Raportti HAK-155240 1 (14) Sisäministeriö kirjaamo@intermin.fi Hätäkeskuslaitoksen tulostavoiteasiakirja (SMDno/2014/872, 19.12.2014) HAK; Hätäkeskuslaitoksen puolivuosiraportti 2015 Valtiokonsernin yhteiset tavoitteet ICT-järjestelmien ja toimintatapamuutosten käyttöönotto SM:n hallinnonalalla 2015: Osallistutaan hallinnonalan toimialasidonnaisten ICT-tehtävien uudelleenorganisointiin. Tähän kokonaisuuteen liittyy hallintamallien luominen ja käyttöönotto erityisesti TUVE - toimintaan, VNHYyn ja VALTORin liittyen. 2015-2018: Huolehditaan siitä, että VN-tasoisten ICT-hankkeiden ja -järjestelmien ja niihin liittyvien toimintatapa- ja järjestelmämuutosten suunnitelmien mukainen käyttöönotto tukee sekä VN -tason että SM:n hallinnonalan omia tavoitteita ja toimintaa. : Hätäkeskuslaitoksen edustajat ovat mukana hallinnonalan toimialasidonnaisten ICT - tehtävien suunnittelussa. TOSI-tehtävien suunnittelu on aloitettu ja Hätäkeskuslaitos on valmistautunut ottamaan vastaan Haltikista siirtyviä henkilöitä (4 hlö). Hätäkeskuslaitos osallistuu aktiivisesti TUVE-toimintaan ja esim. TUPA-työryhmään. Henkilötyövuosimäärä 2012 2014 2015 6/2015 Yksikkö Tavoite Henkilötyövuodet 750 664 648 596 Henkilötyövuosimäärän edellytyksenä on, että momentille 26.30.02 myönnetään täydentävässä talousarvioesityksessä esitetty 2,4 milj. euron lisärahoitus sekä Hätäkeskuslaitoksen vuoden 2015 aikana toteuttamat sopeuttamistoimet. Vuodesta 2016 eteenpäin HTV -määrä perustuu voimassa olevaan määrärahakehykseen. Tältä osin sitä on pidettävä suuntaa-antavana arviona, koska tilanteeseen on palvelujen turvaamisen näkökulmasta välttämätöntä palata seuraavien kehystarkastelujen yhteydessä.
Raportti HAK-155240 2 (14) Hallinnonalan yhteiset tavoitteet Rakenteelliset uudistukset (Sisäministeriön hallinnonala) Jatketaan jo käynnistettyjä toimenpiteitä (PORA III, Rajavartiolaitoksen toiminnan ja talouden sopeuttamisohjelma, Hätäkeskusuudistus, maahanmuuttohallinnon kehittämistoimet, ICTtoimintakentän muutokset). Vuonna 2015 käynnistetään vuosien 2016-2018 rakenteellisten muutosten suunnittelu (pelastustoimen rakenneuudistus) ottaen huomioon jo tehdyt/käynnistetyt toimenpiteet. Kaikki toimialat ja virastot laativat viimeistään 1.9.2015 mennessä selvityksen toimipisteverkoston karsimiseksi ja toimitilakustannusten edelleen alentamiseksi ottaen huomioon jo tehdyt/käynnistetyt toimenpiteet. Virastot kiinnittävät erityistä huomiota muutosjohtamiseen osana rakenteellisia uudistuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. avointa ja työyhteisön tavoitteiden saavuttamista tukevaa viestintää sekä ammattimaista muutosjohtamista ja esimiestyötä kaikilla esimiestasoilla. : Hätäkeskuslaitoksen rakenneuudistus hätäkeskusten yhdistämisten osalta saatiin valmiiksi vuonna 2014. Kuluvana vuonna jatketaan ERICA -hätäkeskustietojärjestelmän rakentamista, testausta ja koulutusta. Lisäksi viraston eri toimintoja kehitetään siihen suuntaan, että hätäkeskustoiminta voidaan toteuttaa verkottuneessa toimintaympäristössä uuden tietojärjestelmän valmistuttua. Laillisuusvalvonta (Sisäministeriön hallinnonala) Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisujen ja muiden laillisuusvalvontahavaintojen vaatimat toimenpiteet toteutetaan ja turvataan sisäministeriön laillisuusvalvonnan toimintaedellytykset, mihin sisältyy tarvittaessa myös tiedonsaantioikeus salassa pidettäviin tietoihin ja asiakirjoihin. : Hätäkeskuslaitos on suunnitelman mukaisesti toteuttanut omaa sisäistä laillisuusvalvontaansa sekä toteuttanut tarvittaessa laillisuusvalvontahavaintojen vaatimia toimenpiteitä. Alkuvuoden aikana on tehty sisäiset tarkastukset kahteen toimipisteeseen, Porin ja Kuopion hätäkeskuksiin. Hätäkeskuslaitoksessa uusia kanteluasioita on alkuvuoden aikana tullut vireille yhdeksän kappaletta. Asiakaspalautteita on tullut 109. Uusia hallinto-oikeusasioita on tullut vireille kaksi ja virkarikosasioita neljä. Tutkintapyyntöjä tietoliikenteen häirintään liittyen on tehty neljä.
Raportti HAK-155240 3 (14) Tietojärjestelmähankkeiden hankehallinta (Sisäministeriön hallinnonala) Poliisihallitus pilotoi hankehallintajärjestelmää vuonna 2015. Tämän pilotoinnin kokemusten perusteella tehdään päätös mallin käyttöönotosta soveltuvin osin myös muissa virastoissa viimeistään vuonna 2017. Otetaan käyttöön hallinnonalan yhteinen projektien ja hankkeiden hallintamalli, jossa on eri toimijoiden roolit, vastuut ja tehtävät kuvattuna. Virastot sitoutuvat noudattamaan sisäministeriön vahvistamia kokonaisarkkitehtuurin periaatteita ja linjauksia sekä hankehallinnan menetelmiä. Erityisenä painopisteenä ovat edelleen ns. turvallisuuskriittiset tietojärjestelmät niihin liittyvien kehitys- ja rahoitusratkaisuineen sekä hallinnonalan yhteiset tietojärjestelmät. : Hätäkeskuslaitos on osallistunut hallinnonalan järjestämään kokonaisarkkitehtuurikoulutukseen ja aloittanut toiminnan kuvaamisen arkkitehtuurin periaatteiden mukaisesti. Loppuvuoden aikana tehdään päätös kokonaisarkkitehtuurikuvausten jatkamisen laajuudesta sekä valitaan soveltuva KA -ohjelmisto. Tutkimustoiminta (Sisäministeriön hallinnonala) Tutkimustoiminnalla valmistellaan strategisiin tarpeisiin uutta tietoa, menetelmiä ja toteutuksia. Tuloksia tulee voida hyödyntää operatiivisten, hallinnollisten, koulutuksellisten tai lainsäädännöllisten uudistuksien tueksi. Tutkimustoimintaan haetaan ulkopuolista rahoitusta soveltaen eri rahoitusinstrumentteja tarpeiden mukaan. Tutkimusaiheiden ja - painopistealueiden ennakkovaikuttamista tehdään aktiivisesti. Koko hallinnonalan yhteinen H2020 hakuihin jäävä rahoitusosuus on yli 5 milj. euroa. Käytännössä tämä tarkoittaa koko hallinnonalan osalta yhteensä kymmentä tutkimushanketta vuositasolla, joista hallinnonalalle tuloutuu yli 1 milj. euroa/vuosi. : FirstAED -Smartphone pilottihanke. Hätäkeskuslaitos on mukana The Danish Market Development Fund:n rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa vapaaehtoisia auttajia hälytetään sydänpysähdyspotilaan avuksi älypuhelin sovelluksen avulla. Tarkoituksena on välittää hälytysviesti terveysviranomaisen hälytysohjeen mukaisesti sydänpysähdystilanteissa FistAED-järjestelmään, josta viesti välitetään FirsAEDsovelluksen avulla sopiville vapaaehtoisille. Hätäkeskuslaitoksen roolina on pilotointiin valittavien tehtävien välittäminen Keravan hätäkeskuksen alueella HUS:n ohjeiden mukaisesti. Pilottihankkeeseen osallistuvat HUS:n ja Hätäkeskuslaitoksen lisäksi SPR sekä Suomessa toimivat defibrillaattoreiden myyntiorganisaatiot. Pilotointi on tarkoitus aloittaa vuoden vaihteessa.
Raportti HAK-155240 4 (14) Hätäpuhelun jonotusajan (PuJo) mallinnus -tutkimus (VTT). Pujo-projektin tavoitteena on löytää matemaattinen malli hätäpuheluiden jonotusajan pituuden ja muiden hätäkeskusta kuvaavien muuttujien välille. Hätäpuheluiden jonotusaika riippuu; hätäkeskukseen tulevien hätäpuheluiden määrästä ja siihen liittyvästä satunnaisesta vaihtelusta, hätäpuheluiden käsittelyyn käytetystä ajasta ja sen satunnaisesta vaihtelusta, hätäpuheluiden vastaanoton resursseista eli ilmoituksen vastaanotossa (IVO) työskentelevien hätäkeskuspäivystäjien määrästä. Muut tutkimushankkeet. Hätäkeskustoiminnasta tai hätäkeskustoimintaan osittain liittyviä tutkimushankkeita, pääasiassa eri tasoisia opinnäytetöitä, on meneillään muutamia. Näihin Hätäkeskuslaitos on myöntänyt tutkimusluvan. Tutkimustuloksia pyritään hyödyntämään toiminnassa soveltuvin osin. Ulkopuolisen rahoituksen hyödyntäminen (Sisäministeriön hallinnonala) Hyödynnetään tutkimusrahoituksen ja EUSA -rahastojen lisäksi myös muut ulkopuolisen rahoituksen instrumentit aikaisempaa kattavammin. Talousarvion ulkopuolinen rahoitus kohdennetaan ensisijaisesti nykyisen toimintakyvyn ylläpitämiseen ja uusiutumisen edellyttämien kehittämistoimien rahoittamiseen. : Hätäkeskuslaitos osallistuu ecall- järjestelmän käyttöönottoon tähtäävään EU:n laajuiseen IHeero-hankkeeseen yhdessä SM:n, LVM:n, Trafin ja Liikenneviraston kanssa. IHeerohankkeeseen budjetoiduista kuluista on mahdollisuus saada EU-komissiolta takaisin 50 %. Yhdenvertaisuus (Sisäministeriön hallinnonala) Virastolla on ajantasaiset tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja niissä huomioidaan yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistuksen mukanaan tuomat vaatimukset koskien esimerkiksi arvion tekemistä yhdenvertaisuustilanteesta toiminnan ja työnantajan toimimisen osalta. : Hätäkeskuslaitoksella on voimassa oleva yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2015. Suunnitelman toteutumista seurataan vuoden 2015 aikana mm. viraston YT- toimikunnassa.
Raportti HAK-155240 5 (14) Palkkaus (Sisäministeriön hallinnonala) Vuosittainen palkkaliukuma on vuoden 2015 osalta enintään 0,3 prosenttia ja kaikista määräaikaisista takuupalkoista luovutaan niiden määräajan päättyessä. : Palkkaliukuman kehitystä seurataan tavoitteena 0,3 prosenttia. Viraston omat tulostavoitteet Hätäkeskuslaitoksen omat tulostavoitteet vuodelle 2015 ja kolmelle seuraavalle vuodelle tärkeysjärjestyksessä. Uuden hätäkeskustietojärjestelmän käyttöönotto Hätäkeskuslaitos ottaa vuosien 2015 2016 aikana käyttöön uuden hätäkeskustietojärjestelmän. Uusi tietojärjestelmä mahdollistaa sen, että hätäkeskukset voidaan verkottaa tukemaan toisiaan ruuhkatilanteissa. Hätäkeskuslaitos varmistaa yhteistyössä viranomaisten sekä Haltikin kanssa uuden tietojärjestelmän hallitun käyttöönoton panostamalla järjestelmän kokonaistoteutukseen ja siihen liittyvään toiminnan kehittämiseen. : Vuonna 2015 Hätäkeskuslaitos suunnittelee loppukäyttäjien koulutuksen sekä aloittaa sen toteuttamisen sekä ottaa uuden tietojärjestelmän käyttöön yhdessä hätäkeskuksessa. Suunnittelu ja toimeenpano toteutetaan yhteistyössä eri toimialojen viranomaisten kanssa. TOTI- hankkeessa ERICA- hätäkeskustietojärjestelmän teknisen ympäristön toteutusviivästymästä johtuen suunniteltua hankkeen muutossopimus #5 ei ole voitu virallisesti hyväksyä. Tästä johtuen haettiin kevään aikana valtuusrahaan täydennystä 7 M ja lisäksi toimitettiin kehysrahatarve Sisäministeriöön viikolla 20. ERICA -järjestelmän teknisen ympäristön toteuttaminen on jatkunut Keravan Kalliosalissa. Testaus- ja koulutusympäristön todentaminen saatiin tehtyä kesäkuun alkuun mennessä. ERICA- sovelluksen osalta on edetty kohti elokuun hyväksymistestausta toteuttaen kahdeksan sprinttiä (tammi-heinäkuun aikana). Sovelluksen toteutusta muutettiin toukokuussa siten, että kaksi viimeistä sprinttiä keskittyi enimmäkseen laadun parantamiseen. Tämän lisäksi ERICAn versioiden 1.0 ja 1.1 toteutussisältöä on tarkennettu, jotta koulutusversio sisältäisi kattavat ja tarpeelliset ominaisuudet. KEJO- hankkeen kanssa on syvennetty yhteistyötä ja suunniteltu ERICA-KEJO - rajapintaa.
Raportti HAK-155240 6 (14) ERICAn perustietoympäristön vaihtamista Tampereelta Instan tiloista Keravan Kalliosaliin on suunniteltu ja tavoitteena on siirtää ympäristö syksyn 2015 aikana paremmin tavoitettavaksi Keravalle. ERICAn testaus- ja koulutusympäristön muutosta TUVEn STIII -ympäristöstä suunniteltiin loppukeväästä KUNTU -hankkeen kautta. Touko-kesäkuussa päätettiin KUNTUhankkeessa toteuttaa etuve-ympäristö ja ERICAn testaus- ja koulutusympäristön toteutus ST IV -tasolle, sekä tuotantoympäristön portaalin käyttömahdollisuus kunnallisille toimijoille. HALTIK toteuttaa etuve-ympäristön syksyn 2015 aikana ja TOTI- hankkeessa toteutetaan ERICAn STIII-muutos STIV-tasolle kevääksi 2016. Koulutuskalenteria on Hätäkeskuslaitoksen ja Instan yhteistyönä päivitetty hankkeen kokonaisaikataulun mukaiseksi. Uusimmassa versiossa on myös huomioitu toimialojen esittämät toiveet. TOTI- hanke on asettanut ERICA-koulutusyhteistyöryhmän ajalle 13.4.2015 31.3.2017. ERICAn käyttöönottoprojektin projektipäällikön toisiin tehtäviin siirtymisen jälkeen käyttöönottoprojektia uudelleen organisoidaan ja projektisuunnitelmaa tarkennetaan syksyksi 2015. Hätäkeskustoiminnan kehittäminen Keskeisenä tavoitteena on parantaa hätäkeskuksen toimintaa ja viranomaisyhteistyötä ja siten väestön turvallisuuspalveluja. Päämääränä on kehittää yhteistyössä viranomaisten kanssa yhteisiä toimintamalleja ja tehostaa auttamisen ketjua kokonaisuudessaan sekä lisätä hätäkeskustoiminnan tuottavuutta. Hätäkeskuslaitoksen valtakunnallisen toimintamallin vakiinnuttamista jatketaan. Hätäkeskusten ja hätäkeskuspalveluita käyttävien viranomaisten toiminnan yhdenmukaistamista hälytyspalveluiden osalta jatketaan valtakunnan tasolla. Hätäkeskuslaitos seuraa osana palvelukyvyn ja laadun hallintaa toimialoittain määriteltyjen tehtävien hälytysaikaa. Hätäkeskuslaitos aloittaa ja toimeenpanee kehysvuosien vaatimat sopeuttamistoimet, jotka kohdennetaan ensisijaisesti hallinto- ja tukipalveluihin. Sopeuttamistoimien suunnitteluvaiheessa toimenpiteiden vaikutuksia ennakoitaessa huomioidaan niiden vaikutukset myös muihin virastoihin. Suunnitteluvaiheessa varmistetaan riittävä vuorovaikutus hallinnonalan sisäisesti. : Viranomaisyhteistyötä tehdään suunnitelmallisesti ja säännöllisesti muun muassa eri yhteistyöryhmien kautta (valtakunnallinen yhteistyöryhmä, alueelliset yhteistyöryhmät ja toimialakohtaiset kehitysryhmät).
Raportti HAK-155240 7 (14) Hätäkeskustoiminnan arviointia jatkettiin auditoimalla kevään aikana Oulun, Kuopion ja Keravan hätäkeskuksen operatiivista toimintaa. Auditoinnin tavoitteena on varmistaa yhdenmukaiset toimintamallit valtakunnallisesti kaikissa hätäkeskuksissa. Toimialoittain määriteltyjen tehtävien hälytysaikaa seurataan säännöllisesti ja raportoidaan sovitun mukaisesti (tulokset esitetty seurattavien tunnuslukujen taulukossa). Sopeuttamistoimista on tehty suunnitelma. Toimeenpano tapahtuu tarvittaessa asteittain taloudellisen tilanteen edellyttämällä tavalla. Muut tavoitteet Hätäkeskuslaitoksen tulee kiinnittää erityistä huomiota työyhteisön hyvinvointiin, viraston yhdenmukaiseen johtamiseen ja sisäisen yhteistyön sekä vuorovaikutuksen sujuvuuteen. Hätäkeskuslaitos jatkaa Kadonneiden lasten numeron (116000) käyttöönottoon liittyviä toimenpiteitä. : Hätäkeskuslaitoksen työjärjestys on päivitetty organisaatiossa toteutuneiden muutosten mukaisesti. Hätäkeskuslaitoksen henkilöstön työtyytyväisyyttä seurataan muun muassa vuosittain tehtävällä työtyytyväisyyskyselyllä. Vuonna 2014 viraston keskiarvo (asteikolla 1-5) oli 3,16. Kysely toteutetaan loppuvuodesta 2015. Kadonneiden lasten numeron 116 000 käyttöönottoon on esitetty lisärahoitusta. Asia keskeneräinen.
Raportti HAK-155240 8 (14) yhteenveto Hätäkeskuslaitoksen keskeisistä seurattavista tunnusluvuista ja alkuvuoden aikana toteutetuista muista toimenpiteistä Talouskatsaus 6/2015 Hätäkeskuslaitokselle myönnettiin vuodelle 2015 määrärahaa momentille 26.30.02 yhteensä 55 590 000. Vuoden 2015 ensimmäisessä lisätalousarviossa momentilta vähennettiin 436 000 euroa vähentyneiden toimitilojen vuokrasäästöjen takia. Vuodelta 2014 siirtynyt määräraha on yhteensä 13 525 595. Tästä TOTI- hankkeen osuus on 9 449 738,30. Lisäksi virasto on saanut kirjaus- ja käyttöoikeutta vuoden 2014 talousarvion momenteille 28.60.12 Osaamisen kehittäminen 45 446 ja 26.30.01.5 Kunnallisten toimijoiden liittäminen TUVEen 600 000. Hätäkeskuslaitoksen käytettävissä on täten yhteensä 69 325 041. Hätäkeskustietojärjestelmähankkeen (TOTI) tilausvaltuus vuodelle 2015 on 4 256 000. Hankkeella on siirtyneen määrärahan kanssa käytettävissä tietojärjestelmän investointimenoihin 13 705 738 vuonna 2015. Vuoden ensimmäisen puolen vuoden aikana valtuudesta on käytetty 223 000. Tilausvaltuudesta aiheutuvat talousarviomenot tulevat olemaan tänä vuonna noin 5 354 890. Määrärahoista siirretään suunnitelman mukaisesti vuodelle 2016 yhteensä 8 350 848. Vuoden 2015 II lisätalousarviossa Hätäkeskuslaitos oikeutettiin tekemään hätäkeskustietojärjestelmän (ERICA) käyttöönoton edellyttämä sopimus toimitusprojektin jatkosta ja käyttöönoton siirtämisestä. Sopimuksesta saa aiheutua menoja enintään 7 M vuosina 2016-2018. Laskutuksen pääpaino on vuoden toisella puoliskolla. Tulojen ennustetaan laskevan viime vuodesta ilmoitinlaitteiden irtisanomisista johtuen. Palvelujen ostot painottuvat pitkälti syksyyn. Tämän hetken tiedon mukaan TOTI määrärahan lisäksi ei ole muuta siirtyvää erää vuodelle 2016. Oheisessa taulukossa yhteenvetona Hätäkeskuslaitoksen taloustilanne 30.6.2015. 1.1.-30.6.2014 1.1.-30.6.2015 Talousarvio 2015 Vuoden toteuma % LKP -tili EUR EUR EUR EUR TOIMINNAN TUOTOT -218 648,80-91 466,94-2 900 200,00 3,15 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 350 157,65 288 613,81 1 033 942,50 28,75 Henkilöstökulut 21 369 184,14 19 003 786,70 36 890 000,00 51,51 Vuokrat 2 828 020,77 1 906 029,74 4 242 594,00 44,93 Palvelujen ostot 3 621 016,52 3 346 294,06 14 673 567,50 22,80 Muut kulut 247 623,51 131 822,59 1 769 399,01 7,45 TOIMINNAN KULUT 28 416 002,59 24 676 546,90 58 579 503,01 42,12
Raportti HAK-155240 9 (14) RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT -1 181,30-740,01 x SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT 4 951 955,36 0,00-60 000,00 0,00 TUOTTO- JA KULULASKELMA 33 148 127,85 24 584 339,95 55 619 303,01 44,20 KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIK. SIJOITUKSET 233 904,50 223 000,00 13 705 738,00 1,63 VASTAAVAA 233 904,50 223 000,00 13 705 738,00 1,63 KAIKKI YHTEENSÄ 33 382 032,35 24 807 339,95 69 325 041,01 35,78 Seurattavia toiminnallisia tunnuslukuja: Tunnusluku Yksikkö 2014 2015 Tavoite/ Ennuste Q1/2015 Q2/2015 Ilmoitusten määrä 3 890 000 3 950 000 823 000 1 816 000 - hätäpuhelujen määrä 2 811 000 2 750 000 634 000 1 349 000 - kentälle välitetyt tehtävät 1 740 000 1 700 000 410 000 846 000 Hätäkeskukseen kuulumattomat puhelut 770 000 164 000 329 000 - virhe tai tahaton soitto 650 000 - asiaton tai ilkivaltainen soitto 110 000 Muut - kiireetön sairaankuljetus 246 000 62 000 120 000 - hoitolaitossiirrot 91 000 10 000 20 000 - neuvonta 152 000 28 000 59 000 Hätäilmoitusten määrä/asukas 0,72 0,65 0,67
Raportti HAK-155240 10 (14) Hätäilmoituksen välittäminen viranomaisille viivytyksettä. Hälytysviive määritetyissä tehtävälajeissa: Tunnusluku Yksikkö 2014 2015 Tavoite/ Ennuste Q1/2015 Q2/2015 Terveystoimi: 700A (äkkieloton) 90 sekuntia % 63 70 62 69 704A (rintakipu) 120 sekuntia % 69 70 68 76 Pelastustoimi: 202A (liikenneonnettomuus) 120 sekuntia 402A+B (rakennuspalo) 90 sekuntia Poliisitoimi: 031A (ampuminen) + 032A (puukotus) 120 sekuntia Hätäilmoitusten määrä/hätäkeskuspäivystäjä Hätäpuheluun vastataan 10 sekunnissa % 52 60 56 58 % 55 55 58 61 % 51 60 55 51 7700 8200 7800 % 95 90 96 94 Hätäpuheluun vastataan 30 sekunnissa % 98 95 98 96 Hätäkeskustoiminnan kustannukset ( /hätäilmoitus) 15,9 13,2 13,3 Vastausprosentit hätäkeskuksittain, tilanne30.6.2015 Yksikkö Kerava Kuopio Oulu Pori Turku Vaasa Hätäpuheluun vastataan 10 sekunnissa % 97 92 92 93 95 92 Hätäpuheluun vastataan 30 sekunnissa % 98 94 95 95 97 96
Raportti HAK-155240 11 (14) Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen Tunnusluku Yksikkö 2014 2015 Tavoite Q1/2015 Q2/2015 Henkilöstön lukumäärä yhteensä hlöä 647 648 601 625 - vakinaiset hlöä 553 548 545 - määräaikaiset hlöä 114 53 80 Kokoaikaiset hlöä 621 572 599 Osa-aikaiset hlöä 26 29 26 Henkilötyövuodet yhteensä htv 664 148 298 Henkilöstökulut, milj. euroa M 39,6 19,0 Kokonaistyövoimakustannukset, % palkkasummasta Sairauspoissaolot, työpäivää/htv, enintään % pvä - Kaikki pvä 17,5 16,5 19,7 18,1 - Jaksotyöaikaa tekevät pvä 18,2 17 21,6 20,0 - Virastotyöaikaa tekevät pvä 9,7 7,5 10,2 8,7 Sukupuolijakauma m/n 252/349 252/373 Henkilöstön keski-ikä v Koulutustasoindeksi (asteikolla 1-5) Vakituisen henkilöstön lähtövaihtuvuus, % Hätäkeskuslaitoksen työtyytyväisyysindeksi (asteikolla 1-5) % 10,6 3,16 jokaisen hätäkeskuksen ja keskushallinnon työtyytyväisyys vähintään
Raportti HAK-155240 12 (14) Hätäkeskuslaitoksessa suunniteltiin vuonna 2015 käytettäväksi yhteensä 627 henkilötyövuotta. Resurssien ennakoitu käyttöaste hätäkeskuksissa on vuoden loppuun mennessä 95 96 prosenttia eli noin 600 henkilötyövuotta. Hätäkeskusten henkilöstöresurssien käyttö on toteutunut tasaisesti eikä erityistä vajausta ole ilmennyt. Vuonna 2014 vakituisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 10,6 prosenttia. Tänä vuonna lähtövaihtuvuuden oletetaan olevan hieman vähäisempi aiempiin vuosiin verrattuna. Hätäkeskusten henkilöstöresurssien jakoon on kiinnitetty huomiota ja jako perustuu toteutuneisiin hätäpuhelumääriin. Päivystäjäkohtaisten hätäpuhelumäärien vaihteluväli on hätäkeskusten välillä melko vähäinen, toteuma on 5.700 6.200 hätäpuhelua päivystäjää kohden. Päivystäjäkohtaisten tehtävämäärien ennuste puolen vuoden toteuman perusteella on noin 7.800 tehtävää päivystäjää kohden. Tehtävämäärien vaihteluväli on 7.500 8.100. Vuonna 2014 hätäkeskuspäivystäjä hoiti keskimäärin 7.700 tehtävää vuoden aikana ja päivystäjäkohtaisten tehtävämäärien vaihteluväli oli 6.400 8.500. Rakenneuudistuksen päätyttyä määräaikaisten osuus on vähentynyt merkittävästi. Määräaikaisten virkasuhteiden perusteena on selvästi suurimmilta osin viransijaisuus. Kesäkuun lopulla viraston henkilöstöstä noin 13 prosenttia oli määräaikaisessa virkasuhteessa. Vuoden 2014 lopussa määräaikaisten osuus oli 18 prosenttia henkilöstöstä. Sairauspoissaolojen määrää on pyritty vähentämään aktiivisin johtamistoimenpitein ja työterveyshuollon kanssa tehtävän yhteistyön avulla. Erityisesti pitkiä sairauspoissaoloja pyritään vähentämään. Sairauspoissaolojen osalta tavoitteena on 16,5 työpäivää/henkilö koko henkilöstön osalta. Salihenkilöstön osalta tavoite on 17 työpäivää ja hallintohenkilöstön osalta 7,5 työpäivää/henkilö. Salihenkilöstön sairauspoissaolot ovat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 20 työpäivää, hallintohenkilöstön 8,7 työpäivää eli koko henkilöstön sairauspoissaolot ovat 18,1 työpäivää henkilöä kohden. Sairauspoissaolojen määrä on lisääntynyt edelleen. Positiivista kuitenkin on, että poissaolojen kääntyi laskuun touko-kesäkuussa. Vuonna 2014 koko henkilöstön sairauspoissaolot olivat 17,5 työpäivää henkilöä kohden. Asiakastyytyväisyys Hätänumeroon soittaneiden ja yhteistyöviranomaisten tyytyväisyyttä hätäkeskuksen tuottamiin palveluihin kartoitetaan kyselytutkimuksella joka toinen vuosi. Vuonna 2014 toteutettiin yhteistyöviranomaisille suunnattu tyytyväisyyskysely. Yhteistyöviranomaisten työtyytyväisyysindeksi (asteikolla 1-5) vuonna 2014 oli 3,34. Vuoden 2015 lopulla tehdään kyselytutkimus, jolla selvitetään hätänumeroon soittaneiden tyytyväisyyttä hätäkeskuspalveluihin.
Raportti HAK-155240 13 (14) Viestintä Hätäkeskuslaitos jatkoi alkuvuodesta perinteisen ennaltaehkäisevän turvallisuusviestinnän tekemistä osallistumalla 112-päivän kampanjointiin ohjausryhmän vetäjänä sekä paikallistapahtumien kautta. Kaikki hätäkeskukset osallistuivat eri paikkakunnilla järjestettäviin tapahtumiin, joita järjestettiin koko Suomessa yhteensä 115. Kampanja tavoitti turvallisuusriskien ennaltaehkäisemiseen liittyvällä Facebookin viestinnällä yli 95 000 ihmistä. Printtimedia julkaisi 66 mediaosumaa aiheesta ja verkkomedioissa 96 juttua käsitteli turvallisuusviestintää. Hätäkeskuslaitos julkaisi toukokuussa myös videon, jossa opastettiin lasten soittamista hätänumeroon. Video on saavuttanut YouTubessa jo yli 20 000 näyttökertaa ja se tavoitti julkaisun jälkeen Facebookissa yli 107 000 ihmistä. Hätäkeskuslaitos lisäsi alkuvuonna jälleen hätäkeskustoiminnan tunnettuutta osallistumalla 112-sarjan toiseen tuotantokauteen. Uudet jaksot alkoivat helmikuussa Sub-kanavalla. Kesäkuussa virasto tiedotti hätäkeskuksiin tehdystä uudelleenohjauksesta koskien puheluita, jotka tulevat laitteesta, jota ei voida tunnistaa ja paikallistaa (nk. SIM-kortittomat); puhelut siirtyvät ensin erilliseen jonoon odottamaan vastausta. Kansalaisissa herätti kuitenkin eniten mielenkiintoa uusi 112 Suomi - mobiilisovellus, jonka Digia lanseerasi yhteistyössä Hätäkeskuslaitoksen kanssa juhannusviikolla. Lanseeraukseen valjastettiin kaikki viraston viestintäkanavat, ja pelkästään Facebookin yhden julkaisun osalta virasto tavoitti yli 50 000 ihmistä. Kesäkuun loppuun mennessä sovellusta oli ladattu eri sovelluskaupoista liki 130 000 kertaa. Tähän mennessä sovellusta oli käytetty hätäilmoitusten tekoon reilut 500 kertaa. Hätäkeskuslaitos lähetti kesäkuun lopussa myös uutiskirjeen yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille. Uutiskirjeessä oli kooste verkko- Hälärissä julkaistuista uusimmista hätäkeskustoiminnan kehittämiseen liittyvistä artikkeleista. Virasto tuotti alkuvuoden aikana 16 nettiuutista, joista seitsemästä aihekokonaisuudesta lähetettiin medialle tiedote. Hätäkeskuslaitoksen johtajan sijaisena Johtaja, tekniset palvelut Jukka Aaltonen Johtaja, ohjaus ja ennakointi Teemu Lehti Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Hätäkeskuslaitos 07.08.2015 klo 08:45. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta.
Raportti HAK-155240 14 (14) Tiedoksi Hätäkeskuslaitoksen osastot Hätäkeskukset