Rasisti on reppana -verkossakin Viestintäharjoittelu Pelastakaa Lasten No Racism -hankkeessa Elina Vainikainen Harjoitteluraportti Nurmijärven kampus Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma Viestinnän menetelmät järjestö- ja nuorisotyössä 10 op 13.3.2012
1 1. Johdatusta... 1 1.1. Pelastakaa Lapset... 2 1.2. No Racism -hanke... 3 2. Tavoitteet ja tehtävät... 3 3. Käytäntö... 5 3.1. Viestintä nuorisotyön ammattilaisille... 5 3.2. Rasisminvastaisuus... 7 3.3. Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys... 8 4. Lopuksi... 10 Lähteet... 11 1. Johdatusta Päädyin Pelastakaa Lasten No Racism projektiin harjoitteluun monen mutkan kautta. Kävin syksyllä 2010 muutaman opiskelukaverini kanssa tutustumassa hankkeeseen viikon ajan osana kansalaistoiminnan peruskurssia 1, ja hommasta jäi kaikin puolin hyvä fiilis: NoRan naiset vaikuttivat mukavilta ja Pelastakaa Lapset organisaationa hyvinkin potentiaaliselta tulevaisuuden unelmatyöpaikalta. Törmäsin noralaisiin myöhemmin keväällä Reaktori-tapahtumassa, ja hetken mielijohteesta keksin kysyä harjoittelupaikkaa kesäksi tiesin jo siinä vaiheessa valitsevani orientaatiokseni viestinnän, joten ajattelin verkkonuorisotyön projektista ehkä löytyvän minulle hommaa. Ja sitähän löytyi, joten aloitin työskentelyn heti orientaatiokurssin päätyttyä kesäkuun alussa 2011. Täysin toinen tarina on sitten se, miksi naputtelen tätä raporttia vasta nyt. Toisena harjoittelupäivänäni minut esiteltiin PeLan mediakasvatuksen asiantuntijalle, minkä jälkeen olinkin kohta jo väkertämässä työhakemusta aivan sattumalta auki olevaan projektityöhön, joka vaikutti suurin piirtein minulle suunnitellulta. Sattuma johti toiseen, ja aloitin kokopäivätyössä mediakasvatuksen ja verkkonuorisotyön parissa sujuvasti harjoitteluni jälkeen. Kiireinen syksy ja alkuvuosi veivät aikaa opinnoilta varsin tehokkaasti. 1 Olimme mukana suunnittelemassa hankkeelle Facebook-kampanjaa, jonka tuloksena syntyi fb-sivu Olen, vastustan rasismia. Kampanja starttasi kilpailulla, johon osallistuin itsekin ja sattumalta voitin koko roskan.
2 Aloitan tämän raportin esittelemällä harjoittelupaikkani ja hankkeen, jossa työskentelin. Sen jälkeen käyn läpi harjoittelujaksoni tavoitteet ja työtehtävät suhteessa suorittamani opintojakson tavoitteisiin. Lopuksi vedän yhteen kokemuksiani ja oppimaani. 1.1. Pelastakaa Lapset Pelastakaa Lapset on perinteikäs kansalaisjärjestö, joka juhlii kuluvana vuonna 90 vuotista taivaltaan. Järjestön perusti aikanaan tasavallan presidentin puoliso Ester Ståhlberg hankkimaan kasvatuskoteja kansalaissodan orvoille. Yhä nykyäänkin Pelastakaa Lapset toimii ensisijaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi, ja toiminta on laajentunut monipuoliseksi, moniammatilliseksi ja kansainväliseksi. Pelastakaa Lapset on myös osa kansainvälistä Save the Children International verkostoa, joka on johtava lapsen oikeuksien kattojärjestö maailmalla. (www.pelastakaalapset.fi/jarjesto.) Kaikkea Pelastakaa Lasten toimintaa ohjaa YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimus. Rasisminvastaisessa työssä tärkeimpiä kohtia sopimuksesta ovat siihen sisältyvä yhdenvertaisuusperiaate ja syrjimättömyyden kielto. Työskentelin Pelastakaa Lasten keskustoimistolla, joka sijaitsee Helsingin Käpylässä alun perin lasten kulttuurikeskukseksi rakennetussa Tiukula-talossa. Ihmisten kanssa keskustellessa huomaa usein, miten suppea käsitys monilla on järjestön toiminnasta: usein tunnetaan lastensuojelutyö, lomakotitoiminta ja ehkä kehitysyhteistyöhankkeet, mutta esimerkiksi mediakasvatus- ja nettiturvallisuustyö sekä nuorisotoiminta, jonka alle NoRa-hankekin kuuluu, ovat valitettavan huonosti tunnettuja. Keskustoimisto on jaettu työnkuvan mukaan eri tiimeihin, jotka työskentelevät osin yhdessä ja kokoustavat tarpeen mukaan. NoRa-hanke kuuluu kansalaistiimiin yhdessä muiden nuorisotoimintojen, verkkotyön ja mediakasvatuksen kanssa. Myös paikallisjärjestöjen vapaaehtoistoiminta kuuluu tähän tiimiin.
3 1.2. No Racism -hanke NoRa No Racism on Pelastakaa Lapset ry.:n ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyöhanke, joka alkoi vuonna 2008. Sen rahoittajana on ollut opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen tehtävänä on lisätä tietoa nettirasismista, sen tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta. Hankkeessa on kaksi työntekijää, jotka työskentelevät kouluttaen, chateissa keskustellen ja tapahtumia järjestäen rasisminvastaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tavoitteena on saada rasisminvastaisuus luonnolliseksi osaksi verkkonuorisotyötä ja toimintaa. (Kanninen & Markkula 2011, 120.) Hankkeen fokus on sen edetessä muuttunut rasismia kokeneiden nuorten tukemisesta enemmän ammattilaisten kouluttamiseksi, mihin tarkoitukseen myös harjoitteluni suuntautui: työstin viime joulukuussa julkaistua R-sana Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta opasta 2. Kirja on tarkoitettu nuorten parissa toimiville ja erityisesti sellaiseen nuorisotyöhön ja toimintaan, jossa käytetään myös verkkoa. Tällä hetkellä (maaliskuussa 2012) hankkeen jatko on epävarmaa mutta mahdollista. 2. Tavoitteet ja tehtävät Sovimme yhdessä NoRa-hankkeen työntekijöiden kanssa minulle kolme laajaa tavoitetta, joiden mukaan harjoittelussani minun tulisi o perehtyä nuorisotyön ammattilaisille kohdennettuun viestintään ja toteuttaa sitä o perehtyä rasisminvastaisen verkkonuorisotyön viestintäkäytäntöihin ja o toteuttaa ja edistää vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä viestinnän keinoin. Työtehtäviksi sovittiin seuraavat: o NoRa-oppaan sisällön tuottaminen/kehittäminen o Ammattilaiskäyttöön tekstin tuottaminen 2 Kirja on luettavissa pdf:nä osoitteessa www.pelastakaalapset.fi/nora.
4 o Facebook-fanisivujen ylläpito o Rasisminvastaiseen nuorisotyöhön perehtyminen Koska NoRa-hankkeen työntekijöistä toinen työskentelee Pelastakaa Lasten toimipisteessä Käpylässä ja toinen Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa Kampissa, minulla ei ollut pysyvää työpistettä vaan vuorottelin jommankumman mukana. Tämä oli monella tapaa varsin hyvä ratkaisu: pääsin tutustumaan paitsi hankkeeseen monelta kantilta, myös kahden erilaisen organisaation toimintaan sisältäpäin. Alun perin minun oli tarkoitus työskennellä hankkeessa kesä-, heinä- ja elokuu, mutta saatuani palkkatyötä harjoittelun pituus typistyi kuukaudella. Tämä tarkoitti sitä, että saadakseni vaaditut tunnit täyteen työskentelin myös heinäkuun lähes kokopäiväisesti alun perin heinäkuun oli tarkoitus olla kevyempi, kun työntekijät olivat lomalla. Tosin liukuma harjoittelusta työhön oli pehmeä, ja tein hankkeen hommia silloin tällöin pitkin syksyä muiden työtehtävieni sen salliessa. Harjoitteluni tärkein funktio oli avustaa rasisminvastaisen verkkonuorisotyön oppaan kirjoittamisessa, ja se veikin suurimman osan aikaani. Lisäksi päivitin hankkeen Olen, vastustan rasismia facebooksivua sekä osallistuin muutamaan hankkeeseen liittyvään kokoukseen ja seminaariin sekä talon sisä- että ulkopuolella. Lopullisessa teoksessa omat tekstini ovat sulautuneet muiden kirjoittajien teksteihin niin, että on melkein mahdotonta sanoa, mikä on minun tuottamaani ja mikä muiden. Eniten omaa tekstiäni löytyy kuitenkin kirjan luvuista, joissa käsitellään rasismin kasvualustaa, määrittelyä sekä sanojen merkitystä.
5 3. Käytäntö 3.1. Viestintä nuorisotyön ammattilaisille Miten kirjoittaa opasta aiheesta, josta ei tiedä juuri mitään ammattilaisille, joiden alasta on vain kalpea aavistus? No, ainakin paljon perehtymistä se vaati: piti paitsi sisäistää rasisminvastainen diskurssi (mihin palaan tarkemmin seuraavassa luvussa) myös pyrkiä pääsemään samalle aaltopituudelle nuorisotyöntekijöiden kanssa. Kielen merkitys työelämässä on kasvanut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana, ja moni ammatti on tietotyöläistynyt : lähes kaikissa ammateissa on tiedon tuottamiseen, käsittelyyn ja välittämiseen liittyviä tehtäviä. Tyypillisessä jälkimodernin maailman työympäristössä vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä, ja työ on ylipäätään kielellistynyt. Paitsi että kieli on vuorovaikutuksen ja viestinnän väline, se myös tuottaa valtasuhteita. (Johansson jne. 2011, 11-12.) Käyttämällä esimerkiksi kohderyhmälle liian haastavaa tai abstraktia terminologiaa tulee
6 helposti asettaneeksi itsensä lukijansa yläpuolelle, mikä saattaa aiheuttaa vastarintaa. Paitsi että työ on kielellistynyt, Anja Alasilta (2000) väitti jo vuosikymmen sitten ilmaisumme abstraktiotason nousseen enemmän kuin ihmisten keskimääräiset valmiudet vastaanottaa käsitteellistä kieltä. Alasillan mukaan elämme ja toimimme yhä enemmän näennäistiedon varassa: toistamme toisten tuottamia ilmaisuja ulkomuistista suoraan paperilta tai ruudulta lukien, ymmärtämättä ja sisäistämättä viestin todellista sisältöä. (Alasilta 2000, 281.) Myös nuorisotyöstä olisi varsin houkuttelevaa kirjoittaa lukuisilla sivistyssanoilla kuorrutettua näennäishienoa höpölöpöä, jota ei pystyisi ankkuroimaan konkretiaan edes kirjoittaja itse. Joskus suurten kivisotien aikaan lehdistöopin perusteita opiskellessani meille tolkutettiin, että journalistinen teksti on pyrittävä laatimaan sellaiseksi, että sen ymmärtää suomalaisen peruskoulun oppimäärän läpikäynyt eli siis noin viisitoistavuotias ihminen. Jukka K. Korpelan (2011) mukaan lukijan käsitykset ovat tekstin tärkein mitta: oikeaa on siis sellainen kielenkäyttö, jonka lukijat ymmärtävät mahdollisimman hyvin (cs.tut.fi). Korpela huomauttaa lisäksi, että yleensä paljon kirjoittavat ovat kieliasioissa tavanomaista valveutuneempia ja siten taipuvaisempia käyttämään oletetuille lukijoille vieraita ilmauksia tai muotoiluja. Mutta mitä sitten keskimääräinen Niina Nuorisotyöläinen ymmärtää? Kävimme tästä hankkeen työntekijöiden kanssa useita keskusteluja, sillä tekstin tuottaminen osoittautui välillä yllättävän haasteelliseksi. Olin kuvitellut pääseväni hommassa sikäli helpolla, että olen tottunut kirjoittamaan journalistista ja akateemista tekstiä. En ollut tullut ajatelleeksi, että samat pelisäännöt eivät pätisikään ammattilaisviestinnässä. Rasismia käsittelevässä keskustelussa käytetään usein paljon sivistyssanoja ja erityistermejä, jotka piti joko siivota tekstistä kokonaan pois tai ainakin selittää. Esimerkiksi rodullistamisen käsitteen käytöstä neuvottelimme ja päädyimme jättämään sen pois lopullisesta tekstistä. Kirjan loppuun tuli lisäksi sanahakemisto, jossa olennaisimpia termejä selitettiin.
7 Rehellisesti sanottuna tekstin nuorisotyöläistämisessä meinasi palaa pinna useampaankin otteeseen. Jos lehtitekstiä kirjoittaessa pitäisi ajatella viisitoistakesäistä lukijaa, kävi välillä mielessä ohjeita kuunnellessa, että standardinuorisotyöntekijän on pakko olla kymmenvuotias keskittymisongelmainen. Jälkikäteen pohdittuna ongelma oli (taas, vähemmän yllättäen) minussa. Minun on usein hiukkasen hankala (tämä koskee muitakin elämänalueita kuin tekstuaalisia) asettua vastapuolen asemaan, mikäli tämä ei toimi samalla logiikalla tai samaa tahtia kuin minä. Yleensähän kirjoittajilla on taipumus olettaa lukijansa itsensä kanssa samanlaisiksi (cs.tut.fi), ja tämä näkyi omassa tekstintuotossani ei ne nyt oikeasti voi olla noin idiootteja ettei ne tota tajuu tyyppisinä puuskahduksina. Tosiasiassahan sopeutumaton ja mukautumaton idiootti löytyi näppäimistön takaa. 3.2. Rasisminvastaisuus Verkkotyö on erinomainen väline rasisminvastaisessa vaikuttamistyössä, mahdollistaen myös rasismia kohdanneiden verkostoitumisen ja vertaistuen saamisen (Kanninen & Markkula 2011, 121). Omassa työssäni vertaistukiaspekti jäi paitsioon, sillä harjoitteluni ajalle ei esimerkiksi sattunut yhtään rasismiteemaista tukichatia. Myöhemminkin työssäni rasisminvastainen toiminta on keskittynyt lähinnä rasismin torjumiseen syntyperäisten suomalaisten nuorten puheissa, niin chateissa kuin sosiaalisessa mediassa. Julkinen keskusteluilmapiiri suhteessa maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin ylipäätään on viime aikoina koventunut, ja se näkyy myös nuorison nettikäyttäytymisessä. Monia sellaisia asioita ja mielipiteitä, joista ennen oltaisiin vaiettu tai niitä oltaisiin pidetty vähintäänkin epäsopivina, saattaa lausua etenkin netissä omalla nimellään. Jossain määrin internetissä voi katsoa tapahtuneen rasistisen diskurssin suhteen saman ilmiön, mitä Sini Perho (2010) kuvasi väitöskirjassaan joensuulaisista nuorista: rasismi on tavallistettu (Perho 2010, 71-72). Monista röyhkeistäkin ilmauksista tai stereotyyppisistä väittämistä on tullut niin arkipäiväisiä, etteivät monet välttämättä edes kiinnitä niihin huomiota saati kyseenalaista. Tällaisia stereotypioita ovat esimerkiksi faktat raiskaavista somalimiehistä tai varastelevista romaneista.
8 Pohtiessani nuorten rasistisia puheita olen törmännyt usein ilmiön vähättelyyn. Tottahan on, että nuoret haluavat provosoida sanoillaan ja teoillaan, mutta rasistisen kielenkäytön typistäminen pelkäksi nuoruuden ohimeneväksi lieveilmiöksi on julmaa rasismia arjessaan kokevia kohtaan. Netissä anonyyminä huuteleminen on lisäksi helppoa, mutta ikävien juttujen kohde saattaa kokea ne aivan yhtä satuttavina kuin netin ulkopuolella. Rasisminvastaisuuden pitäisi olla erottamaton osa kaikkea nuorisotyötä, niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin. Rasismi ja epäkunnioittavat puhetavat eivät ole haitallisia ainoastaan rasismin kohteille, vaan kaikille lapsille ja nuorille heidän taustastaan riippumatta (Keskinen jne. 2009, 19). Yhdenkään nuoren ei tulisi omaksua rasistisia ajatuksia ja puhetapoja, vaan oppia kunnioittamaan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina yksilöinä. Lisäksi samojen arjen pelisääntöjen pitäisi päteä myös verkossa. 3.3. Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys Ulkoisen vuorovaikutuksen tärkein väline omassa arjessani oli Olen, vastustan rasismia facebooksivu, jolla vuoden 2011 lopussa oli jo pitkälti yli tuhat tykkääjää. Sivun kehittämisestä käytiin paljon keskustelua pitkin kesää, ja hankkeen työntekijät pitivät sitä selvästi tärkeänä työkaluna ja yhteisöllisyyden luojana. Internetissä yleensä ja Facebookissa erityisesti on syntynyt viime aikoina lukuisia erilaisia rasistisia viharyhmiä ja sivuja, joista osasta on tehty jopa poliisitutkinta. Kulttuuristen tekstien voidaan väittää konstruoivan todellisuutta: media muokkaa vahvasti käsityksiämme meistä ja muista (Kupiainen & Sintonen 2008, 39). Tästä näkökulmasta on erityisen tärkeää, että myös sosiaalisessa mediassa rasistisen ja syrjivän diskurssin vastaääni kuuluu. Facebook-sivun päivittäminen saattaa kuulostaa varsin yksinkertaiselta tehtävältä, mutta tosiasiassa sekin vaatii strategian. Olen -sivun kohdalla mietittiin kesän mittaan useita linjanvetoja: kuinka usein sivulle on syytä sisältöä tuottaa, minkälaista sisältöä ja miten vastata palautteeseen. Yleisenä linjana pidimme
9 positiivisuutta: rasismista ja syrjinnästä tulee niin paljon kielteistä uutisointia joka tuutista, että pyrimme seulomaan uutisvirrasta juttuja, joissa kerrottiin esimerkiksi onnistuneista kohtaamisista maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välillä tai monikulttuurisista kulttuuriprojekteista arkipäivän rasisminvastaisuudesta. Varsin nopeasti kävi ilmi, että pelkkien uutislinkkien avulla keskustelun herättäminen on haasteellista, vaikka pyrinkin aina liittämään linkkiin jonkin virittävän tai pohjustavan statuksen. Mahdollinen syy löytyy uutisten nopeasta leviämisestä verkon yhteisöissä: sama uutinen on saattanut kiertää kymmenet sivut ennen omaa linkittämistäni, eivätkä ihmiset ymmärrettävästi jaksa käydä samaa keskustelua useissa eri paikoissa. Uutislinkit saivatkin osakseen yleensä vain tykkäyksiä sekä jonkin verran eteenpäinjakoja. Positiivisinta palautetta saivatkin uniikit kertomukset, joita poimin esimerkiksi rasismia kohdanneiden ja siihen puuttuneiden kavereideni seiniltä. Noin ylipäätään tosielämän tilanteet tuntuivat kiinnostavan sivun tilaajia. Nuoret yhdistävät usein rasisminvastaisuuden verkossa pelkkään sensuuriin, rasististen kuvien ja symboleiden poistoon (Kanninen & Markkula 2011, 120). Facebook-sivun ylläpidossa sensuurikysymyksiin törmäsi aina silloin tällöin. Sensuurilla pystytään kuitenkin puuttumaan vain kaikkein räikeimpiin rasismin ilmentymiin, eikä toisaalta ole edes järkevää poistaa esimerkiksi rasistista kuvaa ellei ensin käydä keskustelua poistoon johtaneista syistä (emt., 121). Jos sivulle tuli rasistista kommentointia, pyrin yleensä ensin vastaamaan siihen asiallisesti ja kyseenalaistamaan kommentoijan väitteet. Poistin ainoastaan alaarvoisimmat ja törkeimmät jutut. Noin ylipäätään rasistisia väitteitä kohdatessaan vaikeneminen ei ole hyvästä, sillä samalla tulee tavallaan hyväksyneeksi väittämät hiljaisesti. Tarmokas kyseenalaistaminen ja väitteiden taustalla olevien väärien stereotypioiden esiin nostaminen toimii parhaimmillaan keskustelun herättäjänä, joka saattaa nostaa esille myös rasismin vastaäänen yhteisöstä (emt., 120). Toisaalta, vaikka sananvapaus pätee myös verkossa, se ei pakota yhteisön edustajaa säilyttämään hallitsemallaan sivulla sopimattomaksi katsomaansa materiaalia (Aalto jne. 2009, 102).
10 Organisaatioiden sosiaalisen median viestinnässä työntekijä edustaa näkyvästi omaa taustayhteisöään (Timonen 2011, 151). NoRa-hankkeen FB-viestinnässä tämä oli erityisen huomionarvoista, sillä en luonnollisestikaan postannut statuksia ja linkkejä omalla nimelläni vaan sivun nimellä. Sivun tilaaja ei siis pystynyt mistään päättelemään, kuka sivua kulloinkin päivittää. Tämä vaati kaiken henkilökohtaisen siivoamista sisällöntuotannosta: aina kun sanoin jotain, sen sanoi NoRa-hanke ja sen kautta Pelastakaa Lapset. Muutamaan otteeseen kysyin hankkeen kokeneemmilta työntekijöiltä neuvoa, miten toimia hankalassa tilanteessa ja sitten sorvasimme ratkaisun yhdessä. 4. Lopuksi Mitä sitten opin harjoittelussani? Tällä hetkellä tuntuu, että tulevaisuuden kannalta tärkeintä oli julkaistavan tekstin yhdessä tuottaminen. Olen tottunut työstämään tekstejäni alusta loppuun asti yksin, joten tiimilähtöinen työskentelytapa myös kirjoittamisessa oli minulle aivan uutta ja haasteellista. Sain jatkuvasti palautetta omasta työstäni, mikä oli myös erittäin opettavaista ja sain myös antaa palautetta muille. Lisäksi opin (viimeinkin) viittaamaan lähteisiin oikein, mitä en näemmä 11 vuotisten korkeakouluopintojeni aikana ollut onnistunut kunnolla sisäistämään. Facebook-sivun päivittämisen myötä tulin miettineeksi paljon sosiaalisen median yhteisöllistä luonnetta sekä sen viestinnällisiä mahdollisuuksia. Päivittäminen oli myös tervettä vastapainoa pelkälle kirjoitustyölle, ja samalla tulin tutustuneeksi laajalti ihmisten näkemyksiin rasisminvastaisuudesta ja rasisminvastaisen työn merkityksestä. Harjoitteluni ei ollut mitenkään tyypillinen viestintä- ja mediakasvatusharjoittelu. Kuitenkin itse koin, että juuri tällaisesta melko spesifiin viestintään keskittyvästä harjoittelusta kansalaisjärjestössä oli minulle eniten hyötyä. Toivon työskenteleväni tulevaisuudessa järjestökentällä (verkko)viestinnän ja/tai mediakasvatuksen parissa, joten tämä pätkä oli ensiarvoisen tärkeä. Harjoittelu vahvisti ja selkeytti ammatillista orientaatiotani.
11 Lähteet Alasilta, Anja (2000): Verkkoajan viestintä. Tulkinta, ilmaisu, vuorovaikutus. Helsinki, Kauppakaari. Johansson, Marjut & Nuolijärvi, Pirkko & Pyykkö, Riitta (toim.) (2011): Kieli työssä. Asiantuntijatyön kielelliset käytännöt. Helsinki, SKS. Kanninen, Satu & Markkula, Heli (2011): Mitä on rasisminvastaisuus verkossa? Teoksessa Merikivi, Jani & Timonen, Päivi & Tuuttila, Leena (toim.) (2011): Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto. S. 120-121. Keskinen, Suvi & Rastas, Anna & Tuori, Saila (toim.) (2009): En ole rasisti, mutta Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä. Tampere, Vastapaino. Merikivi, Jani & Timonen, Päivi & Tuuttila, Leena (toim.) (2011): Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto. Timonen, Päivi (2011): Sosiaalisen median hyödyntäminen nuorisotyön ulkoisessa viestinnässä. Teoksessa Merikivi, Jani & Timonen, Päivi & Tuuttila, Leena (toim.) (2011): Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto. S. 151-157. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/3.1.html Viitattu 9.12.2011. www.pelastakaalapset.fi/jarjesto/ Viitattu 12.12.2011.