ALAKULTTUURIN ARVOT VANKIEN ELÄMÄKERROISSA

ALAKULTTUURIN ARVOT VANKIEN ELÄMÄKERROISSA Karoliina Taruvuori Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Päihteet ja syrjäytyminen

2 TIIVISTELMÄ Karoliina Taruvuori. Alakulttuurin arvot vankien elämäkerroissa. Järvenpää, syksy 2007, 122 s., 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, päihteet ja syrjäytyminen, sosionomi (ylempi AMK) Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut lisätä tietoa rikollisesta alakulttuurista ja siihen liittyvistä arvoista. Aikaisemmissa tutkimuksissa ja erilaisissa rikoksentekijöille suunnatuissa kuntoutusohjelmissa todetaan, että rikolliseen alakulttuuriin sitoutuneiden ihmisten tulisi muuttaa arvomaailmaansa, jotta he kykenisivät muuttamaan elämäänsä. Tutkimuksen yleisenä tavoitteena on kuvata mitä ovat rikollisen alakulttuurin arvot. Tarkempia tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä arvoja vankien elämäkerroista löytyy? Miten arvot muuttuvat eri elämävaiheissa? Miten arvoihin liittyvä käyttäytyminen muovaa identiteettiä? Ovatko rikollisen alakulttuurin arvot erilaisia kuin valtakulttuurin arvot? Tutkimuksen keskeisenä menetelmänä on ollut elämänkertatutkimus, jossa ihmiset kertovat itsestään, elämästään ja antavat merkityksiä kokemuksilleen. Tutkimusaineisto koostuu viiden miesvangin elämäkerroista. Kaksi elämäkertaa kerättiin haastattelun avulla, yksi elämäkerta saatiin kirjallisessa muodossa ja kaksi kerättiin sekä haastattelun että itse tuotetun kirjoituksen avulla. Aineisto kerättiin alkusyksystä 2006. Analyysin runkona käytettiin Shalom H. Schwartzin (1992) arvoteoriaa. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että arvot ala- ja valtakulttuurissa ovat samanlaisia, mutta niiden tärkeysjärjestys ja suhde toisiinsa ovat erilaiset kyseisissä kulttuureissa. Rikollinen alakulttuuri jaettiin aineiston perusteella kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä tärkeitä arvoja olivat hedonistinen mielihyvä ja itseohjautuvuus. Tämän ryhmän jäsenillä päihteidenkäyttö oli runsasta, eikä ryhmän jäsenillä ollut ympärillään tiivistä yhteisöä. Toisessa ryhmässä tärkeimmät arvot olivat valta ja hyväntahtoisuus. Tässä ryhmässä omalta yhteisöltä saatu arvostus koettiin tärkeäksi. Arvostusta hankittiin väkivaltaisen käyttäytymisen avulla. Hyväntahtoisuus näkyi suhteessa omaan alakulttuurin yhteisöön lojaalisuutena ja hierarkkisella yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Toisin kuin Shalom H. Schwartzin (1992) arvoteoriassa, rikollisessa alakulttuurissa valta- ja hyväntahtoisuus arvot ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa kun puhutaan jengistä. Näiden arvojen välille syntyy ristiriita rikollisessa alakulttuurissa, kun hyväntahtoisuus liitetään omaan perheeseen. Tämä tutkimus antaa työvälineitä arvokeskustelun käymiseksi rikosten tekijöiden kanssa. Sekä osoittaa elämäkerran käyttömahdollisuudet vankien muutosprosessin eteenpäin viejänä. Asiasanat: elämäkertatutkimus; narratiivi; elämänkulku; arvo(t); kulttuuri; identiteetti; kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Karoliina Taruvuori. Subcultural values in offender biographies. Järvenpää, Autumn 2007, 122 p., 3 appendices. Diaconia Urcity of Applied Sciences, Järvenpää Unit, Degree Programme in Social Services. Intoxicants and exclusion. The starting point for this research has been to increase our knowledge on the criminal subculture and to enhance the understanding of the values that are attached to it. Previous research and various offender rehabilitation programmes have stated that the individuals who belong to the criminal subculture should first change their values in order to be able to change their lives. The general aim of the study is to describe the existing values in the criminal subculture. The more specific research questions are: What type of values can be found in the offender s biographies? How do those values change in the course of life? How does the behaviour related to those values shape identity? Are the values of the criminal subculture different from the dominant culture? The methodology used is based on biographical research in which individuals give accounts on themselves, about their lives and assign meanings to their experiences. The research data consists of biographies of five male prisoners. Two of the biographies have been collected through an interview, one was received in written format, and two biographies were detained through an interview with a written account. The data was gathered during autumn 2006. The data analysis was based on Shalom H. Schwartz s (1992) theory of values. The main research finding of the study was that values of the criminal sub-culture and the dominant culture are similar but the relationship among the values and the order they are in are different between the two cultures. On the basis of the research data, the criminal subculture was separated into two groups. The first group valued hedonistic pleasure and self-directedness. The usage of intoxicants was common among this group and the members generally did not have dense community around them. The main values in the second group were power and benevolence. This group considered respect gained from their own community to be important. This respect was gained through violent behaviour. The benevolence was present in relation to the criminal community in a form of loyalty and a hierarchical structure of the community played a significant role. Contrary to Shalom H. Schwartz s (1992) theory, the values of power and benevolence are in a close relationship in the criminal subculture, when talking about gangs. A conflict was present between these values when the benevolence was attached to one s own family. This research provides tools to engage in value related discussions with the offenders. It also pinpoints the usefulness and further possibilities of biographies as a forwarder in the process of change.

4 Keywords: biographical research; narrative; life story; values; culture; identity; qualitative research

5 TIIVISTELMÄ 2 ABSTRACT 3 1. JOHDANTO 7 2. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT 10 2.1 Tutkimuskysymys 10 2.2 Paljon puhutut arvot vankeinhoidossa 12 2.3 Tutkimuksen keskeiset käsitteet 14 2.4 Shalom H. Schwartzin arvoteoria 19 2.5 Syrjäytyminen tutkimuksen näkökulmasta 21 2.6 Rikollinen alakulttuuri tutkimuksen kohteena 24 3. TUTKIMUSMETODI JA AINEISTO 27 3.1 Elämä narratiivina 27 3.2 Elämäkerta metodina 29 3.3 Tutkimusprosessi ja aineisto 33 3.4 Analyysin eteneminen 38 4. LAPSUUTEEN LIITETYT ARVOT 42 4.1 Turvallisuus arvona, turvattomuus kokemuksena 43 4.2 Perinne ja hyväntahtoisuus valtaa ja virikkeellisyyttä vastaan 46 4.3 Perheen merkitys lapsen arvojen muodostumisessa 51 5. ARVOVALINNAT NUORUUDESSA 53 5.1 Itseohjautuvuus alkaa vallata tilaa 53 5.2 Päihteiden tuoma virikkeellisyys ja itseohjautuvuus 59 5.3 Väkivallan avulla mainetta ja kunnioitusta 65 5.4 Yhteisön arvojen merkitys nuoruudessa 71

6 6. ALAKULTTUURIN ARVOJEN TOTEUTUMINEN 73 6.1 Valta ohjaamassa toimintaa 74 6.2 Hedonismi ja virikkeellisyys jännityksen tuojana 79 6.3 Omaan perheeseen liittyvä hyväntahtoisuus ja turvallisuus 83 6.4 Alakulttuuriin kuuluva hyväntahtoisuus 87 6.5 Tulevaisuuden toiveet 89 6.6 Omaan yhteisöön liittyvät arvot 93 7. SHALOM H. SHWARTZIN ARVOKARTASTA RIKOLLISEN ALAKULTTUURIN ARVOKARTTAAN 94 7.1 Nuoruuden vapaus ja jännityksen tarve 96 7.2 Päihteidenkäyttöön liittyvät arvot ja yksilöllisyys 97 7.3 Väkivaltaisuus, arvot ja yhteisöllisyys 99 7.4 Rikollisen alakulttuurin arvot suhteessa Schwartzin arvoteoriaan 101 7.5 Rikollisesta alakulttuurista luopuminen 104 7.6 Tutkimuksen luotettavuus 109 8. TUTKIMUKSEN ANTI KÄYTÄNNÖN TYÖHÖN JA TULEVAISUUDEN TUTKIMUSTARPEET 110 LÄHTEET 115 LIITTEET 121 LIITE 1; Schwartzin (1992, 60-61) arvomittarin osiot 121 LIITE 2; Haastattelu-/kirjoitusrunko 123 LIITE 3; Koodiavain 124

7 1. JOHDANTO Mun kaltaista päihdekäytön historiaa saa sun kaltainen ihminen käyttää oppiakseen meistä jotakin. Mehän kävellään ihan eri planeetalla. Sä oot vaan sen sun tulkinnan ja oletuksen varassa muuten. Työskentelen Etelä-Suomen aluevankilan sijoittajayksikössä. Työssäni teen vangeista arvioita, jotka koskevat heidän riskiään syyllistyä uusiin rikoksiin. Arvion perusteella pyrin vangin kanssa yhdessä asettamaan tavoitteita, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin hänen tarpeisiinsa. Tarpeisiin vastaaminen tarkoittaa käytännössä rikoksen uusimisriskin pohtimista ja sitä kautta riskin pienenemistä. Uusimisriskiä arvioidaan suhteessa vangin aikaisempaan rikolliseen käyttäytymiseen, taloudelliseen tilanteeseen, asumiseen, sosiaalisiin suhteisiin, koulutukseen ja työllisyyteen, päihteisiin, asenteisiin ja ajatteluun. Tärkein työmenetelmäni arvion tekemisessä on haastattelu, dialogiin pyrkivä keskustelu, vangin kanssa. Vankia tavataan muutaman kerran, yleensä noin kaksi kolme kertaa, minkä jälkeen tehdään arvio. Tapaamisten aikana vangista tulisi saada mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva, jotta arviosta tulee vangin kannalta totuuden mukainen. Olen tehnyt arvioita päätyökseni runsaat kaksi vuotta. Aikaisemmin arvioita ja suunnitelmia tehtiin ainoastaan vangeille, joilla oli yli kahden vuoden vankeustuomio. Arvioihin ja suunnitelmiin suhtauduttiin eri vankiloissa hyvin eri tavoin. Työni merkitys muuttui, kun 1.10.2006 tuli voimaan uusi vankeuslaki ja vankeinhoidon organisaatio muuttui samaan aikaan. Vankeuslain merkittävin muutos on vankeusajan suunnitelmallisuuden merkityksen korostaminen: Kaikille vangeille tulee laatia suunnitelma, joka käsittelee sekä vankeusajan että vapautumisen ensi askeleet. Suunnitelmallisuuden taustalla on pyrkimys vähentää rikoksen uusintariskiä lisäämällä vankien elämänhallintaa. Suunnitelmallisuuden tukemiseksi perustettiin viisi alueellista sijoittajayksikköä, joista Etelä-Suomen yksikkö on nykyinen työpaikkani.

8 Käytännön työssäni en tee arvioita vankien arvoista. Kaavake, jonka lopuksi täytän, sisältää arvioita ajattelusta ja asenteista, mutta näiden otsikoiden alla ei ole mitään arvoista. Yleisesti kuitenkin puhutaan, että vankien täytyy muuttaa arvonsa, jotta he kykenisivät muuttamaan käyttäytymistään. Vankeinhoidossa on erilaisia ohjelmia, joissa puhutaan myös arvojen muuttamisesta. Mitkä ovat nämä arvot, joita tulee muuttaa? Työni kannalta onkin tärkeää ymmärtää myös vankien arvoja, jotta voisin arvioida heidän ajatteluaan ja kykenisimme yhdessä määrittelemään tekijöitä, jotka ovat yhteydessä heidän rikolliseen käyttäytymiseensä. Keskusteluissa vangit vertaavat itseään usein normaaliin ihmiseen, jolla he tarkoittavat valtakulttuurin edustajaa. Eräs vanki totesi kerran minulle, että edustamme hänen kansaan kahta täysin erilaista kulttuuria. Mitkä ovat nämä kaksi erilaista kulttuuria? Miten ne eroavat toisistaan? Ovatko niiden arvot erilaiset? Vaikka yhteiskunnassa puhutaan nykyisin paljon arvoista, niin arvoja ei keskusteluissa juuri määritellä. Vankilassa arvokeskustelu puolestaan liittyy vankien arvojen poikkeavuuteen verrattuna valtaväestöön. Näihin keskusteluihin liitetään vankeuslaissa määritelty vankeuden tarkoitus eli vankien elämänhallinnan lisääminen. Tähän muutosprosessiin liitetään arvojen muuttaminen. Tutkimusaiheen valinta oli siis hyvin itsekäs: Halusin saada itselleni määritellyksi, millaisia ovat vankien arvot. Ajatuksenani oli, että tutkimuksen avulla ymmärrän itse enemmän vankien arvomaailmaa, mutta myös se, että rikosseuraamusalan henkilöstö ja muut ihmiset, jotka työskentelevät rikollisen alakulttuurin edustajien kanssa, saavat itselleen työvälineen arvokeskusteluihin. Arvoista puhuminen on helpompaa, kun ne on määritellyt ensiksi itselleen. Opiskelun alkuvaiheessa olin jo päättänyt, että teen lopputyössäni elämäkertahaastatteluja. Olin valmis pohtimaan myös muiden metodien käyttöä, mutta elämäkerta vaikutti omimmalta, olinhan tehnyt perusopintojen lopputyön juuri tätä metodia käyttäen. Koin, että elämäkerran avulla minun on mahdollista saada käsitys rikollisen alakulttuurin edustajien arvojen muutoksesta. Raportissa tuon esiin elämäkerran käyttömahdollisuudet vankien elämänhallinnan lisäämisessä.

9 Elämäkerta on tapa läpikäydä koko elämä ja löytää tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet eri elämänvalintoihin. Jos vangin kanssa puhutaan ainoastaan lapsuudesta, esiin tulee paljon lapsuuden aikaisia vaikeuksia kuten perheväkivalta. Seurauksena voi olla, että vanki rakentaa itselleen selitysmallin, jonka mukaan kaikki asiat johtuvat lapsuuden ongelmista. Kun elämää pohditaan kokonaisuudessaan, voidaan todeta, että lapsuuden olosuhteilla on toki oma vaikutuksensa elämänkulkuun, mutta suurin merkitys on elämän aikana tehdyillä moninaisilla valinnoilla. Elämäkerrat heijastavat näitä valintoja ja juuri niistä on tärkeä keskustella. Vanki joutuu tällöin itsekin ehkä ensimmäistä kertaa pohtimaan omaa elämäänsä ja omia elämänvalintojaan. Raportissa tuon esiin elämäkerroista näytteitä, joiden avulla saan vankien oman äänen kuuluville. Tutkimusraportissa aineiston esittelymahdollisuudet ovat valitettavasti rajalliset. Tässä tutkimuksessa keskeinen käsite ei ole rikos, vaikka tutkimuskohteena on rikollinen alakulttuuri. Tämä tutkimus ei olekaan selkeä kriminologinen tutkimus, vaikka kriminologiaa on ehdotettu aikoinaan otsikoksi kaikille rikoksia ja rikollisuutta tutkiville tieteenaloille. Pohjoismaissa kriminologia-termi on vakiintunut merkitsemään tutkimusta, jolla pyritään selvittämään rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä. Tämän tutkimuksen keskiössä ovat kuitenkin vankien arvot, vaikka tutkimukseen osallistuvia yhdistää rikos, josta he ovat saaneet lain mukaisesti tuomionsa ja ovat tutkimuksen tekohetkellä vankilassa suorittamassa vankeusrangaistusta. Tutkimuksen lähtökohta on sosiologinen, koska tarkoituksena on tarkastella rikoksiin syyllistyneiden tekoa ja toimintaa verrattuna virallisiin normeihin. (Ks. Laitinen & Aromaa 2005, 11-12.) Tutkimukseni lähtökohtana on selvittää rikosten tekijöiden elämäkerrallisia taustoja ja sitä kautta lisätä käsitystä asioista, jotka vaikuttavat rikolliseen käyttäytymiseen. Tämä näkökulma on yhteiskuntatieteellisesti tärkeä. Tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena ei siis ole antaa sellaisia vastauksia, joiden avulla voitaisiin vaikuttaa rikosten tekemisen ehkäisyyn tai rikoksen torjuntaan. Sitä vastoin tarkoituksena on herättää ajatuksia alakulttuuriin liitetystä käsitteestä marginaaliryhmä. Miksi puhutaan marginaaliryhmästä? Poikkeaako sen arvomaailma valtakulttuurin arvomaailmasta ja voimmeko sillä perusteella syrjäyttää vankien marginaaliryhmään kuuluvat ihmiset? Vai onko kyse vain käyttäytymisen ja asenteiden erosta?

10 Arvojen analyysissä olen käyttänyt apuna sosiaalipsykologi Shalom H. Schwartzin (1992) arvoteoriaa. Schwartz on luonut teoriassaan arvokartan (s. 13), jossa kuvataan eri päämääräarvot ja niiden suhde toisiinsa. Analyysin alkuvaiheessa koin, että tarvitsen avukseni arvoteorian, jota voin käyttää analyysin runkona. Tutkimuksen lopputuloksena syntyi uusi arvokartta (s.89), joka kuvaa rikollisen alakulttuurin arvoja ja arvojen suhdetta toisiinsa. Raportin toisessa luvussa esittelen tutkimuskysymykset, vankilassa vankien arvoista käytävää keskustelua ja kolme keskeisintä käsitettä arvo(t), kulttuuri ja identiteetti. Keskeisten käsitteiden jälkeen esittelen Shalom H Schwartzin (1992) arvoteorian, jota käytin analyysieni runkona. Tämän jälkeen tuon esiin syrjäytymisen näkökulmaa. Seuraava askel on tuoda esiin oman tutkimukseni kannalta merkittäviä aikaisempia tutkimuksia. Kolmannessa luvussa esittelen käyttämäni metodin. Ennen empiriaosaa kerron tutkimusprosessin eri vaiheista ja kuvaan analyysin etenemistä. Empiriaosuus etenee lapsuudesta nuoruuteen ja edelleen aikuisuuteen, päätyen tulevaisuuden pohdintaan. Johtopäätöksissä kuvaan rikollisen alakulttuurin arvoja. Lopuksi pohdin, miten tutkimusta voidaan käyttää apuna käytännön työssä, mitä elämäkerralla on annettavana työmetodina ja jatkotutkimuksen mahdollisia kohteita. Esimerkiksi tärkeään vankien identiteetin tutkimiseen aineistoni on liian suppea, joten tuon pohdinnassa esiin lähinnä vain ajatuksiani elämäkerroista esiin nousseista, varsin mielenkiintoisista identiteetin piirteistä. 2. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT 2.1 Tutkimuskysymys

11 Ihmiset asettavat toiminnalleen yleisiä päämääriä eli arvoja, joiden perusteella he arvioivat toimintaa ja yhteiskuntaa. Sanotaan että alakulttuurilla on omat arvonsa, ennakkoluulonsa ja uskomuksensa. Tutkimukseni yleisenä tavoitteena on kuvata mitä ovat rikollisen alakulttuurin arvot? Tutkimuksen kolme keskeistä käsitettä ovat arvo(t), kulttuuri ja identiteetti. Arvojen avulla ihminen ilmaisee omassa kulttuurissaan tärkeitä ja tavoiteltavia asioita. Kulttuuriin kuuluu identiteetti, joka muodostuu minän ja yhteiskunnan välisestä vuorovaikutuksesta. Hallin (1999) mukaan ihminen koostuu postmodernissa yhteiskunnassa useasta identiteetistä, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään tai jopa yhteen sopimattomia. Arvot vaikuttavat identiteetin muovautumiseen kertoessaan ihmiselle minkälaisena persoonana hän haluaa esittäytyä tai minkälaisiin ryhmiin kuulua tai identifioitua. Kulttuuri Arvot Identiteetti KUVIO 1: Arvojen, kulttuurin ja identiteetin suhde toisiinsa Tarkempia tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä arvoja vankien elämäkerroista löytyy? Miten arvot muuttuvat eri elämänvaiheissa? Miten arvoihin liittyvä käyttäytyminen muovaa identiteettiä? Ovatko alakulttuurin arvot erilaisia kuin valtakulttuurin arvot? Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on ollut saada tutkimukseen osallistuneet pohtimaan omaa elämäänsä uudesta näkökulmasta. Jokainen elämäkerran kertoja on oman kulttuurinsa edustaja. Keräämieni elämäkertojen avulla selvitän, miten elämäkerroissa näkyy arvomaailman kehitys. Lapsuuden, nuoruuden ja tämän päivän arvot eivät ole irrallisia toisistaan. Lapsuuden tapahtumat ovat vaikuttaneet nuoruuden valintoihin. Nuoruudessa tehdyt elämänvalinnat ja sitä kautta muotoutuneet arvot näkyvät aikuisen elämänkulussa. Aineiston avulla minun

12 on mahdollista kuvata miten arvot ovat muotoutuneet. Elämäkerroista nostan esiin, miten vangit kokevat oman kulttuurinsa, identiteettinsä ja arvonsa. Vangeilla on alakulttuuriin vahvasti sidoksissa olevia asenteita ja ajatuksia, joiden taustalla ovat arvot. Miten arvot näkyvät alakulttuurin toiminnassa. Alakulttuurin yhteisö voi olla hyvin hierarkkinen. Mitä ovat arvot, jotka ovat hierarkian takana ja miksi ihminen haluaa olla hierarkkisen järjestelmän jäsen. 2.2 Paljon puhutut arvot vankeinhoidossa Vankeinhoidossa on tapahtunut viimeisen vuoden aikana paljon muutoksia. Uusi vankeuslaki tuli voimaan 1.10.2006. Siinä painopiste on rangaistusajan suunnitelmallisuudessa. Vankilan virallinen tehtävä on ollut eri aikoina erilainen. Sen tavoitteena on ollut tehdä ihminen vaarattomaksi ja toimintatapana on silloin ollut eristäminen. Yhteiskunta vaatii edelleen, että vangit eristetään yhteiskunnasta, jotta niin sanottu normaali elämä olisi turvallisempaa. Vankilan tehtävä on myös olla paikka, jossa sovitetaan rikollista tekoa. Jossakin vaiheessa on puhuttu jopa, että vankilassa vanki suorittaa saamaansa kostotuomiota. Yleisestävyydestä puhuttaessa vankilan tehtävänä on ollut uusintarikollisuuden estäminen pelotuksen avulla. Käytännössä tämä onnistuu joidenkin kohdalla, mutta toisaalta on myös olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat, ettei vankila ole kovinkaan paha paikka. Erityisestävyyden kannalta vankilan tehtävä taas on vaikuttaa yksittäiseen vankiin. Tällä hetkellä vankilan tehtävän ajatellaan olevan vangin kuntouttaminen uudelleen yhteiskuntaan sopeutuvaksi ihmiseksi lisäämällä hänen elämänhallintataitojansa. (Laitinen & Aromaa 2005, 248.) Vankila itse on kuitenkin ristiriidassa kuntouttamisajatuksen kanssa. Vankilassa rikoksentekijät kohtaavat toisiaan ja heillä on mahdollisuus jopa perustaa organisaatioita vankilan sisällä, esimerkiksi erilaisia järjestäytyneitä rikollisjärjestöjä. Toisaalta vangeilla on vankilassa omat sääntönsä ja nekin pitävät osaltaan yllä rikollista ajattelua ja siihen liittyviä arvoja. Rikollinen ajattelu ja normit iskostuvat tässä ympäristössä helposti ihmiseen ja rikollinen ura on helppoa valita juuri vankila-aikana. Mikään viranomaisten toiminta ei vaikuta tähän ongelmaan. Vankia ei voida eristää

13 täydelliseen yksinäisyyteen kuten historiassa on joskus tehty. (Ks. Laitinen & Aromaa 2005, 248.) Rikosseuraamusalalla puhutaan kriminogeenisistä tekijöistä, jotka liittyvät rikollista käyttäytymistä selittävään teoriaan. Tekijöitä on kahdeksan, joista neljä on keskeisiä, koska niiden on havaittu ennustavan hyvin ihmisen riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Rikollisuudelle myönteiset asenteet ja uskomukset on yksi kriminogeeninen tekijä. Asenteita ja uskomuksia on hyvin vaikea muuttaa, koska asenteet muodostuvat hyvin pitkän ajan kuluessa. Asenteiden yhteydessä mainitaan joissakin yhteyksissä myös arvot. Rikollinen seura, aikaisempi rikollinen käyttäytyminen ja yhteiskuntamyönteisen käyttäytymisen puutteellisuus ovat muut merkittävät kriminogeeniset tekijät. (Motiuk 2003, 20-21.) Käytännön työ on osoittanut, että isolla osalla suomalaisista vangeista on ongelmia päihteiden käytön kanssa. Sen lisäksi rikosmyönteiset asenteet, erilaiset ongelmanratkaisutaitoihin liittyvät puutteet ja käyttäytymiseen liittyvät asiat, kuten impulsiivisuus, lisäävät rikoksiin syyllistymistä. Nykyisen vankeinhoidon tarkoitus on lisätä vankien elämänhallintaa ja näin ohjata vankia kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää. Ajattelua, käyttäytymistä ja asenteita varten on omat toimintaohjelmansa, joiden avulla pyritään pienentämään vankien riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin. Vakavaan väkivaltaan syyllistyneille on omaehtoisen muutoksen ohjelma (OMA), usein tappeluihin joutuville, impulsiivisuuteen taipuville, on Suuttumuksen hallintakurssi ja seksuaalirikollisille on oma ajatteluun ja käyttäytymiseen paneutuva ohjelmansa, STOPohjelma. Cognitive skills kurssin (CS-kurssi) avulla on tarkoitus muuttaa vangin omaa ajattelua, johon on liittynyt rikosmyönteisyyttä. Sekä päihdeohjelmissa että CS-kurssilla pohditaan arvoja. Järvenpään sosiaalisairaalassa kehitettyä ja vankeinhoidon hyväksymismenettelyn läpikäynyttä ja vankilassa käytettäväksi vahvistettua kognitiivista toimintaohjelmaa, Kalterit taakse, käytetään Suomessa useassa vankilassa.

14 Kalterit taakse-ohjelma perustuu kognitiiviseen psykoterapiaan. Kurssilla käsitellään arvoja. Käsittely tapahtuu esimerkiksi sellaisen tehtävän avulla jossa pohditaan osallistujalle itselleen tärkeitä asioita. Yksi kurssin ajatuksista on, että epäsosiaalisen henkilön kuntouttamisessa on tärkeää käydä läpi arvoja ja niitä tukevia asenteita. Arvoja ei kurssin manuaalissa varsinaisesti määritellä. (Kalterit Taakse manuaali.) CS-kurssilla pyritään arvoihin kiinnittämään huomiota koko kurssin ajan. Tavoitteena on saada kurssilaiset tiedostamaan omien arvojensa ja uskomustensa ristiriitaisuus suhteessa käyttäytymiseen. Kurssin tavoitteena on erityisesti yhden arvon, toisten ihmisten tunteiden huomioon ottaminen, omaksuminen. Muuten arvoja ei tässäkään käsikirjassa määritellä. (Cognitive Skills Ajattelutaitojen ohjelma, ohjaajan käsikirja 2004.) Yhteiskunnassa puhutaan arvoista paljon erilaisissa yhteyksissä. Se osoittaa arvokeskustelun tärkeyden. Kuten edellä tuodut esimerkit osoittavat, vankeinhoidon eri ohjelmissa ajatellaan arvomuutoksen olevan yksi osa muutosprosessia. Arvoista puhumista vaikeuttaa kuitenkin se, että niiden merkitys on epäselvä. Rikosseuraamusalalla ei ole määritelty rikollisen alakulttuurin arvoja, joihin tulisi pyrkiä vaikuttamaan. Tutkimuksen avulla haluan konkretisoida alakulttuurin arvoja. Rikosseuraamusvirasto määrittelee, että vankeinhoitolaitos ja Kriminaalihuoltolaitos sitoutuvat suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeinä pidettäviin arvoihin; ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen. Työtä ohjaa myös käsitys yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa. Käytännössä tämä määritys tarkoittaa, että ihmisten perus- ja ihmisoikeudet on turvattava. Tuomittuja tulee kohdella inhimillisesti, asiallisesti ja keskenään tasavertaisesti. Rikosseuraamusalalla toiminnassa tulee noudattaa lainmukaisuutta, oikeutta ja kohtuutta. Rangaistuksen suorittamisen toteuttamisen tulee tukea tuomitun yksilöllistä kasvua ja kehitystä sekä hänen pyrkimystään rikoksettomaan elämään. (Rikosseuraamusvirasto.) 2.3 Tutkimuksen keskeiset käsitteet

15 Tämän tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat arvo(t), kulttuuri ja identiteetti. Nämä kolme termiä ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Arvojen avulla ilmaistaan kulttuurissa tärkeitä ja tavoiteltavia asioita. Kulttuuri taas muovaa ihmisen identiteettiä, koska identiteetti muodostuu minän ja yhteiskunnan välisessä vuorovaikutuksessa. Tässä tutkimuksessa haluan tuoda esiin näiden kolmen tekijän yhteisvaikutusta elämäkertojen kertojien elämänvalinnoissa. Käsitteiden valinnan taustalla on halu saada lisää ymmärrystä rikollisesta alakulttuurista. Koska vankeinhoidossa puhutaan vankien arvoista ja niiden muuttamisesta koen, että arvot täytyy määrittää. Ymmärtämällä vankien arvoja ymmärrän myös kulttuuria paremmin, koska kulttuurissa hyvinä pidettävät asiat vaikuttavat arvovalintoihin. Vangilla on identiteetti, johon vaikuttaa sekä ala- että valtakulttuuri. Elämäkertojen avulla minun on mahdollista lisätä ymmärrystäni myös siitä, kuinka kulttuurin koetaan muovaavan identiteettiä. Arvot Arvot ovat pysyviä uskomuksia siitä, että joku tietty väline tai päämäärä on ihmiselle parempi henkilökohtaisesti tai sosiaalisesti johonkin toiseen verrattuna. Arvot voidaan jakaa väline- ja päämääräarvoihin. Välinearvojen avulla ihminen kykenee pääsemään perimmäiseen päämääräänsä eli toteuttamaan päämääräarvoa. Rokeachin (1973, 11-20) mukaan ihmisellä on päämääräarvoja 18 ja välinearvoja on huomattavasti enemmän. Hän toteaa myös, että kaikilla ihmisillä ovat samat arvot, mutta ne saavat eri ihmisillä erilaisen painoarvon. Päämääräarvoista voidaan erottaa henkilökohtaisia ja sosiaalisia arvoja, kun taas instrumentaaliset- eli välinearvot jaetaan moraali- ja kykenevyysarvoihin. Moraaliarvoja ovat esimerkiksi rehellisyys ja luotettavuus. Kykenevyysarvoja ovat älykkyys, loogisuus ja mielikuvituksellisuus. (Schwartz 1992.) Kulttuuri pyrkii saamaan yksinoikeuden normeihin ja arvoihin (Bauman 1997, 198). Kulttuurissa hyvinä pidettävät asiat näkyvät ihmisten arvovalinnoissa. Ihmiset asettavat toiminnalleen yleisiä päämääriä eli arvoja, joiden perusteella he arvioivat toimintaa ja yhteiskuntaa. Arvot ilmaisevat hyvät ja tavoiteltavat asiat ja moraaliajattelu

16 kertoo mikä on oikein. Arvovalintojen tekemisen ja moraalisten perustelujen tunteminen on tärkeätä, jos halutaan ymmärtää ihmissuhteiden luonnetta ja yhteiskunnan rakentamisen tapoja. (Ahokas, Lähteenoja, Myllyniemi, Myyry & Pirttilä-Backman 2005, 7.) Suomessa tehdyissä arvotutkimuksissa on havaittu, että hyväntahtoisuus, turvallisuus, universalismi ja yhdenmukaisuus ovat suomalaisille tärkeitä perusarvoja. Myös yhteisöllisyyden ja perheen turvallisuuden merkitys korostuu. Lisäksi rehellisyys, vastuullisuus, terveys, todellinen ystävyys, sisäinen tasapaino ja maailman rauha ovat suomalaisille tärkeitä. (Puohiniemi 2002; Kauppila 1999, 247, 249; Suhonen 1988.) Kulttuuri Kulttuurilla on oma olemassaolonsa vaikka se on riippuvainen yhteiskunnan muutoksesta ja kehityksestä. Yksilöt ja yhteisöt kehittävät omilla valinnoillaan kulttuuria ja yhteiskuntaa. Kulttuuri on yhteiskunnallisten ryhmien ja yksilöiden keskuudessa syntyneitä merkityksiä ja arvoja. Vaikka kulttuuri on vahvasti sekä yhteiskuntaan sidottu että itsenäinen, kulkevat kulttuuri ja yhteiskunta rinnakkain, kulttuurin syntyessä yhteiskunnassa. Tämän seurauksena kulttuurissa näkyvät aikakauden ideat sen ollessa yhteisöllistä tuotetta sekä inhimillistä luomusta. Kaikilla kansoilla on oma kulttuurinsa, joka erottaa ihmisiä ja kansoja toisistaan. (Hall 1992, 72; Kurki 2006, 147.) Kulttuuria voidaan määritellä monin tavoin. Ensinnäkin sen voidaan ajatella olevan opiskeltua ja nojautuvan tietoon ja taiteelliseen luovuuteen. Silloin kulttuuri edustaa älyllisesti hienostunutta maailmaa, johon vain harvat pääsevät osallisiksi. Tähän maailmaan voi päästä osalliseksi kasvatuksen ja ohjauksen avulla, jolloin ihminen saavuttaa tarvittavat tiedot ja tällöin puhutaan hänen edustavan sivistynyttä kulttuuriihmistä. Toisen määritelmän mukaan elämisen, tekemisen ja ajattelun tyyli ja tapa ovat kulttuuria. Kulttuuri on siis sosialisaatioprosessin kautta saavutettu perintö, johon sopeutuminen tapahtuu osittain tiedostamatta. Jokaisella kansalla ja yhteisöllä on oma kulttuurinsa, joka heijastaa juuri sen yhteisön elämäntavan kokonaisuutta. (Kurki 2000, 54-57.)

17 Kolmannessa määritelmässä kulttuuri ilmenee sekä persoonallisena että yhteisöllisenä kohtalon luomisena. Kulttuuri on ihmisen persoonallisen elämän kokonaisuus, ei mikään erityisen tietämisen sektori. Kulttuuri on tietyn ryhmän ja aikakauden luomaa mutta samalla se kantaa mukanaan myös universaalisuuden ajatuksen. Näkemyksen mukaan kulttuuriin liittyy ihmisen aktiviteetti; osallistuminen ja jokaisen ihmisen, persoonan, tietoiseen valintaan perustuva toiminta. Kulttuurin erityinen tehtävä on heijastaa tavoitteita, millainen tulevaisuuden tulisi olla. (Kurki 2006, 147-148; Kurki 2000, 54-57; ks. myös Häyrynen 2006, 36; Söderholm 1994, 122). Jokaisella demokratiassa elävällä ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus luoda kulttuurinsa. Kaikki kansalaiset eivät ole kuitenkaan kulttuurisesti samaa kansaa. Kulttuurisesti yhtenäisestä kansasta poikkeavista voidaan pyrkiä tekemään saman kansan jäseniä, siinä aina onnistumatta. Nämä muodollisesti kansalaiset voidaan sulkea kulttuurisesti yhtenäisen kansan ulkopuolelle, jolloin he muodostavat oman vähemmistöryhmän ja oman kulttuurinsa, joka voi olla esimerkiksi alakulttuuri. Tämän kulttuurin edustaja on oppinut, omaksunut tai kannattaa arvoja, jotka ovat erilaisia kuin yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt arvot. (Hall 1992, 157; Kurki 2006, 151; Nivala 2006, 41.) Alakulttuuri ei välttämättä ota kantaa valtakulttuuriin, vaan toimii sen rinnalla itsenäisesti (Kääriäinen 1994, 92). Alakulttuuri on siis kulttuuri toisessa kulttuurissa. Sillä on omat arvonsa, ennakkoluulonsa ja uskomuksensa. Tässä tutkimuksessa nimitystä alakulttuuri käytetään rikollisesta alakulttuurista. (Hoikkala 1989, 25-26.) Alakulttuuri liittyy identiteetin luomiseen. Sen avulla ihminen määrittelee itsekäsityksensä, ongelmatilanteen ja kehittää legimaation tunteen itsensä ja kulttuurin välille. Alakulttuuri myös vahvistaa ja pitää koossa identiteettiä. Apua identiteetin koossapitämisessä tarvitaan sellaisissa tilanteissa, joissa ihminen voisi joutua vielä suurempiin ongelmiin ilman alakulttuurin olemassaoloa. Alakulttuurit ovat myös selviytymisstrategioita tilanteissa, jotka johtaisivat muuten mahdollisesti itsemurhaan tai mielenterveyden järkkymiseen. Alakulttuurit syntyvät, kun ihmisiä leimataan yhteiskunnan taholta esimerkiksi poikkeavuuden tai rikollisuuden seurauksena. Ne toimivat jäsenilleen usein ainoana turvapaikkana. - Vastakulttuurista puhutaan puolestaan

18 silloin kun halutaan kehittää yhteiskuntakriittisiä vaihtoehtoja, käytäntöjä ja miljöitä. (Laine 1991, 70.) Identiteetti Ihmisen identiteetti muodostuu minän ja yhteiskunnan välisestä vuorovaikutuksesta. Stuart Hallin (1999) mielestä identiteettiajatus on kriisissä. Hän pohtii kolmea identiteetti käsitystä. Individualistisessa ajatuksessa ihmisellä on syntymästä lähtien sisäinen ydin, joka kehittyy ja avautuu pysyen silti perusteiltaan samana. Keskus on ihmisen identiteetti. Sosiologisessa subjektikäsityksessä ihmisen sisäinen ydin ei ole autonominen vaan syntyy ja kehittyy minän ja yhteiskunnan välisessä vuorovaikutuksessa. Tällöin ihmisellä ajatellaan olevan sisäinen olemus, joka muotoutuu dialogissa toisten ihmisten ja ulkopuolella olevien kulttuuristen maailmojen ja niiden tarjoamien identiteettien kanssa. Kolmas Hallin pohtima identiteetti käsitys on postmoderni. Tässä käsityksessä subjektin ajatellaan tulevan pirstoutuneeksi, ja koostuvan monista identiteeteistä. Nämä identiteetit ovat välillä ristiriidassa keskenään ja joskus jopa kokonaan yhteen sopimattomia. Tämän ajattelun mukaan ihmisen sisällä on eri suuntiin tempoilevia identiteettejä. Ihmisellä ei siis ole mitään kiinteää olemusta eikä pysyvää identiteettiä. Hallin mukaan yhtenäinen identiteetti on fantasiaa. (Hall 1999, 21-23; Kurki 2006, 127.) Saastamoisen (2000b, 166-172) mukaan identiteetti voidaan jakaa persoonalliseen ja sosiaaliseen identiteettiin. Persoonallisessa identiteetissä on kyse ihmisen elämäkerran muutoksissa tapahtuvista minä-kokemuksista, jotka ovat jatkuvia ja johdonmukaisia. Sosiaalinen identiteetti on samaistumista erilaisiin yhteisöihin tai ryhmiin. Siihen liittyy myös johdonmukainen toiminta sosiaalisissa rooleissa. Identiteetin ja yhteisöllisyyden käsitteet liittyvät siis yhteen, koska ihminen määrittelee itsensä yhteisönsä kautta sekä sen kautta, miten hän on osallisena yhteisössä oleviin erilaisiin suhteisiin. Sukuyhteisö, naapurusto, työyhteisö ovat esimerkkejä yhteisöistä, jotka määrittävät ihmisen identiteettiä. Ihminen määrittelee ja ymmärtää oman suhteensa sosiaaliseen ympäristöönsä sekä kulttuurinsa identiteetin avulla (Ks. myös Helkama, Myllyniemi & Liebkind 2001, 366; Fornäs 1998, 281.)

19 Kuten edellä tulee esiin on identiteetin määrittelyssä kaksi koulukuntaa. Toiset ajattelevat, että identiteetillä on ydin, joka pysyy samana ja toisten mielestä ihmisellä voi elämänsä aikana olla useita eri identiteettejä. Tässä tutkimuksessa ei ole mahdollista tutkia identiteettiä kovinkaan syvällisesti mutta joka tapauksessa on oleellista ymmärtää, että identiteettiä ei ole mahdollista antaa ulkoapäin vaan ihmisen on oltava oman identiteettinsä isäntä. (Kurki 2006, 129.) Palaan identiteettiin enemmän raportin pohdintaosassa. 2.4 Shalom H. Schwartzin arvoteoria Israelilainen sosiaalipsykologi, arvotutkija Shalom H. Schwartz (1992) on jatkanut Rokeachin (1973) arvotutkimusta ja pyrkinyt todentamaan arvojen yleismaailmallista rakennetta. Schwartz on tehnyt kansainvälistä tutkimusta. Suomi on ollut mukana Schwartzin ohjelmassa alusta alkaen Klaus Helkaman johdolla. Schwartzin teorian ja arvokyselyn (liite 1) taustalla on aikaisempi arvoihin liittyvä tutkimus. Rokeachin (1973) tavoin myös Schwartz on määritellyt arvot päämääriksi, jotka eroavat toisistaan tärkeydeltään. Arvot ovat yksilön elämää ohjaavia periaatteita. Ne ilmaisevat erilaisia intressejä, jotka voivat olla yksilöllisiä, yhteisöllisiä tai molempia. Schwartzin mukaan arvot voidaan arvioida eri tasoisiksi periaatteiksi, jotka ohjaavat ihmisen elämää. Schwartzin teoriassa tunnistetaan 10 perusarvoa, jotka ovat eri kulttuureissa samanlaiset. Teorian taustalla on ajatus, että arvot edeltävät yksilöä, ja ne opitaan kotona, koulussa, harrastuksissa ja työelämässä. Schwartz olettaa arvojen perustuvan kolmeen perusedellytykseen. Ensinnäkin ihminen tarvitsee lapsuudesta lähtien erilaisia virikkeitä, vaihtelua ja mielihyvää. Toiseksi ihmisellä on tarve sosiaalisiin suhteisiin, josta seuraa pyrkimys sovussa elämiseen toisten ihmisten kanssa. Kolmannen perusedellytyksen toteuttamiseksi ihminen pyrkii takaamaan turvallisuuden itselleen ja läheisilleen. Lisäksi ihminen pyrkii selviytymään taitavasti erilaisista hankalista tilanteista. (Schwartz 1992.)

20 itseohjautuvuus (vapaus) (avuliaisuus) perinteet universalismi (sosiaalinen oikeudenmukaisuus) yhdenmukaisuus (nöyryys) (kuuliaisuus) stimulaatio (jännittävä, virikkeeline n elämä) suoriutuminen (menestys) hedonismi (mielihyvä) hyväntahtoisuus valta (vaikutusvalta) turvallisuus (sosiaalinen turvallisuus) KUVIO 2: Schwartzin (1992) arvokartta Schwartz (1992) käyttää tutkimuksessaan sanaa stimulation puhuessaan jännittävästä, virikerikkaasta elämästä. Sana on suomennettu useissa eri lähteissä virikkeellisyydeksi. Tässä tutkimuksessa kyseinen suomennos ymmärretään kuitenkin liian suppeana, koska se unohtaa käsitteen laajemmat merkitykset esimerkiksi innostaminen, yllyttäminen, keinotekoinen kiihottaminen. Ne ovat tämän tutkimuksen kannalta jopa kuvaavampia termejä kuin pelkkä virikkeellisyys. Suoriutumis- ja valta-arvoissa painopiste on itsensä korostamisella, kun universalismi ja hyväntahtoisuus ovat perusarvoja, joissa muiden huomioiminen on tärkeätä. Ihmiselle, joka on muutokselle avoin, ovat itseohjautuvuus ja virikkeisyys tärkeitä arvoja. Vastaavasti perinteet, yhdenmukaisuus ja turvallisuus ovat tärkeitä ihmiselle,

21 joka on halukas säilyttämään tutun ja turvallisen ympäristön. Itseohjautuvuus, stimulaatio, valta ja hedonismi ovat yksilöllisyyttä korostavia arvoja. Hyväntahtoisuuden, universalismin, periteiden ja yhdenmukaisuuden taustalla on yhteisöllisyys.(schwartz 1992.) Arvokartan kehämallissa vastakkaiset perusarvot ovat ristiriidassa keskenään. Ihminen, joka kaipaa jännitystä elämäänsä (stimulaatio) ei voi samaan aikaan olla nöyrä (perinteet). Lähelle toisiaan asettuvat arvot täydentävät toisiaan ja ne arvot, jotka kehällä ovat keskipisteeseen nähden 90 asteen kulmassa toisiinsa ovat riippumattomia toisistaan. (Schwartz 1992.) Käytän tässä tutkimuksessa Schwartzin (1992) määrittelemiä perusarvoja. Ne on todennettu kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa myös Suomi on ollut mukana alusta lähtien. Schwartzin teoriaa onkin käytetty useissa suomalaisissa tutkimuksissa. Niiden mukaan hyväntahtoisuus on noussut suomalaisilla tärkeimmäksi arvoksi ja valta taas on vähiten tärkeä. (esim. Mikkola 2003; Pohjanheimo 1997; Puohiniemi 2002.) Mielestäni Schwartzin teoria on selkeä lähtökohta myös tutkittaessa vankien elämäkerroissa esiin tulevia arvoja. Ajatuksenani on tuoda elämäkertojen avulla alakulttuurin edustajien arvomaailman muutosta eri elämänvaiheissa. Elämäkerroissa näkyy koko eletty elämä ja lisäksi niissä heijastuu näkymä tulevaisuuteen. Schwartzin (1992) arvoihin liittyvä tutkimus on tehty useassa eri kulttuurissa, mutta kaikissa niissä osallistujat ovat olleet hyvin koulutettuja valtaväestön edustajia. Tämän tutkimuksen yksi tärkeä tavoite on verrata valtakulttuurin arvoja alakulttuurin arvoihin. Ihminen elää ja toimii omassa yhteisössään, joka edustaa ihmisen ja yhteisön yhteistä kulttuuria. 2.5 Syrjäytyminen tutkimuksen näkökulmasta Marginaalissa elävät ihmiset ovat olleet sosiaalialan tutkijoiden mielenkiinnon kohteena jo pitkään. Erilaisia teorioita marginaaliin joutumisesta on kehitelty ja käsitteitä

22 on muutettu. Kun puhutaan alakulttuurin edustajista, esimerkiksi vangeista, viitataan marginaaliryhmään. Siksi on tärkeätä ymmärtää mitä marginaali, syrjäytynyt tai syrjäytetty käsitteet erityisesti vankien kohdalla sisältävät. Hyvinvointivaltion politiikkaan kuuluu, että ihmiset tulisi sosiaalistaa niin sanottuun normaaliyhteiskuntaan. Usein ajatellaan, että vangeilla on pitkä matka tähän tavoitteeseen. Toisaalta kynnys on usein asetettu liian korkealle ja näin käytännössä lähes mahdoton ylittää. Mikä on normaaliyhteiskunta ja kuka sen määrittää? Yleisen ajattelun mukaan normaalissa yhteiskunnassa sen jäsenet käyvät työssä, opiskelevat, perustavat perheen, ovat maksukykyisiä ja niin edelleen. (Ks. Möttönen & Niemelä 2005, 72.) Niin sanotussa normaaliyhteiskunnassa uskonto ja perhemuodot olivat aikaisemmin vahvoja instituutioita. Nyt ne ovat muuttuneet ja heikentyneet. Yhteiskunnassa korostetaan yhä enemmän yksilön merkitystä. Jokaisella yksilöllä on persoonallinen identiteettinsä, jonka kautta hän rakentaa tietoisesti merkitystä elämäänsä. Ihminen ei olekaan enää vain sitä miksi syntyy vaan sitä miksi hän rakentaa itsensä modernissa yhteiskunnassa tekemillään valinnoilla. Elämä on tietynlainen projekti, jota toteutetaan erilaisten elämänpoliittisten ratkaisujen kautta. Näillä ratkaisuilla on vaikutusta koko elämänkulkuun. Nyky-yhteiskunta vaatii, että nopeasti muuttuvassa ajassa ihminen suhtautuu elämään korostuneen tiedostavasti. Nyky-yhteiskunnan ihanteellinen jäsen on elämäänsä reflektoiva selviytyjä. Jos tämä ei onnistu on seurauksena tietynlainen putoaminen yhteiskunnan reunalle. (Saastamoinen 2000a, 137,139.) Vankien kohdalla voidaan usein puhua marginalisaatioon liittyvästä ekskluusiosta eli poissulkemisesta. Tähän tutkimukseen osallistuneet vangit ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta. Heidän elämäntapansa on ollut sellainen, että yhteiskunta ei ole hyväksynyt sitä. Esimerkiksi päihteidenkäyttö aiheuttaa syrjäytymistä. Kun ihminen joutuu vankilaan seurauksena voi olla ekskluusio. Vanki on voinut elää niin sanottua normaalia elämää ennen vankilaan joutumistaan. Hän on ollut yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Rikoksesta kiinni jäätyään hänet on syrjäytetty ja vankilaan joutuessaan hänet pudotetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Takaisin paluu ei ole helppoa. (Ks.

23 Helne 2002.) Silloin kun yhteiskunta syrjäyttää ihmisen, niin kuin vankilassa tapahtuu, hänen minuutensa ja identiteettinsä rakentuvat ulkoapäin. Marginaalistatus voidaan tällöin määritellä yhteiskunnallisena asemana, jolloin ihmiseltä puuttuu valinnan vapaus, hänellä on rajatut toimintamahdollisuudet. Ihmisarvo on kyseenalaistettu, ihmisen elämässä korostuu objektiasema ja hänen elämäntapansa voi olla ei-hyväksytty. Tämän määritelmän käyttäminen vaatii kuitenkin tarkkaa käsitteellistä analyysia. (Raitakari 2002, 45.) Asiaa voidaan syventää pohtimalla millaista on olla ihminen. Pohdinnat sisältävät ajatuksen siitä, mitä ihminen voi tehdä ja miten hänen ei tule toimia. Silloin määritellään myös, mitä rajoituksia ihmisten toiminnalle asetetaan ja missä määrin ihminen voi muuttua. Käsitykset ihmisestä synnyttävät yhteiskunnassa määritelmän ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista ja sen perusteella suunnitellaan esimerkiksi koululaitosta. (Saastamoinen 2000b, 172, 176.) Vangit puhuvat itsestään usein yhteiskunnan ulkopuolisina, marginaalistatuksen omaavina ihmisinä. Siviilielämässä vangit eivät koe, että heiltä puuttuisi valinnan mahdollisuus. Vangit kokevat, että heillä on siviilielämässä paljon erilaisia toimintamahdollisuuksia, jos he vain itse ovat halukkaita ottamaan niitä vastaan. Vangit eivät liitä myöskään siviilielämään ihmisarvon kyseenalaistamista niin voimakkaasti kuin he liittävät sen vankilaelämään. Vankilassa sitä vastoin marginaalistatuksen tunnuspiirteet täyttyvät, koska silloin ihmiseltä puuttuu arkipäivän rutiineihin liittyvä valinnan vapaus. Lisäksi vangit kokevat ihmisarvonsa kyseenalaistuneen. Kokevatko he itse kuuluvansa marginaaliin, koska yhteiskunta kohtelee heitä syrjäyttävästi erilaisen elämäntavan ja valintojen vuoksi? Voidaanko siis ajatella, että vaikka siviilissäkään vankien elämäntapa ei ole hyväksytty, niin he eivät vielä täytä marginaalistatuksen edellytyksiä? Syrjäytetyt, joiden identiteetti ei mahdu valtaväestön identiteettimääritelmän sisään, eivät ole valtakulttuurin ajattelussa oikeutettuja osallistumaan kulttuurin uudistamiseen. Valtakulttuurissa valtaa osallistua kulttuurin uudistamiseen on niillä, joilla on koulutusta ja varakkuutta.(saastamoinen 2000b, 172, 176.) Marginaali kuvaa pientä ryhmää, joka erottuu yhteiskunnan valtaväestöstä. Toisaalta marginaali tarkoittaa sanatarkasti kirjoitetun sivun tyhjää reunaa tai valinnan mahdol-

24 lisuutta. Kun puhumme marginaaliryhmistä ajattelemmeko, että heillä olisi valinnan mahdollisuus? Useammin ajatuksissa on ryhmä, jonka yhteiskunta haluaakin pitää ikään kuin ulkopuolellaan, tyhjällä reunalla. Jos marginaaliin kuuluu valinnan mahdollisuus, tulee määritelmästä itselleni tärkeä. Uskon, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä elämässään erilaisia valintoja ja jokaisella on mahdollisuus muuttua. Oman tutkimukseni kohde, vangit, kuuluu marginaaliryhmään. Kiinnostukseni kohteena on ollut lisätä ymmärrystä marginaaliryhmän kulttuuriin, arvoihin ja sitä kautta kasvattaa käsitystä erilaisista elämänvalinnoista, joita liittyy rikolliseen alakulttuuriin. Sosiaalialan kannalta on tärkeää lisätä ymmärrystä pieniä marginaaliryhmiä kohtaan, koska nämä ryhmät muodostavat suuren osan sosiaalialan asiakaskunnasta. (Ks. myös Forsberg 2002; Kauppila 1999.) Koen sekä omassa työssäni, vankien uusimisriskitekijöitä arvioidessani, että tutkimuksessani tärkeäksi, että pysähdyn kuulemaan minulle kerrottuja tarinoita. Enkä halua ainoastaan kuunnella virkamiehen ja tutkijan ominaisuudessa. Elämästään puhuvan asiakkaan tulisikin saada kokemus kuulevasta työntekijästä eikä ainoastaan kuuntelevasta. On tärkeää, mitä ihmiset sanovat ja mitä he kertovat itsestään ja elämästään. (Granfelt 2005, 244.) Valitettavan usein asiakas toteaa, että työntekijät eivät kuulleet mitä hän on halunnut kertoa. Nämä tilanteet lisäävät ristiriitaisia kokemuksia asiakkaan ja työntekijän välillä. Työntekijöiden tulee muistaa, että asiakkaat ovat oman elämänsä asiantuntijoita. 2.6 Rikollinen alakulttuuri tutkimuksen kohteena Rikolliseen alakulttuuriin liittyvät tutkimukset Suomessa on kohdistettu erityisesti vankilaan ja Kriminaalihuoltolaitokseen. Vankilassa tehdyt tutkimukset ovat liittyneet usein elämänhallintaan ja elämään sillä hetkellä eli vankilakulttuuriin. Kriminaalihuoltolaitoksen asiakkaita on tutkittu suhteessa asiakkuusaikaiseen elämään ja asiakkuuteen yleensä. Minun tutkimukseni on tässä mielessä poikkeava. Tutkin vankeja, mutta tutkimuksen painopiste on elämässä vankilan ulkopuolella.

25 Juha Kääriäinen (1994, 119) on tutkinut lainrikkojia sekä siviilissä että vankilassa. Kääriäisen tutkimus on yksi tämän tutkimuksen keskeisistä suunnan näyttäjistä, koska hänkin on kerännyt elämäkertoja samoin kuin tässä tutkimuksessa tehdään. Kääriäinen jäsentää tutkimuksessaan lainrikkojien elämäkerrat kolmeen osaan. Ensimmäisenä on surkutarinat, joiden tarkoitus on osoittaa kuulijalle, että nöyryyttävään asemaan joutuminen johtuu muista syistä kuin omasta itsestä, esimerkiksi eletyistä olosuhteista. Seuraavaksi tulee sankaritarina, jossa kertoja on vapaa ja itsellinen toimija, jota vankilatuomiot eivät lannista. Viimeinen tarinatyyppi on nöyrtyvän sankarin tarina, johon liittyy pettymys omiin kykyihin itsenäisenä ja menestyksellisenä sosiaalisen kontrollin vastustajana. Seurauksena on väsymys, masennus ja epätieto elämän tarkoituksellisuudesta. Kääriäisen mukaan rikolliseen uraan liittyy arvomaailma, jota sävyttävät viha, kosto ja katkeruus. Arvomaailma on rikollisen uran moraalisia perustekijöitä. Arvoissa korostuvat yhteiskuntavastaisuuden, henkilökohtaisen itsenäisyyden, riippumattomuuden, vapauden ja nopean menestymisen arvot. Arvomaailmaa sävyttää rikoksentekijän tietoisuus asemastaan yhteiskunnan ulkopuolella. (Kääriäinen 1994, 87-88.) Kääriäinen jäsentää vankikulttuurin arvot kolmiulotteisesti. Hän puhuu viranomaisvastustamiseen liittyvistä arvoista, jotka liittyvät vankikulttuuriin. Samaan asiaan liittyvät myös vankien keskinäiseen lojaalisuuteen liittyvät arvot, joista vasikoinnin paheksuttavuus on muodostunut vahvaksi sosiaaliseksi normiksi. Kolmas vankikulttuuriin liittyvä arvo on ihmisen arvo, joka määritellään rikoksen laadun perusteella. (Kääriäinen 1994, 168.) Tulevatko tutkimukseni elämäkerroissa esiin samat tekijät? Liittyvätkö nämä myös vankilan ulkopuoliseen elämään? Vankilakulttuuriin keskittyvä Ruckensteinin ja Tepon (2005) tutkimus pelkääjävangeista on oman tutkimukseni kannalta mielenkiintoinen. Ruckenstein ja Teppo eivät puhu tutkimuksessaan arvoista tai asenteista näillä käsitteillä esimerkiksi vankien hierarkian yhteydessä, vaikka kyseiset asiat ovat selkeästi tekstissä näkyvissä. Tutkijat ovat hakeneet syitä, miksi yhä useampi vanki haluaa rangaistusaikansa jossakin vaiheessa eristäytyä yhä suljetummalle osastolle.

26 Edellä mainittu tutkimus osoittaa, että vankilakulttuuriin kuuluu vahva hierarkia. Vankien sijoittamisesta eri osastoille ja osallistumisesta eri toimintoihin ei vastaa ainoastaan henkilökunta, vaan myös vangit suorittavat oman sijoittelunsa. Vankilassa käytetään harvoin fyysistä väkivaltaa toisia vankeja kohtaan, sen sijaan pelotteena toimii uhkailu. Pelkääjävankeja hallitaan pelolla enemmän kuin väkivallalla. (Ruckenstein & Teppo 2005, 37-46.) Vankilakulttuurin arvojen jäsennys määrittää vangin aseman hierarkiassa. Vakava väkivaltarikollinen tai huomattavan omaisuusrikoksen tehnyt on hierarkiassa korkealla, kun taas seksuaalirikolliset ovat hierarkian hännillä. Hierarkiassa yleneminen on hankalaa, mutta alaspäin pääsee nopeasti. Viime vuosina vankikulttuurissa kuitenkin on tapahtunut huomattava muutos. Muutoksia on tapahtunut esimerkiksi siinä, ettei vankien pääpäihde ole enää alkoholi, niin kuin se on ollut vielä esimerkiksi Kääriäisen tutkimuksessa, vaan yhä useammalla vangilla on ongelmia huumausaineiden käytön suhteen. Huumausainemarkkinat vaikuttavat myös vankilan hierarkiaan. Huumausaineita taloon tuovilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan tilanteeseensa, joko negatiivisesti tai positiivisesti. Huumausaineet ovat vahvempien vankien painostuskeino heikompia vankeja kohtaan. (Ks. Kääriäinen 1994, 110,168.) Ulla Knuutin (2007, 148, 150) tutkimus huumeidenkäytön lopettaneiden elämäntavasta ja toipumisesta tuo esiin riippuvuudesta vapautuneiden arvoissa tapahtuneita muutoksia. Knuutin tutkimukseen osallistuneet kertovat luopuneensa menestyksen ja erilaisuuden arvostamisesta. Myöskään nautinto ja materiaalinen omaisuus eivät olleet enää tärkeitä. Huumeidenkäyttäjien muutosprosessin onnistumiseen on liittynyt arvojen muuttuminen. Huumeidenkäytön lopettaminen ei sinänsä ole muuttanut arvoja, vaan arvot ovat muuttuneet, kun ihminen on muuttanut käyttäytymistään ja sitä kautta omaksunut uudet arvot. Tutkimus liittyy läheisesti omaan tutkimukseeni, koska molemmissa on kyse päihderiippuvaisista ihmisistä. Knuuti tuo tutkimuksessaan esiin sellaisia arvoja, jotka auttavat minua pohtimaan myös oman aineistoni arvoja. Tutkimukseeni osallistujat ovat ammattimaisia lainrikkojia. He ovat valinneet alakulttuurin omaksi yhteisökseen. Rikokset ovat heille osa kulttuuria ja myös tapa

27 hankkia toimeentuloa. He kykenevät sekä suunnittelemaan rikoksensa sekä toteuttamaan ne suhteellisen hyvin. Muutamille osallistujille on väkivaltainen käyttäytyminen erityisen tyypillistä. Kaikki osallistujat ovat tehneet rikoksia ammattimaisesti. (Ks. Kääriäinen 1994, 60.) 3. TUTKIMUSMETODI JA AINEISTO 3.1 Elämä narratiivina Ajattelemme usein elämämme elämänkaari-metaforan kautta, jolloin ymmärrämme elämämme olevan kehitystä ja kypsymistä. Se on kulttuurisidonnaista. Elämässä ei kuitenkaan ole kyse sarjasta sattumanvaraisia tapahtumia tai valmiiksi annettuja käyttäytymismalleja. Se on prosessi, joka täytyy itse ymmärtää ja tehdä se myös muille ihmisille ymmärrettäväksi. Samalla kun elämästä tehdään ymmärrettävää tehdään itsestä kohde, josta kerrotaan kertomusta eli narratiivia. Tämä narratiivi on nimeltään elämäkerta. (Saastamoinen 2000a, 134-135.) Narratiivisuudessa ei ole kyse pelkästään tarinallisesta tavasta esittää ja siirtää tietoa, vaan koko sosiaalinen elämämme on narratiivista. Ihminen kertoo toisille ihmisille tuottamiaan kertomuksia, joiden avulla hän merkityksellistää omaa elämänkulkuaan ja ympäröivää maailmaa. Syntyviin tarinoihin liitetään kerrottaessa tietoa sekä kuvauksia koetuista tunteista ja kokemuksista. Näistä tarinoista voidaan käyttää nimitystä henkilökohtainen narratiivi, jossa tuodaan yhteen erilaisia osia itsestä. Narratiiveissa on alku, keskiosa ja loppu. Tarinat toimivat ihmisen tapana rakentaa omaa identiteettiään. (Crossley 2000, 67; Saastamoinen 2000a, 135-136; Sintonen 1999, 44-45, 51.) Ihminen pohtii omaa elämänkulkuaan kertomusten kautta, mutta hän ei voi vapaasti luoda mielikuvituksen avulla elämäntarinaansa. Hän voi itse valita pohtimansa kertomukset ja tarinat haluamastaan kohdasta elämänkulkuaan ja luoda oman erityisen elämäntarinansa. Kerrottu elämäkerta ei siis ole koskaan autenttinen kuvaus elämäs-