Peili Käyttäytymisprofiilimittarin toimivuus ja luotettavuus

Peili Käyttäytymisprofiilimittarin toimivuus ja luotettavuus (Huom. Gradun mittaria koskeva osuus on salainen, joten tästä versiosta puuttuvat kappaleet 8 ja 9) Anne Haajanen pro gradu tutkielma Kasvatustiede Kasvatustieteen laitos Helsingin yliopisto Kevät 2003

SISÄLLYS 1 Johdanto...4 2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat 6 3 Käyttäytymisprofiilin rakentamisen pohjana oleva piirreteoria ja Timothy Learyn teoria.... 8 3.1 Persoonallisuuden piirreteoria ja viisi suurta persoonallisuuden piirrettä 8 3.2 Eysenckin dimensionaalinen ersoonallisuusteoria... 12 3.3 Timothy Leary ja kahdeksan sosiaalista tyyliä.....13 3.4 Sosiaalisten suhtautumistapojen kehä..17 4 Käyttäytyminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa..19 4.1 Persoonallisuus.20 4.1.1 Persoonallisuuskäsitteen taustaa..20 4.1.2 Persoonallisuuden nykyiset määritelmät..22 4.1.3 Persoonalliset tyylit..23 4.2 Temperamentti ja käyttäytymistyylit.23 4.2.1 Temperamentti persoonallisuuden perustana...26 4.2.2 Neljän temperamentin ja käyttäytymistyylien yhdistyminen...27 5 Käyttäytymisprofiili....29 5.1 Peili Käyttäytymisprofiilin käyttäytymistyylit ja muita vastaavia käyttäytymistyylien kuvauksia 31 5.1.1 Edistävä tyyli..32 5.1.2 Määrätietoinen tyyli 33 5.1.3 Kannattava tyyli..33 5.1.4 Erittelevä tyyli.34 5.2 Joustavuus 35 2

6 Mittauksen luotettavuus ja sen estimoiminen.....38 6.1 Kriteerivaliditeetti ja ennustevaliditeetti...38 6.2 Käsitevaliditeetti eli rakennevaliditeetti... 40 6.3 Sisällön validiteetti 42 6.4 Reliabiliteetti.43 7 Aikaisempia tutkimuksia sosiaalisista tyyleistä, testeistä ja mittareista..45 8 Tutkimuksen kohderyhmä ja aineistot.53 9 Tulokset ja tuloksien tarkastelu... 57 9.1 Vastaajien taustatiedot...57 9.2 Käyttäytymisprofiilin ulottuvuudet....57 9.3 Mittauksen keskivirhe 66 9.4 Käyttäytymisprofiilin muodostuminen ja tutkimuksen kohderyhmän jakautuminen Käyttäytymisprofiilista muodostuviin käyttäytymistyyleihin. 67 9.5 Joustavuus..71 9.6 Arviointien yhdenmukaisuus. 72 9.7 Päätyylien ja joustavuuden ymmärrettävyyden ja luotettavuuden arviointi..74 9.7.1 Päätyylien ymmärrettävyyden arviointi......74 9.7.2 Oman käyttäytymistyylin kuvauksen luotettavuuden arviointi...75 9.7.3 Joustavuuden ymmärrettävyyden ja joustavuuden kuvauksen luotettavuuden arviointi 76 10 Pohdinta..78 Lähteet.....81 Liitteet.....88 3

1 Johdanto Sosiaalisissa verkostoissa toimiminen edellyttää, että ihmiset kehittävät jatkuvasti kykyjään ymmärtää toisia ihmisiä, heidän arvojaan, tarpeitaan, motiivejaan, tunteitaan ja käyttäytymistään (Silvennoinen 1999, 23). Tämä tutkimus keskittyy ihmisen käyttäytymiseen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja siinä muodostuviin ja havaittaviin erilaisiin käyttäytymistyyleihin. Käyttäytymistyylien tiedostaminen ja tunteminen helpottaa ihmisten toimimista sosiaalisissa verkostoissa ja jokapäiväisessä elämässä. Jo Hippokrates puhui erilaisista temperamenteista ja jakoi ihmiset neljään temperamenttityyppiin, joille hän antoi nimiksi melankolinen, flegmaattinen, koleerinen ja sangviininen. Melankolista temperamenttityyppiä kuvaa raskasmielisyys, sisäänpäinkääntyneisyys, pohdiskelevuus ja alistuvuus. Flegmaattista temperamenttityyppiä kuvaa rauhallisuus, hitaus ja välinpitämättömyys. Koleerinen temperamenttityyppi on kiivas, kuohahtelevainen ja voimakas. Sangviininen on puolestaan toiveikas, vilkas ja välitön tyyppi. (Eskola 1987, 15.) Suomessa klassiset temperamenttikäsitteet ovat olleet käytössä muun muassa Steiner-pedagogiikassa (Leskinen & Pulkkinen 1985, 50), johon liittyen Virkkunen (1988) kuvaa Hippokrateen temperamentteja yhdistellen luonteenpiirteitä ja fyysisiä ominaisuuksia. Tyyliteorioiden taustaan liittyvät tehokkaan johtamisen tutkimukset Yhdysvalloissa 1950-luvulla (Merrill & Reid 1999, 41). Käyttäytymistyylejä on kehitetty ja tutkittu 1950-luvulta lähtien (esim. Merrill & Reid 1999; Wheeless & Lashbrook 1987). Käyttäytymistyylit eli sosiaaliset tyylit on löydetty empiirisesti tutkimalla ja mittaamalla. Merrillin ja Reidin (1999, 82) mukaan sosiaaliset tyylit ja niiden olemassaolo hyväksytään tutkijoiden piirissä laajasti. Käyttäytymistyylien kuvausten ei ole tarkoitus kertoa kaikkea ihmisestä, vaan ne antavat tietoa eri tyyleistä sekä voivat lisätä erilaisuuden hyväksymistä ja kykyä toimia tehokkaasti erilaisten ihmisten kanssa. Ihmiset voivat olla koosteita useista eri tyyleistä ja toimia eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eri tavoilla. Tutkijoiden (esim. Merrill & Reid 1999, 39) mukaan ihmiset tuovat esiin pääsääntöisesti tietyntyyppisiä reaktiomalleja ja tietynlaista käyttäytymistä, sillä suuri osa käyttäytymisestä on sellaista, 4

joka on tullut tavaksi ja on suhteellisen helposti ennakoitavissa. Merrillin ja Reidin (1999, 60) mukaan mikään tyyleistä ei ole parempi kuin toinen, vaan jokaisessa tyylissä on omat hyvät ja heikot puolensa. Käyttäytymistyyli ei myöskään arvioi tai arvostele ihmisiä vaan se kuvailee yksilön havaittua käyttäytymistä. Ihmiset ovat sitoutuneita monenlaisiin toimintoihin, eivätkä aina näe tai tiedosta oman käyttäytymisensä eri malleja. Ihmisten jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita helpottaa, jos he saavat näkemyksen siitä, millaisena muut heidät näkevät. Usein ihmisille yksilö on sitä, mitä hän sanoo ja tekee, sillä useimmat ihmiset eivät tiedä yksilön motiiveja tai ajatuksia. Lisäksi on tutkittu, että 70-80 % siitä, mitä ihmiset uskovat toisista ihmisistä, perustuu ainoastaan siihen, mitä he näkevät eli sanattomaan viestintään (Merrill & Reid 1999, 3, 35). Tutkimukseni kohde Peili Käyttäytymisprofiili on kehitetty osoittamaan, millaisina muut näkevät toisen yksilön käyttäytymisen ja millaisia käyttäytymismalleja niistä muodostuu. Näitä malleja kutsutaan sosiaalisiksi tyyleiksi tai käyttäytymistyyleiksi. Oy Integro Finland Ab on käyttänyt koulutuksissaan Käyttäytymisprofiilimittaria vuodesta 1975. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia erityisesti kyseisen mittarin luotettavuus ja toimivuus sekä kehittää kyseistä mittaria näiden tulosten pohjalta. Tutkimus rakentuu kahden teorian avulla, jotka ovat tyylien sisällöt ja persoonallisuusteoriat sekä mittauksen luotettavuusteoria. Oy Integro Finland Ab on vuonna 1975 perustettu suomalainen asiantuntijaorganisaatio, joka palvelee liike-elämää ja muita organisaatioita ja yhteisöjä tarjoamalla työkaluja ja palveluja henkilöstön, työryhmien ja organisaatioiden kehittämiseen. Integron ydinosaamista ovat muun muassa erilaisuuden kuvaaminen ja johtaminen sekä luottamuksen rakentaminen. Integrolla on koko toiminta-aikansa ajan ollut käytössään erilaisia työkaluja, muun muassa Käyttäytymisprofiili ja OK-kaavio, joita Integro on viimeisen kolmen vuoden ajan voimakkaasti kehittänyt ja joille se on hakenut yhteisen tuotemerkin Peili. Työkaluja on koko Integron toiminta-ajan käsitelty liikesalaisuuksina, ja ne ovat olleet Integron koulutuspalvelujen ja liiketoiminnan perustuksia. Integron liiketoiminta tulee jatkossa rakentumaan entistä tiiviimmin Peili :n ympärille. Integron liiketoiminnan ja kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että myös jatkossa 5

Peili :n mittarit ja laskentakaavat pysyvät vain Integron tiedossa. Tutkimuksen tulos- ja mittariosa ovat kasvatustieteellisen tiedekunnan luvalla salaisia 20 vuotta tutkimuksen alusta lähtien. 2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat Peili on Oy Integro Finland Ab:n tuoteperhe ihmisten erilaisuuden kuvaamiseen ja vuorovaikutustaitojen ja yhteistyövalmiuksien kehittämiseen. Peili :in sisältyy sosiaalinen tyylikartoitus eli Käyttäytymisprofiili ja perusasenteita kuvaava OKkaavio. Peili :ä käytetään koulutuksen ja konsultoinnin työkaluna, ja sen tarkoituksena on muun muassa erilaisuuden kuvaaminen ja luottamuksen rakentaminen erilaisissa ympäristöissä. Peili :n avulla on mahdollista tarkastella käyttäytymisen eri elementtejä erilaisissa tilanteissa ja opetella käyttäytymistä, joka rakentaa luottamusta. Hyvät vuorovaikutustaidot ja luottamusta herättävä käyttäytyminen ovat tärkeitä esimerkiksi esimies-, asiakaspalvelu-, ja neuvottelutilanteissa, joissa on nopeasti pystyttävä löytämään yhteinen kieli ja avointa viestintää mahdollistava ilmapiiri vastapuolen kanssa. Lisäksi tiimityössä vuorovaikutuksen onnistuminen ja erilaisuuden hyväksyminen on keskeistä, sillä projektityössä jäsenet täytyy saada nopeasti toimivaksi tiimiksi. Tämä tutkimus sai alkunsa työskennellessäni Oy Integro Finland Ab:ssa, jolloin myös uteliaisuuteni heidän käyttämäänsä työkalua, Peili Käyttäytymisprofiilia, kohtaan heräsi. Erityisesti asiakkailta saatu positiivinen palaute Käyttäytymisprofiilista innosti tutkimaan sitä tarkemmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Peili Käyttäytymisprofiilimittarin toimivuutta ja luotettavuutta. Käyttäytymisprofiilimittarin validiteetin ja reliabiliteetin tutkimiseksi tarvitaan kaksi teoriaa, jotka ovat persoonallisuusteoriat ja käyttäytymistyylien sisältö sekä mittauksen luotettavuusteoria. Tutkimuksen luotettavuus määritellään käsitevaliditeetin ja sisällönvaliditeetin avulla, ja lisäksi tutkitaan mittauksen keskivirhettä. Toimivuudella tarkoitetaan kysymystä siitä, löytyykö Käyttäytymisprofiilista neljä peruskäyttäytymistyyliä. Reliabiliteetti puolestaan määritellään sisäisen yhtenäisyyden menetelmällä. Ne sopivat tutkimusasetelmaani parhaiten, sillä tutkimukseni hypoteesit ovat seuraavat: Peili 6

Käyttäytymisprofiilimittari on luotettava ja erottelukykyinen, sillä se on rakennettu Learyn (1957) ja (Ahlgrenin) tutkimusten perusteella. Lisäksi Käyttäytymisprofiilista voidaan muodostaa nelikenttä ja pystytään erottelemaan joustavuus ja neljä peruskäyttäytymistyyliä, jotka ovat (Ahlgrenin) tutkimuksen perusteella edistävä tyyli, määrätietoinen tyyli, kannattava tyyli ja erittelevä tyyli. Tutkimuksessa esitellään ensin Käyttäytymisprofiilimittarin rakentamisen pohjana olleet teoriat (luku 3). Tutkimuksen neljännessä luvussa esitellään Käyttäytymisprofiiliin liittyvät keskeiset käsitteet, jonka jälkeen esitellään Oy Integro Finland Ab:n käyttämä Käyttäytymisprofiili (luku 5). Luvussa 6 käsitellään mittauksen luotettavuutta ja sen estimointia. Ennen tutkimuksen tulososaa esitellään vielä Käyttäytymisprofiiliin liittyviä aikaisempia tutkimuksia, jotta voidaan kuvata sitä kenttää, johon tämä tutkimus sijoittuu (luku 7). 7

3 Käyttäytymisprofiilin rakentamisen pohjana oleva piirreteoria ja Timothy Learyn teoria 3.1 Persoonallisuuden piirreteoria ja viisi suurta persoonallisuuden piirrettä Tutkimukseni kohde Käyttäytymisprofiili ei kuvaa ihmisen persoonallisuutta, vaan se kuvaa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa havaittavaa käyttäytymistä. Sosiaalinen tyyli ei tarkoita samaa kuin persoonallisuus, sillä tyylit viittaavat näkyvään käyttäytymiseen (Merrill & Reid 1999, 54). Käyttäytymisprofiilin tausta liittyy kuitenkin piirreteorioihin ja persoonallisuuspsykologiaan. Piirreteoriat liittyvät persoonallisuuden rakenteen selvittämiseen, ja ne perustuvat usein faktorianalyysiin. Tilastollisen analyysin avulla kuvaukset ihmisistä ovat pelkistettävissä suhteellisen harvoiksi persoonallisuuden peruspiirteiksi. Piirreteorioiden käytännön anti on erityisesti testimenetelmien kehittämisessä. (Niemi, Nurmi & Vauras 1986, 31-32.) Myös tässä tutkimuksessa piirreteorioihin pohjautuvaa Käyttäytymisprofiilia on testattu faktorianalyysilla. Tutkimalla, miten vahvoina eri piirteet yksilöissä ilmenevät, kyetään kuvaamaan myös yksilöiden välisiä eroja. Yksilö on arvioitava mahdollisimman monella piirreulottuvuudella, jotta saavutettaisiin kokonaiskuva persoonallisuudesta. Tämän arvioinnin pohjalta voidaan laatia ns. persoonallisuusprofiileja, joiden avulla voi tarkastella yksilöiden välisiä persoonallisuuden eroja. (Niemi ym. 1986, 36.) Käyttäytymisprofiili eroaa tästä kuitenkin niin, että Käyttäytymisprofiili ei mittaa ihmisen persoonallisuutta, vaan ainoastaan ihmisen havaittavaa käyttäytymistä. Persoonallisuuden piirteet ovat Hirsjärven (1990, 145) mukaan suhteellisen vakioina pysyviä, ja niillä tarkoitetaan muuttujia, jotka kuvaavat yksilölle tyypillisiä käyttäytymismuotoja tai ominaisuuksia. Piirreteorioita on kritisoitu Eskolan (1987, 47) ja Niemen ym. (1986, 32) mukaan juuri siitä, että piirteistä puhumiseen liittyy tietty pysyvyys tilanteesta toiseen. Käyttäytyminen on kuitenkin usein tilannesidonnaista, jolloin mitään pysyvää piirrettä ei ilmene, vaan henkilö toimii yhdessä tilanteessa yhdellä tavalla ja toisessa tilanteessa toisella tavalla. Mischel (1999) on kritisoinut piirreajattelua, mutta myöntänyt, että vaikka ihminen ei yhtenä hetkenä toimisikaan eri 8

tilanteissa niin johdonmukaisesti kuin piirreteoriat edellyttävät, hän voi kuitenkin elämänsä eri kausina osoittaa merkittävää pysyvyyttä ja johdonmukaisuutta, jos tilanne toistuu samantyyppisenä. Pulkkisen (1998, 298-299) mukaan piirretutkimus on noussut persoonallisuuspsykologiassa vahvasti esiin viime vuosina siitä huolimatta, että piirteiden ja tyyppien tutkimusta on psykologiassa myös kritisoitu. Sodan tuottamilla mielenterveyden ongelmilla oli yhteys toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja erityisesti kliinisen psykologian voimakkaaseen kehittymiskauteen. Piirteitä pidettiin käyttökelpoisina psyykkisten häiriöiden luokittelussa. Tämä tutkimus tuotti useita vieläkin käytössä olevia itsearviointiin perustuvia testistöjä, joista yksi on luvun 7 yhteydessä esiteltävä Minnesota Multiphasic Personality Inventory eli MMPI. Piirreteorioiden juuret löytyvät ensimmäisistä yrityksistä kuvata yksilön persoonallisuutta. Tämä liittyy jo aiemmin johdannossa esiteltyyn Hippokrateen pyrkimykseen luokitella yksilöitä erilaisiin tyyppeihin ja hänen kuvaukseensa mielentilojen ja persoonallisuustyyppien välisestä yhteydestä. Piirreteorioita pidetään tieteellisempänä laajennuksena tyyppiopista. Tämä tarkoittaa sitä, että typologiat korvautuvat ajatuksella persoonallisuudesta suurena joukkona ominaisuuksia, jotka jokaisessa yksilössä ilmenevät joko heikommin tai voimakkaammin. (Niemi ym. 1986, 34-35.) Piirreteoriat kuvaavat persoonallisuuden rakennetta pysyvien persoonallisuuden ominaisuuksien tai piirteiden avulla. Viime vuosikymmeninä piirretutkimuksissa on useista kilpailevista teorioista löytynyt yhteisiä perusajatuksia. Tutkijoiden (esim. Hämäläinen, Pulkkinen, Allik & Pulver 1994, 1; Plutchik & Conte 1997, 1; Tuomisto 1998, 29) mukaan piirretutkijat ovat päässeet yhteisymmärrykseen viiden suuren persoonallisuuden faktorin ( The Big Five ) olemassaolosta. Seuraavaksi esiteltävät viisi suurta persoonallisuuden piirrettä edustavat 40 vuoden työn tuloksena saavutettua jonkinlaista yksimielisyyttä yksilöiden välisistä eroista ja persoonallisuuden rakenteesta. (Pulkkinen 1998, 298-299.) Peruspiirteet ovat bipolaarisia. Piirteen nimi kuvaa sen yhtä ääripäätä, ja toisessa ääripäässä samaa piirrettä on hyvin vähän. Tutkimusaineisto saadaan yleensä itsearviointilomakkeista. (John 1990.) Viittä persoonallisuuden faktoria kutsutaan ekstraversioksi (extroversion), sovinnollisuudeksi (agreeableness), tietoisuudeksi (conscientiousness), emotionaaliseksi tasapainoisuudeksi (emotional stability) ja 9

avoimuudeksi (openness to experience). Jotkut tutkijat käyttävät persoonallisuuden faktoreista avoimuuden tilalla nimiä kulttuuri (culture) tai älykkyys (intellect), emotionaalisen tasapainoisuuden tilalla neuroottisuutta (neuroticism) ja tietoisuuden tilalla käyttäytymisen kontrollia (behavioral control). (Plutchik & Conte 1997, 1.) John (1990, 80, 96) kutsuu piirteitä ekstraversioksi (surgency), sovinnollisuudeksi (agreeableness), tietoisuudeksi (conscientiousness), emotionaaliseksi tasapainoisuudeksi (emotional stability) tai neuroottisuudeksi (neuroticism) ja avoimuudeksi kokemuksille (openness to experience). Hän kuvaa jokaisen piirrejatkumon positiivista ja negatiivista päätä erilaisilla ominaisuuksilla. Ekstraversiolla (surgency) tarkoitetaan ulospäinsuuntautuneisuutta tai sisäänpäinsuuntautuneisuutta. Ekstraversion positiivista päätä hän kuvaa muun muassa sosiaalisuudella, itsevarmuudella, puheliaisuudella ja jännityksenhakuisuudella ja negatiivista päätä vaiteliaisuudella, ujoudella ja vetäytyvyydellä. (John 1990.) Tämä vastaa osittain Peili :n Käyttäytymisprofiilin hallitsevuusmukautuvuus-ulottuvuutta. Sovinnollisuuden (agreeableness) positiivista päätä John (1990) kuvaa muun muassa sympaattisuudella, ystävällisyydellä, lämminsydämisyydellä, auttavaisuudella ja luottavaisuudella. Sovinnollisuuden negatiivista päätä hän kuvaa ominaisuuksilla, jotka ovat kylmä, epäystävällinen, julma ja riitainen. Tietoisuuden (conscientiousness) positiivista päätä John (1990) puolestaan kuvaa järjestelmällisyydellä, suunnittelevuudella, tehokkuudella, luotettavuudella ja vastuullisuudella ja negatiivista päätä unohtelevaisuudella, epäluotettavuudella ja huolettomuudella. Neuroottisuuden (neuroticism) positiivista päätä John (1990) kuvaa tasapainoisuudella, rauhallisuudella ja tyytyväisyydellä ja neuroottisuuden negatiivista päätä jännittyneisyydellä, ahdistuneisuudella, hermostuneisuudella, ailahtelevaisuudella, loukkaantuvuudella ja pelokkuudella. Kokemuksille avoimuuden positiivista päätä hän kuvaa ominaisuuksilla, jotka ovat avarakatseinen, älykäs, looginen ja sivistynyt. Negatiivisen pään ominaisuuksia hän kuvaa puolestaan ominaisuuksilla, jotka ovat yksinkertainen, pinnallinen ja ahdaskatseinen. Viiden suuren piirteen teorian mukaan kuvattaessa persoonallisuutta tehdään lopulta eroja vain edellä mainittujen viiden ominaisuuden suhteen (John 1990, 96; ks. myös Helkama, Myllyniemi & Liebkind 1998, 348-349). 10

Puuttumatta tarkemmin piirteiden perustaan, mainittakoon, että siitä käydään vilkasta keskustelua. Monet tutkijat ovat Hämäläisen ym. (1994, 1) mukaan esittäneet piirteille biologista perustaa. Esimerkiksi Eysenckin ja Eysenckin (1983, 143) mielestä ekstraversio ja introversio liittyvät aivojen aktivaatiotason erilaisuuteen. Hämäläisen ym. (1994, 1) mukaan perinnölliset tai sosiaaliset tekijät persoonallisuuden muokkaajina eivät kuitenkaan selitä sitä, miksi dimensioiden lukumäärä on viisi. Heidän käsityksensä mukaan ihmisten tiedot geenien ja fysiologisten mekanismien ja käyttäytymisen välisistä syy-seuraussuhteista ovat vielä vähäisiä. Keskustelu piirteiden määrästä ja sisällöstä jatkuu heidän mukaansa edelleen. Piirreteorioiden näkyvimpiä edustajia ovat olleet muun muassa Gordon W. Allport, Raymond B. Cattell ja Hans J. Eysenck. Niemen ym. (1986, 31) mukaan Allportia voidaan pitää merkittävimpänä piirreteoreettisten käsitteiden ja näkemysten esittäjänä, mutta hänen empiirinen työnsä jäi vähäiseksi. Niemen ym. (1986, 31) käsityksen mukaan erityisesti Cattellin ja seuraavassa esiteltävän Eysenckin teoreettinen ja tutkimuksellinen panos on ollut merkittävä. Cattell on kerännyt suuren joukon persoonallisuutta koskevia arkikielen ilmauksia, joista on tiivistetty persoonallisuuden teoria matemaattisin menetelmin. Cattellin teoriaa on arvosteltu sen epäpsykologisuuden takia. (Niemi ym. 1986, 3.) Seuraavassa esittelen Eysenckin (1976) dimensionaalisen persoonallisuusteorian. Tutkimukseni kohde ei kuvaa persoonallisuutta, mutta Eysenckin teorialla on yhtymäkohtia tutkimuskohteeseeni, sillä hänen tutkimusaineistonsa mukaan ekstraversiointroversio-dimensio on persoonallisuustypologian peruslähtökohtia. Lisäksi ekstraversio-introversio-dimension tärkeys liittyen persoonallisuuden teoriaan ja tutkimukseen on tutkijoiden keskuudessa yleisesti hyväksytty. (Morris 1979, 5-6.) 11

3.2 Eysenckin dimensionaalinen persoonallisuusteoria Eysenck ja Eysenck (1983, 142) uskovat persoonallisuuteen liittyvän vankkoja, synnynnäisesti määrättyjä käyttäytymismalleja. Vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ne tuottavat havaitun käyttäytymisen. Eysenck (1976, 152) tarkoittaa persoonallisuuskäsitteellä yksilön sosiaalisesti tärkeitä ja relevantteja puolittain pysyviä käyttäytymispiirteitä. Hänen mukaansa persoonallisuuskäsitteeseen liittyy oleellisesti yksilöllisten erojen käsite. Yksilöllisiä eroja kuvaavista käsitteistä on laajalti hyväksytty piirteet ja tyypit. Eysenckin (1976, 152) mukaan yleisesti hyväksytään myös jonkinlainen hierarkkinen rakenne, jossa tyyppikäsitteet, esimerkiksi ekstraversio, perustuvat eri piirteitten kuten sosiaalisuuden, impulsiivisuuden, aktiivisuuden ja eloisuuden välillä havaittuihin korrelaatioihin. Piirteet puolestaan perustuvat hänen mukaansa eri oireiden välillä havaittuihin korrelaatioihin. Hän nimeää esimerkin seurallisuudeksi nimetystä piirteestä, joka perustuu siis havaintoihin, joiden mukaan seurallinen ihminen pitää kutsuista, hänellä on paljon ystäviä ja hän puhuu mielellään ihmisten kanssa. Tyypit ja piirteet eivät Eysenckin (1976, 152) käsityksen mukaan jakautumisensa perusteella eroa toisistaan. Seurallisuus on hänen mukaansa lähes normaalisti jakautunut. Useimmat ihmiset sijoittuvat lähelle keskiarvoa, ja harvat ovat äärimmäisen seurallisia tai äärimmäisen epäseurallisia. Tämä pätee myös ekstraversioon. Eysenckin (1976, 152) mukaan persoonallisuustutkimukset ovat päätyneet kahteen persoonallisuuden päädimensioon, joista toinen käsittelee ekstraversion ja introversion vastakkaisuutta ja toinen yksilöitten emootioitten pysyvyyttä ja vahvuutta tai heikkoutta ja vaihtelevuutta. Kuviossa 1 esitetään Eysenckin (1976) dimensiot suhteutettuna johdannossa esiteltyihin kreikkalaisten mainitsemiin neljään temperamenttiin eli luonnetyyppiin. Eysenckin mukaan (kuvio 1) melankolikot ja flegmaatikot ovat introvertteja ja koleerikot ja sangviinikot ekstravertteja. Melankolikot ja koleerikot ovat myös emotionaalisesti häilyviä, kun taas flegmaatikot ja sangviinikot ovat vakaita. Kuviossa 1 mainitut piirteet antavat Eysenckin (1976) mukaan kuvan ekstraverteille ja introverteille sekä häilyville ja vakaille tyypeille tyypillisistä käyttäytymismuodoista. Eysenck (1976, 154) kuitenkin painottaa, että äärimmäisyydet suuntaan tai toiseen ovat harvinaisia ja että useimmat ihmiset ovat jossain niiden välimailla. 12

Ahdistunut Jäykkä Maltillinen Pessimistinen Varautunut Epäsosiaalinen Hiljainen HÄILYVÄ Levoton Aggressiivinen Ailahteleva Impulsiivinen Optimistinen Aktiivinen Melankolinen Koleerinen INTROVERTTI EKSTRAVERTTI Passiivinen Huolellinen Mietteliäs Rauhallinen Hallittu Luotettava Tasainen Flegmaattinen Sangviininen Sosiaalinen Ulospäin suuntautunut Puhelias Eloisa Johtajantaito VAKAA KUVIO 1. Eysenckin persoonallisuuden päädimensiot suhteutettuna neljään temperamenttiin (mukaeltu Eysenckin 1976, 154 kuviosta). 3.3 Timothy Leary ja kahdeksan sosiaalista tyyliä Timothy Leary käynnisti tutkimuksen, joka johti muun muassa Käyttäytymisprofiilin kehittämiseen (Oy Integro Finland Ab). Learyn teoria perustuu laajaan tutkimusaineistoon ihmisistä, jotka hakivat apua erilaisiin psyykkisiin, fyysisiin tai psykosomaattisiin ongelmiin. Leary muodosti sosiaalisista piirteistä ympyränmallisen kuvion ja johti siitä sosiaalisen persoonallisuuden teorian. Hän keskittyi siihen käyttäytymisen osa-alueeseen, joka koskee ihmisten välistä vuorovaikutusta. (Helkama ym. 1998, 353.) 13

Learyn (1957, 15-16) käsityksen mukaan yksilön persoonallisuus sisältää monitasoisen mallin erilaisia ihmissuhdereaktioita. Sosiaalisissa tilanteissa ihmisten sosiaalinen ja emotionaalinen toiminta sekä käyttäytyminen tähtäävät tilanteen aiheuttaman ahdistuksen vähentämiseen ja itsetunnon säilyttämiseen. Learyn (1957, 403) mukaan ihmisille on lisäksi kehittynyt omat sosiaaliset sopeutumisja selviytymistyylit, joita on vaikea muuttaa. Tyyli vaikuttaa siihen, millaisiin tilanteisiin ihminen hakeutuu ja miten hän saa toiset ihmiset suhtautumaan itseensä. Tämä liittyy osittain Peili :n Käyttäytymisprofiilin käyttäytymistyyleihin. Tutkimuksessaan Leary (1957, 63-65) keräsi ihmisten väliseen käyttäytymiseen liittyviä sanoja ja muodosti niiden ja tutkimuksensa perusteella kaksi faktoria. Pystysuunnassa olevan faktorin päät hän nimesi dominoinniksi (dominance) ja alistumiseksi (submission). Vaakatasossa olevan faktorin päät hän nimesi vihamielisyydeksi (hostility) ja ystävällisyydeksi (affection). Näiden perusteella hän muodosti seuraavassa esiteltävät kahdeksan sosiaalista tyyliä, jotka ovat aggressiivinen tyyli, epäluuloinen tyyli, masokistinen tyyli, riippuva tyyli, sovinnainen tyyli, huolehtiva tyyli, johtajamainen tyyli ja narsistinen tyyli. Learyn (1957) muodostamien kahdeksan sosiaalisen tyylin kuvausten suomennoksissa on käytetty apuna Helkaman ym. (1998) suomennoksia. Aggressiivista tyyliä kuvaa hyökkäämällä sopeutuminen. Aggressiivisen tyylin edustajat ovat luonteeltaan kylmiä, rankaisevia ja sadistisia. He käyttävät usein negatiivisia ja vihamielisiä ilmaisuja. Tunne fyysisestä ylivoimaisuudesta on tärkeä mielihyvän lähde, ja hellyyttä vaativat tilanteet tekevät tämän tyylin henkilön epävarmaksi ja aiheuttavat uhatuksi tulemisen tunteita. He voivat olla muita painostavia ja herättävät helposti syyllisyyden tunteita muissa ihmisissä. Tämäntyyppiset ihmiset ovat Learyn mukaan valinneet tämäntyylisen käyttäytymisen huomattuaan sen olevan tehokkain ahdistuksen lievittäjä. He pitävät tätä tyyliä turvallisimpana tapana sopeutua, sillä he ovat oppineet, että vihamielisyys ja kovuus suojelevat heitä. Tämäntyyliset henkilöt voivat myös viihtyä hyvin keskenään ja etsiytyvät helposti epäluuloisen tyylin edustajien seuraan. (Leary 1957, 341-342, 344.) 14

Epäluuloista tyyliä kuvaa kapinoimalla sopeutuminen. Epäluuloisen tyylin edustajien suhdetta muihin ihmisiin kuvaa katkeruus, kyynisyys ja kielteisyys. He pitävät positiivisia tunteita uhkana, mutta kaipaavat hellyyttä. He vähentävät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyvää ahdistusta pitämällä välimatkaa toisiin ihmisiin. Tämä hellyyden kaipuun ja välimatkan pitämisen ristiriita turhauttaa ja masentaa tämäntyylisiä ihmisiä. He kohtaavat usein muiden ihmisten taholta vastustusta ja hyljeksintää. Heille sovinnaisuuksien ja itsestäänselvien oletusten ivaaminen ja uhmaaminen tuottavat mielihyvää. Tällä tyylillä voidaan ylläpitää tunnetta erillisyydestä ja ainutkertaisuudesta. (Leary 1957, 269-270.) Masokistista tyyliä kuvaa sopeutuminen itseä vähättelemällä (self-effacement). Masokistisen tyylin edustajia kuvaa vaatimattomuus, pidättyvyys ja itsehalveksunta. Masokistit ovat heikkoja, nöyriä ja alistuvia ja vähentävät näin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyvää ahdistusta. Tämäntyyliset ihmiset välttelevät voiman ja ylpeyden osoittamista ja käyttävät itsensä väheksymistä keinona puolustaa itseään. (Leary 1957, 282-284.) Riippuvaa tyyliä kuvaa tottelemalla sopeutuminen (docility). Riippuvan tyyliset ihmiset ihailevat toisia ihmisiä ja ovat arkoja, ystävällisiä ja luottavaisia. He ovat pelokkaita ja avuttomia kohdatessaan auktoriteetteja tai lujaluonteisia ihmisiä ja hakevat muilta ihmisiltä sympatiaa, tukea ja ohjausta. He vetoavat toisten ihmisten hoivaamistaipumukseen. Esimerkiksi lääkärin ja potilaan välinen suhde kuvaa riippuvaa tyyliä. (Leary 1957, 292-294.) Sovinnaista (overconventional) tyyliä kuvaa yhteistoiminnalla sopeutuminen. Tämäntyyliset ihmiset ovat ystävällisiä, ulospäinsuuntautuneita ja hyväksyviä. He nauttivat tilanteista, joissa on mahdollista luoda ystävällisiä positiivisia suhteita muihin ihmisiin. Arvot ja yhteistyö ovat heille tärkeitä, eivätkä sovinnaiset ihmiset helposti ilmaise eriäviä mielipiteitä. Ystävällisyys johtaa sovinnaisuuteen ja erilaisten näkökantojen välttelyyn. Perusteeton optimistisuus johtaa helposti naiviuteen. Sovinnaiset ihmiset ovat suosittuja, heistä pidetään ja heitä usein myös arvostetaan. Ulkoiset arvot ja toisten ihmisten miellyttäminen ja hyväksyntä ohjaavat heidän sosiaalista kanssakäymistään. (Leary 1957, 303-304.) Tämä vastaa Peili :n käyttäytymistyyleistä osittain kannattavaa tyyliä. 15

Huolehtivaa (hypernormal) tyyliä kuvaa vastuunkantamisella sopeutuminen. Huolehtivan tyyliset ihmiset ovat käytökseltään aktiivisia, järkeviä, menestyviä ja sympaattisia. He välttelevät näyttämästä heikkoutta ja epäsovinnaisuutta ja ovat usein itseensä luottavia, auttavaisia ja tukea antavia. Huolehtivan tyyliset ihmiset eivät tarpeen vaatiessakaan pysty ottamaan aggressiivista, passiivista tai katkeraa roolia. He haluavat ottaa vastuuta ja lupaavat usein ihmisille asioita, joita eivät pysty täyttämään. (Leary 1957, 315-316.) Johtajamaista (autocratic) tyyliä kuvaa vallankäytöllä sopeutuminen. Tällaiset ihmiset vähentävät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyvää ahdistusta vallalla, menestyksellä ja kunnianhimolla. He ovat energisiä ja omaavat auktoriteettia ja valtaa toisiin ihmisiin. He voivat ilmaista valtaansa esimerkiksi statuksella tai joko fyysisellä tai älyllisellä voimalla. Learyn mukaan esimerkiksi opettamisesta saatu tyydytys on suurelta osin valtaetuun perustuva tunne. (Leary 1957, 323-324.) Tämä vastaa Peili :n käyttäytymistyyleistä osittain määrätietoista tyyliä. Narsistista tyyliä kuvaa kilpailemalla sopeutuminen. Tämäntyylinen henkilö hyväksyy itsensä ja käyttäytyy voimakkaalla ja ylimielisellä tavalla. Hän on tyyliltään kilpailunhaluinen ja itsevarma sekä haluaa osoittaa oman paremmuutensa. Hän saa mielihyvää toisten ihmisten alemmuudentunteista. Ihminen, joka on tyyliltään narsistinen, voi joskus itsekeskeisyydellään hyljeksiä ja väheksyä muita. Hän pyrkii vähentämään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyvää ahdistusta vallalla ja itsekorostuksella. Narsistinen ihminen on itsenäinen ja välttelee riippuvuuden ja heikkouden tunteita. (Leary 1957, 332-334.) Myöhemmät tutkijat käyttivät Learyn johtopäätöksiä hyödykseen eri tavoin. Yksi sovellutus oli Blaken ja Moutonin (1973) kehittämä johtajuusristikko (Management Grid). Mittaamalla käyttäytymistä havainnoinnin avulla he kuvailivat henkilön johtamistyyliä henkilö/tehtävä-suuntautumisen mukaan. Heidän mielestään ihanteellinen johtaja olisi se, joka kykenisi täydellisesti asiaan perehtyneenä tasapainottamaan nuo kaksi tekijää. (Oy Integro Finland Ab; Blake & Mouton, 1973.) Seuraavassa kappaleessa esitellään Timothy Learyn teoriaan liittyvä sosiaalisten suhtautumistapojen kehä. 16

3.4 Sosiaalisten suhtautumistapojen kehä Kun jonkin muuttujajoukon yhteisvaihtelu selittyy lähes täysin kahden tekijän pohjalta, syntyy näiden muuttujien hajontakuviosta kehä, jota kutsutaan sirkumpleksiksi. Sosiaaliset suhtautumistavat muodostavat ilmiöalueen, jolla on saatu analyyseissa esiin kehäkuvioita. Sosiaalisten suhtautumistapojen kehällä tarkoitetaan ulottuvuuksien ystävällisyys-vihamielisyys ja dominointi-alistuminen virittämää tasoa. Kuvaustavan perusta on edellä mainitussa Timothy Learyn ja hänen työtovereiden kehittämässä interpersoonallisessa diagnostiikassa. (Myllyniemi 1982, 1, 7-9.) Myllyniemi (1997) on testannut sosiaalisten suhteiden kehää ja huomasi tutkimiensa termien muodostavan sirkumpleksin. Kuviossa 2 on esitelty Learyn (1957) kahdeksan sosiaalista tyyliä yhdistettynä Myllyniemen (1997) emotionaalisiin suuntautumisiin. Myllyniemi ja Leary nimeävät ulottuvuudet (ystävällisyys-vihamielisyys, dominointi-alistuminen) samoin. Kuviosta 2 voi havaita Myllyniemen nimeämät emotionaaliset suuntautumiset ja Learyn kursivoidut kahdeksan sosiaalista tyyliä. Leary (1957) kuvaa persoonallisuuden sosiaalista puolta ja osoittaa, kuinka persoonallisuutta voidaan kuvata vain muutamalla peruskäsitteellä. Leary ja hänen työtoverinsa ovat kehittäneet sosiaalisten suhteiden kehän (interpersonal circle), joka liittyy persoonallisuuteen ja ihmisen sosiaalisuuteen. Myllyniemen (1997, 271-272) mukaan sosiaalisten suhteiden kehä on pysynyt periaatteiltaan samana vuodesta 1950, vain muutamia tarkennuksia on tehty sen jälkeen. Sosiaalisten suhteiden kehää on tutkittu paljon, ja sitä pidetään toimivana mallina (Myllyniemi 1997, 272). Myllyniemi on esittänyt emootiopohjaisen tulkinnan sosiaalisten suhteiden kehästä. Hän olettaa, että kun sosiaalisten suhteiden kehä jaetaan osiin, joita kutsutaan ystävällisyydeksi-alistuvuudeksi, ystävällisyydeksi-hallitsevuudeksi, vihamielisyydeksialistuvuudeksi ja vihamielisyydeksi-hallitsevuudeksi, on sosiaalisten suhteiden kehä samalla jaettu emotionaalisesti homogeenisiin alueisiin. Näitä osia voisi Myllyniemen mukaan kutsua luottamukseksi, hoivaamiseksi, pelokkuudeksi ja aggressioksi. Tämän tulkinnan Myllyniemi sovittaa Learyn (1957) tulkintaan. Leary (1957) on jakanut sosiaalisten suhteiden kehän kahdeksaan osaan. Myllyniemi yhdistää Learyn (1957) jaon pohjalta edellä mainitut neljä eri aluetta. (Myllyniemi 1997, 272; ks. myös Helkama ym. 1998, 213-216.) 17

Myllyniemi (1997, 275-277) kuvaa emotionaalisista alueista luottamusta ja hoivaamista kiintymyksen ja sosiaalisten suhteiden tarpeilla sekä pelokkuutta ja aggressiota puolustautumisen tarpeella. Luottavainen etsii Myllyniemen (1997) mukaan kontakteja sekä kaipaa tukea ja hyväksyntää muilta ihmisiltä. Hoivaava puolestaan haluaa suojella, hoivata ja tukea muita ihmisiä. Pelokas välttelee haasteita, pakenee ja piiloutuu helposti, kun taas aggressiivinen haluaa voittaa ja ylittää vastoinkäymiset. Aggressiivinen yrittää esittää paljon parempaa kuin muut, jotta muut luovuttaisivat. Emotionaaliset suuntautumiset liittyvät sosiaalisuuteen, joka suuntaa ja vaikuttaa käyttäytymiseen (Helkama ym. 1998, 214). Sosiaalisen suuntautumisen tyyppejä ovat hallitseva, alistuva, ystävällinen ja vihamielinen. Niitä ohjaavat emotionaaliset orientaatiot. Emotionaalisia orientaatioita ovat luottamus, hoiva, pelokkuus ja aggressio. Ne ovat myös tapoja suhtautua toisiin ihmisiin. (Myllyniemi 1997, 290.) Seuraavassa luvussa esitellään Käyttäytymisprofiiliin liittyviä keskeisiä käsitteitä. KUVIO 2. Learyn (1957) kahdeksan sosiaalista tyyliä yhdistettynä Myllyniemen (1997) emotionaalisiin suuntautumisiin (mukaeltu Helkaman ym. 1998, 215, 354 kuvioista). 18

4 Käyttäytyminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa Ahon ja Laineen (2002, 154) mukaan käyttäytymistä ihmissuhteissa voidaan kuvata kehämäisenä prosessina. Yksilön ja muiden ihmisten käyttäytyminen vaikuttavat toinen toisiinsa. Vuorovaikutuksen laatuun vaikuttavat yksilön omat asenteet ja odotukset toisaalta itseensä nähden ja toisaalta niihin ihmisiin, joiden kanssa hän on kanssakäymisessä. Nämä puolestaan vaikuttavat hänen toiminta-aikeisiinsa. Asenteet, odotukset ja aikomukset ohjaavat yksilön tapaa käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan. Käyttäytymisen vuorovaikutus jatkuu näin kehämäisenä prosessina osapuolten vastatessa toisilleen asenteidensa ja arviointiensa mukaan. Tässä tutkimuksessa keskitytään ainoastaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa havaittavaan käyttäytymiseen, ei käyttäytymiseen vaikuttaviin asenteisiin, odotuksiin tai aikomuksiin. Yksilöt elävät sosiaalisessa kontekstissa ihmisten keskellä. Tapa, jolla ihmiset havaitsevat ja arvioivat toisia ihmisiä, vaikuttaa myös yksilön omaan toimintaan. Havaitseminen on aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, jota ohjaavat ihmisten kognitiiviset rakenteet, odotukset ja palaute muilta ihmisiltä. Sosiaaliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat ihmisten oletukset ja uskomukset toisistaan. Nämä uskomukset vaikuttavat puolestaan myös toisten ihmisten välittämän tiedon valintaan ja tulkintaan. (Rauste-von Wright & von Wright 1984, 107-108.) Helkaman ym. (1998) mukaan useisiin empiirisiin tutkimuksiin liittyen sosiaalisissa kontakteissa otetaan aina kantaa ihmisten välisiin valtasuhteisiin. Merkityksellistä on kanssakäymisen positiivinen tai negatiivinen tunnesävy. Usein mainitaan myös sosiaalisuuden kaksi ulottuvuutta, jotka ovat dominointi ja alistuminen (valta) sekä ystävällisyys ja vihamielisyys (solidaarisuus) (Helkama ym. 1998, 211). Käyttäytymisprofiilin hallitsevuutta voi pitää voimaan liittyvänä akselina. Helkaman ym. (1998, 212) mukaan sosiaaliset perusasenteet välittyvät pelkän sanattoman viestinnän keinoin, joten kyseessä voi olla emotionaalisesti säädelty sosiaalisuus, jolla on biologinen perusta. 19

Ihmisten persoonallisuuksien sosiaaliset puolet muodostuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (Helkama ym. 1998, 211). Käyttäytymisprofiilin käyttäytymistyylit kuvaavat ihmisen käyttäytymisen sitä osaa, joka tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja jonka muut ihmiset voivat havaita. Merrillin ja Reidin (1999, 10, 19) mukaan käyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, mitä ihmiset sanovat ja tekevät, ja sitä, miten he sanovat ja tekevät erilaisia asioita. He painottavat ihmisen yksilöllisyyden ohella sitä, kuinka ihmiset käyttäytyvät myös suhteellisen johdonmukaisella tavalla käyttäen opittuja tapoja. 4.1 Persoonallisuus Tutkimukseni kohde Käyttäytymisprofiili ei kuvaa persoonallisuutta vaan ihmisen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa havaittavaa käyttäytymistä (Merrill & Reid 1999, 54). Käyttäytymistyyleihin ja niiden taustaan liittyy kuitenkin keskeisesti käsite persoonallisuus, joten käsittelen sen seuraavassa lyhyesti. 4.1.1 Persoonallisuuskäsitteen taustaa Sanan persoonallisuus alkuperä on latinan kielen sanassa Persona, joka tarkoitti antiikin näyttelijöiden käyttämää naamiota. Sanaan liittyy siis ajatus piiloutumisesta sosiaalisten roolien suojaan. (Vuorinen 1995, 17.) Goffman kuvaa sosiaalista maailmaa teatterina, jossa läsnäolo toisten ihmisten havaintojen kohteena on näyttämöllä oloa. Hän kuvaa ihmisiä näyttelijöiksi, jotka esittävät osiaan maskien suojissa näyttämöllä ja riisuvat maskinsa lähtiessään näyttämöltä. (Goffman 1959.) Goffmanin teoriaa on tosin kritisoitu ja epäilty sitä, välittävätkö ihmiset tosiaan itsestään suurimman osan ajasta harhaanjohtavaa tietoa. Lisäksi näyttämön ja todellisen elämän välistä yhteyttä on kritisoitu. (Argyle 1988, 300.) Seuraavassa esitellään Allportin (1937) persoonallisuuden määritelmiä, joiden kuvaamisessa on käytetty Allportin alkuperäistä teosta ja Vuorisen (1995) suomennosta. Vuorisen (1995, 19) mukaan Allportin (1937) teos persoonallisuudesta on klassikko, ja useat tutkijat mainitsevat Allportin käsitellessään persoonallisuutta. Allportin (1937, 43-46) mukaan persoonallisuutta on määritelty monin eri tavoin, mutta sen psykologiset 20

määritelmät voi jakaa viiteen ryhmään. Kokoamamääritelmien mukaan persoonallisuus muodostuu erillisistä osatekijöistä. Persoonallisuus nähdään yksilölle tyypillisenä kokonaisuutena, joka on enemmän kuin osiensa summa. Toisen määritelmän mukaan jotkut teoriat tarkoittavat persoonallisuuskäsitteellä ihmisen kokonaisuutta koossa pitävää tekijää tai pyrkimystä. Tämän määritelmän mukaan ihmisellä on erilaisia ja usein ristiriitaisia toimintapyrkimyksiä ja niiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi heijastaa yksilön persoonallisuutta. Kolmas määritelmä nostaa puolestaan esille persoonallisuuden hierarkisuuden. Ihmismieli koostuu tämän määritelmän mukaan erilaisista kerroksista, joista ylemmät ohjaavat alempien toimintaa ja ylimpänä on yksilöä integroiva tekijä. Tässä määritelmässä ajatellaan yksilön erilaisia tavoitteita ja motiiveja, joilla on tietty järjestys tärkeytensä suhteen. Yleensä elämän keskeiset päämäärät hallitsevat ihmisen toimintaa, mutta joskus myös jokin lyhytjänteinen tavoite voi nousta tärkeimmäksi. Neljäs määritelmätyyppi korostaa yksilön keinoja hallita elämänsä ongelmia ja määrittelee persoonallisuuden niiden toimintojen kokonaisuudeksi, jotka kuvaavat yksilön tapaa sopeutua ympäristöönsä. Viidentenä määritelmätyyppinä Allport mainitsee differentiaalipsykologisen määritelmän, joka painottaa niitä persoonallisuudenpiirteitä, jotka erottelevat yksilöitä toisistaan. Käyttäytymisprofiilissa etsitään sekä tyylien välisiä eroja että samankaltaisuuksia, joten edellä mainituista persoonallisuuden määritelmistä tutkimukseni liittyy differentiaalipsykologiaan. Aiemmin (luvussa 3) esitellyt piirreteoriat liittyvät differentiaalipsykologian valtavirtaukseen, psykometriseen traditioon (Niemi ym. 1986, 35). Allport itse määrittelee persoonallisuuden niiden psykofyysisten järjestelmien dynaamiseksi kokonaisuudeksi, jotka määräävät yksilön ainutlaatuista sopeutumista ympäristöönsä (Allport 1937, 48). Pulkkisen (1998, 297) mukaan ihmisen persoonallisuuteen on monenlaisia näkökulmia ja persoonallisuustyyppiteorioita on useita. Näistä teoriasuuntauksista tutkimukseeni sopii parhaiten aiemmin (luvussa 3) esitellyt piirreteoriat. Tämä teoriasuuntaus sisältää Pulkkisen (1998, 298) mielestä ne persoonallisuuteen liittyvät tulkinnat, jotka painottavat persoonallisuuden rakenteen kuvausta pysyvien persoonallisuuden ominaisuuksien tai piirteiden avulla. 21

4.1.2 Persoonallisuuden nykyiset määritelmät Tutkijoiden (esim. Eskola 1987, 187; Pulkkinen 1998, 297) mukaan persoonallisuus on laaja ja monella eri tavalla määritelty käsite. Pulkkisen (1998, 297) mukaan tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mistä kaikista asioista persoonallisuus muodostuu, eli tulisiko siihen lukea kuuluvaksi vain ulkoinen käyttäytyminen vai kuuluvatko persoonallisuuteen myös asenteet, kyvyt, tunteet ja sielunelämän tiedostamattomat tapahtumat. Hirsjärven (1990, 145-146) mukaan persoonallisuudella tarkoitetaan yksilöllisten luonteenominaisuuksien ja käyttäytymismallien järjestelmää, joka saa jokaisen yksilön muistuttamaan kaikkia muita ihmisiä, joitakin muita ihmisiä eikä ketään muuta ihmistä. Persoonallisuus muodostuu hänen mukaansa keskenään suhteessa olevista voimista, jotka muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Näitä voimia kontrolloivat ja niihin vaikuttavat sekä fyysiset että psyykkiset prosessit. Lukuisten määritelmien tuomasta sekavuudesta ja päällekkäisyydestä huolimatta niistä on silti löydettävissä yhteisiä piirteitä. Yhteistä kaikille määritelmille on tutkijoiden (esim. Pulkkinen 1998, 297; Colman 1996, 599-601) mukaan se, että persoonallisuuden käsite viittaa ihmisen pysyviin ja tärkeisiin ominaisuuksiin. Kysymys siitä, ovatko persoonallisuuden ominaisuudet synnynnäisesti määräytyneitä vai ympäristötekijöiden muovaamia, on Pulkkisen (1998, 304) mielestä kiistanalainen. Geneettisten tekijöiden vaikutus on suurin siihen piirteeseen, jota nimitetään avoimuudeksi kokemuksille. Yhteinen ympäristö selittää persoonallisuudenpiirteistä vain 5-11 %. (Pulkkinen 1998, 305.) Tutkijoiden (esim. Vuorinen 1995, 19; Colman 1996, 601) mukaan nykyiset persoonallisuuden määritelmät korostavat erityisesti yksilön ominaisuuksien ja ympäristöön sopeutumisen vuorovaikutuksen merkitystä. Vuorisen (1995, 46-47) mielestä persoonallisuuden kehitykseen vaikuttaa perimän ja ympäristön lisäksi myös ihmisen psyyke. Hänen mukaansa perimä ja ympäristö pääsevät vaikuttamaan persoonallisuuteen vain sen vaikutuksen kautta, joka niillä on lapsen sisäisiin kokemuksiin. Psyykkinen kehitys etenee näin siis psyykkisten kokemusten mukaisesti. Vuorinen (1995, 20) määrittelee persoonallisuuden yksilön psyykkisten toimintojen ainutkertaiseksi kokonaisuudeksi, jota hallitsevana tekijänä on 22

yksilön minäkokemus eli kokemus itsestä ja suhde itseen ja jota ylläpitävänä tekijänä on yksilön pyrkimys säilyttää identiteettinsä eli säilyä itsenään. Nuttinin (1984, 58) mukaan persoonallisuus on yksilön ja ympäristön potentiaalisten ja todellisten vuorovaikutusten verkosto. Tämä määritelmä liittyy ihmisen taitoon muokata toimintaansa joustavasti erilaisiin tilanteisiin. Se vastaa Käyttäytymisprofiilin joustavuuskäsitettä. 4.1.3 Persoonalliset tyylit Persoonallisuuden piirteet aiheuttavat osan yksilöiden välisistä käyttäytymiseroista. Osa aiheutuu siitä, että ihmiset elävät erilaisissa elämäntilanteissa, ja siitä, että heidän suhtautumisensa elämään on erilaista. Nämä näkökohdat kuuluvat persoonallisen tyylin käsitteeseen, joka sisältää yksilölle tyypillisen tavan reagoida sosiaaliseen ympäristöön, tehdä havaintoja itsestään ja elämästään sekä käyttäytyä erilaisissa tilanteissa. Pulkkisen tutkimus osoitti aikuisten persoonallisissa tyyleissä esiintyvän eroja, jotka osittain juontuvat lapsuudesta. Pulkkisen mukaan aikuisten käyttäytymisessä on myös universaaleja piirteitä. Niiden perustana ovat temperamenttitekijät ja kulttuuriset odotukset, jotka ainakin länsimaissa ovat hyvin samankaltaisia. (Pulkkinen 1998, 308-309.) 4.2 Temperamentti ja käyttäytymistyylit Temperamentin tutkimus on jakautunut erilaisiin traditioihin, joista voidaan erotella kolme pääsuuntausta: ruumiinrakenteen ja luonteenpiirteiden välisten yhteyksien selvittäminen, hermojärjestelmän toiminnan ja käyttäytymisen välisten yhteyksien etsiminen ja käyttäytymisen tyyliominaisuuksien luokittelu (Leskinen & Pulkkinen 1985, 49). Tässä tutkimuksessa keskitytään viimeksi mainittuun suuntaukseen. Leskisen ja Pulkkisen (1985, 51) mukaan temperamenttidimensioiden etsiminen voi tapahtua faktorianalyysin avulla, ja sitä käytettiin myös tässä tutkimuksessa. 23

Psykologisessa kielenkäytössä temperamentti on monenlaisten temperamenttipiirteiden yläkäsite. Useimmissa temperamentin määritelmissä temperamenttiin liitetään affektiivisen toiminnan, kuten reagointiherkkyyden ja vireyden, kuvauksia. Se, missä määrin ne liitetään biologiseen perustaan, vaihtelee teoriasta toiseen. (Pulkkinen 1998, 299-300.) Thomas, Chess ja Birch (1969, 4) korostavat temperamentissa käyttäytymisen tyyliin liittyviä piirteitä, kuten joustavuutta, luonteenomaista tahtia tai nopeutta, ja mielialoja. Raja temperamentin ja persoonallisuuden välillä on häilyvä (Pulkkinen 1998, 300). Esimerkiksi edellä kappaleessa 3.2 esiteltyä Eysenckin (1976) persoonallisuusteoriaa voi Pulkkisen (1998, 300) mukaan nimittää myös temperamenttiteoriaksi. Eskolan (1987, 12-13) mukaan temperamentin määritelmä on lähellä persoonallisuuden määritelmää, mutta eroaa siitä kuitenkin hieman. Sana temperamentti tulee latinasta ja tarkoittaa sitä yksilön toimintojen ja tunnereaktioiden puolta, jota voi kuvata esimerkiksi adjektiiveilla nopeus, herkkyys, voima ja jähmeys. Tällä viitataan niiden tietynlaiseen ulkoiseen tyyliin. Myös Hirsjärvi (1990, 186) määrittelee temperamentin yksilön tunne-elämän peruslaaduksi, sen herkkyydeksi ja mielialojen vaihtuvuudeksi. Temperamentti liittyy näiltä osin tutkimukseeni. Eskolan (1987, 12-13) mukaan temperamentin käsitteeseen kuuluu myös käsitys tyylipiirteiden perussyistä. Keltikangas-Järvisen (2000, 71) mielestä ihmisen suhtautuminen uuteen tilanteeseen tai uusiin ihmisiin on perinnöllisen temperamentin määräämää. Temperamentti tarkoittaa hänen mukaansa ihmisten välisiä synnynnäisiä, tilanteesta ja ajasta riippumattomia pysyviä eroja käyttäytymisessä ja reaktioissa. Temperamentti viittaa yksilöllisyyteen, eroihin tavassa, jolla ihmiset käyttäytyvät ja toimivat. Myös Lyytinen, Eklund ja Laakso (1998, 52) pitävät temperamenttia persoonallisuuden pysyvänä osana. Temperamentti ei kerro Keltikangas-Järvisen (2000, 71) mukaan, mitä ihminen tekee eikä miksi hän tekee, vaan sen, miten hän tekee, siis käyttäytymistyylin. Temperamentti näkyy ihmisestä ulospäin, joten ihmiset puhuvat usein temperamenttipiirteistä muita ihmisiä kuvatessaan. Lisäksi Pulkkisen (1984, 201) tutkimuksen mukaan ihmisten käyttäytymistyylit ovat sidoksissa luonteenpiirteisiin. Käyttäytymisprofiilia voidaan näin pitää temperamenttiin vahvasti liittyvänä. 24

Kärsivällisyys, rauhallisuus, aktiivisuus, levottomuus, sopeutumiskyky ja keskittymiskyky ovat temperamenttipiirteitä. Perinnölliseen temperamenttiin kuuluvat myös mielialat, kuten ärtyisyys ja taipumus negatiivisiin tunteisiin. Lisäksi sosiaalisen käyttäytymisen peruspiirteet, kuten uteliaisuus, rohkeus, kiinnostus muita ihmisiä kohtaan tai ujous ja varautuneisuus uudessa tilanteessa ovat nekin temperamenttipiirteitä. (Keltikangas-Järvinen 2000, 71.) Peili :n Käyttäytymisprofiili mittaa osittain näitä edellä mainittuja piirteitä. Thomas, Chess ja Birch (1969, 19-24) ovat määritelleet tutkimuksensa perusteella yhdeksän temperamentin ulottuvuutta, joiden suomennoksissa on käytetty apuna Lyytisen ym. (1998, 53) suomennoksia. Nämä temperamentin ulottuvuudet ovat aktiivisuustaso, rytmisyys liittyen biologisiin toimintoihin, lähestyminen tai vetäytyminen uuden ärsykkeen kohtaamisessa (tämä liittyy Käyttäytymisprofiilin hallitsevuuteen ja mukautuvuuteen), mukautuvaisuus, mielialojen ilmaisun voimakkuus, aistimuskynnys, vallitseva mieliala, ärsyyntyvyys ja pitkäjänteisyys. Tämän näkemyksen mukaan yksilölliset erot näkyvät ennen kaikkea käyttäytymisen tyylissä. Perimän vaikutus temperamenttiin on noin 40 %, mutta perimän vaikutus vaihtelee ikävaiheittain. Lisäksi ympäristö vaikuttaa siihen, minkä ilmiasun temperamentin luoma käyttäytyminen saa. (Lyytinen ym. 1998, 54.) Temperamenttierot perustuvat eroihin aivofunktioissa, sisäerityksessä ja fysiologisissa reaktioissa (Keltikangas-Järvinen 2000, 71-72). Kyse on siis fysiologisen toiminnan eroista aivojen eri osissa. Temperamenttityypit koostuvat näiden erojen yhdistelmistä. Yksilöiden väliset temperamenttierot eivät kuitenkaan ole palautettavissa pelkästään heidän fysiologisiin eroihinsa, vaan käyttäytymistyylien muotoutumiseen vaikuttavat myös yksilön ulkopuoliset tekijät. (Lyytinen ym. 1998, 55-56.) Erilaisten temperamenttipiirteiden taustalla on erilainen biologia. Temperamentti on ihmisen persoonallisuuden biologinen pohja, ja synnynnäisestä temperamentista muodostuu kasvatuksen tuloksena persoonallisuus. Mistä tahansa synnynnäisestä temperamentista on mahdollista saada sosiaalinen ja sopeutuva persoona. Erilaisuus kuitenkin asettaa kasvatukselle erilaisia vaatimuksia. (Keltikangas-Järvinen 2000, 72.) Lyytisen ym. (1998, 58) käsityksen mukaan temperamenttipiirteet säilyttävät harvoin saman ilmiasunsa vuodesta toiseen. Pysyvyys ilmenee heidän mukaansa selkeimmin 25

persoonallisessa tyylissä ja ihmisen suhteessa ympäristöönsä. Kuitenkin jo varhain erotettavat piirreyhdistelmät pyrkivät säilymään. Pulkkisen (1984, 206) mukaan kolmanteen ikävuoteen mennessä käyttäytymispiirteet alkavat vakiintua. 4.2.1 Temperamentti persoonallisuuden perustana Tutkimukset osoittavat Pulkkisen (1998, 300) mielestä merkittävää vastaavuutta varhaisen temperamenttirakenteen ja lapsen ja nuoren persoonallisuuden rakenteen välillä. Temperamenttia koskevista arvioinneista, jotka on tehty käyttäytymisen tyylin (Thomas & Chess 1969) perusteella, on erotettu viidestä seitsemään piirrettä. Nämä muistuttavat viittä suurta persoonallisuuden tekijää (Hartup & van Lieshout 1995, Pulkkisen 1998, 300 mukaan). Aktiivisuustaso muistuttaa ekstraversiota; joustavuus ja kielteisten tunteiden kontrolli muistuttaa sovinnollisuutta; negatiivinen emotionaalisuus, ärtyvyys ja estyneisyys liittyvät temperamenttitekijään, joka muistuttaa neuroottisuutta; sitkeys tehtävien tekemisessä vastaa tietoisuutta. Avoimuus ei tule esille näissä analyyseissa, koska tutkittujen pienten lasten temperamenttiasteikot eivät sisällä sen kannalta olennaisia osioita. Temperamentti on pysyvää, joten lapsiin liittyvien temperamenttitutkimusten esittelyä voi pitää perusteltuna, vaikka niitä tässä tutkimuksessa sovellettiin aikuiskoulutuksista kerättyyn aineistoon. Toisenlaista teoreettista näkemystä edustaa Rothbartin temperamenttikuvaus, jolla on myös yhteyksiä persoonallisuuden kehitykseen. Rothbartin kahdella temperamenttiulottuvuudella, reaktiivisuudella ja itsesäätelyllä, voi kuvata neljää erilaista temperamenttityyppiä, kun nämä ulottuvuudet asetetaan kohtisuoraan toisiaan vasten (Rothbart, Pulkkisen 1998, 300-301 mukaan). Tämä kuvaustapa vastaa osittain Käyttäytymisprofiilia. Sitä, miten temperamentti muodostaa perustan persoonallisuudelle, ei vielä Pulkkisen (1998, 301) mukaan tunneta. Temperamentti selittää sitä, miksi samanlaisilla kokemuksilla voi olla eri lapsiin erilaisia vaikutuksia. Temperamenttipiirteet voivat vaikuttaa myös sosiaalisen käyttäytymisen oppimiseen. (Pulkkinen 1998, 301.) 26