Lumoavan Lumon jäljillä

Lumoavan Lumon jäljillä Etnografinen tutkimus perinteistä ministeriöympäristöä haastavan työtilan käyttöönotosta Pro gradu -tutkielma Johanna Kiesiläinen-Riihelä Syksy 2014 Organisaatiot ja johtaminen

Tekijä Johanna Kiesiläinen-Riihelä Työn nimi Lumoavan Lumon jäljillä. Etnografinen tutkimus perinteistä ministeriöympäristöä haastavan työtilan käyttöönotosta Tutkinto Kauppatieteiden maisteri Koulutusohjelma Johtamisen maisteriohjelma Työn ohjaaja Kirsi LaPointe Hyväksymisvuosi 2014 Sivumäärä 97 Kieli Suomi Tiivistelmä Pro gradu -tutkielman tavoitteena on kuvata, miten virkamiehet ovat ottaneet käyttöön uuden perinteistä ministeriöympäristöä haastavan työtilan. Lähestyn tutkimusongelmaa kolmen tarkentavan kysymyksen avulla: 1) Mikä on virkamiesten rooli uuden työtilan suunnittelussa? 2) Minkälaisia tilan käytön käytänteitä uudessa työtilassa on? ja 3) Mitä merkityksiä virkamiehet liittävät uuteen työtilaan? Tutkimus valottaa sitä, millä tavalla suunniteltu tila, tilan käyttö ja tilaan liitetyt merkitykset vaikuttavat yhdessä toisiinsa. Teoreettisen kehyksen tutkimukselleni muodostaa Henri Lefebvren sosiaalisen tilan teoria sekä käytäntöteoreettinen ajattelutapa. Selvitän teoreettisen kehykseni pohjalta, miten työntekijät vaikuttavat työtilojensa sosiaaliseen rakentumiseen. Tutkimukseni tarkoitus on kiinnittää erityisesti huomiota työntekijöiden roolin merkitykseen uusien työtilojen käyttöönotossa. Olen tuottanut empiirisen aineistoni etnografisella tutkimusotteella osallistuvan havainnoinnin ja haastattelujen keinoin. Kuvaan tarkastelemani työtilan suunnitteluprosessin lähtökohtia sosiaaliseen mediaan tallentuneen aineiston ja sitä täydentävien haastattelujen avulla. Tutkimuksessa tilan käyttäjien ja suunnittelijoiden tavoitteet tilan käytölle olivat yhteneväiset. Virkamiehet osallistuivat tilan suunnitteluun arkkitehtien rinnalla tasavertaisina toimijoina. Olen myös määritellyt osallistuvan havainnoinnin avulla virkamiesten yhteisiä arkisia rutiininomaisia tilan käytön käytänteitä, joita olivat tutkimuksessani emännöinti ja isännöinti, spontaanit keskustelut, työpisteen vaihtaminen ja palaverit. Selvitän laajan haastatteluaineiston perusteella lisäksi tutkimuksessani sitä, minkälaisia merkityksiä virkamiehet omien tilakokemuksiensa perusteella liittävät yhteisesti jaettuun työtilaansa. Olen analyysini jälkeen jakanut virkamiesten tilan käyttöön liittämät kokemukset neljään eri teemaan: sosiaalisuus, joustavuus, yhteisöllisyys ja modernius. Tutkimukseni kohteena oleva työtila, Lumo, lumoaa, koska sen käyttöönottoa voi pitää onnistuneena. Tästä huolimatta tilan käyttöönotossa oli myös haasteita. Lumon lumous kietoutuu pitkälti sitä majoittavan villin virkamiesheimon ympärille. Virkamiehet ovat saaneet vaikuttaa keskeisesti tutkittavana olevan työtilan suunnitteluun ja se on johtanut siihen, että tilan suunnittelijoiden tilakäsitys ei ole ollut kaukana tilan käyttäjien arkisesta elämästä. Uusi tila ennemminkin materialisoi ja vahvisti virkamiesten aikaisempaa identiteettiä. Fyysisellä tilalla ei voinut yksistään ohjata ja kontrolloida toimintaa työtilassa, vaan myös tilan käyttäjät vaikuttivat keskeisesti tilan rakentumiseen. Työtila rakentui virkamiesten arkipäiväisessä työtilan käytössä ja samalla virkamiehet vahvistivat ja uusinsivat tilan käytöllään identiteettiänsä virkamiehinä ja tilan käyttäjinä. Uusien työtilojen käyttöönotossa merkityksellistä onkin se, millä tavalla työntekijät kokevat uuden tilan oman työnsä ja identiteettinsä kannalta. Avainsanat etnografia, käytänne, sosiaalinen tila, työtila

Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Tutkimusta tekemässä lumoavassa Lumossa... 2 2.1. Etnografia siltana tilojen käytön arkipäivään liian villi virastoon?... 3 2.2. Radikaali Lumo konservatiivisessa ministeriöympäristössä... 6 2.2.1. Työ- ja elinkeinoministeriö ja sen konserniohjausyksikkö... 6 2.2.2. Vallan ytimessä Helsingin keskustassa... 7 2.2.3. Radikaali Lumo... 11 2.3. Kenttätyön touhussa... 14 2.4. Lumoutuneena Lumosta... 20 3. Teoreettinen kehys... 24 3.1. Työtilat tutkimuksen kohteena... 24 3.1.1. Aikaisemmin tutkittua työtiloista... 25 3.1.2. Työtilojen tutkimusta työntekijöiden näkökulmasta... 31 3.2. Käytäntöteoreettinen näkökulma työtilojen tutkimusta rikastamassa... 35 3.2.1. Käytänteen käsitteen määrittelyä... 36 3.2.2. Miltä sosiaalisen tilan teoria näyttäytyy käytäntöteoreettisin silmälasein?. 37

4. Lumoavan Lumon mysteeriä ratkaisemassa... 44 4.1. Lumo suunniteltuna tilana... 44 4.1.1. Johdon ja arkkitehtien tavoitteet tilan suunnittelulle... 45 4.1.2. Virkamiesten tavoitteet ja toiveet tilan suunnittelulle... 48 4.2. Lumo käytettynä tilana... 54 4.2.1. Emännöinti ja isännöinti... 54 4.2.2. Spontaanit keskustelut... 56 4.2.3. Työpisteen vaihtaminen... 58 4.2.4. Palaverit... 59 4.2.5. Lumolaisten merkitys käytänteiden verkostossa... 64 4.3. Lumo elettynä tilana... 66 4.3.1. Sosiaalisuus: Moikkaa ja kuuntelee ja välillä osallistuu keskusteluun... 66 4.3.2. Joustavuus: Mut jotenki ihan tollasissa monitiloissa pitäs ottaa jollaki tavalla kaikkien tarpeet huomioon ja se kompromissi sieltä saada... 69 4.3.3. Yhteisöllisyys: Me puhalletaan yhteen hiileen joka päivä... 73 4.3.4. Modernius: Me ollaan edelläkävijöitä ja pioneerejä... 76 4.3.5. Lumoa asuttavasta villistä virkamiesheimosta... 79 5. Lopuksi... 81 5.1. Tutkimustulosten pohdintaa... 81 5.2. Tutkimuksen rajoitteet ja ehdotuksia jatkotutkimuksille... 85 Epilogi... 87 LÄHTEET... 89 AINEISTOLUETTELO... 97

Kuvaluettelo Kuva 1: Entisten johtajien valokuvia käytävällä 9 Kuva 2: Aurinkoportti 9 Kuva 3: Ministerin oven edusta 10 Kuva 4: Antiikkihuonekaluja ministerin avustajan huoneen vieressä 10 Kuva 5: Käytävien arvokasta tunnelmaa 10 Kuva 6: Tyypillinen työhuone 10 Kuva 7: Monitilan pohjapiirros 11 Kuva 8: Vapaamuotoisiin tapaamisiin tarkoitettu pöytäryhmä Lumossa 12 Kuva 9: Yleisnäkymä Lumossa 12 Kuva 10: Näkymä työpisteeltä 12 Kuva 11: Työpiste 12 Kuva 12: Yleisnäkymä Keitaalle 13 Kuva 13: Istuinryhmät Keitaalla 13 Kuva 14: Neuvottelutila Keitaan vieressä 14 Kuva 15: Hiljaiseen työskentelyyn tarkoitettu tila eli Akvaario 14 Kuva 16: Monitilan pohjapiirros konkretisoimassa arkkitehtien asettamia tavoitteita monitilalle 47 Kuva 17: Lumolaisten ajatuksia uuden tilan suunnittelusta 22.3.2011 49 Kuva 18: Hyllyllä oleva maalausteline ja koriste-esineitä aikaisemmilta työvuosilta 72 Kuva 19: Esimiesten voittama hiihtopokaali 72

Todellisuutta ei ole olemassa. Me luomme sen. Honoré de Balzac (1799-1850)

1 1. Johdanto Monissa työpaikoissa käydään vilkasta keskustelua työtiloista, sillä jokaisella meistä työelämässä olevalla on kokemuksia ja aistimuksia työtiloista. Saman havainnon voi tehdä lukiessa työtiloista sanomalehtien sivuilta ja internetin keskustelupalstoilta. Monesti keskustelu on kuitenkin jäsentymätöntä, sillä tieteellinen konteksti huutaa poissaolollaan. Syytä voi hakea myös tutkijoista, jotka jättävät työtilat usein tutkimuksessaan paitsioon (Foucault 1980, 70): Space was treated as the dead, the fixed, the undialectical, the immobile. Time, on the contrary, was richness, fecoundity, life, dialectic. Tutkimuksellani pyrin vastaamaan tähän tutkijoille asetettuun vaatimukseen tarjota jokapäiväisen keskustelun tueksi lisäresursseja hahmottaa monipuolisemmin työtilojen merkitystä. Samalla haluan omalla tutkimuksellani osallistua tieteelliseen keskusteluun työtilojen sosiaalisesta rakentumisesta. Tutkimukseni valottaa, miksi erilaisia oikeita tapoja olla työtiloissa on yhtä monta kuin on työntekijöitä ja työyhteisöjä, kuten eräs haastattelemani henkilö tiivisti tämän viisaasti minua suuresti puhuttelevassa kommentissaan: Mä en tykkää suoraan sanottuna olla liian paljo sellases tilassa, missä kahlitaan tietyl tavalla sitä olemista. Että sanotaan joku tietty muotti, et pitää olla näin. Vaan enemmän se, että tilanteen mukaan joustava. Tutkimuskohteeni on uusi monitila perinteisessä ministeriöympäristössä. Monitilalla tarkoitan työtilaa, joka tarjoaa tilan käyttäjille erilaisia työympäristöjä heidän erilaisten tarpeidensa mukaisesti. Tutkimassani monitilassa on tila hiljaiselle työnteolle, neuvotteluhuone, tila vapaamuotoisemmalle oleskelulle, pukeutumistilat sekä tila, jossa on työpisteet kahdeksalle hengelle. Laajemman tilallisen kontekstin muodostaa arvokas ja perinteitä henkivä ministeriöympäristö. Kappaleessa kaksi esittelen etnografista tutkimusotetta, mikä on toiminut tutkimukseni siltana yhdistäen minut tutkijana tutkimaani työyhteisöön ja sen jäsenten arkipäiväiseen tilojen käyttöön. Alkuperäisenä tutkimustehtävänäni oli kuvata työtilojen merkitystä työnteolle ja virkamiesten kokemuksia työnteosta uudessa monitilassa. Tutkimuksestani

2 puuttui kuitenkin vielä kenttätyön jälkeen punainen lanka. Haastattelut johdattivat minut lopulta tutkimuskysymykseni äärelle. Vaiherikkaan tutkimusmatkani kuvaus toimiikin tässä tutkimuksessa johdatuksena tutkimukselleni. Kappaleessa kolme kartoitan työtilojen tutkimusta ja avaan oman tutkimukseni teoreettisia lähtökohtia. Tuon esiin erilaisia tapoja tutkia työtiloja ja sijoitan tutkimukseni työtilojen tutkimuksen monipolviseen kenttään. Luon myös erityisen silmäyksen työtilojen tutkimuksiin, jotka on tehty työntekijöiden näkökulmasta. Tämän jälkeen esittelen käytäntöteoreettista lähestymistapaa tilojen tutkimuksessa ja kiinnitän erityisesti huomiota arkipäiväiseen työtilojen käytön merkitykseen. Olen saanut laajan ja monipuolisen aineiston analysoitavakseni työtilasta osallistuvan havainnoinnin ja haastattelujen avulla. Lisäksi minulle tarjoutui kenttätyöni aikana poikkeuksellinen mahdollisuus tutustua jälkikäteen tilan suunnittelun taustoihin sosiaalisen median aineiston avulla; tutkimani työtilan suunnittelu oli tapahtunut huomattavissa määrin sosiaalista mediaa hyödyntämällä. Tutkimukseni tuokin uutuusarvoa tieteelliseen keskusteluun, sillä olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia saman työtilan kohdalla sekä sen suunnittelun vaiheita, työtilan käyttämisen tapoja että myös tilaan liitettyjä merkityssisältöjä. Kappaleessa neljä muodostan kokonaiskuvaa siitä, miten tutkimani tila on sosiaalisesti rakentunut suunnitteluprosessin, tilan käytön ja tilaan liitettyjen merkitysten perusteella. Viimeisessä kappaleessa teen yhteenvedon tutkimustuloksistani peilaten niitä teoreettiseen viitekehykseeni. Arvioin myös tutkimukseni rajoitteita, ja esitän niiden pohjalta jatkotutkimusehdotuksia. 2. Tutkimusta tekemässä lumoavassa Lumossa Miten olla tekstissään läsnä häiritsemättä liikaa läsnäolollaan tai asettumatta liian etäälle ja mystifioimatta kohdettaan? kysyy Salo (2007, s. 230) artikkelissaan. Kun etnografi kuvaa sosiaalisia todellisuuksia, Salon (mt.) mukaan niihin yleensä liittyy sattumanvaraisuutta ja epävarmuutta. Sen vuoksi yksiääninen, epäsuora puhumisen

3 muoto ei tee oikeutta kulttuuristen muotojen monimuotoisuudelle, elämän eri vivahteille, eikä edes kirjoittajalleen itselleen (mt.). Lähdin kentälle mielessäni tietty käsitys työtilasta, mutta palasin takaisin täysin toisenlaisin ajatuksin. Huolimatta pyrkimyksestäni tarkastella tutkimuskohdetta kriittisesti, en siihen heti kyennyt. Kyseenalaistaminen vaatii kärsivällisyyttä, jota ainakin minulta puuttuu usein kiireen keskellä; vauhtisokea, kiireestä toiseen ryntäävä henkilö ei kuitenkaan välttämättä koskaan ymmärrä sitä, mitä hänen edessään on. Salon viisaiden sanojen siivittämänä olen seuraavaksi päättänyt kertoa valtavirrasta poiketen henkilökohtaisemmin siitä, millä tavalla päädyin tutkimusongelmani äärelle ja miten tutkimusasetelmani muodostui. Kappale toimii myös johdatuksena tutkimukselleni. 2.1. Etnografia siltana tilojen käytön arkipäivään liian villi virastoon? Sain Tutkiva ote johtamiskäytäntöihin -kurssilla palavan innostuksen tutkia työelämän arjen ilmiöitä käytäntöteoreettisesta tulkintakehyksestä käsin etnografisella tutkimusotteella. Päätin jo kurssin aikana, että teen pro gradu tutkielmani näistä lähtökohdista käsin ilman, että tiesin vielä tutkimuskohteestani mitään. Taisinkin näin kiivetä puuhun perä edellä. Tyypillisempää nimittäin on, että tutkimusmenetelmä valitaan tutkimuskohteen perusteella, eikä päinvastoin. Etnografiaa on määritelty monin tavoin. Eri tieteenalojen, tutkijayhteisöjen ja tukijoiden näkemykset vaihtelevat siitä, mikä tekee tutkimuksesta etnografisen. Yleensä etnografiselle tutkimusmetodille on tyypillistä, että tutkija tutkii havainnoimalla ihmisten käyttäytymistä luonnollisessa jokapäiväisessä ympäristössä ja hän käyttää tutkimuksensa apuna erilaista aineistoa, kuten kenttämuistiinpanoja, epävirallisia keskusteluja, valokuvia, videomateriaalia ja haastatteluja. Tavoitteena on oppia kokonaisvaltaisesti tutkittavan yhteisön kulttuurista, sen ajattelu- ja toimintatavoista sisältäpäin huomioiden eri toimijoiden erilaiset näkökulmat. (ks. esim. Eriksson ja Kovalainen 2008, Fine ym. 2009 ja Hammersley 1990). Smithin (2001) mukaan myös organisaatioita on tutkittu laajasti etnografisisella tutkimusotteella, äärimmäisinä esimerkkeinä hän tuo esiin tutkimukset yökerhojen tarjoilijoista, mansikan poimijoista sekä viihdepuhelintyöntekijöistä.

4 Barleyn ja Kunda (2001) ovat perustelleet etnografisen tutkimusotteen hyödyllisyyttä organisaatioiden tutkimuksessa sillä, että byrokraattiselle mallille rakentuvien organisaatioteorioiden käsitteet ja tutkimusmenetelmät työstä eivät sovellu enää nykypäivään. Barleyn ja Kundan (mt.) mukaan tutkimuskohteena tulisikin valtavirrasta poiketen olla itse työn tekeminen ja sen muuttuvat muodot, eikä byrokratian analyysi. Näin tutkijoiden on mahdollista saada yksityiskohtaista tietoa työn käytänteistä, sillä monet ihmiset eivät pysty sanottamaan tekemisiensä yksityiskohdista irrallaan toiminnan kontekstista (mt.). Myös Smith (2001) esittää, että etnografisella tutkimusotteella on mahdollista selittämisen sijaan myös ymmärtää paremmin postmodernin työelämän ilmiöitä sellaisia, joista emme ole vielä edes tietoisia. Barley ja Kunda (mt.) painottavat lisäksi, että kenttätyö mahdollistaa tutkijan aktiivisen osallistumisen jokapäiväiseen vuorovaikutukseen tutkittavien kanssa ja siten tutkimukseen saadaan paremmin kuvattua tutkittavan oma henkilökohtainen kokemus tutkittavasta ilmiöstä; tutkittava ei ole pelkkä tutkimuksen kohde, vaan myös aktiivinen toimija. Lisäksi Parry ja Boyle (2009) tuovat esiin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että tutkimusaineistona voi käyttää myös tutkijan aistein kokemia asioita kenttätyössä, joita muuten voi olla vaikea vangita tutkimukseen. Etnografinen tutkimusote sopiikin erinomaisesti käytäntöteoreettiseen lähestymistapaan, jossa tavoitteena on ymmärtää arkea sellaisena kuin se on (ks. esim. Reckwitz 2002 ja Schatzki 2001a). Etnografisen tutkimusmenetelmän hyveet mielessäni aloin pohtia mahdollisia tutkimusaiheita ja -kohteita käytäntöteoreettisten silmälasien läpi. Henkilökohtainen kiinnostus estetiikkaa ja sisustamista kohtaan sai minut innostumaan työtiloista ja niiden arjesta tutkimuskohteena. Kartoitin sopivia työtiloja tutkimukselleni ensimmäisen kerran jo keväällä 2013. Kentälle pääsy on kuitenkin yksi suurimmista haasteista etnografiselle tutkimukselle (Eriksson ja Kovalainen 2008). Niinpä vasta kirpeiden syysilmojen vallitessa löysin tutkimuskohteeni ystävieni avulla - täysin mobiilin monitilan eli Lumon 1 työ- ja elinkeinoministeriössä. Etsiessäni lisätietoa Lumosta, törmäsin valtiovarainministeriön kehittämispäällikkö Virpi Einola-Pekkisen (2013) 1 Lumo nimi on lyhennys sanoista luova monitila.

5 humoristisen ja runsaasti ajatuksia herättävän Blogi-kirjoituksen 3.10.2013 Virkamiehet ulos virastoista : Ei ole mikään niin kuin ennen. Virkamiehetkin ovat ryhtyneet vallan villeiksi. Käynnistimme itsellemme epätyypilliseen tapaan eli nopeasti ja ketterästi kokeilun, jossa eri ministeriöiden asiantuntijat työskentelivät pari viikkoa sitten neljä päivää samassa, täysin mobiilissa työtilassa. Kokeilun tavoitteena oli lisätä ministeriöiden välistä yhteistyötä, tutustua toistemme töihin ja luoda uutta, hallinnolliset ja professionaaliset rajat ylittävää toimintakulttuuria käytännössä. --- Nimesimme kokeilumme trendikkäästi Pop Up -työpäiväkokeiluksi. Ideana oli, että jokainen tulee työtilaan omine töineen, kokouksineen ja muine menoineen, käyttäen Lumo-tilaa tukikohtanaan. --- Minusta Pop Up -työpaja 2 oli Einola-Pekkisen blogi-kirjoituksen perusteella mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se poikkesi radikaalisti niistä mielikuvistani, joita liitin työkokemukseni perusteella valtion virkamiesten 3 työhön: virkamies tekee monesti työtään varsin yksin byrokraattisessa ympäristössä. Mieltäni alkoikin kutkuttaa kysymys siitä, voisiko virkamies olla villi ja miten monitila vaikuttaa Pop Up -virkamiesten työntekoon? Entä minkälaisia kokemuksia työnteossa virkamiehet liittävät uuteen työtilaansa? Päätin lähestyä Virpi Einola-Pekkistä graduun liittyvällä tiedustelulla. Suureksi ilokseni sain Virpi Einola-Pekkiseltä heti ystävällisen ja innostuneen vastaanoton kyselylleni tutkia Pop Up -työpäiväkokeilua etnografisella tutkimusotteella. Niinpä vietin Lumossa havainnoiden monitilaa ja siellä työskenteleviä virkamiehiä tammikuussa 2014, kovimpien pakkasten keskellä, kaksi kokonaista työviikkoa ajanjaksolla 13.1.2014-24.1.2014. Kentälle ei voi lähteä koskaan teoreettinen muotti edellä, johon todellisuutta yritettäisiin istuttaa (Räsänen ja Trux 2012) tämän ymmärsin myös itse konkreettisesti jo heti ensimmäisenä kenttätyön päivänä, jolloin huomasin, että Pop Up -virkamiehet loistivat 2 Pop Up -työpajaan osallistui tammikuussa 2014 viisi vapaaehtoista eri ministeriöiden virkamiestä, jotka käyttivät Lumo -tilaa muutamana päivänä tukikohtanaan. Näin heidän oli mahdollisuus tutustua monitilatyöskentelyyn ja oppia tuntemaan uusia virkamiehiä muista ministeriöistä. 3 Virkamies eroaa työntekijästä palvelussuhteen ehtojen näkökulmasta oikeudellisesti. Tässä tutkimuksessa virkamies ja työntekijä ovat kuitenkin synonyymejä.

6 poissaolollaan. Kirjoitin aiheesta paniikinomaisen viestin graduni ohjaajalle Kirsi LaPointelle: Moi Kirsi, olen täällä Lumossa. Paikalla ei ole ainoatakaan Pop up -virkamiestä. Sen sijaan Lumossa on useita Temiläisiä, jotka työskentelevät tilassa päivittäin. Olen kertonut nyt heille tutkimuksestani ja että havainnoin, miten tila vaikuttaa työntekoon... Mitähän teen, jos muiden ministeriöiden virkamiehet eivät tule ollenkaan? Tai ovat tilassa vain muutamana päivänä... Olen todellinen ailien... Kirjoitan hulluna koneellani havaintojani, jotta sulautuisin ns. joukkoon... Johanna Sähköpostiviesti 13.1.2014 Luovuinkin ensimmäisen päivän päätteeksi alkuperäisestä ideastani tutkia Pop Up - virkamiehiä. Sen sijaan tutkimukseni kannalta mielenkiintoisemmaksi ryhmäksi muodostuivat Lumossa vakituisesti työskentelevät virkamiehet ja heidän toimintansa, kuitenkaan unohtamatta täysin Pop Up -virkamiehiä; Pop Up -virkamiesten toiminta Lumossa toi esiin hyvin välähdyksiä erilaisten työkulttuurien kohtaamisesta. 2.2. Radikaali Lumo konservatiivisessa ministeriöympäristössä Etnografiassa kiinnitetään huomiota kontekstiin ja prosesseihin, jotka ovat aikaan ja paikkaan sidottuja (Neyland 2008). Organisaatioetnografin tavoin kohdistan huomioni seuraavaksi toiminnan kontekstiin, joka määritteli keskeisesti tutkimusasetelmani lopullista muotoutumista. Esittelen seuraavaksi lyhyesti työyhteisöä sekä laajemmin visualisesti ministeriympäristöä ja monitila Lumoa. 2.2.1. Työ- ja elinkeinoministeriö ja sen konserniohjausyksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden työllistymiskyvystä sekä alueiden kehittymisestä (Työ- ja elinkeinoministeriö 2014a).

7 Työ- ja elinkeinoministeriöllä on kaksi ministeriä: elinkeinoministeri ja työministeri. Elinkeinoministeri johtaa innovaatio-, energia- ja ilmastopolitiikkaa sekä alueiden kehittämistä. Työllisyys- ja yrittäjyysasiat sekä työelämän kehittäminen kuuluvat työministerin vastuulle. (mt.). Ministeriön organisaatiosta, johtamisesta ja työnjaosta säädetään tarkemmin työ- ja elinkeinoministeriön työjärjestyksessä (979/2011). Hallinnonalan konserniohjauksen piiriin kuuluu yli 30 organisaatiota. Henkilöstöä hallinnonalalla on noin 10 700 (Työ- ja elinkeinoministeriö 2014b). Konserniohjausyksikkö on arvostettu osa ministeriötä huolimatta sen pienestä koosta; yksikössä työskentelee alle kaksikymmentä virkamiestä. Yksikön erityisluonteisesta asemasta ministeriössä kertoo kuitenkin se, että yksikkö on suoraan ministeriön ylimmän virkamiehen eli kansliapäällikön alaisuudessa. Konserniohjausyksikön tehtävänä on Konserniohjausyksikön työjaon (30.8.2013) mukaan: tukea ministereitä ja kansliapäällikköä ministeriön ja hallinnonalan johtamisessa. Yksikkö toimii horisontaalisena, prosesseja ohjaavana ja yhteen sovittavana vastuuyksikkönä. Konserniohjausyksikön viisi virkamiestä työskentelee vakituisesti monitila Lumossa. Lisäksi monitilassa työskentelee yksi virkamies työ- ja elinkeinoministeriön toisesta yksiköstä. Sitä vastoin kukaan muodollisessa esimiesasemassa oleva virkamies ei tee vakituisesti töitä monitilassa. Kaikille kuudelle virkamiehelle eli Maijalle, Paavolle, Mikolle, Marjolle, Liisalle ja Anna-Leenalle (pseudonymejä) on yhteistä se, että heidän työnsä on ministeriössä horisontaalista eli tavoitteena on huomioida laajasti eri intressejä ja saada kaikki palikat samaan suuntaan, kuten yksi virkamies asian konkretisoi minulle. Lumossa työskentelevillä virkamiehillä on myös monipuolista työkokemusta ja he tekevät vaativia asiantuntijatöitä. Kutsun heitä tutkimuksessani usein lumolaisiksi. 2.2.2. Vallan ytimessä Helsingin keskustassa Työ- ja elinkeinoministeriö on osa ministeriöiden ja valtioneuvoston yleisistunnon muodostamaa päätöksentekoelintä, joka käyttää huomattavaa yhteiskunnallista valtaa Suomessa. Siten ei olekaan sattumaa, että ministeriö sijaitsee pääkaupungin ydinkeskustassa 1800-luvun alun arvorakennuksessa, eikä esimerkiksi jossain Helsingin

8 lähiössä, joka sijaitsee huonojen liikenneyhteyksien päässä ja jonka asukkaat ovat sosioekonomisesti tavallista heikommassa asemassa. Ministeriö ja sen ympäristö vaikuttavat siihen, minkälaiseksi tilaksi monitila Lumo on muodostunut. Aleksanterinkatu halkoo kaupungin liikekeskustaa itä-länsisuunnassa alkaen Engelin suunnitteleman Päävartion takaa ja päättyen Kolmen Sepän aukiolle Mannerheimintielle. Aleksanterinkatu on Helsingin historiallinen pääkatu, jonka itäosa oli Ruotsin vallan aikana Suurkatu ja Kuninkaankatu. Nykyisen nimen Aleksanterinkatu on se saanut keisari Aleksanteri I:n mukaan vuonna 1833. Lähellä ministeriön rakennusta sijaitsee muun muassa uusgoottilainen Ritarihuone, jossa aatelissääty kokoontui säätyvaltiopäivien aikana. Vieressä on myös presidentin linna. Lisäksi lähellä ovat Engelin suunnittelemat Valtioneuvoston linna ja Helsingin tuomiokirkko. Senaatintori ja sen keskellä oleva Keisari Aleksanteri II:n patsas sijaitsevat kivenheiton päässä ministeriön toimitiloista. Myös Helsingin ylipormestarin virka-asuntona toimiva Brummerin talo ja kaupungin vanhin rakennus, Sederholmin talo, sijaitsevat lähellä Lumoa. Useampana päivänä kenttätyöni aikana ministeriön keltaisen kivirakennuksen ulkopuolella odottaa musta auto autonkuljettajineen ministeriä. Rakennuksen aulassa istuu tiukkailmeinen vartija pienessä vartijankopissa. Vartijan tehtävänä on selvittää ministeriön vieraiden tarkoitusperät ja vieraiden pitää täyttää vierasilmoitukset. Vartija myös avaa suuren rautaisen Aurinkoportin, joka johtaa ministeriön työtiloihin. Aulassa ja ulko-ovien läheisyydessä on työajanseurantalaitteita. Rakennuksen kiviportaat johdattavat ministeriön ylimpiin kerroksiin. Kahdessa ylimmässä kerroksessa on vaikuttava kokoelma valokuvia politiikoista, jotka ovat olleet ministeriön johdossa. Sen sijaan valokuvia tavallisista virkamiehistä, kuten esimerkiksi virastomestareista, on turha hakea käytäviltä. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa työskentelee ministeriön ylintä johtoa avustajineen. Ministerillä on selvästi muita virkamiehiä suurempi työhuone. Hänen työhuoneensa edessä on kivilattia - muualla rakennuksessa on kivilattiaa halvempi linoleumilattia. Ministerien työhuoneet sijaitsevat rakennuksen paraatipaikoilla toisessa ja kolmannessa kerroksessa.

9 Yleisvalaisu on käytävissä himmeä ja valo on kellertävä. Käytävät henkivät perinteistä arvokkuutta vanhoine antiikkisine tyylihuonekaluineen. Käytäviltä voi löytää myös suomalaisia design-klassikoita ja kirjahyllyn, jonka hyllyillä on vanhoja arvokkaita kirjoja. Vanhojen huonekalujen vieressä on moderneja kirkasvärisiä ministeriön iskulauseita, kuten Osaavat työntekijät. Iskulauseet ovat yleisilmeeltään selvästi ristiriidassa käytävän tunnelman kanssa. Käytävien varrella on neuvotteluhuoneita ja virkamiesten työhuoneita. Työhuoneiden ovissa on virkamiesten virkanimikkeitä, kuten erityisasiantuntija, hallintoneuvos, budjettineuvos sekä virkamiehen etu- ja sukunimi. Yksittäiset työhuoneet ovat kalustettu monesti vanhanaikaisilla 1980-luvun kalusteilla ja seinät ympäröity kaapeilla, joissa on paljon mappeja. Työpisteen vieressä on tavallisesti ilmoitustaulu, johon on ripustettu virkamiehelle tärkeitä muistilappuja ja esimerkiksi lasten piirroksia ja kuvia. Perinteisiä työhuoneita kuvaa parhaiten termi asiallinen. Kuva 1: Entisten johtajien valokuvia käytävällä. Kuva 2: Aurinkoportti.

10 Kuva 3: Ministerin oven edusta; edessä on kivilattia, muualla organisaatiossa linoleumilattia. Kuva 4: Antiikkihuonekaluja ministerin avustajan huoneen vieressä. Kuva 5: Käytävien arvokasta tunnelmaa; design klassikoita ja vanhoja kirjoja. Kuva 6: Tyypillinen työhuone.

11 2.2.3. Radikaali Lumo Ministeriöympäristö näyttäytyy ulkopuoliselle varsin konservatiivisena, kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi. Sitä vastoin monitila Lumolle on tyypillistä moderni ilme. Monitila koostuu eri tarkoituksiin varatuista tiloista, joita esittelen seuraavaksi. Tiloista suurinta kutsun tutkimuksessani, hieman epäjohdonmukaisestikin, myös Lumoksi. Tämä tila muodostaa tutkimukseni päänäyttämön ja siihen kiteytyy minusta tutkimuskohteeni radikaalein tilan käytön muutos siirtyminen yksittäisistä työhuoneista jaettuun työtilaan, joka on avoinna kaikille ministeriön virkamiehille ja tarvittaessa myös muiden ministeriöiden virkamiehille. Viitatessani monitilaan kokonaisuudessaan lisään Lumon eteen sanan monitila. Kuva 7: Monitilan pohjapiirros. Kuvassa käytetty apuna tilan Tilaihme Oy:n (pseudonymi) tekemää pohjapiirrosta. Lumossa seinät ovat valkoiset ja ikkunoita kehystää pitkät vaaleat pellavaiset verhot. Lattiaa peittää musta kokolattiamatto, joka vaimentaa tilan ääniä. Yleisvalaisu on kirkas. Tilan päädyssä on iso suorakaiteen muotoinen valokuva Kauppatorin rannasta. Toista päätyä koristavat valkoiset koristeoksat korkeissa vaaseissa. Tilassa on perinteisiä mustia työtuoleja, joissa on pitkä selkänoja ja niitä voi säätää omien tarpeiden mukaan. Osa virkamiehistä myös seisoo työtilassa työpisteiden ääressä, sillä pöytien korkeutta voi säätää sähköisesti. Työpöytien edessä on himmeät sermit. Tilassa on myös satulatuoleja. Vihreät baarijakkarat ovat tilan korkeimman pöydän ympärillä ja niissä istuminen pidemmän aikaa käy selälle. Tilassa on huomattavan vähän kaappitilaa. Tilan seinässä on myös iso älytaulu.

12 Kuva 8: Vapaamuotoisiin tapaamisiin tarkoitettu pöytäryhmä Lumossa. Kuva 9: Yleisnäkymä Lumossa. Tilassa kokolattiamatto, vähän kaappitilaa ja sähköllä toimivat pöydät. Tilaa komistaa valokuva Kauppatorin rannasta. Kuva 10: Näkymä työpisteeltä.. Kuva 11: Työpiste. Työpisteissä on telakka tietokoneille ja sermit näköesteinä.

13 Monitilaan kuuluvassa Keitaassa on keittiö ja tila vapaamuotoisiin tapaamisiin. Keittiön tiskipöydällä komeilee espressokeitin, mutta tiskipöydältä löytyy myös teenkeitin ja tavallinen kahvinkeitin. Tilaa rytmittämässä ja rajaamassa on iso verho, joka on tehty metsää esittävästä valokuvasta. Ruskea matto on lammikon muotoinen ja sen päällä on kolme istuinryhmää. Kaksi istuinryhmistä muodostuu vihreistä baarijakkaroista ja valkoisista korkeista pyöreistä pöydistä. Kolmas istuinryhmä on mustien lounge-tuolien reunustama ja keskellä sitä on moderni valkoinen pyöreän muotoinen pöytä. Pöydillä on lehtiä. Istuinryhmien yläpuolella riippuu moderneja valkoisia valaisimia. Lisäksi neuvotteluhuoneen vieressä on taulu tilan pohjakuvasta ja tilan arvoista. Koristeverhon toisella puolen on moderni valkoinen kirjahylly, istuinryhmä ja vihreä puun oksia muistuttava suomalainen design-naulakko. Kuva 12: Yleisnäkymä Keitaalle. Kuva 13: Istuinryhmät Keitaalla. Taustalla valokuvakerhon ottama kuva metsästä ja sääntötaulu. Pieni neuvotteluhuone eli Neukkari on täysin äänieristetty lasiovella Keitaasta. Neuvotteluhuoneen seinällä on modernia taidetta ja puunoksia. Tilassa on yksittäisiä valkoisia tuoleja, suorakaiteen muotoinen valkoinen pöytä ja limenvärinen sohva. Katosta riippuu kaksi mustaa lamppua ja mustat pitkät verhot.

14 Keitaan toisella puolen on pieni työtila eli Akvaario. Työtilan seinällä on valokuva Keskuspuistosta. Tilassa on työpisteet kahdelle hengelle ja yleisvalaisu on kirkas. Työtilan seinät ovat valkoiset ja lattiaa peittää musta kokolattiamatto. Tilan äänieristykseen on panostettu. Kuva 14: Neuvottelutila Keitaan vieressä. Modernia taidetta ja uusia huonekaluja. Kuva 15: Hiljaisen työskentelyn tarkoitettu tila eli Akvaario. Monitilaan kuuluu myös pieni pukeutumistila, jonka sivussa on lukollisia pieniä kaappeja henkilökohtaisia tavaroita varten. Monitila ei ole leikkisän irrotteleva työtila, kuten Supercellin toimitilat pallomerineen, runsaine väreineen ja kenkäröykkiöineen. Sitä vastoin on selvää, että Lumo monitila on omassa kontekstissaan varsin radikaali tila, vaikka moniin muihin organisaatioihin verrattuna se näyttäytyy varsin sovinnaisena ja perinteisenä työtilana. 2.3. Kenttätyön touhussa Grönforsin (1982) mukaan havainnoimalla ilman osallistumista tutkija on ulkopuolinen tarkkailija, joka ennen kaikkea pyrkii oppimaan tutkittavasta ilmiöstä katsomalla.

15 Havainnoitsija on tällöin pääasiassa tutkijan roolissa, eikä hänelle ole tuossa yhteisössä muita tärkeitä rooleja. Kuitenkin osallistuvan ja osallistumattoman havainnoinnin raja on veteen piirretty viiva, sillä osallistuvassakin havainnoinnissa vuorovaikutus tapahtuu varsin pitkälle tutkittavaan toimintaan osallistuvien ehdoilla ja tutkijan osallistumisen tulisi vaikuttaa tapahtumien kulkuun varsin vähän tai ei lainkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tutkija voisi olla uppoutunut kulttuuriin (Grönfors 1982, 96): tutkija pystyy liikkumaan vieraan kulttuurin alueella varmasti ilman kömmähdyksiä, mutta samalla tutkijalla on kuitenkin oma arvomaailmansa, josta hän on lähtenyt ja jossa hän on kasvanut. Pääasiallisesti havainnoin ilman osallistumista Lumossa työskentelevien virkamiesten työtä. Sitä vastoin osallistuin kiinteästi vuorovaikutukseen monitilassa; tunsin luontevimpana, että pyrin keskustelemaan tilassa työskentelevien kanssa ja osallistuin kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen, kuten lounaisiin ja epävirallisiin keskusteluihin. Toisaalta pyrin antamaan tilan tutkittaville ja erityisesti kuuntelemaan, mitä muut halusivat kertoa minulle. Koin myös, että virkamiehet sosiaalistivat minua aktiivisesti vallitsevaan kulttuuriin, sillä he esimerkiksi kertoivat minulle päivittäin useita tarinoita menneiltä vuosilta ja pyysivät mukaan työpalavereihinsa. Minut kutsuttiin myös jäseneksi Yammer-ohjelmaan 4, jonka avulla pääsin tutustumaan autenttiseen sosiaalisessa mediassa käytyyn keskusteluun työtilan suunnittelusta tästä materiaalista kertyi myöhemmin huomattava osa aineistoani tilan suunnitteluun liittyen. Minusta tuntuikin, että sukelsin yllättävän syvälle kulttuuriin kenttätyöni aikana, vaikka olin paikalla vain vaivaiset kaksi viikkoa: Minusta tuntuu kuin olisin ollut työyhteisön jäsen jo pitkään, vaikka kenttätyöjakso on kestänyt vain vajaat kaksi viikkoa. Myös muista tuntuu samalta Lumossa. Esimerkiksi Mikko toteaa, että on haikeata, kun lähden. Haluankin kiittää kenttätyöjaksosta kaikkia Lumossa työskenteleviä ja siksi ostan macaronseja tarjottavaksi kahvin kanssa. Päiväksi valikoituu torstai, koska tiedän monen olevan etätöissä perjantaina. Nautimme yhdessä macaronseja kahvikupin ääressä. 4 Yammer on viestintään ja vuorovaikutukseen tarkoitettu mikrobloggauspalvelu (sosiaalinen intranet). Yammerissa olevaan TEM-Pilottitilat-alustaan on ollut pääsy mm. Lumo tilan suunnittelijoilla, virkamiehillä, jotka ovat muuttaneet uuteen työtilaan ja hallinnon edustajilla, kuten esimerkiksi ministeriössä ATK:sta vastaavilla henkilöillä. Yammeria on käytetty monitilan suunnittelun keskeisenä välineenä ja sinne on tallentunut asiasta käydyt keskustelut ja suunnitteluasiakirjat. Myös minut kutsuttiin yhteisön jäseneksi kenttätyöjaksoni aikana.

16 Nauramme ja vitsailemme vedet silmissä erilaisille asioille. Minusta tuntuu erityisen kotoisalta. Kenttäpäiväkirja 23.1.2014 Uskon, että aikaisempi työkokemukseni auttoi minua liikkumaan ilman suurempia kömmähdyksiä tutkittavan ilmiön ja johtamisen maisteriohjelman opintyönäytetyön välillä. Olin aikaisemmin työskennellyt ulkoasiainministeriössä lakimiehenä. Lisäksi minulla oli työkokemusta muualta valtion hallinnosta, kuten muun muassa tuomioistuimesta. Työkokemukseni edesauttoikin minua saamaan myönteisen yhteyden virkamiehiin, koska pystyin osittain asettautumaan heidän asemaansa peilaten heidän kokemuksiaan aikaisempia työkokemuksiani vasten. Myös lakimiestaustani ulkoministeriöstä oli omiaan synnyttämään kenttätyössä vaadittavan luottamuksen ilmapiirin. Minulle ei ollut myöskään täysin tuntematonta ministeriöiden toimintaympäristö, mutta samanaikaisesti toki tiedostin kulttuurien ja kokemusten ainutkertaisen luonteen. Toisaalta minulla oli riittävästi etäisyyttä tutkittavaan ilmiöön. Olin ollut pois työelämästä muutaman vuoden vanhempain- ja opintovapaan vuoksi. Myös Johtamisen maisteriohjelman opinnot olivat kehittäneet minussa reflektoinnin taitoa, jota pyrin hyödyntämään koko tutkimusprosessin ajan. Pyrinkin näkemään kentällä tutussa tuntematonta ja tuntemattomassa tuttua, ihmettelemään ja kummastelemaan kuin lapsi sekä olemaan läsnä. Kokonaan kömmähdyksittä kenttätyöni ei kuitenkaan sujunut. Huolimatta siitä, että olin pyrkinyt informoimaan kaikkia tietämiäni tahoja tutkimuksestani jo hyvissä ajoin ennen kenttätyöni alkua, ei sana ollut saavuttanut kaikkia. Kenttätyöni aloitus ei ollutkaan kuin suoraan Strömsöstä, vaan minun piti nopeasti muodostaa tilannearvio tutkittavasta kulttuurista ja kertoa tutkimukseni lähtökohdista ennestään tuntemattomille ihmisille: Kun saavun tilaan aamulla, monitilassa työskentelee vain kaksi virkamiestä, Paavo ja Maija. Tilassa kuuluu tasainen näppäimistön pauke. Istun korkean pöydän ääreen, josta näen esteettä koko tilan ja siinä työskentelevät virkamiehet. Kuuntelen samalla, mitä Paavo ja Maija

17 keskustelevat. Keskustelu koskee huonosti toimivia atk-järjestelmiä. Kirjaan keskustelua tiiviisti Face Book -nimiseen muistivihkooni. Koen kuitenkin, että minun on esiteltävä itseni heille tutkijan etiikan mukaisesti. Kerron heille tekeväni gradua siitä, miten työtilat vaikuttavat työn tekemiseen. Selvitän heille tarkemmin myös tutkimukseni lähtökohtia, kuten esimerkiksi sitä, että suoritan osallistuvaa havainnointia seuraavat kaksi viikkoa paikan päällä. Huomaan välittömästi Paavon ja Maijan kasvoilta suuren hämmennyksen ja epäuskon. Heitä ei selvästikään ole informoitu tulostani, saatikka tutkimuksestani. Minulle tulee tilanteesta mieleen lapsena seuraamani TV-ohjelma Piilokamera: Smile you are on candid camera! Suupieleni nykivät ylöspäin. Hillitsen kuitenkin itseni, sillä eihän vakavasti otettava tutkija voi heti ensi kättelyssä alkaa nauraa hillittömästi. Alkuhämmennyksen jälkeen Paavo ja Maija yrittävät määrittää, kuka oikein olen. He kysyvätkin seuraavaksi minulta, mihin verkostoon kuulun. Kerron kuuluvani Muutosagenttiverkostoon 5. He nyökkäävät hyväksyvästi ja huomaan heidän hämmennyksen vähentyneen. Kysyn, kuuluvatko he myös samaan verkostoon, johon saan kieltävän vastauksen. Keskustelun loputtua en koe enää luontevaksi kirjoittaa kenttämuistiinpanoja vihkooni. Tunnen olevani enemmän sisällä työyhteisössä, kun kirjoitan koneellani, kuten kaikki muutkin tilassa työskentelevät. Kenttäpäiväkirja 13.1.2014 klo 8.20-8.42 Van Maanenin mukaan (1988) etnografin henkilökohtaiset ominaisuudet ja työtavat vaikuttavat välillisesti niihin kulttuurisiin kohtauksiin, jotka kehittyvät hänen läsnä ollessa. Allekirjoitan täysin Van Maanenin näkemyksen oman edellä kuvatun kokemukseni pohjalta. Uskon myös, että välitön ja iloinen luonteeni vaikutti siihen, että minut hyvin nopeasti adoptoitiin osaksi virkamiesten joukkoa. Kanssani jaettiin päivien aikana useita henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita, osa hyvinkin arkaluontoisia ja kuormittavia murheita. Etnografia onkin aina eettinen kohtaaminen, jossa tutkija asettuu kuuntelemaan tutkimukseensa osallistuvia ihmisiä heidän tietämistään ja merkityksenantoja kunnioittaen, tiedostaen ja tunnustaen samalla että heidän tietonsa ei ole koskaan täysin sama tutkijan kanssa (Hakala ja Hynninen 2007). Varmasti myös oma tuntemukseni siitä, että olin kuin kotona synnytti ulkopuolisessa samanlaisen mielikuvan. Esimerkiksi hykertelin salaa tyytyväisyydestä, kun tilaan 5 Muutosagentit muodostavat valtioneuvoston yhteisen verkoston, johon kuka tahansa virkamies voi halutessaan liittyä. Tavoitteena on luoda uutta virkamieskulttuuria: Suomi ensin sitten vasta oma ministeriö / toimiala.

18 muusta ministeriöstä tullut Pop Up -virkamies luuli minua kaikkien virkamiesten joukosta paikan koordinaattoriksi. Havainnoinnin luotettavuus syntyy osaksi kenttämuistiinpanojen huolellisesta ja mahdollisimman yksityiskohtaisesta kirjoittamisesta heti kenttätyön aikana (Eriksson ja Kovalainen 2008). Kirjoitin kenttämuistiinpanoja koko kenttätyön ajan. Kenttätyön lopussa huomasin, että minulle oli kertynyt 90 sivua puhtaaksi kirjoitettuja kenttämuistiinpanoja. Otin myös runsaasti valokuvia kännykälläni työtiloista (aineistoluettelo). Kenttätyövaiheen tiheä kuvaaminen synnyttääkin luotettavuuden etnografisessa tutkimuksessa (Geertz 1973). Pyrin jo heti päivien aikana kuvaamaan tilanteita, ihmisiä ja tiloja mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti: Liisa tulee tilaan klo 9.13 ja istuu Mikon viereen. He toteavat, että he voivat olla ylpeitä työstään. Mediassa on ollut paljon keskustelua robotisaatiosta. He myös toteavat yhdessä, että robotisaatio pitää huomioida tulevaisuuskatsauksen toimintaympäristökuvauksessa. Mikko ottaa minut keskusteluun mukaan ja viittaa asuntoomme. Hänestä asuntomme on oiva esimerkki siitä, miten aika muuttuu: asuntomme on ensin ollut autonkuljettajien taukotila, tämän jälkeen muun muassa kirjapaino ja valokuvalaboratorio, joiden ohi aika on kulkenut ja viimeisimpänä loft-asuntomme. Maailma muuttuu väistämättä uusien keksintöjen myötä. Mikko ja Liisa jatkavat lyhyen tauon jälkeen keskustelua työtehtävistä klo 9.25. Keskustelussa vilisee tiheään tahtiin sana sosiaalinen media ja blogit. Anna-Leena tulee töihin Lumoon klo 9.34. Puheeksi tulevat käytännön asiat klo 9.37: Liisa tokaisee hyväntuulisesti Mikolle: Minulle on tullut sun Rondo lasku. Mikko vastaa Liisalle: Hyväksy vaan se. Liisa jatkaa: Mä en ilmeisesti voi hyväksyä laskua. Pitää odottaa Marjoa. Mikko kertoo kaikille tilassa oleville, että Marjo tulee tänään vähän myöhemmin, kun hän on katsomassa äitiänsä hoitokodissa. Ulkoministeriö on varsin suuri työllistäjä. Lausuntopyyntöjä tulee runsaasti, eikä kaikilla niillä ole mitään tekemistä Konserniohjausyksikön kanssa klo 9.39. Mikko sanoo ihmetystä äänessään: Nyt on tullut joku lausuntopyyntö Afrikan maan lainapyyntöä varten? Mitä ihmettä mä teen? Pyydänkö siirtämään sen Sudaniin? Mikon kommentti herättää tilassa yleistä naurua ja vitsailua.

19 Liisa ja Mikko ratkaisevat klo 9.41 jälleen yhdessä vaikeaa työtapausta. Keskustelussa sivutaan aikaisempia kokemuksia kansainvälisissä organisaatioissa. Keskustelua leimaa myös hyväntahtoinen vitsailu. Keskustelu päättyy klo 9.46. Kenttäpäiväkirja 14.1.2014 klo 9.13 9.46 Kenttäpäiväkirjanote konkretisoi hyvin sitä, miten paljon puolessa tunnissa ehtii tapahtua ja havainnollistaa yhtä aineiston keruun tasoa eli havainnointia suhteessa käytettyyn tilan. Yllä oleva ote konkretisoi hyvin sitä, että spontaanit huumorin sävyttämät keskustelut ovat keskeinen osa tilan käyttöä. Kenttäpäiväkirjan avulla on myös mahdollista aistia tutkittavan kulttuurin yleistä tunnelmaa ja saada kuvaa virkamiehistä ja heidän työtavoistaan, mikä tieto helposti jää saavuttamatta ainoastaan haastattelemalla työntekijöitä. Yanow ja Ybema (2009) kuvaavat artikkelissaan sufilaisen (islamin mystinen suuntaus) kertomuksen sokeista miehistä ja elefantista. Kirjoittajien mukaan tarinaa on lainattu useissa eri tieteellisissä yhteyksissä konkretisoimaan erilaisten käsitysten ja sosiaalisten todellisuuksien rakentumista. Tarinassa kukaan kaupunkilaisista ei ole aikaisemmin nähnyt elefanttia. Sokeat miehet lähetetään selvittämään, mikä elefantti oikein on (tarinassa ei oteta kantaa siihen, miten sokeat miehet ylipäätään pääsevät elefantin luo, mutta ei kiinnitetä tässä yhteydessä enempää huomiota siihen). Ensimmäinen mies kokeilee elefantin kylkeä ja toteaa, että elefantti muistuttaa tiiliseinää. Toinen miehistä koskettaa elefantin häntää ja sanoo, että elefantin on oltava köysi. Kolmas mies kuvailee, että elefantti on iso lehti, koska hänen kokemuksensa elefantista on sen jättimäisestä lehteä muistuttavasta korvasta. Neljännen miehen mukaan elefantin on oltava ison puun runko, koska hän perustaa kokemuksensa elefantin jalkaan. Viides mies kiipeää elefantin selkään ja koittaa elefantin kärsää hän on vakuuttunut, että elefantti on jykevä köynnöskasvi. Miesten kertomusten jälkeen kaupunkilaiset eivät ole yhtään paremmin selvillä, mikä elefantti todellisuudessa on. Tarinan opetuksena onkin, että vastaus todellisuudesta riippuu aina siitä, mistä näkökulmasta henkilö tarkastelee ilmiötä. Toisin sanoen näkökulma muokkaa kaikkea tietämystämme ja tietämistämme. Rinnastan itseni etnografina Yanowin ja Ybeman (mt.) kuvaamiin sokeisiin miehiin. En oletakaan, että olen onnistunut vangitsemaan kaiken sen, mitä kenttätyöni aikana

20 tapahtui tutkimukseni näyttää vain pienen osan norsusta ja senkin käytäntöteoreettisten silmälasien läpi. Yllä oleva kenttäpäiväkirjan ote (14.1.2014 klo 9.13 9.46) myös konkretisoi hyvin etnografin dilemmaa: Kiinnittäessäni huomioni Mikon ja Liisan hyväntuuliseen ja spontaaniin keskusteluun, minulta jää täysin huomiotta Anna-Leenan hiljainen toiminta tilassa. Tutkijana jouduinkin päivittäin kamppailemaan riittämättömyyden tunteen parissa. Vaikka yritin parhaani mukaan kirjoittaa mahdollisimman tiheää kuvausta kenttätyöstäni, tiedostin jo heti alussa, että onnistuin vangitsemaan vain pienen osan siitä, mitä tilassa tapahtui. Tutkimukseni ei edustakaan yhtä ja ainoaa totuutta. Van Maanen (1988) on viisaasti todennut, että etnografiat ovat aina kokemusvetoisia ja erittäin muuttuvaisia asetelmasta ja henkilöstä riippuen. Tutkijan ennakko-odotukset ja tiedot kentälle lähtiessä ja ne lasit, jotka päässään hän aineistoaan tulkitsee, vaikuttavat siihen, minkälaiseksi tutkimus suodattuu hänen kauttaan (mt.). Näin oli myös tutkimukseni kohdalla. 2.4. Lumoutuneena Lumosta Kirjoitin Virpi Einola-Pekkisen pyynnöstä kokemuksiani Lumosta kenttätyöni aikana sosiaaliseen mediaan, Yammeriin Muutosagentti-verkoston sivuille. Viimeisenä kenttätyöpäivänä kirjoittamani Yammer-kirjoitukseni kuvastaa hyvin tunnelmiani kenttätyön lopussa: Haikeita terveisiä Lumosta, Kaksi viikkoa Lumossa on vierähtänyt silmän räpäyksessä. Tämä on viimeinen päivä, jolloin kerään aineistoa graduuni osallistuvalla havainnoinnilla. On välitilinpäätöksen aika: Mitä on jäänyt päällimmäisenä mieleeni näistä kahdesta viikosta? - olen tutustunut mahtaviin ihmisiin - saanut upean tilaisuuden seurata, mitä arkipäivä Lumossa on - nähnyt tehokasta ja innovatiivista työn tekemistä - tutustunut eri hallinnon aloihin - kokenut jaettua johtajuutta ja yhteisöllisyyttä - minulle on kerrottu lukuisia kiehtovia tarinoita - nauranut päivittäin lukuisia kertoja - 42 sivua kenttämuistiinpanoja - nauttinut aamuisin espressosta ;)

21 Jos minun pitäisikin tiivistää lyhyesti näiden kahden viikon perusteella, mikä on Lumon perimmäinen tarkoitus, lainaisin T. Dewarin aforismia: Minds are like parachutes; they work best when open. Seuraava vaihe tutkimuksessani on kenttämuistiinpanojen analysoiminen ja oman näkemykseni syventäminen. Uskon, että tulen keväällä vielä useaan otteeseen nauramaan kommelluksilleni näiden kahden viikon aikana. Kaiken kaikkiaan olen todella otettu saamastani vastaanotosta! Lämmin kiitos ja työn iloa! Lumoutunein terveisin Johanna Yammer 24.1.2014 Koin, että sain osakseni suurta vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä kaikilta virkamiehiltä koko kenttätyöni ajan. Viimeisenä kenttätyöpäivänä minulle järjestettiin myös pienimuotoiset epäviralliset läksiäiset, joissa tarjoiltiin muun muassa viiniä. Monet sanoivat minulle, että heistä tuntuu jo siltä, kuin olisin osa vakikalustoa Lumossa. Tunsin samoin kuin he ajattelivat minusta. Mieleni oli hyvin haikea. Kenttätyön jälkeen palasin opiskeluarkeen ja ryhdyin kirjoittamaan puhtaaksi muistiinpanojani. Tämän jälkeen aloin systematisoimaan aineistoani ja kävin lukuisia pitkiä keskusteluja ohjaajani kanssa. Vietin aineistoni kanssa erittäin intensiivisesti useita kuukausia. Oivalsin sen, että alkuperäinen ajatukseni tutkia sitä, miten työtilat vaikuttavat työntekoon, oli tutkimuskysymyksenä minulle epärelevantti. Ymmärsin, että tutkimassani kohteessa tila yksin vain harvoin synnytti toimintaa. Sitä vastoin tilan käyttäjät vaikuttivat keskeisesti siihen, minkälaiseksi työtila muodostui. Olin myös jo aiemmin hylännyt alkuperäisen ideani tutkia ainoastaan Pop Up -virkamiehiä. Minusta tuntui kuitenkin, että en löydä tutkimukselleni punaista lankaa. Kirsi kehottikin minua aineistoni kohdalla suurempaan kriittisyyteen. En kuitenkaan heti pystynyt siihen. Huomasin toistavani sitä, mitä minulle oli kerrottu kenttätyön aikana ilman omaa analyysiani. Välillä minusta tuntui, että jokin pala palapelistä puuttui kokonaan. Havaitsin aineistossani muutamia tilanteita, joissa osallistujien intressit olivat keskenään ristiriidassa. Sivuutin ne kuitenkin mielessäni ja kirjoitin tiukasti tutkimustani siten kuin olin asian kokenut kenttätyön aikana ilman sen suurempaa kriittistä tarkastelua.

22 Yhtenä aurinkoisena huhtikuun sunnuntaina kirjoitettuani jo lähes viisikymmentä sivua graduani, päätin tarkistaa Lumossa vakituisesti työskenteleviltä virkamiehiltä sitä, miksi he haluaisivat minun heitä nimittävän. Sähköpostiini saamista vastauksista huomasin, että minun pitäisi ehkä kuitenkin vielä pysähtyä ja haastatella heistä muutamia. Barley ja Kunda (2001) toteavat, että haastattelut ovat tärkeä osa etnografista tutkimusta, sillä niiden kautta saadaan työtä tekevien näkökulma omaan työhönsä ja siihen, mitä he pitävät keskeisenä työnsä kannalta. Kovalaisen ja Erikssonin (2008) mukaan työntekijän oman näkökulman esiin saamiseksi paras haastattelutapa on strukturoimaton haastattelu, jossa on mietitty ainoastaan etukäteen teemoja. Näin haastattelua voidaan viedä mihin tahansa suuntaan haastattelun aikana. Sen sijaan hyvin strukuturoidussa haastattelussa on tapana tehdä kysymysrunko, jota noudatetaan tiukasti. Eriksson ja Kovalainen (2008) painottavat myös nauhoittamisen ja litteroinnin merkitystä tutkimukselle, johon myös itse päädyin aineistoni keruussa. Halusin myös turvata kaikkien haastateltavien anonymiteetin niin pitkälle kuin se oli mahdollista pienessä kuuden hengen työyhteisössä. Tämän vuoksi en ole merkinnyt tutkimukseeni henkilöiden nimiä ja haastattelupäivämääriä, joiden perusteella anonymiteetti olisi saattanut vaarantua. Pyysin aluksi kolmea henkeä haastatteluihin sen perusteella, että minulla ei ollut heistä samassa määrin aineistoa kuin osasta Lumossa vakituisesti työskentelevistä virkamiehistä. Toteutin haastattelut ensin varsin strukturoidulla tavalla. Hylkäsin kuitenkin tämän haastattelutavan myöhemmin ja pyrin haastattelusta luomaan enemmän keskustelunomaisen juttutuokion hyvän ruuan tai smoothien parissa unohtamatta empatiaa ja huumoria. Päädyin vielä myöhemmin pyytämään neljättä henkilöä haastatteluun. Tällä tavalla varmistin sen, että minulla oli kaikista kuudesta lumolaisesta nauhoitettua aineistoa: Kenttätyön aikana olin haastatellut jo yhtä lumolaista tutkimukseeni liittyen. Lisäksi olin tammikuussa saanut tilaisuuden osallistua ja nauhoittaa tunnin mittaisen haastattelun, jossa haastateltiin vastaavasti toista virkamiestä monitila Lumosta ja sen taustoista erääseen lehteen. Sama henkilö oli myös eniten esillä kenttäpäiväkirjassani.

23 Haastattelujen aikana minulta kuitenkin kysyttiin, miksi en haastattele keväällä kaikkia tilassa vakituisesti työskenteleviä virkamiehiä. Minulle oli tärkeää, ettei kukaan tutkimukseni päähenkilöistä tuntisi itseänsä sivuutetuksi. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi tarjota myös näille kahdelle virkamiehelle, joita en ollut pyytänyt enää uudestaan haastatteluun, mahdollisuutta tavata minut tutkimukseni puitteissa. En enää uskonut näiden kahden haastattelun tuovan lisäarvoa tutkimukselleni, sillä minulla oli jo tässä vaiheessa käytössä yhdeksänkymmentäsivuinen puhtaaksikirjoitettu kenttäpäiväkirja, runsaasti valokuvia tilasta, tunnin mittainen nauhoitettu haastattelu erääseen lehteen ja runsaan puolen tunnin haastattelu tammikuulta, myöhemmät neljä erillistä noin puolentoista tunnin haastattelua keväältä sekä sosiaalisen median aineisto tilan suunnittelusta. Päädyimmekin näiden kahden virkamiehen kanssa yhteisymmärryksessä siihen, että en haastattelisi heitä kuin vain siinä tapauksessa, jos näkisin sen myöhemmin välttämättömäksi tutkimukselleni. Tove Janssonin (1952) klassikkokirja Kuinkas sitten kävikään?: kirja Mymmelistä, Muumipeikosta ja pikku Myystä kertoo tarinan Muumipeikon aamuisesta maidonhakumatkasta, joka kääntyy Pikku Myyn etsinnäksi. Minulle kävi samalla tavalla kuin Muumipeikolle Janssonin rakastetussa lastenkirjassa. Lähdin haastatteluihin mielessäni tietty kuva monitila Lumosta, mutta päädyin takaisin kotiin täysin toisenlaisin ajatuksin. Olin löytänyt kadonneen palapelin viimeiset palaset. Kun lähes koko kenttätyöni ajan olin kuullut suurta ylistystä Lumosta, sain haastatteluissa tietää myös Lumon toisesta puolesta. Haastatteluissa lähes kaikki kertoivat varsin avoimesti työyhteisöongelmista, jotka eivät kuitenkaan liittyneet varsinaisesti monitilaan, vaikka se olikin yksi tapahtumien päänäyttämöistä. Olin aluksi hyvin yllättynyt, enkä tiennyt, mitä ajatella. Toisaalta tunsin myös suurta iloa siitä, että virkamiehet luottivat minuun niin paljon, että he halusivat jakaa tämän kuormittavan vaiheen kanssani. Uskon, että keskeinen merkitys luottamuksen synnylle oli se, että olin viettänyt heidän kanssa kaksi viikkoa kenttätyöni aikana. Olin myös hetken turhautunut, sillä tunsin, että minun oli aloitettava tutkimustyöni alusta.