NILSIÄN KAUPUNKI TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 Liite 4, 13.12.2012 56 TARKASTUSTAPAAMINEN Tehtäväalue/yksikkö: Kansalaisopisto (Koillis-Savon kansalaisopisto) Tarkastustapaamisessa esille otettavia asioita Tarkastuslautakunnan tehtävänä on suorittaa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arviointi. Keskeistä on myös selvittää, onko kuntaa/eri tehtäväalueita/yksiköitä johdettu asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja onko toiminta ollut tuloksellista. Tarkastustapaamisen pohjaksi lautakunta pyytää teitä valmistautumaan toimialanne osalta seuraavien asioiden esittämiseen ja kommentoimiseen: 1. Valtuuston asettamat sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden toteutuminen kuluvana vuonna Yleiset huomiot: Talousarviota laadittaessa ei ollut tietoa tulevasta kuntaliitoksesta Kuopion kaupungin kanssa. Osa kirjatuista toimenpiteistä on jouduttu jäädyttämään. Tavoitteet 2012 Toimenpiteet 2012 Mittari/seuranta Toteutuma Koillis-Savon kansalaisopisto aloitti toimintansa 1.8.2010. Opetusta järjestetään kaikkien sopimuskuntien alueilla Toimintaa on toteutettu kaikkien sopimuskuntien alueella. Vos-tunnit (9978 t) %- osuuksina v. 2012: Juankoski 29 %, Kaavi 19 %, Nilsiän 39 %, Rautavaara 13 % voskokonaisuudesta. Vos-tunnit (10937 t) 4.12.2012. Tietojen tarkistus on vielä käynnissä yksityiskohtaisemman tiedon osalta. Vuosi 2012 on vielä Koillis-Savon kansalaisopiston siirtymäkautta. Käytänteiden yhteensovittamista ja oikeudenmukaisten toimintaperiaatteiden rakentamista. Käytäntöjä on yhteen sovitettu oikeudenmukaisuuden periaate huomioiden. Käytännöt sujuvat oikeudenmukaisesti. Siirtymäkauden jälkeen sopimusta tarvittaessa tarkistetaan. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien yhteensovittaminen ja kehittämistyö saatetaan päätökseen v. 2012. Sopimusta on päivitetty alkuvuodesta 2012. Koillis-Savon kansalaisopiston ylläpitämisluvan peruutusta on päätetty 24.4.2012 valtuuston päätöksellä 24. Taiteen perusopetuksen kehittämistyö on jäädytetty Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen vuoksi. Sopimuksen noudattaminen. Toteutuu vrt. ei toteudu. Uutta sopimusta on noudatettu. Ylläpitoluvan peruutusta on haettu Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitoksen 1.1.2013 vuoksi. Päätös on tullut päiväyksellä 29.10.2012. Toimenpiteet taiteen perusopetuksen osalta eivät toteudu kuntaliitoksen vuoksi.
2. Käyttösuunnitelmissa tai lautakunnan muussa yhteydessä asettamat tavoitteet ja avaintulokset sekä niiden toteutuminen kuluvana vuonna Yleiset huomiot: Sijaisen laatimassa budjetissa oli alimitoitetusti huomioitu realiteetti matkustuskuluista. Ne oli määritetty edellisvuosiin nähden liian alhaiseksi. Hankerahoitusta on vielä tuloutumatta takaisin. Maksatukset ovat tulossa, mutta pienempinä kuin oli talousarvioissa arvioitu. Kuntalaskutus oli arvioituta-2012 valmistelussa vanhoilla perusteilla. Uusi sopimus ja laskentamalli päivitettiin vuoden 2012 alusta. Talousarvioon oli opetustuntimäärät ennakoitu liian korkeaksi suhteessa budjetin raamiin. Kuntaliitoksen valmistelu on tuomassa loppuvuodesta ylimääräisiä kuluja, joihin ei ole pystytty varautumaan. Vaikuttavuustavoitteet TP 2011 TA 2012 TOT 4.12.12 Nettobudjetti 524.744 394.087 333.996 Nettomenot /asukas *) 16878 30,94 23,24 19,79 Tuotantotavoitteet TP 2011 TA 2012 TOT 4.12.12 Kaikki opetustunnit (koko opisto) 12.400 12.800 11423 Kaikki valtionosuuteen oikeuttavat 11.700 12.000 11278 tunnit (koko opisto) Kaikki opetustunnit/asukas 0,73 0,75 0,67 *) 16878 Opiskelijaa (brutto)/kurssi 8,8 9,5 11,18 *) Koillis-Savon kansalaisopistossa huomioidaan koko toiminta-alueen asukasmäärä. Tiedon lähde: Pohjois-Savon liitto/ tilastot (Pohjois-Savon väkiluku 31.12.2011) Talousarvio ja sen toteutuminen TP 2011 TA 2012 TOT 4.12.12 TOT % Toimintatuotot 265.707 376.232 248.106 65,9 Toimintakulut -690.871-768.495-582.102 75,6 Toimintakate -425.164-392.263-333.996 84,8 Poistot -3.038-1.824 0 0 Ei-sitovat tunnusluvut ja mittarit TUNNUSLUKU/ MITTARI Opiskelijoiden lukumäärä (netto) Kurssilaisten lukumäärä (brutto) Nettomenot /kurssilainen Nettomenot /kaikki opetustunnit TA 2012 TOT 4.12.12 2.300 2681 4.400 5934 89,57 56,29 30,79 29,24
3. Ajankohtaiset, meneillään olevat, toimialan kannalta merkittävät kehittämishankkeet/projektit ja investoinnit Kansalaisopistojen sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden hanke. Päättyy vuoden 2012 loppuun. Arviointiraportti on julkaistu 10.5.1012. (yhteistyössä Kaskikuusen, Kuopion, Siilinjärvi-Maaningan ja Sisä-Savon kansalaisopistojen kanssa. Sisä-Savon kansalaisopisto toimi hankkeen koordinaattorina). Opintosetelihanke 2012 2013 (yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston kanssa, Kuopion kansalaisopistolla on hankkeen koordinaatiovastuu). LAKE hanke 2012 2013 (yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston kanssa, Kuopion kansalaisopistolla on hankkeen koordinaatiovastuu). Koulutuspilotti syksyllä 2012 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen kanssa (Kansalaisen turvallisuus kurssit syksyllä koko opiston toimialueella). Palautekeskustelu koulutuksesta on tulossa 11.12.2012. Vanhusten päivätoiminta Nilsiässä Siilisetin kanssa yhteistyönä ja Juankoskella Juankosken kaupungin kanssa yhteistyönä (uutta toimintaa). Lasten yliopistotoiminnan pilotti Snellman-kesäyliopiston kanssa suoritteiden ja kustannusten jaosta (toimintamalli pilotti). Toimintaa oli kesällä. Oman opiston luentojen välitystä kokeilu opiston omalla toiminta-alueella. Lisäksi on vastaanotettu muutama ulkopuolinen luento. Vireillä Juankosken kaupungin kotihoidon kanssa Hyvinvointi-TV pilotti kurssitoiminnan laajentamiseksi kotihoidon piiriin kuuluville asiakkaille Juankoskella. Asiakkaat ovat kotona asuvia, joiden on muutoin mahdoton osallistua vastaavaan toimintaan. 4. Organisaation toimivuus ja käytettävissä olevat resurssit; mm. suhteessa palvelutarpeeseen Organisaatio toimii kustannustehokkaasti. Päätoimisen henkilöstön määrä on alimitoitetussa suhteessa palvelutarpeeseen. 5. Johtoryhmätyöskentely, työpaikkakokoukset ja kehittämiskeskustelut Koillis-Savon kansalaisopiston johtokunta on kokoontunut neljä kertaa ja viides viimeinen kokoontuminen on tulossa 13.12.2012. Työpaikkakokouksia on pidetty tarpeen mukaan. Erillisiä kehityskeskusteluja ei pidetty vuonna 2012, johtuen laajasta viiden opiston arviointihankkeesta ja siihen liittyneen henkilöstön laajan arviointikyselyn johdosta. Osastopäällikkö piti rehtorin kanssa kehityskeskustelun. 6. Talouden suunnittelu ja seuranta: miten talousarviota ja käyttösuunnitelmia seurataan, miten raportointi on toimialalla järjestetty? Taloutta on seurattu Nilsiän kaupungin ohjeiden mukaan neljännesvuosittaisella raportoinnilla sekä rehtori tekee joka kuukausi talouden seurantaa. 7. Tehtäväalueen/yksikön merkittävät riskit ja niiden hallinta: mitä riskejä toiminnassa on tiedostettu ja miten niihin on varauduttu. Onko riskit kartoitettu ja tehty suunnitelmat niiden hallitsemiseksi? Suurin ongelma liittyy vakituisen henkilöstön mitoitukseen alamittaisuuteen. Tavoitteena oli Koillis-Savon kansalaisopiston siirtymäkauden aikana saada kaksi opettajan tehtävää täytettyä. Sopimuskunnat eivät kuitenkaan antaneet lupaa täyttää vakansseja ja tämä on aiheuttanut olemassa olevalle henkilöstölle haasteita jaksamisen suhteen. Asioista on keskusteltu avoimesti ja pyritty löytämään ratkaisuja, joilla on selvitty tästä em. haasteesta mm. priorisoimalla
ja ennakoimalla työtehtäviä. Määräaikaisen henkilöstön osalta on myös haasteita. Sijaisten saaminen erikoisryhmiin on hankalaa. 8. Sisäisen valvonnan järjestäminen: ohjeet, valvontasuunnitelmat ja valvonnan toteuttaminen käytännössä (esim. luottamushenkilöseuranta, sisäisen tarkkailun suorittaminen työketjuissa jne.) Nilsiän kaupungin olemassa olevia ohjeita on noudatettu. Lisäksi käytössä on omaa ohjeistusta henkilökunnalle (opiston omat toimintasäännöt ja opettajan ohjeistus). Työketjun sisäistä tarkkailua on tehty työn ohessa ja henkilöstöä on pyydetty ilmoittamaan epäkohdista. 9. Henkilöstön jaksaminen, tehdyt työtyytyväisyyskyselyt ja niiden tulokset. Tuloksia esitetty viiden kansalaisopiston yhteisessä kansalaisopistojen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus raportissa Henki ja elämä (liite). Henkilöstötulokset ovat sivuilla 51 62. Lisäksi on saatavilla tarkempaa yksityiskohtaista informaatiota. Kaksivuotisen yhteishankkeen raportti julkistettiin 10.5.2012. Raportoinnin pohjana käytetty kyselylomake on liitteen sivulla 85. 10. Asiakastyytyväisyys (mm. suoritetut kyselyt ja niiden tulokset) Tuloksia esitetty viiden kansalaisopiston yhteisessä kansalaisopistojen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus raportissa Henki ja elämä (liite). Asiakastyytyväisyystulokset ovat sivuilla 17 40. Lisäksi on saatavilla tarkempaa yksityiskohtaista informaatiota. Kaksivuotisen yhteishankkeen raportti julkistettiin 10.5.2012. Raportoinnin pohjana käytetty kyselylomake on liitteen sivulla 83.