KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 KAUPUNGINHALLITUS Hallinto-osasto 100 Vaalit 150 Tilintarkastus 200 Yleishallinto 230 Elinkeinojen edistäminen HALLINTO-OSASTON KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa ja huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista. Lisäksi tehtävänä on vastata koko kaupunkiorganisaation ja konsernin talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätöksenteon tuesta, päätösten toimeenpanosta ja viestinnästä. Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Kemijärven kaupungin keskeinen menestystekijä. Tarvitaan riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten tulosten kasvua. Kemijärven kaupunki tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa laadukkaat palvelut yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittämisessä. Kaupungissa harjoitetaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan tilaratkaisuissa yhteistyössä yritysten ja muiden rahoittajien kanssa. Osaamista lisätään yhteistyössä paikallisten toiseen asteen oppilaitosten, yliopiston, korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Hanketoiminnassa painopiste on elinkeinostrategian mukaisissa päätoimialoissa. Hankkeissa pyritään itse hallinnoitaviin tehokkaisiin hankkeisiin. 100 Vaalit Vaalit tulosalueen tehtävänä on vastata valtiollisten vaalien ja kunnallisvaalien järjestämisestä Kemijärven kaupungissa. 150 Tilintarkastus Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunta seuraa tilintarkastusta sekä tekee tarvittaessa aloitteita ja esityksiä tilintarkastuksen kehittämisestä.
200 Yleishallinto Yleishallinnon tehtävänä on vastata koko kaupunkiorganisaation talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, konsernia ohjaavien sääntöjen ja ohjeiden ajantasaisuudesta, osastojen ja toimielinten tukemisesta johtamisessa, kehittämisessä, valmistelussa ja täytäntöönpanossa, kaupungin talous-, henkilöstö-, tietohallinto- ja yleishallinnon toiminnasta sekä kaupunginvaltuuston ja hallituksen päätöksenteon valmistelusta, päätösten toimeenpanosta ja konsernijohtamisen tuesta. Yleishallintoon sisältyvät yleisjohdon, yhteisöpalvelujen, hallinto-, henkilöstö- ja talouspalvelujen ja muun yleishallinnon kustannukset. 230 Elinkeinojen edistäminen Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Kemijärven kaupungin keskeinen menestystekijä. Tarvitsemme riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten liiketoiminnan kehittymistä. Alueelle tarvitaan uusia yrittäjiä jo toimivien yritysten jatkajiksi. Uusia yrittäjiä tarvitaan myös tuomaan uutta pääomaa sekä uudenlaista ja erilaista osaamista alueelle. Etabloutumisen tukeminen eri tavoin on elinkeinojen edistämisen osalta tärkeä tehtävä. Alueella meneillään olevat isot investointihankkeet mahdollistavat osaltaan alueen teollisen- ja palveluliiketoiminnan monipuolistumisen ja kasvamisen. Elinkeinojen edistämiseen sisältyy maaseutuhallinnon, elinkeinopalveluiden, hankkeiden omarahoituksen, tapahtuma-avustusten sekä Kemijärven Kehitys Oy:n ostopalvelusopimuksen kustannukset. Kemijärven Kehitys Oy:n strategiassa esiin tuodut kehittämissuunnitelmat otetaan huomioon vuoden 2015 aikana. 2. TOIMINNALLISET TAVOITTEET TULOSALUEITTAIN/TULOSYKSIKÖITTÄIN TOIMINNALLISET TAVOITTEET TOIMENPITEET MITTARIT Hallinto-osasto 100 VAALIT (TUA) Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen toimittaminen Päätetty yleiset ennakkoäänestyspaikat, määrätty ennakkoäänestyspaikkoina toimivat sosiaalihuollon toimintayksiköt ja äänestysalueiden vaalipäivän äänestyspaikat, asetettu vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta sekä toimitettu vaali lakien ja 150 TILINTARKASTUS Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. 200 YLEISHALLINTO (TUA) 2000 Yleisjohto (TY) asetusten mukaan. Arviointikertomuksessa esiin tulleiden huomautusten määrä
Toimivat ja laadukkaat palvelut Kaupunkistrategian toteuttaminen Organisaatio- ja palvelurakenneuudistus 2010 Yhteisöpalvelut (TY) Toimivat ja laadukkaat palvelut 2020 Hallinto-, henkilöstö- ja talouspalvelut (TY) Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö v. 2014 lopulla hyväksytyn kaupunkistrategian 2020 toimenpideohjelman ja mittareiden laatiminen ja toimenpiteiden Organisaatio- ja palelurakenneuudistuksen johtaminen ja muutosviestintä Kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen toiminnassa näkyväksi kaupungin edunvalvonta ja palveluiden tuottaminen taloudellisesti Henkilöstömenojen vähentäminen ja tuottavuuden parantaminen strategiakaudelle valmisteltavalla henkilöstöohjelmalla Osaamiskartoitus sekä henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatiminen Henkilöstöraportoinnin kehittäminen johtamisen välineeksi Työsuojelun toimintaohjelman toteuttaminen Strategian painopistealueiden toteuttaminen ja arviointi Päätökset valitusta organisaatiovaihtoehdosta Maksuosuudet suhteessa kaupungin saamiin palveluihin, neuvottelut maksuosuuksien tasosta Henkilöstökustannukset, sairauspoissaolot pv/hlö Osaamiskartoitus toteutettu Koulutusrahaan oikeuttavat koulutuspäivät (kpv) ja saatu koulutuskorvaus ( ) Uusi raportointijärjestelmä käytössä Ohjelman mukaiset toimenpiteet toteutettu Tasapainoinen kuntatalous Tuotetaan palvelut kustannustehokkaasti ja kustannusvastaavasti Talous-, henkilöstö- ja yleishallinnon prosessien uudistaminen 2030 Muu yleishallinto (TY) Viihtyisä elinympäristö ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen organisaatio- ja palvelurakenneuudistuksen toteuttaminen suunnitelman työstäminen v. 2015 aikana osana organisaatiouudistusta Ystävyyskaupunkitoiminta nykyisten ystävyyskuntien kanssa Avustustoiminta kylille päätökset uudesta organisaatiosta v. 2015 syksyllä, palvelurakenteen toimintojen uudistaminen prosessit toiminnassa v. 2016 alussa Ystävyyskuntavierailujen määrä Avustuskäytännön kehittäminen Hyvinvointi- ja turvallisuusneuvottelu-kunnan toiminta 2040 Joukkoliikenne (TY) Kaupungin sisäisen joukkoliikenteen tukeminen ja tarjouskilpailun toteuttaminen 2050 Tietohallinto /TY) Tietohallinnon toiminnan tehostaminen, prosessien päivittäminen vastaamaan Saavutettavuus tulevaa organisaatiota ja koulutukset Hyvinvointi- ja turvallisuus-suunnitteluyhtei styön vahvistaminen Matkustajat/ vuoro Matkat/ kk Tuet/vuoro Uusi tietohallinnon toimintamalli ja koulutussuunnitelma valmiina 31.12.2015
230 ELINKEINOJEN EDISTÄMINEN (TUA) 2300 Elinkeinopalvelut /TY Aktiivinen elinkeinoelämä Asiakastyytyväisyyden lähtötilan mittaaminen jatkokehittämistä ja seurantaa varten Yrityspalveluiden kehittäminen, sopimukset naapurikuntien kanssa Toimintasuunnitelma ja sen toteuttaminen yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa (omistajanvaihdokset erityisesti) Aktivoituminen kentälle Asiakastyytyväisyystutkimus ja lähtötila-analyysi tulevaa varten Sopimus aikaan alkuvuonna (28.2.2015 mennessä) Toteutuneet toimenpiteet Asiakaskäyntien ja yhteydenottojen määrä 2320 Kehittämishankkeet /TY Aktiivinen hanketoiminta päätoimialoille (ideat toimijoilta) Yrityslähtöisten hankkeiden toteuttaminen Yhteistyöhankkeissa selkeät toimenpiteet alueelle ja alueen yrityksiin. Elinkeinopalveluilla aktiivinen rooli Selvitetään Kemijärven Kehitys Oy:n strategian toteutumisen edellytykset. 2330 Maaseutupalvelut / TY Maaseutuhallinnon Itä-Lapin Yhteistoiminta-alue tuottaa yhteisesti alueen maaseutuhallinnon viranomaispalvelut. Kemijärven kaupunki vastaa yksikön toiminnasta. Neuvonta ja yleinen aktivointi. Koulutus. Hanketoiminnan hyödyntäminen. Neuvonta ja yleinen aktivointi. Kylien välinen yhteistyö. Kaupungin ja kylien välinen yhteistyö. Kaupungin myöntämä kylätoimintaraha ja hankelainoitus. Toimintaryhmätyö. Hankkeiden volyymi ja vaikuttavuus Sitoutuneet yritykset Hankkeiden määrä. Tulokset ja tehdyt toimenpiteet Strategian toteutuminen ja tehdyt toimenpiteet Maatalouden tuki- ja rahoitusasiat sekä muut maaseutuhallinnon lakisääteiset tehtävät hoidetaan asianmukaisesti. Uusien yritysten, sukupolvenvaihdoksien, rahoitushakemusten, kehittämishankkeiden ja neuvonnan kysynnän Aktiivisesti toimivien kylien lukumäärä. Kylien järjestämien palveluiden ja tapahtumien määrä. Toimintaryhmätyön tuloksellisuus ja hankkeiden määrä. 3. TUNNUSLUVUT TULOSALUEITTAIN Yleishallinto TPE 2014 TA 2015 henkilöstöpalvelut sairauspoissaolot sairauspoissaolot 17,1 pv/hlö pv/hlö koulutusrahaan oikeuttavat koulutuspäivät (kpv) ja saatu koulutuskorvaus ( )
talouspalvelut tietohallinnon toiminnan tehokkuus tietohallinnon kustannukset prosessien uudistaminen, henkilöstömäärän vähennys yhdellä Sovellusmäärän järkeistäminen, prosessien joustavuus 1.8% koko kaupungin budjetista 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Itä-Lapin palvelu- ja seutukuntakeskuksena toimiva Kemijärvi on vuonna 2014 päivitetyn kaupunkistrategian mukaisesti alueen elinvoimainen ja elinkeinorakenteeltaan monipuolinen kaupunki. Tarjoamme laadukkaat peruspalvelut kaikille ikäryhmille ja upeiden luontaisten (luonto, elinympäristö) puitteiden lisäksi kaupungissamme on hyvä viettää turvallista ja laadukasta elämää. Toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ovat mm. uuden saha- ja liimapalkkitehtaan Lappi Timberin tuotannon käynnistyminen ja muiden elinkeinollisten yrityshankkeiden toteutuminen. Kemijärvi toimii Itä-Lapin logistisena ja palvelullisena keskuksena entistä vahvemmin. Soklin kaivokseen liittyvät päätökset vaikuttavat myönteisesti Kemijärven elinkeinorakenteen ja yritystoimintojen kehittämiseen. Odotettavat työpaikkavaikutukset ja verotulojen kasvu vaikuttavat kaupungin talouteen myönteisesti. Kaupunkiorganisaatiossa toteutetaan kaupunginvaltuuston linjaama organisaatio- ja palvelurakenneuudistus, mikä näkyy kaikkien toimintojen läpikäyntinä ja prosessien uudistamisena. Tavoitteena on saada aikaa kustannussäästöjä ja lisätä tuottavuutta. Henkilöstömäärän vähennys ja talouden tasapainottamistoimet etenevät valtuustosopimuksessa linjattujen tavoitteiden mukaisesti. Henkilöstöhallinnon työtehtäviin vaikuttavat meneillään oleva rakennemuutos ja vuoden aikana voimaan astuvat lainsäädännön sekä virka- ja työehtosopimusten 2014-2016 muutokset. Kaupunkistrategiaan määriteltyjen, henkilöstöä koskevien tavoitteiden arkeen saattamiseksi valmistelussa on henkilöstöohjelma, jolla pyritään ennakoivasti ja tarvelähtöisesti varmistamaan niiden toteutuminen ja seuranta strategiakaudella. Vuonna 2014 toteutuneiden lakimuutosten myötä käynnistettyä henkilöstö- ja koulutussuunnittelua jatketaan tavoitteena saada se palvelemaan niin tämänhetkisiä kuin rakennemuutoksenkin myötä ajankohtaistuvia osaamisen kehittämisen tarpeita. Yhdenvertaisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen voimaan astuminen 1.1.2015 asettaa vaatimuksen kaupungin tasa-arvo-ohjelman päivittämiselle. Toisiaan sekä palvelurakenneuudistusta tukevaa henkilöstöohjelmaa, lakisääteistä henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa sekä tasa-arvo-ohjelmaa valmistellaan yhteistoiminnassa talousarviovuonna samalla, kun palvelurakenneuudistusta koskevaa lakisääteistä yhteistoimintamenettelyä jatketaan. Keskeistä on toimintaympäristön muutokset huomioiden toteuttaa valmistelu avoimesti ja saattaa toimenpiteet käytäntöön vastuullisesti, henkilöstön hyvinvoinnista huolehtien. Tietohallinnossa toteutetaan opetuspuolen tietoteknisen ympäristön uudelleen organisointi liittyen ammatillisen koulutuksen siirtymiseen. Kulunvalvonnan ja työaikaseurannan laajentaminen kaupungin kiinteistöissä jatkuu ja käytössä olevien ohjelmistojen, puhelinliittymien ja tietoteknisen ympäristön järkeistäminen etenee vastaamaan nykyistä tarvetta. Samalla pyritään alentamaan tietohallinnon sekä koko kaupungin kokonaiskulua. Rakennemuutos on kohdellut aluettamme todella kovalla kädellä. Rakennemuutos on aiheuttanut alueella toimiville ja/tai tänne etabloituville yrityksille täysin uusia haasteita. Toimintaympäristön, yritysten toimintatapojen ja yhteistyön kehittäminen nousevat keskeisiksi osiksi Kemijärven alueen yritysten kilpailukykyä. Rakenteellisten muutosten lisäksi, on viimeisten vuosien aikana yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Uudet teknologiat, tietotekniset ratkaisut tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia niin päivittäisten rutiinien kuin markkinoinnin ja viestinnän toteutukseen. Perinteisillä toimintamalleilla ja -tavoilla toimineet yritykset joutuvat uudelleen arvioimaan toimintaansa kasvaneiden asiakasodotusten ja toimintaympäristön vaatimusten myötä.
Ohjelmakauden vaihtuminen tuo maaseutuyrittämiseen merkittäviä muutoksia. Maaseutuyritysten erikoistuminen ja yrityskoon kasvu jatkuu. 5. TOIMINNAN PAINOPISTELAUEET V. 2015 Hallinto-osaston painopistealueena on Kemijärven kaupungin elinvoimaisuuden parantaminen ja kaupunkiorganisaation kehittäminen ja toiminnan tehostaminen. Tähän liittyen hallinto-osasto vastaa elinkeino- ja maaseutupalveluista sekä koordinoi ja ohjaa kaupungin toimintojen ja henkilöstön tehtävien läpikäyntiä yhdessä muiden osastojen kanssa. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluprosesseja määritellään ja esitykset toiminnan rakenteiksi valmistellaan osana palvelurakenneuudistusta. Tukipalvelut organisoidaan toimimaan paremmin johtamisen tukena tavoitteena toiminnan tuloksellisuuden parantaminen. Tietohallinnon painopistealueet ovat tavoiteorganisaation mukaisen tietohallinnon uudelleen organisointi, sisäisten tukipalveluiden järjestäminen ennakoimaan tulevaa eläköitymistä, tietohallinnon prosessien tarkentaminen, tietoteknisen osaamisen parantaminen ja investointien järkevä suunnittelu koko organisaatiossa, sisäisen valvonnan tehostaminen sekä tietohallinnon kulujen järkeistäminen. Painopistealueena kehittämisessä on työllisyys- ja elinkeinostrategia mukaiset päätoimialat. Painopistealueina ovat matkailu, kauppa- ja palvelut sekä mekaaninen puunjalostus. Erityistä huomiota kiinnitetään myös Kemijärven kaupunkikeskustan kehittämiseen, Kylien elinvoimaisuuden kehittämiseen, luonnontuotteiden hyödyntämiseen sekä tuotannollisten toimialojen kehittämiseen. 6. MÄÄRÄRAHAT OSASTOITTAIN, TULOSALUEITTAIN JA TULOSYKSIKÖITTÄIN 100 Vaalit 1000 Vaalit KS 2014 KES 2015/ Muutos Muutos TA+LTA 2014 TA 2015 % MENOT -6 960-7 200 240 3,4 TULOT 13 300 13 300 NETTOMENO 6 340 6 100 240-3,8 150 Tilintarkastus 1500 Tilintarkastus MENOT -27 780-23 930-3 850-13,9 NETTOMENO -27 780-23 930-3 850-13,9 200 Yleishallinto 2000 Yleisjohto MENOT -378 600-415 790 37 190 9,8 NETTOMENO -378 600-415 790 37 190 9,8 2010 Yhteisöpalvelut MENOT -227 600-257 760 30 160 13,3 NETTOMENO -227 600-257 760 30 160 13,3
2020 Hallinto-, henkilöstö- ja talouspalvelut MENOT -1 722 870-1 743 140 20 270 1,2 TULOT 387 380 392 030-4 650 1,2 NETTOMENO -1 335 490-1 351 110 15 620 1,2 2030 Muu yleishallinto MENOT -330 210-699 780 369 570 111,9 TULOT 48 730 48 730-100 NETTOMENO -281 480-699 780 418 300 148,6 2040 Joukkoliikenne MENOT -338 500-347 500 9 000 2,7 TULOT 106 000 115 000-9 000 8,5 NETTOMENO -232 500-232 500 0 2050 Tietohallinta- ja viestintäpalvelut MENOT -1 045 690-1 331 830 286 140 27,4 TULOT 13 000 11 500 1 500-11,5 NETTOMENO -1 032 690-1 320 330 287 640 27,9 230 Elinkeinojen edistäminen 2300 Elinkeinopalvelut MENOT -606 800-582 580-24 220-4 TULOT 7 000 15 000-8 000 114,3 NETTOMENO -599 800-567 580-32 220-5,4 2320 Kehittämishankkeet MENOT -507 280-227 390-279 890-65,2 TULOT 300 280 52 390 247 890-82,6 NETTOMENO -207 000-175 000-32 000-15,5 2330 Maaseutupalvelut MENOT -151 150-149 870-1 280-0,8 TULOT 33 150 33 150 NETTOMENO -118 000-116 720-1 280-1,1 Osasto Yhteensä MENOT -5 343 440-5 786 770 443 330 8,3 TULOT 908 840 632 370 276 470-30,4 NETTOMENO -4 434 600-5 154 400 719 800 16,2
7. KÄYTTÖSUUNNITELMA TP 2013 TPE 2014 TA 2015 KS 2015 alakohdit. TOIMINTATUOTOT 884 250 908 597 632 370 632 370 Myyntituotot 300 596 295 668 330 730 Maksutuotot 373 283 350 Tuet ja avustukset 554 557 566 205 287 390 Vuokratuotot 26 820 45 286 12 400 Muut toimintatuotot 1 904 1 156 1 500 TOIMINTAKULUT -5 235 505-5 477 929-5 786 770-5 786 770 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -1 179 756-1 254 583-1 012 230 Eläkekulut -301 613-299 730-280 110 Muut henkilösivukulut -48 031-49 283-55 500 Henkilöstökulut yhteensä -1 529 400-1 603 596-1 347 840 Palvelujen ostot -2 687 996-2 800 358-3 529 050 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -60 326-31 673-32 840 Avustukset -466 304-554 004-359 260 Vuokrat -477 029-479 835-495 130 Muut toimintakulut -14 450-8 462-22 650 TOIMINTAKATE -4 351 255-4 569 332-5 154 400-5 154 400
Avustukset: talousarvio v 2015 Avustukset 2 015 2014 Oppisopimusavustukset 5 000 8 000 Metsätaloussuunnitelmat 1 500 2 000 Kemijärven matkailuyhdistyksen markkinointiavustus 27 500 20 000 Pyhä-Luosto matkailuyhdistyksen markkinointiavustus 27 500 20 000 Yrittäjäpalkinnot 1 000 1 000 Kemijärven Moottorikerho ry / Giant 4 000 4 000 Kemijärven Moottorikerho ry / SnowCross/lumetus 1 000 1 000 Kemijärven Moottorikerho ry / museo 4 000 5 000 Kemijärven Moottorikerho ry / Papatuspäivät 4 000 5 000 Kemijärven Urheilijat ry / Yukigassen 7 500 7 500 RuskaSwing 4 000 4 000 Kemijärven Kuvanveistoviikot ry 25 500 5 000 Taivaantulet kevyen musiikin tapahtuma 8 000 8 000 Lentopallotapahtuma, Team Lakkapää 2 500 Kemppateatterin tapahtuma-avustus 2 000 Naavan avustus (infonpalkkaus) 15 000 15 000 Kemijäven Kehitys Oy:n tapahtumantuotanto (sis.osto) 30 000 60 000 Joulun avaus, uuden vuoden juhla. 7 000 Haukiviikko 13 000 Yöttömän Yön Soutu tapahtuma 7 500 Kemijärvi viikko/kemijärvi päivät 2 500 Metsäpäivät YHTEENSÄ 135 500 170 000
PROJEKTIT 2015 Oma osuus/v Nimi Hankeaika Hallinnoija Rahoittaja 2015 Päätös Itä-lapin kiviainesprojekti 1.4.2015-31.12.2015 Itä-Lapin Kuntayhtymä Lapin liitto 5 699 VARAUS 2015 KÄYNNISTETTÄVIIN HANKKEISIIN, Kuntayhtymä 1.1.2015-31.12.201 5 Itä-Lapin kuntayhtymä ELY 15 045 Pohjoisimman Lapin Leader ry maaseudun kehittämishankkeiden kuntarahoitusosuus 31.12.2014 Pohjoisimman Lapin Leader Ry EU, valtio, kunnat 63 978 KH 264 23.10.2006 Hyvinvointialan naisyrittäjyys lappiin 31.12.2014 Lapin Yliopisto ELY Invest In Lapland II 2015-2017 Rovaniemen Kehitys Oy lapin liitto / Ely 5 370 EcoCool 1.10.2014-30.6.201 5 Elinkeino lapin liitto 11 267 Salla-Kantalahti ratatyöryhmän tukeminen 3.4.2012-31.12.201 5 KJ / Itä-Lapin kuntayhtymä EMPI 6 000 KH 374 25.11.2013 Itä-lapin Sähköisen toimintaympäristön kehittäminen (SLK2) 1.1.2014-31.4.2015 Elinkeino-osasto ELY 9 100 KH 309 14.10.2013 Teollisuuden toimintaedellytysten selvityshanke/pohjois-suomi Toteuttaja Metsäkeskus ELY 40 000 Sopimus Lapin yliopiston, Metsähallituksen, Kemijärven kaupungin ja Pelkosenniemen kunnan tutkimusyhteistyöstä 2014-2016 Lapin yliospisto 3000 Varaus uusille hankkeille 60 000 219 459 Yhteensä