Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu ja rakentaminen sekä Riihikosken ja Elisenvaaran yhtenäiskoulujen toiminnan käynnistyminen

Samankaltaiset tiedostot
Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu ja rakentaminen sekä Riihikosken ja Elisenvaaran yhtenäiskoulujen toiminnan käynnistyminen

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Riihikosken yhtenäiskoulun esisuunnitelman ja luonnospiirustusten hyväksyminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Taipalsaaren sairaala-alueen ostaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Seutukirjasto 127/36.361/2016. Siv 54

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Tammelan kunnan tuloveroprosentin sekä kiin teis tö ve ro pro sen tit.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Koulutuslautakunnan vuoden 2017 talousarvio- ja vuosien taloussuunnitelmaesitys

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

ILME-hankkeen lisämäärärahan hakeminen lopputöiden maksamista varten

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Suunnitelma perusopetuksen järjestämisen kehittämiseksi

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Aloite esityslistan liitteenä.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Lukiokoulutuksen tulevaisuuden järjestäminen

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014


Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Transkriptio:

Kunnanhallitus 68 21.03.2017 Kunnanvaltuusto 18 03.04.2017 Riihikosken yhtenäiskoulun suunnittelu ja rakentaminen sekä Riihikosken ja Elisenvaaran yhtenäiskoulujen toiminnan käynnistyminen 112/10.06/2015 Khall 21.03.2017 68 Yhtenäiskouluhankkeessa etenemiseksi on kunnanhallituksen 10.10.2016 ko kouk sen jälkeen tehty selvitystyötä Pöytyän kunnan taloudellisen ti lanteen tarkastelemiseksi sekä ohjaamiseksi (tilinpäätökset 2012 -ti lin pää tösen nus te 2016 sekä tulevat vuodet 2017-2021) koulujen rakentamisen inves toin ti kus tan nus ten alentamiseksi (laaditut raportit esityslistan oheis mate ri aa li na). Sel vi tys ten perusteella Riihikosken yhtenäiskoulu on al ku vaihees sa mahdollista to teut taa päätettyä pienemmällä tilamitoituksella ti la ohjel maa tarkistaen ja Au vais ten koulukiinteistöä osana yhtenäiskoulun tiloja hyö dyn täen. Käy tän nös sä Riihikosken yhtenäiskoulun 1.- 2. vuosiluokkien ope tus jär jes tettäisiin tällöin Auvaisten yksikössä ja 3.-9. vuosiluokkien ope tus Rii hi kos ken yk si kös sä. Ratkaisu antaisi mahdollisuuden olemassa ole vien tilojen hyö dyn tä mi seen osana yhtenäiskoulun tiloja. Ratkaisu olisi vä li ai kai nen, ja sen myön tei se nä puo le na voidaan pitää kohti päätettyä, perus tel tua yh te näis kou lu ra ken net ta etenemistä. Riihikosken yh te näis kou lun yhteyteen suunniteltu val mis tus keit tiö toteutettaisiin erillisenä kes kus keit tiönä. Riihikosken yhtenäiskoulun tilojen valmistuminen SR-urakkana on ta voittee na siten, että koulun toiminta voisi käynnistyä 1.8.2018. Ra ken nus hankkeen viivästyessä yhtenäiskoulun toiminta voisi joka tapauksessa käyn nistyä kyseisestä ajankohdasta lähtien liitteenä olevan ai ka tau lu suun ni tel man ja toimintamallin lähtökohdin. Kunnanvaltuuston 27.4.2015 39 päät tä män mukaisesti Auvaisten, Mustanojan ja Riihikosken koulujen toi min ta vastaavasti päättyisi samasta ajankohdasta lukien. Elisenvaaran yhtenäiskoulun toiminnan suunnitellaan Elisenvaaran op pimis kes kuk seen sijoittuvien Elisenvaaran koulun, Elisenvaaran lukion ja Auran laak son kansalaisopiston pikaisesti tarvitsemien korvaavien tilojen myötä aloittavan toimintansa väliaikaisissa väistötiloissa 1.8.2018. Yh te näiskou lun 1.-2. vuosiluokkien opetus sijoittuisi tällöin Kyrön yksikköön, ja 3.-9. vuosiluokkien opetus Elisenvaaran yksikköön. Kunnanvaltuuston 27.4.2015 39 päättämän mukaisesti Heikinsuon, Kaulanperän, Kyrön ja Eli sen vaaran koulujen toiminta vastaavasti päättyisi samasta ajankohdasta lu kien. Valmistelijat: kunnanjohtaja ja sivistysjohtaja Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, 1. että Riihikosken yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1.8.2018 alkaen se kä Elisenvaaran yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1.8.2018 alkaen. Au vais ten, Mustanojan, Heikinsuon, Kaulanperän, Kyrön ja Rii hi kosken koulujen samoin kuin Elisenvaaran koulun toiminta päättyy kun-

nan val tuus ton 27.4.2015 39 päätöksen mukaisesti samasta ajan kohdas ta lu kien. Riihikosken yhtenäiskoulu tulee muodostumaan kahdesta yksiköstä: Au vais ten yksiköstä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä Rii hi kos ken yksiköstä, jossa järjestetään 3-9 luokkalaisten opetus. Riihi kos ken yksikköön tulevat sijoittumaan myös Oripään kunnan 7-9 luok kien oppilaat 1.8.2018 alkaen. Elisenvaaran yhtenäiskoulu tulee muodostumaan kahdesta yksiköstä: Ky rön yksiköstä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä Elisen va ran yksiköstä, jossa järjestetään 3-9 luokkalaisten opetus. Elisenvaaran yhtenäiskoulun suunnittelu aloitetaan syksyllä 2017 ja kou lun pysyvät tilat otetaan käyttöön viimeistään vuoden 2021 lopussa väis tö ti la vuok rauk sen päättyessä. 2. että kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi ja hyväksyy Riihikosken yh tenäis kou lun Riihikosken yksikön päivitetyn tilaohjelman vaihtoehto 3 mu kai ses ti (vanhan koulun sisätilojen tehokas käyttö, vuosiluokat 3-9), päi vi te tyn hankesuunnitelman ja kustannusarvion noin 8 miljoonaa euroa (sisältää irtokalusteet ja av-lisän). 3. että Riihikosken yksikön osalta rakennusurakan valmistelutoimet aloite taan välittömästi. Uuden Riihikosken yksikön tulisi olla käytössä syksyl lä 2018; 4. että Riihikosken yksikön rakentaminen toteutetaan suunnittele ja raken na (SR)-kokonaisurakkana hankkeen haastavan aikataulun ja ti late hok kuu teen liittyvien erityistavoitteiden saavuttamiseksi. SR-urakkaa var ten laaditaan niin tarkat määrittelyasiakirjat, että hanke voi daan kilpai lut taa puhtaasti hinnan perusteella; 5. että kunnan ruokapalveluissa käynnistetään uudelleenorganisointi ja uu den rakennettavan keskuskeittiön osalta tehdään kevään 2017 ai kana erillinen päätös. Käsittely: Hilkka Lindgren ehdotti Mirjami Flemmichin kannattamana pää tös eh do tuksen 1. kohdan toiseen kappaleeseen seuraavaa muutosta: Riihikosken yh te näis kou lu tulee muodostumaan yhdestä yksiköstä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä 3-9 luokkalaisten opetus. Riihikosken yk sikköön tulevat sijoittumaan myös Oripään kunnan 7-9 luokkien oppilaat 1.8.2018 alkaen. Pasi Lepistö kannatti Lindgrenin ehdotusta ja lisäksi hän ehdotti, että erityis ope tus ta vaativia oppilaita varten kuntaan perustetaan oma yksikkö tai vaih to eh toi ses ti hyödynnetään jo olemassa olevaa. Sanna Pitkänen ehdotti 1.kohdan viimeiseksi kappaleeksi seuraavaa lisäys tä: Elisenvaaran yhtenäiskoulun suunnittelu aloitetaan syksyllä 2017 ja koulun pysyvät tilat otetaan käyttöön viimeistään vuoden 2021 lopussa

väis tö ti la vuok rauk sen päättyessä. Ehdotusta kannativat Ari Hellstén, Rauno Kajander ja Veikko Niittymaa. Kunnanjohtaja Anu Helin muutti päätösehdotusta niin, että Sanna Pitkäsen eh dot ta ma lisäys tulee kunnanjohtajan päätösehdotukseen. Puheenjohtaja totesi, että Pasi Lepistön ehdotus raukesi kan nat ta mat to mana. Puheenjohtaja esitti toimitettavksi nimenhuutoäänestyksen siten, et tä kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen kannalla olevat äänestävät "jaa" ja Lindgreenin ehdotuksen kannalla olevat "ei". Äänestysesitys hy väksyt tiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 "jaa"-ääntä (Hellstén, Ka jander, Niittymaa, Pitkänen, Rantala, Wärri) ja 4 "ei"-ääntä (Flemmich, Ke lonie mi-hurt ti la, Lepistö, Lindgren). Puheenjohtaja totesi kun nan hal li tuk sen hyväksyneen äänin 6-4 kunnanjohtajan muuetun päätösehdotuksen. Päätös: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, 1. että Riihikosken yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1.8.2018 alkaen se kä Elisenvaaran yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa 1.8.2018 alkaen. Auvaisten, Mustanojan, Heikinsuon, Kaulanperän, Kyrön ja Riihi kos ken koulujen samoin kuin Elisenvaaran koulun toiminta päättyy kun nan val tuus ton 27.4.2015 39 päätöksen mukaisesti samasta ajan koh das ta lukien. Riihikosken yhtenäiskoulu tulee muodostumaan kahdesta yksiköstä: Au vais ten yksiköstä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä Rii hi kos ken yksiköstä, jossa järjestetään 3-9 luokkalaisten opetus. Rii hi kos ken yksikköön tulevat sijoittumaan myös Oripään kunnan 7-9 luok kien oppilaat 1.8.2018 alkaen. Elisenvaaran yhtenäiskoulu tulee muodostumaan kahdesta yk si köstä: Kyrön yksiköstä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä Eli sen va ran yksiköstä, jossa järjestetään 3-9 luokkalaisten opetus. Elisenvaaran yhtenäiskoulun suunnittelu aloitetaan syksyllä 2017 ja kou lun pysyvät tilat otetaan käyttöön viimeistään vuoden 2021 lo pussa väistötilavuokrauksen päättyessä. 2. että kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi ja hyväksyy Riihikosken yhte näis kou lun Riihikosken yksikön päivitetyn tilaohjelman vaihtoehto 3 mu kai ses ti (vanhan koulun sisätilojen tehokas käyttö, vuosiluokat 3-9), päivitetyn hankesuunnitelman ja kustannusarvion noin 8 mil joonaa euroa (sisältää irtokalusteet ja av-lisän). 3. että Riihikosken yksikön osalta rakennusurakan valmistelutoimet aloite taan välittömästi. Uuden Riihikosken yksikön tulisi olla käytössä syk syl lä 2018; 4. että Riihikosken yksikön rakentaminen toteutetaan suunnittele ja raken na (SR)-kokonaisurakkana hankkeen haastavan aikataulun ja tila te hok kuu teen liittyvien erityistavoitteiden saavuttamiseksi. SR-urakkaa varten laaditaan niin tarkat määrittelyasiakirjat, että hanke voi-

daan kilpailuttaa puhtaasti hinnan perusteella; 5. että kunnan ruokapalveluissa käynnistetään uudelleenorganisointi ja uu den rakennettavan keskuskeittiön osalta tehdään kevään 2017 aika na erillinen päätös. Kvalt 03.04.2017 18 Pöytäkirjamerkintä: Hilkka Lindgren ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Käsittely: Kokouksen aluksi Raila Oksanen ja Mikko Kaira FCG:stä esittelivät Sky pen välityksellä Riihikosken koulun tilaohjelman. Pasi Lepistö teki poikkeavan päätösehdotuksen. Elisenvaaran koulun si säil ma on gel mat heikentävät merkittävästi lasten oikeuksien toteutumista. Jokai sel la lapsella on oikeus opetukseen, terveelliseen opiskeluympäristön ja par haa seen mahdolliseen terveydentilaan. Elisenvaaran koulu tulee viedä lop puun ja sen jälkeen katsotaan, mihin kunnalla on varaa. Riihikosken kou lua laajennetaan sen verran, että omilla oppilailla on riittävät tilat sekä pi de tään kyläkoulut toiminnassa. Jarno Laukkanen kannatti Lepistön esitys tä. Veikko Niittymaa teki poikkeavan esityksen päätösehdotuksen 1. kohdan en sim mäi seen kappaleeseen siten, että Riihikosken yhtenäiskoulu aloittaa toi min tan sa 1.8.2018 alkaen, kun uusi koulu on valmis. Elisenvaaran yh tenäis kou lu aloittaa toimintansa, kun uudet koulutilat saadaan käyttöön. Auvais ten, Mustanojan, Heikinsuon, Kaulaperän, Kyrön ja Riihikosken koulut jat ka vat siihen saakka, kun oppilaat voivat siirtyä uusiin tiloihin Riihikosken ja Elisenvaaran yhtenäiskouluihin. Ilkka Ali-Rontti kannatti Niittymaan ehdo tus ta. Hilkka Lindgren teki muutosehdotuksen päätösehdotuksen kohdan 1. toiseen kappaleeseen si ten, että Riihikosken yhtenäiskoulu tulee muo dos tumaan yhdestä yk si kös tä, jossa järjestetään 1-2 luokkalaisten opetus sekä 3-9 luokkalaisten ope tus. Riihikosken yksikköön tulevat sijoittumaan myös Ori pään kunnan 7-9 luokkien oppilaat. Muutosesitys kohtaan kaksi siten, et tä kun nan val tuus to merkitsee tiedoksi ja hyväksyy Riihikosken yh te näiskou lun Rii hi kos ken yksikön tilaohjelman vaihtoehto 1. mukaisesti (vanhan kou lun si sä ti lo jen tehokas käyttö, vuosiluokat 1-9), päivitetyn han ke suun nitel man ja kus tan nus ar vion noin 8 miljoona euroa (sisältäen irtokalusteet ja av-li sän). Mir ja mi Flemmich kannatti Lindgrenin ehdotusta. Reijo Kullanmäki ehdotti päätösehdotuksesta poiketen, että si sä il ma on gelman vuoksi Elisenvaara rakennetaan ensin Kyrön koulun yhteyteen. Ky läkou lut säilytetään toistaiseksi, kunnes uudet tilat ovat valmistuneet. Rii hikos ken koulun rakentamiseen palataan, kun Elisenvaaran rakentaminen on valmis tu nut ja kunnan velanhoitokyky sen sallii. Puheenjohtaja päätti keskustelun. Kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajak si. Neuvottelutauon jälkeen puheenjohtaja avasi keskustelun uudelleen. Veik-

ko Niittymaa ilmoitti vetävänsä oman ehdotuksensa pois. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja selosti Lindgrenin ja Lepistön kanna te tut ehdotukset. Kullanmäen ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Puheen joh ta ja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että ensin ää nes te tään Lindgrenin ehdotus vastaan pohjaehdotus. Tämän jäl keen äänes te tään Lepistön ehdotuksesta (hylkäävä) en sim mäi ses sä ää nes tyk sessä voittanutta ehdotusta vastaan. Äänestysesitys hy väk syt tiin. Suoritetussa äänestyksessä kunnanhallituksen pohjaehdotus sai 18 ääntä ja Lindgrenin ehdotus 17 ääntä. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä. Kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi. Neuvottelutauon jälkeen äänestettiin Lepistön ehdotuksesta vastaan kunnan hal li tuk sen pohjaehdotus. Suoritetussa äänestyksessä kun nan hal li tuksen poh ja eh do tus sai 30 ääntä ja Lepistön ehdotus 5 ääntä. Ää nes tys luette lo on pöy tä kir jan liitteenä. Päätös: Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen pää tös eh do tuk sen.