KULTAINEN JOULU
Jouluun kuuluu ripaus kimallusta Joulun aikaan on ihanaa puuhastella keittiössä, suunnitella tarjoiluja ja valmistaa kauniita herkkuja yllätykseksi perheelle ja ystäville. Tänä vuonna joulu saa olla runsas ja näyttävä, ja ripaus kimallusta kuuluu asiaan myös leivonnaisissa. Tästä vihkosta löydät uusia reseptejä juhlapöytään, herkullisia ideoita joulupakettiin käärittäväksi sekä inspiroivia koristeluideoita loppuvuoden kauneimpiin leivonnaisiin. Dr. Oetker -tuotteet takaavat onnistuneen lopputuloksen, ja koristelussa rajana on vain oma luovuutesi. Innostavia leipomishetkiä!
Noin 12 palaa Ainekset 140 g (noin 1 ½ dl) kuohukermaa n. ½ tl suolaa 1 tuubi (140 g) Dr. Oetker Nestemäistä glukoosia 160 g (noin 2 dl) sokeria 2 rkl tummaa siirappia 2 ½ rkl vettä 1 dl tomusokeria n. 1 rkl vettä ¾ rkl Dr. Oetker Vaniljasokeria Fudge Valmistus Sekoita suola kerman joukkoon. Mittaa glukoosi, sokeri, tumma siirappi ja vesi paksupohjaiseen kattilaan. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä, kunnes seoksen lämpötila on 124 astetta. Sekoita välillä. Lisää kerma sekoittaen kattilaan. Ole varovainen, sillä seos kuohahtaa. Kuumenna uudelleen 124 asteeseen koko ajan sekoittaen. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä 90 asteeseen. Sekoita massaa jäähtymisen aikana. Keittiövaaka ja lämpömittari ovat hyviä apuvälineitä fudgen teossa. Sekoita ¾ rkl vettä, tomusokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi, kiinteäksi tahnaksi. Lisää tarvittaessa vettä tippa kerrallaan. Lisää tomusokeritahna heti voimakkaasti sekoittaen muun massan joukkoon. Kaada kuuma massa leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja levitä tasaiseksi. Anna jäähtyä vähintään muutama tunti, kunnes fudge on leikattavissa. Leikkaa jäähtynyt fudge paloiksi.
Noin 12 palaa Kakkupohja 200 g pehmeää voita 2 ½ dl fariinisokeria 3 huoneenlämpöistä kananmunaa 2 tl Dr. Oetker Rommiaromia 50 g Dr. Oetker Suklaarakeita (tumma- tai maitosuklaa) 1 dl Dr. Oetker Mantelirouhetta 3 dl vehnäjauhoja 3 rkl kaakaojauhetta 2 tl Dr. Oetker Leivinjauhetta 2 tl Dr. Oetker Vaniljasokeria 1 tl piparimaustetta Kostutus 6 rkl vettä 2 rkl sokeria 2 tl Dr. Oetker Rommiaromia Kuorrutus ja koristelu 1 ps Dr. Oetker Choco Cover Tummasuklaanmakuinen 50 g Dr. Oetker Suklaarakeita (tumma- tai maitosuklaa) tuoreita kirsikoita Jouluinen suklaakakku Kakkupohja Kostutus Kuorrutus ja koristelu Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Lisää rommiaromi. Sekoita kuivat aineet huolellisesti ja kääntele muiden aineiden joukkoon. Kaada taikina pinnoitettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24 cm.) Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä kakkua hetki vuoassa. Lisää sokeri kostutusliemen veteen ja sekoita, kunnes se liukenee. Lämmitä tarvittaessa hieman. Mausta rommiaromilla. Tee kakkuun reikiä cocktailtikulla. Valuta kostutusliemi vielä lämpimään kakkuun. Anna jäähtyä kokonaan. Sulata suklaakuorrute, levitä kakun pinnalle ja anna valua sivuille. Koristele suklaahipuilla ja tuoreilla kirsikoilla. Voit halutessasi lisätä suklaakuorrutuksen päälle valkosuklaakuorrutusta rennosti raidoiksi valuttaen.
2 leipää Ainekset 5 dl (täys)maitoa tai vettä 1 ps Dr. Oetker Kuivahiivaa 2 rkl fariinisokeria 2 tl suolaa n. 10 dl vehnäjauhoja 1 ps Dr. Oetker Suklaarakeita (tummasuklaa) 1 ps Dr. Oetker Appelsiinin kuoriraastetta 1 ps Dr. Oetker Mantelirouhetta 3 rkl rypsiöljyä Suklaaleipä Valmistus Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva nesteeseen. Lisää sokeri ja suola. Alusta joukkoon vehnäjauhot vähän kerrallaan. Lisää alustuksen loppuvaiheessa suklaa, kuoriraaste, mantelirouhe ja öljy. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta jauhotetuin käsin kaksi pitkänomaista leipää. Voit myös tehdä letitetyt leivät pullapitkon tyyliin. Kohota noin 30 minuuttia. Jos leipää säästyy seuraavaan päivään, valmista siitä köyhiä ritareita! Paista leipiä 200-asteisessa kiertoilmauunissa noin 25 minuuttia. Tarkkaile leipiä kypsennyksen aikana. Jos pinta tummuu liikaa, peitä leivät foliolla. Voit paistaa leivät myös voidelluissa leipävuoissa. Tarjoile uunituoreena.
Noin 12 kappaletta Ainekset n. 150 g suklaatäytekeksejä (esim. Oreo tai Domino) n. 50 g maustamatonta tuorejuustoa Kuorrutus ja koristelu 200 g Dr. Oetker Suklaarakeita (tumma-, maito- tai valkosuklaa) Dr. Oetker Koristerakeita Black & Gold, Joulu tai Silver Helpot suklaapallot Valmistus Kuorrutus ja koristelu Murskaa keksit täytteineen tehosekoittimessa. Lisää tuorejuusto. Pyörittele massasta pienehköjä palloja. Laita jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Sulata suklaarakeet. Kasta suklaapallot kokonaan tai osittain suklaasulaan. Voit myös tehdä tumman suklaan päälle maito- tai valkosuklaisia raitoja. Ripottele päälle koristerakeita. Laita pallot viileään vielä noin puoleksi tunniksi tai kunnes suklaa on jähmettynyt. Kauniiseen rasiaan pakatut suklaapallot ovat herkullinen joululahja!
Noin 50 kappaletta Vaahtokarkkimassa 7 kpl Dr. Oetker Liivatelehteä 3 kananmunan valkuaista 2 rkl tomusokeria 2 ¼ dl taloussokeria 2 rkl Dr. Oetker Nestemäistä glukoosia ½ dl vettä + ½ dl vettä liivatteiden liottamiseen 2 dl tomusokeria 1 dl perunajauhoa Joulukuuset Dr. Oetker Geelivärejä (sininen ja keltainen) Dr. Oetker koristerakeita Kaksiväriset vaahtokarkit Dr. Oetker Geelivärejä (punainen) Vaahtokarkit Vaahtokarkkimassa Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kovaksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan taloussokeri, glukoosi ja vesi ja kuumenna seos. Tarkkaile lämpötilaa digitaalisen lämpömittarin avulla. Kun seos on 127-asteista, ota se pois liedeltä ja kaada valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kuumenna ½ dl vettä ja liuota joukkoon kuiviksi puristetut liivatelehdet. Lisää liivateneste vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes massa on kiinteää ja kiiltävää ja alkaa jäähtyä. Lisää valmiin valkuaisvaahdon joukkoon haluamaasi Dr. Oetker aromia tai 1 pussi Dr. Oetker Sitruunan kuoriraastetta. Joulukuuset Kaksiväriset vaahtokarkit Sekoita tomusokeri ja perunajauhot keskenään ja kaada uunipellille. Värjää massa vihreäksi keltaisella ja sinisellä geevärillä. Laita vaahtokarkkimassa pursotinpussiin ja pursota tähtityllan läpi pieniä kuusia. Koristele koristerakeilla. Pyörittele kevyesti tomusokeri-perunajauhoseoksessa. Jaa vaahtokarkkiseos kahteen osaan. Värjää toinen osa vaaleanpunaiseksi ja jätä toinen valkoiseksi. Pursota suorakaiteen muotoiseen vuorattuun vuokaan ensin pinkki massa ja sen päälle valkoinen massa. Anna jähmettyä, pyörittele tomusokeri-perunajauhoseoksessa ja leikkaa paloiksi. Tee vaahtokarkkien pursotus välittömästi, sillä massa hyytyy nopeasti. Anna vaahtokarkkien jäähtyä huoneenlämmössä ja säilytä suljetussa rasiassa.
Noin 18 palaa Suklaakerros 2 ps Dr. Oetker Suklaarakeita (tummasuklaa) 200 g voita 3 kananmunaa 3 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja Mascarponekerros 500 g mascarponejuustoa 1 tl Dr. Oetker Vaniljatahnaa 1 ½ dl tomusokeria 2 kananmunaa Mascarpone-suklaabrowniet Suklaakerros Mascarponekerros Valmistus Vuoraa uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Sulata suklaa ja voi. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt suklaa-voiseos. Sekoita tasaiseksi ja siivilöi taikinaan vehnäjauhot. Sekoita mascarponen joukkoon vaniljatahna, sokeri ja munat. Levitä ¾ suklaataikinasta vuokaan. Levitä taikinan päälle mascarponetäyte. Lisää loppu suklaaseoksesta tuorejuuston päälle. Tee halutessasi veitsellä kuvioita taikinan pinnalle. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä paiston aikana. Brownie saa jäädä hieman tahmeaksi. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. Tarjoile browniet tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa.
Noin 12 palaa Kakkupohja 200 g pehmeää voita 2 dl sokeria 3 kananmunaa 3 dl vehnäjauhoja 2 tl Dr. Oetker Leivinjauhetta 2 tl Dr. Oetker Vaniljasokeria 1 ps Dr. Oetker Sitruunan kuoriraastetta Täyte 1 ps Dr. Oetker Muffinitäytettä Toffee Kuorrutus ja koristelu 250 g mascarponejuustoa 25 g pehmeää voita 1 ½ dl tomusokeria Toffeeyllätyskakku Kakkupohja Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää muiden aineiden joukkoon. Kaada taikina uunivuokaan (n. 20 x 25 cm) ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Älä paista liikaa, ettei kakku kuivu. Vaihtelua kakkuun saat käyttämällä toffeetäytteen sijaan sitruunan tai suklaan makuista Dr. Oetker Muffinitäytettä. Täyte Kuorrutus ja koristelu Pursota muffinitäytettä nokan avulla vielä lämpimään kakkuun. Paina nokka syvälle kakkuun, niin saat täytettä melkein pohjaan saakka. Vatkaa mascarpone ja voi tasaiseksi. Lisää sokeri. Lusikoi seos kakulle. Koristele täytteestä yli jääneellä toffeetäytteellä.
Noin 16 palaa Pullataikina 1 ps Dr. Oetker Kuivahiivaa 2 ½ dl maitoa 1 kananmuna 1 dl sokeria 1 tl suolaa n. 8 dl vehnäjauhoja 125 g pehmeää voita Täyte 100 g pehmeää voita 1 dl fariinisokeria 1 ps Dr. Oetker Fudgepaloja 1 tl sormisuolaa Voitelu 1 kananmuna Koristelu Dr. Oetker Sokerikuorrute Dr. Oetker Suklaatähdet Toffeeboston Pullataikina Täyte Valmistus Koristelu Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista ja sekoita tasaiseksi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää alustuksen loppupuolella pehmeä voi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Kauli taikina 30 x 60 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä levylle pehmeä voi. Ripottele päälle sokeri, toffeehiput ja suola. Kääri rullaksi. Leikkaa rulla 16 palaan. Voitele vuoka voilla tai vuoraa leivinpaperilla. Laita pullapalat vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Kohota noin puoli tuntia. Voitele kananmunalla. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 35 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka leivinpaperilla. Koristele boston Dr. Oetker Sokerikuorrutteella, Suklaatähdillä ja Fudgepaloilla. Voit tehdä bostonkakun myös suorakaiteen muotoiseen vuokaan.
Noin 10 palaa Torttupohja 4 huoneenlämpöistä kananmunaa 1 ½ dl sokeria 1 dl Dr. Oetker Mantelijauhetta ½ dl perunajauhoja 3 rkl kaakaojauhetta 1 tl Dr. Oetker Leivinjauhetta Täyte 1 dl vadelmahilloa 2 dl kuohukermaa 1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa ½ dl sokeria 2 tl Dr. Oetker Vaniljasokeria 1 tl Dr. Oetker Piparminttuaromia Kuorrutus ja koristelu Dr. Oetker Sokerimassaa, punainen ja valkoinen Piparminttukääretorttu Käytä sokerimassan kaulimisessa avuksi tomusokeria. Torttupohja Täyte Kuorrutus ja koristelu Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi munavaahtoon. Sekoita varovasti nostellen. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä tasaiseksi. Paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Levitä pohjalle hillo. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen tuorejuusto. Mausta sokereilla ja piparminttuaromilla. Levitä seos hillon päälle, säästä hieman kuorrutusta varten. Kääri torttu napakaksi rullaksi leveämmän sivun suunasta. Käännä sauma rullan alle. Leikkaa kääretortusta n. 20 sentin pituinen pala karkkikepin rungoksi. Leikkaa lopusta kääretortusta kolmion muotoisia paloja karkkikepin kaarrosta varten. Voit tarvittaessa hieman lyhentää pitkää keppiosiota, mikäli kaarros tarvitsee tilkitsemistä. Levitä karkkikeppirullalle ohut kerros täytettä. Täytteellä voi myös paikata karkkikepin muotoa ja koloja. Kauli valkoinen sokerimassa levyksi. Nosta levy karkkikeppirullan ympärille. Siisti reunat. Kauli punaisesta sokerimassasta nauhoja ja laita ne valkoisen massan päälle.
Noin 8 palaa Kakkupohja 15 kpl kivettömiä taateleita 1 iso, kypsä banaani 3 huoneenlämpöistä kananmunaa 4 rkl kookosöljyä 3 rkl espressoa 1 ½ ps. Dr. Oetker Mantelijauhetta 1 dl kaakaojauhetta 1 tl Dr. Oetker Leivinjauhetta Lisukkeet 1 prk kookoskermaa 1 rkl kaakaojauhetta vaniljaa Dr. Oetker Vaniljamyllystä 1 ps Dr. Oetker Kokonaisia kuorittuja manteleita Jauhoton ja sokeriton suklaakakku Kakkupohja Lisukkeet Soseuta taatelit tehosekoittimessa. Lisää joukkoon banaani, munat, kookosöljy ja espresso. Jatka soseuttamista, kunnes taikina on tasaista. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 18 cm). Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä. Vaahdota jääkaappikylmä kookoskerma. Mausta kaakaojauheella ja vaniljalla. Paahda manteleita hetki kuumalla, kuivalla paistinpannulla, kunnes ne saavat hieman väriä. Tarjoa kakku manteleiden ja kookoskerman sekä halutessasi marjojen tai hedelmien kanssa. Voit makeuttaa kookoskerman halutessasi esimerkiksi stevialla.
Noin 20 kappaletta Ainekset 1 pkt (1 kg) lehti- tai voitaikinaa (pakaste) 1 ps Dr. Oetker Vaniljakreemiä 4 dl maitoa 1 ps kuivattuja luumuja 1 kananmuna tomusokeria Vanilja-luumutortut Valmistus Valmista vaniljakreemi sekoittamalla jauhe maitoon kierrevatkaimella. Anna tekeytyä 20 minuuttia jääkaapissa. Levitä taikinalevyt ja anna sulaa vähintään 15 minuuttia. Puolita levyt ja leikkaa niihin viillot joko keskeltä kulmiin päin (tähtitorttu), vastakkaisiin kulmiin reunojen suuntaisesti (rusetti) tai kaikkiin kulmiin reunojen suuntaisesti (kukka). Taittele leivokset muotoonsa, aseta väljästi uunipellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla. Kauli taikinalevy pituussuunnassa ohuemmaksi ja leikkaa kolmeksi neliöksi, niin saat pienempiä torttuja. Nosta leivoksille reilu ruokalusikallinen vaniljakreemiä ja aseta päälle kuivattu luumu. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia uunin keskitasolla. Koristele jäähtyneet leivokset tomusokerilla.
Taikina 300 g voisulaa 3 dl sokeria 3 dl vaaleaa siirappia 2 tl kanelia 2 tl neilikkaa 2 tl inkivääriä 1 tl jauhettua mustapippuria 3 kananmunaa n. 15 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 2 tl Dr. Oetker Ruokasoodaa Kokoaminen ja koristelu Dr. Oetker Sokerikuorrutetta Dr. Oetker Koristerakeita Dr. Oetker Elintarvikeliimaa Piparitalo Taikina Valmistus Kokoaminen ja koristelu Sulata voi kattilassa. Lisää siihen sokeri, siirappi ja mausteet. Anna jäähtyä. Sekoita munat, vehnäjauho, sooda ja suola seokseen. Anna taikinan levätä yön yli jääkaapissa. Piirrä paperille piparitaloa varten muotit: seinä, pääty, katto ja savupiipun kaksi erilaista sivua. Kauli taikina isoksi, melko paksuksi levyksi (n. 5 mm) ja leikkaa piparitalon osat. Jokaista osaa tarvitaan kaksi. Leikkaa paloihin halutessasi ovi ja ikkunoita. Nosta osat varoen leivinpaperille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Paistoaika riippuu pipareiden koosta ja paksuudesta. Anna piparitalon osien jäähtyä ja kokoa elintarvikeliiman avulla. Lämmitä elintarvikeliiman pulloa tarvittaessa hetki mikroaaltouunissa tai kuumassa vedessä. Liimaa osat yhteen ja anna liiman kuivua. Koristele talo sokerikuorrutteella ja koristerakeilla. Tällä reseptillä syntyvät piparit ovat vaaleampia kuin perinteiset, ja niissä maistuu kevyesti mustapippuri.
Tule tekemään Kultaista joulukalenteria! Lähetä paras jouluinen 1 reseptisi näyttävän kuvan kera, ja saatat olla mukana Dr. Oetker -joulukalenterissa! 2 Katso ohjeet ja lähetä reseptisi 31.10. 20.11.2016 osoitteessa leivojakoristele.fi. Joulukalenteriin valitut reseptit palkitaan Dr. Oetker -tuotepalkinnoilla ja niiden laatijoiden kesken arvotaan keittiötarvikelahjakortti (arvo 350 ). 3 Kultainen joulukalenteri avautuu 1.12.2016 osoitteessa leivojakoristele.fi. Luvassa inspiroivia reseptejä sekä Dr. Oetkertuotepalkintoja joka päivä! DR. OETKER SUOMI OY, Eteläinen Makasiinikatu 4, 00130 Helsinki. Puhelin (09) 681 8830. www.oetker.fi