IHMISKUNNAN HYVINVOINTI B A H Á Í K A N S A I N V Ä L I N E N Y H T E I S Ö 1995
I H M I S K U N N A N H Y V I N V O I N T I jatus maailmanrauhasta on saamassa muotoa ja painoarvoa laajuudessa, jota ei Avielä vuosikymmen sitten osattu kuvitellakaan. Esteet, jotka pitkään näyttivät järkkymättömiltä, ovat sortuneet ihmiskunnan tieltä, näennäisesti sovittamattomat ristiriidat ovat alkaneet antaa tilaa neuvottelun ja ratkaisun etsimisen prosesseille, halukkuus vastustaa aseellista hyökkäystä yhteisen kansainvälisen toiminnan avulla on nostamassa päätään. Tämän seurauksena on sekä ihmiskunnan suurten joukkojen että monien maailman johtajien keskuudessa herännyt planeettamme tulevaisuudesta tietynasteinen toiveikkuus, joka on ollut lähes sammuneena. Kaikkialla maailmassa etsivät suunnattomat älylliset ja henkiset voimavarat ilmaisumuotoaan voimavarat, joiden kasvava paine on suorassa suhteessa viime vuosikymmenien turhautumiseen. Kaikkialla lisääntyvät merkit siitä, että maapallon ihmiset kaipaavat loppua ristiriidoille, kärsimykselle ja hävitykselle, joiden vaikutuksilta ei mikään maa enää ole turvassa. Näihin nouseviin muutoksen virikkeisiin on tartuttava ja ne on kanavoitava voittamaan ne jäljellä olevat esteet, jotka estävät maailmanrauhan ikivanhan unelman toteuttamisen. Tähän tehtävään vaadittavaa tahdonvoimaa ei voida synnyttää pelkästään vetoamalla toimintaan yhteiskuntaa koettelevia lukemattomia vaivoja vastaan. Se on saatava liikkeelle näkemyksellä ihmisen hyvinvoinnista sanan syvällisimmässä merkityksessä havahtumisella niihin henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin mahdollisuuksiin, jotka nyt ovat tulleet saavutettaviksi. Kaikkien planeetan asukkaiden tulee olla tästä hyödynsaajina, ilman erottelua, ilman sellaisten ennakkoehtojen asettamista, jotka eivät kuulu tällaisen inhimillisen toiminnan uudelleenjärjestelyn perustavoitteisiin. Tähänastisessa historiankirjoituksessa on muistiin merkitty lähinnä heimojen, kulttuurien, luokkien ja kansojen elämänkokemusta. Tällä vuosisadalla tapahtuneen planeetan fyysisen yhdistymisen myötä ja kaikkien sillä asustavien keskinäisen riippuvuuden tunnustamisen vuoksi on ihmiskunnan historia yhtenä kansana nyt alkamassa. Ihmisluonteen pitkä, hidas jalostuminen on ollut hyppäyksittäin tapahtuvaa kehitystä, epätasaista ja epäilemättä epäoikeudenmukaista sen suomiin aineellisiin etuihin nähden. Tästä huolimatta haastetaan maapallon asukkaat, menneiden aikojen kuluessa kehittyneellä geneettisen erilaisuuden ja kulttuurien 1
kirjon rikkaudella varustettuna, nyt hyödyntämään yhteistä perintöään ja ottamaan tietoisesti ja järjestelmällisesti vastuu oman tulevaisuutensa suunnittelusta. On epärealistista kuvitella, että näkemys seuraavasta vaiheesta sivistyksen eteenpäinviemisessä voitaisiin muotoilla ilman niiden asenteiden ja näkökantojen tutkivaa tarkastelua, jotka ovat perustana nykyisille tavoille tarkastella yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä. Kaikkein ilmeisimmällä tasolla on tällaisen uudelleenajattelun kohdistuttava käytännön järjestelyihin, jotka liittyvät menettelytapoihin, voimavarojen hyödyntämiseen, suunnittelukäytäntöihin, toteuttamismenettelyihin ja organisointiin. Sen edetessä nousevat kuitenkin nopeasti esiin ne peruskysymykset, jotka liittyvät tavoiteltaviin pitkän aikavälin päämääriin, vaadittaviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kysymyksiin yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden kehittämisestä sekä tiedon luonteeseen ja merkitykseen kestävän muutoksen aikaansaamisessa. Itse asiassa tällaisessa uudelleentarkastelussa joudutaan selvästikin etsimään laajapohjaista yhteisymmärrystä itse ihmisluonnon käsitteestä. Kaksi lähestymistietä avautuu suoraan kaikkiin näihin kysymyksiin, olkootpa ne sitten käsitteellisiä tai käytäntöön liittyviä, ja näitä kahta lähestymistapaa seuraten pyrimme seuraavilla sivuilla tutkimaan kysymystä globaalin kehityksen strategiasta. Ensimmäisen muodostavat vallitsevat käsitykset kehitysprosessin luonteesta ja tarkoituksesta; toisen ne roolit, jotka kehitysprosessi on sen erilaisille edistäjille osoittanut. Olettamukset, jotka ohjaavat suurinta osaa nykyistä kehityssuunnittelua, ovat pohjimmiltaan materialistisia. Toisin sanoen, kehityksen tarkoitus määritellään niiden aineellisen varallisuuden hankkimisen välineiden menestyksellisenä käyttämisenä kaikissa yhteiskunnissa, jotka ovat yrityksen ja erehdyksen kautta tulleet luonnehtimaan tiettyjä maapallon alueita. Kehitysmenetelmissä esiintyy kylläkin muuntelua, joka ottaa huomioon kulttuurieroja sekä eroja poliittisissa järjestelmissä ja vastaa ympäristön vaurioitumisen aiheuttamiin hälyttäviin vaaroihin. Kaikesta huolimatta ei taustalla olevia materialistisia olettamuksia juurikaan aseteta kyseenalaisiksi. Kahdennenkymmenennen vuosisadan lähestyessä loppuaan ei enää ole mahdollista pitää yllä sellaista uskomusta, että materialistisesta elämänkatsomuksesta noussut tapa tarkastella yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä kykenisi vastaamaan ihmiskunnan tarpeisiin. Optimistiset ennusteet niistä muutoksista, joita se saisi aikaan, ovat hukkuneet siihen alati laajenevaan kuiluun, joka erottaa pienen ja suhteellisesti vähenevän maailman asukkaiden vähemmistön elintason siitä köyhyydestä, jossa maapallon väestön suuri enemmistö elää. Tämä ennennäkemätön taloudellinen kriisi, yhdessä aiheuttamansa yhteiskunnallisen hajoamisen kanssa, heijastaa syvällistä väärinkäsitystä itse ihmisluonteen käsitteestä. Sillä vallitsevan järjestelmän virikkeiden ihmisissä esiin nostaman vastakaiun taso ei ole ainoastaan riittämätön, vaan näyttää lähes merkityksettömältä maailman tapahtumien valossa. Meille ollaan selvästikin osoittamassa, että jos yhteiskunnan kehitys ei löydä puhtaasti aineellisten olosuhteiden parantamista 2
ylittävää tarkoitusta, ei se kykene saavuttamaan edes näitä päämääriä. Tuota tarkoitusta on etsittävä elämän henkisistä ulottuvuuksista ja vaikuttimista, jotka ylittävät jatkuvassa muutostilassa olevat taloudelliset näköalat ja keinotekoisen ihmisyhteisöjen jaon "kehittyneisiin" ja "kehittyviin". Samalla kun kehityksen tarkoitus määritellään uudella tavalla, tulee välttämättömäksi tarkastella uudelleen käsitystä prosessin edistäjien esitettäviksi parhaiten soveltuvista rooleista. Hallitusten ratkaisevan tärkeä rooli kaikilla tasoilla ei kaipaa lähempää tarkastelua. Tulevat sukupolvet tulevat kuitenkin pitämään lähes käsittämättömänä sitä tilannetta, että sellaisena aikana, joka ylistää tasa-arvon filosofiaa ja siihen liittyviä kansanvaltaisia periaatteita, tarkastelee kehityssuunnittelu ihmiskunnan massoja pääasiallisesti avun ja koulutuksen antaman hyödyn vastaanottajina. Siitä huolimatta, että osallistuminen hyväksytään kannatettavaksi periaatteeksi, on maailman väestön valtaosalle jätetty päätöksenteon alue parhaimmillaankin toissijainen ja rajoittuu heille saavuttamattomissa olevien laitosten muotoilemien valintojen piiriin, samalla kun nämä valinnat on määritelty sellaisten tavoitteiden pohjalta, jotka useinkin ovat yhteensovittamattomia niiden käsitysten kanssa, jotka heillä on todellisuudesta. Tätä näkökantaa vahvistaa jos ei suoraan niin epäilemättä kuitenkin epäsuorasti myös vakiintunut uskonnollinen käsitys. Holhoamisen traditioiden rasittamana näyttää vallitseva uskonnollinen ajattelutapa kykenemättömältä muuttamaan selvästi esitettyä uskoa ihmisluonteen henkisestä ulottuvuudesta luottamukseksi ihmiskunnan yhteiseen kykyyn nousta aineellisten olosuhteiden yläpuolelle. Tällainen asenne jättää huomiotta todennäköisesti aikamme kaikkein tärkeimmän yhteiskunnallisen ilmiön. Jos pitää paikkansa, että maailman hallitukset ponnistelevat Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmien kautta rakentaakseen uuden maailmanjärjestyksen, pitää samalla tavoin paikkansa, että maailman kansoja elähdyttää tämä sama näkemys. Heidän vastauksensa ilmenemismuoto on lukemattomien yhteiskunnallisen muutoksen liikkeiden ja järjestöjen äkillinen syntyminen paikallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla. Ihmisoikeuksia, naisten edistymistä, kestävän taloudellisen kehityksen yhteiskunnallisia vaatimuksia, ennakkoluulojen voittamista, lasten moraalikasvatusta, lukutaitoa, perusterveydenhuoltoa ja monia muita elintärkeitä kysymyksiä edistävät voimakkaasti erilaiset järjestöt, joita tukevat yhä lukuisammat ihmiset maapallon kaikissa osissa. Tämä maailman ihmisten vastaus ajan polttaviin tarpeisiin heijastaa Bahá'u'lláhin yli sata vuotta sitten esittämää kehotusta: "Osoittakaa herpaantumatonta kiinnostusta oman aikanne ongelmiin ja keskittykää neuvottelemaan sen välttämättömistä tarpeista ja vaatimuksista." Muutos tavassa, jolla suuret joukot tavallisia ihmisiä alkavat nähdä itsensä muutos, joka on dramaattisen jyrkkä sivilisaation historian näkökulmasta tarkasteltuna nostaa esiin perustavaa laatua olevia kysymyksiä siitä roolista, joka ihmiskunnan suurelle pääjoukolle on osoitettu planeettamme tulevaisuuden suunnittelussa. 3
I ietoisuuden ihmiskunnan ykseydestä on oltava sen strategian peruskallio, joka Tsaa maailman väestön mukaan ottamaan vastuuta yhteisestä tulevaisuudestaan. Yleisessä kielenkäytössä petollisen yksinkertainen ajatus siitä, että ihmiskunta muodostaa vain yhden kansan, asettaa perustavaa laatua olevia haasteita tavalle, jolla useimmat aikamme yhteiskunnan laitokset suorittavat tehtäviään. Olkoonpa se sitten siviilihallinnossa keskinäiselle vastakkainasettelulle perustuva rakenne, suurimmalle osalle siviilioikeutta luonteenomainen asianajon periaate, luokkien ja muiden yhteiskuntaryhmien välisen taistelun ylistäminen, tai niin suurta osaa nykyaikaista elämää hallitseva kilpailun henki, hyväksytään ristiriita ihmisten välisen kanssakäymisen päävaikuttimena. Se on jälleen yksi ilmaus materialistisen elämäntulkinnan yhteiskunnallisesta järjestäytymisestä, joka on viimeisten kahden vuosisadan aikana yhä etenevästi voimistunut. Kuningatar Viktorialle yli sata vuotta sitten osoitetussa kirjeessä, jossa esitetään rinnastus sellaisesta mallista, joka sisältää vakuuttavan lupauksen koko planeetan laajuisen yhteiskunnan järjestämisestä, vertaa Bahá'u'lláh maailmaa ihmiskehoon. Itse asiassa ei näkyvästä olemassaolosta löydy toista mallia, jota tässä voisimme järkevässä mielessä hyödyntää. Ihmisyhteisö ei muodostu pelkästään erikoistuneiden solujen massasta, vaan sellaisten yksilöiden yhteenliittymästä, joista jokaisella on äly ja tahto. Tästä huolimatta antavat ihmisen biologista luonnetta kuvaavat toimintatavat lisävalaistusta olemassaolon perusperiaatteille. Näistä tärkein on ykseys erilaisuudessa. Paradoksaalisesti juuri ihmiskehon muodostavan järjestyksen eheys ja monimutkaisuus, sekä kehon solujen täydellinen yhdistyminen siinä, mahdollistavat kaikissa näissä osatekijöissä piilevässä muodossa olevien ominaisten kykyjen täyden toteutumisen. Yksikään solu ei elä kehosta erillään, edistäköön se sitten sen toimintaa tai saakoon oman osansa kokonaisuuden hyvinvoinnista. Näin saavutettu fyysinen hyvinvointi saavuttaa tarkoituksensa tekemällä ihmistietoisuuden ilmenemisen mahdolliseksi. Toisin sanoen biologisen kehityksen tarkoitus on enemmän kuin pelkkä keho ja sen osien olemassaolo. Sillä, mikä on totta yksilöiden elämän suhteen, on vastineensa ihmisyhteisössä. Ihmislaji on orgaaninen kokonaisuus kehitysprosessin kärki. Se että ihmistietoisuus pakostakin toimii ihmismielten ja ihmisten vaikuttimien rajattoman erilaisuuden kautta, ei mitenkään vähennä sen oleellista ykseyttä. Pikemminkin juuri luontainen erilaisuus erottaa ykseyden homogeenisuudesta ja samanlaisuudesta. Bahá'u'lláh on todennut, että se, mitä maailman kansat juuri nyt kokevat, on heidän yhteinen aikuistumisensa, ja tämän esiin nousevan ihmisrodun kypsyyden kautta periaate ykseydestä erilaisuudessa löytää todellisen ilmenemismuotonsa. Perheelämän muotoutumisen aikaisimmista ajoista lähtien on yhteiskunnallinen järjestäytymisprosessi edennyt asteittain kautta klaanien ja heimojen yksinkertaisten rakenteiden, kautta kaupunkiyhteisöjen moninaisten muotojen, aina kansakuntavaiheen ilmaantumiseen saakka, samalla kun kukin vaihe on avannut runsaasti uusia mahdollisuuksia inhimillisten kykyjen harjoittamiselle. Selvästikään ihmisrodun edistyminen ei ole tapahtunut ihmisen yksilöllisyyden kustannuksella. Kun yhteiskunnallinen järjestäytyminen on lisääntynyt, on 4
jokaisessa ihmisessä piilevien kykyjen ilmenemispiiri vastaavasti laajentunut. Koska yksilön ja yhteiskunnan välillä vallitsee keskinäisen vastavuoroisuuden suhde, on nyt vaadittavan muutoksen tapahduttava samanaikaisesti ihmisen tietoisuudessa ja yhteiskunnallisten laitosten rakenteessa. Juuri tämän kaksitahoisen muutosprosessin tarjoamista mahdollisuuksista voi globaali kehitysstrategia löytää oman tarkoituksensa. Tässä ratkaisevassa historian vaiheessa tulee kyseessä olevan tarkoituksen olla sellaisten kestävien perustusten pystyttäminen, joiden varaan koko planeetan kattava sivistys voi asteittain muotoutua. Globaalin sivistyksen perustan laskeminen edellyttää sekä luonteeltaan että arvovallaltaan yleismaailmallisten lakien ja laitosten luomista. Ponnistus voi alkaa vasta sitten, kun ne, joiden käsissä lepää päätöksentekovastuu, ovat kokosydämisesti hyväksyneet ihmiskunnan ykseyden käsitteen ja kun tähän liittyvät periaatteet tehdään tunnetuiksi sekä koulutusjärjestelmien että tiedotusvälineiden kautta. Kun tämä kynnys on ylitetty, on käynnistetty tapahtumakulku, jonka kautta on mahdollista innostaa maailman kansat yhteisten tavoitteiden muodostamistehtävään ja saada ne sitoutumaan näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Vain näin syvällekäypä uudelleensuuntautuminen voi edellisen lisäksi suojella heitä ikivanhalta etnisen ja uskonnollisen kiistelyn kiroukselta. Vain sen orastavan tietoisuuden kautta, että he muodostavat yhden kansan, voi planeetan ihmisille olla mahdollista kääntyä pois niistä ristiriidan kaavoista, jotka ovat menneisyydessä hallinneet yhteiskunnallista järjestäytymistä, ja alkaa oppia yhteistyön ja sovinnon toimintamuotoja. Bahá'u'lláh kirjoittaa: "Ihmiskunnan hyvinvointia, sen rauhaa ja turvallisuutta ei voida saavuttaa, ellei ja ennen kuin sen ykseys on lujasti vakiintunut." I I ikeudenmukaisuus on se voima, joka voi muuttaa sarastavan tietoisuuden Oihmiskunnan ykseydestä yhteiseksi tahdoksi, jonka avulla globaalin yhteiskuntaelämän välttämättömät rakenteet voidaan luottavaisesti pystyttää. Aikakausi, joka näkee kaikenlaisen tiedon ja ajatusten kirjon olevan yhä enenevässä määrin maailman ihmisten ulottuvilla, havaitsee oikeudenmukaisuuden vakuuttavan merkityksen menestyksellisen yhteiskunnallisen järjestäytymisen johtavana periaatteena. Yhä useammin on planeetan kehittämiseen tähtäävien ehdotusten alistuttava tämän kehityksen edellyttämien mittapuiden paljastavaan valokeilaan. Yksilötasolla on oikeudenmukaisuus se ihmissielun piirre, jonka avulla jokainen ihminen kykenee erottamaan totuuden valheesta. Bahá'u'lláh vakuuttaa, että Jumalan silmissä oikeudenmukaisuus on kaikkea muuta rakkaampi, sillä sen avulla jokainen yksilö voi nähdä omilla silmillään eikä toisten silmien avulla, saavuttaa tietoa oman ymmärryksensä eikä toisen ihmisen tai ryhmän ymmärryksen avulla. Se rohkaisee rehellisyyteen arvioissa, tasapuolisuuteen toisten kohtelussa ja on näin ollen vakituinen, vaikkakin vaativa kumppani elämän jokapäiväisissä tilanteissa. Ryhmätasolla on oikeudenmukaisuuden vaatimus erehtymätön suunnannäyttäjä yhteisessä päätöksenteossa, sillä se on ainoa keino, jolla ajatuksen ja toiminnan ykseys voidaan saavuttaa. Kaukana siitä, että se kannustaisi sitä rankaisemisen 5
henkeä, joka menneinä aikoina on usein naamioitunut sen nimen taakse, oikeudenmukaisuus on sen tietoisuuden käytännön ilmenemismuoto, että ihmisen saavuttamassa kehityksessä ovat yksilön ja yhteiskunnan edut liittyneet läheisesti toisiinsa. Siinä määrin kuin oikeudenmukaisuudesta tulee ihmisten kanssakäymistä ohjaava piirre, rohkaistaan sellaisen neuvotteluilmapiirin muodostumista, joka sallii vaihtoehtojen kiihkottoman tutkimisen sekä sopivien toimintatapojen valitsemisen. Tällaisessa ilmapiirissä tulevat aina uudelleen ilmenevät taipumukset toisten hyväksikäyttöön ja ryhmäkuntaisuuteen vähemmän todennäköisesti vääristämään päätöksentekoprosessia. Vaikutukset yhteiskunnalliseen kehitykseen ovat syvällisiä. Huoli oikeudenmukaisuudesta varjelee kehityksen määrittelemistä houkutukselta uhrata ihmiskunnan valtaosan ja jopa itse planeetan hyvinvointi niille eduille, jotka teknologian läpimurrot voivat tehdä etuoikeutetuille vähemmistöille mahdollisiksi. Yleishahmottelussa ja suunnittelussa se varmistaa, ettei rajallisia voimavaroja suunnata sellaisten projektien edistämiseen, jotka ovat yhdyskunnan välttämättömille yhteiskunnallisille tai taloudellisille ensisijaistavoitteille vieraita. Ennen kaikkea vain sellaiset kehitysohjelmat, joiden ymmärretään vastaavan ihmiskunnan valtaosan tarpeita ja olevan tavoitteissaan oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, voivat toivoa voittavan puolelleen tämän valtaosan sitoutumisen, josta taas toteuttaminen riippuu. Välttämättömät inhimilliset ominaisuudet, kuten rehellisyys, halu tehdä työtä sekä yhteistyön henki saadaan menestyksellisesti valjastetuksi suunnattoman vaativien yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen, kun jokainen yhteiskunnan jäsen itse asiassa jokainen yhdyskunnan ryhmä voi luottaa siihen, että heille varmistetaan samat edut ja heitä suojelevat sellaiset arvosteluperusteet, jotka ovat kaikille yhtäläiset. Yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen liittyvien strategiakeskustelujen sydämessä on näin ollen kysymys ihmisoikeuksista. Tällaisen strategian muotoileminen edellyttää sellaisten ihmisoikeuksien edistämistä, jotka ovat vapaat siitä väärästä kaksijakoisuudesta, joka niin kauan on pitänyt niitä otteessaan. Käsitys, että jokaisella ihmisolennolla tulisi olla hänen henkilökohtaista kasvuaan edistävä ajatuksen ja toiminnan vapaus, ei oikeuta antautumista monia nykyajan elämän alueita niin syvästi turmelevalle yksilöllisyyden kultille. Eikä liioin huoli koko yhteiskunnan hyvinvoinnista edellytä valtion korottamista jumalolennoksi ihmiskunnan hyvinvoinnin oletettuna lähteenä. Kaukana tästä: tämän vuosisadan historia osoittaa aivan liian selvästi, että tältä pohjalta nousseet ideologiat ja ryhmäkantaiset toimintasuunnitelmat ovat itse olleet niiden etujen päävihollisia, joita ne ovat olleet palvelevinaan. Ainoastaan sellaisessa neuvottelun kehyksessä, jonka tekee mahdolliseksi tietoisuus ihmiskunnan orgaanisesta ykseydestä, voivat kaikki ihmisoikeuksien turvaamisen näkökohdat löytää oikeudenmukaisen ja luovan ilmenemismuodon. Tänä päivänä se laitos, jonka tehtäväksi on tullut tämän kehyksen luominen sekä ihmisoikeuksien edistämisen vapauttaminen niiltä, jotka haluavat tätä kehystä väärinkäyttää, on niiden kansainvälisten laitosten järjestelmä, joka on syntynyt kahden tuhoisan maailmansodan murhenäytelmistä sekä maailmanlaajuisen taloudellisen luhistumisen kokemuksesta. Paljonpuhuvasti on käsite "ihmisoikeudet" 6
tullut yleiseen käyttöön vasta Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1945 tapahtuneen peruskirjan julistamisen jälkeen, ja kun Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus oli kolme vuotta myöhemmin hyväksytty. Näissä historiallisissa asiakirjoissa on annettu muodollinen hyväksyntä yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle maailmanrauhan perustamiseen oleellisesti liittyvänä tekijänä. Se, että julistus hyväksyttiin Yleiskokouksessa ilman vastustavia ääniä, antoi sille alusta alkaen arvovallan, joka myöhempinä vuosina on jatkuvasti kasvanut. Toiminta, joka liittyy hyvin läheisesti ihmisluonteelle ainutlaatuiseen tietoisuuteen, on yksilön omatoiminen todellisuuden tutkiminen. Vapaus olemassaolon tarkoituksen tutkimiseen, samoin kuin niiden ihmisluonteen kykyjen kehittämiseen, jotka tekevät tämän tarkoituksen saavutettavissa olevaksi, tarvitsee suojelua. Ihmisolentojen on oltava vapaita tietämään. Se että tällaista vapautta käytetään usein väärin, ja että tällaista väärinkäyttöä ovat aikamme yhteiskunnan tietyt piirteet voimakkaasti rohkaisseet, ei vähennä vähääkään tämän virikkeen arvoa. Juuri tämä selvä ihmistietoisuuden toiminta tuottaa moraalisen pakotteen Yleismaailmallisen julistuksen sekä siihen liittyvien sopimusten monien oikeuksien esille nostamiseen. Yleinen koulutus, liikkumisen vapaus, tiedon lähteille pääsy sekä mahdollisuus osallistua poliittiseen elämään ovat niitä tekijöitä sen toiminnassa, jotka tarvitsevat kansainvälisen yhteisön antamia selviä takuita. Sama koskee ajatuksen vapautta, vakaumuksen vapautta ja edelleen uskonnonvapautta, samoin kuin oikeutta mielipiteeseen sekä mielipiteen ilmaisemiseen soveliailla tavoilla. Koska koko ihmiskunta on yksi ja jakamaton, syntyy jokainen ihmisrodun jäsen maailmaan kokonaisuuden hoivassa. Tämä luottamussuhde muodostaa useimpien muiden oikeuksien moraalisen perustan ensisijaisesti taloudellisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien jotka Yhdistyneiden Kansakuntien asiakirjat pyrkivät samalla tavalla määrittelemään. Perheen ja kodin turvallisuus, omaisuuden omistusoikeus ja oikeus yksityisyyteen sisältyvät kaikki kyseiseen luottamussuhteeseen. Yhteiskunnan osalle tulevat velvollisuudet käsittävät työpaikan, henkisen ja fyysisen terveydenhuollon, yhteiskunnallisen turvallisuuden, oikeudenmukaisen palkan sekä levon ja virkistyksen järjestämisen, samoin kuin lukuisien muiden yhteiskunnan jäsenten ilmaisemien järkevien odotusten täyttämisen. Yhteisen luottamussuhteen periaate antaa myös jokaiselle ihmiselle oikeuden odottaa, että hänen identiteetilleen oleelliset kulttuuriolosuhteet nauttivat kansallisen ja kansainvälisen lain suojaa. Pitkälti samalla tavoin kuin geenipoolin näyttelemä osa ihmiskunnan biologisessa elämässä ja elinympäristössä, on tuhansien vuosien aikana muodostunut kulttuurikirjo elintärkeä ihmisrodun yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle elämälle, kun se nyt kokee yhteistä aikuistumistaan. Se edustaa perintöä, jonka on annettava kantaa hedelmää globaalin sivistyksen muodossa. Yhtäältä on kulttuurin ilmenemismuotoja varjeltava nykyään valta-asemassa olevien materialististen vaikutusten aiheuttamalta tukahduttamiselta. Toisaalta on kulttuurien sallittava toimia keskenään vuorovaikutuksessa sivistyksen jatkuvasti muuttuvien muotojen puitteissa, vapaina puoluepoliittisten tarkoitusperien hyväksikäytöltä. 7
Bahá'u'lláh kirjoittaa: "Ihmisen valo on oikeudenmukaisuus. Älkää tukahduttako sitä sorron ja tyrannian vastakkaisilla tuulilla. Oikeudenmukaisuuden tarkoitus on ykseyden ilmaantuminen ihmisten keskuuteen. Jumalallisen viisauden valtameri hyrskyää tässä ylhäisessä sanassa, kun taas maailman kirjat eivät voi kantaa sen sisäistä merkitystä." I I I otta kansojen yhteisön muotoiluprosessissa olevien ihmisoikeuksien tasoa Jvoitaisiin nostaa ja vakiinnuttaa se vallitsevaksi kansainväliseksi normistoksi, edellytetään perustavaa laatua olevaa ihmissuhteiden uudelleenmäärittelyä. Tämän päivän käsitykset siitä, mikä on luonnollista ja sopivaa erilaisissa suhteissa suhteissa ihmisten välillä, ihmisten ja luonnon välillä, yksilöiden ja yhteiskunnan välillä, sekä yhteiskunnan jäsenten ja sen laitosten välillä heijastavat sitä ymmärryksen tasoa, jonka ihmisrotu on saavuttanut aikaisempien ja kehittymättömämpien vaiheidensa aikana. Jos ihmiskunta todellakin on kasvamassa aikuisuuteen, jos planeetan kaikki asukkaat muodostavat yhden kansan, jos oikeudenmukaisuus on yhteiskunnallisen järjestäytymisen ohjaava periaate on muotoiltava uudelleen nämä vallitsevat käsitykset, jotka syntyivät näistä nyt esiin nousevista tosiasioista tietämättä. Liike tähän suuntaan on tuskin alkanut. Se tulee kehittyessään johtamaan uuteen ymmärrykseen perheen luonteesta sekä sen jäsenten oikeuksista ja vastuusta. Se tulee kokonaan muuttamaan naisten roolin kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Sen vaikutus ihmisten asenteiden uudelleenmuotoilussa heidän tekemäänsä työhön nähden, sekä heidän ymmärrykseensä taloudellisen toiminnan asemasta heidän elämässään, tulee olemaan syvällekäypää. Se saa aikaan kauaskantoisia muutoksia ihmisten asioiden hallinnassa, samoin kuin tätä tarkoitusta varten luoduissa laitoksissa. Sen vaikutuksesta tulee yhteiskunnassa nopeasti lisääntyvien kansalaisjärjestöjen työ yhä enenevästi järkiperäistymään. Se tulee varmistamaan sitovan lainsäädännön luomisen suojelemaan sekä ympäristöä että ihmisten kehitystarpeita. Lopuksi tulee Yhdistyneiden Kansakuntien järjestelmän uudelleenmuotoilu ja muuttaminen, jota tämä liike jo on alkanut toteuttaa, epäilemättä johtamaan maailman kansojen liittovaltion perustamiseen, jolla on omat lainsäädäntöä, tuomiovaltaa ja toimeenpanoa hoitavat laitoksensa. Ihmissuhteiden järjestelmän uudelleenmuotoilutehtävälle keskeistä on prosessi, josta Bahá'u'lláh käyttää sanaa neuvottelu. Hänen ohjeensa kuuluu: "On välttämätöntä neuvotella kaikista asioista. Ymmärryksen lahjan kypsyminen tulee ilmeiseksi neuvottelun kautta." Tämän prosessin edellyttämä totuuden etsimisen taso on kaukana niiden neuvottelun ja kompromissin mallien yläpuolella, jotka helposti leimaavat tämän päivän keskusteluja ihmisasioista. Sitä ei voida saavuttaa itse asiassa sen saavuttamista vakavasti estää protestoinnin kulttuuri, joka on toinen aikamme yhteiskunnan vallitseva piirre. Väittely, propaganda, vastustamisen menetelmä, koko ryhmäkuntaisuuden koneisto, jotka kaikki ovat niin pitkään olleet yhteiselle toiminnalle 8
luonteenomaisia piirteitä, ovat kaikki perusteiltaan haitallisia sen tarkoitukselle: toisin sanoen sille, että saavutetaan yhteisymmärrys tietyn tilanteen totuudesta ja viisaimman toiminnan valinnasta kullakin hetkellä avoimien vaihtoehtojen joukosta. Se, mitä Bahá'u'lláh ehdottaa, on neuvotteluprosessi, jossa yksittäiset osanottajat pyrkivät nousemaan omien näkökantojensa yläpuolelle toimiakseen jäseninä ryhmässä, jolla on omat tavoitteensa ja päämääränsä. Tällaisessa ilmapiirissä, jolle luonteenomaista on sekä vilpittömyys että kohteliaisuus, eivät ideat kuulu sille yksilölle, jonka mieleen ne keskustelujen aikana nousevat, vaan koko ryhmälle hyväksyttäviksi, hylättäviksi tai muunneltaviksi tavalla, joka parhaiten näyttää palvelevan asetettua tavoitetta. Neuvottelu onnistuu siinä laajuudessa, kuin kaikki osallistujat kannattavat tehtyjä päätöksiä, riippumatta niistä yksilöllisistä mielipiteistä, joilla he osallistuivat keskusteluun. Tällaisissa oloissa voidaan aiempaa päätöstä harkita välittömästi uudelleen, jos kokemus osoittaa siinä puutteita. Tässä valossa tarkasteltuna neuvottelu on käytännön ilmenemismuoto oikeudenmukaisuudelle ihmisten asioissa. Niin merkittävä on se yhteisen pyrkimyksen onnistumiselle, että sen on oltava elinkykyisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehitysstrategian peruspiirre. Itse asiassa niiden ihmisten osallistuminen, joiden omistautumisesta ja ponnistuksista tällaisen strategian menestys riippuu, tulee tehokkaaksi vain, jos neuvottelusta tehdään jokaisen projektin ohjaava periaate. "Ei kukaan ihminen voi saavuttaa todellista asemaansa," kuuluu Bahá'u'lláhin neuvo, "paitsi oman oikeudenmukaisuutensa kautta. Mitään voimaa ei voi olla olemassa paitsi ykseyden kautta. Ei mitään yleistä hyvää eikä hyvinvointia voida saavuttaa paitsi neuvottelun avulla." I V lobaalin yhteiskunnan kehittämiseen liittyvät tehtävät edellyttävät sellaisille Gkyvykkyystasoille yltämistä, jotka ovat kaukana kaikesta siitä, mitä ihmisrotu tähän mennessä on kyennyt saavuttamaan. Näiden tasojen tavoittaminen vaatii tiedon saatavuuden tavatonta lisäämistä sekä yksilöille että yhteiskunnan organisaatioille. Yleismaailmallinen koulutus on välttämätön tämän kyvykkyyden rakentamisen osatekijä, mutta ponnistus onnistuu vain, jos ihmisten asiat järjestetään uudelleen tavalla, joka mahdollistaa sekä yksilöille että ryhmille yhteiskunnan kaikkilla sektoreilla tiedon hankkimisen ja soveltamisen ihmisten asioiden järjestämiseen. Kautta tunnetun historian on ihmisen tietoisuus ollut riippuvainen kahdesta tiedon perusjärjestelmästä, joiden avulla sen kyvykkyydet ovat asteittaisesti ilmenneet: tiede ja uskonto. Näiden kahden tekijän avulla on ihmisrodun kokemus saanut järjestystä, sen ympäristöä on tulkittu, sen piileviä ominaisuuksia otettu käyttöön ja sen moraalinen ja älyllinen elämä saanut kurinalaisuutta. Ne ovat toimineet sivistyksen todellisina alkulähteinä. Jälkeenpäin tarkasteltuna on lisäksi ilmeistä, että tämän kaksoisrakenteen tehokkuus on ollut suurimmillaan niiden ajanjaksojen aikana, jolloin sekä uskonto että tiede on kumpikin omalla toimialueellaan voinut työskennellä sopusoinnussa. 9
Kun otetaan huomioon se lähes yleismaailmallinen arvonanto, joka tieteelle nykyään annetaan, ei sen valtuutusta tarvitse lähemmin tarkastella. Kuitenkin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehitysstrategian suhteen on kysymys pikemminkin siitä, kuinka tieteellinen ja teknologinen toiminta tulisi organisoida. Jos tämä työ nähdään pääasiallisesti vain muutamassa maassa asuvien etuoikeutettujen ryhmien aseman säilyttäjänä, on ilmeistä, että se suunnaton kuilu, jonka tällainen järjestely jo nyt on luonut maailman rikkaiden ja köyhien välille, tulee vain edelleen laajenemaan, jolloin tuloksena ovat jo todetut tuhoisat seuraukset maailmantaloudelle. Todellakin, jos suurinta osaa ihmiskunnasta pidetään edelleen ainoastaan muualla luotujen tieteen ja teknologian tuotteiden käyttäjinä, ei niitä ohjelmia, jotka on näennäisesti luotu palvelemaan heidän tarpeitaan, voida todellakaan kutsua "kehitykseksi". Tästä syystä keskeinen haaste todella suunnaton on tieteellisten ja teknologisten toimintojen laajentaminen. Näin tehokkaiden yhteiskunnallisen ja taloudellisen muutoksen välineiden ei tule enää olla vain yhteiskunnan edistyneiden ryhmien perintöosana, vaan ne tulee järjestää siten, että ihmiset kaikkialla voivat osallistua tällaisiin toimintoihin kykyjensä pohjalta. Sen lisäksi että luodaan ohjelmia, jotka mahdollistavat tarvittavan koulutuksen kaikille niille, jotka voivat siitä hyötyä, edellyttää tällainen uudelleenjärjestely elinvoimaisten oppimiskeskusten perustamista kaikkialle maailmaan laitosten, jotka tulevat kohottamaan maailman kansojen kykyä osallistua tiedon tuottamiseen ja soveltamiseen. Samalla kun kehitysstrategia ottaa huomioon yksilöiden kykyjen tavattoman erilaisuuden, on sen otettava tärkeäksi tavoitteekseen tehdä kaikille maapallon asukkaille mahdolliseksi osallistua tasavertaiselta pohjalta tieteen ja teknologian prosesseihin, jotka ovat heidän yhteinen synnyinoikeutensa. Tutut väitteet status quon säilyttämisestä menettävät päivä päivältä painoarvoaan, kun tiedonvälitystekniikan kiihtyvä vallankumous tuo tiedon ja koulutuksen kaikkialla maapallolla laajojen väestöjoukkojen ulottuville missä he sitten ovatkin tai mitkä heidän kulttuuritaustansa lienevätkin. Vaikkakin ihmiskuntaa kohtaavat haasteet uskonnollisen elämän alalla ovat erilaisia, ovat ne yhtä lailla pelottavia. Suurimmalle osalle maailman ihmisistä ajatus siitä, että ihmisluonteella on henkinen ulottuvuus itse asiassa, että sen perusidentiteetti on henkinen on totuus, joka ei kaipaa todistelua. Se on todellisuuden käsittämistapa, joka voidaan havaita jo sivistyksen kaikkein aikaisimmissa muistiinmerkinnöissä, ja jota vuosituhansien ajan on vaalinut jokainen ihmiskunnan menneisyyden suurista uskonnollisista traditioista. Sen pysyvät aikaansaannokset lain piirissä, taiteissa sekä ihmisten välisen vuorovaikutuksen sivistämisessä ovat tekijöitä, jotka antavat historialle todellista sisältöä ja tarkoitusta. Muodossa tai toisessa on sen kehotuksilla vaikutusta useimpien maapallon ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ja kuten aikamme tapahtumat kaikkialla maailmassa dramaattisesti osoittavat, sen herättämät kaipuu on sekä sammuttamatonta että arvaamattoman voimallista. Tämän perusteella näyttäisi ilmeiseltä, että minkä laatuisia ihmisen kehittymisen edistämiseksi tehtävät ponnistukset ovatkin, täytyy niiden pyrkiä käyttämään hyödyksi näin suunnattoman luovia ja niin yleismaailmallisia kykyjä. Miksi siis eivät ihmiskunnan edessä nyt olevat henkiset kysymykset ole olleet keskeisiä kehityskeskustelulle? Miksi useimmat ensisijaistavoitteet itse asiassa useimmat taustaolettamukset on kansainvälisissä kehityssuunnitelmissa tähän asti määritelty sellaisten 10
materialististen maailmankatsomusten perusteella, jotka vain pienet vähemmistöt maailman ihmisistä hyväksyvät? Kuinka paljon painoa voidaan panna näennäiselle yleismaailmallisen osallistumisen periaatteelle, joka kieltää osallistujien luonteenomaisen kulttuuriperinnön arvon? Voidaan hyvinkin väittää, että koska henkiset ja moraaliset kysymykset ovat historiallisesti olleet sidoksissa keskenään riiteleviin teologisiin oppeihin, joita ei ole mahdollista tarkastella objektiivisesti, jäävät nämä kysymykset kansainvälisen yhteisön kehityspohdintojen piirin ulkopuolelle. Minkä tahansa merkittävän roolin antaminen niille olisi samaa kuin oven avaaminen juuri niille dogmaattisille vaikutuksille, jotka ovat ruokkineet yhteiskunnallista ristiriitaa ja estäneet ihmisen kehittymistä. Tällaisessa väitteessä on epäilemättä tietty määrä totuutta. Maailman teologisten järjestelmien kannattajat kantavat raskaan vastuun ensinnäkin siitä huonosta maineesta, johon itse usko on monien edistyksellisten ajattelijoiden silmissä joutunut, sekä lisäksi niistä esteistä ja vääristymistä, joita on aiheutettu ihmiskunnassa jatkuvalle keskustelulle henkisestä tarkoituksesta. Kuitenkin sellaisen johtopäätöksen tekeminen, että vastaus piilee henkisen todellisuuden tutkimisen lannistamisessa ja ihmisen vaikuttimien syvimpien juurien kieltämisessä, on päivänselvää itsepetosta. Ainoa tulos siinä laajuudessa, kuin tällainen sensurointi on lähiajan historiassa saatu aikaan on se, että ihmiskunnan tulevaisuuden muotoileminen on jätetty uuden puhdasoppisuuden käsiin, puhdasoppisuuden, joka väittää, että totuus on vailla moraalia ja että tosiasiat ovat arvoista riippumattomia. Nimenomaan maalliseen olemassaoloon nähden ovat monet uskonnon suurimmista aikaansaannoksista olleet luonteeltaan moraalisia. Sen antamien opetusten avulla ja niiden esimerkkien kautta, jotka näiden opetusten valaisemat ihmiselämät ovat antaneet, ovat suuret ihmisjoukot kaikkina aikoina ja kaikissa maissa oppineet kyvyn rakastaa. He ovat oppineet hillitsemään luonteensa eläimellistä puolta, tekemään suuria uhrauksia yhteisen hyvän eteen, osoittamaan anteeksiantoa, anteliaisuutta ja luottamusta, käyttämään varallisuutta ja muita voimavaroja tavoilla, jotka palvelevat sivistyksen edistämisen päämääriä. On suunniteltu institutionaalisia järjestelmiä muuttamaan nämä moraaliset edistysaskeleet yhteiskuntaelämän normeiksi laajassa mitassa. Kuinka paljon dogmaattiset lisäykset ovatkin niitä hämärtäneet ja ahdasmielinen vastakkainasettelu harhauttanut, ovat ne henkiset virikkeet, joita ovat sellaiset ylimaalliset hahmot kuin Krishna, Mooses, Buddha, Zarathustra, Jeesus ja Muhammad saattaneet liikkeelle, kuitenkin olleet tärkeimpiä tekijöitä ihmisluonteen sivistämisessä. Koska haasteena on näin ollen ihmiskunnan kyvykkyyden kasvattaminen mittavan tiedonsaannin lisäämisen kautta, on tämän mahdollistava strategia rakennettava tieteen ja uskonnon välisen jatkuvan ja voimistuvan vuoropuhelun varaan. On tai tulisi olla itsestään selvää, että kaikilla ihmistoiminnan alueilla ja kaikilla tasoilla on tieteellisiä saavutuksia edustavien näkemysten ja taitojen etsittävä henkisen omistautumisen ja moraalisen periaatteen voimaa, jotta voidaan varmistaa niiden oikeanlaatuinen soveltaminen. Ihmisten on esimerkiksi opittava erottamaan tosiasiat arveluista itse asiassa näkemään ero subjektiivisten näkökantojen ja objektiivisen todellisuuden välillä. Se laajuus, jossa näillä kyvyillä varustetut yksilöt ja instituutiot voivat edistää ihmisen kehittymistä, määräytyy kuitenkin heidän pysyttäytymises- 11
tään totuudessa ja heidän irrottautumisestaan heidän omien etujensa ja intohimojensa houkutuksilta. Toinen kyky, jota tieteen tulisi jalostaa kaikissa ihmisissä, on kyky ajatella prosessien kannalta mukaan luettuna historiallinen prosessi. Kuitenkin jos halutaan, että tämä älyllinen edistyminen tukee viime kädessä kehitystä, eivät sen näköaloja saa varjostaa rodulliset, kulttuuriin ja sukupuoleen liittyvät tai nurkkakuntaiset uskomukset. Aivan samoin voi koulutus, joka mahdollistaa maapallon ihmisten osallistumisen varallisuuden tuottamiseen, edistää kehityksen tavoitteita ainoastaan siinä mitassa, kuin tällaista virikettä valaisee henkinen näkemys siitä, että ihmiskunnan palveleminen on sekä yksilön elämän että yhteiskunnallisen järjestäytymisen tarkoitus. V hmiskunnan edessä olevia taloudellisia kysymyksiä on tarkasteltava nimenomaan Iinhimillisen kyvykkyyden kehittämisen yhteydessä, joka tapahtuu lisäämällä tietoa kaikilla tasoilla. Kuten kokemus viime vuosikymmeniltä osoittaa, ei materialistisia etuja ja pyrkimyksiä voida itsessään pitää päämäärinä. Niiden arvo ei muodostu ainoastaan siitä, että niiden avulla turvataan ihmiskunnan perustarpeet asunnon, ruuan, terveydenhuollon ja muiden vastaavien suhteen, vaan myös ihmiskykyjen ulottuvuuden laajentamisesta. Talousponnistelujen tärkein rooli kehitystyössä on näin ollen ihmisten ja laitosten varustaminen välineillä, joiden avulla ne voivat saavuttaa kehityksen todellisen tarkoituksen, ja tämä tarkoittaa perustan laskemista uudelle yhteiskunnalliselle järjestykselle, joka voi jalostaa ihmisen tietoisuudessa piileviä rajattomia mahdollisuuksia. Taloudellisen ajattelun haaste on hyväksyä yksiselitteisesti tämä kehityksen tarkoitus sekä sen oma rooli tämän kehityksen saavuttamiseen tarvittavien välineiden aikaansaamisen edistämisessä. Vain tällä tavalla voivat talousopit ja niihin liittyvät tieteet vapauttaa itsensä yksinomaan materialistisen suuntautumisen pohjavirroista, jotka nyt ovat niille häiriöksi, ja toteuttaa niiden mahdollisuudet ihmisen hyvinvoinnin saavuttamisen välikappaleina sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei missään ole tinkimättömän vuoropuhelun tarve tieteen tehtävän ja uskonnon näkemyksen välillä ilmeisempi. Köyhyyden ongelma on oma kysymyksensä. Sen hoitamiseen tähtäävät ehdotukset perustuvat vakaumukseen siitä, että sellaiset aineelliset voimavarat ovat olemassa tai voidaan tieteellisin ja teknologisin ponnistuksin luoda, jotka lieventävät ja lopulta poistavat kokonaan tämän ikivanhan vaivan osana ihmiselämää. Yksi pääasiallisia syitä siihen, ettei tällaista helpotusta ole saatu aikaan, on se, että tähän tarvittavat tieteelliset ja teknologiset edistysaskeleet vastaavat sellaisiin asetettuihin ensisijaistavoitteisiin, jotka vain sivuavat ihmiskunnan valtaosan todellisia tarpeita. Näissä ensisijaistavoitteissa tarvitaan jyrkkä suunnanmuutos, jos köyhyyden taakka on vihdoinkin tarkoitus poistaa maailmasta. Tällainen saavutus edellyttää määrätietoista sopivien arvojen tavoittelua, etsintää, joka arvioi syvällisesti sekä ihmiskunnan henkiset että tieteelliset voimavarat. Uskontoa estyy vakavalla tavalla antamasta osaansa tähän yhteiseen yritykseen niin kauan, kuin sitä pidetään sellaisten nurkkakuntaisten oppien vankina, jotka eivät osaa tehdä eroa tyytyväisyyden ja 12
pelkän passiivisuuden välillä, ja jotka opettavat, että köyhyys on maalliseen elämään luonnostaan kuuluva piirre, josta pääsy on mahdollista vain tuonpuoleisessa maailmassa. Osallistuakseen tehokkaasti taisteluun aineellisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi ihmiskunnalle on uskonnollisuuden hengen löydettävä siitä innoituksen Lähteestä, josta se virtaa, uusia henkisiä käsitteitä ja periaatteita, jotka ovat ajankohtaisia aikakaudelle, joka pyrkii saamaan ihmisten asioihin ykseyttä ja oikeudenmukaisuutta. Työttömyys nostaa esiin samanlaisia kysymyksiä. Valtaosassa aikamme ajatusmalleista on työn käsite suurelta osin kutistettu tuottavaksi toimeentuloksi, jonka tarkoitus on hankkia varoja saatavilla olevien tuotteiden kuluttamiseen. Järjestelmä on kuin kehä: hankinta ja kulutus saavat aikaan tavaroiden tuotannon ylläpitämisen ja laajentamisen ja tämän seurauksena palkkatyön säilymisen. Yksilön kannalta katsottuna kaikki nämä toiminnot ovat välttämättömiä yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tämän kokonaiskäsityksen riittämättömyys voidaan kuitenkin lukea siitä apatiasta, jota yhteiskunnalliset tarkkailijat näkevät suuressa joukossa työssäkäyviä kaikissa maissa, sekä työttömien kasvavien armeijoiden itseluottamuksen menetyksessä. Tämän vuoksi ei ole hämmästyttävää, että yhä enenevässä määrin havaitaan maailman välttämättä tarvitsevan uutta "työetiikkaa". Ja jälleen kerran eivät mitkään muut kuin tieteellisten ja uskonnollisten tietojärjestelmien luovan vuorovaikutuksen aikaansaamat oivallukset voi saada aikaan niin syvällekäypää tapojen ja asenteiden uudelleensuuntautumista. Toisin kuin eläimet, jotka ovat hengissä pysymisessään riippuvaisia siitä, mitä ympäristössä välittömästi on tarjolla, on ihmisolennoilla tarve ilmaista heissä piilevät suunnattomat kyvyt tuottavan työn avulla, jonka tarkoituksena on täyttää sekä heidän omat tarpeensa että myös muiden tarpeet. Siinä määrin kuin työtä tehdään tietoisesti ihmiskunnan palvelun hengessä, mainitsee Bahá'u'lláh, on se rukoilemisen muoto tapa palvella Jumalaa. Jokaisella yksilöllä on kyky nähdä itsensä tässä valossa, ja juuri tähän luovuttamattomaan ihmisen minän kykyyn on kehitysstrategian vedottava, olkoonpa edistettävien suunnitelmien luonne mikä tahansa, niiden lupaama palkkio mikä tahansa. Mikään tätä kapeampi näkökanta ei voi koskaan nostattaa maailman ihmisistä sen suuruista ponnistusta ja omistautumista, jota edessä olevat taloudelliset tehtävät edellyttävät. Niiden teorioiden onttous, jotka perustuvat uskomukseen, ettei luonnon kyvyllä täyttää mitä tahansa odotuksia, joita ihmiset sille asettanevatkin, ole rajaa, on nyt selvästi paljastettu. Kulttuuri, joka antaa ehdottoman arvon kasvulle, hankkimiselle ja ihmisten halujen tyydyttämiselle, on pakotettu tunnustamaan, etteivät tällaiset tavoitteet toimi sellaisenaan menettelytapojen realistisina ohjenuorina. Aivan samoin ovat riittämättömiä sellaiset tavat lähestyä talouskysymyksiä, joihin liittyvät päätöksentekovälineet eivät kykene ottamaan huomioon sitä tosiasiaa, että useimmat suurimmista haasteista ovat luonteeltaan globaaleja, eivätkä mittasuhteiltaan pelkästään osa-alueita käsittäviä. Vilpitön toive siitä, että tämä moraalinen kriisi voidaan jollakin tavalla kohdata korottamalla luonto jumalolennoksi, on osoitus siitä henkisestä ja älyllisestä epätoivosta, jonka kriisi on saanut aikaan. Sen käsittäminen, että luomakunta on orgaaninen kokonaisuus ja että ihmiskunnalla on velvollisuus huolehtia tästä 13
kokonaisuudesta, niin tervetullutta kuin tämä onkin, ei ole sellainen vaikuttaja, joka itsessään synnyttäisi ihmisten tietoisuuteen uuden arvojärjestelmän. Vain sellaisen ymmärtämyksen läpimurto, joka on tieteellinen ja henkinen näiden sanojen keskeisimmässä merkityksessä, tekee ihmiskunnan kykeneväksi omaksumaan ne luottamustehtävät, joihin historia sitä pakottaa. Kaikkien ihmisten on ennemmin tai myöhemmin löydettävä uudelleen muun muassa kyky tyytyväisyyteen, moraalisen kurinalaisuuden tervetullut hyväksyminen, sekä omistautuminen niiden velvollisuuksien täyttämiseen, joita on aivan viime aikoihin asti pidetty ihmisolennon oleellisina ominaisuuksina. Toistuvasti läpi historian ovat suurten uskontojen perustajien opetukset kyenneet juurruttamaan nämä luonteenominaisuudet niiden ihmisten keskuuteen, jotka niihin vastasivat. Itse nämä ominaisuudet ovat tänään entistäkin elintärkeämpiä, mutta niiden ilmenemistavan on nyt saatava muoto, joka on sopusoinnussa ihmiskunnan aikuistumisen kanssa. Tässä on jälleen haaste uskonnolle vapauttaa itsensä menneisyyden päähänpinttymistä: tyytyväisyys ei ole fatalismia, moraalisuudella ei ole mitään tekemistä elämänkielteisen puritanismin kanssa, joka niin usein on puhuvinaan sen nimissä, ja aito omistautuminen velvollisuuksille ei tuota omahyväisyyden tunteita vaan itsekunnioitusta. Naisten ja miesten välisen täyden yhdenvertaisuuden itsepintainen kieltäminen vaikuttaa entistäkin kärjistävämmin ihmiskunnan taloudellisessa elämässä tieteelle ja uskonnolle asetettuun haasteeseen. Jokaiselle puolueettomalle tarkkailijalle on sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden periaatteen merkitys perustavaa laatua kaikelle maapalloon ja sen ihmisten hyvinvointiin liittyvälle realistiselle ajattelulle. Se edustaa sellaista ihmisluonteen totuutta, joka on odottanut suurelta osin tunnistamattomana ihmisrodun pitkien lapsuuden ja nuoruuden ajanjaksojen läpi. "Naiset ja miehet ovat olleet ja tulevat aina olemaan yhdenvertaisia Jumalan silmissä", on Bahá'u'lláhin painokas vakuutus. Järjellisellä sielulla ei ole sukupuolta, ja mitä tahansa yhteiskunnallista epätasa-arvoa onkin menneisyyden olemassaolon vaatimusten pakottamana esiintynytkin, ei sitä selvästikään voida pitää oikeudenmukaisena aikana, jolloin ihmiskunta seisoo aikuisuuden kynnyksellä. Omistautuminen täyden yhdenvertaisuuden aikaansaamiselle miesten ja naisten välille kaikilla elämän aloilla ja kaikissa yhteiskunnan kerroksissa on keskeistä globaalin kehitysstrategian muodostamisen ja toteuttamisen onnistumiselle. Itse asiassa on edistyminen tällä alueella hyvin merkittävässä mielessä itsessään minkä tahansa kehitysohjelman menestymisen mittapuu. Kun otetaan huomioon se elintärkeä rooli, joka taloudellisella toimeliaisuudella on sivistyksen edistämisessä, on näkyvä todiste kehityksen etenemisnopeudesta se laajuus, jossa naiset pääsevät osallistumaan taloudellisen yrittämisen kaikille alueille. Haaste ulottuu kauas yli sen, että varmistetaan yhdenvertainen mahdollisuuksien jakautuminen, niin tärkeää kuin tämä onkin. Se edellyttää perustavaa laatua olevaa taloudellisten kysymysten uudelleenajattelua tavalla, joka rohkaisee mukaan osallistumaan myös sellaisen ihmiskokemuksen ja -oivaltamisen edustajat, jotka on tähän mennessä suurelta osin suljettu keskustelun ulkopuolelle. Klassiset talousmallit persoonattomista markkinoista, joilla ihmisolennot toimivat itsenäisinä itsekeskeisten valintojen tekijöinä, ei palvele sellaisen maailman tarpeita, jonka kannustimena ovat ykseyden 14
ja oikeudenmukaisuuden ihanteet. Yhteiskunta havaitsee enenevässä määrin kohtaavansa haasteen kehittää uusia talousmalleja, joihin muotoa ovat antaneet näkemykset, jotka kohoavat yhteisen kokemuksen lämminhenkisestä ymmärtämisestä, ihmisolentojen tarkastelemisesta suhteessa toisiinsa, sekä perheen ja yhdyskunnan keskeisen roolin tunnustamisesta yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tällaisen älyllisen läpimurron joka kohdistukseltaan on vahvasti altruistinen pikemminkin kuin itsekeskeinen on tukeuduttava voimakkaasti sekä ihmisrodun henkisiin että tieteellisiin kykyihin, ja vuosituhansien kokemus on varustanut naiset edistämään omilla osuuksillaan yhteistä ponnistusta ratkaisevalla tavalla. V I ämän mittaluokan yhteiskunnallisen muutoksen pohdinta merkitsee sitä, että Tnostetaan esiin kysymys voimasta, joka on sen aikaansaamiseksi valjastettava, sekä siihen kiinteästi liittyvästä tekijästä arvovallasta tuon voiman käyttämiseen. Aivan kuten kaikki muutkin seuraukset planeetan ja sen ihmisten kiihtyvästä yhdistymisestä, kaipaavat nämäkin tutut termit pikaista uudelleenmäärittelyä. Läpi historian teologisesti ja loogisesti innoittuneista vastakkaisista vakuutteluista huolimatta on voima suurelta osin tulkittu henkilöiden tai ryhmien nauttimaksi etuoikeudeksi. Se on todellakin usein ilmaistu yksinkertaisesti toisia vastaan käytettävien välineiden termein. Tämä voiman tulkinta on tullut jakautumisen ja ristiriidan kulttuurin luontaiseksi piirteeksi, joka on ollut ihmisrodulle tunnusomainen menneiden vuosituhansien aikana, huolimatta niistä yhteiskunnallisista, uskonnollisista tai poliittisista suuntauksista, jotka ovat tiettyinä ajanjaksoina ja tietyissä osissa maailmaa olleet vallitsevina. Yleisesti ottaen on voima ollut yksilöille, ryhmille, kansoille, yhteiskuntaluokille ja valtioille kuuluva ominaisuus. Se on ominaisuus, joka on erityisesti liitetty miehiin paremminkin kuin naisiin. Sen pääasiallinen vaikutus on ollut suoda sen haltijoille kyky hankkia, ylittää, hallita, vastustaa, voittaa. Tuloksena syntyneet historialliset prosessit ovat olleet vastuussa sekä ihmisten hyvinvoinnin raunioittaneista takaiskuista että tavattomista sivistyksen edistysaskelista. Hyötyjen arvostaminen merkitsee myös takaiskujen tunnustamista samoin kuin niiden käyttäytymismallien selvien rajoitusten, jotka nämä molemmat ovat tuottaneet. Ihmiskunnan lapsuuden ja nuoruusvaiheen pitkien aikakausien kuluessa syntyneet voiman käyttöön liittyvät tavat ja asenteet ovat saavuttaneet tehokkuutensa äärirajat. Tänä päivänä, aikakaudella, jonka polttavista ongelmista useimmat ovat luonteeltaan globaalisia, pitäytyminen ajatukseen, että voima merkitsee etuja joillekin ihmisperheen segmenteille, merkitsee perustavaa laatua olevaa teoreettista väärinymmärrystä, eikä siitä ole mitään käytännön hyötyä planeetan yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle kehitykselle. Ne, jotka vielä siihen pitäytyvät ja jotka olisivat aiempina aikoina olleet tässä pitäytymisessään luottavaisin mielin, havaitsevat nyt suunnitelmiensa sotkeutuvan selittämättömiin pettymyksiin ja esteisiin. Perinteisessä, kilpailevassa ilmenemismuodossaan on voima ihmiskunnan tarpeille tulevaisuudessa yhtä asiaankuulumaton kuin höyryveturitekniikan käyttö satelliittien nostamiseen maata kiertäville radoille. 15
Tämä vertaus on enemmänkin kuin vain osittain sattuva. Ihmisrotua pakottavat sen oman kypsymisen vaatimukset vapautumaan peritystä tavasta ymmärtää valta ja sen käyttäminen. Sen, että ihmiskunta voi näin tehdä, osoittaa tosiasia, että vaikka ihmiskuntaa hallitsee perinteellinen käsitys, on se aina kyennyt ymmärtämään voiman muissa muodoissa, jotka ovat olleet sen toiveiden suhteen ratkaisevia. Historiassa on runsaasti todisteita siitä, että ihmiset kaikista elämänpiireistä ja kaikkina aikoina ovat vaikka kuinka hetkittäisesti ja taitamattomasti käyttäneet hyväkseen heissä piilevää laajaa luovien voimavarojen kenttää. Ehkäpä kaikkein ilmeisin esimerkki on ollut itse totuuden voima, muutostekijä, joka on liittynyt joihinkin kaikkein merkittävimpiin edistysaskeliin ihmisrodun filosofisessa, uskonnollisessa, taiteellisessa ja tieteellisessä kokemuspiirissä. Luonteen voima edustaa vielä toista keinoa herättää ihmisissä suunnaton vastakaiku, aivan kuten vaikuttaa esimerkin voima, olkoon se sitten yksittäisten ihmisten elämässä tai ihmisyhteisöissä. Lähes kokonaan arvostusta vaille on jäänyt sen voiman suuruus, joka syntyy ykseyden aikaansaamisesta, vaikutus, joka Bahá'u'lláhin sanoin on "niin voimallinen, että se voi valaista kaiken maan". Yhteiskunnan laitokset onnistuvat saamaan esiin maailman kansojen tietoisuudessa olevat piilevät voimavarat ja ohjaamaan niitä vain siinä laajuudessa, kuin arvovallan käyttöä hallitsevat periaatteet, jotka ovat sopusoinnussa nopeasti aikuistuvan ihmisrodun asteittain kehittyvien etujen kanssa. Näihin periaatteisiin kuuluu vallassa olevien velvollisuus voittaa niiden luottamus, kunnioitus ja aito tuki, joiden toimia he pyrkivät ohjaamaan, neuvotella avoimesti ja mahdollisimman laaja-alaisesti kaikkien niiden kanssa, joiden etuihin tehtävät päätökset vaikuttavat, arvioida objektiivisesti niiden yhdyskuntien todelliset tarpeet ja toiveet, joita he palvelevat, hyödyntää tieteellisiä ja moraalisia edistysaskeleita, niin että yhdyskunnan voimavaroista mukaan luettuna sen jäsenten tarmokkuus voidaan saada tarkoituksenmukainen hyöty. Mikään tehokkaan laillisen vallan periaate ei ole niin tärkeä kuin etusijan antaminen ykseyden rakentamiselle ja ylläpitämiselle yhteiskunnan jäsenten välillä sekä sen hallinnollisten laitosten jäsenten keskuudessa. Aiemmin on jo viitattu näihin läheisesti liittyvään kysymykseen omistautumisesta oikeudenmukaisuuden etsimiseen kaikissa asioissa. Selvästikin voivat tällaiset periaatteet toimia vain kulttuurissa, joka on täysin demokraattinen hengeltään ja menettelytavoiltaan. Tämän esilletuominen ei kuitenkaan merkitse sen ryhmäkuntaisuusideologian hyväksymistä, joka kaikkialla on röyhkeästi omaksunut demokratian nimen ja joka, huolimatta vakuuttavasta myötävaikutuksestaan ihmisen edistykseen menneisyydessä, löytää itsensä nyt kyynisyyden, apatian ja korruption ryvettämänä, joiden aikaansaaja se on itse ollut. Valittaessa niitä, joiden on tehtävä yhteiset päätökset muiden puolesta, ei yhteiskuntaa palvele nimitysten, ehdokasasettelun, vaalikampanjoinnin ja itsenä esilletuomisen poliittinen teatteri, eikä yhteiskunta niitä tarvitse. Kaikilla ihmisillä on kyky kun he saavat vähitellen koulutusta ja tulevat vakuuttuneiksi siitä, että heidän todellisia kehitysetujaan palvelevat heille esitetyt ohjelmat ottaa käyttöön valintamenettelyt, jotka asteittain jalostavat heidän päätöksiä tekevien elimiensä valinnan. 16
Kun ihmiskunnan yhdistyminen saa liikevoimaa, on tällä tavoin valittujen yhä kasvavassa määrin nähtävä kaikki ponnistuksensa globaalista näkökulmasta. Ei ainoastaan kansallisella, vaan myös paikallisella tasolla on ihmisten asioiden valittujen hallintovastaavien pidettävä Bahá'u'lláhin käsityksen mukaan itseään vastuussa koko ihmiskunnan hyvinvoinnista. V I I ellaisen globaalin kehitysstrategian luomisen tehtävä, joka nopeuttaa ihmiskun- aikuistumista, asettaa haasteen muotoilla perusteellisesti uudelleen kaikki Snan yhteiskunnan laitokset. Ne esitaistelijat, joille haaste on osoitettu, ovat planeetan asukkaat: ihmiskunnan valtaosa, valtaa käyttävien laitosten jäsenet kaikilla tasoilla, henkilöt, jotka palvelevat kansainvälistä koordinointia suorittavissa laitoksissa, tiedemiehet ja yhteiskunnalliset ajattelijat, kaikki ne, joilla on taiteellista lahjakkuutta tai joilla on pääsy tiedotusvälineisiin, sekä kansalaisjärjestöjen johtajat. Nyt etsityn vastauksen on perustuttava ihmiskunnan ykseyden ehdottomaan tunnustamiseen, sitoutumiseen oikeudenmukaisuuden muodostamiseen yhteiskuntaa ohjaavaksi periaatteeksi, sekä vakaa päätös käyttää täysipainoisesti hyväksi niitä mahdollisuuksia, joita järjestelmällinen vuoropuhelu ihmisrodun tieteellisen ja uskonnollisen oivallisuuden välillä voi tuottaa ihmiskyvykkyyden rakentamisessa. Yritys edellyttää radikaalia uudelleenajattelua useimpien sellaisten käsitteiden ja olettamusten kohdalla, jotka tällä hetkellä hallitsevat yhteiskunnallista ja taloudellista elämää. Se on lisäksi yhdistettävä vakaumukseen siitä, että ihmisasioiden hallinta voidaan ohjata ihmiskunnan todellisia tarpeita palveleville urille, kuinka pitkä tämä prosessi sitten lieneekin ja mitä tahansa vastoinkäymisiä mahdollisesti kohdataankin. Vain siinä tapauksessa, että ihmiskunnan yhteinen lapsuus on todellakin tullut päätepisteeseensä ja sen aikuisuuden aika on koittamassa, on tällainen tulevaisuudennäkymä muutakin kuin jälleen uusi utopistinen harhakuva. Kuvitelma siitä, että ponnistus, joka on tässä esitettyä suuruusluokkaa, voidaan saada aikaan epätoivoisten ja keskenään vastakkaisten kansojen ja kansakuntien toimin, on vastoin kaikkea tähänastista ymmärrystä. Vain siinä tapauksessa, vakuuttaa Bahá'u'lláh asian olevan, että yhteiskunnallisen kehityksen kulku on saapunut yhteen niistä ratkaisevista käännekohdista, joiden kautta kaikki olemassaolon ilmiöt saavat yhtäkkiä sysäyksen eteenpäin uusiin vaiheisiin kehityksessään, voidaan tällainen mahdollisuus nähdä mielekkäänä. Syvällinen vakaumus siitä, että juuri näin mittava muutos ihmisten tietoisuudessa on käynnistymässä, on innoittanut tässä lausunnossa esitetyt näkökannat. Kaikille niille, jotka tunnistavat siinä tuttuja viestejä omasta sydämestään, tuovat Bahá'u'lláhin sanat varmuutta siitä, että Jumala on tänä verrattomana päivänä varustanut ihmiskunnan henkisillä voimavaroilla, jotka täysin vastaavat haastetta: Oi te, jotka taivaita ja maata asutatte. Nyt on ilmaantunut, mikä ei ole ilmaantunut koskaan aikaisemmin. Tämä on se päivä, jona Jumalan loistavimmat suosionosoitukset ovat tulvineet ihmisten ylle, päivä, jona hänen ylevin armonsa on virrannut kaikille luoduille. 17
Ihmisasioita nyt kouristava kuohunta on ennennäkemätöntä, ja monet sen seurauksista suunnattoman tuhoisia. Vaarat, joita ei historiassa voitu ennen edes kuvitella, saartavat hämmentynyttä ihmiskuntaa. Kuitenkin suurin erehdys, jonka maailman johtajat tässä kriittisessä vaiheessa voisivat tehdä, on antaa kriisin valaa epävarmuutta käynnissä olevan prosessin lopulliseen tulokseen nähden. Maailma on katoamassa ja uusi ponnistelee syntyäkseen. Vuosisatojen kuluessa muodostuneet tavat, asenteet ja laitokset on pantu alttiiksi koetuksille, jotka ovat ihmiskehitykselle sekä välttämättömiä että samalla väistämättömiä. Se, mitä maailman kansoilta vaaditaan, on uskoa ja päättäväisyyttä mitassa, joka vastaa niitä suunnattomia voimavaroja, joilla kaiken Luoja on tämän ihmisrodun henkisen kevätajan varustanut. Bahá'u'lláh kirjoittaa: Olkaa yksimieliset neuvonpidossa, olkaa yhtä ajatuksissa. Olkoon jokainen aamu parempi kuin edeltävä ilta ja jokainen päivä parempi kuin eilinen. Ihmisen ansio on palvelussa ja hyveessä, eikä varallisuuden ja rikkauksien loistossa. Varokaa, että sananne ovat puhtaat turhista kuvitteluista ja maallisista haluista ja että tekonne ovat petollisuudesta ja epäluuloista vapaat. Älkää kuluttako kallisarvoisen elämänne rikkautta pahojen ja turmeltuneiden taipumustenne seuraamiseen, älkääkä antako ponnistustenne kulua omien etujenne edistämiseen. Olkaa anteliaita runsautenne päivinä ja kärsivällisiä menetyksen hetkenä. Vastoinkäymistä seuraa menestys ja riemut seuraavat koettelemusta. Varjelkaa itseänne toimettomuudelta ja laiskuudelta ja pitäytykää siinä, mikä hyödyttää ihmiskuntaa, olkootpa he sitten nuoria tai vanhoja, korkea-arvoisia tai alhaisia. Varokaa, ettette kylvä eripuraisuuden lustetta ihmisten keskuuteen tai istuta epäilyksen okaita puhtaisiin ja säteileviin sydämiin. 18