TERVETULOA KOULUTUKSEEN! Vuosiluokkiin sitomaton esi- ja alkuopetus Kuopiossa
ESI- JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN VASTAAMAAN TULEVAISUUDEN VAATIMUKSIA Vuosiluokkiin sitomattoman esi- ja alkuopetuksen opetussuunnitelman laatiminen ja toiminnan laajentaminen OKM/Kuopion kaupunki Hanketyöntekijä Tuula Koivukangas, Martti Ahtisaaren koulu
ROHKEUTTA KOKEILLA UUTTA! HTTPS://WWW.YOUTUBE.COM/WATCH?V=HKSRXGWK- AK
MITÄ ON VSOP TOIMINTA KUOPIOSSA? LAADUKASTA YLEISTÄ TUKEA: (varhaisen tuen ja puuttumisen keinojen tehostaminen (pedagogiikka tuen muotona) esi- ja alkuopetuksessa vähentäen näin tehostetun ja erityisen tuen tarvetta jatkossa) UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MUKAISTA TOIMINTAA: (lapsen osallistaminen oppimisessaan, yksilöllisen opintopolun suunnittelu oppimiskokonaisuuksien kautta, yhteistyö koulun ja esikoulun aikuisten kesken ja resurssin käytön uudelleensuunnittelu, koulumotivaation lisääminen, työtapojen ja oppimisympäristöjen kehittäminen, arvioinnin kehittäminen jne.) LEIKKIÄ OPINTOKOKONAISUUKSIA (muodostuvat esiopetuksen oppimiskokonaisuuksista) HETEROGEENISIÄ PIENRYHMIÄ OMATAHTISUUTTA, ITSEOHJAUTUVUUTTA, LUOTTAMUKSEN KEHÄÄ TORNEJA
VSOP EI OLE ERITYISOPE- TUKSEN JA YLEISOPE- TUKSEN VÄLIMUOTO EI KOULUMAISTE- TA VAAN ESIKOULU- MAISTETAAN
NO MITENKÄ SITTEN?
1.RAKENTEET, RESURSSIT, VASTUUT Esi- ja alkuopetuksen yhteinen työ Kuopiossa on: 1. VSOP yhteistoimintaryhmiä (esi+1+2 luokat),toimivat yhdessä päivittäin (esim. Kaveri luokka) 2. VSOP toimintaa, jossa erillisissä tiloissa toimiva esi- ja alkuopetus tekevät yhteistyötä esim. 2x/viikko (väh. 1 Torni käytössä, leikki oppimismenetelmänä, opintokokonaisuudet ja heterogeeniset pienryhmät) 3. Vuosiluokkiin sidottua alkuopetusta, jossa esi- ja alkuopetuksen yhteistyökäytänteet määrittyvät kaupungin yhteistyösopimuksen mukaisesti ja laaditaan vuosittain tiimin yhteistyösuunnitelmassa
VSOP tiimin voi muodostaa: - luokanopettaja(t) (ovtes, opsan mukaisten tavoitteiden mukaisen opetuksen järjestämisestä vastaaminen) - laaja-alainen erityisopettaja (ovtes, opetuksesta ja tarvittaessa kartoituksista vastaaminen yhteistyössä luokanopettajan kanssa) - koulunkäynnin ohjaaja (kvtes, luokanopettajan työparina toimiminen, lasten avustaminen ja ohjaaminen kasvussa ja oppimisessa) - lastentarhanopettaja (kvtes, erityisesti esiopetusikäisen lapsen opsan mukaisten tavoitteiden mukaisen opetuksen järjestämisestä vastaaminen) - lastenhoitaja (kvtes, lastentarhanopettajan työparina toimiminen, lasten avustaminen, ohjaaminen ja tukeminen kasvussa ja oppimisessa) - VSOP toiminnasta kuten yksikön muustakin toiminnasta vastaa rehtori ja päiväkodin johtaja, jotka yhdessä päättävät resurssin kohdentamisesta ja VSOP ryhmän muodostamisesta sekä aikuisten että lasten osalta.
2. OPINTOKOKONAISUUDET (ESIOPETUKSEN OPPIMISKOKONAISUUDET) JA TUNTIJAKO KUOPION VSOP:SSA OPPIMISKOKONAISUUDET TAVOITTEET JA SISÄLLÖT sekä laaja-alainen osaaminen VSOPssa VVH/ yht. 19+ Kuopion 1 lisätunti koulukohtaisen päätöksen mukaisesti ILMAISUN MONET MUODOT (musiikki, käsityö, kuvataide, suullinen ja kehollinen ilmaisu) Esi- ja alkuopetuksen kuntakohtaiset opetussuunnitelmat 4 vvh KIELEN RIKAS MAAILMA (äidinkieli ja kirjallisuus, vuorovaikutus) vuorovaikutustilanteissa toimiminen tekstien tulkitseminen tekstien tuottaminen kieli, kirjallisuus ja kulttuuri Esi- ja alkuopetuksen kuntakohtaiset opetussuunnitelmat 7vvh MINÄ JA MEIDÄN YHTEISÖMME (etiikka, uskonto, yhteiskunnalliset asiat) Esi- ja alkuopetuksen kuntakohtaiset opetussuunnitelmat 1vvh TUTKIN JA TOIMIN YMPÄRISTÖSSÄNI (matematiikka, ympäristöoppi, teknologia) matematiikka: ajattelun taidot luvut ja laskutoimitukset geometria ja mittaaminen tietojenkäsittely ja tilastot Esi- ja alkuopetuksen kuntakohtaiset opetussuunnitelmat 5vvh KASVAN JA KEHITYN (liikunta, turvallisuus, hyvinvointi) Esi- ja alkuopetuksen kuntakohtaiset opetussuunnitelmat 2vvh
3. OPPIMISYMPÄRISTÖT Luodaan sosiaalisesti, psyykkisesti ja fyysisesti turvallinen oppimisympäristö, jossa on mahdollista oppia omien tavoitteiden mukaisesti yhteisöllisesti eri-ikäisten lasten ja useaa eri ammattiryhmää edustavien aikuisten kanssa ja ohjauksessa. Oppimisympäristö tukee yksilöllisen etenemisen mahdollisuutta. Oppimisympäristö mahdollistaa monipuolisten työtapojen käyttämisen. Oppimisympäristö on osa laadukasta yleistä tukea. https://www.youtube.com/watch?v=fhmpij49umc (1:53)
Oppimista tukeva oppimisympäristö (Taylor,2009) koulu on organisoitunut pienemmiksi oppimisyhteisöiksi (tiimit) toimitaan yhteistoiminnallisesti sosiaalista vuorovaikutusta tuetaan toisista välittäminen liittyy koulukulttuuriin yhteiset tilat ovat joustavasti kalustettuja erilaisia tiloja voi käyttää joustavasti yhteydet oikeaan elämään ja yhteiskuntaan/yrityksiin projektioppimisen menetelmät päivänvalon hyödyntäminen sähköisen valaistuksen taiteellinen käyttö akustinen suunnittelu (kuuluvuus/häiritsevyys) luonnon ja ympäristön hyödyntäminen opetuksessa 7.2.2016 Tekijän nimi Raija Kattilakoski https://www.youtube.com/watch?v=pbnnbq5hbk8
4. TYÖTAVAT Leikki Toiminnallisuus Itsenäinen/omatahtinen eteneminen Pienryhmät Oppimisen kaikkiallisuus Jne
5. ARVIOINTI ARVIOINNIN KAKSI TEHTÄVÄÄ 1. Opetuksen (oppimisympäristöt, työtavat) kehittäminen lasten pedagogisiin tarpeisiin ja oppimiseen soveltuvaksi
2. Lapsen oppimisen ja oppimaan oppimisen taitojen edistymisen seuranta ja tukeminen
ARVIOINTI VSOP:SSA oppimisympäristö ja toimintakulttuuri, jossa oppimista ja arviointia tapahtuu vuorovaikutuksessa, toiminnassa, havainnoiden, itsearvioiden, vertaisarvioiden ja osaamista eri tavoin näyttäen https://sway.com/gr4qygvu53lqmsbg
MILLOIN? MITÄ? MITEN? KUKA? ELO-SYYSKUU Alkukartoitus ja pedagogisten tarpeiden tunnistus: matematiikka Arvioinnin järjestäminen leikissä ja oppimisessa havainnoiden Tarvittaessa kartoitusmenetelminä esim.mavalka 3, VaNe materiaalin arviointiosuus, LukiMat materiaalin arviointiosuus, hajotelmakoe kelto/ela lo/lto ELO-SYYSKUU Alkukartoitus ja pedagogisten tarpeiden tunnistus: lukeminen ja kirjoittaminen Arvioinnin järjestäminen leikissä ja oppimisessa havainnoiden Tarvittaessa kartoitusmenetelminä esim.venny kartoitus, Armi materiaalin Kari kertoo teksti, Kielireppu kelto/ela lo/lto SYYS- LOKAKUU Edistymisen seuranta ja tavoitteet syyslukukaudelle (lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka, oppimaan oppimisen taidot) Torni Oppimissuunnitelma/hojks ryhmän opetusvastaava aikuinen/huolt ajat/lapsi ELO- JOULUKUU oppimisen seuranta Havainnoinnit, itse- ja vertaisarviointi, portfoliot ryhmän aikuiset lapsi itse ryhmän muut lapset MARRAS- TAMMI-KUU Edistymisen seuranta tavoitteet kevätlukukaudelle (väliarviointi) Kaikki oppimiskokonaisuudet ja oppimaan oppimisen taidot Torni Kuopion kaupungin 1. luokan oppimiskeskustelukäytänne Oppimissuunnitelma/hojks ryhmän opetusvastaava aikuinen/huolt ajat/lapsi
LUKEMINEN 18. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi 17.Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja 16.Luet ja ymmärrät erilaisia tekstityyppejä 15.Luet itsenäisesti kokonaisia kirjoja 14.Luet ja ymmärrät lyhyitä juonellisia tarinoita 13.Ymmärrät ja muistat lukemasi 12.Luet lyhyitä virkkeitä Olet suorittanut Lukudiplomin 11.Luet äänteet sanoiksi 10.Luet äänteet tavuiksi 9.Osaat yhdistää kuulemasi äänteet sanoiksi 8.Osaat nimetä sanan loppuäänteen 18 7.Osaat nimetä sanan alkuäänteen 17 6.Osaat nimetä pienaakkoset 16 5.Osaat kirjain-äännevastaavuuden 15 4.Osaat nimetä suuraakkoset 3.Ymmärrät lukemisen merkityksen 2. Ymmärrät, miten puhe muutetaan kirjoitetuksi kieleksi ja kirjoitettu kieli puheeksi 1.Ymmärrät, että puheen voi jakaa sanoihin, 9 10 14 11 13 12 tavuihin ja äänteisiin 8 7 Lukunopeus 6 5 60san. 80san. 100 san. 3 4 2 1
TOIMINTAA KÄYNNISTETTÄESSÄ YHTEISEN YMMÄRRYKSEN LUOMINEN ON ENSISIJAISTA MITEN MEIDÄN RYHMÄSSÄMME TOTEUTUVAT:
1. OPPIMAAN OPPIMISEN TAITOJEN KEHITTÄMINEN; ITSEOHJAUTUVUUS JA ITSESÄÄTELY, YHDESSÄ TEKEMISEN TAITOJEN HARJOITTELEMINEN; LUOTTAMUKSEN KEHÄ https://www.youtube.com/watch?v=n- F5X87rPqE
2. HETEROGEENISTEN PIENRYHMIEN TOIMINTA
3. VALINNAN MAHDOLLISUUS, OSALLISUUDEN KOKEMUS JA SISÄINEN MOTIVAATIO
4. VSOP AJATTELUN MUKAISET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA OPPIMATERIAALIT Kestävä oppiminen Kiinnostus Oppiminen Altistus
5.KÄÄNTEINEN OPPITUNTI (FLIPPED LEARNING), ENSIN TOIMINTA, SITTEN KOONTI https://www.youtube.com/watch?v=dep6mcnbh_c
6. VIIKKOTAVOITETYÖSKENTELY (TAVOITTEEN ASETTAMINEN, TYÖSKENTELYN SUUNNITTELU, ARVIOINTI)
VIIKKOTAVOITTEET MATEMATIIKASSA
7. OPETTAJAN ROOLI (OPETTAJIEN YHTEISTYÖ, ASEMOINTI ARJESSA) "Aina kun opetamme lapselle jotakin, estämme häntä keksimästä sitä itse. Ja kuitenkin se, minkä sallimme hänen keksiä omin päin, säilyy hänessä kiistattomasti hänen elämänsä loppuun asti." (Jean Piaget)
VERKKOSIVUT HTTPS://PEDA.NET/KUOPIO/P/EJKY/VSOP KIITOS!!