Muodostaminen ja muokkaaminen Ahti-Veikko Pietarinen Filosofian laitos Helsingin yliopisto Uskomukset ovat tieteellisen tutkimuksen huomattavimpia tekijöitä. Liioittelematta voidaan sanoa, että tutkimus on uskomusten muodostamista, niiden muokkaamista ja aiempien oikaisua. Nykyfilosofiassa on tarkasteltu paljon uskomusten luonnetta. Tieteen kannalta on tärkeä katsoa, kuinka uskomuksia muodostetaan ja kuinka ne muuttuvat. Mitä uskomukset ovat ei ole tieteellisen tutkimuksen luonteen ymmärtämisen kannalta oleellisin kysymys. Uskomustenmuokkausteoria (belief revision theory) pyrkii kuvailemaan niitä tapahtumakulkuja, joita syntyy kun uusi informaatio antaa aiheen muuttaa saavutettuja uskomuksia. 1 Mitään yhtä uskomustenmuokkausteoriaa ei ole, sillä uusi informaatio voi muuttaa uskomuksia monin, keskenään kilpailevin tavoin. Uskomuksia päivitetään informaation muutosten takia. Uutta informaatiota sovitetaan uskomuksiin. Mistä uskomuksista tulee luopua ja mitä säilyttää? On esitetty, että muokkauksien tulee tallettaa saavutettu informaatio niin pitkälle kuin mahdollista. Tällöin on ajateltava, että tietyt informaatiomitat edeltävät uskomusten muokkausoperaatioita. Uskomusten kesken voi myös vallita tärkeysjärjestyksiä, jolloin luopumisen tulisi kohdistua vähiten tärkeisiin. Tällöin uskomuksiin pyritän liittämään niihin kohdistuvia muutoksia edeltäviä rajoiteparametrejä. Hienouksistaan huolimatta uskomustenmuokkausteoriat eivät tarkastele tutkimuksentekoa kokonaisuutena. Ne eivät vastaa siihen, kuinka uskomukset syntyvät. Uskomusten synty on kuitenkin kaiken tutkimustyön alku. On siis etsittävä laajempia 1 Uskomustenmuokkausteoriaa ovat kehitelleet mm. Gärdenfors (1988) ja Rott (2000). 1
tapoja ymmärtää tutkimuksen kulkua ja uskomusten muodostamista ja muokkaamista yhtenä kokonaisuutena. Hahmottelen seuraavaksi sellaista. Uskomukset syntyvät, kun tutkija alkaa epäillä. Epäily vastaa toiminnasta nousevaan ärsytykseen. Epäily pakottaa tutkijan sitä hälventäviin käsityksiin, sillä epäily on tila, josta on päästävä eroon. Ajattelu on toimintaa, joten ajattelu johtaa uskomusten syntyyn. Kokeet ovat toimintaa, joten kokeiden tekeminen tuottaa uskomuksia. Jokainen koe on myös ajatteluoperaatio. Kaikki toiminta synnyttää uskomuksia, mutta epäily pakottaa luopumaan monista. Epäily on siis tekijä sekä uskomusten muodostamisessa että uskomusten muokkaamisessa. Se on otettava tutkimusprosessin kuvaukseen mukaan, eikä sitä voi sulauttaa uskomusten kanssa yhteen. Oletetaan, että epäilyn aikaansaama kritiikki on tuottanut tosia uskomuksia. Nämä uskomukset kuvaavat tutkijan uskomustilaa. Sen looginen sulkeuma on uskomusjoukko, joka voi olla ääretön. Tällaista uskomusjoukkoa voidaan kutsua teoriaksi. Uskomustilan koostumukseen pyrkii vaikuttamaan evidenssi, kokemus ja uusi informaatio. Jos ne eivät ole johdonmukaisia tai ristiriidattomia uskomustilaa valmiiksi luonnehtivien aiempien uskomusten kanssa, syntyy ärsytystä, joka pakottaa osan uskomuksista pois uskomustilasta. Kutsutaan poistettujen uskomusten joukkoa epäilykannaksi. Se kuvaa tutkijan epäilytilaa tietyllä hetkellä. Epäilykannan epäilyt ovat uskomuksia, joilla ei ole totuusarvoa. Kanta ei ole deduktiivisesti suljettu ja se on äärellinen. Siellä voi siis olla uskomuksia, jotka uskomustilassa sijaitessaan olisivat ristiriitaisia. 2 2 Perusteluna epäilykannan uskomusten poikkeamiselle uskomustilojen uskomuksista voidaan pitää myös sitä, että epäily soveltuu huonosti propositionaaliseksi asenteeksi. 2
Näitä uskomuksia voidaan epäilykannassa tarkastella uskomustenmuokkausteorioiden sallimaa neutraalimmin. Tarkastelussa käytetään kriitistä tieteellistä menetelmää, päättelyä ja lisäinformaation hankkimista. Kun toiminnassa syntynyt epäily saa tyydytyksen, voidaan epäilykannan uskomuksia palauttaa uskomustilaan, joka muuttuu vastaavasti. Uskomustenmuokkausteorioissa sen sijaan esteeksi nousee ristiriitaisten uskomusten tarkastelun hankaluus, kun niitä yritetään revisioida loogisesti suljetuissa uskomustiloissa. 3 Evidenssi, kokemus ja uusi informaatio kohdistuu nyt uuteen uskomustilaan. Sen uskomuksia ohjautuu epäilykantaan, jossa niitä jälleen tarkastellaan. Prosessi jatkuu uskomustilojen ja epäilykannan välisenä vuoropuheluna. Vuoropuhelu on toimintaa, joka tietyissä vaiheissa muodostaa sellaisia uskomistiloja, jotka synnyttävät yleisiä toimintatapoja. Yleinen toimintatapa on uskomistila, jonka mukaan tutkija toimii tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Tutkimusprosessi voi muuttaa myös näitä yleisiä toimintatapoja. Epäilykanta ei synnytä vastaavanlaista toimintaa, sillä se ilmentää tapojen puutetta. Kun epäilemme, emme toimi yleisten tapojen mukaan. Joudumme odottamaan, että tarkastelumme johtavat uskomustilaan, johon ei kohdistu aitoa epäilyä. Vuoropuhelun tuloksena uskomustila voi laajentua, supistua tai tulla muuten muokatuksi. Tässä herää se uskomustenmuokkausteoreettinen kysymys, mistä uskomuksista luovutaan ja mitä säilytetään? Maksimaalinen informaation säilyttäminen ei enää ole luonteva vaatimus, sillä informaatiomitat eivät voi edeltää toimintaa. Jokin uskomushierarkia sen sijaan voi toteutua. Muokkausteorioissa käytetään episteemisen juurtuneisuuden ajatusta ilmaisemaan uskomusten alttiutta muutoksille. Juurtuneisuus tarkoittaa niissä teorian lauseiden suhteellisen teoreettisen tärkeyden astetta. 4 3 Gärdenfors (1988) kutsuu tätä episteemiseksi helvetiksi. 4 Juurtuneisuuden ongelmista on kirjoittanut Klee (2000). 3
Yllä esitetyssä mallissa juurtuneimmat uskomukset ovat niitä, jotka eivät koskaan siirry epäilykantaan ( dogmatismi ), ja vähiten juurtuneet niitä, jotka siirtyvät sinne aina uskomustilan kohdatessa uutta informaatiota, evidenssiä tai kokemusta ( skeptisismi ). Uskomusten muutoksenvastustuskykyä kuvaavia luotettavuusmittoja ei tarvita, sillä kaikilla uskomuksilla on sama todennäköisyys. Sen sijaan voidaan ajatella, että uuteen informaatioon, evidenssiin tai kokemukseen liittyy tietty yllätyksellisyyden aste, jonka vahvuus voi pakottaa tutkijan toiminnassa syntyvän ärsytyksen takia aitoon epäilyn tilaan. Uskomustenvakiinnuttamisprosessien tuloksena voi toki syntyä tarpeellisia informaatio- ja luotettavuusmittoja, mutta ne tulevat tarkastelun kohteeksi ikään kuin jälkijunassa. Niitä edeltää tietyt informaationhankintaan liittyvät yllätyksellisyyden piirteet, tutkijan uskomusten ensi käden aiheuttajat. Absoluuttiselle varmuudelle ja skeptisismille ei tässä mallissa jää sijaa. Tiedon absoluuttiselle varmuudelle ei jää sijaa, sillä vain absoluuttinen yllätyksettömyys voisi pitää uskomustilan vakiintuneena. Mutta yksikään tutkija ei voi välttyä siltä, etteikö toiminnasta nouseva ärsytys altistaisi uskomuksia epäilykannan kritiikille. Mikä tahansa uskomus ja siten mikä tahansa tieteellinen teoriakin voi periaatteessa joutua muokattavaksi ja hylättäväksi. Tämä on fallibilismin mukainen kanta, joka sanoo samalla, että kaikki uskomukset eivät kerralla voi olla vääriä. Karteesiolainen epäily siten myös eroaa jyrkästi tieteentekoon liittyvästä aidosta epäilystä. Karteesiolainen epäily tarkoittaa uskomuksia, jotka liukuvat uskomustilasta epäilykantaan aina kun kohdataan kokemusta. Mutta epäilykanta ei anna perusteita toiminnalle, sillä epäily on toimintatapojen puutetta. Sitä ei voi tarkastella itsessään, erotettuna sen kanssa vuorovaikutuksessa olevista uskomustiloista. Karteesiolainen epäily olisi tila, jossa kaikki toiminta on mahdotonta. Peircen mukaan sellainen olisi vain paperiepäilyä (CP 5.416, 5.445), uskomusten hyllyttämistä tyystin yksilön tahdosta riippuen. Aito epäily, elävä epäily (CP 5.376) sen sijaan on kuvaus, joka uskomuksille 4
annetaan uskomustiloilta epäilykantaan. 5 Kuvauksen saavuttaminen edellyttää jo itsessään vahvoja tieteellisiä ja älyllisiä ponnisteluja. Skeptisismi on älyllistä teeskentelyä (CP 2.192) ja itsepetosta (CP 5.265), sillä se ei kuljeta tiedettä eteenpäin. Siinä epäillään sitä, mitä ei epäillä. Tutkimuksen tilaa on siis kuvattava teorian (loogisesti suljetun uskomustilan) ja epäilykannan yhdisteenä. Tutkimuksellisia kehityskulkuja on kuvattava sarjana tällaisia yhdisteitä. Nykymuotoisia uskomustenmuokkausteorioita on siis muokattava huomattavasti ennenkuin ne voisivat toimia tässä hahmotellun, yleistä tieteellisen tutkimuksen rakennetta kuvailevan tapahtumakulun osana. Viitteet Alchourrón, C., Gärdenfors, P. ja Makinson, D., (1985). On the logic of theory change: Partial meet functions for contraction and revision, Journal of Symbolic Logic 50, 510-530. Frankfurt, Harry G. (1958). Peirce s account of inquiry, The Journal of Philosophy 55, 588-592. Gärdenfors, Peter (1988). Knowledge in Flux: Modeling the Dynamics of Epistemic States, Cambridge, MA: MIT Press. 5 Elävä epäily on Peircen 1877 artikkelista The Fixation of Belief, Popular Science Monthly 12, 1-15. Siinä hän esittää usko-epäily mallin tutkimuksenteosta, joka toimii oman hahmotelmani innoittajana. Isaac Levi (1991) on kehitellyt uskomustenmuutosteoriaansa Peircen töiden pohjalta. Harry G. Frankfurt (1958) epäilee, että Peircen käsityksessä täytyy olla virhe, sillä tutkimusta synnyttävän motivaation (halun päästä ärsytyksestä eroon) ja päämäärän (uskomustilan) välillä ei vallitse kausaalista yhteyttä. On helppo nähdä, missä Frankfurtin perustelu menee vikaan (harjoitustehtävä). 5
Hansson, Sven Ove (2003). Ten philosophical problems in belief revision, Journal of Logic and Computation 13, 37-49. Klee, R. (2000). Problems with formal models of epistemic entrenchment as applied to scientific theories, Synthese 122, 313-320. Levi, Isaac (1991). The Fixation of Belief and Its Undoing: Changing Beliefs Through Inquiry, Cambridge: Cambridge University Press. Peirce, Charles S. (1931-1958). (CP) Collected Papers of Charles Sanders Peirce, 1-6, toim. Charles Hartshorne ja Paul Weiss, 7-8, toim. Arthur W. Burks. Cambridge, Mass.: Harvard University Press. Rott, Hans (2000). Two dogmas of belief revision, Journal of Philosophy 97, 503-522. 6