Mannerheimin Lastensuojeluliiton eduskuntavaaliohjelma 2011

Mannerheimin Lastensuojeluliiton eduskuntavaaliohjelma 2011 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden perusturvallisuutta, hyvinvointia ja tervettä kehitystä. MLL haluaa eduskuntavaaliohjelmallaan kiinnittää puolueiden ja eduskuntavaaliehdokkaiden huomion lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen ja turvaamiseen. MLL esittää, että puolueet, ehdokkaat ja valitut kansanedustajat ottavat ajaakseen ohjelmassa esitettyjä toimenpiteitä ja että toimenpideehdotukset otetaan huomioon seuraavan hallituksen ohjelmassa. Sisällys Johdanto - Lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa panostaa 1 Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan vahvistaminen 2 Lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen 3 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen 4 Lapsiperheiden sosiaaliturvan kehittäminen 5 Työn ja perheen yhteensovittamisen parantaminen 6 Varhaiskasvatuksen kehittäminen 7 Lasten ja nuorten koulutuksen ja kouluhyvinvoinnin kehittäminen 8 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen 9 Lasten ja nuorten vapaa-ajanpalvelujen kehittäminen 10 Asunto- ja elinympäristöpolitiikan kehittäminen Lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa panostaa Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen on yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä. Yksilön persoonallisuus, mielenterveyden perusta ja vuorovaikutustaidot muotoutuvat lapsuus- ja nuoruusiässä. Lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutaan elin- ja elämäntavat, jotka vaikuttavat loppuelämän terveyteen ja hyvinvointiin. Lapsuudessa ja nuoruudessa muodostuu perusta aikuisiän työ- ja toimintakyvylle. Samalla on muistettava, että lapsuudella ja nuoruudella on erityinen itseisarvoinen merkitys. Lapset ja nuoret eivät ole vain tulevaisuuden aikuisia, vaan lapsen tulee saada olla lapsi ja nuoren nuori tässä ja nyt. Lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edistäminen on inhimillisesti, yhteisöllisesti ja taloudellisesti kestävämpää kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen. Tuen antaminen lasten ja nuorten pulmiin varhaisessa vaiheessa on vaikuttavampaa kuin kasaantuneiden ongelmien myöhäinen korjaaminen. Lapsuudessa ja nuoruudessa luodaan myös perusta vanhempana toimimiselle ja seuraavan sukupolven kasvattamiselle. Näin lapsuuden ja nuoruuden pahoinvointi heijastuu kielteisesti myös seuraavan sukupolven kasvuoloihin ja hyvinvointiin. Syksyllä 2008 maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutukset johtivat Suomessakin taantumaan. Kasvanut työttömyys ja verotulojen vähentyminen ovat heikentäneet julkisen talouden näkymiä. Julkisten hyvinvointipalveluiden ja etuuksien kehittämismahdollisuudet ovat heikentyneet. On kuitenkin välttämätöntä, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä huolehditaan myös haastavassa taloudellisessa tilanteessa. 1

1 Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan vahvistaminen Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä koskeva päätöksenteko on jakautunut usealle eri politiikan ja hallinnon alalle. Hallinnonalojen välinen toimiva yhteistyö lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikassa on välttämätöntä. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan ohjausta ja yhteensovittamista tulee edelleen vahvistaa. Esimerkiksi kansallinen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ei tällä hetkellä riittävästi tue kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikkaa ja -työtä. Vuosille 2007 2011 asetettu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma ja sitä tukeva ministeriryhmä ovat sidottuja nykyisen hallituksen ohjelmaan, eivätkä ne ole pysyviä koordinaatiorakenteita. Lastensuojelulain ja nuorisolain yleisiä säännöksiä lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista tulee täsmentää. Esimerkiksi kunnallisiin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmiin tulee kirjata, miten lapset ja nuoret voivat osallistua ja vaikuttaa heitä koskevien asioiden käsittelyyn. Lapsivaikutusten arviointi tulee järjestää valtion ja kuntien hallinnossa, jotta päätöksenteossa voidaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen edellyttämällä tavalla tehdä ratkaisuja, joissa otetaan ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Lapsiin vaikuttavan päätöksen ratkaisutilanteissa tulee olla käytettävissä arvio eri vaihtoehtojen vaikutuksista lasten hyvinvointiin sekä kasvu- ja elinoloihin. Päätöksentekijöiden tulee ottaa vastuuta päätösten vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa tarvitaan tilastoja ja tutkimustietoa. Tietopohjaa lapsi- ja nuorisoväestön hyvinvoinnista tulee vahvistaa erityisesti alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten osalta. Tähän tulee osoittaa riittävät voimavarat. Koordinaatiota lasten ja nuorten hyvinvointitiedon tuottamisessa tulee vahvistaa. Päätöksenteon tukena on hyödynnettävä nykyistä paremmin tutkimustietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuranta otetaan hallituksen strategia-asiakirjassa määritellyksi hallituksen erityisseurannan teemaksi. Asetetaan lapsi-, nuoriso- ja perhepoliittinen ministerityöryhmä ja sen työtä tukeva valmisteluryhmä. Sovitetaan yhteen lainsäädäntö, joka koskee nuorisolain mukaista kansallista lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa ja lastensuojelulain mukaisia kunnallisia lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Vahvistetaan lastensuojelulain ja nuorisolain säännöksiä lasten ja nuorten yleisistä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista. Lastensuojelulakiin ja nuorisolakiin sisällytetään säännökset lapsivaikutusten arvioinnista. Varmistetaan resurssit lasten ja nuorten hyvinvointia koskevien valtakunnallisten ja kunnallisten tilastojen ja arviointien tuottamiseen. 2 Lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen Ensisijainen lasten kasvatusvastuu ja kasvatusoikeus kuuluvat vanhemmille. Vanhemmat ovat aina tarvinneet tukea lasten kasvatustehtävässä, ja yhteiskunnan muuttuessa myös vanhemmuuden tuen tarve muuttuu. Vanhempien tukemiseen on vahva perus- ja ihmisoikeusperusteiden velvoite, mm. perustuslain 2

19 :n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lapsiperheiden perherakenne on muuttunut ja monimuotoistunut viime vuosikymmenten aikana. Yksinhuoltajaperheiden ja uusperheiden osuus kaikista lapsiperheistä on kasvanut. Maahanmuuttajataustaisten ja monikulttuuristen perheiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Tällä hetkellä lapsiperheistä 70,7 % on kahden vanhemman perheitä (ns. ydinperheitä), 20,1 % yksinhuoltajaperheitä ja 9,2 % uusperheitä. Suomessa asuu 1 090 000 lasta (0-17-vuotiasta), mikä on 20,3 % koko maan väestöstä. Lapsista on suomenkielisiä 90,2 %, ruotsinkielisiä 5,7 % ja muunkielisiä 4,1 %. Lähtökohtana vanhemmuuden tukemisessa tulee olla lapsen tarpeista huolehtiminen ja lapsen oikeudet. Lapsen oikeutta pysyviin ja vakaisiin läheissuhteisiin tulee vahvistaa tarjoamalla tukea vanhempien parisuhteeseen. Vanhemmuuden tukea voidaan vahvistaa kehittämällä kuntien lapsi- ja perhepalveluita ns. perhekeskusmallin mukaisesti ja luomalla julkisen sektorin ja järjestöjen kanssa yhteistyönä matalan kynnyksen palvelu- ja tukimuotoja. Perheiden palveluissa molempia vanhempia tulee kohdella tasavertaisesti ja isien huomioon ottamista palveluissa on edelleen vahvistettava. Perhekeskusmallisen palvelujärjestelmän osia ovat neuvolat, päivähoito ja koulu sekä muut lapsiperheiden tarvitsemat hyvinvointipalvelut mukaan lukien järjestöjen tarjoamat toiminnot. Perhekeskusmallin mukainen moniammatillinen työ edellyttää myös panostuksia ammatillisen henkilöstön täydennyskoulutukseen. Erityispalveluita, kuten lastensuojelua ja lasten- ja nuorisopsykiatrian palveluita, tarvitsevien lasten määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Lapsista (0-17-vuotiaat) lastensuojelun avohuollon piirissä oli 3,1 % vuonna 1998 ja 5,4 % vuonna 2008. Lapsista oli sijoitettu kodin ulkopuolelle 0,8 % vuonna 1998 ja 1,3 % vuonna 2008. Lapsiperheiden kotipalvelu ja kotiin saatava lastenhoitoapu olisivat monille perheille riittävä palvelu ja merkittävä vanhemmuuden tuki arjessa. Lapsiperheille suunnattu kotipalvelu on kuitenkin vähentynyt niin, että vuonna 1992 kotipalvelua sai 6,4 % lapsiperheistä ja vuonna 2008 enää vain 1,6 %. Ajoissa saatu ja oikein kohdennettu varhainen tuki ehkäisee ongelmia ja vähentää raskaiden erityispalveluiden tarvetta. Peruspalveluiden puutteet lisäävät erityispalveluiden tarvetta. Perus- ja erityispalveluiden yhteistyötä tulee vahvistaa. Lasten ja nuorten tulee saada apua ja tukea riittävän ajoissa omassa elinympäristössään niin, että laitoshoitoon ja muihin perheen ulkopuolisiin sijoituksiin jouduttaisiin turvautumaan mahdollisimman harvoin. Kuntakohtaiset erot lasten ja perheiden palveluissa ovat suuret. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvova lapsen oikeuksien komitea on suositellut (2005), että Suomi ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin, joiden avulla kaikille lapsille taataan tasa-arvoinen pääsy palveluihin ja palvelujen saatavuus heidän asuinkunnastaan riippumatta. Lapsen oikeuksien komitea suosittelee myös, että Suomi kiinnittää huomiota lasten sijaishuollon lisääntymisen perussyihin, muun muassa tukemalla vanhempia riittävästi. Vahva kunta kykenee parhaiten tarjoamaan lasten, nuorten ja lapsiperheiden tarvitsemat palvelut. Kuntaja palvelurakenteita uudistettaessa on varmistettava palveluiden saatavuus ja palveluiden asiakaslähtöinen kehittäminen. Palveluiden tulee muodostaa kokonaisuus, jossa ohjaus ja pääsy palvelusta toiseen tapahtuvat joustavasti. Valtionosuusjärjestelmän ohjausvaikutuksia tulee vahvistaa niin, että kunnat panostavat riittävästi hyvinvointia edistäviin palveluihin ja toimiin. 3

Vanhempien ja perheiden psykososiaalista tukea tulee vahvistaa. Tutkimusten mukaan erityisesti erilaiset siirtymäkaudet, kuten lapsen syntymä ja pikkulapsiperhevaihe, ovat erityisen kuormittavia vanhemmille. Vanhempainryhmien ja vertaistuen merkityksestä vanhemmille, erityisesti jaksamiseen, on olemassa vankkaa tutkimusnäyttöä. Vahvistamalla vanhempien voimavaroja esimerkiksi vertaisryhmätoiminnan avulla edistetään merkittävästi myös lasten terveyttä ja koko perheen hyvinvointia. Ryhmäneuvonta on usein myös yksilöneuvontaa tuloksellisempaa ja taloudellisempaa. Myös uudessa neuvola-asetuksessa ohjataan kuntia perinteisen perhevalmennuksen lisäksi järjestämään vanhempainryhmätoimintaa ainakin lapsen ensimmäisen ikävuoden ajan. Järjestöt tarjoavat sekä ehkäisevää ja varhaista tukea lapsiperheille että erityispalveluita. Julkisen vallan yhteistyötä järjestöjen kanssa on tarpeen vahvistaa sekä ohjelmatasolla että käytännön työssä. Vapaaehtoinen kansalaistoiminta on merkittävä paikallista hyvinvointia lisäävä ja ihmisten osallisuutta vahvistava tekijä. Vertais- ja muu kansalaistoiminta edistää sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalista selviytymistä ja ehkäisee syrjäytymistä. Julkisen vallan tulee edistää kansalaistoiminnan toimintaedellytyksiä. Raha-automaattiyhdistys (RAY) on sosiaali- ja terveysjärjestöjen työn keskeinen rahoittaja. RAY:n avustuksilla rahoitetaan mm. sosiaali- ja terveysjärjestöjen vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kehittämistä ja tukea. RAY:n aseman säilyttäminen ja tuoton kohdentaminen nykyisen mallin mukaisesti on välttämätöntä paitsi kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi myös rahapelitoimintaan liittyvien haittojen ehkäisemiseksi. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen näkökulmaa vahvistetaan perheiden palveluissa. Kuntia kannustetaan kokoamaan lapsiperheiden palvelut ns. perhekeskusmallin mukaiseksi kokonaisuudeksi. Vahvistetaan moniammatillista osaamista perheiden palveluissa lisäämällä täydennyskoulutusta. Lapsi- ja perhepalveluita kehitetään niin, että otetaan huomioon erilaiset perherakenteet ja perhetilanteet. Palveluissa vahvistetaan monikulttuurisuuteen liittyvää ammatillista osaamista. Turvataan lapsiperheiden kotipalveluiden riittävä saatavuus. Isyyslakia uudistetaan vastaamaan paremmin nykyisiä perherakenteita. Lasten vanhempien avio- ja avoeroja ehkäistään vahvistamalla parisuhdeneuvontaa. Lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta uudistetaan niin, että vahvistetaan lapsen oikeutta pitää yhteyttä molempiin vanhempiin vanhempien erotessa tai asuessa erillään. Sovittelutoimintaa vahvistetaan lapsia koskevissa huoltoriidoissa. Lastensuojelun riittävä henkilöstömitoitus turvataan lainsäädännöllä. Kansalaisjärjestöjen lasten, nuorten ja vanhempien vertais- ja vapaaehtoistoiminnan edellytykset turvataan. 3 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Terveys- ja hyvinvointierot muodostuvat merkittävältä osin jo lapsuus- ja nuoruusiässä. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista tulee vahvistaa lapsuus- ja nuoruusiässä. Suunnitelmallisella terveyden edistämistyöllä voidaan paitsi parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia myös kaventaa sosioekonomisia terveyseroja, jotka ovat Suomessa suuria. Perheen pienituloisuus, vanhempien koulutustausta, 4

ammattiasema ja työmarkkina-asema heijastuvat lapsen terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen. Lapsuudessa ja nuoruudessa omaksutut terveystottumukset vaikuttavat koko myöhempään elämään. Lasten ennaltaehkäisevistä terveyspalveluista kuten neuvoloista, kouluterveydenhuollosta ja hammashuollosta on monissa kunnissa tingitty, mikä on vaikeuttanut lasten terveysongelmien varhaista havaitsemista ja niihin puuttumista. Valtiovallan tulee varmistaa, että lasten ja nuorten terveyspalvelut järjestetään uuden asetuksen mukaisesti (valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten suun ehkäisevästä terveydenhuollosta, 380/2009). Päihteiden käytön ehkäisyn tulee olla kouluissa ja oppilaitoksissa suunnitelmallista. Kodin ja koulun yhteistyöllä ja oppilas- ja opiskelijahuollolla on tärkeä rooli päihteiden käytön varhaisessa tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Kunnan ehkäisevä päihdetyö ja kansalaisjärjestöt on otettava vahvemmin mukaan koulujen ja oppilaitosten ehkäisevään päihdetyöhön. Alkoholijuomien liiallinen kulutus on keskeinen terveydellinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma. Alkoholijuomien kokonaiskulutus 100 %:n alkoholina asukasta kohden oli Suomessa 8,8 litraa vuonna 2000 ja 10,2 litraa vuonna 2009. Alkoholijuomien hintataso oli vuonna 2009 yli 10 % alhaisempi kuin vuonna 2000. Viinojen hinnat olivat yli 30 % alhaisemmat kuin vuonna 2000. Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan alkoholia joi vähintään kerran kuukaudessa 44 % 16-vuotiaista pojista ja 49 % 16-vuotiaista tytöistä. Alkoholin kulutuksen kasvu on lisännyt ongelmia myös lapsiperheissä. Vanhempien liiallinen alkoholin käyttö muodostaa yhden keskeisen syyn lastensuojelun tarpeelle. Alkoholipolitiikan tulee perustua terveyden edistämiseen ja alkoholin sosiaalisten haittojen vähentämiseen. Alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen on tärkeä keino ehkäistä nuorten päihdeongelmia ja auttaa muokkaamaan päihteisiin liittyvää asennekulttuuria. Alkoholinkulutuksen ja alkoholihaittojen vähentämiseksi alkoholiveroa tulee korottaa. Alkon vähittäismyyntimonopoli, alkoholin markkinointi- ja myyntirajoitukset ja alkoholiveron riittävän korkea taso ovat tehokkaimpia keinoja alle 18-vuotiaiden alkoholin käytön ehkäisemiseksi. Alkoholin käytön lisääntymisen myötä alkoholin aiheuttamien vaurioiden riski syntyville lapsille on kasvanut. Merkittävänä ongelmana on myös, että valtion rahoituksen päättyessä päihdeongelmaisia äitejä ja vauvoja kuntouttavien Pidä kiinni -ensikotien ja avopalvelujen toimintaa joudutaan supistamaan noin puolella vuodesta 2011 lähtien. Raskaana olevien naisten päihdehuoltopalvelut ja äitien ja vauvojen kuntoutus tulee turvata. Päihdehuoltolakiin tulee sisällyttää erityissäännökset syntyvien lasten suojaamiseksi päihteiden aiheuttamilta vaurioilta. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista tupakoi päivittäin noin 15 %, lukiolaisista noin 10 % ja ammattioppilaitosten opiskelijoista noin 40 %. Vaikka tupakointi on lasten ja nuorten keskuudessa vähentynyt, on se erityisesti ammattiin opiskelevien keskuudessa hyvin yleistä. Ammattioppilaitosten toiminnan keskeiseksi kehittämisalueeksi tulee ottaa terveyden edistäminen. Tupakkaveroa tulee korottaa ja tupakointikieltoja laajentaa. Nuorten kannabiskokeilut ovat lisääntyneet erityisesti lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien osalta. Vuoden 2010 kouluterveyskyselyn 22 % ammattiin opiskelevista ja 16 % lukiolaisista ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran. Huumeiden käyttö on arkipäiväistynyt ja huumeita on tarjottu nuorille viime vuosia yleisemmin. Peruskoulun yläkoululaisista lähes puolet ja lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista yli puolet 5

tiesi tuttavapiiristään jonkun, joka on kokeillut huumaavia aineita. Huumeiden käytön ehkäisemistä tuleekin vahvistaa. Joka kymmenes leikki- ja alakouluikäinen lapsi on ylipainoinen. Vuoden 2010 kouluterveyskyselyn mukaan yläkoululaisista 14 % on ylipainoisia. Ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa on vahvistettava koko perheen terveyden edistämistä ja kiinnitettävä huomiota mm. lasten riittävään unen saantiin, liikuntaan ja terveelliseen ravintoon. Terveys- ja hyvinvointieroja tulee kaventaa ja päihteiden käyttöä ehkäistä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti mm. koulujen ja oppilaitosten opetus- ja kasvatustyössä, oppilas- ja opiskelijahuollossa ja kodin ja koulun yhteistyössä. Alkoholihaittoja vähennetään nostamalla alkoholiveroa ja kieltämällä alkoholin mielikuvamainonta. Raskaana olevien naisten päihdehuoltopalvelut tulee turvata. Tupakointia vähennetään tupakkaveroa korottamalla ja laajentamalla tupakointikieltoja. Huumeiden käytön ehkäisemistä tulee vahvistaa. Makeisten ja virvoitusjuomien kulutusta hillitään verotuksellisin keinoin. 4 Lapsiperheiden sosiaaliturvan kehittäminen Lapsiperheiden sosiaaliturvan kehittämisessä tarvitaan sekä universaaleja, kaikkiin lapsiperheisiin kohdistuvia toimia, että erityisessä köyhyysriskissä oleviin perheisiin, kuten yksinhuoltajaperheisiin, suunnattuja toimia. Yhteiskunnan osallistuminen lapsista aiheutuvien kustannusten kompensointiin on ohentunut ja vastuu on siirtynyt aiempaa suuremmalta osin perheille itselleen. Perhepoliittiset verovähennykset poistettiin vuonna 1994, mikä kiristi muun muassa yksinhuoltajien verotusta. Lapsilisiin ja kotihoidon tukeen tehtiin tuntuvia leikkauksia 1990-luvun puolivälissä. Myönteistä on, että vähimmäisvanhempainpäivärahoja on nyt korotettu. Lapsilisiin on myös tehty pieniä korotuksia ja kotihoidon tukea on hieman korotettu, mutta etuuksien ostovoima on jäänyt jälkeen inflaation johdosta ja erityisen paljon ne ovat jääneet jälkeen ansiotulojen kehityksestä. Lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt viimeisen puolentoista vuosikymmenen aikana merkittävästi. Suhteellinen köyhyysaste määrittelee köyhiksi ne henkilöt, joiden tulot jäävät alle 60 %:n koko väestön keskimääräisestä tulotasosta. Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan lapsiköyhyysaste oli 4,7 % vuonna 1995. Vuonna 2008 lapsiköyhyysaste oli kohonnut 13,3 %:iin. Suurin köyhyysriski on yksinhuoltajaperheillä, pienten lasten perheillä (nuorin lapsi alle 3-vuotias) ja monilapsisilla perheillä. Yksinhuoltajaperheiden lasten köyhyysaste oli 8 % vuonna 1995 ja 27 % vuonna 2008. Suomea oikeudellisesti velvoittavat ihmisoikeussopimukset, kuten lapsen oikeuksia koskeva YK:n yleissopimus, ja Suomen perustuslaissa turvatut sosiaaliset perusoikeudet edellyttävät julkiselta vallalta lapsiperheiden sosiaaliturvan kehittämistä. Lapsiperheiden sosiaaliturva ei ole viime vuosien aikana kehittynyt niin kuin julkista valtaa velvoittavat perus- ja ihmisoikeudet edellyttäisivät. YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin suositellut, että Suomi vahvistaa tukeaan talousvaikeuksissa oleville perheille. Seuraavalla eduskuntakaudella tullaan tekemään merkittäviä verotusta koskevia ratkaisuja. Verotuksen uudistuksissa tulee ottaa huomioon kotitalouksien veronmaksukyky, johon kuuluu tulojen lisäksi 6

vanhemman vastuu lapsen elatuksesta. Veromuutosten yhteydessä, kuten tulo- ja kulutusverotuksen uudistuksissa ja kiinteistöveroa, energiaveroja ja asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta koskevissa ratkaisuissa, tulee arvioida muutosten vaikutukset rakenteeltaan ja tulotasoltaan erilaisten lapsiperheiden toimeentuloon. Lapsiperheiden verotus on käytännössä jo nyt muita kotitalouksia ankarampaa johtuen lapsiperheiden tulo- ja kulutusrakenteesta. Suomen korkea arvonlisäverotus kohdistuu ankarasti lapsiperheisiin, koska lapsiperheet kuluttavat suuremmasta henkilömäärästä ja lasten kasvamisesta seuraavista tarpeista johtuen lapsettomia kotitalouksia enemmän. Ensimmäisestä ja toisesta lapsesta maksettava lapsilisä korotetaan 130 euroon ja kolmannesta lapsesta maksettava lapsilisä 161,50 euroon (joka on nykyisin neljännestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrä). Lapsilisä säilytetään universaalina, kaikki lapsiperheet kattavana järjestelmänä. Lapsilisän maksaminen ulotetaan 17-vuotiaisiin lapsiin. Lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen tasoa nostetaan tai vaihtoehtoisesti yksinhuoltajille luodaan korotettu kunnallisveron perusvähennys. Lapsilisä muutetaan etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei oteta tulona huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Vähimmäisvanhempainpäivärahan tasoa korotetaan. Kotihoidon tuen hoitorahaa korotetaan siihen saakka kun lapsi täyttää 1,5 vuotta. Osittaisen hoitorahan taso nostetaan (90 euroa/kk vuonna 2010) 150 euroon ja osittaiseen hoitorahaan liitetään yksinhuoltajakorotus. Verotuksen uudistuksissa arvioidaan veromuutosten vaikutukset rakenteeltaan ja tulostasoltaan erilaisten lapsiperheiden toimeentuloon. 5 Työn ja perheen yhteensovittamisen parantaminen Lasten vanhempien työelämään osallistuminen on Suomessa korkealla tasolla. Isät ja äidit ovat useammin työllisiä kuin lapsettomat aikuiset. Erityisen korkealla tasolla on kouluikäisten lasten vanhempien työllisyysaste. Valtaosa lasten vanhemmista on kokoaikatyössä. Työelämän vaatimusten kasvu ja työelämän epävakaistuminen heijastuvat lapsiperheiden arkeen. Vanhemmat joutuvat usein joustamaan työn ehdoilla turvatakseen perheensä toimeentulon tai sen vuoksi, että perhevapaan käyttäminen tai työajan lyhentäminen ei ole käytännössä mahdollista. Vanhempien työn liiallinen kuormittavuus ja siitä seuraava uupumus on merkittävä riskitekijä myös perheen lasten hyvinvoinnille. Suomen perhevapaajärjestelmä on moniin muihin maihin verrattuna varsin hyvä ja sitä tulee kehittää edelleen kansallisista lähtökohdista käsin. Merkittävänä ongelmana on, että vanhemmat eivät käytännössä voi käyttää perhevapaita siinä laajuudessa kuin he haluaisivat. Osa perhevapaiden käytön esteistä liittyy perhe-etuuksien riittämättömään tasoon, ja osa siihen, että työn ja perheen yhteensovittamiselle on työpaikoilla edelleen asenteellisia esteitä. Työelämän joustavuutta tulee lisätä niin, että vanhemmat voivat käyttää nykyistä laajemmin perhevapaita. Myös opiskelun ja perheen yhteensovittamista on parannettava. Vanhempien mahdollisuutta osaaikatyöhön tulee edistää. Perhevapaajärjestelmää tulee kehittää tasapuolisesti isyyttä ja äitiyttä tukeviksi ja luoda lähtökohdat tasavertaiselle vanhemmuudelle. Vanhempainvapaata tulee pidentää ainakin siihen saakka, kun lapsi täyttää vuoden. Perhevapaaoikeutta tulee laajentaa myös pidentämällä isän ja äidin yhteistä vapaata silloin kun lapsi on syntynyt. Perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken tulee säilyttää 7

perheen sisäisenä asiana. Perheiden tilanteet ovat erilaisia, joten vanhempainvapaan jakamisesta päättämisen vanhempien kesken tulee olla vanhemmilla. Isyysvapaa pidennetään kahden kuukauden mittaiseksi niin, että sekä äiti että isä voivat olla perhevapaalla samanaikaisesti. Vanhempainvapaa ulotetaan siihen saakka, kun lapsi täyttää vuoden (tällä hetkellä vanhempainvapaa päättyy lapsen ollessa noin 9 kk-ikäinen). Tilapäisessä hoitovapaassa (hoitovapaa sairastuneen lapsen hoitamiseksi) lapsen ikäraja korotetaan nykyisestä 10 vuodesta 13 vuoteen. Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen laajennetaan sen vuoden loppuun, kun lapsi täyttää 10 vuotta (tällä hetkellä oikeus osittaiseen hoitovapaaseen päättyy, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy). Osittainen hoitoraha korotetaan 150 euroon/kk (nykyisin 90 euroa/kk) ja siihen liitetään yksinhuoltajakorotus. Opiskelevan vanhemman opintotukeen sisällytetään lapsikorotus. 6 Varhaiskasvatuksen kehittäminen Päivähoito on tärkeä lasten kasvu- ja kehitysympäristö ja lapsille kuuluva peruspalvelu. Varhaiskasvatuksen kehittämisessä keskeistä on hoivan, kasvatuksen ja opetuksen laatu, pysyvät ihmissuhteet ja lapsen kehityksen kokonaisvaltainen tukeminen. Varhaiskasvatuspalveluilla voidaan merkittävällä tavalla suojata lasta monilta kasvuympäristön riskitekijöiltä, joita ovat mm. köyhyys, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat sekä heikko sosiaalinen lähiverkosto. Kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa oli 1-6-vuotiaista lapsista 63 % vuonna 2008. Voimassa oleva päivähoitolaki on säädetty yli 30 vuotta sitten ja päivähoitolakia on uudistettu lukuisia kertoja. Päivähoitolain lähtökohtana on pidettävä lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tukemista ja lapsen oikeuksien edistämistä. Päivähoitolain uudistuksen tulee perustua ns. educare-malliin, yhdistettyyn päivähoitoon ja opetukseen, jota tarjotaan lapselle koko päivähoitopäivän ajan. Päivähoidon laatua on edistettävä ryhmäkokoja koskevilla säännöksillä ja määrittelemällä henkilöstörakenne, joka turvaa riittävän koulutetun henkilöstön. Myös avoimien varhaiskasvatuspalvelujen saatavuus on turvattava päivähoitolaissa. Varhaiskasvatuspalveluihin on liitettävä lapsivaikutusten arviointi, jossa tulee tarkastella palvelujen vaikutuksia lapsen hyvinvointiin ja terveyteen. Perheillä on oltava aitoja mahdollisuuksia valita lapsilleen sopivin hoitomuoto. Tämä mahdollistuu, kun varhaiskasvatuspalveluja kehitetään monimuotoisemmiksi lisäämällä osa-aikaisen hoidon mahdollisuutta sekä avoimia päiväkoteja ja kerhotoimintaa. Päivähoitolaissa tulee edellyttää kuntia järjestämään varhaiskasvatuspalveluun vaihtoehtoja, joilla mahdollistetaan kotihoidon ja osa-aikaisen hoidon tai kerhotoiminnan yhdistäminen. Lainsäädäntöön tulee kirjata kunnan velvollisuus huolehtia siitä, että sen alueella on tarjolla päivähoidon lisäksi myös avointa varhaiskasvatustoimintaa. Kuntien tulee järjestää varhaiskasvatuspalveluiden palveluohjausta, jolloin on mahdollista ohjata perheitä avointen varhaiskasvatuspalvelujen piiriin silloin, kun lapsi ei tarvitse esimerkiksi kokopäivähoitopaikkaa. Päivähoidossa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa tulee edistää vanhemmuutta tukevaa vertaistukea. 8

Päivähoidon hallinnon uudistuksella tulee etsiä ratkaisua, joka parhaalla mahdollisella tavalla tukee sekä pedagogista jatkumoa päivähoidosta ja esiopetuksesta perusopetukseen että yhteistyötä koko lapsi- ja perhepalvelujärjestelmän sisällä. Valtakunnallinen hallinnonalaratkaisu tulee toteuttaa seuraavalla hallituskaudella, jotta voidaan turvata edellytykset korkeatasoisen päivähoitojärjestelmän pitkäjänteiselle kehittämiselle. Varhaiskasvatuksen tutkimus- ja kehittämistyössä keskeistä on yhteistyö tutkimus- ja koulutustahojen kanssa. Päivähoidossa tulee turvata riittävä henkilöstön määrä ja koulutustaso. Jokaisessa päivähoitoryhmässä tulee olla lastentarhanopettajakoulutuksen omaava henkilö. Päivähoidon henkilökunnan pysyvyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Päivähoitolain uudistamisessa on otettava huomioon eri-ikäisten lasten erilaiset tarpeet. Pienillä lapsilla painottuu hoiva ja vanhemmilla lapsilla kasvatus ja opetus sekä vertaissuhteiden merkitys. Pienten lasten pitkiä hoitopäiviä tulee pyrkiä lyhentämään kannustamalla vanhempia lyhentämään työaikaansa. Yhteistyötä erityispalvelujen ja päivähoidon välillä tulee vahvistaa ja tuoda lapsen tarvitsemat tukipalvelut lapsen jokapäiväiseen kehitysympäristöön. Varhaiskasvatuksessa tulee vahvistaa lasten sosiaalisia taitoja ja edistää myönteisten sosiaalisten suhteiden syntymistä vertaisten kanssa. Kiusaamisen ehkäisyyn on kiinnitettävä huomiota jo varhaiskasvatuksessa. Perusopetuksen aloittamisikää ei pidä laskea nykyisestä 7-ikävuodesta. Sen sijaan syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulisi selvittää mahdollisuus sisällyttää esiopetus oppivelvollisuuteen, jolloin oppivelvollisuus kestäisi 10 vuotta koostuen yksivuotisesta esiopetuksesta ja yhdeksänvuotisesta perusopetuksesta. Tällä hetkellä valtaosa 6-vuotiaista osallistuu esiopetukseen. Esiopetus voisi edelleen tapahtua päivähoidon yhteydessä kuten pääosin nykyisinkin. Päivähoitolaki uudistetaan lähtökohtana ns. educare-malli. Varhaiskasvatuspalveluja kehitetään lasten yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Avointen varhaiskasvatuspalveluiden saatavuus turvataan lainsäädännössä. Päivähoidon laatua edistetään enimmäisryhmäkokoa koskevilla säännöksillä ja määrittelemällä henkilöstörakenne, joka turvaa riittävän koulutetun henkilöstön. Varhaiskasvatusta ohjaaviin säädöksiin on kirjattava lapsivaikutusten arviointi ja velvoitettava palvelujen järjestäjä toteuttamaan arviointi. Päivähoidon hallinnonalaratkaisulla tulee turvata varhaiskasvatuksen pitkäjänteinen kehittäminen. Selvitetään mahdollisuus sisällyttää esiopetus oppivelvollisuuteen niin, että oppivelvollisuus koostuisi yksivuotisesta esiopetuksesta ja yhdeksänvuotisesta perusopetuksesta. 7 Lasten ja nuorten koulutuksen ja kouluhyvinvoinnin kehittäminen Suomessa on korkealaatuinen perusopetus ja toisen asteen koulutusjärjestelmä. Suomalaiset koululaiset menestyvät erinomaisesti kansainvälisissä oppimistulosvertailuissa. OECD:n vuonna 2009 julkaisemassa Doing Better for Children raportissa on vertailtu lasten hyvinvointia eri hyvinvoinnin osa-alueilla 30 OECDmaassa. Raportissa koulutuksellisessa hyvinvoinnissa (oppimistulokset) Suomi yltää ensimmäiselle sijalle. Sen sijaan kouluelämän laadussa (kouluhyvinvointi) Suomi on vasta sijalla 18. Koulutusta uudistettaessa tuleekin erityistä huomiota kiinnittää kouluhyvinvoinnin parantamiseen. OECD:n vuosittaisen koulutusvertailun (Education at a Glance 2010) mukaan Suomessa 7-14-vuotiaiden koululaisten oppituntimäärä on OECD-maiden kolmanneksi pienin. Erityisen vähän oppitunteja on alimmilla luokilla. 1. ja 2. vuosiluokan oppilaiden perusopetusasetuksen mukainen vähimmäisviikkotuntimäärä on 9

19 tuntia eli 3,8 oppituntia päivässä. Neljännes opetuksen järjestäjistä tarjoaa vähimmäisviikkotuntimäärän. 1. ja 2. vuosiluokan oppituntimäärää tulee hieman nostaa, jotta lasten yhdenvertaisuutta parannetaan ja opetukseen saadaan koulutien alussa lisää väljyyttä. Väljyydellä saadaan opetukseen leikinomaisuutta ja opettajalle enemmän aikaa oppilasta kohden. Näin turvattaisiin erityisesti heikoimmin pärjäävien lasten koulutyön alkua. Perusopetukseen käytetään Suomessa erityisesti alakoulujen osalta selvästi vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa, joten meillä koululaiset saavuttavat erinomaiset oppimistulokset pienellä oppituntien määrällä ja kansainvälisesti vertaillen niukoilla taloudellisilla panostuksilla. Lainsäädännöllä on varmistuttava, että opetusryhmäkoot eivät ole liian suuria. On kannatettavaa erityisesti alakoulussa eheyttää perusopetusta ohjaamalla opetusta perinteisestä oppiainejakoisesta opetuksesta laajempien oppiainekokonaisuuksien suuntaan. Erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Oppimiseen liittyvät vaikeudet muodostavat merkittävän syrjäytymisriskin. Oppimisvaikeuksista kärsivien ja muiden erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tuki tulee varmistaa. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suomen kielen ja oman äidinkielen oppimisen tukea on vahvistettava. Koulukiusaamisen ehkäisemiseksi tarvitaan useiden eri toimijoiden panosta ja malleja, joista koulut voivat valita itselleen sopivimmat (esim. Kiva-koulu). Kiusaamisen ehkäiseminen edellyttää, että kiusaamista ja muuta väkivaltaa ehkäisevä toimintasuunnitelma on jokaisessa koulussa ja oppilaitoksesta ja että työ kiusaamisen ja muun väkivallan ehkäisemiseksi on osa päivittäistä koulutyötä, johon on osoitettu riittävä osuus koulun henkilökunnan työpanoksesta. Lasten koulunkäyntiä ja hyvinvointia tukevissa palveluissa ja niiden saatavuudessa on tapahtunut heikentymistä. Esimerkiksi tuntikehyksiä on leikattu ja tukiopetusta on vähennetty. Kouluterveydenhuollon ja muun oppilashuollon voimavarat ovat riittämättömiä. Koulukuraattori- ja koulupsykologipalveluiden sekä koululääkäripalveluiden saatavuudessa on suuria alueellisia eroja. Kouluterveydenhuollossa tarkastuskäyntejä on harvennettu ja koululääkärijärjestelmä on monin paikoin ajettu alas. Kouluterveydenhuollon laatusuositusta noudatetaan huonosti. Opetushallituksen ja THL:n tuoreen selvityksen mukaan kouluterveyden laatusuosituksen mukainen terveydenhoitajamitoitus täyttyi 34 %:ssa peruskouluja. Koululääkärien työpanos oli laatusuosituksen mukainen vain 4 %:ssa peruskouluja. On seurattava, että koulu- ja opiskeluterveydenhuolto järjestetään uuden asetuksen mukaisesti (valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten suun ehkäisevästä terveydenhuollosta, 380/2009). Samalla kun Suomessa pienten koululaisten koulupäivät ovat lyhyet, on koululaisten vanhempien työllisyysaste Suomessa OECD:n kärkeä. Näin ollen tarve pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnalle on meillä erityisen suuri. Syyslukukaudella 2009 koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistui 1. vuosiluokan oppilaista 49 % ja 2. vuosiluokan oppilaista 27,7 %. Jotta kaikille toimintaa tarvitseville pienille koululaisille voidaan turvata turvalliset aamu/iltapäivät, kunnilla tulisi olla perusopetuslaissa säädetty velvoite järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavassa laajuudessa. Koulujen ja päiväkotien fyysisessä kunnossa on Suomessa paljon kehittämistarpeita. Sisäilman ongelmat, homevauriot, epäkäytännölliset tilat ja korjausten laiminlyönti ovat koulu- ja päiväkotirakennuksissa yleisiä. Koulu- ja päiväkotirakennusten korjaamistahtia on nopeutettava valtion erillismäärärahan turvin. 10

Perusopetuksen opetusryhmien enimmäisryhmäkoosta säädetään laissa. Etiikan, perus- ja ihmisoikeuksien, sosiaalisten taitojen ja mediataitojen asemaa vahvistetaan perusopetuksessa. Etiikasta muodostetaan kaikille yhteisesti opetettava oppiaine. Perusopetuksen tuntijakouudistuksessa äidinkielen opetuksen määrää ei vähennetä. Perusopetuksen tuntijakouudistuksessa turvataan taide- ja taitoaineiden asema. Perusopetuksen vähimmäistuntimäärää lisätään 1. ja 2. vuosiluokalla nykyisestä 19 viikkotunnista 23 viikkotuntiin. Lisätunnit tulisi sijoitella tasaisesti eri oppiainekokonaisuuksiin niin, että kussakin oppiainekokonaisuudessa saataisiin opetukseen enemmän väljyyttä. 5. ja 6. vuosiluokalla oppituntimäärä nostetaan tuntijakotyöryhmän esittämällä tavalla nykyisestä 24 viikkotunnista 25 viikkotuntiin. Varmistetaan, että kiusaamisen ehkäisy on kaikissa kouluissa suunnitelmallista ja tavoitteellista. Lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kouluyhteisössä vahvistetaan mm. laajentamalla oppilaskuntatoiminta kaikkiin perusopetuksen kouluihin ja ulottamalla tukioppilastoiminta kaikkiin yläkouluihin. Perusopetuslakiin kirjataan, että kunnan tulee järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille kunnassa esiintyvää tarvetta vastaavassa laajuudessa. Varmistetaan lainsäännöllä, että jokaisessa koulussa on saatavilla riittävät oppilashuoltopalvelut, kuten kouluterveydenhoitaja-, koululääkäri-, koulupsykologi- ja koulukuraattoripalvelut. Erityisen tuen voimavaroja lisätään ja oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden tukea vahvistetaan. Koulujen ja päiväkotien korjauksiin osoitetaan vuosittain erillismäärä. 8 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen Peruskoulun jälkeen valtaosa lapsista jatkaa samana vuonna opiskelua lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että vuosittain jopa noin 3600 nuorta jää toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle. Koulutuspoliittisin toimin tulee varmistua, että kaikilla perusopetuksen päättävillä on mahdollisuus samana vuonna jatkaa opiskelua toisen asteen koulutuksessa. Toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jäämisen ja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemiseksi opinto-ohjausta tulee lisätä ja kehittää opiskelun tukea. Nuorisotyö vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä. Nuorten ollessa yhä enemmän internet-yhteisöissä on kehitettävä myös verkossa tapahtuvaa nuorisotyötä. Nuoren syrjäytymistä omanikäisistä vertaisryhmistä tulee ehkäistä oppilaitoksissa, nuorisotyössä ja nuorten harrastustoiminnassa. Jokaiselle perusopetuksen päättävälle taataan jatko-opiskelupaikka. Koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemistä vahvistetaan toisen asteen oppilaitoksissa. Vertaisryhmistä syrjäytymisen ehkäisemistä vahvistetaan perusopetuksessa, toisen asteen oppilaitoksissa, nuorisotyössä ja nuorten harrastustoiminnassa. Etsivää nuorisotyötä vahvistetaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen osoitetaan lisää voimavaroja, mm. työpajatoimintaa ja oppisopimuskoulutusta lisäämällä. 11

Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kotoutumisesta huolehditaan varmistamalla riittävä kielikoulutus ja toisen asteen koulutus sekä siinä tarvittava tuki. 9 Lasten ja nuorten vapaa-ajanpalvelujen kehittäminen YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus korostaa lapsen oikeutta lepoon ja vapaa-aikaan, leikkimiseen, virkistystoimintaan sekä lapsen oikeutta osallistua kulttuurielämään ja taiteisiin. Lapsille tulee tarjota mahdollisuuksia osallistua ja tuottaa itse kulttuuria. Lastenkulttuurin on oltava kaikkien lasten saatavilla. Harrastukset tukevat lapsen ja nuoren kehitystä ja osallisuutta. Lasten omaa kulttuuria ja aikuisten tuottamaa lastenkulttuuria on tuettava julkisin varoin, sillä markkinaehtoinen lastenkulttuuri jää monien lasten ulottumattomiin. Yleiset kirjastot ovat lapsille ja nuorille tärkeitä peruspalveluja ja kirjastojen edellytyksiä tukea lasten lukemisharrastusta tulee vahvistaa. Kirjastojen aineistotarjonnassa tulee ottaa huomioon myös maahanmuuttajataustaisten lasten tarpeet ja lukemisen tukeminen. Mediatarjonnan lisääntyessä ja mediateknologian kehittyessä tarvitaan uudenlaisia toimia lasten suojelemiseksi lasten kehityksen kannalta haitalliselta mediasisällöltä. Pirstaleista medialainsäädäntöä on kehitettävä teknologianeutraalimmaksi. Lasten suojelun näkökulman on oltava keskeinen lainsäädäntöä uudistettaessa. Lastenohjelmien tuottamista tulee tukea julkisin varoin. Enemmistö lapsista ja nuorista liikkuu liian vähän. Lasten ja nuorten arkiliikuntaa tulee edistää mm. kävelyja pyöräteiden rakentamisella ja koulujen välituntiliikuntamahdollisuuksia parantamalla sekä lähiympäristön ja luonnon tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisellä liikunnassa. Lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun edellytykset on turvattava. Julkista tukea lasten ja nuorten omalle kulttuurille sekä aikuisten tuottamalle lastenkulttuurille lisätään. Kuntia kannustetaan kehittämään yleisten kirjastojen lasten ja nuorten osastoja. Suunnataan nykyistä enemmän julkista tukea lasten kehitystä edistävien ohjelmien tuottamiseen (lasten televisio- ja radio-ohjelmat sekä lasten tietokonepelit ja nettisivustot). Mediakasvatusta vahvistetaan opetuksessa, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja kerhotoiminnassa. Lasten suojelun näkökulmaa vahvistetaan medialainsäädännössä ja lasten suojelua koskevien mediasäännösten valvontaa vahvistetaan valvontaviranomaisten voimavaroja lisäämällä. Julkisen vallan liikuntaan ja urheiluun osoittamaa tukea suunnataan nykyistä enemmän lasten ja nuorten liikunnalle ja urheilulle. 10 Asunto- ja elinympäristöpolitiikan kehittäminen Lapsiperheiden mahdollisuutta kohtuuhintaiseen asumiseen tulee parantaa. Asumisen kallistuminen on vaikeuttanut lapsiperheiden taloudellista tilannetta erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Valtion ja kuntien on vahvistettava toimenpiteitään kaavoituksen nopeuttamiseksi ja asuntorakentamisen lisäämiseksi. Kasvualueilla asuntojen tuotantomääriä tulee merkittävästi lisätä asuntopulan vähentämiseksi ja asuntojen hinnannousun hillitsemiseksi. Asumisen tukien kehittämisen painopisteen tulee olla lapsiperheiden asumisen tukemisessa. 12

Elinympäristöjen suunnittelun lähtökohtana tulee olla turvallisuuden, terveellisyyden, hyvinvoinnin ja esteettömyyden kehittäminen. Elinympäristöä on kehitettävä lasten luontaista liikuntaa ja tutkimushalua kannustavaksi. Asuinalueiden, rakennusten ja teiden suunnittelussa on otettava huomioon lasten tarpeet ja näkökulma. Suunnittelun lähtökohtana tulee olla lapsille terveellisen, turvallisen ja sosiaalista vuorovaikutusta tukevan elinympäristön luominen. Lapsilla tulee olla pihoja ja leikkipuistoja, joissa voi turvallisesti leikkiä. Teiden ja kulkuväylien rakentamisessa on otettava huomioon päiväkotien ja koulujen sijainti, niin ettei liikenne muodosta lapsille turvallisuusuhkaa. Turvalliset kävely- ja pyörätiet edistävät lasten luontaista ja omaehtoista liikkumista. Turvalliset kulkureitit ovat tärkeä osa lapsen hyvää kasvuympäristöä. Kevyen liikenteen väylien lisääminen ja liikenteen turvallisuuden parantaminen lisäävät hyötyliikuntaa. Siten niillä on merkitystä myös terveyden edistämisen kannalta. Maa- ja kaavoituspolitiikkaa vahvistetaan valtion ja kuntien yhteistoimin asuinrakennustonttimaan riittävän saatavuuden turvaamiseksi. Asuntojen tuotantomääriä lisätään kasvualueilla. Luodaan järjestelmä, jossa valtio ja kunnat ryhtyvät yhteistyössä erityistoimenpiteisiin, jos asuntojen tuotantomäärä jää seutukunnassa todettuun asuntotarpeeseen nähden liian alhaiseksi. Yleistä asumistukea ja asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta kehitetään niin, että tuet suuntautuvat nykyistä enemmän lapsiperheille. Lapsivaikutusten arviointia sekä lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia kehitetään kaavoituksessa ja rakentamisen suunnittelussa. Kouluteiden turvallisuuden parantamiseen osoitetaan valtion talousarviosta vuosittainen erillismääräraha. MLL:n eduskuntavaaliohjelma 2011 on hyväksytty MLL:n liittohallituksen kokouksessa 25.9.2010. 13