Selvitys Ivalon tulvariskien pienentämiseksi kerran sadassa vuodessa toistuvassa tulvatilanteessa 26.2.2013 Laatijat: Jonna Partanen, Kaisa Kettunen
SELVITYS IVALON TULVARISKIEN PIENENTÄMISEKSI KERRAN SADASSA VUODESSA TOISTUVASSA TULVATILANTEESSA Asiakas Lapin ELY-keskus / Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue PL 8060 96101 Rovaniemi Konsultti WSP Finland Oy Kiviharjunlenkki 1 D 90220 Oulu Yhteyshenkilöt Yksikön päällikkö Jani Päivänen Ympäristökonsultointi GSM +358 400 560 626 Ympäristöasiantuntija Kaisa Kettunen Ympäristökonsultointi GSM +358 406 704 291 2 (53)
Sisältö Liitteet... 4 1 Johdanto... 5 2 Suunnittelutyö... 6 2.1 Selvitysalue... 6 2.2 Tiedottaminen... 7 3 Kohdealueen perustiedot... 8 3.1 Ivalojoen vesistöalue... 8 3.2 Hydrologiset tiedot... 8 3.3 Ivalojoen uoman pohjan korkeuden tarkastelu... 9 3.4 Suurtulvauhka... 9 3.5 Mitoitustulva ja vedenkorkeudet... 9 3.6 Tehdyt tulvasuojelutoimenpiteet... 11 4 Tulvasuojeluvaihtoehtojen esittely ja vertailu... 12 4.1 Tilapäiset tulvasuojelumenetelmät... 13 4.1.1 Hiekkasäkkivalli... 13 4.1.2 Pahvipaalivalli... 13 4.1.3 Siirrettävät suojaseinät... 13 4.1.4 Vesi- ja ilmatäytteiset suojavallit... 13 4.1.5 Tilapäiset maapenkereet... 14 4.2 Penkereet... 14 4.3 Ruoppaukset... 14 4.4 Kaavoitus... 15 4.5 Toimet valuma-alueen yläosissa... 15 4.5.1 Tulva-alueet... 15 4.5.2 Valunnansäätely valuma-alueella... 16 5 Esitetyt suojausvaihtoehdot kohdealueittain... 16 5.1 Tilapäiset tulvasuojausvaihtoehdot... 17 5.2 Tulvapenkereiden korottaminen... 19 5.3 Tulvapenkereiden rakentaminen... 22 5.4 Ruoppaukset... 22 5.5 Kaavoitus... 23 5.6 Tulvitusalueen rakentaminen... 24 5.6.1 Taajama 1... 24 3 (53)
5.6.2 Taajama 2... 28 5.6.3 Törmänen... 31 5.7 Eroosiosuojaukset... 34 5.8 Toimet valuma-alueen yläosissa... 34 5.9 Yhteenveto... 34 6 Selvitys kuivatekojärvien rakentamisesta NATURA alueelle... 35 7 Kustannus- ja vahinkoarvio... 38 7.1 Vahinkoarvio tulvahaitoille... 38 7.2 Kustannukset tulvasuojeluvaihtoehdoille... 38 7.3 Kustannusten yhteenveto... 43 8 Viranomaisten tehtävät tulvan aikana... 43 9 Tiedottaminen tulvatorjunnassa... 48 Lähdeluettelo... 50 Liitteet Liite 1 Ivalon alueen yleiskaava Liite 2 Taajama 1, poikkileikkaukset 1-25 Liite 3 Taajama 1, HEC-RAS tulokset Liite 4 Taajama 1, veden leviämismalli Liite 5 Taajama 2, veden leviämismalli Liite 6 Taajama 2, HEC-RAS tulokset Liite 7 Taajama 2, poikkileikkaukset 1-28 Liite 8 Törmänen, veden leviämismalli Liite 9 Kustannusarvio, rakennuksien lukumäärä vesisyvyysluokittain 4 (53)
1 Johdanto Lapin ELY-keskus teki tulvalain (620/2010) mukaisen arvioinnin tulvariskialueista omalla toimialueellaan. Arvioinnin perusteella maa- ja metsätalousministeriö nimesi Lapista viisi merkittävää tulvariskialuetta. Ivalon taajama luokiteltiin yhdeksi näistä. Merkittäville tulvariskialueille tulee tehdä tulvariskien hallinnan suunnitelma. Tämä selvitys toimii tausta-aineistona Ivalon taajaman tulvariskien hallintasuunnitelmaa valmistavalle työlle. Selvityksen tavoitteena on etsiä ne alueet, jotka ovat tulvaherkkiä laskennallisesti kerran 100 vuodessa esiintyvälle tulvalle ja esittää erilaisia suojauskeinoja sekä keinoja tulvariskin pienentämiseksi. 5 (53)
2 Suunnittelutyö 2.1 Selvitysalue Selvitysalueena on Ivalojoen tulvariskialueeksi luokiteltu alue Ivalon taajamasta ja sen läheisyydestä (kuva 1). Kuva 1. Ivalon tulvariskialue ja tulvaveden korkeudet 1/100 tulvakartassa Kerran 100 vuodessa toistuvassa tulvatilanteessa tulvavesi nousee Ivalon kirkonkylän havaintoasemalla korkeuteen 123,5 m mpy (havaintoasema Ivalon kirkonkylällä Ivalon sairaalan yläpuolella n. 1,5 kilometriä sillasta yläjuoksulle, tunnus 7101340). (Oiva - ympäristö- ja paikkatietopalvelu 2012) Ivalon taajamaan on rakennettu tulvapenkereitä estämään veden nousu taajaman alueelle. Vuoden 2005 tulvan jälkeen osaa olemassa olevista tulvapenkereistä korotettiin ja uusia rakennettiin. Ympäristöhallinnon Ivalon 1/100 tulvavaarakartan (2008) mukaan nykyiset tulvapenkereet suojaavat Ivalon taajaman alueesta valtatie 4 itäpuolen, Ivalojoen pohjoispuolen asutuksen ja Näverniemen asutuksen (kuva 2). Tulvasuojausta vailla 1/100 tulvatilanteessa ovat Ivalon taajaman valtatie 4:n länsipuoli, Törmäsen alue ja osittain Teponmäki. 6 (53)
Kuva 2. Ivalon tulvavedenkorkeus ja tulvasuojeltu alue kerran 100 vuodessa toistuvassa tulvatilanteessa 2.2 Tiedottaminen Selvitystyön yhteydessä pidettiin kaksi yleisötilaisuutta Ivalossa. Tilaisuuksista ilmoitettiin sanomalehti Inarilaisessa. Ensimmäinen yleisötilaisuus pidettiin Ivalon kunnanvirastotalolla toukokuun lopussa 31.5.2012. Tilaisuus pidettiin illalla ja tilaisuudessa oli paikalla 19 henkilöä. Tilaisuudessa Lapin ELY-keskuksen edustaja kertoi Ivalojoen tulvariskien alustavasta arvioinnista, tulvatyöryhmän työskentelystä ja aikataulusta. Konsultin edustaja kertoi konsultin aloittamasta selvityksestä pienentää Ivalon taajaman tulvariskiä kerran 100 vuodessa toistuvassa tulvatilanteessa. Esityksen jälkeen käytiin vilkasta keskustelua eri vaihtoehdoista, joilla Ivalojoen tulvariskejä voitaisiin pienentää. Toinen yleisötilaisuus pidettiin työn loppuvaiheilla 6.2.2013 Ivalon kunnanvirastotalolla iltatilaisuutena, paikalla oli 26 osallistujaa. Tilaisuudessa Lapin ELY-keskuksen edustaja kertoi tulvariskien hallinnan suunnittelun etenemisestä. Konsultin edustaja esitteli työn sisällön. Esitysten jälkeen käytiin keskustelua työn sisällöstä ja vaikutuksista. 7 (53)
3 Kohdealueen perustiedot 3.1 Ivalojoen vesistöalue Ivalojoen vesistöalue kuuluu laajempaan Paatsjoen vesistöalueeseen. Ivalojoki laskee Inarijärveen. Ivalojoen vesistöalueen ala F = 3 883,63 km 2 ja järvisyys L = 0,97 %. Vesistö koostuu Ala-Ivalojoen alueesta (71.4), joka laskee Inarijärveen Joensuunselässä (F = 2 429,79 km 2 ja L = 1,17 %) sekä Ylä-Ivalonjoen alueesta (71.5), jonka alaraja on Repojoki (F = 1 453,84 km 2 ja L = 0,62 %). (Hyvärinen 2002, 5; Ekholm 1993, 142 146) Ivalon taajama sijaitsee valuma-alueen koillisnurkassa Ala-Ivalojoen alueella (kuva 3). Kuva 3. Ivalojoen valuma-alue ja Ivalon taajaman sijainti (Pohjakartta Maanmittauslaitos 2012) Ivalojoen vesistöalue kuuluu kasvimaantieteellisesti niin Metsä-Lappiin kuin Tunturi-Lappiin. Alueen ominaispiirteisiin kuuluu sekä kuivahkot usein jäkälävaltaiset mäntymetsät että koivikot, joissa on pajun ja katajan muodostamat pensastot. Vesistöalueella sijaitsee myös Metsä-Lapin laajoja aapasuoalueita. (Hyvärinen 2002, 5) 3.2 Hydrologiset tiedot Aikavälillä 1961 2012 Ivalojoen suurin virtaama Pajakosken mittauspisteessä on ollut vuoden 2005 tulva-aikaan 1045 m 3 /s, tulvan toistuvuus oli suuruusluokkaa 1/70. Pajakosken mittauspiste sijaitsee n. 20 km Ivalon taajamasta yläjuoksulle. 8 (53)
Keskivirtaama samaisella aikavälillä oli 39 m 3 /s ja keskiylivirtaama 485 m 3 /s. Kevään keskiylivirtaama on 382 m 3 /s (Kaitera). (Oiva - ympäristö- ja paikkatietopalvelu 2012) Vuoden 2005 tulvapiikki kesti noin 10 päivää 22.5 31.5. Vuoden 2005 tulvan aikaan Ivalojoen kirkonkylän havaintopisteellä tulvakorkeus oli N60+123,39 m mpy. Normaali vedenkorkeus aikavälillä 10/2005 05/2012 oli 119,7 m mpy (Oiva - ympäristö- ja paikkatietopalvelu 2012). Tässä raportissa kaikki vedenkorkeudet ilmoitetaan N60-tasossa. Keskimääräinen vuosisadanta 2001 2010 oli 530 mm/v, joka on melkein 100 mm/v enemmän kuin normaalikaudella 1961 1990. Lumen keskisyvyys Inarissa vuosina 2006 2010 oli 0,5 metriä ja roudan syvyys -1,4 metriä. (Korhonen 2007, 168; Korhonen, Haavanlammi 2012, 160, 206 207 ) 3.3 Ivalojoen uoman pohjan korkeuden tarkastelu Ivalojoen uoman pohjan korkeutta Ivalon taajaman läheisyydessä tarkasteltiin vaaitus- ja laserkeilausaineiston pohjalta. Aineisto oli vuosilta 1987 1997, 2004 ja 2010. Aineisto antoi viitteitä siitä, että Ivalojoen uoman pohjassa aineksen liike on jatkuvaa. Ajoittain ainesta kerääntyy uoman pohjalle ja ajoittain ainesta kulkeutuu näistä kohdista pois. Aineiston kattamalla aikavälillä näyttää ainesta kulkeutuneen pois Ivalojoen uoman pohjasta Ivalon taajaman kohdalta ja vastaavasti kasaantuneen Ivalojoen alajuoksulle Mellanaavan ja Nirvamellan kohdalle, jotka eivät sijoitu tulvavaara-alueelle. (WSP Finland Oy, 2012) 3.4 Suurtulvauhka Ivalon keskustaajama kärsii tulvista lähes vuosittain. Tulvaherkimmille alueille on tehty tulvapenkereitä. Suuria tulvia on ollut vuosina 1952, 1966, 1968, 1981, 1993, 2000 ja 2005. (Hyvärinen 2002, 7) Kerran 50 vuodessa esiintyvän tulva todennäköisyys on 2 % ja todennäköisyys sille, että se esiintyy lähimmän 50 vuoden aikana, on 64 %. Kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan todennäköisyys on 1 %, ja lähimmän 50 vuoden aikana 40 %. Kerran 500 vuodessa esiintyvän tulvan todennäköisyys on 0,2 % ja lähimmän 50 vuoden aikana se esiintyy 10 % todennäköisyydellä. (Hyvärinen 2002, 8) 3.5 Mitoitustulva ja vedenkorkeudet Mitoitustulvana selvityksessä käytetään kerran 100 vuodessa toistuvaa tulvaa. Lapin ELY-keskus on määrittänyt tulvavaarakarttoja tehdessään toistuvuusanalyysillä tunnusluvut, jonka havaintojakso on 1961 2007. Kerran sadassa vuodessa esiintyvän tulvan maksimivirtaama on 1108 m 3 /s ja tulvakorkeus Ivalon kirkonkylän havaintoasemalla N60-tasossa 123,5 m mpy (taulukko 1). (Lapin ELY-keskus 2012b) 9 (53)
Taulukko 1. Tulvatoistuvuuksien parametrit Tulvan toistuvuus Virtaus (m 3 /s) Veden korkeus (Ivalon kirkonkylän havaintoasema) N60 + m 1/20 858 122,88 1/50 1001 123,24 1/100 1108 123,5 1/500 1249 123,81 1/1000 1461 124,24 Kuvissa 4 ja 5 on esitetty kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan tulvakorkeudet sekä tulvapenkereiden pidätyskyky 30 cm turvavaralla. Penkereet ovat yhtä mittauspistettä lukuun ottamatta korkeampia kuin tulvakorkeudet, mutta huomioitaessa tulvapenkereisiin laskettavat turvavarat, vain osa penkereistä pidättäisi kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan. (Karjalainen 2012a; Inarin kunta 2012 Ivalon tulvapenkereiden korkeudet 2012) Kuva 4. Ivalon taajaman penkereet ja 1/100 tulvakorkeudet (Lapin ELYkeskus 2012) 10 (53)
Kuva 5. Törmäsen ja Teponmäen penkereet ja tulvakorkeudet (Lapin ELY-keskus 2012) 3.6 Tehdyt tulvasuojelutoimenpiteet Ivalon keskustaajamassa on rakennettu tulvapenkereitä vuonna 1985, jolloin penkereitä rakennettiin n. 4 km, avouomia kaivettiin n. 7 km, pumppaamoja rakennettiin 2 kpl, pohjapatoja ja säännöstelypatoja 2 kpl, putkilinjaa n. 900 m ja tien luiskia suojattu yhteensä n. 600 m. Vuonna 1993 käynnistyi Ivalon tulvasuojelun toinen vaihe, jossa rakennettiin lisää penkereitä. Vuonna 2000 ja 2003 rakennettiin lisää penkereitä Ivalon taajamaan sekä taajamasta pohjoiseen ja etelään. Vuonna 2005 osaa rakennetuista penkereistä korotettiin yli sen vuoden tulvakorkeuden ja lisää penkereitä rakennettiin. Tulvapenkereitä on rakennettu yhteensä n. 13 kilometriä. (Karjalainen 2012c) Tämän lisäksi ennakoivana toimenpiteenä on suoritettu useana keväänä jäänsahausta jääpatoalttiilla alueilla (kuva 6). Jäänsahausalueet ovat pääasiallisesti keskustaajaman ulkopuolella, Ivalojoen alajuoksulla. Jäänsahauksesta on tietoa vuodesta 1999, jonka jälkeen joka kevät on jouduttu jääsahausta suorittamaan jossain kohteessa lukuun ottamatta vuosia 2001 ja 2012. (Karjalainen 2012b) 11 (53)
Kuva 6. Ivalon jäänsahauskohteet (Karjalainen 2012b). 4 Tulvasuojeluvaihtoehtojen esittely ja vertailu Tulvasuojeluvaihtoehtoja on useita erilaisia, nykyinen tulvansuojelupolitiikka tähtää siihen, että tulvasuojelu olisi mahdollisimman luonnonmukaista. Esimerkiksi entisten tulva-alueiden palauttaminen, suoristettujen uomien ennallistaminen, sadevesien imeyttämis- ja viivyttämistoimenpiteet ovat luonnonmukaisia vaihtoehtoja tulvariskien pienentämiseen. (Rantakokko 2002, 15 16) Tässä kappaleessa tarkastellaan Ivalon taajaman tulvasuojeluvaihtoehtoja, joita ovat tilapäiset tulvasuojelumenetelmät, penkereet, ruoppaukset, kaavoitus ja muut erilaiset tulvasuojelutoimenpiteet. 12 (53)
4.1 Tilapäiset tulvasuojelumenetelmät Yksittäisiä taloja tai rakennuksia voidaan suojata tilapäisillä tulvasuojeluratkaisuilla, tämä kuitenkin vaatii pikaista reagointia tulvien aikaan. Tilapäisten tulvasuojeluvaihtoehtojen rakenteiden edellytyksiin kuuluu riittävä tiiviys ja korkeus. Rakenteiden pitää olla kaatumatta, liikkumatta ja murtumatta vedenpaineen rasituksen alla. Tulvasuojauksia valittaessa ja sijoittaessa tulee huomioida, ettei vesi pääse viemäreihin tai salaojien kautta talon rakenteisiin. Tilapäiset tulvasuojeluvaihtoehdot sopivat erityisesti jokivesistöihin. Niiden valintaan vaikuttaa usein hinta, tarvittava työvoima, kalusto sekä materiaalin saatavuus ja varastointimahdollisuus. (Suhonen, Rantakokko 2002, 5 7) 4.1.1 Hiekkasäkkivalli Hiekkasäkeistä voi rakentaa tulvavallin tasaiseen ja epätasaiseen maastoon. Säkit voivat olla joko muovista tai juuttikankaasta ja ne täytetään hienolla hiekalla noin 2/3 tilavuuteen. Tulvavalli rakenne kannattaa tiivistää muovilla. Säkkien täyttö ja liikuttelu on hidasta ja vaatii työvoimaa. Jos säkit ovat tulvan jälkeen kuivia, ne voidaan käyttää uudelleen. Rikkoutuneet säkit tulee toimittaa kaatopaikalle, etteivät tulvaveden mukana kulkevat taudit leviäisi. Säkkejä on monta eri kokoa ja laatua, pienten säkkien vaihtoehtona voidaan käyttää suuria maa-aineksella täytettäviä säkkejä. Suursäkkien käytössä tarvitaan kalustoa niiden siirtämiseen ja kulmakohdissa pienempiä säkkejä. Sen lisäksi ne eivät mukaudu yhtä hyvin epätasaiseen maastoon kuin pienemmät säkit. (Suhonen, Rantakokko 2002, 8-12) 4.1.2 Pahvipaalivalli Suojavallin voi rakentaa myös kierrätyspahvipaaleista. Helsingissä vuonna 2005 rakennettiin pahvipaalipato, mutta sen tiiviys ei riittänyt veden pysäyttämiseen. Paalin tiiviyttä voi varmistaa esimerkiksi muovikelmulla. (Suhonen, Rantakokko 2002, 13) 4.1.3 Siirrettävät suojaseinät Siirrettävät suojaseinät toimivat parhaiten tasaisella maalla ja jos rakenteen etupuolelle saadaan levitettyä muovikalvo. Suojaseinät voivat olla teräksestä, puusta tai muovista rakennettuja penkereen korvikkeita. Ongelmaksi muodostuu tulvan aikainen rakenteen pystyssä pysyminen. (Suhonen, Rantakokko 2002, 14 16) 4.1.4 Vesi- ja ilmatäytteiset suojavallit Myös vesi- ja ilmatäytteiset suojavallit ovat käytössä maailmalla. Niitä on erikokoisia ja erimallisia erilaisiin tilanteisiin. Ne toimivat käytännössä penkereen tavoin, mutta ne asennetaan paikoilleen ennen tulvaa. Toisissa rakenteiden vakaus perustuu sisään pumpattavan veden painoon, tällöin tulvavesi ei saa nousta rakenteen harjan tasolle. Toisissa painon lisäksi etupuolelle levitetään muovilipare, jonka päällä on myös tulvaveden paino, jolloin tulvavesi voi ylittää harjan. Ilmatäytteisis- 13 (53)
sä suojavalleissa rakenne tulee ankkuroida maahan erillisillä painoilla. (Suhonen, Rantakokko 2002, 17 22) 4.1.5 Tilapäiset maapenkereet Tilapäisillä maapenkereillä tarkoitetaan tilapäisiä moreenipenkereitä, jotka rakennetaan ennen tulva alkua talojen ympärille. Penkereen rakentaminen vaatii sopivan kaluston ja sopivaa materiaalia. Tulvan jälkeisen siivouksen helpottamiseksi penger voidaan rakentaa muovikelmun päälle. (Suhonen, Rantakokko 2002, 8) 4.2 Penkereet Rakennettavat penkereet ovat paras tulvasuojeluvaihtoehto silloin, kun vedenkorkeudenvaihtelut ovat huomattavat ja maasto pengerrykselle on edullinen. Penkereet ovat edullisia rakentaa esimerkiksi uoman ruoppausmateriaalista, mikäli uoman materiaali on moreenia. Jotta uoman vesi ei pääse syövyttämään pengertä, eikä synny liukusortumavaaraa, tulee ne sijoittaa riittävän etäälle uomasta. Eroosiosuojaukseen voi käyttää esimerkiksi nurmettamista. Uoman mutkakohtien penkereitä on hyvä vahvistaa kiviheitokkeella jäiden takia (Muotiala 1979, 340 341). Penkereellä ei saa olla kasvillisuutta, joka voi aiheuttaa vaaraa penkereen rakenteelle. (PTA 4 ) Tulvapenkereen mitoitus tehdään tulvasuojelun tarpeen mukaan (PTA 3 ). Penkereen turvavaran eli padon tiivistysosan ja HW-tason eron tulee olla vähintään 30 cm ja penkereen mitoituksessa tulisi huomioida kerran 5 vuodessa toistuvan roudan syvyys. Tulvapenkereisiin sovelletaan patoturvallisuusasetuksen 4 teknisiä turvallisuusvaatimuksia. (Isomäki ym. 2012, 10 14) Tulvapenkereen rakenteissa tulee huomioida, että penger voi olla käytössä roudan sulamisen aikaan, jolloin penkereen rakenne on löyhimmillään. Samoin tulee huomioida, että penger on turvallinen myös vedenkorkeuden ylittäessä penkereen mitoituskorkeuden. (Isomäki ym. 2012, 10 14) 4.3 Ruoppaukset Ruoppauksia voidaan tehdä myös tulvasuojelun takia, jotta vesistön vesitilavuus kasvaisi. Ruoppauksen avulla voidaan laajentaa tai syventää vesialuetta, tehdä uutta maa-aluetta tai avartaa rantamaisemaa. Ruoppauksen avulla veden virtauspintaala ja uoman syvyys kasvaa, jolloin myös jääpatoriski pienenee. Ruoppaukset tulee ajoittaa vähän veden aikaan, jolloin kiintoainetta ja ravinteita ei lähde liikkeelle niin helposti. Pitkällä aikavälillä ruoppaukset voivat parantaa veden laatua vedenvaihtuvuuden ansiosta. (Linjama 2007, 44) Ruoppauksesta aiheutuu hetkellisesti meluhaittaa sekä kiintoaineen ja ravinteiden liikkeelle lähtöä. Melu ja veden sameus saattaa karkottaa kaloja ja lintuja sekä heikentää vesistön yleistä virkistyskäyttöä ja viihtyvyyttä. Ruoppaus muuttaa myös vesistön hydraulisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat kasvien ja eliöiden elinolosuhteisiin. Ruoppaus voi muuttaa myös vesimaisemaa esimerkiksi matalikkoja poista- 14 (53)
malla. Ruoppausten vaikutuksia voidaan tutkia esimerkiksi sedimenttinäytteiden perusteella (Linjama 2007, 44). Ruoppausmateriaalia voidaan käyttää penkereiden rakennusmateriaalina, mikäli uoman pohjan materiaali on siihen soveltuvaa. 4.4 Kaavoitus Kaavoituksella ohjataan alueen rakentamista ja pystytään näin ollen vaikuttamaan tulvariskialueen rakentamiseen tai rakentamatta jättämiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain 17 luvun 116 mukaan rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Ivalon voimassa olevan yleiskaavan määräyksissä todetaan, että rakennuspaikka ei saa olla tulvauhallinen (MRL 116 ). Alaville alueille rakennettaessa tulee huomioida tulva- ja kosteusvahinkojen vaara. Kosteudelle alttiit rakennusosat tulee sijoittaa vähintään 0,5 m ylemmäksi kuin kerran 100 vuodessa laskettu korkein tulvakorkeus. Mikäli edellä mainittu korkeus on joskus ylitetty (jääpatotulva), otetaan tämä korkeampi korkeus määrääväksi korkeudeksi alimpia rakentamiskorkeuksia määritettäessä. Rakennusluvan myöntävällä viranomaisella on olosuhteet huomioon ottaen oikeus vaatia rakennuksia sijoitettavaksi korkeammalle. Asemakaava-alueilla rakennuspaikan sopivuus ratkaistaan asemakaavassa. Joissakin tapauksissa Ivalossa asemakaavassa ilmoitetaan alimmat sallitut rakennuskorkeudet tai lattiapintatasot. 4.5 Toimet valuma-alueen yläosissa Nykyisin erityisesti Euroopassa ja USA:ssa keskeinen tulvasuojelupolitiikka on veden pidättäminen valuma-alueella. Tämä tarkoittaa, että tulvavedet pyritään varastoimaan tilapäisesti valuma-alueella. Tällaisia varastoja ovat erilaiset tulva-alueet, kuten metsä- ja suoalueet, pengerretyt pellot, kosteikot, laskeutusaltaat ja muut vastaavat. Muita keinoja ovat suoristettujen uomien ennallistaminen ja sadevesien imeyttämis- ja viivyttämistoimenpiteet. (Rantakokko 2002, 15 16) Kosteikot, laskeutusaltaat ja pintavalutuskentät ovat vesiensuojelukeinoja, joilla puhdistetaan muun muassa maatalouden valumavesiä. Niillä on myös vedenpidätysominaisuus. Usein edellä mainittujen vesiensuojelukeinojen pinta-ala ja tilavuus jää tulvasuojelun kannalta liian pieneksi. Toimilla voisi saada hyötyä tulvariskin pienentämiseen mikäli kosteikkoja, valuma-alueita ja pintavalutuskenttiä lisättäisiin valuma-alueelle runsaasti ja tällöin toimien yhteenlaskettu pinta-ala kasvaisi merkittäväksi tulvasuojelun kannalta. Kuitenkin tällaisia paikkoja löytyy yleensä vain vähän ja kustannukset tulevat liian kalliiksi, että se olisi kannattavaa. 4.5.1 Tulva-alueet Tulva-alueet ovat jokien ja järvien ranta-alueita tai entisiä uoman osia, joille tulvat nousevat toistuvasti. Tulva-alueita voi myös rakentaa tai laajentaa, jotta vedelle saadaan lisää tilavuutta. Näin ollen suuret tulva-alueet voidaan täyttää hallitusti ja 15 (53)
tarkoituksenmukaisesti. Tulva-alueet voivat muodostua avoimista tulvaniityistä, tulvametsistä ja -pensaikoista sekä jokien entisistä osuuksista. Hyvin tehdyt tulvaalueet toimivat tehokkaina tulvan pidättäjinä, tärkeänä elinympäristönä eläimille ja virkistysalueena. Tulva-alueen sijasta voi uoman sivuun rakentaa tulvakynnyksen, jonne vesi levittyy tietyn korkeuden ylittäessään. (Rantakokko 2002, 31 32) 4.5.2 Valunnansäätely valuma-alueella Keski-Euroopassa on säännelty valuntaa valuma-alueella jo useita vuosia. Siellä on rakennettu kuivia tekoaltaita, jotka perustuvat veden varastointiajan kasvattamiseen erillisellä alueella. Sopivan maastokohdan löytäminen voi olla hankalaa, koska sen pitäisi sijaita mahdollisimman lähellä vesistöä. Jos sellainen alue löytyy, sopivalla padotusrakenteella saadaan ohjattua vesi alueelle. Tekoallasta suunniteltaessa pitää päättää halutaanko sen avulla pienentää tulvanousun vai tulvahuipun aiheuttamia haittoja. Varastointia voi tehdä myös metsä- ja suoalueilla, jolloin tulvavesi varastoidaan kuivatusta varten tehtyihin ojastoihin ja maaperään luonnollista varastoimista enemmän. Pidätysalueen rakentamisessa tulee soveltaa luonnonmukaisen rakentamisen keinoja. (Rantakokko 2002, 15-16, 42) 5 Esitetyt suojausvaihtoehdot kohdealueittain Erilaisia tulvasuojausvaihtoehtoja on esitetty yllä ja niiden toteuttamiskelpoisuutta pohditaan seuraavassa. Ivalon taajaman penkereet eivät pidätä kerran 100 vuodessa toistuvaa tulvaa, kun otetaan 30 cm:n turvavara huomioon. Kohteita, joita tulvapenkereet eivät suojaa pitäisi suojata muulla tavoin, esimerkiksi tilapäisillä tulvasuojelukeinoilla, tulvapenkereiden korotuksilla tai uusilla penkereillä (kuva 7). Jos tulvaa halutaan pienentää, pitäisi löytää tulva-alueita, jonne veden voi ohjata tulva-aikana. Lisäksi huolellisella kaavoituksella voidaan ehkäistä uusien riskien syntymistä ja ruoppauksella voidaan parantaa joen vedenjohtokykyä. Ivalon tulvavaara-alueelle on pyritty löytämään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tulvasuojausvaihtoehtoja niihin kohteisiin, joihin tulvasuojausta erityisesti vielä tarvitaan. Selvityksessä on keskitytty niihin alueisiin, jotka eivät kestä kerran sadassa vuodessa esiintyvää tulvaa. Karttatarkasteluna pyrittiin etsimään kohteita, joissa voitaisiin valuma-alueelle varastoida tulvan aikana vettä, mutta todettiin, että tällaisia kohteita on vaikea löytää Ivalojoen valuma-alueelta. Yksi vaihtoehto oli Ecoriverin selvityksen mukaan Pasasjärvi, joka ei ole Naturaeikä luonnonsuojelualueella. Käytännössä tällä järvellä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä tulvavarastona, koska sen valuma-alue on niin pieni. (Ecoriver Oy, 2002) 16 (53)
Kuva 7. Ivalon taajama-alueella mahdollisia tulvasuojelutoimia. 5.1 Tilapäiset tulvasuojausvaihtoehdot Tilapäinen tulvasuojeluratkaisu on hyvä keino suojata yksittäisiä taloja tulvalta paikassa, jonne pengertä on mahdoton rakentaa. Lapin ELY-keskus on tehnyt kerran 100 vuodessa esiintyvälle tulvalle tulvavaarakartan, josta ilmenee tällä hetkellä tulvasuojellut alueet (kuva 8). Kuvan 8 tulvasuojeltualue on ristiriidassa tämän selvityksen tulkintaan tulvasuojelluista alueista. Tulvavaarakartan mukaan valtatie 4:n itäpuolella on tulvasuojeltua aluetta, mutta penger, joka suojaa tätä aluetta ei ole kuitenkaan tarpeeksi korkea, kun otetaan turvavara huomioon. Lähimmät asutukset tulisi suojata tilapäisillä tulvasuojuksilla tilanteeseen, jos penger ei kestäkään kerran 100 vuodessa esiintyvää tulvaa. Toinen mahdollisuus on korottaa pengertä. Valtatie 4:n länsipuoli ei ole kartan mu- 17 (53)
kaan tulvasuojeltua aluetta. Alue olisi hyvä suojata ensisijaisesti penkereitä korottamalla ja toissijaisesti tilapäisillä tulvasuojuksilla, koska alueella on sairaala, paloasema ja koulu. Korteniemessä on yksi talo, jonka tulvasuojaukset eivät pidätä kerran 100 vuodessa esiintyvää tulvaa turvavaralla. Lisäksi sairaalaa vastapäätä Ivalojoen toisella puolella on muutama talo, joilla ei ole lainkaan tulvasuojauksia. Näille taloille saattaisi riittää tilapäiset tulvasuojukset, koska talojen ympärillä arvioitu tulvavedenkorkeus on 0-0,5 m. Taajaman koillispuolella Kuusiniemessä ja Koivulassa jää taloja kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan alle. Alueen asutukset tulisi siten suojata esimerkiksi hiekkasäkkivalleilla tulvan uhatessa. Suojelemattomia tontteja Ivalojoen itäpuolella Koivulassa on yli 10 kpl, joista muutama on loma-asutuksia ja länsipuolella Kuusiniemessä alle 10 kpl, joista suurin osa on loma-asutuksia. Kuva 8. Tulvavedenkorkeus kerran 100 vuodessa esiintyvällä tulvalla ja penkereiden kestävyys Ivalon taajamassa Ivalon taajaman eteläpuolella ei tulvapenkereiden korkeus ole riittävä suojaamaan aluetta kerran 100 vuodessa esiintyvältä tulvalta. Teponmäessä ja Törmäsessä jäisi 18 (53)
useita taloja tulvan alle (kuva 9). Törmäsessä pitäisi penkereitä korottaa ja jos Teponmäkeen ei haluta rakentaa pengertä, niin pitää varautua siihen, että asunnot suojataan tilapäisillä tulvasuojelukeinoilla, esimerkiksi hiekkasäkeillä. Kuva 9. Tulvavedenkorkeus kerran 100 vuodessa esiintyvällä tulvalla ja tulvapenkereiden kesto Törmäsessä 5.2 Tulvapenkereiden korottaminen Kuvassa 10 on esitetty penkereiden harjakorkeudet 20 cm tarkkuudella sekä penkereet, joita on syytä korottaa. Penkereiden harjakorkeudet on saatu Inarin kunnasta ja niitä on verrattu kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan tulvakorkeuksiin. Osa penkereistä on liian matalia. Ivalojoen sillan itäpuolella eteläpuolen penkereen pitäisi olla yli 123,42 m mpy alkupäästä ja 124,24 m mpy myöhemmin, kun se nyt on alle 123,4 m mpy. Sillan länsipuolella olevan penkereen pitäisi olla koko matkalta noin 123,48 m mpy, nyt se on kauttaaltaan alle 123,4 m mpy. Ivalon kirkonkylän havaintopisteen kohdalla penkereen korkeus pitäisi olla 123,8 m mpy, jotta se pidättäisi kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan, mutta se on paikoin alle 123,8 m mpy. Korteniemessä yhden talon suojaus ei ihan riitä pidättämään kerran 100 vuodessa toistuvaa tulvaa. Vedenkorkeus tässä kohden voi olla jopa 19 (53)
123,6 m mpy, joten tulvasuojauksen täytyisi olla 123,9 m mpy, penger on kuitenkin vain 123,8 m mpy. Kuva 10. Ivalon taajaman tulvapenkereiden korotus Törmäsen ja Teponmäen penkereet eivät pidätä kerran 100 vuodessa esiintyvää tulvaa. Sen lisäksi, että penkereitä tulee korottaa, pitää sinne mahdollisesti rakentaa uusia penkereitä (kuva 11). Törmäsessä vedenkorkeus voi olla jopa 125,23 m mpy, joten tulvapenkereiden harjakorkeus pitäisi olla 125,53 m mpy. Tulvapenkereiden harjakorkeus on kuitenkin 125,45 m mpy. Teponmäessä olevan tulvapenkereen pitäisi olla vähintään 125,1 m mpy, mutta sen korkeus on nykyisin vain 125,0 m mpy. 20 (53)
Kuva 11. Törmäsen penkereiden korotukset ja mahdolliset lisäpenkereet Alueen penkereitä tulee korottaa 0,1 0,4 metriä yhteensä 3800 m (taulukko 2) ja uutta tulvapengertä tulisi rakentaa n. 3000 m. Taulukko 2. Penkereiden korotukset Penkereen sijainti Penkereen pituus Penkereen korkeus pitäisi olla Penkereen nyk. korkeus Sillan itä -alkupää 600 123,42 123,2-123,4 Sillan itä - loppupää 300 123,24 123-123,4 Sillan länsi 200 123,48 123,2-123,4 Ivalon kirkonkylän havaintoasema 500 123,8 123,6-123,8 Korteniemen talo 250 123,9 123,8 Teponmäen talo 350 125,1 125 Törmänen 1600 125,45 125,53 21 (53)
5.3 Tulvapenkereiden rakentaminen Tulvavaarakartan mukaan osa Ivalojoen ranta-alueesta ei ole tulvasuojeltua. Lisäpenkereet tulisi rakentaa kuvan 11 mukaisesti, koska Törmäsessä ja Teponmäessä ei ole tarvittavia tulvasuojuksia kerran sadassa vuodessa esiintyvää tulvaa varten. Uusia penkereitä pitää rakentaa, mikäli kappale 5.6 toteutetaan. 5.4 Ruoppaukset Ivalojoen pohjankorkeudesta tehdyn selvityksen mukaan (WSP Finland Oy, 2012) Näverniemen mutkassa (kuva 12) uoman pohja on vuoden 2004 mittauksien mukaan 117,4 118,7 m mpy. Mittauksia ei ole koko uoman leveydeltä, vaan mittaukset alkavat keskeltä uomaa, jossa pohjankorkeus on korkeammalla kuin mutkan ulkolaidalla (115,5 116,2 m mpy). Ruopattavaa alaa on noin 90 000 m 2. Tästä kohtaa ruoppaamalla voisi Näverniemestä saada suuremman tulvatasanteen kuin se nykyisin on. Uutta tilavuutta voidaan saada noin 200 000 m 3, jos uoman pohja lasketaan tasolle 115 m merenpinnasta ja kuvassa oleva alue ruopataan. Kuva 12. Näverniemen ruoppausalue (Pohjakartta Maanmittauslaitos 2013) Ivalojoen uoman pohjaselvityksessä korkeudesta todettiin, että ainakin yhteen kohtaan Ivalojokea kerääntyy hiekkasärkkä (kuva 13). Punaisella oleva uoman pohjankorkeus on yli 118 m mpy, kun se on ympärillä alle 118 m mpy. Selvityksen mukaan uomasta ruoppaamalla vesitilavuus voisi kasvaa ja vedenjohtokyky parantua. Pinta-ala ruopattavalla alueella on noin 166 000 m 2, jolloin tilavuudeksi kahden metrin poistolla tulisi suurin piirtein 300 000 m 3. 22 (53)
Kuva 13. Nirvamellan pohjankorkeus Kemijoen Aquatic Technologyn mittauksissa (pohjakartat Maanmittauslaitos 2013) Ivalojoen liettymien perkaus selvitystyön (Kämäräinen, Karjalainen 2006) mukaan ruoppausmassojen ollessa lähes 1,5 miljoonaa m 3 ruoppaaminen laskee vedenkorkeutta, sen vähemmällä ruoppausmäärällä vaikutus tulvaan on hyvin vähäinen, joten se ei ole kannattavaa. Joten ruoppaaminen ei alenna tulvariskejä tässä tapauksessa. WSP Finlandin selvityksen mukaan hiekkaa kertyy kasoihin ja poistuu kasoista jatkuvasti, joten vain joka vuosi suoritettavalla ruoppaamisella voi olla vaikutusta Ivalojoen virtauspinta-alaan ja joka vuosi tulisi määrittää ne kohdat, joihin hiekkasärkkiä on kasaantunut. 5.5 Kaavoitus Ivalon alueen yleiskaavaan on merkitty tulvavaara-alueet. Osaan tulvavaara-alueita on varattu alueita pientaloille (liite 1). Kaavoituksella tulisi vähentää taajaman tulvariskejä ohjaamalla rakentaminen pois tulvavaara-alueilta ja kauemmaksi rannasta. 23 (53)
5.6 Tulvitusalueen rakentaminen Eräs tapa vähentää tulvien aiheuttamia vahinkoja olisi veden ohjaaminen pois Ivalojoesta. Tavoitteena olisi ohjata vettä pois Ivalojoesta, jotta sen vedenpinta ei nousisi taajaman kohdalla yli tulvapenkereiden. Ecoriverin (2002) tekemän tutkimuksen perustana oli, että tulvahuipusta 200 m 3 /s saataisiin varastoitumaan valuma-alueelle. Tällaisia kohtia löytyi karttatarkastelun avulla kaksi. Uomien palauttamista on mallinnettu AutoCAD Civil 3D:n River Analysis -työkalulla ja HEC-RAS - ohjelmalla. AutoCAD:iin rakennetaan ensin pistepilviaineistosta korkeusmalli, joka muutetaan N60-tasoon. Sen jälkeen luodaan poikkileikkaukset alueelle, joka halutaan mallintaa. Poikkileikkaukseen määritetään rannan sijainti ja Manningin kerroin. Tässä työssä Manningin kertoimena rannalla on käytetty arvoa 0,1 ja uomassa 0,05. Tämän jälkeen määritetään alkuarvot virtaukselle, tunnetulle vedenkorkeudelle tai luiskan kaltevuudelle. Malli sijoitetaan HEC-RAS -ohjelmaan, joka näyttää vedenkorkeuden paaluväleillä. Tuloksena saadaan veden leviämismalli sekä veden korkeustietoja eri paaluväleillä. Tulvasuojelussa voisi käyttää taajaman itäpuolella (kuvat 14 ja 18) ja Törmäsen pohjoispuolella (kuva 21) meneviä vanhan uoman pohjia. Tarkoituksena on johtaa vedet tietyn vedenkorkeuden jälkeen kulkemaan myös vanhoja reittejä pitkin, jolloin joessa veden määrä pienenee. 5.6.1 Taajama 1 Ensimmäinen vaihtoehto Ivalon taajaman tulvasuojaamiseksi on esitetty alla. Taajaman ohi menevä uoma lähtee kuvan 14 osoittamalla tavalla kohti Mukanperänsaarta ja menisi taajaman ohi Junttilanperän kohdalta takaisin Ivalojokeen. Mikäli toimenpide tehtäisiin, pitäisi uomia kaivaa, teitä korottaa ja rakentaa uusia penkereitä suojaamaan taloja. Vettä johdettaisiin alueelle n. 200 m 3 /s, jolloin veden pinta Ivalojoessa laskisi tasolle, joka vastaa noin kerran 30 vuodessa toistuvaa tulvaa. Uoman palauttaminen vaatii suuria muutostöitä. Olemassa olevat ja tulevat talot täytyy suojata penkerein. Mahdollisien salaojien ja rumpujen sijainnit täytyy selvittää, ettei vesi pääse leviämään taajamaan. Teiden alle pitää rakentaa tarpeeksi suuret rummut tai vaihtoehtoisesti tiet korvataan silloilla. Tulvaa pitää säännöstellä, että ohitusuomaan ei pääse enemmän vettä kuin mikä sen sietokyky on. Toisaalta vanhan uoman palauttaminen voi tuoda uusia virkistysmahdollisuuksia, esimerkiksi penkereiden päälle voi rakentaa kävelyreittejä, rantatonttien määrä lisääntyy, uomaa voidaan mahdollisesti hyödyntää talvella luistinratana jne. 24 (53)
Kuva 14. Ivalon taajaman ohittavan sivu-uoman avaaminen Paalujen poikkileikkaukset, kun Q=200 m 3 /s ja reunaehtona on alajuoksun tunnettu vedenkorkeus 122,76 m mpy, on esitetty liitteessä 2 ja HEC-RAS-laskennan tulokset liitteessä 3. Ongelmakohtia uuden tulvauoman tekemisessä on Rajakankaan asuttu alue. Ivalojoesta johdettaisiin vesi ensin valtatie 4:n alta kohti Mukkavuopajaa. Tällä hetkellä alueella on metsää ja peltoa, joten raivauksella alueesta voisi saada hyvän tulvaalueen. Valtatie 4:n alle pitää rakentaa rakenteet, jolla ohjataan vettä tietyn Ivalojoen vedenkorkeuden jälkeen alueelle. Rajakankaan alue ja siitä eteenpäin suojataan penkereellä, jonka harjakorkeus on n. 124 m mpy. Paalusta 7 asti riittää 123 m mpy harjakorkeudella oleva penger. Mahdollisen uuden uoman alin pohjankorkeus on kuvaajassa 15. Kuvaajasta näkee, että Mukkavuopaja on aleneva kohti Ivalojokea, joten veden kulku on turvattu ilman suurempia ruoppauksia. Paalun 15 kohdalla on tie (Leiritie), joka täytyy alittaa rummulla tai silta-aukolla. 25 (53)
Kuva 15. Uoman alin pohjankorkeus Ilman pengertä vesi leviäisi nelostien itäpuolelle taajamaan (liite 4), mutta 124 m mpy korkuisella penkereellä saadaan vesi pysymään uomassa kuvan 14 mukaisesti. Penkereen vaikutus veden pinnan korkeudessa on suurimmillaan 24 cm paalujen 15 ja 16 kohdalla (kuva 16). Tässä kohtaa ei todellisuudessa kuitenkaan mennä maanpinnalla, vaan vesi menee Leiritien ali rummun tai silta-aukon avulla. Todellisuudessa virtaamakäyrä olisi siis erinäköinen tällä kohdalla. Veden pinta laskee 124,75 m mpy:lta 122,5 m mpy:lle. 26 (53)
Kuva 16. Penkereen vaikutus tulvauoman vedenkorkeuteen Virtaamalla on vain vähän vaikutusta veden korkeuteen uudella tulva-alueella (kuva 17), mutta tulvan toistuvuuteen sillä on merkitystä. Jos alueelle johdetaan 150 m 3 /s vettä, niin se alentaa Ivalojoessa vedenkorkeutta niin, että sen toistuvuus on tasoa kerran 40 vuodessa. Jos alueelle johdetaan 200 m 3 /s, se vähentää tulvaa Ivalojoessa tasolle kerran 30 vuodessa. Tällöin ei tulvapenkereitä tarvitsisi korottaa ja sairaalan alue saattaisi välttyä tulvalta. Reunaehtona laskennassa käytettiin alajuoksun tulvaveden korkeutta, joka on 122,75 m mpy. Tällöin vedenkorkeus nousee paalulla 25 124,81 m mpy:lle ja poikkileikkauksen mukaan vesi pysyy uomassa tällä vedenkorkeudella. 27 (53)
Kuva 17. Virtaaman vaikutus vedenpinnan korkeuteen 5.6.2 Taajama 2 Toinen vaihtoehto taajaman tulvitusalueen suunnitteluun on, että johdetaan vesi Sahanperän kautta takaisin Ivalojokeen (kuva 18), jolloin vältettäisiin Kyrön kohta ja vesi saattaisi mennä soljuvammin kohti Inarijärveä. Tulva-alueen alku olisi sama kuin yllä olevassa. Vesi leviää mallin mukaan Ivalon taajamaan (liite 5), mutta penkereillä sen voi suojata. HEC-RAS-laskennan tulokset on esitetty liitteessä 6 ja poikkileikkaukset, kun Q=200 m 3 /s ja reunaehto alajuoksulla on tulvavedenkorkeus 122,37 m mpy, on esitetty liitteessä 7. Rajakankaan alueella ja siitä eteenpäin pitää olla penger, jonka harjakorkeus on 126 m mpy. Paalusta 18 eteenpäin penkereen harjakorkeus voi olla 125 m mpy ja paalusta 7 alajuoksulle riittää enää 124 m mpy. Tulvitusuoman koillispäätyyn tarvitaan penger suojaamaan Pikku-Petsamon asutusta, penkereen korkeus pitää olla 125 m mpy paaluun 7 asti, jonka jälkeen riittää 124 m mpy. 28 (53)
Kuva 18. Ivalon taajaman ohittavan uoman toinen vaihtoehto Uoman pohjankorkeus on alueella aleneva (kuva 19). Se poikkeaa taajama 1:n pohjankorkeudesta, koska uoma on piirretty hieman eri kohtaan ja paaluvälejä on enemmän. Paalujen 23 ja 24 välissä on Leiritie, joka pitää alittaa. Mukkavuopajasta saadaan hyvin vesi leviämään sen itäpuolelle, joka on alavaa puuvaltaista aluetta vaaroihin asti. Paalun 9 kohdalla noustaan Mukkavuopajasta takaisin maanpinnalle, joten paalujen 7 ja 9 välillä olisi syytä maanpintaa ruopata, jotta vesi jakautuisi hyvin Sahanperään päin ja Mukkavuopajan normaalia uomaa pitkin. Paalujen 6 ja 7 välillä on valtatie 91, joka pitää alittaa isolla rummulla tai sillalla. 29 (53)
Kuva 19. Uoman pohjankorkeus Veden virtauksella on tässä mallissa suurempi vaikutus näkyvän veden korkeuteen kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa (kuva 20). Jos Q = 200 m 3 /s, niin vedenpinta on suurimman osan ajan tasossa 124 m mpy, jolloin tarvitaan penger pidättämään vesiä. Alajuoksulla reunaehtona käytettiin tulvavedenkorkeutta 122,37 m mpy, jolloin vedenkorkeus nousisi yläjuoksulla jopa yli 125 m mpy:lle. Poikkileikkauskuvan mukaan uoma on tarpeeksi syvä ja maa tarpeeksi korkealla, jotta vesi mahtuisi nousemaan näin korkealle. 30 (53)
Kuva 20. Virtaaman vaikutus näkyvän veden korkeuteen 5.6.3 Törmänen Toinen mahdollinen uoman palautuskohta on taajaman eteläosassa Törmäsen pohjoispuolella. Sinne voisi ohjata vesiä vanhan uoman pohjaa pitkin (kuva 21). Kohta ei ohita taajamaa, joten pahimmassa tapauksessa uoman palautus vaan pahentaisi tulvaa Ivalon taajamassa, johon tulvavedet laskisivat. Vaikka alueelle johdettaisiin 200 m 3 /s vettä, voi olla, ettei se luonnollisesti pääsisi laskemaan takaisin Ivalojokeen (liite 8). 31 (53)
Kuva 21. Törmäsen pohjoispuolella vanhan uoman hyödyntäminen Törmäsen pohjoispuoli ei ole hyvä tulvitusalue, koska maa ei ole luonnollisesti laskeva (kuva 22). Veden korkeus pysyttelee kauan samana ennen kuin lähtee laskuun (kuva 23), mikä voi johtaa siihen, että vedet pyrkivät takaisin Ivalojokeen. 32 (53)
Kuva 22. Uoman minimipohjankorkeus Vesi laskee pohjoiseen päin mentäessä siten, että se on joesta lähtiessä noin 124,5 m mpy ja Ivalojokeen laskiessa noin 121,5 m mpy. Kuva 23. Virtaaman vaikutus Törmäsen pohjoispuolen uoman palautuksessa Tätä vaihtoehtoa ei kannata käyttää tulvasuojelussa. 33 (53)
5.7 Eroosiosuojaukset Eroosiosuojausten nykykunto pitää tarkistaa ja ylläpitää hyvänä. Vuosittainen huolto olisi suotavaa. Tulvapenkereet on eroosiosuojattu ja maisemoitu. Menetelmiä eroosiosuojaukseen ovat kasvillisuuspeite, kuorikepeite, eroosioverkko, sora- tai murskekerros ja luiskan loivennus. Hyvin suunniteltuna eroosiosuojaus parantaa myös tulvapenkereen ulkonäköä. (Liikennevirasto 2010, 79) 5.8 Toimet valuma-alueen yläosissa Ivalojoen valuma-alueelle on tehty kartoitus, jossa etsittiin tulva-altaita, joilla voidaan pidättää tulva-aikaista virtaamaa. Tulva-altaiden pitäisi pidättää 200 m 3 /s ainakin vuorokauden ajan. Näin suuria altaita on vaikea löytää valuma-alueelta, koska maasto on niin kalteva. Tämän lisäksi sopivia altaita on vaikea löytää, koska niiden valuma-alueet ovat niin pienet, ettei siellä virtaamasta saada leikattua kuin pieni osa 200 m 3 /s:sta. Selvityksen mukaan kuitenkin voisi löytyä muutama käyttökelpoinen kohde. (Ecoriver 2002) Valuma-alue on kuitenkin niin jyrkkäpiirteinen, että padoista tulisi kohtuuttoman suuria, jotta altaisiin voisi pidättää vesimäärän, joka tarvittaisiin ehkäisemään kerran 100 vuodessa esiintyvää tulvaa. Ja koska tulva on harvinainen, patojen rakentamis-, ylläpito- ja kunnossapitokustannukset nousisivat liian korkeiksi suhteessa sen tuomaan hyötyyn. Tätä vaihtoehtoa ei nykyisissä vesiolosuhteissa pidetä varteenotettavana vaihtoehtona. (Alaraudanjoki 2013) 5.9 Yhteenveto Taulukkoon 3 on koottu tulvasuojeluvaihtoehdot ja niiden sijainti ja mahdolliset tehtävät työt. 34 (53)
Taulukko 3. Ivalon tulvavaara-alueen tulvasuojelutyöt Toimenpide Missä Mitä Pituus (m) Tilapäiset Valtatie 4 - silta itäpuoli, Penkereen 3600 tulvasuojausvaihtoehdot / Valtatie 4 - länsipuoli korotukset 0,1-0,4 m Penkereen korotukset taajama, Korteniemi, Kuusiniemi, Koivula, Teponmäki, Törmänen Tulvapenkereen Taajama 1 Penkereen korkeus 8000 rakentaminen 1,5-4,2 m Taajama 2 Penkereen korkeus 8000+1000 1,3-5,68 m Teponmäki Penger N60+125,1 m 1700 Törmänen Penger N60+125,53 m 1000 Ruoppaus Näverniemi 200 000 m 3 Nirvamella 300 000 m 3 Kaavoitus Ivalojoen rannikko Ei suositella rakentamista tulvavaara-alueelle Tuvareitin rakentaminen Tulvapenkereet (yllä) Sillat / rummut Ruoppaus Säännöstelypadot Muut työt 6 Selvitys kuivatekojärvien rakentamisesta NATURA alueelle Eräs keino tulvan pidättämiseen on tulva-altaiden rakentaminen valuma-alueella. Ecoriver Oy selvitti vuonna 2002 kuivatekojärvien rakentamista Ivalojoen valumaalueelle ja niiden vaikutusta tulvaan. Selvityksen perustana oli, että tulvahuipusta 200 m 3 /s saataisiin varastoitumaan valuma-alueelle. Tämän kappaleen tarkoituksena on selvittää mitä toimia tekoaltaiden rakentaminen vaatisi, jos niitä haluttaisiin rakentaa Ivalojoen valuma-alueelle, joka on NATURA -aluetta. Lapin alueella Natura-verkostoon kuuluu yhteensä 29 000 km 2. (Natura 2000 - verkosto 2012). Ivalojoen valuma-alueesta (3 884 km 2 ) suurin osa on Naturaalueiden peitossa. Valuma-alueen yläosat kuuluvat Lemmenjoen kansallispuistoon ja keskiosat Hammastunturin erämaa-alueeseen (kuva 24). (Hammastunturin erämaa 2012) 35 (53)
Kuva 24. Ivalojoen valuma-alue, valuma-alueen Natura-alueet ja luonnonsuojelualueet sekä Ecoriver Oy:n selvityksessä (2002) ehdottamat mahdolliset tulvaaltaiden paikat Lemmenjoen kansallispuisto on 2 860 km 2 suuruinen. Ivalojoen valuma-alueella kansallispuistosta on noin 1 197 km 2 (n. 42 %). Lemmenjoen kansallispuisto on perustettu lailla (934/1956). Lemmenjoen kansallispuisto on liitetty Naturaverkostoon luonto- ja lintudirektiivin perusteella. Luontotyypeiltään kansallispuisto on monipuolinen ja vaihteleva. Alueella kasvaa maamme pohjoisimpia kuusia ja aluetta pidetään tärkeänä pohjoisen metsien, soiden ja jokiluonnon suojelun kannalta. Lemmenjoen aluetta on ehdotettu liitettäväksi Ramsar -kohteeksi eli merkittävien kosteikkojen luetteloon. Lemmenjoen alueella pesii runsaasti lintuja. Lemmenjoen kansallispuiston alueella tavataan lintudirektiivin I-liitteen lajeista 23 lajia ja näistä lajeista kuusi on luokiteltu uhanalaiseksi ja yksi vaarantuneeksi. (Lemmenjoen kansallispuisto 2012) Hammastunturin erämaa-alue on 1 549 km 2 laaja (Hammastunturin erämaa 2012). Ivalojoen valuma-alueella erämaa-alueesta on noin 966 km 2 (n. 62 %). Erämaa-alue on liitetty Natura-verkostoon luontodirektiivin perusteella. Hammastunturin erämaa on luontotyypeiltään monipuolinen ja vaihteleva. Erämaa-alueita käytetään armeijan toiminnassa. (Hammastunturin erämaa 2012) 36 (53)
Ivalojoen valuma-alueella sijaitsee kaksi soidensuojelun perusohjelmaan kuuluvaa luonnonsuojelualuetta. Ivalojen suulla Ivalojoen suiston suot ja Tolosjoen latvoilla Ivalojoen valuma-alueen eteläosissa Sota-aavan soidensuojelualue, joka on perustettu lailla 851/1988 ja alue kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon (kuva 24). (Tiedot Oivasta 2012) Ivalojoen valuma-alueelle on Ecoriver Oy:n vuonna 2002 tekemässä tulvasuojeluselvityksessä ehdotettu tulva-altaita (kuva 24). Selvityksessä ehdotetaan kahta erilaista vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa perustetaan useita pienempiä tulva-altaita valuma-alueelle ja toisessa vaihtoehdossa perustetaan yksi riittävän suuri tulva-allas valuma-alueelle. Suurin osa ehdotettavista tulva-allas paikoista sijaitsee Natura-alueilla (kuva 24). Kolme ehdotetuista paikoista sijaitsee Lemmenjoen Natura-alueella ja kuusi Hammastunturin Natura- alueella. (Ecoriver Oy 2002) Jos tulva-altaiden suunnittelu kohdistuu Natura 2000 -verkostoon kuuluville alueille tai niiden ulkopuolelle siten, että hankkeella on merkittävästi heikentäviä vaikutuksia Natura-alueen suojeluperusteisiin, tulee suunnitelmasta suorittaa luonnonsuojelulain 65 :ssä tarkoitettu Natura vaikutusten arviointi. Arviointi tulee tehdä riittävällä laajuudella luontoarvoihin nähden, joiden perusteella alue on liitetty Natura-verkostoon. Mikäli Natura-alueelle tehtävä toimi tarvitsee luvan, tulee lupaviranomaisen varmistaa, että kyseinen arviointi on alueelle suoritettu ja pyytää arvioinnista lausunto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka alueella luonnonsuojelualue sijaitsee sekä Natura-aluetta hallinnoivalta viranomaiselta. Mikäli hankkeen toteuttajana tai suunnitelman laatijana toimii ELY-keskus, lausunnon Natura-arvioinnista antaa ympäristöministeriö. (Luonnonsuojelulaki 1096/1996 10 luku) Mikäli Natura-verkoston yhtenäisyys tai luontoarvot heikkenisivät, toiminnanharjoittaja tai hankkeen toteuttaja, jonka toimista Natura-verkoston heikentyminen johtuu, on velvollinen etsimään ja hankkimaan korvaavat alueet verkostoon (Luonnonsuojelulaki 1096/1996 69 ). Mikäli Natura-arvioinnin myötä todettaisiin, että hanke merkittävästi heikentäisi alueen luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura-verkostoon, valtioneuvoston yleisistunto ratkaisisi suojelusta poikkeamisen. Suojelusta voidaan poiketa, mikäli hanke on erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä toteutettava eikä vaihtoehtoista ratkaisua ole. Tällaisissa tapauksissa edellytetään myös komission lausuntoa asiasta. (Luonnonsuojelulaki 1096/1996 10 luku) Natura-säännöstön lisäksi on otettava huomioon luonnonsuojelualueiden perustamissäännökset. Lemmenjoen kansallispuisto on perustettu lailla (634/1956) ja luonnonsuojelulain ja puiston perustamissäännösten mukaan alueella on kielletty luontoa muuttava toiminta mm. rakentaminen ja ojittaminen. Poikkeukset rakentamiskiellosta sallitaan vain jos se tapahtuu puiston perustamistarkoitusta varten (LSL 13 14 ). Mikäli luonnonsuojelualueelle suunniteltaisiin tulva-altaita, edellyttäisi se lain muuttamista ja vaatisi näin eduskuntakäsittelyn. Hammastunturin kohdalla tulee huomioida erämaalain (62/1991) säännökset. Näin ollen Hammastunturin erämaa-alueella rakentaminen vaatisi valtioneuvoston luvan. Tulvasuojelun suunnittelualue sijaitsee saamelaisalueella. Näin ollen tulva- 37 (53)
altaiden suunnittelussa olisi hyvä huomioida biodiversiteettisopimuksen (78/1994) 8 artiklan j-kohdan nojalla on laadittu vapaaehtoinen Akwé: Kon -ohjeistus, jonka kokeilualueena Hammastunturin erämaa-alue on ollut (Posio 2012). Akwé: Kon - ohjeet ovat sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, jotka sijaitsevat alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden perinteisesti asuttamilla ja käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin (Ympäristöministeriö 2011). Suomessa Akwé: Kon - ohjeet koskevat saamelaisten kotiseutualueella toteutettavia maankäytön hankkeita, jotka voivat vaikuttaa saamelaisten kulttuuriin ja elinkeinoihin. (Posio 2012) Yllä esitettyjen lisäksi tulva-altaat olisivat vesitalouden hanke ja hanke vaatisi vesilain (587/2011) mukaisen luvan. Lisäksi tulva-altaita mietittäessä tulisi huomioida, ettei altailla olisi vaikutusta Inarijärven tai Paatsjoen vesisuhteisiin. Suomen hallituksen, Norjan hallituksen ja entisen Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen kesken tehdyssä sopimuksessa Suomen hallitus on sitoutunut olemaan ryhtymättä tai antamaan kenellekään lupaa ryhtyä toimenpiteisiin, jotka saattaisivat muuttaa Inarinjärven tai Paatsjoen vesisuhteita (39/1959 artikla 4). 7 Kustannus- ja vahinkoarvio Kustannus- ja vahinkoarviossa tarkastellaan tulvasta aiheutuvan haitan suuruutta euromääräisesti. Sen lisäksi tulvasta voi aiheutua vahinkoja, joita ei voi euroilla arvottaa. Kustannusarviossa arvioidaan karkeasti eri tulvanpidätysrakenteiden hintoja. Taloudellisten vaikutusten lisäksi tulvanpidätysrakenteilla on mm. maisemallisia vaikutuksia. 7.1 Vahinkoarvio tulvahaitoille Kustannukset tulvahaitoille on laskettu käyttäen Silanderin ja Parjanteen (2012) menetelmää tulvariskien euromääräinen suuruus yhteneväisesti eri puolilla Suomea. Menetelmä soveltuu nimenomaan valtakunnalliseen vertailuun, ja on tarkoitettu avuksi esimerkiksi tulvariskien hallinnan suunnitteluun. Menetelmä perustuu tulvavaarakarttojen vesisyvyystietoihin. Menetelmä on kuvattu tarkemmin raportissa. (Silander & Parjanne 2012) Silanderin ja Parjanteen taulukkoon päivitettiin rakennusmäärät vesisyvyysluokittain pohjakartan mukaisesti eli hyvin karkeasti, eikä kaikkia liiketiloja tiedetty (liite 9). Menetelmä ottaa huomioon rakennukset, liikenneinfrastruktuurin, pelastustoimen ym. Kokonaisvahinkoarvioksi muodostui näillä lähtötiedoilla 16 miljoonaa euroa. Näiden kustannusten lisäksi tulee aineettomia vahinkoja siitä, että sairaala ja koulu jäävät tulvaveden takia eristyksiin. 7.2 Kustannukset tulvasuojeluvaihtoehdoille Tulvasuojelun vaihtoehtojen kustannukset on laskettu todella karkeasti käyttäen asiantuntijoiden hinta-arvioita. Penkereiden korotusten hinta on arvioitu penkereen materiaalin 5 10 /m 3 ja rankentamisen ja tiivistämisen 10 20 /m 3 sekä tilavuuden mukaan. Tilavuus on arvi- 38 (53)
oitu siten, että nykyisen penkereen harjaleveydeksi on arvioitu 1,5 metriä, uudeksi harjaleveydeksi 1 metri ja korotukseksi taulukossa 4 ilmoitettu arvo. Penkereiden korottamisen hinnaksi tulee arviolta 14 700 29 400, hintaan eivät sisälly materiaalien kuljetukset, hinta-arvio on karkea. Todellisuudessa nykyisten penkereiden harjaleveys on pidempi, joten tilavuus ja sitä kautta euromäärät voivat lisääntyä suuresti. Taulukko 4. Penkereiden korotukset Penkereen sijainti Penkereen pituus(m) Korotus (m) Tilavuus Sillan itä -alkupää 600 0,2 210 Sillan itä - loppupää 300 0,4 210 Ivalon kirkonkylän havaintoasema 500 0,2 175 Korteniemen talo 250 0,1 44 Teponmäen talo 350 0,1 62 Törmänen 1600 0,1 280 Yhteensä 3600 14700-29400 Teponmäkeen tulisi rakentaa uusi penger. Teponmäen maankorkeus on keskimäärin 124 m mpy, jolloin penkereen, jonka harjakorkeus on 125,1 m mpy, korkeudeksi tulee 1,1 m. Penkereen tilavuus riippuu luiskan kaltevuudesta, jos se on 1:1, tilavuudeksi tulee 4114 m 3. Jos kaltevuudesta pyritään saamaan mahdollisimman loiva, eroosiovaaran ja patoturvallisuuden takia, tilavuus saattaa kaksinkertaistua, jolloin kustannukset myös kaksinkertaistuvat. Todenmukaisemmalla kaltevuudella (esim. 1:2) penkereen harjaleveys olisi 2 metriä ja tilavuudeksi tulee 7480 m 3 ja hinnaksi arviolta 112 000 224 400 (taulukko 5). Törmäsessä maankorkeus on myös n. 124 m mpy. Penkereen harjakorkeuden tulee olla 125,53 m mpy, joten penkereen korkeudeksi tulee 1,53 m. Luiskan kaltevuudella 1:2 penkereen harjaleveydeksi arvioidaan 2 metriä ja tilavuudeksi 9180 m 3 ja hinnaksi 137 700 275 400. Todellisuudessa penkereiden harjaleveys on suurempi, joten tilavuudet ja sitä myöten kustannukset kasvavat. Taulukko 5. Teponmäen ja Törmäsen penkereiden rakentamisen kustannukset Penkereen sijainti Penkereen pituus (m) Harjakorkeus (m mpy) Korkeus (m) Tilavuus (m 3 ) Teponmäki 1700 125,1 1,1 7480 112 200-224 400 Törmänen 1000 125,53 1,53 9180 137 700-275 400 Tulvitusaluetta rakentaessa tulee huomioida alueen kunnostaminen tulva-alueeksi, patojen rakentaminen, teiden alitukset ja uuden penkereen rakentaminen. Ainoas- 39 (53)
taan uuden penkereen rakentamiselle voidaan antaa hinta-arvio. Muiden töiden kustannukset tarkentuisivat, mikäli niistä tehtäisiin tarkka suunnitelma. Uuden penkereen rakentamisen kuutiohinnaksi sekä rakentamisen ja tiivistämisen hinnaksi arvioidaan sama kuin yllä, yhteensä 15 30 /m 3. Tulvitusalueen taajama 1 vaihtoehdon penkereen harjaleveydeksi on arvioitu 1,5 metriä, jolloin se ehkä soveltuu poluksi, jos luiskan kaltevuudesta ei tule liian jyrkkä. Harjakorkeudeksi laskettiin keskiarvo (taulukko 6) 2,5 metriä. Pituutta penkereelle tulee yhteensä n. 8000 metriä. Näin ollen tilavuudeksi saadaan noin 106 000 m 3 ja hinnaksi 1,5 3 miljoonaa. Todellisuudessa harjaleveydeksi ei riitä 1,5 metriä, esimerkiksi kolmen metrin harjaleveydellä hinta kaksinkertaistuu. 40 (53)
Taulukko 6. Taajama 1 uuden penkereen mitat Taajama 1 Penkereen (poikkileikkaukset) Penger Maan korkeus korkeus 25 ei pengertä 24 ei pengertä 23 ei pengertä 22 ei pengertä 21 ei pengertä 20 124 122,49 1,51 19 124,2 18 124 17 124 16 124 121,13 2,87 15 124 122,04 1,96 14 124 120,63 3,37 13 124 121,02 2,98 12 124 11 124 119,8 4,2 10 124 121,94 2,06 9 124 121,21 2,79 8 124 121,68 2,32 7 124 122,57 1,43 6 124 122,36 1,64 5 124 122,11 1,89 4 124 121,6 2,4 3 124 120,48 3,52 2 124 122,09 1,91 1 124 120,61 3,39 Taajama 2 -vaihtoehdon penkereen harjaleveydeksi arvioitiin 1,5 metriä ja harjakorkeudeksi pidemmälle penkereelle 3,5 metriä ja lyhyemmälle penkereelle 2,1 metriä (taulukko 7). Näin tilavuudeksi saadaan 199 000 m 3 ja kustannuksiksi 3 6 miljoonaa. Todellisuudessa harjaleveys on lähempänä esimerkiksi kolmea metriä, jolloin hinta kaksinkertaistuu. 41 (53)
Taulukko 7. Taajama 2 vaihtoehdon penkereiden mitat Taajama 2 Penkereen Penger 2 Maan (poikkileikkaukset) Penger 1 korkeus korkeus 28 125,8 Maan korkeus Penkereen korkeus 27 126 124,7 1,3 26 126 124,41 1,59 25 126 123,85 2,15 24 126 121,44 4,56 23 126 121,21 4,79 22 126 120,32 5,68 21 126 121,13 4,87 20 126 121,15 4,85 19 126 121,84 4,16 18 125 120,65 4,35 17 125 122,14 2,86 16 125 123,03 1,97 15 125 121,9 3,1 14 125 121,76 3,24 13 125 122,53 2,47 12 125 122,31 2,69 11 125 119,86 5,14 123,05 125 1,95 10 125 121,31 3,69 122,26 125 2,74 9 ei pengertä 8 125 119,61 5,39 123,45 125 1,55 7 124 123,01 124 0,99 6 124 121,97 2,03 120,31 124 3,69 5 124 120,67 3,33 4 124 120,43 3,57 3 124 121,46 2,54 2 ei 1 ei pengertä 42 (53)
Ruoppaus ei tämän selvityksen mukaan alenna merkittäväksi tulvariskiä. Ruoppausta tulisi suorittaa märkäkuutiona yhteensä n. 500 000 m 3. Karkea hinta-arvio eri ruoppausmenetelmillä vaihtelee 1 4 miljoonan euron välillä ilman kuljetusta. 7.3 Kustannusten yhteenveto Tulvahaittojen kustannukset laskettiin SYKE:n mallin mukaan hyvin karkeasti. Menetelmä ottaa huomioon rakennukset, liikenneinfrastruktuurin ja pelastustoimet. Tulvasuojausten rakentamisen kustannukset arvioitiin hyvin karkeasti ja todellisuudessa kustannuksia tulee vielä lisää. Mikäli tulvahaitat halutaan estää penkereiden korotuksilla ja rakentamisilla kustannuksia syntyy alle miljoona euroa. Mikäli tulvahaitat halutaan estää tulvitusalueen rakentamisilla, pelkästään uuteen penkereeseen menee 2 6 miljoonaa. Sen lisäksi Teponmäki ja Törmänen täytyy suojella. Tulvahaitat ovat kuitenkin suuremmat kuin tulvasuojelumenetelmiin käytetty raha tämän arvion mukaan. Taulukko 8. Yhteenveto kustannuksista (euroina) Tulvahaitat -16 000 000 Penkereiden korotukset 14 700-29 00 Penkereen rakentaminen 249 900-499 800 Penkereet yhteensä 264 600-529 200 Tulvitusalueen penkereet 2 000 000-6 000 000 Ruoppaus 1 000 000-4 000 000 Kerran 100 vuodessa esiintyvän tulvan todennäköisyys on 1 %. Tulvasuojausten rakentamisesta aiheutuu paitsi taloudellisia, myös maisemallisia ja sosiaalisia vaikutuksia.. Penkereiden rakentaminen ja nostaminen estää vesinäköalaa, mutta toisaalta niiden päälle voi rakentaa uusia retkeilypolkuja, paitsi jos penkereet sijoitetaan yksityishenkilön tontille. Ruoppaus aiheuttaa veden laadun muutoksia hetkellisesti. Uusi tulvitusalue muuttaa merkittävästi maisemaa, mutta parantaa asumisturvallisuutta ja vähentää asukkaiden epävarmuutta, joten myös sosiaaliset vaikutukset täytyy huomioida. 8 Viranomaisten tehtävät tulvan aikana Pelastuslain (379/2011 6 luku 46:7 ) mukaan ympäristöviranomaiset ja maa- ja metsätalousviranomaiset sekä hallinnonalojen laitokset huolehtivat säädöksissä määrätyn mukaisesti tulvasuojelusta ja -torjunnasta sekä patoturvallisuudesta. 43 (53)
Aluehallintoviraston tehtävänä on onnettomuustilanteen seuranta ja pelastustoimien valvonta sekä sisäasiainministeriön pitäminen tietoisena tilanteen kehittymisestä ja pelastustoiminnasta. Hätäkeskusten tehtävänä on hätäilmoitusten vastaanotto ja hälytysten suorittaminen ohjeiston mukaisesti. Hätäkeskus toimii myös johtoelimen ja johtoryhmän viestikeskuksena pelastustoiminnan johtajan määräysten mukaan. (Lapin pelastuslaitos 2012) Alueellisen ELY-keskuksen tehtävä on tulvatilanteen uhatessa ja tulvan aikana huolehtia viranomaisten yhteistyön järjestämisestä ja ohjata toimenpiteitä vesistössä mm. antaa suosituksia säännöstelyn ja juoksutuksen yhteensovittamisesta. ELYkeskuksen tulee huolehtia hydrologisesta seurannasta sekä vesitilanne- ja tulvavaroituspalvelusta yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen kanssa. (Laki tulvariskien hallinnasta 620/2010 4 ) ELY-keskuksen vastuulla on tulvavaarasta tiedottaminen, tulviin varautuminen ennalta ja vesistön käytön valvonta. ELY-keskuksen tulee seurata vesitilannetta ja tiedottaa tulvauhasta. ELY-keskuksen vastuulla on ennakkotoimenpiteiden teko tulvan välttämiseksi, kuten jäänsahaus, säännöstelyn ohjaus ja hiekoitus. ELY - keskukset toimivat asiantuntijoina pelastusviranomaisille ja omaisuuttaan suojaaville tahoille tulvantorjuntatöissä mm. jääpatojen puruissa, väliaikaisten penkereiden ja patojen teossa sekä vesien johtamisessa tilapäisalueille ja uomiin. (Tulviin voi varautua ennalta) Pelastuslain (379/2011 6 luku 46 47 ) mukaan viranomaiset, laitokset ja liikelaitokset, jotka ovat velvollisia antamaan pelastusviranomaisille virka- ja asiantuntijaapua tai joiden asiantuntemusta muutoin tarvitaan pelastustoiminnassa ja siihen varautumisessa, ovat velvollisia laatimaan pelastuslaitoksen johdolla ja yhteistoiminnassa keskenään tarpeelliset suunnitelmat tehtäviensä hoitamisesta pelastustoiminnan yhteydessä ja osallistumisesta pelastustoimintaan. Pelastuslaitokselle on annettava selvitykset pelastustoimintaan käytettävissä olevista voimavaroista. Edellä mainitut tahot ovat velvollisia osallistumaan pelastuslaitoksen johdolla pelastustoiminnan suunnitteluun ja toimimaan onnettomuus- ja vaaratilanteissa niin, että pelastustoiminta voidaan toteuttaa tehokkaasti. Pelastusviranomaisen vastuulla on toiminnan suunnittelu ja johtaminen tulvatilanteessa sekä pelastustoiminta. Pelastusviranomaisen vastuulla on tulvatilanteen yleisjohto, jos pelastustoimintaan osallistuu useamman toimialan viranomaisia (379/2011 5 luku 35 ). Pelastusviranomainen vastaa myös paikallisesta tiedottamisesta (Lapin pelastuslaitos 2012). Pelastuslaitos muodostaa tilanteesta kokonaiskuvan, jonka perusteella tehdään alueiden ja yksittäisten tärkeiden kohteiden suojaaminen. Pelastuslaitos määrää myös yksityiseen omaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä mm. teiden tai penkereiden katkaisusta (Tulviin voi varautua ennalta). Tarvittaessa pelastusviranomainen muodostaa avukseen muiden viranomaisten, laitosten ja pelastustoimintaan osallistuvien vapaaehtoisten yksiköiden edustajista koostuvan johtoryhmän (Tulva- ja patoriskien hallinta). Lapin pelastuslaitoksella on keväällä 2012 päivitetty suunnitelma toiminnasta tulvavaara- ja tulvatilanteessa. 44 (53)
Poliisin tehtävänä on yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksestä huolehtiminen sekä liikenteen ohjaaminen. Lisäksi poliisin tulee avustaa pelastusviranomaista evakuoinnissa (Lapin pelastuslaitos 2012). Kunnan vastuulla on omien rakenteiden ja toimintojen suojelu sekä pelastusviranomaisten tukeminen tulvasuojelutyössä. Kuntien tulee suojella mm. vesihuoltoa, terveyskeskuksia, kouluja, päiväkoteja, vanhainkoteja ja tietoliikenneyhteyksiä. Kunnan tulee järjestää näistä evakuointi ja hätämajoitus tilat niitä tarvitseville. Kunnan tulee luovuttaa kalustoa ja työvoimaa pelastusviranomaisen käyttöön (Tulviin voi varautua ennalta). Inarin kunnassa lähtökohtana on, että kukin hallintoala hoitaa oman alansa asiat. Kunnan tekninen osasto huolehtii tulvapenkereiden kunnossapidosta ja valvonnasta ja muodostaa rakentamis- ja raivausryhmät, jotka avustavat kaikkia mahdollisia toimijoita (Lapin pelastuslaitos 2012, Leppälä, A. 2012 yksityinen sähköposti). Pelastuslain (379/2011 2 luku 18 ) mukaan sairaaloissa, vanhainkodeissa ja muussa laitoshuollossa tai verrattavissa hoitolaitoksissa (mm. päiväkodit, palvelu- ja tukiasuminen) toiminnanharjoittajan tulee huolehtia etukäteen laadituin selvityksin ja suunnitelmin ja näiden perusteella toteutettujen toimenpitein, että asukkaat ja hoidettavat henkilöt voivat poistua turvallisesti itsenäisesti tai avustettuina vaaratilanteen (esim. tulvatilanteen) uhatessa. Terveydenhuoltoviranomainen järjestää ensiavun, - hoidon ja sairaankuljetuksen ja huolehtii tulva-alueen terveyskeskuksissa ja sairaaloissa tarvittavista evakuointi järjestelyistä (Lapin pelastuslaitos 2012). Inarin kunnassa terveyskeskuksen henkilökunta harjoittelee evakuointia evakuointisuunnitelman mukaisesti epäsäännöllisen säännöllisesti. Sivistysosasto vastaa koulujen yms. tulvasuojelusta ja evakuoinnista (Leppälä 2012). Pelastuslaitoksella tulisi olla tieto tulvariskialueella sijaitsevista sairaaloista, vanhainkodeista, päiväkodeista, kouluista, palvelu- ja tukiasumisrakennuksista sekä näihin verrattavissa olevista toimista. Pelastuslaitoksella tulisi olla tieto myös siitä missä kyseisistä kiinteistöissä on huonokuntoisia, liikuntakyvyttömiä tai liikuntaesteisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat tulvatilanteessa poistumiseen avustusta. Pelastuslaitoksen tietojen pitämiseksi ajan tasalla kunnan sosiaalitoimi voisi vuosittain ilmoittaa kyseisiin toimintoihin verrattavien toimien sijainnit tulvariskialueelta alueen pelastuslaitokselle. Sosiaali- ja terveysviranomaiset ja hallinnonalan laitokset vastaavat niitä koskevissa säädöksissä määrätyin työnjaon mukaisesti onnettomuuden johdosta hätään joutuneiden huollosta ja majoituksesta. (379/2011 6 luku 46 ) Pelastuslain (379/2011 6 luku 46 ) mukaan liikenne- ja viestintäasioista vastaavat viranomaiset ja hallinnonalan laitokset huolehtivat hätä- ja muiden viranomaistiedotteiden välittämisestä väestölle sähköisten joukkoviestimien kautta, liikenneväylien raivauksesta ja liikenneväylien käytön yhteistoimintakysymyksistä evakuoinneissa. Tiehallinto avustaa poliisia liikennejärjestelyissä ja suojaa omia rakenteita. Paikallisesta tiedottamisesta vastaa pelastusviranomainen (Lapin pelastuslaitos 2012). 45 (53)
Rajavartiolaitos ja puolustusvoimat avustavat pelastustoiminnassa, räjäytystehtävissä ja lainaavat kalustoa pelastustoimiin virka-apupyynnön saatuaan (Lapin pelastuslaitos 2012). Asukkaiden vastuulla on suojella itseään ja omaisuuttaan omilla toimilla tulvan aikana. Asukkaiden tulee olla tietoisia kiinteistöjen sijoittumisesta tulva-alueille. Mikäli suojeltavaa omaisuutta sijaitsee tulvavaara-alueella, on syytä suunnitella etukäteen miten suojaukset tulvatilanteessa hoidetaan. Alueellinen ELY-keskus toimii asiantuntija-apuna erilaisia suojausvaihtoehtoja suunniteltaessa. Tilapäiset suojausvaihtoehdot voivat olla mm. penkereet kaivumaista tai hiekkasäkeistä, kiinteistöjen suojaaminen rakennusmuovin avulla tai sopivilla siirrettävillä tulvaseinämillä. Asukkaiden tulee huomioida myös mahdollisuudet tukkia salaojien ja rumpuaukkojen suut, jottei tulvavesi pääse näiden kautta nousemaan tontille. Kellarillisissa taloissa viemäreiden takaiskuventtiilien tulee olla kunnossa ja tulvatilanteissa kellareiden lattiakaivot tulee peittää muovilla ja painolla. Myös poistumisreitit tulee tulvavaara-alueen asukkailla olla selvillä. (Tulviin voi varautua ennalta) Jakeluverkkoyhtiöiltä edellytetään suurhäiriöiden varalle hyväksyttyä varautumissuunnitelmaa, jossa esitetään verkkoon, henkilöstöön ja organisaatioon liittyvät toimenpideohjelmat. Tunturiverkko Oy:n mukaan Ivalon keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä on 29 maanpinnalle rakennettua puistomuuntajaa, joiden korot on selvitetty vuonna 2010 (kuva 25). 46 (53)
Kuva 25. Puistomuuntajien korkeustiedot Suurtulvan uhatessa muuntajat suojataan muovein, hiekkasäkein ja maansiirroin. Ivalon sähköasema on kriittinen solmukohta ja sen ympärille on rakennettu vuonna 2011 tulvapenger. Penkereen korkeus on 123,0 123,55 m mpy (kuva 25). Sähkönjakeluverkko on Ivalon taajamassa hoidettu pääosin niin, että yhden johtolähdön katketessa, voidaan syöttösuuntaa vaihtaa. (Kaisanlahti 2012). 47 (53)
Kuva 26. Ivalon sähköasemaa suojelevan penkereen korkeudet N60-tasossa Kaukolämmön jakelukeskus on rakennettu vuonna 2012 vallinneeseen tulvapenkereiden korkoon. Kaukolämmön jakelussa ilmenisi ongelmia tilanteessa, jossa tulvapenkereiden takainen vedenpinnan korkeus olisi vuonna 2012 vallinneiden tulvapenkereiden harjakorkeudella. (Kellokumpu 2012) 9 Tiedottaminen tulvatorjunnassa Pelastuslain (379/2011 6 luku 46 ) mukaan liikenne- ja viestintäasioista vastaavat viranomaiset ja hallinnonalan laitokset huolehtivat hätä- ja muiden viranomaistiedotteiden välittämisestä väestölle sähköisten joukkoviestimien kautta, liikenneväylien raivauksesta ja liikenneväylien käytön yhteistoimintakysymyksistä evakuoinneissa. Lapin ELY -keskuksella on velvollisuus tiedottaa tulvatilanteesta ja tulvauhasta. Poikkeuksellisessa tulvatilanteessa, kun johtovastuu siirtyy pelastuslaitokselle, tiedottamisesta vastaa pelastuslaitos. Tulvan kehittymisestä ja etenemisestä tiedottaa ELY-keskus yhteistyössä SYKE:n ja Pelastuslaitoksen kanssa. 48 (53)