Hiekanpään elämänkaarikylä uudenlainen palvelukonsepti
|
|
- Satu Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hiekanpään elämänkaarikylä uudenlainen palvelukonsepti Johanna Koponen & Ria Juhanpelto Pieksämäen kaupungin HUOLTAMO-hanke
2 Pieksämäki 2020-luvun kokeileva palvelukaupunki Veera Virtanen 27/03/2015
3 Vaaditaan systeeminen muutos Tavoitteena on suomalaisen koulutus- ja palveluosaamisen nostaminen jälleen globaalille sarjatasolle Monitoimijuuteen perustuvan verkostohallinnan kehittäminen Päätöksenteko ja johtaminen edellyttävät yhteisen konsortion perustamista, keskinäisen luottamuksen ja verkostotyön kehittämistä Yhteinen kehittämisstrategia ja yhteiset tavoitteet Voimavarojen ja henkilöstön käyttö rytmitalouden periaatteiden mukaisesti (yhteiskunnan toimiminen vuoroissa, esim. iltalukio)
4 TARINA Pieksämäki on tunnettu rautateiden kohtaamispaikkana profiloitunut hoivan ja huolenpidon tyyssijaksi sotavuosista lähtien sijaintinsa takia tunnettu koulukaupunki, jossa erityispedagoginen osaaminen on erittäin vahvaa
5 TARINA Pieksämäellä on vahva tahtotila rakentaa tulevaisuutta, joka jatkossakin perustuu sukupolvet ja raja-aidat ylittävälle toimintakulttuurille halu olla jälleen pioneeri ja rakentaa paikkakunnalle elämänkaarikylä, jossa eri sukupolvet ja toimijat kohtaavat rakentaen yhdessä inhimillisempää ja vuorovaikutteisempaa henkistä ja fyysistä toimintakampusta
6 Kehittävä kaupunki Liki 5 miljoonaa euroa kehittämiseen 464 yhdistystä rekisterissä -> kuvittele talkootyötunnit Kehittämishankkeiden kokonaiskuvaa kootaan parhaillaan.
7
8 Hoiva ja hyvinvointi Kyläyhteisö 1. Itsenäisen kunnan mahdollistava talous 2. Työpaikkoja lisäävä elinkeinopolitiikka 3. Laadukkaat, kilpailukykyiset ja kustannustehokkaat palvelut 4. Kaupan ja matkailun palvelut vetovoimaisiksi koko Itä-Suomea ja Venäjää varten 5. Alueellisesti järkevä kehitys Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta Hyvinvointi Osaaminen, oppiminen, oppimisympäristöt, pedagogiikka (rehtoriryhmä) Elinkeino Ohjaus, opiskeluhuolto Vapaa sivistystyö Osaamisen ja asiantuntijuuden jakaminen Yrittäjyyskasvatus Ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus Tieto- ja viestintä Huoltamo, Erityisesti Isä, IkäArvokas, Osuma, Seurakuntaopiston oppilaitoksen kehittä- Mishankkeet (MOPPE, TATU, HOPE, Eloa Somessa,LATY), Hoitava liikunta Esedun yrittäjyyskasvatus Hyvinvointifarmi 6. Asiakaslähtöinen, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilöstö Kestävän hyvinvoinnin ja työn toimintamallit Tilat ja teknologia Tilasuunnittelu Rakennushankkeet, Pietu Aluesuunnittelu Hiekkis Rakentamisen vaihe Asuminen ja majoitus Logistiikka
9 Hiekanpään elämänkaarikylä Keskeisenä tavoitteena rakentaa toimijoiden yhteistyönä uusia innovatiivisia toiminta- ja palvelukonsepteja à johtaa vaikuttavuuteen ja tuottavuuteen Tavoitteessa onnistutaan vain, jos onnistutaan rakentamaan sivistyskaupungin toimintakulttuuri = luottamus ja keskinäinen vuorovaikutus
10 Miksi elämänkaarikylä? Globaalit ja kansalliset haasteet: Suomen kilpailukyvyn avaintekijät Kasvavien ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin, osaamisen ja työkyvyn takaaminen Julkisen talouden kantokyky järjestää / tuottaa palvelut Toimintatapamuutos ja investoinnit kilpailukykyyn Heikkojen signaalien aikainen havaitseminen
11 Miksi elämänkaarikylä? Tulevaisuuden haasteet Pieksämäellä Väestö ikääntyy muuta Suomea nopeammin Muuttotappio à nuoret muuttavat kasvukeskuksiin Eliniänodote pitenee ja huoltosuhde vinoutuu Elinkeinoelämän työvoiman saannin turvaaminen Miten koulutus vastaa haasteisiin (yksilölliset, aidon jatkoopintokelpoisuuden takaavat opintopolut)? Syrjäytymiskierteen katkaiseminen (erityishuomio ylisukupolviseen huono-osaisuuteen) ERI TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ AVAINASEMASSA!
12 Uusi oppimisympäristö En usko, että voimme vain soveltaa tutkittua tietoa ja sitten yrittää siitä seuraavaa ympäristöä opettajille ja olettaa, että tällä olisi laaja-alaisia sosiaalipedagogisia vaikutuksia. Juuri tämä opettajista, koko organisaatiosta, oppilaista ja vanhemmista sekä muusta yhteisöstä lähtöisin oleva prosessi on se arvokas asia, jolla saadaan aikaiseksi aivan uudenlainen oppimisympäristö, jolla on vaikuttavuutta niin sosiaalisesti kuin pedagogisestikin. - Arkkitehti Eero Lúnden
13
14 Muut kumppanit: Etelä-Savon ammattiopisto, Vaalijalan kuntayhtymä ja Itä-Suomen yliopisto nuorisotoimisto Attendopalvelukoti
15 Hiekanpään elämänkaarikylä Sukupolvet ja raja-aidat ylittävästä toimintakulttuurista vastaus globaaleihin ja kansallisiin haasteisiin.
16 Hiekkiksen toimijat Hiekanpään päiväkoti (100-paikkainen) Hiekanpään yläkoulu (570 oppilasta) Seurakuntaopisto (350 opiskelijaa) DIAK (380 monimuoto-opiskelijaa) Bovallius (150 opiskelijaa) Lukio (260 opiskelijaa) Esedu (500 opiskelijaa) 3 x palvelukoti (Hiekanpään palvelukoti 60, Koivuranta 65 ja Puistokartano 60) Lapsia 100, oppilaita ja opiskelijoita 2230 ja vanhuksia 185
17 Teematyöskentely 1. Mitä Hiekkis herätti? Into tehdä ja osallistua, mielenkiintoinen Ei muutosvastarintaa Uusi mahdollisuus, innovaatio On tiedotettu, on ollut avointa, tiedetään mistä on kyse Tiedotusta enemmän, paremmin (esim. kaupungin työntekijöille) Päiväkoti, palvelukoti tiedottamista kaivataan Hiekkis Rock, kylämeetingit, yhteiset pikkujoulut tms. Hiekkis Uutiset teemoittain (oppilaitosten esittely, työntekijöiden/palveluiden esittely) Pysäköinti, vst pusikoita liikaa.
18 Teematyöskentely jatkuu 1. Kolme Hiekkiksen onnistumisen mahdollisuutta 1. Yhteistyö 2. Osallisuus 3. Koulutustarjonta 4. Kokonaisvaltainen hyvinvointia läpi elämänkaaren
19 Teematyöskentely jatkuu 1. Millaista onnistunutta yhteistyötä alueella voisi olla? Kiinteistöhuolto Ruokapalvelut Peruspalvelut lähellä Rajojen rikkominen (hallinto) Työhyvinvointi Kaupanpalveluja, kioski, kahvio Päivähoitopalvelut opiskelijoiden ja henkilökunnan lapsille Osuuskuntatoiminta, voisi tuottaa em. palveluja
20 Team Hiekkis
21 Tärkeintä on yhdessä tekeminen, unelmointiin ja luovuuteen kannustaminen sekä suotuisan kokeiluilmapiirin virittäminen. Anssi Tuulenmäki, Aalto University Hankepäällikkö Hanketyöntekijä Johanna Koponen Ria Juhanpelto johanna.koponen(at)pieksamaki.fi ria.juhanpelto(at)pieksamaki.fi
HIEKANPÄÄN ELÄMÄNKAARIKYLÄ. Sivistysjohtaja Kari Koistinen
HIEKANPÄÄN ELÄMÄNKAARIKYLÄ Sivistysjohtaja Kari Koistinen Miksi elämänkaarikylä? Globaalit ja kansalliset haasteet: Suomen kilpailukyvyn avaintekijät Kasvavien ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin, osaamisen
Hiekanpään Elämänkaarihanke vauvasta vaariin. Kari Koistinen Asko Hankilanoja Seija Laitinen Veera Virtanen
Hiekanpään Elämänkaarihanke vauvasta vaariin Kari Koistinen Asko Hankilanoja Seija Laitinen Veera Virtanen Hiekanpään elämänkaarihanke 1.2.2013-28.2.2014 Päätös hankkeen osalta tuli 7.1.2013 ( 146 512
NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA
NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY ITÄ-SUOMESSA 1.10.2013 Mikkeli Sivistysjohtaja Kari Koistinen, nuorisosihteeri Seija Laitinen, projektipäällikkö Nina Kalliola Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013
Hiekkiksen hyvinvointityö. Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke
Hiekkiksen hyvinvointityö Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke 2015-2016 Hiekanpään kampus Lukio Diak Seurakuntaopisto Bovallius Nuorten työpaja / Ohjaamo Pientare 230 opiskelijaa 400 opiskelijaa 450 opiskelijaa
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa
MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
Etelä-Savon Teollisuuden osaajat
Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana
sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen Mikkeli
sivistysjohtaja Kari Koistinen nuorisosihteeri Seija Laitinen 20.11.2013 Mikkeli Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2013 Pieksämäellä on laadittu monialaisena yhteistyönä Lasten ja Nuorten Pieksämäki
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille
Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,
Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi
Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.
Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta-ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman
Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
Porvoon ammattiopiston johtosääntö
12.4.2002 Porvoon ammattiopiston johtosääntö Kyjory 12.4.02 Yh YK PORVOON AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1.LUKU YLEISTÄ 1. Ylläpitäjä Porvoon ammattiopiston omistaja on Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
Pieksämäen kaupungin Strategia 2020
Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,
ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii
Hyvinvoiva lapsi kasvaa ja oppii Jouni Välijärvi,professori Jyväskylän yliopisto E-mail: Jouni.Valijarvi@jyu.fi LAPE, Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa -päätösseminaari Oulu 13.11.2018 Mikä Pisa on?
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus
Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat
Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja
Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lahden työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Yhteisen määritelmän muodostaminen yleissivistykselle
Hyvinvointi uhattuna!
Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen
EAKR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI
EAKR-PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm Diaarinumero Käsittelijä Puhelinnumero Projektikoodi A32284 Tila Jätetty viranomaiskäsittelyyn 02.12.2014 1. PROJEKTIN
Työelämälähtöinen opiskelulinja: lähihoitajat. Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke
Työelämälähtöinen opiskelulinja: lähihoitajat Pieksämäen kaupungin Huoltamo-hanke 2015-2016 Työelämälähtöinen opiskelu Huoltamo-hankkeen tavoite: Kehitetään toisen asteen koulutuksen työelämälähtöisyyttä
Uudistumisella tuottavuusloikka
Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto
Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen
Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta
Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta
Työelämän kehittämisen verkostot maakunnissa
Hyvinvointia työstä Työelämän kehittämisen verkostot maakunnissa Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot 24.8.2017 Jaana Lerssi-Uskelin, Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, TyhyverkostoX-hanke,
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki
Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %
Missä mennään ELO-toiminnassa?
Missä mennään ELO-toiminnassa? Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Voiko ohjausta mitata? Elinikäisen ohjauksen TNO-palvelujen laatu Helsinki 8.4.2014 Keskeiset haasteet
Kohti seuraavaa sataa
Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri
Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori
Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö 16.2.2016 Uskalla Kokeilla kuntien kokeilevat käytännöt markkinointikonsepti Kuntaliiton toimintasuunnitelma ja
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun
Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun KUNTA MAASEUDULLA - MAASEUTU KUNNASSA Tulevaisuuden kunta -seminaari 19.4.2016 Timo Halonen kaupunginjohtaja 1 Näkökulmia Maaseutu/kaupunki dikotominen ajattelu
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA
VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon
Hackathon kilpailu Pieksämäellä
Hackathon kilpailu 7.-20.11.2016 Pieksämäellä Hackathon määritellään tapahtumana, missä joukko ihmisiä kokoontuu ennalta määrätyksi ajaksi työstämään ratkaisuja annettuihin haasteisiin. Yhdistävää näille
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018
Asiakaspalautelaitteiden NPS-tulokset 2018 Yleistä 16.1.2019 1 Miksi palautetta kerätään? Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtävänä on parantaa kansalaisten hyvinvointia. Kansalaisilla tulee olla
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia
Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU
Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi
Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke
Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?
Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan
Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa
2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?
Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )
1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,
Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
Itsearviointi ja laadunhallinta
Itsearviointi ja laadunhallinta Case yliopiston koulu Joensuun normaalikoulu Johtava rehtori, KT UEF Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteet Kuopio 7.2.2017 Koulun
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä
Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan
Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys
Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä
1 Tiede palveluyhteiskunnan kehittämisessä Kehitysjohtaja Harri Miettinen Tiedefoorumi 2010 19.5.2010 Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2008 14,0 12,8 Metalli- ja elektroniikkateollisuus
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen
Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita
Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)
Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Hyvät käytänteet jakoon. Matti Kangasoja
Hyvät käytänteet jakoon Matti Kangasoja 2.2.2017 Hyvä käytänne Lähtökohta tälle esitykselle Käytänne on hyvä, kun se on hankkeen mielestä hyvä! Selvityksen julkaisussa on kuvaukset 59 hankkeelta Toimintamalleista/käytänteistä
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015
HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 Palveluvaliokunta 10.2.2015 Tavoitetila, toimenpiteet, arviointi,resursointi, rakenteet KEMPELEEN KOULUSTRATGIA 2000-2004 Oppiva organisaatio Oppilaan hyvinvointi Opetuksen
Etelä-Savon henkilöstöinfo
Etelä-Savon henkilöstöinfo 23.8.2018 kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen 23.8.2018 ilkka.jokinen@vaalijala.fi 1 Esityksen teemat 1. Vaalijala numeroina 2. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön kuntoutus
YHDESSÄ! KOKEMUKSIA MIKKELIN TOISEN ASTEEN PROJEKTIVIIKOLTA. yesverkosto.fi
YHDESSÄ! KOKEMUKSIA MIKKELIN TOISEN ASTEEN PROJEKTIVIIKOLTA yesverkosto.fi "Lukiokoulutuksen tehtävä on kehittää valmiuksia työelämään ja työhön." LOPS 2016 YES lukiot työelämään hanke pähkinänkuoressa
Kiteen kaupunkistrategia Strategiatyöryhmä Strategian taustamateriaali
Kiteen kaupunkistrategia 2017 2021 Strategiatyöryhmä 9.10.2017 Strategian taustamateriaali Jäsentävä kaavio strategian valmistelussa Kirkkaat pääteemat: Elinvoima Hyvinvointi Elinympäristö Yhdessä tekeminen
Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO
Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO 2 Miksi teknologia! Miksi kone- ja tuotantotekniikka! 3 Teknologiateollisuus mahdollisuuksien maailma Teknologia työllistää