Kunnanhallitus 3.1.2014 PL 22 27511 Eura Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Valtuusto hyväksyi vuoden 2014 talousarvion kokouksessaan 16.12.2013. Kunnanhallitus päätti panna valtuuston talousarviopäätöksen täytäntöön samana päivänä pitämässään kokouksessa. Yleisen täytäntöönpanopäätöksen lisäksi kunnanhallitus antaa hallintokunnille alla olevat talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Euroalueen edelleen jatkuva velkakriisi on vaikuttanut jo oleellisesti myös reaalitalouteen ja sitä kautta niin valtion kuin kuntienkin talouteen. Vaikka kuntien verotulot vuonna 2013 kasvoivatkin arvioitua enemmän, niin merkittävä osa kasvusta johtui verotilitysjärjestelmään tehdyistä muutoksista. Vuonna 2013 tilitettiin veroja, jotka aikaisemmin olisi tilitetty vasta alkaneena vuotena. Tästä johtuen verotulokertymä tuleen olemaan vuonna 2014 pienempi kuin vuonna 2013. Talousarviossa verotuloja arvioidaan kertyvän noin 650.000 euroa vähemmän kuin vuonna 2013. Myös valtionosuuskertymä tulee jäämään pienemmäksi kuin vuonna 2013. Alustavan laskelman mukaan kunnan valtionosuudet jäävät noin 468.000 euroa pienemmiksi kuin vuoden 2013 valtionosuudet ja noin 300.000 euroa pienemmiksi kuin vuoden 2014 talousarvion määräraha. Vuosi 2014 tulee siten olemaan Euran kuntataloudessa huomattavasti edellistä vuotta tiukempi. Vuoden 2013 tilinpäätös tulee olemaan positiviivinen arviolta 0,5 0,8 milj. euroa. Taseen ylijäämät on käytetty investointien rahoittamiseen, joten vuylijäämästä ei siten ole käytännön apua vuoden 2014 menojen katteena. Maksuvalmiuden varmistamiseksi joudutaan turvautumaan myös lyhytaikaiseen rahoitukseen. Talousarvio tehtiin tietoisesti alijäämäiseksi, kun tiedettiin että vuodelta 2013 tulee ylijäämäinen tilinpäätös. Kunnan talouden tilan huonontuminen oli nähtävissä jo vuonna 2010, joskin tilannetta parannettiin vuoden 2012 tuloveron korotuksella. Nyt vuoden
2012 veronkorotuksen vaikutus ei enää vaikuta ja kunta on tilanteessa, jolloin on tehtävä sellaisia ratkaisuja, joiden tuloksena käyttötalouden menokasvu saadaan keskimääräistä pienemmäksi ja investointeja vähennetään vuodesta 2016 alkaen merkittävästi. Lisäksi veroja joudutaan tilapäisesti korottamaan, jotta tasapainotila saavutetaan. Vuoden 2014 talousarviossa menokasvu näyttäisi tilinpäätösennusteen mukaan olevan 2,4 %. Tavoitteen toteutuminen edellyttää sitä, että kaikki tulosalueet pysyvät talousarviossaan ja tekevät tulosalueen sisällä sellaisia muutoksia, että mahdolliset menoylitykset voidaan kattaa muita menoja vähentämällä. Talousarvion suunnitelmavuosien eli vv. 2015-2016 menokasvuksi on arvioitu 3,4 4,1 %. Menokasvussa on otettu huomioon väestön ikääntyminen ja ikärakenteesta aiheutuva menopaine perusturvapalveluiden menoihin. Vuosien 2015 2016 menojen kasvua pitäisi pystyä toimintatapoja parantamalla vähentämään niin että pysyttäisiin vuoden 2014 tasolla eli enimmillään noin 2 %:ssa. Näilläkään ratkaisuilla ei päästä vielä ylijäämäisiin tilinpäätöksiin. Lisäksi vuonna 2015 voimaan tuleva valtionosuusjärjestelmä pienentää kunnan saamia valtionosuuksia portaittain yhteensä 1,5 milj. euroa. Vaikutus on vuonna 2015 0,6 milj. euroa, vuonna 2016 1,2 milj. euroa ja vuonna 2017 1,5 milj. euroa. Vuoden 2014 syksyllä arvioitava tulo ja kiinteistöveron korotusten vaikutus talouden tasapainottamisen yhtenä osatekijänä vuoden 2015 talousarvion valmistelussa. 2 Käyttösuunnitelmat Lautakunnat vahvistavat käyttösuunnitelmansa viimeistään vuoden 2014 helmikuun 28 päivään mennessä. Käyttösuunnitelmat on laadittava valtuuston vahvistamien tavoitteiden ja myönnettyjen määrärahojen pohjalta. Talousarvio on vahvistettu menojen ja tulojen osalta kirjanpidon tilikartan tulosaluetasolle ja tavoitteiden osalta vastuualuetasolle, joten käyttösuunnitelmassa on asetettava vastuualuetasoa alempien toimintayksiköiden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Käyttösuunnitelmissa vahvistetaan myös toimielinten alaisten viranhaltijoiden oikeudet ja taloudellinen vastuu myös hankinnoista, mikäli niitä ei ole jo 1.2.2013 voimaan tulleen hallintosääntöön perustuvissa delegointisäännöksissä määritelty.
Toimielin vahvistaa käyttösuunnitelmassaan vastuualueiden talousarvion brutto- ja nettomenot eli sitovuustason. Nettobudjetoitujen kustannuspaikkojen osalta vahvistetaan nettomeno. Käyttösuunnitelmia laadittaessa on otettava huomioon myös talousarvion ao. suunnitelmia koskevat määräykset. 3 Henkilöstö Talousarvion palkkasuunnitteluosaan on kirjattu vakinaisen henkilöstön määrä (nykyiset virat/toimet sekä uudet virat/toimet) sekä niitä vastaavat palkkamäärärahat. Uudet virat ja toimet perustetaan normaalissa järjestyksessä esittämällä ne ensin kunnanhallitukselle. Jokaisesta uudesta virasta/toimesta on esitettävä sekä toiminnallinen että taloudellinen perustelu ja tehtävän vaikutus toimintaan. Kunnan johtamisjärjestelmän osana kehityskeskustelujen käyttö jatkuu vuonna 2013 henkilöstöjaoston ohjeiden mukaan. Henkilöstöpolitiikkaa kehitetään henkilöstöohjelman mukaisesti. Tehtäväkuvaukset valmistellaan ja pidetään ajan tasalla hallintosäännön mukaisesti. Hankinnat Hankinnoissa on noudatettava hankintalakia sekä kunnanhallituksen (tammikuussa 2011) hyväksyttyjä hankintaohjeita. Pienten hankintojen eli kansallisen kynnysarvon alittavien hankintojen (tavara- ja palveluhankinnat 30.000 euroa, terveydenhuolto- sosiaalipalvelut 100.000 euroa ja rakennusurakat 150.000 euroa) tarjouspyynnöt on julkaistava muun tarjouspyyntömenettelyn lisäksi kunnan kotisivuilla. Parhaillaan on selvitettävänä voidaanko kotisivuja muuttaa siten, että paikalliset yritykset voivat rekisteröityä kunnan kotisivuilla rekisteriin, minkä perusteella uusista tarjouspyynnöistä lähtisi sähköpostiviesti automaattisesti yritykselle. Myös kunnan hankkimissa kuljetuksissa on noudatettava hankintaohjeita ja kilpailuttamista koskevia säännöksiä. Hankintayhteistyötä tehdään seutukunnan muiden kuntien kanssa sellaisten hankintojen osalta, joissa esim. määrällä on saavutettavissa halvempi yksikköhintataso. Myös Kuntahankinnat Oy:tä voidaan käyttää yhtenä hankintakanava kun se havaitaan tarkoituksenmukaiseksi. Yhtiön www sivut löytyvät osoitteesta www.kuntahankinnat.fi
4 Investointien suunnittelussa käytetään vuonna 2008 hyväksyttyä investointihankkeiden ohjetta Rakennushankkeiden tarveselvitys ja hankesuunnitelma. Vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät uudet investoinnit, jotka vähentävät käyttökustannuksia, on valmisteltava vuoden aikana siten, että ne voidaan aloittaa suunnitellussa aikataulussa. Mikäli hankkeeseen on saatavissa ARAN tms. korkotukilainaa tai avustusta, on asianomaisen hallintokunnan hyvissä ajoin selvitettävä rahoituksen saamismahdollisuudet ja hakemiseen liittyvät menettelytavat, jotta hankkeiden käynnistäminen ei siirry rahoituspäätöksen odottelun takia seuraavalle vuodelle. Vuodelta 2013 kesken jääneet investoinnit tehdään loppuun. Tarvittavat lisämäärärahat on esitettävä valtuustolle viimeistään kevään osavuosikatsauksen yhteydessä. Valtion vesihuoltotyönä tehtävät hankkeet voidaan käynnistää valtion ja niihin osallistuvien kuntien sopimalla tavalla ja ajoituksella. Niitä koskevat määrärahaesitykset on tehtävä valtuustolle tarvittaessa yksittäisinä esityksinä. Talouden seuranta, raportointi ja sisäinen valvonta Kunnanhallitukselle raportoidaan talouskatsauksen muodossa kuukausittain. Talouskatsauksessa esitetään tarpeellisessa laajuudessa myös konserniyhteisöjä koskevat tiedot. Talousarvio siirretään kirjanpito-ohjelmaan helmikuun alussa, minkä jälkeen se näkyy myös talouden seurantaraporteilla. Lautakunnille on kuukausittain raportoitava lautakunnan talouden toteutumisesta. Asiaa koskevassa valmistelutekstissä on esitettävä esittelijän lyhyt kommentti lautakunnan talouden ja henkilöstömenojen kehityksestä ja siitä mitä johtopäätöksiä taloustilanteen johdosta on tehtävä. Valtuustolle raportoidaan toiminnasta ja taloudesta 31.5 annettavalla osavuosikatsauksella, johon liitetään hallintokuntien toimialaraportit. Osavuosikatsaus käsitellään valtuuston kesäkuun kokouksessa. Vuoden 2014 talousarvion palkkamäärärahat ovat sitovia kustannuspaikkatasolle asti, joten niitä ei saa ylittää. Tulosalueet voivat siirtää menomäärärahoja tulosalueen sisällä lautakunnan päätöksellä. Käyttömenojen mahdolliset ylitykset on katettava sisäisin siirroin ja tarvittaessa valtuusto päättää tulosalueiden välisistä menosiirroista. Talousarvion toteutumista voidaan seurata jokaisesta kunnan hallintoverkossa olevasta työasemasta talousarvion toteutumaraporttiohjelman TANE:n kautta.
5 Talousarvion sitovuustaso Sen lisäksi käytettävissä on tietovarastoraportointiohjelma UDP, joka on TANEA monipuolisempi raportointiohjelma. Liittymän tähän ohjelmaan saa tietohallinnon kautta sitä pyytämällä. Esimiesten käytössä on myös AGS eli henkilöstöhallinnon raportointiohjelma, johon käyttäjätunnuksen ja salasanan saa myös tietohallinnon kautta. Johtoryhmän käytettävissä on UDP:n lisäosa eli Qlikview raportointiväline, joka näyttää talousarvion toteutumat graafeina ja laskee lisäksi koko vuotta koskevan menojen ja tulojen toteutumaennusteen. Kaikkien esimiesten velvollisuutena on seurata talousarvion toteutumista varmistaakseen sen avulla määrärahojen kulumisen ja riittävyyden. Investointeihin varatut määrärahat ovat projektikohtaisia eikä yhden projektin kustannusten alituksella voi kattaa toisen projektin menojen ylityksiä. Hallintokuntia pyydetään kiinnittämään huomiota kunnanhallituksen 31.1.2000 vahvistaman sisäisen valvonnan ja taloudenhoidon yleisohjeen noudattamiseen ja valmistautumaan siihen, että vuoden 2014 tilinpäätöksessä on raportoitava tulosalueittain sekä riskienhallinnasta että sisäiseen valvontaan liittyvistä toimenpiteistä. Talousarvion sitovuustasona on käyttötalouden osalta tulosaluetaso ja investointiosassa projektitaso. Kunnanhallitusta sitovat tuloslaskelman vuosikate 1,5 milj. euroa sekä rahoituslaskelmassa lainojen osalta 31.12.2014 talousarviolainojen kokonaissumma 25,0 milj. euroa. Palkkamenojen osalta sitovuustasona on kustannuspaikka. Tulosalueen sitoviin määrärahoihin ja tulosarvioihin sisältyvät sekä ulkoiset että sisäiset menot ja tulot ilman poistoja. Talousarviokirjassa sitovat toiminnalliset tavoitteet on eritelty ja erityisesti niiden toteutumista tullaan seuraamaan em. raporteissa. Talousarviokirjan perustelutekstit on tarkoitettu toimintaa ja taloutta ohjaaviksi. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeita tulee noudattaa soveltuvin osin myös kunnan konserniyhteisöissä, joita varten kunnanhallitus antaa erilliset konserniohjeet. Matti Lahtinen kunnanjohtaja Kari Rupponen talousjohtaja