NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA 1.10.2013 Mikkeli Sivistysjohtaja Kari Koistinen, nuorisosihteeri Seija Laitinen, projektipäällikkö Nina Kalliola
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013 Pieksämäellä on laadittu monialaisena yhteistyönä Lasten ja Nuorten Pieksämäki hyvinvointisuunnitelma vuosille 2009-2013. Suunnitelman laadinnasta vastaava työryhmä asetti hyvinvointisuunnitelman tavoitteeksi lasten ja nuorten kasvu- ja elinolojen nykytilan kirjaamisen sekä palvelujen ja monialaisen yhteistyön kehittämisen Pieksämäellä. Tässä lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmassa on kaupunginvaltuusto hyväksynyt strategiset tavoitteet lasten ja nuorten sekä perheiden tukemiseksi. Ohjelma on hyvin konkreettisella tavalla tukenut päätöksenteossa lasten ja nuorten sekä perheiden palvelujen kehittämistä sekä niihin liittyvää resurssien suuntaamista. Lasten ja nuorten Pieksämäki työryhmä koordinoi lasten ja nuorten palveluita ja niiden kehittämistä Pieksämäen kaupungissa Päivitystyö meneillään
Tulevaisuuden haasteet Pieksämäellä Yksi suurimmista haasteista liittyy yleiseen väestön vanhenemiseen. Eliniän odotus pitenee, jolloin väestön ikärakenne muuttuu. Tätä tilannetta pahentaa nuorten ikäluokkien väheneminen muuttotappion kautta. Väestökato kaupungista tapahtuu suurempiin kasvukeskuksiin ja jo nyt on nähtävissä alkava työvoimapula. Yhdessä vanheneminen ja muuttotappio pahentavat huoltosuhteen vinoutumista ja Pieksämäen epätasapainoista kehitystä. Rakennemuutokset ja väestön ikärakenteen kehitys näkyvät vahvasti myös työmarkkinoilla ja koulutustarpeissa. Työikäisten määrän pienentyessä koulutustarjonnan ja sen oikean mitoituksen merkitys korostuu.
Tulevaisuuden haasteet Pieksämäellä Yhteiskunnallisista muutoksista johtuen niin kunnallinen opetustyö kuin ammatillinen sekä ammattikorkeakoulutuskin ovat kaikki uudistumisen ja uudelleen organisoitumisen prosessissa. Keskeisin kehittämistehtävä niin perusopetuksen, ammatillisen kuin ammattikorkea-opetuksenkin toimialoilla on se, että miten työ tulisi organisoida ja toteuttaa, jotta työn kohteena olevat nuoret voisivat paremmin, ja työ olisi kustannustehokasta. Yksi vakavimmista ongelmista on nuorten opintopolkujen keskeytyminen, nuorisotyöttömyys, pirstaleiset työurat ja siitä mahdollisesti aiheutuva syrjäytyminen. Miten vastata haasteisiin?
Hiekanpään elämänkaari hanke Päätös hankkeen osalta tuli 7.1.2013 ( 146 512 euroa) josta omarahoitusosuus 43 953 euroa ( 30%) Hankkeen käynnistyminen ja toimintamallin kehittäminen yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa helmikuu 2013 -> Elämänkaariajattelun keskeinen tavoite on edistää niiden toimijoiden välistä yhteistyötä, jotka työskentelevät samankaltaisten tehtävien parissa ja näin hyötyvät eniten tiivistä yhteistyöstä puhutaan ns. keskinäisistä synergiaeduista. Hyvin toimiva yhteistyö parantaa palvelutoiminnan vaikuttavuutta - eli kuntalainen saa parhaimman mahdollisen palvelun. Samalla alueella toimivat voivat tehokkaammin huolehtia, että väestöryhmälle tarkoitetut palvelut toimivat kokonaisuutena niin kuin pitää ja voivat ohjata voimavaroja ja kehitystyötä sen mukaan mikä parantaa väestöryhmän palvelutarpeita. Hankkeen tuloksena syntyy tila- ja oppimisympäristösuunnitelma Hiekanpään elämänkaarikampukselle. Ideana on eri sukupolvet ja erilaiset ihmiset ja toimijat kohtaavat ja rakentavat yhdessä inhimillisempää ja vuorovaikutuksellista henkistä ja fyysistä toimintakampusta.
Maanmittauslaitos 2013 Hiekanpää
Hiekanpää Seurakuntaopisto Lapsi- ja perhepalvelukeskus Ruusu Koivurannan palvelukeskus DIAK Yläkoulu Bovallius ammattiopisto Maanmittauslaitos 2013 Vanhusten palveluyksikkö Attendo
Maanmittauslaitos 2013 Hiekanpää
Hiekanpään Elämänkaarikeskus rakentuu 2014 Vuorohoitopäiväkoti ja vanhusten palvelutalo Maanmittauslaitos 2013
2016 Yläkoulu 2014 Maanmittauslaitos 2013
Hiekanpään elämänkaarikylä 2016 2014 Maanmittauslaitos 2013
TaT TAVOITTEET Uudenlainen, yhteisöllisyyttä lisäävä ja sukupolvirajoja rikkova oppimisympäristö Läpi elämänpolun jatkuva, eri ikäluokkien kohtaamisesta syntyvä informaali oppiminen Uudenlaiset pedagogia-lähtöiset tilajärjestelyt, tulevaisuusorientoituneet oppimisympäristöt ja palvelujärjestelmät (tila- ja oppimisympäristösuunnitelma)
to TOIMIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ LYHYESTI Avoin oppilaitos- ja koulutuskylä jossa toimitaan koulutuksen, opetuksen, oppimisen, opiskelun, oppijoiden sekä kouluttajien/työntekijöiden hyväksi ja kehittymiseksi synergioita luoden ja hyödyntäen. Elämänkaarihoiva lapsista vanhuksiin Keskeistä sosiokulttuurinen innostaminen, kokemusmaailmaa arvostava ja uteliaisuutta ruokkiva ympäristö ympäristö, jossa ollaan avoimia ja on lupa etsiä sekä kokeilla.
Toimijoille elämänkaarisuus on: Eri-ikäisten kohtaamista ja sukupolvien välisen kuilun poistamista, elinikäistä oppimista Samassa ryhmässä voi olla eri-ikäisiä opiskelijoita (esimerkiksi toisen asteen opetuksen ja Seutuopiston yhteistyö) Innovatiivisia, aktiivisia ja monimuotoisia oppimisympäristöjä, jotka mahdollistavat eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kohtaamisen -> Rakentuva kampusyhteisö, mikä on monien mahdollisuuksien toimintaympäristö -> Innovatiivinen ja aktiivinen oppimisympäristö houkuttelee sekä opiskelijoita että työntekijöitä mahdollistaa myös kehittämis- ja yritysyhteistyön
Mitä hankkeessa tehty? ostopalvelut Innovointityöpajat ja ideoiden jatkotyöstäminen yhteistyöryhmissä (Prime Group) Keskeiset käsitteet: elämänkaarisuus, yhteisöllisyys, hyvinvointi ja tiedolla johtaminen (FEG) Asiantuntijaluennot (Sarasvuo-Rimpelä-Hämäläinen) Alueen yhteinen turvallisuussuunnitelma (Securitas) Yhteisöihin jalkautuminen, tiedottaminen, hankeidean juurruttaminen (hanketyöntekijät)
: KESKEISET TAVOITTEET: 1. Tavoitteena on luoda elämänkaariajattelua vastaavat palvelut Hiekanpäähän, jotka edistävät opiskelijoiden tutkintojen läpäisyastetta, vahvistavat nuorten työllisyysmahdollisuuksia ja työllisyysastetta maakunnassa sekä vastataan nuorisotakuun haasteisiin Pieksämäellä.. 2. Kehitetään ja vahvistetaan koulutuksesta koulutukseen tai työelämään siirtymistä tukevia menetelmiä ja palveluita sekä koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta mm. oppisopimus-koulutuksella ja opiskelijoiden työelämävalmiuksia parantamalla. Kehitetään yrittäjien kanssa ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuksen rinnalle Pieksämäen malli koulutussopimuksesta. Koulutussopimus olisi nuoren, yrittäjän ja koulutuksen järjestäjän välinen sopimus työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ammatillisessa perustutkinnossa. Vastataan nuorten yhteiskuntatakuun asettamiin kysymyksiin kehittämällä Pieksämäen kaupungin oma, ketään ei jätetä malli, jolla taataan jatkopaikkamahdollisuus jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle.
3. Kehitetään ja mallinnetaan matalankynnyksen palveluja (etsivä nuorisotyö, nuorten työpaja, valmentava opetus, yhteinen oppilashuolto peruskoulusta ammatillisen opiskelun päättymiseen jne.) elämänkaarikampukselle jotka tukevat nuorten opintopolkuja yhdessä monialaisen verkoston kanssa ennaltaehkäisevästi. Kehitetään mallinnusta peruskoulun Jopotoiminnasta toisen asteen ammatilliseen opiskeluun.
Tulevaisuuden visio 2020 Hiekanpään elämänkaarikylä on ainutlaatuinen kokonaisuus niin valtakunnallisella kuin jopa kansainväliselläkin tasolla. Alueella korostuu elinikäisen sivistyksen prosessimainen ajattelumalli ja sen toimijat ja yksiköt ovat asennoituneita jatkuvaan uudelleen orientoitumiseen, jolloin toiminta vastaa myös Pieksämäen kaupungin strategiatyön tavoitteisiin. Vuoden 2020 loppuun mennessä kaupunkiin on kehitetty ja luotu oma malli, jolla vastataan nuorten yhteiskuntatakuuseen liittyviin kysymyksiin sekä tulevaisuuden alue- ja koulutuspoliittisiin haasteisiin. Hiekanpään alueen eri toimijat ovat tiiviissä yhteistyössä työelämän ja yritys- ja innovaatiotoiminnan kanssa vastaten näin alueen toisen asteen opiskelijoiden sekä työelämän tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Pieksämäen kaupungista on rakentunut niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin arvostettu sivistyskaupunki