Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan."

Transkriptio

1 MYNÄMÄEN KUNTA Kh Kh Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat säännökset ovat uuden kuntalain 110 :ssä, jos sa säädetään myös vuotta pitemmän aikavälin toiminnan ja talouden suunnit telusta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman kokouksessaan Tavoitteet Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Vuoden 2016 talousarviosta alkaen kunnan talousarvion rakennetta on muutettu siten, että toiminnalliset tavoitteet on paremmin johdettu kunnanvaltuuston hyväksymästä kuntastrategiasta. Lautakunnat ovat asettaneet tavoitteet niin, että ne on suoraan johdettu koko kunnan strategisista tavoitteista. Taloutta ja henkilöstöä koskevat tavoitteet on asetettu vain Yleishallinto tulosalueen kohdalle. Konsernitavoitteet on asetettu Yleishallinto tulosalueen kohdalle. Alijäämän kattamisvelvollisuus Uudessa kuntalaissa on tiukennettu alijäämän kattamisvelvollisuutta. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta. Vuoden 2015 taseeseen kertyy alijäämä noin euroa (ei ole lopullinen tilinpäätöstieto). Alijäämä on katettava vuonna 2017 alkavalla suunnitelmakaudella.

2 Kunnan taloudellisesta tilanteesta 2 Käyttösuunnitelma Mynämäen kunnan tulos on ollut alijäämäinen joka vuosi vuodesta 2011 alkaen. Vuosina alijäämä on kertynyt yhteensä 4,7 milj. euroa. Em. vuosiin sisältyy suurehkoja käyttöomaisuuden myyntivoittoja ja ilman niitä alijäämä olisi vielä suurempi. Vuoden 2015 tulos tulee olemaan noin 3,0 milj. euroa alijäämäinen (ei ole lopullinen tilinpäätöstieto). Taseessa ollut ylijäämä on nyt käytetty ja tase siis kääntyy alijäämäiseksi vuoden 2015 tilinpäätöksessä. Vuoden 2016 talousarvio on alijäämäinen. Suunnitelmavuosi 2017 on ylijäämäinen vesihuoltolaitoksen mahdollisesta yhtiöittämisestä johtuvan kertaluonteisen myyntivoiton vuoksi. Suunnitelmavuosi 2018 on taas alijäämäinen. Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion yhteydessä talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä (kohta 3.4.). Hallintokuntien tulee valmistella toimenpiteet päätöksen mukaisesti. Lautakuntien tulee kiinnittää erityistä huomiota menojen kasvun hillitsemiseen ja seurattava määrärahojen ja tuloarvioiden kehittymistä tässä ohjeessa annettavien ohjeiden mukaisesti. Hallintokuntien tulee aktiivisesti ja oma-aloitteisesti etsiä myös muita kuin em. toimenpiteitä, joilla kunnan talous saadaan tasapainotettua. Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on nouda tettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden valvonnan välineitä. Määrärahat, tuloarviot ja toiminnalliset tavoitteet on talousarviossa määritelty jäljempänä olevan sitovuustason mukaisesti. Lautakuntien tulee vuoden ensimmäisessä kokouksessaan laatia ja hyväksyä tulosyksikkö 1-tasolla talousarvion käyttösuunnitelmat. Sitä tarkemmat käyttösuunnitelmat hyväksyy tarvittaessa ao. johtava viranhaltija. Lautakuntien tulee antaa tulosyksiköille myös selkeät toiminnalliset tavoitteet. Toiminnallisten tavoitteiden toteutumista on seurattava samanaikaisesti määrärahojen seurannan yhteydessä. Kunnanhallituksella on oikeus siirtää ratkaistavakseen toimielimen tekemä käyttösuunnitelmapäätös. Käyttösuunnitelmasta ja sen mahdollisista myöhemmistä muutoksista tulee toi mittaa pöytäkirjanote myös kirjanpitoon. Käyttösuunnitelmaa vahvistettaessa tulee erityisesti huomioida se, että hyväksytyn talousarvion määrärahat on tarkoitettu koko vuoden toimin taa varten. Käyttösuunnitelmassa lautakunta kohdistaa määrärahat ja tuloarviot siten, että palvelut voidaan järjestää talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen ja tavoitteiden mukaisesti. Mahdolliset toiminnalliset muutokset tarvittavine laskelmineen on päätettävä selkeästi samassa yhteydessä.

3 3 Toiminnan muutoksista aiheutuva määrärahojen mahdollinen lisätarve tulee ensisijaisesti kattaa lautakunnan määrärahojen sisällä. Jos se ei ole mahdollista, toiminta tu lee sopeuttaa olemassa oleviin määrärahoihin. Lisämääräraha myönne tään vain erittäin poikkeuksellisissa ja hyvin perustelluissa tapauksissa. Mikäli lisämäärärahan tarve on todella välttämätön, tulee ao. toimielimen käsitellä asia välittömästi tarpeen ilmaannuttua. Kasvatus- ja sivistyslautakunnan on huomioitava käyttösuunnitelmassaan, että kunnanvaltuusto päätti talousarvion hyväksymisen yhteydessä, että kouluverkkoon ei tehdä muutoksia vuosina Kunnanvaltuusto ei tehnyt muutoksia vuosien määrärahoihin. Vuoden 2016 talousarviossa määrärahat on kasvatus- ja sivistyslautakunnan esittämän kouluverkkomuutoksen mukaiset. Lautakunnan esitys sisälsi kahden opettajan ja yhden koulunkäynnin ohjaajan tehtävän vähennyksen. Tunnusluvut, mittarit ja suoritteet Käyttösuunnitelmaa laadittaessa toimielimen on tarvittaessa tarkistettava toimintaansa kuvaavat suoritteet ja mittarit (nimikkeet ja yksikkökustannukset). Suoritteiden ja mittareiden on kuvattava ko. toimintaa ja niiden on oltava mitattavia. Käyttösuunnitelman laadinnan yhteydessä tulee esittää suoritteet ja mittarit myös siinä tapauksessa, ettei niitä aikaisemmin ole talousarvion yhteydessä esitetty. Yksikkökustannukset lasketaan bruttomenoista. Jokaisen toiminnan osalta on esitettävä muitakin mittareita kuin euroa/asukas. Käyttösuunnitelmaa koskevat kokousasiat vuodelle 2016 laaditaan Dynasty asiahallintaan numeron 1002 kohdalle. Ko kousasian otsikoinnissa tulee käyttää lautakunnan nimeä, esim. Käyttösuunni telma 2016/Kasvatus- ja sivistyslautakunta. Lautakuntien tulee toimittaa vahvistetut käyttösuunnitelmat tiedoksi kunnanhallitukselle viimeistään Talousarvion sitovuustaso Vuoden 2016 talousarvio on bruttositova tulosaluetasolla. Taloushallintoyksikkö ja Vesihuoltolaitos ovat taseyksikköinä nettositovia valtuustoon nähden. KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnanhallitus: keskusvaalilautakunta tarkastuslautakunta yleishallinto

4 taloushallintoyksikkö (taseyksikkö) perusturvakuntayhtymä Akseli erikoissairaanhoito ja ympäristöterveydenhuolto 4 Kasvatus- ja sivistyslautakunta: sivistystoimen hallinto varhaiskasvatus opetustoimi kulttuuri- ja vapaa-aika Tekninen lautakunta: teknisen toimen hallinto tilalaitos kunnallistekniikka vesihuoltolaitos (taseyksikkö) rakennusvalvonta ja ympäristötoimi TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat: verotulot valtionosuudet rahoitustuotot ja -kulut (netto) INVESTOINTIOSA Investointiosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat: kiinteä omaisuus nettomääräisenä talonrakennus (kohteittain yli euroa) infrastruktuuri irtain omaisuus nettomääräisenä RAHOITUSOSA Rahoitusosassa valtuustoon nähden sitova erä on lainakannan muutokset. Talousarvion toteutumisen seuranta ja raportointi sekä talousarvion mahdolliset muutokset Lautakunnat raportoivat kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle tilanteen ja tilanteen mukaisesti valtuuston asettamien määrärahojen ja tuloarvioi den toteutumisesta. Toiminnallisten tavoitteiden, mittarien ja suoritteiden määrien toteutuminen raportoidaan tilinpäätöksessä. Talousarvioon mahdollisesti tehtävistä muutoksista päättää kunnanvaltuusto sitovuustason mukaisesti. Talousarvion mahdolliset muutokset viedään kunnanvaltuuston käsittelyyn pääsääntöisesti osavuosiraporttien käsittelyn yhteydessä. Merkittävistä muutoksista esitetään myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin, mittareihin ja suoritteisiin. Hallintojohtaja antaa osavuosiraportoinnista tarkemmat ohjeet erikseen.

5 Lautakunnan tulee seurata talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden sekä toiminnallisten tavoitteiden toteu tumista kuukausittain ja ryhtyä tarvittaessa toiminnan ja talouden sopeuttamis toimiin. 5 Hallinto-osasto raportoi kunnanhallitukselle kuukausittain talousarvion toteutumisesta koko kunnan tuloslaskelman tasolla. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Investoinnit Henkilöstöasiat Kuntalain 115 :n mukaan tilinpäätöksessä/toimintakertomuksessa on esitettävä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kuntalain 123 :n mukaan tilintarkastajan on tarkastettava, onko kunnan ja kuntakonsernin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. Hallintokuntien on selvitettävä käyttösuunnitelmassa, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta to teutetaan. Sisäisellä valvonnalla ja riskienhallinnalla varmistetaan toiminnan lainmukaisuus, häiriöttömyys, tuloksellisuus ja tehokkuus sekä hy vän hallintotavan mukaiset menettelyt. Hallintosäännön 32 :ssä on säännös sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan rooleista ja tehtävistä. Kunnanhallitus on hyväksynyt sisäisen valvonnan ohjeet. Investointien toteuttamisesta, niiden määrärahoista sekä valtionavustusten ja mahdollisten muiden rahoitusosuuksien hakemisesta vastaa tekninen lautakunta ja tekninen johtaja. Kunnan kiinteistöjen korjaustarpeista on ilmoitettava tekniselle osastolle kiinteistöpäällikölle. Kehityskeskustelut Vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa esimiehet sopivat alaistensa kanssa talousarviovuoden tavoitteista henkilötasolla. Kehityskeskustelut on käytävä alkuvuoden aikana (annettu erillinen ohje). Virkojen ja toimien täyttäminen Kaikkien uusien virkojen ja toimien täyttämiseen tulee hakea kunnanhallituksen lupa. Kaikkien vapautuvien virkojen ja toimien täyttämiseen, määräaikaisten virkojen ja työsuhteiden jatkamiseen sekä yli 1 kuukauden mittaisiin sijaisuuksiin tulee hakea kunnanhallituksen lupa, ellei tehtäviä uudelleen järjestämällä ja toimin tatapoja muuttamalla tehtäviä voida hoitaa sisäisin järjestelyin.

6 Täyttölupamenettely ei koske opettajien virkojen täyttämistä. 6 Muuta huomioitavaa Kunnan talouden ja omaisuuden hoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota, sisäisen valvon nan ohjetta, laskutus- ja perintäohjetta sekä hallintosäännön määräyksiä. Hankinnoissa ja työsuorituksissa tulee noudattaa hankintalainsäädäntöä ja kunnan hankintaohjeita. Viranhaltijoille delegoidun päätösvallan osalta (mm. hankinnat ja henkilöstöasiat) on aina tehtävä kirjallinen viranhaltijapäätös. Päätökseen on liitettävä asianmukainen muutoksenhakuohje. Viranhaltijapäätökset on annettava tiedoksi asianosaisille. Viranhaltijapäätökset on pidettävä yleisesti nähtävillä päätöstä seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä. Päätösten oikaisuvaatimus-/valitusaika ei ala kulumaan ennen kuin tiedoksianto ja nähtävillä olo on toteutettu lainmukaisesti. Saatavien laskutus ja perintä on suoritettava tehokkaasti ja ajallaan. Laskutuksesta vastaavat osastot ja perinnästä taloushallintoyksikkö. Yhteenveto vuoden 2016 toimintaan liittyvän ar vioinnin ja raportoinnin aikataulusta on talousarviokirjassa (kohta 9.). Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 1002/2015. Talousarviokirja on myös kunnan www-sivuilla yläpalkin kohdassa Talous > Talousarviot ja tilinpäätökset. Lisätietoja saa hallintojohtaja Marja Kärkkäiseltä, puh

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE YLEISTÄ Talousarvio on tärkein yksittäinen kunnan talouden ja toiminnan ohjauksen väline. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen on tarkoitus antaa konkreettisia

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 1.10.2018 klo 8.30 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 19.12.2016 kello 17.00 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti, l

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00 Siilinjärven kunta Esityslista 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.02.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala Asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot