Miten syntyi TULE-liikunnan ABC koulutuskokonaisuus? Katja Laaksonen, liikunnanopettaja, Varalan Urheiluopisto Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jaana Suni, TtT, dosentti, ft UKK-instituutti
Hankkeen tavoite ja toimintapa Tuottaa opetusmateriaali joka edistää tulevien ja nykyisten liikuntaneuvojien (liikunnan ohjauksen perustutkinto) ja liikunnanohjaajien (liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon tutkinto) tietoja ja taitoja ohjata tuki- ja liikuntaelimistön oireita kokevan aikuisväestön harraste, kunto-, terveys- ja työpaikkaliikuntaa. Hankkeen toiminnan lähtökohta oli UKK-instituutin asiantuntijatyönä tuottamat tieteellisesti perustellut suunnitelmat, joihin moniammatillinen ohjausryhmä otti aktiivisesti kantaa ja teki kehitysehdotuksia. Ohjausryhmä kokoontui kahdesti vuodessa (yht. 5 kertaa). Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti hanketta 3 vuoden ajan.
Hankkeen ohjausryhmä ja yhteistyötahot Oppilaitokset Laaksonen Katja, liikunnanopettaja, Varalan Urheiluopisto Martikkala Vesa, rehtori, Itä-Suomen Liikuntaopisto Pekkala Ritva, vararehtori, Lapin Urheiluopisto Pitkälä Pekka, liikunnanopettaja, Haaga-Helia (vain kyselyvaiheessa mukana) Pyykkönen Tiina, liikunnanopettaja, Liikuntakeskus Pajulahti & Urheiluopistojen Yhdistys ry Uronen Niina, koulutuspäällikkö, Tanhuvaaran Urheiluopisto Westerlund Tarja, lehtori; Vierumäen Urheiluopisto Kunnallinen liikuntatoimi Hänninen Saila, Erityisliikunnansuunnittelija, Helsinki Lahtinen Anne, johtava liikunnanohjaaja, Tampere Nummenpää Anne, terveysliikunnan neuvoja, Lempäälä; v. 2015 Paula Eloranta Järjestöt Pautamo Outi, ts. liikuntasuunnittelija, Reumaliitto ry Pennanen Virpi, suunnittelija, Soveli ry Väyrynen Lea, liikunnan ja terveystiedon opettaja, varapuheenjohtaja Liito ry ja v. 2014 alkaen Hannu Penttinen, varapuheenjohtaja
UKK-instituutin asiantuntijat UKK-instituutti Suni Jaana (hankkeen johtaja), tutkimus ja kehittämispäällikkö, TtT, dosentti, ft Parkkari Jari, ylilääkäri, LT, dosentti Pasanen Kati, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, TtT, ft Rinne Marjo, erikoistutkija, TtT, ft Taulaniemi Annika, suunnittelija, THM, fysioterapian opettaja Tampereen Urheilulääkäriasema Koskela Juha, fysioterapeutti, Tt-yo Ohjausryhmän sihteeri Inkovaara Tiina, tutkimussihteeri Lisäksi UKK-instituutin koulutus- ja viestintäyksikön edustajat ovat mukana työryhmässä suunnittelemassa tuotettavien aineistojen toteutustapaa ja muotoa. Verkkosivujen teknisestä työstämisestä vastaa suunnittelija Raija Oksanen, KtM
Toiminnallisten perusliikemallien kartoitus
Turvallisten perusliikemallien keskeisten biomekaanisten periaatteiden käytännönläheinen opettaminen Lähtökohdaksi valittiin perusliikemallien havainnointi ja arviointi Tule-KUNTOMITTA testeissä, jotka ovat toiminnallisia liikemalleja ja tulleet tutuiksi opiskelijoille jo aiemmin fyysisen kunnon mittauksen yhteydessä. Liikunnanohjauksen peruskoulutukseen ei perinteisesti ole sisältynyt perusliikemallien asentovirheiden ja/tai liikkeen hallinnan puutteiden havainnointia ja arviointia. Vastaava havainnointi ja arviointi tehdään myös erilaisissa lihaskuntoharjoitusliikkeissä, jotka kehittävät samaa kuntoominaisuutta kuin valittu Tule-KUNTOMITTA-testi.
Toiminnallisten perusliikemallinen kartoitus Keskeisessä asemassa opetuskokonaisuudessa ovat havainnointivideot, joiden avulla käydään läpi turvalliset perusliikemallit ( pyri tähän ) kehon eri osissa ja nostetaan esiin tyypilliset puutteet toiminnallisissa liikeketjuissa ( vältä tätä ). Ajattelu pyri tähän ja vältä tätä on TULE-oireiden ja - vammojen ehkäisy -osassa ulotettu valokuvien avulla myös vallittuihin arjen toimintoihin ja liikuntasuorituksiin. Tavoitteena on tuki- ja liikuntaelimistölle haitallisen kuormituksen välttäminen kaikissa tilanteissa. Havainnointivideoihin on tuotettu harjoitustehtäviä, jotka tukevat oppimista.
Opetusdiat (5-15 diaa/aihe) LIIKUNTANEUVONTA Miksi liikunta on lääke TULE-oireisiin TULE-asiakkaan liikuntaneuvonnan menetelmät TURVALLISET PERUSLIIKEMALLIT KEHON ERI OSISSA Perusliikemallien havainnoin tavoitteet Biomekaniikan perusteet Alaraajat Selkä Selkää tukeva järjestelmä Vartalon lihasten toiminnallinen anatomia Selkäoireisen toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun tavoitteet Linkit valmisiin selkäharjoitusohjelmiin (videot/kirjalliset ohjeet) Niska-hartianseutu Niskan ja hartianseudun toiminnallinen anatomia Olkapään toiminnallinen anatomia Niskan, hartianseudun ja olkapään toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun tavoitteet Linkit valmisiin niska-hartianseudun harjoitusohjelmiin (videot/kirjalliset ohjeet)
Opetusdiat (5-15 diaa/aihe) TULE-OIREIDEN JA LIIKUNTAVAMMOJEN EHKÄISY Alaraajat Syntymekanismit Riskitekijät Ehkäisy Selkä Alaselän vammamekanismit Keinoja välttää alaselälle haitallista kuormitusta ja niiden aiheuttamia oireita Selkäkivun pitkittymisen riskitekijät Niska-hartianseutu Niskavaivoille altistavat tekijät Keinoja välttää niska-hartianseudulle ja olkapäälle haitallista kuormitusta ja niiden aiheuttamia oireita Niskan ja hartianseudun kipujen pitkittymisen ehkäisy
Asiaa liikunnanohjauksen perustutkinnon näkökulmasta: Katja Laaksonen, liikunnanopettaja, Varalan Urheiluopisto
Syksyllä 2016 liikunnanohjauksen perustutkinto (180 osaamispistettä) alkoi uudella opetussuunnitelmalla TULE-ABC materiaalin työstö ja sen valmistuminen tuki uutta opetussuunnitelmaa ja sen ajattelutapaa opiskelijasta itsenäisenä oppijana ja opettajasta opiskelijan ohjaajana. Avainsanoja uudessa opetussuunnitelmassa ovat työelämälähtöisyys ja osaamisperusteisuus. Opetusmenetelminä käytetään yhä enemmän projekteissa oppimista ja itsenäistä työskentelyä sekä tiimityötä; lisäksi oppiminen tapahtuu aidoissa työelämäntehtävissä. Materiaalin työstäminen oli hyvä tapa verkostoitua eri toimijoiden kesken: Mitä tulevan liikuntaneuvojan tulee osata? Mitä työelämä häneltä nykyisin vaatii? Kehitti myös uuden opetussuunnitelman laadintaa ja sisältöjä vastaamaan yhä enemmän työelämän vaatimuksia.
TULE-liikunnan ABC materiaalin käyttö opetuksessa: Tutkinnon pakollisissa ja valinnaisissa osissa: Liikuntaneuvonta 40 osaamispistettä Terveysliikunnan ohjaus sekä yksilöllinen liikuntaneuvonta yhteensä 30 osaamispistettä Ammattitaitovaatimus: opiskelija ottaa huomioon eritavoin liikkuvat osaa eriyttää ohjaustaan vastaamaan yksilön erityistarpeita osaa antaa liikuntaneuvontaa monipuolisesti huomioiden liikkujien eritystarpeet osaa motivoida ja ohjata turvallisesti kohderyhmälle soveltuvia liikuntamuotoja ja lajeja TULE-liikunnan ABC: tukee opiskelijoiden projekteissa oppimista ja itsenäistä opiskelua on opettajan apumateriaalina tuo opettajalle uutta tutkittua tietoa terveysliikunnasta, toimii siis myös opettajien koulutusmateriaalina esiteltiin Urheiluopiston opettajapäivillä keväällä 2015 kaikille urheiluopistossa opettaville: Sai todella positiivisen vastaanoton ja on varmasti käytössä opetuksessa.
Ote liikunta-alan kuvauksesta: Verkostomaiset toimintatavat, toimijoiden, organisaatioiden ja toimialojen välinen yhteistyö, lisäävät monialaisen yhteistyön merkitystä liikunta-alan ja muiden alojen välillä. Työelämän jatkuvassa muutoksessa oman ammattitaidon ja osaamisen ylläpitämisen ja kehittämisen sekä joustavuuden ja luovuuden merkitys korostuvat. Liikunta-alalle työllistyminen edellyttää oma-aloitteisuutta, aktiivista asennetta sekä kykyä markkinoida omaa osaamistaan. Ammatissa menestyäkseen on työtehtävät hoidettava laadukkaasti, vastuullisesti ja asiakaslähtöisesti työyhteisön toimintatapoihin ja arvoihin sitoutuen.
Ote liikunta-alan arvoperustasta: Liikunta-alan tehtävänä on edistää eri-ikäisten ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, terveyttä, toiminta- ja työkykyä sekä työssä jaksamista yksilön ja kansanterveyden näkökulmasta. Liikuntapalveluilla ohjataan ihmisiä liikunnalliseen, terveyttä edistävään ja ylläpitävään elämäntapaan. Lapsille ja nuorille tarjotaan monipuolisia ja myönteisiä liikunta- ja oppimiskokemuksia.