VAALAN KUNTA NAULAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VAALA Veneheitto Säräisniemi Naulakangas Kestilä Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.3.2016 tarkistettu 11.4.2016, 30.6.2016 ja 1.9.2016
1 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu Vaalan Naulakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadintaa ja siitä tiedottamista varten. Tässä asiakirjassa kuvataan laadintaprosessi sekä siihen sisältyvät osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt. Lisäksi annetaan kuvaus kaavan vaikutusten arvioinnista. (MRL 62 ja 63.1.) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa koko kaavaprosessin ajan kaavaehdotuksen valmistumiseen saakka. Osallinen saa esittää täydennyksiä suunnitelmaan esimerkiksi mielipiteenä nähtävilläolojen aikana. Hän voi kaavaehdotuksen julkiseen nähtävilläoloon saakka esittää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL 64.2 ). Kaavoitusaloite on hyväksytty Vaalan kunnanhallituksen päätöksellä 23.6.2015 137 ja tullut vireille Vaalan Kunnanvaltuustossa 3.3.2016. 2. Lähtötiedot 2.1. Sijainti Osayleiskaava-alueen sijainti on esitetty kuvassa 1. Lähin asutus on Mustamaan kylässä n. 3,5 km suunnittelualueelta etelään, Veneheiton kylässä 4 km alueelta pohjoiseen ja Säräisniemen kylässä noin 10 km alueelta koilliseen sekä rantayleiskaava-alueella Oulujärven rannalla n. 7 km hankealueelta itään. Vaalan keskustaajama on noin 22 km etäisyydellä suunnittelualueesta koilliseen, Kestilä on noin 12 km länsilounaaseen ja Kajaanin kaupunki noin 56 km itäkaakkoon. Vapo Oy:llä on suunnittelualueen läheisyydessä toiminnassa oleva Puronräme Kärjenrimpi turvetuotantoalue. Näistä Kärjenrimpi ulottuu suunnittelualueelle, Puronräme on heti sen pohjoispuolella. Suunnittelualueen läheisyydessä on yksi lentopaikka, Vaalan lentokenttä. Sen 3 km suojavyöhyke ei ulotu suunnittelualueelle. Lentopaikan etäisyys suunnittelualueelta on noin 14 km koilliseen. Suunnittelualuetta sivuaa alueverkon voimajohtolinjaa seuraileva Vaalan moottorikelkkaura. Kelkkaura on merkitty myös maakuntakaavaan. 2.2. Hanke ja siihen liittyvät tavoitteet Osayleiskaava-alueelle on suunniteltu kuusi voimalapaikkaa á 3,3 4,5 MW. Voimaloiden suunniteltu kokonaiskorkeus on enintään 250 m. Suunnittelualueen läpi kulkee Möykkääntie, jonka kautta on suunniteltu kulkevan alueen tieyhteys ja sisäinen huoltotie. Möykkääntielle päästään idästä Vuolijoentieltä. Myös vaihtoehtoisia reittejä tutkitaan suunnittelun yhteydessä. Sähkönsiirto suunnittelualueelta on tarkoitus toteuttaa maakaapelina liittymällä rakennettavalla sähköasemalla osayleiskaava-alueella kulkevaan alueverkon 110 kv Jylhävä Pyhäntä voimajohtoon.
2 Kuva 2: Tuulivoimapuiston suunnitellun voimalasijoittelun alustava luonnos. 2.3. Osayleiskaavan tavoitteet Osayleiskaavaa laaditaan MRL 77a mukaisena tuulivoimarakentamista ohjaavana yleiskaavana. Osayleiskaavan perusteella voidaan myöntää rakennusluvat osayleiskaavassa esitetyille tuulivoimaloille. Viranomaisten tavoitteet sisältyvät pääasiassa alueella olemassa oleviin suunnitelmiin ja selvityksiin. Tavoitteita tarkennetaan suunnittelutyön edetessä ja ne kuvataan tässä esitettyä laajemmin kaavaa kuvaavassa selostuksessa. 2.4. Alueen lähivaikutusalueella tiedossa olevat erityiskohteet Suunnittelualueella ei ole suunnittelussa huomioon otettavia erityiskohteita, mutta sen lähivaikutusalueella olevat kohteet on kuvattu lyhyesti alla. Kohteiden tarkempi kuvaus liitetään osayleiskaavaselostukseen. Suunnittelualueella tai lähialueella ei ole pohjavesialueita. Suunnittelualueen ympäristössä on seitsemän Natura 2000 -aluetta. Niistä kaksi on suojeltu sekä luonto- (SAC) että lintudirektiivin (SPA), kolme pelkästään luontodirektiivin ja kaksi pelkästään lintudirektiivin nojalla. Kansainvälisesti tärkeät lintualueet (IBA) on koko maailman BirdLife - järjestöjen yhteinen hanke edistämään luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden alueiden suojelua maailmassa. Naulakankaan suunnittelualueen ympäristössä on yksi IBAkohde. Kansallisesti tärkeitä lintualueita (FINIBA), Suomen tärkeimpiä lintujen pesimä- ja kerääntymisalueita on Naulakankaan suunnittelualueen ympäristössä viisi. Vaalan Naulakankaan lähin tunnettu maakotkan pesä sijaitsee yli neljän kilometrin päässä lähimmästä voimalanpaikasta. Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämistä rekistereistä saatujen tietojen mukaan suunnittelualueella tai sen läheisyydessä ei ole uhanalaisten ja silmälläpidettävien sekä EU:n lintudirektiivin liitteen I mukaisten lintulajien pesäpaikkoja. Lähin tunnettu pesä on viiden kilometrin päässä Natura-alueella.
3 Suunnittelualueella ei ole tunnettuja muinaisjäännöksiä. Alueen lähimmät kohteet ovat noin 3,5 kilometriä pohjoiseen Veneheiton kylän lähialueella. Alueen lähivaikutusalueella on kaksi valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, kaksi maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, kolme ehdotettua maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, yksi valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja kuusi perinnemaisemaa. Kuva 3: Suunnittelualueen ympäristön Natura- ja luonnonsuojelualueet. Kuva 4: Suunnittelualueen ympäristön luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat alueet.
4 Kuva 5: Suunnittelualueen ympäristön tärkeät lintualueet. Kuva 6: Suunnittelualueen lähialueella olevat maiseman ja kulttuuriympäristön arvokohteet sekä tunnetut muinaisjäännökset.
5 3. Osalliset Osallisia ovat alueen maanomistajien lisäksi kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (MRL 62 ). Osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt kuvataan kohdassa Kaavoitusmenettely. 3.1. Lausuntopyynnöllä kuultavat viranomaiset ja yhteisöt: Vaalan kunnan hallintokunnat Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo (edustaa myös Museovirastoa) Puolustusvoimat/3LOGR Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI Kainuun pelastuslaitos Metsähallitus Yhteisöt: Finavia Oyj, Fingrid Oyj, Loiste Sähköverkko Oy, Digita Oy ja Vapo Oy Paikalliset metsänhoitoyhdistykset, metsästysseurat ja tienhoitokunnat 4. Kaavoitusmenettely 4.1. Aloitusvaihe Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 6.1 ). Osayleiskaavan vireilletulosta sekä kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen nähtävillä olosta ilmoitetaan kunnan käytännön mukaisesti kunnan virallisessa ilmoituslehdessä, sekä Vaalan kunnan ilmoitustaululla osoitteessa Vaalantie 14 ja sähköisesti internet-sivulla osoitteessa www.vaala.fi kohdassa Ilmoitukset ja kuulutukset. Osayleiskaava-asiakirjat asetetaan niin ikään nähtäville kunnan ilmoitustaululle ja sähköisesti (MRA 32a ) kunnan internet-sivulle. Aloite tämän kaavan laatimisesta tuli vireille kunnanhallituksen 23.6.2015 137 päätöksellä. Kunnanvaltuusto päätti vireilletulosta 3.3.2016 7. Päätöksestä on kuulutettu kunnan käytännön mukaisesti. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on julkinen koko kaavoitusprosessin ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ja toteuttamisesta järjestetään viranomaisneuvottelu (MRL 64 ja MRA 31 ). 4.2. Luonnosvaihe Kunnanhallitus päätti asettaa Naulakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan nähtäville 3.5.2016 laatimisvaiheen kuulemista varten. Päätöksestä kuulutetaan kunnan käytännön mukaisesti. Osayleiskaavaluonnos asetettiin julkisesti nähtäville 20.5-20.6.2016. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet kuvataan kaavaselostuksessa, joka asetetaan nähtäville kaavaluonnoksen kanssa. (MRL 62 ja MRA 30.) Alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), oli mahdollisuus jättää luonnoksesta kirjallinen
6 mielipide Vaalan kunnalle. Viranomaisilta, joiden toimialaa suunnittelu koskee, pyydettiin lausunnot. 4.3. Ehdotusvaihe Kaavaehdotus laaditaan luonnoksesta saadun palautteen pohjalta. Kaavaehdotuksesta järjestettiiin viranomaisneuvottelu (MRL 66.2 ja MRA 18 ) 18.8.2016. Kunnanhallitus päättää asettaa osayleiskaavan ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville (MRL 65 ja MRA 30 ) syyskuussa 2016. Päätöksestä kuulutetaan kunnan käytännön mukaisesti. Nähtävilläolon aikana järjestetään yleisötilaisuus, jossa kaava-aineisto esitellään osallisille. Osallisilla on mahdollisuus jättää tilaisuudessa suullista palautetta. Alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus jättää luonnoksesta kirjallinen muistutus Vaalan kunnalle. Viranomaisilta, joiden toimialaa suunnittelu koskee, pyydetään lausunnot. 4.4. Hyväksymisvaihe Yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto (MRL 37 ). Kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä ilmoitetaan MRL 67 mukaisesti. 4.5. Päätöksenteko Osayleiskaavan laadintaa koskevat päätökset ja neuvottelut: on 27.5.2015 jättänyt Vaalan kunnalle aloitteen osayleiskaavan laatimiseksi Naulakankaan alueella. Kunnanhallitus päätti 23.6.2015 137 käynnistää osayleiskaavoituksen Naulakankaan alueella. Kaavoituksen lähtökohtia ja tavoitteita koskeva 1. viranomaisneuvottelu oli 26.2.2016. Kunnanvaltuusto hyväksyi 3.3.2016 7 osayleiskaavan vireille tulon. Kuulutus vireille tulosta on julkaistu kunnan käytännön mukaisesti. Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kunnanhallituksen päätöksellä 20.5-20.6. 2016 (30 vrk). Kaavaluonnoksesta saadut lausunnot ja mielipiteet käsitellään. saatuja lausuntoja ja mielipiteitä käsittelevä 2. viranomaisneuvottelu 18.8.2016. Kaavaehdotus on (KH ja KV päätöksillä) julkisesti nähtävillä arviolta syys-/ lokakuussa 2016 (30 vrk). Pidetään tarvittaessa kaavasta ehdotusvaiheessa saatuja lausuntoja ja muistutuksia käsittelevä 3. viranomaisneuvottelu. Kunnanvaltuusto hyväksyy osayleiskaavan x.x.20xx x. Kaava on lainvoimainen arviolta joulukuussa 2016. 5. Vaikutusten arviointi Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä arvioidaan osayleiskaavan keskeiset vaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Osayleiskaavan vaikutusten arvi-
7 oinnissa tarkastellaan erityisesti hankkeen vaikutukset maankäyttöön, luontoon ja maisemaan sekä melu- ja varjostusvaikutukset. Vaikutusten arviointi laaditaan koottujen lähtötietojen ja selvitysten suunnittelualueesta ja sen lähiympäristöstä antaman kuvan pohjalta. Kaava-alueeseen liittyvät lähtötiedot kuvataan tässä asiakirjassa esitettyä laajemmin kaavaa kuvaavassa selostuksessa. Myös vaikutusten arviointi kuvataan kaavaselostuksessa, ja sitä täydennetään kaavan laadinnan aikana tarkentuvien tietojen perusteella. Vaikutukset selvitetään MRL 9 ja MRA 1 mukaisesti. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. 5.1. Olemassa olevat suunnitelmat ja selvitykset Maankäyttö- ja rakennuslain 22.2 kohdan 1 mukaisesti valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet voivat koskea asioita, joilla on aluerakenteen, alueiden käytön taikka liikenne- tai energiaverkon kannalta kansainvälinen tai laajempi kuin maakunnallinen merkitys. Tätä osayleiskaavaa koskevia yleis- ja erityistavoitteita on esitetty VAT:den toimivia yhteysverkostoja ja energiahuoltoa koskevassa kohdassa. Niiden mukaisesti: Alueidenkäytössä turvataan energiahuollon valtakunnalliset tarpeet ja edistetään uusiutuvien energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia. Alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava lentoliikenteen nykyisten varalaskupaikkojen ja lennonvarmistusjärjestelmien kehittämismahdollisuudet sekä sotilasilmailun tarpeet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin. Yhteys- ja energiaverkostoja koskevassa alueiden käytössä ja alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon sään ääri-ilmiöiden ja tulvien riskit, ympäröivä maankäyttö ja sen kehittämistarpeet sekä lähiympäristö, erityisesti asutus, arvokkaat luonto- ja kulttuurikohteet ja -alueet sekä maiseman erityispiirteet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Ne tulee ottaa huomioon ja niitä tulee edistää myös kuntien kaavoituksessa. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa esitetään periaatteellisia linjauksia sekä velvoitteita ja ne on ryhmitelty kokonaisuuksiin asiasisällön perusteella.
8 Suunnittelualueella on voimassa Kainuun maakuntakaava 2020 (kokonaismaakuntakaava), joka on vahvistettu valtioneuvostossa 29.4.2009. Kokonaismaakuntakaavassa ei tuulivoimaa ole käsitelty asiakokonaisuutena, eikä siinä ole osoitettu tuulivoimatuotantoon soveltuvia alueita. Kuva 7: Ote voimassa olevasta Kainuun maakuntakaavasta 2020. Osayleiskaava-alueen summittainen rajaus on merkitty kuvaan violetilla. Osayleiskaava-alue on voimassa olevassa maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Alueelle annettu suunnittelumääräys sallii että, alueita voidaan käyttää alueen pääasiallista käyttötarkoitusta sanottavasti haittaamatta ja luonnetta muuttamatta myös erityislainsäädännön ohjaamana muihin tarkoituksiin ja että maankäyttöä suunniteltaessa on tuettava metsätalousalueiden yhtenäisyyttä ja toimivuutta. Osayleiskaava-alue kuuluu turvetuotannon erityisvyöhykkeeseen (eo-tt), jolle annetut suunnittelumääräykset koskevat turvetuotantoa. Osayleiskaava-aluetta sivuavat sen kaakkoisreunassa maakuntakaavassa osoitetut 110 kv pääsähköjohto ja sitä seuraava ohjeellinen moottorikelkkareitti. Alueen itäpuolelta kulkee 400 kv pääsähköjohto. Alueen eteläpuolelta kulkee lisäksi maakunnallisesti merkittävä ulkoilureitti. Ohjeelliset reitit ovat yleisen liikkumisen kannalta tärkeitä. Osayleiskaava-alueen läheisyyteen on maakuntakaavassa osoitettu Natura 2000 verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue, jota koskee suunnittelumääräys: Natura 2000 -verkoston alueita ja niiden lähellä sijaitsevia alueita koskevassa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava siitä, että suunnitelma tai hanke ei luon-
9 nonsuojelulain 65 :n tarkoittamalla tavalla heikennä merkittävästi Natura -alueiden perusteena olevia luonnonarvoja. Natura-alue on osoitettu myös luonnonsuojelualueena (SL). Osayleiskaava-alueen läheisyydessä on lisäksi Oulujärven ja Oulujokilaakson rajaava matkailun vetovoima-alue (mv). Osayleiskaava-alueen pohjoispuolella on Veneheiton kylä (at) ja sen yhteydessä maakunnallisesti arvokkaan kulttuurihistoriallisen kohteen tai alueen merkintä sekä muinaismuistoväylä. Alueen pohjois- ja itäpuolilta kulkevat seututien (st) reitit. Osayleiskaava-alue on maakuntarajan läheisyydessä. Puolustusvoimain ampuma- ja harjoitusalueita sekä niiden melualueita koskeva Kainuun 1. vaihemaakuntakaava (YM 19.7.2013, KHO16.2.2015) ei koske Vaalan kunnan aluetta. Kainuun maakuntavaltuusto on hyväksynyt 1.12.2014 merkitykseltään seudullisten kaupan suuryksiköiden sijaintia, niiden alarajaa ja enimmäismitoitusta ohjaavan Kainuun kaupan maakuntakaavan. Vaihemaakuntakaavaan on merkitty Kainuun voimajohtoverkko ja liikenneverkot. Vaalan kunta on rajattu pois Kainuun maakuntavaltuuston 30.11.2015 hyväksymän teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden sijoittumista ohjaavan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan kaava-alueesta jo 25.8.2015 päivätyssä kaavaehdotuksessa. Vaalan kunta ei ole mukana myöskään ympäristöministeriön 23.11.2015 vahvistamassa pääteemaltaan energiantuotantoa ja kulutusta ohjaavassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan 1. vaihemaakuntakaavassa. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan 3. vaihe on tullut vireille 18.1.2016. Kaavoitustyön sisältöä ja vuorovaikutusta käsittelevä osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli julkisesti nähtävillä 26.1. 26.2.2016 (MRL 63 ) ja maakuntahallitus hyväksyi 13.6.2016 vastineet siitä saatuun palautteeseen. Vaihemaakuntakaavan luonnos tulee nähtäville kuluvan vuoden lopulla. Kolmannessa vaihemaakuntakaavassa käsiteltävät maakunnan alueidenkäyttöä koskevat teemat ovat pohjavesi- ja kiviainesalueet, mineraalipotentiaali- ja kaivosalueet, Oulun seudun liikenne ja maankäyttö, tuulivoima-alueiden tarkistukset, Vaalan ja Himangan kaavamerkintöjen tarkistukset ja muut maakuntakaavamerkintöjen päivitykset. Vaalan kunnan alue liitetään Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavaan laadittavalla vaihemaakuntakaavalla. Vaihemaakuntakaavaa laadittaessa huomioidaan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan luonnos ja Vaalan tuulivoimayleiskaava 2030. Kuva 8: Ote Vaalan tuulivoimayleiskaavaluonnoksesta (24.10.2014). Suunnittelualueen summittainen sijainti on ympyröity punaisella.
10 Vaalan kunnassa on käynnistetty Vaalan tuulivoimayleiskaavan 2030 laadinta 30.10.2012. Kaavan vireilletulo on kuulutettu 18.12.2012 ja kaava on edennyt luonnosvaiheeseen. Kaavaluonnoksessa on osoitettu tuulivoimapuiston alueita, joiden vähimmäispuskureina ovat etäisyys asumiseen minimissään 1,5 km, etäisyys turvetuotantoalueisiin 200-300 metriä ja etäisyys yleisiin teihin 250 metriä. Yleiskaavan Naulakankaan tuulivoimapuistoalueen (TV-c4) kokonaisala on 1 301 ha, jolle voidaan sijoittaa kaikkiaan 17 voimalaa kokonaisteholtaan 51 MW. Kaavaluonnoksessa on osoitettu myös tuulivoimapuistojen mahdollisia laajennusalueita merkinnällä TV-laaj. Naulakankaan alueelle osoitettu laajennus sijaitsee nykyisellä turvetuotantoalueella, jonka käyttöön otto tuulivoimarakentamiseen on mahdollista vasta turvetuotannon loppumisen jälkeen. Turvetuotantoalueet voivat sijaita tarkemman suunnittelun myötä myös tuulivoimapuistojen alueella, kunhan etäisyyttä yksittäisiin tuulivoimaloihin on riittävästi. Arviolta noin 200 metrin suojaetäisyydellä minimoidaan turveaumojen tulipaloriskin ja pölyämisen vaikutuksia. Suunnittelualuetta koskee Kainuun maakuntakaavan tuulivoimaselvityksen täydennys raportissa tarkasteltu alue Pikku-Pelso-Takokangas. Selvityksessä tarkastelualueelle on sijoitettu voimaloita kaikkiaan 322 kpl. Kokonaisarvion mukaan alue on heikosti seudullisesti merkittäväksi tuulivoimatuotantoalueeksi soveltuva. Haasteena sijottamiselle mainitaan maakotkat ja siirtoyhteys. Suunnittelualueella ei ole voimassa olevia yleiskaavoja tai asemakaavoja. Lähimmät yleiskaavoitetut alueet ovat Oulujärven rannassa ja lähin yleiskaava on lähimmillään noin 6 kilometrin etäisyydellä oleva Oulujärven länsirannan rantaosayleiskaava. Lähimmät asemakaavoitetut alueet ovat noin 11,5 kilometrin etäisyydellä olevat Kestilän taajama-alue lounaassa ja Vaalan Säräisniemen matkailualue koillisessa. Suunnittelualueen ympäristössä noin 30 kilometrin säteellä on meneillään neljä muuta tuulivoimahanketta (kuva 9) enimmillään 149 tuulivoimalan rakentamiseksi. Lähin näistä on Vaalassa oleva 27 tuulivoimalan hanke Metsälamminkangas (TuuliSaimaa Oy). Hankkeen YVA-menettely on käynnissä ja osayleiskaava vireillä. Etäisyys suunnittelualueelta on noin 12 km eteläkaakkoon. Suunnittelussa hyödynnetään olemassa olevia selvityksiä. 5.2. Kaavoitustyön aikana laadittavat selvitykset Tuulivoimahankkeessa laaditaan seuraavat ympäristöselvitykset: Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitykset Linnustoselvitykset o Pöllöselvitys o Metsäkanalintujen soidinpaikkainventointi o Pesimälinnustoselvitykset o Muuttolinnuston kevät- ja syysmuutonseurannat Lepakkoselvitys Direktiivilajiston elinympäristöpotentiaalin tarkastelu Metsästys- ja virkistyskäyttöselvitys; metsästysseurojen haastattelu, riistalajiston elinympäristöt Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys Arkeologinen inventointi Havainnekuvat ja näkemäalueanalyysi Melu- ja varjostusmallinnukset
11 laatii kaavoitustyön vaatimat selvitykset. Kaavoitustyöhön kuuluvien selvitysten riittävyys arvioidaan kaavoitustyön aikana järjestettävissä viranomaisneuvotteluissa. Kainuun ELY-keskus on antanut suunniteltua Vaalan Naulakankaan tuulivoimapuiston hanketta koskien päätöksen (KAI- ELY/157/2015, 21.5.2015), ettei suunniteltu hanke edellytä YVA-asetuksen (713/2006/ 6 ) tarkoittamaa YVA-menettelyä. Naulakangas Kuva 9: Tiedossa olevat tuulipuistohankkeet Naulakankaan läheisyydessä noin 50 km säteellä suunnittelualueesta.
12 6. Yhteystiedot Osayleiskaavan valmistelusta saa lisätietoja Vaalan kunnan internet -sivuilta www.vaala.fi ja seuraavilta henkilöiltä: Vaalan kunta tekninen johtaja Juha Airaksinen Vaalantie 14, 91700 Vaala puh. 0400 855 951 juha.airaksinen@vaala.fi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Hallituskatu 13 17 D, 7 krs., 90100 Oulu projektipäällikkö Kai Tolonen, Arkkitehti SAFA puh. 044 771 8419 kai.tolonen@fcg.fi Tuulivoimapuistohankkeesta lisätietoja saa hankkeesta vastaavalta TuuliWatti Oy:ltä: c/o St1 Oy PL 100, 00381 HELSINKI www.tuuliwatti.fi Suunnittelupäällikkö Tuulivoimapäällikkö Hannu Kemiläinen Antti Kettunen puh. 010 557 4753 puh. 010 557 2600 hannu.kemilainen@st1.fi antti.kettunen@st1.fi