Päihke-projektin päätösseminaari Suvanto Eero Pirttijärvi. Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päihke-projektin päätösseminaari Suvanto Eero Pirttijärvi. Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä"

Transkriptio

1 Päihke-projektin päätösseminaari Suvanto Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä Laajennan puheenvuoroani käsittämään Päihkeestä tehtyjä tutkimuksia. Kommentoin aluksi Päihkeestä viime vuonna tehtyä Jeanette Aergarterin, Katja Puustisen ja Riikka - Liisa Toivasen lopputyöstä Kyllä mä olisin ihan ulkona, jos mulla ei ois näitä tukia alaotsikoltaan Asiakkaiden kokemuksia Päihke- projektista sekä voimaantumisesta sen aikana. Toinen teema on otsikon mukainen eli Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä, jossa pohjana on tätä käsittelevä arviointi. Arviointia koskevat haastattelut ovat vuodelta Aika ja ehkä mietteet ovat muuttuneet, jonka johdosta nostan esille joitakin ajatusta lähinnä tältä vuodelta. Kyllä mä olisin ihan ulkona, jos mulla ei ois näitä tukia on hyvä kuvaus hankkeesta asiakkaiden näkökulmasta katsottuna. Siinä tuodaan esille asiakkaiden kannalta tärkeitä näkökulmia sekä näin annetaan palautetta, miten hankkeen loppuvaiheessa sen toimintaa olisi tullut suunnata. Työssä hankkeelle annettu palaute on rakentavaa ja näen sen näin toimivana. Päihke-projekti oli tutkimuksen mukaan tukenut haastateltavien raittiutta ja vaikuttanut kaikkien haastateltavien elämäntilanteeseen jollain tavalla. Päihkeprojektin myönteiset vaikutukset kohdistuivat työllistymiseen, asumiseen, harrastuksiin, ihmissuhteisiin, palveluiden piiriin pääsemiseen ja arjessa jaksamiseen. Myös uusia voimavaroja ja selviytymiskeinoja oli löytynyt. Päihke-projektin toimijoiden tarjoama konteksti ja ilmapiiri olivat tukeneet haastateltavien voimaantumista. Tutkimustuloksista selvisi myös että voimaantumiselle voidaan luoda edellytyksiä. Tekijät pohtivat, johtuuko haastateltavien sisäisen voimantunteen vahvistuminen pikemminkin raitistumisesta kuin Päihke-projektista. He päätyivät siihen tulokseen, että halu raittiiseen elämään ja sitoutuminen siihen ovat olleet alku voimaantumiselle, jota Päihke-projekti on osaltaan tukenut. Päihke-projektin toimipaikoissa on tutkimuksen mukaan ollut niitä edellytyksiä, jotka mahdollistavat voimaantumisen. Tutkimuksessa todettiin haastateltavien toivoneen enemmän yhteydenpitoa asiakkuuden alkuvaiheeseen, jolloin asiakkaalla ei välttämättä ole voimavaroja huolehtia kaikista mahdollisista asioista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin asiakkaan puolesta, vaan yhteistyössä asiakkaan kanssa häntä tukien. Myöhemmässä vaiheessa painopiste voisi olla yhä enemmän asiakkaan itsenäisen toiminnan ja päätöksenteon tukemisessa. Tässä vaiheessa asiakkaalla voi olla jo enemmän voimavaroja ja selviytymiskeinoja suoriutua arkipäivän asioista.

2 Oma työni on Keinot ovat monet - Jyväskylän seudun järjestöjen Päihdekuntoutusohjelman kehittämisprojektin eli Päihken arviointia. Tutkimustehtävänä oli selvittää Päihke-projektin vaikutusta sen ensimmäisenä toimintavuotena järjestöjen välisiin suhteisiin, järjestöjen näkemyksiin työnsä kohteesta ja yhteistyöhön. Tutkimuksessa on selvitetty edistymistä hankesuunnitelman yhteistoimintaan liittyvissä tavoitteissa tutkimusajankohtana. Tutkimuksen ensisijainen aineisto oli viiden projektityöntekijän ja hankkeen ohjausryhmän kuuden jäsenen haastattelut. Oheisaineistona on ollut projektista tutkimusajankohtana syntynyt kirjallinen materiaali (hankesuunnitelmat, muistiot ja raportit sekä projektipäiväkirjat). Tutkimuksen mukaan järjestöjen välinen yhteistyö on tiivistynyt hankkeen aikana ja se on saanut uusia muotoja. Konkreettisia esimerkkejä yhteistyöstä ovat hankkeen rakenteet, kuten kuntoutustyöryhmä ja ohjausryhmä. Näiden toimintamuotojen merkitys on kokemus niiden sisällöstä ja toimivuudesta. Yhdessä tehtyjen toimintojen ja hankkeeseen liittyvien rakenteiden lisäksi järjestöjen kahdenkeskinen yhteistyö on lisääntynyt ja saanut uusia muotoja. Tieto toisten toiminnan periaatteista ja arvomaailmasta lisääntyi. Näin kävi myös vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta toisten työn kunnioitukselle. Yhteistoiminnan tehostumiseen on hankkeen lisäksi vaikuttanut Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiön perustaminen. Toinen järjestöjä läheisempään yhteistyöhön vievä tekijä oli tutkimuksen mukaan yhteiskunnallinen kehitys. Lähinnä tässä on kyse päihdetyön rahoituksessa tapahtuneista muutoksista Projektin valmistelussa joissakin järjestöissä henkilöstön sitouttaminen hankkeeseen oli jäänyt puutteelliseksi. Henkilöstö oli kokenut tulleensa sivuutetuksi yhteishankkeen luomisessa ja tämä heijastui projektin ensimmäisen vuoden toimintaan. Toinen keskeinen hankkeen toteuttamiseen liittyvä ongelma oli puutteet ohjausryhmän, projektityöntekijöiden ja koordinaattorin välisessä keskustelussa ja samalla työssä. Projektityöntekijät kokivat tulleensa hankkeessa huonosti kuulluiksi. Ammatillisen ja kokemuksellisen päihdetyön liittoutuminen yhteiseen hankkeeseen luo tärkeän väylän purkaa vanhoja yhteistyön rasitteita, jotka voivat muodostua myös esteeksi yhteisten asiakkaiden kuntoutumisedellytyksille. Yhteistyöhankkeissa tulee kiinnittää huomiota hankkeen valmisteluvaiheeseen ja organisaatioiden sitouttamiseen tulevaan toimintaan. Projektien arvioinnin lisäksi tuota arviointia tulee raportoida ja levittää. Edelleen polkupyörä keksitään projektityössä turhan usein uudelleen. Lopuksi poimin ajatuksia koko hankkeesta ja tämän hetken tunnelmista. Päihke on siirtymässä uuteen vaiheeseen, uskoakseni ei unohtunut menneisyyteen. Siitä

3 pohjasta, jolta siirrytään, voi kiittää voimakkaasti hankkeessa mukana olleita projektityöntekijöitä, joista suurin osa on myös nyt paikalla. Tutkimukseni, jota kommentoin tässä vain hyvin lyhyesti, on antanut positiivisen kuvan yhteistyön kehittymisestä. Tutkimuksessa nousseita kriittisiä tuloksia olen poiminut edellä. Vuoropuhelun puutteellisuus hankkeen johdon ja toteuttajien välillä on korostunut ja loppuvaiheessa on kysytty myös kipakasti, onko Päihkeen perintö hukattu. Tuossa on tärkeä teema jatkon tutkimukselle. Itse en usko, että sitä on hukattu. Nyt merkittävän työn tehneiden projektityöntekijöiden panos on järjestöjen kyettävä siirtämään arjen käytännöksi olemassa oleviin rakenteisiin. Näin on osin myös jo tehty. Silloin tehdään sitä, josta hankkeen suunnitteluvaiheessa myös sovittiin.

4 Päihke-projektin päätösseminaari Suvanto Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä Laajennan puheenvuoroani käsittämään Päihkeestä tehtyjä tutkimuksia. Kommentoin aluksi Päihkeestä viime vuonna tehtyä Jeanette Aergarterin, Katja Puustisen ja Riikka - Liisa Toivasen lopputyöstä Kyllä mä olisin ihan ulkona, jos mulla ei ois näitä tukia alaotsikoltaan Asiakkaiden kokemuksia Päihke- projektista sekä voimaantumisesta sen aikana. Toinen teema on otsikon mukainen eli Päihke-projekti järjestöjen yhteistyön välineenä, jossa pohjana on tätä käsittelevä arviointi. Arviointia koskevat haastattelut ovat vuodelta Aika ja ehkä mietteet ovat muuttuneet, jonka johdosta nostan esille joitakin ajatusta lähinnä tältä vuodelta. Kyllä mä olisin ihan ulkona, jos mulla ei ois näitä tukia on hyvä kuvaus hankkeesta asiakkaiden näkökulmasta katsottuna. Siinä tuodaan esille asiakkaiden kannalta tärkeitä näkökulmia sekä näin annetaan palautetta, miten hankkeen loppuvaiheessa sen toimintaa olisi tullut suunnata. Työssä hankkeelle annettu palaute on rakentavaa ja näen sen näin toimivana. Päihke-projekti oli tutkimuksen mukaan tukenut haastateltavien raittiutta ja vaikuttanut kaikkien haastateltavien elämäntilanteeseen jollain tavalla. Päihkeprojektin myönteiset vaikutukset kohdistuivat työllistymiseen, asumiseen, harrastuksiin, ihmissuhteisiin, palveluiden piiriin pääsemiseen ja arjessa jaksamiseen. Myös uusia voimavaroja ja selviytymiskeinoja oli löytynyt. Päihke-projektin toimijoiden tarjoama konteksti ja ilmapiiri olivat tukeneet haastateltavien voimaantumista. Tutkimustuloksista selvisi myös että voimaantumiselle voidaan luoda edellytyksiä. Tekijät pohtivat, johtuuko haastateltavien sisäisen voimantunteen vahvistuminen pikemminkin raitistumisesta kuin Päihke-projektista. He päätyivät siihen tulokseen, että halu raittiiseen elämään ja sitoutuminen siihen ovat olleet alku voimaantumiselle, jota Päihke-projekti on osaltaan tukenut. Päihke-projektin toimipaikoissa on tutkimuksen mukaan ollut niitä edellytyksiä, jotka mahdollistavat voimaantumisen. Tutkimuksessa todettiin haastateltavien toivoneen enemmän yhteydenpitoa asiakkuuden alkuvaiheeseen, jolloin asiakkaalla ei välttämättä ole voimavaroja huolehtia kaikista mahdollisista asioista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asioita tehtäisiin asiakkaan puolesta, vaan yhteistyössä asiakkaan kanssa häntä tukien. Myöhemmässä vaiheessa painopiste voisi olla yhä enemmän asiakkaan itsenäisen toiminnan ja päätöksenteon tukemisessa. Tässä vaiheessa asiakkaalla voi olla jo enemmän voimavaroja ja selviytymiskeinoja suoriutua arkipäivän asioista.

5 Oma työni on Keinot ovat monet - Jyväskylän seudun järjestöjen Päihdekuntoutusohjelman kehittämisprojektin eli Päihken arviointia. Tutkimustehtävänä oli selvittää Päihke-projektin vaikutusta sen ensimmäisenä toimintavuotena järjestöjen välisiin suhteisiin, järjestöjen näkemyksiin työnsä kohteesta ja yhteistyöhön. Tutkimuksessa on selvitetty edistymistä hankesuunnitelman yhteistoimintaan liittyvissä tavoitteissa tutkimusajankohtana. Tutkimuksen ensisijainen aineisto oli viiden projektityöntekijän ja hankkeen ohjausryhmän kuuden jäsenen haastattelut. Oheisaineistona on ollut projektista tutkimusajankohtana syntynyt kirjallinen materiaali (hankesuunnitelmat, muistiot ja raportit sekä projektipäiväkirjat). Tutkimuksen mukaan järjestöjen välinen yhteistyö on tiivistynyt hankkeen aikana ja se on saanut uusia muotoja. Konkreettisia esimerkkejä yhteistyöstä ovat hankkeen rakenteet, kuten kuntoutustyöryhmä ja ohjausryhmä. Näiden toimintamuotojen merkitys on kokemus niiden sisällöstä ja toimivuudesta. Yhdessä tehtyjen toimintojen ja hankkeeseen liittyvien rakenteiden lisäksi järjestöjen kahdenkeskinen yhteistyö on lisääntynyt ja saanut uusia muotoja. Tieto toisten toiminnan periaatteista ja arvomaailmasta lisääntyi. Näin kävi myös vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta toisten työn kunnioitukselle. Yhteistoiminnan tehostumiseen on hankkeen lisäksi vaikuttanut Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiön perustaminen. Toinen järjestöjä läheisempään yhteistyöhön vievä tekijä oli tutkimuksen mukaan yhteiskunnallinen kehitys. Lähinnä tässä on kyse päihdetyön rahoituksessa tapahtuneista muutoksista Projektin valmistelussa joissakin järjestöissä henkilöstön sitouttaminen hankkeeseen oli jäänyt puutteelliseksi. Henkilöstö oli kokenut tulleensa sivuutetuksi yhteishankkeen luomisessa ja tämä heijastui projektin ensimmäisen vuoden toimintaan. Toinen keskeinen hankkeen toteuttamiseen liittyvä ongelma oli puutteet ohjausryhmän, projektityöntekijöiden ja koordinaattorin välisessä keskustelussa ja samalla työssä. Projektityöntekijät kokivat tulleensa hankkeessa huonosti kuulluiksi. Ammatillisen ja kokemuksellisen päihdetyön liittoutuminen yhteiseen hankkeeseen luo tärkeän väylän purkaa vanhoja yhteistyön rasitteita, jotka voivat muodostua myös esteeksi yhteisten asiakkaiden kuntoutumisedellytyksille. Yhteistyöhankkeissa tulee kiinnittää huomiota hankkeen valmisteluvaiheeseen ja organisaatioiden sitouttamiseen tulevaan toimintaan. Projektien arvioinnin lisäksi tuota arviointia tulee raportoida ja levittää. Edelleen polkupyörä keksitään projektityössä turhan usein uudelleen. Lopuksi poimin ajatuksia koko hankkeesta ja tämän hetken tunnelmista. Päihke on siirtymässä uuteen vaiheeseen, uskoakseni ei unohtunut menneisyyteen. Siitä

6 pohjasta, jolta siirrytään, voi kiittää voimakkaasti hankkeessa mukana olleita projektityöntekijöitä, joista suurin osa on myös nyt paikalla. Tutkimukseni, jota kommentoin tässä vain hyvin lyhyesti, on antanut positiivisen kuvan yhteistyön kehittymisestä. Tutkimuksessa nousseita kriittisiä tuloksia olen poiminut edellä. Vuoropuhelun puutteellisuus hankkeen johdon ja toteuttajien välillä on korostunut ja loppuvaiheessa on kysytty myös kipakasti, onko Päihkeen perintö hukattu. Tuossa on tärkeä teema jatkon tutkimukselle. Itse en usko, että sitä on hukattu. Nyt merkittävän työn tehneiden projektityöntekijöiden panos on järjestöjen kyettävä siirtämään arjen käytännöksi olemassa oleviin rakenteisiin. Näin on osin myös jo tehty. Silloin tehdään sitä, josta hankkeen suunnitteluvaiheessa myös sovittiin.

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Omaistyön perustehtävä

Omaistyön perustehtävä Omaistyön perustehtävä Valtakunnallinen omaistyö Hyvinvoiva omainen Alueellinen omaistyö Olen onnellinen, että tulin käyneeksi Prospect-kurssin! Se oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Tänään olen

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA

KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA KUUSAMON KAUPUNGIN PÄIVÄKOTIEN LASTENTAR- HANOPETTAJIEN AMMATILLISEN KASVUN KOKE- MUKSIA KASVATUSKUMPPANUUSKOULUTUKSESTA Jonna Kylli Terhi Manninen Oulun seudun ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustoja

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

OPISKELIJAPALAUTTEET

OPISKELIJAPALAUTTEET Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala Kirjallisen nimettömän palautteen antoi 19 opiskelijaa KYSYMYKSET KÄSITTELIVÄT SEURAAVIA TEEMOJA 1. Mielenterveystyön koulutuksen oppisisältöihin on liitetty aiempaa

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

Lataa Hyvä arki. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Hyvä arki Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Hyvä arki. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Hyvä arki Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Hyvä arki Lataa ISBN: 9789526707853 Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.29 Mb Kyllin hyvä tuettu elämä -projektin julkaisussa kuvataan asumisen ja toiminnan yksiköissä tehtyjä kehittämistöitä.

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen. Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto

Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen. Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto Teemahaastattelu Puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, lomakehaastattelun ja avoimen haastattelun

Lisätiedot

Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä

Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä Kokemuksen voimalla asiantuntijalta asiantuntijalle- seminaari. Kemi 23.9.2016 Rauni Räty, lehtori, Lapin AMK 1. Suunnittelu käynnistyi v 1996 YTYn eli sosiaali-

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

Koulutuspäivän tavoite

Koulutuspäivän tavoite Työnohjauksesta nousevia asioita Kohtaamisia terveydenhuollon arjessa 23.5.2017 Työhyvinvointiylihoitaja, työnohjaaja KSSHP Koulutuspäivän tavoite Herättää ajatuksia ihmisten kohtaamisesta Muuttaa kohtaamisen

Lisätiedot

Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke

Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke Luonto nuorten hyvinvoinnin ja aktivoimisen välineenä esimerkkinä Polku-hanke FT, tutkijatohtori Riikka Puhakka Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Tausta Luonto lisää hyvinvointia

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä

tuntee tiimin ja ryhmän syntyprosessin ymmärtää oman roolin merkityksen tiimi- ja ryhmätyössä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto PAKOLLISET TUTKINNON OSAT MONIAMMATILLINEN TYÖ Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika: TIIMI- JA RYHMÄTYÖTAIDOT kykenee työskentelemään tiimissä

Lisätiedot

Opinnäytteen edellytyksistä ammattikorkeakoulussa

Opinnäytteen edellytyksistä ammattikorkeakoulussa Opinnäytteen edellytyksistä ammattikorkeakoulussa Tuulikki Viitala Oulun seudun ammattikorkeakoulu AMMATILLINEN OPETTAJAKORKEAKOULU Opinnäytetyöt ja työelämä Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi Muistisairaus ja muuttuva parisuhde Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi-kurssi Lähelläsi-kurssi on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella puolisoista on todettu

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä Oulu ARI TERÄVÄ. Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua

Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä Oulu ARI TERÄVÄ. Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua Mielenterveys ja päihdetyön neuvottelupäivä 14.2.2014 - Oulu ARI TERÄVÄ Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua Verkottaja 2013-2016 keskeiset päämäärät Päihde- ja mielenterveystyön

Lisätiedot

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne www.kunnat.net/akusti Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne Sairaanhoitopiirien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5.2015 Minna Saario

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena Kokemuksia järjestöjen tutkimusyhteistyöstä (MIPA 2015-2018) Mielenterveysmessut 20.11.2018 Kulttuuritalo, Helsinki Jouni Tourunen

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2015. Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta

Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2015. Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta Miia Behm sosiologia Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2015 Työllistymisen esteet pitkäaikaistyöttömän näkökulmasta Mitä tarkasteltiin? Mitä tekijöitä pitkäaikaistyöttömät itse kokevat oman työllistymisensä

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely RYHMÄMENTOROINTI Jyväversitas-projektin esittely 19.12. PROJEKTISSA MUKANA: Minna Lapakko Marianne Peltola Anna Mäkelä Yhteistyössä: Student Life, Kielten laitos ja Työelämäpalvelut Haaveiletko työurasta,

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory. Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja Maakunnan aloittamisen tukemiseksi siirtymävaiheessa siirtyvät organisaatiot ottavat huomioon Väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) päätöksentekovalta

Lisätiedot

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ 13.9.2018 JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO YHTEISTYÖTÄ PSYKIATRISELLA OSASTOLLA OYSIN PSYKOOSILINJAN

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF Lapsiystävällinen kunta -malli Suomen UNICEF UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Lapsiystävällinen kunta varmistaa, että jokaisella lapsella on turvallinen

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

1. Mikä on suhteesi kuntoutukseen osallistuvaan kuntoutujaan?

1. Mikä on suhteesi kuntoutukseen osallistuvaan kuntoutujaan? 1 Hankkeeseen osallistuvan kuntoutujan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): Vastauspäivämäärä: / 2011 TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen

Lisätiedot

Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä. Suvi Lindén ja Marina Rinas

Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä. Suvi Lindén ja Marina Rinas Yhdessä kohti päämääriä kumppanuuden voima projektityössä Suvi Lindén ja Marina Rinas Tietoa hankkeesta Kesto 2 vuotta, 1.1.2018-31.12.2019 Vantaan kaupunki koordinoi, kumppaneina Hakunilan kansainvälinen

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry

Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry Saamelaiserityinen päihdetyö näkyväksi Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Sámisoster ry 1 Valtakunnallinen yhdistys - tarkoituksena valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa ja oikeuksia alkuperäiskansana

Lisätiedot

PALAVA-projektin vertaisarviointi

PALAVA-projektin vertaisarviointi PALAVA-projektin vertaisarviointi 1. Hanketoiminnan strategiset tavoitteet ja periaatteet Esimerkkejä tietolähteistä:- Strategiat - Hanketoiminnan suunnitelma/strategia - Toimintaohjeet - Pöytäkirjat ja

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009

Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009 Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy 3.12.2009 Osallisuus hyvä elinympäristö kestävä elämäntapa kestävä kehitys asukastoiminta

Lisätiedot

Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys. Arja Jolkkonen

Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys. Arja Jolkkonen Kommentteja Irmeli Penttilän ja Päivi Keinäsen tutkimukseen Toimeentulo, työttömyys ja terveys Arja Jolkkonen ECHP ECHP tuo rekisteripohjaisen pitkittäistutkimuksen rinnalle yksilöiden subjektiivisten

Lisätiedot

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori

toiminnaksi, Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori KTO puiteohjelmasta toiminnaksi, 2008-2015 Ilkka Vuori, LKT, professori (emeritus), KTO:n koordinaattori TULE-parlamentti parlamentti, Helsinki 4.12.2008 2008 Mieleen palauttamiseksi Tarve: tule-ongelmien

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA

LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA LASTEN JA NUORTEN HYVÄN KUNTOUTUSKÄYTÄNNÖN JA KUNTOUTUKSEN VERKOSTOJEN KEHITTÄMINEN SEINÄJOEN KAUPUNGIN ALUEELLA 11.10.2011 Jaana Ahola OSAHANKE VALTAKUNNALLISESSA PROJEKTISSA LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS

Lisätiedot

KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS

KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS 1 (5) KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS Aika Ma 23.5.2011 klo 13-15.30 Paikka Sovatek, Matarankatu 4, 2 krs, kokoustila 202 Osallistujat Hannu Koivisto Kari Lahti Maritta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Riitta Kinnunen Valtakunnalliset työpajapäivät 18.-19.4.2018, Jyväskylä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän

Lisätiedot

HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS

HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS PIPSA SALKOSALO 20.8.2015 HYVINVOINTIVASTUU JA SOTE-UUDISTUS 2000-luvun hyvinvointibuumi, mutta terveyserot kasvaneet Sote-uudistuksen nostaminen valtakunnan 1. hankkeeksi Kunnat uudessa tilanteessa: Miten

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Pentti Meklin (toim.)

Pentti Meklin (toim.) Pentti Meklin (toim.) 1. Millaisia päätöksiä ja toimenpiteitä kunnat ovat tehneet Paras-uudistuksen aikana tai mitä Kunnissa on tapahtunut? 2. Millaisia vaikutuksia kuntien toimenpiteillä ja tapahtumilla

Lisätiedot

VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen

VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen 9.5.2017 Toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen ja kehittämisasiantuntija Mari Juote Al VIVA! Voimaantumista vahvistava ohjaus Tavoitteena luoda

Lisätiedot

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö 28.9.2017 Suomen Pakolaisapu ry Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen

Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen Alkoholi- ja huumetutkijain seuran kokous 4.12.2008 Riikka Perälä Alkoholitutkimussäätiö/Sininauhaliitto

Lisätiedot

Opistojen IlmE -hanke

Opistojen IlmE -hanke Opistojen IlmE -hanke 2018 19 Hankkeessa mukana olevien opistojen opettajistolle ja suunnitteluhenkilöstölle lähetettiin syyskuussa alkukartoituskysely. Vastaajien työhistorian pituudessa kansalaisopistoissa

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana Mari Stycz & Jaakko Ikonen Seurantatiedon kerääminen kannattaa Järjestöissä vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn,

Lisätiedot

Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~

Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~ Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta. ~Victor Hugo~ MEIKÄLÄISTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ näkövammaisten nuorten kuntoutushanke 2011-2012 16 22-vuotialle Sokeille ja heikkonäköisille Kaksi ryhmää: HUS ja TAYS/TYKS

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE 1 Vastaajan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista kuntoutujan

Lisätiedot

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke Marja Vuorinen järjestöpäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Lisätiedot

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi.

Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. 19.1.2010 HANKEHAKU Keski Suomen liitto avaa kohdennetun hankehaun Keski Suomen sosiaali ja terveydenhuollon tulevan palvelurakenteen suunnittelemiseksi. Rahoitushakemukset on jätettävä viimeistään 5.2.2010

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Seinäjoen osahanke Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan ja Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),

Lisätiedot

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori OLEN HYVÄ NÄIN! NUORTEN TARINOITA ETSIVÄSTÄ NUORISOTYÖSTÄ JA TYÖPAJOILTA Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston koordinaattori Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön

Lisätiedot