GEOLOGICAL MAP OF FINLAND

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 LEHTI - SHEET - 1033 NO TO KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT - BY NILS EDELMAN HELSINKI 1956

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 LEHTI - SHEET - 1033 NOTO KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT - BY NILS EDELMAN HELSINKI 1956

SISALLYS CONTENTS TUTKIMUSVAIHEET 5 YLEISKATSAUS JA STRATIGRAFIA 7 KIVILAJIT 8 GNEISSIT 8 AMFIBOLITTIT 9 KALKKIKIVI JA KARSI 10 RAITAINEN SARJA 11 YLEISLUONNE 11 RAITAINEN GNEISSI-AMFIBOLIITTI 12 EMAKSISET BREKSIAT 14 GNEISSIGRANIITIT, DIORIITIT JA GABROT 16 AMFIBOLIITTIJUONET 17 GRANITISAATIO JA SEN TULOKSET 18 PEGMATIITIT JA APLITTIT 21 HIEKKAKIVI 22 HYODYLLISET KAIVANNAISET 23 TEKTONIIKKA 23 YLEISKUVA RAKENTEISTA 23 SUUNTAUS JA RAITAISUUS 25 POIMUT 26 AKSELI JA VENYMA 26 BREKSIAT 28 LIIKUNNOT 29 KIVILAJIEN KONTAKTIT 29 RAOT JA SIIRROKSET 29 MORFOL O GIA 31 EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS SHEET - 1033 - NOTO PREFACE 33 STRATIGRAPHY 33 PETROGRAPHY 34 GNEISSES AND AMPHIBOLITES 34 THE BANDED SERIES AND RELATED ROCKS 35 GNEISSOSE GRANITE - HORNBLENDE GABBRO 36 AMPHIBOLITIC DIKES 36 GRANITIZATION AND ITS PRODUCTS 3 7 SANDSTONE 38 STRUCTURAL GEOLOGY 38 MORPHOLOGY 40 8810/55/2,43

TUTKIMUSVAIHEET Geologisen tutkimuslaitoksen suorittamien Lounais-Suomen kartoitustoiden tuloksena on nyt mittakaavassa 1 : 100 000 ilmestyva karttalehti 1033 Noto ensimmainen saaristolehti. Alue kuuluu Hiittisten, Nauvon ja Korppoon pitajiin. Se kasittaa paaasiassa ulkosaaristoa, ja tasty, syysta siita tehty karttalehti eroaa monessa suhteessa sisamaan karttalehdista. Eritti in hyvin paljastuneet rantakalliot seka laajat selat ilman paljastumia antavat kartoittajalle monia seka teoreettisia etta kaytannollisia probleemoja ratkaistaviksi. Voidaan tietysti olla eri mielta siita tavasta, milla nama kysymykset on ratkaistu, mutta toivottavasti on tassa selostuksessa esitetty kuvaus alueen geologiasta paapiirteiltaan oikea. Kartta on jossain maarin epayhtenainen johtuen siita, etta kasitykset kallioperasta ovat muuttuneet huomattavasti tyon edistyessa. Tasty syysta on ollut myos Kuva 1. Eri vuosina kartoitetut alueet ja erikoiskartat. I kuva 17, taulu V, II kuva 18, taulu VI III Edelman 1951, kuva 1, IV tekstikuva 5 ja V tekstikuva 2. Fig. 1. The areas mapped during the different years and the special maps. I Fig. 17, Pt. V, II Fia. 18, Pl. V1, III Edelman 1951, Fig. 1, IV Fig. 5 in text and V Fig. 2 in text.

6 joskus vaikeata verrata eri kesien havaintoja toisiinsa. Kivilajien asteittainen vaihettuminen ja granitisaatio seka erittain voimakas tektonisoiturninen tekevat myoskin kivilajirajojen piirtamisen kartalle subjektiiviseksi. Kartalla on merikin varitetty. Tames on yhta oikeutettua kuin irtonaisten maalajien peittamien alueiden varittaminen, ja se on myos ainoa keino piirtaa luettavia kivilajikarttoja ulkosaaristosta, missy monet saaret esiintyvat kartalla vain pisteen kokoisina. Tallaiset saaret on kallioperakartalle merkitty pienilla vinoristeilla. Noton karttalehdeii aloe on aikaisenitnin kartoitettu viime vuosisadan lopussa ja kuuluu silloin ilmestyneisiin karttalehtiin 1, 11, 14 ja 23 (Moberti 11;79, 1SS 7, 1888 ja Berghell 1892). IAlyiihemmin taalta ovat julkaisseet havaintoja Sederholm (1924) ja Hausen (1944). Taman kirjoittaja on it) yo's itse aikaisemmin kasitellyt muutamia t.ata aluetta koskevia kysymyksiii (Edelman 1949 a, 1949 b, 1949 c, 1951). Kenttatyot ovat kestkneet nelja kesaa vv. 1947 1950 (kuva 1). Vv. 1951 ja 1952 tehtiin muutamia tarkistusmatkoja alueelle. Kenttatyot alueen itkosassa kaviviit alussa verrattain hitaasti, koska tutustuminen vaikeasti tulkittavaan kallioperaan vaatii paljon aikaa. Lisaksi myrskyiset kesat hidastuttivat ulkosaariston kartoitusta, mutta kirjoittajan hankittua v. 1950 merikelpoisen moottoriveneen, sujui loppuosa tyosta nopeammin. Yksityiskohtaisen kartan Djupplatenin saaresta on Tor Stolpe (1952 tehnyt pro gradu-t.yona, ja Iisaksi han on auttanut kenttatyossa v. 1950 kesan alussa. Maist. H. 11. AV'iik on tehnyt analyysit ja maist. Toini llikkola tiheysm i'iravkset seka neiti 'I'hyra berg on piirtanyt pulitaaksi kartat ja kuvat. Heille ja kaikille inuille, jotka ovat nnnua tassad tviissei auttaneet, haluan Iausua svdamelliset kiitokseni.

YLE SKATSALS JA STRATIGRAFIA lnioton karttalehden alue kuuluu svekofennialaisen vuorijonon juuriirn, joita eroosio on paljastanut. Taalla, kuten muuallakin Svekofennidien alueilla, ovat graniitit alueellisesti tarkeinimat kivilajit. Vanhemmat kivila,jit ovat usein graniittiutuneet melko taydellisesti, inutta paremmin sailyneistii vyohykkeist ja jiiarmiiksistd voidaan kuitenkin usein paatella niideu alkupera. -Min ou saatu viitteita stratigrafiasta. Vanhinrpaan kivilajiryhmaan kutduu suprakrustinen muodostuma, jonka stratigraafinen jarjestys lienee seuraava ylhdii alkaen : raitainen gneissi-anlfiboliitti einaksinen vyohyke, jossa amfiboliittia, emaksisia breksioita ja kalkkia raitainen gneissi-amfiboliitti leptiitti kiillegneissi, usein granaatti- ja kordieriittipitoinen (aserna epavarnra) raitai nen sarj a Kiima suprakrustiset kivilajit ovat liuskeisia tai kerroksellisia, ja niista on olemassa kaikenlaisia graniittiutumistuloksia suonigneisseista migmatiittigraniitteihin. Raitainen sarja muodostaa kapean synkliinimaisen vyoli,vkkeen, joka leviaa alueen itaosassa. Laajimmat leptiittialueet sijaitsevat sen N-sivuilla usein jaannoksina graniitissa, ja alueen NFL'-osasta tavataau leveimmat vvi hykkeet kiillegneissia, jonka stratigraafinen asenia kuitenkini on epavarnia. (',neissigraniitit ja niihin liittyvat entaksisemmat kivilajit kuten dioriitit ja sarvivalkegabrot, esiintyvat tavallisesti vyiihykkeina tai linsseina. Tahan rvhmaan kuuluvat, tuskin kuitenkaan aivan laheisesti, raitaisessa sarjassa esiintvvat ultraemaksiset breksiat. Ylla mainittuja kivilajeja leikkaavat anifiboliittiset juonet ovat jokseenkin harvinaisia. Niissa on usein graniittiutumisen merkkeja, joten ne ovat selviisti nrigniatiittigraniittia vanhempia. Karttalehtialueen paakivilajina on migmatiittigraniitti. Se muodostaa doorneja, joiden valilla kokoonpuristuneena on raitaisen sarjan vyohyke. Graniitissa tavataann vanhempien kivilajierr jaannoksia. Migmatiittigraniitti esiintyy monina eri mumnioksina riippuen granitisaatioasteesta ja granitisaation kulusta. Harvoin se esiintyy puhtaana mikrokliinigraniittina.

Tavallisesti se oil nebuliittinen tai migmatiittinen sisaltaen murskaleina tai suikaleina kaikenlaisia jaannoksia. Metamorfoitumatonta hiekkakivea esiintyy yleisesti siirtolohkareina. Kiintokalliosta sita on loydetty hiekkakivijuonena vain yhdesta paikasta. Se on huomattavasti nuorempi kuin muut kivilajit. KIVILAJIT UNEISSIT K i i I I e g n e i s s i. Karttalehden NW-osassa tavataan verrattain palion kiillerikkaita gneisseja, joissa jo paljain silmin nakvy, granaatteja. (xranitisaatio on usein muuttanut naita kivilajeja suonigneisseiksi, misty syysta primaarisia rakennepiirteita ei varmuudella voida indentifioida. Uraniittiset suonet seuraavat usein kerroksellisuutta. i1 nra voidaan varmasti todeta silloin, kun gneississa on amfiboliittisia valikerroksia. Toisissa tapauksissa suonet ovat yhta hyvin voineet seurata sekundiidrisia liuskeisuuspintoja. Kokootnus vaihtelee, ja on olemassa kiillekoyhia leptiittimaisia muunnoksia. Kerrokset, joiden paksuus voi olla inuutamia dm. ovat harvoin suoria. Tavallisesti lie ovat poimuttuneita ja erikoisesti silloin kun kivilaji on suonigneissimainen. Nama gneissit ovat vleensa keskirakeisia, niutta parhaiten sailyneet osat ovat melko hienorakeisia. Uranaatit inuodostavat isoja porf.yroblasteja, joissa on runsaasti sulkeumia. Muina paamineraaleina ovat plagioklaasi, kvartsi ja biotiitti. Kordieriittia, joka on jonkin verran piniittiytynyt, esiintyy paikoitellen verrattain runsaasti. Mikrokliinia ei ole tavattu tutkituissa hierssa marmttavissa maariu. I lagro - laasr voi sisaltaa runsaasti kaikkia muita mineraaleja sulkeutumina. Nlalmi, apatiitti ja zirkoni ovat aksessorisia. L e p t i i t t i. Leptiitit ovat happamia ja kiillekoyhia gneisseja. Kordieriittia ei ole tavattu, ja granaattia iiiissa on vain poikkeuksellisesti. Leptiitit esiinrtyvat paaasiallisesti alueen NE osassa. Paikoin ne ovat hyvin sailyneita, inutta metamorfoosi ja granitisaatio ovat muuttaneet suurimman osan misty karkeatnmiksi gneisseiksi ja suonigneisseiksi. Kerroksellisuutta lukuunottamatta ei muita selvia reliktirakenteita ole loydetty. Kerrosten paksuus vaihtelee huomattavasti. Harunilla on hienorakeisesta gneissista loydetty kerrallisuutta muistuttavaa rakennetta. Vitskiirsorarnan E-rarnralla on eraasszi kerroksessa vaaleita murskaleita tai palloja. Mania vaihettuvat venvneiksi linsseiksi, jolloin kerros muuttuu raitaiseksi. Stanklobbarnalla on gneississa kvartsisilrnia, jotka oval van-

hempia kuiu pohnutus, koska sivukiven kerrokset overt poimuttuneet niiden ympari. Raesuuruus hyvin sailvneissa leptiiteissa on alle 0.5 mm. Rakenue on granoblastinen ja usein suuntautunut. Maasalpi, kvartsi ja biotiitti oval paarnineraaleina. Kokoomus voi eraissa valikerroksissa olla kiilleliuskemainen. Joskus esiintyy sarvivalketta ja grauaattia..11aasa1pa on paaasial- Iisesti plagioklaasia, oligoklaasia tai albiittia, ja se on toisinaan serisiittiytynyt. Mikrokliini oil ainakin osaksi sekundaarista, granitisaation tuoniaa. \-lalmi, apatiitti ja zirkoni esiintvvat aksessorisina. 9 AMIFIB()LII'P1'1' Koska amfiboliitit ovat verrattain vastustuskykvisia metamorfoosia vastaan, on niissa joskus selvii reliktirakenteita. Esimerkiksi slim vy 6 - hykkeessa, joka kay Kuggskarin N«`-karjen yli, kivilaji oil uraliittiporfyriittia. Holman it t,osassa ja pohjoisrannalla oil plagioklaasiporfyriittirnaista amfiboliittia. Lahella kontakteja ovat plagioklaasilevvt selvasti suuntautuneita, kun sell sijaan kerrosten keskiosissa suuntaus on heikompaa. Holman itarannalla olevassa porfyriitissa on omituinen neli6, joka on yksinomaan karkeata plagioklaasia. Djupplatenin pyrokseniarnfiboliitissa oil poimuttuneita ja murtuneita amfiboliittijuonia. Brannskdrissii esiintyy diopsidiamfiboliittia, joka rakenteeltaan muistuttaa tyynvlaavaa. Tyynyt nakyvat erittdin hyvin, koska niiden v rlissa oleva kalkki on osittain Iiuennut pois. Svnnvltaan epaselvia ovat tie amfiboliitit, joissa nakyy enemrnan tai viihemntan venvneitii murskaleita. Narnii eroavat esim. Kuggskiirin N\\'- karjessa paakivilajista joko variltaan tai kokoomukseltaan. Ne ovat mahdollisesti agglorneraatteja tai breksioita. Alkuperaltaan amfiboliitit ovat osittain vulkaniitteja, osittain todennakoisesti nterkelimaisia seclimentteja. On mvoskin tnainittava ne vahapatoiset diopsidiamfiboliitit, jotka tavallisesti ovat verrattain hyvin sailvneita siitii huolintatta. ettii ne useinkin esiintyvat vain muutaman metrin levyisina murskaleina tai vyohvkkeina mikrokliinigraniitissa. Vari on vihrea ja kerrokset tavallisesti hyvin ohuita kuten esim. Onitt pohjoisrannalla. Pegmatiittia vastaan niissa on joskus hornblendiittisia reaktiosaumoja. Djupplatenilla on diopsidiaunfiboliitin vhtei dessii, mvoskin hypersteniamfiboliittia. Brdnnskarirt tvvnvlaavamainen kivilaji sisiiltdd klinopvroksenia ja plagioklaasia suunnilleen yhta paljon. Raesuuruus on tavallisesti alle 0.3 mm, inutta plagioklaasirakeitten lapimitta voi olla jopa 2-3 tnm. Sarvivalketta ja kalsiittia esiintyy niukasti. T itaniittia oil vleensa diopsidiamfiboliiteissa suliteellisen runsaasti. Malmi esiintvv aksessorisena mineraalina. Muilla diopsidiarnfiboliiteiila on suunnilleen samanlainen mineraa,likokoomus, paitsi etta sarvivilkkeen osuus on niissa suurempi. Eraissi rnuunnok- 22.1,11 /.55/_2, -3

1 0 sissa on myoskin runsaasti epidoottia. Diopsidianifiboliitit ovat liuskeisia ja tavallisesti kerroksellisia, joka ilrnenee sarvivalke- ja pyroksenirikkaiden kerrosten vuorotteluna. Sarvivalke nayttak yleensa pyroksenia nuoremmalta. Holmassa esiintvvat plagioklaasiporfyriitit ovat vahvasti muuttuneita. Rakenne on liuskeinen tai suuntautunut. Plagioklaasiha,jarakeet ovat graniiloituneita ja serisiittiytvneitd. Sarvivalke on joskus muuttunut inelkeiu isotrooppiseksi inineraaliksi, jolle rautaoksidi antaa ruskean varin. Alalmia on usein melko runsaasti kun sensijaan apatiittia on verraten niukasti. Uraliittiporfyriiteissa on yleensii plagioklaasia ja sarvivalketta yhtii pal- Jon. Sarviviilke esiintyy seka pienind rakeina etta isoina kasaumina, joiden nruodot inuistuttavat augiitin kidemuotoa. Perusmassan raesuuruus vaihtelee 0.1 ja U)s inm :n valilld kun tags uraliittirakeiden lapimitta usein kasvaa 2 inin :ksi. Eras tavallista vahveminin tektonisoitunut ehka agglomeraattiinaiiieii tyyppi, joka esiintyy n. 0.2 kin Kuggskiirista N sijaitsevalla saarella, sisdltdd lisdksi kvartsia ja kloriittia. Sen pallot ovat plagioklaasia, kvartsia ja jonkin verran kloriittiutunutta sarvivalkettd. Lahella gneissigraniitin kontaktia se on kvartsirikkaampaa ja biotiittipitoista. Holnaasta n. 0., kni WS W sijaitsevalla saarella on kerros, joka ulkonabltdan muistuttaa uraliittiporf'yriittid, inutta uraliitin sijasta sisaltad biotiittikasauinia. 1 isiiksi sunk oir sarvivdlkettii, sulkeuniia tayruik olevia isoja plagioklaasirakeita, kirkasta kvartsia sekk kloriittia. 'I'avallisimnrissa amfiboliiteissa ei naytd olevan mitddn sellaisia rakennepiirteita, joista iii den alkupera varmuudella voitaisiiii maaratd. Todennakiiisesti ne ovat sedirnenttisia. Mineraalikokoonius on vksinkertainen. Sarvivalketta ja plagioklaasia on suuunilleen yhta paljon. Apatiitti ja malini ovat aksessorisia. Rakenne on tiiysin granoblastinen vaihdellen liuskeisesta nielkeiri suuntaiiturnattornaan. KALKKIKIVI. JA KABSI laarttalehdeu alueella, paaasiallisesti raitaisen sarjair yliteydessii, esiintyy kalkkikivid, joiden kerrokset tai liussit ovat kapeita, usein alle metrin. ( :etskarin SE-ramialla on muutaman kvminenen metrin levvinen kerros. Kalkissa oii vleeiisk silikaattisia, usein karsimaisia vdlikerroksia. Kalkkikerrosten y - liteydessd tai jatkeina tavataan usein karsia, jotka monissa paikoissa ovat breksioituneet. Karsibreksiat eroavat muista breksioista mineraalikokoomukseltaan. vkriltkkn vin. ominaisuuksiltaan. Pilskarillii on esini. karsibreksia, jossa on vaalean vihreiti terdv isarmaisia, murskaleita. Mlurskaleitten ja vmnparbivan graniitin valissk on ii. puoli mm. levek, niusta sarvivdikereuna. Lisaksi vmpkroiv i graniitti on nahtavksti absorboinut karren

1 1 tai kalkkikiveii aineksia ja siten saanut tavallista korkeamman sarvivalkepitoisuuden. Karsimineraaleina esiintyvat diopsidi, epidootti, granaatti ja skapoliitti. Serisiittiytynyt plagioklaasi ja vihrea sarvivalke ovat luultavasti vanhempien kivilajien relikteja vaikkakin viimeksi mainittu on voinut syntya karsiutumiseu yhteydessa. 1\Iikrokliini ja kvartsi ovat yleensa sekuudaarisia. Apatiittia ja titaniittia esiintyy pienissa maarissa. RAITAINE\ SARJA YLEISLro~'N E Kivilajiyhdistelina, jota taalla kutsutaan raitaiseksi sarjaksi, nruodostaa karttalehden itiosassa melko yhtenaisen alueen. O'dnon tienoilla se oil kapeana vvohykkeena graniittien valissa, mutta itaanpain mentaessa se leviaa viuhkamaisesti. Sitd esiintyy myos rnuualla, erikoisesti alueeii S- ja S«'-osissa, linsseind ja vyohykkeini. Raitaisen sarjan luontecnomaisin tuntomerkki on sen vaihtelevaisuus (kuva 7, taulu It kuva 12, taulu III). Tummat ja vaaleat kerrokset vuorottelevat yhtenaan, kerniallinen kokoomus vaihtelee graniittisesta ultraemaksiseen, raesuuruus hienosta karkeaan ja suuntaus liuskeisesta sit untautumattomaan. Aletamorfoosiaste on tavallisesti min korkea, ettei varmuudella voida saiioa mitdan niiden alkuperasta ja liikunnon tai pnristuksen merkkeja tavataan melkein joka paikassa. Karkeat ja suuntautumattomat gabrot ja hornblendiitit ovat breksioituneet. Raitaisen sarjan paatyypissa vuorottelevat tummat anlfiboliittiset ja vaaleat leptiittiset kerrokset. Tummat kerrokset ovat usein murtuneet ja oil olemassa monenlaisia valiasteita raitaisen sarjan ja breksian valillii (kuvat 9 11, taulu III). Ultraemaksiset breksiat esiintyvat suhteellisen suurina massoina eraissa vyohykkeissa. Suurin emdksinen vyohyke. joka menee Djupplatenin y1i, sisaltdd vaaleita anortosiittisia gabroja kitten esinr. (Avltskdrin N-ranna.lla. Ultraemaksiset murskaleet rnuodostavat raitaisessa sarjassa vyohykkeita, joiden leveys voi olla useita metreja (kuva lo, taulu Ill). Mlurskaleet ovat ndissd useiu poyristyneita tai silmamaisiksi deformoituneita, kun lie taas suurissa breksioissa tavallisesti ovat terav<isarrnaisia ja joskus melkein alkuperi isilld paikoillaan, min ettd voidaan niihdii, miten ne ovat liittyneet yhteen (kuva 8, taulu II). Toisaalta on olemassa kaikenlaisia valimuotoja raitaisen sarjan ja suprakrustisen nakoisten hienorakeisten leptiittien ja amfiboliittien valilld. Niinpa raitaisessa sarjassa on kerroksina leptiittisid, pyrokseniamfiboliittisia ja uraliittiporfyriittimiiisid kivilajeja. Suurin osa karttalehden kalkkikivikerroksista on Ioydetty raitaisen sarjan alueelta, jane sijaitsevatuseimmitenisojen

1 2 ultraemaksisten massiivien ja vyohykkeiden laheisyydessa tai jatkeella. Kalkkikerrokset tai -linssit esiintyvat yleensa perakkain, joten niita voidaan kayttaa stratigraafisina johtohorisontteina. Kaikki nama kivilajit muodostavat tally tavoin yhtenaisen sarjan leptiiteista ja amfiboliiteista ultraemaksisiin breksioihin. On mahdot.onta tally hetkella vetaa nlitaan rajaa suprakrustisen ja infakrustisen Inateriaalin valille. 'Pasta svvsty on vaikeata sanoa, kuinka suuri osuus eri materiaalilla on tassa sarjassa. RAJTAISEN GNEISSI-ADIFIBOLIITTI Raitaisen sarjan paakivilaji on raitainen gneissi-amfiboliitti, josta on oleniassa monta eri tyyppia (kuvat 11-12, taulu 111). Paikoitellen se on entaksista ja hienorakeista. Kerrokset ovat ohuita ja usein variltaan ja kokoomukseltaan melko samanlaisia. Eraissa amfiboliittisissa kerroksissa esiintyy sarvivalkerakeita, jotka ovat huomattavasti suurempia kuin muut rakeet ja tekevat kivilajin uraliittiporfyriitin nakoiseksi. Todennakoisesti mina sarvivalkerakeet ovat porfvroblasteja. Uneissikerrokset taas ovat kokoomukseltaan leptiittisia, mutta raesuuruudeltaan yleensa karkeahkoja. Raesuuruuden missy raitaisissa kivilajeissa kasvaessa, kasvaa myoskin usein variero kerrosten valilla. Liikuntometamorfoosin yhteydessa vaalea aines on tavallisesti lisaantynyt ja usein kivilajit ovat lisaksi graniittiutuneet. Eri kerrokset ovat tektonisesti reagoineet eri tavalla ; tummat kerrokset overt usein katkenneet murskaleiksi, joiden ympari ja valiin vaaleat kerrokset ovat plastillisesti puristuneet. Jos gneissimateriaalia on ollut kohtalaisesti, on syntynyt vahvasti raitainen ja luirorikas kivilaji, missy tuminat inurskaleet overt venyneet ohuiksi linsseiksi. Jos gneissirnateriaalia on ollut runsaasti, on tummien murskaleiden muoto tavallisesti sailviiyt paremlnin. \lissa taas emaksinen nlateriaali on ollut vallitsevana, on breksioituminen ollut paatapahtuma. Vaikka kemiallinen kokoomus vaihtelee kerroksesta toiseen, on mineraalikokoomus kuitenkin verrattain vksinkertainen. Plagioklaasi ja sarvivalke tai biotiitti ovat paamineraaleina. Kvartsia esiintyy vaihtelevissa maarin. Kaikenlaisia valimuotoja emaksisten plagioklaasi-sarvivalkekerrosten ja happamien kvartsi-plagiokaasi-biotiittikerrosten valilla on oleniassa. Plagioklaasi on tavallisesti vahvasti serisiittiytynyt. Se esiintyy eraissi tapauksissa porfyroblasteina kuten esim. Hamnholmarnan ymparistossa. Porfyroblast ieii ymparilla on tavallisesti hienorakeista kvartsia ja linssimaisia, kieniurtelevia biotiitti- ja kloriittisuomuja. Sarvivalke, joka voi sisaltaa biotiittisulkeumia, nayttaa nuoremmalta kuin biotiitti. Sarvivalkkeen pleokroismi vaihtelee vaalean vihreasta vihreaan. Kvartsi esiintyy joskus suuri-

13 1 2 = 3 A A A A A 4 S 6 7 15 P 17 50 m 19 Kuva 2. Djupplaten-saaren kallioperakartta, tehnyt Tor Stolpe (1952). 1. raitainen sarja, 2. ohutkerroksellinen pyrokseniamfiboliitti, 3. pyroksenihornblendiittibreksia, 4. sarvivalkegabro, 5. gabropegmatiitti ja amfiboliitti, jossa sarvivalkeneulasia, 6. dioriitti, 7. dioriitti, jossa plagioklaasiporfyroblasteja, 8. kerroksellista amfiboliittia murskaleina (2), 9. porfyroblastista dioriittia murskaleina (7), 10. amfiboliittijuoni, vanhempi, 11. amfiboliittijuoni, nuorempi, 12. oligoklaasigraniittijuoni, 13. pegmatiitti, mikrokliinirikas, 14. kalkki ja karsi, 15. prehniitti-kvartsijuonia, 16. voimakas breksioituminen, 17. kerroksellisuus, 18. poimuakseli ja 19. liuskeisuus. Fig. 2. Map of the bedrock of the island of Djupplaten made by Tor Btolpe (1952). 1. banded series, 2. thin-bedded pyroxene amphibolite, 3. pyroxene hornblendite breccia, 4. hornblendegabbro, 5. gabbropegmatite and amphibolite with hornblende needles, 6. diorite, 7. diorite with plagioclase porphyroblasts, 8. fragments of thin-bedded amphibolite (2), 9. fragments of diorite with porphyroblasts (7), 10. older amphibolite dike 11. younger amphibolite dike, 12. oligoclase granite dike, 13. pegmatite, rich in microcline, 14. limestone and skarn, 15. prehnite-quartz dike, 16. strong brecciation, 17. bedding, 18. folding axis and 19. foliation.

1 4 nakin rakeina, joiden aaltosammuminen on voimakas. Mikrokliinia ei yleensii tavata muualla kuin graniittiutuneissa tyypeissd. Naitten gneissi-amfiboliittien yhteydessa tavataan joskus vihertavia kivilajeja, jotka sisaltavat epidoottia, serisiittiytynytta plagioklaasia ja kalsiittia. Joskus epidoottipitoisuus on melkoinen ja plagioklaasi on natriumrikasta, albiittista. Heltholmin W-rannalla on kaksi juonenmuotoista kivilajia, jotka mikroskoopilla tutkittaessa osoittautuivat olevan mvlorniittia. Uusina mineraaleina lie sisdltdvat kloriittia ja epidoottia. EMAKSISET BREKSIAT (aabro- tai peridotiittiluokkaan kuuluvia breksioita on yleisesti raitaisen sarjan alueella. Muualla lie ovat harvinaisia. Osaksi lie esiintyvdt ohuina vyohykkeina muitten kerrosten valilla - joskus murskaleet ovat melko yksinaisia osaksi lie muodostavat jopa muutaman sadankin metrin lapinrittaisia alueita. Suurimmat breksiat ovat Djupplatenilla (kuva 2) ja siitd ENE, Tjarholmilla, seka Osmanskarilla. Murskaleet ovat joko terdvasarmaisia, tai jonkinverran venyneita (kuva s, taulu II-kuva 10, taulu III). Djupplatenin breksiassa molemmat tyypit esiintyvdt vierekkdin olevissa vyohykkeissa. Teravasdrmaiset murskaleet ovat paikoitellen esim. Djupplatenilla liikkuneet nun vdhdn, etta vield selvasti nakee, kuinka lie alunperin ovat liittyneet toisiinsa. Usein liikunnot kuitenkin ovat olleet suurempia ja murskaleet ovat pyorineet happamessa valimassassa ja myoskin venyneet liuskeisuuden suuntaan. Ymparoivd kivilaji kiemurtelee murskaleitten valilla. Ultraemaksisilla murskaleilla on yleensa vyohykkeinen rakenne (kuva 9, taulu III). Keskiosassa on runsaasti ruskeaa ortopyroksenia, sell ympdriffii on muutaman sm :n paksuinen vyohyke, j ossa on vihredd klinopyroksenia. Uloimpana on melko ohut musta hornblendiittinen reuna, joka rajoittuu ympdroivadn vaaleaan ainekseen. Pienista murskaleista puuttuu usein ruskea keskiosa, jolloin koko sisdosa on vihred. Djupplatenin SE-rainalla on murskaleita. joissa on sumnrilleen ruskean keskiosan ja vihrean reunuksen rajalla rapautunut vyohyke. Pdinvastainen vyohykkeisyys on hornblendiittisessa murskaleessa Lammgrundetin NW-karjessii. Mustan syddmen ympdrilld on vihrea hienorakeinen reunus. Se sisdltda pdaasiassa sarvivalketta. Lahelli sydanta se on klinopyroksenirikas, uloimpana taas epidoottirikas ja malmipitoinen. Gabrobreksiat eroavat jonkin verran ndistd ultraemaksisista breksioista. Kokoonrns on vksitoikkoisempi eika murskaleissa ole erivdrisid vyohykkeita. Ainoa vyohykkeisyys, mika iidista on tavattu, on muutaman sm levea rapautunut vyohyke Osmanskarin breksian murskaleissa. Se seuraa reunoja ja rakoja samalla tavalla kuin erivariset vyohykkeet ultraemdksisissa brek-

sioissa. Gabroissa on usein isoja sarvivalkerakeita, jotka esim. Osmanskarilly paikoitellen ovat rapautuneet pois jattaen kuoppia kallion pintaan. Ultraemaksisiin kivilajeihin liittyy muitakin gabromaisia tyyppejii. N yma eivat ole edellisiin verrattuina yhta saannollisesti breksioituneita. Gyltskarin N-osassa on vaalea sarvivylkekoyha gabro, joka kokoomukseltaan lyhentelee anortosiittia. Se on keskirakeinen ja suuntautunut. Djupplatenilta loytyy useita eri gabro- (Taulukko I, anal. 1) ja dioriittimuutnioksia : hienorakeisia, keskirakeisia, porfvrohlastisia, pegmatiittisia ja litiskeisia. Porfyroblasteina on seka sarvivalketta etty plagioklaasia. NE-rannalla esiintyy vaalea hienorakeinen tyyppi, joka sisaltaa silkinhohtoisia amfibolineulasia ristiin rastiin. 1)jupplatenin N-osassa olevan lahden itarannalla on sarvivalkegabro, jossa suoraviivaiset mustat ja vaaleat juovat vuorottelevat. Vari johtuu sarvivalkepitoisuudesta. Gabropegmatiiteissa on isoja sarvivalkepylvaity plagioklaasiperusmassassa. Breksiavyohykkeiden vaalea breksioiva aines on raitaisen sarjan gneiss]. Isoissa breksioissa on tavallisesti breksiajuonina kvartsiplagioklaasikivi, joka voi olla biotiitti- tai sarvivalkepitoinen. Lahella Rosalan SW-kirkea olevalla pienella saarella on pyrokseniittimurskaleiden valilla anortosiittimaisia juonia. 1)jupplatenilla esiintvy myoskin prehniitti-kvartsijuonia. Ultraeniaksiset kivet ovat granoblastisia, suuntautumattomia ja usein porfyroblastisia. Vlurskaleitten ruskeat keskiosat (Taulukko I, anal. 2) voivat sisaltaa jopa 90 ~% pyroksenia, suunnilleen yhtd paljon rombista 1-min monokliinista, ja loput sarvivalketta. V'ihreissa osissa on sarvivalketta ja monokliinista pyroksenia ja mustissa reunoissa melkein yksinomaan sarvivalketta. Rautaoksidin ruskeaksi varjaama ortopyrokseni muodostaa pylvasmaisid rakeita. Klinopyroksenit ovat ohuthieessa varittomiy ja ilman nakyvyy pleokroimismia. Sarvivalke on seka tumman ettd vaalean vihreata. Edellinen voi joskus esiintyy sulkeuniana pyroksenissa kun tags jalkimmainen usein sisaltaa myoskin pyroksenisulkeumia. Tumma sarvivalke on tavallisempi isoissa breksioissa, kun taas vaalea tyyppi on yleisempi breksiakerroksissa. Biotiitti on harvinainen, mutta esiintyy joskus sulkeumina sarvivalkkeessii seka pienissa myyrin murskaleitten mustissa reunoissa. Aksessorisista mineraaleista malmi on tarkein. Gabrobreksiat sisaltavyt paaasiassa sarvivalketta ja plagioklaasia. Sarvivalke on vaaleaa ja sisaltaa usein malmi-, biotiitti- tai plagioklaasisulkeuinia. llalmisulkeumat muodostavat tummia, hyvin rajottuneita alueita, joiden ymparilla sarvivalke on huomattavasti tummempaa kuin muualla. Plagioklaasi on tavallisesti vahvasti serislit tiytynytta. Joskus se esiintyy porfyroblasteina. Auortosiittisissa gabroissa sarvivalkepitoisuus on huomattavasti pienempi kuin tummissa gabroissa. Raesuuruus vaihtelee verrattain paljon. 15

16 Kirkas plagioklaasi on tavallisesti andesiinia tai labradoria. Sarvivalke on vaaleaa ja pleokroismi vaihtelee vaalean vihreasta vaalean ruskeaan. Serisiitin ohella tavataan vahan kalsiittia, epidoottia, kloriittia ja malmia. (xxetssi( RANILT1T, itoriit1'i' JA GABROT Raitaisessa s a.rjassa on paljon syvakiven ni koisiii kerroksia. Li enpain ment a:essa raitaiset kivilajit yleensa inuuttuvat homogeenisemmiksi gneissimaisiksi plagioklaasigraniiteiksi, dioriiteiksi ja sarvivalkegabroiksi. Voidaan myoskin sanoa, etta raitaisten kivilajieu sijasta homogeeniset tyypit tulevat vallitseviksi. Mind kivilajit liittyvat ltd-lantiseen, selkarangan nakiiiseen vviihykkeeseen, josta ne kylkiluiden tapaan haarautuvat kaakkoon ja koilliseen, rnutta esiintyvat myoskin irrallisina linsseina ja kerroksina nngmatiittigraniitin alueella. hoska kokoonius vaihtelee paikoin hyvin paljon, on kartalla eroitettu toisistaan vain kvartsittomat gabro-dioriitit ja kvartsipitoiset gneissigraniitti-granodioriitit. Valiasteita raitaisista homogeenisiin tyyppeihin tavataan usein, ja kivilaji voi muuttua kulkusulnlnassa toisesta toiseen. Sarnalla tavalla vaihtelee kokoomuskin samassa vyohykkeessi eika yleensa ole mahdollista vetd jyrkkaa rajaa eri tvvppien tai kivilajieu valille. N tille kivilajeille on tunnusomaista enemman tai vahemman selva suuntaus ja aivan suuntautumattomia nmunnoksia tuskin laisinkaan tavataan. Raesuuruus vaihtelee jonkin verran. Tavallisesti nama kivilajit ovat keskirakeisia, rnutta hienorakeisett dioriitit ovat verrattain vleisia Vanista SE sijaitsevalla alucella. Vari vaihtelee emaksisyyden mukaan vaalean harmaasta mustaan, mutta punertaviakin tyyppeja on olemassa. Gneissigraniitti-gabrosarjaan ei yleensa liity juonia. Namanlandilla on gneissigraniittijuoni, joka leikkaa anifiboliittia ja gneissigraniittia ja jatkuu mikrokliinipegmatiittiin, missy se graniittiutuu ja haviaa (Edelman 1949e, Fig. 9, P1.11). Lopesklobbin Iansirannalla on apliittinen juoni, joka leikkaa seka gneissia etta graniittia mutta kuitenkin on itse graniittiutunut. Eraissa breksioissa esiintyy plagioklaasirikkaita juonia, rnutta niiden liittymisesta tahan sarjaan ei ole varmuutta. Mustareunaisia pegmatiitteja, jotka ovat metamorfoosin tuloksia, kasitellaan myohemmin. (x n e i s s i g r a n i i t i t. (lneissigraniitit ja granodioriitit ovat tavallisesti pilsteisia, joko keski- tai tasarakeisia mutta joskus porfyroblastisiakin. Eri muunnoksista mainittakoon Oron N-karjessa oleva gneissigraniitti. Vaikka se on punainen, sisiiltaii se hyvin vahan mikrokliinia. Syllskarilla on harmaa gneissigraniitti, joka osaksi sisaltai pyoreitii sarvivalkekyhmyja. Sjohohnista S W on vyohyke sarvivilkepitoista gneissigraniittia. Sarvivalke esiintyy terveina porfyroblast eina. (4neissigraniitit ovat granoblastisia. Paamineraaleina ovat plagioklaasi, kvartsi ja biotiitti ja lisaksi on nryos sarvivalketta. Plagioklaasi on tavalli-

1 7 sesti oligoklaasia ilnran vyohykerakennetta. Se on usein kirkasta, inutta voi sisaltaa serisiittia, pigmenttia ja kalsiittia inuuttumistuloksina. Kvartsilla on yleensa selva aaltosammurninen. Sarvivdlke on joskus porfyroblastista ja ama vierasmuotoista sisaltden usein runsaasti sulkeumina min. biotiittia. Uraniittiutuneet mummokset sisaltavat vaihtelevia maaria mikrokliinia ja sen yhteydessa myrmekiittia. Aksessorisina nrineraaleina tavataan apatiittia, nialmia, zirkonia ja titaniittia. I) i o r i i t i t. Hounogeeniset dioriitit ovat kokoomukseltaan ja osaksi rakenteeltaankin samantapaisia kuin raitaiset tyypit. Rakenne on granoblastiuen ja suuntautunut. 1ioriitit ovat, useammin kuin gneissigraniitit ja gabrot, melko hienorakeisia. Plagioklaasi, sarvivalke ja biotiitti ovat tarkeimmat mineraalit ; kvartsia voi esiintyy vahissa maarin. Tunr hamnin N-puolella olevan Rergskariu NW-ramialla on hienorakeista diornttia, joka sisdltaa renkaita muodostavia sarvivalkeporfyroblasteja. Dioriitti esiintyy pienena juonena tai linssina karkeammassa gabro-dioriitissa. Sarvivalkeporfyroblastit sisaltavat runsaasti sulkeumia. Storskdrilla on juovainen dioriitti, jossa vuorottelevat tummat ja vaaleat juovat. Vaaleat juovat ovat kvartsia ja plagioklaasia, kun taas biotiitti on vallitsevana tummissa. Gl a b r o t. Cabrot ovat tavallisesti keskirakeisia ja heikommin suuntautuneita kuin happameminat syvakivilajit. Rakenne on yleensa granoblastinen. Ainoastaan siind gabrossa, joka esiintyy N. Storskdrin SE rannalla, on rakenne hypidiomorfinen. Paamineraaleina ovat plagioklaasi ja sarvivalke, mutta niiden keskinainen maara voi vaihdella paljon. 13iotiittia on usein ja eraissa nruunnoksissa tavataan kvartsiakin. Plagioklaasin kokoomus vaihtelee andesiinista labradoriin, joskus bytowniittiin. Se ei ole koskaan aivan kirkasta. Eraissa tapauksissa se on muuttunut melkein kokonaan serisiitiksi ja pigmentiksi. Alueen itdosassa on sarvivalke vaalean vihreaa ja heikosti pleokroista, kun taas alueen lansiosassa yleensa tumman vihreaa sekd err,issd kidesuunnissa melkein inustaa. Sandholnrin lahella olevan gabrovyohykkeen sarvivalkkeessa on melkein saar,inollisesti sulkeumina biotiittia ja apatiittia. Klinopyroksenia esiintyy gabroissa poikkeuksellisesti. Se voi sisaltaa sarvivalkesulkeumia. Apatiitti, malmi, titaniitti ja zirkoni ovat aksessorisia mineraaleja. Sandholmin ymparistossa olevissa gabroissa on runsaasti apatiittia. Paitsi serisiittia ja pigmenttia esiintyy muuttumistuloksena epidoottia. AJIFIBOLIITTIJ UO1\ ET Karttalehden alueella tavataan siella taalld amfiboliittijuonia. Ne leikkaavat aikaisernniin selostettuja sekd suprakrustisia etta infrakrustisia kivilajeja. Viimeksi inainituissa ne ovat tavallisempia. Juonen muoto on 3 SS 10/55/2, 43

is yleensi sailynyt paremmin kovassa sivukivissa, kuten esim. i)julpplatenilla, missy tasapaksu ja viivasuora juoni leikkaa koko saarta Pata juonta leikkaa kuitenkin plagioklaasigraniittinen juoni. Graniittiutuneessa sivukivessa esiintvvat anifiboliittijuonet ovat itse graniittiutuneet ja usein lisaksi poimuttuneet (kuva 13, taulu IV'). lama osoittaa niiden olevaii vanhenipia kuin granitisaatio. Juonien seuratessa kerros- tai liuskeisuuspintoja oil hvvin vaikeata erottaa niita amfiboliittikerroksista. Amfiboliittijuonet ovat hienorakeisia ja suuntautuneit.a tai liuskeisia. Kokoomus on vksitoikkoinen sisiiltaen plagioklaasia ja sarvivalketta. Djupplatenin juoni sisaltaa rnelkein yksinomaan sarvivi lkettii. Pieuissii niiarin tavataan kloriittia ja epidoottia. Dunskaristii E sijaitsevalla toisella saarella leikkaavat mikrokliinigraniittijuonet amfiboliittijuonta, joka sisaltaa mybskin biotiittia ja kvartsia. ( ; RANITISAATIO JA SEN TULOKSET G r a ii i t i s a a t i o. Tally alueella on granitisaatio saanut aikaan suurempia muutoksia kuin nrikaan muu metamorfinen prosessi. Tavallisesti se ei ole mennyt loppuun saakka eika min ollen ole muodostanut taysin homogeenista mikrokliinigraniittia, vaan se on keskeytynyt ja tasty syyst. tavataan kaikenlaisia valiasteita. Granitisaatio ei voi olla vksikiisitteinen prosessi, koska hvvin erilaiset kivilajit ovat eri tavoin muuttuneet vha graniittisemmiksi. Alkuperaisen aineksen kokoomus, tektonisoituminen, lampotila ja paine yin. ovat vaikuttaneet siihen, etta valitulokset ovat hvvin erilaisia. Mainittava on sekin tosiasia, etta, granitisaatioaste voi vaihdella hvvinkin paljon muutaman metrin matkalla ilinan initaan selitettavissa olevaa syvtii. $ellaisetkin kivilajit, jotka eraissa tapauksissa nayttavi t vastustuskykvisilta, ovat muualla vahvasti graiiiittiutuneet. Usein voidaan havaita todennakoisesti kerrosten ominaisuuksista riippuen eri kerrosten granlittiutuneen eri vahvasti, kun tans toisissa tapauksissa granitisaatio ei ole valittanyt paljoakaan alkuperaisesta kokoomuksesta. Alkuperaisaineksen kokoomus ja tektonisoituminen ovat kuitenkin mornissa tapauksissa selvasti vaikuttaneet granitisaation kulkuun. Happamet kivilajit graniittiutuvat helpommin kuin einaksiset, koska edellisessa kokoomuksen ei tarvitse muuttua nun paljon kuin viimeksi mainituissa. Gneissien alkuperainen kokoonius on useinkin hvvin lahella graniitin kokooniusta, jonka ti hden graniittiutuminen titllaisessa tapauksessa voi olla paaasiallisesti vain uudelleen kiteytvmista. Kerrokselliset ja liuskeiset, tavallisesti suprakrustiset kivilajit eiva.t vleensa ole olleet erikoisen hauraita. Niissa ovat kerros- tai liuskeisuusraot tarjonneet granitisoivalle ainekselle hyvat liikkumismahdollisuudet. Pegmatiittiset: suonet ovat tayttaneet nama avautuneet raot, ja taten kivilaji

on muuttuirut suonigneissiksi. tiaisti suonista alkaen graniittiutuminen on voinut jatkua sivukiveen. Kovat ja hauraat kivilajit murtuvat rnelko lielposti breksioiksi. Pegmatiitit tayttavat murskaleiden valiset raot, ja misty juonista alkaen murskaleet graniittiutuvat enemnnan tai vaheinnian. Tinid on ehka yleisin gneissigraniittien, dioriittien ja gabrojen grauhttiutumistapa. Eraissa tapauksissa tektoniset liikunnot ovat saaneet aikaan mikroskooppisen pienia murtumisvyohykkeita, joita pitkin granitisoiva allies on liikkunut aiheuttaen niihin mikrokliiliiporfyroblastien kasv-lia (Edelman 1949a). Tal1a tavalla on gneissigraniitista tai dioriitista syntynvt "porfyyrigraniitti", missy "hajarakeet" ovat mikrokliinia, kun taas perusmassa on plagioklaasirikas. Paikoitellen mikrokliiniporfyroblastit ovat keraantyneet pegmatiittimaisiksi linsseiksi tai kyhmyiksi. Sivukivi on naissa tapauksissa yleensa gneissia. Joskus nama porfyroblastit ovat kiteytyneet suonigneisseihin niin, etta toinen puoli rakeesta oil suonessa toinen vanhassa kivilajissa. (,'ranitisaatio on myos usein tapahtunut ilman nakyvaa graniittiutumista aiheuttavien ainesten tulokanavaa. Tally tavalla esim. agmatiittien murskaleet ja suonigneissien vanhat suikaleet ovat muuttuneet haamumaisiksi jl idm)ksiksi, mutta on myos esimerkkej< siitii, etti tallaista salaista granitisaatiota on voinut tapahtua suuremmassakin mittakaavassa. Silloin on syntynyt mikrokliinigraniittia ilnian haamumaisia jaannoksik. On syyta huoinauttaa, ettei kivilajien granitisaatio aina tapahdu edella rnainituilla tavoilla. Nun voi edellisista poiketen sarvivalkegabrosta tulla suonigneissi kuten esim. Bodon N\N-rannalla ja kerroksellisesta amfiboliittikiillegneissista breksia kuten esim. Jammerskarsgrundetissa (kuva 15, taulu IV). S u o n i g n e i s s i t. Alueen N-osissa on rnelko paljon suonigneisseja. NE-kulmasta tuleva leptiitti graniittiutuu SW-pain mentaessk. Graniittisuonten maara kasvaa kunnes vanha aines on supist.unut graniitissa havaittaviksi kapeiksi vyohykkeiksi tai suikaleiksi. Kasnaslandetissa nama gneissit eivat ole nun voiinakkaasti poimuttuneita kuin esim. Holman ja Soderon tienoilla. Kartta-alueen N\V'-osassa suonigneissien vanha aines on kiillegneissia. Raitaisen sarjan gneissi-amfibolitti on usein muuttunut suonigneissiksi siten, etta happarnet kerrokset ovat graniittiutuneet vahvemmin kuin emaksiset. Suonikkuus on tkssa tapauksessa reliktista raitaisuutta. Nkma suonigneissit eroavat ulkonaoltaan jonkin verran ylla mainituista. Tummat amfiboliittiset kerrokset ovat verrattain hyvin sailyttaneet alkuperaisen nniotonsa, eivatka lie yleensa ole muuttuneet kiemurteleviksi suikaleiksi. Myoskin dioriitit ja gabrot ovat eraissk tapauksissa muuttuneet suonigneisseiksi, kuten esim. Oron itaosassa ja Bodon luoteisrannalla. A g in a t i i t i t. Enemman tai vahemman graniittiutuneet hreksiat ell agmatiitit ovat verrattain yleisia. Murskaleet ovat eri tapauksissa liikku- 1 9)

20 neet eri tavoin, ja joskus tavataan vain yksinaisia murskaleita homogeenisessa graniitissa. Murskaleet, joiden alkuperainen kokoomus on ollut gneissigraniittinen, dioriittinen tai gabromainen, ovat graniittiutuneet tasaisesti haamumaisiksi jaannoksiksi. 1`anha rakenne nakyy viela nun selvasti rantojen silokallioissa, etta siella voidaan vaikeuksitta tehda tektonisia havaiiitoja. P o r f y y r i g r a n i i t i t. 6raniittiutumisen yhteydessa on mikrokliini usein muodostanut porfyroblasteja dioriitteihin ja gneissigraniitteihin. Samalla kertaa on kvartsimaara kasvanut ja sarvivalke muuttunut biotiitiksi. Talloin on svntynyt porfyyrigraniittia (tai oikeammin porfyroblastigraniittia). XZikrokliiniporfyroblasteja on joskus kasvanut myoskin suonigneisseihin. Dunskar-Kalskarin iyohykkeessa esiintyy kaunis porfyyrigraniitti. jossa on isoja mikrokliinirakeita tummassa biotiitti-plagioklaasirikkaassa perusmassassa. Stor Strangskarilla ja muualla ymparistossa sama porfvvrigraniitti esiintyy joko kapeina vy ohykkeina tai murskaleina tasarakeisessa graniitissa. Porfyroblast ien lapimitta voi olla jopa 3 sm. Tavallisesti punaisen rnikrokliinin ymparilla on valkoinen myrrnekiittirengas. Joskus niiinzi porfyroblastit esiintyvat vain maaratyissa kerroksissa puuttuen kokonaan toisista (Edelman 1949 a). Karttalehtialueen itaosassa, N. Storskarist t S, on porfyyrigraniitin tapainen muunnos. ()'rraniittiutumista aiheuttava aines on keraantvnyt linsseiksi gneissigraniittiin. Porfyyriset graniitit, joiden perusmassakin on mikrokliinirikasta, ovat verrattain tavallisia. Mikrokliiniporfyrohlastien lapimitta vaihtelee 0,5 ja 2 sm :n valille ja ovat melkein aina sit untautuneita. U r a ii i i t i t. Yllakuvatut migrnatiittigraniitit vaihettuvat usein homogeenisiksi keskirakeisiksi mikrokliinigraniiteiksi. flaamurnaiset jaannokset haipyvat vahitellen, mutta joskus nakyy muuten puhtaassa graniitissa pienia suuntautuneita tummia sulkeutnia. Narna graniitit ovat saamiollisesti punaisia ja tasarakeisia. 1Jsein niissa on reliktinen suuntaus. -All i k r o s k o o p pine n k u v a u s. (,raniittien rakenne on granoblastinen, joskus porfyroblastinen. Mikrokliini on kirkas ja muita mineraaleja nuorempi. A errattain heikosti graniittiutuneissa kivilajeissa se esiintyy usein mikroskooppisissa ruhjevyohykkeissa. Mikrokliinipitoisuus vaihtelee hyvin paljon, ja poikkeuksellisesti se voi olla niin suuri, etta kivilaji lahentelee nionomineraalista nnkrokliinikivea. Plagioklaasille aiheuttaa pigmentti yleensa ruskean varin, mutta rakeiden reunat ovat usein kirkkaita. Myrmekiittirakeime on hyvin tavallista. Kvartsi on paikoin hienorakeista ja ruhjoutunutta, mutta usein se on karkeaa ja uudelleenkiteytyiytta. Aaltosammuniinen on tavallisesti vahvaa. Biotiitti on yleensa ainoa tumma mineraali ja sekin voi joskus puuttua. Sen pleokroismi on tavallisesti vahva. Biotiitti on toisinaan muuttunut kloriitiksi ja rautaoksidiksi. Granaattia

2 1 tavataan graniiteissa paaasiallisesti miller alueilla, missy on granaattipitoisia gneisseja. Muskoviitti ja serisiitti ovat sekundaarisia, ja apatiitti, zirkoni seka malmi aksessorisia. Magnetiittia nakyy eraissa graniiteissa palj ain silmin kuten esim. Trollonin seka Ankarklobbin (Orosta n. 1 km SE) tienoilla. PEGAIATIITIT JA APLIITIT Graniittiset juonet ovat yleensa karkeita, pegmatiittisia, harvemmin hienorakeisia, apliittisia. Juonikivilajeista suurimman ryhman muodostavat suonigneissien suonet. Ne ovat saannollisesti mikrokliinirikkaita, mutta esim. Haraskarin NE-niemessa overt amfiboliittisen suonigneissin apliittiset suonet melkein mikrokliinivapaita. Eraissa tapauksissa mikrokliiniporfyroblastit o-,,-at kasvaneet yhteen pegmatiittisiksi linsseiksi tai luiroiksi. Juonet seuraavat yleensa kerros- tai liuskeisuuspintoja, mutta usein ne myoskin ovat edella mainittuja pintoja jyrkasti leikkaavia. Pegmatiitti, joka leikkaa gneissia, voi haaraantua ja jatkua pitkin liuskeisuuspintoja suonena tai linssinauhana. Jaykissd kivilajeissa, kuten gabroissa ja dioriiteissa, pegmatiitit overt jyrkasti leikkaavia ja muodostavat usein epasaannollisen verkoston. Tallaisesta muodostumasta ei ole pitka askel todellisiin breksioihin. Miter jaykempi sivukivi on ollut sites suoremmat ovat juonien kontaktit. Pehmeissa sivukivissa pegmaattien muodot ovat epasaannolhsempia. Pegmatiitit ja apliitit leikkaavat joskus toisiaan. Tahan seikkaan ei usein kuitenkaan voi perustaa mitaan johtopaatoksia, koska kapeat juonet, jotka lahtevat samasta isosta pegmatiitista, voivat leikata toisiaan samalla pal jastumallakin, mikes osoittaa, ettai ikaero voi olla aivan merkitykseton. St.ubbnasista 50 m. E olevan saaren itarannalla on apliittijuoni, joka leikkaa raitaisessa sarjassa ultraemaksisen murskaleen kulmaa (kuva 14, taulu 1V). Murskaleen rajapinnat jatkuvat ilman havaittavaa siirrosta apliittijuonen toisella sivulla. Vaikuttaa silty niinkuin juoni ei olisi tunkeutunut avautuneeseen rakoon, vaan etta se on syovyttanyt itselleen tilan. Mikrokliini esiintyy isoina pertiittisina rakeina, joissa on selves ristikkorakenue. Plagioklaasilla on tavallisesti pigmentin aiheuttama harmaa tai ruskea vari inuualla paitsi reunoissa. Se voi esiintyy sulkeumana mikrokliinissa. Kvartsin aaltosammuminen on plagioklaasipegmatiiteissa vahva, mutta heikko mikrokliinipegmatiiteissa. Biotiitti, joka joskus on kloriittiutunut, on tarkein tumma mineraali. Vitgrundetin (aivan Rodgrundetin E-puolella) SAC-rannalla on juonentapainen 2-3 in levees vyohyke. Sen kulku on N 10 E ja kaade pysty leikaten graniittiutunutta gneissi-amfiboliittia jyrkasti. Maastossa se esiintyy n. 2 m. syvana rotkona. Tamara vyohykkeen kivilaji on huokoista ja rajoittuminen sivukiveen kay asteittain ilman jyrkkaa rajaa. Se sisaltaa melkein

yksinomaan kirkasta mikrokliinia ja hyvin vi du pigmentin samentamaa plagioklaasia. i\likrokliinirakeiden pinnat ovat punaruskeita rautahydroksidista. Vaihettuminen sivukiveen tapahtuu siten, etta kirkkaan ntikrokliinin tilalle tulee kvartsia, plagioklaasia.ja toisentyyppista mikrokliinia. Tama kokooniukseltaan lahinna syeniittinen jnoni on todennaktiisesti syntynyt kalimetasoinatoosin v aikutuksesta. Fleikon rakentecnsa takia se on my6- hemmin rapautunut vahvasti. Karttalehden lansiosassa tavataan usein, yleensii gabroissa, dioriiteissa ja gneissigraniiteissa, mustareunaisia pegmatiitteja. Nama pegmatiitit ovat tavallisesti juonen tai linssin muotoisia (kuva ( ;, taulu 11). Joskus nakee, etta linssin musty reuna leikkaa sivukiven pilsteisyytta, joka ei rnillaan tavalla muuta suuntaansa linssin liiheisyydessa. Nanny pegmatiitit sisaltavat plagioklaasia tai mikrokliinia ja lisaksi yleensa kvartsia. Dlusta reuna oil inelkein yksinomaan sarvivalketti. Eraissa tapauksissa pegmatiittiaines on osaksi lahtenyt pois juonesta, ja jaljelle jaaneet mustat reunat vaikuttavat hornblendiittisilta juonilta. Sandholmin NE-karjesta N, n. 50 ni olevalla pienella saarella on gabrossa vyohykkeita, joissa todemiakoisesti vanhoja rakoja pitkin kivilaji on kiteytynyt uudelleen karkeammaksi niin, etta vaalea aines on keraantynyt keskelle samalla kun sivukiven reunat ovat tulleet tummemmiksi (kuva 5, taulu II). Samanaikaisesti on syntynyt ma(netiittia, ja paikoitellen voi pegmatiittien magnetiittipitoisuus olla kymmenia prosentteja. Eraissa tapauksissa erottuminen ei ole ollut niin tay dellista, vaan on syntynyt sarvivalkepitoisia pegmatiitteja, joiden ymparilla vol olla hyviii kapea musta retina (kuva 7, taulu II). HIEKKAKIVI Pienella Sejsaii-nimisellii saarella, joka sijaitsee n. 5 km ()rosta SE, on graniitissa kulmikas hiekkikivijnot)1 kill Oil grainittrapautunutt i rnuutaman dm syvyyteen niin, etta rapautumaton hiekkakivi on n. 5 sm paksuna laattana keskella tiitzi s,vvennysta. Hiekkakivi on valkoista sisaltaen kvartsia lisiiksi muutamia isoja maasalpiirakeita. Kvartsirakeiden lapimitta on 0.005 ---0.', mni. Ne eivat ole erikoisen hyvin pyoristyneita tai pal Iomaisia. Iskosaineena on kvartsi (Simonen-Kouvo 1955). Hiekkakivea on paikoitellen irtolohkareina iii ii runsaasti, etta on syyta otaksua hiekkakivijaarni6ksiii esiintyvaii laheisessad kallioperzssii (Edelmaii 1951, sivu 159). Paitsi lohkareiden lukuisuus osoittaa myos niiden koko-- pituus voi olla pari rnetriii ja paksuus metrin - emaikallion olevan Iahella. Tasty s`ysta oil paikallaaii lyhyt kuvaus naistakin lohkareista, vaikka lie osaksi voivat olla pitkainatkaisia. Raesuuruus vaihtelee hiekan ja kong-

2 3 lorneraatin kooii valilla ja vari puhtaan valkoisesta harmaan, kellert ivan tai vihertavan kautta ruskeaan tai punaiseen. Isoissa lohkareissa voi virtakerroksellisuuttakin olla nakvvissa. Punaisissa hienorakeisissa nnuunnoksissa on usein aallokon, tuulen tai juoksevan vedeu aiheuttamia aallonmerkke,ja ja eraassd niiytteessa sadepisaroidenkin jalkia. Konglomeraateista on lovdetty tuulen hiomia kivia. M'Ionet muunnokset sisaltavit ruosteen ruskeita tai vihreita savilinssejii, jotka tavallisesti overt rapautuneet pois kiven pinnasta jattaen jalkeensa koloja. Kokoomus vaihtelee puhtaasta kvartsihiekkakivesta arkoosiin eli maasalpahiekkakiveen. Kvartsihiekkakivessa rakeet ovat pyoristyneitd, joskus erittaiii Ii yvinkin, kun tags arkooseissa rakeet yleensa ovat kulmikkaita ja teravasarm~iisid ja siis verrattain vdhan kuluneita. Paitsi kvartsia, mikrokliinia ja plagioklaasia on arkooseissa malmia, biotiittia, muskoviittia ja apatiittia yin. aksessorisia mnineraaleja. Kvartsin aaltosammuininen on vahvempi ja yleisempi arkooseissa kuin kvartsihiekkakivissa. Tarkein iskosaine on kvartsi. Eraissa konkreetioissa esiintyy iskoksena kalkkisalpaa. Muutarnissa hiekkakivissa on seka iskoksena etta rakeina hyvin hienorakeista kvartsia. Se on tavallisempaa arkooseissa kuin kvartsihiekkakivissa. Iskoksen raesuuruus on n. 0.005 mm. HVODYLLISET KAIV"AN AISET Taman karttalehden alueella ei nykyisin ole kaivostoimintaa eikd valtauksia. Kalkkia ja pegniatiittia on aikaisemmin louhittu jonkin verran, edellista eraastd kerroksesta Sdbbholmenin NW-rannalla. Hyljattyja pegnlatiittilouhoksia on Langholmin NW-rannalla ja Apelholmin S-osassa. Stor Mistskarin (Vanostd NV) NE-karjessa on pieni magneettinen hairio. Karttalehtialueen NNN'-osassa on tavattu magnetiittia pegmatiiteista ja Rosalan N-rannalla nlitatt6nidna erkaumana raitaisessa sarjassa. Nailla ei ole t.aloudellista merkitysta. Yhta arvoton on myos se molyhdeenihohde, joka esiintyv kvartsijuonen ja tilt raernaksisen niurskaleen kontaktissa U..) kin Rosalan N-rannasta N ja 1.5 kn1 Kalvholmista E olevalla pienella saarella. TEKTONIIKKA Y'LE[SKUVA RAKENTEISTA Flakenteellisesti aloe jakaantuu kolineen osaan. Kahden ita-lantisen graniittidoomin valilla on kapea, usein melko emaksinen vyohyke, joka iddssa leviaa viuhkamaisesti inuuttuen samalla raitaisemmaksi ja epahomogeenisemmaksi (kuva 3).

2 4 Karttalehden pohjoisraja leikkaa pohjoisen graniittidoomin siten, etta n. kolmasosa sen leveydesta jaa taman lehden puolelle. Taman doomin rakenne on tyypillisin idassa. Kulku on siella, paikallisia vaihteluja lukuunottamatta, yleensa NE. Erilaiset graniitissa olevat vyohykkeet kaartuvat Kuva 3. Lohkostereogramma karttalehden alueesta. Raitainen sarja seka siihen liittyvat kivilajit on vedetty erilleen, jotta graniittidoomien muodot tulisivat paremmin nakvviin. Fig. 3. Block stereo gram of the map sheet area. The banded series and associated rocks have been drawn out in order to show better the shape of the domes. lounaaseen mentaessa W suuntaan joko yhtyen emaksiseen vyohykkeeseen tai haipyen jo aikaisemmin. Kaade on doomista poispain tai pysty, siis S, SE tai E, mutta sen suuruus vaihtelee. Karttalehtialueen NW kulma on rakenteellisesti mutkikkaampi, koska se sijaitsee taman doomin ja lannempana, olevan graniittialeen valilla. Toinen graniittidoomi, joka tayttaa karttalehtialueen S- ja SW-osat, ulottuu idassa Bodohon saakka. Se on kaksi-, ehka kolmeosainen. Itainen puoli, sinansa pieni, mahdollisesti kaksoisdoomi, jonka lansiraja on Stockhamnsharun tienoilla, on kalteva. Paikallisia vaihteluja lukuunottamatta kaade seka lannessa etta idassa on itainen. Kerrokset kaatuvat siis lannessa usein loivasti doomin alle. Sen ylaosa on liikkunut lanteeripain ja osaksi lepaa nyt lantisen osadoomin paalla. Viimeksi mainitulla on myos ainakin itaosassaan tyypillinen doomimuoto. Lannempana sen rakenne kuitenkin tulee epaselvemmaksi. Osadoomien valissa oleva raja-aloe on etelassa tektonisoitunut niin vahvasti, etta liuskeisuus leikkaa ja melkein taydellisesti peittaa vanhaa kerroksellisuutta. Ainoastaan maaratyt emaksiset vyohykkeet tai linssit osoittavat, etta kerrosten kulku on siella alunperin ollut SE ja etta todella on ollut kaksi doomia, vaikka liuskeisuus muodostaa vain yhden doomin. Pohjoisempana, Stockhamnsharun tienoilla, on vanha kerroksellisuus paremmin sailynyt.