Kasvu, Lewisin piste, tuloerot ja Suomi. Saska Heino

Kasvu, Lewisin piste, tuloerot ja Suomi Saska Heino i. Saatteeksi Minkä vuoksi ansiot ja niiden kansantuoteosuus kohosivat Suomessa toisen maailmansodan jälkeen? Ovatko kasvaneet palkat kutistaneet kapitalistien voittoja? Karl Marxin (1818 83) mukaan kapitalistisen tuotannon tuotteena syntyvän pääoman kasautumisen seurauksena on oleva työläisten ansioiden supistuminen. 1 Useiden kehittyneiden teollisuusmaiden, kuten Suomen taloushistoria kuitenkin osoittaa, että työläisten sievemmältä nimeltään palkansaajien osuus kapitalistisen tuotannon hedelmistä, kansantulosta, kasvoi vaihtelevan merkittävästi toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella. Kuten yleisesti ymmärretään, ei yksikään teoria voi olla tosi, mikäli se ei ole sisäisesti johdonmukainen, ristiriidaton. Näin ollen, mikäli halutaan, että marxilainen oppi taloudesta ja sen kehityksestä on pätevä ajassa ja paikassa, on sen huomioitava tämä työläisten ansioissa tapahtunut kasvu. ii. Hahmotelma marxilaiseksi kasvumalliksi Kansantaloustieteessä kysymys työläisten ansioiden kehityksestä sidotaan yleensä laajempaan kapitalistisen kasvu- ja kehitysprosessin viitekehykseen. Kansantaloustieteen puitteissa marxilaista talousoppia on arvosteltu perustavanlaatuisesta, täsmällisesti määritellyn kasvumallin puutteesta. 2 Näin ollen meidän tuleekin vastata myös kysymykseen kasvumallista. Mikäli tässä kirjoituksessa oletettava, vielä varsin luonnosmainen marxilainen kasvumalli kykenee kannattelemaan kysymystä työläisten palkkojen kansantulo-osuuden kasvusta, voidaan sitä pitää ainakin alustavasti rohkaisevana liikkeenä oikeaan suuntaan vastattaessa (a) sekä kysymykseen työläisten ansioiden kasvusta (b) että marxilaisen talousopin kasvumallin puutteesta. Olen aiemmin määritellyt eräänlaisen marxilaisen kansantuotteen kasvumallin seuraavasti. G n = Δ C n C 1 = ([1+ i m n C (c n 1 +v n )] 1) C 1 i = 1,, n (1) Tässä yhtälössä kansantuotteen kasvunopeus G n on yhtä kuin kokonaispääomakannan C 1 muutos, joka on määritelty ajallisesti yhtälön oikeanpuoleisessa tekijässä (i = eksponenttikerroin). Yhtälön muut tekijät ovat lisäarvo m, pysyvän pääoman kanta c ja vaihteleva pääoma v, jokainen määriteltynä koko kansantalouden tasolla. 3 Tekijä n = vuosi. Nähdään, että yhtälön oikeanpuoleisen tekijän hakasulkein merkitty osatekijä määrittää sen osoittajan eli kasvukertoimen kulloinkin halutulle ajanjaksolle, vaikkapa viideksi vuodeksi (olettaen, että yhtälön muuttujat säilyttävät keskinäiset suh- 1 Marx 2013 [1867], 580:»[k]aikki lisäarvon tuottamismenetelmät ovat samalla kasautumismenetelmiä ja kaikki laajeneminen kasautumisessa tulee toiselta puolen noiden menetelmien kehittämisvälineeksi. Siitä seuraa niin muodoin, että samassa määrin kuin pääoma kasautuu, täytyy työläisen aseman, olipa hänen palkkansa millainen hyvänsä, korkea tai alhainen, huonontua» (kursiivi lisätty). 2 Tästä aiheesta lisää teoksessa Pohjola 1996. 3 Kuten aiemminkin, on yhtälön (1) hakasulkeissa olevan muuttujan oikean puolen tekijöistä c laskettu tekijöitä m ja v edeltävältä vuodelta, jolloin saadaan aikaiseksi kaavamainen olettama pysyvän pääoman vuoden mittaisesta täyskierrosajasta. Tämä olettama on yksinkertaistava, mutta helpottaa yhtälön (1) laskennan virta- ja kantasuureiden eroavaisuuksista nousevia ongelmia. 1

teensa). Tämä malli ei huomioi pääoman kiertonopeutta tai sen muutoksia. Se antaa kuitenkin karkean yleiskäsityksen siitä, miten kansantuotteen kasvua voidaan tarkastella marxilaisittain kansantaloustieteen suosimassa, algebraalisessa esitysmuodossa. Yhtälöstä (1) nähdään, että sen hakasulkein merkityn tekijän oikea puoli on sama asia kuin Marxin määrittelemä voiton suhdeluku 4 p' = m C. Tämä tekijä voi saada yhtälössä (1) mitä tahansa arvoja nollan ja äärettömän välillä. Käytännössä on kuitenkin niin, että p' < 1. Esimerkiksi Suomen taloushistoriaa tarkasteltaessa p' saa käytännössä arvoja 0,02 0,10:n väliltä. Oletetaan esimerkin vuoksi, että yhtälön (1) hakasulkein merkityn tekijän oikea puoli saa arvoja 0,05; 0,10 ja 0,15 eli pääoman C 1 kasvukerroin on 1,05; 1,10 ja 1,15. Taulukko 1. näyttää, miten pääoma C 1 kasvaa näillä kertoimilla eri ajanjaksoina. G n ; C 1 G = 1,05; C = 100 G = 1,10; C = 100 G = 1,15; C = 100 Selityksiä: Kun on tarkasteltu pääoman kasvua itsessään, voidaan tarkastella yhtälön (1) pohjalta laskettuna pääoman kasvukertoimia annetuille arvoille. G n ; C 1 G = 1,05; C = 100 G = 1,10; C = 100 G = 1,15; C = 100 Selityksiä: Taulukko 1. Pääoman kasvu, absoluuttinen n 2 4 8 16 32 110,3 121,6 147,7 218,3 476,5 121,0 146,4 214,4 459,5 2111,4 132,3 174,9 305,9 935,8 8756,5 n = vuosi C = alkupääoma, annettuna numeerisena suureena Taulukko 2. Pääoman kasvu, kerrottuna n 2 4 8 16 32 1,1 1,2 1,5 2,2 4,8 1,2 1,5 2,1 4,6 21,1 1,3 1,7 3,1 9,4 87,6 n = vuosi C = alkupääoma, annettuna numeerisena suureena Nähdään, miten suuri vaikutus yhtälön (1) hakasulkein merkityn tekijän oikeanpuoleisella tekijällä on pääoman C 1 kasvuun annetulla 2 32 vuoden mittaisella ajanjaksolla. Taulukko 1. olettaa, kuten sen pohjalla oleva yhtälö (1):kin, että kaikki muut muuttujat eksponenttikerroin i:tä lukuun ottamatta pysyvät muuttumattomina. Tämä tarkoittaa, että seuraavat kolme yhtälöä, jotka muodostavat tässä tarkastellun järjestelmän perustan, säilyvät ennallaan: m n p' n = (c n 1 +v n ) (2) m ' n = m n v n (3) k ' n = c n 1 v n (4) Näistä tekijöistä tulonjaon kannalta keskeisin on (3), lisäarvon suhdeluku m', joka mittaa arkikielisesti ilmaistuna työvoiman ja pääoman välistä tulonjakoa tuotantoprosessissa. Lienee selvää, ettei minkään kansantuotteen tai pääoman kasvu voi olla yhtä kehityskulultaan yhtä lineaarinen tämän 4 Marx 1980 [1894], 58. 2

kirjoituksen avaavan kasvukerroinmallin perusteella voisi muutoin olettaa. Mikäli näin olisi, tulisi niin työvoiman (v) kuin pysyvän pääoman (c) kasvun jatkua tasatahtisesti lisäarvon (m) kasvua noudattaen. Meidän tulisi lisäksi olettaa lisäarvon suhdeluvun pysyvän muuttumattomana olettamus, mitä ei Suomen taloushistorian perusteella voida pitää perusteltuna. Jotta yhden vuoden muuttujien (2), (3) ja (4) perusteella voitaisiin tehdä luotettava, (1):n perusteella laskettu kasvuolettamus, tulisi ehdon G ϵ =([ Δ m /(Δ c +Δ v ) n n 1 n m n /(c n 1 +v n ) ][ Δ m /Δ v n n m n /v n ][ Δ c /Δ v n 1 n =1 i = 1,, n (5) c n 1 /v ])i n toteutua vailla muutoksia koko ennustettavan kasvujakson ajan. Hieman toisin muotoiltuna, kaikkien kolmen muuttujan (2), (3) ja (4) osatekijöiden on kasvettava tasatahtisesti ehdon (5) täyttämiseksi eli ehdon on saatava jatkuvasti yhden suuruinen arvo. 5 Toisin sanoen työvoiman tulisi kasvaa tasatahtisesti pysyvän pääomakannan kanssa lisäarvon suhdeluvun m' pysyessä muuttumattomana. Näitä ehtoja ei voine pitää kestävinä aiheen historiallisen tarkastelun kannalta. Kun muuttujien (2), (3) ja (4) kehitys Suomessa lasketaan yhtälön (5) avulla vuosilta 1949 2014, saadaan :n arvoksi ~ 0,803, joka on noin 17 prosenttiyksikköä alempi lukema kuin tasaisen kasvun ehdon (5) mukainen tulos edellyttäisi (so. = 1,000). 6 Tasapainossa ehdon mukaan tapahtuvaa kasvua ei voine täten pitää ainakaan Suomen kohdalla realistisena mallina, vaan sen osatekijöiden eritahtisille ja toisensa osin poissulkeville muutoksille on annettava omat selityksensä. Koska tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin kysymykseen työläisten kansantulo-osuuden kasvusta, voidaan yhtälöiden (1) ja (5) pohjalta harjoitettava teoretisointi jättää toiseen kertaan. Lopuksi voidaan sen sijaan esittää yksinkertaisesti, mitä kansantuotteen kasvulle seuraa yhtälön (5) mukaan, mikäli kasvunopeus on tasainen (so. = 1), mikäli se on kiihtyvä (so. > 1) tai mikäli se hidastuu, kuten on nähty historiallisesti tapahtuneen, tasaiseen kasvunopeuteen nähden (so. < 1). Annetut :n arvot ovat sinänsä keksittyjä. = 0,750 = 1,000 = 1,250 Selityksiä: Taulukko 3. Hidastuvan, tasaisen ja kiihtyvän kasvun mallit n 2 4 8 16 32 0,563 0,316 0,100 0,010 0,000 1,000 1,000 1,000 1,000 1,000 1,563 2,441 5,960 35,527 1262,177 = kasvunopeus n = vuosi Taulukon 3. kasvua kolmen eri vaihtoehdon välillä on mahdollista hahmottaa myös kertymän avulla. Kuvaaja 1. esittää, miten alkupääoman (C 1 = 100) kasvunopeus muuttuu kussakin kolmessa tilanteessa. Kuvaajan kohdalla on huomattava, ettei se kuvaa pääoman kasautumista tai kumuloitu- 5 Kuten yhtälöstä (5) huomataan, ei ajalla ole vaikutusta sen toteutumiseen. Eksponenttikerroin voi saada yhtälössä mitä tahansa arvoja yhden ja äärettömän välillä (so. i = 1 ) muuttujan saadessa jatkuvasti arvon yksi. Mikäli yhtälön (5) eksponenttikertoimen arvoksi annetaan yksi, voidaan sillä laskea ehdon toteutuminen halutulla aikavälillä, jolta on saatavissa aineistoa. Jos eksponenttikertoimelle annetaan taas suurempia arvoja kuin kaksi, voidaan sillä yhtälön (1) tapaan mallintaa kasvukehitystä olettaen yhtälön (5) hakasulkein merkittyjen tulojen säilyvän muuttumattomina. 6 Mikäli yhtälön (5) avulla lasketun kasvuvauhdin hidastuminen olisi täysin lineaarista, saisi arvoksi ennusteen mukaan vuonna kaksi 0,644 ja vuonna viisi 0,333. Koska tällaista kasvunopeuden hidastumaa voi hyvällä syyllä pitää epätodennäköisenä, on tulevan kasvunopeuden ennustaminen annetulla muuttujalla hyvin summittaista. 3

mista, vaan sitä, kuinka monta yksikköä annettu pääoma C 1 kasvaa kunakin ajanjaksona. Kuvaaja 1. Hidastuva, tasainen ja kiihtyvä kasvunopeus 100000 Kasvukerroin 10000 1000 (i) Gε = 0,750 (ii) Gε = 1,000 (iii) Gε = 1,250 100 Aika Vaikka kuvaajassa esitettävä malli onkin teoreettinen, on se silti tärkeä tämän kirjoituksen kysymykseen vastaamiseksi. Vaihtoehdoista kolmas, = 1,250, edellyttää jatkuvaa kasvua yhtälön (5) hakasulkeisiin merkittyjen tekijöiden osoittajien tekijöiltä m tekijän k' pysyessä muuttumattomana (myös yhtälön (5) kolmas hakasulkein merkitty tekijä). Kun tiedetään, että m eli lisäarvo on lisätyötä eli työtä, jonka arvo ylittää työläisen vastineeksi saamaansa palkkasummaa vastaavan arvon, edellyttäisi kuvaajan 1. kolmannen vaihtoehdon (iii) toteutuminen joko jatkuvaa keskimääräisen työajan pidentymistä tai työläisten työstään vastineeksi saaman korvauksen supistumista. Kun tiedetään toisaalta, etteivät työläiset voi»elää ilmalla», voidaan tätä vaihtoehtoa pitää epätodennäköisenä. Toinen vaihtoehto olisi yhtälön (5) pääoman elimellistä kokoonpanoa kuvaavan osatekijän k' supistuminen (so., että k' < 1). Tätä seuraisi taasen tuotannon»työvoimavaltaistuminen» eli se, että työntekijää kohti sijoitetun pääoman koneiden, laitteiden, ohjelmistojen, apuaineiden, puolivalmisteiden j.n.e. arvo pienentyisi heidän työpalkkaansa sekä muihin työvoimakustannuksiin nähden. Koska suuri osa kapitalistien välisestä markkinakilpailusta on hintakilpailua, edellyttäisi tämä keskimääräisen tavaroiden valmistamiseen tarvitun työajan pidentymistä sekä niiden keskimääräisen arvon (ja siten hinnan) kohoamista. Myöskään tätä vaihtoehtoa ei voida pitää todennäköisenä. Kaiken kukkuraksi vaihtoehdon (iii) toteutuminen edellyttäisi työvoiman tarjonnan kiihtyvää kasvua, kun edellytetään, etteivät työläiset voi»elää ilmalla» eli että heidän työstään saamansa korvaus supistuisi alati heidän työnsä tuotteiden arvoon nähden. Täten meidän tuleekin tarkastella vaihtoehdoista ensimmäisiä. Kuten on jo aiemmin todettu, vaihtoehdon (ii) toteutuminen edellyttäisi yhtälön (5) muuttujien keskinäissuhteiden jähmettymistä paikalleen. Tätäkään vaihtoehtoa ei aiemmin mainituin perustein pitää uskottavana. Jäljelle jääkin vaihtoehto (i), supistuvan kasvun malli. Tämän mallin mukaan yhtälön (5) tulos ( = 1) jää saavuttamatta sen summan jäädessä pienemmäksi kuin yksi. Tämä voi toteutua kolmella eri tapaa. Yhtälön voiton suhdeluvun p' muutosta koskeva tekijä tai lisäarvon suhdelukua m' kuvaava tekijä voivat saada yhtä pienemmän arvon; ja pääoman elimellistä kokoonpanoa k' kuvaava tekijä voi saada yhtä suuremman arvon. Syy siihen, miksi yhtälö (5) saa vuosien 1949 2014 tarkastelussa arvon 0,803, löytyy yhtälön kaikista kolmesta osatekijästä. Niin voiton suhdeluku p', lisäarvon suhdeluku m' kuin pääoman elimellinen kokoonpano k':n ovat muuttuneet tällä tarkastelujaksolla merkittävästi. Annettu marxilaisen kasvumallin hahmotelma ei sellaisenaan ole tietenkään tyhjentävä tai täydellinen. Se on kuitenkin tässä vaiheessa riittävä itse kirjoituksen kysymykseen, työläisten kan- 4

v' = v/(v + m) santulo-osuuden kasvuun vastaamiseksi. iii. Työläisten kansantulo-osuuden kasvu Suomessa Tässä kappaleessa tarkastellaan yhtä teoreettista apuvälinettä, Lewisin pistettä, jonka avulla suomalaistyöläisten kansantulo-osuuden kasvua voidaan mahdollisesti selittää myös empiirisesti. Kansantaloustieteessä käsitteellä Lewisin piste 7 viitataan hetkeen, jonka jälkeen kotoperäisen työvoiman tarjonnan kasvu saavuttaa lakipisteensä, ja jonka seurauksena sen hinta alkaa nousta tarjonnan hidastuessa. Vaikka käsitteelle ei löydykään suoraa vastinetta marxilaisen talousopin sanavarastosta, voidaan sitä tietyiltä osin soveltaa myös tämän kirjoituksen kysymykseen vastattaessa. Lewisin pistettä voidaan hahmottaa seuraavan kuvaajan avulla. Kuvaaja 2. Lewisin piste v' 1 v' 2 α 2 α 1 λ t Kuvaajan pystyakseli kuvaa palkansaajien kansantulo-osuutta, joka on tässä laskettu yhtälöllä v '= v (v+m). Vaaka-akseli (t) kuvaa aikaa. Pisteessä v' 1 työläisten kansantulo-osuus v' on korkea, kun työvoimaa on saatavilla sen kysyntään nähden vähän. Ajan kuluessa työläisten kansantuloosuus laskee työvoiman tarjonnan kasvaessa. Toisin sanoen pistettä λ (Lewisin piste) kohti kuljettaessa työvoiman tarjonta kasvaa sen kysyntää nopeammin, jolloin sen hinta laskee. Tämä supistaa puolestaan työläisten kansantulo-osuutta. Annettu λ on piste, jossa uuden työvoiman tarjonta tyrehtyy. Mikäli kuvaaja 2. kuvaa esimerkiksi kansantaloutta, jonne ei tule työperäistä siirtolaisväestöä, merkitsee λ:n saavuttaminen kotimaisen viljelijä- ja käsityöläisväestön (likipitäen) täysimittaista siirtymää työläisiin. Pisteessä v' 2 työvoiman kysyntä ylittää jälleen merkittävästi sen tarjonnan. 8 7 Käsitteellä viitataan englantilaistaloustieteilijä W. Arthur Lewisiin (1915 91), joka erikoistui urallaan kehitystaloudellisiin kysymyksiin. Lewis oli otteeltaan varsin historiatietoinen taloustieteilijä aikana, jolloin historiallisen kokemuksen merkitys kansantaloustieteen teoriamäärittelyssä oli jäänyt selvästi pimentoon (ks. Lewis 1960 [1955], 15). Lewis oli kuitenkin yhteydessä niin klassiseen poliittiseen taloustieteeseen kuin uusklassiseen kansantaloustieteeseenkin sikäli, että hänen kiinnostuksensa kohdistui ennen kaikkea kysymyksiin kasvusta, sen esteistä ja sitä edistäneistä tekijöistä. Lewisin pisteeseen on sittemmin viitattu m.m. Kiinan kansantasavaltaa käsittelevässä tutkimuksessa. 8 Lukija saattaa tässä kohden nähdä yhtäläisyyksiä Lewisin pisteen ja Kuznetsin käyrän välillä. Tähän on kiinnittänyt huomionsa myös kansantaloustieteilijä Gustav Ranis (ks. Ranis 2004, 8). Niin Lewisin kuin Kuznetsinkin mallit 5

Käyrää v' 1 v' 2 tarkasteltaessa on syytä huomioida, ettei se kuvaa kokonaisen kansantalouden tulonjakoa, vaan ainoastaan työläisten palkkatulojen suhdetta tuotannossa syntyvään uuteen arvoon, jota on tässä kuvattu tekijällä v'. Tämän vuoksi kuvaajassa 2. onkin esitetty myös työvoiman määrässä tapahtuvaa muutosta kuvaava käyrä α 1 α 2. Lewisin pisteen jälkeen työläisväestön osuus koko väestöstä ei juurikaan enää kasva. Voidaanko ajatella, että juuri Lewisin pisteen saavuttaminen olisi syynä yhtälön (5) mukaisen ehdon vaipumiseen saavuttamattomiin? Marxin itsensä vastaus olisi melko varmasti kieltävä. Hänen mukaansa voiton suhdeluvun laskutendenssi tekijä, joka hänen mukaansa on ensisijainen selittäjä kansantuotteen kasvunopeuden hidastumisessa liittyy ennemminkin lisäarvon suhdeluvun m' kasvu- kuin supistumistendenssiin. Marx ei kuitenkaan kiellä, etteikö»työpalkan» kohoaminen voisi»poikkeuksellisesti» olla syynä voiton suhdeluvun supistumiseen 9, työläisten kansantulo-osuuden kasvuun (ainakin tekijällä v' mitattuna) sekä kansantuotteen kasvunopeuden hidastumiseen. Kuten Suomen taloushistorian kohdalla voidaan nähdä, on tällainen»poikkeuksellinen» ajanjakso voinut kestää usean vuoden ajan. 10 Tämä nähdään myös kuvaajasta 3., joka näyttää v':n avulla lasketun, työläisväestön tulo-osuuden Suomessa vuosina 1949 2014. Kuvaajan oikeanpuoleinen pystyakseli kuvaa työläisten tuotannollisen tulo-osuuden vuosimuutosta. 11 Kuvaaja 3. Työläisten tulo-osuus Suomessa 1949 2014 v' = v/(v+m) 100,0% 90,0% 80,0% 70,0% 60,0% 50,0% 40,0% 30,0% 20,0% 10,0% 0,0% 20,0% 15,0% 10,0% 5,0% 0,0% -5,0% -10,0% -15,0% Lähde: Tilastokeskus v' pohjautuvat näkemykseen kahden tuotannonalan maanviljelyksen ja markkinaehtoisen tuotannon välillä tapahtuvasta työvoiman siirtymästä. Lewisin itsensä mukaan u-kirjaimen muotoista käyrää selittää kuolleisuuden laskeminen kapitalistisen kehityksen ensiaskelilla. Laskeva kuolleisuus kasvattaa hänen mukaansa työllistä väestöä (Lewis 1960 [1955], 306). 9 Marx 1976 [1894], 242 243:»[v]oiton suhdeluvun laskutendenssi liittyy lisäarvon suhdeluvun kohoamistendenssiin, siis työn riistoasteen kohoamistendenssiin. Näin ollen mikään ei ole sen typerämpää, kuin selittää voiton suhdeluvussa tapahtuva lasku työpalkan kohoamisella, vaikka asianlaita saattaa poikkeuksellisesti olla tällainen». 10 Ks. Heino Saska,»Oikeilla jäljillä. Taloustiede, pääoman laskeva tuotto ja Suomi». Taloussaippuakupla 31.8.2015. <https://taloussaippuakupla.wordpress.com/2015/08/31/oikeilla-jaljilla-taloustiede-paaoman-laskeva-tuotto-jasuomi/> [haettu 29.9.2015] 11 Kuten kuvaajasta 3. havaitaan, ei Lewisin pistettä voida erottaa selvästi työläisten tulo-osuuden ( v') kehityksestä vuosina 1949 2013. Havaitaan, että v':n keskiarvo on 76,3 % ja sen keskihajonta 5,0 %. Näin ollen työläisten tuloosuus on v':llä mitattuna pysynyt suhteellisen vakaana koko ajanjakson ajan. Kuvaajan 3. aikasarjaa on ulotettava ajassa taaksepäin. Tämän lisäksi työläisten kansantulo-osuutta on tarkasteltava suhteessa muihin tulonsaajaryhmiin kuin kapitalisteihin (viljelijöihin, eläkeläisiin, opiskelijoihin j.n.e.). Nyt esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että Marxin yllä esitetty lainaus, jonka mukaan voiton suhdeluvun laskua ei voida selittää kunnolla»työpalkan kohoamisella», vaikuttaa perustellulta. 6

Tämän kirjoituksen mitassa tai tavoitteissa ei ylletä edellä esitetyn tätä syvemmälle pureutuvaan tilastolliseen tarkasteluun. Voidaan kuitenkin pohtia, missä määrin Lewisin piste tai Kuznetsin käyrä ovat ajassa riippumattomia tekijöitä. Toisin sanoen, onko työläisten kansantulo-osuuden supistuminen vain väliaikainen ilmiö matkalla kohti»normaalitilaa», työläisten korkeaa osuutta kansantalouden synnyttämistä tuloista? Kuten yhtälöstä (5) huomataan, ei mittaa sellaisenaan mitään tiettyä kansantuotteen kasvunopeutta. Nopeus voi sellaisenaan olla mitä tahansa nollan ja äärettömän välillä. mittaa muutosta, ei nopeutta sinänsä. Kuitenkin huomataan, että myös työläisten kansantuloosuuden yhtälössä (5) tekijän v n kasvu voi johtaa siiten, että»suistuu»»tasapainopisteestään» (so. siihen, että voi saada yhtä pienempiä arvoja). Ongelmana onkin, miten korkeaksi työläisten osuus tuotannossa syntyvästä uudesta arvosta v + m voi kasvaa ja miten hitaaksi kansantuotteen sekä pääoman kasvunopeus laskea ennen kapitalistien»vastaiskua», pyrkimystä 12 heidän ansioidensa supistamiseen? Tähän kysymykseen ei ole mahdollista vastata yksioikoisesti. iv. Lopuksi Tämän kirjoituksen pohdinnat ovat olleet luonteeltaan hyvin alustavia. Uskon kuitenkin, että varsinkin sen alussa jatkotyöstetty marxilainen kasvukerroinmalli on hyödyksi vastattaessa tässä esitettyä syvällisemmin kysymykseen siitä, miksi työläisten kansantulo-osuus kohosi Suomessa toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella. Vaikka kuvaajasta 3. voidaankin nähdä, että työläisten osuus tuotannollisessa tai funktionaalisessa tulonjaossa kasvoi Suomessa aina 1990-luvun alkuun, ei nähtävissä ole kovin selkeitä todisteita niin sanotun Lewisin pisteen saavuttamisesta. Tämän pisteen löytäminen edellyttääkin pitemmälle vietyä tilastoanalyysia, jossa huomioon otetaan pelkän tuotannollisen tulonjaon sijaan myös muita tulonjakoon liittyviä tekijöitä. Voi myös olla, että Suomen verrattain myöhään tapahtuneella kaupungistumisella on ollut Lewisin pistettä häivyttävä vaikutuksensa. U- kirjaimen mallisen tulonjakokäyrän löytäminen jääneekin toiseen kertaan sikäli, kun sellainen on alkuunkaan löydettävissä. Tässä kirjoituksessa on kuitenkin esitelty niitä teoreettisia työkaluja, joiden avulla talouskasvun ja tulonjaon välistä yhteyttä on mahdollista jatkossa tutkia toivottavasti hedelmällisiä tuloksia tuottavalla tavalla. 12 Tämän pyrkimyksen ei tarvitse olla tietoinen. Syvä lama joukkoirtisanomisineen sekä kannattamattomien yritysten konkursseineen on usein omiaan supistamaan työläisten kansantulo-osuutta. Suomessa näin voidaan ajatella käyneen 1990-luvun alussa. 7

Lähteet Lewis W. Arthur, The Theory of Economic Growth. George Allen & Unwin Ltd, Lontoo 1960 [1955]. Marx Karl, Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. 1. osa. Pääoman tuotantoprosessi. TA-tieto, Helsinki 2013 [1867]. Marx Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. 3. osa. Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Kustannusliike Edistys/Progress, Moskova 1976/1980 [1894]. Ranis Gustav, Arthur Lewis Contribution to Development Thinking and Policy. Yale University Economic Growth Center. Center Discussion Paper no. 891. Yale University, New Haven 2004. 8