7.1.2013 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELI 0102, HÄMEENMAAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2013 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888 111 www.orimattila.fi
1. Keskusta, korttelin 0102, Hämeenmaan asemakaavamuutos Suunnittelualueen sijainti Kaavamuutosalue sijaitsee Orimattilan kaupungin keskustassa. Aluetta rajaavat Erkontie, Matintie, Lahdentie sekä Puistotie. Alueella sijaitsee S-marketin liikekeskus sekä ostoskeskus Orimatti sekä näiden väliin sijoittuva pysäköintialue. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 1,7 hehtaaria. Suunnittelualueen rajaus ilmakuvassa (2011). Kaavoitustehtävän määrittely ja tarkoitus Hämeenmaan Kiinteistöt Oy on hakenut asemakaavan muutosta koskien Hämeenmaan omistamia kiinteistöjä. Muutosta on haettu siten, että S-marketin liikerakennuksen rakennusala laajenisi käsittämään myös nykyisen pysäköintialueen S-marketin ja Orimatin välissä. Lisärakennusoikeutta on haettu 2 800 k-m². Lisäksi on haettu alueen halki kulkevan kevyen liikenteen väylän siirtämistä nykyisen pysäköintialueen eteläpuolelle. Hakemusta perustellaan sillä, ettei nykyinen asemakaava mahdollista käyttötavaravalikoiman laajenemista kysyntää vastaavaksi. Tuotevalikoiman laajentaminen parantaisi kaupungin palvelutasoa ja vähentäisi ostosmatkojen määrää ja niiden pituutta. Lisäksi hanke parantaisi kaupunkikuvaa luomalla yhtenäisen rakennetun katumaiseman Erkontielle. Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia voidaanko korttelin rakennusalaa laajentaa ja rakennusoikeutta lisätä 2 800 m²:llä, jolloin S-marketin liikekeskuksen rakennusoikeudeksi tulisi 10 300 m². Lisäksi tutkitaan voidaanko alueen halki kulkeva ohjeellinen kevyen liikenteen yhteys siirtää olemassa olevan pysäköintialueen eteläpuolelle. Samalla tarkistetaan koko kaavamuutosalueen kaavamerkinnät ja määräykset. 2. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat Nykytilanne Kaavamuutosalueella sijaitsee S-marketin liikekeskus ja ostoskeskus Orimatti sekä näiden väliin sijoittuva pysäköintialue. Maakuntakaava Päijät-Hämeen maakuntakaavassa (ympäristöministeriön vahvistama 11.3.2008) alue sijaitsee Orimattilan keskustatoimintojen alueella (C6) sekä Orimattilan Palojoen keskustan kehittämisen kohdealueella (kk1). Suunnittelumääräysten mukaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja kehittämisessä tulee alueelle sijoittaa toimintoja niin, että keskustat säilyvät
elävinä, toimivina, kulttuurihistorialtaan korkeatasoisina, esteettöminä ja turvallisina. Suunnittelualueen pohjoispuolella on Orimattilan kirkonmäen valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö (kmv40) ja länsipuolella kulkee seututie 167 Lahti Orimattila, jota esitetään muutettavaksi kantatieksi (st -> kt6). Alue sijaitsee Ämmäntöyräs- Sikosuo-Tönnö-Untamon pohjavesialueella (pv71). Ote maakuntakaavasta, jossa suunnittelualue sijaitsee tähden osoittamassa kohdassa. Yleiskaavat Alueella on voimassa Keskusta-Virenojan oikeusvaikutteinen osayleiskaava (kaupunginvaltuuston hyväksymä 18.6.2007), jossa suunnittelualue sijaitsee keskustatoimintojen alueella (C). Alue sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella (pv1). Ote osayleiskaavasta, jossa suunnittelualue näkyy punaisella rajattuna. Voimassa oleva asemakaava Alueella on voimassa asemakaava nro 115 Keskusta kortteli 0102 ja 0103, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 25.5.2009. Asemakaavassa kortteli on liikerakennusten korttelialuetta (KM), jolle saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikön. S-marketin liikekeskuksen suurin sallittu kerrosluku on 2 ja rakennusoikeutta on 7 500 k-m². Orimatin suurin sallittu kerrosluku on 2 ja rakennusoikeutta on 4 300 k-m². Korttelin halki kulkee Matintieltä Puistotielle sekä Erkontielle linjaukseltaan ohjeellinen ajoyhteys (ajo) sekä sijainniltaan ohjeellinen yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osa (pp). Kaavamääräyksissä on useita määräyksiä liittyen korttelin rakentamistapaan.
Ote ajantasa-asemakaavasta. Tehdyt selvitykset Vähittäiskaupan palvelujen ja markkinoiden kehitysselvitys. Lahti-Asikkala-Heinola- Hollola-Nastola-Orimattila. Tuomas Santasalo Ky 2010. Päijät-Hämeen kaupan palvelurakenneselvitys. Loppuraportti 26.4.2012. FCG ja Strafica. Lahden seudun liikennetutkimus 2010. Tampereen teknillinen yliopisto. Maanomistus suunnittelualueella Kaavamuutosalue on Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n sekä Orimattilan Ostoskeskus Orimatti Oy:n omistuksessa. Ympäröivät katualueet omistaa kaupunki ja maantien 167 tiealueen valtio. 3. Osalliset ja osallistuminen suunnitteluun Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (62 ) osallisia ovat ne maanomistajat, joiden omistamia alueita kuuluu kaavoitettavaan alueeseen, sekä ne henkilöt, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavahanke saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia Hämeenmaan asemakaavamuutoksessa ovat: kaava-alueen ja kaava-alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen maanomistajat ja asukkaat kaavan vaikutusalueen maanomistajat ja asukkaat Orimattilan Vesi Oy Orimattilan Lämpö Oy Päijät-Hämeen pelastuslaitos Oy Ympäristöterveyskeskus Hämeen ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Keskustan kyläjohtokunta Muut itsensä osallisiksi mieltävät Tiedottaminen ja osallistuminen Kaavan vireilletulosta, nähtävilläolosta ja voimaantulosta kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kotisivuilla osoitteessa www.orimattila.fi sekä lehtikuulutuksilla paikallislehdissä. Kaavaehdotus on nähtävillä teknisen palvelukeskuksen ilmoitustaululla sekä kaupungin kotisivuilla. Tietoa kaavoituksen eri vaiheista saa soittamalla tai käymällä Orimattilan kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa kaupungintalolla, Erkontie 9, puh. 03-888 111.
Viranomaisyhteistyö Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Orimattilan Vedeltä, Orimattilan Lämmöltä, Päijät- Hämeen pelastuslaitokselta, Ympäristöterveyskeskukselta, Hämeen ja Uudenmaan ELYkeskuksilta sekä Keskustan kyläjohtokunnalta. Orimattilan teknisen palvelukeskuksen sisällä varataan lausunnonanto- ja kommentointimahdollisuus yhdyskuntatekniikalle, rakennusvalvonnalle sekä ympäristönsuojelulle. 4. Selvitettävät vaikutukset Asemakaavamuutoksen seuraavat vaikutukset arvioidaan kaavatyön yhteydessä vaikutukset kaupunkikuvaan vaikutukset kaupan palveluverkkoon vaikutukset keskustan muiden yritysten toimintaedellytyksiin vaikutukset ostosmatkaliikenteen suuntautumiseen vaikutukset liikenteeseen ja kevyen liikenteen verkostoon 5. Alustava aikataulu Asia ALOITUS / VALMISTELUVAIHE Vireilletulo kuulutus Aika 11.9.2012 24.9.2012 1/2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksyntä maankäytön johtaja tammikuu 2013 EHDOTUSVAIHE Kaavaehdotuksen laatiminen ja neuvottelut Kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen talvi kevät 2013 kesä 2013 Kaavaehdotus nähtävillä kuulutus kesä 2013 Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta, joka on toimitettava kunnalle ennen nähtävillä oloajan päättymistä (MRL 65 ). Pyydetään lausunnot viranomaisilta. HYVÄKSYMINEN Mikäli ei ole kaavaehdotukseen vaikuttavia muistutuksia tai lausuntoja, esitetään kaava hyväksyttäväksi kaupunginvaltuusto syksy talvi 2013 Lainvoimainen talvi 2013 6. Yhteystiedot Orimattilan kaupunki, Tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 (toinen kerros) Postiosoite: PL 46,16301 Orimattila Puhelin 03-888 111 Maankäytön johtaja Pirkko-Leena Jakonen, puh. 040 5155 183, pirkko-leena.jakonen@orimattila.fi Kaavasuunnittelija Tiina Heikkilä, puh. 044 7813 624, tiina.heikkila@orimattila.fi