästäs. Koska se pistää helpommin sen lumipallon pyörimään ja eteenpäin. Juuri näin, niin kun ratkasukeskeisesti, et mitä hän toivoisi, et mikä ois paremmin. Se on tottakai edellytys sille, että vanhempi on samaa mieltä niistä tavotteista. Muuten niihin ei voi päästä. de Shazerin (1995) mukaan hyvä tavoite on pieni ja se tulisi kuvata mahdollisimman täsmällisesti sitä, mihin pyritään, jotta asiakas ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Toimiva tavoite kuvaa jonkin alkua ja asiakkaan tulee tiedostaa, että hänen käyttäytymisensä tulee muuttua. (de Shazer 1995, 127.) Työskentelyssä edetään pikkuhiljaa pienin askelin eteenpäin. Pysyviä tuloksia ei synny, jos nopeassa tempossa yritetään toteuttaa asetettuja tavoitteita. Asiakkaiden luottamuksen saavuttaminen vie työskentelyä eteenpäin. Kun puolin ja toisin luotetaan, on helpompi puhua vaikeistakin asioista ja mahdollisuus ratkaista ongelmia helpompaa. Mennään semmosia pikkuaskelia eteenpäin....ei voi oottaa semmosia kauheen nopeitakaan muutoksia, vaan oikeesti ne on semmosia pieniä askeleita ja niistä niin kun iloitaan. Että päästään eteenpäin. Tää on pitkäjänteistä työtä on sillälailla huomannut, että se luottamus ja kaikki syntyy perheen kanssa, se vie aina oman aikansa ennen kuin ihan oikeesti päästään niihin asioihin.

40 Saarelaisen (2002) mukaan ratkaisukeskeisessä työskentelyssä edetään hitaasti, jotta muutokset eivät tapahtuisi liian nopeasti. Tavoitteena on pettymyksien välttäminen, sillä hitaasti edetessä muutokset ovat kestävämpiä. Jos vanhempi ei osaa asettaa lapselleen rajoja, tavoite voi olla silloin rajojen asettaminen lapselle. Jos äiti on väsynyt tai masentunut, tavoite voi olla äidin tukeminen tai oman ajan mahdollistaminen äidille. Jos vanhemmalla on päihdeongelma, tavoitteena on tukeminen raittiuteen. Koska tavoitteissa aloitetaan ihan pienestä, ensimmäinen tavoite voi olla esimerkiksi roskapussin vieminen ulos, jos tällaista ei ole saanut tehtyä ja tilanne vaatii kyseisen tavoitteen....äiti ei osaa tai pysty laittamaan rajoja lapsille. Niin tässä on yksi tavoite, että äiti pystyisi laittamaan rajoja, tällainen kasvatuksellinen tavoite...saattaa olla näitä päihdeongelmaisia eli tuetaan siihen, että pystyttäs sitä päihteetöntä elämää... Se voi olla mitä tahansa, vaikka roskapussin vieminen ulos, jos alotetaan ihan tuolta. Tai sit ruvetaan miettiin vuorovaikutustaitoja tai katsekontaktin saamista lapseen tai miten jossain tilanteessa toimitaan. Haastateltavat painottivat sitä, että iso tavoite on vaikea saavuttaa. Nopeat muutokset eivät pitkällä tähtäimellä ole pysyviä ja työntekijän asettamat tavoitteet aiheuttavat vastarintaa. Kapulakieli ja fraasit eivät edistä työskentelyä, sillä ne eivät kerro perheelle mitään. Huono tavoite on myös sellainen, jota ei ole mahdollista saavuttaa. Tavoitteen tulee olla tarpeeksi sitova, jotta se ohjaisi eteenpäin. Löyhä tavoitekaan ei edistä työskentelyä. Huonot tavoitteet on sellasia, mitkä tulee meiltä päin asetettuja tai jos työskentelyn taustalla on tiukka kontrolli, silloin työskentelyn tavoitteet ei toimi läheskään niin hyvin. Mitään kauheen suuria tavotteita ei voi olla ja voihan niitä olla, mutta mä en tiedä päästäänkö me niihin. Ei mitään semmosia hienoja, jotain fraaseja... Esimerkiksi (tavoite) perheen lastensuojelullinen peruste ja perheen tukeminen ei minulle kerro ja uskon ettei perheellekään.

41 Perhetyön tavoitteet liittyvät jotenkin aina lapseen, esimerkiksi parisuhteen ongelmia työskentelyssä ei ratkota. Yksi haastateltavista oli kuitenkin opiskellut myös parisuhdekoulutusta ja hän kertoi käsittelevänsä myös parisuhteeseen liittyviä asioita. Ne (tavoitteet) ei voi olla niin sanotusti liian löyhiäkään - - lapsen etu pitäs kuitenkin pystyä turvaamaan. Ei vanhempien suhdettä lähetä. Tavotteena ois hyvä parisuhde, niin ei me voida taata, tuleeko sopu ja hyvä parisuhde, vaikka yhdessä seistäs päällä, tehtäs vaikka mitä. 5.3 Asiakaslähtöisyys Ratkaisukeskeinen työskentely on asiakaslähtöistä. Asiakas päättää, mitä on valmis tekemään ja mitä ei. Kun asiakkaan omasta tahdosta työskennellään ja hän itse päättää, mitä on valmis tekemään, myös tavoitteiden toteutuminen ja työskentelyn onnistuminen ovat huomattavasti lähempänä kuin jos vastahakoisesti yritettäisiin ratkaista tilannetta. Koska perheenjäsenet tuntevat oman elämänsä parhaiten, he myös ovat asiantuntijoita omissa ongelmissaan. Työntekijöiden tehtävänä on tukea perhettä, jotta he kykenevät tekemään omat ratkaisunsa. Ratkaisujen tekeminen on perheen vastuulla. Perhetyöntekijä auttaa perhettä, tukee heitä, jotta perhe kykenee selvittämään ongelmansa ja saamaan tilanteen hallintaansa. Tavoitteena on saada perhe itse näkemään, miten saisi arkeen muutosta. Työntekijä ei anna valmiita vastauksia. Kuitenkin jos perheen vanhempi on niin sairas, ettei itse kykene asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan tilannetta, perhetyöntekijän velvollisuus on turvata, että perheen tilanne kohentuu tai ei ainakaan huonone. Työskentelyssä on tavoitteena, että perhe tekee ratkaisut, ettei kukaan muu päätä perheen puolesta. monesti se sitten johtaa se keskustelu hyvinkin pitkälle, et sillon kun se asiakas ite on siihen kypsä ja valmis. Ei myö voija napsauttaa sormia ja ratkasta ihmisten ongelmia, sillä ei myö loppujen lopuksi tunneta kun pieni osa siitä heijän elämästä, ennemminkin perhe itse ratkasee ne ongelmat. Meijän tehtävä on tukea ja tuoda niitä vaihtoehtoja.

42 Kyllähän ihmiset ite osaa ja näkee niitä, jos ei ole ihan, jos jokin sairaudellinen tai masennus ole niin voimakas, ettei pysty sillä hetkellä itse ratkasemaan minkäänlaisia asioita, niin sillonhan myö turvataan se. Yleensä kumminkin tietää ja osaa ja on niitä omiakin ratkasuja ja jos niihin tuetaan ja uskotaan siihen ihmiseen ja uskalletaan yhessä tehä....ite hoksais, et tuo asia voi johtua tuosta. Lapsen käytös voi johtua tietystä asiasta vaikka esimerkiksi, että onko hän ite ajatellut ja sitten monesti heitän, mitä sä ite ajattelet siitä asiasta, mistä se johtuu tai koittas saada sitä asiakasta miettimään, ettei tosiaan paukuta vaan valmiita asioita. Useissa tutkimuksissa viitataan siihen, että asiakaslähtöisyys on ratkaisukeskeisyydessä keskeistä (Salmi & Rytkönen 2002; Saarelainen 1996, 4; Soininen 1996, 143). Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä työntekijöiden tehtävänä on perheen tukeminen (Jutila & Koso 1996-1997, 7; Alpola & Hurskainen 1992, 50). Jos asiakas ei kuitenkaan osaa käyttää kunnan tarjoamia palveluja, häntä täytyy silloin ohjata niiden piiriin (Soininen 1996, 145). Yleensä tavoitteet asetetaan aloituspalaverissa yhdessä perheen sekä sosiaali- ja perhetyöntekijän kanssa. Tavoitteita voidaan välipalavereissa muuttaa tai voidaan sopia tietty työskentelyaika, jonka jälkeen katsotaan mitä tehdään. Siinä yleensä, että perhe on mukana, sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä. Se on siinä kolmestaan mietitään. Paras tilanne olisi, että perhe asettaa ne (tavoitteet) ihan itse. Myös me työntekijät voidaan olla asettamassa, mutta ehkä se keskustelu kävisi, sillä tavalla, että perhe itse sanoo ne ja jos perhe ei ite niitä löydä, niin tavallaan autetaan keskustelussa perhettä itse löytämään ne, mitä laitetaan tavoitteiks ja mikä on työn tarkotus. Soininen esittelee tutkimuksessaan (1996, 140) asiakkaiden mahdollisuudesta ratkaisukeskeisessä työskentelyssä vaikuttaa itse työskentelyn tavoitteisiin ja päättää siitä, mitä ovat valmiit tekemään. Aineistosta ilmeni, että jos asiakas ei ole valmis työskentelyyn, häntä ei pakoteta siihen. Kun perhetyöntekijä menee perheeseen, jossa hänet otetaan vastentahtoisesti vastaan, tulosten syntymisestä ei ole takeita. Jos perhetyötä ei aloiteta, vaikka sille tarvetta olisikin, työntekijä lupaa, että hän ottaa myöhemmin yhteyttä ja silloin tilannetta katso-

43 taan uudestaan. Kun perhe ensin sulattelee ajatuksen perhetyöntekijästä, voi työskentelykin käynnistyä paremmin. Jokaisen oma valinta. Me ei voida asiakasta pakottaa. Eikä siinä ole mitään järkeä. Jos asiakas pakotetaan, ei tuloksia synny. -- Me mennään käymään ja luvataan sitten myöhemmin ottaa yhteyttä uudestaan. Asiakaslähtöisyyttä on juuri se, että asiakas voi itse päättää, ottaako hän tarjotun avun vastaan. Jos perhe sanoo, ettei halua apua, työntekijän on se hyväksyttävä. (Soininen 1996, 143.) Kuitenkin perhetyössä joudutaan joissain tilanteissa tietynlaista pakottamista käyttämään. Esimerkiksi jos perheessä on huostaanoton uhka, viranomaiset asettavat tavoitteeksi huostaanoton välttämisen ja silloin perheen on otettava tarjottu apu vastaan. Avotyön tukitoimenpiteitä, kuten perhetyötä pitää kokeilla ennen huostaanottoa. Heille (perheelle) luetaan madon luvut. Sosiaalityöntekijä sanoo, että ovi on avattava ja perhetyöntekijä pitää päästää sisään. Teoria ei tue ratkaisukeskeisessä työskentelyssä käyttämään pakottamista. Tarjotun avun ottaminen vastaan pakottamalla ei ole asiakaslähtöisyyden ja ratkaisukeskeisyyden mukaista. (Salmi & Rytkönen 2002; Soininen 1996, 143.) Perhetyö on kuitenkin lastensuojelun avotyötä, jonka tarkoitus on ennalta ehkäistä lapsen huostaanotto ja sijaishuolto (Jutial & Koso 1996 1997, 7). 5.4 Perhetyöntekijä perheen arjessa Perhetyöntekijän työssä painottuu perheen arjessa mukana oleminen. Kun hän menee perheeseen, vaaditaan muuntautumiskykyä, sillä perheessä saattaa olla tilanne, johon työntekijä ei ole varautunut. Työntekijä antaa tarvittaessa tukea ja näyttää perheelle mallia. Hän ei tee mitään perheen puolesta. Työskenneltäessä toisten kotona tulee kunnioittaa heidän sääntöjään ja tapojaan. No, se on ihan perheen arjessa elämistä ja olemista. Mä ainakin koen, että sillä hetkellä kun mä oon siellä perheessä niin mä oon mukana siinä, mikä

44 heijän päivä onkin, tavallaan siinä tukena ja apuna niissä. Et ne voi olla tosi monenlaisia. Se onkin se arvotus, kun menet perheeseen, mikä siellä oottaa ja mikä se tilanne, joskus voi tehä jotain, ennakkosuunnitelmia ja mietitään seuraavalle kerralle, mut ei niitä aina oo mahollista, et perheetkin elää aina sitä hetkee mitä sattuu olemaa ja siihen mennään ja tupsahetaan mukaan. Mut ei pyritä kuitenkaan puolesta tekemään mitään....me ollaan sit heidän maaperällä ja jotenkin he kokee meidät niin kun heidän tueks ja ihan oikeesti semmoseks ja ihan käytännössäkin sen perheen tueksi. Perhetyöntekijän tehtävänä on olla mukana perheen arjessa ja sen muuttuvissa tilanteissa (Turtiainen 1999, 11). Ratkaisukeskeisesti työskenneltäessä työntekijä on asiakkaan kanssa tasavertainen ja lähellä asiakasta (Alpola & Hurskainen 1992, 50; Saarinen 1996, 5). Perhetyöntekijä nostaa kissan pöydälle, juuri silloin, kun tapahtuu jotain sellaista, johon tulisi puuttua, ja ohjaa vanhempia oikeaan suuntaan. Asiat puhutaan selväksi heti, jotta tilannetta saataisiin korjattua mahdollisimman pian. Minulla on yksi poika, joka oli kodin kunkku, noin 5 -vuotiaana, että isän piti lähtee kymmenen kilometrin päästä melkein hakeen voita puuroon, kun ei hän suostunut syömään, kun oli voi loppu. Ja se siinä temppuili pöydässä. Sitten mä siinä tilanteessa aina heti vaan, ei me siitä jälestäpäin puhuta, vaan mennään heti. Ja mä sanoin nyt asia on sillä tavalla, että tuota niin sä rupeet syömään sitä puuroo ilman sitä voita ja isän ei tarvii lähtee tämmösessä pakkasessa kymmenen kilometrin päästä puuroon voisilmää hakemaan. Sitten mä rupesin sanomaan, että teidän pitää nyt ottaa ohjat vanhempina....nyt teillä on selvästi tää 5 -vuotias teijän perheen vanhempi ja eihän se sitä jaksa sitä tilannetta itsekkään... Te ootte vanhempia ja teidän pitää ottaa se vanhemman ote tässä. Te määräätte, mitä tän ikänen vielä tekee ja muuten te tuota ootte hukassa. Perhetyöntekijän tehtävänä on olla perheen tukena, jotta perhe säilyisi perheenä. Kuitenkin tilanteen vaatiessa, hänen tulee huomioida se, että lasten ei ole hyvä olla tässä perheessä ja hänellä on lastensuojelullinen ilmoitusvelvollisuus huostaanotosta, jotta lasten elämä kohentuisi....tää meidän työ on sillein kaksjakoista, että me tuetaan perhettä, että he voisivat säilyttää perheen perheenä ja lapset tässä. Ja toinen on taas, että

45 me nähdään perheen tilanne ja todennetaan se lasten paha olo eli todennetaan se, milloin täytyy tehdä huostaanotto. Jos asiakas tai perhe ei ole halukas työskentelemään, haastateltavilla on monia erilaisia keinoja saada asiakas mukaan työskentelyyn. He keskustelevat ja miettivät yhdessä perheen kanssa, mitä sitten tulisi tehdä. Perheen voimavarojen esille nostaminen ja myönteinen asennoituminen edistävät työskentelyä. Lähtökohtana on, että ensimmäisenä nostetaan positiiviset asiat esille. Pieni tavoite vie työskentelyä helpommin eteenpäin ja sen avulla asiakkaalle luodaan kuvaa, miten ratkaisukeskeisessä työskentelyssä edetään. Motivointia on myös saada asiakas näkemään tilanne niin, että kun perhetyöntekijä tulee perheeseen, vanhempi voi esimerkiksi mennä yksin hoitamaan asioitaan ja lapset ovat silloin työntekijän valvonnassa. Keskustelen, motivoin, mietitään yhdessä, että mikä vois olla se syy tai asia, miksi ei ole halukas. Avoin vuoropuhelu, kuuleminen ja uskon, että sitä kautta saan motivoitua. Motivaatio sillä tavalla, että nähdään sen perheen voimavarat ja positiivisuus ja mikä perheessä toimii, niin nostaa se esille. Ja aina yleensä kun perheen kanssa käydään keskusteluja, että negatiiviset asiat tulevat vasta jälkeen päin. Ensin kaikki, mikä toimii, on hyvin niin niitä nostetaan ja motivoidaan... koitetaan ottaa pieni tavote tai kun otetaan pieni tavote, niin tiietään, että mihin pyritään sillä, et nähtäs se tilanne erilaisena, näkis sen kuvan, millasta se voi olla. On niitä sellasia porkkanoita. -- Porkkana on just, et vanhemmat pääsee hoitaan ittekseen asioita... Se ei kuitenkaan tarkota, et joka kerta häipyy ovesta, kun mennään sinne. Jos perhe tuntee, ettei se tarvitse apua, työn tarkoitusta ja tarpeellisuutta mietitään yhdessä. Jos perhetyö ei ole sopiva työmuoto, perhetyöntekijä yhdessä perheen kanssa pohtii perheelle sopivaa auttamistahoa tai työskentelymallia. Perheen ollessa haluton työskentelemään perhetyöntekijältä vaaditaan paljon, jotta hän saisi perheen mukaan työskentelyyn. Sitten täytyy vaan yrittää miettiä, et miten saa itsensä pidettyä kuitenkin siinä mukana ja saa sen luottamuksen. Sit joutuu hirveesti tekeen työtä itte, aivotyötä ja löytämään niitä väyliä, mistä tavallaan sais kiinni ja jotain

46 tarttumapintaa, että pääsis työskentelemään sen perheen kanssa. jokaisesta perheestä ja ihmisestä pitäs pyrkiä löytämään jotain positiivista. Sitten joku mättää ja pahasti jo alusta lähtien. Tai sitten mietitään miks ja puhutaan yhdessä. Ajatus niin, että aina puhutaan totta Mietitään, et onko yleensäkään meijän käynneistä apua. Mietitään sitten, mikä ois se sopiva apu. Bergin (1991) mukaan perhetyöntekijän tulee kokeilla toista keinoa päästäkseen toivottuun lopputulokseen, jos keino, jota on jo käytetty, ei ole tuottanut tulosta. Aikaisemmin kokeilematon toimintatapa voi saada tilanteen muuttumaan positiivisemmaksi. (Berg 1991, 11.) Kun on ongelmien keskellä ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, on vaikeaa nähdä mitään hyvää. Usein toisen ihmisen apu on tarpeen, jotta pystyy huomaan, että teko oli juuri siihen tilanteeseen sopiva. Työntekijä näkee asiat myönteisesti, vaikka asiakas ei siihen kykenekään. Työntekijän tehtävä on toimia kannustajana ja rohkaisijana. Hän kertoo asiakkaalle hyvät asiat ja toistaa niitä. Minulla oli nyt yksi sellanen perhe jossa vasta oltiin isän kanssa haastattelussa ja hän sanoi, että kaikki epäonnistuu, mitä hän alkaa. Kaikki hänen elämänsä suuret asiat. Toivoton tää tulevaisuus, että hänellä on vaan mustaa eessä. Siinä on oltava rinnalla. Rinnalla kuunneltava sitä, että hän sanoo, ettei ole mitään. Me ollaan tän talven aikana jo käyty kaikki ideat jo läpi. Kokee, hän on selvästi masentumassa. Hän kokee, että mikään ei näytä hyvältä, vaikka minä nään, että hänellä on hyviä asiota. Mä sanoin hänelle ne. Mutta se mitallin toinen puoli on, että ne hyvät asiat tuottavat hänelle sitä tuskaa. Hänellä on sellanen tilanne ja minusta tosiaan näytti, että hän on masentumassa, koska hän ei nähnyt sitä valoa, mistä minä näin, että mitä hyvää hänellä on ja hän ei sitä nähnyt. Myös Furman (1997) toteaa, että ongelman ollessa ajankohtainen on vaikeaa nähdä omaa toimintaa mielekkäänä. Työntekijän tehtävä on tukea asiakasta ja toistaa, että hän on tehnyt oikein, jotta hän näkisi tilanteen paremmin. (Furman 1997, 56.) Asiakkaan ollessa hyvin pessimistinen tulevaisuutensa suhteen, työntekijän tehtävä on yrittää kääntää negatiivisuus positiiviseksi (Furman & Ahola 1995, 99).

47 Työntekijän tulee pitää mielessä, mikä on työskentelyn tarkoitus, miksi hän perheessä käy. Työn tarkoitus linkittyy jotenkin aina lapseen, sillä perhetyötä tehdään perheissä, joissa on lapsia tai nuoria. Lapsen takiahan tätä työtä tehdään. Ei voi olla sillein, että me mennään tekeen viikkosiivousta...- -...lapsenkaitsijaksi sinne tai leipomaan tai tämmöstä. Et yhessä voidaan tehdä semmosiakin asioita, mutta me ei olla semmosia kotiapulaisia. Osa työntekijöistä on sisäistänyt ratkaisukeskeisen ajattelun niin, että mallia ei edes tarvitse ajatella, vaan se on mukana työskentelyssä automaattisesti. Työkokemus vahvistaa perhetyöntekijän ammattitaitoa. Voi sanoa, että se on niin sisäistynyt, että sitä ei aina välttämättä edes huomaa. Se on mun yksi työmenetelmä, joka on vuosien, pitkien työvuosien ja erilaisten työmenetelmien ja -tapojen myötä mulle jäänyt työtavaksi tehdä työtä. Se on semmosessa perusajatuksessa, sitä työtä tehdessä. Se on tavallaan se työote. Se on sisällä sillain ja aina on ongelmaan ratkaisu. Minkälainen, en sitten tiiä. Aina pyrin siihen. Tärkeänä työskentelyn välineenä pidetään itseä, omaa kokemusta. Perhetyöntekijä yhdessä perheen kanssa keskustelee ja käsittelee ongelmia sekä pohtivat vaihtoehtoja kuinka ratkaista tilanteet. Välineitä ei pahemmin ole muuta kuin keskustelu.--...oma itsensä on se työkalu, jota käyttää. Oma kokemus on yksi väline, joka on tärkee. Me paljon keskustellaan ihan kahden kesken äidin tai sitten ihan pariskunnan kanssa. Me yritetään aina keksiä keinoja niille ongelmille... Sitten aika paljon on keskustelua.

48 Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä keskustelemalla käsitellään ongelmia ja perhe ja työntekijä yhdessä pohtivat vaihtoehtoja ja kuvittelevat parempaa tulevaisuutta (Kemppinen 1997, 157; Saarelainen 2002). Osa haastateltavista näkee, että ratkaisukeskeinen työskentely sopii kaikkiin tilanteisiin. Jokaisesta asiakkaasta ja tilanteesta on mahdollisuus löytää aina myönteistä, vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka toivottomalta tahansa. musta ihan käyttökelponen on. soveltaen tää sopii kaikkeen. Tuntuu, että ehkä ei ole (tilannetta, mihin ei sovi). Jokaisesta asiasta löytyy kuitenkin se valoisa puoli, positiivinen ja putken päässä valoa. Jopa semmosessa tapauksessa voisi sanoa... --...perhe, joka oli perhetyön alla, jossa oli sitten huostaanotettu molemmat lapset. Perheen kanssa juteltiin, että mitä nyt kuuluu. Äiti sanoi, että mitä tässä enää voisi kuulua, kun molemmat lapset on otettu pois. Tavallaan näin siinä kohtaa sen, että he ovat isä ja äiti. He ovat biologisia vanhempia ja heitä nämä lapset, jotka on otettu huostaa, varmaan tulee vielä myöhemmässä vaiheessa tarvitsemaan. Biologista vanhemmuutta kukaan ei heiltä ota pois. Sen takia kannattaa työskennellä ja katsoa eteenpäin... Kun tuloksia ei synny, työntekijä saattaa turhautua. Kuitenkin se on ohimenevää. Kun perhetyöntekijä on ratkaisukeskeisesti suuntautunut, hän näkee tilanteessa myös jotakin positiivista ja löytää uusia neuvoja ja ohjeita, vaikka sen hetkinen tilanne vaikuttaisi vaikealta. turhautuu itsekin, et mikä tässä enää auttaa. Sillon kun rupee väsyy siihen, että ei saa tuloksia. -- Sit aattelee, et minä en enää jaksa niitä neuvoja antaa. Se menee kyllä aika nopeasti ohi ja sit keksitään uusia. 5.5 Onnistumisilla eteenpäin Onnistumiset eli tavoitteiden saavuttamiset vievät työntekijääkin eteenpäin ja niiden avulla jaksaa taas jatkaa. Esimerkiksi kun lasta ei ole tarvinnut ottaa huostaan, vaan perhe on säilynyt yhdessä perheenä tai vanhempi on oppinut asettamaan lapselleen rajo-

49 ja, perhetyö on tuottanut tulosta. Työ ei olisi mielekästä, jollei perhetyöntekijä itse ajattelisi optimistisesti. Positiivinen ajattelu auttaa myönteisten tulosten syntymistä. en mä vois tehdä työtä tehdä, jos en kuitenkaan ois optimistinen. Kyllä nään ihan, yritän nähä valosana, yritän ja sitten tota tietysti on tässä hyviäkin onnistumisia. Antavat meille työntekijöille voimaa, että kun tehdään perheen kanssa töitä ja nähdään, että perhe pääseekin omilleen. Jokainen, yksin lapsi, joka on saanut säilyttää vanhempansa, ei ole tarvittu ottaa huostaan. Se on jo voitto sille meidän työlle. Että kyllä tämmösiä tapauksia on, että masennus on mennyt ohi ja on saanut voimavaroja jaksaa sitten eteenpäin. Kyllä siellä aina tulee sellasia yksittäisiä asioita, joista huomaa, et nyt on tämmösestä asiasta selvitty eteenpäin. Se on taas viesti sitten niinhän se pitää ollakin, eihän siellä voi kerralla hirveesti tapahtuakaan, et kostuu niistä pienistä yksittäisistä asioista. Useassa teoksessa (Furman 1997, 84; Soininen 1996, 143; Furman & Ahola 1995, 93) tuodaan esille, että ratkaisukeskeistä työskentelyä edistävät positiivinen ajattelu ja suhtautuminen. Bergin (1991) mukaan perhetyössä tulee huomioida enemmin onnistumisia kuin ei-toivottua käyttäytymistä. Onnistumisesta rohkaiseminen tuloksellisemmin johtaa toivottuun lopputulokseen. (Berg, 1991, 10.) Sundmanin (1995) tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että ratkaisukeskeistä työotetta käytettäessä työntekijän ja asiakkaan yhteistyössä on enemmän myönteisiä tekijöitä (Sundman 1995, 79). Myös perheet itse näkevät, että perhetyöntekijän käynneistä on ollut apua. Aina perhe ei välttämättä ole tyytyväinen siihen, että perhetyöntekijä aloittaa perheessä. Kuitenkin hieman myöhemmin näyttääkin jo valoisammalta ja perhe on kiitollinen siitä, että he ovat saaneet apua. Koska eteenpäin mennään pienin askelin, voi joskus olla vaikeaa nähdä, millaisia muutokset ovat. Kyllä on taas sellasia perheitä, jotka sanoo, että tosi paljon kiitos, että ilman tätä apua ja tukea ei tiedä, että missä olisi. On tullut sopivaan aikaan, tullut se väliintulo eli tavallaan on saatu se kierre poikki ja on saatu tukea äidille ja isällekin, vaikka eniten näissä perheissä on äiti ja lapset. Monesti perhe on jo hajonnut ja on yksinhuoltajuus se enimmässä määrin. Jos vaikka elokuussa alotetaan, ni jo jouluna saattaa äiti sanoa, että mukava, kun tulet. Mut ei aina.

50 Haastateltavat kokevat, että työ on raskasta ja tukea työskentelyyn ulkopuoliselta taholta, kuten työnohjauksesta tulisi saada enemmän. Työnohjausta tai ryhmätyönohjausta on osalle tarjolla, mutta se ei ole kaikille sopivaa. Ryhmätyönohjaus ei välttämättä ole riittävä keino purkaa työn mukanaan tuomia paineita. Tää on henkisesti rankkaa työtä. Työnohjausta on, mut sit jokanen kokee sen, onko työnohjauksen vetäjä osuva, miltä saa sitä, mitä tarviikin. Meillä on ryhmätyönohjausta, mutta minun kohdalla se ei riitä, kun mä teen niin syvälle menevää perhetyötä ja sillä omalla itsellä ja persoonalla, että mä keskustelen ja käyn rankkoja juttuja perheitten kanssa. Työnantajan pitäs siihen herätä ja huomata, jos työntekijä ite haluaa hakea henkilökohtaista työnohjausta, niin se pitäs hänelle suoda. Hän on itse se työkalu, joka pistää itsensä likoon monessa asiassa....välillä kokee, ettei saa (tukea). Ehkä se vähän riippuu ihmisistäkin. Osa haastateltavista koki, että tukea saa riittävästi. Keskustelemista oman työyhteisön jäsenten kanssa pidetään tärkeänä. Tärkeää on, että puhuu, ettei jää yksin ajatuksineen, vaan jakaa ne muiden kanssa. Silloin ei ole niin raskasta taakkaa kannettavana. Henkistä tukee pomoltakin saa Välillä saa (tukea)... - - Työnohjaus on meillä. Sitten on meillä nuo perhetyöntiimit...missä on sitten sosiaalityöntekijät ja me perhetyöntekijät. Se on sellanen paikka, missä voi käydä asioita läpi, saada tukea niille omille ajatuksille. Ja huomata, että ei näin, ei kannata, vaan kokeilla jotain ihan muuta. Ja sitten tietysti nuo omat työkaverit, perhetyöntekijät, siinä on semmonen henkireikä kanssa, kenen kanssa on hyvä jutella. Tärkeetä onkin, että puhuu jonkun kanssa, ettei jää yksin. Asiakkaat voivat löytää voimavaroja työskentelyyn menneisyydestä. Virheistä voi oppia tai voimaa voi saada siitä, että aikaisemmin on osannut ratkaista pulman tai selvittää ongelman. Myös jotain myönteistä voi eletyssä elämässä olla, mikä antaa voimia selviytymiseen. Tavoitteena on, ettei menneitä toisteta, vaan tarkoituksena on löytää elämälle uusi suunta ja pyrkiä eteenpäin. niitä virheitä ei enää toisteta, et jotenkin pystyy eteenkinpäin pääsemään. tietyt asiat menneisyydestä pystysivät käsittelemään, että pääsis sit taas jatkamaan eteenpäin. Siinä sit perhetyöntekijä on tavallaan tukena

51 just, että uskotaan siihen, että ei tarvii olla niitten menneisyyden asioiden vankina. käy läpi ja ihan oikeesti miettii sitä et, että mitä se on se keino, millä mä pystyn välttämään sen, että mun ei tarvii enää elää sitä samanlaista elämää. Sillein tietysti pitäs pyrkiäkin löytämään sieltä (menneisyydestä) jotain hyvää ja voimavaraa ja sellasta, vaikka siellä ois tapahtunut hirveitä asioita, niin se on hyvä, et jos sieltä löytyy positiivista ja se vie sitä vanhempaakin eteenpäin. Aina ne asiat täytyy käsitellä, mitä on ollut ja ne vaatii, mut tietyllä lailla ei jäähä siihen jauhamaan, vaan oikeesti niitä konkreettisia asioita, mikä on se konsti, millä pääsee sit eteenpäin. Voimavaroja voi löytyä työskentelyyn menneisyydestä kuten Ahola ja Hirvihuhta (2000, 14) toteavat ja jo eletystä elämästä on mahdollisuus oppia ja hyödyntää sitä tässä ja nyt (Furman & Ahola 1995, 44). Kuitenkin sukupolvienketju näyttää perheelle mallia, kuinka toimitaan. Se miten vanhemmat tai isovanhemmat ovat suhtautuneet esimerkiksi työn tekemiseen tai lasten kasvattamiseen, opettaa perhettä toimimaan samalla tavalla. Jos vanhemmat esimerkiksi eivät ole oppineet ansaitsemaan elantoaan itse, malli osoittaa lapsillekin, kuinka elämää eletään. Kun äiti saa lapsia, hän useimmiten toistaa omien vanhempiensa tekemiä virheitä lasten huolehtimisessa ja kasvattamisessa....ihan selvästi, on se sukupolvienketju. omassa lapsuudessa ollu jotain sellasta ongelmaa tai semmosia asioita joihin jonkun ehkä ois pitäny puuttua tai tarttua ja ehkä niihin on puututtu ja tartuttukin, mutta ei ole aina tilanne välttämättä korjaantunut. Se voi olla monenkin sukupolvenketju. Vaikka huostaanotto tai sitten äiti on ollut alkoholisti tai käyttäny niin kun liian kovia kasvatuskeinoja. Tai on ollut niin nuori, että ei oo osannut omaa lastaan niin kun sillä lailla oikealla tavalla kasvattaa. Niin ne sitten kummasti tahtoo siirtyä sukupolvelta toiselle. Sukupolvien menneisyys näyttäytyy. Kolmannessa polvessa on jo samoja ongelmia. Se on yksi semmonen, ihan niin kun keskeinen Ja se on yksi ongelma, miten tämmöseen pääsee väliin, että saadaan katkastua se sukupolvienketju siinä epätoivoisessa elämässä, elämäntyylissä. Esivanhemmat eivät välitä käydä töissä, ovat sosiaaliluukulla niin sanotusti soppalassa, niin kun he sanoo ite. Seuraavatkaan eivät ole oppineet käymään töissä, eivätkä seuraavat...

52 Joillakin on lapsuuden aikaisia ongelmia, joita on siellä lapsuudessa kokenut. Ne tulee näkyviin kun itselle tulee lapsia, lasten kasvatus, ruokailu. Itsekin niin kun kysyy itseltä... miten mä voin tämän perheen asioita muuttaa, kun malli on jo niin kiinni tässä, et ei siihen kykene tai pysty. Soinisen (1996) mukaan ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei sovi silloin kun asiakkaalla on ongelmana sukupolvien takaiset käyttäytymiskaavat (Soininen 1996, 144 145). Kuitenkin perhetyöntekijät käyttävät ratkaisukeskeistä työskentelyä näissäkin tilanteissa. 5.6 Tulevaisuus voimavarana Tulevaisuuden ajattelemisesta saa voimaa. Suurimmalla osalla asiakasperheistä tulevaisuus näyttää valoisammalta. Visiot tulevaisuudesta voivat olla esimerkiksi millainen tulevaisuus olisi ja mitä joutuisi tekemään, jotta seuraavista vuosista saisi haluamansa. Kun asiat ovat paremmin, voi jo suunnitella elämäänsä eteenpäin. Kun ongelma saadaan selvitettyä, on helpompi tarttua seuraavaan haasteeseen. Myös itsensä kunnioittaminen on helpompaa ja voi tehdä sellaista, mitä ei ollut edes suunnitellut, kun vaikeudet olivat suuria, kuten opiskelu tai kodin ulkopuolella työskentely. Ongelmien keskellä on vaikeaa suunnitella tulevaisuuttaan, mutta kun tilanne helpotta edes vähän, voi jo suunnitelmia laatia. Kerralla ei kuitenkaan tehdä suuria muutoksia, vaan edistymisen huomaa aivan pienistä asioista. Sillä hetkellä kun perhetyö aloitetaan, perhe ei välttämättä tunne tarvitsevansa apua. Sitten kun aloittamisesta on jo aikaa, niin perhe useimmiten huomaa, että ilman perhetyötä elämä olisikin vaikeaa ja synkkää. Kyllä joittenkin kohdalla (näkyy valoa)....suuremmassa osassa niin sitten se elämä kuitenkin rupeaa luistamaan sillä lailla, että ihan pystytään jo suunnittelemaan eteenpäin. Usein, kun siinä vaiheessa on vaikeeta ja näin niin sitä eletään päivä kerrallaan löytyykin niitä, et saattaakin innostua koulunkäynnistä, voi löytää työpaikan.

53 Kyllä siellä aina tulee sellasia yksittäisiä asioita, joista huomaa, et nyt on tämmösestä asiasta selvitty eteenpäin. Se on taas viesti sitten niinhän se pitää ollakin. Eihän siellä voi kerralla hirveesti tapahtuakaan, et koostuu niistä pienistä yksittäisistä asioista. Ainakin ite kauheen positiivisesti (perhe suhtautuu, kun tavoite saavutetaan). Se on tavallaan aika pyöreetä hullunmyllyä varmaan se niitten elämä. Ja sitten, kun sinne on asetettu joku tavote, niin onnistuminen, se heidän oma, on tyytyväisiä itteen. Ja ne on sitten kauheen innostuneita, vaikka laittaan lisääkin niitä tavotteita....suunniteltiin tulevaisuutta ja mietittiin niitä omia. Tässä oli ihan hyviä esimerkkejä siitä mitä tulevaisuus tuo eteen. Visioitiin sitä tulevaisuutta, mietittiin mitä se tulevaisuus ois ja mitä joutuu tekemään, että se ois sellanen, mitä haluaa. Furmanin ja Aholan (1995) mukaan elämän näyttäessä valoisammalta on helpompaa suunnitella tulevaisuutta. Kun ongelma saadaan selvitettyä, luottamus työntekijäänkin kasvaa ja on helpompi tarttua seuraavaan haasteeseen. (Furman & Ahola 1995, 48.) Myös itsensä kunnioittaminen on helpompaa, kun tilanne näyttää paremmalta (Furman 1997, 99). Myönteiset ajatukset tulevaisuudesta mahdollistavat vaikeuksien näkemisen osaksi elämää, mikä edistää ihmistä saamaan haluamansa (Furman & Ahola 1995, 93). Tulevaisuuteen katsomiseenkin liittyy tavoitteellisuus. Juuri tavoitteiden kautta sinne tulevaisuuteen katsotaan. 6 TULOSTEN TARKASTELU JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tässä luvussa esittelen tutkimuksen keskeisimmät johtopäätökset ja tarkastelen tuloksia. Asiakaslähtöisyys on tärkeä osa ratkaisukeskeistä perhetyötä. Asiakas päättää, mitä hän tekee ja mitä ei. Perhetyöntekijän tehtävänä on johdatella asiakasta, niin, että hän itse tekee ratkaisut. Työntekijä voi ohjata ja opastaa kohti ratkaisuja, mutta viimekädessä asiakas itse päättää niistä. Kun työskennellään asiakkaan tahdosta, lopputulos on yleensä parempi kuin vastentahtoisessa hoidossa. Joissain tilanteissa joudutaan kuitenkin perhe pakottamaan mukaan perhetyöhön. Silloin on yleensä kyseessä huostaanoton uh-

54 ka ja perhetyön takana on viranomaiskontrolli ja huoli lapsista. Jos perhe ei päästä perhetyöntekijää kotiinsa, jotta tilanne kohentuisi, lapsi/lapset joudutaan ottamaanhuostaan. Toisaalta perhetyö on hieman toisenlaista kuin terapiatyöskentely, mikä ennemmin on alkanut asiakkaan aloitteesta. Asiakaan ollessa esimerkiksi niin sairas tai masentunut, ettei jaksa tehdä mitään, perhetyötekijän tehtävänä on turvata avullaan, ettei tilanne enää huonone. Ratkaisukeskeisen työskentely on asiakaslähtöistä kuten pääasiassa myös perhetyö, joten se on perusteltu syy käyttää menetelmää perhetyössä. Työskentelyssä edetään hitaasti. Tavoitteet eivät ole isoja ja niitä ei ole useaa, jottei asiakas tunne työskentelyä taakkana. Myös tavoite, jonka tarkoituksen asiakas ymmärtää, auttaa häntä saavuttamaan sen. Kun asetetaan pieni tavoite, se on helpompi toteuttaa kuin suuri. Pienen tavoitteen toteuttaa myös lyhyemmässä ajassa, eikä se vie taaksepäin, sitten voi taas asettaa uuden pienen tavoitteen ja työskennellä sen toteuttamiseksi. Onnistumisen antavat toivoa paremmasta huomisesta. Ratkaisukeskeisessä menetelmässä on tärkeää edetä hitaasti, jotta tulokset ovat pysyvämpiä. Myös perhetyöntekijät ovat sisäistäneet samanlaisen ajattelun. Työskentelyaikaan voivat vaikuttaa monet eri syyt. Kunnalla on tietty määrä perhetyöntekijöitä, ja he eivät ehdi tarpeeksi moneen paikkaan työtuntiensa aikana. Raha vaikuttaa tänä päivänä hyvin paljon kunnallisiin palveluihin. Myös perheille kasaantuneet ongelmat näyttäytyvät heidän arjessaan ja elämisessään. Ehkä nykyään perheet tiedostavat ongelmansa ja tämän lisäksi ongelmien ei välttämättä katsota olevan vain perheensisäinen asia, vaan niistä voi puhua muillekin. Perheet ovat heränneet vaatimaankin muutosta, siksi myös asiakasmäärät ovat kasvaneet. Verkostoituminenkin vaikuttaa asiakkuuksien määrään. Kun jokin taho kuten kotipalvelu tai sosiaalityöntekijä huomaa, että perhe ei jaksa omin voimin tai vain pienimmällä avulla, siitä menee tieto eteenpäin ja viranomaiset osaavat tarjota esimerkiksi perhetyötä. Kuitenkin perhetyötä kaipaisi moni perhe, joka ei edes tiedä tällaisen kunnallisen palvelun olemassa olosta. Perheet sinnittelevät niillä voimavaroilla, joita heillä on. Kuitenkaan se ei aina ole niin paljon, että lapsen perushoito ja elinolot tyydyttyvät. Tuloksista kävi ilmi, että kun perhetyötä ollaan lopettamassa, niin perhetyöntekijä saattaa tuntea, että asiakas on vahvempi kuin hän. Tämä on mielestäni luonnollista, sillä ollessaan oman elämänsä herra asiakkaan tietää, kuinka toimii ja osaa tehdä itse rat-

55 kaisunsa. Perhetyöntekijä on silloin sivustakatsoja, jonka ei edes tarvitse enää opastaa asiakastaan. Myönteinen suhtautuminen tilanteeseen on jo askel lähemmäs tavoitteen toteutumista. Kun perhetyöntekijä suhtautuu asiakkaaseen ja hänen tilanteeseensa positiivisella asenteella, hän luo siitä mielikuvia myös perheelle. Asiakas alkaa myös uskoa itseensä ja näkee, että tavoite on mahdollista saavuttaa. Perhetyöntekijän myönteisyyteen ja jaksamiseen vaikuttaa hänen oma tilanteensa, mistä hän saa voimia jatkaa työskentelyä, varsinkin asiakkuuden ollessa erittäin vaikea ja raskas. On luonnollista ajatella, että hyvästä seuraa jotakin hyvää. Asennoitumalla myönteisesti jotain positiivista jää jäljelle, vaikka vastassa olisikin ikäviä asioita tai tilanteita. Tämä puolustaisi ratkaisukeskeisen menetelmän käyttöä perhetyössä. Myönteinen asennoituminen työskentelyyn ja asiakkaisiin ovat teoriatiedossa ja tutkimuksessa yhteneväisiä. Positiivinen palaute on tärkeä osa työskentelyä. Kun perhetyöntekijä huomio asiakaan edistymisen, hän samalla vahvistaa asiakasta itse huomaamaan edistymisensä. Vaikka asiakas ei olisikaan tavoitetta saavuttanut, työntekijä voi huomioida jonkin muun edistymisen ja samalla kannustaa asiakasta jatkamaan yrittämistä. Joskus asiakkaan on vaikea itse nähdä, että on päässyt eteenpäin, jolloin perhetyöntekijä toimii silloin tärkeänä vahvistajana. Myös menneisyydestä voi etsiä onnistumisen kokemuksia ja muistaa, miten jostakin vaikeudesta on selvinnyt. Teoria tukee positiivisen palautteen antamista. Perhetyöntekijät ovat silloin sisäistäneet menetelmän, joten he ammattilaisina osaavat sitä käyttää. Ratkaisukeskeisesti suuntautuneiden työntekijöiden työssä keskitytään katsomaan tulevaisuuteen. Menneisyyden tapahtumia voidaan käsitellä ja ottaa sieltä mallia ja oppia, mutta pääpaino on siinä, millaisen tulevaisuuden asiakas haluaa. Tavoitteellisuus on osa tätä. Kun tavoitteita asettaa, silloin jo haluaa muutosta tämän hetkiseen elämäänsä ja haaveilee paremmasta huomisesta. Lähdetieto tukee perhetyöntekijöiden toimintaa tulevaisuuteen suuntautumisesta. Perhetyössä täytyy kuitenkin katsoa ehkä hieman enemmän menneisyyteen, sillä suurella osalla asiakkaista menneisyyden asiat ovat käsittelemättä. Tulevaisuuteen voi olla vai-

56 kea suunnata ajatuksiaan, jos menneisyys on taakkana hartioilla. Lähdetieto ei tue ratkaisukeskeisen menetelmän käyttämistä sukupolvien takaisten käyttäytymiskaavojen hoidossa. Kuitenkaan tutkimustulokset eivät siihen viittaa. Työskentely saattaa joskus tuntua haastateltavista toivottomalta ja turhauttavalta, mutta sinnikkäästi tätä menetelmää kuitenkin käytetään kyseisissä tilanteissa. 7 TUTKIMUKSEN EETTISET VAATIMUKSET Tieteelliseen kirjoittamiseen liittyy tutkimusten luotettavuuden ja pätevyyden arvioiminen. Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuus näyttäytyy tutkijan tavassa kertoa tarkasti, mitä tutkimuksessa on tehty ja miten tuloksiin on päädytty. Pätevyys eli tutkimusmenetelmän kyky mitata juuri sitä, mitä oli tarkoitus mitata, merkitsee kuvauksen sekä siihen liitettyjen selitysten ja tulkintojen yhteensopivuutta. Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta edistää tarkka selostus tutkimuksen toteutumisesta. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistoa analysoitaessa tehdään luokitteluja. Tulkintoihin päätyminen ja niiden perusta tulisi kertoa tarkasti. Suorat haastatteluotteet tutkimusselosteissa tarkentavat tutkimusta. (Hirsjärvi ym. 2001, 213 215.) Analysointivaiheessa tutkijan on pysyttävä uskollisena tekstilleen, sillä vaarana on tuoda esiin sellaisia teemoja, joita tekstissä ei ole. Siksi on tärkeää kriittisesti tarkastella syntyneitä teemoja ja merkitysverkkoja. Tekstiä luin useaan kertaan huolellisesti läpi ja etsin asioita, jotka mahdollisesti olivat ristiriidassa tulkintojeni kanssa. (vrt. Moilanen & Räihä 2001, 54.) Tekstille uskollisuus oli hieman vaikeaa, sillä työskennellessäni perhetyössä, olen nähnyt mitä se on, joten tiedän aiheesta jo käytännönkin kautta. Opinnäytetyön tekijän roolillani oli varmaan vaikutuksensa haastateltaviin. Jos joku toinen olisi tehnyt tämän tutkimuksen haastattelut, voisi olla, että vastaukset olisivat mahdollisesti olleet toisenlaisia tai sitten ei. Lähden kuitenkin siitä, että tämä on oma tutkimukseni ja mielestäni olen toteuttanut tutkimukselle kuuluvat eettiset vaatimukset, joten tätä tutkimusta voidaan pitää luotettavana ja pätevänä.

57 8 POHDINTA Tutkimuksen tuloksissa esiintyneet positiivisuus ja tavoitteellisuus olivat osaksi odotettavissa. Kun toimitaan myönteisessä ilmapiirissä, jotain positiivista jää käteen automaattisesti. Ratkaisukeskeinen työskentely on lohdullinen, koska useimmiten jotain positiivista asiakkaan elämässä ja tekemisissä kuitenkin on. Se auttaa, kun tietää, että hitaasti edeten, pienillä tavoitteilla on mahdollista toteuttaa parempi lopputulos kuin suurilla ja nopeassa tahdissa. Aina ei edes tarvitse ajatella, mikä päämäärä on, vaan voi iloita jo pienestä edistymisestä. Perhetyöntekijältä vaaditaan kykyä ajatella myönteisesti. Kun auttaja näkee tulevaisuudessa valoa, hän myös jo ohjaa asiakasta eteenpäin. Myös realistisuutta tarvitaan. Jos asiakas näkee tulevaisuutensa liian ruusuisena, työntekijä opastaa laskemaan tavoitteita hieman matalammalle. Ongelman keskellä voi olla vaikea nähdä mitään hyvää tai sitten ei osaa realistisesti asennoitua ja miettiä, millaisia toteutumiskelpoiset tavoitteet olisivat. Joissain tilanteissa työntekijä saattaa ajatella liian positiivisesti. Hän ei välttämättä osaa asettua asiakkaan asemaan, ja ajatella, että asiakkaasta voi olla vaikeaa nähdä tilanne toisin. Kriittisesti ajatellen ratkaisukeskeisyys voi olla joissakin tilanteissa sopimatonta. Miten voi suhtautua myönteisesti, jos menneisyydessä on jotain todella negatiivista, kuten hyväksikäyttö lapsuudessa. Jos työntekijä ei osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen, voi asiakkaasta tuntua, että häntä autetaan vain työn vuoksi, ei hänen itsensä. Toisaalta jos on todella pohjalla, ei välttämättä osaa suhtautua auttajiinsa ja arvostaa tarjottua apua. Mielestäni perhetyöntekijän työ on vaativaa etenkin silloin, kun asiakas ei ole halukas työskentelemään. Jos asiakas ei halua ottaa opiksi tekemistään virheistä ja hän toistaa historiaa yhä uudestaan, silloin vaaditaan taitoa saada asiakas kuitenkin edes hieman muuttamaan tekemisiään. Toisaalta asiakas saattaa nähdä, että se, mitä hän tekee, on hyväksi. Työntekijä ei saa silloin tuomita, vaan hänen on teko/tekemättä jättäminen hyväksyttävä, sillä perhehän tuntee oman elämänsä parhaiten.

58 Eräs haastatelluista kertoi, että parisuhteen ongelmia ei perhetyössä käsitellä. Toinen taas kertoi, että hän on opiskellut parisuhdeterapiaa ja käyttää sitä työssään. Toisaalta parisuhde on tärkeä osa perhe-elämä ja sillä on vaikutuksensa lapseen. Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Jos vanhemmilla ei ole hyvä olla, eivät lapsetkaan silloin voi hyvin. Lapset oireilevat tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Perhetyöntekijä, joka ei käsittele parisuhdeasioita, ehkä näkee tilanteen niin, että esimerkiksi lapsen kasvattaminen tai äidin jaksaminen ovat etusijalla. Äidin jaksamiseen kuitenkin liittyy parisuhde. Haastateltavat kertoivat erilaisia tapoja kohdata asiakas, joka ei ole halukas työskentelyyn. Vastauksista näkyi, että kokemus tuo taitoa saada asiakas yhteistyöhön. Kun kohtaa erilaisia tilanteita ja asiakkaita, voi ehkä löytää jotain vihjeitä, jotka auttavat tilanteen selvittämiseen. Kun on vasta aloittanut perhetyöntekijänä, voi olla vaikeaa toimia oikein tällaisessa vaativassa tilanteessa. Miten erilainen lopputulos tilanteelle tulee, jos vertaa aloittaneen ja jo vuosia työssä olleen tekemisiä. Toisaalta me ihmiset olemme erilaisia ja tilanteet muuttuvat. Jokainen perhetyöntekijä on joskus aloittanut, joten myös uuden työntekijän tulee luottaa ja uskoa itseensä. Perhehän kuitenkin itse tekee ratkaisunsa. Tulisi myös muistaa, että jokainen perhe on ainutlaatuinen, joten täysin samanlaista tilannetta ei voi tulla vastaan. Mielestäni työntekijä, joka ottaa haasteena vastaan tilanteen kuin tilanteen, ajattelee jo myönteisesti. Kyllä tästä selvitään asenteessa kuvastuu ratkaisukeskeinen ajattelutapa. Kuten tutkimukset tuloksetkin kertovat, osa perhetyöntekijöistä tarvitsee tukea enemmän kuin mitä tarjotaan. Kun itseään käyttää työvälineenä, tulee eteen tilanteita, jolloin takki on tyhjä, ei tiedä, miten jaksaa ja kuinka apua tarjoaa eteenpäin. Ihmissuhdetyössä on tärkeää, että auttajakin saa jotain, jotta jaksaa taas asiakkaittensa kanssa eteenpäin. Vaikka kuinka ajattelisi myönteisesti, välillä voi olla tilanteita, joissa se ei välttämättä riitä. Tänä päivänä elämä on hektistä ja vaaditaan tehokkuutta. Ratkaisukeskeinen työskentely on tällaiselle elämäntavalle aivan vastakkainen. Vaikka kyseessä on lyhytterapia, kiirettä ei ole. Jos työskentelyssä hoputetaan, voi tavoitteiden saavuttaminen viivästyä. Siksi voisi ajatella, että tehokkuus onkin haitta, johon ei pidä pyrkiä.

59 Vaikka perhetyön asiakkaat ovat lisääntyneet, eivät kaikki tiedä mitään tästä kunnan tarjoamasta palvelusta. Koska avotyö on monin verroin halvempaa kuin laitoshoito, yhteiskunta voisi säästää suuria summia panostaessaan enemmän perhetyöhön. Kun asiakas saa itse päättää työskentelystä, hän on jo lähempänä kuntoutumista kuin ollessaan laitoksessa lääkkeitä syöden. Opinnäytetyön tekeminen oli erittäin antoisaa, sillä voin käyttää tutkimuksen tuloksia ja haastatteluista saamiani muitakin tietoja tulevaisuudessa hyödyksi työskennellessäni sosionomina. Mielestäni ratkaisukeskeinen ajattelu sopii etenkin aloille, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Ratkaisukeskeisestä työskentelystä kohtaan en paljoakaan löytänyt kritiikkiä. Lähteissä kehotettiin käyttämään jotain muuta samankaltaista menetelmää tavoitteiden saavuttamiseksi, jos näyttää siltä, että ratkaisukeskeisyys ei ole toimiva menetelmä. Diakonia-ammattikorkeakoulussa sovelletaan konstruktivistista oppimisnäkemystä ja se on mielestäni toteutunut tämän opinnäytetyön aikana. Teoriatietoa olen oppinut koko prosessin aikana ja esimerkiksi käytännönharjoittelujaksolla olen aktiivisesti käyttänyt oppimaani tietoa. Opinnäytetyössäni olen pohtinut tätä tietoa. Oppilaitoksessa painotetaan sekä ammatillista että persoonallista kasvua. Opinnäytetyöni aikana olen edistynyt kummassakin. Kun tietoa omaksuu, siitä seuraa jotakin. Tämä tutkimus on kasvattanut minua kohti ammatillista osaamista. Myös persoonallinen kasvu on käynnissä ja se jatkuu koko ajan. Ammatillinen kasvu näkyy myös siinä, että osaa ottaa vastaan uusia asioita ja haasteita, eikä tuomitse niitä heti niin kuin minulle kävi kohdatessani ensimmäisiä kertoja ratkaisukeskeisen ajattelumallin. Kriittisyyttäkin tietysti tarvitaan, mutta suoralta kädeltä ei pitäisi mennä tuomitsemaan. Avarakatseisuus on mielestäni suotava ominaisuus etenkin ihmisten parissa työskenneltäessä. Tutkivaa ammattikäytäntöä opinnäytetyöni avulla olen kokenut niin, että olen saanut tämän tutkimuksen avulla vankkaa kokemusta erityisesti perhetyöhön, mutta muuhunkin ihmisten väliseen työskentelyyn. Tutkimus, palvelee minua itseäni (ja toivottavasti kirjallinen osio myös lukijoita) erityisen paljon siinä, kuinka voin työskennellä ratkaisukeskeisesti esimerkiksi perhetyöntekijänä. Opinnäytetyöni on opettanut paljon perhe-

60 työstä ja ratkaisukeskeisyydestä niin teoria- kuin käytännöntietona. Tästä paketista on hyötyä tulevaisuudessa. Jatkotutkimuksena olisi mielenkiintoista tietää, miten perhetyöntyötekijät jossain muualla Suomessa käyttävät ratkaisukeskeistä menetelmää. Myös ratkaisukeskeisen menetelmän käyttöä muiden sosiaalialan työntekijöiden työskentelyssä voisi tutkia. Tuloksista nousi esille se, että osa perhetyöntekijöistä ei saa tarvitsemaansa tukea työskentelyyn. Uskoisin, että tämä vaatisi kehittelemistä ja voisi liittyä opiskelijan/opiskelijoiden työnkuvaan. Kerstin Bergothin runo kuvaa minulle, kuinka tärkeää on ottaa haasteet vastaan ja työskennellä niiden eteen, jotta siitä seuraisi jotakin, useimmiten hyvää. Myös ratkaisukeskeisen menetelmän tavoitteena on saada tulevaisuudesta parempi ja tehdä jotain sen saavuttamiseksi. Jokainen voi kuitenkin itse päättää, mitä se hyvä on. Ajattelen, että jokainen ihminen joka sattuu tielleni on tärkeä minulle. Hän on tilaisuus, jonka voin käyttää tai olla käyttämättä. Kerstin Bergothia mukaellen

61 LÄHTEET Ahola, T. & Hirvihuhta, H. 2000. Vääryydestä vastuuseen. Miten ohjata lapset ja nuoret ottamaan vastuu teoistaan? Helsinki: Opetushallitus. Alasuutari, P. 2001. Laadullinen tutkimus. 3. uudistettu painos. Tampere: Vastapaino. Alho, A. 1995. Lastensuojelun lähityön käyttöteoriat - yksioikoisuudesta monimuotoisuuteen. Teoksessa Virtanen, P. (toim.) Näkökulmia lastensuojeluun. Porvoo: WSOY, 96 106. Alpola, M. & Hurskainen, P. 1992. Ratkaisukeskeinen työote lastensuojelussa. Lastensuojelun laitoshuollon neuvottelukunnan julkaisu 6. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto. Asen, E. 1995. Hyvässä ja pahassa. Perhe-elämän käsikirja. Helsinki: Gummerus. Berg, I. K. 1991. Perhekeskeisen työn opas. Käytännön vihjeitä lastensuojeluun. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Berg, I. K. & Miller, S. D. 1994. Ihmeitä tapahtuu. Alkoholiongelmien ratkaisukeskeinen hoito. Järvenpää: Lyhytterapiainstituutti Oy. Bertolino, B. 1999. Ratkaisukeskeinen nuorisoterapia. Opaskirja ongelmanuorten kanssa työskenteleville. Järvenpää: Lyhytterapia instituutti Oy. Efron, D. & Veenendaal, K. 2002. Entä jos ihmettä ei tapahdukaan? Ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien edistämisyhdistys. Viitattu 4.8.2002. http://www.ratkes.fi/artikkelit/ihme.htm. Tuloste tekijän hallussa. Eskola, J. & Vastamäki, J. 2001. Teemahaastattelu: opit ja opetukset. Teoksessa Aaltola, J. & Raine, V. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus, 24 42. Furman, B. 1997, Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Helsinki: WSOY. Furman, B. & Ahola, T. 1995. Muuttuset. Terapiasta ratkaisuihin. 2. painos. Järvenpää: Lyhytterapiainstituutti Oy. Furman, B. & Ahola, T. 1998. Taskuvarkaat nudistileirillä. Kumous terapiamaailmassa. 2. painos. Helsinki: Ai-ai. Haley, J. 1997.Lyhytterapian lähteillä. Milton H. Ericksonin terapeuttiset menetelmät. Järvenpää: Lyhytterapia-instituutti Oy. Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2000. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.

62 Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara. 2001. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Hoffman, L. 1985. Perheterapia. Systeeminen näkemys. Helsinki: Weilin Göös. Holme, M. 2000. Insestin uhrien ratkaisukeskeinen / systeeminen ryhmäterapia. Ratkes. Uneksi. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien lehti 1/2000. Helsinki: Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys (ry), 8 12. Huttunen, A. 1992. Nuorten poikkeava käyttäytyminen ja ratkaisukeskeinen interventio. Erityispedagogiigan laudaturtyö. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiigan laitos. Jutila, L. & Koso, P. 1996 1997. Perhetyö lastensuojelun avohuollossa. Lastensuojelun täydennyskoulutus. Educa-instituutti. Stakes. STM. Juuti, P. 1996. Suomalainen elämänlaatu. JTO-tutkimuksia sarja 10. JTO-Palvelut Oy. Katajainen, A. 1998. Ratkaisukeskeinen tavoitekeskustelu narratiivisin keinoin. Teoksessa Mattila, A. (toim.) Voimavarat ratkaisut ja tarinat. Työselosteita 16/ 1998. Helsinki: Kuntoutussäätiö, 56 67. Kemppinen, P. 1997. Nuori minänsä vankina. 1 osa: alkoholi. Imppaaminen, lääkkeet, huumeet, kielteinen elämä. Vantaa: Kannustusvalmennus Oy. Kiviniemi, K. 2001. Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 68 84. Lapsiraportti. 1994. Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Litovaara, A. 2000. Keskustelua. Miten luoda ja säilyttää lumo ratkaisukeskeisyydessä? Ratkes. Uneksi. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien lehti 1/2000. Helsinki: Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys (ry), 36 38. Moilanen, P & Räihä, P. 2001. Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalla tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PSkustannus, 44 67. Nunnally, E. 1994. Ratkaisukeskeinen terapia. Perheterapia 3, 4 13. Oulun Ensi- ja turvakoti. 2002. Perhetyö. Viitattu 4.8.2002. http://www.oulunensijaturvakoti.fi/muuta/perhetyo.htm. Tuloste tekijän hallussa. Roitto, R. & Toikkanen, E. 1998. Perhetyö Jyväskylän maalaiskunnassa. Esite.

63 Saarelainen, R. 2002. Ratkaisuhenkisyys. A-klinikkasäätiö. Tietopankki. Viitattu 6.8.2002. http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/200_palvelulinja/264. Tuloste tekijän hallussa. Saarelainen, R., Stengård, E. & Vuori-Kemilä, A. 2000. Mielenterveys- ja päihdetyö: yhteistyötä ja kumppanuutta. Helsinki: WSOY. Saarinen, E. 1996. Raumalla kouluttaudutaan ratkaisukeskeiseen työhön. Ruori kääntyy kielteisestä myönteiseen. Sosiaaliturva 11, 4 6. Salmi, L. & Rytkönen, T. 2002. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien edistämisyhdistys. Viitattu 4.8.2002 http://www.members.vip.fi/~ratkes/yleinen /ratkes5.htm. Tuloste tekijän hallussa. de Shazer, S. 1995. Ratkaisevat erot. Ratkaisukeskeinen terapia auttamistyössä. Tampere: Vastapaino. Soininen, J. 1996. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia suuntaus suomalaisessa sosiaalityössä. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sundman, P. 1995. Ratkaisukeskeisyys sosiaalityössä. Sosiaaliviraston julkaisusarja D 2/1995. Helsingin kaupunki. Sosiaalivirasto. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja perhe. 2003. Kirkkohallituksen perheasian toimisto KP. Viitattu 4.1.2003 http://www.evl.fi/kkh/to/kpk/milperhe. Tuloste tekijän hallussa. Suoninen, L. 1996. Systeemisessä ajattelussa osa ei voi määrätä kokonaisuutta. Sosiaaliturva 11, 16 17. Tuovinen, L. 2001. Perusasioiden sietämätön keveys. Osa 3: Tavoite toivotun tulevaisuuden voima. Ratkes. Muuta terapian idea. Ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien lehti 3/2001. Helsinki: Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys (ry), 38 39. Turtiainen, P. 1999. Lähiöprojektin perhetyö: lastensuojelua vai yhdyskuntatyötä. Tutkimuskatsauksia 1999:3. Helsingin kaupungin tietokeskus. Viheriävaara, H., Vikstrand, L., Suvanto, M. & Kanniainen, H. 1998. Ohjaava perhetyö lastensuojelussa kokemuksia ja näkemyksiä 1990-luvulta. Oulu: Nuorten ystävät Ry, Erityislastenkoti Väliporras.

64 Liite 1 Teemahaastattelurunko Taustatiedot ikä, koulutus, ratkaisukeskeinen koulutus, kauanko ollut perhetyöntekijä, miten päätynyt ratkaisukeskeisyyteen, oletko aina toiminut näin, tulevaisuuden visiot Tavoitteet Millaisia, kuka asettaa, miten paljon, hyvät tavoitteet, huonot tavoitteet, kun tavoitteet asetettu, mitä sitten - kerro tyypillinen asiakastilanne Työskentely Miten perhe perhetyön perheeksi, miten aloitetaan, miten hyödynnät ratkaisukeskeisyyttä, johdatteletko kohti ratkaisukeskeisyyttä, kuinka tietoisesti toimit ratkaisukeskeisesti, mitä ratkaisukeskeisyydestä et käytä, miksi, millaisissa tilanteissa et käytä, mitä teet kun asiakas ei ole halukas työskentelemään, motivoitko, miten, yhteistyökumppanit - kerro tyypillinen asiakas tilanne Menneisyys Miten perheiden menneisyys näyttäytyy työskentelyssä, voiko menneisyydestä saada voimavaroja, miten asiakkaat itse suhtautuvat menneisyyteen - kerro tyypillinen asiakastilanne Tulevaisuus Miten perheiden tulevaisuus näyttäytyy työskentelyssä, miten tulevaisuus ohjaa työskentelyä, miten perheet näkevät oman tulevaisuutensa, miten itse näet perheiden tulevaisuuden - kerro tyypillinen asiakastilanne

65 Lopettaminen Miten työskentely lopetetaan, miten käytännössä lopetetaan, miten tulisi lopettaa - kerro tyypillinen asiakastilanne Muuta Mitä haluaisit vielä kertoa, olisiko jotain esimerkkitilannetta