Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan"

Transkriptio

1 Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry

2 Suomi on riippuvainen Euroopan talouskasvusta Bruttokansantuote kiintein hinnoin eri maissa = USA Ruotsi Japani EU28 Suomi Espanja Portugali Italia Lähde: Tilastokeskus / Neljännesvuositilinpito II/2012, tuotannon suhdannekuvaaja 09/2013

3 Talouden päätoimialojen tilanne vaikea Toimialojen tuotannon/myynnin volyymin ja kuluttajien ostovoiman muutos Määrän muutos vuodentakaiseen, % Ostovoima Palvelut Kauppa e II/2013 III/2013 Rakentaminen Teollisuus ) Koko talouden palkkasumma kuluttajahintaindeksillä deflatoituna 2) heinä-elokuu (syyskuun tietoja ei ole vielä julkaistu) Lähde: Tilastokeskus / Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 08 ja 09/2013, PALTAn ennuste

4 Työnhausta luopuneiden määrä kasvaa? Työttömien määrä työvoimatutkimuksessa ja työnvälitystilastossa Työttömät, lkm TEM Erotus: TEM miinus Tilastokeskus (lka) Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus / Työvoimatutkimus 09/2013, TEM / Työnvälitystilasto 09/2013

5 Taantuma on heikentänyt yksityisen sektorin kannattavuutta Koko talouden toimintaylijäämä ja työvoimakustannukset per BKT 30 Toimintaylijäämä/BKT, % Työvoimakustannukset/BKT, % Nettotoimintaylijäämä Palkat ja palkkiot +sos.maksut Lähde: Tilastokeskus / Neljännesvuositilinpito II/2013

6 Kolmas neljännes tunnuslukujen valossa Tunnuslukuja kansantalouden kehityksestä tammi-syyskuussa 2013 I-III/2013 III/2013 Suunta BKT (kiintein hinnoin) -1,3 % 0,0 % Teollisuustuotanto -6,3 % -3,5 % Vienti -3,2 % -4,6 % Tuonti -3,2 % 0,9 % Keskiansiot 2,1 % 2,2 % Palkkasumma 1,2 % 1,8 % Ostovoima -0,3 % 0,5 % Konkurssit 6,2 % 9,3 % Konkurssihenkilöstö 18,5 % 30,5 % Yrityssaneeraukset 13,2 % 5,8 % Saneeraushenkilöstö 20,3 % 3,5 % Velkajärjestelyt (yksityishenkilö) 2,6 % 14,1 % Työlliset -1,1 % -1,5 % Työttömät 5,0 % -0,9 % Työvoiman ulkopuoliset 2,1 % 3,8 % Avoimet työpaikat -37,5 % -37,2 % Kaiken kaikkiaan taloustilanne vaikuttaa synkältä: lähtötaso on siis matala Monilla makrotalouden indikaattoreilla mitattuna suunta on kuitenkin e parempaan päin Konkurssit ja velkajärjestelyt ovat yhä kasvussa Työllisyystilanne heikkenee yhä Parempaan suuntaan Ei muutosta Huonompaan suuntaan Lähde: Tilastokeskus / Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 08 ja 09/2013, PALTAn ennuste

7 Palvelujen odotukset yhä alamaissa Palvelutuotannon määrän muutos ja luottamusindikaattori 9 Palvelutuotannon vuosimuutos, % Palvelujen odotukset Palvelutuotannon muutos (3kk lka) Palvelujen suhdanneindikaattori Lähde: Tilastokeskus / Suhdannebarometri 10/2013, Palvelujen liikevaihtokuvaaja 08/2012, Palvelujen tuottajahintaindeksi III/2013

8 Suurin kasvun este on riittämätön kysyntä Tuotantokapeikot kaupassa ja palvelualoilla 60 Saldoluku Muut syyt 30 Ammattityövoiman puute 20 Riittämätön kysyntä Lähde: EK / Suhdannebarometri III/2013

9 Liikevaihdon kasvu kääntynyt laskuun tai hidastunut kaikilla päätoimialoilla Liikevaihdon kausitasoitettu arvoindeksi = 100 Liike-elämän palvelujen kasvu hidastunut asiakastoimialojen vaikeuksien myötä Logistiikan liikevaihto ei kasva ennen kuin ulkomaankaupan ongelmat väistyvät Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistöala Yritys- ja asiantuntijapalvelut Logistiikka 120 Informaatio ja viestintä Tietojenkäsittelypalvelut kasvaa, media ja televiestintä supistuvat Lähde: Tilastokeskus / Palvelujen liikevaihtokuvaaja 08/2013

10 Esimerkiksi henkilöstöpalvelujen liikevaihto on kääntynyt taas kasvuun Liikevaihdon kausitasoitettu arvoindeksi = Työllistämistoiminta Lähde: Tilastokeskus / Palvelujen liikevaihtokuvaaja 08/2013

11 Palvelualojen työllisten määrä kääntynyt laskuun Yksityisten ja julkisten palvelujen (pl. kauppa) työlliset x1000 työllistä Työlliset x kk liukuva keskiarvo Palvelualojen työllisistä noin on yrityssektorilla ja julkisella sekä kolmannella sektorilla. Lähde: Tilastokeskus / Työvoimatutkimus 09/2012

12 Mitä taantumassa on menetetty? BKT:n kehitys verrattuna 2,5 % kasvu-uraan Mrd. euroa Vuonna 2008 kasvun ennustetaan hidastuvan 2,8 prosenttiin ja kehyskaudella edelleen 2 prosentin tuntumaan. Lähde: Valtion kehyspäätös taloa autoa BKT (kiintein hinnoin) Mrd. 000 Kasvu-ura Lähde: Tilastokeskus / Neljännesvuositilinpito II/2012, tuotannon suhdannekuvaaja 09/2013

13 Suhdannetilanne lyhyesti POSITIIVISTA Euroopassa kokonaistuotanto kasvussa ja työllisyystilanteessa kohenemisen merkkejä Suomen BKT kääntynyt kasvuun Palvelutuotanto ei supistunut Talouden päätoimialojen alamäki taittumassa Ennakoivat indikaattorit nousussa NEGATIIVISTA Lähtötaso todella matala, BKT supistui yhä vuodentakaisesta Tuotannon, viennin ja työllisyyden taso monilla toimialoilla kaukana taantumaa edeltävästä Palvelutuotannon muutos nollan tuntumassa Luottamusindikaattorit yhä hyvin synkissä lukemissa Talouden realiteetit: julkistalouden epätasapaino, väestön ikääntyminen ja talouden rakennemuutos

14 Toimitusjohtajan kommentit, Palvelujen suhdannekatsaus Riitta Varpe, toimitusjohtaja Palvelualojen työnantajat PALTA ry

15 Palvelujen vienti Tuoteryhmittäiset osuudet palvelujen viennistä 2012 Tietotekniikka- ja informaatiopalvelut 39 % 30 % Rojaltit ja lisenssimaksut Rakennuspalvelut 11 % 17 % Muut palvelut Välityskauppa yms. 3 % Lähde: Tilastokeskus / Palvelujen ulkomaankauppa 2012

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin

Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa

Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa Palvelujen suhdannetilanne: Kotimarkkinoiden kehitys ratkaisevaa, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen odotukset yhä alamaissa Palvelutuotannon

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry BKT-aikasarjaan merkittävä

Lisätiedot

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi

Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Suomi stagnaatiossa palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi 19.8.2014, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry 19.8.2014 Palvelujenkin kasvu jäi vaisuksi Toimialojen

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi

Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi Kulutuskysyntä puuttuu Kasvuodotukset jäävät heikoiksi, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen volyymi kasvoi 1,3 % Toimialojen tuotannon/myynnin

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Kasvu haurasta rakennemuutos pysyvää

Palvelujen suhdannetilanne: Kasvu haurasta rakennemuutos pysyvää Palvelujen suhdannetilanne: Kasvu haurasta rakennemuutos pysyvää, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Talouden päätoimialojen tuotanto supistui, mutta

Lisätiedot

18.8.2015 Matti Paavonen

18.8.2015 Matti Paavonen 1 Pienin askelin eteenpäin 18.8.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Ei uutisia aallonpohjalta BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100 114 112 110 108 106

Lisätiedot

Matti Paavonen 1

Matti Paavonen 1 1 Liike-elämän palveluissa kasvua 19.11.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 BKT:n pikaennakko toi synkkiä uutisia BKT:n volyymin kuukausi-indikaattori 2005 = 100 115 110 III/2015-0,8

Lisätiedot

23.2.2016 Matti Paavonen 1

23.2.2016 Matti Paavonen 1 1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin

Lisätiedot

Kasvunmahdollisuudet parantuneet

Kasvunmahdollisuudet parantuneet 21.5.2015 1 Kasvunmahdollisuudet parantuneet 21.5.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 21.5.2015 2 Ei uutisia aallonpohjalta BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 114

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Vaasassa 25.03.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

Kuva 1. BKT kasvaa ja kuluttajien luottamus on korkeimmalla tasolla sitten syksyn

Kuva 1. BKT kasvaa ja kuluttajien luottamus on korkeimmalla tasolla sitten syksyn Suomi ei ole enää taantumassa, ja talouden kasvun odotetaan jatkuvan myös kuluvana vuonna. Vuosi 216 toi lupauksen paremmasta myös media-alalle. Mediaalan odotetaan kasvavan lievästi vuonna 217. I/217

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Työllisyystavoitteet eivät toteudu ilman palvelualoja

Työllisyystavoitteet eivät toteudu ilman palvelualoja Työllisyystavoitteet eivät toteudu ilman palvelualoja 21.2.219, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, pääekonomisti 1 Logistiikka Posti, VR, Finnair, Tallink Silja, Finavia, Niemi Palvelut, Eckerö

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti

Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.2011. Penna Urrila Johtava ekonomisti EK:n Lisää tähän Suhdannebarometri otsikko Paperi-insinöörien syyskokous 23.11.11 Penna Urrila Johtava ekonomisti Miten tähän oikein on tultu Lännen kasvu finanssikriisin jälkeen Normaali taantuma pp.kk.vvvv

Lisätiedot

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Suhdannetilanne. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Suhdannetilanne Konsultit 2HPO 1 Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu Heinäkuu Tammikuu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain

Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain 2018-2023 26.4.2018 Teknologiateollisuus *) IMF ennuste euroalueelle huhtikuussa 2018: 2,4 % vuonna

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Pikkujoulumyynti laskee Laskusuhdanne jatkuu

Pikkujoulumyynti laskee Laskusuhdanne jatkuu Pikkujoulumyynti laskee Laskusuhdanne jatkuu MaRan tiedotustilaisuus 26.11.2013 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Näkymät Suomessa edelleen synkät henkilöstön

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Konsultit 2HPO 1 Bruttokansantuotteen kehitys 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 1926 = 100 0 Lähde: Tilastokeskus. 2 Maailmantalouden kasvun jakautuminen Lähde: OECD. 3

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN mara-alan kasvu seuraa muuta taloutta Talous kasvaa lähivuosina hitaasti MaRan Marraspäivä 19.11.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Suhdanteissa jälleen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Laskusuhdanne yllättää yritykset

Laskusuhdanne yllättää yritykset Laskusuhdanne yllättää yritykset 22.11.2018, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, pääekonomisti 22.11.2018 Matti Paavonen 1 Logistiikka Posti, VR, Finnair, Tallink Silja, Finavia, Niemi Palvelut,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Palvelujen suhdanteet 4/2012

Palvelujen suhdanteet 4/2012 Palvelujen suhdanteet /212 LOGISTIIKKA YRITYS- JA ASIANTUNTIJAPALVELUT INFORMAATIO JA VIESTINTÄ KIINTEISTÖALAN PALVELUT ERIKOISTUNEET PALVELUT VIIHDE JA VIRKISTYS JULKINEN HALLINTO JA JÄRJESTÖT Yksityisen

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2/2010

Kaupan näkymät 2/2010 Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 25.6.215 Suhdannenäkymät parantuneet hieman reaalitaloudessa ei selvää käännettä ylöspäin 4 Päätoimialojen suhdannenäkymät,

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Media-ala kaipaa tuottavuusloikkaa

Media-ala kaipaa tuottavuusloikkaa 29.5.217 Talous kasvaa nyt odotettua nopeammin. Media-ala kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,4 prosenttia, mutta mainosmarkkinan kehitys on suhdannetilanteeseen nähden heikkoa. Mediatalouskatsaus

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429 8.9.200 Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 7 34 telefax: (09) 734 3429 Tiedustelut: Pasi Koikkalainen, +358 9 734 3332, e-mail: kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi Samu Hakala, +358 9

Lisätiedot

Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista

Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista Tilastokeskus-päivä 3.9.29 Kuluttajabarometri, kotitalouksien näkemys talouden muutoksista yliaktuaari pertti.kangassalo@tilastokeskus.fi p. (9) 1734 3598 Kuluttajabarometri! Puhelinhaastattelututkimus!

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus

Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina

Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015

Pirkanmaan yritysbarometri II/2015 Pirkanmaan yritysbarometri II/215 Lokakuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri ll/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Osuus vastaajista Pirkanmaan

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta

Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 50 = ei muutosta edelliskuukaudesta Talouskasvu euromaissa on hidastunut selvästi Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi, 5 = ei muutosta edelliskuukaudesta 24.4.219 Teknologiateollisuus Viimeisin tieto huhtikuu 219. Lähde: Markit

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Palvelujen suhdanteet 1/2013

Palvelujen suhdanteet 1/2013 Palvelujen suhdanteet 1/213 LOGISTKKA INFORMAATIO JA VIESTINTÄ KNTEISTÖALAN PALVELUT YRITYS- JA ASIANTUNTIJAPALVELUT HALLINTO- JA TUKIPALVELUT VHDE JA VIRKISTYS Taantuman vaikutukset leviävät palveluihin:

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot