Esko Puijola arkkitehti SAFA 10.4.2017 Mettalanmäen osayleiskaava EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE JA ET Kaupunginhallitus hyväksyi 20.2.2017 79 Mettalanmäen osayleiskaavaehdotuksen ja päätti asettaa sen MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 27.2. 28.3.2017 väliseksi ajaksi. Nähtävillä olosta on ilmoitettu Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla ja kaupungin internetsivuilla sekä postitse suunnittelualueen ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja vuokramiehille. Mettalanmäen osayleiskaavaluonnoksesta on pyydetty lausunnot Pohjois- Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Liikenteen turvallisuusvirastolta (Trafi), Raahen Vesi Oy:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Elenia Verkko Oyj:ltä, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnalta. Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Pohjanmaan museo, Fingrid Oyj ja Elenia Oy. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Elisa Oy, Raahen Energia Oy ja Raahen Vesi Oy ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole huomautettavaa ehdotuksesta. Nähtävänä olon aikana on jätetty kolme muistutusta. SAAPUNEET LAUSUNNOT Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Alueidenkäyttöryhmän päällikkö Taina Törmikoski, Alueidenkäytönasiantuntija Touko Linjama, 28.3.2017 on valmistellut ja asettanut nähtäville Mettalanmäen osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineiston sekä pyytänyt siitä mm. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausuntoa. Mettalanmäen osayleiskaava on tarkoitus laatia oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä aluevarausyleiskaavana. Yleiskaavan tavoitevuosi on 2040. ELY-keskus on lausunut kaavaluonnoksesta 25.1.2017. Hankkeesta on järjestetty viranomaisneuvottelut 16.5.2016 ja 3.2.2017. Kaavaehdotus vastaa perusratkaisuiltaan kaavan luonnosvaihetta. Kaavaan on tehty luonnosvaiheen jälkeen pienehköjä tarkennuksia. Kaavan luonnosvaiheesta on poistettu yksi palvelun, kaupan- ja hallinnon alue (kaavamerkintä P) Lassurinmäen alueelta Mettelanmäen kauppakeskusta vastapäätä. Ratkaisu keskittää vt 8:n etelä/itäpuolella palvelut yhteen sijaintiin Mettalanmäen kauppakeskuksen alueelle (KM-1). Kaavamääräyksiä sekä määräysten selitteitä on myös tarkistettu luonnosvaiheen palautteen perusteella. Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavaratkaisun voi muutosten jälkeenkin katsoa olevan Mettalanmäen osayleiskaavaratkaisun lähtökohtana, jota nyt laadittavalla kaavalla tarkennetaan. Suurimmat muutokset voimassa olevaan yleiskaavan nähden tapahtuvat kaupallisissa ja liikenteellisissä ratkaisuissa. Osayleiskaavatyössä on hyödynnetty pääosin aiempia aineistoja ja selvityksiä, kuten Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavan laatimisaineistoja. Kaupallisten palveluiden osalta kaavatyössä on hyödynnetty paljolti maakuntakaavan yhteydessä laadittuja selvityksiä sekä alueen aiempia asemakaavoitusta
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 2 palvelevia selvityksiä. Yleiskaavan KM-1 merkintä määräyksineen vastaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan 1. vaihekaavassa osoitettua vähittäiskaupan suuryksikön (km) merkintää. Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksensä Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihekaavasta tehtyihin valituksiin 3.3.2017 ja kaava on lainvoimainen. Osayleiskaavaan on liitetty Valtatie 8 - Mettalanmäen liittymän osalta laadittu meluselvitys. Lisäksi kantatie 88:n varteen on osoitettu melunsuojatarvetta koskeva merkintä ja melua koskevaa kaavamääräystä on tarkennettu. Yleiskaavamääräyksen mukaan melutason ohjearvot tulee huomioitaviksi alueen yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tai luparatkaisuissa ja toteutuksessa. Vaikutusten arviointeja on luonnosvaiheesta jonkin verran täydennetty. Vaikutusten arviointeja olisi voinut tarkentaa vielä kaupallisten palvelujen muutoksen osalta. Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Osayleiskaavaehdotuksen liikenneverkko ja aluevaraukset on esitetty pääosin ELY-keskuksen liikennevastuualueen näkemysten mukaisena. Eräitä merkintämuutoksia tulee kutenkin tehdä. Tieluokitusmerkinnöistä valtatiellä 8 ja kantatiellä 88 on oikea luokittelumerkintä (vt/kt), mutta Lapaluodontien st/pk merkintä tulee korvata yt/kk merkinnällä. Mettalanmäen ja kt 88:n väliseltä uudelta tieyhteydeltä samoin kuin Palonkylän suuntaan lähtevältä yhteydeltä luokittelumerkinnät voi poistaa, koska niiden hallinnollinen asema on selkeästi katu, eikä niillä jatkossakaan ole maantien edellytyksiä. Mettalanmäen kiertoliittymästä keskustan suuntaan johtavalta Kokkolantieltä tulee myöskin poistaa luokittelumerkintä, koska tavoitetilassa maantie on muuttumassa kaduksi. Myös liikennealueen rajausta Kokkolantien suuntaan tulee muuttaa siten, että Kokkolantielle ei osoiteta liikennealuetta ja valtatien 8 liikennealue päättyy heti kiertoliittymän pohjoispuolella. Jatkotoimenpiteet: Lausunnossa esitettävät kaavakarttaa koskevat muutokset liittyvät tienpidollisiin ja -hallinnollisiin asioihin. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan museo on ELYkeskuksellekin tiedoksi tulleessa lausunnossaan todennut eräitä teknisluonteisia kaavaselostukseen liittyviä täydennys- tai muutostarpeita. Mikäli lausunnossa esitetyt muutostarpeet otetaan huomioon, ei hankkeesta ELY-keskuksen näkemyksen mukaan tarvitse järjestää erillistä viranomaisneuvottelua. Osayleiskaavan selostukseen täydennetään kaupan suuryksikön seudullisten vaikutusten tarkastelua. Kaavakartan tieluokitusmerkinnät korjataan esitetyllä tavalla ja Kokkolantien kohdalta poistetaan liikennealuemerkintä. Pohjois-Pohjanmaan museo, Pasi Kovalainen, kulttuuriperintötyön johtaja Juhani Turpeinen, rakennustutkija, 8.3.2017: on pyytänyt Pohjois-Pohjanmaan museolta lausuntoa Mettalanmäen osayleiskaavaehdotuksesta. Osayleiskaava koskee Raahen kaupungin Mettalanmäen kauppakeskusta ja sen lähiympäristöä. Osayleiskaava-alue on kooltaan noin 316 hehtaaria. Suunnittelualueella sijaitsevat seuraavat Junnilanmäen Mettalanmäen, Pereenmäen, Palonkylän ja Pyynmäen pientaloalueet. Tämä lausunto koskee arvokkaita maisema-alueita ja rakennettua kulttuuriympäristöä. Mettalanmäen osayleiskaavaa varten on laadittu rakennushistoriallinen selvitys (2.11.2016). Osayleiskaavaehdotuksessa on huomioitu ja täydennetty Pohjois- Pohjanmaan museon 12.1.2017 osayleiskaavan luonnosvaiheessa lausunnossaan esittämät seikat.
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 3 Pohjois-Pohjanmaan museolla ei ole huomautettavaa Raahen Mettalanmäen osayleiskaavaehdotuksesta arvokkaiden maisema-alueiden ja rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Pohjois-Pohjanmaan museo, Pasi Kovalainen, kulttuuriperintötyön johtaja Mika Sarkkinen, arkeologi, 16.3.2017: on pyytänyt Pohjois-Pohjanmaan museon lausuntoa Mettalanmäen osayleiskaavaehdotuksesta (3.2.2017). Osayleiskaava koskee Mettalanmäen kauppakeskusta ja sen lähiympäristöä. Suunnittelualueen koko on noin 316 hehtaaria. Yleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena yleispiirteisenä aluevarauskaavana. Tämä lausunto koskee arkeologista kulttuuriperintöä. Pohjois-Pohjanmaan museon luonnosvaiheessa 18.1.2017 antamassa lausunnossa esittämät huomautukset ja täydennykset on kaavassa otettu hyvin huomioon. Nähtävillä olevassa ehdotuksessa on kuitenkin jäänyt pois vielä selostuksen varhaisemmassa vaiheessa (21.1.2017, s. 24 25) ollut maininta 2016 inventoinnissa paikannetuista historiallisen ajan talonpaikoista ja torpanpaikoista. Nämä sijaitsevat käytössä olevissa pihapiireissä eikä niitä katsota kiinteiksi muinaisjäännöksiksi. Kyseessä kuitenkin ovat niin kutsutut muut arkeologiset kulttuuriperintökohteet, jotka on merkitty lausuttavana olevan kaavaselostuksen karttaan sivulla 24 (siniset pallot). Kartan vierellä olevaan tekstiin ja kartan yhteyteen tulee palauttaa poistettu maininta historiallisen ajan kohteista (vrt. luonnosvaiheen kaavaselostus s. 33). Nyt kyseessä olevat kohteet ovat käytännössä samoja kuin joko paikallisesti tai maakunnallisesti merkittävät rakennusperintökohteet, eikä täydennyksellä ole vaikutusta itse kaavaan. Lisäksi on hyvä huomata, että selostuksen sisällysluettelo on jäänyt muutosten jälkeen päivittämättä, eivätkä kohdat 4.7 ja 4.8 vastaa varsinaisessa tekstissä olevaa otsikointia. Osayleiskaavan selostusta täydennetään esitetyllä tavalla. Elenia Oy, Verkon kehitys, Asiantuntija Jarkko Peltola 15.3.2017 Mettalanmäen asemakaavamuutoksen alueella sijaitsee sekä Fingrid Oyj:n voimajohtoja että Elenia Oy:n omistama Kertunkangas Junnilanmäki 110 kv:n voimajohto. Kaavaehdotuksessa Mettalanmäen kauppakeskuksen kaavan tontti on sijoitettu osittain johdon alle. Elenia on lausunut Mettalanmäen asemakaavan muutoksesta 15.3.2017 Raahen kaupungille. Asemakaavan muutoksen lausunnon kommentit pätevät myös tähän osayleiskaavaehdotukseen. Elenia Oy:n voimajohtojen johtoalueet muodostuvat johtoaukeasta ja johtoaukean reunoissa olevista 10 metriä leveistä reunavyöhykkeistä, joissa puuston kasvua on rajoitettu niin, etteivät puut kaatuessaan osu johtimiin. Johtoalueiden leveydet eri kohdissa on esitetty liitteinä olevissa poikkileikkauskuvissa. Voimajohtoja varten on lunastettu pysyvät käyttöoikeudet johtoalueisiin. Johtoalueiden maapohja ja puusto ovat maanomistajien omaisuutta. Maanomistaja ei saa harjoittaa johtoalueella sellaista toimintaa, josta saattaa koitua vaaraa johdon käytölle tai kunnossa pysymiselle. Kaavoituksessa on myös huomioitava voimajohdon rakennusrajat ja suositukset, jotka ovat 110 kv johtokartan mukaisille Elenia Oy:n voimajohdolle alla olevan mukaiset. Etäisyydet Fingrid Oyj:n omistamiin johtoihin on tiedusteltava Fingrid Oyj:ltä.
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 4 Kopsa-P119 (kartassa violetti 110 kv johto P119 kaakkoon): Asuinrakennukset, koulut, kaupat, päiväkodit ja muut oleskeluun tarkoitetut tilat suositellaan rakentamaan > 45 m etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta ja muut rakennukset > 25 metrin etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta. Rakennukset on kuitenkin rakennettava vähintään 15 m etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta (rakennusraja). P119-Junnilanmäki (korostettu kartassa keltaisella): Asuinrakennukset, koulut, kaupat, päiväkodit ja muut oleskeluun tarkoitetut tilat suositellaan rakentamaan > 45 m etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta ja muut rakennukset > 25 metrin etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta. Rakennukset on kuitenkin rakennettava voimajohdon eteläpuolella vähintään 9,5 m etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta sekä pohjoispuolella vähintään 30,5 m etäisyydelle voimajohdon keskilinjasta (rakennusraja). Yleiset kommentit Voimajohdon johtoalueelle ei tule sijoittaa pysäköintialueita, lastausalueita eikä virkistysalueita joissa liikkuu tiheästi ihmisiä. Johtoaukealla on pyrittävä välttämään pylväiden, mainoskylttien ja muiden korkeiden rakenteiden sijoittamista. Kun suunnitelmat tarkentuvat, näistä on kaikissa tapauksissa pyydettävä erillinen lausunto Elenia Oy:ltä. Voimajohdon risteilyistä ja alituksista on tehtävä alitustilatarkastelu sekä pyydettävä erillinen lausunto Elenia Oy:ltä. Voimajohdon alle on mahdollista tarpeen tullen rakentaa liikennereittejä. Liikennereiteistä tulee kuitenkin pyytää lausunnot Elenia Oy:ltä tiesuunnitelmien tarkennuksia. Elenia Oy:n olemassa oleva 110 kv voimajohdon erotin sijaitsee tulevan tielinjauksen läheisyydessä. Kaavoituksessa on varattava erottimelle tila nykyiseltä paikalta. Mahdollisista ylimääräisistä johtomuutoksista aiheutuvat lisäkustannukset laskutetaan työn tilaajalta. Osayleiskaavaehdotusta tarkistetaan siten, että voimajohtoalue kulkee kauppakeskuskorttelin lounaisrajan tuntumassa ja muilta osin voimalinjat kulkevat viheralueilla. Erotinalueen viereinen rakentamaton katu siirretään pohjoisemmaksi. Johtoalueiden leveysmitat ja rakentamisrajoitukset huomioidaan tarkemmin asemakaavassa.
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 5 Fingrid Oyj, Maankäyttö ja ympäristö, projektipäällikkö Mika Penttilä, 28.3.2017 Osayleiskaava-alueella sijaitsevat Fingrid Oyj:n 110 kv voimajohdot Pyhäkoski- Rautaruukki (1123) ja Pikkarala-Rautaruukki (1372). Fingrid on tehnyt ympäristöselvityksen uuden 110 kv Siikajoki-Raahe C voimajohdon toteuttamisesta. Fingrid on toimittanut tiedot voimajohdoista ja lausunut osayleiskaavan luonnoksesta 19.1.2017. Kaavaselostuksen kohdassa "2.1. Rakennettu ympäristö" voimajohtojen kuvaus koskee vain yhtä osuutta osayleiskaavan voimajohdoista, mikä saattaa olla hieman harhaanjohtavaa. Suosittelemme, että kopioitte voimajohtoja (sisältäen nykyiset voimajohdot ja suunniteltu voimajohto) koskevan tekstin suoraan Fingridin kaavaluonnoksesta antamasta lausunnosta. Fingridillä ei muutoin huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Edellisissä lausunnoissa mainitut asiat voimajohtojen rajoituksista maankäytön suunnittelulle on kuitenkin otettava huomioon myös jatkosuunnittelussa. Muistutamme myös risteämälausuntojen tarpeesta, mikäli voimajohtoalueelle tai sen läheisyyteen suunnitellaan tarkemmin tai rakennetaan (risteamalausunnot@fingrid.fi). Fingrid Oyj:n voimajohdot ovat maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 22 tarkoittamia voimajohtoja. Muiden kuin Fingrid Oyj:n omistamien voimajohtojen osalta teidän tulee pyytää erillinen lausunto voimajohtojen omistajalta. Pyydämme lähettämään meille tietoa kaavan etenemisestä. Tätä kaavoitusasiaa Fingrid Oyj:ssä hoitaa Mika Penttilä puh. 030 395 5230. Mettalanmäen osayleiskaavan selostusta täydennetään lausunnossa mainituilta osilta. Voimajohtojen vieressä kulkeva tievaraus siirretään etäämmälle linjoista. Tarvittavalle uudelle voimajohdolle jätetään riittävä tilavaraus. Johtoalueiden leveysmitat ja rakentamisrajoitukset huomioidaan tarkemmin asemakaavassa. MUISTUTUKSET Eero Laitila 10.3.2017: Omistamastani tilasta 678-413-2-145, 678-413-7-57 ja 678-413-7-74 on varattu puolet viljelyspelloistani virkistys- ja viheralueeksi. Myös omistamani kiinteistön takapiha on merkitty virkistys- ja viheralueeksi. Ehdotan, että viljelysmaani säilytetään yhtenäisenä alana ja takapihani virkistys- ja viheralue poistetaan mahdollisen uudisrakentamisen takia. Ehdotan, että viher- ja virkistysalue kulkisi kaupungin kiinteistörajaa pitkin, jolloin pellot säilyisivät viljelyskelpoisina. Lisäksi Malmitien varressa, Esson takana oleva metsä, n. 35 ha, on kokonaisuudessaan merkitty virkistys- ja viheralueeksi. Mielestäni osa metsästä on APaluetta, joten ehdotan kyseisen metsän säilytettäväksi AP-alueena. Lisäksi 678-413-2-145 palsta 11 halutaan pysyvän viljelyskäytössä. Tilat sijaitsevat Pyynmäen pientaloalueen eteläosassa ja yksi palsta valtatien luoteispuolella. Hoidettuna maatalousmaa luo tasokasta ympäristökuvaa, joten viheraluemerkintä sopii myös maatalousalueelle. Osayleiskaavan tavoitevuosi on 2040 ja kaavamerkinnät osoittavat tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yksityisten asuttujen tilojen käyttötarkoituksen muuttami-
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 6 seen ei ole paineita, mutta niiden osoittaminen pientaloalueeksi on maanomistajalle edullista. Kantatien 88 varren tilan 413-7-145 kaavaratkaisu säilytetään voimassa olevan yleiskaavan mukaisesti viheralueena. Se muodostaa tarpeellisen vihervyöhykkeen asutuksen ja liikennealueiden välille. Reino Rantanen ja 14 muuta Junnilanmäen asukasta 23.3.2017: Osayleiskaava on yleispiirteinen aluevaraussuunnitelma, jossa ei esitetä yksityiskohtaisesti alueiden sisäisiä järjestelyjä kuten tonttikatuja ja sisäisiä puistoja. Nämä asiat tutkitaan asemakaavaa laadittaessa vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa. Junnilanmäki on suurehko pitkänomainen pientaloalue. Sen sisäisellä puistolla on merkitystä aluetta jäsennöivänä viheralueena. Tämän vuoksi osayleiskaavan palautetaan luonnosvaiheessa esillä ollut Junnilanmäen keskiosien vihervyöhyke. Patasaaren tontit, puistot, tiet ja polut ratkaistaan asemakaavalla.
Mettalanmäen osayleiskaava ehdotusvaiheen palaute 7 Finn Urakointi Oy, Nata Luoto 28.3.2017: Haemme muutosta kaavaan. Omistamme Lapaluodontien molemmin puolin Heinimäki nimistä tilaa Kinnapotintien ja Junnilanmäen puolella, johon nyt haemme kaavamuutosta. Tila on n. 3400 m2 ja haluaisimme sen muutettavaksi AL (asuin, liike- ja toimistorakennus) tai MP (puutarha- ja kasvihuonealue). Perustelut: - Liiketoiminnalle hyvä harjoituspaikka - Valtatie 8, lyhyt matka Mettalanmäen osayleiskaavan puolelle ulottuva tilan osa on voimajohtojen alaista viheraluetta. Voimalinjan haltija Elenia Oy on lunastanut johtoalueen käyttöoikeuden. Johtoalueelle ei sallita rakentamista. METTALANMÄEN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Osayleiskaavaa ja selostusta on tarkistettu kuulemisessa saadun palautteen perusteella vastineissa esitetyllä tavalla. Tarkistukset ovat vähäisiä ja sen laatuisia, että osayleiskaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto hyväksyy osayleiskaavan toukokuussa 2017. Mettalanmäen osayleiskaavan hyväksyminen valmistelee Mettalanmäen liikennejärjestelyjä ja kauppakeskusta koskevan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen käsittelyä. Tämän jälkeen Mettalanmäen liikennejärjestelyjen totuttaminen voidaan käynnistää siten, että valtatien 8 muutostyöt arvioidaan valmistuvan vuonna 2019.