Maailma muuttuu - Tulisiko nuorisotyötä sanoittaa uudestaan?

Samankaltaiset tiedostot
VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala

MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1.

Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke

Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin te ta

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Luonteenvahvuudet oppimisen pohjalla

Miltä maailma näyttää?

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset kesäkuuta 2009 Humap Oy,

Etsivä nuorisotyö - systeemin jatke vai nuorten tuki

Nuori sinussa on sitä jotakin!

HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin

Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul)

Myönteinen tunnistaminen

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Työelämä nyt ja tulevaisuudessa

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10.

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

TERVEYDEN- EDISTÄMISEN MÄÄRÄRAHALLA TOIMIVA HANKE

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri

Kehittämisen myönteinen kehä

Vahvuudet voimavaraksi

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen - iltapäiväseminaari Miten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta?

PALUUMUUTTAJAN HAASTEET

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly. Luento 3 Bad Romance

Positiivinen tunnistaminen lasten ja nuorten arjessa

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

MLL. Tukioppilastoiminta

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

GLOBAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESS A

Mielenterveys voimavarana

OPETTAJAN TYÖ MUUTOKSESSA. Olli Luukkainen Puheenjohtaja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

rakenteiden kunnostusta? Aikuissosiaalityön päivät 2012 Rovaniemi Aila-Leena Matthies

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

TOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu. Taina Lehtonen Lasten terveyskäräjät Helsinki

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

10 VUOTTA NUOREN ELÄMÄÄ: AIKUISTUMISEN YMMÄRTÄMINEN JA KEHKEYTYVÄ TUTKIMUSTIETO

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Mielenterveys voimavarana

MITÄ HAASTEITA NUORISOLAIN MUUTOKSET JA NUORTEN YHTEISKUNTATAKUU ASETTAVAT OHJAUSALAN AMMATTILAISTEN KOULUTUKSELLE?

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

SE OLIS SIT JONKUN TOISEN ELÄMÄÄ NUORTEN TOIMIJUUDEN RAKENTUMINEN ETSIVÄSSÄ TYÖSSÄ

410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op)

Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Tuuli Riisalo-Mäntynen, KeKohanke. Elisa Lipponen, Kumaja

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007

Työllistämistä vai kuntoutusta?

LAPSI JA NUORI KOULUN KESKIÖSSÄ VAI KOULU LAPSEN JA NUOREN ELÄMÄN KESKIÖSSÄ? Maija Lanas Kokkola

Varhaiskasvatus uudistuu - VASU Helsingin vasutyö

Syrjäytetty Nuori? Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

SOTE-INTEGRAATIO JA UUDET TOIMINTAMALLIT

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS: SILKKAA SANAHELINÄÄ VAI MIETITTYJÄ TAVOITTEITA?

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen

Nuorisotakuu määritelmä

KAIKKIEN AIVOT KÄYTTÖÖN!

Arkistot ja kouluopetus

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta

Transkriptio:

Maailma muuttuu - Tulisiko nuorisotyötä sanoittaa uudestaan? Pori 17.8.2010 19.8.2017 1

Suuret ja vahvat muutokset Globalisaatio Kilpailukyky Urbanisaatio Ilmastomuutos Teknologian muutos Vaihtuvat työmarkkinat Kasvavat vaatimukset Polarisaatio Maakuntauudistus muuttaa kuntien tehtäviä 19.8.2017 2

Robottien maailma 7,1 miljoona työpaikkaa häviää automatisoinnin vuoksi World Economic foorumin myötä seuraavan neljän vuoden aikana. Polarisaatio vahvistuu. Muutosvauhti vain kiihtyy, miten käy niille nuorille joilla ei ole, vankka luottamus ja vankka mieli, tässä kehityksessä. Yli 60 % nyt peruskoulussa olevat tulee opiskelemaan ammatteihin, jotka eivät vielä ole olemassa 19.8.2017 3

Nuoruus muutosvaiheessa Tänään Nuoruus ja lapsuus työelämään valmistautumisjaksona Nuoruus kehityksen, muutoksen ja valintojen vaiheena Aikaisemmin We have made of youth a period of waiting. Too old for childhood s play; too young for adult activities; unwanted in any job, youth is condemned to kill time. (Daily Tribune 1938) Nuoruus odotusaikana Nuoruus työstä vapaana tilana Matkalla kohti The period we used to think of as youth is disappearing, with adulthood encroaching earlier than ever. (Johanna Wyn 2016) Nuoruuden ympärillä olevat elämän vaiheet liukenevat 19.8.2017 4

Yhteiskunnalliset trendit ja nuoret Nuoret siirtymävaiheessa Muuttunut kielioppi relaatioissa Tiedon uudet muodot Polarisaatio Suorituskulttuuri Yksilöllisyys yhteisöjen kautta 19.8.2017 5

Aiheuttaako kehityksen trendit muutoksia? Häviävätkö rajat koulutuksen ja työn välillä? Molemmissa tapahtuu oppimista, pätevöitymistä, palautetta, identiteetin rakentamista, yhteisöön liittymistä Liukeneeko nuoruus ja aikuisuus yhteen? Näemmekö sen että aikuiset jotka tuntevat itsensä nuoriksi viisikymppisenä korvataan nuorilla jotka haluavat olla aikuisia, joka haluaa että heidät otetaan vakavasti, joilla on työ jne. Voivatko he tehdä sen kuin asuvat vielä pysyvästi kotona? Haastavatko tiedon uudet muodot perinteisen tiedon? Onko nopeasti soveltava tieto, tunteet, asenteet jne. saanut suurempaa legitimiteettiä 19.8.2017 6

Yksilöllisyys ja koveneva kilpailu Jokaisen nuoren luotaava elämäntapa ja identiteetti sekä selvittävä kuka hän haluaa olla niistä lähtökohdista jotka on hänelle tarjoilla. Nuorella itsellä on entistä suurempi vastuu korostuvassa yksilöllisessä yhteiskunnassa. Yksilöllisyys antaa vapauttavia voimia mutta myös ambivalenssia, epäilyä, epävarmuutta ja rajoituksia yksilön osalta Odotuspaineet ja kokemus että on erilainen on valtava (kapeneva normaalius) Yksilöllistyminen hämärtää sen että kyse on että sosiaaliset taustat ja erilaisuudet vaikuttavat nuorten mahdollisuuksiin tehdä valintoja ja luoda itselle identiteetti siitä huolimatta myös ne nuoret joilla on heikommat lähtökohdat odotetaan luovan itsensä ja oma elämänsä ja ottavan vastuuta omista menestymisestään ja fiaskoistaan Lähde; Hvem är de unge på kanten av det danske samfunnet 19.8.2017 7

Kaksi tapaa kohdata paineet Nuorten keskuudessa tämä johtaa kahteen vastakkaiseen keskeiseen trendiin toisaalta se lisää nuorten haavoittuvuuden tunnetta. Tutkimukset kertovat huonosta viihtyvyydestä, lisääntyvästä stressistä ja lisääntyvistä paineista. Toisaalta nuoret yrittävät enenevässä määrin sopeutua Yhteiskunnan odotuksiin ja raameihin ja ovat lakikuuliaisempia, juovat vähemmän, polttavat vähemmän jne. Tarkoittaa myös että normaalius kapenee 19.8.2017 8

Marginaalisuuteen ajautuminen muuttuu Perfect is the new normal Vaara on että rakenteelliset ja taloudelliset mahdollisuudet, koveneva kilpailutilanne työmarkkinoilla ja koulutuksessa sekä nuorisokulttuurin muutos kohti pyrkimys perfektionismiin vaan lisäävät ulkopuolisuutta ja marginalisoitumista myös sellaisissa ryhmissä ja paikoissa jossa sitä ei ole odotettu. 19.8.2017 9

Näkökulmamuutos Nuorisotyössä on lakitekstejä myöten ruvettu puhumaan syrjäytymisen ehkäisemisen sijasta sosiaalisesta vahvistamisesta, ja sosiaalityössä varhainen puuttuminen on korvautunut ilmaisulla varhainen tuki. EU-retoriikassakaan ei ole enää soveliasta käyttää ilmaisuja marginalization of young people tai youth at risk poliittisesti korrekti ilmaisu on young people with fewer opportunities 19.8.2017 10

Nuoruus identiteettiprosessina Nuoruus on aika kuin kukin yksilö rakentaa oman identiteettinsä arjen erilaisissa tiloissa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteissa. Nuori peilaa identiteettiään siihen, mitä hän ajattelee muiden, erityisesti niin kutsuttujen merkityksellisten toisten, ajattelevan itsestään. että identiteetin rakentuminen ei ole pelkästään yksilöllinen vaan olennaisesti yhteisöllinen prosessi, joka ei koskaan tule valmiiksi yksilön ajatellaan käyttävän merkittävää harkintaa noiden omakohtaisten ja alati muuttuvien kokemusten tulkitsemisessa ja muokkaamisessa, on tuloksena tilanne, jossa [y]hden ihmisen kokemusta ei [ ] voida käyttää ohjenuorana toisen ihmisen kokemuksen ymmärtämiselle vastaavassa tilanteessa Yksilöt ja nuoret nähdään siis ainutkertaisina ja keskenään erilaisina. Lasse Siurala; Herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, nuorten arjen ymmärtämiseen, Kirjassa Myönteinen Tunnistaminen 19.8.2017 11

Johtopäätös edelliseen 1. Ensinnäkin on opittava pääsemään irti nuoria yleistävästä ajattelusta ja ennakko-olettamustemme ohjaamasta stereotypisoinnista sekä kehitettävä herkkyyttä tunnistaa nuorten ainutkertaisuutta 2. Toiseksi nuorten kanssa toimimisen tapoja tulisi kehittää ymmärtämällä erilaisuus joka voi sisältää myös ristiriitaisuuksia vahvuudeksi ja rikkaudeksi sen sijaan, että sitä pidetään ongelmana, josta on päästävä eroon Lasse Siurala; Herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, nuorten arjen ymmärtämiseen, Kirjassa Myönteinen Tunnistaminen 19.8.2017 12

Ammattilaisen Totuuden Ansa Kovin helposti aikuinen ammattilainen tietää osaamisensa ja ennakko-oletustensa valossa, minkälainen nuori on, mikä häntä vaivaa ja mitä hän tarvitsee Vrt asiantuntija jotain jota nuori tekee tai jättää tekemättä nuori jotain mitä minä olen tai en ole Gisela Konopka (1973) on esittänyt hyvän periaatteen: Meidän tärkein tehtävämme on antaa nuorten oppia tekemään omia päätöksiään ja luottaa heihin odottamatta, että he tekevät aina oikeita päätöksiä, tai meidän mielestämme oikeita päätöksiä. Meidän on annettava heidän yrittää. Lasse Siurala; Herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, nuorten arjen ymmärtämiseen, Kirjassa Myönteinen Tunnistaminen 19.8.2017 13

Pitääkö nuorisotyötä eheyttää? Onko Nuorisotyössä 1990 2010 palvelukehittämisen ytimessä on ollut ammatillisten palvelujen sisäinen kehittäminen Eriytyminen ja erikoistuminen Onko toimintamenetelmistä tullut itseisarvo ja este kokonaisvaltaisuudelle? Onko ryhmä/yhteisö jäämässä yksilötyön jalkoihin 19.8.2017 14

Tulevaisuuden haasteet Kasvatus ja koulutus Kilpailuyhteiskunta nopeasti työelämään, vahva fokus merkitys, vauhti ja suorituskyky; voittajat ja häviäjät Hyvinvointiyhteiskunta- miten torjutaan sosiaalisen perinnön merkitystä Demokratia; Demokratia on linnake joka tarvitsee puolustusta radikalisoitumista vastaan 19.8.2017 15

Nuorisotyön haasteet Pitääkö nuorisotyötä eheyttää Miten saada toimiva balanssi yksilö yhteisö yhteiskunta Yksilökeskeisyys versus ryhmä tai sekä että Miten toimia ilmiöiden kuten polarisaation, eriarvoistuminen, loppuun palaminen ja kilpailusta tippuminen ym. kanssa Nuorisotyö osana hyvinvointipolitiikkaa? Mihin nuorisotyöasemoituu uudessa kunnassa 19.8.2017 16

Nuorisotyön päätehtävä Nuorisotyö tehdään yksilö, yhteisö ja yhteiskuntatasolla Elämänkyvyn/Elämänkykyisyyden tukeminen ja vahvistaminen Nuorten arjen toimijuuden tukeminen ja lisääminen osallistumisen sijaan Erilaisuuden sietäminen 19.8.2017 17

Kohti koko nuoren näkemistä Kasvatuksellisena ajatuksena on, että voimme löytää nuoren elämäntilanteen kirjosta niitä asioita, joita tukemalla hän saa intoa jatkaa identiteettinsä rakentamista vastoinkäymisistä ja ongelmista huolimatta Lasse Siurala; ; Herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, nuorten arjen ymmärtämiseen, Kirjassa Myönteinen Tunnistaminen Lähde; Hvem är de unge på kanten av det danske samfunnet/ Erik Häggman 19.8.2017 18

Nuoret tarvitsevat uteliaisuutta, kestävyyttä (resilianssi), elämänkyky/-kykysyys/ lifecompetence joustavuutta optimismia Decision Learning Opportunity Awareness Transition Learning Self Awareness 19.8.2017 19

Lapsen/Nuoren 24 luonteen vahvuuksia Viisautta ja Tietoa Humanismi/Inhimillisyys Maltillisuus/Harkitsevaisuus Kognitiiviset vahvuudet, jotka ovat tärkeitä tiedon hankintaan: 1) Luovuus 2) Uteliaisuus 3) Avoimuus ja suvaitsevaisuus 4) Rakkaus tietämykseen 5) Viisaus Ihmissuhde relaatio) vahvuudet, joka osoittaa, että välität muista ihmisistä: 10) Rakkaus 11) Ystävällisyys 12) Inhimillinen oivallus Vahvuudet, jotka suojaavat liioittelua vastaan: 16) Anteeksianto 17) Vaatimattomuus 18) Harkinta 19) Itsehillintä Urheutta ja Rohkeutta Oikeudenmukaisuus TRANSCENDENS Emotionaalinen voimat, jolla voi toteuttaa tahtonsa ja saavuttaa tavoitteensa huolimatta sisäisestä tai ulkoisesta vastustuksesta: 1) Rohkeus 2) Sinnikkyys 3) Rehellisyys 4) Energia ja Innostusta Kansalais vahvuudet perustana terveelliselle työelämälle: 13) Yhteistyö 14 Oikeudenmukaisuus 15) Johtajuus Vahvuudet, jotka luovat yhteyden maailmankaikkeuteen ja luovat mielekkyyttä 20) Kauneuden arvostaminen 21) Kiitollisuus 22) Toivo ja optimismi 23) Huumori 24) Hengellisyys ja henkisyys Kilde: Mette Marie Ledertoug og Anne Linders bog Livduelighed og børns karakterstyrker. De 24 karakterstyrker bygger på forskning af Seligman og Peterson, 2004, og arbejdet med styrkebaseret læring bygger på de såkaldte VIA-karakterstyrker (Values In Action). 19.8.2017 20

Millä on nuorten mielestä merkitystä Lähde; Hvem är de unge på kanten av det danske samfunnet/erik Häggman 19.8.2017 21

Ohjauksen kaksi suuntaa Superheroes Yes you can - not we can if you are strong, you will succeed Nobody wil take care of you, you are on your own, you re responsible be brave. People Collaborating. I am because you are, I am, what I am, because you are, like you are. Marius Martinez Munoz lektor Universitat Autonoma de Barcelona 19.8.2017 22

19.8.2017 23

Viisaasti mukana Olemme vain vierailijoita nuorten elämänkulun arjen prosesseissa, joissa prosessinomistajia ovat nuoret itse. Pitäisikin kysyä, osaammeko viisaasti osallistua nuorten arjen prosesseihin ja tukea heitä niiden haasteissa. Matti Rimpilää mukaillen 19.8.2017 24

Lähteet Häkli, Kallio ja Korkiamäki (toim) Myönteinen tunnistaminen, Nuorisotutkimusverkosto 171, Tampere 2015 Lasse Siurala; Herkkyyttä ja suvaitsevaisuutta, nuorten arjen ymmärtämiseen, Kirjassa myönteinen tunnistaminen Katznelson, Noemi; Jørgensen, Helene Elisabeth Dam; Sørensen, Niels Ulrik; Hvem er de unge på kanten af det danske samfund?, Aalborg Universitetsforlag 2015, serien Ungdomsliv www.vejlederform.dk, Tema Kunstig intelligens Aarhus Universitet, Danmarks institut for utdanning og pedagogik, tidskriften asterisk nr 77 mars 2016 tema Resiliens; http://edu.au.dk/aktuelt/asterisk/magasinetasteriskarkiv/ Kari Sjöholm, Suomen kuntaliitto, diat 19.8.2017 25