1 2.7. SIVISTYS- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMIALA Varhaiskasvatusta ja perusopetusta (sisältäen esiopetuksen) järjestetään ja kehitetään oppimisen, kasvamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. SIVISTYSTOIMI HALLINTO Joroisten kunta tuottaa Joroisissa perusopetuksen ja lukio-opetuksen, varhaiskasvatuksen, koululaisten iltapäivätoiminnan, vapaa-aikatoimen ja kirjaston palvelut. Sivistyslautakunta toimii palvelujen tuottajana ja edustaa opetus-, varhaiskasvatus-, kirjasto- ja vapaa-aikatoimen (kulttuuri, nuoriso ja liikunta) asiantuntijuutta. Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen palvelut ostetaan Soisalo-opistolta. Sivistyslautakunnan ja sivistystoimen hallinnon kustannukset sekä sivistysjohtajan ja sivistystoimen sihteerin palkkakustannukset jaetaan tasan pääkustannuspaikoille. Yksikkökohtainen kustannus on 5367,70 euroa (edellisvuosien toimialan yleiskulut). Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Tavoitteena on, että uusi opetussuunnitelma on käytössä 2016 Opetushallituksen aikataulun mukaisesti. Joroisten oman osuuden työstäminen tapahtuu kevään 2016 aikana. Opetussuunnitelma valmis 2016 syksyllä ja käytössä lukuvuonna 2016-2017. OPS 2016 on valmis ja sivistyslautakunta on hyväksynyt opetussuunnitelman 21.6. Perusopetus järjestetään laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Kaksisarjainen yhtenäiskoulun 1.-6.- luokat opetetaan kaksisarjaisesti, mutta kuitenkin niin, ettei oppilaskohtainen hinta nouse. Oppilaskohtainen hinta ja koulujen työjärjestykset 2016-2017 Oppilaskohtainen hinta on hieman vuoden 2015 tasoa korkeampi. Sivistystoimen tilinpäätöksessä ei kuitenkaan huomioida valtionosuuksien lisääntymistä erityisen tuen oppilaiden lisäännyttyä. TVA-järjestelmän edelleen kehittämäinen Neuvottelut yhteistyössä asianosaisten kanssa Tva-kriteerit ja tehtävänkuvaukset päivitetty kevään 2016 aikana. TVA-kriteerit on päivitetty ja hyväksytty henkilöstöjaoksessa 1.6.2016 Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Erityisen tuen tarpeen merkittävä lisääntyminen, työjärjestyksen laatiminen niin, että kaksisarjainen opetus luokilla 1-6 pystytään järjestämään entistä pienemmällä tuntikehyksellä ilman valtion hankerahaa. Erityisen tuen tarve lisääntyi, joten myös opetuksen järjestämisen kustannukset kasvoivat. Valtionosuus kuitenkin kasvaa samassa suhteessa kuin erityinen tuki lisääntyy. Tämä ei kuitenkaan näy sivistystoimen tilinpäätöksessä.
2 00030100 Sivistystoimen hallinto 4000 TOIMINTAKULUT -6 333,80-8 688-8 688,00-1 768,89 6 919,11 20,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -6 333,80-8 688 0-8 688,00-1 768,89 6 919,11 20,4 Vuoden 2016 talousarvioon ei lasketa erillistä toimialan yleiskustannusta, vaan hallinnon toimistohenkilöstön ja lautakunnan kustannukset jaetaan suoraan yksiköille. Joroisissa aloitettiin vuonna 2014 paikallisen opetussuunnitelman laatiminen yhdessä muiden Keski-Savon kuntien kanssa. Silloin kulut sisältyivät hallinnon kuluihin. Opetussuunnitelma prosessista syntyy vuosittain kustannuksia vuoteen 2017 saakka. Vuoden 2016 alussa kulut siirtyivät perusopetuksen kuluihin. VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen tehtävänä Joroisissa on tuottaa hyvälaatuista, paikkakunnan ominaispiirteisiin parhaiten soveltuvaa päivähoitoa, asiantuntevaa esiopetusta sekä joustavia, perheiden tarpeisiin vastaavia avoimen varhaiskasvatuksen palveluja. Yhteistyössä vanhempien kanssa luomme lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle suotuisan kasvuympäristön. Varhaiskasvatus sisältää päiväkotihoidon, ryhmäperhepäivähoidon, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatustoiminnan. Lisäksi varhaiskasvatukseen kuuluu lasten kotihoidon tuki. Päiväkotipaikkoja on 96. Esiopetus kirkonkylällä järjestetään päiväkoti Pyrrin toimintana Pikkukoululla. Kevätlukukaudella esioppilaita oli 35 ja syyslukukaudella 37. Kuvansin esiopetus on siirtynyt koulun tiloihin elokuussa 2015. Esioppilaita oli Kuvansissa kevätlukukaudella 13 ja syyslukukaudella 15. Perhepäivähoitopaikkoja (ml. ryhmäperhepäiväkodit) on 60. Vuorohoitoa järjestetään Kuvansin päiväkodilla ja iltahoitoa arkisin kirkonkylällä päiväkoti Pyrrissä. Tarvittaessa yöhoito ostetaan Varkaudesta. Vastuuhenkilö: Varhaiskasvatuksen esimies Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Laadukas, uuden varhaiskasvatuslain ja Joroisten kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukainen varhaiskasvatus: Tilinpäätös Vanhempien näkökulma. Tavoitteena asiakastyytyväisyys 3,5 (asteikolla 1-5) Pedagoginen johtaminen: perustehtävän selkiyttäminen, yhtenäiset lomakkeet ja käytännöt kaikissa varhaiskasvatukse n yksiköissä. Asiakastyytyväisyyskysely tehdään joka toinen vuosi. Tavoitteena 3,5 asteikolla 1-5 mitattuna (TAK). Seuraava kysely tehdään keväällä 2016. Kysely toteutettiin toukokuussa. Yksiköiden asiakastyytyväisyyd en keskiarvot olivat välillä 4.10-4.56.
3 Lastenosallisuuden lisääminen Henkilökunnan näkökulman huomioiminen työkyvyn ylläpitämisessä sekä työtyytyväisyyden kyselytulos vähintään 3,5 (asteikolla 1-5) Lapsen vasuun lisätään lapsen sivu, haastattelut, videointi, piirtäminen, (hymiöt) Kysely, kehityskeskustelut ja suullinen palaute Asiakastyytyväisyyskysely, vasu keskustelun suullinen palaute - Työtyytyväisyyskysely asteikolla 1-5 (TAK) vuosittain lokakuussa. Työtyytyväisyyskys ely tehtiin vk 44. Kyselyn ka vaihtelivat välillä 3,46 4,02. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman päivitystyön käynnistyminen (Uudet valtakunnalliset perusteet 2016) Pääsääntöisesti esiopetuksen tiedottamisessa ja yhteydenpidossa vanhempiin käytetään Wilmaa. Oppimissuunnitelmat tehdään Wilmaan. Henkilöstön koulutus syksy 2016, Vasutyöryhmän perustaminen Esiopettajille järjestetään koulutusta ohjelman käyttöön. Koko henkilöstölle 1 pv:n koulutus järjestetty. Vasu-työryhmä perustettu. 90% vanhemmista on Wilman kautta käytettävissä. Esioppilaiden oppimissuunnitelmat ovat Wilmassa. Koko henkilöstön vasu-koulutus pidettiin 19.11.16 Vasu-työryhmä perustettiin ja vasutyö käynnistettiin. 100 % kirkonkylän eskareiden ja 90 % Kuvansin eskareiden vanhemmista käyttää Wilmaa. Oppimissuunnitelm at on kirjattu Wilmaan. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Henkilöstön vaihtuvuus ym. poissaolot. Laadullisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää joka yksikössä pysyvää, varhaiskasvatussuunnitelman sisäistänyttä henkilöstöä. Riskit eivät toteutuneet. 00030500 Varhaiskasvatus 3000 TOIMINTATUOTOT 317 735,13 307 700 307 700,00 296 965,90-10 734,10 96,5 4000 TOIMINTAKULUT -2 444 497,32-2 507 639-15 924-2 523 563,00-2 500 618,48 22 944,52 99,1 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2 126 762,19-2 199 939-15 924-2 215 863,00-2 203 652,58 12 210,42 99,4 7000 Poistot ja arvonalentum -2 016,40-1 641-1 641,00-6 144,48-4 503,48 374,4 8800 TILIKAUDEN YLI- /ALIJÄÄM -2 128 778,59-2 201 580-15 924-2 217 504,00-2 209 797,06 7 706,94 99,7 Varhaiskasvatuksen tilinpäätös on odotetun mukainen. Kirkonkylän päiväkodin menot olivat ennakoitua suuremmat. Perhepäivähoito kuitenkin alitti talousarviota suunnilleen saman verran.
4 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Varhaiskasvatus TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Kirkonkylän päiväkoti -656 333 88 768-567 565 0-735 617 83 900-651 717-753 811 78 764-675 047 Kuvansin päiväkoti -698 139 116 453-581 686-375 -742 735 96 700-646 035-756 068 117 788-638 281-4 503 Perhepäivähoito -377 497 58 533-318 964-1 641-373 448 70 500-302 948-1 641-324 450 49 301-275 149-1 641 Ryhmis Kaitainen -117 686 14 152-103 534-110 595 14 450-96 145-101 493 12 048-89 445 Ryhmis Kolma -135 481 17 261-118 220-119 084 18 700-100 384-138 173 22 321-115 852 Ryhmis Opintie -156 056 18 939-137 117-147 489 21 100-126 389-141 636 15 837-125 799 Avoin varhaiskasvatustoiminta -61 519 1 324-60 195-62 206 650-61 556-55 690 907-54 783 Lasten kotihoidontuki -204 972-204 972-195 136-195 136-194 203-194 203 Muu lastenpäivähoito -36 813 2 305-34 508-37 253 1 700-35 553-31 153-31 153 PAOVA-hanke -3 942-3 942 Yhteensä -2 444 496 317 735-2 126 761-2 016-2 523 563 307 700-2 215 863-1 641-2 500 618 296 966-2 203 653-6 144 Tunnusluvut: Varhaiskasvatus TP 2015 TA 2016 TP 2016 Päiväkotihoidossa olevien lasten lukumäärä 99 + eo 48 96+ eo 50 110+ eo 57 Perhepäivähoidossa olevien lasten lukumäärä 69 60 62 Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten määrä päiväkodeissa / % 14/10,7% 15/10,27 % 16/9.58% Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten lukumäärä perhepäivähoidossa /% 5/7,2% 4/6,7 4/6.45 % Osallistujia avoimen varhaiskasvatuksen piirissä 162 110 128 Lasten kotihoidontuen saajien määrä 49 45 50 Kunnassa olevat 0-6 v. lapset 312 315 304 PERUSOPETUS Palvelusuunnitelma Perusopetuksen tehtävänä on antaa laadukasta ja monipuolista yleissivistävää opetusta, kasvattaa vastuulliseen yhteistyöhön ja hyviin vuorovaikutustaitoihin. Perusopetuksen tavoitteena on, että jokainen nuori jatkaa opintojaan toisella asteella ja suorittaa siellä tutkinnon. Perusopetus huomioi oppilaiden tarpeet yksilöinä. ERITYISOPETUS JA OSTETTU ERITYISOPETUS Pidennetyn oppivelvollisuuden esiopetusta ostetaan päiväkodilta ja tarpeen mukaan muilta kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja ja koulujen rehtorit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Erityisopetus järjestetään omassa kunnassa aina kun se on tarkoituksenmukaista. Erityisopetuksen kustannukset eivät nouse. Erityisopetuksen sisäiset järjestelyt ja pienet ryhmäkoot. Erityisopetuksen kustannukset kestävät ennallaan vaikka kysyntä lisääntyy. Erityisopetuksen tilanne on suunnilleen ennallaan. Vuoden 2017 alusta erityisopetus toimii kokonaisuudessaan tällä kustannuspaikalla.
5 Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Kysyntä, tarjonta, osaaminen ja edellytykset eivät kohtaa. Riskit eivät toteutuneet 00031100 Erityisopetus 3000 TOIMINTATUOTOT 3 332,31 3 332,31-100 4000 TOIMINTAKULUT -88 212,28-83 399-83 399,00-83 613,60-214,6 100,3 4999TOIMINTAKATE/ JÄÄMÄ -88 212,28-83 399 0-83 399,00-80 281,29 3 117,71 96,3 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Erityisopetus TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Ostettu erityisopetus -43 037-43 037-36 484-36 484-28 898 3 332-25 566 Joroisten erityisopetus -45 176-45 176-46 915-46 915-54 715-54 715 Yhteensä -88 213-88 213-83 399-83 399-83 614 3 332-80 281 YLEISOPETUS Palvelusuunnitelma Joroisten perusopetus toteutetaan oppilaiden yksilölliset oppimisen tarpeet huomioiden. Kunnassa on toimiva lähikouluverkko riittävine oppilasmäärineen (kouluverkkosuunnitelma 2013-18). Oppilaiden erityisen tuen järjestämisessä on periaatteena mahdollisuuksien mukaan lähikouluun integrointi. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat oman yksikkönsä osalta. Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Opetussuunnitelman laatiminen ja jalkauttaminen Yhteisöllisen oppilashuoltotoiminna n toteuttaminen kaikissa yksiköissä Prokoulun kehittäminen ja näkyminen arjessa Opetussuunnitelmatyöt ä jatketaan omassa kunnassa kun yhteinen osuus on saatu valmiiksi. OPS 2016 jalkautuu käytäntöön syksyn 2016 aikana. Säännölliset yhteisöllisen oppilashuollon palaverit Säännönmukainen eteneminen prokouluohjelmassa Työ etenee Opetushallituksen asettaman tavoiteaikataulun mukaisesti Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelm a Prokoulun toteutumisen arviointi Opettajat ovat perehtyneet uuteen opetussuunnitelmaan ja luokkien 1.-6.-osalta OPS on käytössä. Arviointia kehitetään seudullisesti. Yhteisölliset oppilashuoltoryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti ja laatineet oppilashuoltosuunnitelma t valmiiksi. Prokoulu etenee kouluilla suunnitellusti. Toteutumista arvioidaan jatkuvana arviointina. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Lukuvuoden aikana on paljon erilaisia uusia velvoitteita sekä yhtenäiskoulun uudistumiseen liittyviä haasteita. Opettajien työajan riittävyys on selkeä riski. Riski toteutui osittain. Opettajat kokevat olevansa jonkin verran kuormittuneita mm. jatkuvasta muutoksesta johtuen. (kevyt työpaikkaselvitys yhtenäiskoulun 7-9)
6 00031300 Yleisopetus 3000 TOIMINTATUOTOT 209 255,19 120 165 120 165,00 128 048,01 7 883,01 106,6 4000 TOIMINTAKULUT -4 173 211,29-4 344 817-55 000-4 399 817,00-4 340 545,56 59 271,44 98,7 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -3 963 956,10-4 224 652-55 000-4 279 652,00-4 212 497,55 67 154,45 98,4 7000 Poistot ja arvonalentum -525,33-5 -5-6 752,58-6 747,58 135051,6 8800 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄM -3 964 481,43-4 224 657-55 000-4 279 657,00-4 219 250,13 60 406,87 98,6 Yleisopetus toteutui lähes talousarvion mukaisesti (1,4% alitus). Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Yleisopetus Joroinen TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Yleisopetuksen kotikuntakorvaus -116 706 171 972 55 266-164 531 94 640-69 891-188 133 101 748-86 385 Kaitaisten koulu -266 764 795-265 969-277 761 450-277 311-268 011 503-267 508 Kuvansin koulu -846 542 5 140-841 402-493 -869 685 3 500-866 185-851 710 3 568-848 141-5 919 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk -2 644 555 14 166-2 630 389-32 -3 078 155 6 575-3 071 580-5 -3 022 938 14 892-3 008 045-833 Perusopetuksen erityiskustannukset -3 038-3 038-4 685-4 685-3 504-3 504 LSL:n sijoitett.ioo.perusopetus -8 839 16 298 7 459-5 000 15 000 10 000-6 249 7 336 1 087 Kolman koulu -286 766 883-285 883 Yhteensä -4 173 210 209 254-3 963 956-525 -4 399 817 120 165-4 279 652-5 -4 340 546 128 048-4 212 498-6 753 Yleisopetus toteutui talousarvion mukaisesti. Tunnusluvut: JOROINEN OPPILASENNUSTE Koulut 20.9.2015 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Kaitainen 33 28,5 24,5 23,5 23 19,5 13,5 12,5 Kuvansi 133,5 117 101 96 88,5 87,5 88 85 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 329 362 368 371,5 363,5 364,5 Kolma 44,5 43 45 Kerisalo 23 20,5 Kirkonkylä 120,5 129 ya 7-9 lk 181 172 Perusopetus yhteensä 535,5 510 499,5 481,5 479,5 478,5 465 462 Yksikkö perusopetus/esiopetus Opetustunti kpl h/oppilas/vko /oppilas TP 2015 TA 2016 TP 2016 TP 2015 TA 2016 TP 2016 TP 2015 TA 2016 TP 2016 Kaitainen 2 088 2 205 2 036 2,24 2,47 2,28 10 857 11 800 11 383 Kuvansi 6 703 6 736 6 228 1,75 1,85 1,71 8 336 9 023 8 896 Joroisten yhtenäiskoulu 1-9 lk 26 206 27 246 26 935 2,10 1,98 1,96 7 997 8 333 8 318 Kolma 1 628 0 0 0,95 0,00 0 6 353 0 0 APIP -TOIMINTA Palvelusuunnitelma Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapselle koulupäivän jälkeen turvallinen ja lapsen kasvua tukeva ympäristö, jossa hän voi ammattitaitoisen ohjaajan valvonnassa viettää vapaa-aikaansa.
7 APIP- ryhmä voidaan käynnistää taajamissa, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 10 koululaista ja haja-asutus alueen kylillä, mikäli ryhmään ilmoittautuu ja todellisuudessa aloittaa pääsääntöisesti vähintään 6 koululaista ( siv.yht.laut. 27.10.2009 85). Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja ja vastaava ohjaaja sekä koulujen rehtorit/apulaisjohtajat Tavoite Keinot, Mittarit Tilinpäätös toimenpiteet Tarjota monipuolista ja suunnitelmallista lapsia tukevaa toimintaa Päivittää APIP toiminnan laskutusperiaatteet sekä toimintasuunnitelma Toimintaa suunnitellaan aktiivisesti ja kehitetään yhdessä lasten kanssa, osallisuuden huomioiminen Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Toiminnan onnistumista mitataan huoltajille ja lapsille suunnatulla seurantakyselyllä. Mittarina on se, että 70 % huoltajien vastauksista on toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaisia. Uudet laskutusperiaatteet ovat voimassa 2016 syksystä alkaen. Seurantakyselyt on toteutettu huoltajille, sekä lapsille keväällä 2016. Kouluarvosanoin iltapäivätoiminta sai 8,8. Kaiken kaikkiaan toimintaan on oltu tyytyväisiä. Tulokset on käyty läpi ohjaajien kanssa omassa palaverissa. Elokuusta 2016 on otettu käyttöön uudet laskutusperiaatteet, sekä päivitetty toimintasuunnitelmaa. Lukuvuoden 2016-2017 painopistealueina ovat liikunta ja kansainvälisyys. 00031400 APIP-toiminta 3000 TOIMINTATUOTOT 18 908,98 22 500 22 500,00 16 610,22-5 889,78 73,8 4000 TOIMINTAKULUT -102 922,23-113 259-113 259,00-102 876,95 10 382,05 90,8 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -84 013,25-90 759 0-90 759,00-86 266,73 4 492,27 95,1 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: APIP-toiminta TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Jo kirkonkylän ip-toiminta -38 011 12 751-25 260-78 336 16 800-61 536-70 309 13 005-57 304 Kuvansin ip-toiminta -35 569 4 686-30 883-34 923 5 700-29 223-32 568 3 605-28 963 Kolman ip-toiminta -29 343 1 472-27 871 Yhteensä -102 923 18 909-84 014-113 259 22 500-90 759-102 877 16 610-86 267 Tunnusluvut: TP 2013 TP 2014 TP 2015 TA 2016 TP 2016 lasten määrä 58 40 38 46 30 nettokust /v/lapsi 230,98 373,9 823,50 831,24 1318,06 valtionosuus 55 130 55 427 52 804 52 522 46 965 Toiminnan nettokustannukset olivat yhteensä: Bruttomenot 102 877 - (46 965 + 16 370) (toiminnan kulut - (valtionosuus 2016 + maksutuotot)) (OKM Valtionosuus / rahoitussovellus 25.1.2017 )
8 PERUSOPETUKSEN PROJEKTIT Palvelusuunnitelma Perusopetuksen projektien/hankkeiden avulla kunta pyrkii vastaamaan Opetushallituksen ja Opetusministeriön asettamien painopistealueiden kehittämiseen. Joroinen on saanut valtion erityisavustusta seuraaviin hankkeisiin: perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen, kerhotoiminnan kehittämiseen, opettajien ICT-taitojen parantamiseen, esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen ja erityisopetuksen laadun kehittämiseen. Prokoulun koulutus- ja matkustuskustannukset voidaan laskuttaa Itä- Suomen yliopistolta. Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Ryhmäkokojen pienentäminen oppimisedellytysten luomiseksi 2015-2016 Perusopetuksen opetusryhmiä pienennetään resurssiopettajien ja jakotuntien avulla. 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. Valtionosuus on käytetty kokonaisuudessaan. Monipuolisen kerhotoiminnan tarjoaminen 2015-2016 Opettajien pedagogisten ICTtaitojen kehittäminen, perusopetuksen laadun parantamiseksi 2014-2016 ProKoulu-hanke 2013-2016 Erityisopetuksen laadun kehittäminen Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen 2015-2016 Opettajat ovat aktiivisia ja sitoutuvat projektiin. ICT-ohjausta antavien opettajien palkkaukseen ja matkakustannuksiin, uusien toimintatapojen käyttöönottamisen mahdollistamiseksi Positiivisen käyttäytymisen tukeminen ja jalkauttaminen kouluilla Tarjotaan koulunkäynninohjaajille koulutusta Panostetaan yhtenäiskoulun kehittämiseen niin fyysisesti kuin henkisesti. Oppilaat osallistuvat suunnitteluun. 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. 100 % valtionavustuksesta käytetty 2016 loppuun mennessä. Osallistuminen Itä- Suomen yliopiston Pro-Koulu tilaisuuksiin Toteutunut koulutus 2016 Hankkeen rahat käytetään talousarvion mukaisesti Kerhotoiminnan hankerahaa on käytetty suunnitellusti. ICT-ohjaajille maksetaan korvausta TVT-strategian jalkauttamisesta syyslukukauden 2016 ajan. Avustus on käytetty suunnitellusti. Prokoulu-ohjaajat ovat osallistuneet järjestettyihin tilaisuuksiin. Koulunkäynninohjaajilla oli oma koulutus opettajien Veso-päivän aikana. Hankkeesta jäljelle jäävällä rahalla lisättiin resurssia esiopetuksen erityiseen tukeen. Hankerahaa on käytettävissä noin 10 000. Esiopetus ja koulut hankkivat oppilasprojektina kouluviihtyvyyttä lisääviä kalusteita. Hankinnat toteutuivat suunnitellusti. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Tavoitteiden toteutumisen riskinä on valtion erityisavustuksen ei pystytä hyödyntämään optimaalisesti. Erityisavustukset käytettiin suunnitellusti.
9 00031500 Perusopetuksen projektit 3000 TOIMINTATUOTOT 122 847,06 84 499 23 571 108 070,00 110 116,76 2 046,76 101,9 4000 TOIMINTAKULUT -154 008,24-125 107-34 398-159 505,00-143 541,78 15 963,22 90 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -31 161,18-40 608-10 827-51 435,00-33 425,02 18 009,98 65 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Perusopetuksen projektit TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke 14-15 -2 557 1 667-890 Ryhmäkoon pienent. hanke 14-15 -99 871 78 647-21 224 Kerhotoiminnan keh.hanke 14-15 -17 297 9 698-7 599 Pedagogisten ICT-taitojen kehit. -1 265 1 265 0-2 042 2 042-2 143 2 035-109 ProKoulu-hanke -1 276 1 276 0-2 413 2 413-1 409 1 409 0 Koulutuksen tasa-arvoa edist. hanke 15-16 -24 127 24 000-127 Kerhotoiminnan kehit. hanke 2015-16 -5 284 3 963-1 321-9 834 7 375-2 459-14 709 9 037-5 672 Esi-ja perusopetuksen toimint.kulttuurin -1 917 1 917-19 670 13 769-5 901-23 236 15 283-7 953 kehit.hanke Ryhmäkoon pienent.hanke 2015-16 -87 148 55 700-31 448-63 708 55 700-8 008 Erityisopp. laadun kehitt.hanke -413 413-4 000 3 200-800 -5 124 2 787-2 337 Mobot-liikkeelle hanke -13 158 6 579-6 579-5 978 2 989-2 989 Frisbaa -hanke -21 240 16 992-4 248-18 131 14 505-3 626 Tasa-arvon edistäminen, ryhmäkoon pienentäminen, erityisopetuksen laatu ja koulunkäyn.ohj.palkkaus -9 105 6 373-2 732 Yhteensä -154 007 122 846-31 161-159 505 108 070-51 435-143 542 110 117-33 425 SAIRAALAOPETUS Palvelusuunnitelma Sairaalaopetus on ostopalvelua, jossa Joroinen ostaa sairaalaopetusta joroislaisten oppilaiden sairaalajaksojen ajalle. Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja 00031600 Sairaalaopetus 4000 TOIMINTAKULUT -15 297,70-15 036-15 036,00-19 362,71-4 326,71 128,8 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -15 297,70-15 036 0-15 036,00-19 362,71-4 326,71 128,8 LUKIO-OPETUS Lukio antaa opetussuunnitelman mukaisesti opiskelijoille laajan yleissivistyksen ja jatko-opintokelpoisuuden sekä elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Lukio antaa opiskelijoille edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä auttaa opiskelijoita tasapainoiseksi ja toiset huomioonottavaksi ihmiseksi. Joroisten lukion on aktiivinen yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Talousarviovuoden hankitaan kannettavia Linux-tietokoneita, jotka ovat toiminnaltaan yhteensopivia lukiossa käytössä olevan tietokonejärjestelmän kanssa
10 Vastuuhenkilö: Joroisten lukion rehtori Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tieto- ja viestintätekniikan tehokas hyödyntäminen oppimisessa ja valmistautuminen sähköiseen ylioppilastutkintoon Hankitaan lukion aloittaville opiskelijoille TVT-laitteet, otetaan sähköisiä oppikirjoja ja muuta sähköistä materiaalia opetuskäyttöön. Opettajat kouluttautuvat edellä mainittujen materiaalien tehokkaaseen käyttöön. Sujuva siirtyminen sähköiseen ylioppilastutkintoon varmistetaan rakentamalla koetilaan tutkinnon edellyttämä lähiverkko ja riittävä sähkönsyöttö. Lukioon tuleville hankitaan hankerahoituksella tarvittava määrä kannettavia Linux tietokoneita, tai vastaavia. Opettajat kouluttautuvat ICT-laitteiden käyttämiseen sekä uusiin pedagogisiin ratkaisuihin, jotka tukevat uutta oppimiskäsitystä ja tulevia OPS:n vaatimuksia. Kevät: 2016 Lukion ykkösillä on kaikilla käytössään Linuxkannettavat (tai vastaavat), jotka on hankittu hankkeen varoin. Lisäksi kaikilla lukion kakkosilla on käytössään jonkinlainen ICT-laite. Lukion kaikilla ykkösillä ja kakkosilla on käytössään Linux kannettavat (tai vastaavat), jotka edelleen voidaan rahoittaa hankkeesta. Lukion kolmosilla on käytössään jonkinlainen ICT-laite. Syksyllä 2016 kirjoitettaan ensimmäiset sähköiset kirjoitukset ja sitä varten kaikki toimii saumattomasti. Lukiolla on käytössään OnEdu ja Google GAFE ympäristöt ja niitä osataan hyödyntää riittävästi. Tilinpäätös Linux-hankkeen rahoituksella kaikille lukion ykkösille ja kakkosille on tarjottu käyttöön Linuxkannettava ja opetuskäyttöön robotteja. Keväällä -16 on osallistuttu ylioppilaskokeen valtakunnalliseen kenraaliharjoitukseen. Syksyllä suoritettiin sähköisesti ylioppilaskokeista maantiede, filosofia ja saksa. OnEdu ja Google GAFE ovat käytössä oppimisympäristöinä. Linux-hankkeen rahoituksella on parannettu lukion langatonta verkkoa. Lukion kaksi luokkaa on sähköistetty ja varustettu YTL:n vaatimukset täyttävällä toimivalla lähiverkolla Lukiokoulutuksen jatkumisen turvaaminen kunnassa. Lukiolupia ei tarvinnut hakea, mutta yhteistyötä lukioiden kanssa jatketaan ja varmistetaan että rakenteet ja henkilöstö on valmiina tulevaisuuden haasteisiin, erilaisten etäopetusvälineiden Ylioppilaskirjoitustilassa on toimiva lähiverkko ja sähkönsyöttö. Omasta yläkoulusta tulee n. 50% oppilasta, mutta sen lisäksi lähiseudulta saadaan muutama lisäopiskelija. Etäopetuksen parissa on sekä opiskelijoita että opettajia. Yhteisvalinnassa tuli tuli lukioon vain 19 uutta opiskelijaa (n.30%) eli tavoitteeseen ei päästy. Ulkopaikkakuntalaisia ei tullut lukioon lv 2016-2017.
11 käyttöön otossa jne. Lisätään lukion vetovoima lähialueilla, mm markkinoimalla tehokkaammin paikallisissa salibandyseuroissa Etäopetusta on annettu hyödyntäen IsoVerstaan kurssitarjontaa hyödyntäen. Etäopetuksena ESEDU:n muutamia ammatillisia lyhytkursseja. Lukion houkuttelevuutta on parannettu perustetulla frisbeegolf-linjalla. Tämä vaikuttaa kuitenkin aikaisintaan 2017 aloittaviin opiskelijoihin. Opiskelijahuollon järjestäminen uuden opiskelijahuoltolain mukaisesti Tehdään tarvittavat muutokset nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden kohtaan 4.3. Opiskelijahuolto Ja valmistellaan oppilashuoltosuunnitelma ja uuden OPS:n perusteet oppilashuollon osalta. Uuden oppilashuolto lain toteuttamien on osa lukion arkea. Oppilashuolto toteutuu sekä yhteisöllisenä, että yksilöllisenä oppilashuoltona Yhteisöllinen ja yksilöllinen opiskelijahuolto on toiminut suunnitelmien mukaisesti. Lukiolla toimii yhteisöllisen oppilashuollon työkaluna Ryhtiryhmä. Yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu aina tarpeen mukaan. Terveydenhuolto-, kuraattoripalveluja tarjotaan opiskelijoille tarpeen mukaan. Syyslukukaudella saatiin koulupsykologipalvelut toimimaan. Yhteistyö etsivän nuorisotyön toimii. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: - Opettajien ja opiskelijoiden kyllästyminen digitalisoitumiseen, sekä resurssien väheneminen Riskit eivät toteutuneet. 00032000 Lukio-opetus 3000 TOIMINTATUOTOT 52 880,93 27 220 27 220,00 43 513,85 16 293,85 159,9 4000 TOIMINTAKULUT -892 820,27-922 906-922 906,00-848 383,07 74 522,93 91,9 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -839 939,34-895 686 0-895 686,00-804 869,22 90 816,78 89,9 Lukio-opetus toteutui talousarvioon nähden 89,9%:sti. Tämä johtuu osittain siitä, että talousarviovaiheessa ei vielä tiedetä seuraavan syksyn aloittavia opiskelijoita. Syksyllä 2016 lukiossa aloitti yksi ryhmä kun
12 talousarviossa oli vielä varauduttu mahdolliseen kaksisarjaiseen lukioon. Vuoden 2017 talousarvio on arvioitu niin, että lähes kaikki vuosiluokkien opetus tapahtuu yhdessä ryhmässä. Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Lukio-opetus TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten lukio -822 281 1 627-820 654-888 340 1 220-887 120-809 401 12 513-796 888 Lukion oppilasasunnot -1 713 330-1 383-2 490-2 490-231 -231 Emo Energiaa Mobiilisti-hanke -46 098 35 195-10 903 0 Linux-pohjainen opiskeluymp. -22 729 15 729-7 000-32 076 26 000-6 076-34 027 27 222-6 805 Osuuskunnat yrittäjyyskasvatus Suomessa -4 723 3 778-945 Yhteensä -892 821 52 881-839 940-922 906 27 220-895 686-848 383 43 514-804 869 Tunnusluvut: Lukio TP 2015 TA 2016 TP 2016 Oppilaita 90 94 87 Opetustunteja 6 298 7 250 5 758 Opetus/opp/vko* 1,84 2,03 1,74 Brmenot/opp 9 124 9 437 9 286 Tuotteistetut menot 821 180 887 120 807 862 Lukion projektit Palvelusuunnitelma Linux-hankkeen aikana saadaan lukiosta toimiva uuden oppimiskäsityksen mukainen ICT-ympäristö Tavoitteeseen on päästy saatujen resurssien puitteissa. Hanke päättyy vuoden 2017 lopussa. Vastuuhenkilö: Lehtori Ari Shemeikka Lukion oppilasasunnot Palvelusuunnitelma Joroisten lukioon hakeutuu Joroisten kunnan ulkopuolelta opiskelijoita salibandylinjalle, mutta myös muiden vahvuuksien vuoksi, esimerkiksi kielitarjonta. Lukio avustaa ulkopaikkakuntalaisia opiskelijoita opiskelijaasunnon hankinnassa ja osallistumalla asumiskustannuksiin siten, että kustannukset eivät tule opiskelijalle kohtuuttomiksi. Avustus on 75 /kk/opiskelija. Tavoitteena on, että lähiseudun opiskelijat voisivat käydä koulua kotoaan Ulkopaikkakuntalaisia ei opiskelija-asunnoissa Vastuuhenkilö: Lukion rehtori KIRJASTOTOIMI TOENPERÄN KIRJASTO Toenperän kirjaston toimintasuunnitelman mukaisesti kirjastotoimi järjestää kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kuntien alueella. Kirjastotoimi pyrkii osaltaan takaamaan hyvin toimivat lähipalvelut kunnissa. Kirjastot pyrkivät aktiivisesti ja luovasti osallistumaan eteläsavolaisen ja keskisavolaisen verkostomaisen kirjastoyhteistyön luomiseen, keskiössä eteläsavolainen kirjastoasiakkuus. Toimintaa ohjaavat kuntien strategiat sekä Toenperän kirjaston toimintasuunnitelma ja sen mukaiset tavoitteet. Vastuuhenkilö: Kirjastotoimenjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Eteläsavolaisen kirjastoasiakkuuden asteittainen toteuttaminen: Lumme- Kirjastoaineiston yhteiskäytön mahdollistaminen luomalla Lumme- Logistiset ratkaisut valmiina vuoden 2016 loppuun mennessä. Valmis
13 kirjastojen yhteinen aineisto Toenperän kirjaston laadun arviointi Osallistuminen kunnassa järjestettäviin tapahtumiin. kirjastojen yhteinen logistiikka Kirjastonjohtajat laativat kirjastopalvelujen laadun arviointityökalun siten, että työkalu toimii myös kirjastopalvelujen ostonsopimusten arviointityökaluna. Yhteistyö kunnan muiden toimijoiden ja tapahtumajärjestäjien kanssa Laadunarviontityökalu valmiina ja Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnan luottamuselimissä hyväksyttynä vuoden 2016 loppuun mennessä. Tapahtumien määrä ja osallistujat Ei toteutunut. Joroisten kirjasto: tapahtumia 19 osallistujia 485 Juvan kirjasto: tapahtumia 108, osallistujia 1414 Rantasalmen kirjasto: tapahtumia 42, osallistujia 1146 Alueen nuorten työelämään siirtymisen tukeminen tarjoamalla kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Lumme-kirjastojen yhteistä logistista ratkaisua ei synny Riski ei toteutunut. Harjoittelijoiden ja kesätyötekijöiden määrä Ei toteutunut. Henkilökunnan työlomien vuoksi kesäksi palkattiin ammattikoulutettu virkailija. 00034100 Joroisten kirjastoyksikkö 3000 TOIMINTATUOTOT 5 856,16 5 300 5 300,00 5 605,03 305,03 105,8 4000 TOIMINTAKULUT -292 819,75-283 012-283 012,00-281 048,39 1 963,61 99,3 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -286 963,59-277 712 0-277 712,00-275 443,36 2 268,64 99,2 00034110 Juvan kirjastoyksikkö 3000 TOIMINTATUOTOT 398 373,07 409 374 409 374,00 419 283,10 9 909,10 102,4 4000 TOIMINTAKULUT -398 373,07-409 374-409 374,00-419 283,10-9 909,10 102,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 0 0 0 00034120 Rantasalmen kirjastoyksikkö 3000 TOIMINTATUOTOT 266 143,39 274 582 274 582,00 253 801,55-20 780,45 92,4 4000 TOIMINTAKULUT -266 143,39-274 582-274 582,00-253 801,55 20 780,45 92,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 0 0 0
14 00034130 Kirjastoautotoiminta 3000 TOIMINTATUOTOT 82 434,09 88 378 88 378,00 84 702,45-3 675,55 95,8 4000 TOIMINTAKULUT -125 028,85-132 534-132 534,00-125 430,11 7 103,89 94,6 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -42 594,76-44 156 0-44 156,00-40 727,66 3 428,34 92,2 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimi Toenperän kirjasto TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten kirjastoyksikkö -292 820 5 856-286 964-283 012 5 300-277 712-281 048 5 605-275 443 Juvan kirjastoyksikkö -398 373 398 373 0-409 374 409 374 0-419 283 419 283 0 Rantasalmen kirjastoyksikkö -266 143 266 143 0-274 582 274 582 0-253 802 253 802 0 Kirjastoautotoiminta -125 029 82 434-42 595-132 534 88 378-44 156-125 430 84 702-40 728 Yhteensä -1 082 365 752 806-329 559-1 099 502 777 634-321 868-1 079 563 763 392-316 171 Tunnusluvut Ka Suomi Rantasalmi Rantasalmi Ranta-salmi Joroinen Joroinen Joroinen Juva Juva Juva 2015 2013 2014 2015 2013 2014 2015 2013 2014 2015 Kirjastokäynnit /as. 9,07 12,76 12,09 11,45 8,34 9,12 9,38 11,32 11,39 10,98 Lainat /as. 16,4 19,42 17,67 16,25 15,89 13,58 14,05 17,59 18,32 16,38 Kirjastoaineistokulut /as. 6,72 9,81 8,97 9,21 10,51 9,92 10,77 11 10,94 10,31 Taloudellisuusluku * 1,58 1,70 1,50 1,68 1,68 1,63 1,59 1,47 1,43 Taloudellisuusluku= (henkilöstökulut + kirjastoaineistokulut) / (fyysiset käynnit + kokonaislainaus) * lukua ei ole vielä saatavissa, täydentyy tilinpäätökseen KIRJASTOTOIMEN PROJEKTIT Kirjastotoimen projektien tarkoituksena on kokeilla uusia toimintatapoja kirjastotoiminnassa tavoitteena monipuolisempi asiakaspalvelu ja kustannustehokkuus. Rahoitusta haetaan Opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä Aluehallintovirastolta. Vuonna 2015 on saatu rahoitusta kahteen kokeiluprojektiin, jotka jatkuvat edelleen vuonna 2016. Syksyllä 2015 haetaan rahoitusta ainakin Ketunpennun kiikku-projektiin. 1. Kuinka Gottlund kesytetään Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Kuinka Gottlund Hankkeessa on Gottlund puistikko Projektin kesytetään hankkeessa tavoitteena Gottlundin sivun artikkelien toteuttaminen on on tavoitteena puistikko -sivuston lisääminen ja luentojen käynnissä. Valmistuu paikallishistorian päivittäminen 5-10 määrä. vuoden 2017 puolella. dokumentointi, artikkelilla. juvalaisen paikallisidentiteetin vahvistaminen, Carl Axel Gottlundin kulttuuriperinnön tunnetuksi tekeminen Toenperän Juvan kirjaston järjestää myös kahtena kesänä Juvalla järjestettävän Gottlundviikon aikana luennon Gottlundista. sekä kansanperinteen
15 keräämisen uusien välineiden tunnetuksi tekeminen. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Projektille on saatu OKM:n rahoitus ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. 2. Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin Vastuuhenkilö: Juvan kirjastonjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Toenperän Juvan kirjasto haluaa toteuttaa laaja-alaisen lasten ja nuorten hyvinvointihankkeen alueen taiteilijoiden kanssa. Juvan kirjasto haluaa tarjota juvalaisille lapsille, myös maahanmuuttajille, mahdollisuuden taiteen toteuttamiseen niin kuvataiteen kuin sanataiteen avulla. Samalla kirjasto haluaa lisätä juvalaisten vanhempien ja muiden kasvattajien tietoisuutta taidekasvatuksen merkityksestä lasten kasvussa ja kehittymisessä. Kuvataidetuokioiden järjestämisen lisäksi Toenperän Juvan kirjasto jatkaa teatteriohjaajanukketeatteritaiteilija Katja Kähkösen luomaa Sadun ja Aatoksen satutuntiperinnettä kerran kuussa 2 ohjauskertaa 4-8- vuotiaille lapsille. Kirjasto tilaa taiteilija Katja Kähköseltä sanataidekylpyjä maahanmuuttaja lapsille kerran kuukaudessa syyslukukauden ajan. Kirjasto tilaa taiteilija Eija-Riitta Parkkiselta kuvataidekylpyjä maahanmuuttajalapsille kerran kuukaudessa syyslukukauden ajan. Kuvataidetuokioiden, satutuntien, sanataideja kuvataidekylpytapahtumien määrä. 24 opetustuokiota ja 295 oppilasta vuonna 2017. Projekti jatkuu keväällä 2017 Hannele Huovin kirjailijavierailuilla Juvan koulujen 1-4 luokissa. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Projektille on saatu OKM:n rahoitus ja projektin toteutus etenee aikataulussa. Ennakoitavissa ei ole riskejä. 00034200 Kirjastotoimen projektit 3000 TOIMINTATUOTOT 1 501,71 9 603 9 603,00 12 000,00 2 397,00 125 4000 TOIMINTAKULUT -1 501,71-9 603-9 603,00-15 009,56-5 406,56 156,3 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 0 0 0-3 009,56-3 009,56-100 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Kirjastotoimen projektit TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Kuinka Gottlund kesytetään -259 259-5 500 5 500 Tie taiteeseen on tie hyvinvointiin -1 243 1 243-4 103 4 103-3 010-3 010 Monitoimihärpäkkeet Toenperälle -12 000 12 000 0 Yhteensä -1 502 1 502-9 603 9 603-15 010 12 000-3 010
16 SOISALO-OPISTO Soisalo-opisto toimii Heinäveden, Joroisten, Leppävirran, Pieksämäen ja Varkauden alueella. Sen toimialat ovat vapaan sivistystyön koulutus (kansalaisopisto), taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä (musiikkiopisto ja tanssikoulu), taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (tanssikoulu, kuvataidekoulu, puhallinkoulu, käsityökoulu, sanataidekoulu, taideleikkikoulu sekä 5-kielinen kantele, rumpuopetus, puhallinopetus ja yksinlaulu) sekä avoin yliopisto-opetus, ammatillinen täydennyskoulutus ja muu kehittämistyö. Soisalo-opisto tarjoaa tavoitteellista opiskelua ja itsensä kehittämistä ja tätä kautta edistää yksilön hyvinvointia. Toiminta-aluetta on koko Soisalo-opiston alue ja toimintaa Joroisissa on kirkonkylän ja Kuvansin lisäksi haja-asutusalueen kylillä. Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Kylien aktivointi Kurssien järjestäminen kylillä Toteutuneiden kurssien määrä Kylillä on järjestetty 31 kurssia. (Kuvansi 12, Kolma/ Huutokoski 7, Lapsiystävällisyys Taiteen perusopetuksen järjestäminen Joroisissa Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Tarkoituksenmukaisten tilojen löytyminen kyliltä. Ikäluokat pienenevät. Taiteen perusopetukseen Joroisissa osallistuu 50 joroislaista lasta Kursseja on järjestetty lähes suunnitellun mukaisesti. Riskit eivät toteutuneet. Kerisalo 7, Kaitainen 5) Taiteen perusopetukseen Joroisissa on osallistunut 58 joroislaista lasta. 00035000 Kansalaisopisto 3000 TOIMINTATUOTOT 12,54 2,46 2,46-100 4000 TOIMINTAKULUT -106 443,06-118 120-118 120,00-110 304,15 7 815,85 93,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -106 430,52-118 120 0-118 120,00-110 301,69 7 818,31 93,4 Tunnusluvut: TP 2015 TP 2016 SOISALO-OPISTO toteutuma tuntia / oppilas toteutuma tuntia / oppilas Vapaa sivistystyö 3 583 h / 1 415 opp. 69 870 3 694 h / 1 342 opp. 72 028 Taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä 609 h / 115 opp. 21 854 637 h / 111 opp. 22 906 Taiteen perusopetus, laaja oppimäärä 589 h / 24 opp. 14 485 654 h / 28 opp. 15 208
17 VAPAA-AIKATOIMI Vapaa-aikatoimen tehtävänä on tarjota kuntalaisille hyvinvointia tukevia ja lisääviä vapaa-ajan palveluita. Harrastamisen ja omaehtoisen hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa aktiivista vapaa-ajan toimintaa, jossa asukkaat voivat toteuttaa itseään ja toimia osana erilaisia yhteisöjä. Vapaa-aikatoimi sisältää liikuntatoimen, urheilutalon, nuorisotoimen, kirkonkylän ja Kuvansin nuorisotilat, työpajan, etsivän nuorisotyön, kulttuuritoimen ja museon. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päällikkö LIIKUNTATOIMI Liikuntatoimen tarkoituksena on edellytysten luominen kuntalaisten liikunnalle paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa kehittämällä, kansalaistoimintaa tukemalla, liikuntapaikkoja tarjoamalla sekä liikuntaa järjestämällä ottaen huomioon myös erityisryhmät. Liikuntatoimen painopistealueina ovat terveys- ja erityisliikunnan edistäminen, lasten ja nuorten liikunnan edistäminen sekä omatoimisen liikunnan edistäminen. Urheiluseurat ja liikuntajärjestöt ovat keskeisiä toimijoita käytännön työssä. Kuvansin kuntorataa peruskorjattiin ja lähiliikuntapaikalle tasoitettiin alue. Kolpalla kunnostettiin beachvolleykenttä ja kirkonkylälle rakennettiin kaksi uutta kenttää. Vastuuhenkilö: liikuntapaikkamestari Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Liikuntapalvelut tukevat ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Ohjattua liikuntaa erityisryhmille järjestetään kunnan omana toimintana tai ostopalveluna. Ohjatut ryhmät/2 kertaa kuukaudessa. Ohjattuja kuntosaliryhmiä 2/pääsääntöisesti kerran viikossa (ei kesäaikaan). Urheiluseurojen toimintaa tuetaan ohjaaja-avustuksilla. Liikuntatapahtumia ja toimintaa järjestetään yhdessä urheiluseurojen Ohjatut ryhmät/vuosi. Liikuntatapahtumat/ viisi vuodessa. Ohjaaja-avustuksilla tuettiin seurojen toimintaa ja avustuksia myönnettiin eri lajien ohjaukseen (hiihto, yleisurheilu, sisäkuntoliikunta, luistelu, jää- ja pihapelit, boccia, sportti- ja letekerho, savolainen rosviitti/kahvakuula, kehon omapainoharjoittelu, frisbeegolf ja pesäpallo). Liikuntatapahtumat: kaikille avoin hiihtoviikonloppu 12.- 13.3., salibandypuulaaki
18 ja muiden toimijoiden kanssa. 15.-16.4., Ämeisinkipyöräilytapahtuma 13.8., Beachvolleyavajaisturnaus 27.8., Kotkatharjun frisbeegolfradan avajaiskilpailu 3.9. ja frisbeegolfin pitäjänmestaruuskilpailut 23.10. Liikuntatoimi oli mukana myös Unelmien liikuntapäivässä 10.5. Liikuntapaikkoja ja alueita kehitetään matalan kynnyksen periaatteella. Kanavan/Kotkaharjun alueen käyttö. Kolpalle kunnostettiin beachvolleykenttä ja kirkonkylälle tehtiin kaksi uutta kenttää Kanavalle rakennettiin uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata. Kotkatharjun ulkoilualueen kehittämiseen saatiin valtionavustusta 12 000. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Kunnalla tai yhteistyötahoilla ei ole riittävästi resursseja toteuttaa toimintaa tai ylläpitää liikuntapaikkoja. Riski ei toteutunut. 00036100 Liikuntatoimi 3000 TOIMINTATUOTOT 66 004,18 66 203 66 203,00 70 650,53 4 447,53 106,7 4000 TOIMINTAKULUT -309 755,28-333 870-333 870,00-321 775,74 12 094,26 96,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -243 751,10-267 667 0-267 667,00-251 125,21 16 541,79 93,8 7000 Poistot ja arvonalentum -53 348,81-55 047-55 047,00-50 020,24 5 026,76 90,9 8800 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄM -297 099,91-322 714 0-322 714,00-301 145,45 21 568,55 93,3 Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Liikuntatoimi TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Menot Tulot Netto Poistot Joroisten liikuntapalvelu -196 063 3 706-192 357-31 867-199 408 2 591-196 817-22 174-195 708 4 487-191 221-21 833 Urheilutalo -113 692 62 299-51 393-21 482-134 462 63 612-70 850-32 873-126 068 66 163-59 905-28 188 Yhteensä -309 755 66 005-243 750-53 349-333 870 66 203-267 667-55 047-321 776 70 651-251 125-50 020 NUORISOTOIMI Nuorisotoimen perustehtävänä on nuorten kasvun ja itsenäisyyden tukeminen, aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, sosiaalinen vahvistaminen sekä kasvu- ja elinolojen parantaminen. Nuorisotoimeen kuuluvat myös työpaja ja etsivä nuorisotyö.
19 Nuorisotilaohjaaja vastaa nuorisotilojen toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan työnkuvaan sisältyy myös liikuntatoimen tehtäviä. Nuoriso- ja vapaaajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja toimivat työparina. Vastuuhenkilö: nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja nuoriso-ohjaaja (huom.sis. myös työpajan, projektit Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Tilinpäätös Nuorisopalvelut tukevat ja lisäävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Lapsille ja nuorille tuotetaan matalan kynnyksen palveluja ja tilatoimintaa: Kaikille 7-9- luokkalaisille teetetään kysely, jonka avulla kartoitetaan tietoa palveluiden laadusta, tarpeesta ja ajankohtaisuudesta. Lasten ja nuorten toiveista järjestetään teemailtoja sekä retki- ja leiritoimintaa. Nuorisotilatoiminta pidetään turvallisena ja avoimena toimintana. Lapsille ja nuorille järjestetään erilaisia maksuttomia teemakertoja nuorisotiloilla. Kyselyn tulokset. Järjestetty toiminta. Nuorisotilan aukiolotunnit. Kävijäpalaute. Kävijäpalaute. Kysely teetettiin 7-9- luokkalaisille sekä lukion 1-3- vuosikurssien opiskelijoille. Kyselyssä kävi ilmi, että nuoret ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä nuorisotiloihin, sen toimintaan ja aukioloaikoihin sekä muihinkin nuorisotoimen palveluihin. Junnunuokkareilla Kuvansissa järjestettiin erilaista toimintaa joka viikko. Nuorten teemailtoja toteutettiin kerran kuukaudessa, esim. elokuva-, peli-, ruoka- ja Kolpan majan illat. Erilaisia retkiä tehtiin tehtiin useita vuoden aikana, esim. koko perheen kesäretki Särkänniemeen. Kesäkuussa järjestettiin lasten leiri HeiHulinaa! Toteutui. Toteutui kerran kuukaudessa.
20 Työpajan asiakkaista yli puolet on alle 29- vuotiaita. Työpajan toiminnan kautta opiskelu-, työkokeilu- tai työpaikka löytyy 8 asiakkaalle. Etsivä nuorisotyö tavoittaa jokaisen nuoren, joka on ilmoitettu etsivälle työntekijälle nuorisolain 7 :n mukaisesti tai muiden tahojen toimesta. Koulu-/työkykyisyyden arviointi, koulutus- /työhakemuksen tekemisen opastus ja työpaikkojen kartoittaminen. Tavoitetun nuoren tilanne kartoitetaan. Nuori ohjataan hänelle parhaiten soveltuvien palvelujen piiriin. Etsivä nuorisotyöntekijä kulkee rinnalla, auttaa ja motivoi nuorta. Alle 29-vuotiaiden osuus on suurempi kuin 50 %. Opiskelu-, työkokeilutai työpaikka löytynyt 8 asiakkaalle. Ilmoitettu nuori/tavoitettu nuori. Etsivässä nuorisotyössä käytetään valtakunnallista PARtilastointijärjestelmää. Asiakkaita yhteensä 75, joista nuoria 39 (52%). Työpaikka löytyi kuudelle, joista nuoria kaksi, työkokeilupaikka kahdelle, joista nuoria yksi. Opiskelupaikka löytyi kahdelle nuorelle. Etsivässä nuorisotyössä oli yhteensä 52 asiakasta, joista 43 nuoren kanssa asiakkuus oli pidempikestoista ohjausta. Kaikki etsivään nuorisotyöhön ilmoitetut nuoret tavoitettiin jollakin tavalla. Etsivä nuorisotyö veti yhteistyössä työpajan kanssa pajakoulua kevään 2016 ajan, syksyllä ryhmämuotoista pajakoulua ei aloitettu. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: Riittämättömät henkilöstöresurssit Työkokeilupaikkojen ja avoimien työpaikkojen vähyys, asiakkaan terveydelliset rajoitteet ja/tai asiakkaan oma heikko motivaatio (työpaja). Etsivä nuorisotyö perustuu vapaaehtoisuuteen (nuoren ei ole pakko sitoutua palveluun) ja nuoren motivaation puute (etsivä nuorisotyö). Riskit eivät toteutuneet. 00036200 Nuorisotoimi 3000 TOIMINTATUOTOT 158 308,06 84 672 84 672,00 138 426,58 53 754,58 163,5 4000 TOIMINTAKULUT -471 906,75-395 845-395 845,00-428 806,65-32 961,65 108,3 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -313 598,69-311 173 0-311 173,00-290 380,07 20 792,93 93,3 Nuorten työpaja Työpajan tehtävänä on asiakkaiden toimintakyvyn, koulutus- ja työvalmiuksien parantaminen ohjauksen ja verkostoyhteistyön avulla sekä asiakkaan auttaminen opiskelu-, työkokeilu- ja/tai työpaikan etsimisessä. Lisäksi työpaja tarjoaa kuljetus- ja kunnossapitopalveluja kunnan omille yksiköille sekä rajoitetusti kuntalaisille. Työpajan toiminta kohdentuu sekä nuoriin että pitkäaikaistyöttömiin aikuisiin. Uudet toimitilat mahdollistavat asiakasmäärän kasvamisen, joten ohjauksen tarvetta resursoidaan vakinaistamalla yksi pajaohjaaja sekä palkkaamalla määräaikainen pajaohjaaja vuodelle 2016.
21 Vastuuhenkilö: nuorten työpajan esimies Tunnusluvut: Työpaja/Laskutettava kunnossapitotyön tuntimäärä/viikko Taulukosta poistettu siivoustyö, koska työpaja ei enää hoida siivoustyötä. TP TP TP TP TP TA TP 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2016 65 71,5 80,1 63,3 55,1 20 50,4 Nuorisotoimen projektit Etsivä nuorisotyö-hanke Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Vastuuhenkilö: Erityisnuorisotyöntekijä Taulukko sitovan tason määrärahojen erittely: Nuorisotoimi TP 2015 TA 2016 Tilinpäätös 2016 Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Menot Tulot Netto Joroisten nuorisopalvelu -81 191 10 291-70 900-70 152 3 200-66 952-70 951 5 569-65 382 Kirkonkylän nuorisotilat -44 638 125-44 513-46 338 250-46 088-45 716 1 630-44 087 Kuvansin nuorisotilat -33 631 250-33 381-31 498 250-31 248-31 591-31 591 Nuorten työpaja -225 992 117 305-108 687-189 665 48 585-141 080-232 879 97 287-135 592 Työpaja II -50 158 261-49 897 0 Joroisten nuorisovaltuusto -4 000 0-4 000-3 818 5-3 813 Pikkupiip2016- tapahtuma -6 573 4 637-1 936-5 756 4 673-1 083 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 14-15 -20 497 15 000-5 497 0 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 15-16 -15 800 15 075-725 -21 521 15 125-6 396-22 400 15 000-7 400 Joroisten etsivä nuorisotyö-hanke 16-17 -21 521 12 625-8 896-15 696 14 263-1 434 Yhteensä -471 907 158 307-313 600-391 268 84 672-306 596-428 807 138 426-290 381 KULTTUURITOIMI Kulttuuritoimen tehtävänä kunnassa on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa sekä ylläpitää ja kehittää museotoimintaa. Kulttuuritoimeen kuuluu Karhulahden kotiseutumuseo. Museon päärakennuksen vesikaton korkean osan vesikate uusittiin v. 2016. Joroinen on mukana lasten kulttuurikeskus Versossa. Verso on yhdentoista pohjois- ja etelä-savolaisen kunnan muodostama verkostomuotoinen lastenkulttuurikeskus Soisalo-opiston alaisuudessa. Verson palvelut vahvistavat lasten ja nuorten identiteettiä, kasvattavat kulttuurin kokemiseen antamalla mahdollisuuden osallistua elämyksiin ja oman kulttuurin luomiseen. Versolle myönnettiin v. 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus ja valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenyys. Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päällikkö
22 Tavoite Keinot, toimenpiteet Mittarit Kulttuuripalvelut tukevat ja lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Kulttuuripalveluja järjestetään sekä kunnan omana toimintana että yhteistyössä kulttuurijärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Toteutuneet tapahtumat Osallistujamäärät/tapahtuma. Tilinpäätös Tapahtumia: Veteraanijuhla yhdessä seurakunnan kanssa 27.4., iltatorit 26.5.-1.9., Hilpeä Hämärä 13.10., Itsenäisyysjuhla 6.12. ja Sibeliuslukion Joulushow 14.12. (osallistujia em. tapahtumissa kuudestakymmenestä satoihin). Karhulahden kotiseutumuseo pidetään yleisölle avoimena kesäaikana ja museoalueen rakennukset ja piha-alue kunnossa. Aukioloajat. Rakennusten ja piha-alueen kunnostamiset. Verso koordinoi Kulttuuriketjukulttuurikasvatussuunnitelmaa (käytössä 08/16 alkaen), jonka mukaisesti toteutettiin Tartu taiteeseen-toimintaa eskareissa, monitaidekoulutus esiopettajille/varhaiskasvattajille sekä Tunteiden Tuuli-tuokiot 1- luokissa. Lisäksi toteutettiin Satusalkkuseikkailut päiväkodeissa ja satutuokiot kirjastossa. Vuoden 2016 aika oli yhteensä 863 osallistumiskertaa, tilaisuuksien määrä oli 36. Museo oli avoinna 1.6.-14.8. yhteensä 322 h. Päärakennuksen vesikaton korkea osa uusittiin ja kuistien kattojen korjaustyöt saatettiin loppuun. Keskeisimmät riskit tavoitteiden toteutumiselle: - Kulttuuritoimen määrärahat. Riski ei toteutunut. 00036300 Kulttuuritoimi 3000 TOIMINTATUOTOT 3 230,72 406 406 108,26-297,74 26,7 3700 Valmistus omaan käyttöö 3 990,36 3 990,36-100 4000 TOIMINTAKULUT -68 687,29-69 502-69 502,00-66 297,95 3 204,05 95,4 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -65 456,57-69 096 0-69 096,00-62 199,33 6 896,67 90 7000 Poistot ja arvonalentum -2 124,00-1 212-1 212,00-1 175,64 36,36 97 8800 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄM -67 580,57-70 308 0-70 308,00-63 374,97 6 933,03 90,1