Ilmoitustaulunhoitaja Tomi Kopakkala Toimistosihteeri / palveluneuvoja

Samankaltaiset tiedostot
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Heli Korpi ja Keijo Kukkonen.

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2017 Sivu 1 toimitettu Kunnanhallitus

Kokouksen jälkeen pidetään valtuustoseminaari. Seminaarissa keskustellaan tulevasta valtuustokaudesta ja hallintosääntöuudistuksesta.

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

Kokouksen alussa Pohjois-Pohjanmaan LAPE-muutosohjelman muutosagentti Tuomo Lukkari esittäytyy ja kertoo ajankohtaisista asioista LAPE-hankkeessa.

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kari Honkala ja Piritta Huovari.

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sievin kunnantoimistossa

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Sivu 1

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kunnanvirastossa klo

Kokouksen alussa luovutetaan vuoden 2017 Yrittäjä- ja Maataloustuottajapalkinto : t Sivut

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sievin kunnantoimistossa

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Sivu 1 toimitettu Kunnanvaltuusto

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntalaki ja kunnan talous

: t Sivut. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tarja Hietala ja Kari Honkala.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Satu Huhtala ja Tomi Huovari. Sievin kunnantoimistossa..2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sisällysluettelo KV, :00, Esityslista 1

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Ari Sipilä ja Sulo Timlin. Sievin kunnantoimistossa

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

1 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus Vt. kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus Kunnankamreerin ajankohtaiskatsaus...

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2017 Sivu 1 toimitettu klo 8:40 Kiireellisyysperuste, Hallintosääntö 144 Kunnanhallitus

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No /2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sievin kunnantoimistossa

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Maija Jokitalo ja Seppo Jukkola.

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta Kokousaika klo Kokouspaikka Kunnanvirasto

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Antti Kangas ja Tapani Korkeakangas.

Sisällysluettelo KV, :00, Esityslista 1

Muonion kunta Esityslista / 3/

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kokousaika: Maanantai kello Jatkokokous Keskiviikko kello

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Torstai klo

["ii",##::lii"",zz,a-,üluaor'uru

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Satu Huhtala ja Mauno Jussila.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Transkriptio:

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2014 Sivu 1 postitettu 27.11.2014 Kunnanvaltuusto Aika: Keskiviikko 03.12.2014 kello 19.00 Paikka: Valtuustosali K a h v i kello 18.30 Kokouksen alussa jaetaan vuoden 2014 Yrittäjäpalkinto ja Maataloustuottajapalkinto : t Sivut 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3 3 Määrärahojen ylitykset 2014... 4 4 Talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman 2015 2017 laatiminen... 5 5 Lainan ottaminen vuodelle 2015... 9 6 Tilapäislainan ottaminen 2015 ja suojaaminen... 10 7 Hallintosäännön muuttaminen... 11 8 Sievin kunnan sisäisen valvonnan ohjeen päivitys (vastuuhenkilötaulukko)... 12 9 Eron myöntäminen Maarit Aholalle kunnanvaltuuston jäsenyydestä... 13 10 Eron myöntäminen Katja Korpelalle ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja jäsenen valinta hänen tilalleen14 11 Eron myöntäminen Ari Sipilälle vapaa-aikalautakunnan varsinaisen jäsenen ja puheenjohtajan tehtävästä ja Kimmo Rieskaniemelle vapaa-aikalautakunnan varajäsenen tehtävästä sekä Ari Sipilälle teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja henkilöiden valinta heidän tilalleen... 15 12 Eron myöntäminen Harri Kankaalle teknisen lautakunnan jäsenyydestä ja koululautakunnan varajäsenyydestä sekä henkilöiden valinta hänen tilalleen... 16 13 Muut mahdollisesti esille tulevat ja kiireellisiksi julistettavat asiat... 17 HUOM! Mikäli et pääse kokoukseen, niin ilmoita siitä mahdollisimman pian kunnantalon neuvontaan joko puhelimitse (08) 4883 111 tai sähköpostilla neuvonta@sievi.fi. Pöytäkirjan nähtävänäpito: Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä Sievin kunnantoimistossa, hallintopäällikön työhuoneessa torstaina 10.12.2014 viraston aukioloaikana. ANTTI TOIVOLA Puheenjohtaja, mtty Hanna Salminen Hallintopäällikkö Julkipanotodistus: Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle torstaina 27.11.2014. Kutsu on ilmoitettu myös paikallislehti Sieviläisessä keskiviikkona 26.11.2014. Ilmoitustaulunhoitaja Tomi Kopakkala Toimistosihteeri / palveluneuvoja

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 2 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 63 Kutsu kunnanvaltuuston kokoukseen on lähetetty Kuntalain 54 :n mukaisesti, asetettu kunnan ilmoitustaululle 27.11.2014 ja julkaistu paikallislehti Sieviläisessä 26.11.2014. Kuntalain 58 :n mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) valtuutetuista on saapuvilla. Päätösvaltaisuuden toteamiseksi toimitetaan nimenhuuto.

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 64 Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 41 :n mukaan valtuuston pöytäkirja tarkastetaan siten, että kussakin kokouksessa tähän tehtävään valitaan kaksi valtuutettua. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Heli Korpi ja Keijo Kukkonen.

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 4 Dnro KH:38 /031/2014 3 MÄÄRÄRAHOJEN YLITYKSET 2014 Kunnanhallitus 24.11.2014 125 Kuntalain 13 :n mukaan kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan talouden, rahoituksen ja sijoitustoiminnan perusteista ja hyväksyä talousarvio. Kokouksessaan 28.11.2013 77 Kunnanvaltuusto on päättänyt vuoden 2014 talousarviosta ja määritellyt määrärahojen sitovuustasot. Ostetun erikoissairaanhoidon ja työllistämisen määrärahat näyttävät syyskuun lopun tilanteen mukaan ylittyvän reilusti. Lisämäärärahan tarve erikoissairaan hoitoon arvioidaan olevan 300 000 ja työllistämiseen nettona 33 580 Esityslistan liitteenä on esitys lisämäärähasta tileittäin eriteltynä. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä seuraavat talousarviomäärärahojen muutokset: erkoissairaanhoitoon menoa lisää 300 000 työllistämiseen menoa lisää 85 900 työllistämiseen tuloa lisää 52 320 65 Lisätietoja: kunnankamreeri Marja Korkeakangas puh. 044 4883 202 marja.korkeakangas@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 5 Dnro KH:46 /031/2014 4 TALOUSARVION 2015 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015 2017 LAATIMINEN Kunnanhallitus 18.08.2014 87 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), jolla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kuntalain 13 :n mukaan valtuusto päättää myös kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä konserniohjauksen periaatteista. Kuntalain 25 a :n mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja tai pormestari ja muut johtosäännössä määrätyt viranomaiset. Konsernijohto vastaa kuntakonsernin ohjauksesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä. Sievin kunnan 31.10.2013 päivitetyssä kuntastrategiassa tavoitteeksi on asetettu ylijäämäiset tilikaudet niin että kunnan menokehitys sopeutetaan verorahoituksen kasvun ja valtionosuuksien mukaiseksi. Vuosikatteen tavoitetasona tulisi olla kaksi kertaa vuosittaisten poistojen määrä. Siinä on myös mainittu että palvelut tulee järjestää kustannustietoisesti niin, että kunnan oma ja ostettu palvelutuotanto toteutetaan tehokkaasti ja taloudellisesti. Investoinnit tulee jaksottaa ja huomioida niiden vaikutus käyttötalouteen ja kunnan omaisuuden arvoa säilyttäviin korjausmenoihin, niin että velkamäärää ei enää oleellisesti nouse. Suunnitelma talouden tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä on päivitetty kv. 31.10.2013 64, jonka mukaan talous saataisiin tasapainoon viimeistään vuonna 2017. Valtionosuusleikkauksilla on ollut mittava vaikutus kunnan talouteen; peruspalvelujen valtionosuutta leikattu monena vuonna peräkkäin ja esimerkiksi jo kiinteistöveron poisto verotulojen tasauksesta vuonna 2012 vähensi Sievin valtionosuutta 439 200. Myös opetustoimen valtionosuuksia on leikattu indeksikorotuksia pienentämällä. Valtionosuusuudistuksen myötä kunnan saaman valtionosuuden määrä tulee nyt nousemaan, mutta siirtymäajan vuoksi uudistuksen vaikutus jää 50 euroon per asukas vuonna 2015. Tällä hetkellä kunnan taseessa on vanhaa alijäämää 182 787,60 ja vuoden 2014 talousarvio on noin 199 704 euroa alijäämäinen.

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 6 Edellisten vuoksi, talousarvion ja taloussuunnitelman tasapainoon saaminen on erittäin haastavaa ja kaikkien hallintokuntien ja palvelujen tuottajien täytyy etsiä ne mahdollisimman edulliset tavat tuottaa palveluja. Myös palvelujen taso tulee ottaa harkintaan. Talousarvion raamiedotukseen on arvioitu valtionosuudet, verotulot, sekä rahoituksen menot ja tulot sekä poistot. Nollatulokseen pääsy edellyttää, että nettokäyttömenot eli toimintakate on korkeintaan sama kuin edellisten yhteissumma. Toimintakatteen nousu vuonna 2015 voisi näin laskettuna olla vain + 0,9 % vuoden 2013 tilinpäätökseen verrattuna ja - 0,8 % vuoden 2014 talousarvioon verrattuna. Palkantarkistusten arvioitu vaikutus on elokuun palkkoihin 0,4 %. Jotta tähän päästäisiin säästöjä tulee siis löytyä kaikkien hallinnonalojen palvelujen ja tavaroiden ostoista, avustuksista ja palkoista. Palkkojen säästöt voi toteuttaa vapaita ja muita työjärjestelyjä käyttämällä. Esityslistan liitteenä ovat: - Investointiesityslomake 2015 - Talousarvion 2015 raami - Talousarvion 2015 laadintaohjeet ja vuosien 2015 2017 taloussuunnitelman laadintaohjeet Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää taloussuunnitelman laatimisesta seuraavaa: 1. Laadinta-aikataulu: - talousarvion tekniset laadintaohjeet ja tavoitekehykset vahvistetaan kunnanhallituksen kokouksessa 18.8. - lautakunnat jättävät taloussuunnitelmaehdotuksensa 3.10. (pe) mennessä kunnankamreerille. - kunnanhallituksen käsittely 20.10. (ma), jatkokokoukset tarpeen mukaan. - kunnanjohtajan esitys talousarviosta, kunnanhallituksen käsittely ja esitys veroprosenteista 3.11. (ma) - kunnanvaltuusto päättää veroprosentit 13.11. (to) - kunnanhallitus 1.12. (ma) talousarvioesitys kunnanvaltuustolle - kunnanvaltuusto 4.12. (to) hyväksyy talousarvion 2. Kuntastrategiassa vuosikatetavoite on asetettu vuoteen 2020 saakka noin 1,5 milj. euroon sekä mainittu, että velkamäärä ei oleellisesti lisäänny. Valtionosuusleikkausten ja taloustaantumasta johtuvan heikon verotulokehityksen vuoksi tämä tavoite vaatisi todella mittavia menoleikkauksia veroprosenttien noston lisäksi. Noin 0,8 milj. euron vuosikatteella päästään nollatulokseen, jota voitaneen pitää nyt tehtävän talousarvion alustavana tavoitteena. Kunnanhallitus 06.10.2014 101 Esitellään kunnanhallitukselle talousarvion 2015 laadinnan numeerisen osan yhteenveto peilattuna kunnanhallituksen hyväksymään talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaohjeeseen. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Teen päätösehdotuksen kokouksessa.

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 7 Kunnanjohtajan päätösehdotus kokouksessa: Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen talousarvion laadintatilanteen. Kunnanhallitus 04.11.2014 113 Hallintokunnat ovat jättäneet numeerisen talousarvioesityksensä määräaikaan mennessä. Esityslistan liitteenä on yhteenveto näistä lautakuntatasolla ja esitykset investoinneista. Talousarvio raami ja talousarvioesitys tehtiin nykyisillä veroprosenteilla. Talousarvio esitys vuodelle 2015 on nyt 5200 euroa ylijäämäinen, vaikka vaadittuun tiukkaan laskennalliseen raamiin ei monissa hallintokunnissa päästykään. Rahoitusosan eriä on tarkennettu sitten raamin laatimisen. Kokouksessa voidaan kuulla eri hallinnonalojen talousarvioesitysten perusteluja ja tavoitteita, ja päättää jatkotoimenpiteistä. Alustavan käsittelyaikataulun mukaan nyt annetaan kunnanjohtajan esitys talousarvioksi sekä esitys veroprosenteista vuodelle 2015. Talousarvion ja taloussuunnitelman osalta käsittely jatkuu seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa 24.11.2014. Esityslistan liitteenä on investointiosa kaudelle 2015 2018, sekä talousarvio 2015 esitykset lautakuntatasolla ja numeeriset yhteenvedot. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Merkitään tiedoksi. Kunnanhallitus 24.11.2014 126 Talousarviossa 2015 ja -suunnitelmassa 2016-2017 on tehtäväalueittain esitetty kuntastrategiaan ja toimintasuunnitelmiin perustuvat toiminnalliset tavoitteet, ja esitetty tehtäväalueiden määrärahat ja tuloarviot. Taloussuunnitelma perustuu kunnanvaltuustolle esitettyihin veroprosentteihin; tulovero 21,75 %, yleinen kiinteistövero 0,9 %, vakituiset asunnot 0,7 % sekä muut asuinrakennukset 1,3 %. Vuoden 2015 talousarvioesityksessä käyttötalouden nettomenot kasvavat yhteensä 2,6 % 2013 vuoteen ja 0,8 % vuoden 2014 talousarvioon verrattuna. Vuosikatteeksi muodostuu 736 440 euroa, kun tästä vähennetään suunnitelmapoistot 731 240 tilikauden ylijäämäksi jää 5 200. Talousarvioesityksessä sosiaali- ja terveyspalvelujen osuus on yli 65 % kunnan toimintakatteesta, jonka vuoksi näiden palvelujen kustannustietoinen ja tehokas tuottaminen on kunnan talouden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion menot olivat vuonna 2008 14,98 milj., 2009 16,1 milj., TP 2010 16,7 milj., TP 2011 17,8 milj. ja TP 2012 19,2 milj., TP 2013 19,9 milj., TA 2014 20,1 milj. TA 2015 20,1 milj.. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen ja talousarvioon 2014 kokonaismenoissa ei ole nousua. Kallion oman toiminnan osalta menoissa on päästy - 0,6 % laskuun kun ostetun erikoissairaanhoidon menoissa on 2 % nousua verrattuna 2014 talousarvioon.

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 8 Talousarviovuodelle esitetään 1,1 milj. euron investointeja, joista suurin on Jussinmäen urheilualueen rakentaminen. Osa investoinneista on esitetty toteuttavaksi leasing-hankkeina, näistä isoimmat ovat kahden lisäluokan hankkiminen tilaelementteinä. Pääkohdat tiivistettyinä; Toimintakate -31 552 350 (2014 v -31 309 974 ), Verotulot 15 159 000 (2014 v 15 010 000 ), valtionosuudet 17 359 790 (2014v 17 107 600 ), vuosikate 736 440 ( 2014 v 607 126 ) ja poistojen jälkeen tilikauden tulos 5 200 (2014 v -199 704 ) Investointimenot 1 358 400 ( 2014v 1 198 000 ) ja investointitulot 262 000 (2014v 282 000 ). Vieläkin haastavassa taloudellisessa tilanteessa keskeisenä tavoitteena voidaan pitää käyttötalouden nettomenojen kasvun rajoittamista niin, että vuosikate pysyy positiivisena, vähintään poistojen määräisenä, jolloin taseeseen ei kerry alijäämää. Talousarviovuoden ja suunnitelmavuosien investointien jaksottamisella saadaan hallittua kunnan korkeaa lainamäärää ja korkomenojen tasoa. Ennusteen mukaan vuoden 2014 tilinpäätöksen vuosikate tulee olemaan positiivinen. Esityslistan liitteenä on talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2017. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää 1. hyväksyä kunnanhallituksen tekemän talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaesityksen vuosille 2016 2017 ja 2. määrärahojen sitovuudesta seuraavasti: a. Käyttötalousosan sitovuus - Kunnanvaltuustoon nähden sitovana on toimielintaso - Kunnanhallitukseen ja lautakuntiin nähden sitovana tasona on ylin tehtävätaso - Viranhaltijaan nähden sitova taso on kustannuspaikkataso - Määrärahat sitovat menot bruttotasolla ja tulot bruttotasolla b. Investointiosan sitovuus: - Sitovana taso on hanketaso nettona, poikkeuksena tienrakennus, joka on yksi sitova taso c. Rahoitusosassa kunnanvaltuustoon nähden sitova erä on lainanotto, jonka määrästä päätetään erikseen. Ahti Hannula poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana. 66 Lisätietoja: kunnankamreeri Marja Korkeakangas puh. 044 4883 202 marja.korkeakangas@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 9 Dnro KH:106 /044/2013 5 LAINAN OTTAMINEN VUODELLE 2015 Kunnanhallitus 24.11.2014 127 Talousarviossa 2015 lainoja lyhennetään 5 813 400 :lla ja investointeja on tarkoitus toteuttaa 1 096 400 eurolla. Rahoitusosassa lainan ottoon on varattu yhteensä 6.000.000, josta 1 000 000 on merikitty lyhytaikaiseen lainaan. Koska korkotaso on nyt eritttäin matala, on hyvä varautua ottamaan tuokin laina pitkäaikaisena lainana. Kunnankamreerilla on hallintosäännön mukaan valtuudet pitkäaikaisen lainan ottamiseen kunnanvaltuuston vahvistamaan enimmäismäärään asti. Lainan ottamisesta on jo tässä vaiheessa syytä tehdä päätös, jotta tarvittaessa rahoitus saadaan nopeasti järjestymään, jos on tarkoituksenmukaista ottaa pitkäaikaista lainaa. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää ottaa pitkäaikaista lainaa enintään 6.000.000 euroa vuodelle 2015 ja oikeuttaa kunnankamreerin yhdessä kunnanjohtajan kanssa sopimaan lainaehdoista, sekä tekemään lainasalkkua suojaavia johdannaissopimuksia. 67 Lisätietoja: kunnankamreeri Marja Korkeakangas puh. 044 4883 202 marja.korkeakangas@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 10 Dnro KH:106 /044/2013 6 TILAPÄISLAINAN OTTAMINEN 2015 JA SUOJAAMINEN Kunnanhallitus 24.11.2014 128 Kunnanvaltuusto myöntää kunnanhallitukselle oikeuden tilapäislainan ottamiseen. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus on delegoinut kunnankamreerille päätösvallan tilapäisluoton ottamiseen valtuuston vahvistamaan enimmäisrajaan asti. Lokakuun lopussa kunnalla oli tilapäislainaa eli kuntatodistuksia jäljellä 12.500.000. Kunnalla on kuntatodistusohjelma Kuntarahoitus Oyj:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, Pohjola Pankki Oyj:n ja Danske Bank Oyj:n kanssa. Limiitti kussakin pankissa on 15.000.000, yhteensä lainaa saa olla enintään 24.000.000. Pitkäaikaista lainaa lyhennetään ensi vuonna 5 813 400. Jos laina otetaan ensin lyhytaikaisena tulee kuntatodistusohjelman mukaisia pankkikohtaisia limiittejä nostaa. Pankkikohtaisen limiitin määrä voi olla sama, kuin lainaa lyhytaikaista lainaa voi olla yhteensä eli 24 000 000. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää nostaa pankkikohtaisen limiitin määrän 24 000 000 euroon. oikeuttaa kunnankamreerin hallintosäännön mukaan käymään puhelimitse kauppaa, sopimaan luoton ehdoista ja ottamaan tarvittaessa tilapäislainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 24.000.000 vuonna 2015 tekemään yhdessä kunnanjohtajan kanssa kuntatodistussalkkua suojaavia johdannaissopimuksia ts. koronvaihtosopimuksia enintään em. pääomalle. Sopimuksella voidaan esimerkiksi vaihtaa kuntatodistussalkun korko kiinteään korkoon 5-10 vuodeksi, jolloin salkun luonne muuttuu pitkäaikaista lainaa muistuttavaksi lainaksi. Mauno Jussila poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen. 68 Lisätietoja: kunnankamreeri Marja Korkeakangas puh. 044 4883 202 marja.korkeakangas@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 11 Dnro KH:44 /010/2013 7 HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Kunnanhallitus 24.11.2014 129 Hallintosäännön muutostarve johtuu enimmäkseen vapaa-aikatoimen tehtäväalueella työllistämisessä ja kirjaston johtamisessa tapahtuvista muutoksista. Kunnan hallintosäännön 16 mukaan vapaa-aikalautakunta vastaa Työkolmion työpajatoiminnasta ja 9 mukaan hallintopäällikkö päättää työllistämistuella palkattavien työhön ottamisesta. Sisäisen valvonnan ohjeessa työllistäminen kuuluu kunnanhallituksen tehtäväksi. Sievin kunta työllisti vuonna 2013 27 pitkäaikaistyötöntä ja on kuluvana vuonna työllistänyt tähän mennessä 30 henkilöä. Lisäksi muutamia henkilöitä vuosittain on työkokeilussa, kuntouttavassa työssä tai avotyössä. Toiminnan kasvaessa pitkäaikaistyöttömien työllistämisen hallinnointia ollaan uudistamassa yhdeksi vastuukokonaisuudeksi, joka kuuluisi kokonaisuudessaan vapaa-aikatoimelle. Muutos vähentää sisäistä hallintoa ja nopeuttaa työhönottamispäätöksen tekoa. Muu työllistämisen koordinointi kuten nuorten kesätyöt, opiskelijoiden työharjoittelu ja siviilipalvelus jäävät ennalleen kunnanhallituksen tehtäväalueelle. Hallintosäännön päivityksessä on lisäksi huomioitu muutos kirjaston johtamisjärjestelyissä asioiden esittelyn kannalta sekä muutamissa yksittäisissä asioissa täsmennetty tai uudistettu ilmauksia. Oheismateriaalina on ehdotus uudeksi hallintosäännöksi. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy muutetun hallintosäännön voimaan 1.1.2015 alkaen. 69 Lisätietoja: Hallintopäällikkö Hanna Salminen p. 044 4883 201 hanna.salminen@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 12 Dnro KH:67 /010/2014 8 SIEVIN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN OHJEEN PÄIVITYS (VASTUUHENKILÖTAULUKKO) Kunnanhallitus 24.11.2014 130 Sisäisen valvonnan ohjeen liitteenä on taulukko Sievin kunnan sisäisen valvonnan vastuuhenkilöt, joka on päivitty tehtävien uudelleenjärjestelyjen ja virkanimikkeiden muuttumisen myötä. Oheismateriaalina on Sievin kunnan sisäisen valvonnan ohjeet. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy päivitetyn sisäisen valvonnan ohjeen voimaan 1.1.2015. Kunnankamreeri poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen. 70 Lisätietoja: kunnankamreeri Marja Korkeakangas puh. 044 4883 202 marja.korkeakangas@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 13 Dnro KH:62 /014/2014 9 ERON MYÖNTÄMINEN MAARIT AHOLALLE KUNNANVALTUUSTON JÄSENYYDESTÄ Kunnanhallitus 24.11.2014 131 Kunnanvaltuuston jäsen Maarit Ahola on 4.11.2014 saapuneella kirjeellään pyytänyt eroa kunnanvaltuuston jäsenyydestä henkilökohtaisesta syystä. Kuntalain 38 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Kuntalain 11.2 mukaan valtuuston puheenjohtaja kutsuu toimestaan vapautetun valtuutetun sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se 1. myöntää Maarit Aholalle eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä 2. pyytää valtuuston puheenjohtajaa kutsumaan Maarit Aholan tilalle valtuuston jäseneksi Terhi Kankaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. 71 Lisätietoja: Hallintopäällikkö Hanna Salminen p. 044 4883 201 hanna.salminen@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 14 Dnro KH:2 /014/2013 10 ERON MYÖNTÄMINEN KATJA KORPELALLE YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JÄSENYYDESTÄ JA JÄSENEN VALINTA HÄNEN TILALLEEN Kunnanhallitus 24.11.2014 132 Ympäristölautakunnan jäsen Katja Korpela on 7.11.2014 saapuneella kirjeellään pyytänyt eroa ympäristölautakunnan jäsenyydestä henkilökohtaisesta syystä. Kuntalain 38 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Lautakunnan asettaa kunnanvaltuusto. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntää Katja Korpelalle eron ympäristölautakunnan jäsenyydestä ja valitsee henkilön hänen tilalleen. 72 Lisätietoja: Hallintopäällikkö Hanna Salminen p. 044 4883 201 hanna.salminen@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 15 Dnro KH:2 /014/2013 11 ERON MYÖNTÄMINEN ARI SIPILÄLLE VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN VARSINAISEN JÄSENEN JA PUHEENJOHTAJAN TEHTÄVÄSTÄ JA KIMMO RIESKANIEMELLE VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN VARAJÄSENEN TEHTÄVÄSTÄ SEKÄ ARI SIPILÄLLE TEKNISEN LAUTAKUNNAN VARAJÄSENYYDESTÄ JA HENKILÖIDEN VALINTA HEIDÄN TILALLEEN Kunnanhallitus 24.11.2014 133 Vapaa-aikalautakunnan jäsen Ari Sipilä on pyytänyt eroa vapaa-aikalautakunnan varsinaisen jäsenen ja puheenjohtajan tehtävästä sekä tekninen lautakunnan varajäsenen tehtävästä 1.1.2015 alkaen. Vapaa-aikalautakunnan jäsen Kimmo Rieskaniemi on pyytänyt eroa vapaa-aikalautakunnan varajäsenen tehtävästä 1.1.2015 alkaen. Kuntalain 38 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Lautakunnan asettaa kunnanvaltuusto. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1. myöntää Ari Sipilälle eron vapaa-aikalautakunnan varsinaisen jäsenen tehtävästä ja Kimmo Rieskaniemelle eron varajäsenen tehtävästä 1.1.2015 alkaen ja valitsee heidän tilalleen henkilöt ja puheenjohtajan. 2. myöntää Ari Sipilälle eron teknisen lautakunnan varajäsenen tehtävästä 1.1.2015 alkaen ja valitsee hänen tilalleen henkilön. 73 Lisätietoja: Hallintopäällikkö Hanna Salminen p. 044 4883 201 hanna.salminen@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 16 Dnro KH:2 /014/2013 12 ERON MYÖNTÄMINEN HARRI KANKAALLE TEKNISEN LAUTAKUNNAN JÄSENYYDESTÄ JA KOULULAUTAKUNNAN VARAJÄSENYYDESTÄ SEKÄ HENKILÖIDEN VALINTA HÄNEN TILALLEEN Kunnanhallitus 24.11.2014 134 Harri Kangas on 12.11.2014 saapuneella kirjeellään pyytänyt eroa teknisen lautakunnan jäsenyydestä sekä koululautakunnan varajäsenyydestä 1.1.2015 alkaen. Kuntalain 38 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Lautakunnan asettaa kunnanvaltuusto. Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se 1. myöntää Harri Kankaalle eron teknisen lautakunnan jäsenyydestä 1.1.2015 alkaen ja valitsee henkilön hänen tilalleen 2. myöntää Harri Kankaalle eron koululautakunnan varajäsenyydestä 1.1.2015 alkaen ja valitsee henkilön hänen tilalleen 74 Lisätietoja: Hallintopäällikkö Hanna Salminen p. 044 4883 201 hanna.salminen@sievi.fi

SIEVIN KUNTA ESITYSLISTA 10/ 2 0 1 4 Sivu 17 13 MUUT MAHDOLLISESTI ESILLE TULEVAT JA KIIREELLISIKSI JULISTETTAVAT ASIAT 75 Valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu Kuntalain 53 :ssä tarkoitetulla tavalla. Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti.