Voiko ajattelu olla kriittistä ilman argumentteja?

Transkriptio

1 Voiko ajattelu olla kriittistä ilman argumentteja? Ahti-Veikko Pietarinen, Helsingin yliopisto Marraskuu Helmikuu On yleistä pitää kriittistä ajattelua päämäärältään arvioivana. Eräs alan perusteos katsoo, että kriittisen ajattelun tavoitteena on arvostella ja oikeuttaa ajattelun tuloksia (Johnson 1992). Kyse voi olla havainnosta, perustellusta näkemyksestä tai uskomuksesta, jotka koskevat keskustelua, tieteellistä päättelyä, teoriaa tai taiteellista luomusta. Kriittinen ajattelu riippuu tämän näkemyksen mukaan argumenteista eli perusteluista: se tarvitsee niitä evaluoitavaksi datakseen. Kriittistä ajattelua pidetään tärkeänä osana inhimillisen hengenelämän kehitystä, ja sen opettamista yliopistoissa ainakin maailmalla kovasti suositaan. Kriittisellä ajattelulla katsotaan olevan edistävä vaikutus ajattelun kehittymiseen. Ilman arvioivaa ajattelua vastauksia siihen, mitä älylliset tuotokset tieteelliset teoriat mukaanlukien viime kädessä tarkoittavat on vaikea saada. Kriittisen ajattelun kannattajien mukaan siis tulee toimia niin, että ensin tuotetaan jotain, esimerkiksi argumentteja. Sitten niitä arvioidaan. Tulkinta ja oikeuttaminen on jälkikäteisen pohdinnan tai reflektoinnin tehtävä. Koko argumentaatioteorian on toisinaan katsottu rakentuvan senkaltaiselle kriittiselle ajattelulle, jolla käsillä olevan argumentaation, esim. jonkin konkreettisen argumentaatiotapauksen, hyvyys tai huonous voitaisiin todentaa. Tämän on ehdotettu tapahtuvan perustelujen luokittelulla tietyn kriteeristön mukaan. Voidaan todeta, että esitetty kriteeristö on kriittistä ajattelua koskevassa kirjallisuudessa varsin naiivi. Ajatus on viety jopa niin pitkälle, että kokonaisia logiikan kursseja on poistettu yliopistojen opetusohjelmista ja korvattu jollain muulla, esimerkiksi argumentaatiota käsittelevillä jaksoilla. Argumentaatiotaitojen ja argumentaatioteorian opetuksenkin sijaan on toisinaan ehdotettu kriittisen ajattelutaidon opetusta. Suomen yliopistolaitos on tältä suuntaukselta toistaiseksi säästynyt, mutta toisinaan kuulee ehdotuksia, joiden mukaan logiikan ja argumentaatioteorian opintojen sijaan tulisi tarjota niille vaihtoehtoista kevyempää kriittistä ajattelua. Jos näin kävisi, tekisivät päätöksentekijät kaksinkertaisen virheen. Kriittinen ajattelu ei ainoastaan epäonnistuisi tehtävässään korvata logiikan ja argumentaatioteorian tarjoamat sisällöt, se myös sijoitettaisiin sikäli kun sen luonne ymmärretään tavalla, jota seuraavaksi puolustan opetusohjelmassa väärään kohtaan. Sen paikka ei ole logiikan tai tieteenfilosofian rinnalla tai niiden sijassa vaan mielen filosofian tai metafysiikan. Kuitenkaan kukaan ei kai vielä ole ehdottanut, että kriittisen ajattelun kurssilla voitaisiin korvata Johdatus mielen filosofiaan tai Metafysiikan perusteet ja että niitä ei opetusohjelmiin enää takaisin tarvita. 1

2 2. Perustelen väitettäni pragmatistisen filosofian näkökulmista. Pragmatismin mukaan logiikka voidaan laajasti ymmärrettynä jakaa kahteen osaan tai tehtävään: eri päättelymuotojen käyttöön ja niiden teoriaan (Pietarinen 2008). Teoriaa ja käytäntöä ei kuitenkaan voi rajata selvästi erilleen. Pragmatistisen filosofian mukaan teoria argumentaatiosta ei ole teoria päättelyn oikeellisuudesta, toimivuudesta eikä päättelyvirheistä, vaan toimintaa mielelle ominaisten muotojen mukaan. Mentaalisten operaatioiden toiminta asettuu argumentaation edelle. Mielen toiminta on toimimista jonkin yleisen tavan mukaan. Toimintatapa voi olla jokin sääntö ja se voi olla tiedostamaton. Kaikki päättely edellyttää kykyä toimia yleisten tapojen mukaisesti. Toimintatapa on yleistävä tendenssi, joka on suuntautunut kohti päättelyn tavoittelemia järkevyyden ideaaleja. Teoretisointi on jollain, vielä osin tuntemattomalla tavalla, riippuvaista päättelyä ja argumentointia koskevista toimintatavoista ja niihin liittyvistä yleisistä ja yhteisesti jaetuista alkukäsityksistä ja -uskomuksista. Nämä jaetut alkukäsitykset koskevat sitä, mikä tekee yhdestä päättelymuodosta jotain toista parempaa. Yleisen tavan mukaan toimiva mielen päättely tunnettiin filosofian historiassa nimellä logica utens (Pietarinen 2005). Suomeksi voisimme kutsua sitä logiikan haltuunottona, logiikaksi käytössä. Logica utensin luonne oli suosittu pohdinnan kohde skolastiikassa. Termi on peräisin Tuomas Akvinolaisen ja John Buridanin kirjoituksista 1350-luvulla. Aikaisemmin arabifilosofi al- Fārābī tarkasteli aristoteelista viisauden (art) ja taidon (technen) välistä jakoa suhteessa inhimmilliseen päättelykykyyn (al-fārābī 1961). Keskiajalla logica utensin katsottiin koskevan ihmisajattelun kritiikkiä. Sen avulla luomme yleisiä tapoja, joilla selviämme jokapäiväisissä yhteyksissä esiintyvissä argumentatiivisissa tilanteissa. Logica utensia tarvitaan, koska se tuo logiikkaan käsityksen hyvästä päättelystä. Mutta se ei synny logiikasta tai ole osa logiikkaa. Se koskee logiikankaltaisia tai esiloogisia seikkoja. Logica utensin teoriaa ei kukaan ole vielä kehittänyt. Sen luonteeseen liittyy vaikea kysymys siitä, onko praktillinen, käytännön logiikka ylipäänsä mahdollinen (Gabbay & Woods 2001). Albertistit päätyivät 1400-luvulla näkemykseen, että logiikka koskee käytännöllistä tietoa ja tulee erottaa logiikasta pedagogisena oppina (Ebbesen 1991). Nykyään varsinaisen praktillisen logiikan mahdollisuuteen ei nykytutkimuksessa juuri uskota. Loogiset teoriat ovat tämän ajatustavan mukaan utensin ulkopuolella kehitettyjä logiikan ja loogisen päättelyn luonnetta koskevia oppijärjestelmiä. Opit koskevat loogisia kieliä, niiden ominaisuuksia ja niillä ilmaistavia asioita. Loogisten järjestelmien, kielten ja käsitteiden tutkimus kuuluu siihen kykyyn tai alueeseen, jota keskiajalla kutsuttiin logica docens:iksi. Esimerkiksi kysymykset kolmannen poissuljetun lain voimassaolosta tai kvantifikaation eksistentiaalisista presuppositioista ovat docensin tarkastelemia asioita. Ne eivät kuulu utensiin. Docens käsittelee teorioita logiikasta, joita voitaisiin opettaa esim. jossakin 2

3 kasvatuksellisessa tarkoituksessa. Docensin mukaiset päättelyt liittyvät teorioihin ja niiden kehittelyyn, eivät niiden keksimiseen. Logica utens ei sen sijaan ole normatiivisten lakien alaista. Sen toimintaa ei voi alistaa kritiikille, sillä reflektoiva, itsensä tiedostava mieli ei kontrolloi sen toimintaa. Siihen vain tulee luottaa. Tämän utensiin liittyvän erikoisen seikan voi ymmärtää tarkastelemalla argumentaatioita niiden erinäisissä esiintymisyhteyksissä. Voidaan esimerkiksi ajatella, että argumentteja, niiden hyvyyttä ja huonoutta, voidaan arvioida itse päättelytoimintojen kuluessa argumenttien itsensä perusteella. Jos näin voidaan tehdä, ei argumenttien evaluaatiosta eli niin sanotusta kriittisestä ajattelusta tule mitään jälkikäteistä, argumentoinnista irrallista toimintaa. Ajattelun on oltava utensin mukaista jo argumenttien syntyvaiheessa. Esitetyt argumentit voivat itse vaikuttaa siihen, miten niiden ohjailu ja arviointi tapahtuu. Voimme ajatella tätä utensin luotettavuuden arviointia argumenttien tietolähteenä Aristoteelisen retoriikkakäsityksen mukaisen ilmiön avulla. Aristoteleen mukaan puhujan karakteeria, eetosta on arvioitava vain sen mukaan, mitä hän sanoo. Logos, joka retoriikassa tyypillisesti liittyy entymeemisiin, vaillinaisen oletusjoukon nojalla tehtyihin päätelmiin, vaikuttaa siihen luotettavuusmittaan, jonka kuulija liittää puhujaan itse argumentaatiotilanteessa. Mittaa ei tule arvioida tilannetta edeltävänä aikana eikä liioin minkään jälkikäteen annetun arvioivan kriteeristön avulla. 3. Esiteoreettista ja vaistonvaraista logica utens -päättelymuotoa edustaa tietynlainen kriittisen tervejärkiyden mukaan toimiminen. Ajatus tervejärkiydestä pitää sisällään ajatuksen uskomusten muokkaamisesta ja uusien muodostamisesta vähitellen ja paloittain. Kaikkia uskomuksia ei voi epäillä samanaikaisesti eikä episteemistä skeptisismiä synny. Utensin toimintaan tai olemukseen voi kiinnittää huomiota, vaikkemme vielä kykenekään esittämään teoriaa sen luonteesta. Peircen esittämä tieteellisen tutkimuksen fallibilismi korostaa esiloogisen, vaistomaisen päättelyn luotettavuutta (Peirce ). Hän kommentoi kirjoituksissaan logiikan jakoa utensiin ja docensiin ja tarkasteli alku-uskomuksia, jotka voisivat muodostaa kaikille päättelijöille, retorikoille tai argumentoijille yhteiset lähtökohdat (Peirce 1967, MS 596, Reason s Rules). Otan näistä esille viisi, joita kaikkia voidaan pitää kriittisen tervejärkiyden ilmentyminä: (1) Kaikilla on aina joitain uskomuksia ja joitakin epäilyjä. (2) Argumentatiiviset tilanteet tähtäävät esityksiin, jotka sopivat yhteen todellisten asiantilojen kanssa. (3) Jokainen ajattelee ainakin joidenkin uskomustensa olevan epätosia. 3

4 (4) Jokaisella on sellaisia lujia uskomuksia, joiden luonnetta joko (i) ei voi selvittää vastaamalla pelkästään kyllä-ei -kysymyksiin, tai (ii) on hyväksyttävä, että kyllä ja ei on oikea vastaus. Lujia uskomuksia koskevat kysymykset ovat merkitykseltään epämääräisiä. (5) Omaehtoisissa päätelmissä on helposti vikaa ja epätäydellisyyttä. Niiden arvon ei pelkästään vikojen tai epätäydellisyyden vuoksi tarvitse olla muita päätelmiä vähäisempi. Päättelijä voi vaistonvaraisesti aavistaa päättelyn olevan arvelluttavaa, huonoa tai vaarallista, koska ajattelumme etenee alku-uskomusten varassa. Huonosta päättelystä voi päästä eroon korjaamalla toimintaa alku-uskomusten mukaiseksi, ja tarvittaessa uskomuksia tulee muokata ja joukkoa laajentaa uusilla alku-uskomuksilla. 4. Kohdan viisi mukaan omaehtoisissa, yksityisissä päätelmissä voi olla jonkinasteista vikaa tai epätäydellisyyttä. Matematiikka on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmismieli utensin mukaan toimii. Ollakseen kunnollista ja toimivaa matematiikka ei tarvitse teoriaa tai käsitystä siitä, mitä ajattelu on. Matemaatikko ei tutkimuksissaan seuraa jotain ajattelua tai päättelyä koskevaa yleisesti hyväksyttyä oppia. Matemaattisia kysymyksiä tai sen sisäisiä erimielisyyksiä ei voi ratkoa tutkimalla ajattelun luonnetta. Mielen filosofia, kognitiotiede, kognitiivinen psykologia tai neurotiede eivät vastaa siihen, mitä matemaattinen keksiminen on. Matemaattiset kysymykset eivät ratkea vain niitä ankarasti pohtimalla. Elävälle matemaattiselle ajattelulle on ominaista, että se kulkee kaiken ajattelun, myös filosofisen, etulinjassa. Demonstraatio annetaan jälkikäteen. Loogiset epätarkkuudet, ristiriitojen löytäminen ja epäselvät kvanttorijärjestykset ovat vain omiaan lisäämään matemaattisen ajattelun viljavuutta: sitä, että todennäköisyys keksiä ja löytää vielä jotain lisää kasvaa. Voisi jopa sanoa niin päin, että matemaattinen toiminta pakottaa meidät muokkaamaan käsityksiämme siitä, mitä ajattelu on. Mitä kutsutaan matemaattiseksi ajatteluksi on pikemminkin erityislaatuisten käytäntöjen mukaista toimintaa, kokeita ja yleisten havaintojen tekemistä, ei ihmismielen pyörittelemää puhdasta ajattelua. Matemaattisten väitteiden todistamisen vaikeus ja työläys johtuu usein siitä, että todistuksia varten joudutaan kehittämään kokonaan uusia menetelmiä ja välineitä. Demonstraation kannalta on oleellista, että menetelmät kehittyvät silloinkin, kun epäilyt väitteiden oikeellisuudesta olisivat jo hälvenneet. Voidaan todeta siis kaksi asiaa: matematiikka on askeleen logiikkaa edellä, ja että logiikankin tulee muuntua ja kehittyä, jotta se voi osaltaan vastata niistä menetelmistä, joita matemaattisten löytöjen todistamista varten tarvitaan. 5. Vastaavaa vertailua voidaan nyt soveltaa argumentaatioon ja argumentaatioteorioihin. Jos argumentaatio keskittyisi vain virheiden välttelyyn ja sen teoria listauksiin monenlaisista virhepäätelmistä, koko ala voitaisiin lopettaa saman tien. Mikä on virhepäätelmää ja mikä ei 4

5 riippuu tekijöistä, joiden selvittäminen edellyttää paljon muitakin kuin pelkkiä argumentaatioteoreettisia käsitteitä ja menetelmiä. Hahmotelmani kriittisen ajattelun luonteesta ja sen tehtävästä on toisensuuntainen kuin nykyään vallitseva. Nykyisen käsityksen mukaan kriittisen ajattelun pääasiallinen tarkoitus on luokitella perusteluja ennalta annettujen kriteeristöjen mukaan. Näkemys ei ota kantaa argumenttien keksimiseen. Kriittisellä ajattelulla on kuitenkin tärkeä tehtävä löytämisen konteksteissa. Valitettavasti niin tieteenfilosofiassa kuin argumentaation tutkimuksessakin argumenttien, hypoteesien ja teorioiden oikeuttamista on pidetty niiden löytämistä tärkeämpänä. Kriittistä ajattelua tulisi tarkastella argumenttien löytämisenä. Löytöjen anatomian ei tarvitse olla oikeuttamista monimutkaisempi. Asia voi olla jopa päinvastoin, sillä juuri argumenttien oikeuttamiseen liittyy monenlaista epäselvyyttä. Vasta löytämisen yhteyksissä olisi perusteltua lyöttää kriittinen ajattelu logiikan ja argumentaatioteorian kanssa yhteen. Helsingin yliopisto al-fārābī, (1961). The Fusul al-madani of al-fārābī (Aphorisms of the Statesman). Toimittanut ja kääntänyt D. M. Dunlop, Cambridge: Cambridge University Press. Ebbesen, Sten (1991). Is Logic Theoretical or Practical Knowledge? Teoksessa Biard, Joël (toim.), Itinéraires d Albert de Saxe Paris Vienne au XIV e Siècle, Paris: Librairie Philosophique J. Vrin, Gabbay, Dov & Woods, John (2001). The New Logic. Logic Journal of the IGPL 9: Johnson, R. H. (1992). The Problem of Defining Critical Thinking. Teoksessa S. P. Norris (toim.), The Generalizability of Critical Thinking. New York: Teachers College Press, Peirce, Charles S. ( ). Collected Papers of Charles Sanders Peirce, 8 nidettä. Toim. Charles Hartshorne, Paul Weiss ja A.W. Burks. Cambridge, Mass.: Harvard University Press. Peirce, Charles S. (1967). Käsikirjoitukset. Harvardin yliopiston Houghtonin kirjasto. Pietarinen, Ahti-Veikko (2005). Cultivating Habits of Reason: Peirce and the Logica Utens versus Logica Docens Distinction, History of Philosophy Quarterly 22, Pietarinen, Ahti-Veikko (2008). The Place of Logic in Pragmatism, Cognitio 9(1),