Tahto ja sielunliikutukset Tuomas Akvinolaisen ajattelussa Marianna Saartio Teologisen etiikan ja sosiaalietiikan pro gradu-tutkielma Tammikuu 2009 1
Dispositio Johdanto 1. Tahto 1.1 Tahto sielunkykynä 1.2 Tahdon liikkeet ja liikuttajat 1.3 Tahdon vapaus ja välttämättömyys 1.4 Tahdon habitukset 2. Sielunliikutukset 2.1 Sielunliikutusten sijainti 2.2 Sielunliikutusten vastakkaisuus 2.3 Sielunliikutusten ohjaus ja kontrollointi 2.4 Sielunliikutusten passiivisuus ja moraalisuus 3. Tahdon suhde sielunliikutuksiin 3.1 Tahdon ja sielunliikutusten vertailua 3.2 Tahdon heikkous eli akrasia 3.3 Kansalaisten kapina Loppukatsaus Lähteet ja kirjallisuus Liite 2
Johdanto Tuomas Akvinolainen (1224/5 1274) oli italialainen skolastikko, jonka elämäntyöstä muodostui perusta katolisen kirkon opille. Akvinolaisen elämänmittainen projekti oli yhdistää järjen ylivaltaa korostava aristoteelinen filosofia, Augustinuksen teologinen perintö ja kristinusko toimivaksi kokonaisuudeksi. 1 Akvinolainen syntyi italialaiseen aatelisperheeseen Roccaseccassa Aquinon lähellä. Tuomaan tarkasta syntymävuodesta ei ole varmuutta, mutta yleensä se sijoitetaan vuosiin 1224 1225. Hän oli aluksi liittynyt benediktiiniläiseen sääntökuntaan, mutta Napolin yliopistossa hän sai kimmokkeen siirtyä dominikaaneihin. Tuomas kouluttautui muun muassa Pariisissa sekä Kölnissä, jossa häntä opetti Albertus Magnus, merkittävä saksalainen dominikaanifilosofi. Albertuksen vaikutus Tuomaan ajatteluun oli merkittävä. Kerjäläisveljistön kiertosysteemin mukaisesti Tuomas opetti monessa paikassa, muun muassa Anagnissa, Orvietossa, Roomassa, Viterbossa, Pariisissa ja Napolissa. 2 Tuomaan akateemisen uran kannalta tärkein paikka oli Pariisin yliopisto. Opetuksen lomassa hän kirjoitti valtavan määrän erilaisia kommentaareja sekä kaksi summateosta, joista myöhäisempi, keskenjäänyt Summa theologiae on useimpien mielestä Tuomaan tärkein luomus. Tuomas kuoli vuonna 1274 matkalla Lyonin toiseen kirkolliskokoukseen. 3 Tuomaan kannattajakunta koostui keskiajalla pitkälti dominikaaniteologeista. Tuomaan edustaman ajatteluperinne sai vahvoja kilpailijoita jo pian Tuomaan kuoleman jälkeen, osin jo Tuomaan eläessä. Kesti vuosisatoja ennen kuin Tuomaan ajattelusta syntynyt tomismi nousi katolisen kirkon viralliseksi filosofiaksi: 1800-luvulla syntyi katolisen kirkon sisällä uustomismi, ja vuonna 1879 paavi Leo XIII julisti Tuomaan filosofian katolisen kirkon opiksi. 1 Rentto 2002, 13 14. 2 Tuomaan elämänkerta esim. Weisheipl 1974. 3 Tuomaan elämästä lisää myös Catholic Encyclopedia http://www.newadvent.org/cathen/14663b.htm. 3
Uustomismi vaikuttaa vahvasti tänä päivänä paitsi katolisen kirkon piirissä, myös uusista näkökulmista Tuomaan ajatuksia tutkivien modernien filosofien parissa. Pro gradu -tutkielmani aiheena on tahto ja sielunliikutukset Tuomas Akvinolaisen ajattelussa. Selvitän, mikä on Tuomaan käsitys tahdon ja sielunliikutusten luonteesta sekä näiden keskinäisestä suhteesta. Tutkin aihetta filosofis-teologisen antropologian näkökulmasta. Suurin osa tutkimukseni lähdemateriaalista on Tuomaan antropologisia, ihmistä käsitteleviä kirjoituksia. Antropologinen puoli tutkimuksessa on erityisen kiinnostava, koska Tuomaan ihmiskuva on melkoisen vastakkainen moderniin ajatteluun verrattuna. Voidaan sanoa, että Tuomaan ajattelu on sitä, minkä tilalle moderni ajattelu on syntynyt. 4 Tuomaan ihmiskäsityksen perusta on aristoteelinen teleologia. Ihminen, kuten muukin ihmissielussa tapahtuva toiminta ja liikehdintä on aina johonkin päämäärään suuntautuvaa. Mikään sielussa ei myöskään liiku itsekseen: kaikki liike vaatii liikuttajan, joka sielun tapauksessa on ulkopuolinen, aistien havaitseman kohde. 5 Sekä tahto että sielunliikutukset ovat Tuomaan ajattelussa passiivisia sielunosia tai potentioita. Vaikka nämä potentiat eivät ole hierarkkisesti samanlaisia, niiden toiminta tietyssä määrin on. Näiden yhteneväisyyksien selvittäminen on työni kannalta kiinnostavaa. Metodina tutkimuksessani on systemaattinen analyysi, eli käsitteiden ja käsitejärjestelmien analyysi ja niiden keskinäisten suhteiden selvittäminen. Lähteeni on Summa theologiae, erityisesti osat Ia, kvestiot 78-84 sekä IaIIae, kvestiot 6 24. Tuomas kirjoitti teoksen vuosina 1266 1273, mutta ei saanut sitä aivan loppuun. Tarina kertoo, että Tuomas oivalsi mystisesti kesken jumalanpalveluksen Jumalan suuruuden, eikä nähnyt enää keinoja ilmaista sanoin kokemaansa. Tässä vaiheessa Summa theologiae oli kuitenkin ehtinyt jo kolmiosaiseksi, tuhansia sivuja pitkäksi teokseksi. Siinä missä Tuomaan aikaisempi suuri työ, Summa contra gentiles, on suunnattu ei-kristityille (tai eikristittyjä kohtaaville teologeille) ja pyrkii osoittamaan kristinuskon totuuden filosofisin keinoin, Summa theologiae on lähtökohtaisesti kristillisen totuuden 4 Rentto 1991, 449. 5 Työrinoja 1996, 91. 4
hyväksyvä teos. 6 Tuomas kirjoitti Summa theologiae -teoksensa järjestelmälliseen argumentatiiviseen muotoon. Teos koostuu kolmesta osasta, joista toinen osa jakautuu vielä kahteen osaan. Käytän tutkimuksessani ensimmäistä osaa sekä toisen osan ensimmäistä osaa. Osat puolestaan koostuvat kysymyksistä tai kvestioista (questio). Tuomas käsittelee kunkin kysymyksen samalla tavalla. Ensin kerrotaan, kuinka moneen artiklaan kysymys jakaantuu. Tätä seuraa kunkin artiklan käsittely. Aluksi Tuomas esittelee kannan, jota hän vastustaa. Artikla alkaa väitteellä ( ei näytä olevan oikein, että X ), jonka jälkeen tulevat numerojärjestyksessä tätä väitettä tukevat, Tuomaan mielipiteen vastaiset argumentit. Näiden jälkeen Tuomas esittelee oman näkemyksensä, yleensä auktoriteettien teksteihin vedoten, aloittaen sanoilla sitä vastoin (sed contra). Tämän jälkeen Tuomas kertoo vielä erikseen oman kantansa jaksossa, joka alkaa vastaan, että (respondeo dicendum quod). Lopuksi Tuomas käsittelee vielä erikseen artiklan alussa olleita numeroituja argumentteja osoittaen ne kohta kohdalta epätosiksi. 7 Summa theologiae on osin käännetty suomeksi (julkaistu vuonna 2002). Ihmisen sielua ja sielun kykyjä koskevat kvestiot ovat mukana suomennoksessa, joten useimmiten olen voinut käyttää Tuomasta lainatessani virallista käännöstä. Joitakin suomentamattomia kohtia olen kääntänyt itse, mutta alkuteksti löytyy aina alaviitteestä. Tutkielmassani onkin kohtuullisesti suoria lainauksia: Tuomaan oma teksti puhuu toisinaan parhaiten puolestaan hänen selkeän kirjoitustyylinsä ansiosta. Tuomas Akvinolaisesta on kirjoitettu todella paljon. Tuomaan sielunkäsityksestä, joka sisältää tahtoteorian, on tehty lukuisia artikkeleita, samoin sielunliikutuskäsityksestä. 8 Tutkimusta, jossa olisi vertailtu nimenomaan sielunliikutuksia ja tahtoa Tuomaan ajattelussa ei ole tietääkseni tehty, mutta mainintoja tahdon ja passioiden hierarkiasta ja niiden välistä suhteesta on useissa teoksissa, joissa Tuomaan sielunkäsitystä esitellään. Vaikuttaa siltä, että tutkijoita 6 Kenny 1993, 13. 7 Skolastisen metodin ja kvestiotekniikan synnystä katso Marenbon 1996, 10 14. 8 Esitys Akvinolaisen tahto- ja sielunliikutuskäsityksistä Kenny 1993, 59 73; laaja esitys tahdosta ja aistihalusta Pasnau 2002, 200 264; tahdosta ja ymmärryksestä Työrinoja 1996, 91 100, sielunliikutuksista Knuuttila 2004, 239 255. Pro gradu-tutkielma sielunliikutusten yhteydestä moraaliseen aktiin, Mäkelä 1998. 5
on kiinnostanut ennemmin tahdon ja ymmärryksen välinen suhde. Tahdon ja sielunliikutusten suhde on kuitenkin tärkeä ja mielenkiintoinen osa Akvinolaisen teoriaa ihmisen toiminnasta myös moraalisesta toiminnasta. En kuitenkaan käsittele erityisesti Tuomaan etiikan teoriaa tässä tutkielmassa. Tutkielmani jakautuu päälukuihin tutkimuskysymysten mukaan. Ensimmäisessä pääluvussa Tahto pyrin ensin kuvaamaan lyhyesti, miten Tuomas ajattelee ihmissielun rakentuvan. Jatkan selvittämällä, miten tahto sielunkykynä suhteutuu muihin sielun osiin. Tutkin tahdon luonnetta ja tehtävää sielun kykynä, sen liikkeitä ja liikuttajaa, kohdetta sekä päämäärää. Tarkastelen myös tahdon vapautta, välttämättömyyttä sekä sitä, miten tahto toimii oikein ja onko sen mahdollista toimia väärin. Toisessa pääluvussa "Sielunliikutukset" tutkin Tuomaan käsitystä siitä, mitä sielunliikutukset ovat, mihin sielun osiin ne liittyvät ja miten ne toimivat. Käytän tässä tutkimuksessa termiä sielunliikutus Tuomaan termistä passio animae. Passio animae voidaan kääntää myös tunteeksi, tai jättää kääntämättä ja käyttää termiä passio. 9 Selvitän, miten Tuomas luokittelee sielunliikutukset, ja miten tapahtuu sielunliikutusten kontrollointi. Tarkastelen myös sielunliikutusten passiivisuutta ja moraalisuutta. Kolmas pääluku, Tahdon suhde sielunliikutuksiin, on analyysi siitä, miten Tuomaan tahto- ja sielunliikutuskäsitykset liittyvät toisiinsa. Selvitän näiden sielun toimintojen mahdollisia yhtäläisyyksiä, eroja ja hierarkiaa sekä vertaan näiden luonteita keskenään. Tutkin myös Tuomaan käsitystä tahdon ja sielunliikutusten oikeasta suhteesta ja tämän suhteen mahdollisuuksista järkkyä. Ennen Tuomaan ajattelun tarkempaa analyysia on syytä selvittää lyhyesti tutkimukseni aiheiden, tahdon ja sielunliikutusten, taustoja ja kehitystä länsimaisessa ajatteluperinteessä. Tuomas Akvinolainen sijoittuu filosofian historiassa aikaan, jolloin Aristoteleen tuotanto oli juuri tullut oppineiden saataville. Tuomasta lukiessa nousee usein kysymyksiä tämän ajattelun suhteesta Aristoteleen ajatteluun. Akvinolainen määritellään filosofiansa osalta 9 Rentto 2002, 23. 6
aristoteelikoksi, ja antiikin filosofian tekstejä ja ajattelua tunteva huomaa Tuomaan tekstissä jatkuvasti yhteyksiä Aristoteleeseen. Alkuun on siis mielekästä tarkastella joitakin ajattelijoiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Tämän tutkielman ensimmäinen pääluku käsittelee Tuomaan tahtoteoriaa, joka on mielenkiintoinen yhdistelmä antiikin Kreikan, erityisesti Aristoteleen, sekä Augustinuksen ajattelua Tuomaan omin painotuksin. Tämän tutkimuksen toinen pääluku on nimeltään Sielunliikutukset. Tässä taustaluvussa käytän termiä tunteet, koska suuri osa suomenkielisestä kirjallisuudesta puhuu tunteista tai emootioista: kyse on kuitenkin termistä riippumatta samasta asiasta, tunneteoriasta, jonka kehitystä antiikista keskiajalle tarkastelen tässä lyhyesti. Tuomas Akvinolainen ja Aristoteles Tuomas Akvinolaisen filosofiaa kuvataan perinteisesti aristoteeliseksi. Tuomaan laajaan tuotantoon kuuluu useita Aristoteleen teosten kommentaareja; Tuomas viittaa jatkuvasti omissa teoksissaan Aristoteleen tuotantoon ja kutsuu tätä Filosofiksi; Tuomaan fysiikka, metafysiikka ja antropologia nojaavat aristoteelisiin perusteisiin. Voidaan kysyä, miten ja miksi 1200-luvulla elänyt dominikaaniteologi on päätynyt ottamaan ajattelunsa kulmakiviksi 300-luvulla eaa. vaikuttaneen Ateenan pakanakulttuurin edustajan filosofian. 10 Tuomas aloitti yliopisto-opintonsa noin viidentoista ikäisenä Napolin yliopistossa, jossa hän opiskeli vuosina 1239-1244 11. Elettiin läntisen tieteen kehityksen kannalta tärkeää aikaa. Varhaiskeskiajan yhteiskunnallinen epävakaus oli hidastanut läntisen Euroopan taloudellista ja kulttuurista kehitystä. Kun olot alkoivat vakiintua varhaiskeskiajan loppupuolella, tuli mahdolliseksi keskittyä koulutuksen kehittämiseen ja antiikin filosofian latinaksi kääntämiseen. Niin kutsuttu tieteen renessanssi alkoi 1100-luvulla. Tieteen kehitys edellytti oppikirjallisuutta, joka oli pääosin antiikin kreikankielistä tekstiä. Koska kreikkaa ei enää osattu, alkoi niin kutsuttu kreikkalais-arabialaisen perinnön välittäminen: suuri joukko eri uskontokuntien oppineita käänsi latinaksi 10 Owens 1993, 40. Aristoteleen ja Akvinolaisen kulttuuristen taustojen kiinnostavaa vertailua ks. sama, 40-44. 11 Weisheipl 1974, 13. 7
tekstejä, jotka muslimioppineet olivat kääntäneet kreikasta arabiaksi jo vuosisatoja aikaisemmin. 12 Aluksi käännetyt tekstit olivat lähinnä luonnontieteellisiä. Filosofian alalta merkittävä kokonaisuus oli Aristoteleen tuotanto. Aristoteles-reseptio eteni kahdessa vaiheessa, ensimmäinen alkaen 1100- luvulla ja toinen 1240-luvulla. 13 1100-luvulle asti voimakkain teologinen ajatteluperinne lännessä oli ollut niin kutsuttu uusplatonis-augustinolainen traditio, mutta käännösprojektin siivittämänä aristoteelinen filosofia löi läpi myös teologiassa. 14 Aristoteles-reseption toinen aalto oli Tuomaan nuoruus- ja opiskeluaikana aluillaan. Napolin yliopisto oli eturintamassa ottamassa vastaan uusia Aristoteleskäännöksiä, sillä yliopisto oli keisari Fredrik II:n perustama ja keisarin hovi Palermossa tuotti Aristoteleen tekstejä sekä arabifilosofi Averroesin Aristoteleskommentaareja latinaksi. 15 Aristotelesta oli toki käännetty jo reseption ensimmäisen aallon aikaan 1100-luvun alussa, muun muassa Jacobus Veneticus oli kääntänyt Sielusta, Metafysiikan, Fysiikan sekä Toisen analytiikan. 16 Tuomas tutustui Napolissa myös kiistanalaiseen Aristoteleen luonnonfilosofiaan 17, joka samoihin aikoihin Pariisin yliopistossa kiellettiin milloin filosofian, milloin teologian opiskelijoilta. 18 Tuomaan on sanottu tutustuneen Aristoteleen filosofiaan myöhemmän opettajansa Albert Suuren kautta, mutta ilmeisesti tutustuminen on tapahtunut jo Napolissa. Tuomas on vaikuttunut Aristoteleen ajattelusta syvästi, ja ihailu näyttää vain kasvaneen iän myötä: Tuomas kirjoitti viimeisenä vuosikymmenenään lähinnä Aristoteles-kommentaareja. 19 Tuomas edusti Pariisin yliopiston aristotelismia. 20 Teoria inhimillisen ajattelun ja toiminnan luonteesta on Tuomaalla hyvin Aristoteleen teorian kaltainen. 21 Tuomas käyttää muun muassa Aristoteleen 12 Mäkinen 2003, 27-28. 13 Mäkinen 2003, 30. 14 Annala 1993, 15. 15 Weisheipl 1974, 15. 16 Työrinoja 1998, 131. Jo Boethius käänsi Aristoteleen logiikan teoksia 500-luvulla, ks. sama, 130-131. 17 Weisheipl 1974, 15. 18 Mäkinen 2003, 63. 19 Owens 1993, 43. 20 Knuuttila 1998, 133. 21 Työrinoja 1998, 132. 8
formaalilogiikkaa, teoriaa aktuaalisuudesta ja potentiaalisuudesta, teoriaa asioiden syistä ja teoriaa ihmisen ajattelun malleista. 22 Erityisesti tämän tutkimuksen kannalta tärkeä teoria sielun rakenteesta ja toiminnasta on pääosin Aristoteleelta peräisin. Filosofien näkemyksissä on kuitenkin myös suuria eroja, jotka pääosin johtuvat siitä, että Tuomas oli teologi. Siinä, missä Aristoteles ymmärsi ihmiselämän päämäärän olevan onnellisuudessa (eudaimonia) joka voi toteutua tässä elämässä, Akvinolainen teologina näki ihmisen elämän täydellistymisen olevan tuonpuoleisessa, Jumalassa. 23 Tahto Tahto on länsimaisessa filosofian perinteessä nähty ihmiselle ominaisena järjellisen sielun kykynä, vaikka käsitykset tahdon itsenäisyydestä, omavaltaisesta toiminnasta ja vapaudesta ovat vaihdelleet ja kehittyneet aikojen saatossa. Antiikin filosofit puhuvat hyvin erilaisesta tahdosta kuin keskiajan teologit. Tuomas Akvinolainen näkee ihmissielun toiminnan hyvin samankaltaisesti kuin Aristoteles, mutta olennaisena erona on kristinuskon rooli tahdon liikkeiden päämääränä. Tahto on Tuomaalla järkisielun kyky, ja se on luonteeltaan passiivinen. Järki ohjaa tahtoa muodostamalla ensin arvoarvostelman ja esittelemällä sitten tahdolle tahdottavan kohteen. Tahto suuntautuu aina hyvään - sekä tämän maailman hyvään että ikuiseen autuuteen, joka on ihmisen päämäärä. Aristoteles ei puhu tahdosta aktiivisena ja itsenäisenä toimijana. Aristoteleen mukaan ihminen toimii melko yksinkertaisella rationaalisella periaatteella: jos ihminen haluaa jotakin, ihminen tekee tarvittavat asiat ja saa haluamansa. Jos mikään ei tätä prosessia häiritse, näin tapahtuu. Tielle voi kuitenkin tulla jokin häiriötekijä, esimerkiksi tunne. Järki on ihmistä ohjaava periaate, ei itsenäinen tahto. Ihminen tavoittelee luonnostaan ja järkevästi pelkästään hyvää, sillä pahan tavoitteleminen olisi järjetöntä. 24 Jos ihmisellä on taipumus poiketa järjellisestä prosessista, kyseessä on tahdon heikkous eli akrasia. 25 Tällöin heikkouden 22 Owens 1993, 38. 23 Työrinoja 1998, 132. 24 Knuuttila 1998, 25. 25 Käsittelen akrasiaa tutkimukseni kolmannessa pääluvussa. 9
vaivaama ihminen antaa tunnekokemuksen ohjata tekoaan eikä toteuta järjellistä luontoaan. Melko suuri muutos tahtoteoriassa nähdään, kun siirrytään antiikin Kreikasta 300- luvun kristilliseen ajatteluun. 26 Kirkkoisä Augustinuksen (354 430) filosofia ja psykologia on perusteiltaan platonistista, tosin uusplatonismin ja muiden hellenististen filosofiasuuntausten kautta. Toisin kuin antiikin Kreikan filosofit, Augustinus puhuu jo tahdosta, joka ensi silmäyksellä vaikuttaa modernia tahdon käsitettä vastaavalta Augustinusta on jopa pidetty modernin tahtokäsitteen luojana. 27 On kuitenkin huomattava, että vaikka Augustinus puhuu tahdosta melko itsenäisenä toimijana suhteessa muihin sielunkykyihin, hän lähinnä liitti jo määriteltyjä sielun toimintoja tahto-käsitteen alle: hän näyttää esimerkiksi liittävän tahtoon samoja toimintoja kuin Aristoteles käytännölliseen järkeen. 28 Tahdon tehtävät ovat myös kutakuinkin samoja kuin Platonin sieluteorian mukaisen ylemmän sielunosan tehtävät: Augustinuksella tahto kontrolloi sielun liikkeitä ja alempien sielunosien toimintasuosituksia. 29 Tahto toimii myös tavoitteellisen toiminnan lähteenä suostumalla ajatuksiin, joista muotoutuu toimintasuunnitelmia. 30 Augustinuksen mukaan tahtoa liikuttaa se, mitä ihminen rakastaa. Tahdon oikea kohde on korkein hyvä eli Jumala. 31 Kun Jumala oli luonut ihmisen, ihmisen tahto toimi oikein ja ihminen rakasti tahdollaan Jumalaa yli kaiken. Lankeemuksessa ihminen käytti tahtoaan väärin, ja tällöin erityisesti tahtokyky turmeltui. 32 Tahto on taipuvainen tahtomaan vääriä asioita eikä kykene hillitsemään tehokkaasti alempien sielunosien impulsseja. Vain Jumalan armo voi auttaa sielun turmeltuneisuuteen. 33 Siinä missä antiikin ajattelijoilla tunteet ja muut alempien sielunosien impulssit suistavat ihmisen ei-järjenmukaiseen käyttäytymiseen, Augustinus näkee synnin aiheuttavan ihmisissä pahaa: tahto voi olla myös 26 Tahdon käsitteestä ja sen käytön muuttumisesta varhaisessa läntisessä filosofiassa ks. Sorabji 2000, 319 340. 27 Kenny 2005, 220; Knuuttila 1998, 105. 28 Kenny 2005, 221. 29 Knuuttila 1998, 108. Platonin sieluteorian mukaan sielu on substanssi, joka jakaantuu järkisieluun, intosieluun ja halusieluun. Järkisielu kontrolloi alempia sielunosia. 30 Kenny 2005, 220. 31 Annala 1993, 148 149. 32 Annala 1993, 154. 33 Knuuttila 1998, 109. 10
itsessään olla paha, ilman aiheuttavaa syytä pahan tahdon aktille. 34 Kun tahto toimii oikein, se kukistaa heti ne perisynnistä kumpuavat sielun liikkeet, jotka johtavat kohti huonoja toimintoja. 35 Augustinuksella tahdon ja tahdotun toiminnan käsitteet ovat laajoja: tahdottua voi olla paitsi jokin tarkoituksellinen teko, myös teon puute ja tekemättä jättäminen; eräässä mielessä kaikki ylemmän sielunosan sallimat tapahtumat ovat tahdottuja. 36 Augustinus puhuu tahdon jakautuneisuudesta, ja huomaa, ettei kykene täysin komentamaan tahtoaan: tahdolla on päätösvalta jopa järjen yli. 37 Kun Tuomas Akvinolainen hahmotteli tahtoteoriaansa, hän pyrki synteesiin Aristoteleen ja Augustinuksen oppien kanssa. Tuomaan ajatukset eivät saaneet varauksetonta vastakaikua edes hänen omana elinaikanaan. Akvinolaisen kuoleman jälkeen, 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa, keskustelu tahdon vapaudesta muutti radikaalisti näkemyksiä ihmisen toimintaperiaatteista. Kysymys oli järjen ja tahdon suhteesta, siitä, ohjaako järki aina tahtoa vai voiko tahto tehdä omiaan järjen ehdotuksista riippumatta. Fransiskaanit, jotka olivat keskiajalla dominikaaniveljistön kilpailijoita, liittyivät perinteisesti augustinolais-platonilaiseen teologiseen perintöön ja suhtautuivat Aristoteleeseen dominikaaneja kriittisemmin 38. Voluntarismi, jonka aatteellisina isinä pidetään muun muassa Johannes Duns Scotusta (n. 1265 1308) ja William Ockhamia (n. 1285 1347), syntyi vastustamaan ajatusta tahdon alisteisuudesta järjelle. Akvinolainen ajatteli vielä tahdon tahtovan sitä, minkä järki arvioi hyväksi. Voluntarismin mukaan tahto on vapaa syy, ja se voi ilman järjen suositusta muuttaa kohdettaan. Päämäärät eivät determinoi tahtoa, vaan tahdon tehdessä vapaata valintaansa se valikoi myös päämääränsä aina uudestaan. Voluntarismin käänteentekevä ajattelutapa yhdessä samoihin aikoihin syntyneiden nominalismin ja yksilö-käsitteen kanssa aloittivat uuden filosofian suuntauksen, jota alettiin kutsua via modernaksi erotukseksi vanhasta ajattelutavasta. Näiden 34 Kenny 2005, 221. 35 Knuuttila 1998, 111. 36 Augustinuksella on ainakin neljä eri tapaa käyttää käsitettä tahto. Knuuttila 1998, 108. 37 Yrjönsuuri 1998, 152. 38 Työrinoja 1998, 136. 11
aatteiden katsotaan luoneen pohjan modernille etiikalle ja yhteiskuntafilosofialle. 39 Tunne Antiikin ja keskiajan filosofien keskuudessa suhtautuminen tunteisiin on usein perusasenteeltaan torjuvaa. Tunteet nähdään eräänlaisina häiriköinä, jotka ovat älyllisen toiminnan tai Jumalalle omistautumisen tiellä. Myös näkemyksiä tunteiden hyödyllisyydestä esiintyy - kaikki tunteet eivät ole lihallisuuden ja dekadenssin kaipuuta, vaan osaa voi hyödyntää pyrkiessä kohti hyvää elämää. Tuomas Akvinolainen analysoi sielunliikutuksia perusteellisesti teoksessa Summa theologiae. Kuten tahtoteoriassa, myös tunneanalyysissa Tuomas yhdistelee Aristoteleen ja Augustinuksen ajattelua. Sielunliikutukset ovat Tuomaan mukaan alemman sielunosan, aistisielun, liikkeitä jotka voi aiheuttaa ulkoisen aistin havainto tai sisäinen aistin (mielikuvitus) tarjoilema houkutus. Sielunliikutukset eivät ole Tuomaalla sinänsä hyviä tai pahoja: ne voivat myös auttaa ihmistä saavuttamaan tavoitteita tai vastustamaan pahaa. Akvinolaisen tunneanalyysi on laajuudessaan vertaansa vailla, mutta tunteisiin on kiinnitetty antiikin ajattelusta lähtien melko paljon huomiota. Kaikki antiikin tunneteoriat ovat kognitiivisia. 40 Platon suhtautuu tunteisiin torjuvasti, sillä näkee niiden olevan useimmiten ihmisen oikean kehityksen tiellä. Ihmisen päämäärä on Platonin mukaan kuolemattoman sielun kohoutuminen, ja tämä saavutetaan vain filosofoimalla. Tunteet olisi siis opittava pitämään kurissa, jotta järki voisi keskittyä todellisuuden tavoitteluun. Järkisielun tehtävä onkin hiljentää halusielun typerät vaatimukset ja koulia intosielu tukemaan järjen tavoitteita. Tunteet ovat ongelmallisesti spontaaneita, aistittavan maailman eikohottaviin asioihin perustuvia arvostelmia, ja spontaanin reaktion vahvuuden säätelyyn oppiminen vaatii kouliintumista. Kasvatuksella ja järkisielun kehittämisellä voidaan kuitenkin hallintaa opettaa. 41 39 Mäkinen 2003, 142. 40 Knuuttila 1998, 134. 41 Knuuttila 1998, 136. 12
Aristoteles ei pidä tunteita niin haitallisina kuin Platon. Platonin ja Aristoteleen näkemys siitä, mikä tunne on ja mitä tunneaktin aikana tapahtuu, on sinänsä samanlainen. Akti alkaa kohteen kognitiivisesta evaluaatiosta, jatkuu affektiivisella tuntemuksella, joka kohteesta riippuen on miellyttävä tai epämiellyttävä; seuraa toimintasuositus (kuten "pakene") ja lopuksi ruumiillinen muutos. Vaikka käsitys itse aktista on Platonilla ja Aristoteleella samankaltainen, ei Aristoteles näe tunteita samalla tapaa ihmisen kehityksen esteenä. Aristoteles kysyy, miksi elämän päämäärä olisi sen itsensä ulkopuolella - elämä voi itsessäänkin olla hyvää, eivätkä tunteet välttämättä ole hyvän elämän tiellä. Tunteita voi oppia tuntemaan hyvin, opittuina tunnedispositioina: tällöin ihmisellä on valmius tuntea jotakin tunnetta sopivasti. Stoalaisten tunneteoria määrittelee tunteet virheellisiksi arvoarvostelmiksi ja toimintapyrkimyksiksi, joista ovat lähtöisin kaikki paheet, erehdykset ja rikokset. 42 Viisaalla ihmisellä ei ole tunteita lainkaan, ja viisauteen pyrkivä välttää kaikkia tunteita niistä seuraavien vaikeuksien vuoksi. Vaikka tunne on periaatteessa lähtöisin järjestä, se sisältää aina tuplasti virheellisen arvostelman: sen, että arvioitu objekti on hyvä tai paha vaikka todellisuudessa kyse on yhdentekevästä asiasta, sekä sen, että näihin objekteihin kannattaa mitenkään reagoida. Stoalaiset pyrkivät tunneterapian avulla apatiaan, joka stoalaiskontekstissa tarkoittaa ennemmin objektiivisuutta ja järkkymätöntä mielenrauhaa kuin välinpitämättömyyttä. Stoalainen tunteiden nelikenttä luokittelee tunteet ajallisesti ja laadullisesti: hyvä nykyinen tunne on nautinto, paha nykyinen tunne kärsimys; hyvä tulevaa koskeva tunne on halu, ja paha tulevaa koskeva tunne pelko. 43 Augustinuksen tunneteoriaa leimaa toistuva stoalaisen tunnekäsityksen arvostelu. Tunteiden nelikentän luokittelun. Augustinus näkee Platonin lailla tunteiden olevan ennemmin luontoon kuin järkeen liittyviä sielun ominaisuuksia. Augustinuksen mukaan tahdon pitäisi kontrolloida tunteita, mutta perisynnin vuoksi tunteet dominoivat sielua. Tunne ja tahto ovat ihmisen liikuttajat, mutta siinä missä tahto on vapaa liikuttaja, tunne ei spontaaniudessaan ole. 42 Sihvola 1998, 96. 43 Stoalainen tunneteoria ja tunneterapia Sorabji 2000, 29 54 ja 159 180; Knuuttila 2004, 47 80. 13
Augustinus otti stoalaisvaikutteita syntioppiinsa, joka liittyy olennaisesti tunteiden kontrolloimiseen. Kun ihmisen perisynnin turmelemaan mieleen yllättäen pulpahtaa huono ajatus tai tunne, kyse on ensimmäisestä liikkeestä (suggestio). Augustinuksen mukaan ensimmäinen liike ei vielä ole synti, kunhan ajatuksen poistaa viipymättä. Jos huonoon ajatukseen mieltyy (delectatio), tai ei ainakaan tee mitään poistaakseen sitä mielestään ja näin sen hyväksyy (consensio), kyseessä on synti. Tämä tunteiden kontrollointi onnistuu sekä harhautustekniikalla että koulutuksella: tahdon avulla voi vaihtaa ajatusta pois siitä, mikä tunteen aiheuttaa, tai opettaa sielua muodostamaan hyviä tunnedispositioita. Siitä hetkestä, kun tahto periaatteessa olisi voinut poistaa huonon ajatuksen tai tunteen muttei tee niin, kyseinen ajatus tai tunne muuttuu synniksi. Augustinuksen sielun synnillisten liikkeiden opista tuli standardi, jonka mukaisesti keskiajan läntisessä ajattelussa puhuttiin tahdosta ja tunteista. Erityistä painoarvoa sillä oli luostarikulttuurissa. 44 Augustinuksen ja Akvinolaisen välillä läntisen filosofian tunneteorioissa tapahtui suhteellisen vähän muutoksia. Varhaiskeskiajan tunnekeskustelu liittyi läheisesti teologian ja synnin käsitteisiin. 45 Petrus Abelard (1079 1142/4) kehitteli Augustinuksen tunteisiin liittyvää syntikäsitystä siten, että mielen kiintymyksen hyväksyminen ja ulkoisen teon hyväksymisen välillä ei ole synnillisyyden kannalta eroa. 46 1200-luvun tunnekeskustelun pohjana toimi arabifilosofi Avicennan (980 1037) filosofis-psykologiset kirjoitukset. Avicenna kommentoi Aristotelesta, mutta sisällytti teoriaansa myös uusplatonisia elementtejä. Avicennan tunneluokituksissa on tunteiden jako vastapareihin kiivaan ja mielivän kyvyn mukaisesti tällä oli suuri vaikutus Tuomaankin ajatteluun. 47 Tuomaan tunneteorian ansiot ovat ennemmin oivaltavissa luokitteluperiaatteissa kuin itse sisällöissä. Tuomaan käyttämä tunne-erottelu oli ollut yleisesti käytössä läntisessä filosofiassa 1200- luvulla, esimerkiksi Jean de la Rochellen (lat. Johannes de Rupella) Summa de 44 Knuuttila 1998, 111 112; laajemmin Augustinuksen ensimmäisestä liikkeestä ks. Sorabji 2000, 372 384. 45 Kärkkäinen 2008, 125. 46 Knuuttila 1998, 115. 47 Knuuttila 2004, 178. 14
anima (n. 1230) sisältää jo kaikki Tuomaan käyttämät tunteet sekä hyvin samantapaisen jaottelun vastapareihin. 48 Dominikaanien edustama aristotelismi koki mullistuksia 1300-luvun alussa. Vaikka voluntarismin seuraukset tunneteoriassa eivät ehkä olleet yhtä suuria kuin tahtoteoriassa, tietyt näkemykset muuttuivat paljon. Esimerkiksi Scotus hylkäsi ajatuksen siitä, että sielunliikutukset kuuluvat yksinomaan aistisieluun eivätkä lainkaan järkisieluun. 49 Scotus ei myöskään käsitellyt tunteita liikkeinä Tuomaan tapaan. Voluntarismin toinen tärkeä hahmo, Ockham, ajatteli tunteista lähes samoin kuin Scotus: erona näyttää olevan vain se, että Ockham ajatteli sielunliikutuksen liittyvän aina tahdon aktiin. 50 Tuomas Akvinolaisen teologis-filosofinen analyysi ihmisestä, sielusta ja sen toiminnasta on tarkkuudessaan ja terävyydessään vaikuttavaa luettavaa. Vaikka relevanssi tämän päivän lukijalle voi osin tuntua vähäiseltä, Tuomaan ihmisluonnon analyysi on erittäin mielenkiintoinen. Filosofian lähihistoriassa korkeaskolastisten teosten filosofista arvoa on pitkään kyseenalaistettu (vaikkakin yhä vähemmän tutkimuksen lisäännyttyä 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla). Akvinolainen on selvästi ollut skolastiikan loistavimpia ajattelijoita. Hänen tuotantonsa filosofisesta arvosta kertoo jotain se, että pitkälle myöhäiskeskiaikaan ja uuden ajan alkuun ajatukset vertautuvat luontevasti Tuomaan teksteihin, niin vastapuolella kuin Tuomaan seuraajillakin. 48 Knuuttila 2004, 243; Kärkkäinen 2008, 126. 49 Ockham muotoili ajatusta vielä eteenpäin: ks. Hirvonen 2002, 162 165. 50 Knuuttila 2004, 267 268. 15
1 Tahto Tahto (voluntas) on Tuomas Akvinolaisen käsitteistössä erityinen ihmissielun kyky. Tässä pääluvussa käyn ensin lyhyesti läpi Tuomaan käsitykseen sielusta, jotta tahto-käsitteen konteksti selkeytyy. Tuomas Akvinolainen perusti teoriansa maailmasta, luonnosta ja ihmisestä Aristoteleen filosofiaan ja Augustinuksen teologian perinteeseen. 51 Tuomaan metafysiikan peruskäsitteistöä on Aristotelesta seuraten potentiaalisuus ja aktuaalisuus. Materiassa on potentia, kaikki, mitä kyseisestä materiasta voi elämänsä aikana tulla. Jotta materiassa olisi potentia elävään olentoon, tarvitaan paitsi kaikki ruumiiseen vaadittava aine, myös jokin, joka järjestää materian oikealla tavalla ruumiin muotoiseksi ja tekee siitä elävän. Tämä on Tuomaan mukaan sielu (anima). Tuomaan käsitys ihmissielusta perustuu sekin Aristoteleen esittämään malliin. Sielu on ruumiin muoto, forma, joka ohjelmoi materian järjestymään tietyllä tapaa, esimerkiksi ihmisruumiiksi. Tuomas kuvaa sielua kaiken elämän ensimmäiseksi prinsiipiksi 52 sekä aineettomaksi ja itsenäisesti olevaksi 53. Sielu ei aineettomuudestaan huolimatta ole aristoteelisessa perinteessä yhtä irrallinen ruumiista kuin platonilaisessa perinteessä. Sielun ja ruumiin välinen suhde ei ole käyttösuhde, vaan sielu ennemmin konstituoi aineen ihmisruumiiksi, samalla tavalla kuin sähkö konstituoi polttimon palavaksi lampuksi. 54 51 Augustinuksen ajattelusta mm. Stump, E&Kretzmann, N (ed.) 2001: The Cambridge companion to Augustine; Aristoteleesta Barnes, J. (ed.) 1995: The Cambridge companion to Aristotle. 52 "Respondeo dicendum quod ad inquirendum de natura animae, oportet praesupponere quod anima dicitur esse primum principium vitae in his quae apud nos vivunt animata enim viventia dicimus, res vero inanimatas vita carentes." ST Ia 75, 1, resp. 53 "Respondeo dicendum quod necesse est dicere id quod est principium intellectualis operationis, quod dicimus animam hominis, esse quoddam principium incorporeum et subsistens." ST Ia 75, 2, resp. 54 Tästä enemmän ks. Kretzmann 1993, 136. Tuomaan ratkaisu seurata ennemmin Aristoteleen kuin Platonin näkemystä siitä, onko sielun substanssi, oli radikaali 1200-luvun teologiassa ja filosofiassa. Yleinen käsitys oli Platonia seuraten se, että sielu on substanssi. Knuuttila 2004, 257. 16
Tuomaan käsitys sielun rakenteesta on kolmitasoinen. 55 Kaikille eläville oliolle yhteinen kasvisielu (anima vegetabilis) hoitaa ruumiin alkeellisimmat tehtävät. Tätä korkeampi on ihmisille ja eläimille yhteinen aistisielu (anima sensibilis). Korkein sielunosista on vain ihmisillä oleva järkisielu (anima rationalis). Järkisielu on ruumiillisen luonnon yläpuolella ja voi toimia myös ilman ruumiin elimiä. 56 Tämä osa on Tuomaan mielestä myös ikuinen ja häviämätön. 57 Jos nämä kolme osaa kuvitellaan päällekkäisiksi, voidaan kahden ylimmän, eli aisti- ja järkisielun, keskeltä vetää pystysuora jana: toiselle puolelle jää sielun käsittävä osa (pars animae intellectiva) ja toiselle sen haluava osa (pars animae appetitiva). 58 Ihmisen sielu koostuu paitsi kolmesta eri osasta, myös erilaisista kyvyistä (potentiis). Tuomaan mukaan näitä kykyjä, tai kykyjen sukuja on viisi erilaista: kasvullinen, aistiva, ymmärtävä, haluava sekä paikan suhteen liikuttava. 59 Seuraavaksi kuvaan sielun haluavia kykyjä (potentiis appetitivis). Tuomaan teleologisessa ontologiassa kaikki oleva pyrkii kohti omaa luonnollista eli täydellistä olomuotoaan 60 : toisin sanoen kaikella maanpäällisellä aineksella on taipumus, tai ne "taipuvat" johonkin. Tulenliekeillä esimerkiksi on muotonsa (forma) puolesta taipumus (inclinatio) kohota ylöspäin. 61 Elottomilla asioilla ja pelkästään kasvisieluisilla olioilla on taipumus esimerkiksi totella painovoimaa, eli ne noudattavat niin kutsuttua luonnollista halua (appetitus 55 Olen luonnostellut Tuomaan sielukäsityksestä kaavion, joka on tutkimuksen liitteenä. 56 "Est ergo quaedam operatio animae, quae intantum excedit naturam corpoream, quod neque etiam exercetur per organum corporale." ST Ia 78, 1, resp. 57 "Respondeo dicendum quod necesse est dicere animam humanam, quam dicimus intellectivum principium, esse incorruptibilem." ST Ia 75, 6, resp. 58 D'Arcy 1975, xviii. Kuvaus on otettu suoraan introduction-osasta selkeytensä vuoksi. Ks. myös liite. 59 "Respondeo dicendum quod quinque sunt genera potentiarum animae, quae numerata sunt." ST Ia 78, 1, resp. Que numerata sunt viittaa saman artikkelin ad primum-vastalauseen luetteloon. 60 "Quaelibet autem res ad suam formam naturalem hanc habet habitudinem, ut quando non habet ipsam, tendat in eam; et quando habet ipsam, quiescat in ea. Et idem est de qualibet perfectione naturali, quod est bonum naturae." ST Ia 19, 1, resp. 61 "Ad cuius evidentiam, considerandum est quod quamlibet formam sequitur aliqua inclinatio, sicut ignis ex sua forma inclinatur in superiorem locum, et ad hoc quod generet sibi simile." ST Ia 80, 1, resp. 17
naturalis) 62. Vaikka ne eivät varsinaisesti psyykkisinä toimintoina halua mitään, ne noudattavat silti omaa luontonsa mukaista päämäärää, siis "haluavat" (appetere) liikkua tietyllä tavalla tiettyyn suuntaan. Tämä taipumus, tai taipuminen, johonkin suuntaan jalostuu korkeammilla elämänmuodoilla tietoiseksi haluamiseksi. Haluavat kyvyt ovat olioiden toiminnan keskeisiä motivoijia. Haluavat kyvyt saavat aikaan taipumisen ja taipuminen puolestaan aiheuttaa oliolle tarpeellisten asioiden tavoittelemisen. 63 Taipumus on sisäisenä kaikessa olevassa. Toisin sanoen kaikessa, missä on muoto, on myös taipumus. Kaikki ei kuitenkaan ole vain luonnollisen, sisäisen taipumuksen varassa. Jokaisella kolmella sielunosalla on oma halukykynsä, ja nämä ovat tärkeillä tavoin toisistaan erilaiset. 64 Oliot, joilla on aistit havainnointia varten, eivät pelkästään noudata muotonsa mukaisia taipumuksia, vaan ne haluavat myös niitä asioita, joita ne aistihavaintojen mahdollistamana käsittävät. 65 Haluaminen on kaikkein korkeimmalla tasolla järkisielussa, joka on ainoastaan ihmisellä. Järkisielun haluava kyky, appetitus rationalis, on yhtä kuin tahto. 1.1 Tahto sielunkykynä Tahto, eli ymmärtävä halu, on ihmissielun kyky tai potentia, joka pystyy komentamaan eläimellisiä haluimpulsseja. Tahto suuntautuu Tuomaan mukaan aina luonnostaan hyvään itse asiassa tahto ei voi olla tahtomatta täydellistä hyvää. Hyvä tarkoittaa sekä partikulaaria, yksittäistä hyvää että yleistä, universaalia hyvää: jokainen tahdon akti suuntautuu samaan aikaan sekä 62 "In his enim quae cognitione carent, invenitur tantummodo forma ad unum esse proprium determinans unumquodque, quod etiam naturale uniuscuiusque est. Hanc igitur formam naturalem sequitur naturalis inclinatio, quae appetitus naturalis vocatur." ST Ia 80, 1, resp. Ks. myös Kretzmann 1993, 144. 63 Pasnau 2002, 201. 64 Pasnau 2002, 201 203. 65 "Sicut igitur formae altiori modo existunt in habentibus cognitionem supra modum formarum naturalium, ita oportet quod in eis sit inclinatio supra modum inclinationis naturalis, quae dicitur appetitus naturalis. Et haec superior inclinatio pertinet ad vim animae appetitivam, per quam animal appetere potest ea quae apprehendit, non solum ea ad quae inclinatur ex forma naturali." ST Ia 80, 1, resp. Termi "käsittää" tuntuu erikoiselta, kun kyseessä ovat sekä ihmiset että eläimet. Suomentaja on käyttänyt kohdasta "animal appetere potest ea quae apprehendit" käännöstä "sielullinen pystyy haluamaan käsittämiään asioita". Englanninkielisessä versiossa lause käännetään "the animal is able to desire what it apprehends". Näyttää siltä, että "käsittää" viittaa sekä ihmiseen että eläimeen. 18
yksittäiseen että universaaliin hyvään. 66 Teoria tahdon toiminnasta kuuluu Tuomaan ajattelussa ja tuotannossa pääosin etiikan piiriin. 67 Tahto ja ymmärrys (intellectus) 68 ovat järkisielun muodostavia osia. Molemmat kyvyt käsittelevät asioita niiden kaikkein yleisimmässä ja jaloimmassa muodossa, universaaleina. Näiden erona on kuitenkin se, että tahdon on oltava tekemisissä myös yksittäisten asioiden kanssa, koska tavoiteltavat asiat ovat maailmassa partikulaareina. 69 Tuomas selittää: Vaikka ymmärtävä halu suuntautuukin asioihin, jotka ovat sielun ulkopuolella yksittäisiä, se siitä huolimatta suuntautuu niihin jonkin universaalisen luonteen omaavina, kuten kun se haluaa jotakin, koska se on hyvä. 70 Tahto ja ymmärrys ovat niitä sielunkykyjä, jotka säilyvät olemassaolevina sielun erotessa ruumiista. Tuomas selittää tätä sillä, että aistivan ja ravitsevan sielunosan kykyjen subjekti on sielun ja ruumiin yhdistelmä, kun taas tahdon ja ymmärryksen subjekti on pelkkä sielu. 71 Järkisielu, ja näin ollen tahto- ja ymmärryskyky eivät tarvitse ruumista ollakseen olemassa. Järkisielu on ei-kappalemainen ja itsenäisesti oleva asia. 72 Sielu itsenäisesti olevana muotona ei voi yhtäkkiä vain lakata olemasta, niinpä se on häviämätön. 73 Häviämättömyyden perusteena on myös aineen häviämiseen liittyvä vastakkaisuus: syntymisen ja häviämisen vastakkaisuutta ei voi olla sielussa, 66 Työrinoja 1996, 98. 67 Kretzmann 1993, 144. Myös Stump sanoo tahtoteorian kuuluvan Akvinolaisella ennemmin etiikan kuin mielenfilosofian alaan, sillä Akvinolainen on ihmisen toiminnan suhteen kiinnostuneempi moraalista kuin epistemologiasta, ja näin ollen hänen etiikan teoriansa on pitkälle kehittynyt. Stump 2003, 21. 68 Ymmärryksestä ja sen toiminnasta katso ST Ia 79; myös Kenny 1993, 42 57; Työrinoja 1996, 92 97. 69 Anthony Kenny käyttää esimerkkiä, jossa henkilö tilaa tarjoilijalta tahtomansa hyvän pihvin: ilmaistu yleinen tahtomus tulee tyydytetyksi partikulaarilla pihvillä, jonka tarjoilija tuo, vaikka tahto ei varsinaisesti kohdistunut juuri tuohon kyseiseen pihviin. Kenny 1993, 62. 70 Ad secundum dicendum quod appetitus intellectivus, etsi feratur in res quae sunt extra animam singulares, fertur tamen in eas secundum aliquam rationem universalem; sicut cum appetit aliquid quia est bonum. ST Ia 80, 2, ad 2. 71 "Sed quaedam potentiae comparantur ad animam solam sicut ad subiectum, ut intellectus et voluntas. Et huiusmodi potentiae necesse est quod maneant in anima, corpore destructo. Quaedam vero potentiae sunt in coniuncto sicut in subiecto, sicut omnes potentiae sensitivae partis et nutritivae." ST Ia 77, 8, resp. 72 Relinquitur igitur animam humanam, quae dicitur intellectus vel mens, esse aliquid incorporeum et subsistens." ST Ia 75, 2, resp. 73 "Unde impossibile est quod forma subsistens desinat esse." ST Ia 75, 6, resp. 19
koska sielussa on vain tieto aineesta, ei itse aine. 74 Vielä yksi peruste kuolemattomuudelle on se, että ymmärrys tahtoo luontaisesti olla aina olemassa. Tällainen luontainen kaipuu ei voi olla katteeton. 75 Tämä perustuu Akvinolaisen periaatteeseen, ettei luonnossa ole ylimääräisyyksiä, tai ne ovat hyvin harvinaisia luontaisen halun elää ikuisesti on oltava jotakin tarkoitusta vastaava ominaisuus. 76 Tahto määritellään suomen kielen perussanakirjassa seuraavasti: 1. päämäärähakuinen harkinta- ja vaikuttamiskyky; 2. se mitä joku tahtoo, sisäinen pyrkimys johonkin, halu, tavoite. Nykyihminen ajattelee tahtoa vapaana toimijana, joka saattaa yhdessä hetkessä tahtoa yhtä ja toisessa toista asiaa. Tuomas Akvinolaisen näkemys ihmisen tahdon toiminnasta on radikaalisti erilainen. Tuomaan eläessä 1200-luvulla ajatus tahdon aidosta vapaudesta ei ollut vielä syntynyt. Kauaa siihen ei tosin mennyt: Tuomas kuoli vuonna 1274, ja voluntarismin ajatellaan syntyneen 1200 1300-lukujen vaihteessa. 77 Tuomas edusti kuitenkin vielä näkemystä, jonka mukaan ihminen on ennen kaikkea järkiolento, ja tahto on järkevä kyky, joka tähtää aina hyvään. Tuomas huomauttaa tahto-termillä olevan kaksi merkitystä, jotka on syytä erottaa toisistaan. Voimme puhua tahdosta kykynä, jolla tahdomme, tai toisaalta viitata koko tahdon aktiin. 78 Tuomaan mukaan tahdon akteja on kahdenlaisia. Toiset ovat tahdon omia akteja, joita on kahdenlaisia, päämäärää ja keinoja koskevia; toiset ikään kuin ulkoistettua työtä. Jako näyttää tältä: Tahdon omat aktit Päämäärää koskevat: Keinoja koskevat: tahtominen (voluntas) IaIIae 8-10 valitseminen (eligere) IaIIae 13-14 74 "In anima autem intellectiva non potest esse aliqua contrarietas. Recipit enim secundum modum sui esse, ea vero quae in ipsa recipiuntur, sunt absque contrarietate; quia etiam rationes contrariorum in intellectu non sunt contrariae, sed est una scientia contrariorum." ST Ia 75, 6, resp. 75 "Unde omne habens intellectum naturaliter desiderat esse semper. Naturale autem desiderium non potest esse inane.". ST Ia 75, 6, resp. 76 Pasnau 2002, 177-178. 77 Voluntarismista enemmän johdannossa. 78 "Respondeo dicendum quod voluntas quandoque dicitur ipsa potentia qua volumus; quandoque autem ipse voluntatis actus." ST IaIIae 8, 2, resp. 20
nauttiminen 79 (fruitio) IaIIae 11 myöntyminen (consentire) IaIIae 15 tarkoittaminen (intentio) IaIIae 12 käyttäminen (uti) IaIIae 16 Tahdon käskemät teot kaikki muut sielun kykyjen aktit IaIIae 17 Tahdon käskemä teot (actibus imperatis a voluntate) ovat akteja, jotka tahto käskee suoritettaviksi. Jokin muu voima panee käskyn täytäntöön, ja näin tapahtuu esimerkiksi käveleminen tai puhuminen. 80 1.2 Tahdon liikkeet ja liikuttajat Tuomas Akvinolaisen oppi maailmasta ja asioiden toiminnasta on pitkälti liikeoppia. Kaikki asiat pyrkivät aina kohti omaa täydellisintä olomuotoaan. Kaikki, mikä liikkuu, on täytynyt tulla liikutetuksi, sanoo Tuomas jo Summa theologiae -teoksen alkulehdillä klassisissa jumalatodistuksissa. 81 Tahto on järkisielussa lepäävä passiivinen potentia: jonkin täytyy saada se liikkeelle ja kertoa, mihin kannattaa suunnata. Tahdon liikesuunta on määrätty. Se liikkuu aina kohti hyvää. Tuomas selittää määrättyä suuntaa näin: Vastaan, että tahtominen on nimenomaan järjellinen halu. Mutta mikään halu ei kohdistu muuhun kuin hyvään. Tämä johtuu siitä, että halu ei ole muuta kuin haluavan taipuminen johonkin, eikä mikään taivu mihinkään, ellei se ole jotakin sen itsensä kaltaista tai sille soveliasta. Kun siis jokainen asia on jokin hyvä sikäli kuin se on oleva substanssi, kohdistuu jokaisen asian taipuminen myös välttämättä hyvään. 82 Tahdon kohteena oleva hyvä ei ole mitä tahansa yksittäistä hyvää, vaan nimenomaan ymmärretty hyvä (bonum apprehensum/intellectum), poiketen 79 Rentton suomennos "iloitseminen". 80 "Respondeo dicendum quod duplex est actus voluntatis, unus quidem qui est eius immediate, velut ab ipsa elicitus, scilicet velle; alius autem est actus voluntatis a voluntate imperatus, et mediante alia potentia exercitus, ut ambulare et loqui, qui a voluntate imperantur mediante potentia motiva." ST IaIIae 6, 4, resp. 81 ST Ia 2, 3, resp. 82 "Respondeo dicendum quod voluntas est appetitus quidam rationalis. Omnis autem appetitus non est nisi boni. Cuius ratio est quia appetitus nihil aliud est quam inclinatio appetentis in aliquid. Nihil autem inclinatur nisi in aliquid simile et conveniens. Cum igitur omnis res, inquantum est ens et substantia, sit quoddam bonum, necesse est ut omnis inclinatio sit in bonum." ST IaIIae 8, 1, resp. 21
"eläimellisestä" haluimpulssista. 83 Ihmisen käsityskyky voi kuitenkin erehtyä. Voi siis käydä niin, että tahdon kohde, joka tulkitaan hyväksi, ei ole tosiasiassa hyvä, vaan se vain käsitetään hyväksi. 84 Tahto ei itse tee arviota kohteen hyvyydestä tai pahuudesta, vaan ymmärrys hoitaa arvottamisen. 85 Tahto liikkuu kohti yksittäisen kohteen partikulaarista hyvää, mutta samanaikaisesti se suuntaa pidemmälle, kohti lopullista hyvää. Lopullinen hyvä tarkoittaa korkeinta ja täydellistä hyvyyttä (summum bonum), eli Jumalaa. Tahto suuntaa myös kohti lopullista päämäärää, joka jakautuu luonnolliseen, tämän maailman hyvään ja yliluonnolliseen autuuteen (beatitudo). 86 Vain korkein hyvä, eli Jumala, kykenee lopulta pysäyttämään tahdon liikkeen. Kaikki vähäisemmät luonnolliset hyvät tyydyttävät tahdon vain väliaikaisesti, ja tarvitaan yliluonnollinen ja täydellinen hyvä, jotta tahto voisi saavuttaa autuuden ja lopettaa liikkeensä. 87 Tahdon liike alkaa siitä, kun ymmärrys esittelee tahdolle jonkin havaitun kohteen tahdottavaksi. Tässä kohteessa on jotakin hyvää, ja tämä hyvä saa tahdon liikkeelle eli passiivisen kyvyn aktualisoitua. Miten tahdon liike sitten varsinaisesti tapahtuu: mikä saa tahdon liikkeelle? 88 Liikuttamista voi olla Tuomaan mukaan kahdenlaista. Yhtäältä voi liikuttaa päämäärän tavoin, niin että sielun kyky lähtee liikkeelle nähdessään päämääränsä. Toisaalta liikuttamisen tapa voi olla vaikuttaminen, tai "sysääminen" liikkeelle. Ymmärrys liikuttaa tahtoa ensiksi mainitulla tavalla, päämääränä. 89 Ymmärrys 83 "Sicut igitur id in quod tendit appetitus naturalis, est bonum existens in re; ita id in quod tendit appetitus animalis vel voluntarius, est bonum apprehensum." ST IaIIae 8, 1, resp. 84 "Ad hoc igitur quod voluntas in aliquid tendat, non requiritur quod sit bonum in rei veritate, sed quod apprehendatur in ratione boni." ST IaIIae 8, 1, resp. Tahto ei tietoisesti valitse pahaa, vaan ymmärrys esittää sille syystä tai toisesta hyvänä jonkin pahan asian. Stump 2003, 106. 85 Stump 2003, 278. 86 Työrinoja 1996, 92. 87 Työrinoja 1998, 132. 88 Liikkeestä on puhuttava tahdon kohdalla vertauskuvallisesti, koska tahto ei aineettomana kykynä fyysisesti liiku mihinkään. 89 "Respondeo dicendum quod aliquid dicitur movere dupliciter. Uno modo, per modum finis; sicut dicitur quod finis movet efficientem. Et hoc modo intellectus movet voluntatem, quia bonum intellectum est obiectum voluntatis, et movet ipsam ut finis. Alio modo dicitur aliquid movere per modum agentis; sicut alterans movet alteratum, et impellens movet impulsum. Et hoc modo voluntas movet intellectum, et omnes animae vires; ut Anselmus dicit in libro de similitudinibus." ST Ia 82, 4, resp. 22
pitää sisällään tahdon objektin, ja kun ymmärrys esittelee tahdolle tämän objektin, tahto lähtee liikkeelle. 90 Jos ymmärrys liikuttaa tahtoa, onko ymmärrys myös tahtoa korkea-arvoisempi? Tahdon ja ymmärryksen suhde on Tuomaan näkemyksen mukaan kahtalainen. Yksinkertaisessa tapauksessa, eli "lisämääreittä", Tuomas arvottaa ymmärryksen tahtoa korkeammaksi kyvyksi. Ymmärryksen objekti, itse haluttavan hyvän käsite, on yksinkertaisempi ja absoluuttisempi kuin tahdon objekti ja mitä abstraktimpi asia on, sitä jalompi ja korkea-arvoisempi se on. 91 Yksinkertaisempi ja absoluuttisempi ymmärryksen objekti on siitä syystä, että sen objekti on tahdon objektin käsite. Toisin sanoen tahdon objekti on jokin haluttava hyvä asia, jonka käsite on ymmärryksessä. 92 Näin ymmärrys on korkeampi, koska sen objekti ei ole itse asia, vaan korkea-arvoisempi asian käsite. Toisaalta voi käydä niin, että tahdon objekti onkin ymmärrystä korkeampi. Tuomas selittää asiaa siten, että ymmärryksen objektit, jotka ovat tosi ja epätosi, sijaitsevat mielessä, mutta tahdon objektit, jotka ovat hyvä ja paha, sijaitsevat asioissa. Joskus voi siis olla, että tahdon objektina oleva hyvä asia on ymmärrystä jalompi. 93 Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun tahdon objekti on Jumala. Tahto ja ymmärrys ovat läheisissä tekemisissä toistensa kanssa. 94 Ymmärryksen ja tahdon vuorovaikutus on edellytys ihmisen kontrolloidulle käyttäytymiselle. 95 Kanssakäyminen on myös tiedollista: ymmärrys ja tahto nimittäin ymmärtää tahdon aktin. 96 Tahdon toimiessa ymmärrys paitsi tietää tahdon toimivan, myös 90 "Et ideo isto modo motionis intellectus movet voluntatem, sicut praesentans ei obiectum suum." ST IaIIae 9, 1, resp. 91 "Quanto autem aliquid est simplicius et abstractius, tanto secundum se est nobilius et altius. Et ideo obiectum intellectus est altius quam obiectum voluntatis." ST Ia 82, 3, resp. 92 "Obiectum enim intellectus est simplicius et magis absolutum quam obiectum voluntatis, nam obiectum intellectus est ipsa ratio boni appetibilis; bonum autem appetibile, cuius ratio est in intellectu, est obiectum voluntatis." ST Ia 82, 3, resp. 93 "Quando igitur res in qua est bonum, est nobilior ipsa anima, in qua est ratio intellecta; per comparationem ad talem rem, voluntas est altior intellectu." ST Ia 82, 3, resp. 94 Tuomas sanoo toisinaan tahdon olevan ymmärryksessä, ja että kaikessa, missä on ymmärrys, on oltava myös tahto. Stump 2003, 279. Voiko tahdon ja ymmärryksen vuorovaikutuksesta seurata loputon jatkumo? aiheesta Stump 2003, 281 282. 95 Aiheesta lisää pääluvussa 3; ks. myös Stump 2003, 279. 96 Ymmärryksen itseymmärryksestä ST Ia 87; Kenny 1993, 119-127. Tuomas sanoo ymmärryksen voivan havaita omat aktinsa, mutta ei suoraan itseään (Yrjönsuuri käyttää sanaa mieli ymmärryksen tilalla). Yrjönsuuri 1996, 112. 23
ymmärtää sen toiminnan luonnon. 97 Tahdon ja ymmärryksen välillä tapahtuu kanssakäymistä myös niiden objektien sukulaisuuden vuoksi: Hyvä ja tosi, jotka ovat tahdon ja ymmärryksen objektit, ovat kyllä käsitteellisesti eri asiat mutta kuitenkin sisältyvät toisiinsa [ ] Tosi on näet jokin hyvä, ja hyvä on jokin tosi. Niinpä tahdon asiat tulevat ymmärryksen piiriin ja ymmärryksen asiat voivat tulla tahdon piiriin. 98 Tahtoa liikuttaa objektin tapaan se, mikä käsitetään hyväksi ja haluttavaksi. 99 Yleensä ihminen ei pidä järjettömiä haluja hyvinä tai haluttavina, koska ihminen on järkevä ja tahtoo itselleen järkeviä asioita. Kuitenkin joskus käy niin, että ihmisen harkinta ei toimi terävimmällä mahdollisella tavalla. Tällaisen toimintahäiriön voi saada aikaiseksi sielunliikutus. Esimerkiksi kun kiukku ottaa vallan, toisenlaiset asiat alkavat näyttää hyviltä vaihtoehdoilta kuin mitä tyynenä ajattelisi. 100 Tällöin aistiva halu on se, joka tahtoa liikuttaa. 101 Käsittelen tahdon ja sielunliikutusten suhdetta tarkemmin pääluvussa 3. Tahto voi tietyissä tapauksissa liikuttaa myös itse itseään. 102 Tuomas sanoo asian näin: Mutta tahto liikutetaan sekä päämäärään että keinoihin, jotka johtavat päämäärään. Ensiksi on siis tarkasteltava tahdon akteja, joilla se liikutetaan päämäärään, ja sen jälkeen niitä akteja, joilla se liikutetaan päämäärään johtaviin keinoihin. 103 97 "Unde actus voluntatis intelligitur ab intellectu, et inquantum aliquis percipit se velle; et inquantum aliquis cognoscit naturam huius actus, et per consequens naturam eius principii, quod est habitus vel potentia." ST Ia 87, 4, resp. 98 "Ad secundum dicendum quod bonum et verum, quae sunt obiecta voluntatis et intellectus, differunt quidem ratione, verumtamen unum eorum continetur sub alio, ut supra dictum est, nam verum est quoddam bonum, et bonum est quoddam verum. Et ideo quae sunt voluntatis cadunt sub intellectu; et quae sunt intellectus possunt cadere sub voluntate." ST Ia 87, 4, ad 2. 99 "Respondeo dicendum quod, sicut supra dictum est, id quod apprehenditur sub ratione boni et convenientis, movet voluntatem per modum obiecti." ST IaIIae 9, 2, resp. 100 "Manifestum est autem quod secundum passionem appetitus sensitivi, immutatur homo ad aliquam dispositionem. Unde secundum quod homo est in passione aliqua, videtur sibi aliquid conveniens, quod non videtur extra passionem existenti, sicut irato videtur bonum, quod non videtur quieto." ST IaIIae 9, 2, resp. 101 Aistivan halun on kuitenkin liikutettava tahtoa epäsuorasti, koska aistisielun halulla ei voi olla suoraa yhteyttä aineettomaan järkisieluun. 102 "Manifestum est autem quod intellectus per hoc quod cognoscit principium, reducit seipsum de potentia in actum, quantum ad cognitionem conclusionum, et hoc modo movet seipsum. Et similiter voluntas per hoc quod vult finem, movet seipsam ad volendum ea quae sunt ad finem." ST IaIIae 9, 3, resp. Tahdon kyvystä liikuttaa itse itseään voi seurata loputon jatkumo edellisiä tahtomuksia: näin ei kuitenkaan ole, koska Tuomaan mukaan tahtomusten sarja palaa aina alkuperäiseen tahdon aktin käynnistäjään. Stump 2003, 281. 24