Oppimisympäristön tunnistamisesta osaamistodistukseen Helsinki 29.04.2014
Raportti tunnistetusta oppimisympäristöstä Työpajan yksilöinti: organisaatio, toimiala, osoitetiedot ja tutkinto Työpajan ominaispiirteet Valmennuksen toteuttamisen periaatteet, jaksojen pituudet tms erityispiirteitä omasta toiminnasta Koko, valmentajien ja valmennettavien määrät Muita huomioitavia asioita oppimisen suhteen Tuotteet ja palvelut yhteystiedot ammatillisen perustutkinnon ammattitaitovaatimukset, jotka työpajassa voidaan toteuttaa tutkinnon osittain eriteltyinä
Osaamisen havainnoinnista ja tunnistamisesta Valmennusprosessin alussa selvitetään lähtökohtia ja käydään tavoitekeskustelu Aiemman ammatillisen osaamisen kartoittaminen Työtehtävät muotoutuvat aikaisempien kokemusten ja osaamisen sekä yhteisesti asetettujen tavoitteiden mukaisesti Kokenut valmentaja, jolla on työpajan toimialan koulutus ja työkokemus havainnoi valmentautujan toimintaa Näkemys osaamistasosta ja siitä, millaisiin tehtäviin valmentautuja kykenee, syntyy prosessin kuluessa vaivatta Tunnistetun osaamisen dokumentointiin ei aikaisemmin ole ollut käytettävissä selkeää työkalua Kuvaamatta jäänyt osaaminen on jäänyt piiloon Osaamistodistuksen yksi tavoite on tehdä piiloon jäävä osaaminen näkyväksi. Samalla tehdään näkyväksi valmennustoiminta ja sen sisältö
Tutkinnon suorittamiseen vaadittu taso T1 Ammattitaitovaatimus kuvaa opittavaa sisältöä Arviointikriteerien avulla kuvataan, millä tasolla asiat tulee hallita voidakseen suorittaa tutkinnon Alin hyväksytty arvosana on tyydyttävä 1 (T1-taso). Työpajalla EI ARVIOIDA tutkintosuoritusta, vaan tunnistetaan osaamista. Tähän riittää T1 tason arviointikriteerien mukainen asioiden hallinta. Tyydyttävän tason arviointikriteerit on määritelty siten, että opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii tutuissa työtehtävissä, työskentelee siten, että työn lopputulos on hyväksyttävissä työn suunnitelman tai laatutavoitteiden mukaisesti, mutta tarvitsee työvaiheissa etenemisessä ajoittaista ohjausta. käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja ja tarvitsee ohjausta tiedon hankinnassa ja soveltamisessa. tason saavuttaessaan opiskelija tai tutkinnon suorittaja pystyy työllistymään alan perustehtäviin
Osaamistodistuksen hyöty Työvalmennuksessa saavutetun osaamisen kuvaaminen yleisesti hyväksytyllä ja käytössä olevalla tavalla 1. Opintoihin hakeutumisvaiheessa ja opintoja aloitettaessa voidaan työpajalla saavutettu osaaminen lukea hyväksi henkilökohtaista oppimissuunnitelmaan laadittaessa. 2. Opiskelijan työpajasijoituksen yhteydessä saavutetun osaamisen kuvaaminen osaamistodistuksen avulla 3. Valmentautujan osaamisen kuvaaminen helpottaa ja tukee työnhakua ja työllistymistä. Osaamistodistuksilla tehdään myös työvalmennuksen toimintaa näkyväksi.
Miksi oppi tarttuu työpajalla? Yksilökeskeinen toimintatapa, henkilökohtaisten polkujen rakentaminen keskeinen toimintatapa Henkilökohtainen valmennuksellinen ja ohjauksellinen tuki oman tarpeen mukaan Aikaa kuunnella ja kohdata henkilökohtaisesti Tekemisen ja työn kautta päästään luontevasti keskustelemaan henkilökohtaisella tasolla Luottamuksen rakentuminen Yhteisö kantaa yhteisöllisyys tukee Vapaamuotoisuus ei viranomaisrooleja eikä viranomaisvastuuta Epämuodollisuus ja vapaa ilmapiiri
Käytännön kokemuksia PAIKKO-mallista Oppimisympäristöjä tunnistettu maakunnassa yli 70, 20:n eri tutkinnon perusteiden mukaan Toistettava ja luotettava prosessi Osaamistodistuksia laadittu viimeisen vuoden aikana yli 300 NTTP antaa osaamistodistuksen kaikille pajajaksonsa päättäneille, käytännöt vaihtelevat toimijoittain Osaamistodistusta on käytetty mm Työhaussa Ammattiopistoon hakeuduttaessa laadittaessa henkilökohtaista oppimissuunnitelmaa Aikuisopistoon hakeuduttaessa henkilökohtaistamisprosessissa Tekee työvalmennuksen toiminnan näkyväksi, terävöittää valmennusprosessin ja valmentautujan osaamisen dokumentointia merkittävästi