Rekolanmäen koulu Lukuvuositiedote 2017-2018
Rekolanmäen koulun lukuvuosi 2017-2018 on saatu mukavasti käyntiin niin pienten ekaluokkalaisten kuin isojenkin oppilaiden kanssa. Koulussamme opiskelee tänä lukuvuonna noin 400 oppilasta luokilla 1-6. Kädessäsi on koulumme uusi lukuvuositiedote. Tämä tiedote pitää sisällään paljon tarpeellista tietoa niin huoltajille kuin oppilaillekin. Tiedotteeseen on hyvä tutustua yhdessä oppilaan kanssa ja se on hyvä säilyttää koko lukuvuoden ajan. Yhteistyöterveisin, Niina Saarinen Rehtori
Koulumme Rekolanmäen koulu on vuonna 2004 perustettu n. 400 oppilaan alakoulu. Koulussamme opiskellaan yleisopetuksen vuosiluokilla 1-6, kahdessa englanninkielisessä ryhmässä, erityisopetuksen pienryhmissä, sekä neljässä harjaantumisopetuksen ryhmässä. Koulumme toiminta-ajatuksena on kehittää oppilaiden sosiaalisia taitoja ja valmiuksia elinikäiseen oppimiseen. Toiminnan päämääränä on elämisen taitojen hallinta muuttuvissa oloissa. Haluamme rakentaa kiireettömän, turvallisen sekä oppilaiden aktiivisuutta ja luovuutta tukevan oppimisympäristön. Koulussamme toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita ja opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti ympäröivää luontoa sitä kunnioittaen. Koulussamme korostetaan turvallista ja avointa ilmapiiriä. Koulukasvatuksen tavoitteenamme on, että oppilaat saavuttavat hyvät sosiaaliset taidot. Opetuksen tavoitteena on saavuttaa elinikäisen oppimisen valmiudet, joista tärkeimpinä nähdään yleinen kiinnostus oppimiseen sekä opiskelu- ja tiedonhankintataidot. Kiinnostus oppimiseen tarkoittaa myönteistä suhtautumista ja kiinnostusta asioihin ja ilmiöihin sekä taitoa kuunnella muita. Opiskelutaidoissa keskeistä on pitkäjänteisyys ja työn loppuun saattaminen, vastuu omasta oppimisesta, oman työn suunnittelemisesta ja arvioinnista. Lisäksi tärkeää on taito tehdä vastuullisia valintoja ja sietää myös epäonnistumista. Fyysiset puitteemme ovat hienot; meillä on viihtyisä kirjastotila sekä upea sali, joka liikuntamahdollisuuksien ohella tarjoaa hienot puitteet erilaisiin kulttuuriaktiviteetteihin. Käsityöluokat sekä tieto- ja mediatekniikan välineistömme ovat uudenaikaiset, ja useaan tilaan on sijoitettu myös kokkaus- ja leivontamahdollisuus. Luonnonläheinen ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös koulutilojen ulkopuolella tapahtuvaan opiskeluun.
Alkuopetuksemme tekee läheistä yhteistyötä Hansin päiväkodin järjestämän esiopetuksen kanssa. Koulutyön ohella oppilaille järjestetään iltapäivisin kerhotoimintaa. Koulussamme toimii Wau-kerho sekä Läksyhelppi. Teemme myös yhteistyötä lähialueen urheiluseurojen kanssa. Aktiivisesti toimiva koulumme vanhempainyhdistys on lisäksi tukemassa arkista koulutyöskentelyä.
Rekolanmäen koulu Valtimotie 4 01400 Vantaa Puh. 09 839 21144 (op.huone) Rehtori Niina Saarinen Apulaisrehtori Marju Töyrylä Puh. 040-587 4365 Puh. 050-314 6336 niina.e.saarinen@vantaa.fi marju.toyryla@eduvantaa.fi Opetushenkilökunta: 1T Tiina Nokkala-Kasurinen 1M Maria Jimenez-Salin 1P Pauliina Kempainen 1E Eija Saari 2-3L Riikka Hedman-Viitala 1-4P Pekka Kauhanen 2E Elina Vaarasuo 2I Ia Qvist 2J Jaana Pesonen 2K Kati Vaarasuo 3E Essi Linturi / Kati Salonen 3M Mari Sipiläinen 3-5K Kai Hyytinen 4-6L Leena Ronkainen 3-5M Marja Mahon / Leyla Uzyn 4E Terhi Sarnesto 4K Kirsi Heikkinen 4R Timo Pitkänen 5A Arto Joutsimäki 5M Maiju Rintanen 5-6M Marju Töyrylä 6A Atte Toivanen 6I Ida Tuominiemi STK-opetus Anu Kynsijärvi, Kati Salonen Tsemppariopettaja Satu Inkiläinen Laaja-alainen erityisopetus: Outi Saari 1.-2.lk, Riikka Hedman-Viitala 3.-4.lk, Leyla Uzyn 5.-6.lk. Koulunkäyntiavustajat: Merja Hahtola, Tuija Jokinen, Peter Viljanen, Hodan Ahmed, Paula Lehtinen, Outi Lauren, Sirpa Kotamäki, Sirpa Wallius, Mika Parkkonen Oppilashoitajat: Pirkko Peltonen, Kaisa Rank, Kirsi Silvennoinen, Riitta Sormunen, Kaisa Försti Opetushenkilökunnan sähköposti: etunimi.sukunimi@eduvantaa.fi Koulusihteerit Pirkko Häyrynen / Marja Ronkainen puh. 09 839 21134 Kouluisäntä Jan Krüger puh. 09 839 21145 Terveydenhoitaja Anne Nenonen puh. 09 839 21152 Koulukuraattori Sanna Tuomainen puh. 09 839 21151 Koulupsykologi Anne Lakkavaara puh. 040-847 2676 Sähköposti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi
Lukuvuosi 2017 2018 Työaika Vantaan perusopetuksen kouluissa: Syyslukukausi 2017 (92 työpäivää) To 10.8. pe 22.12.2017 Yhteinen lauantaityöpäivä 26.8.2017 Syysloma ma 16.10. pe 20.10.2017 Joululoma la 23.12.2017 su 7.1.2018 Kevätlukukausi 2018 (96 työpäivää) Ma 8.1. la 2.6.2018 Talviloma ma19.2. pe 23.2.2018 (vko 8) Vappuaatto ma 30.4.2018 vapaa Koulun työajat: klo 8.15-9.00 1.oppitunti 9.00-9.45 2.oppitunti 9.45-10.15 välitunti 10.15-12.00 3. ja 4. oppitunti (ruokailu) 12.00-12.30 välitunti 12.30-13.15 5.oppitunti 13.15-14.00 6.oppitunti 14.00-14.45 7.oppitunti
Noudatettava tuntijako Luokka-aste 1 2 3 4 5 6 Oppiaine Äidinkieli ja 7 7 5 5 4 4 kirjallisuus A-kieli, englanti 1 1 3 2 2 2 B1-kieli ruotsi 2 Matematiikka 3 3 4 4 4 3 Ympäristöoppi 2 2 3 3 2 2 Uskonto/et 1 1 1 2 1 1 Historia 2 1 Yhteiskuntaoppi 1 1 Musiikki 1 1 1 1 1 1 Kuvataide 1 1 1 1 2 1 Käsityö 2 2 2 1 1 1 Liikunta 2 2 2 2 2 3 Taide- ja 2 2 2 taitoaineiden valinnaiset Valinnaiset 1 1 1 aineet Oppilaan 20 20 22 24 25 25 tuntimäärä Vapaaehtoinen 2 2 2 A-kieli A 2-oppilaan tuntimäärä 26 27 27
Poissaolot Koulusta voi olla pois sairauden vuoksi tai hyväksyttävästä syystä myönnetyllä lomalla. Oma opettaja voi myöntää lomaa 1-3 päivää. Yli kolmen päivän poissaoloihin luvan myöntää koulun rehtori. Poissaoloista voi ilmoittaa Wilman kautta joko pikaviestillä tai Wilmassa etusivun linkistä tuntimerkinnät -> ilmoita poissaolosta. Poissaolosta voi ilmoittaa myös opettajainhuoneeseen puh. 09 839 21144. Loma-anomus löytyy Wilman etusivulla olevasta linkistä. Rekolanmäen koulu löytyy Facebookista nimellä Rekolanmäen koulu. Kouluruokailu Kouluruokailun tavoitteena on tarjota oppilaalle maukasta ja ravitsevaa ruokaa. Kaikkien ruokailuun osallistuvien vastuulla on, että ruokailuhetki on rauhallinen ja viihtyisä. Ruokailu on osa koulun kasvatus- ja opetustoimintaa ja erityistä huomiota kiinnitetään ruokailutilanteen kiireettömyyteen ja hyvien ruokailutapojen vaalimiseen. Koulujen ruokalistat on koostettu vaihtelevasti liha-, kala-, broileri- ja kasvisruoista. Kotiruokamaisiin aterioihin tuovat vaihtelua erilaiset teemat. Keitto- ja puuroaterioilla on tarjolla pehmeää leipää, leikkelettä ja salaatti korvataan tuoreannoksella. Puuroateriaan sisältyy lisäksi mehukeitto. Mahdollisesta erityisruokavaliosta tulee tiedottaa keittiön henkilökuntaa. Lisätietoa kouluruokailusta saatte osoitteesta: http://www.vantti.fi/ateria/prime102_fi.aspx
Perusopetuksen arvot Vantaalla Hyvinvointi - Oppimisen ilo - Toisten kunnioitus Oppien ja osallistuen - taitoja tulevaisuuteen Vantaan perusopetuksen visio Opimme tulevaisuuden tietoja ja taitoja sekä rakennamme turvallista lähikoulua. Toimimme vastuullisesti ja teemme ekososiaalisesti kestäviä valintoja. Lukuvuonna 2017-2018 painopistealueena Vantaan perusopetuksessa on ekososiaalinen sivistys ja hyvinvointi. Opiskelusta Vantaan perusopetuksesta voit lukea lisää: http://www.vantaa.fi/varhaiskasvatus_ja_koulutus/perusopetu s/opiskelu_perusopetuksessa
Oppilaan hyvinvointi Uuden oppilas- ja opiskelijalain myötä koulussa ennen toiminut oppilashuoltoryhmä (ohr) on nykyään yhteisöllinen hyvinvointiryhmä YHR. Yhteisölliseen hyvinvointiryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettaja, oppilaanohjaaja (yläluokilla), koulukuraattori, koulupsykologi ja kouluterveydenhoitaja sekä tarvittaessa erikseen sovitusti oppilaiden ja huoltajien edustajat. Uuden lain hengen mukaista on, että lapsen asioita hoidetaan entistä vahvemmin yhteistyössä hänen itsensä, teidän huoltajien ja koulun henkilöstön kanssa. Lapsen omat toivomukset ja mielipiteet otetaan aiempaa vahvemmin huomioon häntä koskevissa asioissa. Oppilaan ja teidän halutessanne asioiden käsittelyyn voi osallistua myös koulun ulkopuolisia henkilöitä. Jos opettajalla (tai muulla koulun työntekijällä) herää huoli oppilaasta, keskustelee hän ensin asiasta oppilaan ja huoltajien kanssa. Tarvittaessa oppilaan oppilashuollollista asiaa hoitamaan kootaan monialainen asiantuntijaryhmä yhdessä oppilaan ja huoltajien kanssa. Koulun työntekijöistä monialaiseen asiantuntijaryhmään osallistuu asiasta riippuen esim. opettaja, erityisopettaja, oppilaanohjaaja (yläluokilla), koulukuraattori, koulupsykologi ja/tai kouluterveydenhoitaja. Oppilaalla on edelleen mahdollisuus käyttää koulukuraattorin, koulupsykologin sekä kouluterveydenhoitajan palveluita ja ensimmäisen tapaamisen järjestymistä on laissa pyritty nopeuttamaan. Tapaamisessa oppilas voi luottamuksellisesti keskustella asioistaan kahden kesken. Oppilaalla on uuden lain mukaan oikeus käyttää näitä oppilashuollollisia palveluita huoltajan sitä estämättä. Mikäli teille herää kysyttävää koulun oppilashuoltotyöstä tai lain tuomista muutoksista, otattehan yhteyttä koulun oppilashuollon työntekijöihin.
Kun oppilas tarvitsee tukea Tuen kolmiportaisuuden prosessit Keskeistä sanastoa Yleinen tuki on kaikille oppilaille suunnattua tukea. Yleisellä tuella pyritään ennaltaehkäisemään tai helpottamaan lieviä oppimisen esteitä. Yleinen tuki voi olla esimerkiksi opetuksen eriyttämistä eli oppilaalle yksilöllisesti sopivien opetusjärjestelyiden, tehtävien ja kokeiden antamista, tukiopetusta tai osa-aikaista erityisopetusta. Tehostettu tuki on tarkoitettu oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja. Oppilaalle on laadittu oppimissuunnitelma. Erityinen tuki on oppilaalle, joka tarvitsee pidempikestoista ja laajempaa tukea, eikä tehostettu tuki pelkästään riitä. Oppilaalla on hallinnollinen erityisen tuen päätös ja oppilaan saama tuki ja oppilaan henkilökohtaiset opetuksen käytännön järjestelyt on kirjattu HOJKS:ssa. Oppilas opiskelee joko kokonaan tai osin erityisopetuksen pienryhmässä ja/tai hänellä on yksilöllistettyjä oppiaineita. Pedagoginen arvio tehdään silloin, kun yleinen tuki ei riitä, vaan on arvioitava tarvetta tehostetun tuen aloittamiseksi. Pedagoginen arvio tehdään yhteistyössä koulun opettajien, oppilaan ja huoltajien kanssa. Pedagogisen arvion jälkeen tehdään oppimissuunnitelma. Pedagoginen selvitys tehdään laadittaessa päätöstä erityisestä tuesta. Selvitystä tehtäessä kuullaan oppilaan huoltajia ja oppilasta itseään. Selvitys tehdään moniammatillisena yhteistyönä ja sitä voidaan täydentää psykologisella tai lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla tai vastaavalla sosiaalisella selvityksellä.
Oppimissuunnitelma voidaan tehdä oppilaalle jo yleisen tuen vaiheessa, mutta se on aina tehtävä annettaessa tehostettua tukea. Oppimissuunnitelmassa esitetään miten tehostettu tuki toteutetaan ja miten oppilasta arvioidaan. Oppimissuunnitelma laaditaan yhteistyössä koulun opettajien, oppilaan ja huoltajien kanssa. Oppimissuunnitelma päivitetään tarvittaessa, mutta vähintään kerran lukuvuodessa. HOJKS eli erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanosuunnitelma laaditaan pedagogisen selvityksen ja oppilaalle aikaisemmin tehdyn oppimissuunnitelman perusteella. Siinä esitetään miten erityinen tuki toteutetaan ja miten oppilasta arvioidaan. HOJKS laaditaan yhteistyössä koulun opettajien, oppilaan ja huoltajien kanssa. HOJKS päivitetään aina, kun oppilaan saamassa tuessa tai tuen tarpeessa tapahtuu muutos, mutta kuitenkin vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa. Arviointi Lukuvuoden aikana oppilaan koulutyötä arvioidaan kolme kertaa. Ensimmäinen arviointi on arviointikeskustelu, joka toteutetaan arviointikeskusteluna. Keskusteluun osallistuvat huoltaja, oppilas ja luokanopettaja, sekä mahdollisesti muita opettajia tai oppilashuollon edustajia. Keskustelun lisäksi oppilaat tekevät itsearvioinnin. Toinen arviointi on kirjallinen väliarviointi, joka annetaan 22.12.2017. Vuosiluokilla 1-5 arviointi on sanallinen. 6.luokan arviointi on numeerinen. Kolmas arviointi on lukuvuosiarviointi.
Rekolanmäen koulun vanhempainyhdistys Koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys, jonka toimintaan toivotaan mukaan uusia jäseniä. Vanhempainyhdistys on tärkeä linkki koulun ja vanhempien välillä. Yhteistyössä on voimaa! Kerhotoiminta Rekolanmäen koululla toimii läksykerho 5.9. 2017 alkaen tiistaisin klo 14.00-15.30. Kerhossa saat apua läksyjen teossa. Voit tulla mukaan milloin vaan. Ohjaajina toimivat Suomen Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset ja Laurea ammattikorkeakoulun 3. vuosikurssin opiskelijat. Syksyn 2017 WAU! kerhon käynnistymisestä tiedotetaan Wilman kautta. Ota kerhoon mukaan sisäliikuntavarusteet ja juomapullo. Liikumme tunnilla paljain jaloin. Rekolanmäen koulun lukuvuoden 2017-2018 kerhotoiminnasta tiedotetaan Wilman kautta. Tervetuloa mukaan!
Rekolanmäen erikoinen Kun mä aamulla herään ja koulun kello soi, läksykirjat kerään, en myöhästyä voi. Lämpömittaris on nolla, kyllä väsyttää, on silti hyvä olla, koulu häämöttää. Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa! Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa! Matikka on aika rankkaa, en osaa lukea. Mut kun tarpeeks tankkaa, se alkaa sujua. Hankalaa on äidinkieli, kun pitäis kirjoittaa. On lopuks hyvä mieli, kun pisteen laittaa saan. Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa! Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa! Aamupalasta on aikaa, jo vatsa valittaa. Nyt mä seuraan maikkaa, se johtaa ruokalaan. Viikonloppu kohta alkaa, saa läksyt odottaa. Ope hyppii tasajalkaa, sen korvat savuttaa. Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa! Rekolanmäen erikoinen, kyllä helpottaa!