Valkuaisrehu demokokeiden satotuloksia 2016

Samankaltaiset tiedostot
Valkuaisrehu kokeiden satotuloksia 2017

Seosrehujen sato- ja valkuaispotentiaali Kainuussa/ Kainuun valkuaisrehu hanke

Tutkimussuunnitelma vuosille

Palkokasvinurmien siemenseokset. Arja Nykänen Luomukasvintuotannon erikoisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo p

Valkuaisomavaraisuutta palkokasveja viljelemällä

Palkokasvi tutkimus Suomessa. Arja Nykänen Erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus

NURMIKASVIT JA REHUVILJAT VALKUAISEN LÄHTEENÄ. Sotkamo Mika Isolahti

Luomukanapäivä Loimaa Ulla Maija Leskinen Puh luomukotieläinasiantuntija

Rehua optimaalisesti seoksista. Erkki Vihonen, luomukasvintuotannon asiantuntija. ProAgria Etelä-Pohjanmaa ja Luomuliitto

Peltokokeilut havainnollistamassa ilmastonmuutokseen varautumisen keinoja

Kokoviljakasvustoista säilörehua Tutkimustuloksia. Tuota valkuaista (TUOVA) hanke

Luke Mikkelin nurmikokeet 2018

Monipuoliset nurmiseokset tulevaisuutta nurmirehutuotannossa

Viralliset lajikekokeet 2017

Viherlannoitus vihannesten viljelykierrossa

Palkokasveilla valkuaisomavaraisempaan maidontuotantoon

Mustialan kokemukset v Jukka Korhonen

Käytettävissä olevat nurmi- ja valkuiskasvilajit ja -lajikkeet

Kokoviljasäilörehut nautakarjatilan viljelykierrossa

Viljelykierto luomussa Mustiala. Erkki Vihonen, Luomukasvintuotannon asiantuntija

Kylvösiementen tuonti Euroopan Unionin alueelta ja sen ulkopuolelta

Nurmipalkokasvit nurmirehujen tuotannossa

TUOVA Tuottavaa valkuaista hanke

Palkokasvien viljelyn pullonkaulat viljelyn haasteita

Ruokinko kasvia vai lehmiä? Ovatko palkokasvien ravinnetarpeet ristiriidassa lehmien ravintoainetarpeiden kanssa?

Ruisvehnästäkö valkuaispitoista kokoviljasäilörehua?

Miten monipuolisuutta nurmiseoksiin. ProAgria valtakunnallinen nurmiasiantuntija Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi

Viherlannoitus luomuviljelyssä. Lähteenä käytetty mm.: Viherlannoitusopas, Känkänen Hannu Luonnonmukainen maatalous, Rajala Jukka

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa

Viljan ja valkuaisviljan viljely luomuna

Rahjan tila. Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa

Nurmen sadontuottokyvyn ylläpito kannattaa

Viralliset lajikekokeet 2016

Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke

SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa

Luomupellon rikkakasvit hallintaan viljelyn keinoin

Aluskasvien mahdollisuudet luomuviljan rikkakasveja vastaan

Tavoitteena viherlannoitusja kerääjäkasvikäytänteiden optimointi

Nurmen perustaminen. Anu Ellä & Jarkko Storberg. Valtakunnallinen huippuasiantuntija, nurmi ProAgria Länsi-Suomi

Nurmipalkokasveja viljelyyn ja laidunnukseen Pohjois-Pohjanmaalle

Palkokasvipitoinen karkearehu lehmien ruokinnassa

Yksivuotiset laitumet luomutiloilla

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia

Loppuseminaari Vaihtoehtoisia valkuaiskasveja rehuntuotantoon. Kaisa Matilainen ProAgria Pohjois-Karjala p

Typen kierto ja palkokasvit ilmastoystävällisinä ruoan, rehun, lannoituksen ja energian tuottajina

Innovatiivisia rehukasveja nautakarjatiloille

Luomuvalkuaisen tuotanto

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET

Kokemuksia sinimailasen viljelystä. Marko Mäki-Arvela Maidontuottaja Uusikaupunki Toimittanut Jukka Rajala

Herneen ja härkäpavun mahdollisuudet. Kasvua Pellosta, Joensuu Tero Tolvanen ProAgria

Palkoviljoista väkirehua ja kokoviljasäilörehua naudoille

Havaintokoeseminaari Kaisa Matilainen ProAgria Pohjois-Karjala p

Viherlannoituksen biologistaloudellinen. vihannesten viljelykierrossa. Tutkija Anu Koivisto, Luke. Luonnonvarakeskus

Säilörehut rahaksi. Käytännön tietotaitoa säilörehun tuotannosta BM-nurmipienryhmistä

Kokeissa lajikkeita verrataan mittarilajikkeisiin. Mittarilajikkeiksi valitaan kasvilajin satoisimpiin kuuluvia, viljelyssä olevia lajikkeita.

Virallisten lajikekokeiden suunnitelma Kevätkylvöt 2019

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET

Alsikeapila vaatimattomampi kuin puna-apila matala ja kosteutta hyvin kestävä juuristo paras apila eloperäisille maille sopii myös hyvin seoksiin

SSO Rauta-Maatalouden siemenvalikoima SSO Kasvinviljelyillat

Aluskasveja rikkakasvien kiusaksi

Edistystä luomutuotantoon hanke

Kokemuksia aluskasvien käytöstä Raha-hankkeen tiloilta

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari Hannu Känkänen

Kokemuksia ja tuloksia kesältä katsaus Ravinneresurssikokeeseen. Syksyinen viljapelto voi olla myös vihreä

Kasvukauden kokemuksia kerääjäkasvien kenttäkokeista

Palkokasvit yksi- ja monivuotisissa säilörehunurmissa. Arja Nykänen Luomukasvintuotannon erikoisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo p.

Tuoretta tietoa viherlannoitus- ja kerääjäkasvien käytöstä vihannesviljelyssä

Laadukas nurmi tehdään laadukkaalla siemenellä Siementuottajapäivä Lahti

Lohkokohtainen nurmen sato Apilanurmisäilörehu Nurmen täydennyskylvö

RaHa-hankeen kokemuksia

Peltokasvilajikkeiden viljely- ja käyttöarvon arviointi Hyväksytty kasvilajikelautakunnassa

Härkäpavun, lupiinin ja soijan satopotentiaalit & härkäpavun esikasviarvo

MTT Ajankohtaiset kuulumiset, mm. uudet valkuaiskasvit

NURMI- JA REHUKASVIT LIITE 2. sertifioitu siemen sertifioitu siemen 1. sp. 2. sp. Peltoherne, härkäpapu 99.0 % 98.0 %

Energiatehoa palkokasveilla ja typensidonnalla. Petri Leinonen Elomestari Oy / Kukkolankosken luomu Koskitie 185 / Mäkikierintie Tornio

Palkokasveja kokoviljasäilörehuihin

Biologinen typensidonta ja sen potentiaali luomutiloilla

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat

Palkokasvi parantaa kokoviljasäilörehun rehuarvoa

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio

Kokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä

Luomuviljojen lajikehavaintokokeet Kokemuksia ja tuloksia

Miksi tarvitaan viljelykiertoa nyt?

MTT Ruukin alustavia. kasvukaudelta Raija Suomela ja Essi Saarinen

Viherlannoitus ja aluskasvit kokeissa ja käytännössä

Nurmista huippusatoja -esimerkkejä ja ideoita

Luonnonhoitopellot. Luonnonhoitopellot. Monivuotiset nurmipeitteiset luonnonhoitopellot Riistapellot Maisemapellot Niittykasvien luonnonhoitopellot

Valkuaiskasvit osana viljelykiertoa maitotilalla. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 24.3.

Ravinnepiika kevätinfo, , Kyyhkylä, Mikkeli

Viljelyvarmuutta herneelle. Tero Tolvanen Luomuasiantuntija ProAgria Pohjois-Karjala

Maan tarkastelu paljastaa kasvukunnon Osa 2

Yksivuotiset laitumet luomutiloilla

Raisioagro. Nurmiopas 2014

Puna-apilan ja natojen siementuotannosta. Agrimarket Nurmipäivä Aulanko Oiva Niemeläinen LUKE Luonnonvarat ja biotalous

SULAVUUS JA KUITU ERI NURMIKASVILAJEILLA JA - LAJIKKEILLA. Kalajoki Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostus Oy

RaHa-hanke. Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen. Luomupäivä Tampere

Transkriptio:

Kainuun maatalous Valkuaisrehu (KaiVa) hanke Valkuaisrehu demokokeiden satotuloksia 2016 Pellonpiennarpäivä KAO Seppälä Luke Kainuu Katja Keränen / Asiantuntija, aluehankkeet / 0295326235 Anu Räty / Tutkija / 0295326501 Arja Nykänen / Tutkija / 0295322 103 Viherseokset: Rehuvirna (Ebena) Herne (Dolores) Rehurapsi (Akela) Ohra (Aukusti) 9.8.2016 1 Valkuaisrehukokeiden ja kuvauskopterin esittelypäivä

Valkuaisdemokokeet 2016 Pahkopuron pellolla Kokeet Viherseokset (kokoviljasäilörehu): 11 erilaista seosta, korjuu 9.8.2016 Puitavat: 6 erilaista seosta, puinti 6.9.2016 Pelto Maalaji: Hiue/ multava/ ph 6,5 Historia: nurmella useita vuosia Perustamislannoitus: YaraMila Y6 (17-5-10) Fosforiravinne (1-9-0) Kali-Magnesiumlannos (0-0-20-Mg8) 250 kg/ha 150 kg/ha 410 kg/ha 2 10.7.2017

Kg/ha, ka Kuiva-ainesadot Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 3

1 2 5 6 7 8 Siemenmäärät, viherseokset Kasvi Lajike kg/ha Kasvi Lajike kg/ha Herne Ingrid 327 3 Härkäpapu Kontu 184 Kaura Eemeli 18 Kaura Eemeli 18 Herne Ingrid 327 4 Härkäpapu Kontu 184 Kevätvehnä Anniina 34 Kevätvehnä Anniina 34 Valkolupiini Feodora 365 9 Herne Dolores 92 Kaura Eemeli 18 Ohra Aukusti 119 Rehuvirna Ebena 40 10 Herne Dolores 46 Ohra Aukusti 96 Härkäpapu Fuego 177 Ohra Aukusti 81 Ruisvirna Hungvillosa 33 Ohra Aukusti 96 Rehuvirna Ebena 23 11 Herne Dolores 37 Herne Dolores 46 Härkäpapu Fuego 142 Rehurapsi Akela 2 Rehurapsi Akela 2 Ohra Aukusti 81 Ohra Aukusti 81 4 KaiVa -hankkeen demokokeiden satotuloksia

Valkuaistulokset Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 5 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Valkuaistulokset Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 6 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Sulavuustulokset Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 7

Kuitutulokset Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 8 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Viherseokset: Herne (Ingrid) Härkäpapu (Kontu) - Kevätvehnä (Anniina) Kevätvehnä (Anniina) 9.8.2016 9

Viherseokset: Ruisvirna (Hungvillosa) ohra (Aukusti) Rehuvirna (Ebena) Herne (Dolores) Rehurapsi (Akela) Ohra (Aukusti) 9.8.2016 10 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus

Valkuaistulokset kasveittain Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 11

Sulavuustulokset kasveittain Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 12 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Kuitutulokset kasveittain Viherseokset 2016 Pahkopuron pellolla 13 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Sadot (15%) Puitavat seokset 2016 Pahkopuron pellolla Härkäpapu: Kirvoja -> osaan kukista ei muod. palkoja. Suklaalaikkua syksyllä Lupiini: Kukat surkastui ->vain yksittäisiä palkoja Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Herne: Kasvoi Tutkija Anu hyvin Räty, puh. 029 5326501 Kevätrypsi: 14 /etunimi.sukunimi@luke.fi Kaalikoi ja rapsikuoriainen ongelmana -> 23.6 Kestac 50, 7.7 Mavrik 2F

Valkuaissadot (15%) Puitavat seokset 2016 Pahkopuron pellolla 15 Projektipäällikkö Katja Keränen, puh. 029 5326236 Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi

Siemenmäärät, puitavat seokset Kasvi Lajike kg/ha Herne Ingrid 327 Kaura Eemeli 18 Herne Ingrid 327 Kevätvehnä Anniina 34 Härkäpapu Kontu 184 Kaura Eemeli 18 Härkäpapu Kontu 184 Kevätvehnä Anniina 34 Kevätrypsi Cordelia 8 Valkolupiini Feodora 365 Kaura Eemeli 18 16

Puitavat: Härkäpapu (Kontu) Kaura (Eemeli) 23.8.2016 8.8.2016 2.9.2016 17

Puitavat: Herne (Ingrid) Kaura (Eemeli) 2.9.2016 13.7.2016 8.8.2016 18

Puitavat: Kevätrypsi (Cordelia) 8.8.2016 13.7.2016 19 2.9.2016

Puitavat: Valkolupiini (Feodora) Kaura (Eemeli) 23.8.2016 13.7.2016 20 Valkuaisrehukokeiden ja kuvauskopterin esittelypäivä

Ravinnepitoisuudet (mg/kg, valkuainen g/kg) Puitavat seokset 2016 Pahkopuron pellolla 21

Hivenainepitoisuudet Puitavat seokset 2016 Pahkopuron pellolla 22

Siemenmäärät, nurmet Kasvi Lajike kg/ha Kasvi Lajike kg/ha Timotei Tuure 14 Timotei Tuure 9 Nurminata Inkeri 6 Nurminata Inkeri 6 Ruokonata Retu 1 Timotei Tuure 17 Sinimailanen 7 Nurminata Inkeri 3 Ruokonata Retu 1 Timotei Tuure 9 Puna-apila Saija 1 Nurminata Inkeri 6 Ruokonata Retu 1 Timotei Tuure 13 Vuohenherne Gale 7 Nurminata Inkeri 4 Ruokonata Retu 1 Timotei Tuure 9 Engl raiheinä Riikka 3 Nurminata Inkeri 7 Puna-apila Saija 1 Ruokonata Retu 1 Alsikeapila Frida 1 RehumailanenKarlu 6 Valkoapila Jögeva 4 1 Keltamaite Bull 1 Timotei Tuure 12 Nurminata Inkeri 7 Ruokonata Retu 1 Lehtisikuri Puna II 3 23

Kiitos! 24 Arja Nykänen / Tutkija / 0295322 103 / Mikkeli Tutkija Anu Räty, puh. 029 5326501 /etunimi.sukunimi@luke.fi