Kunnanhallitus 180 04.10.2010 Perusturvalautakunta 98 04.10.2010 Kunnanvaltuusto 53 18.10.2010 Perusturvalautakunta 88 27.10.2011 Perusturvalautakunta 96 17.10.2012 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ 1.1.2013 ALKAEN 142/08.050/2009 Kh 04.10.2010 180 Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan esityksen kunnanvaltuustolle esitettäväksi seuraavilla li säyk sil lä: Kotihoidon kuntalisän jatkosta päätetään kokemusten perusteella vuoden 2012 ta lousarvion yhteydessä. Perusturvatoimialan tulee pysyä kun nanhalli tuksen hyväksymässä vuoden 2011 talousarvion kuluraamissa ja seuraavalla täsmennyksellä: Oikeus tukeen päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän pykälän esitte lyn ajan (kello 15:27-16:08) oli perus tur va joh ta ja Ar ja Ke ko ni. Ptltk 04.10.2010 98 Päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä on Siilinjärvellä no peasti kasvanut. Siilinjärvellä päivähoitoon hakijoina on vuonna 2010 syntyneitä yh teen sä 11, vuon na 2009 syntyneitä 35 ja vuonna 2008 syntyneitä 24 lasta. Päivähoitopaikkaa haetaan yhteensä 113 lapselle. Siiliset alueella päivähoito tarve on yh teensä 147 lapsella, jois ta vuon na 2010 syn ty neitä 14 ja vuonna 2009 syn ty neitä 48. Maanin gan kun nan ja Nil siän kau pungin alueella pystytään parem min järjes tä mään uu sille päi vä hoidon haki joille paikat kuin Siilinjärvellä. Kuntalisän ta voit tee na on tar jo ta per heil le ai to mah dolli suus las ten ko ti hoi toon ja sa malla vä hen tää pien ten las ten päivä hoi don tar vetta. Mikäli sopimuskunta suunnitellusti haluaa hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai niihin liit tyviä tukipalveluja yli perusturvalautakunnassa määritellyn, koko yhteistoimin ta-aluetta koskevan palvelutason, suorittaa tästä aihautuneet kustannukset ao.sopimuskunta (Yhteistoimintasopimus 27.3.2008 11). Silloin asianomaisen kunnan/kaupunginhallitus ottaa palvelun järjestämisen vastuul leen. Kuntalisän myöntämisperusteet alle 2-vuotiasta lasta kotiin hoitamaan jäävälle vanhemmalle: Kuntalisää maksetaan perheelle, jossa lapsen vanhempi hoitaa lapsen kotona ja on työlainsäädännön tarkoittamalla hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la
tai 1.11.2010-31.5.2011, hoi taen kaik ki per heen alle kou luikäiset lapset ko tona on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la 1.11.2010-31.5.2011, ja hänellä on todistus opinto jen kes keyttämisestä tai on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan ajal la 1.11.2010-31.5.2011 Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärven kunnassa. Kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn takia kuin lasten hoidon vuoksi: työttömänä saaden työttömyyskorvausta, äitiys- tai vanhempain rahalla, sairauspäivärahalla, kunnallisena tai yksityisenä perhepäivähoitajana tai eläk keellä vanhempainrahakauden ajalta, vaikka perheessä olisi toinen alle 2-vuo tias lapsi Muut ehdot: Esiopetusikäisellä lapsella säilyy oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellisen päivähoi don tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Kuntalisää maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta 314,28 / kk. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi (2) vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makse ta yhtä (1) kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan ajalla 1.11.2010-31.5.2011. Kuntalisä on verollista tuloa kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle. Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että kohdennettu, alle 2-vuotiaista lapsista maksettava, kotihoidontuen kuntalisä otetaan käyttöön Siilinjärvellä ajalle 1.11.2010-31.5.2011. Perusturvalautakunta lisäksi esittää, että kotihoidontuen kuntalisän vaikutusta päi vähoidon käyttöön arvioidaan talousar vion osavuosiseuran nan yhteydessä vuo den 2011 aikana. Kuntalisän myöntämisperusteet alle 2-vuotiasta lasta kotiin hoitamaan jää välle vanhemmalle: Kuntalisää maksetaan perheelle, jossa lapsen vanhempi hoitaa lapsen kotona ja on työlainsäädännön tarkoittamalla hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la 1.11.2010-31.5.2011, hoi taen kaik ki per heen alle kou luikäiset lapset ko tona tai on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla, tai jää hoitovapaalle ajal la 1.11.2010-31.5.2011, ja hänellä on todistus opinto jen kes keyttämisestä tai on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan ajal la 1.11.2010-31.5.2011
Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärven kunnassa. Kuntalisää ei makseta jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn takia kuin lasten hoidon vuoksi: työttömänä saaden työttömyyskorvausta, äitiys- tai vanhempain rahalla, sairauspäivärahalla, kunnallisena tai yksityisenä perhepäivähoitajana tai eläk keellä vanhempainrahakauden ajalta, vaikka perheessä olisi toinen alle 2-vuo tias lapsi Muut ehdot: Esiopetusikäisellä lapsella säilyy oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellisen päivähoi don tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Kuntalisää maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta 314,28 / kk. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi (2) vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makse ta yhtä (1) kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan ajalla 1.11.2010-31.5.2011. Kuntalisä on verollista tuloa kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle. Keskustelun kuluessa perusturvajohtaja muutti päätösehdotuksen kuulu maan seuraavasti: Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että alle 2-vuo tiaista lapsista maksettava kotihoidon kuntalisä otetaan käyttöön Siilinjärvellä 1.11.2010 alkaen. Perusturvalautakunta esittää lisäksi, että kotihoidon kuntalisän vaikutusta päivähoidon käyttöön ar vioidaan talousarvion osavuosiseurannan yhteydessä vuoden 2011 aikana. Kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista ku kaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoi don tukea. Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Sii linjärvellä. Kuntalisää ei makseta jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äitiys-, isyys - tai vanhempain rahaa, sairauspäivärahaa tai eläkettä Muut ehdot Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetukseen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutukselli nen päivähoi don tarve, oikeus kun talisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukeen päättyy per heen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi vuot ta.
Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Li sää ei makse ta 3 kuukaut ta ly hyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella 1.11.2010 alkaen. Kuntalisä makse taan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa Kuntalisän suuruus on 200 /kk ensimmäisestä alle 2-vuoti aasta lapsesta ja 30 /kk suuruinen sisaruslisä maksetaan kustakin muusta alle esiope tus ikäi ses tä sisaruksesta. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 13.40 tämän pykälän käsittelyn jälkeen. Perusturvalautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspalvelujen tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen 044 740 1955 Kv 18.10.2010 53 Kunnanvaltuusto päättää, että alle 2-vuotiaista lapsista maksettava kotihoidon kun talisä otetaan käyt töön Siilin järvellä 1.11.2010 al kaen. perusturvatoimialan tu lee pysyä kun nan halli tuk sen hy väksymässä vuoden 2011 talousarvion kuluraamissa. kotihoidon kunta li sän vai kutusta päivähoidon käyt töön arvioidaan talous ar vion osavuosiseuran nan yh teydessä vuoden 2011 ai kana ja jatkosta päätetään koke musten perus teella vuo den 2012 talousar vion yhteydessä. kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista kukaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoidon tukea. kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärvellä. kuntalisää ei makseta, jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äi tiys-, isyys- tai vanhempainrahaa, sairauspäivärahaa tai eläkettä. Kunnanvaltuusto päättää kotihoidon kuntalisän muista ehdoista seuraavaa: Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetuk seen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellinen päivähoidon tarve, oikeus kuntalisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukee päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makseta 3 kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella 1.11.2010 alkaen. Kuntalisä maksetaan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa. Edelleen kunnanvaltuusto päättää, että kuntalisän suuruus on 200 euroa/kk ensim mäi ses tä al le 2-vuo ti aas ta lap ses ta ja 30 euroa/kk suuruinen sisaruslisä makse taan kus ta kin muusta alle esi ope tus ikäi sestä sisaruksesta. Keskustelun kuluessa Jukka Kotimäki (ps.) esitti Jukka Rekolan (ps.) kannatta-
Ptltk 27.10.2011 88 mana, että sisaruslisän maksatusta koskeva kohta muutetaan kuulumaan seuraavanlaiseksi: "Muiden edel ly tys ten täyt tyes sä si sa rus li sää (30 eu roa/kk) maksetaan kai kil le ensi vuonna 6 vuotta täyt tä ville si ten, että oi keus si saruslisään päättyy 31.7., jol loin myös päi vä hoi to-oi keus päättyy." Jukka Kotimäki muutti sisaruslisää koskevan täsmentävän esityksensä seuraavan lai sek si: 30 euroa/kk suuruinen sisaruslisä maksetaan kaikille ensi vuonna 6 vuotta täyttäneille siten, että oikeus sisaruslisään päättyy 31.7. Kotimäen muutettua ehdotusta ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi päätökseksi tulleen päätösehdotuksen. Liitteet 2-3 Lakisääteisen lasten kotihoidon tuen lisäksi Siilinjärvellä on ollut marraskuusta 2010 lukien käytössä vapaaehtoinen kotihoidon tuen kuntalisä. Kuntalisää on maksettu 200 /kk ensimmäisestä alle 2-vuotiaasta lapsesta ja 30 /kk jokaisesta muusta alle esiopetusikäisestä sisaruksesta. Kuntalisään oikeutetut lapset eivät ole voineet käyttää samaan aikaan kunnallista päivähoitoa. Kuntalisä otettiin käyttöön purkamaan päivähoidon paineita etenkin pienten lasten kohdalla. Kuntalisän käyttöä ja vaikutusta päivähoidon käyttöön on seurattu kuukausittain (liite). Kuntalisää on lokakuuhun 2011 mennessä saanut 270 perhettä, joissa on ollut yhteensä 472 lasta ja kuntalisä on vapauttanut 25 päivähoitopaikkaa. Kustannukset aj. 1.1.-30.9.2011 ovat olleet 256681, määrärahan ollessa 432000. Yhden päivähoitopaikan keskimääräinen hinta on 10000 vuodessa. Eniten hoitopaikkoja vapautui heti kuntalisän käyttöönoton jälkeen. Alle 3 vuotiaiden lasten osuus päivähoidon käyttäjistä on kuitenkin kasvanut koko ajan, joten kuntalisä ei ole toivotulla tavalla vähentänyt pienten lasten päivähoidon käyttöä (liite). Siilinjärven kunnan asettama budjettiraami ensi vuodelle ei mahdollista kuntali sän jatkamista, sillä kuntalisään tänä vuonna varattu määräraha joudutaan ensi vuonna käyttämään päivähoidon palveluseteliin päivähoitopaikkojen järjestämiseksi lain edellyttämällä tavalla tilanteessa, jossa kunnalliset hoitopaikat ovat täynnä. 3.10.2011 aloitti toimintansa yksityinen päiväkoti Touhula, jonne on tähän mennessä myönnetty palveluseteli 45 lapselle, heistä puolet on alle 3-vuotiaita. Voimakas kuntaan muutto ja hyvä työllisyystilanne ovat näkyneet myös lisääntyneenä päivähoidon tarpeena. Mikäli sopimuskunta haluaa hankkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai niihin liittyviä tukipalveluja yli perusturvalautakunnan määrittelyn, koko yhteistoiminta-aluetta koskevan palvelutason, suorittaa tästä aiheutuvat kustannukset ao sopimuskunta täysimääräisenä. (Maaningan kunnan, Nilsiän kaupungin ja Siilinjärven kunnan yhteistoimintasopimus sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä 11, hyväksytty Siilinjärven kv 3.8.2009 70 ). Perusturvalautakunta päättää 1. että lasten kotihoidontuen kuntalisä ei sisälly perusturvatoimialan vuoden 2012 talousarvioon, koska Siilinjärven kunnan asettama budjettiraami vuodelle 2012 ei mahdollista vapaaehtoisen kuntalisän jatkamista, eikä vastaavaa toimintaa järjestetä yh teis toiminta-alueen muissa kunnissa.
2. siirtää Siilinjärven kunnanhallitukselle lasten kotihoidontuen kuntalisän järjestämisestä päättämisen. Perusturvajohtaja muutti päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti: 1. lasten kotihoidontuen kuntalisä ei sisälly perusturvatoimialan vuoden 2012 talousarvioon, koska vastaavaa toi min taa ei järjestetä yhteistoiminta-alueen muis sa kunnissa. 2. siirtää Siilinjärven kunnanhallitukselle lasten kotihoidontuen kuntalisän järjestämisestä päättämisen. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että pykälä käsiteltiin toisena ennen 86. Pykälän käsittelyn ai kana läsnä oli varhaiskasvatuspalveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen ja poistui klo. 17:27. Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen poistui klo 17:27. Aila Nurmi poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana klo 17:29. Valmistelija/lisätiedot:varhaiskasvatuspalveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Liisa Lyytinen, 044 740 1955 Ptltk 96 Valmistelija/lisätiedot: Siilinjärven kunnan 2013 talousarviota on valmisteltu -2,5 % karsintavelvoitteella. Siiliset -yhteistoiminta-alueen purkautuessa 1.1.2013 lasten kotihoidon kuntalisä siirtyy Siilinjärven kunnan sivistyspalveluiden varhaiskasvatuspalveluihin. Edellä mainittu karsintavelvoite koskee myös varhaiskasvatuspalveluja. Varhaiskasvatuksen karsintavelvoite on 395 000 ja mysö kuntalisä määrärahaa on pienennetty 135 000. Budjettineuvoteluiden jälkeen kuntalisään on vuonna 2013 käytettävissä 297 000, jolloin joudutaan tarkistamaan perheelle maksettavan kuntalisän määrää maksuperusteiden säilyessä ennallaan. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa strategiaan: Perusturvalautakunta päättää esittää Siilinjärven kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että alle 2-vuotiaista lapsista maksettava ko tihoidon kuntalisää jatketaan Siilin jär vel lä 1.1.2013 alkaen. Kuntalisä maksetaan perheelle, jossa on alle 2-vuotias lapsi ja jonka alle kouluikäisistä lapsista kukaan ei ole kunnan järjestämän päivähoidon piirissä tai saa lasten yksityisen hoidon tukea. Kuntalisän myöntäminen edellyttää, että perheen lapsella on väestökirjalain mukainen kotipaikka Siilinjärvellä. Kuntalisää ei makseta, jos perheen vanhempi saa työttömyyskorvausta, äitiys-, isyys - tai vanhempainrahaa, sairauspäivära haa tai eläkettä Muut ehdot
Perheen esiopetusikäisen lapsen osallistuminen maksuttomaan esiopetukseen ei estä kuntalisän maksamista. Mikäli lapsella on asiantuntijalausunnon perusteella kuntoutuksellinen päivähoidon tarve, oikeus kun talisään päätetään tapauskohtaisesti. Oikeus tukeen päättyy perheen nuorimman lapsen täyttäessä kaksi vuotta. Kuntalisä myönnetään hakemusta seuraavan kuukauden alusta. Lisää ei makseta 3 kuukautta ly hyemmältä ajalta eikä takautuvasti. Kuntalisä haetaan ja maksetaan kunnan kautta. Kuntalisää maksetaan hakemuksen perusteella 1.11.2010 alkaen. Kuntalisä maksetaan perheen nimeämälle vanhemmalle ja on hänelle verollista tuloa Oikeus tukee päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin perheen nuorin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kuntalisän suuruus on 150 /kk ensimmäisestä alle 2-vuotiaasta lapsesta ja 20 /kk suuruinen sisarus lisä maksetaan kustakin muusta alle esiopetusikäisestä sisaruksesta 1.1.2013 alkaen. Hyväksyttiin.