GEOLOGINEN YLEIS KARTTA

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN YLEIS KARTTA THE GENERAL GEOLOGICAL MAP OF FINLAND LEHTI - SHEET B 1 TURKU KIVILAJIKARTAN SELITYS WITH AN ENGLISH SUMMARY KIRJOITTANUT MAUNU HARME HELSINKI 1960

2 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA THE GENERAL GEOLOGICAL MAP OF FINLAND LEHTI - SHEET B 1 TURKU KIVI LAJI KARTAN SELITYS WITH AN ENGLISH SUMMARY KIRJOITTANUT MAUNU HÄRME HELSINKI 1960

3 Helsinki Valtioneuvoston kirjapaino

4 SISÄLLYS ALKULAUSE JOHDANTO TYOVAIHEET PALJASTUMASUHTEET JA PINNANMUODOSTUS KIVILAJIEN ALUEELLINEN ESIINTYMINEN SVEKOFENNIALAISET MUODOSTUMAT PINTAKIVILAJIT FYLLIITIT KIILLELIUSKE, KIILLEGNEISSI JA KINTSIGIITTI HAPPAMAT GNEISSIT PYROKSENIGNEISSIT Dipsidigneissit Hyperstenigneissit Pyrokseniamfiboliitit KALKKIKIVET EMÄKSISET VULKANIITIT JA AMFIBOLIITIT AGGLOMERAATIT JA KONGLOMERAATIT SYVÄKIVILAJIT PERIDOTIITIT ANORTOSIITIT GABROT JA DIORIITIT KVARTSI- JA GRANODIORIITIT, TRONDHJEMIITIT JA GNEISSIGRANIITIT.... MIKROKLIINIGRANIITIT PEGMATIITIT EMÄKSISIÄ JUONIKIVILAJEJA METASOMAATTISET KIVILAJIT ANOROGENISET GRANIITIT OBBNÄSIN JA FJÄLLSKÄRIN GRANIITIT RAPAKIVET JOTUNILAISET JA SITÄ NUOREMMAT MUODOSTUMAT SATAKUNNAN HIEKKAKIVI HIEKKAKIVIJUONET SATAKUNNAN OLIVINIDIABAASI RAKENTEELLISET PIIRTEET YLEISTÄ ; LOHKOT JA ALUEET SIIRROS- JA RUHJEVYÖHYKKEET POIMUTUSTEKTONIIKKA

5 4 MAGMAINTRUUSIOT 45 STRATIGRAFIA JA KIVILAJIEN IKASUHTEET 47 MALMEJA JA MUITA HYÖDYLLISIÄ KAIVANNAISIA 52 MALMIESIINTYMÄT JA NIIDEN ALUEELLINEN JAKAUTUMINEN 52 MUUT HYODYLLISET KIVI- JA MINERAALIESIINTYMÄT 53 KALKKIKIVET 53 PEGMATIITIT 54 MINERAALEJA 55 RAKENNUS- JA MONUMENTTIKIVET 55 ENGLISH SUMMARY 60 KIRJALLISUUTTA 63

6 ALKULAUSE Turun kivilajikarttalehteä (B 1) varten tehty kenttätyö on monessa suhteessa ollut muista yleiskartoituksista poikkeava. Huomattavia osia siitä on jo aikaisemmin julkaistu 1 : tai sitä suuremmassa mittakaavassa ja näillä alueilla myös kenttätyö on tehty suurimittakaavaisia pohjakarttoja käyttäen. Toisaalta karttalehteen sisältyy myös pieniä alueita, jotka on kartoitettu vain yleiskartoituksen tapaan j a sen vuoksi tarkkuus on niillä alueilla huomattavasti pienempi. Aikaisemmin julkaistuissa geologisissa yleiskartoissa on karttapohjana käytetty Maanmittaushallituksen yleiskarttaa. Tästä tavasta on nyt poikettu sen vuoksi, että Lounais-Suomea esittävät yleiskartat sisältävät niin runsaasti merkintöjä, että ne eivät enää sovi geologisten karttojen pohjaksi sellaisenaan, vaan karttapohjaa on ollut pakko yksinkertaistaa. Karttapohjan yksinkertaistamiseen on antanut mahdollisuuden myös se seikka, että tältä alueelta on ilmestynyt useita kallioperäkarttalehtiä (1 : ) ja laajoja alueita on myös esitetty eri julkaisuihin liittyvissä suurimittakaavaisissa kartoissa. Kivilajien jaoittelussa ja luokittelussa on lähinnä pyritty seuraamaan alueen kallioperäkarttojen (1 : ) laatimisessa käytettyjä perusteita. Myös karttalehtikuvaus poikkeaa tavanomaisista yleiskarttalehtien selityksistä, koska alueen kivilajeja on aikaisemmin petrografisesti kuvattu lukuisissa eri julkaisuissa. Kokonaiskuvan saamiseksi alueen geologiasta on tässä karttalehtiselityksessä pyritty yleisluontoisiin alueellisiin kuvauksien, ja samalla tehty runsaasti viittauksia yksityiskohtaisia kuvauksia käsittävään kirjallisuuteen. Yhteistoiminta alueella toimineitten laitosten, yhtiöitten ja yksityisten tutkijoitten kanssa on ollut miellyttävä ja antoisa. Heille haluaa kirjoittaja Geologisen tutkimuslaitoksen ja sen kenttägeologien puolesta esittää tässä parhaimmat kiitokset. Neiti Thyra Åberg on piirtänyt puhtaaksi kivilajikartan sekä selityksessä olevat kartakkeet ja karttaliitteet. Hänen taitava ja huolellinen työnsä on kartoituksen kaikissa vaiheissa sekä kokoamistyössä ollut korvaamattomana apuna. Hänelle sekä kaikille kenttä- ja laboratoriotyöhön osallistuneille haluaa kirjoittaja esittää lämpimät kiitoksensa.

7 6 Kirjoittaja on suuresti kiitollinen myös Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiölle, jonka myöntämän apurahan turvin oli mahdollista tehdä kaksi vertailevaa tutkimusmatkaa Keski-Ruotsiin. Maunu Härme

8 JOHDANTO TYÖ VAIHEET Lounais-Suomen ensimmäinen yleinen geologinen kartoitus suoritettiin viime vuosisadan lopulla ja tämän kartoitustyön tuloksena ilmestyivät 1 : mittakaavaiset karttalehdet (Moberg, 1879, 1880, 1882, 1885, 1891, 1890 a, 1890 b ; Gylling, 1891 ; Sederholm, 1892 ; Berghell, 1893 ; Wilkman, 1898), jotka olivat yhdistettyjä maalaji- ja kallioperäkarttoja. Myöhemmin suorittivat eri tutkijat joko alueellisia tai erikoiskysymyksiä käsitteleviä tutkimuksia Lounais-Suomen alueelta. Alueellisesti laajimpia näistä ovat Eskolan (1914, 1915) Orijärven-Kemiön aluetta koskeva tutkimus sekä Sederholmin (1907, 1926) saaristotutkimukset muita pienempiä alueita koskettelevia tutkimuksia tässä yhteydessä mainitsematta. Yhdistetyt maalaji- ja kallioperäkartat eivät luonteensa ja mittakaavansa puolesta kuitenkaan vastanneet ajan mittaan lisääntyvää käytännön tarvetta ja siksi osoittautui alueen uudelleenkartoitus tarpeelliseksi. Geologinen toimikunta ryhtyikin vuonna 1935 toht. Erkki Mikkolan johdolla alueen uudelleenkartoitukseen. Työ aloitettiin Länsi-Uudenmaan alueella. Kartoitustyö sujui varsin nopeasti kunnes vuonna 1939 alkanut Talvisota sen keskeytti. Toht. Erkki Mikkolan kaatuminen sodassa vuonna 1940 oli vakava tappio paitsi maan geologiselle tutkimukselle yleensä myös Lounais-Suomen uudelleenkartoitukselle, sillä huomattava määrä kenttämateriaalia oli käsittelemättä ja kokoamatta ja monet muistiin merkitsemättömät, aluetta koskevat havainnot ja käsitykset menivät hänen mukanaan. Erkki Mikkolan johdolla vuosina suoritetuista kartoituksista on Parras (1941, 1958) julkaissut suuren osan. Sotien aikana kartoitti toht. Anna Hietanen (1943, 1947) Kalannin seudulla ja Turun pohjoispuolella huomattavan suuria alueita. Muuten oli kallioperäkartoitus Lounais-Suomessa koko sotien ajan j a jonkin aikaa vielä sen jälkeenkin käytännöllisesti katsoen pysähdyksissä. Erkki Mikkolan aikana suoritetussa kartoituksessa ei ollut vielä täysin kiinteätä suunnitelmaa siitä, missä mittakaavassa ja lehtijaossa uudet kallioperäkartat tultaisiin julkaisemaan. Huomattava osa kartoitustyöstä oli myös tehty ns. venäläisille topografikartoille (mittakaavat 1 : ja osittain 1 : ), jotka olivat vanhentuneita ja paikoin myös varsin

9 8 epätarkkoja. Kun sotien jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan Lounais- Suomen uudelleenkartoituksen jatkamista, niin katsottiin tarkoituksenmukaiseksi julkaista kartat mittakaavassa 1 : Jonkinverran parantunut pohjakartta- ja ilmakuvatilanne antoivat edellytykset tälle suunnitelmalle. Sen mukainen kartoitus saatiin käyntiin asteittain ja ensimmäinen ns. kantakartaston lehtijaon mukainen kallioperäkartta ilmestyi vuonna 1949 (Simonen ; lehti 2131, Hämeenlinna). Laajemmassa mitassa uusi kartoitus sekä ennen sotia kartoitettujen alueitten revidointi pääsi vauhtiin noin 1950 tienoilla. Tämän tuloksena ovat Turun karttalehden alueelta ilmestyneet seuraavat kallioperäkarttalehdet : Loimaa (lehti 2111 ; Salli, 1953), Karkkila (2042 ; Härme, 1954 a), Forssa (2113 ; Neuvonen, 1954), Nötö (1033 ; Edelman, 1955), Salo (2021 ; Lehijärvi, 1955), Perniö (2012 ; Seitsaari, 1955), Somero (2024 ; Simonen, 1955), Suomusjärvi (2023 ; Salli, 1955), Marttila (2022 ; Huhma, 1957) ja Siuntio (2032 ; Laitala, 1959). Merkittävä osuus on ollut myös Suomen Malmi Oy :n toimesta Kiskon-Kemiön alueella malminetsintätöiden yhteydessä suoritetulla kallioperäkartoituksella (Tuominen, Mikkola ja Simola, 1956 ; Tuominen, 1957). Ajan mittaan osoittautui kuitenkin tarpeelliseksi täydentää aikaisemmin julkaistujen 1 : mittakaavaisten yleiskarttalehtien sarjaa myös Etelä-Suomen osalta j a tämä johti nyt ilmestyneen Turun yleiskarttalehden (B 1) julkaisemiseen. Tämä karttalehti ilmestyy jonkinverran suuremman kokoisena kuin varsinainen j aoitus edellyttää, koska siihen samalla voitiin liittää Hankoniemi saaristoineen ja koko mannerosa läntisestä rannikkoseudusta. Karttalehden kokoamistyössä on käytetty hyväksi edellä mainittuja kartoituksia sekä lisäksi muita tätä aluetta koskevia geologisia julkaisuja. Ennen julkaisemattomaan aineistoon sisältyy mm. prof. A. Th. Metzgerin kartoituksia Paraisten eteläpuolisessa saaristossa sekä geologisen tutkimuslaitoksen toimesta suoritettuja varsin laajoja kartoituksia mm. Hangon - Porkkalan rannikkoseudulla ja saaristossa, edelleen kartoituksia Turun länsipuolella Iniön saaristossa (Edelman, 1960) sekä karttalehden pohjoislaidalla Vampulan, Urjalan ja Kalvolan seuduilla, muita pienempiä alueita mainitsematta. Karttaan käytetty aineisto on siten ollut luonteeltaan ja perusteiltaan varsin vaihtelevaa, mikä puolestaan on laajentanut revisiotyötä. Vuoden 1955 lopulla oli Turun karttalehti jo käytännöllisesti katsoen painatusvalmiina, mutta painatus siirrettiin sen vuoksi, että Neuvostoliitto palautti ns. Porkkalan vuokra-alueen takaisin muun Suomen yhteyteen. Porkkalan alue kuuluu suureksi osaksi Turun karttalehden alueeseen, j a palautuksen tapahduttua vuonna 1956, kartoitettiin Porkkalan alue saaristoineen yleisluontoisesti samana vuonna. Karttalehti valmistui painokuntoon vuoden 1957 alkupuolella ja ilmestyi painosta v syksyllä.

10 PALJASTUMASUHTEET JA PINNANMUODOSTUS Turun yleiskarttalehden alueen kallioperä on yleensä varsin hyvin paljastuneena. Poikkeuksen muodostavat Salpausselät sekä eräät luoteiskaakko-suuntaiset pitkittäisharjut. Näitä lukuunottamatta ovat sellaiset seudut, joilla on voimakkain reliefi, myös parhaiten paljastuneita. Tällainen on esim. pitkä vulkaniittien ja gabrojen muodostama kaari, joka Hämeenlinnan pohjoispuolitse kulkee lounaiseen suuntaan Somerniemelle ja kaartuu sieltä Karkkilan pohjoispuolitse Hyvinkäälle. Toinen reliefiltään voimakas alue on pyroksenigneissien-happamien gneissien vyöhyke läntisellä Uudellamaalla. Samoin on myös länsirannikon rapakivialueitten laita. Näillä alueilla on saaristoa j a rannikkoseutua lukuunottamatta suhteellisesti suurin paljastumatiheys. Vastakohdan muodostaa suuren Pyhäjärven (Tl) koillispuolella karttalehdelle mukaan tuleva osa Satakunnan hiekkakivialueesta, joka puolestaan on hyvinkin alavaa j a vailla palj astumia. Myöskin Loimaan ja Someron seutujen alavilla saviseuduilla tavataan kalliopaljastumia paikoin varsin harvassa. Monet yhtenäiset murrosvyöhykkeet esiintyvät pitkinä laaksoj onoina. Näitä tapaa runsaasti pyroksenigneissien alueella, vaikkakaan niistä ei siellä saa kokonaiskuvaa käyttökelpoisten topografikarttojen puuttuessa. Selvimmin murrosvyöhykkeet näkyvät lounaisella rannikko- ja saaristoseudulla, jossa ne tulevat esiin jo karttakuvassa (Sederholm, 1913 b ; Tanner, 1936 ; Hausen, 1947, 1948 ; Brenner, 1948 ; Edelman, 1949 b ja c, 1956, 1960). Gullkronan selän tienoitten voimakkaat murrokset ilmenevät myös kalliossa siten, että kivilajit ovat laajoilla alueilla erittäin sekavia breksioita ja migmatiitteja. Yhtä laajasti ja voimakkaasti breksioituneita alueita ei muualla Turun karttalehden alueella ole tavattu. Eteläisellä ja lounaisella rannikkoseudulla tulee selvästi esiin maan kohoamisen vuoksi kuiville jäänyt entisen saariston maisema. Kalliot ovat suhteellisen korkeita ja jyrkkärinteisiä, kun taas niiden välinen maasto on varsin tasaista. Nykyistä merenpintaa korkeampien vesivaiheiden aikana aallokko on huuhtonut pois irtomaan kallioitten rinteiltä. Samasta syystä kauneimmat paljastumat nykyisin löytyvät rannoilta ja ennen kaikkea saaristosta. 9 KIVILAJIEN ALUEELLINEN ESIINTYMINEN Turun yleiskarttalehden alue on vallitsevien kivilajityyppien perusteella suurissa puitteissa jaettavissa alueellisesti erilaisiin osiin seuraavasti : I. pintakivilajien mukaan a. luoteis- j a pohj oisosien kiilleliuske- j a karttaväri) ; kiillegneissialue ; (sininen

11 10 b. kaakkois- ja eteläosien happamien gneissien-pyroksenigneissien vyöhyke (keltainen karttaväri) ; c. kaksi emäksisten vulkaniittien vyöhykettä, joista toinen kulkee kaarena Hämeenlinnan pohjoispuolelta Somerolle ja Somerniemelle kääntyen sieltä itään päin Karkkilan pohjoispuolitse Hyvinkäälle ; toinen vyöhyke on itä-länsi-suuntaisena Tammisaaren ja Hangon saaristossa ; II. syväkivilajien mukaan a. edellämainittuihin vulkaniittivyöhykkeisiin liittyvät emäksiset syväkivet, gabrot ja dioriitit, joissa usein vielä on ofiittisia rakennepiirteitä ; näitä emäksisiä syväkiviä seuraavat happamat syväkivet ovat enimmäkseen kvartsidioriittisia kokoomukseltaan ; b. pyroksenigneissien alueella olevat happamat syväkivet ovat mikrokliinigraniitteja lukuunottamatta melko säännöllisesti pyroksenipitoisia ja kokoomukseltaan lähinnä kvartsidioriitteja ; pyroksenigneissien alueella esiintyy lisäksi eräissä kohdin pieniä peridotiittisia pahkuja ; c. karttalehden länsireunalla olevat happamat syväkivilajit ovat valtaosaltaan kokoomukseltaan trondhjemiittisia (Hietanen, 1943, 1947), jotka Oripää-Paimio-linjan tienoilla itään päin mentäessä (esim. Pöytyällä) vaihettuvat kvartsidioriiteiksi (Härme, 1954 c) ; idempänä esiintyy trondhjemiittisia tyyppejä varsinaisesti vain Snappertunan tienoilla ; d. karttalehden pohjoisosassa tavataan Auran-Someron pohjoispuolella yhtenäinen suuri kvartsidioriittien alue, joka on suhteellisen heikosti mikrokliinigraniittien lävistämä ; e. mikrokliinigraniitti on vallitsevana kivilajina kahdessa halki karttalehden kulkevassa jaksossa, joista toinen on varsin yhtenäisenä pyroksenigneissien-happamien gneissien vyöhykkeen pohjoispuolella ja toinen sijaitsee Haapajärven-Tenholan-Gullkronan tienoilla, kuitenkin jonkin verran heikentyneenä Inkoon-Karjaan ja Hiittisten seuduilla ; f. pyroksenigneissien loivasti poimuttuneella alueella esiintyy mikrokliinigraniitteja erillisinä domimaisina intrusioina (Härme, 1954 b ; Salli, 1955), samoin läntisessä saaristossa (Edelman, 1960) ; g. karttalehden luoteisosassa on kaksi suurta rapakivipahkua ja joitakin pieniä rapakiven satelliitteja (Hietanen, 1947) ; kaakkoisosassa on Obbnäsin graniitti (Sederholm, 1926) ja sen läheisyydessä Bodomin graniitti (karttalehden ulkopuolella). SVEKOFENNIALAISET MUODOSTUMAT PINTAKIVILAJIT Kuten edellä on mainittu, on Turun karttalehdellä todettavissa eri pintakivilajityyppien jakautumista alueittain. Tämä ilmenee ennenkaikkea

12 suurissa piirteissä, kun sen sijaan pienissä puitteissa esiintyy eri tyyppien paikallista vaihtelua. Siten ovat esim. karttalehden länsi- ja luoteisosissa kiilleliuskeet ja kiillegneissit vallitsevina pintakivilajeina melkoisen yhtenäisellä alueella (Hietanen, 1947). Niiden metamorfoosijohdannaisina tavataan yleisesti granaatti- ja kordieriittipitoisia gneissejä, kintsigiittejä, jotka useimmiten ovat asultaan suonigneissimäisiä. Karttalehden koillisosassa sekä toisaalta myös Tammisaaren saaristoseudulla esiintyy runsaasti emäksisiä alkuperältään vulkaanisia kivilajeja (Sederholm, 1926 ; Kranck, 1933 ; Laitala, 1954). Koillisosassa ne ovat säilyttäneet varsin hyvin vulkaanisen luonteensa tuffi- ja laavatyyppeineen, mutta rannikkoseudulla sen sijaan on metamorfoosi ollut voimakkaampi ja primäärisiä rakennepiirteitä näkyy vain harvoin. Keltaisella karttavärillä on merkitty joukko gneissejä, jotka esiintyvät varsin yhtenäisellä vyöhykkeellä karttalehden etelä- ja itäosissa. Ne ovat useimmiten vaaleita ja kvartsipitoisia, mutta suhteellisen maasälpärikkaita ja biotiittiköyhiä gneissejä, joista on käytetty myös nimityksiä kvartsimaasälpägneissi (Simonen, 1949) ja leptiittigneissi. Niihin liittyy paikoin myös ohuita kvartsiittisia välikerroksia tai linssejä. Seuraavassa käytetään

13 12 näistä gneisseistä yleisnimitystä happamat gneissit. Kalkit esiintyvät etupäässä näiden happamien gneissien alueella. Happamat gneissit ovat alkuaan olleet kokoomukseltaan arkoosimaisia hiekkasedimenttejä (Simonen, 1953 a; Härme, 1953). Karbonaattipitoisten sedimenttien metamorfoosin tuloksena esiintyy vyöhykkeen itäosassa pyroksenipitoisia gneissejä, joista luonteenomaisimpia ovat vaaleat diopsidigneissit (Parras, 1942, 1958 ; Härme, 1954 a ja b). Happamien gneissien alueen pohjoisraja on suhteellisen jyrkkä, mikä osittain aiheutuu siirrosvyöhykkeestä. Länteen päin happamat gneissit vaihettuvat asteittain biotiitti-plagioklaasigneisseiksi ja samalla niihin ilmestyy emäksisiä välikerroksia (Metzger, 1945 ; Edelman, 1956, 1960), joiden aines on vulkaanista alkuperää. Samanlaista vaihettumista ilmenee myös etelään, Tammisaaren-Porkkalan rannikkoseudulle päin (kuva 1). Karttalehden pintakivilajit ovat antaneet mielenkiintoisia aiheita stratigrafisiin tutkimuksiin, joita on tehty useita (Metzger, 1928 ; Toivo Mikkola, 1950 ; Simonen, 1953 a; Härme, 1953, 1954 b; Neuvonen, 1954). Stratigrafisten tutkimusten perusteella näitä kivilajeja on sopivinta käsitellä sedimenttiluonteittensa mukaisina ryhminä. FYLLIITIT Varsinaisia fylliittejä esiintyy karttalehden alueella hyvin rajoitetusti. Alueellisesti runsaimmin niitä on Kalvolan tienoilla, jossa ne ovat mustia, tiiviitä ja joskus jopa hiilipitoisia. Kerroksellisuus on hyvin säilynyttä, joskin transverssiliuskeisuus häiritsee sitä paikoin. Kerrallista rakennetta tapaa usein. Hämeenlinnan kallioperäkarttalehden (2131) alueella nämä fylliitit vaihettuvat hienorakeisiksi kiilleliuskeiksi, joissa Al-rikkaat porfyroblastit ovat yleisiä (Simonen, 1949). KIILLELIUSKE, KIILLEGNEISSI JA KINTSIGIITTI Kiilleliusketta ja kiillegneissiä tavataan Turun karttalehden alueella runsaasti eri puolilla. Päämineraaleina ovat kvartsi, biotiitti ja plagioklaasi, joiden keskinäisissä määräsuhteissa on huomattavan suuria paikallisia vaihteluita. Varsinkin silloin, kun nämä kivilajit ovat vähänkin graniittiutuneita, ne sisältävät yleisesti Al-rikkaita porfyroblasteja, tavallisimmin almandiittia ja kordieriittia. Granaattia ja kordieriittia sisältäviä gneissejä on nimitetty kintsigiiteiksi (Wegmann ja Kranck, 1931 ; Pehrman, 1936 ; Parras, 1941, 1946 ; Hansen, 1944 ;Metzger, 1945; Hietanen, 1947). Tähän ryhmään on aikaisemmin ilmestyneillä 1 : karttalehdillä, samoin kuin muissakin julkaisuissa, merkitty myös sellaisia gneissejä, jotka sisältävät

14 almandiitia, mutta eivät suinkaan aina kordieriittia. Tämä johtuu siitä, että granaatti on kentällä helposti todettavissa paljain silmin, kun taas kordieriitin voi näissä gneisseissä useassa tapauksessa todeta vain mikroskooppisesti. Toisaalta taas granaatin esiintyminen on niin yleistä, että vain harvoissa paikoissa kiilleliuskeet ja kiillegneissit ovat täysin granaatittomia. Kiilleliuskeita ja -gneissejä esiintyy tosin eri puolilla karttalehden aluetta, mutta eräillä seuduilla ne ovat selvästi vallitsevia pintakivilajeja. Tällaisia alueita ovat mm. suuri migmatiittigraniittialue Hämeenlinnan- Someron-Karkkilan gabro-vulkaniittikaaren sisäpuolella (Simonen, 1949, 1956 ; Härme, 1954 a) sekä karttalehden länsiosassa oleva suuri kiilleliuskekiillegneissialue (Hietanen, 1943, 1947 ; Salli, 1953 ; Huhma, 1959). Kummallakin alueella ovat kiillerikkaat gneissit useimmiten asultaan suonigneissejä (lit-par-lit-rakenne, kuva 2), joissa graniittisten suonien ja juonien tiheys vaihtelee. Suhteellisen harvoin on gneissien primäärinen kerroksellinen (joskus jopa kerrallinen) rakenne todettavissa ja osoittamassa kivilajien sedimenttistä alkuperää. Yleensä on tällainen suonigneissi merkitty sinisellä karttavärillä vain silloin, kun siinä on arvioitu olevan enintään 50 % graniittista ainesta. Poikkeuksen muodostaa Turun seutu, jossa Hietanen (1947) on merkinnyt kivilajin kintsigiitiksi silloinkin, kun siinä on paikallisesti jopa 90 % mikrokliinigraniitin ainesta ja kintsigiittiä ainoastaan sulkeumamaisina jään-

15 14 nöksinä. Koska tämän jaoituksen muuttaminen olisi vaatinut suhteellisen suuren työn - ilman vastaavaa käytännöllistä etua - alueella, joka muuten on hyvin kartoitettu, on tältä osalta seurattu Hietasen tekemää j aoitusta. Sen vuoksi on karttakuvassa länsiosan kiillegneissialueen yhtenäisyys ja laajuus korostunut, mutta kartta osoittaa siten tämän alueen kuuluvan suprakrustiselta luonteeltaan kiilleliuskeitten ja kiillegneissien ryhmään. Yleiskartalla tällainen myönnytys on mahdollinen, jos karttaa laadittaessa halutaan tuoda esiin myös stratigrafisia näkökohtia. Edelleen on otettava huomioon, että muillakin kiilleliuskealueilla esiintyy runsaasti graniittilinssejä ja -pahkuja, joita ei 1 : mittakaavaisella kartalla ole voitu eroittaa. On kuitenkin todettava, että kiilleliuskeiksi ja -gneisseksi merkityt kivilajit eivät ole kokoomukseltaan ja alkuperältään kaikki samanlaisia. Usein on niiden alkukokoomus ollut osittain emäksinen, jolloin ilmeisesti sedimentaation aikana joukkoon on sekoittanut emäksistä vulkaanista ainesta. Lähinnä granaattipitoisuutensa perusteella tähän ryhmään on paikoin merkitty myös sellaisia maasälpärikkaita ja kiilleköyhiä gneissejä, jotka todennäköisesti kuuluisivat happamien gneissien ryhmään. Edelleen on sinisellä karttavärillä merkitty joukko sellaisia kiillerikkaita suonigneissejä, joiden alkuperä ei ole määriteltävissä, mutta joihin saattaa kuulua alkuaan hyvinkin erilaisia kivilajeja. Alueen kiilleliuskeitten ja kiillegneissien sekä kintsigiittien alkuperää ja kokoomusta ovat paikallisesti tutkineet Pehrman (1936), Parras (1941, 1946, 1958), Hietanen (1943, 1947), Simonen (1949), Salli (1953), Härme, (1954 a ja b, 1958, 1959) sekä Härme ja Laitala (1955). Alueellisena kokonaisuutena on niitä käsitellyt Simonen (1953 a), joka päätyy siihen käsitykseen, että Lounais-Suomen kiilleliuskeet ja kiillegneissit ovat pääosaltaan grauvakkamaisia sedimenttejä. HAPPAMAT GNEISSIT Happamiksi gneisseiksi on merkitty joukko kivilajeja, jotka sisältävät suhteellisen runsaasti maasälpiä ja vähän tai ei lainkaan biotiittia. Kolmantena päämineraalina niissä on kvartsia ja tyypillisimpänä aksessorisena mineraalina muodoltaan pyöreähköä titaniittia sekä joskus hiukan grafiittia ja zirkonia (Härme, 1954 b ; Parras, 1958). Paikallisesti ja myös eri kerroksisia esiintyy päämineraalien paljoussuhteissa huomattavan suuria vaihteluja. Maasälpä on useimmiten plagioklaasia, mutta joissakin kerroksissa on myös mikrokliinia primäärisenä komponenttina, joskus jopa runsaammin kuin plagioklaasia (Härme, 1954 b). Mitään stratigrafista jaoitusta ei kalimaasälpävaltaisten ja plagioklaasivaltaisten gneissityyppien välillä ole ainakaan toistaiseksi voitu tehdä.

16 Tiiviitä ja hienorakeisia leptiittityyppejä tavataan karttalehden alueella vain vähäisessä määrässä. Kvartsiporfyyrisiä tyyppejä (Eskola, 1914) esiintyy varsinaisesti vain Orijärven-Kuovilan-Kosken seuduilla. Forssan karttalehden (2113) alueella on Neuvonen (1954, 1956) Koijärven kaakkoispuolella tavannut hienorakeisia kvartsi-maasälpäliuskeita, jotka sisältävät omamuotoisia kvartsi- ja albiittihajarakeita. Näitä kivilajeja hän on pitänyt alkuperältään vulkaanisina. Simonen (1956) on Someron karttalehden (2024) alueella, Painiojärven luoteispuolella ja Hirsjärven etelärannalla tavannut hienorakeisia kvartsi-maasälpäliuskeita, joita hän pitää tuliperäisinä. Happamiin gneisseihin liittyy siellä täällä myös vähäisiä kvartsiittimuodostumia (Parras, 1954 ; Härme, 1954 a ja b ; Simonen, 1956 ; Lehijärvi, 1957). Paikoin ne ovat tiiviitä tai lasimaisia, paikoin heikosti blastoklastisia, ja joskus niihin liittyy hiukan pyroksenia. Ne ovat yleensä vähäisiä, rajoitettuja esiintymiä, jotka ilmeisesti ovat välikerroksia happamien gneissien sarjassa. Kvartsiittien stratigrafista asemaa näiden gneissien joukossa ei ole määrätty. Happamiin gneisseihin liittyy myös eri asteisia biotiitti-plagioklaasigneissejä, jotka edustavat väliasteita maasälpärikkaita gneisseistä kiillegneisseihin päin. Biotiitti-plagioklaasigneisseille on tunnusomaista hiukan suurempi biotiittipitoisuus ja myös jonkin verran korkeampi kvartsimäärä kuin kvartsi- maasälpägneisseissä, mutta niiden maasälpäpitoisuus on silti vielä huomattavan korkea. Raja kvartsi-maasälpägneissien ja biotiitti-plagioklaasigneissien välillä ei ole mitenkään jyrkkä, vaan kaikkia väliasteita tavataan. Sama on suhde myös biotiitti-plagioklaasigneissien ja erilaisten kiilleliuskeitten ja kiillegneissien välillä. Kun mainitut gneissit ovat lisäksi enemmän tai vähemmän graniittiutuneita, niin saattaa rajatapauksissa luokittelu olla epävarmaa. Päätyyppien luokitteleminen ja erottaminen on kuitenkin ollut tarpeellinen, paitsi stratigrafiselta kannalta, myös sen vuoksi, että Lounais-Suomen useimmat kalkki- ja kiisuesiintymät liittyvät happamien gneissien muodostumaryhmään. Kiilleliuskeitten ja -gneissien yhteydessä ei yleensä esiinny kalkkia eikä myös sanottavia kiisumuodostuksia. Pääosaltaan happamiksi gneisseiksi merkittyjä kivilajeja on sekä primääristen rakenteittensa että kokoomustensa perusteella pidettävä sedimenttisyntyisinä. Aikaisemmin pidettiin happamia maasälpärikkaita gneissejä yleisesti alkuperältään vulkaanisina ja niinpä Eskola (1914) mainitsee leptiittien olevan kerroksellisia, mutta otaksuu joukossa olevan huomattavan paljon hapanta vulkaanista ainesta. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin korostaneet leptiittisten gneissien sedimenttisiä piirteitä (Toivo Mikkola, 1950 ; Tuominen ja Toivo Mikkola, 1950 ; Härme, 1953, 1954 a ja b ; Simonen, 1953 a ; vrt. Eskola, 1950). 15

17 Varsinkin lounaisella saaristoalueella esiintyy happamia gneissejä vuorokerroksellisina emäksisten vulkaniittien kanssa (hapan raitainen sarja ; Edelman, 1949 c, 1956, 1960 ; vrt. Simonen, 1956) osoittaen, että emäksistä vulkanismia on ainakin jossakin määrin esiintynyt samanaikaisesti gneissien aineksen sedimentaation kanssa. PYROKSENIGNEISSIT DIOPSIDIGNEISSIT Diopsidigneisseillä tarkoitetaan tässä sellaisia enimmäkseen keskirakeisia, rakenteeltaan granoblastisia, vaaleita gneissejä, jotka sisältävät plagioklaasia ja/tai mikrokliinia, diopsidia ja kvartsia sekä paikoin myös skapoliittia, biotiittia ja karbonaattia. Yleisin aksessorinen mineraali on pyöreähkö titaniitti (Parras, 1941, 1958 ; Härme, 1954 a ja b). Lisäksi esiintyy aksessorisesti usein grafiittia ja zirkonia. Diopsidigneissit ovat useimmiten kerroksellisia, vieläpä karbonaattipitoisia välikerroksia sisältäviä (kuva 3) ja siis sedimenttisyntyisiä. Run-

18 saimmin ja tyypillisimpinä niitä esiintyy pyroksenigneissialueen keski- ja pohjoisosissa. Niiden plagioklaasi on usein hyvin anortiittipitoista, joskus jopa bytowniittista. Skapoliittia esiintyy etupäässä silloin, kun kivilaji sisältää vielä karbonaattipitoisia vuorokerroksia, jolloin myös kiven plagioklaasimäärä on pienempi (Härme, 1954 a ; Parras, 1958). Voimakkaammin uudestikiteytyneissä tyypeissä on biotiittia yleensä vähän tai ei lainkaan ja runsaammin sitä tavataan silloin kun sekundääristä liuskeutumista tai graniittiutumista on todettavissa. Usein ilmenee sekundääristä muuttumista alemman lämpötilan fasieksessa siten, että diopsidi on joko osittain tai kokonaan muuttunut hyvin vaaleaksi amfiboliksi. Tällöin on plagioklaasi vielä saattanut säilyä suhteellisen kirkkaana ja anortiittirikkaana. Pitemmälle menneessä alemman lämpötilan metamorfoosissa esiintyy muuttumistuloksena jälleen karbonaattia. Kuten mainittiin, on näissä kivilajeissa kerroksellisuus useimmiten todettavissa ja niin muodoin niiden sedimenttinen alkuperä on ilmeinen. Paikoin on kerroksellinen rakenne heikko, mutta tällöin antavat karbonaatti- ja/tai skapoliitti- ja diopsidipitoiset juovat ja välikerrokset selviä viitteitä kiven sedimenttisestä alkuperästä, vaikka kivilaji uudestikiteytymisen tuloksena olisikin keskirakeista ja jopa syväkiven näköistä. Plagioklaasin ja mikrokliinin runsaus eri kerroksissa vaihtelee suuresti vieläpä samassa paljastumassa (Härme, 1954 a ja b). Mitään stratigrafista järjestystä ei plagioklaasin ja mikrokliinin esiintymisessä ole voitu todeta. Petrografisesti on diopsidigneissej ä yksityiskohtaisesti kuvannut Parras (1941, 1958). Alkuaan ovat diopsidigneissit olleet karbonaattipitoisia maasälpärikkaita hiekkasedimenttejä, ja niistä tavataan kaikki vaihettumisasteet alueen muihin sedimenttisyntyisiin gneissityyppeihin. Karbonaattipitoisuus on ollut se tekijä, joka metamorfoosissa on tehnyt diopsidin ja paikoin myös skapoliitin syntymisen mahdolliseksi. Milloin kivilajin kokoomus muuten on antanut edellytykset, on karbonaatin puuttuessa metamorfoosissa syntynyt hypersteniä (vrt. seur.). 17 HYPERSTENIGNEISSIT Pyroksenigneissien alueella esiintyy gneissejä, jotka sisältävät sekä diopsidia että hypersteniä tai vain hypersteniä. Näiden gneissien kokoomus on melkoisen vaihteleva, mutta yleisesti ne ovat (Fe, Mg)-rikkaampia ja Ca-köyhempiä kuin vaaleat diopsidigneissit. Väriltään ne ovat ruskehtavia ja sävyltään yleensä tummempia kuin edellä kuvatut diopsidigneissit. Hyperstenipitoiset gneissit ovat kerroksellisia tai ainakin juovaisia, mutta usein tapaa myös sellaisia gneissityyppejä, jotka ovat varsin homogeenisia ja saattaisivat olla magmaattista alkuperää ,74

19 18 Pyroksenigneissityyppejä on petrografisesti kuvannut Parras (1941, 1958). PYROKSENIAMFIBOLIITIT Diopsidi- ja hyperstenipitoiset amfiboliitit ovat yleensä kerroksellisia, tummia kivilajeja, joissa pyrokseneja esiintyy vaihtelevassa määrässä. Alkuperältaan ne ovat joko emäksisiä vulkaniitteja tai osittain rapautuneen emäksisen vulkaanisen aineksen sekaisia sedimenttejä, jotka paikoin ovat olleet myös karbonaattipitoisia. Edellistä tyyppiä edustavat mm. Karkkilan karttalehden (lehti 2042 ; Härme, 1954a) alueen lounaisosan diopsidi-hypersteniamfiboliitit, jotka alkuaan ovat olleet jonkin verran karbonaattia sisältäviä tuffiitteja (vrt. Simonen, 1956). Näitä kivilajityyppejä on petrografisesti kuvannut K. Parras (1941, 1958) sekä osittain myös Härme (1954a) ja Salli (1955). Jälkimmäistä tyyppiä edustavat ne diopsidiamfiboliitit, joita esiintyy Lounais-Suomen rannikkoseudulla, mm. Paraisilla (Metzger 1945). Nämä diopsidiamfiboliitit ovat vaaleampia kuin edellisen ryhmän kivilajityypit, mutta osittain emäksisempiä kuin Länsi- Uudenmaan vaaleat diopsidigneissit. Alueellisesti diopsidiamfiboliitit liittyvät kalkkipitoisten happamien gneissien vyöhykkeeseen sellaisilla seuduilla, joilla esiintyy gneissien kanssa vuorokerrostuneita emäksisiä tuffiittisia kivilajeja. Sen vuoksi mm. Paraisten diopsidiamfiboliiteista osa on luonteeltaan suoraan rinnastettavissa vaaleihin diopsidigneisseihin. Paraisten seudun diopsidiamfiboliitteja ovat kuvanneet A. Laitakari (1921), Hausen (1944) ja Metzger (1945). Metzger on julkaisussaan erottanut niistä kaksi tyyppiä, joista hän pitää toista alkuperältään metamorfisena merkelinä ja toista magmaattisena. Karkkilan (2042 ; Härme, 1954a) ja Someron (2024 ; Simonen, 1956) karttalehtien alueilla esiintyy Somerniemen-Hyvinkään emäksisten vulkaniittien vyöhykkeessä paikoin vähäistä pyroksenipitoisuutta. Tällöin kuitenkin kivilaji sisältää tavallisesti enemmän sarvivälkettä kuin pyroksenia ja sen vuoksi ne on tässä yhteydessä luettu vulkaniittien ja vulkaanisperäisten amfiboliittien ryhmään. KALKKIKIV E T Lounais-Suomen kalkkikivet esiintyvät, miltei yksinomaan happamien gneissien tai geneettisesti niihin kuuluvien diopsidigneissien yhteydessä, kuten edellä on jo mainittukin. Tämä esiintymistapa on niin säännönmukainen, että pääosa kalkkikivistä sijaitsee edelläkuvatulla pyroksenigneissialueella tai siihen jatkeena

20 etelä- ja lounaispuolella liittyvällä happamien gneissien alueella. Happamien gneissien-diopsidigneissien alueen reunoilla olevat kalkkiesiintymät, kuten esim. Sauvon pitäjän tienoilla tai Paraisilla, kuuluvat nekin happamien gneissien vyöhykkeeseen (vrt. sivu 44 ja liite 2), sillä näiden kalkkikivien välittömässä yhteydessä esiintyy aina, vaikka joskus vähäisinä jätteinä, maasälpärikkaita gneissejä. Samoin on laita myös Lounais-Suomen saaristossa oleviin kalkkiesiintymiin nähden. Kauempana tästä happamien gneissien vyöhykkeestä tavataan vain muutamia pieniä kalkkiesiintymiä, kuten Vampulassa (Koskinen 1953) ja Urjalassa sekä Ypäjällä (Neuvonen, 1956). Vampulan esiintymät sisältävät kuitenkin karkeata kvartsia ja vaikka ne esiintyvät amfiboliittien yhteydessä, niihin liittyy kuitenkin kvartsi-maasälpägneissiä ohuina välikerroksina. Urjalan ja Ypäjän pienet kalkkiesiintymät liittyvät kvartsi-maasälpägneisseihin, joissa tavataan paikoin myös diopsidipitoisia välikerroksia. Happamien gneissien vyöhykkeen länsiosassa, sekä Paraisten tienoilla että myös lounaisella saaristoalueella, esiintyy kalkkikivien läheisyydessä amfiboliittisia kivilajeja, jotka useasti ovat vuorokerroksellisina happamien gneissien kanssa (vrt. sivu 48). Samoin on laita myös Tammisaaren saariston kalkkiesiintymiin nähden, joiden alue edustaa rajavyöhykettä happamien gneissien alueen ja emäksisten vulkaanisten kivilajien alueen välillä (vrt. sivu 12).

21 Turun karttalehden alueen karbonaattikivilajit ovat enimmäkseen melko puhtaita kalsiittikiviä. Vähäisiä dolomiittilinssejä tai dolomiittisia välikerroksia on todettu mm. Kytäjän Kalkkivuoressa, Vihdin Mangårdin louhoksessa, Lohjan louhoksissa sekä Westanfjärdin louhoksissa. Yleensä Lounais-Suomen kalkkikivet ovat kerroksellisia tai sisältävät kvartsi- ja maasälpärakeita joko hajallaan tai juovina, vieläpä kvårtsi-maasälpäliusketta välikerroksina. Karsimuodostusta tavataan sekä pienten että suurten kalkkiesiintymien yhteydessä vaihtelevassa määrässä (kuva 4). - Kalkkikiviesiintymiä ovat kuvanneet mm. Frosterus (1909), Eskola (1913, 1914), Laitakari (1916, 1921), Eskola, Hackman, Laitakari ja Wilkman (1919), Rankama (1938), Metzger (1940, 1945, 1947, 1954 a ja b), Parras (1941, 1954, 1958), Wiik (1949), Kalla (1952), Strandström (1952), Koskinen (1953), Salli (1953, 1955), Ahlfors (1954), Aurola (1954), Härme (1954 a ja b), Neuvonen (1954), Parras ja Tavela (1954) sekä Lehijärvi (1955). EMÄKSISET VULKANIITIT JA AMFIBOLIITIT Emäksisiä vulkaniitteja esiintyy Turun yleiskarttalehden alueella runsaimmin kahdessa vyöhykkeessä. Pohjoisempi vyöhyke kulkee Kalvolasta Hämeenlinnan luoteispuolitse Tammelan kautta Somerolle, josta se osaksi kaartuu itään, Karkkilan pohjoispuolitse Hyvinkäälle, mutta osaksi leviää Somerolta hajanaisempana myös luoteeseen ja länteen päin. Toinen

22 eteläisempi emäksisten vulkaniittien vyöhyke esiintyy Snappertunan- Tammisaaren saaristossa, josta se jatkuu haj anaisena Hangon länsipuolelle Hiittisten saaristoon saakka. Näihin vyöhykkeisiin sisältyy ilmeisiä laavatyyppejä, kuten uraliitti- ja/tai plagioklaasiporfyriittejä, mutta myös kerroksellisia, joskus jopa kerrallisia tuffiitteja esiintyy yleisesti, ja onpa tavattu ilmeisiä agglomeraattisia rakenteitakin. Kalvolassa, Keihäsjärven itäpuolella on todettu myös mantelikiveä. Parhaiten ovat primääriset rakennepiirteet säilyneet Kalvolan-Someron-Hyvinkään vyöhykkeessä. Muualla on tektonisoituminen ja metamorfoosi ollut voimakkaampaa hävittäen primäärisiä rakennepiirteitä, (kuva 5) joista ainoastaan kerroksellisuus on jossain määrin säilynyt. Vulkaanista alkuperää olevia emäksisiä kivilajeja tavataan vaihtelevassa määrässä metamorfoituneina myös Kiskon-Orijärven seuduilla suhteellisen rajoitetulla alueella (vrt. sivu 40). Kerroksellisiin vulkaniitteihin liittyy ohuina, epäsäännöllisinä välikerroksina paikoin myös fylliittiä ja kiilleliusketta. Vulkaniittialueiden laidoilla, kuten esim. karttalehden länsiosassa Loimaan (2111 ; Salli, 1953) ja Marttilan (2022 ; Huhma, 1958) kallioperäkarttalehtien alueilla samoinkuin Turun seudulla (Hietanen, 1947), on emäksisten vulkaniittien vaihettuminen kiilleliuskeisiin asteittainen. Paikoin emäksiset vulkaniitit ovat joutuneet voimakkaan graniittiutumisen alaisiksi tai sulkeumiksi mikrokliinigraniittiin, jolloin kiven tummat mineraalit ovat biotiittiutuneet. Kun kvartsimäärä on samalla kasvanut, ei tällaisista sulkeumalinsseistä ja -luiroista enää aina voi varmuudella todeta kiven alkuperää. Todennäköistä on, että tällaisia emäksistä alkuperää olevia sulkeumia, varsinkin granaattipitoisina (Härme, 1954 a ; Lehijärvi, 1957), on kartalle merkitty jopa kiillegneisseinä. Kiskon Liipolan louhoksen tienoilla on kerroksellisessa emäksisessä vulkaniitissa todettu ohuina välikerroksina punaista tiivistä jaspiskvartsiittia. Vastaavanlaisia, alkuaan sintterimäisiä kerroksia on tavattu siellä täällä muuallakin emäksisiin vulkaniitteihin tai vulkaanisperäisiin amfiboliitteihin (mm. Kuovilan aseman luoteispuolella) liittyvänä (vrt. Härme, 1954 a). Emäksisiä vulkaniitteja ovat yleiskarttalehden alueen eri puolilta kuvanneet Eskola (1914), Parras (1941, 1958), Hietanen (1947), Edelman (1949 c, 1956), Simonen (1949, 1956), Koskinen (1953), Salli (1953), Härme (1954 a ja b), Laitala (1954), Neuvonen (1954, 1956) ja A. Huhma (1959). Kalvolan-Someron-Hyvinkään kaari, samoin kuin osaksi Snappertunan-Tammisaaren saaristokin lienevät olleet alueen emäksisen vulkanismin päävyöhykkeitä, sillä niissä tavataan runsaimmin alkuperäisiksi laavoiksi luettavia kivilajeja, kuten esim. porfyriittejä sekä myös hienorakeisia, tasarakeisia kivilajeja, joissa usein on vielä ofiittinen rakenne. 21

23 22 Nämä tasarakeiset kivilajit vastaavat kokoomukseltaan gabroja ja varsinkin Kalvolan-Someron-Hyvinkään vyöhykkeessä tavataan usein niiden asteittaista vaihettumista uraliitti- j a/tai plagioklaasiporfyriiteiksi sekä toisaalta keskirakeisiksi homogeenisiksi kivilajeiksi, jotka useassa tapauksessa on merkitty kartalle gabroina. Monin paikoin saattaa todeta eri laavakivityyppien lävistävän kerroksellisia vulkaniitteja. Toisaalta näissä päävyöhykkeissä vulkaniitteihin liittyy yleisesti gabroa, joka varsinkin pohjoisemmassa kaaressa on usein vielä kauniin ofiittista rakenteeltaan. Niinpä esim. Karkkilan karttalehdellä (2042) vulkaniitit reunustavat gabrovyöhykettä. Onkin todennäköistä, että nämä vulkaniitit ja gabrot kuuluvat geneettisesti yhteen (Härme, 1954 a ; Neuvonen, 1956). Silloin gabrot edustavat näissä vyöhykkeissä vulkaanisesti purkautuneen magman puolipinnallista tai syvää intruusioaluetta. Karttalehden kaakkoisosassa pyroksenigneissialueen etelälaidalla esiintyy kivilajiryhmä, josta Erkki Mikkola on käyttänyt kenttätutkimuksissa nimitystä»juovadioriitti» (vrt. Eskola, 1941 ; Parras, 1954). Tällä nimityksellä tarkoitettu kivilajityyppi on hyvin epähomogeeninen ja se sisältää etupäässä emäksisiä kivilajeja alkuperältään selvästi vulkaanisista, kerroksellisista tai blastoporfyyrisistä amfiboliiteista keskirakeisiin gabromaisiin muunnoksiin saakka. Happamampina muunnoksina liittyy»juovadioriittiin» kokoomukseltaan dioriittisia ja jopa oligoklaasigraniittisiakin juovia useimmiten täysin epäsäännöllisesti. Parhaiten tämän kivilajiryhmän muunnokset lienevät säilyneet Mustiossa (Metzger, 1928 ; Härme, 1954 b), jossa ryhmä näyttää esiintyvän vulkaanisena patjana. Muualla sen sijaan kiven eri happamuusasteiset juovat vaihtelevat täysin epäsäännöllisesti jo muutamien neliömetrien aloilla, joten minkäänlainen kivilajien jaoitus ei kartalla ole ollut mahdollista. Useimmiten tämä kivilajityyppi on varsin selvästi suuntautunutta j a voimakkaasti uudestikiteytynyttä, joten sen mikroskooppisen rakenne on yleensä granoblastinen. Tämän kivilajiseoksen keskiarvokokoomus on lähinnä dioriittinen ja tämä seikka lienee antanut E. Mikkolalle aiheen käyttää siitä kenttänimeä»juovadioriitti», joka sellaisenaan on epäoikeutettu. Epähomogeenisuudestaan huolimatta»juovadioriitti» muodostaa kuitenkin yhtenäisiä vyöhykkeitä ja linssejä yksinkertaisen kivilajin tapaan. Tämä seikka viittaa siihen, että kiven erilaiset osat kuuluvat geneettisesti yhteen. Tällä perusteella»juovadioriittia» on käsitelty kartalla yhtenäisenä kivilajina.»juovadioriittia» esiintyy etupäässä happamien gneissien vyöhykkeen etelälaidalla (mm. Helsingin tienoilla sitä tavataan monessa paikassa). Edelleen sitä tavataan Inkoon-Tammisaaren-Hiittisten saaristossa ja osittain siihen lienee luettava myös ne kivilajit, joita Edelman (1956, 1960) on nimittänyt emäksiseksi raitaiseksi sarjaksi.»juovadioriitin» happamat juovat lienevätkin osittain alkuperältään arkoosimaisia välikerroksia.

24 Koska kivilaji kuitenkin huomattavalta osalta lienee emäksistä vulkaanista alkuperää ja on uudestikiteytynyt etupäässä amfiboliittifasieksessa, se on merkitty kartalle pääasiassa amfiboliittina vihreällä värillä. Amfiboliiteiksi metamorfoituneitten kivilajien alkuperän määrittelyssä on yleisestikin esiintynyt jonkin verran vaikeuksia eikä vähäistä epäjohdonmukaisuutta aina ole voitu välttää. Pääosaltaan amfiboliitit ovat alkuaan emäksisiä vulkaniitteja ja ne onkin merkitty vihreällä karttavärillä silloin, kun kerroksellisuus, juovaisuus tai raekoko ovat antaneet viitteitä niiden vulkaanisesta alkuperästä. Karkearakeisemmat ja homogeenisemmat amfiboliitit on useimmissa tapauksissa merkitty gabroiksi. On kuitenkin huomattava, että sekä kiven deformoituminen että metamorfoosi ovat saattaneet suurestikin muuttaa kiven rakennepiirteitä ja raekokoa. Toisaalta on todettava, että myöskään laavapatjat eivät ole kauttaaltaan olleet hienorakeisia, vaan varsinkin paksujen laavapatjojen keskiosat ovat keskirakeisia ja rakenteeltaan hyvin homogeenisia (vrt. Härme, 1954 b). AGGLOMERAATIT JA KONGLOMERAATIT Agglomeraatteja on lukuisasti kuvattu varsinkin Turun yleiskarttalehden pohjoisosissa, missä ne liittyvät emäksisiin vulkaniitteihin (kuva 6).

25 24 Huomattavammassa määrässä niitä esiintyy Loimaan (2111 ; Salli, 1953), Karkkilan (2042 ; Härme, 1954 a), Suomusjärven (2023 ; Salli, 1955), Perniön (2012 ; Seitsaari, 1955), Forssan (2113 ; Neuvonen, 1956) ja Someron (2024 ; Simonen, 1956) karttalehtien alueilla. Niiden agglomeraattinen luonne ei kuitenkaan aina ole täysin selvä. Murskaleet ovat joskus teräväsärmäisiä, mutta monasti ne ovat myös selvästi pyöristyneitä konglomeraatin pallojen tapaan. Pallot ovat useimmissa tapauksissa emäksistä vulkaanista kivilajia, mutta paikoin tavataan palloina myös vaaleita, hienorakeisia happamia kivilajeja. Siellä täällä näkyy myös varsinkin iskosaineksen selvää lajittumista, kerroksellisuutta ja jopa virtakerroksellisuuttakin. Useimmissa tapauksissa on iskos kuitenkin emäksistä vulkaanista ainesta. Tällaisia muodostumia on nimitettävä lähinnä oligomiktisiksi vulkaanisiksi konglomeraateiksi. Kiskon seuduilla esiintyy myös joitakin selviä konglomeraattej a, jotka ovat luonteeltaan polymiktisiä (Eskola, 1914 ; Toivo Mikkola, 1950 ; Tuominen, 1951, 1957). Niissä pallot ovat hyvin pyöristyneitä ja iskos selvästi lajittunutta. Välikerroksina on paikoin kordieriitti- ja andalusiittipitoista gneissi ä. Somerniemellä, Painiojärven tienoilla on Simonen (1956) todennut happamassa hälleflintamaisessa kivessä agglomeraattimaista rakennetta. Koijärvellä, Kokkojärven lounaispuolella on Neuvonen (1956) maininnut esiintyvän agglomeraattirakennetta kokoomukseltaan intermediäärisessä vulkaanisessa kivilajissa. Mikään edellä mainituista konglomeraattimaisista esiintymistä ei kuitenkaan kuulu sedimenttimuodostuman pohjaan, vaan ne näyttävät kaikki syntyneen vulkaanisen toiminnan yhteydessä. SYVÄKIVILAJIT Samalla tavalla kuin pintakivilajit voidaan myös syväkivet rajoittaa eri tyyppien pääasiallisimpiin esiintymisalueisiin. Gabrot j a dioriitit liittyvät suurimmaksi osaksi emäksisten vulkaniittien päävyöhykkeisiin, Kalvolan-Someron-Hyvinkään kaaren sekä Tammisaaren saaristoalueeseen, joskin pienempiä gabrointruusioita esiintyy siellä täällä muuallakin. Jossain määrin seuraavat näitä samoja alueita myös kvartsidioriitit, joita tavataan runsaimmin karttalehden pohjoisosassa, Hämeenlinnan (2131), Forssan (2113) ja Loimaan (2111) kallioperäkarttalehtien alueilla, sekä Porkkalan saariston-hankoniemen-huittisten vyöhykkeessä (Kranck, 1933 ; Edelman, 1960). Pienempiä kvartsidioriitti-intruusioita tavataan pyroksenigneissien alueella, missä ne ovat pyroksenipitoisia (Parras, 1941, 1958 ; Härme, 1954 a ; Salli, 1955). Kirkkonummen-Karjaan-Tammisaaren-

26 Bromarvin vyöhykkeeseen liittyy myös vaihtelevasti graniittiutuneita kvartsidioriitteja. Trondhjemiittiset kivilajityypit esiintyvät niinikään varsin yhtenäisellä alueella karttalehden länsiosissa (Hietanen, 1943, 1947 ; A. Huhma, 1959), josta ne Oripää-Paimio-linjan tienoilla vaihettuvat itäänpäin kvartsidioriiteiksi. Eteläisellä rannikkoseudulla, Snappertunan tienoilla esiintyy myös trondhjemiittisia kivilajityyppejä, jotka samoin vaihettuvat reunoillaan kvartsidioriiteiksi. Peridotiitteja liittyy pieninä pahkuina edellämainittuihin gabroihin, mutta lisäksi niitä tavataan pieninä erillisinä linsseinä j a pahkuina varsinkin pyroksenigneissien alueella. Sederholm (1925) jaoitteli Suomen graniitit neljään ryhmään, joista 1. ryhmään sisältyivät kaikki gneissigraniitit, 2. ryhmään migmatiittej a muodostavat Etelä-Suomen graniitit, 3. ryhmään mm. Obbnäsin, Bodomin, Onaksen, Åvan jne. graniitit sekä 4. ryhmään rapakivet. Käsitykset Lounais-Suomen svekofennialaisten graniittien jaoituksesta ovat myöhemmin osittain muuttuneet. Useimmat myöhemmät tutkijat otaksuvat svekofennialaiseen orogeniaan kuuluneen kaksi happamien syväkivien intruusiovaihetta (syn- ja myöhäiskinemaattiset tai vast. synorogeniset, syntektoniset). Useimmat tutkijat ovat esittäneet synkinemaattisten intruusioiden liittyvän todettavaan differentiatiosarjaan ja olevan etupäässä Na-valtaisia, mutta sen sijaan myöhäiskinemaattisten intruusioiden geneettisessä jaoittelussa esiintyy jonkin verran toisistaan poikkeavia käsityksiä (vrt. Wahl, 1936 a ja b, 1943 ; Parras, 1941 ; Hietanen, 1943, 1947 ; Rankama, 1944, 1946 ; Simonen, 1948 a, 1949, 1959 ; Saksela, 1953 ; Salli, 1953, 1956 ; Eskola, 1954, 1956 ; Härme, 1954 a, 1958). 25 PERIDOTIITIT Peridotiitteja on tavattu pieninä paikallisina gabroon liittyvinä pahkuina mm. Hyvinkään-Someron gabrovyöhykkeessä, jossa ne ilmeisesti ovat gabron differentioitumistuloksia (Härme, 1954 a). Myöskin Loimaan karttalehden (2111) alueella esiintyy ultraemäksisiä kivilajeja Loimaalla ja Ypäjällä (Salli, 1953). Esiintymistavaltaan toisenlaisen ultraemäksisten kivien ryhmän muodostavat erilliset pahkut ja linssit, joita tavataan siellä täällä happamien gneissien alueilla. Varsinkin pyroksenigneissien alueella niitä on useita. Suurin niistä on Salitun peridotiitti (Parras, 1941, 1958 ; Salli, 1955). Pieni peridotiittipahku esiintyy myös Mustiossa (Härme, 1954 b). Karttalehden länsiosan hornblendiittisiä tyyppejä ovat kuvanneet Hietanen (1943, 1947), Hausen (1944), Edelman (1949 c, 1956, 1960) ja Stolpe (1952). Orijärven seudun ultraemäksisiä kivilajeja ovat tutkineet Eskola (1914) ja Toivo Mikkola (1955), joista edellinen pitää niitä magmaattisen, jälkimmäinen metamorfisen differentiaation tuotteina

27 26 ANORTOSIITIT Turun yleiskarttalehden alueella esiintyy muutamia harvoja anortosiittisia syväkivilajeja. Eräs tällainen liittyy mm. Hyvinkään gabroon (Härme, 1954 a). Toinen on Mustiossa, missä se myöskin liittyy gabroon, mutta on siellä kokoomukseltaan miltei ossipiittimainen (Härme, 1954 b). Kolmas anortosiitti sijaitsee erillisenä linssinä Yläneen Kolinummella (Hietanen, 1947). GABROT JA DIORIITIT Karttalehden alueen yhtenäisimmät gabroesiintymät liittyvät Kalvolan-Someron-Hyvinkään emäksisten vulkaniittien vyöhykkeeseen sekä Tammisaaren eteläpuoliseen saaristoon. Vähäisempiä gabroesiintymiä on lisäksi Loimaan karttalehden (2111) alueella (Salli, 1953) ja Vampulan tienoilla (Koskinen, 1953), Vahdon kirkonkylän kaakkoispuolella (Hietanen, 1947) sekä Paraisten eteläpuolisessa saaristossa (Edelman, 1949, 1956, 1960). Useissa tapauksissa gabro vaihettuu asteittain dioriiteiksi ja sen vuoksi gabrot ja dioriitit on kartalle merkitty samalla värillä. Yleensä ovat gabrot ja dioriitit verrattain voimakkaasti uudestikiteytyneitä ja rakenteeltaan granoblastisia. Parhaiten ovat gabrot säilyneet Hyvinkään-Someron vyöhykkeessä sekä Kalvolassa (Neuvonen, 1956 ; Simonen, 1956). Karkkilan karttalehden (2042 ; Härme, 1954 a) alueella ovat gabrot usein pyroksenipitoisia ja ofiittis-hypidiomorfinen rakennekin on niissä varsin yleinen. Tässä vyöhykkeessä vaihtelee gabrojen raekoko karkeahkosta pienirakeiseen. Jälkimmäisten joukossa on myös sellaisia, jotka ovat täysin rinnastettavissa niihin tasarakeisiin tai pieniä uraliittija plagioklaasihajarakeita sisältäviin laavakiviin, jotka esiintyvät vulkaanisten kivien yhteydessä ja jotka sen vuoksi on kartalle merkitty vihreällä värillä (vrt. siv. 22). Voimakkaasti deformoituneita ja metamorfoituneita ovat erikoisesti eteläisen (Pehrman, 1927 ; Kranck, 1933 ; Laitala, 1954 ; Edelman, 1956) ja lounaisen saaristoseudun gabrot, joissa vain harvoissa kohdissa saattaa enää todeta säilyneitä primäärisiä rakenteita. Näillä seuduilla ei näiden kivilajien geneettinen luokittelu useinkaan ole mahdollista, koska suprakrustista alkuperää olevat amfiboliitit usein ovat uudestikiteytyessään saaneet keskirakeisen asun. Ne eivät siten eroa amfiboliittigabroista, joille deformaatio on antanut selvästi suuntautuneen rakenteen ja vieläpä aiheuttanut raekoon pienenemistä. Karttalehden alueen gabroihin liittyy paikoin vähäisiä titaanirautamalmeja, joita aikaisemmin on yritetty myös louhia. Näistä ovat tyypillisimpiä Susimäki Vampulassa (Palmunen, 1925 ; Vaasjoki, 1958) ja Riutta-

28 maa Köyliössä. Pyhäjärvellä (UI.) on useita tällaisia esiintymiä, joista huomattavimmat ovat Kulonsuonmäki (Härme, 1954 a, 1955), Tuppuri ja Mustalampi. Paikoin liittyy emäksisiin kivilajeihin muuallakin titaanirautamalmeja (mm. Attu, Runholmin louhos Paraisilla ; Pehrman, 1927 ; Edelman, 1949 c), mutta useimmiten on myös sivukivilajien metamorfoosi ollut niissä huomattavan voimakas ja sen vuoksi primääriset piirteet ovat vaikeammin todettavissa. KVARTSI- JA GRANODIORIITIT, TRONDHJEMIITIT JA GNEISSIGRANIITIT Kaikki dioriitteja happamammat syväkivilajit, joissa plagioklaasi on vallitsevana maasälpänä, on luettu tähän ryhmään ja merkitty samalla vaaleanruskealla värillä. Näitä kivilajeja esiintyy karttalehden kaikissa osissa. Jätteitä niistä tavaan myös mikrokliinigraniiteiksi merkityillä alueilla, joskin ne siellä ovat yleensä enemmän tai vähemmän mikrokliinigraniitin graniittiuttamia (Sederholm, 1926 ; Simonen, 1949, 1956 ; Eskola, 1952, 1956 ; Salli, 1953 ; Härme, 1954 a, 1958 ; Edelman, 1956 ; Lehijärvi, 1957).

29 Myös tämän ryhmän kivilajeissa todetaan kokoomuksen mukaista alueellista vaihtelua. Puhtaimpina esiintyvät kvartsi- ja granodioriittiset tyypit kenties Hämeenlinnan tienoilla (Simonen, 1948 b). Siellä ne ovat myös parhaiten säilyneet poimutuksessa. Ne ovat vain heikosti suuntautuneita tai täysin deformoitumattomia. Hämeenlinnan seudulta länteen ja lounaaseen esiintyy kvartsi- ja granodioriitteja laajalla alueella (Eskola, 1914 ja 1952 ; Salli, 1953 ; Neuvonen, 1956 ; Simonen, 1956 ; Lehijärvi, 1957 ; A. Huhma, 1959), mutta ne ovat selvemmin metamorfoituneita ja myöskin yleensä rakenteeltaan suuntautuneita (kuva 7). Varsin hyvin säilyneitä kvartsidioriittityyppejä tavataan myös pyroksenigneissien alueella, karttalehden itäosassa, missä ne ovat usein myös pyroksenipitoisia, charnockiittisia (Parras, 1941, 1958 ; Härme, 1954 a ; Salli, 1955). Karttalehden etelälaidalla, Porkkalan-Hangon-Hiittisten saaristossa esiintyvät kvartsidioriitit sen sijaan ovat yleensä voimakkaasti metamorfoituneita ja myöskin liuskeisuus on niissä yleensä selvä (Sederholm, 1926 ; Edelman, 1956). Trondhjemiittisia tyyppejä tavataan runsaimmin rannikkoseudulla, karttalehden luoteisosassa (Hietanen, 1943, 1947), Uudenkaupungin seuduilla (*Uudenkaupungin graniitti»; kuva 8), mutta jonkin verran myös Turun seuduilla (Hietanen, 1947), jossa niiden läheisyydessä on charnockiitteja (vrt. Hackman, 1923). Salon tienoilla (Lehijärvi, 1957 ; A Huhma, 1959.) tavataan

30 vaihtelevassa määrässä graniittiutuneita trondhjemiittisia tyyppejä mikrokliinigraniittivaltaisella alueella, mutta suunnilleen Oripää-Paimio-linjan tienoilla ne itäänpäin vaihettuvat kvartsidioriiteiksi. Vähäisemmässä määrässä tavataan trondhjemiittisia kivilajeja myös eteläisellä rannikolla Snappertunan tienoilla ja sielläkin ne vaihettuvat kvartsidioriitteihin. Karkeita mikrokliinihajarakeita sisältävää natronrikasta syväkiveä tavataan karttalehden alueella monessa kohdassa. Laajin ja yhtenäisin tämän laatuinen kivilajialue esiintyy Loimaan (2111) ja Forssan (2113) karttalehtien rajalla Metsämaan seuduilla (kuva 9), jossa siitä on käytetty nimitystä mikrokliiniporfyroblastinen graniitti (Salli, 1953 ; Neuvonen, 1956). 29 Kuva 9. Porfyrinen graniitti. Mikrokliiniporfyroblasteja esiintyy myös kuvan yläreunassa olevassa gabrosulkeumassa. Metsämaan kirkolta noin 2 km koilliseen. 1/8 luonn. kokoa. Fig. 9. Porphyritic granite. Porphyroblasts of microcline granite also occur in the gabbroidic inclusion shown in the upper part of the picture. About 2 km N.E. of Metsämaa. 1/8 natural size. Aikaisemmin on happamista natronvaltaisista syväkivilajeista yleisesti käytetty nimeä gneissigraniitti silloin, kun kivessä on havaittavissa selvä liuskeisuus. Tätä nimitystä on käytetty myös lukuisissa tämän alueen syväkivilajeja käsittelevissä julkaisuissa (Sederholm, 1924, 1925, 1926 ; Kranck, 1933, 1937 ; ym.). Nimi kuvaa tosin kivilajin rakennetta ja asua, mutta sitä on käytetty etupäässä alueen plagioklaasirikkaista syväkivistä, joita ei voi nimittää graniiteiksi ilman mainintaa natronvaltaisuudesta. Edelleen saattaa sama kivilaji jossain kohdassa olla selvästi liuskeinen, kun sen sijaan rakenne toisessa kohdassa on miltei suuntautumaton. Kun lisäksi nämä syväkivet on mahdollista luokitella kokoomuksen perus-

31 teella, on gneissigraniitti-nimen käyttöä pyritty viimeaikaisissa tutkimuksissa välttämään. Lounais-Suomen plagioklaasivaltaisissa syväkivissä tavataan luonteenomaisina sulkeumina paitsi suprakrustisten kivilajien murskaleita myös gabroa ja dioriittia (vrt. Eskola, 1914). Niitä esiintyy kauttaaltaan koko karttalehden alueella, mutta erikoisen tyypillisiä ne ovat eteläisen saaristoalueen ja varsinkin Hankoniemen kvartsidioriiteille (kuva 10), missä ne usein ovat jonkin verran venyneitä liuskeisuuden suunnassa. Alkuperäinen särmikäs, murskalemainen muoto on niissä kuitenkin selvästi todettavissa. Tämän ryhmän syväkivilajeissa tavataan siellä täällä myös almandiittista granaattia (Hietanen, 1947 ; Salli, 1955 ; Lehijärvi, 1957). Säännönmukaiselta näyttää, että granaattia esiintyy nimenomaan silloin, kun mikrokliinigraniitti on aiheuttanut kalimetasomatoosia kivilajissa (Härme, 1958). Useimmat tutkijat ovat pitäneet Lounais-Suomen happamia natronvaltaisia intruusioita synnyltään magmaattisina ja todettavaan differentiaatiosarjaan liittyvinä. Tästä poikkeavia käsityksiä ovat esittäneet mm. Tuominen (1957) ja Parras (1958).

32 MIKROKLIINIGRANIITIT Mikrokliinivaltaista graniittia esiintyy karttalehden alueella vallitsevana kahdessa suuressa vyöhykkeessä. Pohjoinen vyöhyke kulkee melko yhtenäisenä halki karttalehden keskiosan, Hämeenlinnan eteläpuolitse länteen Somerolle, missä se kääntyy lounaaseen päin Salon tienoille ja jatkuu sieltä edelleen Turun seutujen kautta länteen päin (Härme, 1958). Toinen mikrokliinigraniittivyöhyke on samansuuntainen, mutta epäyhtenäisempi. Se kulkee pyroksenigneissien - happamien gneissien vyöhykkeen eteläpuolella ja muodostaa suuria pahkuja Haapajärven, Tenholan- Bromarvin sekä Gullkronan seuduilla (Edelman, 1949 c). Muutamia harvoja paikallisia poikkeuksia lukuunottamatta ovat karttalehtialueen mikrokliinigraniitit väriltään punaisia ja yleensä vähintäin keskirakeisia tai karkeita, usein näöltään jopa pegmatiittimaisia. Alueellisesti katsoen ne ovat harvoin puhtaita, vaan sisältävät eri kokoisia ja hyvin vaihtelevassa määrässä muuttuneita sulkeumia. Normaalisti esiintyvän päämineraalikookomuksen (mikrokliini, plagioklaasi, kvartsi ja biotiitti) ohella on kivilajissa miltei säännöllisesti granaattia (almandiittia) sekä joskus kordieriittia (kuva 11 ; Sederholm, 1926 ; Pehrman, 1936 ; Salli, 1955 ; Lehijärvi, 1957), kuten esim. Turussa (Kakolan graniitti, Hietanen 1947), Tenholassa ja Launosissa (Härme, 1954 a, 1958).

33 32 Edellä mainittujen suurten mikrokliinigraniitin vyöhykkeitten lisäksi esiintyy pienempiä mikrokliinigraniitin intruusioita lukuisasti karttalehden eri puolilla. Rapakiveä ja eräitä juonikivilajeja lukuunottamatta lävistävät lukuisat mikrokliinigraniitin juonet karttalehden kaikkia kivilajeja ja muodostavat niiden kanssa migmatiitteja. Tällöin on maastossa usein vaikea päätellä, mikä kivilaji kussakin paljastumassa on vallitseva, mutta yleisenä periaatteena on pidetty, että kivilaji merkitään mikrokliinigraniitiksi silloin, kun sen on arvioitu sisältävän enemmän kuin 50 % mikrokliinigraniitin ainesta. Kivilaji saattaa siis olla huomattavan migmatiittinen ja kuitenkin se on kartalle vielä merkitty vanhempaa»isäntäkivilajia» vastaavalla värillä. Poikkeuksen tästä muodostavat eräät alueet Turun seudulla ja varsinkin Turun pohjoispuolella (Hietanen, 1947). Tässä suhteessa ei Hietasen (Turun seudun) karttaan ole tehty muutoksia, vaan se on siirretty yleiskarttalehteen miltei sellaisenaan (vrt. sivu 13). Todellisuudessa siis Turun pohjoispuolinen alue Mynämäen tienoille saakka on mikrokliinigraniittivaltaisempaa kuin mitä kartta esittää. Sederholm (1925) on graniittiluokittelussaan sijoittanut kalivaltaisen Hangon graniitin toiseen, migmatiitteja muodostavien graniittien ryhmään. Tätä graniittia esiintyy Hangon seuduilla etupäässä vain Hankoniemen kärjessä ja saaristossa, jossa tämän kivilajityypin vyöhyke jatkuu myös itäänpäin aina Helsingin tienoille saakka. Hangon graniitin esiintymisestä Porkkalan-Siuntion-Kirkkonummen seuduilla mainitsee jo Sederholm (1926), joka totesi myös, että tämä graniitti ei ole jähmettynyt magmasta yhdellä kertaa, vaan kivilaji on syntynyt useassa liikunto- ja injektiovaiheessa. Hangon graniittia ja sen syntyä ovat käsitelleet sittemmin useat tutkijat. Kokonaisuutena Hangon graniitti on erittäin epähomogeeninen sisältäen runsaasti erilaisia biotiittirikkaita sulkeumia ja jäännösluiroja. Perniön seudun graniitti sen sijaan on paikoin varsin tasalaatuista, joskin siihen liittyy myös epähomogeenisia alueita (vrt. Eskola, 1914, 1956 ; Salli, 1955 ; Lehijärvi, 1957). Yleisin mikrokliinigraniittityyppi karttalehden alueella on raekooltaan karkea ja näöltään pegmatiittimainen. Sen monin paikoin selvästi todettava intrusiivinen esiintymistapa samoin kuin kemiallinen kokoomuskin osoittavat kuitenkin, että kysymyksessä ei ole pegmatiitti, vaan todellinen graniitti (Härme, 1958), joka vain primäärikokoomuksensa ja kiteytymisolosuhteittensa vuoksi on saanut karkean pegmatiittimaisen asun. Yleisesti katsoen on mikrokliinigraniitin, varsinkin karkean graniittityypin suuntaus hyvin heikko tai puuttuu kokonaan. Vain siellä täällä tavataan paikallisia, joskus voimakkaitakin ruhj evyöhykkeitä, jotka lienevät lohkoliikuntojen aiheuttamia. Keskirakeisissa tyypeissä tavataan paikoin juoksurakenteen tapaista suuntausta (Perniön graniitti ; kuva 12 ; Eskola, 1914), mutta metasomaattisen graniittiutumisen kautta syntyneet keski-

34 rakeiset mikrokliinigraniitit seuraavat usein myös isäntäkivilajin vanhaa suuntausta (Eskola, 1952 ; Edelman, 1956 ; Härme, 1959). Useat viimeaikaiset tutkijat ovat pitäneet mikrokliinigraniittia synnyltään palingeenisena (Sederholm, 1912 ; Wahl, 1926a ja b, 1944 ; Eskola, 1939, 1941, 1955 ja 1956 ; Hansen, 1944; Metzger, 1945, 1947 ; Rankama, 1946 ; Simonen, 1948 a ; Neuvonen, 1956 ; vrt. Hietanen, 1947, s. 1080, Kakolan graniitti) ja iältään useimmat pitävät sitä myöhäiskinemaattisena. Näistä poikkeavia käsityksiä edustavat Hietanen (1943, 1947) ja Saksela (1953), joiden mukaan Lounais-Suomessa esiintyy kaksi differentiaatiosarjaa. Tämän käsityskannan mukaan edellä mainittu karkea mikrokliinigraniitti kuuluisi osittain kummankin differentiaation lopputuotteisiin. PEGMATIITIT Pegmatiitteja esiintyy karttalehden alueen eri puolilla. Tunnetuimmat niistä lienevät Kemiön ja Tammelan seutujen pegmatiitit, jotka osittain ovat taloudellisesti käyttökelpoisia. Paikoin ne sisältävät harvinaisia mineraaleja ja kuuluvat siten ns. kompleksipegmatiittien ryhmään. Kemiön

35 34 ja Orijärven seutujen pegmatiitteja on kuvannut Eskola (1914 a ja b) ja Tammelan seudun pegmatiitteja Mäkinen (1913). Someron tienoilta ovat pegmatiitissa olevaa petaliittia tutkineet Toini Mikkola ja Wiik (1947). Saaristoseutujen pegmatiitteja ovat kuvanneet Sederholm (1926), Laitakari (1921), Pehrman (1927), Kranck (1933) ja Edelman (1949 c, 1956, 1960). Uudempien kallioperäkarttalehtien alueilta ovat pegmatiitteja kuvanneet Neuvonen (1956), Simonen (1956), Lehijärvi (1957) ja A. Huhma (1959). Karttalehden länsiosassa on Hietanen (1943, 1947 ; vrt. A. Huhma, 1959) erottanut sekä trondhjemiitteihin että graniitteihin liittyviä pegmatiitteja. Mikrokliinigraniitti on kuitenkin esiintymistavaltaan usein pegmatiittimaisen karkeata ja sitä on myös nimitetty pegmatiitiksi. Tässä lienee eräs syy siihen, että tilastollisesti on todettu Lounais-Suomen pegmatiiteista vain pienen osan olevan kompleksipegmatiitteja. Mikrokliinigraniittia ovatkin useat myöhemmät tutkijat nimittäneet pegmatiittigraniitiksi (Metzger, 1945 ; Simonen, 1949 ; Salli, 1953 ; Härme, 1954 a, 1958). EMÄKSISIÄ JUONIKIVILAJEJA Lounaisella j a eteläisellä rannikkoseudulla tavataan siellä täällä lävistäviä diabaasijuonia. Niitä on kuvattu mm. Paraisilla (Laitakari, 1921 a ; Pehrman, 1933 ; Metzger, 1945), Gullkronan tienoilta (Edelman, 1949 d, 1956, 1960), Korppoon-Nauvon tienoilta (Hausen, 1940, 1944) ja Tammisaaren-Porkkalan saaristosta (Sederholm, 1926 ; Kranck, 1933, 1937). Sederholmin (1926) mukaan näitä lävistäviä emäksisiä juonia on kahden ikäisiä. Vanhemmat metabasalttiset juonet lävistävät gneissejä ja ensimmäisen ryhmän graniitteja mutta toisen ryhmän graniitit lävistävät puolestaan näitä juonia. Lisäksi ne ovat usein sekundäärisesti suuntautuneita ja metamorfoituneet amfiboliiteiksi. Nuoremmat emäksiset juonet (»trap»- juonet) lävistävät myös toisen ryhmän graniitteja ja Sederholm pitää niitä nuorempina kuin kolmannen ryhmän graniitit, mutta rapakiviä vanhempina (vrt. Metzger, 1945) ja siten subjotunilaisina. Nuoremmat juonet ovat myös monessa tapauksessa varsin hyvin säilyttäneet primäärisen magmaattisen rakenteensa. Näitä emäksisiä juonikivilajeja on tavattu etupäässä Etelä- ja Lounais- Suomen saaristossa sekä rannikolla. Osittain tämä saattaa johtua rannikon j a saariston paremmista paljastumista, jossa niitä on ollut helpompi todeta, mutta toisaalta rannikon j a saariston seutujen kallioperässä esiintyy suhteellisesti runsaammin eri-ikäisiä rakoja ja ruhjevyöhykkeitä, jotka ovat tarjonneet sopivammat ympäristöedellytykset juonikivilajien synnylle. Juonien kokoa luonnehtivana piirteenä voidaan mainita, että Lehijärvi on

36 35 mm. Inkoon rannikolla todennut erään suhteellisen suoraviivaisen, noin m leveän, graniitteja lävistävän juonen noin 10 km pituiseksi. METASOMAATTISET KIVILAJIT Metasomaattisia ilmiöitä on kuvattu sieltä täältä Turun karttalehden alueella. Merkittävimmän metasomaattisten kivilajien esiintymän muodosta Orijärven kordieriitti-antofylliittikivet, joita on kuvannut Eskola (1914, 1915, 1920, 1950). Toisenlaisia käsityksiä näiden kivilajien synnystä ovat esittäneet Tuominen ja Toivo Mikkola (1950) sekä Tuominen (1951). Magnesiametasomaattisia kivilajeja on Hämeenlinnan karttalehden (2131) alueella kuvannut Simonen (1948, 1949) Hämeenlinnan itäpuolelta ja Kotkajärven pohjoispuolelta. Kordieriitti-antofylliittikiviä on Loimaan karttalehden (2111) alueelta kuvannut Salli (1953) ja Forssan karttalehden (2113) alueelta Neuvonen (1956). Kalvolan Isopäässä esiintyy granaattiamfiboliittia, jonka Eskola (1936) on esittänyt metasomaattisesti syntyneeksi. Luonteeltaan suurimmaksi osaksi metasomaattisena on pidettävä karttalehden alueella yleisesti esiintyvää graniittiutumista erilaisissa ilmenemismuodoissaan, jota on lukuisasti kuvattu karttalehden eri puolilta (Eskola, 1927, 1939, 1948, 1952, 1956 ; Wegmann ja Kranck, 1931 ; Kranck, 1933 ; Hietanen, 1943, 1947 ; Simonen, 1948a, 1949, 1956 ; Saksela, 1953 ; Salli, 1953, 1955 ; Härme, 1954 a, 1958, 1959 ; Härme ja Laitala, 1955 ; Edelman, 1956, 1960 ; Lehijärvi, 1957). Metasomaattisen luontoisina ilmiöinä on pidettävä myös niitä karsiutumisreaktioita, joita on tapahtunut metamorfoosissa kalkkiesiintymien yhteydessä tai alkuaan karbonaattipitoisissa kivilajeissa, joita esiintyy pääasiassa pyroksenigneissien - happamien gneissien vyöhykkeessä (Frosterus, 1909 ; Eskola, 1914 ; Eskola-Hackman-Laitakari- Wilkman, 1919 ; Laitakari, 1921 ; Parras, 1941 ; Hansen, 1944 ; Metzger, 1945 ; Härme, 1954 a ja b ; Salli, 1955 ; Lehijärvi, 1957). ANOROGENISET GRANIITIT OBBNÄSIN JA FJÄLLSKÄRIN GRANIITIT Karttalehden kaakkoiskulmassa esiintyy Obbnäsin graniitti, jonka Sederholm (1925) Suomen graniittien luokittelussaan on sijoittanut kolmanteen ryhmään. Monessa suhteessa tämä graniitti kuitenkin muistuttaa rapakiveä. Se rajoittuu ympäristöönsä jyrkin kontaktein, on kokoomukseltaan kalivaltainen ja raesuuruudeltaan usein karkeahko. Mikrokliini esiintyy tavallisesti suurina, varsin omamuotoisina rakeina, joita sangen

37 36 usein reunustaa myös plagioklaasikehä rapakivien ovoidien tapaan. Se sisältää varsin yleisesti fluoriittia aksessorisena mineraalina. Kivessä on usein selvästi todettava miltei pystykaateinen, joskin heikko suuntaus. Graniitti sisältää siellä täällä myös joitakin pieniä pegmatiittimaisen karkeita osia, jotka kuitenkaan eivät ole varsinaisesti leikkaavia luonteeltaan. Obbnäsin graniittia ja sen kontaktisuhteita on kuvannut Sederholm (1926). Obbnäsin graniitti samoin kuin sen koillispuolella oleva, luonteeltaan j a esiintymistavaltaan samanlainen Bodomin graniitti (karttalehden itäpuolella) rajoittuvat kumpikin pitkään ja voimakkaaseen ruhjevyöhykkeeseen, joka Obbnäsin niemen länsilaidalta kulkee Espoon, Vantaan, Hyrylän ja Mäntsälän kautta aina Lahden eteläpuolelle saakka (vrt. sivu 41). Näyttää varsin mahdolliselta, että näiden graniittimassiivien sijainti olisi syy-yhteydessä mainitussa ruhjevyöhykkeessä tapahtuneisiin liikuntoihin (Edelman, 1949 c). Ovathan useimmat muutkin kolmannen ryhmän graniitit sijoittuneet juuri rannikkoseudulle, jossa lohkoliikunnot ovat olleet voimakkaimpia. Karttalehden länsiosassa, noin 11 km Iniöstä etelään esiintyy Fjällskärin saarella vastaavanlaista graniittia (Sederholm, 1924 ; Edelman, 1960). Tämä saari on pyöreähkön suuren massiivin (halkaisija noin 5 km) keskellä. Massiivin muoto ja koko on päätelty pääasiassa ympäröivien kivilajien kaartuvien rakennemuotojen ja morfologisten seikkojen perusteella. Massiivin reunaosia on hiukan näkyvissä myös Fjällskärin pohjois- ja kaakkoispuolilla olevien saarien rannoilla, mutta parhaiten kivilaji on näkyvissä Fjällskärin saarella. Lähinnä Fjällskärin graniitti on rinnastettavissa sen länsipuolella (karttalehden ulkopuolella) olevaan Avan graniittiin, joka esiintyy samanlaisena pyöreänä massiivina (Kaitaro), 1953), ja jota se sekä petrografiselta että tektoniselta esiintymistavaltaan suuresti muistuttaa. RAPAKIVET Turun yleiskarttalehden alueella esiintyy kaksi suurta rapakivimassiivia, nimittäin Vehmaan ja Laitilan rapakivialueet. Yleiskartoituksen yhteydessä on nämä alueet jätetty yksityiskohtaisesti tutkimatta ja niinpä ei näiden alueiden eri rapakivityyppien jaoittelua ole kartalle tehty. Vehmaan rapakivialueesta on Kanerva (1928) tehnyt petrografisen ja tektonisen tutkimuksen, jossa hän on myös kartalle erotellut tämän kivilajin erilaisia tyyppejä. Molempia rapakivimassiiveja on lyhyesti kuvannut Hietanen (1943, 1947), vaikkakaan hän ei kartoilla eikä kuvauksessa ole erotellut erilaisia tyyppejä ja muunnoksia. Eskola (1928) on käsitellyt näitä rapakiviesiintymiä ja hän on kuvannut myös rapakiville niin tyypillistä moroutumista eli vapautumista (Eskola, 1930, 1949). Laitilan rapakivialuetta ovat tut-

38 kimuksissaan käsitelleet lisäksi Laitakari (1925, 1928) ja Kahma (1951), jotka ovat kuvanneet myös paikallisia rapakiven muunnoksia (kuva 13`. Hietanen on kartoillaan (1943, 1947) kuvannut Mynämäen tienoilla kolme pientä rapakiviesiintymää ns. rapakivisatelliittia. Vaikkakin näiden satelliittien kivilaji muistuttaa suuresti rapakiveä, ei kuitenkaan ole olemassa sitovia todisteita siitä, että nämä kuuluisivat rapakiviin. Mm. Eskola on esittänyt epäilyksensä niiden rapakivialkuperän suhteen (suullinen tiedonanto). Yleensä rapakiven kontaktit ympäristön kivilajeihin ovat jyrkät ja irtomaan peittämät, vain paikoin on todettavissa vähäistä juoniverkostoa sivukiveen, kuten esim. Kalannin koillispuolella, Laitilaan menevän tien varressa. Rapakiveä nuorempina, lävistävinä kivilajeina esiintyy Laitilan rapakivialueella Satakunnan oliviinidiabaasia (vrt. Kahma, 1951). Kooltaan on Laitilan rapakivialue suurempi, mutta Vehmaan rapakivi on yleisemmin tunnettu sen vuoksi, että sen tasarakeista muunnosta louhitaan varsin suuressa mittakaavassa sekä rakennus- että monumenttikiviksi. JOTUNILAISET JA SITÄ NUOREMMAT KIVILAJIT SATAKUNNAN HIEKKAKIVI Satakunnassa tavataan hiekkakiveä laajahkolla alueella, mutta Turun karttalehden alueella sitä esiintyy vain suuren Pyhäjärven (Tl.) pohjoisja koillispuolella. Satakunnan hiekkakivi on punertavaa arkoosihiekkakiveä, joka sisältää ohuita saviliuskevälikerroksia. Maastossa on hiekkakivi heikosti paljastuneena, mutta joitakin paikallisia lohkareikkoja tavataan

39 38 lisäksi siellä täällä. Hiekkakiven alueella on maasto hyvin tasaista j a alue eroaa siten selvästi ympäristökivilajien alueista. Tässä hiekkakivessä on kerroksellisuus yleensä lähes vaakasuora. Kerrostuman paksuutta ei tunneta, mutta geodeettisen laitoksen suorittamien gravimetristen mittausten mukaan pääteltynä lienee paksuus muutamia satoja metrejä (Kahma, 1951 ; Simonen ja Kouvo, 1955). Hiekkakivessä esiintyy yleisesti virtakerroksellisuutta ja kerrospinnoilla on todettu aallonmerkkejä, kuivumisrakoja ja sadepisarain jälkiä. Sederholm (1897) on lukenut Satakunnan hiekkakiven jotunilaisiin muodostumiin kuuluvaksi. Hiekkakiven sedimenttirakenteita on kuvannut Laitakari (1925 b). Kahma (1951) on käsitellyt hiekkakiven ja oliviinidiabaasin kontaktisuhteita. Hiekkakiveä ja varsinkin sen sedimenttipetrografiaa ovat kuvanneet Simonen ja Kouvo (1955). HIEKKAKIVIJUONET Metamorfoitumattomia hiekkakivijuonia esiintyy Lounais-Suomen saaristossa useassa paikassa (Simonen ja Kouvo, 1955). Paraisilla esiintyvää juonta pitää Hausen (1935) mesotsooisena, Vestanfjärdissä tavattua pitää Eskola (1913) kambrisena, kun sen sijaan Hausen (1935) on pitänyt sitä mesotsooisena. Hiittisissä on Edelman (1949 d, 1951, 1956, 1960) todennut hiekkakivijuonen, jota hän pitää todennäköisesti kambrisena. Lisäksi hän on löytänyt sieltä runsaasti suuriakin lohkareita, jotka ilmeisesti ovat paikallisia. Niissä esiintyy myös virtakerroksellisuutta, aallonmerkkejä ja sadepisaroiden jälkiä. Onpa eräässä konglomeraattilohkareessa todettu myös tuulen hiomia kiviä. Hangon saaristossa, mm. Tvärminnen lähistöllä Skarvkyrkan'issa on Sederholm (1913 b) todennut hiekkakivijuonia, joita hän pitää iältään kambrisina. Simonen ja Kouvo (1955) korostavat näiden hiekkakivijuonien olevan kokoomukseltaan ja luonteeltaan samanlaisia ja rinnastavat ne Ahvenanmaalla ja Ruotsissa esiintyviin kambro-silurisiin hiekkakiviin, jotka on ajoitettu fossiilien perusteella. SATAKUNNAN OLIVIINIDIABAASI Laitilan rapakiven ja Satakunnan hiekkakiven alueilla esiintyy mainittuja kivilajeja nuorempaa diabaasia, joka useimmiten on oliviinipitoista. Kivilajin raekoko vaihtelee hienorakeisesta keski- ja karkearakeisiin saakka. Kontaktissa diabaasi on usein tiivistä ja vaihettuu siitä noin 1-2 metrin matkalla keskirakeiseksi. Diabaasi esiintyy 1 cm :n paksuista juonista alkaen aina kilometrejä leveinä vyöhykkeinä lävistäen sekä peruskalliota j a Satakunnan hiekkakiveä että Laitilan alueen rapakiveä.

40 Tätä diabaasia on pidetty nuorimpana jotunilaisena kivilajina. Diabaasia ja sen kontaktisuhteita ovat tutkimuksissaan käsitelleet Laitakari (1925, 1928) ja Kahma (1951), joista viimeksimainittu on erikoisesti tutkinut diabaasin kontaktissa esiintyviä hybridi-ilmiöitä. Kahma korostaa tutkimuksessaan erikoisesti oliviinidiabaasin hypabyssistä luonnetta. Diabaasin kemismiä ovat tutkineet Sahama (1945) sekä Sahama ja Torgeson (1948). 39 RAKENTEELLISET PIIRTEET YLEISTÄ; LOHKOT JA ALUEET Varsinaisia tektonisia tutkimuksia on Lounais-Suomesta kuten yleensäkin peruskallion alueelta julkaistu varsin vähän. Alueen rakennetta käsittelevistä tutkimuksista on mainittava lähinnä seuraavien henkilöitten julkaisut : Metzger (1926, 1945, 1947), Kranck (1933, 1937), Hausen (1940, 1942, 1944), Hietanen (1943, 1947), Edelman (1949 c, 1960), Tuominen ja Toivo Mikkola (1950), Härme (1954 b) sekä Tuominen (1957). Useat muutkin tutkijat ovat kuitenkin joko karttalehtiselostuksen tai muitten tutkimusten yhteydessä käsitelleet tektonisia piirteitä Turun karttalehden alueella. Kuten peruskallioalueen tektoniikka yleensäkin on myös Turun yleiskarttalehden alueella kallioperän rakenne yksityiskohdissaan varsin komplisoitua, mutta tiettyjä yleisiä piirteitä siinä on kuitenkin eroitettavissa. Yleissilmäys karttaan osoittaa, että tektonisen luonteen mukaan voidaan tehdä alueellisia jaoituksia. Tektonisesti merkittävimpänä alueena esiintyy karttalehden halki kulkeva vyöhyke, jossa keltaisella pohjavärillä merkityt pyroksenigneissit ja happamet gneissit vallitsevat. Varsinkin tämän vyöhykkeen itäisessä osassa, jossa pyroksenipitoiset kivilajit ovat enemmistönä, vaihtelevat kulkusuunnat suuresti. Vyöhykkeelle luonteenomaista on se, että kaateet ovat yleensä loivia. Edellä mainitun vyöhykkeen pohjoispuolella kiintyy huomio suureen, vihreällä värillä merkittyjen emäksisten vulkaniittien kaareen, jota myös gabrot seuraavat. Tämä kaari edustanee samalla suuren antiklinoriumin reunavyöhykettä. Sen keskiosassa on ollut runsaasti kvartsidioriittisia syväkivilajeja, jotka nyt ovat mikrokliinigraniitin voimakkaasti graniittiuttamia samoin kuin alueella olevat gneissijäännöksetkin. Vulkaniitteja jatkuu myös kaaren länsipuolella epäsäännöllisempinä esiintyminä. Mainitun kaaren länsipuolella on todettavissa yksi suuri antiklinorium j a yksi synklinorium sekä joitakin pienempiä tai epäsäännöllisempiä synkliinejä.

41 40 Porkkalan-Hiitisten saaristossa esiintyy toinen gabrojen seuraama vulkaniittien vyöhyke, mutta siellä kivilajit ovat voimakkaammin poimuttuneita, deformoituneita j a metamorfoituneita kuin suuressa vulkaniittikaaressa. Karttalehden lounaisosassa on Gullkronan alueen alas painunut lohko (Hausen, 1940 ; Edelman, 1949c, 1956), jonka keskusta on etupäässä mikrokliinigraniittia. Tämän lohkon muut kivilajit ovat sangen migmatiittisia ja myös erittäin voimakkaasti breksioituneita. Migmatiittiset graniitit sisältävätkin siellä tavattoman runsaasti murskaleita kaikista seudulla esiintyvistä kivilajeista. Vaikkakin koko karttalehden alueen kivilajit ovat varsin epähomogeenisia, niin tämän lohkon alueella ne ovat sitä aivan poikkeuksellisen suuressa määrässä. Jo karttakuvasta ilmenee (vrt. liite 1), että nykyiset rannikko- ja saaristomuodot tällä alueella ovat syntyneet ilmeisesti eri-ikäisten ruhje- ja siirrosliikuntojen yhteydessä (Sederholm, 1913 b ; Tanner, 1936 ; Hausen, 1947, 1948; Brenner, 1948 ; Edelman, 1949 b ja c, 1956, 1960.) Edelman pitää Gullkronan lohkon laskeumaa iältään nykyisen peneplaanin muodostumista nuorempana, mutta kvartääristä jääkautta vanhempana. Voimakas breksioituminen ja migmatiittimuodostus osoittavat kuitenkin, että ruhjeliikunnot ovat olleet tälle alueelle luonteenomaisia vähintäinkin jo svekofennialaisten liikuntojen loppuvaiheessa. Lohkona on liikkunut myös Kiskon Orijärven alue (vrt. Tuominen, 1957), joka pohjoiseen päin suippenevan terävän kiilan muotoisena on painunut alkuperäistä ympäristöään alemmaksi. Sen vuoksi Kiskon-Orijärven seuduilla tavataan myös emäksisiä alkuperältään vulkaanisia kivilajeja, jotka stratigrafisesti kuuluvat ylemmälle tasolle kuin ympäristöseudun kivilajit. Karttalehden koillisosassa esiintyvä Satakunnan hiekkakiven alue edustaa suhteellisen myöhäistä hautalaskeumaa (Simonen ja Kouvo, 1955). Pyroksenigneissien-happamien gneissien alueen pohjoispuolella kulkee halki karttalehden varsin yhtenäinen vyöhyke, jossa mikrokliinigraniitti on vallitsevana kivilajina (Härme, 1958). Tämän vyöhyke seuraa suhteellisen tasaisen leveänä keltaisella pohjavärillä merkityn kivilajialueen pohjoisrajaa ja kulkee Someron tienoilla suuren vulkaniittikaaren poikki sitä kuitenkaan katkaisematta. Mikrokliinigraniitti lävistää kaaren vulkaniitteja ja samalla myös kaikkia muita alueen kivilajeja. Tämä graniittinen vyöhyke on syntynyt vanhaan leikkaavien murrosten jaksoon, johon mikrokliinigraniittinen kivisula on siten voinut helpommin tunkeutua. SIIRROS- JA RUHJEVYÖHYKKEET Rakoilu-, siirros- ja ruhjevyöhykkeitä esiintyy Turun karttalehden alueella runsaasti ja kaikissa voimakkuusasteissa. Ruhjoituneet vyöhykkeet

42 ovat olleet alttiimpia rapautumiselle ja sen vuoksi ne nykyisissä morfologisissa muodoissa esiintyvät laaksojonoina, jokiuomina (Syvänen, 1957) ja rannikon lahtina tai saariston väylinä. Näiden laaksomuotojen suhdetta kallioperän siirrosvyöhykkeisiin ovat aikaisemmin käsitelleet mm. Sederholm (1913 b), Laitakari (1925 b) ja Hausen (1940, 1942, 1944 b). Edelman (1949 b) on tutkinut siirroksia ja lohkoliikuntoja Gullkronan alueella ja Tuominen (1957) siirroksia j a niiden vaikutuksia geologiseen karttakuvaan erikoisesti Orij ärven seudulla. Näiden lisäksi on siirroksia käsitelty useissa tämän alueen kallioperäkarttojen selityksissä. Oheisessa karttaliitteessä (liite 1) on esitetty Turun karttalehden alueen voimakkaimmat siirros- ja ruhjevyöhykkeet. Selvimmät yleissuunnat ovat luoteis-kaakkoinen, koillis-lounainen ja pohjois-eteläinen. Näistä on karttalehden eteläosassa koillis-lounainen suunta yleisin ja voimakkain, kun sen sijaan karttalehden pohjoisosassa on luoteis-kaakkoinen suunta vallitsevana. Karttaliitteessä esitetyt ruhje- ja siirrosvyöhykkeet on piirretty osittain karttojen ja osittain maastohavaintojen perusteella. Useat alueen laaksosysteemit eivät kuitenkaan ole syntyneet yhden siirros- tai ruhjevyöhykkeen seurauksena, vaan ne ovat muodostuneet kahden erisuuntaisen, sarj amaisesti (en echelon) jatkuvan j a sarj amaisesti toisiaan leikkaavan siirrossuunnan risteysvyöhykkeeseen. Sen vuoksi tällaisen laakson suunta on pienissä puitteissa joskus polveileva, mutta suurissa puitteissa yhtenäisesti jatkuva, jolloin se pituussuunnaltaan edustaa eräänlaista siirrossuuntien resultanttisuuntaa. Vaikkakaan siirroksiin syntyneissä laaksoissa ei yleensä esiinny kalliopaljastumia, joista tapahtuneen siirrosliikunnon voisi välittömästi todeta, niin laakson laidoilla, lähimmissä paljastumissa on useimmiten kuitenkin todettavissa yhdensuuntaista rakoilua tai heikkoja siirroksia, jotka ovat syntyneet päävyöhykkeessä tapahtuneitten liikuntojen yhteydessä. Voimakkaan ruhjevyöhykkeen sivuilla saattaa usein tavata saman suuntaisia ja ilmeisesti samanaikaisesti syntyneitä heikompia ruhjevyöhykkeitä, jotka ovat myös kuluneet laaksoiksi. Ruhjevyöhykkeitä lähemmin tarkasteltaessa ilmenee, että useimmissa tapauksissa niissä on tapahtunut toistuvia liikuntoja eri suuntiin. Kokonaissiirtymä lienee usein suhteellisen vähäinen, ehkä muutamien metrien suuruusluokkaa, joskin sen määrääminen migmatiittisessa kallioperässä tuottaa vaikeuksia. Selvimmin se on havaittavissa eräitten lohkojen painumissa, kuten esim. Satakunnan hiekkakivialueella (Laitakari, 1925 b), Kiskon-Orijärven alueella (Tuominen, 1957) ja saaristossa Gullkronan selällä (Edelman, 1949 c). Obbnäsin niemen läntiseltä sivulta alkaa pitkä ja voimakas ruhjevyöhyke, joka jatkuu karttalehden ulkopuolella Vantaan-Tuusulanjärven- Mäntsälän kautta luoteeseen päin. Obbnäsin ja Bodomin graniittien rajoit

43 42 tumistapa tähän siirrosvyöhykkeeseen antaa aiheen otaksua, että näiden graniittien intruusio on geneettisessä yhteydessä tämän siirrosvyöhykkeen liikuntoihin (vrt. Edelman, 1949 c, s. 37). Tämä viittaa siihen, että ainakin koillissuuntaiset siirrosvyöhykkeet saattavat olla iältään hyvin vanhoja. Samaa on otaksuttava niistä lohkoliikunnoista, jotka ovat synnyttäneet Satakunnan hiekkakivialueen laskeuman. Toisaalta esiintyy mm. Obbnäsin graniitissa siirroskontaktin lähellä kapeita, voimakkaasti myloniittiutuneita koillissuuntaisia murroksia, jotka osoittavat liikuntoja tapahtuneen pitkässä ruhjevyöhykkeessä Obbnäsin graniitin intruusion jälkeen. Ilmeistä onkin, että samoissa vyöhykkeissä on liikuntoja tapahtunut eri aikoina toistuvasti, jopa varsin myöhäisinäkin ajankohtina (vrt. Edelman, 1949 b). POIMUTUSTEKTONIIKKA Edellä on jo mainittu, että pyroksenigneissien-happamien gneissien vyöhykkeessä, varsinkin sen itäisessä osassa kulkusuunnat vaihtelevat suuresti ja kaateet ovat ympäristöön verrattuna poikkeuksellisen loivia. Poimutus näyttää täällä olleen varsin loivaa ja matalaa. Sekä kerros- että liuskeisuuskulkuj en suunnat vaihtelevat kaarina kaikkiin suuntiin eivätkä tällä alueella siten suinkaan seuraa svekofennialaisille muodostumille aikaisemmin yleisesti säännöllisenä pidettyä lähes itä-läntistä suuntaa. Näissä kaarissa ovat kerroskaateet useimmiten loivasti itäänpäin. Läntisiä kaateita tavataan vain harvoin. Sen sijaan sellaisissa kohdissa, joissa kulku kaartuu lähemmäksi itä-läntistä suuntaa, kääntyvät myös kaateet jyrkiksi. Sekä kulkujen suuntiin että kaateiden asentoihin ovat täällä ilmeisesti vaikuttaneet myös syväkivi-intruusiot, joista jotkut ovat muodoiltaan pyöreähköjä ja nekin useimmiten länteenpäin kallistuneita (Härme, 1954 a). Alueen diapiirimaisiin rakennepiirteisiin ovat viitanneet Metzger (1928, 1948), Eskola (1941), Härme (1954 b), Salli (1955) ja Edelman (1956). Muissa karttalehden osissa poimutus on ilmeisesti ollut voimakkaampaa ja luonteeltaan isokliinista. Sen vuoksi niissä osissa myös kulkusuunnissa on paljon vähemmän vaihtelua ja kaateet ovat yleensä hyvin jyrkät tai pystyt. Myöskin syväkivi-intruusiot ovat tällöin paremmin seuranneet voimakkaitten liuskeisuuksien suuntia ja esiintyvät sen vuoksi useimmiten muodoiltaan pitkulaisina j a linssimäisinä. Yleinen kulkusuunta näillä alueilla on noin N 70 E-EW. Karttaa lähemmin tarkasteltaessa huomaa kuitenkin, että pyroksenigneissien alueella esiintyvä tektoninen loiva poimutustyyli ei rajoitu yksinomaan näiden pyroksenigneissien alueelle. Länteenpäin mentäessä, Salon ja Paraisten seuduilla tavataan vastaavanlaisia loivakaateisia kaarimuotoja (kuva 14). Niinpä esiintyy sellaista Halikon kirkon pohjoispuolella (Lehi-

44

45 44 järvi, 1957) ja Sauvossa. Tunnetuin tällainen alue on Paraisten allas (Metzger, 1947). Syväkivilajeissa olevat gneissisulkeumat ovat näillä tienoilla useinkin erittäin loivissa asennoissa (kuva 15). Pyroksenigneissien alueella j a sen länsipuolisella graniittialueella esiintyy määrätynlaisia yhtäläisyyksiä myös mineraalifasieksen suhteen. Salon- Paraisten seuduilla on nimittäin happamissa syväkivissä sulkeumina olevissa gneissikerroksissa todettu pyroksenipitoisuutta useammassakin paikassa (Lehijärvi, 1957). Tällaista on Paraisilta kuvannut mm. Metzger (1945). Myös kivilajeissa esiintyy yhtäläisyyttä. Läntisissä osissa, Salon- Paraisten tienoilla tavataan kalkkikiviä j a kalkkikivien sivukivityyppej ä, jotka ovat vastaavina löydettävissä pyroksenigneissien alueelta. Näin ollen näyttää siltä, että nykyisen pyroksenigneissien alueen länsipuolinen jatke on sekä sedimenttiluonteeltaan, mineraalifasiekseltaan, että tektoniselta poimutusluonteeltaan ollut täysin pyroksenigneissien - happamien gneissien aluetta vastaavaa. Myöhäisemmät siirrosmaiset liikunnot j a niitä seurannut mikrokliinigraniitin intruusio ja siihen liittyvät prosessit ovat kuitenkin suureksi osaksi hävittäneet tämän alueen alkuperäisen luonteen, josta siten on vain reliktisiä rakennepiirteitä jäljellä. Mitä tulee karttalehden alueen yleiseen poimutusluonteeseen, näyttää poimutus tapahtuneen yleensä varsin loiva-asentoisen akselin mukaan. Poimuakselin keskimääräinen yleissuunta on ollut noin N 70 E-EW, mutta paikallisia vaihteluja on varsin runsaasti. Suurempien poimujen akseleita on vain harvoin nähtävissä. Ne ovat pääteltävissä etupäässä vain karttakuvan perusteella ja siinä lähinnä kivilajivyöhykkeitten muodoista. Sen sijaan maastossa nykyisin usein nähtävät pysty- tai jyrkkäakseliset pikkupoimut ovat suureksi osaksi primääriseen poimutukseen liittyviä poikkipoimuja, jotka suurten poimujen kylkien mukana ovat kääntyneet pystyasentoon. Varhaisemmilla kartoilla on usein esitetty miltei yksinomaan itään päin loivasti kaatuvia poimuakseleita. Niinpä esim. Hietasen (1943, 1947) kuvaamilla Kalannin ja Turun alueilla on kartalle merkitty enemmän itään päin kuin länteen päin kaatuvia poimuakseleita, mutta todellisuudessa on maastossa todettavissa myös jälkimmäisiä runsaasti. Jostain syystä itään päin kaatuvia akseleita ja venymiä on näillä seuduilla helpompi havaita j a sen vuoksi tällainen tilasto on syntynyt kartalle. Länsi-Uudenmaan pyroksenigneissien alueella on useille geologisille kartoille merkitty miltei yksinomaan loivasti itään päin kaatuvia poimuakseleita. Todellisuudessa vain suhteellisen harvat niistä on mitattu todellisista poimuista, sillä useimmat ovat vain liuskeisuustasoilta saatuja venymiä (kerroksellisuus ja liuskeisuus ovat suurimmaksi osaksi loivasti itään päin kaatuvia ; vrt. ed.). Ilmeistä on, että useissa tapauksissa nämä venymät eivät edusta poimujen b-akselisuuntia, jotka tällä alueella lienevät paikalli-

46 sesti hyvinkin vaihtelevia (vrt. Härme, 1954 a). Tähän päätelmään tulee myös tarkasteltaessa pyroksenigneissien - happamien gneissien vyöhykkeen yleistä luonnetta, joka ei osoita mitään alueellista kulminoitumista idästä länteen päin siirryttäessä. 45 MAGMAINTRUUSIOT Edellä jo mainittiin (siv. 26) gabrojen ja dioriittien esiintyvän emäksisten vulkaniittien yhteydessä etupäässä kahdessa vyöhykkeessä, nimittäin karttalehden pohjoislaidalla emäksisten vulkaniittien suureen kaareen liittyvänä sekä karttalehden etelälaidalla Porkkalan-Hiittisten saaristossa. Alueellisesti liittyvät emäksiset vulkaniitit gabroihin, ja petrologisesti ovat emäksiset laavakivet gabrojen pienirakeisten reunamuunnosten kaltaisia. Sen mukaan ne ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös geneettisesti yhteenkuuluvia. Tähän viittaa lisäksi vielä gabroissa yleisesti tavattava ofiittinen rakenne ja niiden osittain hypabyssinen luonnekin. Gabroihin liittyy edelleen pieniä peridotiittisia j a anortosiittisia osueita. Tyypiltään ja luonteeltaan ovat etelärannikolla esiintyvät emäksiset syväkivet täysin verrattavissa suuren kaaren emäksisiin syväkiviin, vaikkakin etelärannikon kivilajit ovat huomattavasti voimakkaammin deformoituneita ja metamorfoituneita ja sen vuoksi niiden primäärisiä piirteitä on vain paikoin enää todettavissa. Edellä on jo viitattu kvartsidioriittisten kivilajien erilaiseen intruusiotapaan j a massiivien erilaisiin muotoihin toisaalta happamien gneissien - pyroksenigneissien alueella ja toisaalta ympäröivillä alueilla. Oma intruusiotapansa on ollut myös mikrokliinigraniitilla, jonka lähettämiä leikkaavia juonia tavataan koko karttalehden alueella. Runsaimmin esiintyy mikrokliinigraniittia pyroksenigneissien - happamien gneissien vyöhykkeen pohjois- j a luonteispuolilla pitkässä, halki karttalehden kulkevassa jaksossa. Tämä polveileva jakso on lohkoliikuntojen aiheuttamien, kahden toisiaan leikkaavan murrossuunnan (suunnat noin EW ja N 30 E) synnyttämä ruhjoutumisvyöhyke, johon mikrokliinigraniitti on tullut intrusiivisena aiheuttaen vanhemmissa kivilajeissa suonigneissimuodostusta ja graniittiutumista. Haapajärven-Tenholan-Gullkronan tienoilla esiintyy toinen mikrokliinigraniittien jakso, joka kuitenkin selvästi heikkenee Inkoon -Karjaan ja Hiittisten seuduilla. Myös tämä jakso on tektonisten ruhjeliikuntojen määräämä, joskaan mikrokliinigraniitti ei siellä esiinny niin yhtenäisenä kuin pohjoisempana. Varsinkin loivakaateisilla alueilla ilmenee mikrokliinigraniitin esiintymistavassa eräitä piirteitä, jotka osittain ovat näennäisesti ristiriitaisia keskenään. Graniitin juonet saattavat sivukiveen tunkeutuessaan vain

47 muutaman millimetrin paksuisina seurata pitkälti isäntäkiven loiva-asentoistakin liuskeisuutta (kuva 16). Tämä esiintymistapa viittaa siihen, että graniittinen aines on tunkeutumisvaiheessa ollut hyvinkin mobiilia. Toisaalta esiintyy esim. Salon tienoilla mikrokliinigraniitissa sulkeumina gneissimurskaleita ja -laattoja, jotka useasti näyttävät täysin säilyttäneen sen asennon, mikä niillä ilmeisesti on ollut ennen graniitin intruusiota (vrt. Lehijärvi, 1957, kuva 10). Rapakivimassiivien ja Obbnäsin graniitin esiintymistapa on sen sijaan edellä mainituista poikkeava. Kokonaisuutena katsoen ne esiintyvät vanhempaa kallioperää jyrkästi leikkaavina, ja - joitakin murrosvyöhykkeitä lukuunottamatta-ne eivät edes suurissa puitteissa seuraa vanhemman kallio-

48 perän tektonisia muotoja. Jonkin verran näillä intruusioilla on kuitenkin ollut vaikutusta ympäröivään kallioperään. Niinpä esim. Laitilan rapakivimassiivin länsipuolella on paikoin todettavissa länteen päin suuntautuneen paineen jälkiä. Tämä paine on osittain aiheuttanut myös plastillisia muotoja, mutta suurelta osalta vaikutus näyttää olleen jäykkää ja ruhjovaa. Laitilan massiivin lounais- ja kaakkoispuolilla on karttakuvasta havaittavissa myös peruskallion kulkusuuntien kaartumista massiivin muotojen mukaisesti. Näiden havaintojen perusteella voidaan päätellä, että rapakiven intruusioilla ei ole yksinomaan leikkaava luonne, vaan ne ovat myös aiheuttaneet säteettäisesti ulospäin suuntautuvaa painetta ympäristöönsä. Samanlaisia piirteitä osoittavat myös Obbnäsin ja Fjällskärin graniittimassiivit. 47 STRATIGRAFIA JA KIVILAJIEN IKÄSUHTEET Varsinaista, yhtenäistä stratigrafista tutkimusta ei karttalehden alueelta ole tehty. Suppeammilta alueilta ovat stratigrafisia kysymyksiä käsitelleet Eskola (1914, 1950), Laitakari (1925), Metzger (1928, 1945), Parras (1941), 1946, 1958), Hansen (1944), Hietanen (1947), Edelman (1949 c, 1960), Simonen (1949, 1956), Toivo Mikkola (1950, 1955), Tuominen j a Toivo Mikkola (1950), Härme (1953, 1954 a ja b), Neuvonen (1954, 1956 ja Salli (1955). Simonen (1953 a) on tutkimuksessaan käsitellyt Lounais-Suomen alueen sedimenttisyntyisiä kivilajeja, niiden sedimenttipetrografiaa j a kemiallista kokoomusta, osittain aikaisemmin tehtyjen tutkimusten pohjalla ja myös verratakseen Lounais-Suomen pintakivilajeja Tampereen alueen liuskemuodostumaan. Metzger (1945) on Paraisilta esittänyt seuraavan kerrosjärjestyksen ylhäältä alaspäin : - diopsidiamfiboliitti siihen liittyvine kintsigiittipoimuineen, - kintsigiitti, - diopsidiamfiboliitti, - migmatiittigraniittia kintsigiittijätteineen. Metzgerin mukaan kalkkikivet liittyvät diopsidiamfiboliitteihin (kuva 17). Kalkkikivessä, varsinkin niiden pohjaosissa, esiintyy leptiittisiä välikerroksia, joissa plagioklaasin, kvartsin ja mikrokliinin määrät vaihtelevat jonkin verran. Diopsidiamfiboliitti on juovaista ja kokoomukseltaan vaihtelevaa. Metzger pitää pääosaa diopsidiamfiboliiteista metamorfisina merkelikerrostumina ja tämän ryhmän kivilajeista esiintyy väliasteita kintsigiitteihin. Päinvastoin kuin Laitakari (1921) ei Metzger pidä näitä amfiboliittej a intrusiiveina, vaan vulkaanisiin purkauksiin liittyvinä tuotteina.

49 Sekä Laitakari (1921) että Metzger (1945) ovat kuvanneet Paraisilta kalkkigneissi-nimisen kivilajin, joka sisältää plagioklaasia (korkea An-pitoisuus), diopsidia, mikrokliinia ja skapoliittia vaihtelevissa suhteissa sekä lisäksi kvartsia, wollastoniittiä ja kalsiittia. Kivilaji on juovaista, osittain selvästi kerroksellista ja siinä tavataan amfiboliittivälikerroksiakin. Kalkkigneissiä esiintyy välikerroksina kaikissa sekä aina välikerroksena diopsidiamfiboliitin ja kalkkikiven välissä. Laitakari pitää sitä välittävänä asteena näiden kivilajien välillä, synnyltään sedimenttinä. Hansen (1944) on kuvannut Korppoon-Nauvon alueelta kintsigiittejä, kiillegneissejä, sarvivälkegneissejä, diopsidiamfiboliitteja ja kalkkikiviä, Täällä diopsidiamfiboliitit sisältävät diopsidin ohessa plagioklaasia (An45-s5), amfibolia ja kvartsia vaihtelevissa suhteissa sekä lisäaineksina pyöreähköä titaniittia, kalsiittia ja apatiittia. Mineraalien suhteelliset määrät vaihtelevat juovittain. Kalkkikivet niihin liittyvine karsimuodostumineen liittyvät Hansenin mukaan diopsidiamfiboliitteihin, sarvivälkegneisseihin ja kiillegneisseihin. Karttalehden länsiosassa esittää Hietanen (1947) kintsigiittien, leptiittien ja emäksisten vulkaniittien olevan vuorottelevina kerroksina. Hänen laatimassaan profiilissa näyttävät ainakin Maskun itäpuolella emäksiset vulkaniitit olevan kintsigiittien päällä.

50 Hämeenlinnan karttalehden (2131) alueella on Simonen (1949) esittänyt Takajärven maastossa kiilleliuskeen esiintyvän emäksisen vulkaniittimuodostuman alla. Toivo Mikkola (1950) on esittänyt Orijärven alueelta seuraavan stratigrafisen järjestyksen ylhäältä alaspäin : - amfiboliitti, - polymiktinen konglomeraatti, jossa graniitti-, liuske- ja kalkkikivipalloja. - kalkkirikkaita liuskeita, joihin nyt liittyvät karret, diopsidiamfiboliitit, peridotiitit j a rautamalmit, - kiilleliuske. Myöhemmin on Mikkola (1955) täydentänyt jaoitustaan luokittelemalla nämä kivilajit eri sedimentaatiofasieksiin kuuluviksi. Simonen (1953 a) on todennut emäksisten vulkaniittien olevan sekä happamien gneissien että kiilleliuskeitten päällä. Hän on sekä kenttätutkimusten pohjalla että kemiallisin ja petrografisin perustein tarkastellut Lounais- Suomen suprakrustisia kivilajeja, erikoisesti niiden sedimenttiluonteita ja syntyolosuhteita geosynkliinivaiheen aikana. Härme (1953, 1954 b) on esittänyt stratigrafisen järjestyksen Mustiossa seuraavaksi ylhäältä alaspäin : - granaatti- j a kordieriittipitoisia kiilleliuskeita, ohut kerrostuma, - emäksinen vulkaaninen patja, johon kuuluu juovaisia ja kerroksellisia vulkaniitteja sekä laavakiviä, - happamia maasälpärikkaita gneissejä, sedimenttisyntyisiä, kalkkivälikerroksin, paikoin diopsidi- tai amfibolipitoisia, - pohja tuntematon. Karkkilan karttalehden (2042) alueella, Ylimmäisenjärven maastossa näyttävät Härmeen (1954 a) mukaan kintsigiittiset kivilajit olevan happamien, vaaleitten diopsidigneissien alla. Toisaalta tavataan Kytäjällä emäksisessä, porfyriittimaisessa laavakivessä liuskefragmentteja. Forssan karttalehden (2113) alueelta, Tammelan-Kalvolan vyöhykkeeltä on Neuvonen (1954, 1956) esittänyt seuraavan kerrosjärjestyksen ylhäältä alaspäin : - kiilleliuske, - emäksisiä vulkaanisia kivilajeja, -happamia laavakiviä (joiden alla intermediäärisiä ja emäksisiä vulkaanisia kivilajeja), vain pohjoisvyöhykkeessä, - kiilleliuske, - kalkkikivi, pohjoisosassa siihen liittyy hiukan diopsidigneissejä, - grauvakkoj a, pohj oisvyöhykkeessä, - arkoosia, eteläisemmässä liuskejaksossa

51 50 Suomusjärven karttalehden (2023) alueelta esittää Salli (1955) sedimenttikivien kerrosjärjestyksen seuraavaksi ylhäältä alaspäin : - diopsidiamfiboliitti, - happamet ja intermediääriset, osaksi kalkkikerroksiset pyroksenipitoiset gneissit, - granaatti-kordieriittigneissit. Nötön karttalehden (1033) alueelta esittää Edelman (1956 ; vrt. 1960) seuraavan kerrosjärjestyksen ylhäältä alaspäin : - raitainen gneissi-amfiboliitti, - emäksinen vyöhyke, jossa amfiboliittia, emäksisiä raitainen sarja breksioita j a kalkkia, - raitainen gneissi-amfiboliitti, - leptiitti (kerroksellinen hapan ja kiilleköyhä gneissi), - kiillegneissi, usein granaatti- ja kordieriittipitoinen (asema epävarma). Edellä olevan katsauksen perusteella näyttää ilmeiseltä, että emäksinen vulkaaninen purkaus on tapahtunut suhteellisen yhtenäisenä vaiheena suprakrustisten muodostumien syntyessä koko Turun yleiskarttalehden alueella ja sen vuoksi vulkaanista kerrostumaa voidaan myös pitää yhtenäisenä johtonivoona alueen suprakrustisten muodostumien sarjassa. Keltaisella karttavärillä merkittyjen happamien gneissien vyöhykkeen eteläja varsinkin länsiosassa se on osittain vuorokerrostunut näitten happamien, alkukokoomukseltaan arkoosimaisten sedimenttien (arkosiittien) kanssa. Tämä ilmenee varsinkin saaristoalueilla selvänä vuorokerroksellisuutena (»raitaiset sarjat») sekä myös siten, että alueen länsiosissa, mm. Paraisten tienoilla diopsidiamfiboliitit ovat luonteeltaan samanlaisia, mutta kokoomukseltaan jonkinverran emäksisempiä kuin diopsidigneissit idempänä (vrt. Simonen, 1956). Tähän arkosiittien muodostumaan liittyvät myös kalkit, joita on pidettävä sedimenttisyntyisinä. Arkosiittien muodostuman alla tavataan paikoin kiillerikkaampia sedimenttisyntyisiä gneissejä. Nämä ovat kuitenkin useimmiten voimakkaasti metamorfoituneita ja granaattisekä kordieriittipitoisia, mikä aiheuttaa vaikeuksia niiden alkuperän määrittelyssä. Happamien gneissien alueen pohjoispuolella emäksiset vulkaniitit ovat kiilleliuskeitten ja -gneissien päällä, mutta osittain myös niiden kanssa vuorokerrostuneina. Nämä kiilleliuskeet ja gneissit ovat alkuperältään osittain argilliittisia, mutta pääosaltaan grauvakkamaisia sedimenttejä (Simonen, 1953 a), joitten osittainen liittyminen emäksisiin vulkaniitteihin on juuri grauvakoille luonteenomaista (vrt. Härme, 1959). Emäksisen vulkaanisen muodostuman päällä esiintyy paikoin jälleen kiilleliusketta, joka kuitenkin laajuudeltaan näyttää olevan varsin paikallista ja rajoitettua. Ylemmän kiilleliuskemuodostuman paksuus on suhteellisen vähäinen. Tältä alueelta puuttuvat kiilleköyhät, kokoomukseltaan arkoosimaiset

52 sedimentit miltei kokonaan. Vain hyvin vähäisiä paikallisia esiintymiä tavataan Hämeenlinnan (2131) ja Forssan (2113) karttalehtien alueilla (Simonen, 1949 ; Neuvonen, 1956). Sielläkin ne mm. Lehijärven ja Koijärven maastoissa ovat luonteeltaan toisenlaisia ja verrattavissa lähinnä Tampereen seudun happamiin grauvakkoihin. Sedimentaation pohjaa tai pohjamuodostumia ei Turun yleiskarttalehden alueella tunneta (vrt. Saksela ja Heiskanen, 1952). Happamia ja hienorakeisia alkuperältään vulkaanisia kiviä, leptiittejä sanan varsinaisessa merkityksessä, tavataan karttalehden alueella vain rajoitetusti. Niiden stratigrafinen asema on määritetty vain Forssan karttalehden (2113) alueella, jossa Neuvonen (1954, 1956) on päätellyt ne varsinaista sedimenttimuodostumaa nuoremmaksi. Kun pääosaa kiillerikkaista gneisseistä on pidettävä alkuperältään grauvakkoina (Simonen, 1953 a), niin sisältää tämä myös sen, että täytyy otaksua niitä vanhempia pintakivilajeja olleen olemassa. Pääosaa happamista gneisseistä on pidettävä alkuperältään maasälpärikkaina hiekkasedimentteinä, joissa myös esiintyy ohuita paikallisia kvartsiittisia välikerroksia (vrt. sivu 15). Tämän muodostuman laajuuden sekä sedimentin kokoomuksen ja raekoon huomioon ottaen täytyy otaksua sen aineksen olevan peräisin suhteellisen karkeista (keskirakeisista) happamista kivilajeista (vrt. Härme, 1954 b), joita sedimentaation aikana on täytynyt olla eroosiolle alttiina. Peruskallion syväkivilajien ikäsuhteisiin on viitattu jo aikaisemmin sivuilla 25, 34 ja 37. Svekofennialaisen vuoriston tasoituttua on tälle muodostuneelle peneplaanille myöhemmin kerrostunut joukko erilaisia hiekkakiviä (vrt. Simonen ja Kouvo, 1955). Yhdistelmänä edellä esitetystä on taulukossa 1 lyhyesti ja yleisluontoisesti esitetty kivilajien ikäsuhteet Turun yleiskarttalehden alueella (vrt. Sederholm, 1932 ; Simonen, 1953 a; Edelman, 1956, 1960). 51 Taulukko i. Kivilajien ikäjärjestys Turun yleiskarttalehden alueella Hiekkakivijuonia ja paikallisia lohkareita Jotunilaisia Satakunnan oliviinidiabaasi Satakunnan hiekkakivi Anorogeniset graniitit Rapakivet Obbnäsin ja Fjällskärin graniitit Svekofennialaisia Diabaasijuonia (»trap>-juonet) Kalivaltainen graniitti ja pegmatiitit Amfiboliittijuonia Pegmatiitteja Happamia syväkivi-intruusioita, etup. natronvaltaisia Emäksisiä syväkivi-intruusioita

53 Kiilleliuskeita Emäksisiä vulkaanisia kivilajeja Happamia vulkaanisia kivilajeja (Tammelan-Kalvolan vyöhykkeessä) Emäksisiä vulkaanisia kivilajeja Happamia gneissejä ; kartan keski- ja eteläosassa Kiilleliuskeita ja -gneissejä ; kartan pohjoisosassa Kiilleliuskeita ja -gneissejä Sedimentaation pohja tuntematon MALMEJA JA MUITA HYÖDYLLISIÄ KAIVANNAISIA MALMIESIINTYMÄT JA NIIDEN ALUEELLINEN JAKAUTUMINEN Lounais-Suomi on maamme vanhinta kaivosaluetta ja tunnettujen malmiesiintymien runsauden suhteen se myös on - ainakin toistaiseksi - ensimmäisellä tilalla maassamme. Geologisesti sekä malmiesiintymien luonteen mukaisesti se monessa suhteessa muistuttaa Keski-Ruotsin tunnettua malmiseutua, Bergslagenin aluetta. Lounais-Suomen malmiesiintymät ovat kuitenkin kaikki hyvin pieniä ja niistä on vain muutamilla harvoilla ollut taloudellista merkitystä. Merkittäviä säännönmukaisuuksia ilmenee malmiesiintymien alueellisessa jakautumisessa Turun yleiskarttalehden alueella (liite 2). Karttalehden luoteisen neljänneksen alueella ei malmiesiintymiä ja -aiheita ole todettu juuri lainkaan. Magnetiittimalmej a esiintyy etupäässä emäksisten vulkaniittien-gabrojen vyöhykkeissä (vrt. sivu 26) sekä karsimuodostuksina kalkkikiviin liittyvänä. Sulfidimalmit sijaitsevat pääasiassa happamien gneissien-pyroksenigneissien alueilla, mutta joitakin tavataan myös emäk-

54 sisten vulkaniittien-amfiboliittien vyöhykkeissä. Kokonaisuutena katsoen on suhteellisesti suurin osa esiintymistä ja aiheista juuri happamien gneissien vyöhykkeessä. Huomattava on, että myös Bergslagenin alueella useimmat malmit esiintyvät vastaavissa muodostumissa. Oheisessa liitteessä (liite 3) on luettelo Turun yleiskarttalehden alueella todetuista malmiesiintymistä ja -aiheista. Luettelo on laadittu pitäjittäin ja se perustuu huomattavalta osalta Geologisen tutkimuslaitoksen malmiesiintymäkortistoon, mutta lisäksi sitä on täydennetty kenttähavainnoilla ja kirjallisuudesta kootuilla tiedoilla. Täydentäviä tietoja on saatu myös Suomen Malmi Oy :ltä. Mitään suuruusluokittelua ei malmiesiintymien suhteen ole tehty, vaan mukaan on otettu myös pieniä, taloudellisesti täysin merkityksettömiä esiintymiä, jotta saataisiin tilastollinen kuva esiintymien runsaudesta karttalehden eri osissa (liite 2). Karttaliitteen mittakaavasta johtuu, ettei esiintymien paikan määritys ole täysin tarkka. Myös esiintymäluettelo (liite 3) on sekä esiintymien paikanmääritysten että malmin sivukivilajin suhteen jossain määrin epätäydellinen. 53 MUUT HYÖDYLLISET KIVI- JA MINERAALIESIINTYMÄT KALKKIKIVET Alueen kalkkikiviä on käsitelty yleisluontoisesti tässä karttalehtiselityksessä toisaalla (sivu 18). Värikartalle on kalkkikiviesiintymistä merkitty vain käynnissä olevat kaivokset ja louhokset. Oheiseen karttaliitteeseen (liite 2) on merkitty myös muut alueen tunnetut kalkkikiviesiintymät. Mukaan on otettu myös pieniä ja taloudellisesti merkityksettömiä esiintymiä, jotta saataisiin tilastollinen kuva kalkkikivien alueellisesta jakautumisesta sekä niiden geologisesta ympäristöstä. Tämä liitekartta osoittaakin selvästi, että alueen kalkkikivet liittyvät nimenomaan keltaisella karttavärillä merkittyihin kivilajeihin. Kalkkikiviesiintymien kokoon ja laatuun nähden voidaan viitata julkaisuun»suomen Kalkkikivi» (Eskola, Hackman, Laitakari ja Wilkman, 1919 ; vrt. myös Frosterus, 1909 ; Laitakari, 1916, 1921 a, 1949 ; Kalla, 1952 ; Koskinen, 1953 ; Ahlfors, 1954 ; Aurola, 1954 ; Metzger, 1940, 1945, 1947, 1954a ja b ; Rankama, 1938 ; Parras, 1941, 1954, 1958 ; Parras ja Tavela, 1954 ; Turtiainen, 1954), jossa useimmat ja tärkeimmät Lounais-Suomen kalkkikiviesiintymät on jo esitetty ja kuvattu. Yleisenä piirteenä voidaan kuitenkin mainita, että happamien gneissien vyöhykkeen itäosassa ovat kalkkikivet jonkin verran dolomiittisempia kuin länsiosassa, joskin myös itäosissa varsinainen kalsiitti on vallitsevana enemmistönä. Happamien gneissien vyöhykkeen ulkopuolella olevat muutamat pienet kalkkikiviesiintymät Vampulassa (Laitakari, 1949 ; Koskinen, 1953) ja Nuutajärvellä

55 + E tip \\\\ / \\\\`( `~.' 2 3~ Q _ So. f00 m \\ \ \~\ \\ \\\ \ ` ` 'N S `'' Kuva 19. Tytyrin kalkkikiviesiintymän poikkileikkaus (Parras ja Tavela, 1954). 1 kairausreikä ; 2 kalkkikivi; 3 epäpuhdas kalkkikivi ; 4 leptiittigneissi ; 5 pyroksenigneissi ; 6 amfiboliittijuoni ; 7 graniittijuoni. Fig. 19. Cross section of the limestone deposit at Tytyri (Lohja; Parras and Tavela, 1954). 1 diamond drill hole ; 2 limestone; 3 impure limestone ; 4 leptite gneiss ; 5 pyroxene gneiss ; 6 amphibolitic dike; 7 granitic dike. MT 1935 (Neuvonen, 1956) ovat sen sijaan dolomiittisempia. Suurin osa karttaliitteessä 2 esitetyistä kalkkiesiintymistä ei ole kuitenkaan joko kokonsa tai kalkkikiven epäpuhtauden vuoksi teknillisesti käyttökelpoista. PEGMATIITIT Karttalehden alueen käyttökelpoisista pegmatiittiesiintymistä on ennenkaikkea mainittava Kemiön (Eskola, 1914 ; Kranck, 1924 ; Pehrman, 1932 b, 1940, 1945 ; Aurola, 1954 ; Seitsaari, 1955 ; Edelman, 1956), lounaisen saariston (Edelman, 1956, 1960), Tammelan (Mäkinen, 1912, Aurola, 1954 ; Neuvonen, 1956 ; Vesasalo, 1959) ja Someron (Mikkola, Toini ja Wiik, 1947 ; Simonen, 1956) seutujen pegmatiitit, joihin liittyy myös harvinaisia mineraaleja. Etupäässä niistä on louhittu maasälpää (Laitakari, 1927 a), jota on saatu myös Kiskon tienoitten pegmatiiteista. Kemiön pegmatiiteista on saatu teknillisiin tarkoituksiin myös berylliä ja tantaliittia (Okko, 1949), joskin tilapäisluontoisesti ja vähäisessä määrässä.

56 Näitä harvinaisempia mineraaleja sisältäviä, ns. kompleksipegmatiitteja tavataan kuitenkin Lounais-Suomessa suhteellisen vähän. Suurin osa alueen pegmatiiteista on ns. yksinkertaisia pegmatiitteja, joissa ei ole harvinaisia mineraaleja, ja ne ovat luonteeltaan paremminkin pegmatiittigraniitteja (vrt. sivu 34). Niissä tavataan vain harvoin riittävän suurikiteistä ja puhdasta maasälpää, jotta se olisi käyttökelpoista teknillisiin tarkoituksiin. - Hämeenlinnan lounaispuolella, Renkajärven-Alajärven kiilleliuskejakson eteläpuolella esiintyy pegmatiitteja runsaanlaisesti, mutta niiden teknillisiä käyttömahdollisuuksia ei liene selvitetty (Simonen, 1949). Someron karttalehden (2024) alueen pohjoisosan pegmatiiteista on aikaisemmin ( luvuilla) louhittu myös kvartsia Avikin lasitehtaalle (Simonen, 1956). Myös Tammelan ja Ypäjän pegmatiiteista on louhittu kvartsia (Neuvonen, 1956). 55 MINERAALEJA Edellä on jo mainittu pegmatiiteista saadun kvartsin lisäksi Kemiön pegmatiiteista saadut berylli- ja tantaliittimineraalit. Juonikvartsia on louhittu mm. Angelniemen pitäjän Sapalahden eteläpuolelta (Lehijärvi, 1957) ; kvartsiittia on louhittu Högforsin ruukkia varten Pyhäjärven (UI.) ja Pusulan pitäjien rajalla, Irlammen luoteispuolelta (Härme, 1954 a). Turun karttalehden alueen teknillisesti käyttökelpoisiin mineraaleihin on luettava myös Kalvolan Isopäässä oleva granaattiesiintymä (vrt. sivu 35 ; Eskola, 1936 ; Neuvonen, 1956), jota on sotien aikana louhittu hiontaaineeksi. Lounais-Suomessa tavataan myös joitakin grafiittiesiintymiä (Eskola, 1923 ; Frauenfelder, 1924 ; Laitakari, 1925, 1937), joskaan ne eivät kooltaan ja puhtaudeltaan ole teknillisesti käyttökelpoisia. RAKENNUS- JA MONUMENTTIKIVET Kiviteollisuus on Lounais-Suomessa jo usean vuosikymmenen ajan ollut varsin laajamittaista. Esiintymänä suurin ja tuotannollisesti tärkein on Vehmaan punainen, tasarakeinen rapakivigraniitti, jota varsinkin Uhlun tienoilla louhitaan suuressa mittakaavassa myös vientiä varten (kuva 20) ; aikaisemmin on louhittu myös Taivassalosta Helsingin kylän tienoilta. Kotimaassa sitä käytetään runsaasti sekä monumentti- että rakennuskivenä. Obbnäsin graniittia on louhittu ensimmäisen maailmansodan aikana rakennuskiveksi Tallinnaan (Sederholm, 1926). Punaista graniittia on louhittu rakennuskiveksi' Hämeenlinnan-Rengon tien varresta, Rengon kirkonkylän länsipuolelta sekä n. 1 km Janakkalan

57 kirkon etelälounaispuolelta (Simonen, 1949). Kalvolasta, Kalvolanjärven länsipuolelta on louhittu Eduskuntatalon rakennuskivet. Someron karttalehden (2024) kaakkoisosasta on louhittu punaista graniittia rakennuskiveksi (Simonen, 1956), samoin Pyhäjärven (UI.) pohjoispuolelta (Härme, 1954 a). Perniön tyyppistä graniittia on monin paikoin louhittu rakennuskiveksi (Lehijärvi, 1957) varsinkin Kemiön ja Angelniemen pitäjissä sekä Salon-Muurlan tienoilla. Edelleen on punaista graniittia louhittu Räntämäeltä ja Lohjalta sekä varsinkin aikaisemmin runsaasti Hangosta, Hankoniemen kärjestä ja lähisaarista. Epähomogeenisuudestaan huolimatta on Hangon tyyppistä graniittia käytetty paljon myös monumentteihin. Punaista Inkoon graniittia, tyypiltään lähinnä Hangon graniittia muistuttavaa on aikaisemmin louhittu Inkoon Lågnäsistä etupäässä rakennuskiveksi. Turun Kakolan graniittia on louhittu runsaasti erilaisiin rakennustarkoituksiin, mutta karkearakeisuutensa ja epähomogeenisuutensa vuoksi sitä ei ole käytetty monumentteihin. Harmaan graniitin esiintymisalueista on tärkein Uudenkaupungin seutu, josta»uudenkaupungin graniittia» (trondhjemiittia) (kuva 21) on louhittu monin paikoin (Haidus, Heinäinen, Putsaari, Vesikari jne.). Sitä käytetään tasalaatuisuutensa vuoksi sekä rakennus- että monumenttikivenä ; ainoastaan

58 punaisen graniitin juonet ja joskus granaattipitoisuus esiintyvät siinä laadullisena epätasaisuutena. Harmaata graniittia on louhittu myös Bergöstä (Vestanfjärd), Bromarvista, Rymättylästä, Pyhämaalta ja Kalannista. Harmaata kvartsidioriittia on louhittu Someron kirkonkylän pohjoispuo

59 lelta (Simonen, 1956). Granodioriitti ja dioriitti Koijärven tienoilla saattaisivat olla myös louhintakelpoisia (Neuvonen, 1956). Aulangon granodioriittia on louhittu Hämeenlinnan Myllymäeltä (Simonen, 1949) etupäässä rakennuskiveksi ; harmaata graniittia Lemmonmäestä, Karkkilan eteläpuolelta (Härme, 1954 a) rakennuskiveksi.»mustia graniittej a», gabroj a j a dioriittej a, on karttalehden alueella louhittu mm. Räntämäeltä (kuva 22) ja Kalvolasta sekä Tammelan Mustajärven itäpuolelta (Simonen, 1956). Näitä on käytetty etupäässä erilaisiin monumentteihin. Kalvolassa (Pyyhkälän talon lähellä, Aimäjärvestä luoteeseen) on louhittu myös tummaa, vihertävän harmaata uraliittiporfyriittiä hautakiviksi. Laattakiveä on karttalehden alueella louhittu sieltä täältä pienessä mittakaavassa. Tummaa liusketta on louhittu noin 3 km Perniön kirkon kaakkoispuolelta (kuva 23). Nousiaisten ja Vahdon välillä, Ruskon ja Vahdon pitäjien rajalla on tien varresta louhittu tummaa amfiboliittia runsaasti laattakiveksi. Vahdon kirkonkylää ympäröivä amfiboliittikaari on varsinkin Vahdon länsi- ja pohjoispuolilla monin paikoin voimakkaasti liuskeutunutta

60 ja hyvin laatoiksi lohkeavaa (mm. noin 3.5 km Vahdosta Kytöisten tietä), vaikkakaan sitä toistaiseksi ei sanottavasti ole louhittu. Kalvolassa on Kuurilan aseman eteläpuolelta louhittu andalusiittipitoista kiilleliusketta suuressa mittakaavassa laattakiveksi. Tyrvännössä Lepaan kansakoulun luona on vähäisessä määrässä louhittu kohtalaisen hyvin lohkeavaa kiillerikasta liusketta laattakiveksi. Turun yleiskarttalehden alueen teknillisesti käyttökelpoisia kivilajeja ja niiden ominaisuuksia on karttalehtiselitysten lisäksi käsitelty lukuisissa julkaisuissa (Sederholm, 1913 c ; Eskola, 1923 ; Hall, 1936 ; Laitakari, 1937 ; Aurola, 1954). 59

61 ENGLISH SUMMARY The Turku map sheet (B 1) represents a part of southwestern Finland which belongs geologically to the area affected by the Svecofennidic orogeny of Archean age. The age relations of the rocks of the map sheet area are, from youngest to oldest, as follows (cf. Sederholm, 1932 ; Simonen, 1953 a ; Edelman, 1960) : Sandstone dikes Jotnian Anorogenic granites Svecofennian Olivine diabase of Satakunta Sandstone of Satakunta Rapakivi Obbnäs and Fjällskär granites Diabase dikes (»trap)) dikes) Late-kinematic intrusives (potassium granite, pegmatites) Amphibolite dikes Pegmatites Synkinematic acid intrusives (quartz diorites, trondhjemites etc) Synkinematic basic intrusives (gabbros, diorites) Mica schists Basic volcanic rocks Acid volcanic rocks (in the Tammela-Kalvola belt) Basic volcanic rocks Acid gneisses, arkosites and leptite gneisses (middle and southern parts of the map) Mica schists and mica gneisses (northern part of the map) Mica schists and gneisses (principally graywackes) Unknown base of sedimentation T h e r o c k s. Mica schists and mica gneisses are the predominant sedimentogenous rocks in the northern and especially in the northwestern parts (Hietanen, 1943, 1947) of the map sheet area. Acid gneisses of arkosic composition (leptite gneisses, quartz-feldspar schists and gneisses) dominate the southeastern and southern areas. The mica schists and mica gneisses were originally slates and graywackes (Simonen, 1953 a). They show an apparent bedding and graded bedding is not rare. The acid gneisses, arkosites, were mainly arenaceous sediments (Metzger, 1945 ; Simonen, 1953 a ; Härme, 1954 b ; Toivo Mikkola, 1955 ; Salli, 1955 ; Edelman, 1960) and they are followed by limestones of sedimentary origin. The arkosites are massive rocks, and primary bedding is indicated only by some biotite-bearing bands or by interstratified layers originally carbonate-rich that commonly contain diopside and scapolite (Parras, 1958). Well rounded sphene and other accessory mineral grains bear evidence of the sedimentogenous origin of these rocks.

62 61 Two principal zones of basic volcanic rocks occur in the area. One of the zones makes a long curve from Kalvola to Jokioinen (Neuvonen, 1956) and Somero (Simonen, 1956), and further (Härme, 1954 a) to Läyliäinen (northeastern part of the map) ; the other zone goes in east-westerly direction in the southern archipelago from Barösund (Sederholm, 1926 ; Kranck, 1933) to Hiittinen and further westwards (Edelman, 1960). The rocks of these zones consist of agglomerates and volcanic conglomerates, banded tuffites and uralite or plagioclase porphyrites. The primary structures of the rocks are better preserved in the northern zone whereas in the southern zone they have been largely destroyed by metamorphism. The zones of basic volcanic rocks are notably associated with gabbros and diorites. Some local small occurrences of peridotite and anorthosite are found in connection with the gabbros (Härme, 1954 a and b) and are products of magmatic differentiation. In addition some small occurrences of peridotite occur here and there in the schist areas (cf. Toivo Mikkola, 1955). The synkinematic acid intrusives (quartz diorites, trondhjemites, oligoclase granites) are marked by the preponderance of plagioclase over potash feldspar (Simonen, 1948 a; Eskola, 1956 ; Härme, 1958 ; cf. Hietanen, 1943, 1947 ; Saksela, 1953). By comparison the late-kinematic intrusives are coarse-grained microcline granites which often are also called pegmatite granites. The microcline granites are in part true intrusives but to a great extent they have been produced by potash metasomatism. The rapakivi as well as the granites of Obbnäs and Fjällskär (Sederholm, 1924, 1926; Kanerva, 1928) are of distinctly intrusive character and are considered to be anorogenic. Their mutual age relations are still unclarified. The synkinematic intrusives are transected by some metamorphic basic dikes (amphibolite) (Sederholm, 1926) and these dikes, in turn, are cut by late-kinematic granites. On the other hand the granites also are cut by some diabase dikes (»trap)) dikes). The sandstone (Simonen and Kouvo, 1955) of Satakunta (northeastern part of the map area) and the olivine diabase (Kahma, 1951) cutting the sandstone are considered to be of Jotnian age. Some sandstone dikes in the southwestern archipelago may be compared to Cambro-Silurian sandstones. Metamorphism. Regional metamorphism has been very strong in general. Mica schists and mica gneisses especially, often contain porphyroblasts of almandite and/or cordierite (»kinzigite») and other Al-rich minerals (Kranck, 1933 ; Pehrman, 1936 ; Hietanen, 1943, 1947 ; Metzger, 1945 ; Simonen, 1953 a ; Härme, 1959). Those acid gneisses which have originally been carbonate-bearing now contain pale-colored diopside and sometimes in addition scapolite as reaction products (Parras, 1958). The original basic volcanic rocks are now predominantly amphibolites. Veined gneisses of various types are very common (Härme, 1959). Rocks of metasomatic origin are met with locally. The cordierite-anthophyllite rocks are thought to have been produced by magnesia metasomatism (eg. Orijärvi, Eskola, 1914, 1915, 1920, 1950 ; cf. Tuominen and Mikkola, 1950; Tuominen, 1951). The granitization process was also of metasomatic character (potash metasomatism) and has been described fully in several publications (Eskola, 1927, 1939, 1948, 1952, 1956 ; Wegmann and Kranck, 1931 ; Kranck, 1933 ; Hietanen, 1943, 1947 ; Simonen, 1948, 1949, 1956 ; Saksela, 1953 ; Salli, 1953, 1955 ; Härme, 1954 a, 1958, 1959 ; Härme and Laitala, 1955 ; Edelman, 1956, 1960 ; Lehijärvi, 1957). A great part of the granodiorites in the map sheet area have been derived from sodium-rich plutonic rocks (quartz diorites, trondhjemites etc.) by potash metasomatism (Härme, 1958).

63 62 T e c t o n i c s. The general strike of the rocks in the map area is approximately N 75 E. Dips are usually,vertical or, at least, very steep. The folds are, in general, isoclinal and folding has taken place along nearly horizontal axes (Simonen, 1953 a, 1956 ; Edelman, ; Tuominen, 1957). The zone of acid gneisses-pyroxene gneisses (yellow color on map) deviates in many respects from these generalizations (Härme, 1954 a and b ; Salli, 1955). In this zone the strike varies considerably and it often follows the contours of the intrusive bodies. The layers tend to be flat lying, especially where they dip eastwards. Generally the intrusive bodies in this zone are also inclined towards the west. Similar structural features persist westwards in the Salo-Parainen (Pargas) granitic belt where, at many places, gneisses with gently dipping layers occur as inclusions in the granite (Lehijärvi, 1957). It should be noted that the primary metamorphic facies in this belt has been the pyroxene-hornfels facies (Parras, 1958) whereas in the other areas of the map sheet the amphibolite facies has prevailed. In the field the axes of major folds are, however, very seldom measurable. Generally they have been deduced from the map. Metamorphism has destroyed many of the primary structural features of the supracrustal rocks but in some places, however, these features have been utilized in interpreting stratigraphy and local structures.

64 KIRJALLISUUTTA AHLFORS, B. (1954) The limestone quarries of the firm of Karl Forsström Aktiebolag. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s. 81. AUROLA, ERKKI (1954) List of ore and nonmetallic mineral deposits and of building stones likely to have commercial value. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s BERGHELL, HUGO (1893) Kertomus karttalehtiin No 23 & 24. Jurmo ja Mörskär. Suomen geolooginen tutkimus. BORGSTRÖM, L. H. (1914) Die Skapolithlagerstätte von Laurinkari. Bull. Comm. g6ol. Finlande 41. EDELMAN, NILS (1948) On the water content of rocks. C. R. Soc. geol. Finlande 26 ; Bull. Comm. geol. Finlande 142, s »- (1949 a) Microcline porphyroblasts with myrmekite rims. C. R. Soc. g6ol. Finlande 22 ; Bull. Comm. geol. Finlande 144, s »- (1949 b) Some morphological details of the roches moutonnees in the archipelago of SW Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 22 ; Bull. Comm. geol. Finlande 144, s »- (1949 c) Structural history of the eastern part of the Gullkrona basin, SW-Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 148.»- (1949 d) Sandsten. Geologi No 2, s. 7.»- (1951) Glacial abrasion and ice movement in the area of Rosala-Nötö, S.W. Finland. C. R. Soc. geol. Finland e 24 ; Bull. Comm. göol. Finlande 154, s »- (1956) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Nötö. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. -»- (1957) Stratigrafin i Åbo skärgärd. Geologi No 8-9, s »- (1960) The Gullkrona region, SW-Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 187. ESKOLA, PENTTI (1913) On phenomena of solution in Finnish limestones and on sandstone filling cavities. Bull. Comm. geol. Finlande 36. -»- (1914 a) On the petrology of the Orijärvi region in southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 40. -»- (1914 b) An occurrence of gahnito in pegmatite near Träskböle in Perniö, Finland. Geol. Fören. i Stockholm Förh. Bd. 36, s »- (1915) Om sambandet mellan kemisk och mineralogisk sammansättning hos Orijärvitraktens metamorfa bergarter. Bull. Comm. göol. Finlande 44. -»- ( ) Föredrag om en ny upptäckt klotdiorit från Pöytis i SW-Finland. Medd. Geol. Fören. i Helsingfors, s. 4. -»- (1919) Suomen vuorityöstä ja sen edellytyksistä. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 22.

65 64 ESKOLA, PENTTI (1923) Suomen hyödyllisistä mineraaleista. Geologinen komissioni. Geoteknillisiä tiedonantoja 37. -»- (1928) On rapakivi rocks from the bottom of the Gulf of Bothnia. Fennia 50, No 27. -»- (1930) On the disintegration of rapakivi. C. R. Soc. g6ol. Finlande 3 ; Bull. Comm. g6ol. Finlande 92, s »- (1934) t7ber die Bottenmeerporphyre. C. R. Soc. g6ol. Finlande 8 ; Bull. Comm. g6ol. Finlande 104, s »- (1936) A paragenesis of gedrite and cummingtonite from Isopää in Kalvola, Finland ; (with a contribution by Tauno Kervinen). C. R. Soc. göol. Finlande 19 ; Bull. Comm. göol. Finlande 115, s »- (1941) Erkki Mikkola and der heutige Stand der präkambrischen Geologic in Finnland. Geol. Rundschau Bd. 32, s »- (1949) The mica of the moro. C. R. Soc. göol. Finlande 22 ; Bull. Comm. göol. Finlande 144, s »- (1950) Orijärvi re-interpreted. C. R. Soc. göol. Finlande 23 ; Bull. Comm. göol. Finlande 150, s »- (1952) A discussion of domes and granites and ores. C. R. Soc. göol. Finlande 25 ; Bull. Comm. göol. Finlande 157, s »- (1954) Om indelningen av Finlands granitiska bergarter. Geologi No 5, s »- (1955) About the granite problem and some masters of the study of granite. C. R. Soc. g6ol. Finlande 28 ; Bull. Comm. göol. Finlande 168, s »- (1956 a) Postmagmatic potash metasomatism of granite. C. R. Soc. g6ol. Finlande 29 ; Bull. Comm. g6ol. Finlande 172, s »- (1956 b) Peruskallion ikä. Terra No 4, s ESKOLA, PENTTI, HACKMAN, V., LAITAKARI, A. ja WILKMAN, W. W. (1919) Suomen kalkkikivi. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 21. FRAUENFELDER, K. O. H. (1924) Der Grafit in Finnland, seine Entstehung and Verwertung. Geologinen komissioni. Geoteknillisiä julkaisuja 38. FROSTERUS, B. (1909) Lounais-Suomen kalkkikivet ja kalkkiteollisuus. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 3. GYLLING, HJALMAR (1891) Kertomus karttalehteen No 12. Uusikaupunki. Suomen geolooginen tutkimus. HACKMAN, V. (1923) Der Pyroxengranodiorit von Kakskerta bei Abe and seine Modifikationen. Bull. Comm. g6ol. Finlande 61. HALL, W. (1936) Kiviteollisuus. Geologinen toimikunta. Geoteknillisiä julkaisuja 41. HAUSEN, HANS (1935) Vber ein neuentdecktes Kaolin-Sandsteinvorkommen in kristallinen Kalkstein auf Pargas Alön, Gegend von Abe - Turku. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. VIII, No 1. -»- (1940) Die Hauptzuge im spaltentektonischen Bauplan des Schärenhofes von Sudwest-Finnland. Geol. Rundschau Bd. 31, s »- (1942) Spricktektoniska studier i Abolands skärgärd. Nordenskiöldsamfundets tidskrift No 2, s »- (1944 a) Geologische Beobachtungen im Schärenhof von Korpo-Nagu Siidwest-Finnland. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XIV, No 12. -»- (1944 b) Die Bankung als regionale Oberflächenerscheinung im präkambrischen Felsgrund des Schärenhofes im sudwestlichen Finnland. Fennia 68, No 3. -»- (1944 c) Die Grobgranite des sudwestfinnischen Schärenhofes and ihre morphologische Rolle. Geol. Rundschau Bd. 34. Heft 2-6, s. 162.

66 65 HIETANEN, A. (1943) ttber das Grundgebirge des Kalantigebietes im sudwestlichen Finnland. Bull. Comm. geol. Finlande »- (1947) Archean geology of the Turku district in southwestern Finland. Bull. Geol. Soc. Am. 58, s HURMA, AARTO (1959) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Marttila. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. HURMA, MAIJA (1951) Tarvasjoen alueen syväkivistä. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. HÄRME, MAUNU (1953) Mustion alueen rakenteesta ja stratigrafiasta. Geologi No 2, s. 9. -» -- (1954 a) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Karkkila. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. --»- (1954b) Structure and stratigraphy of the Mustio area, southern Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 27 ; Bull. Comm. geol. Finlande 166, s. 29.» (1954 c) Bergarternas regionala fördelning pä Åbo kartblads omräde. Geologi No 5, s. 40.»- (1955) Kulonsuonmäen titaanirautamalmialueen geologiasta. Summary: On the geology of the titaniferous iron ore area of Kulonsuonmäki. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 59.»- (1956) Lounais-Suomen ja Keski-Ruotsin kallioperän vertailua. Geologi No 2, s. 11.» (1958) Examples of the granitization of plutonic rocks. C. R. Soc. geol. Finlande 30 ; Bull. Comm. geol. Finlande 180, s. 45.»-- (1959) Examples of the granitization of gneisses. C. R. Soc. geol. Finlande 31 ; Bull. Comm. g6ol. Finlande 184, s. 41. HARME, MAUNU and LAITALA, MATTI (1955) An example of granitization. C. R. Soc. geol. Finlande 28 ; Bull. Comm. geol. Finlande 168, s. 95. KARMA, AARNO (1951) On contact phenomena of the Satakunta diabase. Bull. Comm. geol. Finlande 152. KAITARO, SIMO (1953) Geologic structure of the late pre-cambrian intrusives in the Ava area, Aland Islands. Bull. Comm. geol. Finlande »- (1955) On pleochroic halos in some rapakivi rocks. C. R. Soc. geol. Finlande 28 ; Bull. Comm. geol. Finlande 168, s KAITARO, SIMO and VAASJOKI, O. (1950) Meneghinite from Aijala, southwestern Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 23 ; Bull. Comm. geol. Finlande 150, s »- (1951)»Lillianite» from Iilijärvi, Orijärvi region. C. R. Soc. geol. Finlande 24 ; Bull. Comm. geol. Finlande 154, s KALLA, JUHA (1952) Tytyrin kalkkikiviesiintymä Lohjalla. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. KANERVA, ILMARI (1928) Das Rapakivigebiet von Vehmaa im sudwestlichen Finnland. Fennia 50. No 40. von KNORRING, OLEG (1946) On a manganese garnet enclosed in sphalerite from Kimito in SW-Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 19; Bull. Comm. geol. Finlande 138, s. 77. KOSKINEN, JUHANI (1953) Havaintoja Vampulan seudun kallioperästä. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. Kouvo, OLAVI (1958) Radioactive age of some Finnish pre-cambrian minerals. Bull. Comm. geol. Finlande

67 66 KRANCK, E. H. (1924) Om en Gadolinitförekomst vid Lövböle i Kimito (S. V. Finland). Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. III, No 10. -»- (1933) Beiträge zur Kenntnis der Svecofenniden in Finnland. III. Kinetischgeologische Studien im Schärenhof von Ekenäs (SW-Finnland). C. R. Soc. geol. Finlande 6 ; Bull. Comm. geol. Finlande 101, s »- (1937) Beiträge zur Kenntnis der Svecofenniden in Finnland. IV. fiber Intrusion and Tektonik im Kustengebiete zwischen Helsingfors and Porkkala. C. R. Soc. geol. Finlande 10; Bull. Comm. geol. Finlande 119, s. 69.»- (1957) On folding-movements in the zone of basement. Geol. Runschau 46, Heft 2, s KULONPALO, MAX ja MARMO, VLADI (1955) Suomen molybdenihohteista. English Summary : On the molybdenite of Finland. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 58. LAINE, EEVERT (1950) Malmin etsintä Suomessa Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 49. LAITAKARI, AARNE (1916) Le gisement do calcaire cristallin de Kirmonniemi å Korpo en Finlando. Bull. Comm. göol. Finlande 46. -»- (1918) Einige Albitepidotgesteine von Sudfinnland. Bull. Comm. geol. Finlande 51. -»- (1921 a) 'Cher die Petrographie and Mineralogie der Kalksteinlagerstätten von Parainen (Pargas). Bull. Comm. geol. Finlande 54.»- (1921 b) Paraisten mineraaliesiintymän historiikkia. Aika. Helsinki. -»- (1921 c) Suomen radioaktiivisista mineraaleista. Geologinen komissioni. Geoteknillisiä tiedonantoja 33. -»- (1925 a) Die Graphitvorkommen in Finnland and ihre Entstehung. Geologinen komissioni. Geoteknillisiä julkaisuja 40. -»- (1925 b) fiber das jotnische Gebiet von Satakunta. Bull. Comm. geol. Finlande 73.»- (1925 c) Ala-Satakunnan laskeuden järvet. Tekn. aikakauslehti No 1. -»- (1927 a) Suomen maasälpäteollisuudesta. Tekn. aikakauslehti No 1. -»- (1927 b) Rapakivi-kivilajin teknillisestä käytöstä. Arkkitehti No 4. Helsinki.»- (1928) Palingenese am Kontakt des postjotnischen Olivindiabases. Fennia 50. No 35.»- (1931) Kaunista jaloa topaasia on tavattu Suomesta, Eurajoelta, Väkkärän graniitista. Kultaseppien lehti, s. 153.»- (1937) Suomen malmit, hyödylliset mineraalit, kivet ja maalajit. Geologinen toimikunta. Geoteknillisiä julkaisuja 42. -»- (1949) Siivikkalan kalkkikivi Vampulassa. Geologi No 3-4, s »-- (1954) The Finnish stone industry. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s LAITALA, MATTI (1954) Havaintoja Snappertunan alueen kallioperästä. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. LAITI, ILPO (1952) Kärkelän-Puujärven alueen peruskalliosta. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. LEaISARVI, MAUNO (1957) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Salo. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. MAGNUSSON, NILS, H. (1936) A short comparison between the evolution of the Svecofennides in Finland and Central Sweden. C. R. Soc. geol. Finlande 9 ; Bull. Comm. geol. Finlande 115, s. 179.

68 MARMO, VLADI ja LAITAKARI, AARNE (1952) Lounais-Suomen rikkikiisukonkretioista. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 53. MELLIS, O. (1937) Beitrag zur Kenntnis der optischen Eigenschaften des gesteinsbildenden Chondrodits von Pargas. Geol. Fören. i Stockholm Förh. Bd. 49, s METZGER, ADOLF (1928) tber die Tektonik des Grundgebirges um Svartå in SW-Finnland. Fennia 50, No 17. -» (1940) Kalksten och kalkindustri i Skärgården. Nordenskiöldsamfundets i Finland Skärgårdsbok. Helsingfors.» (1945) Zur Geologie der Inseln Ala und Kyrklandet in Pargas - Parainen SW-Finnland. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XV, No. 3. -»- (1947) Zum tektonischen Stil von Palingengranit und Marmor in den Svekofenniden in Finnland. C. R. Soc. geol. Finlande 20; Bull. Comm. geol. Finlande 140, s »- (1954 a) The deposit of crystalline limestone of Pargas - Parainen. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s » (1954b) The deposit of crystalline limestone of Runudden, Isle of Ovensor, Parish of Korpo. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s. 65. MIKKOLA, TOINI and WIIK, H. B. (1947) Petalite, a mineral new to Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 20 ; Bull. Comm. geol. Finlande 140, s MIKKOLA, Toivo (1945) Botnialaiset muodostumat Koijärven-Raitoon alueella. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. -»- (1950) Orijärven alueen rakennetta ja stratigrafiaa. Geologi No 7, s »- (1955) Origin of ultrabasics in the Orijärvi region. C. R. Soc. geol. Finlande 28 ; Bull. Comm. geol. Finlande 168, s. 39. MIKKONEN, ANTTI (1952) Havaintoja Orijärven graniitista ja sen kontaktikivilajeista. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. MOBERG, K. AD. (1988) Kertomus karttalehteen No 1, Tammisaari, Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1889 a) Kertomus karttalehteen No 2. Lohja. Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1889 b) Kertomus karttalehteen No 5. Vihti. Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1890 a) Kertomus karttalehteen No 9. Salo. Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1890 b) Kertomus karttalehteen No 10. Turku. Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1890 c) Kertomus karttalehteen No 11. Nauvo. Suomen geolooginen tutkimus. -»- (1891) Kertomus karttalehteen No 14 & 15. Hankoniemi & Jussarö. Suomen geolooginen tutkimus. MÄKINEN, EERO (1913) Die Granitpegmatite von Tammela in Finnland und ihre Minerale. Bull. Comm. geol. Finlande 35. -»- (1916) Eräiden harvinaisempien alkuaineiden esiintymisestä Suomessa. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 18. -»- (1920) Tietoja Suomen mineraaliteollisuuden nykyisestä tilasta ja kehitysmahdollisuuksista. Geologinen komissioni. Geoteknillisiä tiedonantoja 26. NEUVONEN, K. J. (1954) Stratigraphy of the schists of the Tammela-Kalvola area, southwestern Finland. C. R. Soc. g6ol. Finlande 27 ; Bull. Comm. geol. Finlande 166, s »- (1956) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Forssa. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. NIEMINEN, KAISA (1952) Loimaan seudun vulkaniiteista. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. 67

69 68 OKKO, VEIKKO (1949) Tantaliittia jätokasoista. Geologi No 2, s. 7. PALMUNEN, M. K. (1925) On the ilmenite-magnetite-olivinite of Susimäki. Fennia 45. No 9. PARRAS, KAUKO (1941) Das Gebiet der Pyroxen fiihrenden Gesteine im westlichen Uusimaa in Sddfinnland. Geol. Rundschau 32, s. 484.»-- (1946) On the coarse-grained garnet-cordierite gneisses of south and southwest Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 19 ; Bull. Comm. gåol. Finlande 138, s. 1. -»- (1954) Prospektering och geologiska undersökningar i Lojo-området. Vuoriteollisuus - Bergshanteringen No 2. -»- (1958) On the charnockites in the light of a highly metamorphic rock complex in southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 181. PARRAS, KAUKO and TAVELA, MATTI (1954) The limestone deposits in Lohja. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s. 69. PExRMAN, GUNNAR (1925) Om en apatitförekomst i Åbo. Fennia 45. No 13. -~>- (1927) Om en titanjärnmalm och omgivande bergarter pä Attulandet i sydvästra Finland. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. IV, No 5. (Deutsches Referat).»- - (1931) Uber eine Sulfidlagerstätte auf der Insel Attu im sudwestlichen Finnland. Acta Ac+ad. Aboensis, Math. et Phys. VI, No 6.»-- (1932 a) tibero ptisch positiven Cordierit. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. VI, No 11. -»- (1932 b) Uber Tapiolith aus Rosendahl (Kimito, SW Finnland). Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. VI, No 3. -»--- (1935) Om en glasig diabas frän Kirjala-landet i Pargas socken. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. VIII, No 3. (Deutsches Referat). --»- (1936) Uber Cordierit-fiihrende Gesteine aus dem Migmatitgebiet von Åbo (SW Finnland). Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. X, No 6.»- (1937) Uber Bonsdorffit. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. X, No 3.»-- (1940) Uber Phosphate aus dem Pegmatit von Lemnäs (Kimito, SW Finnland). Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XII, No 6. -»- (1945) Die Granitpegmatite von Kimito (SW Finnland) and ihre Minerale. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XV, No 2.»-- (1947) Urn mineraldrusen i Västanfjärd. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XV, No 11.»- (1952) Geologische and mineralogische Beobachtungen auf der Insel Niksor, Finby, SW Finnland. Acta Acad. Aboensis, Math. et Phys. XVIII, No 1. RANKAMA, KALERVO (1938) On the mineralogy of some members of the humite group found in Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 12 ; Bull. Comm. geol. Finlande 123, S. 81.»-- (1944) On the geochemistry of tantalum. Bull. Comm. geol. Finlande 133.»- - (1946) On the geochemical differentiation in the earth's crust. Bull. Comm. geol. Finlande 137. ROSBERG, J. E. (1925) Jättegrytor i södra Finland. Referat : Uber Riesentöpfe im siidlichen Finnland. Fennia 46. No 1. SAxAMA, TH. G. (1945) On the chemistry of the East Fennoscandian Rapakivi granites. C. R. Soc. geol. Finlande 18 ; Bull. Comm. geol. Finlande 136, s. 15.» - (1946) On the chemistry of the mineral titanite. C. R. Soc. geol. Finlande 19 ; Bull. Comm. g6ol. Finlande 138, s. 88.

70 69 SAKSELA, MARTTI (1939) ]Uber einige Eisenerze im Jussaarigebiet, SW-Finnland. C. R. Soc. geol. Finlande 13 ; Bull. Comm. geol. Finlande 125, s. 9. -»- (1953) Uber die tektonische Einteilung der Tiefengesteine. C. R. Soc. geol. Finlande 26 ; Bull. Comm. geol. Finlande 159, s. 19. SAKSELA, MARTTI and HEISKANEN, ERKKI (1952) Uber die Geologic and das Goldvorkommen des Valkeakoskigebietes, SW-Finnland. C. R. Soc. geol. Finlande 25 ; Bull. Comm. geol. Finlande 157, s. 81. SALLI, ILMARI (1953) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti- Sheet Loimaa. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos.»--- (1955) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Suomusjärvi. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. SEDERHOLM, J. J. (1891) Studien Uber archäische Eruptivgesteine aus dem sudwestlichen Finnland. Min. Petr. Mitt. No 12, s. 97.» (1892) Kertomus karttalehteen No 18. Tammela. Suomen geolooginen tutkimus.»- - ( 1893) Om berggrunden i södra Finland. Fennia 8. No 3. -,>- (1897) Uber eine archäische Sedimentformation in siidwestlichen Finnland and ihre Bedeutung fur die Erklärung der Entstehungsweise des Grundgebirges. Bull. Comm. geol. Finlande 6. -» (1907) Om granit och gneiss. Bull. Comm. geol. Finlande 23 (Englisch summary).»-- (1912) Om palingenesen i den sydfinska skärgärden samt den finska urbergsindelningen. Geol. Fören. i Stockholm Förh. Bd. 34, s. 285.»- - ( 1913 a) Suomen geologinen yleiskartta. Lehti B 2. Tampere. Kivilajikartan selitys. Geologinen toimisto.» (1913 b) Weitere Mitteilungen Uber Bruchspalten mit besonderer Beziehung zur Geomorphologic von Fennoscandia. Bull. Comm. geol. Finlande »--- (1913 c) Suomen graniittien teknillisistä ominaisuuksista. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 8. -»- - (1924) Granit-gneisproblem belysta genom iakttagelser i Abo-Alands skärgärd. Geol. Fören. i Stockholm Förh. Bd. 46, s »--- (1925) Indelning av de fennoskandiska graniterna och en urbergsdiskordans i skärgärden. Geol. Fören. i Stockholm Förh. Bd »-- - ( 1926) On migmatites and associated pre-cambrian rocks of southwestern Finland. II. The region around the Barösundsfjärd W. of Helsingfors and neighbouring areas. Bull. Comm. geol. Finlande 77. -»- (1928) On orbicular granites, spotted and nodular granites etc. and the rapakivi texture. Bull. Comm. geol. Finlande 83.»- (1932) On the geology of Fennoscandia. Bull. Comm. geol. Finlande 98. SEITSAARI, JUHANI (1926) A ferroan-aluminian antophyllite from Kemiö, Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 29 ; Bull. Comm. geol. Finlande 172, s »- (1955) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Perniö. Geologinen tutkimuslaitos. SIMILÄ, PENTTI (1956) Tytyrin kalkkikiveä lävistävät juonikivet. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. SIMONEN, AHTI (1947) On the gradual development of the basaltic parent magma during the course of the geological periods. C. R. Soc. geol. Finlande 20 ; Bull. Comm. geol. Finlande 140, s »- (1948 a) On the petrochemistry of the infracrustal rocks in the Svecofennidic territory of southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 141.

71 70 Simonen Ahti, (1948 b) On the petrology of the Aulanko area in southwestern Fin land. Bull. Comm. geol. Finlande »- (1949) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Hämeenlinna. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. -» -- (1953 a) Stratigraphy and sedimentation of the Svecofennidic, early Archean supracrustal rocks in southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 160.»- (1953 b) Mineralogy of the wollastonites found in Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 26 ; Bull. Comm. geol. Finlande 159, s. 1.»-- (1954) Om Finlands sandstenar. Geologi No 5, s. 43.»- (1956) Suomen geologinen kartta. Geological map of Finland. Lehti - Sheet Somero. Kallioperäkartan selitys. Explanation to the map of rocks. Geologinen tutkimuslaitos. SIMONEN, AHTI and WIIK, H. B. (1952) The axinites from Jokioinen and Petsamo. C. R. Soc. geol. Finlande 25 ; Bull. Comm. geol. Finlande 157, s. 1. SIMONEN, AHTI and Kouvo, OLAVI (1955) Sandstones in Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 28 ; Bull. Comm. geol. Finlande 168 ; s. 57. STOLPE, TOR (1952) Kort beskrivning av ett ultrabasiskt komplex i södra delen av Abolands Skärgård. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. STRANDSTRÖM, GEORG (1952) Geologisk strukturundersökning medels magnetometer. Referat av Pro gradu-arbete, utfört vid Helsingfors Universitet. Vuoriteollisuus - Bergshanteringen No 1. SYVÄNEN, MARJATTA (1957) Kallioperän morfologia jokien kuvastamana. Geologi No 6, s. 48. TAVELA, MATTI (1950) Havaintoja Kuovilan alueelta Kiskon-Kemiön leptiittivyöhykkeeltä. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. TIGERSTEDT, A. F. (1889) Magnetiska mätningar och diamantborrningar vid Orijärvi grufvefält år Käsikirjoitus Vuorihallituksen arkistossa. Helsinki. -»- (1890) Praktisk geologiska undersökningar vid Orijärvi grufvefält och kringliggande trakter år Liitteenä karttoja ja leikkauksia kaivoksesta ja malmialueesta. Käsikirjoitus Vuorihallituksen arkistossa. Helsinki. -»- (1899) Magnetiska undersökningar i trakten af Jussarö. Fennia 14. No 8. TRt7STEDT, OTTO (1909) Orijärven malmikenttä. Suomen geologinen toimisto. Geoteknillisiä tiedonantoja 5. TuoMINEN, HEIKKI, V. (1951) Metamorphic concentration of magnesium and iron in the Orijärvi region : A reply. C. R. Soc. geol. Finlande 24 ; Bull. Comm. geol. Finlande 154, s »- (1957) The structure of an Archean area : Orijärvi, Finland. Bull. Comm. geol. Finlande 177. TUOMINEN, HEIKKI, V. and MIKKOLA, Toivo (1950) Metamorphic Mg-Fe enrichment in the Orijärvi region as related to folding. C. R. Soc. geol. Finlande 23 ; Bull. Comm. geol. Finlande 150, s. 67. TUOMINEN, HEIKKI ; MIKKOLA, Toivo and SIMOLA, TORSTI (1956) Exploration for ore in the Orijärvi region, Finland. C. I. M. Trans., Vol. 59, s TURTIAINEN, EINO (1954) The limestone quarry of Pitkäniemi. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s. 79. VAASJOKI, OKE (1955) On the graphic intergrowth of silicatic minerals with ore oxides. C. R. Soc. geol. Finlande 28 ; Bull. Comm. geol. Finlande 168, s. 89.

72 Vaasjoki, Oke (1956) A comparison of the minor base metal contents of some Finnish galenas. C. R. Soc. geol. Finlande 29 ; Bull. Comm. geol. Finlande 172, s. 47. VAASJOKI, O. and Kouvo, OLAVI (1958) Om Pb- och S-isotopsammansättning samt spärelementinnehåll hos några finska blyglanser. Geologi No 2. -»- (1959) A comparison between the common lead isotopic composition and minor base metal contents of some Finnish galenas. Econ. Geol. Vol. 54, s WAHL, W. (1936) The granites of the Finnish part of the Svecofennian archean mountain chain. C. R. Soc. geol. Finlande 9 ; Bull. Comm. geol. Finlande 115, s » (1944) Altersvergleich der Orogenesen and Versuch einer Korrelation des Grundgebirges in verschiedenen Teilen der Erde. Geol. Rundschau 34. Heft 2-6. s VARMA, ARNO (1954 a) The copper-zinc-lead ore deposit of Orijärvi. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s »- (1954b) The copper-zinc ore deposit of Aijala and Metsämonttu. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisiä julkaisuja 55, s. 20. WEGMANN, C. E. (1929) Note sur la depression axiale d'aland. C. R. Soc. geol. Finlande 2 ; Bull. Comm. geol. Finlande 87, s »- (1930) Uber Diapirismus (besonders im Grundgebirge). C. R. Soc. geol. Finlande 93 ; Bull. Comm. geol. Finlande 93, s. 58. WEGMANN, C. E. and KRANCK, E. H. (1931) Beiträge zur Kenntnis der Svecofenniden in Finnland I-II. Bull. Comm. geol. Finlande 89. WENNERVIRTA, Heikki (1952) Havaintoja Vestanfjärdin ja Perniön alueiden geologiasta. Pro gradu. Käsikirjoitus Helsingin Yliopiston Geologian laitoksen arkistossa. VESASALO, ARVO (1959) On the petalite occurrences of Tammela, SW-Finland. C. R. Soc. geol. Finlande 31 ; Bull. Comm. geol. Finlande 184. WIIK, H. B. (1949) Pyrallolit, ett mineral med dåligt rykte. Geologi No 3-4, s. 11. WILXMAN, W. W. (1898) Kertomus karttalehteen No 32. Loimaa. Suomen geolooginen tutkimus. VORMA, ATSO (1959) Laitakariitti. Geologi No 2, s. 11. VÄYRYNEN, HEIKKI (1936) Uber die Altersverhältnisse der Granite von Siidfinnland and Pohjanmaa. C. R. Soc. geol. Finlande 9 ; Bull. Comm. geol. Finlande 115, s

73 LIITE 3 MALMIESIINTYMIÄ JA -AIHEITA TURUN YLEISKARTTALEHDEN (B 1) ALUEELLA PAIKKA Askainen : Kiiainen Bromarv: Kärböle Dragsfjärd : Purunpää, Hamnholmin louhos Purunpää, Judasholmin louhos Rosendahl Tynglaks Forssa : Iso-Mänttäri Hattula : Ihalempi, rautat. leikkaus Hiittinen : Biskopsön louhos, Roängistä n. 100 m NE Käringön louhos, SSW rannalla Roängenin louhos Hemlandet Luoto Rosalan N-puolella, Kalvholmista 1.5 km E Skallron louhos, Bergön kylä, saaren S W-ranta Iniö : Eskels, Pottskärin luoto Söderby, Lilla Buskskär Inkoo : Bjurs : Kalkholm Jodbölen louhos, kylästä NW MALMI magnetiitti magnetiitti magnetiitti, rikkikiisu magnetiitti, rikkikiisu sinkkivälke magnetiitti, magneettikiisu kiisuja rikki- ja magneettikiisu magnetiitti, magneettikiisu, kuparikiisu magnetiitti magnetiitti kuparikiisu molybdenihohde magnetiitti magnetiitti magnetiitti magnetiitti magnetiitti, rikkikiisu SIVUKIVI granaattipit. amfiboliitti granaattipit. amfiboliitti pegmatiitti amfiboliitti serisiittikvartsiitti hiilipitoinen fy lliitti granaattifelsi ki- kvartsijuonen ja ultraemäksisen ven kontakti amfiboliitti amfiboliitti gneissi sarvivälkegneissi

74 Lågnäsin louhos, Grotas, kylästä sinkkivälke, magneet- gneissi vähän S tikiisu, kuparikiisu, rikkikiisu, lyijyhohde Långvikin louhos magnetiitti gneissi Ka1vo1a : Ahvenusvuori rikkikiisu, magneetti- grafiittipitoinen kiisu liuske Taljala, Paakkonen, Kallijärven E- kuparikiisu, rikki- amfiboliitti puoli kiisu K a r j a a : Borgbyhåls, Fiskarsin lähellä arsenikiisu, rikkikiisu, sinkkivälke Brasby, Fänkärr vuoresta 0.5 km N arsenikiisu, rikkikii- gabroamfiboliitti su, magneettikiisu Grundsjön louhos magnetiitti amfiboliitti Kilo, Knopsböle rikkikiisu Knasabackan louhos magnetiitti Svarvarbölen louhos magnetiitti amfiboliitti Österby, Tolvmansin louhos rikkikiisu, magneettikiisu, sinkkivälke, lyijyhohde Karjalohja : Katteluksen louhos, Katteluksen ta- lyijyhohde losta n. 1 km E Lohjansaaren Pyöli, Bölen kylä magneettikiisu Lohjansaari, Saarenpään kartanosta magnetiitti, kiisuja pyroksenikarsi n. 400 m E Lönnhammar, Kinterön louhos, Sy- rikki-, kupari- ja amfiboligneissi väojan talon maalla magneettikiisu Lönnhammar, Jänisjärven louhos magnetiitti, kiisuja granaattipit. amfiboliitti Loukmäen louhos, Koivikon talosta magnetiitti karsiamfiboliitti hapn. 400 m E pamessa gneississä Puujärven louhos kuparikiisu kalkkikivi Särkijärven louhos, Gammelgårdin kupari- ja rikkikiisu gneissi talon maalla Kemiö Brantenin louhokset, Brantenin tilan magneetti- ja rikki- gneissi maalla kiisu Tjuda, Norrkullan talon pihassa kupari- ja rikkikiisu migmatiitti Vestlaxin louhos, S-rannasta 0.5 km N magneettikiisu sädekivikvartsiitti Kiikala : Lautela, Haromäki, kirkon lähellä kupari- ja rikkikiisu kloriittiliuske magneettikiisu, mag- netiitti Säräjärvi, Särämäki, Johanneslundin lähellä Kirkkonummi : Lill-Kannskog kiisuja kloriittipitoinen amfiboliitti Salmen lyijyhohde, mag- amfiboliitti neettikiisu Övitskogin louhos, Lövdalin talon magnetiitti N-puolella Kisko Aijalan hopeakaivos, Vanha Aijala, lyijyhohde, sinkki- gneissi, kalkki- ja 5 km Kosken asemalta E välke, kupari- ja karsikivi magneettikiisu, pyrargyriitti, proustiitti 10 S

75 74 Aijalan kaivos kuparikiisu, sinkki- karsi välke, lyijyhohde Aurums Aijala lyijyhohde, kulta kvartsijuonia Björknäsin louhos magnetiitti, rikki-, kordieriittikivi magneetti- ja kuparikiisu Metsämontun kaivos kuparikiisu, sinkki- amfiboliitti- ja liuskevälke, lyijyhohde kompleksi Aijala, Kruuskorven louhos, Ylhän magnetiitti ja rikki- gneissi talon maalla kiisu Haukia, Haukilammen NE-kulma magnetiitti sarvivälkekarsi Iilijärven kaivos, Orijärveltä 1 km W kuparikiisu, sinkki- kiillegneissi välke, lyijyhohde Jylyn Kaorhaan louhos magnetiitti granaattipit. amfiboliitti Kolkonmäen louhos, Määrijärven magnetiitti karsi rannalla, Orijärvestä S Kärpän louhos, Liipola, Kärpän talo lyijyhohde ja kupari- kiillegneissi kiisu Lapinkylän louhos, Kirkkojärven S- kupari-, magneetti- kalkkikivi pää ja rikkikiisu Kruuhunmäen louhos, Kirkkojärven kupari-, magneetti- S-pää ja rikkikiisu Liipolan louhos, Haapaniemestä 1 kuparikiisu kordieriittigneissi km S, Liipolanjärven N-puoli Malmbergin kaivos, Määrijärven S- magnetiitti karsi pää Marjaniemen louhos magnetiitti karsi ja kiillegneissi Nummela, Honkiladonmäen louhos, magnetiitti, rikki- Kurkelan kylä kiisu Orijärven kaivos kupari-, magneetti- kordieriitti-antofylja rikkikiisu, lyijy- liittikivi hohde, sinkkivälke Paavonholman louhos, saaren NW- kuparikiisu, sinkki- kalkkikivi kärki välke Pahalahden louhokset, Orijärven kai- magnetiitti karsi voksen N-puolella, Määrijärven rannalla Perkiön louhos, Orijärven kaivok- magneettikiisu granaattifelsi sesta 1 km E Koii ä r v i: Kojo, Ahoniitty, 1 km kirkolta N kuparikiisu, sinkki- emäksinen vulkaniitti välke Kirkonkylästä 2 km N sinkkivälke, kupari- emäksinen vulkaniitti kiisu Kelli, Järvensivun talosta 200 m E rikkikiisu tiivis hapan leptiitti Lunkinjärven W-pää arseni- ja rikkikiisu hapan vulkaniitti Raitoo, Särkijärvi magnetiitti emäksinen vulkaniitti Korppoo : Jurmo magnetiitti Finnö kiisuja myloniittivyöhyke Louhos Väsbyn ja Brändbyn; rajalla magnetiitti, rikki- ja kiilleliuske magneettiikiisu Ström, salmi Kaitholman ja pääsaa- magnetiitti ren välillä Kustavi : Katavakari Velkuanmaan ja Löpön niemen välillä magnetiitti migmatiittigneissi

76 Kuu sjoki : Parta, tieleikkaus kirkolta 1 km W kupari- ja rikkikiisu sarvivälkegneissi Köyliö : Vuorenmaa, Riuttamaan louhos ilmeniitti-magnetiitti gabro-dioriitti Lemu : Mattila Peinikkala Säijämen rikkikiisu rikkikiisu rikkikiisu Loimaa : Asemalta 150 m SW, tieleikkaus kiisuja biotiittigneissi Lohja : Hermala sinkkivälke, lyijy- kalkkilouhos hohde, kuparikiisu Karstun louhokset, Oravaniemi magnetiitti pyrokseni- ja sarvivälkepitoinen gneissi Lehtoniemi magnetiitti Lylyinen, Karhuniemi lyijyhohde, sinkki- karsi välke, kupari-, magneetti- ja rikkikiisu Mustasaari magnetiitti karsi Mårbacka, Kirkniemen louhos, Sö- magnetiitti amfiboliitti derkullan talosta 100 m N Ojamon rautakaivos magnetiitti karsiamfiboliitti Paavolan kuparikaivos, Lohjansaa- kupari- ja magneetti- kalkki, amfiboliitti ren itäosassa kiisu, lyijyhohde Pietilän louhos, Lohjansaaren NE- magnetiitti pää Rantaniemen louhos, Askola, Suu- magnetiitti, kupari- amfiboliitti rensaaren S-sivu ja magneettikiisu Torholan louhos, Karkali»hopeamalmi» karsi Vohlsin louhos, Vohloisten kylä magnetiitti gneissi Loppi : Kirkolta n. 4 km W magnetiitti granaatti-kordieriittigneissi Maaria : Hirviluoto, Mellilä, Tulosen talo magneettikiisu migmatiitti Metsäkylä rikkikiisu Masku : Kurittula, Iso-Ählän talo rikki- ja magneettikiisu biotiittigneissi Mynämäki : Kuokkio scheeliitti gabro Laavainen magneettikiisu gabro Nauvo : Nötö, Hemlandet, Nötön kylän lahti magnetiitti Nummi : Tavola, Hurri magneettikiisu gneissigraniitti Paiinio : Huson kylä Kurjen kylä magnetiitti magnetiitti kalkkikivi kalkkikivi 75

77 76 Sattelan kylä, Tp-tehtaan N-puoli rikki- ja kuparikiisu sarvivälkegneissi Parainen : Attu, Runholmin louhos, Jerman ilmeniitti-magne- sarvivälkegneissi niemen NW-rannalla tiitti, rikkikiisu Attu, hopeakaivos, Atun tilan maalla rikki- ja magneetti- karsi kiisu, lyijyhohde, kuparikiisu P e r n i ö : Baggböle, Malmimäen louhos magnetiitti granaatti-kiillegneissi Kirjakkala, Mutainen molybdenihohde graniitti Kyynärän louhos magnetiitti Matildedal, Strömman kaivos, lä- magnetiitti granaattipitoinen hellä Kemiön rajaa amfiboliitti Pitkäjärvi rikkikiisu Skinnfällskogin louhos, Matildedalin magnetiitti gneissigraniitti tila, Strömman rajalla Sydänsaurun louhos magnetiitti hapan gneissi Teijo magnetiitti Träskbölen louhos sinkkivälke, magneettikiisu Vihiniemi, Charlottenbergin louhos magnetiitti Vihiniemen louhos magnetiitti amfiboliitti ja hapan Övergård magneettikiisu gneissi P o h j a : Brödtorp, Nyckeln, kaivos, Kuovi- magnetiitti kalkkikivi lan asemalta n. 3 km N Brödtorp, Heinäsuon louhos, Osma- magnetiitti järven N-päästä n. 2 km NW Kuovila, Valkjärven louhos magnetiitti, sinkki- kalkkikivi välke, kuparikiisu Heinäsuo, Iso-Kiskonjärven W- ilmeniitti, magne- dioriitti ranta tiitti Pusula : Kivijärven-Vahermajärven kannas rikkikiisu serisiittiytynyt liuske Pyhäjärvi (UI) : Haavisto ilmeniitti-magnetiitti gabroamfiboliitti Järvenpää ilmeniitti-magnetiitti gabroamfiboliitti Kulonsuonmäen kaivos ilmeniitti-magnetiitti gabro Mustalammen louhos ilmeniitti-magnetiitti gabro Tuppurin louhos ilmeniitti-magnetiitti amfiboliitti Tuorila, Kettulammesta n. 250 m S kiisuja amfiboliittikarsi Raisio : Raisionsilta rikkikiisu Rymättylä : Peräinen, itäisin niemi, E-kärki rikki- ja kuparikiisu granaattipit. gneissi Sauvo : Kalainen magneetti-, kupari- ja gneissigraniitti rikkikiisu Siuntio : Gårdsböle magneettikiisu granaattipit. gneissi Lappträskin louhos, Lappträskin W- magnetiitti pää

78 Sjundbyn louhos Snappertuna : Nothamnin louhos, N-n saari magnetiitti, rikki- ja amfiboliitti magneettikiisu magnetiitti Somero : Harju, Hirsjärven NW-pää rikkikiisu, sinkki- amfiboliitti välke, lyijyhohde Suo musjärvi : Kitulan louhos, K :n kylästä n. 7 km magnetiitti, kiisuja amfiboliitti NE Salitun louhos, Pyhälammen N- kuparikiisu malmikvartsiitti, ranta amfiboliitti Särkisalo : Mannonen kupari-, magneetti- hapan gneissi ja rikkikiisu Murom, kirkolta 3 km SW kuparikiisu T a m m e t a : emäksinen vulkaniitti Kietyönmäki, Torpon ja Talpion arsenikiisu kylien välillä Kauhajärvi, louhos Niinimäen talon magneettikiisu karkearak. gneissi maalla Letkun kylästä muutama sata met- kuparikiisu emäksinen vulkaniitti riä SE, louhos LieEsjärven kylä, Kalajärvestä 1.5 km kiisuja amfiboliitti Talpion louhos, Kiljamonsaaren SE- kupari-, rikki- ja gneissi rinteellä Torronsuolla magneettikiisu Tilasinvuoren louhos, n. 2 km Tam- rikki-, magneetti ja kiilleliuskeen ja plag. melan pappilasta SW kuparikiisu porfyriitin kontakti Tammisaaren mlk : Elgö, Horsholm, Elgön E-puolella magnetiitti oleva luoto Elgö, Näsudden, Elgön eteläsivu magnetiitti kalkkigneissi Hermansön louhos, saaren W-osa magnetiitti kiillegneissi Hästö, Utterharun magnetiitti kvartsiraitainen malmi Jussaari magnetiitti kvartsiraitainen malmi ; hapan gneissi, jossa sarviv. rikkaita kerr. Lerharun saari, Jussaaresta 3 km E magnetiitti hapan gneissi, jossa sarvivälkerikkaita kerr. Lökholmin louhos, Elgön ja Jussaa- magnetiitti, kupari- amfiboliitti ren välillä kiisu Modermagan louhos, luoto Elgön magnetiitti, schee- granaattipit. karsi E-puolella liitti Pattskärsklobben magnetiitti Ängsholmin louhos Älgön ja Kullon magnetiitti, kiisuja amfiboliittimigmavälillä tiitti Tarvasjoki : Mäentaka, Jännärin talosta 100 m magneettikiisu amfiboliitti SW Tenho1a : Frankbölen louhos magnetiitti, rikkikiisu 77

79 78 Kelkkalan louhokset Kuovilassa (Kiimasuo, Fältberg, Quickens, Ginarby) Perskombölen louhos Perkauksen louhos, muutama km Kosken asemalta SE Skogby U r j ala : Salmenkylä Uusikaupunki : Putsaari Vampu1a: Susimäki, Salmenojan kylä, Jonkan talon maalla Matkusjoki Punola Vehmaa : Kaipiainen Kunnila, Kosken kartano Velkua : Nitsakluoto, NW-ranta, n. 5 km Velkuanmaan S-päästä SSE Vestanfjard : Galtarbyn louhokset, G :n lahden rannalla Nivelaks Ostanä Lammala, kalkkilouhos Ypäjä : Kirkolta 4 km NE magnetiitti magnetiitti magnetiitti lyijyhohde arsenikiisu magneettikiisu ilmeniitti-magnetiitti ilmeniitti-magnetiitti ilmeniitti-magnetiitti magnetiitti rikkikiisu magnetiitti, rikkikiisu magneetti- ja rikkikiisu magnetiitti, magneettikiisu rikkikiisu magnetiitti arsenikiisu, magneetti- ja rikkikiisu kalkkipitoinen gneissi amfiboliitti kvartsiporfyyrijuoni gabro-dioriitti gabroamfiboliitti gabroamfiboliitti gneissi sarvivälkegneissi kalkkipitoinen gneissi amfiboliitti kalkkikivi pegmatiittibreksia

80

81

82

83