PÖYTÄKIRJA 27.2.2005 09/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.2.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri Ritva Aalto Eero Kärki Tuomas Sunnari Veera Snellman Henna Tolvanen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kaikkonen avasi kokouksen kello 17.48. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin muutoksitta (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 07/05 muutoksin. 5. Ilmoitusasiat Vastaanotettiin ulkoasiainvastaava Kärjeltä kortti Islannista. Kiitettiin Kärkeä kortista. Vastaanotettiin ulkoasiainvastaava Kärjeltä tuliaiset Islannista. Kiitettiin tuliaisista. Todettiin, että sekä Paragraaffi- että oikeusapuvaliokuntaillanvietto sujuivat mukavasti. 1
Sihteeri Lemmetty totesi, että spex-bileet olivat erittäin onnistuneet. Todettiin, että taloudenhoitaja Aalto, puheenjohtaja Kaikkonen ja opintovastaava Solonen osallistuivat Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan vuosijuhlaan ja siellä oli mukavaa. Todettiin, että haalaribileet olivat hauskat. Siirryttiin kohtaan 9: ulkoasiat. 9. Ulkoasiat Toivotettiin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Partanen tervetulleeksi kokoukseen. Ulkoasiainvastaa Kärki kertoi vierailustaan Islannissa. Kärki totesi kv-toiminnan olevan hyvällä mallilla. Kärki kertoi, että vuoden 2006 int.sek.möte järjestetään Turussa. Keskusteltiin Pykälän kv-viikosta. Kärki jakoi kaikille kv-viikon alustavan ohjelman. Keskusteltiin ohjelmasta. Päätettiin, että viikolle otettavien pohjoismaisten vieraiden määrä on enintään 25 henkilöä. Päätettiin, että ilmoittautumisten viimeinen vastaanottopäivä on 24.3. torstaina. Ulkoasiainvastaava Kärki kertoi, että Lex ry:n kv-viikolle ovat koko viikoksi lähdössä Annukka Manninen ja Eeva Kiviniemi, osaksi viikkoa Heidi Vänskä ja Eero Kärki. Päätettiin tarjota Koneinsinöörikillan 2.4. järjestettävän vuosijuhlan kutsua valiokunnille. Vastaanotettiin kutsu 18.3. järjestettävään Lex ry:n vuosijuhlaan. Todettiin, että cocktail-tilaisuus alkaa ennen juhlaa kello 17.30. Päätettiin korvata jokaiselta vuosijuhlaan osallistuvalta hallituksen jäseneltä puolet illalliskortista, matkalipuista sekä sillislipusta. Todettiin, että LKS:n vuosijuhlaan on osallistumassa koko hallitus. Päätettiin korvata puolet jokaisen sillikselle osallistuvan hallituksen jäsenen sillislipusta. Todettiin, että Ville Komulainen osallistuu Eteläpohjalaisen osakunnan vuosijuhlaan 18.3. Pykälä ry:n edustajana. Vallan kolmijako -sitzit, joille osallistuvat Kannunvalajat, Pykälä sekä kadetit, järjestetään 28.4. Pykälän Sörnäisten tiloissa. Päätettiin, että ulkoasiainvaliokunta huolehtii järjestelyistä. Päätettiin, että yleisvaliokunta huolehtii 31.3. järjestettävien Lakimiesliiton opiskelijaseminaarin sitzien järjestelyistä. Kiitettiin UAV:n puheenjohtaja Partasta kokouksessa käynnistä. Kokoustauko alkoi kello 19.18. 2
Kokousta jatkettiin kello 19.30. 6. Vuosijuhla Keskusteltiin vuosijuhlan kutsuista, musiikista sekä vuosijuhlapuhujista. Päätettiin, että bussikuljetukset Vanhalta ylioppilastalolta Sörnäisiin lähtevät kello 01.30 ja 02.00. 7. Talous Päätettiin valmennuskurssiopettajista vastaavan kurssipäällikkö Slåenin esityksen mukaisesti. Valittiin pienryhmäkurssien valmennuskurssiopettajiksi Kimmo Heikkinen, Jerry Hultin, Toni Malminen, Martta October, Oskari Rovamo, Jari Alasmäki, Sanna Syrjälä ja Arto Haapea sekä Tua Harno pienryhmäkurssien lukutekniikan opettajaksi ja Mikael Nuotto vastaustekniikan opettajaksi. Valittiin teoria- ja vastaustekniikkakursseille opettajiksi Toni Malminen, Ilkka Lahti, Jerry Hultin ja Sakari Halonen (liite 2 ). Käsiteltiin kulttuuriavustushakemus Helsingin Kaupungin orkesterin konserttiin 13.4.. Konserttiin oli ilmoittautunut yhdeksän osallistujaa. Lippujen opiskelijahinta on 5 /kappale. Myönnettiin kulttuuriavustusta hakemuksen mukaiset 1 lippua kohden. Käsiteltiin kulttuuriavustushakemus Kent-yhtyeen 17.6. järjestettävään konserttiin. Konserttiin oli ilmoittautunut 14 osallistujaa Pykälästä, lipun hinta on 39 kappaleelta. Kulttuuriavustusta oli haettu 4 lippua kohden, myönnettiin 2 lippua kohden. Vastaanotettiin yhdistyksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2004. Tilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään ja vahvistetaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Taloudenhoitaja Aalto kertoi, että toiminta-avustushakemus oli jätetty HYY:lle. Käsiteltiin tilankäyttöanomuksia. Myönnettiin Anne Slåenille tilankäyttöoikeus 7. ja 9.6. kello 9-19 valmennuskurssien simuloitua pääsykoetta varten (liite3). Myönnettiin Anne Slåenille tilankäyttöoikeus 14.3. kello 17-22 valmennuskurssiopettajien tapaamista varten (liite 4). Myönnettiin Paulus Hidénille tilavuokraoikeus 2.4. saunailtaa varten kello 21.30 alkaen. Päätettiin tilavuokran suuruudeksi 150, lisäksi vekseli (liite 5). 8. Opintoasiat Vapaapaikka Lakimiesliiton seminaariin Kansainväliset riitaprosessit myönnettiin Heidi Lindqvistille. 3
Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi, että tutkintovaatimukset tulevat opintotoimikunnan käsittelyyn 4.3. perjantaina. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi OVK:n kokouksessa Studia Iuridicasta käydystä keskustelusta. Tapahtuma järjestetään oletettavasti viikolla 17. 10. Tiedotus Todettiin, että kokouskutsu yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen oli ilmestynyt Ylioppilas-lehdessä. Käytiin läpi seuraavaan Ylioppilas-lehden numeroon järjestöpalstalle tuleva informaatio. Päätettiin ilmoittaa kevätkokouksesta, Kertun kepittäjäisistä, -viikkoilmoittautumisten ajankohdasta, vuosijuhlalippujen myyntipäivästä sekä UAV:n viini-illasta. Keskusteltiin toimiston printtereistä ja Sörnäisten huoneistoon tulevista kannettavista tietokoneista. Tiedotusvastaava Sunnari kertoi, että Marko Hausalalta oli tilattu laitteet internetyhteyden Sörnäisten huoneistoon saamista varten. 11. Yleisasiat Keskusteltiin Pykälä-viikon ohjelmasta. Keskusteltiin Sillis-bändistä. Todettiin, että Seiväsmatkat järjestetään 29.3.-30.3., lähtö aamulla Helsingistä, paluu seuraavana aamuna siten, että yö vietetään laivalla. Paikkoja on 50 lähtijälle, mainostus pykala-info sähköpostilistalla. Yleisvastaava Snellman esitteli peilitarjouksia. Päätettiin hankkia peilit, joissa on turvakalvot. Hyväksyttiin Tuhat Ikkunaa Oy:n tarjous 415,90 + alv. Päätettiin tilata samasta yrityksestä myös dj-koppiin tuleva pleksilasi. Keskusteltiin kaiuttimien surinasta. Keskusteltiin kaapin hankkimisesta spexin roolivaatteille. Keskusteltiin hallituksen huoneeseen hankittavista tuoleista. Todettiin, että kylmävetolaatikosto on hoidettava pois vanhoista Lauttasaaren tiloista. Päätettiin tiedustella, josko laatikostoja korjaava yritys olisi kiinnostunut toimittamaan laitteen pois. Kiitettiin Avainaitta Oy:tä ilmaisista lukon osista. Kokoustauko alkoi kello 21.32. 4
Kokousta jatkettiin kello 21.45. 12. Muut esille tulevat asiat Taloudenhoitaja Aalto kertoi, että mikäli yhdistyksen purjehdustapahtuma halutaan järjestää syksyllä, on ainoa mahdollinen viikonloppu viikolla 34, juuri ennen syyslukukauden alkamista. Päätettiin vahvistaa varaus kyseiselle viikonlopulle. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi ansiomerkkitoimikunnan kokouksesta. Vahvistettiin merkinsaajat ja Vuoden Pykäläteko palkinnon saaja. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi Lakimiesliiton opiskelijaseminaarin työryhmän 23.2. järjestetystä kokouksesta. Seminaarin ajankohta on 31.3. ja teema rikosoikeus. Keskusteltiin kesällä Islannissa järjestettävästä kv-jalkapallotapahtuma Culpa Cupista. Keskusteltiin 28.2. pidettävän dekaanin illallisen järjestelyistä. Langetettiin myöhästymissakot yleisvastaava Snellmanille, ulkoasiainvastaava Kärjelle, tiedotusvastaava Sunnarille sekä sihteeri Lemmetylle ja lisäksi matkapuhelinhäiriösakko ulkoasiainvastaava Kärjelle. 13. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään sunnuntaina 6.3.2005 kello 17.30 yhdistyksen kerhotiloissa Sörnäisten rantatie 33:ssa. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kaikkonen päätti kokouksen kello 22.38. Pöytäkirjan vakuudeksi Emilia Kaikkonen hallituksen puheenjohtaja Elina Lemmetty sihteeri 5