Päiväkoti Ruusun varhaiskasvatussuunnitelma 1
Sisältö 1. Saatesanat 2. Varhaiskasvatuksen perusta Ruusussa 2.1. Arvot ja niiden toteutuminen Ruusun arjessa 2.1.1.Henkilökunta 2.1.2.Vanhemmat 2.1.3.Lapset 2.2. Reggio Emilia- kasvatusfilosofia varhaiskasvatuksemme kannattelijana ja suuntaajana 2.3. Toiminta-ajatus: Ruusun punainen lanka 2.4. Ihmiskäsitys 2.5. Lapsikäsitys 2.6. Tieto- ja oppimiskäsitys 3. Varhaiskasvatustoiminta Ruusussa 3.1. Varhaiskasvatustoiminnan periaatteet 3.1.1. Lapsen toiminnallinen orientaatio 3.1.2. Lapsilähtöisyys 3.1.3. Kokemuksellisuus ja elämysten ainutkertaisuus 3.1.4. Vuorovaikutteisuus 3.1.5. Projektityöskentely 3.1.6. Dokumentointi 3.1.7. Lapsen portfolio 3.2. Leikin korvaamaton merkitys varhaiskasvatuksessa 3.3. Kielen merkitys varhaiskasvatuksessa 3.4. Arviointi 3.4.1. Varhaiskasvatustoiminnan puitteiden arviointi 3.4.2. Lapsen oma arviointi 3.4.3. Esiopetuksen osallistumistodistus 3.5. Ruusun laadun osatekijät 4. Varhaiskasvatusympäristö 5. Kasvatuskumppanuus 5.1. Vanhemmat kasvatuskumppaneina 5.2. Lapsen tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa 5.3. Monikulttuurinen varhaiskasvatus, maahanmuuttajataustaiset lapset 2
5.4. Esiopetuksen oppilashuolto 5.5. Koulun kanssa tehtävä yhteistyö 6. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen sisällöt 6.1. Esiopetuksen pedagogiset periaatteet 6.2. Sisällölliset orientaatiot 6.2.1. Matemaattinen orientaatio 6.2.2. Luonnontieteellinen orientaatio 6.2.3. Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio 6.2.4. Esteettinen orientaatio 6.2.5. Eettinen orientaatio ja uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio Lähteet 3
1. Saatesanat Pohtien, punniten, sitoen, laajentaen, typistäen ja arvioiden olemme koonneet ja pusertaneet ajatuksiamme ja teesejämme lapsesta, päiväkodista ja varhaiskasvatuksesta. Joistakin ajatuksista on tehnyt mieli sanoa: Kestävätkö ne kritiikin kynnyksen? Välillä sanat ja tyyli sanoa ovat vaihdelleet ja asiat hakeneet muotoaan, mutta aina on ollut jokin itu, jonka vuoksi olemme olleet niitä hyväksymässä. On palattu taaksepäin, katsottu menneen päivän kiertoa ja yritetty ymmärtää päiväkotimme kasvuprosessia: puettu sanoiksi merkityksellisiä hetkiä. Yhteinen arvopohjan luo perustan toiminnan toteutumiselle ja sen arvioinnille. Arvojen pohtiminen alkoi päiväkodin perustamisesta 2001. Varsinaisen sysäyksen syvemmällä pohdinnalle antoi varhaiskasvatussuunnitelmatyö syksyllä 2004. Meillä arvojen työstämisen sallittiin olla pitkä prosessi ja keskusteluun käytettiin runsaasti aikaa. Myös vanhemmat osallistuivat arvokeskusteluun vanhempainilloissa ja loivat yhteistyössä arvot heidän näkövinkkelistään. Arvopohjan syventyessä ja laajentuessa kaikkien tietoisuudessa pystytään paremmin arvioimaan toimintaa arvoihin peilaten. Ihmisen kuten päiväkodinkin pitäisi vanhaa sanontaa käyttäen löytää itsensä. Olemme peilanneet Ruusun arkitodellisuutta suhteessa vasu-perusteisiin. Olemme avanneet kasvatuskäytäntöjämme, pedagogiikkaamme ja arkitodellisuuttamme ja katsoneet niitä Vasun näkökulmista. Se on ollut paljolti yhdessä yksiin asettumista, löytämistä ja muotoutumista tässä ihmisyhteydessä. On etsitty päiväkodin sisältä löytyvää laajenevaa, ulospäin ulottuvaa tietoisuutta päiväkotimme punaista lankaa. Oman erityisyytensä ja potentiaalisen voimansa huomaaminen edellyttää tiettyä kiireettömyyttä, jatkuvaa prosessin tutkimista ja kykyä yllättyä siitä, mitä ei osannut odottaa. Salassa tapahtuvien kypsymisprosessien kautta uusi oman viisautensa voimalla työntyy vähitellen esiin. 4
2. Varhaiskasvatustoiminta Ruusussa 2.1. Arvot ja niiden toteutuminen Ruusun arjessa 2.1.1. Henkilökunta Turvallisuus ja luottamus Mikä on sinun lempipaikkasi? Saimi: Mun oma koti. Miksi se on sinulle tärkeä? Saimi: Koska joskus siel on viileää kun mul on kuuma ja joskus siel on kuuma kun mul on kylmä. Koska se on tosi ihana ku siel voi nukkua. Siel on lämmintä: siel on kotoisaa. Kerro lempipaikkasi keskeiset ominaisuudet? Saimi: No että siel on niinku tosi kivaa koska siellä hoidetaan ja sitten ku mä oon yksin Kaarlon tai Sakarin kaa niin niitten on käsketty hoitaa mua. Sillon ku mä oon Kaarlon ja Sakarin kaa kolmisteen ja isä ja äiti on pitkään poissa, niin meille tulee se yks Eeva. Onko kodissasi tietty asia tai paikka, joka on sinulle kaikkein rakkain ja tärkein? Saimi: No tietysti mun ihan ikioma huone. Siel on mun omia leluja ihan kammottavan paljon. Mun oma sänky ja oma leikkauspöytä jota voi kutsua myös ruokapöydäksi, koska mä oon joskus syönny siellä. Tietenkin siel on mun pöydässä peili. Luottamuksen rakentaminen vanhempiin ja lapseen on edellytys sille, että lapsen perusturvallisuuden tunne säilyy myös hoitopaikassa. Se, miten perhe otetaan vastaan päiväkodissa, luo pohjan luottamuksellisille vuorovaikutussuhteille. Hyvä perusturvallisuus luo lapselle mahdollisuuden katsoa tulevaisuuteen luottavaisena ja se on perusedellytys myös uuden oppimiselle. Luottamuksen synnyttyä vanhemmat voivat hoito- ja kasvatuskeskusteluissa tuoda omat toiveet, pelot, odotukset ja tavoitteet avoimesti esille. Pääasiallisin kasvatusvastuu on vanhemmilla, mutta mielestämme lapsen kannalta on vain hyvä, jos tiimejä on monta: huoltajat, päivähoitoyhteisö, harrastusyhteisö. Vanhempien ja kasvattajien välinen kommunikaatio muodostaa tärkeän viitekehyksen, jossa lapsi oppii kuinka asioita hoidetaan yhdessä. Lähiverkoston kiinteä yhteistoiminta voi kannustaa lasta palautteen avulla entistä vaativampiin tavoitteisiin. Yhteistyö perheiden kanssa alkaa sitä, kun he ensimmäisen kerran ottavat yhteyttä päiväkotiin. Uuden perheen vastaanottamiseen varataan aikaa ja heille esitellään fyysiset tilat, arjenkäytännöt ja oman ryhmän henkilökunta. Tutustumisvaiheessa lapsen hoitopäivät pyritään pitämään lyhyinä. Se vahvistaa 5
lapsen turvallisuuden tunnetta siitä, että vanhempi tulee aina hakemaan. Unikaveri, tutit, rätit ja omat tavarat auttavat lasta tottumaan uuteen ympäristöön: pala kotia on mukana. Säännöllinen päivärytmi ja tutut aikuiset luovat turvaa. Kun vanhemmat luovuttavat lapsensa rauhallisin mielin, huomaa lapsi, että isä ja äiti pitävät hoitajaa luotettavana aikuisena. Itse asiassa joka päivä aikuisen olemus on viesti lapselle puolin ja toisin. Turvallisuutta luo fyysisten tilojen ja oppimisympäristön muokkaaminen siten, että se sallii lapsen toimia omaa ikätasoa vastaavalla tavalla. Myös omaan ryhmään kuulumisen tunne on tärkeää: olen kiulukka, rätvänä tai villiruusu. Sisätilojen lasi-ikkunat ja ovet helpottavat lasten leikkien ja toimien valvomista. Lapselle sallitaan leikkirauha ja lelut ovat ehjiä ja tarkoituksenmukaisia. Ulkona turvallisuutta lisää helposti valvottava aidattu piha. Lisäksi jokainen ryhmä on toimintakauden alussa sopinut lasten kanssa yhteisistä pelisäännöistä, joita kaikki ovat sitoutuneet noudattamaan. Johdonmukainen toiminta kunnioittaa lasta. Myös vanhemmat ovat tietoisia sovituista rajoista. Turvallisuuden kannalta on olennaista, että kasvatushenkilökuntaa on riittävästi paikalla lapsilukumäärään nähden. Toiminnalle luo turvallisuutta myös riittävä tiedonkulku henkilökunnan ja ryhmien kesken. Ruusun palo- ja pelastussuunnitelma ja sen säännöllinen tarkastaminen väliajoin on myös turvallisuutta lisäävä tekijä. Ruusussa luottamus lapseen näkyy parhaiten siinä, että lasta ei aliarvioida ja hänen ajatuksensa ja mielenkiinnonkohteensa otetaan huomioon arjen toimintaa suunnitellessa ja toteutettaessa. Ilmapiirimme on sillä tavalla turvallinen, että lapsi tietää, että kasvattaja tietää millainen hän on: Mitä hän osaa ja mitä hän vielä harjoittelee? Lapsen sallitaan etsiä vastauksia itse ja kokeilla, mutta hänen ei koskaan tarvitse tuntea jäävänsä yksin. Tällä tavalla päiväkotimme tarjoaa tilan, jossa lapsi voi olla yhtä aikaa haavoittuvainen ja vahva. Toiminnassamme otetaan huomioon koko ajan lasten yksilölliset valmiudet. Tehtävä ei ole helppo, sillä kasvattajan tulee miettiä tarkkaan lapselle tehtäviä sen mukaan, miten lapsella on taitoa ja uskallusta. Joka päivä lapselle osoitetaan, että lapsi on kokenut jotain henkilökohtaisesti tärkeää ja merkityksellistä. Näistä kokemuksista ja yhteisistä hetkistä jää hänelle tunnepohja elämän var- 6
relle. Lapseen luottamuksesta kumpuaa uskallus antaa itsestään monin keinoin. Rehellisyys Rehellisyyden perustana on totuudessa pysyminen suhteessa itseensä ja kanssaihmisiin: rehellisyys itselleen on rehellisyyden siemen. Rehellisyyteen kuuluvat termit moraali, omatunto ja välittäminen. Moraali on myötäelämisen kykyä ja sen perusta on välittämisessä. Välittäminen on mahdollista vain siellä, missä on eläytymiskykyä. Jos en tavoita mitään toisen kokemuksesta, en voi myöskään ymmärtää enkä puolustaa häntä. Omatunto on kirjaimellisesti sitä, mitä sana tarkoittaa: oman itsensä tuntemista. Minussa on kohta, joka havainnoi ja tutkii sitä, millainen olen ja mitä teen. Sillä on ajatuksia minusta itsestäni ja se ottaa kantaa edesottamuksiini. Moraalisen ihmisen tärkeimpiä tunnusmerkkejä on, että hän tekee pahaa huonolla omalla tunnolla. Ruusussa säännöt ja sopimukset luodaan yhdessä lasten kanssa ja lapset sanoittavat ne omalle kielelleen. Jos vaihtaa leikkiä, siivoo hyvin eikä rupee piilotteleen. Tytöt ja pojat voi leikkii yhessä, ei silleen että tytöt laumoina ja pojat laumoina. Että jos leikki nätisti, niin sitten ei tapahdu mitään kamalaa. Leikkii tosi hyvin toisen kanssa ettei niinku hermostu. Ristiriitatilanteissa lapsella on mahdollisuus kertoa asiasta oma näkemyksensä. Tällöin syy- ja seuraussuhteet tulevat ilmi lapselle itselleen keskustelun kautta. Pysäytämme lapsen hellän päättäväisesti kohtaamaan vaikeita tilanteita ja ohjaamme lapset kohtaamaan toisensa juuri siinä hetkessä ja eläytymään jokaisen osapuolen kokemukseen: Pekka huomaatko, että Paavo on pahoittanut mielensä? Paavo, kertoisitko saman asian nyt Pekalle, jonka juuri kerroit minulle. Tie omantunnon kehittymiseen ja välittämiseen tapahtuu aikuisen turvallisella läsnäololla ja ohjaavilla kysymyksillä. Oman toiminnan vaikutuksen ymmärtäminen ja vastuullisuuteen kasvaminen kehittyy yhteisten sääntöjen ja sopimusten noudattamisen kautta. Totuudellisuuden tiedostamisesta seuraa keskinäinen luottamus. Se, mikä on minua vastapäätä, on tavalla tai toisella kiinnostukseni ja huolenpitoni kohde. Eikä tällä moraalisella horisontilla ole mitään äärirajaa, koska kaikki, mikä joko on tai tulee olemaan, on minua vastapäätä. 7
Yksilöllisyys Yksilöllisyyteen sisältyy aina jotakin ainutkertaista ja ainutlaatuista, leimallisesti persoonallista. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi, oikeus olla valo huomattu ja rakastettu. Lapsen yksilölliseksi perusoikeudeksi päivähoitokasvatuksessa määritetään se, että hän saa ainutlaatuisista ominaisuuksistaan ja tarpeistaan käsin yksilöllisen kasvatuksen, joka palvelee hänen kehitystään ja mahdollisuuksiaan läpi elämän. Kasvatusajattelumme pohjana on yksilöllisyyden kunnioittaminen ja yksilöiden välisen tasa-arvon ihanne: jokainen lapsi hyväksytään sellaisena kuin hän on. Lasta ei pyritä sovittamaan mihinkään ennalta määrättyyn standardimuottiin. On tärkeää vaalia lapsessa olevaa yksilöllisyyttä, joka vasta on ehkä puhkeamassa esiin ja antaa vasta aavistaa itsestään. Lapsen ainutkertaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet ovat kasvattajalle aina yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Jokaisella on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi, hyväksytyksi omana itsenään. Martti Lindqvist kuvaa osuvasti kirjassaan Pieni kirja ihmisestä yksilöllisyyden ydintä. Minussa itsessäni on ulkopuoli ja sisäpuoli. Olen sisintä olemustani myöten ruumiillinen, konkreettista elämää toisten kanssa elävä olento. Kääntöpuoli ulkoiselle olemukselleni on sisäisyyteni todellisuus, joka on minulle läsnä, mutta johon muut eivät saa suoraa havaintoyhteyttä, vaikka he voivatkin välillisesti päätellä sen monin eri tavoin. Minun mieleni on se puoli yksilöllistä minuuttani, jossa miellän itseni ainutlaatuiseksi kokevaksi persoonaksi, jolla on omat tunteensa, mielikuvansa, tahtonsa ja muistonsa. Lapsen yksilöllisyyden kehittyminen on prosessi, joka kulkee kullakin yksilöllä omaa persoonallista vauhtiaan. Varhaiskasvatuksen ja kodin tehtävänä on tukea lasta löytämään oman elämänsä tie itsenäisenä yksilönä turvallisesti ja hallitusti. Lapsi voi kasvaa tasapainoiseksi ympäristössä, jossa kunnioitetaan erilaisuutta ja persoonallisuutta. Päiväkodin tulee voida toiminnallaan ja asennoitumisellaan viestiä kaikissa tilanteissa, että jokainen lapsi on tärkeä yksilö omine omituisuuksineen ja piirteineen. 8
Karri 6v: Noo...Mä oon hyvä piirtään, esimerkiks tyranosauruksia. Sitte mulla on tommonen takki. Kenelläkään muulla ei oo tollasta samanlaista. Anni 6v: Minä olen ujo, ihan oikeesti mä oon. Mä oon ystävällinen toisille ja annan anteeksi ja muuta. Mä pidän ja mulla on usein pinkkiä, kun mä oon tyttö. Saimi 6v: No siit mut tunnistaa, että tutustuu tietenkin. Näöstään ja kuulostaan. Mä kuulostan ihan semmoselta joskus kovalta ja joskus hyvinkin hiljaselta. Tiedät kyllä! Joskus möreeltä, joskus käheeltä ja joskus kimeeltä. Ja mun kasvot näkyy aika vaaleilta ja söpöiltä, mut likasilta ja puhtailta joskus. Ja joskus mä ruskenen, niinku nyt mä olen ruskettunu. Thomas 6v: Ja sit mut tunnistaa siitä, että mä olen ihan Thomasin-olonen. Ihan rauhallinen ja syön aina jotain makeeta... Arjessa lapsen yksilöllisyyden huomioonottaminen vaatii kasvattajalta jokaisen lapsen kohtaamista. Tunnesuhteen luominen ei ole suorittamista ja tekemistä vaan se on kasvattajan aktiivista mielen sisäistä työskentelyä. Siinä virittäydytään lapsen kokemukselliseen tilaan, tunteisiin, kokemuksiin, ajatuksiin ja pyritään löytämän kohtaamiseen sopiva tunnetila. Tämä edellyttää kasvattajan psyykkistä läsnäoloa, tilaa, jossa ihminen on avoin omille ja toisten tunteille ja ajatuksille. Yhteydessä olemisesta kirpoaa molemminpuolinen hyvän olon ja yhteisyyden kokemus sekä välittäminen ja vastuu toisesta. Yksilöllisyyden toteutuminen kasvatuksessa vaatii lapsen tuntemista monella tasolla. Lapsen tuntemisessa korostuu perheen asiantuntijuus. Kasvattajalle lapsen tunteminen on jatkuvaa lapsen toiminnan ja käyttäytymisen havainnoimista ja sitä kautta välittyvien viestien huomaamista. Se edellyttää tietoa lapsen yksilöllisestä kehityksestä. On tärkeää tuntea lasten eri kehitysvaiheet ja eri ikäkausille ominaiset toiminnan piirteet, kiinnostuksen kohteet, kyvyt ja taidot. Jokainen saa edetä omassa tahdissaan oman kehitysrytminsä mukaan. Vanhempien kanssa käytävissä kasvatuskeskusteluissa jaetaan yhteinen tieto lapsesta ja asetetaan tältä pohjalta yksilölliset tavoitteet. Varhaisvuodet kokonaisuudessaan ovat lapsen kehityksessä aikaa, jolloin lapsi harjoittelee erilaisia taitoja suunnaten huomionsa monin tavoin itseensä: kasvamiseensa ja kehittymiseensä omana ainutkertaisena yksilönä. Ympäröivä maailma näyttäytyy jokaiselle ihmiselle pienestä pitäen erilaisena. Jokainen kokee sen ainutkertaisesti ja omalla tavallaan. Tämä muokkaa persoonallisuutta. Persoonallisuuden muutos ja kehitys tapahtuu aina jatkuvana yksilön 9
ja ympäristön välisenä monimutkaisena vuorovaikutusprosessina. Käytännössä on tärkeää ymmärtää ja havaita lasten erilaiset yksilölliset todellisuuskäsitykset, jotta edesauttaisimme kunkin omaa myönteistä persoonallisuuden kehittymistä. Lapsi tulee yksilönä kohdatuksi pienryhmässä. Ruusussa lapsen yksilöllinen ajattelu ja merkityksenanto asioille nousevat esille projekteissamme. Vaikka lapset ovat samanaikaisesti ryhmänä tutkimansa asian äärellä, he antavat sille erilaisia merkityksiä omasta todellisuuskäsityksestään käsin. Tämä on välttämätöntä projektin etenemisessä, jossa jokaisen yksilöllistä panosta suorastaan vaaditaan. Näyttelykäynnillä opas heitti kysymyksen lapsillemme kuvasta, jossa mies oli kurkottamassa lattialla lojuvaa esinettä. Se ottaa roskaa. Ei vaan nallea! Ei kun kissaa! Koiraapas! Se on lelu. Ei vaan kuollu. Tai sitten se nukkuu. Kasvattajalta tämä edellyttää lapsen kunnioittamista ja hienovaraista ohjaamista, jotta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi. Pienryhmätoiminnan kautta lapselle tulee kokemus omien mielipiteitten tärkeydestä; aikuisen merkityksenannot ovat näistä tilanteista kaukana. Pienryhmätoiminnan dokumentoinnin kautta mahdollistuu lapsen yksilöllisen kasvun seuranta sekä lapselle itselleen että kasvattajille. Nämä dokumentit liitetään jokaisen lapsen yksilölliseen portfolioon. Eräs poika esitteli portfoliotaan päiväkodissa vierailevalle naiselle, ja tämä totesi vieressä seisseelle pojalle: Sinulla on siis tällainen samanlainen. Johon poika totesi siihen kärkkäästi: Ei, ihan erilainen! Meillä lapsen yksilöllinen päivähoitokasvatus voi onnistua vain hyvän yhteisöllisyyden turvin. Koko yhteisömme, sen kaikki jäsenet, ovat toiminnallinen kokonaisuus. Me olemme toisistamme riippuvaisia jäseniä. Hyvän kasvattajayhteisön olemassaolo sekä lapsen ja aikuisen vuorovaikutussuhde mahdollistavat hyvän yksilöllisen kasvatuksen. Siinä on mukana sekä lapsen kokemus itsestään omine erityispiirteineen että aikuisen kokemus lapsesta, joka välittyy asenteina eri tilanteissa. Yksilöllisen kasvatuksen toteutumisen tunnusmerkke- 10
jä ovat muun muassa yhteisyyden tunne, sitoutuminen yhteisesti määriteltyyn perustehtävään, yhteisiin toimintalinjoihin, tavoitteisiin ja johdonmukaisiin käytäntöihin. Yhteisöllisyys Lindqvist kuvailee nerokkaasti suhdettaan toisiin ihmisiin: En elä yksin, vaan minun maailmaani kuuluu toisia ihmisiä - tuttuja ja tuntemattomia, läheisiä ja kaukaisia. Voin oppia heiltä uusia asioita ja saada apua, kun sitä tarvitsen. Yhdessä toisten kanssa voin onnistua tehtävissä, joihin omat voimani eivät yksin riitä. Kun muut tarvitsevat apuani, haluan kykyjeni ja voimieni mukaan sitä antaa. Anni 6 v : Hyvä ystävä on semmoinen, että se antaa anteeksi. Hyvä ystävä aina odottaa. Hyvä ystävä aina auttaa toista. Ja vielä yks juttu. Hyvä ystävä tekee toisen puolesta asioita. Ryhmä on ihmisen perustilanne. Ryhmään sopeutuminen on elämänikäinen tehtävä, joka ei koskaan tule päätökseen. Ryhmä opettaa elämisen ja yhdessä olemisen taitoa: lapsi ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, jonka lähellä voi olla. Sen yksi tärkeä tehtävä on auttaa näkemään, että olemme kaikki erilaisia, jottemme kuvittelisi, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia, itsemme kaltaisia tai kanssamme samaa mieltä olevia. Toisten kanssa ollessa yksilö joutuu havaitsemaan, ettei tämä maailma ole luotu vain häntä varten. Toinen ihminen on peili, josta voi katsoa itseään toisen silmin. Tutustumalla toiseen voi myös ymmärtää, mitä mahdollisuuksia ja rajoja ihmisenä oleminen pitää sisällään. Ryhmässä on itsessään toimintamahdollisuuksia. Ryhmä opettaa lapsia kommunikoimaan keskenään ja tekee heistä toimivia, osallistuvia, ajattelevia ja puhuvia olentoja. Ruusussa halutaan luoda aktiivisesti eräänlaista lasten keskustelun ja kiistelyn kulttuuria, kanavaa, jonka avulla voi kirkastaa omia ajatuksiaan ja puntaroida tovereiden esittämiä näkemyksiä. Kun keskustelun ja kiistelyn pohjalta löydetään yhteisymmärrys, lasten keskinäinen vastuu yhdessä päätetyistä asioista tulee hyvin todelliseksi. Lapsi kokee olevansa tasavertainen toisten kanssa: hän voi vaikuttaa ja häneen vaikutetaan. 11
Päiväkotimme on elävä sosiaalinen yhteisö iloineen, ongelmatilanteineen, ristiriitoineen ja sosiaalisine törmäyksineen, joita sen jäsenten on opittava kohtaaman sekä yksin että yhdessä. Lapsi on sosiaalinen toimija; ryhmä opettaa lapselle demokratiaa ja tasa-arvoisuutta. Yhteisön tehtävä on tehdä elämän eri tilanteiden kohtaaminen hallituksi ja turvalliseksi. On oltava tilaa tunteille, mielipiteille, sovittelulle ja toisen ihmisen kohtaamiselle. Meillä yhteiselämän taitojen harjoituskenttiä ovat yhteisleikit, keskustelut, kokoukset, yhteistyö ja keskinäinen yhteisvastuu. Lasta ohjataan vastuulliseen toimintaan ja yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen noudattamiseen ja toisten ihmisten arvostamiseen. Ruusun kasvatusyhteisössä lapsille välitetään yhteisten tilanteiden tärkeys ja se, että lasten omalla osallistumisella ja mielipiteillä on merkitystä. Osallistuminen on kokemus, jolla annetaan eväitä lapsen itsenäiseen kasvutapahtumaan; hän oppii kantamaan vastuuta niin itsestään kuin muistakin. On huomioitava lasten ikätason ja hahmottamistavan tavoittaminen. Eli asioiden käsittelyssä täytyy olla todellisina myös ne asiat ja merkitykset, jotka lapselle näyttäytyvät tärkeinä. Välitön, avoin ja myönteinen palaute auttaa lasta havainnoimaan ja arvioimaan omaa ja muiden kasvua sekä yhteisöllisyyden kehittymistä. Opastamme lapsia tasavertaiseen vuorovaikutukseen ja otamme heidät tasavertaisesti suunnittelemaan, päättämään ja ratkaisemaan omaehtoisesti kanssamme yhteisön asioita. Koska vertaisryhmän hyväksyntä on lapselle ensiarvoisen tärkeää, ohjaa se eri tavoin lapsen käyttäytymistä kuin aikuisilta tullut vaatimus. Vertaisryhmässä lapsi kasvaa tietoisuuteen omista rajoistaan ja oikeuksistaan: mihin asti voin olla yksilö ja tehdä omia päätöksiä, mistä alkaa vastuuntuntoni yhteisistä rajoista ja oikeuksista? Yhteiset säännöt määrittävät ne oikeudet ja rajat joita kukaan ei saa rikkoa. Leikki- ja työrauha, fyysinen ja henkinen turvallisuus, yhteisen ja yksityisen omaisuuden kunnioittaminen ovat rajoja joiden yli ei kenenkään vapaus voi ulottua. 12
Yhteisten sääntöjen muodostamisella ja arvioinnilla on myönteinen vaikutus lasten moraalikehitykseen. Käytännössä päivähoitoyhteisömme säännöt ja normit rakentuvat lasten ja aikuisten yhteisissä kokoontumisissa, joissa sovitaan pelisäännöistä. Ne ovat toimintoja ohjaavien arvojemme käytännön ilmentymä ja ohjenuora. Sitoutuminen vertaisryhmän keskinäisen tuen ja auttamisen turvin yhdessä sovittuihin normeihin takaa parhaan mahdollisen hyvinvoinnin ja viihtymisen kaikille. Yhdessä määriteltyjä, sovittuja ja hyväksyttyjä sääntöjä kontrolloidaan, valvotaan, kerrataan ja muutetaan jatkuvasti yhdessä kasvattajayhteisön ja vertaisryhmän yhteistyönä. Lasten yhteisössä keskeistä on erityisesti tunnetilojen vastavuoroinen jakaminen ja siihen liittyvä tunteiden ja käyttäytymisen yhteen sovittaminen. Vastavuoroinen sisäisten kokemusten ja tunnetilojen jakaminen ohjaa vähitellen koko yhteisöä ja sen jäseniä parempaan yhteistoimintaan ja terveeseen ja aitoon kasvuun. Opitaan yhdessä psyykkistä läsnäoloa ja yhteydessä olemista toiseen ihmiseen. Parhaimmillaan se synnyttää tunteen yhdessäolon katkeamattomasta prosessista. Yhteisöllisyys on voima myös oppimisen kannalta: yksilön ja ryhmän oppimista edistää ja tehostaa asioiden työstäminen parin kanssa tai pienryhmässä, toinen toiselta oppien, toistaan auttaen ja tukien. Yhteistyökykyinen lapsi osaa antaa apua ja osaa sitä tarvittaessa myös pyytää. Olennaista on aktiivisuuteen ja oma-aloitteisuuteen tukeminen. Vertaisryhmän tuki auttaa monin tavoin sekä ryhmän että yksilöllisten tavoitteiden saavuttamisessa Yhteisöllisyys toimii kasvattajayhteisössämme toiminnan yhdensuuntaamisen ja yhtenäistämisen välineenä. Kasvatuspäämäärien saavuttamisen kannalta on tärkeää, että koko henkilökunta toimii samansuuntaisesti. Tämä edellyttää meiltä riittävästi yhteisiä pohdintahetkiä kasvatuskäytäntöjen suunnitteluun, toteuttamiseen, toteutusten analyysiin ja arviointiin sekä johtopäätösten tekoon. Ratkaisevaa vaikutusten osalta on, että yhteisöllinen toiminta on yhteisön jä- 13
senten tasavertaista, ei samankaltaista, huomioon ottamista niiden edellytysten puitteissa, jotka itse kullakin on. Kasvattajayhteisömme tavoitteena on sekä oman työn että koko työyhteisön jatkuva kehittäminen. Näemme yhteisömme tietämistämme ja taitamistamme edistävänä ja innoittavana elementtinä, jossa jokaisen oma työ liitetään osaksi yhteisön työtä. Ymmärrämme, että yhteisömme kehittyminen ja oppiminen edellyttää avoimuutta erityisesti asiakkaille, perheille. Käytämme heidän havaintoja, kokemuksia ja tarpeita toimintarakenteidemme ja - tapojemme uusiutumisen lähteinä. Yhteisömme pyrkii kriittisesti yhdessä arvioimaan ja tarvittaessa muutamaan omia perusoletuksiaan, rakenteitaan ja toimintatapojaan yhteisön jokaisen jäsenen oppimisen edistämiseksi sekä koko organisaation kehittämiseksi. Luovuus Luovuus on kaikkien ulottuvilla, eli jokainen voi toteuttaa itseään luovasti alueilla, jotka häntä kiinnostavat. Parhaimmillaan luovuus ilmenee rohkeana ja aitona itsensä toteuttamisena. Toisaalta on lukuisia esimerkkejä siitä, miten luovasti ratkaistaan ongelmia alueilla, jotka eivät kiinnosta ratkaisijoita vähääkään: pakko on paras muusa, vapaus vaatii innostusta. Luovuus liittyy oppimiseen, lähinnä oivaltavaan oppimiseen. Luovuuden kehityksen alku on jo lapsen varhaisissa oppimistapahtumissa, esineiden käsittelyssä, lapsen kasvonilmeissä ja yrityksissä tulkita muiden ilmeitä ja yrityksissä erottaa oma olemus ympäristöstä. Lapsi on syntymästään saakka aktiivinen ja tutkiva, kiinnostunut asioista ja tapahtumista ympärillään. Lapsen käyttäytymistä leimaa tutkivuus ja kokeilevuus. Torrance määrittelee luovuuden hyvin moniulotteiseksi teoreettiseksi käsitteeksi. Luovuus on uusien näkökulmien etsimistä, pyrkimystä ymmärtää paremmin, uusien mahdollisuuksien näkemistä ja yhä enemmän omasta elämästä oivaltamista. Luovuus on ajattelutoimintaa, jonka aikana ratkaistaan ongelmia ja vastataan kysymyksiin keksimällä uutta. Luovuus on prosessi, jonka kuluessa havaitaan aukkoja, täydennetään niitä ja ilmaistaan se muille. Asioita 14
käsitellään erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja keksimällä, kokeilemalla ja testaamalla. Maslow ja muut humanistipsykologit korostavat yksilön oikeutta itsensä toteuttamiseen. He painottavat jokaisen ihmisen mahdollisuutta toteuttaa itseään luovasti. Koska luovuuden löytäminen riippuu olennaisesti jo varhaislapsuuden kokemuksista, on kasvatuksella ratkaiseva osuus yksilöllisen luovuuden kehittämisessä ja luovuuden tukahduttamisessa. Maslow alleviivaa rohkeutta, vapautta, spontaanisuutta ja itsensä hyväksymistä luovuuden edellytyksinä. Luovuus on elämälle kuin auringonpaiste, se lämmittää ja valaisee. Luovuudessa on jokseenkin samat piirteet kuin ihmisyydessä. Kun ihminen toteuttaa luovasti itseään, olennaista on se, että ihminen vapautuu tekemään havaintoja lapsenomaisen ennakkoluulottomasti, itsekritiikin ja itsestään selvät totuudet unohtaen. Rogers korostaa ihmisen halua ilmaista itseään, kehittyä ja kypsyä monitahoiseksi persoonallisuudeksi. Ihmisellä on oikeus luoda vain toteuttaakseen itseään, tehdä sitä mistä saa sisäistä iloa ja tyydytystä. Pääasia on luomisen ilo ja onnellisuuden tunne. Kun ihmiseen luotetaan jo lapsena, on todennäköistä, että hänen luovuutensa kehittyy osana persoonallista kasvua. Jorma Heikkilän mukaan luovan ihmisen ei tarvitse rajoittua vain nykyhetkeen, vaan hän pystyy liikkumaan joustavasti myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa, jolloin hän voi rakentaa monia mahdollisia rinnakkaistodellisuuksia. Omaan persoonallisuuteen yhdistyvää informaationhankintaprosessia voidaan kutsua intuitioksi vastakohtana nykyhetkeen sidoksissa oleville aistihavainnoille Ruusussa lapsen luovuutta tukee projektityöskentely, jossa tarkastellaan elämän ilmiöitä monipuolisesti. Projekti on monitasoinen jatkuva prosessi, johon liittyy kyky leikkiä ideoilla, muodoilla, väreillä, käsitteiden välisillä suhteilla, taito muotoilla yllättäviä hypoteeseja, nähdä ongelmia ja kääntää asiat päälaelleen. Projektityöskentelyt ruokkii luovuutta kasvattamalla lapsen kykyä sietää ristiriitoja ja epävarmuutta ja sitä, ettei hän aina tiedä, mikä on totuus. 15
Olennaista luovuuteen kasvatuksessa ei ole se mitä aikuinen suuntaa lapseen, vaan se mitä lapsi tuo kasvatustilanteisiin. Meillä projektityöskentely antaa lapselle välineitä, keinoja ja rohkeutta mennä tietämisen rajojen ulkopuolelle ja ylittää itsensä ja tyydyttää kaipuuta toisiin tietämisen alueisiin. On tärkeää ymmärtää toista nimenomaan hänen näkökulmastaan eikä olla koko ajan tyrkyttämässä omaa totuutta muka parempana. Me uskomme lapseen ja otamme hänen ajatuksensa vakavasti. Osoitamme sen hänelle arvostamalla niitä merkityksiä, joita hän antaa kohtaamilleen asioille. Arvostelusta vapaassa ilmapiirissä lapsi alkaa aktiivisesti rakentaa ja ilmaista mielipiteitään. Uskomme, että jokainen lapsi on kukkuroillaan tapahtumia, elämyksiä, ajatuksia ja tunteita: yhtä solisevaa tulvaa. Koko ajan jollakin salaperäisellä tavalla hänen mieleensä pulpahtaa ajatuksia, joista hänellä ei aiemmin ole ollut aavistustakaan. Kun oma minuus saa tulla vapaasti esiin, on luovuudelle suotuisat edellytykset. Sallitaan, että asiat saa esittää vaikeasti ja monimutkaisesti. Lapsi saa toistaa ajatuksensa ja muistikuvansa juuri sellaisena kuin se on hänen päähänsä ilmaantunut. Näin lapsen ei tarvitse kieltää omien kokemustensa arvoa ja hän alkaa arvioida aidosti sisäisiä tuntojaan. Venla: Aivoja, niitä aivosoluja (laskee montako). Yli kymmenen. Ja niillä on tuolla taloja, niitä missä ne asuu. Ja tässä se kierii ja kierii ja menee solmuun, eikä sitten siksi muista sitä. Ja tapahtuu unohtaminen. Se on aivotekniikkaa. Ellen: No tää muistamisen reitti kiemurtelee ja kiemurtelee aivoissa ja sitten se pääsee perille. Venla: Se on aivoreklustiikkaa!! Aivoreklustiikkaa! Venla: Ja nämä ovat aivokouluja ja tässä on aivosolujen tiet ja autot. Ellen: Ja tässä voi olla aivosolujen kauppa. Venla: Ja ne ostaa sieltä muistia ja unohtamista ja jopa saa uusia aivosoluja. Ellen: Ja sitä mönjää ja vanukasta. Ja tässä aivosolut kulkevat tietänsä. Koska lapsi on keskeisellä paikalla kasvatusajattelussamme, joudumme kasvattajina jatkuvasti kyselemään itseltämme, mikä on olennaista ja todellista lapsen elämän kannalta. Miten voimme osaltamme olla antamassa hänelle eväitä oman elämän merkityksellisyyden oivaltamisessa? Miten saada mielen koneistomme syvempään, uuta synnyttävään liikkeeseen, inspiroitumiseen? Elämän merkityksen oivaltaminen on suurin tarpeemme ja vaikein saavutuksemme. Vaikein tehtävä lapsen kasvattamisessa on auttaa häntä elämän merkityksen löytämisessä. Bruno Bettelheim Lapsen potentiaalisen voiman herättää mielestämme lapsen spontaniteetin ja leikin arvostaminen. Painotamme toiminnassamme elämyksellisyyttä, koke- 16
muksellisuutta, omaa ajattelua, tekemisen kautta oppimista sekä vuorovaikutteisuutta. Luovuus on avointa suhtautumista itseensä ja koko maailmaan. Mitä enemmän yksilö pääsee käsiksi sisäisiin kokemuksiinsa, sitä todennäköisemmin hän pystyy kehittämään persoonallista, itseä rakentavaa ja syvästi tyydyttävää luovuuttaan. On kuitenkin muistettava, että inspiroitumisen eväät ovat usein yksinkertaisia, arkisia, kuten Mertzi Bergman toteaa kirjassaan Inspiroidu arjessa. Inspiroituminen on luovien prosessien liikkeelle saattava voima. Se antaa siivet ja taivaan, jonne niiden avulla voi lentää. Etymologisessa sanakirjassa inspiraatio määritellään innoitukseksi ja sisään hengitykseksi. Innoitus syntyy meille tärkeissä paikoissa. Me hengitämme sisään tunnelman ravitsevaa ilmaa ja koemme, kuinka jokin suuri, tuntematon, havahtuu meissä. Arjessa inspiroituminen on matka ja muutosprosessi. Se on oikeiden kysymysten löytämistä sekä unelmien toteuttamista. Inspiroitumisen liike - kuten muutoskin alkaa omalta tontilta, minästä ja laajenee yhteisöön. Ben Furman on oivaltanut, että ihminen tarvitsee toista ihmistä voidakseen olla luova. Luovien hullujen ja yksinäisten nerojen aikakausi on hänen mielestään päättynyt. Tilalle on tullut luova joukko, jonka jäsenet kannustavat toisiaan uuden oivaltamiseen. Meillä lapsi opastetaan ryhmätyöskentelyyn polvenkorkuisesta pitäen. Jos lapset onnistuvat toteuttamaan menestyksekkäästi vaikka itse suunnittelemansa projektin, leikin, esityksen yms., he ymmärtävät ryhmän merkityksen. Lopputulosta ei olisi ilman jokaisen työpanosta. Näin lapsi oppii iloitsemaan toisen onnistumisesta paljon suuremmalla sydämellä kun hänet otetaan osaksi menestystarinaa. Omasta onnistumisesta saa olla ylpeä, mutta toista kiitetään tuesta ja avusta. Fiksuista ihmisistä ei muodostu välttämättä luovaa poppoota. Siihen tarvitaan suotuisa ympäristö. Koska ympäristömme koostuu ihmisistä, on meillä nimenomaan yhdessä työskentely luovuuden avainsana. Myös aikuisyhteisössä luovan ilmapiirin aikaansaamisessa on tärkeää, että jokaisella on hyvä ja arvostettu olo ja että jokaisen energiat tulevat hedelmällisesti käyttöön. Meillä Ruusussa onkin OYY eli oivallukseen yllyttävä ympäristö. Täällä koko henkilökun- 17
ta on yhdessä lasten kanssa pikemminkin kyselemässä ja ihmettelemässä ja tarjoamassa valinnanmahdollisuuksia kuin antamassa valmiita vastauksia. Yritämme johdattaa lapsia lähteille ja teille, jotka ovat rikkaita ja ilmentävät elämän moninaisuutta. 2.1.2. Vanhempien arvot vanhempien keskustelemina ja kirjaamina Kunnioittaminen Kunnioittaminen vaatii sekä aikuisilta että lapsilta molemminpuolista kuuntelemista. Siihen lukeutuu myös luonnon ja yksityisyyden kunnioittaminen. Kunnioittamiseen kuuluu esikuvana oleminen: niin aikuiset lapsille kuin myös lapset ja aikuiset keskenään toisilleen. Tunne-elämän tukeminen/ turvallisuus Kaikilla on oikeus näyttää tunteitansa ja siihen liittyy myötäeläminen koko tunneskaalassa. Tämä ilman pelkoa, että negatiiviset tunteet aiheuttavat hyljeksintää. Havaitessaan ongelmia, joko pieniä tai suuria (esim. lapsen syrjäytyminen ryhmästä tai vaikeus löytää kavereita) otetaan asia selkeästi esille ja hyödynnetään koti-päiväkoti-yhteistyö. Tunne-elämän tukeminen ja turvallisuuden luominen vaatii lapsen käytöksen ja tunteiden hienosäätelyä. Suvaitsevaisuus Suvaitsevaisuus on erilaisuuden hyväksymistä, oman itsensä ja muiden. Suvaitsevaisuus on erilaisuuden arvostamista. Jokainen on hyvä jossakin. Muista kehua, kun huomaat positiivista erilaisuutta. Muista leikkiä ja kannustaa leikkimään kaikkien kanssa, myös kaikkein erilaisimpien kanssa. Erilaista ei saa kiusata vaan arvostaa. Rakkaus Rakkaus on itsekkyyden vastakohta. Rakkaus liittyy kaikkeen. Rakkaus on tekoja eikä puheita ja julistuksia. Rakkaus on ilmapiiri. Keskustellaan toistemme tunteista ja opitaan huomaamaan ja huomioimaan muiden tunteet. Säännöt ovat rakkautta. Yhteisiä sääntöjä noudatetaan, koska rakastetaan toisia. Rakastetaan lapsiamme puhumalla heistä yhdessä. 18
Rehellisyys ja rajojen asettaminen Luottamus lapsen ja aikuisen välillä on perusta rehellisyydelle. Hyvä ilmapiiri luo avoimuutta, jonka seurauksena asioista voi puhua. Lapsen kanssa keskustelu on tärkeää, silloin lapsi voi kertoa ajatuksiaan vapaasti, ilman "kuulustelua." Aikuisen kannustava suhtautuminen lisää rohkeutta puhua vaikeistakin asioista tai ylipäänsä ilmaista tunteitaan, ajatuksiaan, pukea sanoiksi tapahtumia. Näin lapsen itsevarmuus lujittuu; tuntuu hyvältä, kun lapsi kuulee aikuisen kehuvan ja iloitsevan lapsen rohkeudesta (esim. olla menemättä mukaan johonkin "luvattomaan" riehumiseen yms.) ja rehellisyydestä. Lapsi saa olla aito, itsetunto kehittyy vahvaksi, kun ei tarvitse pelätä sosiaalista kanssakäymistä aikuisen kanssa: aikuinen kuuntelee, antaa aikaa, ymmärtää myös eri mieltä olevaa lasta. Aikuisen on hyvä sanoa lapselle, kun huomaa lapsen onnistuvan oman ikäistensä ryhmässä, esim. kun huomioi toisen lapsen, on empatiaa tms. Johdonmukaisuus luo turvallisuutta. Rajojen asettamisesta tulee lapsenkin kannalta mielekästä, kun asiat voidaan perustella konkreettisesti: pipo on syytä laittaa päähän nyt, koska muuten korvaraukat tulevat kipeäksi. yms. Ryhmässä rajojen asettaminen kaikille luo tasa-arvon tunnetta ja lapsi tajuaa asian, kun sen selittää kunnioituksen näkökulmasta: joku on nähnyt vaivaa tämän asian eteen, on kohteliasta keskittyä nyt kuuntelemaan. Lapselle voi sanoa, että ajattele jos sinä olisit nyt esiintymisvuorossa, ja kaikki hälisisivät, miltä se tuntuisi. 2.1.3. Lapset Rakkaus Anni:Että rakastuis johonkin poikaan ja antais sille suukon ja se mies antais kukkii tai sormuksen. Sitte voi pusuttelun tunnustaa rakkaudella. Jasu: Että niinku sanoittais jotain hauskaa. Anton: Et tykkää toisesta. Jesse: Tarkoittaa että rakastuu. Jos jotkut on ihastunnu tai rakastunnu, voi antaa lahjan toiselle. Marianna: Se on semmonen et se rakastaa toista. Anna: Rakkaus tarkottaa sitä, että ku mä oon kattonnu Nipsu videon ja siinä Nipsu sai rakkauden itseensä ja se oli rakstunnu sellaseen yhteen tyttöön. Se oli ollu ujo ja se ei ollu uskaltannu sanoo sitä ja se sano sen lopultakin kovalla äänellä ja se tyttö säikähti ja se sano sinä olet inhottava ja säikytit minut. Nipsulle tuli itku kurkkuun ja se oli rakastannu sitä niin paljon et se oli menettänyt sydämensä. Oton ja Eemilin yhteismääritelmä: Että tykkää toisesta, siis pitää, tavallaan. 19
Riki ja Miro kaivautuvat kainosti toistensa kainaloihin kuultuaan sanan rakkaus. Jonkin ajan kuluttua Riki toteaa Mä en ihan uskalla kertoo. Sanon, että Annikin uskalsi. Riki siihen Vain tytöt uskaltaa, me ei uskalleta. Taas kuluu tovi ja Riki jatkaa voin sanoa, jos kukaan ei naura. Vakuutan, etten minä eikä Mirokaan varmasti naura. Riki uskaltautuu hieman hihitellen sanomaan aatoksensa ääneen Että jos tyttö ja poika oikeen tykkää toisistaan... Miro tähän väliin sä naurat itte... niin sitte ne vois rakastua ja tykätä toisistaan liian paljon. Isona ne halais toisiaan. Lopuksi Riki vielää toteaa mä olisin sen voinnu heti kertoo, jos olisin uskaltannu. Tiedustelen vielä, että mistä rohkeus löytyi. En mä tiiä ehkä taikavoimasta, sanoo rohkea Riki. Ellen: Enkeli tuli ihmisten maailmaan ja tapasi ihanan lapsen ja rakastui siihen. Sitten se sanoi Minä rakastan sinua. Rakastaisitko sinä minua, kun olet niin täydellisen näköinen? Sitten se tyttö sanoi Minäkin voisin mielelläni rakastaa sinua. Sinäkin olet niin täydellisen näköinen. Tuletko asumaan minun kanssani kotiin? kysyi tyttö ja enkeli suostui ja he elivät onnellisina loppuun saakka. Rehellisyys Venla: Ei valehtele eikä piilottele rahoja. Anni: Ei saa paljastaa jos joku pitää salaisuuden. Jade: Jos sanoo, et mä annan sulle huomenna piirustuksen ja se ei annakaan sitä. Jasu: Sitä että on kiva toiselle ja antaa toisen tulla leikkiin. Henrik: No sellasta tota niinku että, jos toinen sanoo jotain niin tekee. Jesse: Jos joku vaikka niinku sanois tyhmää tai se menis aina pieleen, niin joku sanois, et sä et oo rehellinen. Henrik: Tota ei niinku kiusaa. Julia: Ei turhantakia kiusaa toista. Saimi: Se tarkottaa sitä, että jos on vaikka ruokajonossa kaupassa, niin sitte ei oo tälleen voi ärsyttävää. Pitää kävellä ihan rauhallisesti, ku tulee oma vuoro, sanoo tässä minun rahat. Eemil: Että rehellisyys on sitä, jos olis ottannu jotain karkkii, et ei olis niinku kertonnu vaan piilottelee sitä. Se on sata prosenttisesti rehellinen, jos kertoo. Otto: Silleen et jos on vaikka vihanen ja jos aikuinen sanoo rehellisesti, se tarkoittaa et vois tulla vaikka rauha maahan. Miro: Et on rehellinen, et ei valehtele. Riki: Sellanen et tota ei kiusaa toista. 20