Ojakkalan koulun toimintasuunnitelma



Samankaltaiset tiedostot
Ojakkalan koulun toimintasuunnitelma

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO

Kivistön koulun hyvä fiilis

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Oppilaitoksen kriisivalmius

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kalkkisten koulu

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

AIHEKOKONAISUUDET Ihmisenä kasvaminen Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Ankkuri-työ koulun arjessa

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

Opetushenkilöstö Punkaharju

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS

MLL. Tukioppilastoiminta

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS

7. Monikulttuuriset lapset

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT lk

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

Länsi-Asikkalan koulu koulun nimi. YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Hilliläntie 207 Postinumero ja postitoimipaikka Kurhila

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Lapset puheeksi -menetelmä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Yhteisiä asioita

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Huitin päiväkoti

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Varhaiskasvatussuunnitelma

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

Transkriptio:

Ojakkalan koulun toimintasuunnitelma 9.9.2009

OJAKKALAN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA/ Koulun opetussuunnitelma 15.5.2004, 18.5.2004 päivitetty 28.9.2004 29.8.2006 9.9.2009 5.5.2005 27.9.2007 29.8.2005 27.8.2008 1. OJAKKALAN KOULUN ARVOPOHJA Henkinen ja fyysinen hyvinvointi - turvallisen oppimisympäristön luominen - terveen itsetunnon vahvistaminen - eettisten arvojen vaaliminen - terveiden elämäntapojen arvostaminen - muutoksiin sopeutuminen ja joustavuus Oikeudenmukaisuus - rehellisyys ja luotettavuus - johdonmukaisuus - tasapuolisuus - avoimuus Vastuuntunto - tehtävistä ja tarvikkeista huolehtiminen - vastuu luonnosta ja ympäristöstä - yhteiskunnallinen tiedostaminen - oppimisen arvostaminen - ryhmässä toimimiseen oppiminen ja toisen työn arvostaminen - yhteisvastuu Luovuus - itsenäisesti toimiminen - omiin kykyihin luottaminen - erilaisuuden hyväksyminen - yksilön omien edellytysten huomioiminen - elämänmyönteisyyden korostaminen Kansainvälisyys - oman identiteetin tunteminen ja vahvistaminen - muiden ihmisten ja kulttuurien kunnioittaminen

2. OJAKKALAN KOULUN TOIMINTA-AJATUS Visio Toiminta-ajatus Yhdessä oppien toisiamme auttaen Ojakkalan koulussa annetaan monipuolista yleisopetusta ja vahvistetaan oppilaiden sosiaalisia taitoja 3. HYVÄN KÄYTÖKSEN PAINOPISTEALUEET KOULUSSAMME Koulussamme painotetaan toisten huomioon ottamista ja toisista välittämistä. Hyvän käytöksen painopistealue on muiden huomioonottaminen: - toisten kunnioittaminen - erilaisuuden hyväksyminen - suvaitsevaisuus - ympäristöstä, turvallisuudesta ja omaisuudesta huolehtiminen - ystävällinen puhetapa kaikkia kohtaan ja hyvä käytös kaikissa tilanteissa 4. OJAKKALAN KOULUN OPPIMISYMPÄRISTÖN KUVAUS 4.1. Fyysinen oppimisympäristö Ojakkala: Koulurakennus ja tilat - turvallinen ja terveellinen - aineluokat tekstiilityöhön, tekniseen työhön, musiikkiin, kuvaamataitoon ja liikuntaan ja hyvä näyttämö - ruokala on viihtyisä ja ajanmukainen - tietokeskus: kirjasto ja tietokoneet - kaikissa luokissa verkkoyhteydet - käytävätiloissa on pientyöryhmäpisteitä - antavat mahdollisuuden erilaisille työskentely- ja oppimistavoille - huomioitu myös vammaisten oppilaiden tarpeet Koulun piha ja lähiympäristö - turvallinen ja viihtyisä - uudet pihavälineet - voidaan pitää myös liikuntatunteja - lähellä metsää, peltoja ja järvi, joita on mahdollista käyttää opetuksessa - kylän urheilukenttää käytetään liikunnan opetuksessa Opetusvälineet - uudella puolella joustavat kalusteratkaisut - opetusvälineet ovat ajanmukaiset ja niitä on riittävästi - kirjallisuutta sekä kirjastoautosta että Ojakkalan kirjaston perintönä

4.2. Psyykkinen oppimisympäristö Tavoitteena on luoda myönteinen, kannustava, hyväksyvä ja kiireetön ilmapiiri, jonka perustana ovat koulun yhteiset arvot. - toteutetaan joustavia opetusjärjestelyjä - hyödynnetään opettajien erityistaitoja - korostetaan opettajien yhteistyötä - tehdään yhteistyötä myös esiopetuksen kanssa - puututaan kiusaamistilanteisiin välittömästi - kasvatetaan oppilaat noudattamaan hyviä tapoja - toisten työn kunnioittaminen on luottamuksen pohja - kotien ja koulun tiivis vuoropuhelu 5. OJAKKALAN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI 5.1. Kurssimuotoisuus ja lukuvuoden jaksotus Ojakkalan koulussa ei ole kursseja. Teknisessä ja tekstiilityössä toteutetaan viidennellä ja kuudennella luokilla vähintään neljän viikon jakso vaihtotyöskentelynä. 5. ja 6. luokkien valinnainen tunti käytetään liikuntaan. 5.2. Järjestyssäännöt ja määräykset 1. Puhun ystävällisesti. En kiroile enkä huuda. 2. Annan opiskelu ja työrauhan itselleni, muille oppilaille ja opettajalle. 3. Noudatan työskennellessäni turvallisuusohjeita. 4. Olen hyvä kaveri. Otan kaikki mukaan leikkeihin enkä kiusaa ketään. 5. Autan, jos kaveri tarvitsee apua. 6. Teen hyvin ja huolellisesti tehtäväni ja kotiläksyni. 7. Ruokailen asiallisesti ja annan kaikille ruokarauhan. 8. Huolehdin omasta ja koulun omaisuudesta. En koske toisten tavaroihin. Jos rikon tahallisesti tai vahingossa muiden omaisuutta on minun korvattava vahinko. 9. Pidän huolta ympäristöstä. En heitä roskia ja siivoan jälkeni. 10. Noudatan liikennesääntöjä ja otan toiset tielläliikkujat huomioon.

11. Vietän välitunnit koulun piha-alueella enkä poistu alueelta ilman opettajan lupaa. 12. Noudatan koulun järjestyssääntöjä ja koulun kaikkien aikuisten neuvoja ja ohjeita. 5.3. Oppilaan ojentamisen muodot ja käytänteet Koulu noudattaa koululakeja ja asetuksia. Koulussamme on käytössä Verso eli vertaissovittelu. Jälki-istunnot pyrimme korvaamaan kasvatuskeskusteluilla. Räikeissä tai toistuvissa järjestyssääntöjen rikkomistapauksissa oppilas soittaa itse isälle tai äidille opettajan/rehtorin läsnä ollessa. 5.4. Koulumme käytänteitä 5.4.1. Koulun työ ja loma-ajat Koulun työ- ja loma-ajat Syyslukukausi: 11.8. - 19.12.2009 - syysloma 12.- 16.10.2009 - joululoma 21.12.2009-6.1.2010 Kevätlukukausi: 7.1. - 5.6.2010 - talviloma 22. - 26.2.2010 - pääsiäinen 2. - 5.4.2010 - lomapäivä 14.5.2010 5.4.2 Toimintakalenteri Syyslukukausi 2009 to 27.8. ke 16.9. pe 9.10. pe 23.10. ke to 18. 19.11. pe 4.12. ti 8.12. la 19.12. oppilaskunnan vaalit koulun yhteinen tunti Aleksis Kiven päivä YK:n päivä planetaario itsenäisyysjuhla joulupaja joulujuhlat

Kevätlukukausi 2010 vko 5 ma 8.2. to 18.2. vko 12 pe 30.4. to 13.5. ke 19.5. la 5.6. medialukuviikko koulun yhteinen tunti talviliikuntapäivä lukuviikko vappu helatorstai luontoretki kevätjuhlat * kevään vanhempainillan päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin 5.4.3. Oppituntien ajat 1. 3. -luokat klo 8.00 8.45 klo 9.00 10.30 klo 11.05 11.50 klo 12.10 12.55 klo 13.10 13.55 4. 6. -luokat klo 8.00 8.45 klo 9.00 10.30 klo 10.50 11.35 klo 12.10 12.55 klo 13.10 13.55 klo 13.55 14.40 5.4.4. Välitunnit 1. 3. -luokat klo 8.45-9.00 klo 10.30-11.05 klo 11.50-12.10 klo 12.55 13.10 4. 6. -luokat klo 8.45-9.00 klo 10.30-10.50 klo 11.35-12.10 klo 12.55 13.10

5.4.5. Kouluruokailun käytännön järjestelyt Ojakkalassa ruokaillaan ruokalassa opettajien ja avustajien valvonnassa. Oppilaat syövät kahdessa vuorossa. Ruokailun yhteydessä oleva välitunti ovat pituudeltaan yhteensä 35 minuuttia. Ruoka kuljetetaan Otalammen koulukeskuksesta. 5.4.6. Aamunavaukset Opettajat pitävät aamunavaukset keskusradion kautta. Kerran kuukaudessa seurakunta pitää aamunavauksen salissa. Juhlapäivät huomioidaan aamunavauksissa. 5.4.7. Koulumatkakuljetusten järjestäminen Koulumatkakuljetukset suunnitellaan yhteistyössä rehtorin, koulutoimiston ja liikennöitsijöiden kanssa. Kuljetusta odottaville oppilaille järjestetään valvonta. Aamulla kuljetusoppilaat saavat tulla käytäväpöytiin tekemään tehtäviään. 5.4.8. Oppilaiden poissaolojen seuraaminen Luokan opettaja seuraa oppilaiden poissaoloja yhdessä aineenopettajien kanssa. Tarvittaessa otamme yhteyden huoltajiin. 5.5. Koulumme painotukset Kiinnitämme huomiota erityisesti oppilaiden käyttäytymiseen muita oppilaita ja aikuisia kohtaan sekä puhetapaan. Jatkamme verso ja oppilaskuntatoimintaa. 5.6. Yhdysluokkatyöskentely Koulussa on startti luokka, jossa opiskelee 1. ja 2. luokkien oppilaita. 5.7. Kouluvuoden juhlat ja perinteet Koulussamme pidetään perinteisesti joulu- ja kevätjuhlat. Joulujuhlien ohjelmista vastaavat 1.,3., ja 5. Luokkien opettajat oppilaineen. Kevätjuhlien ohjelmasta vastaavat 2., 4., ja 6.luokkien opettajat oppilaineen. Lisäksi pidämme itsenäisyysjuhlan ja pääsiäistapahtuman sekä Aleksis Kiven ja YK:n -päivän tapahtuman.

5.8. Teemapäivät, tapahtumat ja tempaukset Perinteeksi on muodostunut mediaviikko ja kasvimaan ylläpito. Keväällä pidämme talviliikuntapäivän ja teemme luontoretken. 5.9. Kummi-, tukioppilas-, oppilaskuntatoiminta Koulumme 5. luokkalaiset saavat kummioppilaan esikouluryhmistä ja 6. luokkalaiset toimivat ensimmäisten luokkien oppilaiden kummeina. Oppilaskunta valitaan vaaleilla elokuun lopussa. 5.10. Leirikoulut ja retket Kolmannet luokat tekevät opintoretken Vihtiin. Kuudes luokka on elo syyskuussa leirikoulussa Kisakalliossa ja Iniössä. 6. OPISKELUN TUKEMINEN 6.1. Yhteistyö esiopetuksen ja muun perusopetuksen kanssa Koulu ja päiväkodin esiopetusryhmät ovat laatineet yhdessä toimintasuunnitelman. Esiopetus ja koulu suunnittelevat kouluvuoden aikana eri yhteistyömuotoja. Yläkoulujen kanssa tehdään yhteisyötä siirtyvien oppilaiden osalta. Kuraattori Johanna Kautto ja psykologi Anna Tikka osallistuvat oppilashuoltoryhmäämme. 6.2. Kodin ja koulun välinen yhteistyö Koulussa toimii vanhempainyhdistys. Se toimii aktiivisesti koko koulun hyväksi tukien koulun ja kotien kasvatustyötä. Yhteistyötä kotien kanssa tapahtuu myös luokkien opettajien ja vanhempien kesken. 6.3. Yhteistyö muiden tahojen kanssa meidän koulussa Teemme yhteistyötä myös Vihdin seurakunnan, 4H yhdistyksen, Ojakkalan kylätoimikunnan, Ojakkalan Visan, Ojakkalan Marttojen, Ojakkalan metsästysseuran ja Vihdin eri urheiluseurojen kanssa. Nuorisotoimi vastaa Kantti kestää toiminnasta.

6.4. Tukiopetuksen antaminen koulussamme Tukiopetusta antavat oman luokan opettaja, joku muu luokanopettaja tai aineenopettaja. Tukiopetus on tarkoitettu opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille oppilaille. Tukiopetukseen on varattu n. 1/2 h / luokka / viikko. 6.5. Kerhotoiminnan järjestäminen ja iltapäivätoiminta Vihdin kunta järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa koululla ja Vihdin seurakunta Ojakkalassa omissa tiloissaan. Koulussa toimii iltapäivisin myös useita oppilaskerhoja. 6.6. Koulunkäyntiavustajien palvelut Koulussamme on kolme koulunkäyntiavustajaa: Marju Haikonen, Riitta Purje ja Hannele Hacklin. He toimivat avustajina useilla eri luokilla ja oppilailla. 6.7. Vanhempaintoiminta Koulumme vanhemmat ovat mukana koulun toiminnassa osallistumalla luokkatoimikuntien työskentelyyn erilaisten tapahtumien, kerhojen ja retkien tiimoilta. Koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys. 7. OPPILASHUOLTO MEIDÄN KOULUSSA 7.1. Koulun oppilashuoltoryhmä Koulussa toimii oppilashuoltoryhmä, joka pyrkii auttamaan yksittäisiä oppilaita heidän mahdollisissa koulunkäyntiin liittyvissä vaikeuksissaan. Ryhmään kuuluvat koulupsykologi Anna Tikka, koulukuraattori Johanna Kautto, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja Heidi Sohlman, rehtori sekä kulloisenkin luokan opettaja. Ryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Samoin koulun sisäinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu kuukausittain. 7.2. Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitaja Heidi Sohlman on Ojakkalassa keskiviikkoisin. Oppilaat käyvät hammashoidossa Nummelan hammashoitolassa. 7.3. Koulukuraattorin palvelut Kuoppanummen koulukeskuksen kuraattori Johanna Kautto osallistuu oppilashuoltoryhmäämme. Hän käy Ojakkalassa tarpeen mukaan.

7.4. Koulupsykologipalvelut Koulupsykologi Anna Tikka osallistuu oppilashuoltoryhmän työhön ja käy koululla tarvittaessa. 7.5. Turvallisuussuunnitelma Kts. liite 7.6. Kriisisuunnitelma Kts. liite 7.6.1. Väkivaltatilanteet Kts. Kriisisuunnitelma (liite) 7.6.2. Mielenterveyskysymykset Oppilaiden akuutit mielenterveysongelmat - opettajan epäillessä oppilaalla akuuttia mielenterveysongelmaa otetaan yhteyttä terveydenhoitajaan, psykologiin ja/tai rehtoriin - otetaan yhteys huoltajiin - em. mainittujen henkilöiden toimesta ohjataan tai viedään oppilas saamaan hoitoa - asiasta kerrotaan huoltajien suostumuksella luokan muille oppilaille Opettajan / muun henkilökunnan akuutit mielenterveysongelmat - kollegan epäillessä opettajalla / tai muulla henkilökuntaan kuuluvalla akuuttia mielenterveysongelmaa, otetaan yhteyttä rehtoriin - rehtori ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon ja ohjaa henkilön hoitoon - asiasta keskustellaan lasten kanssa hienotunteisesti tilanne rauhoittaen 7.6.3. Erilaiset onnettomuudet - kts. kriisisuunnitelma (liite) 7.6.4. Kuolemantapaukset Kts. Kriisisuunnitelma (liite)

7.7. Päihdesuunnitelma 7.7.1. Ehkäisevä päihdetyö Päihteitä ovat tässä suunnitelmassa tupakka, nuuska, alkoholi, huumeet, liuottimet ja lääkkeet. Oppitunnit: päihteistä ja niiden haitoista keskustellaan luokissa aina kun siihen ilmenee tarvetta. Kantti kestää - projektia toteutetaan 6. -luokkalaisten kanssa. Kukaan koulun aikuisista ei tupakoi tai käytä muita päihteitä työaikana. 7.7.2. Päihteidenkäyttötilanteet Päihteiden käyttäjänä oppilas Mikäli oppilas käyttää päihteitä kouluaikana, tulee opettajan ilmoittaa asiasta rehtorille. Jos oppilas on päihtynyt, opettaja huolehtii oppilaasta toisen opettajan avustamana. Tapauksesta ilmoitetaan aina huoltajille. Oppilas viedään huoltajan toimesta kotiin tai hoitoon. Oppilaan kanssa keskustelevat terveydenhoitaja ja oppilashuoltoryhmään kuuluvat. Oppilaan rankaisemisessa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja rangaistuskäytänteitä. Oppilashuoltoryhmä seuraa oppilaan tilannetta ja ilmoittaa tarvittaessa sosiaalitoimeen. Päihteiden käyttäjänä opettaja tai muu henkilökunta - kts. Vihdin kunnan päihdeongelmaisten hoitoonohjausjärjestelmä (henkilöstöhallinnon rumpu) 7.8. Suunnitelma koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja kiusaamistilanteiden selvittämiseksi Koulukiusaamista on, kun yksi tai useampi oppilas aiheuttaa tahallaan ja toistuvasti mielipahaa jollekin oppilaalle. Nimittely, pilkkaaminen, töniminen, lyöminen, syrjiminen ja yksin jättäminen ovat kiusaamista, jos teot kohdistuvat aina samaan oppilaaseen ja jatkuvat. Koulussamme ei hyväksytä kiusaamista missään muodossa ja siihen puututaan välittömästi. Koulussamme on ohjeet kiusaamistapausten varalta. ( kts. liite ) Tarvittaessa oppilaita voidaan sijoittaa eri rinnakkaisluokille kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi. Viidennellä luokalla oppilaat valitsevat kummioppilaat eskarilaisista ja kuudennen luokan oppilaat ensimmäisen luokan oppilaista.

Koulun ja luokkien yhteishengen parantamiseksi järjestetään liikuntatapahtumia. Luokissa on esillä koulun järjestyssäännöt. Lisäksi luokilla voi olla omia sisäisiä sääntöjä ja ohjeita. Opettaja ja huoltajat keskustelevat koulukiusaamisesta tarvittaessa vanhempaintapaamisten yhteydessä. Oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa puuttua yksittäisiin kiusaamistapauksiin. 7.8.1. Verso toiminta Vertaissovittelu on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tuo vaihtoehtoisen ja vapaaehtoisen tavan ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulun arkipäivässä. Menetelmän tarkoituksena on oppilaiden vuorovaikutustaitoja edistämällä vähentää koulun toimintahäiriöitä. Vertaissovittelulla puututaan oppilaiden väliseen mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain. Vertaissovittelussa hieman vanhemmat sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolina olevia oppilaita löytämään itse ratkaisun ristiriitaansa. Sovittelun aikana osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Kaavaa noudattamalla sovittelijaoppilaat ja ristiriidan osapuolet etenevät lopulta sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Verso oppilaiden ja ohjaajien toimenpidelista 1. Vertaissovittelutila pienryhmä tila 2. Vertaissovitteluaika tiistaisin ja torstaisin klo 11.50 12.10 aamukahakat samana päivänä ja klo 12 jälkeen sattuneet seuraavana verso -päivänä verso oppilaat tarkistavat sovittelutilanteen klo 10.30 välitunnilla 3. Tilaus vihreät tilauslaput opettajia varten luokissa ja lokerikossa täytetyt tilauslaput toimitetaan lokerikkoon tilauksen tehnyt aikuinen kertoo sovitteluun määrätyille oppilaille sovitteluajan ja paikan verso ohjaaja antaa tilauksen sovittelijaoppilaille klo 11.50 4. Sovittelutilanne päivystävä ohjaaja avaa oven sovittelutilaan jos sovitteluun määrätyt oppilaat eivät ole paikalla, hakevat verso oppilaat heidät sovittelutilaan sovittelun aikana päivystävä ohjaaja odottaa kansliassa sovittelijat ja soviteltavat sopivat seurantatapaamisen viikon päähän

5. Sovittelun jälkeen sovittelijat palauttavat tilauksen ja sopimuksen ohjaavalle opettajalle ohjaaja laittaa tilauksen ja sopimuksen nidottuina lokerikkoon ohjaaja keskustelee hetken sovittelutilanteesta verso oppilaiden kanssa 6. Seuranta viikon kuluttua verso oppilaat tapaavat sovittelussa olleet oppilaat ja tarkistavat, onko sopimus pitänyt jos sopimusta on noudatettu, verso oppilaat käyvät varmentamassa sen nimikirjoituksellaan päivystävä ohjaaja taltioi sopimuksen mappiin jos sopimus ei ole pitänyt, pidetään uusi sovittelu toisen kerran samojen verso oppilaiden kanssa ohjaajan kanssa yhdessä sopien 7.8.2. Kiusaamistilanteiden selvittäminen - kts. Kiusaamistapausten selvittäminen Ojakkalan koulussa. (liite) 8. AIHEKOKONAISUUKSIEN OPETTAMINEN JA NÄKYMINEN KOULUN ARJESSA Aihekokonaisuudet ovat sellaisia kasvatus- ja opetustyön keskeisiä painoalueita, joiden tavoitteet ja sisällöt sisältyvät useisiin oppiaineisiin. Aihekokonaisuudet toteutetaan eri oppiaineissa kasvatusta ja opettamista eheyttävinä teemoina, niille luonteenomaisista näkökulmista oppilaan kehitysvaiheen edellyttämällä tavalla. Ne näkyvät koulumme toimintakulttuurissa sekä koulun yhteisissä tapahtumissa. 8.1. Ihmisenä kasvaminen Opetuksen päämääränä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja kehittymistä. Oppilaan myönteinen minäkuva itseensä luottavana oppijana vahvistuu, oppimisen ilo säilyy ja vastuu omasta oppimisesta kehittyy. Oppilasta ohjataan tapakasvatuksella hyvään käytökseen sekä toisen ihmisen huomioimiseen. Toisen ihmisen kunnioittaminen nähdään osana sydämen sivistystä. Tavoitteet Oppilas oppii ymmärtämään omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvuaan tunnistamaan oikean ja väärän kehittämään itseään oppijana

toimimaan yhteisön jäsenenä. Sisällöt Tämän aihekokonaisuuden sisältöjä käsitellään kaikissa oppiaineissa. Ojakkalan koulussa Ihmisenä kasvaminen aihekokonaisuutta täydentävät Kiusaamisen ehkäisemisen suunnitelma Koulun ja luokan järjestyssäännöt Kantti kestää koulutus Koulun ja päiväkodin yhteistyösuunnitelma Vuosittaiset tapakasvatusteemat Kummioppilastoiminta Urheilu- ja liikuntatapahtumat ( esim. Nuori Suomi ) Vaihtuvat näyttelyt Oppilaiden itsearviointi Koulun laulu Leirikoulut ja luokkaretket Oppilashuoltoryhmä Verso toiminta Oppilaskunta -toiminta 8.2. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys Opetuksen päämääränä on auttaa oppilasta arvostamaan omaa henkistä ja aineellista kulttuuriperintöään ja näkemään suomalaisen kulttuuri-identiteetin osana eurooppalaista kulttuuria. Tavoitteena on vihtiläisen kulttuurin tuntemuksen lisääminen tutustua kansainvälisyyteen eri elämänalueilla ja aitoon vuorovaikutukseen erilaisten kulttuurien edustajien kanssa että oppilas oppii ymmärtämään oman kulttuurinsa juuria ja aikaisempien sukupolvien elämäntavan merkityksen

Sisällöt Tämän aihekokonaisuuden sisältöjä käsitellään kaikissa oppiaineissa. Ojakkalan koulussa Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuutta täydentävät yhteiset tapahtumat: joulu- ja kevätjuhlat, Itsenäisyyspäiväjuhla, Lucian päivä juhla, pääsiäis - ja vapputapahtuma leirikoulut ja kolmansien luokkien Vihti -retki Vanhojen päivän tanssit Unicef -kävely YK:n -päivä vanhojen vihtiläisten kouluvierailut Otepään koululaisten vastavierailu 8.3. Viestintä ja mediataito Pyrkimyksenä on kehittää oppilaan ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja siten, että saavutettaisiin valmiuksia myös yhteisölliseen viestintään. Rohkaistaan ja opastetaan viestintäteknisten välineiden käyttöön ja ohjataan valikoivaan ja kriittiseen medialukutaitoon. Opetuksessa huomioidaan yhteistyö paikallisien median kanssa. Tavoitteet Oppilas oppii viestinnän perustaidot osallistuvaa, vuorovaikutuksellista ja vaikuttavaa viestintää vastuulliseksi viestijäksi ja median käyttäjäksi Ojakkalan koulussa Viestintä- ja mediataitoja aihekokonaisuutta täydentävät oppilaiden pitämät aamunavaukset atk passi medialukuviikko kirjastoauto ja kirjastovierailut näyttelyvierailut oppilaiden esitykset

8.4. Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys Päämääränä on auttaa oppilasta hahmottamaan yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista. Oppilasta opetetaan kehittämään osallistumisessa tarvittavia valmiuksia, kannustetaan jatkuvaan yrittämiseen sekä yrittäjämäiseen ajatteluun. Tavoitteet Oppilas oppii ymmärtämään kouluyhteisön ja elinympäristön toimintaa osallistumaan ja ottamaan tarkoituksenmukaisesti vastuuta yhteisten asioiden hoidosta omassa kouluyhteisössä ja muodostamaan realistisia käsityksiä omista vaikutusmahdollisuuksista kohtaamaan ja käsittelemään muutoksia kriittisesti ja toimimaan pitkäjännitteisesti tavoitteiden saavuttamiseksi ja arvioimaan oman toimintansa vaikuttavuutta Ojakkalan koulussa Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys aihekokonaisuutta täydentävät keräykset yhteistyö järjestöjen ja yhdistysten kanssa ( 4H, Pelastakaa lapset ry, kylätoimikunta, Ojakkalan Visa, Ojakkalan Martat ja Ojakkalan metsästysseura) kasvimaaprojekti yhdessä 4H yhdistyksen kanssa oppilaskunta 8.5. Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta Päämääränä on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Perusopetuksen tulee kasvattaa ympäristötietoisia ja kestävään elämäntapaan sitoutuneita kansalaisia. Tavoitteet Oppilas oppii ymmärtämään ympäristönsuojelun tärkeyden huomioimaan ympäristöolosuhteet kantamaan vastuuta omasta ja muiden hyvinvoinnista edistämään hyvinvointia omassa ympäristössään

ymmärtämään ja toimimaan niin, että luonnonvaroja riittää myös seuraaville sukupolville arvioimaan oman kulutuksensa vaikutuksia ympäristöön ymmärtämään tämän hetkisten päätösten vaikutukset tulevien sukupolvien hyvinvoinnille Ojakkalan koulussa Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta aihekokonaisuutta täydentävät kasvimaan hoitaminen koulukiinteistön energiakulutuksen tarkkailu ja seuranta luontoretket vanhempainillat kierrätysmateriaalien käyttö ja vanhan korjaaminen oppikirjojen kierrätys 8.6. Turvallisuus ja liikenne Perusopetuksen tulee antaa oppilaille ikäkauteen liittyvät valmiudet toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ja tilanteissa turvallisesti Tavoitteet Oppilas oppii liikkuessaan toimimaan vastuullisesti ja turvallisesti kiinnittämään huomiota liikenneympäristön ja muun ympäristön turvallisuuteen toimimaan onnettomuus ja kriisitilanteissa tarkoituksenmukaisesti toimimaan turvallisuutta ja terveyttä edistävästi edistämään väkivallattomuutta ja ehkäisemään kiusaamista Ojakkalan koulussa Turvallisuus ja liikenne aihekokonaisuutta täydentävät kriisisuunnitelma turvallisuussuunnitelma

suunnitelma kiusaamisen ehkäisemiseksi työturvallisuusohjeet yhteistyö poliisin ja palolaitoksen kanssa liikennesäännöt järjestyssäännöt 8.7. Ihminen ja teknologia Perusopetuksen tulee tarjota perustietoa teknologiasta, sen kehittymisestä ja vaikutuksista, opettaa järkeviin valintoihin ja saada pohtimaan teknologiaan liittyviä eettisiä, moraalisia ja tasaarvokysymyksiä Tavoitteet Oppilas oppii käyttämään teknologiaa vastuullisesti ja kriittisesti käyttämään tietoteknisiä laitteita ja ohjelmia sekä tietoverkkoja erilaisiin tarkoituksiin tietotekniikan ja tieteenalojen vuorovaikutteisuuden arvioimaan teknologiaan liittyvien päätösten vaikutuksia tulevaisuuteen. Ojakkalan koulussa Ihminen ja teknologia aihekokonaisuutta täydentävät ATK passi nettietiketti koneiden ja laitteiden turvallisuusohjeet kännykkäetiketti 9. ARVIOINTI 9.1. VÄLIARVIOINTI Oppilasarvioinnin tehtävänä on, että oppilas ja huoltaja saavat tietoa lapsen kehittymisestä, sosiaalisesta kasvusta ja opiskelutaidoista. Arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Arviointi toteutuu myös suullisen palautteen ja keskustelujen avulla. Arviointi on jatkuvaa ja se kuuluu oppimisprosessiin.

Oppilasarviointi on prosessi, johon kuuluvat itsearviointi, oppilaan oppimistilanteessa saama palaute sekä sanallinen/numeerinen arviointi. Oppilaalle annetaan lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä. Lukuvuositodistus on yhteneväinen koko kunnassa. Väliarviointi toteutetaan Ojakkalan koulussa seuraavasti: 1. ja 2. luokka - sanallinen arviointi - arviointikeskustelu 3. ja 4. luokka - sanallinen arviointi - lisäksi mahdollisuus pitää arviointikeskustelu 5. luokka - numeerinen arviointi - voidaan käyttää +, - ja ½ - lisäksi mahdollisuus pitää arviointikeskustelu 6. luokka - numeerinen arviointi - lisäksi mahdollisuus pitää arviointikeskustelu Väliarvioinnit ovat liitteinä toimintasuunnitelman lopussa. Lukuvuosiarvioinnit ovat samanlaiset kaikissa Vihdin kunnan kouluissa. 9.2. OMAN KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI Koulu arvioi toimintaansa tekemällä opettajille lukuvuoden aikana yhden tai useampia kyselyjä. Ne voivat olla joko valmiita tai omalle koululle itse laadittuja kyselyjä. Niiden tuloksia käytetään hyväksi suunniteltaessa koulun kehitystoimia. Koulu laatii oman tuloskorttinsa, jonka tavoitteiden saavuttamista arvioidaan kevätlukukauden lopulla. Huoltajakyselyt säännöllisin väliajoin antavat palautetta koululle kotien näkökulmasta.

VIHDIN KUNTA Liite 1. OJAKKALAN KOULU NUMMITIE 21 03250 OJAKKALA 42583157, 050 374 9124 Kimmo Lukkarinen, rehtori 42583460, 044 7674763 Anna Widenoja-Nurmi, apulaisrehtori (turvallisuuspäällikkö) 42583044, 044 0421336 opettajat 050 527 6092 huoltomies 42583018 kanslia TURVALLISUUSSUUNNITELMA Laatinut Kimmo Lukkarinen, rehtori 9.9.2009

SISÄLLYSLUETTELO 2 Asia Kansilehti, yhteystiedot. sivu 1 Sisällysluettelo. sivu 2 1 Yleistä sivu 3 Suunnitelman tarkoitus Liittyminen muuhun suunnitteluun laitoksessa.. 2 Laitos ja sen riskit sivu 4 Yleiskuvaus toiminnasta ja kiinteistöstä... Onnettomuus ja vahinkoriskit sivu 5 Riskit kohteittain sivu 5 3 Palonehkäisy Paloturvallisuutta koskevat määräykset ja järjestelyt.. sivu 7 4 Yhteistoiminta viranomaisten kanssa.. sivu 8 Suojeluorganisaatio sivu 8 Väestönsuojat sivu 8 5 Toiminta onnettomuus- ja tuhotilanteissa sivu 9 Ilmoitukset viranomaisille Kunnan hälytysjärjestelmä Suojeluorganisaation toiminta 6 Koulutus sivu 10 Johdon koulutus Turvallisuusorganisaation koulutus Muun henkilöstön koulutus 7 Tiedottaminen sivu 10 Tiedottaminen turvallisuusjärjestelyistä Tiedottaminen onnettomuus- ja tuhotilanteissa. Tiedotettavat asiat sivu 11

3 1. YLEISTÄ Suunnitelman tarkoitus Ojakkalan koulun turvallisuussuunnitelman ja sitä kautta koulun turvallisuusorganisaation tehtävänä on kokonaissuojelun periaatetta noudattaen pyrkiä ennalta ehkäisemään onnettomuudet ja niiden mahdollisesti tapahduttua estämään tai rajoittamaan ja lieventämään henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Liittyminen muuhun suunnitteluun laitoksessa Turvallisuussuunnitelmaan liittyvät asiat otetaan laitoksen muussa suunnittelussa huomioon seuraavasti: - koulun opetussuunnitelmassa - koulun lukuvuosisuunnitelmassa - talousarviosuunnittelussa - koulun henkilökuntapalavereissa otetaan vuosittain esille turvallisuussuunnitelmaan liittyvät tarpeet kuten henkilömuutokset, koulutustarve, materiaalihankinnat jne. - uudisrakennuksen suunnittelussa ja vanhan puolen saneerauksessa

2. LAITOS JA SEN RISKIT 4 Yleiskuvaus toiminnasta ja kiinteistöstä Toiminta Ojakkalan koululla toimii tätä nykyä peruskoulun 1-6 -luokkien opetuksessa 12 perusopetusryhmää sekä kaksi esikouluryhmää. Koulussa opiskelee lv. 2009 2010 n. 220 oppilasta ja n. 40 eskarilaista. Henkilökuntaa koululla on seuraavasti: päivittäin 1 rehtori, 12 luokanopettajaa, 1 englannin lehtori, 3 koulunkäyntiavustajaa, 2 ruokapalvelun työntekijä, 2 siivooja, 3 lastentarhanopettajaa, 4 lastenhoitajaa 1-3 päivänä/viikko 1 koulusihteeri, 1 kouluterveydenhoitaja, 1 ELA -opettaja, 1 huoltomies Lisäksi liikuntasalia käyttävät useat urheiluseurat ja muut tahot. Samoin luokkatiloissa tulee olemaan ulkopuolista iltakäyttöä. Lisäksi koulun ruokasali/ auditoriossa tullee olemaan muutaman kerran vuodessa yleisötilaisuuksia. Koulun joulu- ja kevätjuhlat (tai muut yleisömäärältään suuret tilaisuudet) pidetään koulun liikuntasalissa tai ruokalassa. Kiinteistö Rakennus jakautuu kahteen osaan, vanhaan ja uuteen puoleen. Vanhalla puolelle ovat esiopetuksen luokat ja luokat 1A, 1B, 2A, 2B ja 1-2S sekä ruokailutilat, keittiö, keittiö- ja siivoushenkilökunnan taukotilat, teknisen työn tilat, kansliatilat ja opettajien työtilat. Alakerrassa sijaitsevat koulun tekniset tilat. Uudella puolella ovat luokat 3A, 3B, 4A, 4B, 5A, 5B, 6B ja englannin luokka sekä terveydenhoitajan tila, tekstiilityön luokka, liikuntasali aputiloineen, tietokeskus, musiikki/kuvaamataitoluokka sekä teknisiä tiloja. Uudella puolella sijaitsevat myös kaksi väestönsuojaa, jotka toimivat normaalikäytössä tekstiilityön tilana ja liikuntasalin varastotiloina ja pukuhuonetiloina. Iltakäyttöä varten varataan luokkatiloja vanhalta puolelta, joihin tiloihin käyttäjät pääsevät kulkemaan vanhan puolen päätyovesta. Kulku liikuntasaliin tapahtuu koulun pohjoispuolen pääovesta.

Onnettomuus ja vahinkoriskit 5 1. Tulipalo Riskialttiita paikkoja ovat: TN-tila, TS-tila, keittiö, pannuhuone ja ilmastointikonehuoneet 2. Tapaturmat Riskejä: TN/TS, liikunta, keittiö, välitunnit, liikkuminen portaissa 3. Pommiuhkaus Riskejä: Räjähdysvaara 4. Vaaralliset aineet Riskejä: Rautatiellä ja valtatie 53:lla 5. Muita uhkia Riskejä: Sähkökatkot, vesivahingot, myrsky, omaisuusrikokset 6. Radioaktiivinen Riskejä: Ydinräjähdys, ydinvoimalaonnettomuus laskeuma 7. Tavanomaisin tai BC-asein käyty sota Riskejä: Sodan aiheuttamat tuhot, BC-aseiden aiheuttamat vaarat henkilöille Riskit kohteittain Kohde Vaaratekijät Ohje Tulipalo TN-tilan kuumakäsittely, ahjo, nestekaasu- Ohjeet, valvonta, sammutin pullo, juottaminen, muovin kuumennus käsisuihku, poistumistiet, opastus Keittiö - rasvapalo, muusta toiminnasta syntyvä palovaara Pannuhuone - polttimen epäkunto Ohjeet, valvonta, sammutin sammutuspeitto Ohjeet, valvonta, sammutin, tilan siivous Ilmastointikonehuoneet - laitteiden epä- Ohjeet, valvonta, sammutkuntoon joutuminen timet, tilojen siivous Tapaturmat Tekninen työ - koneiden, työkalujen, välineiden ja materiaalien ohjeiden vastainen käyttö Ohjeet, valvonta, ensiapuvälineet

6 Liikunta pelit, telineet, välineet Ohjeet, valvonta Ulkoliikunta, välitunnit, pelit, telineet Järjestyssäännöt, valvonta ja ohjeet Keittiö liukastumisvaara, palovammat Ohjeet, ensiapuvälineet Liikkuminen käytävillä ja portaissa Järjestyssäännöt, valvonta ja ohjeet Pommi- Räjähdysvaara Henkilöt pois koulurakennukuhkaus sesta. Varatilana Ojakkalan urheilutalo. Vaaralliset aineet Hälytysmerkkien opiskelu. Siirrytään heti sisätiloihin. Suljetaan ovet ja ikkunat Noudatetaan palo- ja pelastustoimen ohjeita yleis-radion ulaverkon kuuntelu Huoltomies sulkee ilmastoinnin Sähkö- Pitkäaikainen pimeys, laitteiden toimikatkot mattomuus, rauhattomuus, paniikki Oppilaiden rauhoittaminen, hätäpoistumisteiden valot tarkistus Vesi- Veden aiheuttamat kosteusvahingot Yhteys pikaisesti huoltovahingot muut haitat, veden käytön estyminen mieheen, vesijohtojen sulkeminen yhteys tekniseen keskukseen Omaisuus- Murrot, varkaudet, vahingonteot Yhteys rehtoriin tai poliisiin rikokset Valvonnan järjestäminen. Ydinonnettomuus Radioaktiivinen laskeuma Hälytysmerkkien opiskelu. Väestönsuojan kuntoonlaitto. Ikkunoiden ja ovien tiivistäminen. Henkilökunnan informointi. Suojautuminen. Noudatetaan palo- ja pelastustoimen ohjeita yleisradion ulaverkon kuuntelu