Mäntsälän kunta 1 Tekniset palvelut toimiala Toimialajohtajan katsaus Teknisten palvelujen taloustilanne on elokuun talousraportin mukaan edennyt käyttötaloussuunnitelman ja talousarviomuutosten mukaisesti. Teknisten palvelujen ulkoiset toimintamenot olivat elokuun lopun tilanteen mukaisesti 10,12 milj. (toteutuma 59,13 %). Ulkoiset toimintatuotot olivat vastaavasti 0,68 milj. (toteutuma 39,15 %). Teknisten palvelujen sisäiset toimintamenot olivat elokuun lopun tilanteen mukaisesti 0,84 milj. (toteutuma 70,56 %). Sisäiset toimintatuotot olivat vastaavasti 14,15 milj. (toteutuma 66,76 %). Toimialan ulkoiset ja sisäiset menot olivat elokuun lopussa 10,96 M (60,1 %). Toimialan ulkoiset ja sisäiset tuotot olivat vastaavasti 14,85 M (64,7 %) Toimialan vastuulla on merkittävät koko kuntaa koskevat investointihankkeet. Investointeihin on varattu 18,9 M. Investointien toteutuma on 8,5 M (toteutuma 45 %) Teknisten palvelujen talouden toteutumat painottuvat talvikaudelle ja tämä on huomioitava käyttötalouden seurantaluvuissa. Vuoden talousarviossa ja 2017 2018 taloussuunnitelmassa on erityisesti huomioitu pitkän tähtäimen investointisuunnittelu ja ennalta ehkäisevä suunnittelu, jossa käyttäjähallintokunnilla on keskeinen rooli. Käyttäjähallintokuntien kanssa on pidetty käyttäjäpalavereita, joiden avulla voidaan parantaa ja kehittää toimitilapalvelujen toimintaa. Pitkäntähtäimen suunnittelu on päivitetty, ja suunnitelma toimii investointisuunnitelman pohjana tuleville vuosille. Mäntsälän kunnan investoinnit ovat liian suuret ja niihin tulisikin etsiä vaihtoehtoisia toteutustapoja yhteistyössä eri hallintokuntien ja kunnan johdon kanssa. Tekninen lautakunta on käsitellyt elokuussa vuoden 2017-2019 talousarvion ja suunnitelman. Vuoden aikana on käynnistetty tavoitteiden mukaisesti teknisten palveluiden kuntatekniikan toiminnan kehittäminen ja kiinteistönhoidon toiminnan suunnittelu. Molemmat kehittämishankkeet valmistuvat vuoden aikana. Toimiala on myös käynnistänyt toimintakäsikirjan laadinnan. Toimintakäsikirjan avulla kuvataan teknisten palvelujen toimintatapoja, tulevaisuuden tavoitteita ja visioita sekä sen johtamiskulttuuria. Toimintakäsikirjan tavoitteena on palveluiden parantaminen ja toiminnan kehittäminen suhteessa kuntalaisten ja asiakkaiden vaatimuksiin sekä toiminnan laatuun. Keskeisestä on myös tunnistaa asiakkuudet niin, että kuntalaisten ja eri hallintokuntien tarpeisiin pystytään suunnitelmallisesti reagoimaan. Toimintakäsikirjan laatimisessa huomioidaan olemassa oleva lainsäädäntö, kunnan omat ohjeet ja säännöt mm. hallintosääntö, toimintasääntö sekä talouteen liittyvät ohjeet. Toimintakäsikirjan valmistelua jatketaan vuoden 2017 aikana. Kunnanhallitus päätti syyskuussa, että Sälinkään koulu- ja päiväkotihanke keskeytetään. Lisäksi kunnanhallitus oikeutti teknisen toimialan käynnistämään uuden hankesuunnitelman laatimisen, jonka tavoitteena on merkittävä rakentamiskustannusten alentaminen. Sälinkään koulun ja päiväkodin hanke siirtyy vuosille 2017 2018. Riihenmäen koulun rakentaminen etenee aikataulun mukaisesti ja koulun käyttöönotto on elokuussa 2017. Koulun harjannostajaiset olivat syyskuussa. Hyökännummen koulun ja päiväkodin suunnittelutyö on käynnistetty ja hanke etenee aikataulun mukaisesti. Uuden Ehnroosin koulun hankesuunnitelma on valmistunut ja suunnitelma on hyväksytty teknisessä lautakunnassa. Hankkeen kilpailullinen neuvottelumenettely on käynnistetty. Tavoitteena on, että hankkeen sopimuspaperit olisi allekirjoitettu maaliskuussa 2017. Kotokartanon uuden palvelutalon tarveselvitystyö on käynnistetty. Tarveselvityksen tarkoituksena on selvittää ja arvioida hankkeeseen ryhtymisen edellytykset, mahdollisuudet ja kiireellisyys. Uuden palvelutalon tarpeen perusteena on Mäntsälän kunnassa lisääntyvä palveluasumistarve tulevaisuudessa. Nykyisessä Kotokartanon palvelutalossa on havaittu toiminnallisia sekä teknisiä puutteita, jotka aiheuttavat merkittäviä peruskorjaustarpeita.
2 Mäntsälän kunta Tilahankkeiden toteutusohjeet on otettu käyttöön. Ohjeiston tarkoituksena on kehittää ja yhtenäistää kunnan tilahankkeiden valmistelua, päätöksentekoa ja toteutusta. Päätöksentekijöille annetaan hankkeen eri vaiheiden aikana systemaattisesti mahdollisimman luotettavaa ja monipuolista tietoa hankkeen tarpeellisuudesta, vaihtoehtoisista ratkaisuista, kustannuksista ja rahoituksesta sekä käyttötalouteen vaikuttavista tekijöistä päätöksenteon pohjaksi. Kustannusten hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota hankkeen kaikissa vaiheissa. Toimitilapalvelut on ottanut käyttöön Tampuuri kiinteistönhoitojärjestelmän. Järjestelmän avulla hallitaan systemaattisemmin koko kiinteistön elinkaari ja kiinteistöihin liittyvät pitkäntähtäimen suunnitteluja kunnostamistyöt. Valtuusto on hyväksynyt jalankulku-, pyörätie- ja ulkoilureittiverkoston kehittämissuunnitelman. Mäntsälän kunnan jalankulku-, pyörätie- ja ulkoilureittiverkoston kehittämissuunnitelma on laadittu yhteistyössä maankäytön ja kaavoituksen kanssa. Kehittämissuunnitelman tavoitteena on ollut luoda Mäntsälään tavoitteellinen suunnitelma houkuttelevasta ja turvallisesta kävelyn, pyöräilyn ja ulkoilun reittien verkostosta. Kehittämissuunnitelmaa tullaan käyttämään lähtötietona ja päätöksenteon tukena maankäytön suunnittelussa, kunnallistekniikassa ja liikuntatoimessa. Mäntsälän kävelyn ja pyöräilyn edistämisen seurannan ja mittaamisen suunnitelma on valmistunut. Seurannalla saadaan tietoa, jonka perusteella on mahdollista seurata kävelyn ja pyöräilyn kulkumuotojen kasvua, suunniteltujen toimenpiteiden toteutumista sekä asettaa uusia konkreettisia tavoitteita kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle kunnassa. Tekniset palvelut on mukana SOTE palvelujen infrastruktuuriryhmän selvitystyössä. Infrastruktuuriryhmän vastuulla on suunnitella SOTE tukipalveluiden organisointi ja tukipalveluiden siirto uudelle organisaatiolle. Työryhmä on ottanut kantaa mitä tukipalveluja tuotetaan itse ja mitä tukipalveluja ostetaan. Työryhmän vastuulla on kiinteistöjen käyttöä ja investointeja koskevat linjaukset. Kapuli III aluerakennusurakka on vastaanotettu ja hanke valmistui elokuussa. Parhaillaan on käynnissä Kapulin alueen toisen vaiheen suunnittelutyö. Mäntsälän joen kunnostuksen esisuunnitelma valmistui marraskuussa 2014. Esisuunnitelman pohjalta laadittiin kunnostussuunnitelma sekä alueen maisemasuunnitelma. Mäntsälän joen kunnostamiseen haetaan vesilupaa ja varsinaiset kunnostustyöt pyritään aloittamaan kun vesilupa on saatu. Joukkoliikenteen palvelusuunnitelmat on laadittu yhteistyössä ELYn ja sivistyspalveluiden sekä perusturvapalveluiden kanssa. Palvelutasomäärittelyissä päämääränä on edetä kohti alueellisten kokonaisuuksien kilpailuttamista. Pyrkimyksenä on yhdistää mahdollisimman paljon ja järkevästi muita kuljetustarpeita avoimena joukkoliikenteenä. Palvelutasomäärittelyt on laadittu Itä-Uudenmaan ja Keski- Uudenmaan alueille. Palvelutasomäärittelyihin annetaan lausunnot syyskuuna aikana. Riihimäen seudun palvelutasomäärittely on valmistunut ja tekninen lautakunta on antanut suunnitelmaan lausunnon. Toimialan kehityskeskustelut on käynnistetty koko toimialalla ja jokaiselle henkilölle on annettu mahdollisuus osallistua kehityskeskusteluun esimiehen kanssa vuoden aikana. Toimialan johtamisja viestintäjärjestelmään kuuluvat säännölliset osastokokoukset, esimieskokoukset ja toimialan johtoryhmän kokoukset. Kokousten pääteemoina ovat hankkeiden ja toiminnan seuranta, henkilöstöasiat, henkilöstön hyvinvointi ja talous. Toimialan sairauspoissaolot olivat heinäkuun lopussa 821 sairauspäivää kun vuonna 2015 vastaava luku oli 1255 sairauspäivää. Toimialalle on laadittu vuodelle riskienarviointisuunnitelma. Vuoden 2017 riskienarviointisuunnitelma laadinta käynnistyy lokakuun aikana. Teknisten palvelujen henkilöstömäärä on erittäin vähäinen, kun huomioidaan, että toimialan suoritteet, budjetti ja hoidettavat tehtävät kasvavat väkiluvun kasvun suhteessa. Tekniset palvelut on esittänyt talousarviossa uusien henkilöiden palkkaamista. Hannu Seppälä tekninen johtaja
Mäntsälän kunta 3 Tekninen lautakunta Tili Tilinimi TP 2015 TA Muutettu TA Ks KsM Tot. 31.8. Tot. % Ennuste 31.12. TEKNISET PALVELUT 30 TOIMINTATUOTOT 20 585 269 22 915 705 22 915 705 22 915 705 22 915 705 14 835 631 64,7% 22 486 466 300 Myyntituotot 6 262 086 6 386 376 6 386 376 6 386 376 6 386 376 4 193 210 65,7% 6 347 729 321 Maksutuotot 2 565 3 200 3 200 3 200 3 200 1 260 39,4% 3 200 330 Tuet ja avustukset 82 818 55 000 55 000 55 000 55 000 37 307 67,8% 55 370 340 Muut toimintatuotot 14 179 740 16 471 129 16 471 129 16 471 129 16 471 129 10 603 854 64,4% 16 080 167 40 TOIMINTAKULUT -17 112 473-18 239 564-18 239 564-18 239 564-18 239 564-10 963 098 60,1% -18 132 683 400 Henkilöstökulut -4 230 882-4 653 232-4 653 232-4 653 232-4 653 232-3 098 902 66,6% -4 653 232 4000 Palkat ja palkkiot yhteensä -3 251 454-3 582 313-3 582 313-3 582 313-3 582 313-2 332 003 65,1% -3 582 313 4100 Henkilösivukulut -979 428-1 070 919-1 070 919-1 070 919-1 070 919-766 899 71,6% -1 070 919 430 Palvelujen ostot -6 060 281-6 144 485-6 144 485-6 405 685-6 405 685-3 378 469 52,7% -6 259 750 450 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 400 463-3 824 712-3 824 712-3 573 512-3 573 512-1 974 529 55,3% -3 567 712 470 Avustukset -156 783-163 000-163 000-163 000-163 000-81 132 49,8% -163 000 480 Muut toimintakulut -3 264 065-3 454 135-3 454 135-3 444 135-3 444 135-2 430 065 70,6% -3 488 989 5 TOIMINTAKATE 3 472 795 4 676 141 4 676 141 4 676 141 4 676 141 3 872 533 82,8% 4 353 783 Toimialan perusajatus Teknisten palvelujen tehtävänä on huolehtia kunnan toimitilojen ylläpidosta ja rakentamisesta, kuntatekniikan, talousmetsien, maan ja lumenkaatopaikoista, liikuntapaikkojen sekä puistojen ja yleisten alueiden rakentamisesta ja ylläpidosta sekä avoimesta joukkoliikenteestä. Lisäksi hoidetaan teknisen lautakunnan ja toimitusjaoston valmistelutehtävistä sekä huolehditaan toimialan talous-, hallintoja henkilöstöasioiden hoitamisesta. Teknisten palvelujen toiminta-ajatuksena on kehittää kuntaa tuottamalla yhdyskunta- ja tekniset palvelut kuntalaisille tehokkaasti, taloudellisesti ja tasapuolisesti huomioiden ympäristön laatu ja arvot. Keskitetyt palvelut Tili Tilinimi TP 2015 TA Muutettu TA Ks KsM Tot. 31.8. Tot. % Ennuste 31.12. 185500 KESKITETYT PALVELUT 30 TOIMINTATUOTOT 204 423 156 000 156 000 156 000 156 000 64 571 41,4% 156 623 300 Myyntituotot 660 2 491 623 321 Maksutuotot 330 Tuet ja avustukset 52 251 55 000 55 000 55 000 55 000 12 133 22,1% 55 000 340 Muut toimintatuotot 151 512 101 000 101 000 101 000 101 000 49 947 49,5% 101 000 40 TOIMINTAKULUT -1 281 144-1 547 663-1 547 663-1 547 663-1 547 663-909 254 58,8% -1 547 663 400 Henkilöstökulut -555 718-638 048-638 048-638 048-638 048-438 996 68,8% -638 048 4000 Palkat ja palkkiot yhteensä -429 142-483 260-483 260-483 260-483 260-316 408 65,5% -483 260 4100 Henkilösivukulut -126 576-154 788-154 788-154 788-154 788-122 588 79,2% -154 788 430 Palvelujen ostot -501 679-640 100-640 100-646 100-646 100-335 463 51,9% -646 100 450 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 640-6 900-6 900-10 900-10 900-9 864 90,5% -10 900 470 Avustukset -155 148-163 000-163 000-163 000-163 000-81 132 49,8% -163 000 480 Muut toimintakulut -58 958-99 615-99 615-89 615-89 615-43 799 48,9% -89 615 5 TOIMINTAKATE -1 076 721-1 391 663-1 391 663-1 391 663-1 391 663-844 684 60,7% -1 391 040 Mahdolliset poikkeamat ja toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi sekä tilinpäätösennuste Keskitettyjen palveluiden uuden yksikön koko vuoden kustannukset tulevat näkymään kokonaisvaltaisesti vasta tänä vuonna. Määrärahoja tasataan hallinto- ja talousyksikön ja suunnittelu- ja rakennuttamispalveluiden tulosyksikön kesken. Suunnittelu ja rakennuttamispalvelujen osalta ergonomiaa ja työturvallisuutta parannettu sekä hankittu työvälineitä. Luottamushenkilöille on hankittu turvallisuusvarusteita työmaakokouksia ja käyntejä varten. Budjetti on pääasiallisesti varattu hallinto- ja talousyksikköön. Hallinto- ja talouspalveluista näkyvät eläkkeelle jääneen kulut, mutta menot on budjetoitu suunnittelu- ja rakennuttamispalveluihin.
4 Mäntsälän kunta Suunnittelu- ja rakennuttamispalveluissa palveluiden ostoissa ICT-kulut ennakoitua suurempia. Budjetissa ei osattu huomioida vihersuunnitteluun käytettävän Cad-ohjelman versionvaihdon aiheuttamia kuluja. Muissa toimintakuluissa on jo puolen vuoden leasing-kulujen toteumat. Investointihankkeita on henkilöstöresursseihin suhteutettuna määrällisesti paljon, joka aiheuttaa haasteita niiden johtamisessa, valvonnassa ja organisoinnissa sekä aikataulussa pysymisessä. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilannekatsaus, jos erityistä raportoitavaa tai huomioitavaa Käyttötalousmuutokset Varaudutaan joukkoliikenteen yksikön siirtymiseen hallintopalvelujen toimialan alaisuuteen. Tällöin budjettiyksikkö määrärahoineen, tehtävineen ja vastuineen siirtyy kokonaisuudessaan. Siirron myötä toimintakulut vähenevät keskitetyissä palveluissa noin 374 000 ja toimintatuotot vähenevät yhteensä noin 55 000. Investointimuutokset Vuodelle 2017 odotettavissa olevat investointeja koskevat muutokset: Hyökännummen koulu; - vanhan osan öljylämmityksen muuttaminen maalämmöksi - uudisosan pellettilämmityksen muuttaminen maalämmöksi Riihenmäen koulu; erilaisia muutoksia vanhan koulun talotekniikkaan, joiden on oltava yhteensopivia uuden osan kanssa. Nämä toteutetaan elinkaarihankkeen yhteydessä. Uusittavia kohteita ovat: - info-tv:n peruskorjaaminen - lukitusmuutokset - paloilmoittimien uusiminen - kulunvalvonnan muutokset - rikosilmoittimien uusiminen (elinkaarensa loppupäässä) - turvavalojärjestelmän uusiminen (elinkaarensa loppupäässä) Sälinkään koulun ja päiväkodin hanke siirtyy vuodelle 2017-2018. Sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 31.12. ennuste Toimintakäsikirjan työn jatkaminen Valmis laadullinen toimintakäsikirja Toimintakäsikirjan laadintatyö on käynnistynyt Arkistonmuodostussuunnitelman suunnittelun aloittaminen AMS käynnistetty AMS:n suunnittelu aloitettu. Joukkoliikenteen palvelusuunnitelman laatiminen yhteistyössä ELYn ja sivistyspalveluiden ja perusturvapalveluiden kanssa (tavoite: vammaispoliittinen ohjelma ja ikäpoliittinen ohjelma) Palvelutasomäärittelyn selvitystyö on käynnistetty Palvelutasomäärittelyn selvitystyö on valmistunut Itä-Uudenmaan ja Keski-Uudenmaan seutujen osalta. Tekninen lautakunta antaa lausunnon syyskuussa. Riihimäen seudun selvitys on valmistunut ja lautakunta on antanut tähän lausunnon. Sopimushallinnan kehittäminen Selvitys eri sopimusmalleista mm. puitesopimusmallien hyödyntäminen Kiinteistönhoidon ja kuntatekniikan kehittämishankkeiden yhteydessä on selvitetty sopimushallintaa ja eri sopimusmuotoja. Uusia puitesopimuksia on otettu käyttöön. Talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet Säästöjen seuranta Toimiala on ottanut käyttöön talouden seurantajärjestelmän Kuntarin, jonka avulla säännöllisesti seurataan talouden toteutumista. Viestinnän kehittäminen Viestintäsuunnitelma käynnistetty
Mäntsälän kunta 5 Tyytyväiset asiakkaat Osav 1/16 - Suunnitelman laadintatyö on käynnistetty. Selvitetään eri viestintävälineiden hyödyntämistä (internet, twitter, facebook, karttapalautejärjestelmä). Karttapalautejärjestelmä on otettu käyttöön. Kuntatasolla on otettu käyttöön twitter sekä facebookin tiedottamista on vahvistettu. Parhaillaan ollaan laatimassa toimialan esitettä, jossa pääpainona ovat mm. mittavat rakennushankkeet sekä organisaation esittely. Joukkoliikenteen viestinnän ja mainosten määrää on kasvatettu. Asiakastyytyväisyyskyselyjen toteutuminen Reklamaatioiden määrä Asiakaspalautemäärä Asiakaspalaute kysely tullaan tekemään loppuvuonna. Asiakaspalaute kysely tullaan tekemään loppuvuonna. Karttapalautejärjestelmä on otettu käyttöön. Joukkoliikenteessä on tehty kattava käyttäjäkysely. Mäntsälän kuntalaiset antoivat 394 vastausta, joista 196 antoi lisäksi sanallisen palautteen. Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilöstö Hyväksytyn koulutussuunnitelman toteutuminen Kehityskeskustelut ja osaamiskartoitus Avoimuuden ja sisäisen viestinnän kehittäminen Henkilöstön eläköitymisen huomioiminen Kehityskeskustelut on käynnistetty. Kuntatekniikan ja kiinteistönhoidon henkilöstön osaamiskartoitustyö on käynnistetty kehittämishankkeiden yhteydessä. Laadittua koulutussuunnitelmaa seurataan säännöllisesti. Osastokokouksissa on käyty useita kertoja keskustelua teknisten teeseistä, työhyvinvointiin liittyvistä asioista, työkäyttäytymisestä ja työsuojeluasioista. Esimiespalaverissa on selvitetty työsuojeluasioita. Aluehallintovirasto on tehnyt tarkastuksia työyksiköihin. Työntekijällä on riittävästi tietoa ja mahdollisuus vaikuttaa omaan asemaansa palvelun tuotantotavan muuttuessa (henkilöstöstrategian linjaus) Avoin tiedottaminen, henkilöstön kuuleminen ja neuvottelut asioiden valmisteluvaiheesta alkaen läpi muutosprosessin Kehityskeskustelujen yhteydessä on annettu työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. Osastokokouksissa, esimieskokouksissa ja toimialan johtoryhmässä on tiedottaminen ollut avainasemassa. Osastokokouksissa käydään läpi säännöllisesti talousasiat, päätösasiat, henkilöstöasiat ja hankkeiden tilannekatsaukset. Kunnan palvelukseen saadaan kelpoisuusehdot täyttävä, osaava, ammattitaitoinen ja tulokselliseen toimintaan pystyvä henkilöstö Pysyviin palvelussuhteisiin palkataan vakinaista henkilöstöä Hakuvaiheessa on tarkistettu työn vaativuuden arvioinnit. Toimintakäsikirjassa tullaan kuvaamaan tarkemmin rekrytointiprosessia. Esimiehet kannustavat työyhteisöjään toimimaan kunnan vision ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti itse esimerkkiä osoittaen (henkilöstöstrategia) Säännölliset työpaikkakokoukset, kehityskeskustelut pääsääntöisesti kerran vuodessa, henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi kerran vuodessa Laaja työhyvinvointikysely kahden - kolmen vuoden välein, kysely esimiesten jaksamisesta ja kuormittumisesta Kehityskeskustelut on käynnistetty. Säännöllisiä osasto- ja työpaikkakokouksia on pidetty. Osastokokouksessa on käsitelty kuntastrategian uu- distamista. Henkilöstön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky tukee hyvää työilmapiiriä Riskienkartoitus, työkyvyn arviointi tarvittaessa, kehityskeskustelut pääsääntöisesti kerran vuodessa, sairauspoissaolojen säännöllinen seuranta, työterveyshuollon toimintasuunnitelmat Keskitetyissä palveluissa kehityskeskustelut on käyty, sairauspoissaoloja seurataan yksiköittäin ja sekä koko toimialan tasolla, riskienarviointi on täsmennetty riskienarviontisuunnitelmassa. Sopimusten hallinta (sopimuksen noudattaminen, voimassaolo, irtisanominen, optiovuodet)
6 Mäntsälän kunta Asianhallintajärjestelmässä olevien sopimusten tarkistus ja ajanmukaistaminen. Sopimusrekisteriä ja sopimusten laatimista koskevien ohjeiden selkeyttäminen. Tulosalueille ja tulosyksiköille tiedotettu sopimusten seurantavastuista ja raportoinnista Asianhallintajärjestelmään on luotu automaattista seurantaa. Toimialalle on laadittu tarjouspyyntöjen ja kilpailutuksen vuosikalenteri. Sopimusten vakuudet on tarkistettu. Sopimusten hallinnan periaatteet kuvataan myös toimintakäsikirjaan. Uusia puitesopimuksia on otettu käyttöön. Pienhankinnoissa on hyödynnetty HankintaSampo järjestelmää. Kuntatekniikan toiminnan kehittämissuunnitelma (pilottihanke) Selvitystyö valmis; koulutuskartoitus, osaamiskartoitus, kuntalaistyytyväisyys. Selvitystyö laaditaan yhteistyössä työn johdon ja työntekijöiden kanssa. Kuntatekniikan kehittämisen toimintasuunnitelma on valmistunut. Henkilöstö on ollut mukana selvitystyössä. Toimintasuunnitelmaa hyödynnetään talousarviossa sekä toimialan käyttösuunnitelmassa. Opaskarttapohjaisen palautejärjestelmän kehittäminen Järjestelmän käyttöönotto on aloitettu Opaskarttapohjainen palautejärjestelmä on valmistunut ja järjestelmä on kokeiluvaiheessa. Mäntsälän kävelyn ja pyöräilyn edistäminen seurannan ja mittaamisen ohjelma Seurattavien tavoitteiden määrittäminen Seurattavien mittareiden määrittäminen Seurantatiedon kerääminen Seurantamallin hyödyntäminen (seurannan jatkuvuus) Mäntsälän kävelyn ja pyöräilyn edistämisen seurannan ja mittaamisen suunnitelma on valmistunut. Seurannalla saadaan tietoa, jonka perusteella on mahdollista seurata kävelyn ja pyöräilyn kulkumuotojen kasvua, suunniteltujen toimenpiteiden toteutumista sekä asettaa uusia konkreettisia tavoitteita kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle kunnassa. Toimitilapalvelut Tili Tilinimi TP 2015 TA Muutettu TA Ks KsM Tot. 31.8. Tot. % Ennuste 31.12. 185520 TOIMITILAPALVELUT 30 TOIMINTATUOTOT 14 014 618 16 231 302 16 231 302 16 231 302 16 231 302 10 478 890 64,6% 15 843 640 300 Myyntituotot 24 778 4 852 730 321 Maksutuotot 330 Tuet ja avustukset 27 013 8 333 370 340 Muut toimintatuotot 13 962 827 16 231 302 16 231 302 16 231 302 16 231 302 10 465 705 64,5% 15 842 540 40 TOIMINTAKULUT -7 376 593-7 825 958-7 825 958-7 825 958-7 825 958-4 734 242 60,5% -7 720 957 400 Henkilöstökulut -837 511-910 542-910 542-910 542-910 542-668 529 73,4% -910 542 4000 Palkat ja palkkiot yhteensä -630 306-730 600-730 600-730 600-730 600-492 243 67,4% -730 600 4100 Henkilösivukulut -207 204-179 942-179 942-179 942-179 942-176 286 98,0% -179 942 430 Palvelujen ostot -2 016 711-2 124 525-2 124 525-2 414 725-2 414 725-1 176 277 48,7% -2 234 725 450 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 088 245-2 442 125-2 442 125-2 151 925-2 151 925-1 155 482 53,7% -2 181 925 470 Avustukset 480 Muut toimintakulut -2 434 125-2 348 766-2 348 766-2 348 766-2 348 766-1 733 954 73,8% -2 393 765 5 TOIMINTAKATE 6 638 025 8 405 344 8 405 344 8 405 344 8 405 344 5 744 648 68,3% 8 122 683 Mahdolliset poikkeamat ja toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi sekä tilinpäätösennuste Henkilöstökuluissa palkat ja palkkioissa työllistämispalkat ja erilliskorvaukset ovat toteutuneet jo noin 93 %. Lisäksi henkilösivukuluissa eläkekulut ovat toteutuneet jo 100,3 %, osuutta nostaa KuEL eläkemenoperusteinen kulu, jonka toteuma on 51 576.
Mäntsälän kunta 7 Palvelujen ostoissa vakuutusten vuosimaksut painottuvat alkuvuodelle ja niiden toteutuma on 100,95 %. Lisäksi palvelujen ostoissa alueiden rakentamis- ja kunnossapitopalvelut on toteutunut 72,79 %. Tänne on kirjattu aurauskustannukset. Aiempina vuosina aurauskustannukset on kirjattu siivous- ja puhtaanapitopalveluihin, joissa myös tämän vuoden budjettimääräraha aurausten osalta on. Siivous-ja puhtaanapitopalvelujen toteuma on 10,06 %. Vartiointipalvelut kustannukset on toteutunut 225 %, aiempina vuosina vartiointikustannukset kirjattu asiantuntijapalveluihin, missä myös määräraha varaus on tämän vuoden osalta. Asiantuntijapalvelujen toteama on 35,79 %. Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelujen kustannukset ovat jo nyt toteutuneet 150,46 %. Ehnroosin koulukeskuksen purkamiseen on budjetoitu tälle vuodelle palvelujen ostoihin kustannuksia 500 000 ja vakuutuskorvaus tuottoja muut toimintatuotot osioon yhteensä 500 000. Ehnroosin purkutyö on kilpailutettu ja urakkahinta on 349 000 eli kustannukset jäävät noin 120 000 pienemmäksi. Vakuutustuottojen osalta tuotot jäävät 200 000 pienemmäksi. Vakuutuskorvauksia kunta ei saa Aleksandran rakennuksen purkamisesta. Muissa toimintakuluissa maa- ja vesialueiden vuokrat on toteutunut 289,46 %, samoin leasing vuokrat on toteutunut jo 124,12 %. Rakennusten ja huoneistojen vuokrat ovat toteutuneet 76,95 %. Näihin muutoksiin vaikuttaa seuraavat tilamuutokset: 1. Sälinkään koululle on hankittu lisätilaksi Temporent Oy:ltä väistötiloja 1.8. alkaen, vuokrasopimus voimassa 30.6.2018 saakka. Vuositasolla väistötilojen kiinteistön kustannuksia on budjetoitu 82 000. Lisäksi Ehnroosin koulukeskuksen purkamisen johdosta on vuokratiloja tarvittu lisää kaluston ja tekniikan väliaikaiseen varastoimiseen. Kasvaneiden vuokrauskustannusten seurauksena tulee tulosalueella tehdä määrärahojen kohdentamista. 2. Cramon väistötiloja on vaihdettu parempikuntoisiin heinäkuussa. Alun perin nämä Cramon väistötilat hankittiin Ehnroosille vain ajalle 1.8.2013 31.5.2014. Väistötilat eivät ole olleet kuntonsa puolesta hyviä eivätkä energiataloudellisesti järkeviä. Sisäilmaongelmien takia vaihdettiin parakki B ryhmä jo keväällä Cramon toimesta. C ja D parakit vaihdettiin uudempiin ja koulu sai 15.8. alkaen käyttöönsä paremman kuntoiset rakennukset. Uusien rakennusten vaikutus vuokrakustannuksiin on 106 884, toisaalta saavutamme säästöjä energiakustannuksissa. 3. Kotokartanon käyttöaste syksyllä tippuu 48,57 %, kun kuntoutusyksikkö siirtyy terveyskeskukseen kotihoitopalvelun tiloihin. Kotihoitopalvelu siirtyy elokuun lopussa vuokrattaviin tiloihin Carrier-kiinteistöön. Tästä tulee lisäkustannuksia vuokrien osalta. Lisäksi kunnan oma tehostettu palveluasuminen loppuu syksyllä Kotokartanossa. Kiinteistöön jää käyttäjäksi terveyskeskuksen hoivaosasto. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilannekatsaus, jos erityistä raportoitavaa tai huomioitavaa Vähäinen henkilöstömäärä ja muutamat pitemmät sairauspoissaolot vaikeuttavat töiden tekemistä, kun ammattitaitoisia sijaisia ei ole ollut tarjolla. Tämä vähentää myös työntekijöiden työssä jaksamista. Sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 31.12. ennuste Energiansäästötoimenpiteet Eri lämmitystaparatkaisujen hyödyntäminen Energiakulutuksen alentuminen Kiinteistöjen eri lämmitysratkaisuja on haettu mm. Sääksjärven koulun, Anttilan päiväkodin, uuden Sälinkään koulun ja päiväkodin sekä uuden että vanhan puolen Hyökännummen koulun ja päiväkodin osalta. Tämän vuoden lämmitysmuodon muutokset vireillä. Kiinteistöhuollon toiminnallinen kehittäminen Alueelliset huoltopiirit Kiinteistöhoitajien ja sijaisten nimeäminen sekä mitoitus Työajan säästö (vähemmän siirtymisiä) ja sijaisuuksien väheneminen Henkilöstöhaastattelut on suoritettu. Kiinteistönhuollon toiminnan kehittämissuunnitelma on laadittu henkilöstön ja projektiryhmän voimin. Kehittämisohjelma vuosille 2017 2019 on tekeillä, mitoitusten tarkastukset ja aluejako tekeillä. Toimitilojen sopimusten läpikäynti ja ajantasaistaminen Tuottavuuden kasvu ja tehostaminen Osa sopimuksista on tarkistettu ja päivitetty. Energiakatselmukset
8 Mäntsälän kunta Katselmukset tehdään vähintään viidelle kiinteistölle Toteutunut. Vuonna energiakatselmuksia tehtiin yhdeksään kiinteistöön. Kilpailutuksen johdosta energiakatselmukset toteuttaa tänä vuonna ISS Proko Oy. Kohteet ovat lukio, Liljendalin halli, musiikkiopisto, Myllymäen koulu, Kirkonkylän koulu ja asuntola, Montessorin päiväkoti, Seurojentalo ja kansalaisopisto. Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt 50 % energiatukea energiakatselmusten tekemiseen. Strateginen päätös luovuttavista kiinteistöistä ja huoneistoista Kiinteistönhoidon tehostuminen Tänä vuonna on myyty Antintie 14, Nikinojan ent. koulun huoltorakennus, Mikkosenhaan osakehuoneisto, ent. Nummisten koulu. Selvitys tekeillä osan asuinkiinteistöjen ja huoneistojen siirtämisestä Mäntsälän vuokra-asunnot Oy:lle. Tilahankkeiden toteuttamisohjeen vienti käytäntöön Käyttäjäpalaverit, tiedottaminen Käyttäjäpalavereista osa on pidetty. Tiedottamista on tehostettu Mantran ja Tampuuri -käyttäjäjärjestelmän myötä. Pitkäntähtäimen suunnitelma kiinteistöjen kunnossapito- ja sisäilmakorjauksista Aikataulutettu suunnitelma Tampuuri kiinteistöhallintajärjestelmään on laadittu pitkäntähtäimen aikataulutettu korjaussuunnitelma ja toimenpiteitä on kohdistettu eri vuosille. Työ käynnissä edelleen. Ruoka- ja siivouspalvelut Tili Tilinimi TP 2015 TA Muutettu TA Ks KsM Tot. 31.8. Tot. % Ennuste 31.12. 185540 RUOKA-JA SIIVOUSPALVELUT 1 30 TOIMINTATUOTOT 5 678 964 6 236 003 6 236 003 6 236 003 6 236 003 4 139 063 66,4% 6 236 003 300 Myyntituotot 5 662 533 6 114 376 6 114 376 6 114 376 6 114 376 4 046 340 66,2% 6 114 376 321 Maksutuotot 330 Tuet ja avustukset 2 944 7 036 340 Muut toimintatuotot 13 487 121 627 121 627 121 627 121 627 85 688 70,5% 121 627 40 TOIMINTAKULUT -5 702 395-6 171 357-6 171 357-6 171 357-6 171 357-3 579 390 58,0% -6 171 357 400 Henkilöstökulut -1 942 323-2 198 935-2 198 935-2 198 935-2 198 935-1 341 189 61,0% -2 198 935 4000 Palkat ja palkkiot yhteensä -1 521 438-1 710 013-1 710 013-1 710 013-1 710 013-1 052 165 61,5% -1 710 013 4100 Henkilösivukulut -420 885-488 922-488 922-488 922-488 922-289 024 59,1% -488 922 430 Palvelujen ostot -2 551 237-2 568 925-2 568 925-2 568 925-2 568 925-1 410 814 54,9% -2 568 925 450 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -810 212-883 887-883 887-883 887-883 887-488 494 55,3% -883 887 470 Avustukset 480 Muut toimintakulut -398 622-519 609-519 609-519 609-519 609-338 894 65,2% -519 609 5 TOIMINTAKATE -23 431 64 646 64 646 64 646 64 646 559 673 865,7% 64 646 Mahdolliset poikkeamat ja toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi sekä tilinpäätösennuste Elokuun ennusteen mukaan talousarviossa pysytään. Terveyskeskuksen ruokailijamäärä vähenee loppuvuodesta. Vaikuttavana tekijänä on Kotokartanon osastoilta siirrettävät 40 henkilöä Iloisen mielen puisto -rakennukseen 1.9. alkaen. Perusturvalle pilotoidaan Menumat ateriapalvelujärjestelmää 30 henkilölle 9.5 31.12.. Tuotantotavan muuttuessa joudumme organisoimaan terveyskeskuksen töitä sekä sijoittamaan henkilökuntaa tällä hetkellä avoimena oleviin toimiin eri ruokapalveluyksiköissä. Kyseisiä muutoksia ei ole ollut tiedossa talousarviota laadittaessa. Siivouspalveluissa Jäähalli Oy:n siivoussopimus päättyi 31.3.. Määrärahat on varattu koko vuodelle. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilannekatsaus, jos erityistä raportoitavaa tai huomioitavaa Ruoka- ja siivouspalveluiden suuren henkilökuntamäärän (61 henk.) ja korkean ikärakenteen johdosta sairaspoissaolot ovat melko suuria, jotka enimmäkseen ovat erilaisista leikkausoperaatioista tai vakavista sairaustapauksista
Mäntsälän kunta 9 johtuvia. Kyseiset sairauslomat ovat usein viikkoja tai jopa kuukausia henkilöä kohden. Sijaisuudet pyritään järjestämään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin, mutta myös ulkopuolisia lomittajia tarvitaan. Laura- rekrytointijärjestelmään on kuluneen talven aikana tullut hyvin vähän ilmoittautuneita työnhakijoita. Ajoittain ulkopuolisten lomittajien saannissa on vaikeuksia, mikäli tarve on useammalle henkilölle yhtä aikaa. Siivouspalveluissa sijaisuuksia on hoidettu myös ostamalla palvelua siivousliikkeiltä. Sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 31.12. ennuste Jamix-ruokatuotantojärjestelmän perustietojen syöttö järjestelmään Jamix- ohjelman käyttöönotto Jamix- ruokatuotantojärjestelmä on otettu käyttöön vuoden alussa ja perustietojen syöttö järjestelmään on parhaillaan menossa. Hätä-ensiapukoulutuksen järjestäminen ruoka- ja siivouspalveluhenkilökunnalle Koulutuksen toteutuminen Hätä- ensiapukoulutus on pidetty syyskuussa. Sähköisten laskujen tiliöinnin opettaminen ruokapalveluhenkilökunnalle Uuden tiliöintitavan käyttöönotto Osalle ruokapalveluhenkilökunnasta laskujen tiliöinti on jo opetettu ja loppuosalle opetus tapahtuu loppuvuodesta. Keittiöverkkoselvitys Selvityksen toimenpide-ehdotusten käytäntöön vieminen Keittiöverkkoselvitys huomioidaan toimintoja suunniteltaessa. Toimintoja keskitetään ja esim. Mustanmäen päiväkodin keittiötoiminta on muuttunut valmistuskeittiöstä palvelukeittiöksi. Uusia yksiköitä suunniteltaessa pyritään keskittämään ruoanvalmistus suuriin tuotantokeittiöihin. Kuntatekniikka Tili Tilinimi TP 2015 TA Muutettu TA Ks KsM Tot. 31.8. Tot. % Ennuste 31.12. 185560 KUNNALLISTEKNIIKKA 1 30 TOIMINTATUOTOT 687 263 292 400 292 400 292 400 292 400 153 108 52,4% 250 200 300 Myyntituotot 574 114 272 000 272 000 272 000 272 000 139 528 51,3% 232 000 321 Maksutuotot 2 565 3 200 3 200 3 200 3 200 1 260 39,4% 3 200 330 Tuet ja avustukset 609 9 805 340 Muut toimintatuotot 109 975 17 200 17 200 17 200 17 200 2 514 14,6% 15 000 40 TOIMINTAKULUT -2 752 342-2 694 587-2 694 587-2 694 587-2 694 587-1 740 212 64,6% -2 692 707 400 Henkilöstökulut -895 330-905 707-905 707-905 707-905 707-650 188 71,8% -905 707 4000 Palkat ja palkkiot yhteensä -670 568-658 440-658 440-658 440-658 440-471 188 71,6% -658 440 4100 Henkilösivukulut -224 762-247 267-247 267-247 267-247 267-179 000 72,4% -247 267 430 Palvelujen ostot -990 654-810 935-810 935-775 935-775 935-455 915 58,8% -810 000 450 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -492 365-491 800-491 800-526 800-526 800-320 690 60,9% -491 000 470 Avustukset -1 635 480 Muut toimintakulut -372 358-486 145-486 145-486 145-486 145-313 419 64,5% -486 000 5 TOIMINTAKATE -2 065 079-2 402 187-2 402 187-2 402 187-2 402 187-1 587 104 66,1% -2 442 507 Mahdolliset poikkeamat ja toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi sekä tilinpäätösennuste Jäähallin hoito jäi Kuntatekniikalta pois huhtikuun alusta, mikä vaikuttaa loppuvuoden myyntituottoihin. Lisäksi jäähallin hoidosta edellisvuosina aiheutuneet ylityökulut ovat jääneet pois. Toisaalta keskusurheilukentällä aiheutetut vahingot (2 x hyppypatjat + jääkiekkokaukalon laitaelementit) nousevat rahallisesti noin 75 90 000 :on, mistä kustannuksista suuri osa on mahdollista saada takaisin.
10 Mäntsälän kunta Hulevesijärjestelmien ylläpito, kunnossapito ja rakentaminen siirtyvät vuoden aikana Mäntsälän Vesi Oy:ltä kokonaisuudessaan Mäntsälän kunnan teknisten palvelujen vastuulle. Vuoden talousarviossa ei ole huomioitu hulevesijärjestelmistä mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia, mitkä tosin jäänevät tänä vuonna pienehköiksi. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilannekatsaus, jos erityistä raportoitavaa tai huomioitavaa. Vähälumisesta ja routaisesta talvesta 2015 - johtuen asfalttipäällysteiden ja tiemerkintöjen kuluminen on ollut huomattavan voimakasta, mikä on aiheuttanut päällystekorjaustarpeen kasvua ja tiemerkintöjen uusimista. Vähälumisuudesta ja maarakentamisen vähäisyydestä johtuen maan- ja lumenkaatopaikkamaksuja kertyy arvioitua vähemmän. Sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 31.12. ennuste Katujen kuntokartoituksen loppuraportti valmistui 2014, mistä laaditaan hallittu ja suunnitelmallinen korjausaikataulu / työohjelma. Onnettomuuksien ja materiaalivahinkojen väheneminen. Kuntokartoituksen loppuraportin mukainen työohjelma on käynnistetty. Katuvalaistuksen energiasäästö / led-valaistuksen pilottikohteista on siirrytty katuvalaistuksen rakentamisessa uudiskohteissa led-valaistukseen. Katuvalojen energiankulutus vähenee edelleen. Energiankulutuksen pieneneminen talousarviolukujen tarkastelujen perusteella on toteutumassa. Liikenneturvallisuussuunnitelman ja kevytliikenneväylästön kehittäminen yhteistyössä maankäyttöpalveluiden ja muiden hallintokuntien kanssa. Liikenteen turvallisuuden paraneminen ja asiakastyytyväisyys Liikenneturvallisuussuunnitelman mukaisia toimenpiteitä suoritetaan vielä vuoden aikana. Leikkipuistot täyttävät aina turvastandardien vaatimukset. Onnettomuuksien ja vahinkojen vähäisyys. Turvastandardit on saatu käyttöön vuoden aikana. Joenrantapuistojen hyväksytty yleis- ja kunnostussuunnitelma. Hyväksytyt suunnitelmat. Joen kunnostussuunnitelma toteutuu suunnitellun aikataulun mukaisesti. Katu- ja viheraluerekisterin käyttö ja ajantasatietojen syöttö ohjelmaan Täsmälliset sekä luotettavat tunnusluvut ja ajantasaistieto. Katurekisteri on saatu pääosin toimintaan. Kuntatekniikan työntekijät hyödyntävät rekisteriä. Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelman jatkosuunnittelu. Kehittämissuunnitelman pohjalta laaditaan yksityiskohtaisempi suunnittelu. Uusia kevyen liikenteen väyliä on rakennettu ja rakennetaan kehittämissuunnitelman mukaisesti vuoden aikana.